SELVITYS VALTION KIRJANPITOSÄÄDÖSTEN KEHITTÄMISESTÄ IPSAS-STANDARDEIHIN PERUSTUEN (1. OSA)
|
|
- Tuomas Jokinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valtion kirjanpitolautakunta SELVITYS SELVITYS VALTION KIRJANPITOSÄÄDÖSTEN KEHITTÄMISESTÄ IPSAS-STANDARDEIHIN PERUSTUEN (1. OSA) Selvityksen tekeminen Valtion kirjanpitolautakunnan asettamispäätöksessä toimikaudeksi (VM117:00/2006) todetaan, että lautakunnan tulee valtion talousarviosta annetun asetuksen 71a :ssä säädettyjen tehtävien lisäksi seurata kansainvälisten, erityisesti julkista taloutta koskevien kirjanpitostandardien kehittämistä sekä selvittää, tehdä aloitteita ja antaa suosituksia niiden soveltamisesta valtion kirjanpidossa. Tämä lautakunnalle annettu lisätehtävä on jatkoa jo edellistä toimikautta koskevaan asettamispäätökseen sisältyvälle vastaavalle tehtävälle. Lautakunta teki edellisellä toimikaudella IPSAS-standardien soveltamisesta valtion kirjanpidossa selvityksen, jonka tulokset julkaistiin muistiossa (Dnro 545/58/2006). Kuluvalla toimikaudella valtion kirjanpitolautakunta on jatkanut julkaistujen IPSASstandardien ja valtion kirjanpitoa koskevien säädösten vertailua standardien sellaisten kohtien tunnistamiseksi, jotka olisi tarkoituksenmukaista ottaa huomioon valtion kirjanpitosäädöksiä edelleen kehitettäessä. Selvitystyön yksityiskohtaiset tulokset lautakunnassa vuosina käsiteltyjen IPSAS-standardien (yhteensä 12 kpl) osalta ovat oheisena liitteenä. Selvitystyön tulokset kuluvana vuonna käsiteltyjen ja käsiteltävien IPSAS-standardien osalta esitetään lautakunnan toimikauden päättymiseen mennessä. Yhteenveto selvitystyön tuloksista IPSAS-standardit perustuvat siihen ajatukseen, että kirjanpidon keskeisin tehtävä on julkisyhteisön käypiin arvoihin arvostetut varat ja velat sisältävän taseen laatiminen. Tämä on lähtökohtana myös IPSASB:n syyskuussa 2008 kommentoitavaksi julkaisemassa IPSAS-standardien viitekehyksen ensimmäistä osaa koskevassa luonnoksessa, josta valtion kirjanpitolautakunta antoi lausunnon Lautakunta ei pidä tätä käypiin arvoihin perustuvan taseen laatimista hedelmällisenä lähtökohtana valtion kirjanpitoa koskevia säädöksiä edelleen kehitettäessä. Niinpä lautakunta katsoo, että IPSAS-standardien sellaisia kohtia, jotka edellyttävät käypiin arvoihin arvostettujen varojen ja velkojen merkitsemistä taseeseen, ei pääosin ole tarpeen ottaa huomioon valtion kirjanpitosäädöksiä kehitettäessä.
2 2 (3) IPSAS-standardeille on tunnusomaista angloamerikkalaisen sääntelytavan mukaisesti, että ne ovat paljon yksityiskohtaisempia sekä sisältävät paljon enemmän määritelmiä ja normien perusteluja kuin valtion kirjanpitoa koskevat säädökset. Valtion kirjanpitolautakunta katsoo, että valtion kirjanpitosäädöksiä ei tulisi monimutkaistaa näin yksityiskohtaisella ja suomalaiseen lainsäädäntötapaan soveltumattomalla sääntelyllä. Niinpä IPSAS-standardien tällaisia kohtia ei ole tarpeen ottaa huomioon valtion kirjanpitosäädöksiä kehitettäessä. Selvityksessään lautakunta on kuitenkin pitänyt silmällä myös sitä, mitkä IPSAS-standardien tällaisista kohdista voitaisiin ottaa huomioon Valtiokonttorin julkaisemaa Valtion kirjanpidon käsikirjaa edelleen kehitettäessä. Lautakunta saattaa nämä kohdat erikseen Valtiokonttorille tiedoksi. Valtion kirjanpitolautakunnassa vuosina yksityiskohtaisesti käsiteltyjen IPSAS-standardien perusteella valtion kirjanpitosäädösten kehittämisessä tulisi ottaa huomioon seuraavaa: Valtion talousarviosta annetun lain 17a :n 1 momentissa, jossa säädetään valtion tilinpäätöksen sisällöstä, ei ole IPSAS 1:n kappaletta 21(c) vastaavaa säädöstä oman pääoman muutoksia koskevasta laskelmasta. Valtion talousarviosta annetun asetuksen 5a :n 4 momentin, 42c :n, 42f :n 2 momentin ja 66f :n 1 momentin nojalla osingot ja niihin rinnastettavat erät kirjataan tuotoiksi maksuperusteella, kun ne IPSAS 9:n kappaleen 34(c) mukaan kirjataan, kun yhteisön oikeus maksun saamiseen osakkeenomistajana tai muutoin on syntynyt. Valtion talousarviosta annetun asetuksen 66b :n 2 momentin säädös sallii IPSAS 11:n kappaleesta 23(b) poiketen sen, että myös talousarvioasetuksen 5 b :n 2 momentissa ja 66f :n 2 momentissa tarkoitettujen suoritteiden osalta hyödykkeen hankintaan ja valmistukseen liittyvistä kiinteistä menoista hyödykkeeseen kohdistuva osuus jätetään lukematta hankintamenoon. Valtion kirjanpitosäädöksissä ei ole IPSAS 12:n kappaletta 16, IPSAS 16:n kappaletta 27, IPSAS 17:n kappaletta 27 ja IPSAS 23:n kappaletta 42 vastaavaa säädöstä vastikkeetta saadun omaisuuden kirjanpitoarvon määrittämisestä. Valtion talousarviosta annetun asetuksen 67a, jossa säädetään valtion tilinpäätöksen liitteistä, ei sisällä säädöstä IPSAS 24:n kappaleen 47 vaatiman täsmäytyslaskelman esittämisestä valtion tilinpäätöksen liitteenä. Laskelmassa täsmäytetään valtion talousarvion toteutumalaskelman mukaiset toteutuneet määrät valtion rahoituslaskelman mukaisiin nettorahavirtoihin juoksevasta toiminnasta, investoinneista ja rahoituksesta esittäen erikseen niiden perustetta, ajoitusta ja yhteisöä koskevat erot. Valtiovarainministeriön valtion tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista antaman määräyksen liitteenä 4 olevan valtion rahoituslaskelman kaavan mukaan
3 3 (3) investointitoiminnassa saaduista maksuista esitetään käyttöomaisuuden ja sijoitusten myyntivoitot nettomääräisinä sekä rahoitustoiminnassa saadut ja suoritetut maksut esitetään valtionvelan ja muun velan nettomuutoksina IPSAS 2:n kappaleesta 31 poiketen; kaikki korkotulot ja voiton tuloutukset luokitellaan omaan toimintaan kuuluvaksi eräksi sekä muiden velkojen kuin valtionvelan korkomenoja ei esitetä erikseen IPSAS 2:n kappaleesta 40 poiketen; määräysvallassa olevien yhteisöjen tai muiden toimintayksiköiden hankinnasta ja luovutuksesta johtuvia rahavirtoja ei esitetä erikseen investointien pääryhmässä IPSAS 2:n kappaleesta 51 poiketen sekä rahavarojen ja niihin rinnastettavien varojen osatekijöitä ei ilmoiteta rahoituslaskelman yhteydessä IPSAS 2:n kappaleesta 58 poiketen. Valtiovarainministeriön valtion tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista antaman määräyksen 6 :n 1 kohdan säädös sekä 7 :ään perustuvat, liitteenä 5 olevat kaavat eivät edellytä IPSAS 24:n kappaleen 29 vaatimaa selvitystä siitä, ovatko alkuperäisen ja lopullisen talousarvion väliset muutokset johtuneet määrärahojen uudelleen kohdentamisesta talousarviossa vai muista syistä. Valtiovarainministeriön valtion tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista antaman määräyksen 6 :n 1 kohdan säädös ei edellytä IPSAS 24:n kappaleen 39 vaatimaa selvitystä hyväksytyssä talousarviossa noudatetusta laatimisperusteesta eikä kappaleen 45 vaatimaa vahvistettuun talousarvioon sisältyvien yksiköiden yksilöimistä. Puheenjohtaja Eero Prepula Sihteeri Pirjo Svanström Liite IPSAS-standardien vertailu vastaaviin valtion kirjanpitosäädöksiin (osa 1)
4 IPSAS-STANDARDIEN VERTAILU VASTAAVIIN VALTION KIRJANPITOSÄÄDÖKSIIN (OSA 1) Liite Valtion kirjanpitosäädökset IPSAS-standardeja on verrattu seuraaviin valtion kirjanpitoa koskeviin säädöksiin (suluissa vertailussa käytetty lyhenne): Laki valtion talousarviosta 423/1988 (TaL) Asetus valtion talousarviosta 1243/1992 (TaA) 41 54a ja 61 68b Valtiovarainministeriön määräys valtion tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista , TM0403 (Valtion tilinpäätöskaavamääräys) Valtiokonttorin määräys hankintamenon määrittelystä , 19/03/97 (Hankintamenomääräys)) Valtiokonttorin määräys kirjanpidon tileistä , 14/03/2002 (Tilikarttamääräys) Valtiokonttorin määräys käyttöomaisuuskirjanpidosta sekä poistosuunnitelmien laatimisesta ja poistojen kirjaamisesta , 388/03/2005 (Käyttöomaisuuskirjanpito- ja poistomääräys) IPSAS-standardit Vuosien aikana tehdyssä vertailussa on käsitelty yksityiskohtaisesti seuraavat IPSAS-standardit: IPSAS 1: Presentation of Financial Statements IPSAS 2: Cash Flow Statements IPSAS 3: Accounting Policies, Changes in Accounting Estimates and Errors IPSAS 4: The Effects of Changes in Foreign Exchange Rates IPSAS 9: Revenue from Exchange Transactions IPSAS 11: Construction Contracts IPSAS 12: Inventories IPSAS 16: Investment property IPSAS 17: Property, Plant and Equipment IPSAS 21: Impairment of Non-Cash-Generating Assets IPSAS 23: Revenue from Non-Exchange Transactions (Taxes and Transfers) IPSAS 24: Presentation of Budget Information in Financial Statements
5 2 (13) Valtion kirjanpitosäädösten edelleen kehittämisessä huomioon otettavat IPSAS-standardien kohdat Seuraavassa vertailussa IPSAS-standardien otsikkojen ja kappaleiden suomennokset ovat epävirallisia. IPSAS 1: Presentation of Financial Statements (Tilinpäätöksen esittäminen) IPSAS 1 sisältää määräykset tilinpäätöksen esittämistä koskevista yleisistä näkökohdista ja tilinpäätöksen rakenteesta sekä vähimmäisvaatimukset taseen, tuotto- ja kululaskelman, rahoituslaskelman, oman pääoman muutoksia koskevan laskelman sekä liitetietojen sisällöstä. Valtion kirjanpitosäädösten kehittämisessä tulisi ottaa huomioon seuraavaa: IPSAS 1:n kappale Vastaava valtion kirjanpitosäädös Vertailun tulos 21. Tilinpäätöskokonaisuuden muodostavat: (a) laskelma taloudellisesta asemasta; (b) laskelma taloudellisesta tuloksesta; (c) laskelma nettovarojen / oman pääoman muutoksista; (d) rahavirtalaskelma; (e) budjetin ja toteutuman vertailu joko erillisenä tilinpäätöstä täydentävänä laskelmana tai budjettia koskevana sarakkeena tilinpäätöslaskelmissa, mikäli yhteisölle vahvistettu budjetti on julkiseksi saatettua tietoa; sekä (f) liitetiedot, joihin sisältyy yhteenveto merkittävistä kirjanpitoperiaatteista ja muut tilinpäätöksen liitteenä ilmoitettavat selittävät tiedot. TaL 17a (1216/2003) Valtion tilinpäätös [1 mom:] Valtion tilinpäätös sisältää: 1) talousarvion toteutumista koskevan talousarvion toteutumalaskelman talousarvion osaston tai pääluokan sekä luvun ja momentin tarkkuudella; 2) tuottoja ja kuluja kuvaavan tuotto- ja kululaskelman; 3) varainhoitovuoden päättymisajankohdan taloudellista asemaa kuvaavan taseen; 4) rahavirtoja kuvaavan rahoituslaskelman; 5) jäljempänä 18 :ssä tarkoitettujen oikeiden ja riittävien tietojen antamiseksi tarpeelliset liitetiedot. TaL 17a.1 ei sisällä IPSAS 1:n kappaletta 21(c) vastaavaa säädöstä oman pääoman muutoksia koskevasta laskelmasta.
6 3 (13) IPSAS 2: Cash Flow Statements (Rahavirtalaskelmat) IPSAS 2 sisältää määräykset yhteisön rahavarojen ja niihin rinnastettavien varojen toteutuneita muutoksia koskevan informaation esittämisestä rahavirtalaskelmassa, jossa tilikauden rahavirrat on jaoteltu varsinaisen toiminnan, investointitoiminnan ja rahoitustoiminnan rahavirtoihin. Valtion kirjanpitosäädösten kehittämisessä tulisi ottaa huomioon seuraavaa: IPSAS 2:n kappale Vastaava valtion kirjanpitosäädös Vertailun tulos 31. Investointi- ja rahoitustoiminnassa saadut ja suoritetut maksut esitetään bruttomääräisinä pääryhmittäin eriteltyinä lukuun ottamatta mahdollisesti nettomääräisinä esitettäviä kappaleissa 32 ja 35 mainittuja eriä. 40. Saaduista ja maksetuista koroista ja osingoista johtuvat rahavirrat esitetään omina erinään. Kukin erä luokitellaan tilikaudesta toiseen johdonmukaisella tavalla joko juoksevaan toimintaan, investointi- tai rahoitustoimintaan kuuluvaksi. Valtion tilinpäätöskaavamääräyksen liite 4: Valtion rahoituslaskelma INVESTOINNIT Käyttöomaisuusinvestoinnit Käyttöomaisuuden myyntivoitot Sijoitukset arvopapereihin Sijoitusten myyntivoitot Annetut lainat investoinnit Annettujen lainojen takaisinmaksut INVESTOINTIEN RAHAVIRTA RAHOITUS Valtionvelan nettomuutos Muun velan nettomuutos RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Valtion tilinpäätöskaavamääräyksen liite 4: Valtion rahoituslaskelma OMA TOIMINTA Tulo- ja varallisuusverotulot Arvonlisäverotulot Muut vero- ja maksutulot Verot ja veronluonteiset tulot yhteensä Valtion rahoituslaskelman kaavan mukaan investointitoiminnassa saaduista maksuista esitetään käyttöomaisuuden ja sijoitusten myyntivoitot nettomääräisinä sekä rahoitustoiminnassa saadut ja suoritetut maksut esitetään valtionvelan ja muun velan nettomuutoksina IPSAS 2:n kappaleesta 31 poiketen. Valtion rahoituslaskelman kaavan mukaan kaikki korkotulot ja voiton tuloutukset luokitellaan omaan toimintaan kuuluvaksi eräksi sekä muiden velkojen kuin valtionvelan korkomenoja ei esitetä erikseen IPSAS 2:n kappaleesta 40 poiketen.
7 4 (13) IPSAS 2:n kappale Vastaava valtion kirjanpitosäädös Vertailun tulos Palvelujen myynti, vuokrat, käyttökorvaukset ja muut toiminnan tulot Korkotulot ja voiton tuloutukset Tavaroiden ja palveluiden ostomenot Henkilöstömenot Muut menot Maksetut eläkkeet Valtionvelan korkomenot OMAN TOIMINNAN RAHAVIRTA INVESTOINNIT Käyttöomaisuusinvestoinnit Käyttöomaisuuden myyntivoitot Sijoitukset arvopapereihin Sijoitusten myyntivoitot Annetut lainat sinvestoinnit Annettujen lainojen takaisinmaksut INVESTOINTIEN RAHAVIRTA 51. Määräysvallassa olevien yhteisöjen tai muiden toimintayksiköiden hankinnasta ja luovutuksesta johtuvat rahavirrat esitetään erikseen ja luokitellaan investointitoimintaan kuuluviksi. Valtion tilinpäätöskaavamääräyksen liite 4: Valtion rahoituslaskelma INVESTOINNIT Käyttöomaisuusinvestoinnit Käyttöomaisuuden myyntivoitot Sijoitukset arvopapereihin Sijoitusten myyntivoitot Annetut lainat sinvestoinnit Annettujen lainojen takaisinmaksut INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Valtion rahoituslaskelman kaavan mukaan määräysvallassa olevien yhteisöjen tai muiden toimintayksiköiden hankinnasta ja luovutuksesta johtuvia rahavirtoja ei esitetä erikseen investointien pääryhmässä IPSAS 2:n kappaleesta 51 poiketen.
8 5 (13) IPSAS 2:n kappale Vastaava valtion kirjanpitosäädös Vertailun tulos 58. Yhteisön tulee ilmoittaa rahavarojen ja niihin rinnastettavien varojen osatekijät sekä esittää rahavirtalaskelmassa ja taloudellista asemaa koskevassa laskelmassa raportoitujen määrien välinen täsmäytyslaskelma. Valtion tilinpäätöskaavamääräyksen liite 4: Valtion rahoituslaskelma LIKVIDIEN VAROJEN MUUTOS LIKVIDIT VARAT 1.1. LIKVIDIT VARAT Valtion rahoituslaskelman kaavan mukaan rahavarojen ja niihin rinnastettavien varojen osatekijöitä ei ilmoiteta rahoituslaskelman yhteydessä IPSAS 2:n kappaleesta 58 poiketen. IPSAS 3: Accounting Policies, Changes in Accounting Estimates and Errors (Kirjanpitoperiaatteet, kirjanpidollisten arvioiden muutokset ja virheet) IPSAS 3 sisältää määräykset kirjanpitoperiaatteiden valinnasta, soveltamisesta ja muuttamisesta sekä kirjanpitoperiaatteiden muutoksista tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista, kirjanpidollisten arvioiden muutoksista ja niistä tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista sekä aikaisempien tilikausien virheiden kirjanpitokäsittelystä ja niistä tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista. Standardissa ei ole valtion kirjanpitosäädösten kehittämisessä huomioon otettavia kohtia. IPSAS 4: The Effects of Changes in Foreign Exchange Rates (Valuuttakurssien muutosten vaikutukset) IPSAS 4 sisältää määräykset ulkomaanrahan määräisten erien muuntamisesta ja muuntamisessa syntyvien kurssierojen käsittelystä, ulkomaisen toimintayksikön tilinpäätöserien muuntamisesta sekä niitä koskevien tietojen esittämisestä tilinpäätöksessä. Standardissa ei ole valtion kirjanpitosäädösten kehittämisessä huomioon otettavia kohtia. IPSAS 9: Revenue from Exchange Transactions (Vastikkeelliset tuotot) IPSAS 9 sisältää määräykset vastikkeellisista liiketapahtumista syntyviä tuottoja koskevista kirjauksista ja tilinpäätöstiedoista. Standardissa määrätään siitä, miten vastikkeellisesta liiketapahtumasta kirjattavan tuoton määrä määritellään, milloin ja millainen määrä palvelujen tuottamisen tuottoina kirjataan tuloslaskelmaan, milloin ja millainen määrä tavaroiden myynnin tuottoina kirjataan tuloslaskelmaan, milloin ja millainen määrä korkoina, rojalteina ja osinkoina kirjataan tuottoja tuloslaskelmaan sekä mitä tietoja tilinpäätöksessä esitetään vastikkeellisista tuotoista. Valtion kirjanpitosäädösten kehittämisessä tulisi ottaa huomioon seuraavaa:
9 6 (13) IPSAS 9:n kappale Vastaava valtion kirjanpitosäädös Vertailun tulos 34. Tuotot tulee kirjata seuraavilla kirjanpitomenettelyillä: (a) korot tulee kirjata ajan kulumisen perusteella ottaen huomioon varan efektiivinen tuotto; (b) rojaltit tulee kirjata, kun ne on ansaittu asianomaisen sopimuksen pääasiallisen sisällön mukaisesti; ja (c) osingot ja niihin rinnastettavat erät tulee kirjata, kun osakkeenomistajan tai yhteisön oikeus maksun saamiseen on syntynyt. TaA 5a (1175/2002) [4 mom:] Veron ja veronluonteisen tulon, osinkotulon, liikelaitosten voiton tuloutuksen ja valtiolle saatavan muun voitto-osuuden kohdentamisperusteena on maksuperuste. TaA 42c (1111/1998) Talousarviokirjanpidossa talousarviomenot ja talousarviotulot kirjataan varainhoitovuoden talousarvion mukaisesti. Talousarviokirjanpidossa talousarviomenot ja talousarviotulot voidaan varainhoitovuoden kuluessa kirjata myös maksun perusteella. TaA 42f (1111/1998) [2 mom:] Jos muita kuin 1 momentissa tarkoitettuja menoja ja tuloja ei ole liikekirjanpidossa kirjattu talousarviokirjanpidon mukaisesti varainhoitovuoden kuluessa, kirjaukset liikekirjanpidossa on oikaistava ja täydennettävä ennen tilinpäätöksen laatimista noudattamaan varainhoitovuoden talousarviokirjanpitoa. TaA 66f (600/1997) [1 mom:] Tilinpäätöksessä varainhoitovuoden liikekirjanpidon tulot kirjataan tuotoiksi. Tuotoista vähennetään kuluina ne liikekirjanpidon menot, joita vastaava suorite on luovutettu, samoin kuin muut varainhoitovuoden menot, joista ei todennäköisesti enää saada niitä vastaavaa vastinetta ja menetykset. Muut liikekirjanpidon menot saadaan aktivoida sen mukaan kuin jäljempänä säädetään. TaA 5a.4 :n, 42c :n, 42f.2 :n ja 66f.1 :n nojalla osingot ja niihin rinnastettavat erät kirjataan tuotoiksi maksuperusteella IPSAS 9:n kappaleesta 34(c) poiketen.
10 7 (13) IPSAS 11: Construction Contracts (Rakennusurakat) IPSAS 11 sisältää määräykset rakennusurakoiden kirjanpidollisesta käsittelystä ja niitä koskevista tilinpäätöstiedoista. Standardissa määrätään siitä, miten määritellään erillisiksi rakennusurakoiksi katsottavat hankesopimukset, mitä luetaan rakennusurakan tuloihin ja menoihin, miten kirjataan rakennusurakan tuotot ja kulut tuloslaskelmaan sekä mitä tietoja tilinpäätöksessä esitetään rakennusurakoista. Valtion kirjanpitosäädösten kehittämisessä tulisi ottaa huomioon seuraavaa: IPSAS 11:n kappale Vastaava valtion kirjanpitosäädös Vertailun tulos 23. Hankkeen menot käsittävät: (a) tiettyyn hankkeeseen välittömästi liittyvät menot; (b) hanketuotannosta yleisesti johtuvat menot, jotka voidaan kohdistaa hankkeelle systemaattisella ja järkevällä perusteella; ja (c) muut sellaiset menot, jotka urakkasopimuksen nimenomaisten ehtojen mukaan ovat veloitettavissa asiakkaalta. TaA 66b (600/1997) [1 mom:] Hankintamenoon luetaan hyödykkeen hankinnasta ja valmistuksesta aiheutuneet muuttuvat menot. [2 mom:] Jos hyödykkeen hankintaan ja valmistukseen liittyvien kiinteiden menojen määrä on olennainen hankintamenoon nähden, saadaan 1 momentissa säädetystä poiketa siten, että hankintamenoon luetaan lisäksi siihen kohdistuva osuus hyödykkeen hankintaan ja valmistukseen liittyvistä kiinteistä menoista. TaA 66 b.2 :n säädös sallii IPSAS 11:n kappaleesta 23(b) poiketen sen, että myös talousarvioasetuksen 5b.2 :ssä (1175/2002) ja 66f.2 :ssä (254/2004) tarkoitettujen suoritteiden osalta hyödykkeen hankintaan ja valmistukseen liittyvistä kiinteistä menoista hyödykkeeseen kohdistuva osuus jätetään lukematta hankintamenoon. IPSAS 12: Inventories (Varastot)) IPSAS 12 sisältää määräykset vaihto-omaisuuteen kuuluvien hyödykkeiden määrittelystä, vaihto-omaisuuden hankintamenon määrittämisestä ja määrittämisessä käytettävistä laskentakaavoista, vaihto-omaisuuden kirjanpitoarvon alentamisesta nettorealisointiarvoon ja kirjaamisesta kuluksi sekä vaihto-omaisuudesta tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista. Valtion kirjanpitosäädösten kehittämisessä tulisi ottaa huomioon seuraavaa:
11 8 (13) IPSAS 12:n kappale Vastaava valtion kirjanpitosäädös Vertailun tulos 16. Mikäli varastojen hankinnassa on ollut kyse vastikkeettomasta liiketapahtumasta, niiden hankintameno on mitattava hankintaajankohdan käyvän arvon määräiseksi. Valtion kirjanpitosäädöksissä ei ole IPSAS 12:n kappaletta 16 vastaavaa säädöstä vastikkeetta saadun vaihto-omaisuuden kirjanpitoarvon määrittämisestä. IPSAS 16: Investment property (Sijoituskiinteistöt) IPSAS 16 sisältää määräykset sijoituskiinteistöiksi katsottavien kiinteistöjen määrittelystä, sijoituskiinteistöjen merkitsemisestä kirjanpitoon sekä niiden kirjanpitoarvon määrittämisestä ensimmäisen kerran kirjattaessa ja sen jälkeen taseeseen merkittäessä, sijoituskiinteistöjen siirtoihin ja luovutuksiin liittyvistä kirjauksista sekä sijoituskiinteistöistä tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista. Valtion kirjanpitosäädösten kehittämisessä tulisi ottaa huomioon seuraavaa: IPSAS 16:n kappale Vastaava valtion kirjanpitosäädös Vertailun tulos 27. Mikäli sijoituskiinteistö hankitaan muulla kuin vaihdantatapahtumalla, sen hankintameno tulee mitata hankinta-ajankohdan käypään arvoon. Valtion kirjanpitosäädöksissä ei ole IPSAS 16:n kappaletta 27 vastaavaa säädöstä vastikkeetta saadun sijoituskiinteistön kirjanpitoarvon määrittämisestä. IPSAS 17: Property, Plant and Equipment (Kiinteistöt, koneet ja kalustot) IPSAS 17 sisältää määräykset aineellisia käyttöomaisuushyödykkeitä koskevista kirjauksista ja tilinpäätöstiedoista. Standardissa määrätään siitä, mitä kirjataan aineellisena käyttöomaisuutena taseen vastaaviin, miten aineellisen käyttöomaisuuden kirjanpitoarvo määritetään alunperin kirjattaessa, miten aineellisen käyttöomaisuuden tasearvo määritetään tämän jälkeen, poistot tehdään ja kirjaaminen taseesta tapahtuu sekä mitä tietoja tilinpäätöksessä esitetään aineellisesta käyttöomaisuudesta. Valtion kirjanpitosäädösten kehittämisessä tulisi ottaa huomioon seuraavaa:
12 9 (13) IPSAS 17:n kappale Vastaava valtion kirjanpitosäädös Vertailun tulos 27. Jos vara on hankittu muulla kuin vaihdantatapahtumalla, sen hankintameno tulee mitata hankinta-ajankohdan käyvän arvon määräiseksi. Valtion kirjanpitosäädöksissä ei ole IPSAS 17:n kappaletta 27 vastaavaa säädöstä vastikkeetta saadun aineellisen käyttöomaisuuden kirjanpitoarvon määrittämisestä. IPSAS 21: Impairment of Non-Cash-Generating Assets (Rahaa tuottamattomien varojen arvon alentuminen) IPSAS 21 sisältää määräykset menettelytavoista, joita yhteisön tulee soveltaa määrittääkseen, onko rahaa tuottamattoman varan arvo alentunut, ja varmistaakseen, että arvonalentumistappiot kirjataan, määräykset arvonalentumistappion kirjaamisesta ja kirjatun arvonalentumistappion peruuttamisesta sekä määräykset arvonalentumistappioista ja niiden peruutuksista tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista. Standardissa ei ole valtion kirjanpitosäädösten kehittämisessä huomioon otettavia kohtia. IPSAS 23: Revenue from Non-Exchange Transactions (Taxes and Transfers) (Vastikkeettomat tuotot (verot ja siirrot)) IPSAS 23 sisältää määräykset vastikkeettomista liiketapahtumista syntyviä varoja ja velkoja sekä tuottoja koskevista kirjauksista ja tilinpäätöstiedoista. Standardissa määrätään siitä, mitä vastikkeettomista liiketapahtumista kirjataan varoina taseeseen ja tuottoina tuloslaskelmaan, miten vastikkeettomasta liiketapahtumasta kirjattavan varan kirjanpitoarvo määritetään alunperin kirjattaessa ja miten kirjattavan tuoton määrä määritetään, mitä vastikkeettomien liiketapahtumien seurauksena kirjataan velkoina taseeseen ja miten velaksi kirjattava määrä määritetään alunperin kirjattaessa, mitä verotustapahtumista kirjataan varoina taseeseen ja miten näiden varojen kirjanpitoarvo määritetään, mitä siirroista kirjataan varoina taseeseen ja miten näiden varojen kirjanpitoarvo määritetään, miten saadut velkojen anteeksiannot, sakkomaksut, testamenttilahjoitukset, muut lahjoitukset ja ilmaispalvelut kirjataan sekä mitä tietoja tilinpäätöksessä esitetään vastikkeettomista tuotoista ja vastikkeettomista liiketapahtumista kirjatuista varoista ja veloista. Valtion kirjanpitosäädösten kehittämisessä tulisi ottaa huomioon seuraavaa: IPSAS 23:n kappale Vastaava valtion kirjanpitosäädös Vertailun tulos 42. Vastikkeettomaan liiketapahtumaan perustuen hankittu vara on ensimmäisen kerran kirjanpitoon merkittäessä mitattava sen hankintaajankohdan käyvän arvon määräiseksi. Valtion kirjanpitosäädöksissä ei ole IPSAS 23:n kappaletta 42 vastaavaa säädöstä vastikkeetta saadun omaisuuden kirjanpitoarvon määrittämisestä.
13 10 (13) IPSAS 24: Presentation of Budget Information in Financial Statements (Talousarviotietojen esittäminen tilinpäätöksessä) IPSAS 24 sisältää määräykset talousarviotietojen esittämisestä tilinpäätöksessä. Standardissa määrätään budjetoitujen ja todellisten määrien vertailun esittämisestä, talousarvion laatimisperustetta, kautta ja laajuutta koskevista liitetiedoista sekä talousarvion toteutumalaskelmassa esitettyjen ja tilinpäätökseen sisältyvien toteutuneiden määrien täsmäyttämisestä. Valtion kirjanpitosäädösten kehittämisessä tulisi ottaa huomioon seuraavaa: IPSAS 24:n kappale Vastaava valtion kirjanpitosäädös Vertailun tulos 29. Yhteisön tulee esittää selvitys siitä, ovatko alkuperäisen ja lopullisen talousarvion väliset muutokset johtuneet määrärahojen uudelleen kohdentamisesta talousarviossa vai muista syistä: (a) tilinpäätöksen liitetietona; tai (b) raportissa, joka julkaistaan ennen tilinpäätöstä, samanaikaisesti sen kanssa tai siihen liittyen ja johon viitataan tilinpäätöksen liitetiedoissa. Valtion tilinpäätöskaavamääräys 6 Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja vertailtavuus Talousarvioasetuksen 67 a :n 1 kohdassa tarkoitettuina tilinpäätöstä koskevina liitetietoina (valtion tilinpäätöksen liite 1, tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja vertailtavuus) esitetään sellaiset olennaiset tilinpäätöksen laatimista ja vertailtavuutta edelliseen tilinpäätökseen vaikuttavia seikkoja koskevat tiedot, jotka eivät välittömästi ilmene tilinpäätöksen laadintaa koskevista säännöksistä ja valtiovarainministeriön määräyksistä tai ne eivät ole yleisesti tunnettuja hyvän kirjanpitotavan asettamia vaatimuksia. Liitteessä ilmoitetaan ainakin seuraavat tiedot: 1) budjetointia koskevat muutokset sekä muutosten tärkeimmät vaikutukset talousarvion toteutumalaskelmaan; Valtion tilinpäätöskaavamääräys 7 Talousarvioon lisätalousarvioissa tehdyt muutokset Talousarvioasetuksen 67 a :n 2 kohdassa tarkoitetut tiedot talousarvioon lisätalousarvioissa tehdyistä muutoksista (valtion tilinpäätöksen liite 2, talousarvioon lisätalousarvioissa tehdyt muutokset) laaditaan liitteenä 5 olevien kaavojen mukaisesti. Valtion tilinpäätöskaavamääräyksen 6 :n 1 kohdan säädös sekä 7 :ään perustuvat, liitteenä 5 olevat kaavat eivät edellytä IPSAS 24:n kappaleen 29 vaatimaa selvitystä siitä, ovatko alkuperäisen ja lopullisen talousarvion väliset muutokset johtuneet määrärahojen uudelleen kohdentamisesta talousarviossa vai muista syistä.
14 11 (13) IPSAS 24:n kappale Vastaava valtion kirjanpitosäädös Vertailun tulos 39. Yhteisön tulee esittää tilinpäätöksen liitetiedoissa selvitys hyväksytyssä talousarviossa noudatetusta laatimisperusteesta ja luokittelusta. Valtion tilinpäätöskaavamääräys 6 Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja vertailtavuus Talousarvioasetuksen 67 a :n 1 kohdassa tarkoitettuina tilinpäätöstä koskevina liitetietoina (valtion tilinpäätöksen liite 1, tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja vertailtavuus) esitetään sellaiset olennaiset tilinpäätöksen laatimista ja vertailtavuutta edelliseen tilinpäätökseen vaikuttavia seikkoja koskevat tiedot, jotka eivät välittömästi ilmene tilinpäätöksen laadintaa koskevista säännöksistä ja valtiovarainministeriön määräyksistä tai ne eivät ole yleisesti tunnettuja hyvän kirjanpitotavan asettamia vaatimuksia. Liitteessä ilmoitetaan ainakin seuraavat tiedot: 1) budjetointia koskevat muutokset sekä muutosten tärkeimmät vaikutukset talousarvion toteutumalaskelmaan; Valtion tilinpäätöskaavamääräyksen 6 :n 1 kohdan säädös ei edellytä IPSAS 24:n kappaleen 39 vaatimaa selvitystä hyväksytyssä talousarviossa noudatetusta laatimisperusteesta. 45. Yhteisön tulee yksilöidä tilinpäätöksen liitetiedoissa ne yksiköt, jotka sisältyvät vahvistettuun talousarvioon. Valtion tilinpäätöskaavamääräys 6 Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja vertailtavuus Talousarvioasetuksen 67 a :n 1 kohdassa tarkoitettuina tilinpäätöstä koskevina liitetietoina (valtion tilinpäätöksen liite 1, tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja vertailtavuus) esitetään sellaiset olennaiset tilinpäätöksen laatimista ja vertailtavuutta edelliseen tilinpäätökseen vaikuttavia seikkoja koskevat tiedot, jotka eivät välittömästi ilmene tilinpäätöksen laadintaa koskevista säännöksistä ja valtiovarainministeriön määräyksistä tai ne eivät ole yleisesti tunnettuja hyvän kirjanpitotavan asettamia vaatimuksia. Liitteessä ilmoitetaan ainakin seuraavat tiedot: 1) budjetointia koskevat muutokset sekä muutosten tärkeimmät vaikutukset talousarvion toteutumalas- Valtion tilinpäätöskaavamääräyksen 6 :n 1 kohdan säädös ei edellytä IPSAS 24:n kappaleen 45 vaatimaa vahvistettuun talousarvioon sisältyvien yksiköiden yksilöimistä.
15 12 (13) IPSAS 24:n kappale Vastaava valtion kirjanpitosäädös Vertailun tulos kelmaan; 47. Mikäli tilinpäätöstä ja talousarviota ei ole laadittu vertailukelpoisella perusteella, toteutuneet määrät esitettyinä talousarvioon vertailukelpoisella perusteella kappaleen 31 mukaisesti tulee täsmäyttää seuraaviin tilinpäätöksessä esitettyihin toteutuneisiin määriin yksilöiden kaikki perustetta, ajoitusta ja yhteisöä koskevat erot: (a) jos talousarviossa on noudatettu kertymisperustetta, kokonaistuotot, kokonaiskulut ja nettorahavirrat juoksevasta toiminnasta, investoinneista ja rahoituksesta; tai (b) jos talousarviossa on noudatettu muuta perustetta kuin kertymisperustetta, nettorahavirrat juoksevasta toiminnasta, investoinneista ja rahoituksesta. Täsmäytys tulee esittää tilinpäätöksessä budjetoitujen ja toteutuneiden määrien vertailulaskelmassa tai tilinpäätöksen liitetiedoissa. TaA 67a (254/2004) Valtion tilinpäätöksen liitteenä on esitettävä: 1) tiedot tilinpäätöksen laatimisessa noudatetuista periaatteista, arvostusperiaatteista ja perusteesta, jonka mukaista kurssia on käytetty muutettaessa ulkomaanrahan määräiset saamiset sekä velat ja muut sitoumukset Suomen rahaksi, sekä selvitys tilinpäätöksen vertailtavuuteen edellisen vuoden tilinpäätökseen vaikuttavista seikoista; 2) tiedot talousarvioon lisätalousarvioissa tehdyistä muutoksista; 3) tiedot talousarvion arviomäärärahojen ylityksistä; 4) tiedot varainhoitovuonna peruutetuista siirretyistä määrärahoista; 5) erittely valtion rahoitustuotoista ja -kuluista; 6) selvitys valtion talousarviotaloudesta antamista lainoista; 7) selvitys valtion käyttö- ja rahoitusomaisuuteen kuuluvista osakkeista ja -osuuksista sekä valtion tekemistä oman pääoman ehtoisista sijoituksista; 8) selvitys valtion talousarviotalouden velan muutoksista; 9) selvitys valtion talousarviotalouden velan maturi- TaA 67a ei sisällä säädöstä IPSAS 24:n kappaleen 47 vaatiman täsmäytyslaskelman esittämisestä valtion tilinpäätöksen liitteenä.
16 13 (13) IPSAS 24:n kappale Vastaava valtion kirjanpitosäädös Vertailun tulos teettijakaumasta ja duraatiosta; 10) erittely valtion taseen rahoituseristä; 11) selvitys valtion talousarviotalouden kassanpitotarpeesta ja likvideistä varoista; 12) selvitys varainhoitovuoden päättyessä voimassa olleista valtion takauksista, valtiontakuista ja muista valtion vastuusitoumuksista; 13) muut oikeiden ja riittävien tietojen antamiseksi tarvittavat täydentävät tiedot.
Valtiovarainministeriön määräys
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1601 VM/2931/00.00.00/2015 Valtiovarainministeriön määräys valtion tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö on
Valtiovarainministeriön määräys
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1603 VM/23/00.00.00/2016 Valtiovarainministeriön määräys kirjanpitoyksikön tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö
Oikeuskanslerinviraston tilinpäätös 2013 Oikeuskanslerinviraston talousarvion toteutumalaskelma Osaston, momentin ja tilijaottelun numero ja nimi Tilinpäätös 2012 Talousarvio 2013 (TA + LTA:t) Tilinpäätös
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
Kullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
KIRJANPITO 22C Luento 12: Tilinpäätösanalyysi, kassavirtalaskelma
KIRJANPITO 22C00100 Luento 12: Tilinpäätösanalyysi, kassavirtalaskelma TILIKAUDEN TILINPÄÄTÖS Tilinpäätös laaditaan suoriteperusteella: Yleiset tilinpäätös periaatteet (KPL 3:3 ): Tilikaudelle kuuluvat
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
Valtiontalouden kuukausitiedote
Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 17.7.2009 Valtiontalouden kuukausitiedote 30.6.2009 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Valtiontalouden kuukausitiedote
Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 11.4.2005 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2004 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-
LUKU 11: TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMINEN
LUKU 11: TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMINEN Tässä luvussa käsitellään tiliviraston tilinpäätöksen laatimista. Luvussa ohjeistetaan tilinpäätöksen laadinnassa noudatettavat pysyvät periaatteet ja menettelyt.
VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖSOHJE
VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus OHJE 23.11.2004 1(5) Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖSOHJE Valtion tilinpäätös sekä tilivirastojen tilinpäätösraportointi
Valtiontalouden kuukausitiedote
Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 31.03.2008 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2007 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
Valtiontalouden kuukausitiedote
Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 7.4.2004 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2003 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-
Vuoden 2003 tilinpäätösohje. Tilivirastoille ja talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille
Vuoden 2003 tilinpäätösohje Tilivirastoille ja talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille Lukijalle Tämä tilinpäätösohje on yhteenvedonomainen muistilista vuoden 2003 tilinpäätöksen laadinnan
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4
Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)
Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
Valtiontalouden kuukausitiedote
Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 26.3.2009 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2008 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-
Valtiontalouden kuukausitiedote
Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 3.4.2006 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2005 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-
31.12.2012 26.3.2013. Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. 12 kuukauden liukuva summa. Mrd 12 kuukauden liukuva summa
31.12.2012 Talousarviotalouden tulot ja menot Talousarviotalouden yli-/alijäämä 55 50 Mrd 12 kuukauden liukuva summa Tulot Menot Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi 5 0 45-5 40-10 35-15
Valtiontalouden kuukausitiedote
Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 02.04.2007 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2006 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-
LAUSUNTO 64 1(5) Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto 17.2.2004
LAUSUNTO 64 1(5) Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto 17.2.2004 1111(5 1(5) LAUSUNTO SUORITEPERUSTEEN TUNNUSMERKEISTÄ JA INVESTOINTIMENON KÄSITTELYSTÄ TALOUSARVION TOTEUTUMISVERTAILUSSA 1. Lausuntopyyntö
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus Metsähallituksen kirjanpidosta, tilinpäätöksestä, erillisestä kirjanpidosta ja erillisestä tilinpäätöksestä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään Metsähallituksesta annetun
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta
Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,
VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 13/1997
VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 13/1997 17.12.1997 Valtion kirjanpitolautakunnan lausunto hakemukseen, jossa ympäristöministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnonsuojelualueista Metsähallitukselle
Kullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
Kehitysyhteistyövaroilla hankitun omaisuuden kirjaaminen
VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 27/2005 21.2.2005 Dnro 501/58/2004 Valtion kirjanpitolautakunnan lausunto hakemukseen, jossa ulkoasiainministeriö on pyytänyt lausuntoa kehitysyhteistyövaroilla
LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN
1 (5) LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN Liitetietoina on esitettävä: Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Liitetietoihin on sisällytettävä yhteenliittymän tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden kuvaus,
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7
RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8
KIRJANPITO 22C Luento 4a: Hankintameno
KIRJANPITO 22C00100 Luento 4a: Hankintameno Luento 4 Hankintameno: Välittömät ja välilliset menot (ennen: muuttuvat ja kiinteät) Hankintamenon määrittäminen Tilinpäätöksen esittäminen: Tilinpäätöksen sisältö:
Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi
TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa
KONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
OSAKEYHTIÖN TILINPÄÄTÖSMALLIT JA OHJEISTUS
Jukka Hämäläinen OSAKEYHTIÖN TILINPÄÄTÖSMALLIT JA OHJEISTUS Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa Osakeyhtiön tilinpäätösmallit ja ohjeistus -kirja : shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijä
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
Q Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
Dnro 545/58/2006 SELVITYS IPSAS-STANDARDIEN SOVELTAMISESTA VALTION KIRJANPIDOSSA
Valtion kirjanpitolautakunta SELVITYS 30.11.2006 Dnro 545/58/2006 SELVITYS IPSAS-STANDARDIEN SOVELTAMISESTA VALTION KIRJANPIDOSSA Selvityksen tekeminen Valtion kirjanpitolautakunnan asettamispäätöksessä
Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94
RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) LIITE I TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT Vakuusrahaston tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaisesti: TULOSLASKELMA 1.1.19xx - 31.12.19xx Varsinainen
TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA
Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014
OHJE JULKISEN KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAN SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN OSAVUOSIKATSAUKSESTA
1 (6) Sijoituspalveluyrityksille Omistusyhteisöille OHJE JULKISEN KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAN SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN OSAVUOSIKATSAUKSESTA Rahoitustarkastus antaa rahoitustarkastuslain 4 :n 2 kohdan
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90
RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8
Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. 12 kuukauden liukuva summa. Mrd Kuukausisaldo ja lineaarinen trendi
30.6.2012 Talousarviotalouden tulot ja menot Talousarviotalouden yli-/alijäämä 55 50 12 kuukauden liukuva summa Tulot Menot 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi 5 0 45-5 40-10 35-15 Talousarviotalouden
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk
Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu
Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0
Tilitiedoille tehtäviä tarkistuksia
Valtiokonttori Ohje 1 (8) 8.6.2015 Tilitiedoille tehtäviä tarkistuksia Tähän ohjeeseen on koottu tarkistuksia, joilla voidaan varmistaa tilitietojen oikeellisuutta sekä tilikauden aikana että tilinpäätöksessä.
kuukauden liukuva summa. Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. Mrd Kuukausisaldo ja lineaarinen trendi
31.12.2010 Talousarviotalouden tulot ja menot Talousarviotalouden yli-/alijäämä 50 45 12 kuukauden liukuva summa Tulot Menot 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi 5 0 40-5 -10 35-15 Talousarviotalouden
Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. 12 kuukauden liukuva summa. Mrd Kuukausisaldo ja lineaarinen trendi
31.12.2011 Talousarviotalouden tulot ja menot Talousarviotalouden yli-/alijäämä 55 50 12 kuukauden liukuva summa Tulot Menot 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi 5 0 45-5 40-10 35-15 Talousarviotalouden
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. 12 kuukauden liukuva summa. Mrd 12 kuukauden liukuva summa
30.11.2012 Talousarviotalouden tulot ja menot Talousarviotalouden yli-/alijäämä 55 50 Mrd 12 kuukauden liukuva summa Tulot Menot Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi 5 0 45-5 40-10 35-15
Tilinpäätös ja sen laatiminen
Tilinpäätös ja sen laatiminen Kirjanpito Yhdistys on aina kirjanpitovelvollinen. Kirjanpidon tehtävänä on antaa oikea ja riittävä kuva tuottojen ja kustannusten syntymisestä, toiminnan tuloksesta ja yhdistyksen
Emoyhtiön tilinpäätös,
106 FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Emoyhtiön tilinpäätös, FAS Tuloslaskelma Liite 2011 2010 Liikevaihto 2 77 67 Muut tuotot 3 36 12 Henkilöstökulut 4 36 35 Poistot ja arvonalentumiset 7 8 9 Muut kulut 67 55 Liikevoitto/-tappio
FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS
FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden
Mitä tilinpäätös kertoo?
Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää
YRITYSTUTKIMUSNEUVOTTELUKUNTA RY Analyysityöryhmä 17.12.2007
RAHOITUSLASKELMAN LAATIMINEN Kirjanpitolautakunta (KILA) antoi 30.1.2007 yleisohjeen rahoituslaskelman laatimisesta. Yleisohje ohjaa kirjanpitolain (1336/1997), viimeksi muutettuna L:lla 1312/2004 ja kirjanpitoasetuksen
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011
Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)
Suomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
Ravintola Gumböle Oy
Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen
Annettu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutusyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,
EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR
n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus
PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006
139/53/06 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 16.5.2007 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta
VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 9
VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 9 8.7.1996 Valtiokonttori Viite: Valtiokonttorin lausuntopyyntö 11.3.1996 VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTION KIRJAN- PITO- JA TILINPÄÄTÖSMALLIN PERIAATERATKAISUISTA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005
KIRJANPITO 22C Luento 5a: Siirtosaamiset ja velat
KIRJANPITO 22C00100 Luento 5a: Siirtosaamiset ja velat Luento 5 Maksuperusteen oikaiseminen suoriteperusteeksi: Siirtosaamiset ja velat Henkilöstömenot: Palkat Henkilösivukulut 2 MENON JA TULON SYNTYMINEN,
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus
Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.
Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot
Haminan Energian vuosi 2016
VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229
EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR
n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä
Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Valtiokonttorin määräämät talousarviokirjanpidon
Valtiokonttorin määräämät talousarviokirjanpidon tilit (Valtiokonttorin määräys Kirjanpidon tilit) 1. Talousarviotilille tai siirretyn määrärahan tilille kirjaamista odottavien tapahtumien tilit.. 3 600
Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
Luento 8. Arvonmuutokset: Tulojen tulouttaminen tilikaudelle: Arvonkorotus Käypä arvo Arvonalentuminen.
Luento 8 Arvonmuutokset: Arvonkorotus Käypä arvo Arvonalentuminen. Tulojen tulouttaminen tilikaudelle: Suoriteperuste Valmistusasteen mukainen tulouttaminen. 1 KIRJANPITO 22C00100 Luento 8a: Arvonmuutokset:
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 185/53/
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 185/53/02 11.6.2002 Valtiovarainministeriö Valtiokonttori TILINTARKASTUSKERTOMUS VALTION KESKUSKIRJANPIDON JA VALTION TILINPÄÄTÖSLASKELMIEN TARKASTUKSESTA VUODELTA 2001
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 124/53/
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 124/53/03 6.6.2003 Valtiovarainministeriö Valtiokonttori TILINTARKASTUSKERTOMUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEN TARKASTUKSESTA VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008