PUTAAN VUOROPÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PUTAAN VUOROPÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014"

Transkriptio

1 PUTAAN VUOROPÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. PÄIVÄKODIN ESITTELY LAPSIRYHMÄT JA HENKILÖKUNTA ARVOT JA YHTEISET SÄÄNNÖT PIENRYHMÄTOIMINTA HOIDON ALOITTAMINEN ARJEN KÄYTÄNNÖT Lapsen tuonti- ja hakutilanteet Ruokailu Lepohetki KASVATUSKUMPPANUUS LAPSEN TOIMINTA PÄIVÄKODISSA Leikkiminen Liikunta ja ulkoilu Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen Tutkiminen MONIKULTTUURISUUS PÄIVÄKODISSAMME ERITYISVARHAISKASVATUS DOKUMENTOINTI PÄIVÄKODISSAMME ARVIOINTI

3 1. PÄIVÄKODIN ESITTELY Päiväkotimme sijaitsee Putaan kaupunginosassa Länsipohjankatu 17. Vuoropäiväkoti aloitti toimintansa ja sitä laajennettiin sekä remontoitiin vuosina Varhaiskasvatussuunnitelman eli VASU:n tekeminen aloitettiin v ja sitä päivitetään säännöllisesti. Tarjoamme mahdollisimman laadukasta varhaiskasvatusta. VASU perustuu kasvatushenkilökunnan kanssa käytyihin keskusteluihin arvoista, toiminnan sisällöistä ja tavoitteista. Jokainen päiväkodin työntekijä osallistuu suunnitelman tekemiseen ja sen toteuttamiseen käytännössä. Tavoitteenamme on kehittää vuorohoitoa jatkuvasti ja saada suuri yksikkö toimimaan mahdollisimman lapsilähtöisesti. Päiväkotimme toimii vuoropäiväkotina, jossa tarjotaan ympärivuorokautista hoitoa 0-6-vuotiaille lapsille, jotka vanhempien työn tai opiskelun vuoksi tarvitsevat poikkeuksellista hoitoaikaa (klo ). Päiväkotimme on tarvittaessa aina auki. Päiväkotiryhmissä on vuorohoitolasten lisäksi hoidossa myös päivähoitolapsia. Vuorohoitoa tarvitsevien lasten esiopetus järjestetään Hannulan eskarissa ( Viidankatu 27). Siltä osin kun Hannulan eskarin päivähoito ( ) ei riitä, lasten hoito tapahtuu vuoropäiväkodissa. Lapset siirtyvät esikouluun/ vuoropäiväkotiin kävellen hoitajan kanssa. 3

4 2. LAPSIRYHMÄT JA HENKILÖKUNTA PEIPOT Kaksi lastentarhanopettajaa ja kolme hoitajaa TINTIT Kaksi lastentarhanopettajaa ja kaksi hoitajaa KERTUT Yksi lastentarhanopettaja ja kolme hoitajaa SIRKUT Yksi lastentarhanopettaja ja kolme hoitajaa 4

5 3. ARVOT JA YHTEISET SÄÄNNÖT Tuemme lapsen kasvua ja kokonaisvaltaista kehitystä. Luomme lapselle mahdollisimman viihtyisän, virikkeellisen ja turvallisen toimintaympäristön sekä kiireettömän ilmapiirin niin, että lapsella on aikaa tehdä asioita omassa tahdissa ja leikkiä leikit loppuun. Toimimalla pienissä ryhmissä pystymme paremmin huomioimaan lasten yksilölliset tarpeet ja kiinnostuksen kohteet. Pienryhmätoiminnan avulla myös ennaltaehkäisemme kiusaamista. Lisäksi keskeisiä keinoja kiusaamisen ehkäisemiseksi ovat vuorovaikutustaitojen ja empatiakyvyn vahvistaminen sekä lasten myönteisten vertaissuhteiden ja ryhmässä toimimisen taitojen tukeminen. 5

6 4. PIENRYHMÄTOIMINTA Toteutamme päiväkodissamme pienryhmäpedagogiikkaa. Päiväkodin lapset on jaettu pieniin ryhmiin siten, että jokaisella hoitajalla ja lastentarhanopettajalla on ns. vastuulapset. Pienryhmäpedagogiikkaa toteutetaan aamupäivisin ( klo 9-12), mutta myös iltapäivisin jaamme lapsia pieniin ryhmiin sekä porrastamme toimintoja, esim. ruokailua ja ulkoilua. Vastuuaikuinen oppii tuntemaan pienryhmätoiminnan kautta vastuulapsensa ja tekee yhdessä vanhempien kanssa jokaiselle lapselle oman varhaiskasvatussuunnitelman, jota päivitetään vähintään puolivuosittain, yleensä syksyllä ja keväällä. Pienryhmätoiminnan suunnitteluun osallistuvat ryhmän työntekijät ja vastuuaikuiset toteuttavat suunnitelmaa lapsilähtöisesti. 6

7 5. HOIDON ALOITTAMINEN Ennen päivähoidon aloittamista vanhemmat tulevat tekemään hoitosopimuksen ja tutustumaan päiväkotiin. Samalla vanhemmat käyvät lapsen vastuuaikuisen kanssa aloituskeskustelun. Aloituskeskustelussa vanhemmat saavat kertoa lapseen liittyvistä asioista ja vastuuaikuinen käy läpi päiväkodin käytännöt. Lapsen kanssa on hyvä käydä tutustumassa tulevaan päiväkotiryhmään mahdollisimman monta kertaa ja eri aikoina. Tutustumisajankohdat voi sopia vastuuaikuisen kanssa aloituskeskustelussa. Hoidon tarpeen loppuessa hoitopaikka sanotaan irti kirjallisesti. 7

8 6. ARJEN KÄYTÄNNÖT 6.1. Lapsen tuonti- ja hakutilanteet Toivomme lapsen hoitoon tulotilanteesta mahdollisimman rauhallista ja kiireetöntä. Päiväkodissa kenelläkään ei ole nimettyä naulakkopaikkaa, vaan jokaisella lapsella on seinällä oma nimilappu, jolla varataan päiväksi naulakkopaikka. Vanhemmat huolehtivat päivähoitoon tullessa lasten käsienpesusta ja tuovat lapsen ryhmään. Lapsen tuonti- ja hakuhetkellä vaihdetaan lasta koskevat päivittäiset kuulumiset. Aamuisin ennen klo. 7.00, iltapäivisin klo jälkeen, viikonloppuisin sekä pyhäpäivinä ryhmät toimivat yhdistetysti, muina aikoina olemme omilla osastoilla. Lapsen läsnä- ja poissaolokirjaukset tehdään sähköisesti mobiililaitteella. Vastuu lapsesta siirtyy tulokirjauksen jälkeen päiväkodille ja lähtökirjauksen jälkeen vanhemmille. 8

9 6.2. Ruokailu Ruokailu toteutetaan pienryhmissä aikuisen kanssa. Lapsia rohkaistaan maistamaan kaikkia ruokia. Harjoittelemme hyviä ruokailutapoja, kuten rauhallista pöydässä istumista sekä pöytäkeskustelua. Kiitos ja ole hyvä kuuluvat olennaisena osana ruokailutilanteeseen. Käsienpesu on tärkeää ennen ruokailua, ja sen päätteeksi. Ruoka kuljetetaan päiväkotiin Tornion terveyskeskuksen keittiöstä. Mikäli lapsella on ruoka-aineallergia, on siitä toimitettava lääkärintodistus. Lapselle tarjotaan päivähoidossa ne ateriat, jotka sisältyvät lapsen varattuun hoitoaikaan. Ruokailemme seuraavasti: 8.00 aamupala lounas välipala päivällinen iltapala 9

10 6.3. Lepohetki Lapsi tarvitsee riittävästi lepoa ja unta. Vuorohoidossa lapsen hoitoajat vaihtelevat päivittäin ja vuorohoito on lapselle muutenkin fyysisesti raskaampaa kuin päivähoito. Siksi on tärkeää, että lapsi saa tarvitsemansa lepohetken. Päiväkodin henkilökunta arvioi lapsen levontarpeen hoitopäivän aikana. Lapsi voi jatkaa uniaan aamulla tullessaan hoitoon, nukkua lounaan jälkeen tai iltapäivällä, riippuen lapsen hoitoajasta ja levon tarpeesta. Päiväkodissamme pienimmät lapset voivat nukkua myös ulkona vaunuissa. Kun uni tulee, nukahdat ja torkkumaahan matkustat, saat seuraksesi ihanimmat keijut, sekä haltiat. 10

11 7. KASVATUSKUMPPANUUS Pidämme erittäin tärkeänä yhteistyötä vanhempien kanssa. Kasvatuskumppanuus on vanhempien ja henkilökunnan toimimista yhdessä lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseksi. Lähtökohtana on avoin kanssakäyminen. Se edellyttää keskinäistä luottamusta, tasavertaisuutta ja toistemme kunnioittamista. Henkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus. Henkilökuntaan voi ottaa yhteyttä myös sähköpostilla, sekä tekstiviestillä ja puhelimitse päivittäisten tapaamisten lisäksi. Päivittäiset keskustelut sekä syys- ja kevätkaudella käytävät varhaiskasvatuskeskustelut ovat pohjana lapsen hyvälle arjelle päivähoidossa. 11

12 8. LAPSEN TOIMINTA PÄIVÄKODISSA 8.1. Leikkiminen Vuoropäiväkodissa tarjoamme lapselle paljon tilaisuuksia erilaisiin leikkeihin sekä annamme leikkiä leikin loppuun mahdollisuuksien mukaan. Lapsella voi olla ilta- ja viikonloppuhoidossa runsaasti aikaa pitkäkestoiselle leikille. Vuorohoidossa lasten leikkikaverit voivat vaihtua eri päivinä paljonkin, jolloin lapsi oppii toimimaan eri-ikäisten lasten kanssa ja kehittää sosiaalisia taitoja. Kasvattajan tehtävä on ohjata leikkiä siten, että lapset pääsevät mukaan leikkeihin hoitopäivän aikana, ja että lapsilla on mahdollisuus toteuttaa itseään. Panostamme säännöllisesti oppimisympäristön muokkaamiseen monipuoliseksi ja leikkeihin houkuttelevaksi. 12

13 8.2. Liikunta ja ulkoilu Lapselle on luontaista liikkua. Erilaiset liikuntamuodot ja -leikit tarjoavat mukavia hetkiä yhdessäoloon kavereiden ja aikuisten kanssa. Liikunnan avulla lapsi oppii uusia asioita sekä itsestään että toisista ihmisistä. Liikunta kehittää myös sosiaalisia taitoja, kuten oman vuoron odottamista, toisten huomioonottamista sekä yhdessä toimimista. Lapsi saa elämyksiä ja kokemuksia, sekä liikunnan riemua. Päiväkotimme liikuntamahdollisuudet ovat hyvät: oma piha-alue pienille ja isoille oma sali ja erilaisia liikuntavälineitä liikunta- ja jäähalli lähellä hiihtolatuja lähellä mahdollisuus kävelyretkiin lähimaastoon ja leikkipuistoihin 13

14 Lapsi tarvitsee raitista ilmaa sekä tilaa leikkiä ja liikkua. Liikkuminen tukee lapsen motorista kehitystä ja ulos mahtuu ääntä ja vilinää. Ulkoilemme päivittäin sääolosuhteet huomioon ottaen. Ulkoilu tapahtuu pienryhmissä porrastetusti. Pihallamme on monipuolisia liikuntaa tukevia välineitä ja leluja. On tärkeää, että lapsella on ulkoiluun sopiva säänmukainen vaatetus ja riittävästi varavaatteita. On tultu näihin aatteisiin, nyt nimi kaikkiin vaatteisiin. Kun katsos joka vaatetta on meillä täysi tusina, ja näkömuisti lujilla! 14

15 8.3. Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen Taide on mielikuvitusmaailma, jossa kaikki on mahdollista ja leikisti totta! Taideaineet antavat lapselle mahdollisuuden luovuuteen, elämyksiin ja rentoutumiseen. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita eikä tiettyä lopputulosta, jota tavoitellaan. Lapsi nauttii taiteesta ja ilmaisusta, yksin ja ryhmässä. Aikuinen kannustaa ja rohkaisee arvostaen lapsen luovuutta. Vuoropäiväkodissa on usein hyviä tilanteita harjoitella esiintymistaitoa ja ilmaisua pienissä ryhmissä. Päiväkodissa toteutetaan omaehtoisia ja ohjattuja piirustus-, väritys-, maalaus-, muovailu- ja askarteluhetkiä. Lukuhetkiä on päivittäin ja kirjat ovat lasten saatavilla. Koko talon yhteisiä lauluhetkiä pidämme viikoittain. 15

16 8.4. Tutkiminen Ajattelu alkaa ihmetyksestä. Lapsi on luonnostaan utelias. Lapsi oppii maistamalla, haistamalla, tunnustelemalla, havainnoimalla, kokeilemalla ja liikkumalla. Lapsi käyttää kaikkia aistejaan, kerää näin tietoa ympäröivästä maailmasta. Tarjoamme mahdollisuuksia tutkimiseen eri toimintaympäristöissä mm. tekemällä retkiä luontoon sekä käsittelemällä lapsista kumpuavia ihmettelyn aiheita, esim. miksi yöllä on pimeää? 16

17 9. MONIKULTTUURISUUS PÄIVÄKODISSAMME Päiväkodissamme on eri kulttuuritaustoista tulevia lapsia. Monikulttuurisuus rikastuttaa omalta osaltaan päiväkotiamme ja sen toimintaa. Toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan kokonaisvaltaisesti lapsen yksilölliset tarpeet sekä kieli- ja kulttuuritausta. Suomalainen kulttuuriperinne ja siihen liittyvä juhlapäivien vietto on myös olennainen osa varhaiskasvatuksen toimintasisältöä. Edistämme suomenkielen oppimista esimerkiksi käyttämällä kuvia, lukemalla kirjoja, laulamalla sekä loruttelemalla. Kommunikoinnin helpottamiseksi on mahdollista saada tulkkauspalvelua. 17

18 10. ERITYISVARHAISKASVATUS Erityisvarhaiskasvatus on osa normaalia varhaiskasvatusta. Putaan alueella toimii erityislastentarhanopettaja (elto), joka työskentelee päiväkodissamme 1-2 päivää viikossa. Elton tarkoituksena on toimia yhteistyössä niin henkilökunnan kuin vanhempienkin kanssa osallistumalla ryhmän normaaliin toimintaan ja tarvittaessa osallistumalla vanhempien kanssa käytäviin keskusteluihin sekä varhaiskasvatussuunnitelman laatimiseen. Erityistä tukea ja kasvatusta tarvitseville lapsille tulee laatia kuntoutussuunnitelma yhdessä vanhempien, päiväkodin henkilökunnan sekä mahdollisten terapeuttien kanssa. Tornion päivähoidolla on lisäksi puheterapeutti, johon voi ottaa yhteyttä mahdollisten puhe- ja äännevirheiden vuoksi. Lisäksi meillä on perheneuvola, joka on tarkoitettu palvelemaan kaikkia Tornion lapsiperheitä. 18

19 11. DOKUMENTOINTI PÄIVÄKODISSAMME valokuvaus lapsen henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma ikäkausikaavakkeet 19

20 12. ARVIOINTI Varhaiskasvatuksen arviointia toteutetaan yhdessä henkilökunnan, vanhempien ja lasten kanssa. Arviointi perustuu arvoihin ja yhteisesti asetettuihin tavoitteisiin. Pohjana on lasten kehittymisen, kasvun ja oppimisen sekä päivähoidon henkilökunnan toiminnan ja työtapojen säännöllinen havainnointi ja dokumentointi. Arvioinnin avulla kehitetään päivittäistä toimintaa sekä menetelmiä joilla vastataan lapsiryhmän ja lapsen yksilöllisiin tarpeisiin. Arviointimenetelmiä ovat: vanhempien kanssa käytävät vasu-keskustelut päivittäiset keskustelut tulo- ja hakutilanteissa tiimipalaverit työhyvinvointikeskustelut työyhteisön palaverit 20

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI YHTEYSTIEDOT: Auratie 3 92140 Pattijoki Kissankellot 1-3v kissankellot(at)raahe.fi p. 040 830 3010 Päivänkakkarat 3-5v. paivankakkarat(at)raahe.fi p. 040 830 3150 päivähoidonohjaaja

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA Lapsen varhaiskasvatus ja esiopetuksen oppimissuunnitelmat ovat perusta tiimien työn suunnittelulle. Suunnitelma kasvattajayhteisön toimintatavoista on

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kasvua keskellä kaupunkia Päiväkotimme sijaitsee keskustan tuntumassa Hämeenpuiston pohjoispäässä. Keskeinen sijaintimme suo mahdollisuuden

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin:

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: 0400914479 osoite: Kuhatie 1, 54915 Saimaanharju sähköposti: pilvipaimenet@taipalsaari.fi Henkilökunta Ansku, Taru, Maarit,

Lisätiedot

HALLILAN PÄIVÄKOTI. Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU

HALLILAN PÄIVÄKOTI. Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU HALLILAN PÄIVÄKOTI Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU Päiväkodissamme toimii 6 ryhmää: Nuput Pallerot Tenavat Naperot Nappulat Muksut Toiminta-ajatus Meille on tärkeää, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,

Lisätiedot

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme: TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen

Lisätiedot

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ Tilhin toiminta-ajatus 1 Kasvatuspäämäärät ja -tavoitteet 1.1. Tärkeät asiat 1.2. Hyvinvoiva lapsi 1.3. Päivähoidon

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän Päiväkoti Alatalo Välitalo Ylätalo Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän päiväkodin VASU:n sisällysluettelo: Melukylän päiväkodin talot ja ryhmät Päiväjärjestys Arvot Visiot Toiminta-ajatus Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016-2017 Liite 1 Toimintasuunnitelma suunnittelu pohjautuu lasten ja vanhempien osallisuuden mahdollistamiseen (aloitus- ja vasukeskustelut on käyty ennen

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI Joupin ryhmis sijaitsee Joupin viihtyisällä asuntoalueella hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ulkoilemme paljon läheisillä leikkikentillä sekä teemme metsäretkiä Kultavuoressa.

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma Maaselän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN 2.1 Leikkiminen 2.2 Liikkuminen 2.3 Tutkiminen 2.4 Taiteellinen kokeminen, ilmaiseminen ja

Lisätiedot

Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 21.8.2012 Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tämän mukaan meillä toimitaan: Haluamme kasvattaa yhdessä vanhempien kanssa tasapainoisia, toiset huomioonottavia, suvaitsevaisia ja ristiriitojakin

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA

VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon päiväkoti RYHMÄN NIMI: Tiitiäiset, 3-5 -vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN LUKUMÄÄRÄ

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

Poutapilvi. Varhaiskasvatussuunnitelma

Poutapilvi. Varhaiskasvatussuunnitelma Poutapilvi Varhaiskasvatussuunnitelma Sisällysluettelo 1. Poutapilvi s. 3 2. Arvot s. 5 3. Pienryhmät s. 7 4. Kasvatuskumppanuus s. 8 5. Hyvinvoiva lapsi s. 10 Perushoitotilanteet 6. Lapselle ominaiset

Lisätiedot

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ VARHAISKASVATUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehto VARHAIKASVATUSRYHMÄN NIMI: Vekkula 1-5 vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Villilän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Villilän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Villilän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta ajatus: Villilän päiväkoti toimii yhteistyössä perheiden kanssa lapsuutta ja lapsen tulevaisuutta kunnioittavan hyvän ja turvallisen leikki ja oppimisympäristön

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013

SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013 SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013 Jokaisella on oikeus tuntea itsensä toivotuksi, halutuksi ja rakastetuksi. 1 PÄIVÄKODIN KUVAUS JA OPPIMISYMPÄRISTÖ Sorvankaaren päiväkoti on

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2011

PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2011 PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2011 (Suunnitelma pohjautuu Länsi-Saimaan kuntien Seudulliseen Varhaiskasvatussuunnitelmaan (SeutuVasuun) PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN Osoite: Kanavakuja 7,

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN Toivotamme asiakkaamme lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme. Tehdään jokaisen lapsen vuoropäiväkotitaipaleesta mahdollisimman antoisa. Yhteistyöterveisin; Lintulan

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

Mäki-Matin päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma

Mäki-Matin päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Mäki-Matin päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2018-2019 1. Päivittäinen toiminta-aika varattujen ja ennalta ilmoitettujen hoitoaikojen mukaan toiminta-aika on pääsääntöisesti ma-pe klo 6.30-17.00

Lisätiedot

Määrlahden päiväkodin VASU

Määrlahden päiväkodin VASU Määrlahden päiväkodin VASU Tämä on Määrlahden päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma VASU. Tämä suunnitelma pohjautuu Loviisan kaupungin vuonna 2011 käyttöön ottamaan varhaiskasvatussuunnitelmaan. VASUSSAMME

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lappi TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Tarjoamme lapsille hoivaa ja huolenpitoa maanantaista sunnuntaihin 24/7 Varhaiskasvatusta toteutetaan huomioiden lapsen hoitovuorot

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA Sivistyskeskus/ Varhaiskasvatus

KANGASALAN KUNTA Sivistyskeskus/ Varhaiskasvatus Harjunsalon päiväkodin toimintasuunnitelma ulkoinen 15.9.2017 Harjunsalon päiväkoti Vääränkallionkuja1 36220 Kangasala Päiväkodinjohtaja Tiina Annala puh. 050 597 5717 tiina.annala (at) kangasala.fi Ryhmät:

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN Kettupolku 2, 39200 Kyröskoski Ketut: 050 543 8002 Kurret: 050 390 4240 Kettupolun päiväkoti on ensi kertaa avannut ovensa päiväkotina 2006. Päiväkodin kiinteistössä

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika

Lisätiedot

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUS KULHON PÄIVÄKODISSA Kulhon päiväkoti Pönkäniementie 4a2 80910 Kulho p.040 140 8145 p. 040 707 3375 (päiväkodin johtaja/raija Pynnönen) Kulhon

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme

Lisätiedot