TERVETULOA VILIKKILÄÄN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TERVETULOA VILIKKILÄÄN"

Transkriptio

1 TERVETULOA VILIKKILÄÄN

2 MEILLE VILIKKILÄSSÄ ON TÄRKEÄÄ: LEIKKI LUONTO LÄSNÄOLO YHDENVERTAISUUS YHTEISTYÖ Tavoitteenamme on hyvän perushoidon lisäksi tarjota lapselle myönteisiä tunne-elämyksiä, ihmissuhteita sekä virikkeinen ympäristö. Toimintaamme ohjaa varhaiskasvatuslaki ja valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Paikallista varhaiskasvatussuunnitelmaa päivitetään ja se otetaan kokonaisuudessaan käyttöön elokuussa Nyt käytössä oleva Kuusiokuntien varhaiskasvatussuunnitelma eli KUUSVASU on luettavissanettisivulta/lainattavissa joka osaston ilmoitustaululta. Jokaiselle lapselle laaditaan, yhdessä vanhempien kanssa, oma varhaiskasvatussuunnitelma eli VASU, jossa suunnitellaan ja arvioidaan lapsen yksilöllistä kasvua ja kehitystä. Arkirutiinien lisäksi lapsen päiviin Vilikkilässä kuuluu monipuolista ja kehittävää toimintaa, esim. leikkejä, loruja, lauluja, askartelua, musisointia, satuja, retkiä, liikuntaa, tehtäviä,rakentelua, juhlia... Toiminnasta ja sen suunnittelusta vastaa koulutettu henkilökunta. Keräämme vanhempien sähköpostiosoitteet, joihin lähetämme tiedotteet toiminnastamme viikoittain. Muistakaa lisäksi seurata lapsenne oman ryhmän ilmoitustaulua!

3 PUITTEET VILIKKILÄSSÄ Vilikkilän päiväkoti sijaitsee Ähtärissä, Pellonpään asuntoalueella. Vuonna 1999 rakennetussa Vilikkilässä toimii kolme ryhmää: - Jekut (alle 3 v) - Metkut (vuoropäivähoito) - Temput (4-5 v) Vilikkilän läheisyydessä on hyvät ulkoilu- ja retkeilymahdollisuudet, esim. Mustikkavuoren liikuntakeskus. Päiväkodilla on käytössään kaksi viihtyisää, turvallista ja aidattua piha-aluetta. Kaikilla ryhmillä on omat sisäänkäynnit, omat eteiset ja wc:t, ruokailu-, leikki- ja lepohuoneet. Yhteiskäytössä ovat lisäksi liikuntasali, verstashuone, vesileikkiallas ja varastotiloja.

4 ARKIELÄMÄÄ JA PERUSHOITOA VILIKKILÄSSÄ Päiväkotiin tulo Lapsenne saattaa kokea suuren muutoksen aloittaessaan hoidon päiväkodissa. Valmistattehan lastanne muutokseen kertomalla päiväkodista ja tulemalla tutustumaan toimintaamme. Aamuisin kokoonnumme Metkut-ryhmän tiloihin. Saattaja varmistaa, että henkilökuntamme huomaa lapsenne saapuneen päiväkotiin. Omiin ryhmiin siirrymme noin klo 7:30-8:00. Tutustumiskäynnillä sovimme lapsenne tulo- ja hakuajoista. Jos niihin tulee muutoksia, kerro niistä lapselle ja meille päiväkotiin. Vuorohoito Vilikkilässä toteutetaan myös Ähtärin vuoropäivähoitoa. Vuorohoito on tarkoitettu vanhempien vuorotyöstä johtuviin tarpeisiin. Lapsella on oikeus vuorohoitoon (ilta-,viikonloppu-,yöhoito) vain jos molemmat vanhemmat ovat työn tai opiskelun takia esteellisiä hoitamaan lasta. Vuorohoitoa ei voi käyttää perheen vapaa-ajan menoihin eikä myöskään vanhemman sairausloman aikana. Vuorohoitoa on aamut klo , illat klo , yöt klo , viikonloput: lauantai ja sunnuntai,arkipyhäviikot. Kaikkien lasten hoidonvaraus on tärkeää!hoitoaikojen perustella tehdään työntekijöiden työvuorot, suunnitellaan aukioloaika ja tilataan ruoka. Hoitoajat ilmoitetaan kirjallisesti joko sähköpostilla tai hoitoaikalomakkeella (ilmoitustauluilla) heti kun ne ovat tiedossa.

5 Vaatetus Ulkoilemme joka päivä, joten lapsenne tarvitsee sään mukaisen ulkovarustuksen. Myös varavaatetta on hyvä tuoda muistakaa nimikointi kaikkiin vaatteisiin! Vaippaikäiset tarvitsevat vaipat kotoa. Ruokailu Aamupalaa syömme klo omissa ryhmissä. lounasta nautimme ulkoilun jälkeen noin klo 11 ja välipalaa klo 14. Ruokailun jälkeen putsaamme hampaat xylitol-pastilleilla, jotka tilaamme yhteisesti toimintakauden alussa (hinta reilut 5 /lapsi/vuosi). Aamupala valmistetaan päiväkodin omassa keittiössä, lounas ja välipala sairaalan keittiö Leivänsyrjässä. Erityisruokavaliot keittiö valmistaa lääkärintodistusten mukaan. Todistuksen ja ilmoituksen pyydämme toimittamaan päiväkodin keittiölle heti toimintakauden alussa. Vuorohoidossa oleville lapsille tarjotaan myös päivällinen ja iltapala. Lepohetki Lounaan jälkeen annamme lapsille mahdollisuuden päivälepoon. Lepohetkeen kuuluu esim. päiväsatu ja rauhallista musiikkia. Lapsi voi tuoda kotoa oman pehmolelun, jonka voi ottaa lepohetkelle kaveriksi.

6 Kotiinlähtö Lapsen hoitopäivä Vilikkilässä päättyy, kun vanhempi tai joku muu, ennalta sovittu, täysi-ikäinen hakija tulee hakemaan lasta. Varmistakaa, että joku päiväkodin henkilökunnasta huomaa lähtönne. Vastuu lapsesta siirtyy hakijalle, joten hakija varmistaa ettei lapsi poistu yksin portista. YHTEISTYÖ - Ensisijaisesti pohdimme aina vanhempien kanssa lapsia koskevia kysymyksiä. Yhteistyömuotoja vanhempien kanssa esim. vanhempainillat ja -vartit, juhlat ja yhteiset retket. - Vekara (eli varhaiserityiskasvatuksen)-työryhmä kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Ryhmään kuuluvat päivähoidon, sosiaalityön, terveydenhuollon/neuvolan, esiopetuksen, erityispalvelu Osviitan ja eri kuntoutustahojen työntekijöitä - Kiertävän erityislastentarhanopettajan palveluista Ähtärissä vastaa Hanna Katajamäki. - Lisäksi teemme yhteistyötä mm. seurakunnan ja muun päivähoidon kanssa. On hyvä muistaa, että henkilökuntamme on vaitiolovelvollinen kaikissa lasta ja perhettä koskevissa asioissa.

7 ILMOITATTEHAN AINA! - lapsen poissaolosta, myös syy poissaoloon (tekstiviesti riittää!) - poikkeuksista tulo- tai hakuajoissa - jos joku muu tuo/hakee lasta Tärkeää on myös ilmoittaa... - työpaikkanne vaihtumisesta - yhteystietojen muutoksista - ansiotulojen ja hoitosuhteen muutokset päivähoitotoimistoon Jos lapsenne sairastuu - ilmoittakaa meille poissaolosta - yhden oireettoman/kuumeettoman päivän jälkeen lapsi voi palata hoitoon -lapsi on terve, kun hän pystyy osallistumaan kaikkeen päiväkodin toimintaan, esim. ulkoilu, uiminen,retket... LÄÄKKEET Saamme antaa päiväkodissa lapselle vain lääkärin määräämää lääkehoitoa. Tuo lääke ja lääkemääräys alkuperäisessä pakkauksessa ja täytä lääkehoitosuunnitelma, joita saat Vilikkilän henkilökunnalta.

8 YHTEYSTIEDOT Vilikkilän päiväkoti, Kievarintie 10, ÄHTÄRI Vastaava lastentarhanopettaja Helena Halla-aho JEKUT lastentarhanopettaja Taina Peltola, lastenhoitaja Tiina Kumpula METKUT vuoropäivähoitoryhmä (päivystävä puhelin) lastentarhanopettaja Johanna Saari, lastenhoitajat Heidi Koivumäki, Tuula Kuoppa, Margot Soukkala ja Marjaana Valkeejärvi TEMPUT Lastentarhanopettajat Helena Halla-aho ja Tuula Ruuhilehto, lastenhoitaja Irma Ahonen Kiertävä erityislastentarhanopettaja (kelto) Hanna Katajamäki Keittiö/siivous Tuulikki Hannuksela Siivous Mervi Jokiaho Kiinteistönhoitaja Juho Pakari Vahtimestari Arto Lamminaho Varhaiskasvatuspäällikkö Sirpa Mannismäki Päivähoitotoimisto Ostolantie /

TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2015-2016

TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2015-2016 TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2015-2016 MEILLE VILIKKILÄSSÄ ON TÄRKEÄÄ: LEIKKI LUONTO YHTEISTYÖ LÄSNÄOLO SUVAITSEVAISUUS KIIREETTÖMYYS Tavoitteenamme on hyvän perushoidon lisäksi tarjota lapselle myönteisiä tunne-elämyksiä,

Lisätiedot

TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2010 2011

TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2010 2011 TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2010 2011 VILIKKILÄN PÄIVÄKOTI KIEVARINTIE 10 63700 ÄHTÄRI PUH. 040-706 8162 Vastaava lastentarhanopettaja Ritva Eloranta 2525 6236 Toimisto 044 0662253 Temput 044 0662254 Metkut

Lisätiedot

TILAT: TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: Ryhmäperhepäiväkoti Rentukka sijaitsee Hömmön asuinalueella osoitteessa Kivikkokuja 1.

TILAT: TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: Ryhmäperhepäiväkoti Rentukka sijaitsee Hömmön asuinalueella osoitteessa Kivikkokuja 1. -3 < 1 (Y1 1 henkilökohtaisten tavaroiden söi lyttäm istö varten. käytettävissään kolme leikkitilaa sekä lepohuoneet. Jokaiselle lapselle osoitetaan oma loketo Ulkoillessa meiltä on käytössämvne viihtyisä

Lisätiedot

TILAT: TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT:

TILAT: TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: -3 < r) 1 1 r%) 1 (I :5 :5 TILAT: Ryhmäperhepdivakoti Sinikello sijaitsee keskellä kaupunkia Sairaalan ja Hopeaharjun välissä osoitteessa Sairaalantie 4 C. Olemme avoinna maanantaista perjantaihin pääsääntöisesti

Lisätiedot

QJQ17IO. UDONNfl%U. OOIfl43AJI

QJQ17IO. UDONNfl%U. OOIfl43AJI QJQ17IO UDONNfl%U OOIfl43AJI henkilökohtaisten tavaroiden säilyttämistä varten. TILAT: TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: varhaiskasvatussuunnitelmaan), johon pohjaten jokaiselle lapselle tehdään RyhmdperhepäivQkoti

Lisätiedot

TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: yhteiset pelisäännöt. TILAT:

TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: yhteiset pelisäännöt. TILAT: -3 < Q r) 1 (31 1 r) 1 (I :5 oma lo kero henkilökohtaisten tavaroiden säilyttämistä varten. lapsilla on käytettävissään kolme leikkitilaa sekä lepohuoneet. Jokaiselle lapselle osoitetaan Ulkoillessa meillä

Lisätiedot

TILAT: TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT:

TILAT: TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: -3 < r%) 1 r\) c TILAT: Ryhmäperhepäiväkoti Rentukka Hömmön asuinalueella Kivikkoku 1. Olemme avoinna maanantaista perntaihin pääsääntöisesti kello 7-16.3 lasten hoidontarpeen mukaan. siitsee osoitteessa

Lisätiedot

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin:

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: 0400914479 osoite: Kuhatie 1, 54915 Saimaanharju sähköposti: pilvipaimenet@taipalsaari.fi Henkilökunta Ansku, Taru, Maarit,

Lisätiedot

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI YHTEYSTIEDOT: Auratie 3 92140 Pattijoki Kissankellot 1-3v kissankellot(at)raahe.fi p. 040 830 3010 Päivänkakkarat 3-5v. paivankakkarat(at)raahe.fi p. 040 830 3150 päivähoidonohjaaja

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN

TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN TOIMINTA-AJATUS: KASVATAMME LAPSIA TURVALLISESSA JA KANNUSTAVASSA ILMAPIIRISSÄ. PÄIVÄKOTIEMME LEIKKI- JA OPPIMISYMPÄRISTÖT TUKEVAT LAPSEN OMATOIMISUUTTA JA AKTIIVISUUTTA.

Lisätiedot

TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN Ollinkulman päiväkoti ja esikoulu Otsonkoululla Koulukuja 3 A 2 63700 Ähtäri puh. 044 5502308, vastaava esimies/lto Marjo Latvanen (Kamari) 0445502243

Lisätiedot

Henkilöstö on vaitiolovelvollinen kaikissa lasta ja hänen perhettään koskevissa asioissa.

Henkilöstö on vaitiolovelvollinen kaikissa lasta ja hänen perhettään koskevissa asioissa. Tervetuloa Uotsolan päiväkotiin! Vihjeitä ja vinkkejä päivähoitoon tulevien lasten vanhemmille Kasvatuskumppanuus Vanhempien ja päiväkodin henkilökunnan välinen yhteistyö ja vuorovaikutus ovat hoito- ja

Lisätiedot

Jokaiselle lapselle laaditaan yhdessä vanhempien kanssa yksilöllinen varhaiskasvatussuunnitelma, jota päivitetään vuosittain.

Jokaiselle lapselle laaditaan yhdessä vanhempien kanssa yksilöllinen varhaiskasvatussuunnitelma, jota päivitetään vuosittain. Tervetuloa Uotsolan päiväkotiin! Vihjeitä ja vinkkejä päivähoitoon tulevien lasten vanhemmille Kasvatuskumppanuus Vanhempien ja päiväkodin henkilökunnan välinen yhteistyö ja vuorovaikutus ovat hoito- ja

Lisätiedot

TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN Kuvat on piirtänyt Inkeri 6-v Minä kirjoitan sinulle runon, ihan pienen ja yksinkertaisen, niin että kaiken ymmärrät. Sinä minulle hymyn säteilet, sen suloisen, niin suloisen,

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Toimintakausi 2014-2015

Toimintakausi 2014-2015 Toimintakausi 2014-2015 LAPSIRYHMÄT JA HENKILÖKUNTA TOIMINTAKAUDELLA 2014-2015 PÄIVÄKODIN JOHTAJA Tuula Sarja 020 632 2236, 040 7213856 tuula.sarja@aanekoski.fi VAAPUKAT Kirkkotie 6 040 0115272 konginkankaan.paivakoti@aanekoski.fi

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Tuupikkalantie 5 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3487 Meritähdet p. 044 778 5937 keittiö sähköposti: merihalikko.paivakoti@salo.fi

Lisätiedot

Linnoituksen päiväkoti. Kaarlonkatu HAMINA

Linnoituksen päiväkoti. Kaarlonkatu HAMINA Linnoituksen päiväkoti Kaarlonkatu 4 49400 HAMINA linnoituksen.paivakoti@hamina.fi A r v o t MUITA LINNOITUKSESSA TYÖSKENTELEVIÄ: Varhaiskasvatuksen esimies Sirpa Matero puh. 040 778 2179 Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Ryhmis Merituuli Tuupikkalantie 5 Tuupikkalantie 5 as 1 25210 Vartsala 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3488 p. 044 778 3487 Meritähdet

Lisätiedot

HUVIKUMMUN PÄIVÄKOTI SALMENTIE 9 63300 ALAVUS

HUVIKUMMUN PÄIVÄKOTI SALMENTIE 9 63300 ALAVUS HUVIKUMMUN PÄIVÄKOTI SALMENTIE 9 63300 ALAVUS PUH. 0400-346976 TOSSAVAISET: 1-5 -vuotiaat lapset PITKÄTOSSUT : 6 -vuotiaat esikoululaiset HENKILÖKUNTA TOSSAVAISET: KIVIMÄKI TARJA SAVOLAINEN TIINA RAJALA

Lisätiedot

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON Perhepäivähoito tarjoaa kodinomaista, joustavaa ja yksilöllistä päivähoitoa hoitajan kotona. Selänteen alueella työskentelee noin 40 perhepäivähoitajaa. Hoitoryhmään voidaan

Lisätiedot

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme: TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen

Lisätiedot

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN VARHAISKASVATUS Perhepäivähoito on kodinomaista, pienissä ryhmissä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla hoidossa

Lisätiedot

TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN Kettupolku 2, 39200 Kyröskoski Ketut: 050 543 8002 Kurret: 050 390 4240 Kettupolun päiväkoti on ensi kertaa avannut ovensa päiväkotina 2006. Päiväkodin kiinteistössä

Lisätiedot

Numero löytyy myös omalta hoitajalta ja eteisen ilmoitustaululta.

Numero löytyy myös omalta hoitajalta ja eteisen ilmoitustaululta. VARAHOIDON YHTEYSTIEDOT: puhelin: 050-5627822 osoite: Ketomaantie 19 Numero löytyy myös omalta hoitajalta ja eteisen ilmoitustaululta. Kun oma hoitaja on poissa töistä, kannattaa ottaa yhteyttä suoraan

Lisätiedot

TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN

TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN Vanhempina voitte jättää lapsenne turvallisin mielin työpäivän tai opintojen ajaksi varhaiskasvatustoimintaan. Koulutettu henkilökuntamme huolehtii lapsestanne parhaalla

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄHOITOON

TERVETULOA PÄIVÄHOITOON TERVETULOA PÄIVÄHOITOON Vanhemmat voivat turvallisesti jättää lapsensa päivähoitoon työn tai opiskelun ajaksi. Koulutettu henkilökunta huolehtii lapsesta parhaalla mahdollisella tavalla. Päivähoitoympäristö

Lisätiedot

TERVETULOA SATUKONTTIIN

TERVETULOA SATUKONTTIIN TERVETULOA SATUKONTTIIN Ryhmäperhepäiväkoti Satukontti Satukontti on remontoitu ryhmäperhepäiväkodiksi kesällä 2017 ja se sijaitsee Kärsämäen keskustassa. Satukontissa tarjotaan hoitoa 0-6 vuotiaille lapsille.

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON

TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON Puistokatu 1, 18100 Heinola PUH: 044 797 8525 päiväkodin johtaja johtaja Jaana Vesikko sähköposti jaana.vesikko@heinola.fi PUH: 050 593 9681 Niemelä-talossa lapsi on yhteinen

Lisätiedot

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi

Lisätiedot

Tervetuloa perhepäivähoitoon!

Tervetuloa perhepäivähoitoon! Tervetuloa perhepäivähoitoon! PERHEPÄIVÄHOITO Kunnallinen perhepäivähoito on tärkeä osa Kontiolahtelaista varhaiskasvatusta. Perhepäivähoitaja toimii lapsen opetus-, kasvatus- ja hoitotyössä omassa kodissaan

Lisätiedot

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN Toivotamme asiakkaamme lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme. Tehdään jokaisen lapsen vuoropäiväkotitaipaleesta mahdollisimman antoisa. Yhteistyöterveisin; Lintulan

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa PALTAMON KUNTA 1 (4) Sivistyspalvelut / Lasten päivähoito LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa LAPSEN NIMI Syntymäaika Osoite Hoitopaikka ÄITI / HUOLTAJA

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Päiväkotimme yhteystiedot: Uunilinnun päiväkoti Kallionkatu 2 11120 Riihimäki puh. 019-758 4305 Keltasiivet 019-758 4766, tekstiviestit numeroon 050 597

Lisätiedot

Tervetuloa perhepäivähoitoon!

Tervetuloa perhepäivähoitoon! Tervetuloa perhepäivähoitoon! Sivu1 HOITOSUHTEEN ALOITTAMINEN JA PERHEPÄIVÄKOTIIN TUTUSTUMINEN Hoidon aloitus on suuri muutos lapsen elämässä, hänen siirtyessään kodista hoitopaikkaan muiden lasten joukkoon.

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Perhepäivähoito TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Perhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimintakaudelle 2017-2018 Perhepäivähoitoa voidaan

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU Yhteystiedot Vuoropäiväkoti Omppu Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi p. 050 5964 791 tai keittiö p. 050 4083 879 vuoropaivakoti@hirvensalmi.fi

Lisätiedot

VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU

VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU Yhteystiedot Vuoropäiväkoti Omppu Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi 050 4646539 tai 050 5964791 tai keittiö 050 4083879 vuoropaivakoti@hirvensalmi.fi Päivähoidon ohjaaja Kristiina

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA POSION KUNTA / PÄIVÄHOITO Lapsen nimi LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Kasvatuskumppanuus on yhteistyötä, jossa vanhemmat ja henkilöstö yhdessä sitoutuvat toimimaan lapsen parhaaksi kasvun, kehityksen

Lisätiedot

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN Vuoropäiväkodin toiminta-ajatus Lintulan vuoropäiväkoti tarjoaa päivähoitolain ja -asetusten mukaista päivähoitopalvelua tarvittaessa ympäri vuorokauden. Perustehtävä

Lisätiedot

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä

Lisätiedot

TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN

TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN Lastentalo Kuusipiha Lastentalo on valmistunut vuonna 2006. Se sijaitsee Frosteruksen koulun läheisyydessä, Kärsämäen keskustassa. Päiväkodin piha-alueeseen kuuluu aidattu

Lisätiedot

Metsärinteen päiväkodin

Metsärinteen päiväkodin Metsärinteen päiväkodin METSÄRINTEEN PÄIVÄKOTI Juustomestarintie 2 24190 Halikko as. A AAMUPALA tarjoillaan ryhmittäin klo 8.00. Ilmoitathan, mikäli lapsesi on syönyt aamupalan jo kotona. AAMUVASTAANOTTO

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

TOIMINTAKAUSITIEDOTE Savenvalajan päiväkoti

TOIMINTAKAUSITIEDOTE Savenvalajan päiväkoti TOIMINTAKAUSITIEDOTE 2018-2019 Savenvalajan päiväkoti 1 Savenvalajan päiväkoti Savenvalajan päiväkodissa toimii viisi ryhmää: Meritähdet (alle 2-vuotiaat) 1. krs Kultakalat (2-3- vuotiaat) 1. krs Merihevoset

Lisätiedot

Tervetuloa päivähoitoon!

Tervetuloa päivähoitoon! Kasvatus ja sivistys/varhaiskasvatus Tervetuloa päivähoitoon! Vielä tänään sinä painat varovasti jalkasi lattialle ja tunnustelet kestääkö se askeliesi painon. Vielä tänään tarraat kiinni käteeni ja liikut

Lisätiedot

Keskustan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Keskustan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Keskustan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2 Keskustan päiväkodin esittely: Osoite: Kaivokatu 9, 21100 Naantali ( Kaivonkulma) Puh: (02) 434 5245 Mannerheiminkatu 14, 21100 Naantali ( Raatihuone,

Lisätiedot

Ryhmäperhepäiväkoti Naperotupa

Ryhmäperhepäiväkoti Naperotupa Ryhmäperhepäiväkoti Naperotupa Avoinna: ma-pe klo 6:30-17 Hoitopaikkoja 12 Ikäjakauma 0-3-vuotiaita Naperotupa on Mikkelin kaupungin ryhmis, joka sijaitsee Lehmuskylän alueella Seurakuntatalon kanssa samassa

Lisätiedot

RYHMIS PEUKALOISEN VASU

RYHMIS PEUKALOISEN VASU RYHMIS PEUKALOISEN VASU Ryhmis Peukaloinen 01.01.2014 Karjalanharjuntie 3 R 56 50100 Mikkeli 015-177 002/ 044 794 5329 peukaloinenrpphk@mikkeli.fi Yksikön esittely Peukaloisessa hoidossa 12 lasta, joiden

Lisätiedot

Tervasuon päiväkoti Viikarit. Päivähoidon ABC

Tervasuon päiväkoti Viikarit. Päivähoidon ABC Tervasuon päiväkoti Viikarit Päivähoidon ABC A AAMUPALA ALLERGIAT tarjoillaan klo 8.00. Mikäli lapsesi tulee aamupalalle, tuo hänet hoitoon ajoissa, jotta ruokailutilanne olisi mahdollisimman rauhallinen

Lisätiedot

Leikki - kaveruus- liikunta ja turvallisuus

Leikki - kaveruus- liikunta ja turvallisuus TERVETULOA ANNALAN PÄIVÄKOTIIN! Leikki - kaveruus- liikunta ja turvallisuus Kolunkatu 2, 33710 Tampere Tuula Leppänen, päiväkodinjohtaja, puh. 040 7365 881 tuula.leppanen@tampere.fi Marika Kortteinen,

Lisätiedot

ULLANMÄEN PÄIVÄKODIN PALVELUESITE

ULLANMÄEN PÄIVÄKODIN PALVELUESITE ULLANMÄEN PÄIVÄKODIN PALVELUESITE - Monipuolista varhaiskasvatusta lapsilähtöisesti kaikille lapsille Tervetuloa Ullanmäen päiväkotiin. Tässä esitteessä on sinulle tärkeää ja tarpeellista tietoa varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON

TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON Puistokatu 1, 18100 Heinola puh: 044 797 8525 Päiväkodin johtaja Jaana Vesikko sähköposti: jaana.vesikko@heinola.fi puh: 050 593 9681 Niemelä-talossa lapsi on yhteinen sydämen

Lisätiedot

Jyväskylän vuorohoito

Jyväskylän vuorohoito Jyväskylän vuorohoito Jyväskylän kaupungin vuorohoito Myllytuvan päiväkoti Tikkakosken päiväkoti ma - la 5.00-22.30 Kuokkalan päiväkoti Tapiolan päiväkoti Keskusta Yö- ja viikonloppuhoito Luhtisen päiväkoti

Lisätiedot

KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTOA Naantalin kaupungin oma varhaiskasvatussuunnitelma (VASU) valmistui v.2005 keväällä. Pidämme tätä suunnitelmaa ohjaavana omassa toiminnassamme

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, enintään neljän kokopäiväisen ja yhden osapäiväisen hoitolapsen turvallisessa pienryhmässä.

Lisätiedot

Määrlahden päiväkodin VASU

Määrlahden päiväkodin VASU Määrlahden päiväkodin VASU Tämä on Määrlahden päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma VASU. Tämä suunnitelma pohjautuu Loviisan kaupungin vuonna 2011 käyttöön ottamaan varhaiskasvatussuunnitelmaan. VASUSSAMME

Lisätiedot

VUOROHOITOPÄIVÄKOTI TERVANALLE Kellokorventie 4 63300 ALAVUS tervanalle@alavus.fi tai etunimi.sukunimi@alavus.fi

VUOROHOITOPÄIVÄKOTI TERVANALLE Kellokorventie 4 63300 ALAVUS tervanalle@alavus.fi tai etunimi.sukunimi@alavus.fi VUOROHOITOPÄIVÄKOTI TERVANALLE Kellokorventie 4 63300 ALAVUS tervanalle@alavus.fi tai etunimi.sukunimi@alavus.fi RYHMÄ: VIHREÄ 5-6-VUOTIAAT, ESIKOULULAISET P. Vastaava päiväkodinopettaja TERHI KAUNISTO

Lisätiedot

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEPÄIVÄHOIDON TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. KASVATUS, OPPIMINEN, TOIMINTA- JA OPPIMISYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 040-162 7650 ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen esimies Kristiina

Lisätiedot

YMMERSTAN PÄIVÄKODIN PALVELUESITE

YMMERSTAN PÄIVÄKODIN PALVELUESITE YMMERSTAN PÄIVÄKODIN PALVELUESITE - Monipuolista varhaiskasvatusta lapsilähtöisesti kaikille lapsille Tervetuloa Ymmerstan päiväkotiin. Tässä esitteessä on sinulle tärkeää ja tarpeellista tietoa varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän Päiväkoti Alatalo Välitalo Ylätalo Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän päiväkodin VASU:n sisällysluettelo: Melukylän päiväkodin talot ja ryhmät Päiväjärjestys Arvot Visiot Toiminta-ajatus Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen esimies Kristiina

Lisätiedot

Yksityinen varhaiskasvatus

Yksityinen varhaiskasvatus Yksityinen varhaiskasvatus PALVELUSOPIMUS alkaen / 20 Tätä sopimusta on tehty 2 kappaletta, toinen vanhemmille/huoltajille ja toinen palveluntuottajalle. 1. LAPSEN TIE- DOT 2. HUOLTAJIEN TIEDOT Äiti /muu

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU Yhteystiedot Vuoropäiväkoti Omppu Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi p. 050 5964 791 tai keittiö p. 050 4083 879 vuoropaivakoti@hirvensalmi.fi

Lisätiedot

Vieras- ja monikielisten lasten tukeminen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Opas vanhemmille

Vieras- ja monikielisten lasten tukeminen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Opas vanhemmille Vieras- ja monikielisten lasten tukeminen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa Opas vanhemmille SISÄLTÖ ALKUSANAT... 3 1. VIERAS- JA MONIKIELISET LAPSET ORIMATTILASSA 4 2. KUN LAPSI ALOITTAA VARHAISKASVATUKSESSA...

Lisätiedot

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI PAJUNKISSA

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI PAJUNKISSA RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI PAJUNKISSA Ryhmäperhepäiväkoti Pajunkissa Pajulantie 9 as 3 51420 Harjumaa P.044-7944973 PAJUNKISSA Pajunkissa sijaitsee Harjumaassa haja-asutusalueella. Toimimme rivitaloasunnossa.

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

TERVETULOA KAILAAN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA KAILAAN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA KAILAAN PÄIVÄKOTIIN KAILAAN PÄIVÄKOTI Puistokatu 1, 18100 Heinola PUH: 044 797 8525 päiväkodin johtaja Jaana Vesikko sähköposti jaana.vesikko@heinola.fi PUH: 050 593 9681 varajohtaja Eija Vuori-Gråman

Lisätiedot

TERVETULOA kailaan päiväkotiin

TERVETULOA kailaan päiväkotiin TERVETULOA kailaan päiväkotiin Puistokatu 1, 18100 Heinola puh: 044 797 8525 Päiväkodin johtaja Jaana Vesikko sähköposti: jaana.vesikko@heinola.fi puh: 050 593 9681 Varajohtaja Eija Vuori-Gråman sähköposti:

Lisätiedot

Tervetuloa perhepäivähoitoon. Varhaiskasvatuksen osasto

Tervetuloa perhepäivähoitoon. Varhaiskasvatuksen osasto Tervetuloa perhepäivähoitoon Varhaiskasvatuksen osasto 1.1.2015 2(5) Perhepäivähoitoon tulo Lapsen elämässä tapahtuu suuri muutos hänen siirtyessään kodista hoitopaikkaan toisten lasten joukkoon. Valmistathan

Lisätiedot

Ryhmäperhepäivähoitokodissa hoidetaan samanaikaisesti 12 alle kouluikäistä kokopäiväistä lasta ja siellä työskentelee 3 ryhmäperhepäivähoitajaa.

Ryhmäperhepäivähoitokodissa hoidetaan samanaikaisesti 12 alle kouluikäistä kokopäiväistä lasta ja siellä työskentelee 3 ryhmäperhepäivähoitajaa. HYVÄT PERHEPÄIVÄHOITOLASTEN VANHEMMAT Lapsenne on saanut perhepäivähoitopaikan. Perhepäivähoito tarjoaa pienelle lapsiryhmälle kodinomaisen hoitomuodon. Perhepäiväkodin tarkoituksena on antaa turvallista

Lisätiedot

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti Tiedote Perhepäivähoitoon 2009-2010 Perhepäivähoito Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI SANIAISEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

PÄIVÄKOTI SANIAISEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PÄIVÄKOTI SANIAISEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto 2 Arvot 3 Toiminta-ajatus 4 Päivähoidon aloittaminen 5 Päiväkoti ja lähiympäristö 6 Päivä Saniaisessa 7 Varhaiskasvatus Saniaisessa

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

TOIMINTAKAUSI- TIEDOTE

TOIMINTAKAUSI- TIEDOTE MATTILAN PÄIVÄKOTI TOIMINTAKAUSI- TIEDOTE 2015-2016 LAPSENNE RYHMÄN NIMI ON RYHMÄSSÄ TYÖSKENTELEVÄT Päiväkodin osoite ja aukioloajat Hirsitie 2 04340 Tuusula Mattilan päiväkoti on avoinna klo 6.15 17.00

Lisätiedot

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI Joupin ryhmis sijaitsee Joupin viihtyisällä asuntoalueella hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ulkoilemme paljon läheisillä leikkikentillä sekä teemme metsäretkiä Kultavuoressa.

Lisätiedot

Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 21.8.2012 Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tämän mukaan meillä toimitaan: Haluamme kasvattaa yhdessä vanhempien kanssa tasapainoisia, toiset huomioonottavia, suvaitsevaisia ja ristiriitojakin

Lisätiedot

Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa

Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa Tammitarhan päiväkodissa toimii neljä ryhmää: Tammen Taaperot (1-3v. ), Tammen Haltijat (3-5v.), Tammen Tietäjät (5-6 v.)

Lisätiedot

TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON!

TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON! TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON! " Lasta ei kasvateta siksi, että hän olisi mahdollisimman mukava ja vaivaton meille, vaan siksi,että hän terveenä ja väkevänä voisi täyttää paikkansa ja löytää

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

Määrlahden päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Määrlahden päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Määrlahden päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tämä on Määrlahden päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma VASU. Suunnitelma pohjautuu Loviisan kaupungin vuonna 2011 käyttöön ottamaan ja vuonna 2013 päivitettyyn

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA 2017-2018 Sivu 1 YLEISTÄ ILTAPÄIVÄTOIMINNASTA Iltapäiväkerhot on tarkoitettu 1-2-luokan lapsille joidenka vanhemmat käyvät työssä tai opiskelevat. Vanhempi joka on kotona,

Lisätiedot

TERVETULOA RUOKOLAHDEN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA RUOKOLAHDEN PÄIVÄKOTIIN kuva Sirpa Kupiainen TERVETULOA RUOKOLAHDEN PÄIVÄKOTIIN 2017 2018 1 Ruokolahden päiväkoti valmistui keväällä 2015 Varhaiskasvatuspäällikkö Marja Vesala Puhelin: 044 449 1350 Marja.Vesala@ruokolahti.fi

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA 1/2, Vuorohoidon haasteet ja hyvät puolet Eija Salonen Väitöskirjatutkija, KM Videoluennolla pohdimme Millaisia lapsen hyvinvoinnin alueita varhaiskasvatus

Lisätiedot

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA 2/2, Lapsen hyvinvoinnin tukeminen Eija Salonen Väitöskirjatutkija, KM Videoluennolla pohdimme Millaiset arjen aikataulut edistävät lapsen hyvinvointia? Kuinka

Lisätiedot