Valmistus omaan käyttöön 44 % Myynti- ja maksutulot 44 % Puistot 15 % Kadut 69 % Tukikohdat 9 % Irtain omaisuus 7 % Vuokrat 9 % Palkat 28 %

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmistus omaan käyttöön 44 % Myynti- ja maksutulot 44 % Puistot 15 % Kadut 69 % Tukikohdat 9 % Irtain omaisuus 7 % Vuokrat 9 % Palkat 28 %"

Transkriptio

1 Vuoden 23 toiminta TOIMINNAN TARKOITUS Kestävä, kaunis ja toimiva kaupunki asukkaiden, yritysten ja maan pääkaupungin tarpeisiin. KESKEISET TEHTÄVÄT Rakennusviraston tehtävä on vastata Helsingin katujen, puistojen ja viheralueiden suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta. Myös kaupungin toimitilojen suunnittelu, rakentaminen ja korjausrakentaminen kuuluvat toimialaamme. NÄKYVÄÄ TYÖTÄ 125 vuotta Vuosi 23 oli rakennusvirastolle juhlavuosi. Virasto järjesti eri puolilla kaupunkia useita erilaisia tapahtumia toimintansa 125- juhlavuoden merkeissä. Virallinen syntymäpäivä oli 29. tammikuuta. Vuoden päätteeksi julkaistiin kaupungin entiseltä tiedotuspäälliköltä Pertti Mustoselta tilattu rakennusviraston juhlakirja Näkyvää työtä. Helsingin kaupunki käynnisti kovan säästökuurin, koska kaupungin rahat vähenivät rajusti valtiovallan päätösten vuoksi. Rakennusviraston töissä säästötoimet kohdistuivat erityisesti puistojen rakentamiseen, jossa määrärahat vähenivät peräti 24 %. Osa puistojen rakennushankkeista jouduttiin siirtämään tulevaisuuteen. Kunnossapitotöissä säästäminen näkyi mm. aurauksen jälkeisinä lumikasoina, joiden kuljetus lumen vastaanottopaikoille viivästyi. Virasto mitoitti työt sovittuihin kustannusraameihin eikä merkittäviä moitteita kaupunkilaisten taholta tullut. Kiitos töiden onnistuneesta sopeuttamisesta säästöraameihin kuuluu osaavalle henkilökunnalle. Rakennusviraston organisaation kehittäminen eteni niin pitkälle, että uuden organisaation toteutus voi alkaa vuoden 24 aikana. Näkyvin muutos on tilaajaroolin terävöittäminen yhdistämällä katuosasto ja viherosasto yhdeksi, uudeksi katu- ja puisto-osastoksi. Lisäksi hallintoon liittyvät toiminnot kootaan yhteen ja myös rakennuttamistehtäviä keskitetään. Jatkossa organisaation kehittämisen tavoitteena on tuotannon virittäminen liikelaitosmaiseen suuntaan. Matti-Pekka Rasilainen toimitusjohtaja SITOVAT TAVOITTEET SAAVUTETTIIN Rakennusvirastolle asetettiin vuodeksi 23 seuraavat sitovat toiminnalliset tavoitteet: 1. Yöllisen lumisateen jälkeen kaupungin pääkadut ja tärkeät joukkoliikennekadut on aurattu ja liukkaus on torjuttu ennen työmatkaliikenteen huipputunnin alkua. 2. Lasten leikkipuistot siivotaan välisenä aikana vähintään kolme kertaa viikossa, maanantaisin puoleen päivään mennessä. 3. Yleisillä alueilla pidettävien isännättömien yleisötilaisuuksien jälkeen alueet siivotaan seuraavaan päivään klo 16. mennessä. 4. Esplanadin puisto on edustuskunnossa ympäri vuoden. 5. Töhrinnän määrä laskee 75 % vuoden 1998 alkukartoitukseen verrattuna. 6. Rakennusvirasto laatii elinkaarikustannuslaskelman kaikista niistä talonrakennushankkeista, joiden perustamispäätöksen tekee valtuusto. TOIMINTAA KUVAAVIA LUKUJA Kunnossapidettävä katuala, ha 2 1 Kunnossapidettävä puistoala, ha 981 Hoitoonotettu katuala, ha 573 Talteenotetut ajoneuvot, kpl Kaivuu- ja liikenneluvat, kpl Pysäköintimittari- ja automaattipaikat, kpl 21 1 Pysäköintivirhemaksut, kpl Ajoneuvojen siirrot, kpl 2 12 Uudisrakennukset ja peruskorjaustyöt, m Arkkitehtuuripalvelut, kpl 198 1

2 T A L O U S Säästöt supistivat rakennusviraston toimintaa Nl\WW PHQRW¼ Materiaalit 9 % Valmistus omaan käyttöön 44 % Vuokrat 9 % Palkat 28 % Palvelut 54 % Nl\WW WXORW¼ Muut tulot 4 % Vuokratulot 8 % Myynti- ja maksutulot 44 % LQYHVWRLQWLPHQRW¼ Kadut 69 % Puistot 15 % Tukikohdat 9 % Irtain omaisuus 7 % Rakennusviraston vuoden 23 tilinpäätös osoittaa - 59,3 milj. euron toimintakatetta, joka on,5 milj. euroa parempi kuin talousarviossa oli arvioitu. Toimintakate kertoo, miten paljon verovaroja on käytetty yleisten katu- ja viheralueiden hoitoon ja ylläpitoon. Viraston kokonaistulot olivat 26,8 milj. euroa. Vähennystä edelliseen vuoteen oli 18,1 milj. euroa, eli 8,1 %. Kokonaismenot olivat 266 milj.euroa, vähennystä edelliseen vuoteen 2,5 milj. euroa, eli 7,2 %.Tulojen ja menojen vähennykset ovat seurausta toteutetuista säästötoimenpiteistä. Rakentamiseen käytettiin 176 milj. euroa Rakennusviraston omat investointimenot olivat 75 milj. euroa, josta katurakentamiseen käytettiin 5 milj. euroa, puistorakentamiseen 11 milj. euroa, rakennusviraston omiin työtukikohtiin 6 milj. euroa ja irtaimen omaisuuden hankintoihin 5 milj. euroa. Kaupungin muun talonrakennustoiminnan investointimäärärahat ovat muiden hallintokuntien talousarvioissa. Rakennusvirasto vastaa pääosin rakennuttamisesta sekä huolehtii rakennusurakoiden maksuliikenteestä. Talonrakennusurakoiden laskutus vuodelta 23 oli 91,5 milj. euroa. Lisäksi rakennusvirasto huolehti lukuisista kaupungin esirakentamishankkeista. Niiden arvo vuonna 23 oli 9,4 milj. euroa. Käyttöomaisuus Rakennusviraston käyttöomaisuutta ovat katu- ja viheralueille sijoitetut laitteet ja rakenteet sekä autot, työkoneet ja muu irtain omaisuus. Katujen ja puistojen sekä rakennusviraston muun irtaimen käyttöomaisuuden arvo on yhteensä 568 milj. euroa. Käyttöomaisuus kasvoi 68 milj. euroa, poistot olivat 45 milj. euroa ja nettolisäys oli 23 milj. euroa. Talonrakennuksen ja muun rakentamisen investoinnit siirtyvät hankkeiden valmistuttua käyttöomaisuusarvona kaupungin muiden hallintokuntien taseisiin. INVESTOINTIMENOT M Kadut 63 54,2 49,5 Puistot 11,8 14,6 11,1 Tukikohdat 1,7 6,1 6,3 Irtain omaisuus 6,5 5,8 4,9 Muut 4,5 3 Yhteensä 96 81,2 74,8 2

3 T A L O U S TULOSLASKELMA 23 1 euroa TOIMINTATUOTOT * Myyntituotot * Maksutuotot * Tuet ja avustukset * Vuokratuotot * Muut toimintatuotot * Valmistevarastojen muutos * Valmistus omaan käyttöön Yhteensä TOIMINTAKULUT * Palkat ja palkkiot * Henkilösivukulut * Palvelujen ostot * Aineet, tarvikkeet ja tavarat * Avustukset 22 4 * Vuokrat * Muut toimintakulut Yhteensä TOIMINTAKATE Poistot ja arvonalentumiset TILIKAUDEN TULOS TASE euroa VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT * Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot * Aineelliset hyödykkeet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Keskeneräiset hankinnat VAIHTUVAT VASTAAVAT * Vaihto-omaisuus Aineet ja tarvikkeet Keskeneräiset tuotteet * Pitkäaikaiset saamiset * Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Muut lyhytaikaiset saamiset Siirtosaamiset * Rahat ja pankkisaamiset VASTAAVAA YHTEENSÄ VASTATTAVAA LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA * Saadut ennakot muilta * Ostovelat * Muut lyhytaikaiset velat * Siirtovelat SISÄISET YHDYSTILIT * Lähete- ja käyttötilit * Tilikauden alijäämä PERUSPÄÄOMAOSUUS VASTATTAVAA YHTEENSÄ

4 Yleisten töiden lautakunnan kokoonpano vuonna 23 Vihr. D. Eric Pollock (pj.), varajäsen Veli-Heikki Klemetti Kok. Matti Enroth (varapj.), varajäsen Helmi Leinonen Kok. Martti Linnoaro, varajäsen Tuomas Nurmela Kok. Maarit Toveri, varajäsen Gunnar Lindberg Vihr. Riikka Kämppi, varajäsen Eija Kärnä SDP Matti Taina, varajäsen Mika Rainio SDP Tuula Hänninen, varajäsen Hanna Lantto Vas. Marjasirkka Paaso, varajäsen Markku Vaara KD Ingrid Heickell, varajäsen Taru Okkonen saakka, lähtien Merit Lemminki Kaupunginhallituksen edustaja: Göran Åhman, varajäsen Birgitta Dahlberg Yleisten töiden lautakunta Yleisten töiden lautakunta kokoontui vuoden aikana 4 kertaa ja pöytäkirjaan kirjattiin 574 pykälää. Lautakunta hyväksyi viraston organisaatiomuutoksen sekä lautakunnan ja viraston johtosääntöjen uudistamisen valmistelun lähtökohdat ja esitti edelleen tältä pohjalta kaupunginhallitukselle rakennustoimen uuden johtosäännön hyväksymistä. Kaupunginhallitus hyväksyi johtosäännön helmikuun alussa 24, ja kaupunginvaltuustossa se hyväksyttiin 11. helmikuuta. Yksi merkittävimmistä lautakunnan vuoden aikana hyväksymistä suunnitelmista oli Uutelan kanavan ja Kauniinilmanpuiston yleissuunnitelmien sekä kanavan ylittävien siltojen siltasuunnitelmien hyväksyminen. Vihertoimessa merkittävä päätös oli Nuuksion ulkoilumetsien luonnonhoitosuunnitelman tavoitteet, jotka lautakunta hyväksyi Kaupunginhallituksen periaatepäätöksen mukaisesti esikaupunkialueilla siirrytään vaiheittain katujen kokonaisvastuulliseen ylläpitoon, jossa kiinteistöille kunnossapitolain mukaan kuuluvat katujen puhtaana- ja talvikunnossapidon velvollisuudet siirretään kaupungin vastuulle. Vuoden 23 aikana kaupungin kokonaisvastuuhoitoon siirtyivät: - Munkkiniemi, Lehtisaari, Kaskisaari, Kuusisaari - Suutarilan eteläosa - Pihlajamäki, Pihlajisto, Savela - Jakomäki Heikinlaakso - Vartiokylä, Viikki Lautakunnan asukastilaisuuksia oli vuoden aikana kaksi. Lautakunta oli Töölö-Seura Sällskaper Tölö ry:n sekä Eteläiset kaupunginosat ry:n vieraana. RAKENNUSVIRASTON ORGANISAATIO 23 Yleisten töiden lautakunta Toimitusjohtaja Halllinto-osasto Kiinteistötoimisto Kansliatoimisto Koulutus- ja työhyvinvointiyksikkö Tiedotusyksikkö Katuosasto Rakennuttamistoimisto Kunnossapitotoimisto Siltatoimisto Hallinto- ja kehitystoimisto Pysäköintipalvelukeskus Viherosasto Hallinto- ja kehittämistoimisto Kunnossapitotoimisto Rakennuttajatoimisto Suunnittelutoimisto Talousyksikkö Henkilöstöyksikkö Kehittämisyksikkö Yleisten alueiden palvelukeskus Arkkitehtuuriosasto Arkkitehtuuritoimisto Tekninen toimisto Yleissuunnittelutoimisto HKR-Rakennuttaja Kustannustoimisto Rakennuttamistoimisto 1 Rakennuttamistoimisto 2 Talotekninen toimisto HKR-Tekniikka Talonrakennus Konepaja Auto- ja konepalvelu Materiaalipalvelu HKR-Ympäristötuotanto Esikunta Puutarhapalvelut Katulaboratorio Kilpipalvelu Luonnonhoitoyksikkö Itäinen aluetoimisto Läntinen aluetoimisto Pohjoinen aluetoimisto 4

5 Henkilöä H E N K I L Ö S T Ö Henkilöstöyksikkö vastaa rakennusviraston henkilöstöjohtamisen linjausten valmistelusta ja niiden toteuttamisesta sekä keskitettyjen henkilöstöpalvelujen tuottamisesta. Henkilöstöyksikön tehtävät - henkilöstöstrategia - henkilöstöpolitiikka - osaamisen hallinta ja henkilöstön kehittäminen - henkilöstövoimavarojen hallinta - yhteistoiminta- ja neuvotteluasiat - palkka- ja palkitsemiskysymykset - työterveys- ja työturvallisuus DNLQDLQHQÃKHQNLO VW Miehet Naiset Rakennusviraston toiminta 23 Henkilöstön määrä väheni ja keski-ikä kasvoi Vuonna 23 rakennusviraston vakinaisen henkilöstön määrä laski 28 työntekijällä. Henkilöstömäärän vähentyminen johtuu siitä, että kaikkiin avoimeksi tulleisiin tehtäviin ei palkattu uutta työntekijää tiukan taloustilanteen vuoksi. Myös kausityöntekijöitä ja muita määräaikaisia työntekijöitä palkattiin aikaisempia vuosia vähemmän. Koska uusia työntekijöitä ei palkattu esimerkiksi kaikkien eläkkeelle lähteneiden tilalle, henkilöstön keski-ikä nousi. Vuoden 23 lopussa henkilöstön keski-ikä oli 46,1 vuotta, kun se vuotta aikaisemmin oli 45,5 vuotta. Viiden seuraavan vuoden aikana eläkkeelle siirtyvien määrä kasvaa huomattavasti nykytilanteeseen verrattuna. Rakennusvirastolle tärkeän erikoisosaamisen varmistamiseksi on oppisopimustoimintaa lisätty. Oppisopimussuhteessa oli vuoden 23 lopussa 52 henkilöä. Rakennusviraston palkkamenot olivat 55,6 milj.euroa vuonna 23 ja muut henkilöstömenot 19,4 milj.euroa. Rakennusviraston henkilöstön työhyvinvointiin liittyvistä hankkeista saatuja tietoja sovellettiin käytännön työhön. Etenkin niissä työyhteisöissä, joita uuden katu- ja puisto-osaston muodostaminen koskettaa, käytettiin yhteisöllisiä ja vuorovaikutteisia menetelmiä muutosprosessin apuna. Esimiehille valmistui voimavarakansio, joka toimii henkilöstöjohtamisen tukena. Perehdyttämistilaisuuksissa tutustuttiin erityisesti menetelmiin, joilla voidaan hallita vaikeita tilanteita työyhteisössä. Myös esimiestyötä tukevien työnohjausryhmien määrä kasvoi. Keski-ikä 46,1 v. 9DNLQDLVHQÃKHQNLO VW QÃLNlMDNDXPDÃ Ikäryhmät Miehet Naiset Henkilöä HQNLO VW QÃYDLKWXYXXVÃ 18 Uudet vakituiset 25 Eronneet vakituiset Erotus Miehet Naiset HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ Vakinaiset Työllistetyt Oppisopim. Muut mää- Kaikki Vakinaiset Erotus OSASTOITTAIN oppilaat räaikaiset yht. 12/22 23/22 Yleisten alueiden palvelu keskus Katuosasto Viherosasto HKR-Rakennuttaja Arkkitehtuuriosasto HKR-Tekniikka HKR-Ympäristötuotanto Viraston hallinto Yhteensä

6 9DNLQDLVHQKHQNLO VW QOlKW YDLKWXYXXV Yksilöllinen varhaiseläke Työkyvyttömyyseläke Eläkkeelle iän perusteella Varhennettu vanhuuseläke Eläkkeille yhteensä Kuollut Eronneet Muu eron syy Eronneet yhteensä K A T U O S A S T O Tavoitteena on taata sujuva ja turvallinen liikkuminen Helsingin kaduilla kaikkina vuodenaikoina sekä kehittää viihtyisää katuympäristöä. Keskeiset tehtävät - katuverkoston ja siltojen suunnittelu ja rakennuttaminen - katujen kunnossa- ja puhtaanapidon järjestäminen - kaivutöitä ja tilapäisiä liikennejärjestelyjä koskevat luvat - pysäköinninvalvonta ja pysäköinnin maksujärjestelmien ylläpito Rakentamis- ja ylläpitopalvelut katuosasto on tilannut HKR- Ympäristötuotannolta tai yksityisiltä urakoitsijoilta. Vilkas katurakentamisen vuosi Katurakentaminen oli kaupungin heikosta taloustilanteesta huolimatta vilkasta. Investointeihin oli käytettävissä rahaa noin 8 % vähemmän kuin vuonna 22. Pääpaino katujen rakentamisessa oli uusilla asuinalueilla kuten Arabianrannassa, Viikki Latokartanossa ja Vuosaaressa. Katujen ylläpidossa todellinen säästötavoite edelliseen vuoteen verrattuna oli 15 %. Melko helpon talven ansiosta säästötavoitteet saavutettiin, tosin myös laatutasosta jouduttiin tinkimään. Kiinteistöjen kadunhoitotehtävät siirtyivät kaupungin vastuulle viidellä uudella urakka-alueella. Kaupungin vastuulle siirtyivät Munkkiniemi, Lehtisaari, Kuusisaari, Kaskisaari, Suutarilan eteläosa, Pihlajamäki, Viikki, Jakomäki, Heikinlaakso ja Vartiokylä. Vuoden lopussa Helsingin katualueista 573 hehtaaria, noin 37 %, oli kaupungin hoidossa. Katujen kunnossapito teetettiin pääasiassa HKR-Ympäristötuotannolla. Viisi urakka-aluetta oli yksityisten urakoitsijoiden hoidossa. Yksityisten urakoitsijoiden osuus kunnossapidon kustannuksista oli 1 %. Lumen vastaanotto muutettiin vuoden lopulla maksulliseksi. Maksun suuruudeksi päätettiin 12,5 euroa/kuorma (+alv). Normaalilumisena talvena maksuista kertyy puoli miljoonaa euroa. Tulot kattavat lumen vastaanottotoiminnasta aiheutuvat kustannukset. 6 Pysäköintipalvelukeskus Vuoden lopussa oli kaupungin omistamia lippuautomaatteja 47 kpl. Niistä kymmenen toimi myös luottokortilla. Syksyllä otettiin käyttöön kaksi lippuautomaattia, joissa maksu voidaan hoitaa matkapuhelimella. Vuonna 2 aloitettua Parkit-järjestelmän kokeilua jatkettiin kahdella vuodella. Parkit-palveluun liittyneet autoilijat voivat maksaa pysäköinnin matkapuhelimella kaikilla Helsingin kaupungin pysäköintipaikoilla.

7 KATUOSASTO TUOTOT 1 euroa Myynti- ja maksutuotot Vuokratuotot 11 Muut toimintatuotot 6 39 Valmistus omaan käyttöön Tuotot yhteensä KULUT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Materiaalit 1 64 Vuokrat Muut kulut 326 Kulut yhteensä 4 79 TOIMINTAKATE Poistot ALIJÄÄMÄ MERKITTÄVIMMÄT KATURAKENNUS- KOHTEET VUONNA 23 Uudisrakennuskohteet Aurinkolahdenaukio ja Aurinkoranta, Vuosaari Hietakannaksentien kevyen liikenteen väylä, Etu-Töölö Kampin terminaalialueen kadut Kevätkatu ja Kevättori, Viikki Kontulankaaren pyörätie- ja pysäköintijärjestelyt Korkeasaaren silta Lahdenväylän meluesteet Latokartanossa Lampipolun alikäytävä, Kontula Maaherrantie, Veräjämäki Viikki Tammasaarenaukio, Ruoholahti Perusparannuskohteet Aleksanterinkadun peruskorjaus Kallvikintien parantaminen, Vuosaari Kauppakartanonkadun peruskorjaus, Itäkeskus Kulosaaren sillan peruskorjaus Meri-Rastilan torin saneeraus, Vuosaari Orpaanportaan saneeraus, Myllypuro Porkkalankadun alikulkukäytävän peruskorjaus, Ruoholahti Teollisuuskadun leventäminen, Vallila Vaasankadun peruskorjaus, Alppiharju KATUTOIMEN TUNNUSLUKUJA Katujen ylläpito, M 35,7 38,1 35,4 Ylläpidettävä katuala, ha Ylläpitokustannukset /m 2 1,85 1,89 1,75 Uudelleen päällystettyä katua, ha 38,9 38,2 3,1 Hylättyjen ajoneuvojen talteenotto, kpl PYSÄKÖINNINVALVONNAN TUNNUSLUKUJA Maksukehotukset Perityt pysäköintivirhe maksut, kpl Ajoneuvojen siirrot, kpl Myyty, kpl Asukaspysäköintitunnuksia Yrityspysäköintitunnuksia Pysäköintilatteiden määrä Mittarit Automaatit Myyty, kpl Pysäköintilippuja Pysäköintilaitteita Parcard-kortteja ¼ ,7 63,1 3,3.DWXRVDVWRQWXORWMDPHQRW 42,2 54,2 2,5 4,4 49, ,6 Käyttömenot Investointimenot Tulot 3\VlN LQWLSDOYHOXÃVLLUW\Là UDN HQQXVYLUDVWRRQÃYà ÃN LLQWHLVW YLUDVWRVWDÃ.DWXRVDVWRQÃLQYHVWRLQWLPHQRWÃü.DWXRVDVWRQÃNl\WW PHQRWÃü Yhteishankkeet Tiehallinnon ja RHK:n kanssa 6 % Muut investoinnit 4 % Kesähoito 1 % Suunnittelu ja hallinto 12 % Talvihoito 38 % Perusparantaminen 34 % Uudisrakentaminen 56 % Pysäköintipalvelu 11 % Liikenteen ohjaus ja erikoisrakenteet 13 % Puhtaanapito 16 % 7

8 V I H E R O S A S T O Tavoitteena on kehittää helsinkiläisten tarpeita tyydyttäviä, monipuolisia, toimivia ja viihtyisiä viheralueita ja viheralueiden verkostoa. Keskeiset tehtävät - viheralueiden strateginen suunnittelu ja rakennuttaminen - viheralueiden ylläpidon järjestäminen Rakentamis- ja ylläpitopalvelut viherosasto on tilannut HKR- Ympäristötuotannolta tai yksityisiltä urakoitsijoilta. Viherosasto järjestää myös tapahtumia, opastusta, neuvontaa ja asukastilaisuuksia. VIHEROSASTO TUOTOT 1 euroa Myynti- ja maksutuotot 1 61 Vuokratuotot 76 Muut toimintatuotot -37 Valmistus omaan käyttöön 949 Tuotot yhteensä 2 49 KULUT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Materiaalit 283 Vuokrat Muut kulut 19 Kulut yhteensä TOIMINTAKATE Poistot 6 89 ALIJÄÄMÄ Säästöt tuntuivat puistorakentamisessa Investoinnit puistoihin vuonna 23 olivat noin 2 prosenttia pienemmät kuin edellisenä vuonna. Viheralueita valmistui edellistä vuotta enemmän ja niiden rakentamiskustannukset pienenivät. Peruskorjauksia toteutui viheralueohjelman mukaisesti. Niiden osuus oli lähes puolet kaikista investoinneista. Toimintasuunnitelman mukaisiin tavoitteisiin päästiin. Joitakin hankkeita jouduttiin siirtämään mm. vaikean rahoitustilanteen vuoksi. Tästä johtuen päästiin aloittamaan rakennuskohteita, jotka oli alun perin tarkoitus rakentaa myöhemmin. Investointikohteiden suunnittelutyöt tilattiin yksityisiltä konsulteilta ja rakennustyöt teetettiin pääosin rakennusviraston omalla tuotantoyksiköllä. Puistojen ylläpito Sitovat toiminnalliset tavoitteet saavutettiin. Esplanadinpuisto pysyi edustuskunnossa läpi vuoden ja leikkipuistojen ja isännättömien tilaisuuksien puhtaanapito ja jätehuoltojärjestelyt toimivat hyvin. Kaksi peräkkäistä kuivaa kesää ja ankara talvi näkyivät laajoina kuivuustuhoina erityisesti Itä-Helsingin metsäalueilla ja saaristossa. Kuivuus vahingoitti myös kantakaupungin puistoja, joista tuhoutui useita kauniita vanhoja puita. Vähälle käytölle jääneitä, huonokuntoisia leikkipaikkoja purettiin 56. Pieniä luistinkenttiä vähennettiin 22. Myös joidenkin viheralueiden hoitoluokkia jouduttiin talouden tasapainottamiseksi alentamaan. Toiminta 23 Viherosasto osallistui Rostockin maailmannäyttelyn Suomen osaston suunnitteluun ja toteutukseen. Pietari 3 vuotta -juhlapuisto vihittiin käyttöön toukokuussa. Rakennusvirasto lahjoitti puistoon 3 marjaomenapuuta ja osallistui avajaistilaisuuteen. Asukkaille järjestettiin eri kaupunginosissa opastettuja puistokävelyitä. Kohteita oli kaikkiaan 14 ja osallistujia yhteensä 68. Niittyjen hoitoa varten laadittiin periaateohjelma. Tavoitteena on, että kuudessa vuodessa saataisiin kaupungissa oleva hoitamaton niittyala suunnitellun hoidon kohteeksi. Helsingin skeittiohjelma ja Rantaohjelma laadittiin yhdessä eri virastojen kanssa. Keskuspuiston kalusteiden suunnittelukilpailun voittaneiden ehdotusten pohjalta suunniteltiin kalusteiden prototyypit. Kaavoitusyhteistyötä tiivistettiin kaupunkisuunnitteluviraston kanssa. Uudenlaista asukasosallisuuden menetelmää testattiin tutkimustyönä yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. M LKHUDOXHLGHQLQYHVWRLQWLMDNl\WW PHQRW 23,8 22,3 21,2 14,6 11,8 11, Investoinnit Käyttömenot 8

9 TIETOJA HELSINGIN VIHERALUEISTA kpl Leikkipaikkoja 222 Leikkipuistoja 65 Siirtolapuutarha-alueita 9 Siirtolapuutarhapalstoja Viljelypalsta-alueita 45 Kesämaja-alueita 9 Kesämajamökkejä Koira-aitauksia 85 VIHEROSASTON HOITAMAT VIHERALUEET Rakennetut puistot 851 Kartanoalueet 19 Muut alueet (Suomenlinna, haudat ym) 21 Niityt 33 Maisemapellot 424 Taajamametsät Luonnonsuojelualueet 376 Viheralueet muissa kunnissa Yhteensä, ha MUILLE VUOKRATUT ALUEET ha Siirtolapuutarhat 98 Viljelypalstat 54 Kesämaja-alueet 81 Pellot Helsingissä 3 Pellot muissa kunnissa 333 Yhteensä 596 TEKEILLÄ OLLEET VIHERALUESUUNNITELMAT Konala (valmistui) Pohjoinen suurpiiri Oulunkylä Kallio - Hermanni Kaarela Kontulan eteläosa - Mellunmäki - Vartioharjun pohjoisosa Herttoniemi - Roihuvuori Pukinmäki, Tapaninvainio ja Ylä-Malmi TEKEILLÄ OLLEET HOITO- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAT Mustikkamaan hoito- ja kehittämissuunnitelma (valmistui) Tapulikaupungin hoito- ja kehittämissuunnitelma Pihlajasaaren luonnonhoitosuunnitelma Nuuksion luonnonhoitosuunnitelma Kaupunginpuutarhan kehittämisvaihtoehdot MERKITTÄVIMPIÄ SUUNNITTELUKOHTEITA Lill-Kallvikinpuisto, Vuosaari Kiinalaispuisto, Kivikko Pikkuparlamentinpuisto Kirjokivenpuisto, Kaarela Dallapenpuisto, Vallila Kivikon puisto Kontulan asukaspuisto Haagan kaupunginosapuisto Leikkipuisto Santahamina Nervanderinpuisto Strömsinlahdenpuisto, Roihuvuori Emännänpuisto, Kontula MERKITTÄVIMPIÄ UUDISRAKENNUSKOHTEITA Leikkipuisto Kurranummi, Tapanila Leikkipuisto Viikkari, Viikki Orpaanporras, Myllypuro Ruutipuisto, Kivikko Asentaja/Valurinpuisto, Herttoniemi Suursuonpuisto Poikkilaakso ja puistokaistat, Jollas Viikin viljelykeskus Tuikkupuisto, Torpparinmäki Karhunkaatajanpuisto, Herttoniemi Pohjavedenpuisto, Vuosaari Viikin koirapuisto MERKITTÄVIMPIÄ PERUSKORJAUSKOHTEITA Sinebrychoffin puisto Tullisaaren kartanopuisto Lampipuisto, Kontula Leikkipuisto Jakomäki Etupellon asukaspuisto, Pakila Leikkipuisto Vähätupa, Konala Kullervon puisto, Käpylä Poutamäki, Pajamäki Yliskylänpuisto, Laajasalo Leikkipuisto Unikko, Pukinmäki XRQQDÃÃYDOPLVWXL 15 1 Suunnittelukohteita Uudisrakennuskohteita Peruskorjauskohteita KÄYTTÖMENOJEN JAKAANTUMINEN M Viranomaistehtävät, hallinto ja tukipalvelut 3, Maanvuokrat 1, Viheralueiden strateginen suunnittelu,2 Viheralueiden ylläpito: 17,7 rakennetut puistot ja talvipuutarha 13,9 maisemapellot ja niityt,8 metsät 2,1 kartanoympäristöt,6 luonnonsuojelu- ja muinaismuistoalueet,2 siirtolapuutarhat, viljelypalstat ja kesämaja-alueet,2 Lähiöprojekti,5 9

10 ARKKITEHTUURIOSASTO Arkkitehtuuriosasto koordinoi rakennusviraston tehtäväksi annetun julkisen kaupunkitilan suunnittelua ja toimii arkkitehtisuunnittelun, sisustussuunnittelun, rakennesuunnittelun ja rakennusmittausten asiantuntijana. Arkkitehtisuunnittelu - uudisrakennusten, peruskorjausten ja muutostöiden suunnittelu - ympäristörakenteiden suunnittelu - yleis-, esi- ja hankesuunnittelu - sisustussuunnittelu - rakennusviraston virastotalon tilojen suunnittelu Rakennesuunnittelu - hankkeiden rakennesuunnittelu - rakennusten ja tonttien mittaukset - tonttien kuivatussuunnittelu - salaojasuunnittelu - purkusuunnittelu Yleissuunnittelu - julkisen kaupunkitilan suunnittelu ja koordinointi - yleisten alueiden vuorovaikutteinen suunnittelu - arkkitehtikilpailujen järjestäminen - kaupungin ruokahuollon tilojen suunnittelu - rakennusviraston tukikohtien suunnittelu Aikaisempaa enemmän peruskorjauksia Helsingin talouden taantuma vähentää lähivuosina huomattavasti mahdollisuuksia investointeihin varsinkin uudisrakentamisessa. Suunnittelun ja rakentamisen painopiste siirtyy peruskorjauksiin ja nykyisen rakennuskannan arvon säilyttämiseen. Arkkitehtuuriosaston tuoteprofiiliin tämä sopii hyvin ja näkyy selkeästi työkannan lisääntymisenä. Arkkitehtuuritoimisto sai tehtäväkseen aikaisempaa enemmän peruskorjaussuunnitelmia. Arkkitehtisuunnittelun projekteja oli vuoden 23 aikana noin 47. Myös sisustussuunnitteluun liittyviä tilauksia oli runsaasti. Tavoitteet työkannan ja asiakassuhteiden ylläpitämiseksi saavutettiin hyvin ja suunnitteluprojekteja valmistui runsaasti vuoden aikana. Toimistolla on hyvä Helsingin kaupungin rakennuskannan tuntemus ja pitkäaikaista suunnittelukokemusta esimerkiksi päiväkotien ja leikkipuistorakennusten suunnittelusta sekä peruskorjauksesta. Työtä helpottaa pitkäaikainen yhteistyö muiden kaupungin suunnitteluorganisaatioiden kanssa. Yksikön taloudellinen tulos jäi tyydyttäväksi. Teknisen toimiston työtilanne oli hyvä koko vuoden 23. Suunnittelu painottui korjausrakennuskohteisiin. Myös purkusuunnitteluun ja rakennemittaukseen liittyvät toimeksiannot olivat keskeisessä asemassa. Toimisto saavutti sille asetetut tavoitteet sekä taloudellisesti että laadullisesti. Yleissuunnittelutoimiston merkittäviä hankkeita olivat merenrantaselvitykset ja esteettömyysprojekti. Ravintokeskuksia suunniteltiin kouluihin, sairaaloihin, vanhusten hoitolaitoksiin sekä päiväkoteihin. Helsingin koulukeittiöiden inventointi käynnistettiin. Toimiston taloudellinen tulos oli hyvä ja töiden tilauskanta vakaa. ARKKITEHTUURIOSASTO TUOTOT 1 euroa Myynti- ja maksutuotot 14 Vuokratuotot Muut toimintatuotot 13 Valmistus omaan käyttöön Tuotot yhteensä KULUT Henkilöstökulut Palvelujen ostot 114 Materiaalit 67 Vuokrat 31 Muut kulut 3 Kulut yhteensä TOIMINTAKATE -969 Poistot 14 ALIJÄÄMÄ -983 Yht. 1,3 M Arkkitehtuurisuunnittelu 37 % Yht. 198 kpl Tekninen toimisto 51 % +DQNNHHWÃVXXQQLWWHOXDORLWWDLQ +DQNNHHWÃWRLPLVWRLWWDLQ Yleissuunnittelu 2 % Tekninen suunnittelu 43 % Arkkitehtuuritoimisto 24 % Yleissuunnittelutoimisto 25 % 1

11 <KWÃü Opetusvirasto 4 % HKR, viher- ja katuosastot 2 % HKR, hallintoosasto 4 % +DQNNHHWÃWLODDMLWWDLQ Muut 19 % Sosiaali- ja terveysvirastot 16 % HKR- Rakennuttaja 55 % VUODEN 23 MERKITTÄVIMPIÄ SUUNNITTELUTÖITÄ Arkkitehtisuunnittelu Rikhardinkadun kirjasto, lukusalisiipi (k,s) Porkkalankadun alikäytävä (u) Leikkipuistorakennus Tullinpuomi (u,s) Laakson liikennepuiston huoltorakennus (u) Käpylän pelastusasema (k) Outamon osastorakennus (u,k) Toimintakeskus Tanhua (k,s) Palmia, Käpylän toimitalo (k,s) Korkeasaaren sosiaalirakennus (u,k) Meilahden kartano, konservointirakennus (k) Merimelojien maja (k) Lasten päiväkoti Pajamäki (k,s) Kontulan nuorisotalo (k) Töölön virastotalo (k) Auroran sairaala, rak. 7 (k) Toivolan oppilaskoti (k) Rakennusviraston julkisivukorjaus (k) (k)=korjausrakentaminen, (u)=uudisrakentaminen, (s)=sisustussuunnittelu Sisustussuunnittelu Kaupunginkanslian sisustustyöt Kaupungintalon juhlasalin tekstiilit Tarkastusvirasto Kampin palvelukeskus Kirjastojen uusi palvelutiski Liikenteenohjauskeskus Rakennusviraston neuvottelutilat Keittiösuunnittelu Keskuspelastusaseman keittiö Killinmäen keskuslaitoksen tarjoilulinjasto Rakennesuunnittelu, purkusuunnittelu ja mittaus Roihuvuoren nuorisotalo (r) Lasten päiväkoti Tanhua (r) Lasten päiväkoti Tapaninvainio (p) Rakennusviraston julkisivukorjaus (r) Talin puhdistamo (p) Linnankatu 1, vanha koulurakennus/katajanokka (p) Kustaankartano, rakennus F, peruskorjaus (r) Munkkisaaren puhdistamo (p) Lasten päiväkoti Kurppa (p) Outamon oppilaskoti, osastorakennus (r) Korttelitalo Karavaanin viipalekoulu (r) Auroran sairaala rak. 2A (r) Nilsiänkatu 6, verhoomon peruskorjaus (r) Länsisataman bunkkeri (r) Torimyyjien kellarin kunnostustyöt (r) Töölön virastotalo (r,m) Finlandia-talo, kongressisiipi (r) Merimelojien maja, peruskorjaus (r) Korkeasaari, sosiaalirakennus (r) Lasten päiväkoti Pajamäki, muutos (r) Svenskanorsen (m) Kumpulan maauimala (m) Ravintola Seurasaari (m) Käpylän terveystalo (m) (r)=rakennesuunnittelu, (p)=purkusuunnittelu, (m)=mittaus HKR-RAKENNUTTAJA 11 Rakennuttaa Helsingin julkisia rakennuksia, tiloja ja maa- ja vesirakennushankkeita kaupungin hallintokuntien ja muiden asiakkaiden tilausten perusteella. Kustannustoimisto - hankkeiden kustannussuunnittelu - hankkeiden taloushallinto - suhdanne-ennusteet Talotekninen toimisto - LVIS-painotteinen rakennuttaminen - rakennusautomaatio - lämpökuvaukset - rakennuttamisen ympäristöosaaminen - energiansäästöpalvelut - kunto-, kosteus- ja homekartoitukset Rakennuttamistoimistot 1 ja 2 - palvelurakennusten rakennuttaminen Hankkeiden määrä kasvoi Vuosi 23 oli rakentamisen suhdanteiden kannalta edellisen vuoden tavoin epävakaa. Vaikeasta suhdannetilanteesta huolimatta rakennuttamisessa saavutettiin merkittäviä säästöjä. Rakennuttamisprojektien kustannukset jäivät pienemmiksi kuin hankkeille asetetut enimmäishinnat, eli hanketase oli 7,1 milj. euroa positiivinen. Vuoden aikana HKR-Rakennuttaja oli mukana 499 hankkeessa. Määrä on 39 % suurempi kuin edellisenä vuonna. Keskimääräinen hankekoko kuitenkin pieneni. Suunnittelu- ja rakentamispalveluja ostettiin vuoden aikana yhteensä noin 15 milj. eurolla, josta suunnittelun osuus oli noin 5,1 milj. euroa. Merkittävimpänä hankkeena jatkui Kampin keskuksen rakentaminen, mikä on Helsingin suurin rakennushanke. HKR-Rakennuttaja on kaukoliikenteen ja Espoon bussiterminaalien sekä katurakenteiden rakennuttajana. Kestävän kehityksen mukaisista tutkimus- ja kehittämishankkeista otettiin käyttöön mm. rakennusten elinkaarilaskenta. Hyvän sisäilman edellytyksiin kiinnitettiin varsinkin yleisön ja lasten käyttöön tulevien tilojen peruskorjauksissa erityistä huomiota. Rakennusten käyttökelpoisuutta ja energiataloutta seurattiin kuntokartoituksin ja energiakatselmuksin.

12 12 - väestönsuojat, muut maanalaiset tilat - metro - työmaavalvonta - hankesuunnittelu HKR-RAKENNUTTAJA TUOTOT 1 euroa Myynti- ja maksutuotot 2 3 Vuokratuotot Muut toimintatuotot 148 Valmistus omaan käyttöön Tuotot yhteensä KULUT Henkilöstökulut Palvelujen ostot 1 6 Materiaalit 168 Vuokrat 726 Muut kulut 9 Kulut yhteensä TOIMINTAKATE 518 Poistot YLIJÄÄMÄ 518 RAKENNUTTAMISHANKKEET 23 brm 2 M Valmistuneet ,3 Rakenteilla ,7 Yhteensä , ¼ ,6 Ammattikorkeakoulu 2% Liikennelaitos 2 % Liikuntavirasto 3 % Opetusvirasto 26 % 5DNHQQXWWDPLVHQÃPllUl 38 Muut 1 % 74,4 51,9 Sosiaali- ja terveysvirastot 12 % 47,9 44, Uudisrakennus Perusparannus +DQNNHLGHQÃMDNDDQWXPLQHQ Kiinteistövirasto 45 % HUOMATTAVIMMAT VUONNA 23 VALMISTUNEET KOHTEET Uudisrakentaminen brm 2 M Kontulan metroaseman uudisrakennus ja peruskorjaus 192 2,6 Hakamäenkujan tukikohdan laajennus 414,5 Vanhan kauppahallin jätehuoltojärjestelmä,3 Kauppatorin jätehuoltojärjestelmä,3 Hakaniementorin jätehuoltojärjestelmä,4 Käpylän tekojää ja laiterakennus 22 2, Katajanokan vierasvenesataman huoltorakennus 189,7 Arabianrannan koulu, 1. rakennusvaihe, laajennus 1 41 Viikin normaalikoulu ,7 Korttelitalo Leskenlehti, ala-asteen koulu ja lasten päiväkoti ,7 Pohjois-Helsingin yläaste ja lukio, laajennus 242 3,9 Merihaan kalliosuoja 15 11,8 Lemmilän erityislastenkoti, uusi osasto 364,7 Lasten päiväkoti Leipuri ,2 45-vuotis taiteilijatalo ,9 Yhteensä , Korjausrakentaminen brm 2 M Junatien metrosillan korjaus ,7 Rakennusviraston länsisataman tukikohta (Bunkkeri) ,6 Rikhardinkadun kirjasto, korjaustyö 852,7 Taidemuseon konservointirak. ilmastoinnin uusiminen 384,3 Ravintola Kaisaniemi, sokkelin korjaus 18,2 Virastotalo Unioninkatu 25, peruskorjaus ,7 Lasten päiväkoti Pelimanni, peruskorjaus ,4 Auroran sairaala rak. 14, peruskorjaus ,3 Kallion virastotalo, peruskorjaus ,9 Roihuvuoren ammattioppilaitos, vaihe ,2 Malmin ala-aste, iv-peruskorjaus ,2 Arabianrannan koulu, 1. rakennusvaihe, perusparannus ,4 Toivolan oppilaskoti, toimisto ja osastorak., peruskorjaus 837 1,1 Kustaankartano rak. A, 3.kerros, peruskorjaus 842,9 Kustaankartano rak. H, perusparannus ,3 Tukholmankatu 1, sosiaali- ja terveysalan oppilaitos, 7. vaihe ,6 Auroran sairaala 2, märkätilojen korjaus 476,6 Auroran sairaala rak. 16, korjausja muutostyö ,8 Koskelan sairaala, rakennus , Auroran sairaala rakennus ,9 Korkeasaari, sosiaalirakennuksen perusparannus 513,6 Karhulinna Korkeasaaressa ,1 Yhteensä ,1 VALMISTUNEET YHTEENSÄ ,8

13 HKR-YMPÄRISTÖTUOTANTO Rakennusviraston tuotantoyksikkö, joka tuottaa mm. katutoimen ja viheralan rakentamis- ja ylläpitopalveluita. Keskeiset tehtävät - yleisten alueiden talvikunnossa- ja puhtaanapito - katujen ja kadun varusteiden kunnossapito - katujen ja maarakenteiden rakentaminen - vesihuoltoverkostojen yms. rakentaminen - maarakennusalan rakennuttamistehtävät - rakennusalan ylijäämämassojen vastaanotto - pilaantuneiden maiden vastaanotto ja käsittely HKR-YMPÄRISTÖTUOTANTO TUOTOT 1 euroa Myynti- ja maksutuotot Vuokratuotot 89 Muut toimintatuotot 474 Valmistus omaan käyttöön Tuotot yhteensä KULUT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Materiaalit Vuokrat Muut kulut 132 Kulut yhteensä TOIMINTAKATE 258 Poistot 21 YLIJÄÄMÄ 57 Kuivuustuhoja arvioitiin ja korjattiin HKR-Ympäristötuotannon toimintavuosi 23 onnistui keskeisten tavoitteiden osalta hyvin. Taloudelliset ja laadulliset tavoitteet saavutettiin miltei kaikissa tulosyksiköissä ja tulos oli niukasti positiivinen. Vuoden liikevaihto oli 112,7 milj. euroa, vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli noin 14 %. Koko yksikön tulos oli noin 57 euroa, pienin koko HKR-Ympäristötuotannon historiassa. Keskeisten palveluiden tuotannossa saavutettiin viherrakentamista, luonnonhoitoa ja talvikunnossa- ja puhtaanapitoa lukuun ottamatta taloudellisesti positiiviset tulokset. Laadullisesti tuotanto saavutti kaikkialla asetetut tavoitteet. Pilaantuneita maita kunnostettiin useassa kohteessa ja osa maamassoista kiinteytettiin Vuosaaren loppusijoituspaikalle. Vuosaaren vanhan ylijäämämaiden sijoitusalueen viimeistelytyö alkoi. Uudisrakentamista oli paljon Arabianrannassa, Viikissä ja Vuosaaressa. Kaksi peräkkäistä, poikkeuksellisen kuivaa kesää aiheuttivat runsaasti puiden kuivumista varsinkin saaristossa, Lauttasaaren niemissä ja yleisesti itäisessä Helsingissä. Kuivuustuhojen laajuutta arvioitiin kesällä sekä maasta että ilmasta käsin. Lokakuussa ryhdyttiin kuivuustuhojen korjuuseen Lauttasaaressa, Mustikkamaalla, Herttoniemessä, Roihuvuoressa ja Vuosaaressa. Työt teki rakennusviraston luonnonhoitoyksikön oma henkilöstö ja ulkopuoliset urakoitsijat. Kuivuneiden puiden korjuu jatkuu vielä vuonna 24. Vuonna 21 alkanut puiden hoitajien, eli arboristien koulutus saatiin päätökseen. Mukana oli 12 arboristia ja koulutuksen tavoitteena oli lisätä puunhoidon ammattitaitoa siten, että osaaminen vastaa entistä paremmin kaupunkipuiden hoidon vaatimuksiin. Vuodelle 24 HKR-Ympäristötuotannon näkymät ovat erittäin synkät. Kaupungin huono taloudellinen tila ja se, että kunnallistekninen rakennuttaminen siirtyy HKR-Rakennuttajalle, supistaa edelleen HKR-Ympäristötuotannon liikevaihtoa ja heikentää yksikön tuottavuutta. Rahoituksen ja ylläpitotöiden laatuvaatimusten välinen ristiriita kasvaa edelleen ja vaikeuttaa taloudellisten tavoitteiden saavuttamista. RAKENNETTU 23 Katuala Puistoala Katuvihreä Muu viherala Vesi- ja viemäriputkia 22,3 ha 62,7 ha 11,7 ha 9,2 ha m Viherrakentaminen 11 % /LLNHY DLKWRWRLPLQQRLWWDLQ Viherhoito 13 % Muut 4 % <KWÃü Katu- ja maarakentaminen 37 % TUNNUSLUKUJA Ulkoiset palvelut/ henkilökulut % Tulos (tulos/tuotot) %,19,23,5 Toimintakate (toimintakate/liikevaihto) %,52,42,22 Kiinteät kulut/liikevaihto % 9,55 9,96 1, Talvikunnossa- ja puhtaanapito 22 % Katukunnossapito 13 % 13

14 DOYLLQGHNVL Auraus Lumenkuljetus TIETOJA TOIMINNASTA Talvihoidettava ala, ha Puhtaanapidettävä ala, ha 815 Talvikunnossapitosopimuksia, kpl 2 45 Puhtaanapitosopimuksia, kpl 564 Ajoneuvojen lähisiirtoja, kpl 8 25 Ajoneuvojen varastosiirtoja, kpl Hävitetty romuajoneuvoja, kpl Lumen vastaanotto, krm 8 37 Käytetty hiekoitusmateriaali, tn 87 5 Pilaantuneiden maiden vastaanotto, m Pilaantuneiden maiden kunnostuksessa käsitellyt massat, m Ylijäämämaiden vastaanotto, m Työkohteisiin istutetut puut ja kasvit, kpl Katulaboratorion tutkimukset, kpl 1 57 Valmistetut liikennemerkit, kilvet, opasteet ja tarrat, kpl MERKITTÄVIMMÄT KATU- JA MAARAKENNUSKOHTEET Sinebrychoffinkatu Hietakannaksentien pyörätie, Taka-Töölö Lepakonaukio ja Itämerensola Aku Korhosen tie, Pohjois-Haaga Pirkkolantien ja Hämeenlinnanväylän Jokeri-vaihtopysäkit Vuorenjuuri ja Vuorenjuurenpolku, Malminkartano Linnanrakentajantien kaistajärjestelyt, Insinöörinkatu ja Suunnittelijankatu Porslahden pientaloalue, Vuosaari Rantakartanontie, Puotila Kaukolämpötunnelin vesijohto välillä Vuosaari - Myllypuro Kauppakartanonkadun ja Niinisaarentien parantaminen Myllypuron vanhan kaatopaikan kunnostus Vuosaaren ylijäämämaiden vastaanottopaikan maisemointi Kivikon teollisuusalueen pohjavahvistustyöt ja kunnallistekniset työt Practikumin tontin pilaantuneiden maiden käsittely, Arabianranta Latokartanon alueen kunnallistekniset työt Arabianrannan esirakentaminen ja kunnallistekniset työt Nortäljentie, Pakila MERKITTÄVIMMÄT PUISTO- JA VIHERRAKENNUSKOHTEET Sinebrychoffin puiston peruskorjaus Leikkipuisto Vähätupa, Konala Kurranummen puisto, Tapanila Vanhusten kuntopolku, Maunula Jakomäen leikkipuiston peruskorjaus Leikkipuisto Viikkari, Viikki Viikin ja Myllypuron välinen käytäväverkosto Poikkilaakson puisto, Jollas Yliskylän Puisto, Laajasalo Porslahdenpuisto, Vuosaari Asentajanpuisto ja Valurinpuisto, Herttoniemi Annikanpuisto, Herttoniemenranta 14 HKR-TEKNIIKKA HKR-Tekniikka toimii kaupungin rakennus-, auto- ja kone- sekä kuljetusalan tuotteiden ja palvelujen asiantuntijana, hankkijana ja kehittäjänä tuottaen virastoille ja laitoksille toimialansa palvelut. Auto- ja konepalvelut - auto- ja konevuokraamo - auto- ja konekorjaamo Konepaja - korjaustyöt - kosteusvauriotyöt - LVI-työt - metallityöt - puu-, rakennus- ja sähkötyöt - uusiokorjaus Materiaalipalvelut - kalustovuokraamo - kierrätyskeskus Myynti väheni HKR-Tekniikan tavoitteena on ollut liikevaihdon säilyttäminen suunnilleen ennallaan. Myyntituotot putosivat merkittävästi, johtuen hintakilpailun kiristymisestä. Vuoden 23 alussa kaupungin yksiköiden kysyntä laski hiukan, mutta tilanne normalisoitui kuitenkin kesän alussa. Kaupunginkanslian vuodelle 23 asettamat tuottotavoitteet saavutettiin juuri ja juuri. Näkymät vuodelle 24 ovat edelleen heikentyneet ja liikevaihdon ennustetaan laskevan, koska kaupungin investoinnit vähenevät 4 %. Arvaamattoman tekijän hintakilpailutilanteeseen luo vielä EU:n laajentuminen Viroon, Latviaan ja Liettuaan. Stop Töhryille -projekti saavutti sille asetetut tavoitteet. Töhryjen määrä väheni Helsingissä vuoden 23 loppuun mennessä 82 % vuonna 1998 kartoitetusta tasosta. Töhrintä oli ilmiönä vastaavasti vähentynyt kolmasosaan. Tähän on olennaisesti vaikuttanut valvonnan onnistuminen. Jäljellä olevan töhrinnän vähentäminen voi kuitenkin osoittautua erittäin vaikeaksi tehtäväksi, koska töhrijöiden toiminta liittyy entistä selvemmin taparikollisuuteen. Siisti Stadi projektin tehtävänä on parantaa kaupunkikuvaa poistamalla romuja ja jätteitä ympäristöstä. Vuonna 23 kartoitettiin luvattomat kaatopaikat Helsingissä. Kartoituksen tuloksena löytyi 374 laitonta kaatopaikkaa, joista 35 puhdistettiin.

15 - kuljetuspalvelut - polttoainejakelu - varastomyymälä Talonrakennus - talonrakennus- ja KVRurakoinnit - kiinteistöjen korjaus- ja kunnossapito Erillisprojektit - StopTöhryille ja Siisti Stadi HKR-TEKNIIKKA TUOTOT 1 euroa Myynti- ja maksutuotot Vuokratuotot Muut toimintatuotot 627 Valmistus omaan käyttöön Tuotot yhteensä KULUT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Materiaalit Vuokrat Muut kulut 322 Kulut yhteensä TOIMINTAKATE Poistot YLIJÄÄMÄ 488 Tuottotavoite 471 Tulos 17 Muut virastot ja laitokset 46 % /LLNHYDLKWRDVLDNNDLWWDLQ Avoin sektori 4 % Muut HKR:n osastot 12 % HKR- Rakennuttaja 38 % KALUSTOMÄÄRÄT 23 kpl Henkilöautoja 13 Pakettiautoja 269 Kuorma-autoja 122 Erikoisautoja 21 Monitoimiajoneuvoja 1 Lakaisulaitteita 12 Kuormaajia yms 195 Tiehöyliä 16 Ruohonleikkureita 71 Lehdenkerääjiä 9 Ajoneuvojen lisälaitteita 32 Perävaunuja 47 Työkoneiden lisälaitteita 98 TÄRKEIMMÄT HANKKEET 23 Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Vallilan koulutusyksikön verhoomo, muutostyö (jatkuu) Koskelan sairaala rak. B, perusparannus Herttoniemen asuntola, laajennus ja muutostyöt Töölön virastotalo, asbestipurkutöiden ja LVIStöiden rakennustekniset työt (jatkuu) Sibelius-lukio, perusparannus Helsingin sosiaali- ja terveysalan oppilaitos, Lehtikuusentie 4, muutos ja perusparannus (jatkuu) Kustaankartano rak. F, perusparannus (jatkuu) ja osasto A3 Helsingin tekstiilipalvelu, pyykinlajittelujärjestelmä Bengtsårin leirisaaren ruokalarakennuksen kunnostus tulipalon jäljiltä Perhekoti Marttila, peruskorjaus- ja muutostyö Torppamäki, hirsirakennuksen kengitys Alakiventie 8, purettavien asuintalojen asbestipurkutyö Killinmäen osasto 4, aistiviriketilojen ja kanttiinin muutostyöt Itäkeskuksen metroaseman palvelutila, tiskin ja kalusteiden valmistus Arabianrannan uusi asuinalue, autolämmityspistorasioiden asennus Talonrakennus 41 % /LLNHYDLKWR\NVLN LWWlLQ Materiaalipalvelu 1 % Esikunta 1 % Töhry-projekti 5 % Konepaja 22 % Auto- ja konepalvelut 21 % KU\MHQPllUl

16 K E H I T T Ä M I N E N kpl $ORLWHWRLPLQWD Uudet palkitut Organisaation kehittäminen jatkui Vuonna 22 käynnistetty rakennusviraston toimintamallin (ns. tilaaja-tuottajaprojekti) kehittäminen jatkui tiiviinä koko vuoden. Suunnittelu koski uutta katu- ja puistoosastoa, rakennuttamisen keskittämistä sekä hallinnon järjestelyjä ja tietohallinnon keskittämistä. Elokuussa 23 yleisten töiden lautakunta päätti uudesta organisaatiosta, joka otetaan käyttöön Asiakaspalvelu ja YAP Uusi asiakaspalvelupiste otettiin käyttöön maaliskuussa. Kesäkuussa asiakaspalvelu liitettiin osaksi yleisten alueiden palvelukeskusta, joka asiakaspalvelun ja neuvonnan lisäksi huolehtii myös katu- ja viheralueiden lupa- ja vuokraasioista. Kustannukset hallintaan Rakennusvirasto käynnisti yhdessä seitsemän muun kaupungin, tiehallinnon, ratahallintokeskuksen ja Rapal Oy:n kanssa yhteisprojektin, jonka päämääränä on kehittää luotettava apuväline infrahankkeiden kustannusten ennakoimiseen ja hallintaan. Aloitetoiminta Aloitteita tehtiin ennätykselliset 272 kpl. Suuren aloitemäärän saavuttamista vauhditti kaupungin säästökohteisiin liittyvä aloitekampanja, joka tuotti kolmessa viikossa yhteensä 14 ehdotusta. H A L L I N T O Hallinto-osasto huolehtii yleisten töiden lautakunnan ja viraston keskitetyn hallinnon sujuvuudesta, koulutukseen ja tiedotukseen liittyvien tehtävien hoidosta sekä keskitetysti tiettyjen osastojen tarvikkeiden ja kaluston hankinnasta. Keskeiset tehtävät - yleisten töiden lautakunnan asiat - koulutus, työhyvinvointi - tiedotus - hankinta-asiat - yleishallinto - lainopilliset tehtävät - kiinteistöpalvelut sekä yleisten käymälöiden ja julkisten taideteosten hoito Viraston toimitiloja ehostettiin Yhteensä viraston käytössä olevien kiinteistöjen kunnostukseen käytettiin investointimäärärahoja 4,9 milj.euroa vuonna 23. Vuoden 23 lopussa valmistuivat Jätkäsaaren Bunkkeriin uudet toimitilat läntisille katu- ja viheryksiköille. Ne korvaavat entisen Munkkisaaren puhdistamossa sijainneet toimitilat, jotka jouduttiin luovuttamaan asuntorakentamiselle. Läntiseen aluetoimistoon Hakamäenkujalle rakennettiin ajanmukaiset, laajentunutta toimintaa vastaavat säilytys- ja huoltotilat. Kasarmikadun virastotalon julkisivun seinälaattojen vaihtaminen alkoi ja ikkunoita uusittiin. Sisääntulon yhteyteen rakennettiin kolme uutta neuvotteluhuonetta. Lisäksi virastotalo sai uuden kulunvalvontajärjestelmän. Toukolan konepajalla ja Oulunkylän keskusvaraston alueella jatkettiin varasto- ja tuotantokiinteistön peruskorjaus- ja muutostöitä. Tavoitteena siellä on toiminnallisuuden, energiatalouden ja työturvallisuuden parantaminen. Korvausasiat Rakennusvirasto vastaa vahingoista, joita kaupunkilaiselle syntyy, jos katu ei ole liikennettä tyydyttävässä kunnossa. Vahinkoa voi syntyä ajoneuvoille esim. kadulla olevan kuopan johdosta tai katutai puistopuun ja liikennemerkin kaatumisen vuoksi. Talvisin tapahtuu myös liukastumisvahinkoja. Yli 1 euroa ylittävistä korvausvaatimuksista päättää yleisten töiden lautakunta. 16

17 HALLINTO-OSASTO TUOTOT 1 euroa Myynti- ja maksutuotot 1 6 Vuokratuotot Muut toimintatuotot 9 Valmistus omaan käyttöön Tuotot yhteensä KULUT Henkilöstökulut 2 99 Palvelujen ostot Materiaalit 751 Vuokrat Muut kulut 16 Kulut yhteensä TOIMINTAKATE Poistot 121 ALIJÄÄMÄ Kaduilla ja yleisillä alueilla sattuneista liukastumistapauksista vuonna 23 rakennusvirasto maksoi korvauksen 11 tapauksessa, yhteensä 193 euroa. Autovauriotapauksia oli 39 ja korvaussumma yhteensä 36 euroa. Kaikkien maksettujen korvausten yhteissumma oli 268 euroa ja korvattuja tapauksia 167. Yleisökäymälät Yleisökäymälöitä on Helsingin keskustassa kaikkiaan 37. Kuluvana vuonna rakennusvirasto asensi ydinkeskustaan 15 wc-kylttiä, joissa kerrotaan yleisten käymälöiden sijainti. Käymälöiden määrä ja viitoitus vastaa tällä hetkellä eurooppalaista tasoa. Helsinki kaikille Helsinki kaikille -projektin avulla pyritään kaupunkiin, jossa kaikkien on helppo liikkua ikään ja kuntoon katsomatta. Vuonna 23 sosiaali- ja terveysministeriö päätti rahoituksesta, jolla laaditaan suunnittelijoiden käyttöön ulkotilojen esteettömyysohjeisto ja siihen liittyvä atk-ohjelma. Hankkeesta vastaavat Helsingin kanssa yhteistyössä Turun, Tampereen, Espoon, Vantaan ja Joensuun kaupungit, ja se toteutetaan vuoden 25 kesäkuun loppuun mennessä. kpl DNVHWXWÃNRUYDXNVHW /LXNDVWXPLVYDKLQJRW Autovaurio Liukastuminen Kompastuminen Polkupyörävahinko Moottoripyörävahinko Muu vahinko Korvaus (1 ) Tapaukset (kpl) T I E D O T U S 17 WWW-sivut uudistettiin Rakennusviraston uudistetut Internet-sivut ( avattiin yleisölle lokakuussa. Sivuja on kehitetty palvelemaan entistä paremmin kuntalaisten tiedontarvetta ja tukemaan mm. asiakaspalvelun työtä. Asioiden löytäminen sivuilta on aikaisempaa helpompaa uuden jäsentelyn ja hakutoimintojen ansiosta. Sisältö on jaoteltu tuotteiden ja palveluiden mukaan. Sivujen ajankohtaisuus on lisääntynyt, uudistettu etusivu on varattu ajankohtaisten asioiden uutisointiin. Rakennusviraston organisaation kehittämistyössä intranet toimi yhtenä tehokkaana tiedon kanavana. Muutosviestinnän linjauksissa korostettiin eri vuorovaikutuskanavien merkitystä ja viraston johto kävi vuoropuhelua muutokseen liittyvistä kysymyksistä henkilöstön kanssa. Vuoden toimintasuunnitelmasta tehtiin ensimmäistä kertaa painettu, esitemäinen tiivistelmä. Edellisen vuoden toimintakertomus julkaistiin ensimmäistä kertaa pelkästään sähköisessä muodossa. Se samoin kuin toimintasuunnitelma olivat www-sivuilla kuntalaisten luettavissa. Julkaisutoiminnan painopisteen siirtyminen enemmän verkkoviestintään vähensi uusien painettujen julkaisujen tarvetta ja painotöistä aiheutuneita kustannuksia. Rakennusviraston juhlavuoden teema Näkyvää työtä 125 vuotta oli näyttävästi esillä kuntalaisille ja sidosryhmille vuoden aikana järjestetyissä tilaisuuksissa. Joulukuussa ilmestyi Pertti Mustosen kirjoittama juhlakirja Näkyvää työtä ja vähän näkymätöntäkin. Julkaisun painos on 3 kpl ja se jaettiin koko henkilöstölle sekä useille sidosryhmille. Vuoden aikana tiedotusvälineille lähti 164 tiedotetta. Viraston intranetissä olevaan lehdistöseurantaan kertyi artikkeleita 165 kpl. Ne käsittelivät rakennusviraston toimintaa, mm. katu- ja viherasioita.

18 JULKAISUT Keravanjoen maisemanhoitosuunnitelma Konalan viheraluesuunnitelma Helsingin merenrantojen hoito ja tulevaisuus -kehittämisohjelma rakennusviraston rannoille Rikkakasvien torjuntaopas Helsingin lehmukset, Pohjoiset taajamapuut -tutkimuksen osaraportti Helsingin skeittiohjelma Oulunkylän Koskelan -viheraluesuunnitelma Eiranrannan katu- ja puistoalueen yleissuunnitelma Helsingin katuverkon meluntorjuntaselvitys Osallisuus kaupungin viheralueiden suunnittelun haasteena ESITTEET Haltialan ja Viikin retkikartat, Rakennusvirasto ja Ympäristökeskus Lauluja Siistin Stadin Snadeille; CD-levy ja laulunsanat vihkosena päiväkoteihin Kaikkien kaupungissa on hyvä asua ja liikkua; esite ja piirrosanimaatio (Helsinki kaikille -projekti) Info 23, taskuesite (suomi, ruotsi, englanti) NÄYTTELYT Rakennusviraston Käsityöpaja esittäytyi Ruskeasuo-Seuran 5- vuotisnäyttely Palkintoja rakennusvirastolle 23 Rakennusvirasto sai kiitokseksi toiminnastaan vuoden 23 aikana useita alan palkintoja. Vuoden Rakennusinsinöörityö Jokerilinjan toteuttamisesta palkittiin myös muita toimijoita rakennusviraston lisäksi. Katuosasto vastasi Jokerilinjan rakennuttamisesta. Työ oli Helsingin, Espoon ja Tiehallinnon yhteishanke. Palkitun kohteen, joka on bussiliikenteen poikittaisyhteys Itäkeskuksesta Espoon Westendiin, valitsi liikenne- ja viestintäministeri. Vuoden 23 työmaa Kampin työmaa Kampin työmaan infratekniikkaan liittyvät työt. HKR-Rakennuttaja vastaa hankkeessa kaupungin tilojen, Espoon ja kaukoliikenteen terminaalien, rakentamisesta. Palkitsijana oli Rakennuslehti. Kunniamaininta Lauluja Stadin Snadeille CD-levylle Kiinteistö- ja rakennusalan ympäristökilpailun ympäristötekosarjassa. Rakennusviraston kustantamasta Lauluja siistin stadin snadeille CD:stä ja lauluvihkosta vastasi Elina Nummi. Palkitsijoina olivat kiinteistö-, suunnittelu- ja rakennusalan säätiöt ja liitot. Energiatsemppari Kunniakirja myönnettiin tavoitteellisesta työstä energiansäästön edistämiseksi HKR-Rakennuttajan Kiinteistöjen elinkaaripalvelut yksikölle. Kiitoksen myönsi kauppa- ja teollisuusministeriö. Vuoden 23 Kivenpyörittäjä Teollinen muotoilija Ulla-Kirsti Junttila rakennusviraston katuosastolta palkittiin vuoden 23 Kivenpyörittäjänä. Palkitsijana oli Lemminkäinen. Vuoden kuningasjätkä HKR-Ympäristötuotannon luonnonhoitoyksikön toimistopäällikkö Antti Niemelä palkittiin julistamalla hänet vuoden kuningasjätkäksi. Palkinto tuli Hämeen ja Uudenmaan metsätoimihenkilöiltä. Puh. (9) 1661, klo Kasarmikatu 21, PL 15, 99 Helsingin kaupunki Ajoneuvojen siirtoyksikkö Kaasutintie 2 PL 1572, 99 Helsingin kaupunki Puh , fax asy@hel.fi ajoneuvojensiirrot.shtml Neuvontaa ajoneuvojen siirroista. Palveluaika ma pe Asiakaspalvelu Pohjoinen Makasiinikatu 9 PL 158, 99 Helsingin kaupunki Puh , fax rakennusvirasto@hel.fi Neuvontaa katu- ja viherasioissa sekä kunnossa- ja puhtaanapitotyöstä. Avoinna ma pe Katupalvelu Liukumäentie 4 PL 1519, 99 Helsingin kaupunki Puh , fax Kaivuluvat, katualueen aitaamisluvat ja tilapäiset liikennejärjestelyt Palveluajat ma to 7 16, pe Kaupungin talvipuutarha Hammarskjöldintie 1A 25 Helsinki Puh talvipuutarha.shtml Olympiastadionin läheisyydessä Avoinna arkisin klo 12 15, sunnuntaisin 12 16, maanantaisin suljettu Kirjaamo Kasarmikatu 21, 1. kerros, PL 15, 99 Helsingin kaupunki Puh , , fax hkr.kirjaamo@.hel.fi kirjaamo.shtml Yleisten töiden lautakunnan ja rakennusviraston päätökset ja pöytäkirjat ovat nähtävillä kirjaamossa, asiakirjojen vastaanotto. Palveluaika ma pe Korvausasiat Kasarmikatu 21 PL 15, 99 Helsingin kaupunki Puh , fax hkr.korvausasiat@hel.fi korvausasiat.shtml Autovauriot: kaatuneen puun, liikennemerkin tai kuopan aiheuttamat. Kaatumiset ja liukastumiset. Puhelinaika ma pe 8 1 ja Pysäköintipalvelukeskus pysakointi@hel.fi - Keskustoimisto Yrjönkatu 21 B, PL 221, 99 Helsingin kaupunki Puh , (neuvonta), (päivystys), fax Aluetoimisto Sturenkatu 11 PL 2211, 99 Helsingin kaupunki Puh (neuvonta ja päivystys), fax Pysäköinninvalvonta, asukas- ja yrityspysäköintitunnukset Palveluajat ma klo , ti pe klo Yleisten alueiden palvelukeskus Kasarmikatu 21 PL 158, 99 Helsingin kaupunki Puh , , Katu- ja puistoalueiden tilapäiset vuokraukset ja maankäyttöluvat (ulkoilmatilaisuudet) Muita tärkeitä numeroita Stop Töhryille ja Siisti Stadi - projektit puh Helsinki kaikille -projekti, puh Tiedotus puh

Hyvää Helsinkiä rakentamassa

Hyvää Helsinkiä rakentamassa Hyvää Helsinkiä rakentamassa Hyvää Helsinkiä rakentamassa Keskeiset tehtävämme Vastaamme Helsingin kaduista, viheralueista ja ulkovalaistuksesta. Suunnittelemme ja järjestämme yleisten alueiden rakentamisen

Lisätiedot

Kaupunkiomaisuuden ylläpito Mitä kaupunkilainen saa ylläpitoon käytetyllä rahalla. Osastopäällikkö Raimo K Saarinen

Kaupunkiomaisuuden ylläpito Mitä kaupunkilainen saa ylläpitoon käytetyllä rahalla. Osastopäällikkö Raimo K Saarinen Kaupunkiomaisuuden ylläpito 2008 3.9.2008 Mitä kaupunkilainen saa ylläpitoon käytetyllä rahalla Osastopäällikkö Raimo K Saarinen KATUJEN JA VIHERALUEIDEN SUUNNITTELU yhteistyötä ja vuorovaikutusta selvitämme

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2017 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 227 Rakennusviraston seurantaraportit ja talousarvion toteutumisennusteet vuodelta 2012 HEL 2012-006514 T 02 02 01 Päätös päätti merkitä seurantaraportin ja

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO  TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 70100 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS Sivu 1/110 LAPIN LIITTO / LAPIN PELASTUSLAITOS TILINPÄÄTÖS 31.12.2015 Kansainvälinen Barents Rescue 2015 harjoitus (BR15) 30.9-1.10. 2015 Levillä. Lapin liitto/lapin pelastuslaitos ( Koko yritys (YR) )

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

Myynti- ja maksutulot 46 % Vuokratulot 7 % 4 % Irtain omaisuus 7 % Tukikohdat 8 % Puistot 18 % Kadut 67 %

Myynti- ja maksutulot 46 % Vuokratulot 7 % 4 % Irtain omaisuus 7 % Tukikohdat 8 % Puistot 18 % Kadut 67 % Helsingin kaupungin rakennusviraston vuoden 22 toiminta TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kiireinen vuosi TOIMINNAN TARKOITUS Kestävä, kaunis ja toimiva kaupunki asukkaiden, yritysten ja maan pääkaupungin tarpeisiin.

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

LUONTO-TIEDE sov.koe. KUVATAIDE sov.koe LIIKUNTA sov.koe

LUONTO-TIEDE sov.koe. KUVATAIDE sov.koe LIIKUNTA sov.koe 1 Soveltuvuuskokeilla valitut vuosiluokkien 1-6 oppilasmäärät 20.9.2013 1 7 Aurinkolahden peruskoulu 451 0 0,0 1 6 Herttoniemen ala-asteen koulu 211 0 0,0 1 6 Herttoniemenrannan ala-asteen koulu 492 0

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Lähipalvelut ovat kestävää kehitystä

Lähipalvelut ovat kestävää kehitystä Lähipalvelut ovat kestävää kehitystä EU:n kestävän kaupunkikehityksen indikaattorit Euroopan unioni on esittänyt kaupunkipolitiikan indikaattorit, joiden avulla kunnat voivat seurata kestävää kehitystä

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE Askolan vesihuoltolaitos LIITTYJÄT,93 % Väkiluku as 4 988 Vesijohdon liittymis-% % 65 % Vesijohtoon liittyneet as 3 242 Viemärin liittymis-% % 34 % Viemäriin liittyneet as 1 696 VOLYYMIT m 3 /a Veden pumppaus

Lisätiedot

Asuntokunnat hallintaperusteen ja kielen mukaan 31.12.2006

Asuntokunnat hallintaperusteen ja kielen mukaan 31.12.2006 Asuntokunnat hallintaperusteen ja kielen mukaan 31.12.26 Helsinki Espoo Vantaa Muu Hgin seutu Hgin seutu Helsinki Espoo Vantaa Muu Hgin seutu Hgin seutu % % Omistus Arava Korkotuki Muu vuokra Asumisoikeus

Lisätiedot

Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2011 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2011/2012

Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2011 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2011/2012 7 2012 Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2011 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2011/2012 Väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingissä vuonna 2011 Vuodenvaihteessa 2011/2012 Helsingissä asui

Lisätiedot

Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2010 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2010/2011

Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2010 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2010/2011 7 2011 Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2010 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2010/2011 Väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingissä vuonna 2010 Vuodenvaihteessa 2010/2011 Helsingissä asui

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Presidentinvaalit Helsingissä, 2. kierros

Presidentinvaalit Helsingissä, 2. kierros HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2006 5 MARKKU LANKINEN Presidentinvaalit Helsingissä, 2. kierros Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-632-2 LISÄTIETOJA markku.lankinen@hel.fi

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

ERITYISLUOKKAVERKKO LUKUVUONNA KAUPUNGIN KOULUJEN ERITYISLUOKAT

ERITYISLUOKKAVERKKO LUKUVUONNA KAUPUNGIN KOULUJEN ERITYISLUOKAT n Aleksis Kiven peruskoulu 4 413 3 3 Alppilan yläasteen koulu 3 230 1 1 Arabian peruskoulu 4 615 2 2 Aurinkolahden peruskoulu 1 753 2 4 6 Brahenpuiston koulu 89 11 11 Eläintarhan ala-asteen koulu 4 209

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Katu- ja puisto-osasto Palvelutoimisto Tarja Posti Taustaa Rakennusviraston asiakaspalvelussa työskentelee asiakaspalvelupäällikön lisäksi 12 asiakaspalvelusihteeriä

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 661 352,05 9 211

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

8 06 PUISTORAKENTAMINEN

8 06 PUISTORAKENTAMINEN 1 1.1 1.1.1 1.1.1.1 1.1.1.1.1 1.1.1.1.1.1 1.1.1.1.2 +1.1.1.1.2.1 +1.1.1.1.3 1.1.1.2 1.1.1.2.1 1.1.1.2.1.1 1.1.1.2.2 1.1.1.2.2.1 1.1.1.2.3 1.1.1.2.3.1 +1.1.1.2.4 1.1.1.3 1.1.1.3.1 1.1.1.3.1.1 1.1.1.3.2

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Osakeasuntojen postinumeroalueittaiset hinnat Helsingissä 2000 2012

Osakeasuntojen postinumeroalueittaiset hinnat Helsingissä 2000 2012 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 22 213 Osakeasuntojen keskihinnat 212 Paloheinä Tapanila Osakeasuntojen postinumeroalueittaiset hinnat Helsingissä 2 212 Lassila Länsi-Pakila Pihlajamäki Kontula

Lisätiedot

Raahen kaupunki Pääbudjetti 10.9.2015 INTIME/Talouden Suunnittelu 114 Toimielin: 30 Tekninen palvelukeskus

Raahen kaupunki Pääbudjetti 10.9.2015 INTIME/Talouden Suunnittelu 114 Toimielin: 30 Tekninen palvelukeskus Raahen kaupunki Pääbudjetti 10.9.2015 114 Toimielin: 30 Tekninen palvelukeskus 1 Myyntituotot 2 297 650 2 157 714 2 157 714 2 322 514 2 322 514 2 322 514 Maksutuotot 489 973 395 322 395 322 488 322 488

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 29.2. Toimintatuotot 12 548 1 061 9 713 9 713 1 045 10,8 Myyntituotot 2 234 263 1 637 1 637 217 13,3 Maksutuotot 4 708 646 4 324 4 324 642 14,8 Tuet ja avustukset

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2002

Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2002 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2002 Helsingin kaupungin kuvapankki/ Mika Lappalainen Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-389-7 Painettuna

Lisätiedot

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N VALTIMON KUNNAN T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N J O H T O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty 6.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 2 TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus 2 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2003

Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2003 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2005 43 Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2003 Helsingin kaupungin kuvapankki/matti Tirri Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-616-0 LISÄTIETOJA

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 4130 TILAPALVELUT :54:49

Sastamalan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 4130 TILAPALVELUT :54:49 Sastamalan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 4130 TILAPALVELUT 12.2.2016 13:54:49 TULOSLASKELMA 6kk Myyntituotot 470 653 436 700 196 532 417 417 417 417 417-4,4 Maksutuotot

Lisätiedot

starttiluokat ALUEELLISET ERITYISLUOKAT Suurpiiri 10-vuotinen oppivelvollisuus pidennetty oppivelvollisuus koulun ylläpitäjä tuetut

starttiluokat ALUEELLISET ERITYISLUOKAT Suurpiiri 10-vuotinen oppivelvollisuus pidennetty oppivelvollisuus koulun ylläpitäjä tuetut peruslinja TAD ja lukuvuonna 2012-2013 30.5.2012 - ETELÄINEN Elias-koulu s 0 Helsingin normaalilyseo v 0 Kaisaniemen aa k 0 Kruunuhaan yläaste k 0 Lauttasaaren aa s 0 Lauttasaaren yk s 0 Ressun pk k 0

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2015 31.12.2014 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 205 474,19 8 661 352,05 Kiinteät rakenteet ja laitteet 103 247 712,04 99 123 603,03 Koneet

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet 3 Toimintatuotot 0 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 0 31 Maksutuotot 0 0 0 0 35 Muut toimintatuotot 0 0 0 0 4 Toimintakulut

Lisätiedot

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 Toiminta-ajatus Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää katu- ja viheralueita sekä kiinteistöjen

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

4340 Toimisto- pankki- ja asiantuntijapalvelut , Rakennusten rakentamis- ja kunnossapitopalvelut , , Servicehuset

4340 Toimisto- pankki- ja asiantuntijapalvelut , Rakennusten rakentamis- ja kunnossapitopalvelut , , Servicehuset Kalenteri 2012 Kululaji Kaikki kululajit Kuukausi Kaikki Rakenne Kaikki Arvot Riviotsikot Budjetti 2012 TP 2012 C1 LOVIISAN KAUPUNKI -11 557 000,00-3 515 136,08 C80 INVESTOINTIOSA -11 557 000,00-3 515

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ Sivistystoimiala ENNUSTE E 31.12.2017 2018 2018 2019 2020 2021 (1.000 ) (1.000 ) (1.000 ) TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 10 833 157 10 042 426 10 967 626 925 200 9 909 552 10 146 709 10

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 31.7. Toimintatuotot 12 548 5 635 9 713 9 713 6 334 65,2 Myyntituotot 2 234 1 038 1 637 1 637 1 103 67,4 Maksutuotot 4 708 2 542 4 324 4 324 2 537 58,7 Tuet ja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 10.12.2014 Taloushallintopalvelu Kaupunki- ja konsernilaskenta

HELSINGIN KAUPUNKI 10.12.2014 Taloushallintopalvelu Kaupunki- ja konsernilaskenta HELSINGIN KAUPUNKI 10.12.2014 Taloushallintopalvelu Kaupunki- ja konsernilaskenta 2 08 Hankintakeskus (Keskuskirjanpidontaulukot, ei tarvitse täyttää) (1 000 euroa) Talousarvio TA-muutokset Yhteensä Toteutunut

Lisätiedot

Eduskuntavaalit Helsingissä 2003

Eduskuntavaalit Helsingissä 2003 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 23 8 Markku Lankinen Eduskuntavaalit Helsingissä 23 Verkkojulkaisu ISSN 148-77 ISBN 92-473-3-7 Painettu ISSN 14-7231 LISÄTIETOJA Markku Lankinen Helsingin

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6 Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot