Myynti- ja maksutulot 46 % Vuokratulot 7 % 4 % Irtain omaisuus 7 % Tukikohdat 8 % Puistot 18 % Kadut 67 %

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Myynti- ja maksutulot 46 % Vuokratulot 7 % 4 % Irtain omaisuus 7 % Tukikohdat 8 % Puistot 18 % Kadut 67 %"

Transkriptio

1 Helsingin kaupungin rakennusviraston vuoden 22 toiminta

2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kiireinen vuosi TOIMINNAN TARKOITUS Kestävä, kaunis ja toimiva kaupunki asukkaiden, yritysten ja maan pääkaupungin tarpeisiin. KESKEISET TEHTÄVÄT Rakennusviraston tehtävä on vastata Helsingin katujen, puistojen ja viheralueiden suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta. Myös kaupungin toimitilojen suunnittelu, rakentaminen ja korjausrakentaminen kuuluvat toimialaamme. Kulunut vuosi oli rakennusviraston historian kiireisin ainakin siinä mielessä, että toimintabudjettimme oli kaikkien aikojen suurin. Käyttömenoihin sekä katu- ja puistorakentamisen investointeihin oli varattu budjetissa yhteensä noin 376 milj. euroa. Nyt ja tulevina vuosina kuitenkin myös rakennusvirasto joutuu tiukalle säästökuurille kaupungin taloudellisen tilanteen vaikeutuessa. Säästöt hoidamme siten, ettei niistä aiheudu turvallisuusriskejä. Mutta varsinkin investointeja joudumme reippaasti karsimaan. Rakennusviraston organisaation kehittäminen käynnistyi tilaaja-tuottajamallin arvioinnilla. Työn tarkoituksena on virtaviivaistaa viraston toimintaa selkeyttämällä toimintatapoja ja eri yksiköiden rooleja. Vuoden 22 aikana organisaation keskeiset kysymykset käytiin lävitse ja sovittiin jatkotyön periaatteista ja keskeisistä kehittämistarpeista. Jatkossa tutkitaan avoimeksi Matti-Pekka Rasilainen toimitusjohtaja jääneet erityiskysymykset. Tavoitteena on saada keväällä 23 tuleva toimintatapa selväksi. Alussa selvitykset painottuvat tilaajatoimintojen keskittämisen mahdollisuuksiin. Rakennusvirastoon siirtyi vuoden 22 alussa pysäköintipalvelukeskus ja samalla virastoon tuli vajaa sata uutta työntekijää. Muutos korosti rakennusviraston roolia katualueiden hallinnoijana. Asiakaspalvelun keskittämistä selvitettiin ja loppuvuodesta päästiin jo saneeraamaan uudet tilat asiakaspalvelulle. Toiminnan kehittäminen jatkuu edelleen pyrkien katujen ja puistojen asiakaspalveluissa yhden luukun periaatteeseen. Vuoden 23 painopisteitä ovat säästöjen toteuttaminen ja organisaation edelleen kehittäminen. Aiomme silti edelleen pysyä tunnuslauseemme ajatuksen takana: HKR - Hyvän Kaupungin Rakentaja. SITOVAT TOIMINNALLISET TAVOITTEET Yöllisen lumisateen jälkeen kaupungin pääkadut ja tärkeät joukkoliikennekadut on aurattu ja liukkaus on torjuttu arkipäivisin klo 6. mennessä ja muut joukkoliikennekadut klo 1. mennessä. Joukkoliikenneterminaalien ympäristön kevyen liikenteen reitit on yöllisen lumisateen jälkeen aurattu ja liukkaus on torjuttu klo 8. mennessä. 2. Yleisillä alueilla pidettävien isännättömien yleisötilaisuuksien jälkeen alueet siivotaan seuraavaan päivään klo 16. mennessä. 3. Esplanadin puisto on edustuskunnossa ympäri vuoden vuonna 21 laaditun hoitosuunnitelman mukaisesti. 4. Lasten leikkipuistot siivotaan vähintään kolme kertaa viikossa, maanantaisin puoleen päivään mennessä. Leikkivälineitä korjataan ja uusitaan EU-normien mukaisiksi 5 kohteessa turvatarkastusten osoittamassa kiireellisyysjärjestyksessä. Leikkipuistojen ja leikkipaikkojen suunnittelu valmistuu kahdeksassa ja rakentaminen viidessä kohteessa vuonna Rakennusviraston valvonnassa olevien rakennuskohteiden työmaille asetetaan informaatiotaulu ja työmaat aidataan. Rakennusviraston työkohteet pidetään siisteinä ja töiden päätyttyä työmaa-alueet siivotaan välittömästi. 6. Töhrinnän määrä laskee 7 % vuoden 1998 alkukartoitukseen verrattuna. Siisti Stadi toiminta käynnistetään 5 1 asuinalueella ja näillä alueilla lisätään roskien, romujen ja jätteiden keräämistä 5 %. Vuonna 22 Kunnossapidettävä katuala 2 12 ha Kunnossapidettävä puistoala 967 ha Hoitoon otettu katuala 45 ha Talteen otetut ajoneuvot kpl Kaivuu- ja liikenneluvat 6 37 kpl Pysäköintimittarit ja automaatit 21 kpl Pysäköintivirhemaksut 17 8 kpl Ajoneuvojen siirrot 2 7 kpl Uudisrakennukset ja peruskorjaukset 6 5 m 2 Arkkitehtuuripalvelut 186 kpl 2

3 TALOUS Rakennusvirasto käynnisti säästöt jo vuonna 22 Käyttötalous parani Rakennusviraston vuoden 22 tilinpäätös osoittaa 61,6 milj. euron toimintakatetta, joka on 6 milj. euroa parempi kuin talousarviossa oli arvioitu. Toimintakate kertoo miten paljon verovaroja on käytetty yleisten katu- ja viheralueiden hoitoon ja ylläpitoon. Talousarviota parempi toimintakate syntyi erityisesti arvioitua suuremmista toimintatuotoista. Viraston kokonaistulot olivat 224,9 milj. euroa, kasvua edelliseen vuoteen 16,1 %. Kokonaismenot olivat 286,5 milj. euroa, kasvu oli 8,1 %. Tulojen ja menojen kasvusta puolet johtuu siitä, että pysäköintipalvelukeskus siirtyi vuoden 22 alusta rakennusvirastoon. Käyttöomaisuuden poistot olivat 5 milj. euroa ja koko toiminnan alijäämä 111,7 milj. euroa. Rakentamista karsittiin Rakennusviraston omat investointimenot olivat 81 milj. euroa, josta katurakentamiseen käytettiin 54 milj. euroa ja puistorakentamiseen 14,6 milj. euroa. Kaupungin talonrakennustoiminnan investointimäärärahat ovat eri hallintokuntien talousarvioissa. Rakennusvirasto vastaa pääosin rakennuttamisesta sekä huolehtii rakennusurakoiden maksuliikenteestä. Talonrakennusurakoiden laskutus vuodelta 22 oli 133 milj. euroa. Lisäksi rakennusvirasto huolehtii kaupungin esirakentamishankkeista. Niiden töiden arvo vuonna 22 oli 14,6 milj. euroa. Käyttöomaisuus Rakennusviraston käyttöomaisuutta ovat katu- ja viheralueiden rakenteet sekä autot, työkoneet ja muu irtain omaisuus. Talonrakennus- ja muun rakentamisen investoinnit siirtyvät hankkeitten valmistuttua käyttöomaisuusarvona kaupungin muiden hallintokuntien taseisiin. Katujen ja puistojen sekä rakennusviraston muun irtaimen omaisuuden arvo on yhteensä 544,7 milj. euroa. Kaupunginvaltuusto hyväksyy vuosittain rakennusviraston sitovat tavoitteet, joiden mukaan pääkadut on aurattu yöllisen lumisateen jälkeen ennen työmatkaliikenteen huippua. Kuva: Jari Lehtonen Katurakentamisen investointimenot olivat 54 milj. euroa vuonna 22. Kuva Mikko Uro INVESTOINTIMENOT 2-22 (Milj. euroa) Kadut 56, ,2 Puistot 12,3 11,8 14,6 Tukikohdat 5,9 1,7 6,1 Irtain 4,6 6,5 5,8 Muut 7,9 4,5 Yhteensä 87, ,2 22 käyttömenot, 287 milj. euroa 22 käyttötulot, 225 milj. euroa 22 investointimenot, 81 milj. euroa Materiaalit 1 % Vuokrat 7 % Palkat 26 % Valm istus omaan käyttöön 43 % Myynti- ja maksutulot 46 % Irtain omaisuus 7 % Tukikohdat 8 % Puistot 18 % Kadut 67 % Palv elut 57 % Muut tulot 4 % Vuokratulot 7 % 3

4 TALOUS TULOSLASKELMA 22 1 euroa Toimintatuotot * Myyntituotot * Maksutuotot * Tuet ja avustukset * Vuokratuotot * Muut toimintatuotot * Valmistevarastojen muutos 68 3 *... Valmistus omaan käyttöön Yhteensä Toimintakulut * Palkat ja palkkiot * Henkilösivukulut * Palvelujen ostot * Aineet, tarvikkeet ja tavarat * Avustukset 4 35 * Vuokrat *... Muut toimintakulut Yhteensä Toimintakate Poistot ja arvonalentumiset TILIKAUDEN TULOS TASE euroa VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT * Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot * Aineelliset hyödykkeet Rakennukset yhteensä Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Keskeneräiset hankinnat VAIHTUVAT VASTAAVAT * Vaihto-omaisuus Aineet ja tarvikkeet Keskeneräiset tuotteet * Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Muut lyhytaikaiset saamiset Siirtosaamiset 76 * Rahat ja pankkisaamiset VASTAAVAA YHTEENSÄ VASTATTAVAA LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA * Saadut ennakot muilta * Ostovelat * Muut lyhytaikaiset velat * Siirtovelat SISÄISET YHDYSTILIT * Lähete- ja käyttötilit * Tilikauden alijäämä PERUSPÄÄOMAOSUUS VASTATTAVAA YHTEENSÄ

5 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA Lautakunnan kokoonpano vuonna 22 Jäsen Varajäsen D.Eric Pollock, pj. Vihr. Veli-Heikki Klemetti Matti Enroth Kok. Helmi Leinonen Tuula Hänninen SDP Hanna Lantto Ingrid Heickell SKL Taru Okkonen Marjasirkka Paaso Vas. Markku Vaara Martti Linnoaro Kok. Tuomas Nurmela Matti Taina SDP Mika Rainio Riikka Kämppi Vihr. Eija Kärnä Maarit Toveri Kok. Gunnar Lindberg Lautakunnan ryhmäkuvassa vas. eturivissä Marjasirkka Paaso, puheenjohtaja D. Eric Pollock ja Ingrid Heickell, keskirivissä kaupunginhallituksen edustaja Göran Åhman, Maarit Toveri, Tuula Hänninen ja Riikka Kämppi, takarivissä Martti Linnoaro, Matti Taina, varapuheenjohtaja Matti Enroth ja toimitusjohtaja Matti-Pekka Rasilainen. Kuva: Roy Koto Kaupunginhallituksen edustaja: Göran Åhman Birgitta Dahlberg Yleisten töiden lautakunta kokoontui vuoden 22 aikana 4 kertaa (4 kertaa myös v. 21). Pöytäkirjaan kertyi 665 pykälää (74). Lautakunta teki lokakuussa virkamatkan Roomaan. Tutustumisohjelmassa oli mm. Rooman julkisten rakennusten saneeraustöitä sekä rakenteilla olleista kohteista italialaista nykyarkkitehtuuria edustava Audito- rium Parco della Musica, joka on maailman kuulun italialaisen arkkitehti Renzo Pianon suunnittelema Euroopan suurin konserttikeskus. Rooman kaupunkihuollon toiminnasta ja kaupungin kunnossapidon ajankohtaisia kysymyksistä lautakunta sai selostuksen Rooman julkisten töiden osaston johdon kanssa järjestetyssä tapaamisessa. Lautakunnan strategiaseminaarissa huhtikuussa pohdittiin mm. varautumista tuleviin säästövaatimuksiin, viraston organisaation ja toimintatapojen kehittämistä sekä toiminnan painopisteitä. Asukastilaisuuksia oli kaksi, keväällä lautakunta oli Alppila Seura ry:n ja syksyllä Lehtisaari Seura ry:n vieraana. RAKENNUSVIRASTON ORGANISAATIO Yleisten töiden lautakunta Kaupungininsinööri Halllinto-osasto - Kiinteistötoimisto - Kansliatoimisto - Koulutus- ja työhyvinvointiyksikkö - Tiedotusyksikkö Arkkitehtuuriosasto - Arkkitehtuuritoimisto - Tekninen toimisto - Yleissuunnittelutoimisto Katuosasto - Rakennuttamistoimisto - Kunnossapitotoimisto - Siltatoimisto - Hallinto- ja kehitystoimisto - Pysäköintipalvelukeskus HKR-Rakennuttaja - Kustannustoimisto - Rakennuttamistoimisto 1 - Rakennuttamistoimisto 2 - Talotekninen toimisto Viherosasto - Hallinto- ja kehittämistoimisto - Kunnossapitotoimisto - Rakennuttajatoimisto - Suunnittelutoimisto HKR-Tekniikka - Talonrakennus - Konepaja - Auto- ja konepalvelu - Materiaalipalvelu Talousyksikkö Henkilöstöyksikkö Kehittämisyksikkö HKR-Ympäristötuotanto - Esikunta - Puutarhapalvelut - Katulaboratorio - Kilpipalvelu - Luonnonhoitoyksikkö - Itäinen aluetoimisto - Läntinen aluetoimisto - Pohjoinen aluetoimisto 5

6 HENKILÖSTÖ Henkilöstöyksikkö vastaa rakennusviraston henkilöstöjohtamisen linjausten valmistelusta ja niiden toteuttamisesta sekä keskitettyjen henkilöstöpalvelujen tuottamisesta. Henkilöstöyksikön tehtävät henkilöstöstrategia henkilöstöpolitiikka osaamisen hallinta ja henkilöstön kehittäminen henkilöstövoimavarojen hallinta yhteistoiminta- ja neuvotteluasiat palkka- ja palkitsemiskysymykset työterveys- ja työturvallisuus Hlöä Vuonna 22 rakennusviraston vakinaisen henkilöstön määrä kasvoi 13 henkilöllä, samaan aikaan määräaikaisessa palvelussuhteessa olevien määrä laski hieman. Noin 2/3 vakinaisen henkilöstön määrän lisäyksestä aiheutui siitä, että pysäköintipalvelukeskus siirtyi vuoden 22 alussa kiinteistövirastosta rakennusviraston katuosastolle. Oppisopimusoppilaiden määrä nousi edellisestä vuodesta, oppisopimussuhteessa oli vuoden 22 lopus DNLQDLVHQKHQNLO VW QLNlMDNDXPD Vakinaisen henkilöstön ikäjakauma O l Ikäryhmät Yli Vakinaisen henkilöstön ikäjakauma Osa-aikaeläkkeen suosio kasvoi 8XGHWYDNLWXLVHWW\ VXKWHHWHURQQHHW Vakinainen henkilöstö Henkilöstön vaihtuvuus Uudet vakituiset Eronneet vakituiset Erotus 9 Henkilöstömäärä miehet naiset Miehet Naiset Keskustan talvikunnossa- ja puhtaanapitoyksikkö muutti syksyllä 22 kolmesta eri tukikohdasta yhteiseen, uuteen Kampin tukikohtaan, kallion sisälle Rautatiekatujen alle. Kuva: Jari Lehtonen sa 47 henkilöä (v. 21 oppisopimussuhteisia 34). Vuodesta 2 osa-aikaeläkkeellä olevien henkilöiden määrä on kaksinkertaistunut. Vuoden 22 lopussa oli osa-aikaeläkkeellä 112 rakennusvirastolaista. Kasvu johtunee osittain siitä, että vakinaisen henkilöstön suurin ikäluokka, vuonna 1946 syntyneet, saavutti osa-aikaeläkkeeseen oikeuttavan iän vuonna 22. Rakennusviraston palkkamenot vuonna 22 olivat 56,6 milj. euroa ja muut henkilöstömenot 18,7 milj. euroa. Työterveyslaitos teki vuonna 22 rakennusviraston työkyvyn ylläpitämistä koskevan hankkeen arviointitutkimuksen. Tutkimuksen tulokset antavat vahvistusta työyhteisöpainotteisten kehittämismenetelmien vaikuttavuudesta. Työyhteisötalkoot, psykodynaaminen ja ratkaisukeskeinen esimiesvalmennus vaikuttivat myönteisesti työyhteisön ilmapiiriin ja esimiesten toimintaan. Yleisesti ottaen arvioinnin tulokset osoittavat, että tyky-hankkeessa mukana olleissa työyhteisöissä oli tapahtunut myönteistä kehitystä. Keski-ikä 45,5 v. Miehet Naiset HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ Vakinaiset Työllistetyt Oppisop. Muut Kaikki Vakinaiset Erotus OSASTOITTAIN /22 oppilaat määräaikaiset yht. 12/21 22/21 Katuosasto Viherosasto HKR-Rakennuttaja Arkkitehtuuriosasto HKR-Tekniikka HKR-Ympäristötuotanto Viraston hallinto Yhteensä

7 KATUOSASTO Tavoitteena on taata sujuva ja turvallinen liikkuminen Helsingin kaduilla kaikkina vuodenaikoina sekä kehittää viihtyisää katuympäristöä. Keskeiset tehtävät katuverkoston ja siltojen suunnittelu ja rakennuttaminen katujen kunnossa- ja puhtaanapidon järjestäminen kaivutöitä ja tilapäisiä liikennejärjestelyjä koskevat luvat katualueen käyttöluvat pysäköintipalvelun järjestäminen Rakentamis- ja ylläpitopalvelut katuosasto tilaa HKR-Ympäristötuotannolta tai yksityisiltä urakoitsijoilta. KATUOSASTO 1 euroa TUOTOT Myynti- ja maksutuotot Vuokratuotot 11 Muut toimintatuotot 7 72 Valmistus omaan käyttöön 1 22 Tuotot yhteensä KULUT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Materiaalit Vuokrat -526 Muut kulut -232 Kulut yhteensä TOIMINTAKATE Poistot TULOS Ulkovalaistus Suunnittelu ja rakentaminen vähenivät Rakennusviraston ja katuosaston rooli katualueen isäntänä vahvistui vuoden alussa, kun kunnallinen pysäköinninvalvonta sekä katujen vuokraus- ja lupa-asioita siirrettiin kiinteistövirastosta ja rakennusvalvontavirastosta katuosaston vastuulle. Muutoksien seurauksena osaston henkilöstömäärä kaksinkertaistui. Kaupungin heikkenevät talousnäkymät vaikuttivat erityisesti katujen suunnitteluun ja rakentamiseen. Investointiohjelma toteutettiin noin 2 % suunniteltua alemmalla tasolla. Asunto- ja työpaikka-alueiden kadunrakentamisesta ei kuitenkaan tingitty. Katujen ylläpidossa ja pysäköinninvalvonnassa pystyttiin toteuttamaan toimintasuunnitelmat ja asetetut tavoitteet saavutettiin. Helsingin katujen hoitovastuu siirtyy vuoteen 26 mennessä kantakaupunkia lukuun ottamatta kiinteistöiltä kaupungille. Vuonna 22 kiinteistöjen kadunhoitovelvoitteet siirrettiin kaupungille Haagan alueella ja Kaarelan katujen hoitourakka kilpailutettiin. Vuoden loppupuolella yleisten töiden lautakunta hyväksyi katujen ylläpidon laadunhallintaperiaatteet. Myös useita vuosia kehitteillä ollut katurekisteri valmistui. Pysäköintipalvelukeskus Vuoden 22 alussa Helsingissä kunnallisesta pysäköinninvalvonnasta ja muista pysäköintipalveluista vastaava Vuonna 22 Aleksanterinkadulle rakennettiin uudet raitiotiekiskot ja lämmitetty ajorata. Myös osalle jalkakäytäviä ehdittiin rakentaa katulämmitys. Kuva: Mikko Uro Pysäköintipalvelukeskus siirtyi kiinteistövirastosta osaksi rakennusviraston katuosastoa. Samaan ajankohtaan osui myös euron käyttöönotto. Yli 4 pysäköintilippuautomaattia muutettiin tammikuun 22 aikana euroilla toimiviksi. Myös 9 pysäköintimittaria muutettiin alkuvuodesta eurokelpoisiksi. Samalla poistettiin noin 7 vanhaa markoilla toiminutta mittaria, joita korvaavat pysäköintilippuautomaatit. Vuonna 2 aloitettua Parkit-järjestelmän kokeilua, jossa pysäköintimaksu on mahdollista maksaa matkapuhelimen avulla, jatkettiin. Vuoden lopulla aloitettiin uusi kokeilu, joka mahdollistaa pysäköinnin maksamisen automaattikohtaisesti tekstiviestillä. Katutoimen investointimenot 54,2 milj.euroa Katutoimen käyttömenot 42,2 milj.euroa 9 % 2 % 13 % 12 % Uudisrakentaminen Kesähoito 32 % Perusparantaminen ja liikennejärjestelyt Yhteishankkeet Tiehallinnon kanssa Muut investoinnit 1 % 12 % Talvihoito Puhtaanapito Liikenteen ohjaus ja erikoisrakenteet Pysäköintipalvelu 57 % 36 % Hallinto ja suunnittelu 17 % 7

8 KATUOSASTO Eliel Saarisen tie alittaa Etelä-Haagan tunnelissa, jonka katolle on rakennettu kevyen liikenteen väylä istutuksineen. Kuva: Mikko Uro MERKITTÄVIMMÄT RAKENNUSKOHTEET VUONNA 22 Uudisrakennuskohteet Arabianrannan kadut ja esirakentaminen Aurinkolahden kadut ja rantarakenteet Eliel Saarisen tie Herttoniemenrannan kadut ja rantamuurit Kamppi Kustaa Vaasan tien meluesteet Maaherrantie Ruoholahden pienvenesatama Strömbergintien silta Tuusulanväylän meluesteet Viikin ja Latokartanon kadut Viikintie Vuotien jatko Perusparannuskohteet Aleksanterinkatu Kauppakartanonkatu Kehä I Kannelmäen kohdalla Mäkelänkadun bussikaistat Opastinsilta Vaasankatu KATUTOIMEN TUNNUSLUKUJA Katujen ylläpito, milj.euroa 34,4 35,7 38,1 Ylläpidettävä katuala, ha Ylläpitokustannukset, euroa/m 2 1,82 1,85 1,89 Uudelleen päällystettyä katua, ha 31,2 38,9 38,2 Hylättyjen ajoneuvojen talteenotto, kpl ,QYHVWRLQWLMDNl\WW PHQRW 7 63,1 6 56,9 54, ,4 35,7 38,1 Käyttömenot Investointimenot Vuoden 22 alusta rakennusvirastoon siirtyi pysäköintipalvelukeskus kiinteistövirastosta. Kuva: Mikko Uro PYSÄKÖINNINVALVONNAN TUNNUSLUKUJA Maksukehotukset Perityt pysäköintivirhe maksut, kpl Ajoneuvojen siirrot, kpl Myynti, kpl Asukaspysäköintitunnukset Yrityspysäköintitunnukset Pysäköintilaitteiden määrä Mittarit Automaatit Myynti, kpl Pysäköintilippuja Pysäköintilaitteita Parcard-kortteja Pysäköintipalvelun tulot ja menot 16,1 14,5 14,8 4,1 3,5 3, Tulot Menot 8

9 VIHEROSASTO Tavoitteena on kehittää helsinkiläisten tarpeita tyydyttäviä, monipuolisia, toimivia ja viihtyisiä viheralueita ja viheralueiden verkostoa. Keskeiset tehtävät viheralueiden strateginen suunnittelu ja rakennuttaminen viheralueiden kunnossapidon järjestäminen Rakentamis- ja ylläpitopalvelut viherosasto tilaa HKR-Ympäristötuotannolta tai yksityisiltä urakoitsijoilta. Ruusun vuotta vietettiin monin tavoin Presidentti Tarja Halonen istutti nimikkoruusunsa kotikonnuilleen Kallioon. Vieressä istutusvuoroaan odotti apulaiskaupunginjohtaja Martin Meinander. Kuva: Mikko Uro Sekä viheralueiden ylläpidossa että rakentamisessa ylitettiin aikaisempien vuosien tuotannon määrät. Viheralueiden pinta-alan kasvusta huolimatta uudet viheralueet pystyttiin hoitamaan viheralueohjelman tavoitteiden mukaisesti. Vanhojen puistojen peruskorjauksessa päästiin ensimmäistä kertaa hyväksytyn ohjelman mukaiselle tasolle. Yleisten töiden lautakunta hyväksyi viheralueohjelman ( ) ensimmäisen väliraportin. Strategista viheraluesuunnittelua kehitettiin edelleen. Vuoden 22 aikana varauduttiin jo tulevien vuosien heikkenevään taloustilanteeseen ennakoimalla ja arvioimalla uudelleen viheralueiden rakentamista ja ylläpidon tasoa eri tyyppisillä viheralueilla. Kansainvälistä ruusun vuotta vietettiin Torkkelinpuistikossa, jossa tasavallan presidentti Tarja Halonen is- tutti nimikkoruusunsa. Meilahden arboretumissa opastettiin helsinkiläisiä ruusujen salaisuuksiin. Pietariin lahjoitettiin 3 marjaomenapuuta kaupungin 3-vuotisjuhlia varten. Viherosasto oli mukana järjestämässä avointa kalusteiden suunnittelukilpailua Keskuspuistoa varten. Ylläpito Viheralueiden ylläpidon kustannuksista käytetään noin 8% rakennettujen puistojen hoitoon. Kuivasta kesäkaudesta huolimatta pystyttiin Helsingin edustuspuistot kesäkukkaistutuksineen pitämään hyvässä kunnossa. Ne loistivat vihreinä keitaina harvinaisen helteisessä Helsingissä. Esplanadin puiston hoito, leikkipuistojen puhtaanapito, leikkivälineiden korjaaminen ja uusiminen sekä isännättömien tilaisuuksien jätehuoltojärjestelyt olivat viheralueiden ylläpidon keskeisimpiä tavoitteita ja niiden toteuttamisessa onnistuttiin hyvin. Vuoden 23 säästökohteiksi kiristyvän talouden vuoksi suunniteltiin mm. vähälle käytölle jääneiden leikkipaikkojen lopettamista ja luistinkenttien karsimista. Edellisen vuoden myrskytuhojen korjaaminen metsissä vei edelleen runsaasti resursseja. Annalaan edellisenä vuonna valmistunut huvilapuutarha oli tehohoidossa. Asukkaiden poimittaviksi tarkoitettuja kukkia viljeltiin Haltialan lisäksi myös Viikissä. Nuuksion ulkoilualueiden luonnonhoitosuunnitelmaa alettiin valmistella vuorovaikutteisena suunnitteluna. VIHEROSASTO 1 euroa TUOTOT Myynti- ja maksutuotot 169 Vuokratuotot Muut toimintatuotot 541 Valmistus omaan käyttöön 872 Tuotot yhteensä KULUT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Materiaalit -52 Vuokrat Muut kulut -92 Kulut yhteensä LKHUDOXHLGHQLQYHVWRLQWLMDNl\WW PHQRW 23,8 21,3 21,2 14,6 12,3 11, Investoinnit Käyttömenot TOIMINTAKATE Poistot TULOS

10 VIHEROSASTO VIHERALUEET 22 Suunnittelukohteita 7 Uudisrakennuskohteita 44 Peruskorjauskohteita 4 Ensimmäinen skeittaajille tarkoitettu puisto valmistui Kontulaan vuonna 22. Kuva: Roy Koto MERKITTÄVIMPIÄ SUUNNITTELUKOHTEITA Snellmaninaukio Kaupunginpuutarha, toiminnallinen suunnitelma Munkinpuisto, lasten päiväkoti Ruusu Ratsaspuisto Leikkipuisto Vähätupa Poutamäki Dallapenpuisto, Otto Iivari Meurmannin puisto Leikkipuisto Etupelto Suursuonpuiston vanhusten kuntopolku Leikkipuisto Jakomäki Viikinojanpuisto (pohjoinen), Viikin koirapuisto Strömsinlahdenpuisto, Yliskylänpuisto, Ivan Fallinin puisto Lill-Kallvikinpuisto, Marielundin puisto, Ruutipuisto Kiinalaispuisto, Kontulan asukaspuisto Leikkipuisto Iso-Antti, Ystävyydenpuisto MERKITTÄVIMPIÄ UUDISRAKENNUSKOHTEITA Leikkipuisto Kurranummi Porslahden puisto ja palstat Vesalanpuisto Strömberginpuisto Nummisuutarinpuisto Paukkulanpuisto Mustankivenpuisto Annikanpuisto Riskutien puistikko Bokvillanin puisto Rinnepuisto MERKITTÄVIMPIÄ PERUSKORJAUSKOHTEITA Sinebrychoffinpuisto Tullisaaren puisto Vanhankaupunginkoski Kelkkapuisto Leikkipuisto Lampi, Lampipuisto Haltialan pihapiiri Kuusipuiston portaat VIHERALUESUUNNITELMAT Pihlajamäki, Kulosaari-Mustikkamaa, Yliskylä, Myllypuro- Puotinharju, Töölö, Keravanjokivarren maiseman hoito- ja kehittämissuunnitelma.. TIETOJA HELSINGIN VIHERALUEISTA kpl Koira-aitauksia 85 Leikkipaikkoja 279 Leikkipuistoja 64 Siirtolapuutarha-alueita 9 Siirtolapuutarha-palstoja Viljelypalsta-alueita 44 Kesämaja-alueita 9 Kesämaja-mökkejä MUILLE VUOKRATUT ALUEET ha Siirtolapuutarhat 98 Viljelypalstat 52 Kesämaja-alueet 81 Pellot Helsingissä 3 Pellot muissa kunnissa 333 Yhteensä 594 VIHEROSASTON HOITAMAT VIHERALUEET ha Rakennetut puistot 841 Kartanoalueet 15 Muut alueet (Suomenlinna, haudat ym) 21 Niityt 32 Maisemapellot 43 Taajamametsät Luonnonsuojelualueet 376 Viheralueet muissa kunnissa Yhteensä KÄYTTÖMENOJEN JAKAANTUMINEN 1 euroa Viranomaistehtävät, hallinto ja tukipalvelut Maanvuokrat 979 Viheralueiden strateginen suunnittelu 233 Viheralueiden ylläpito rakennetut puistot ja talvipuutarha maisemapellot ja niityt 821 metsät kartanoympäristöt 454 luonnonsuojelu- ja muinaismuistoalueet 223 siirtolapuutarhat, viljelypalstat ja kesämaja-alueet 245 Lähiöprojekti 478 Ulkovalaistus 69 1

11 ARKKITEHTUURIOSASTO Arkkitehtuuriosasto koordinoi rakennusviraston tehtäväksi annetun julkisen kaupunkitilan suunnittelua ja toimii arkkitehtisuunnittelun, sisustussuunnittelun, rakennesuunnittelun ja rakennusmittausten asiantuntijana. Arkkitehtisuunnittelu - uudisrakennusten, peruskorjausten ja muutostöiden suunnittelu - ympäristörakenteiden suunnittelu - yleis-, esi- ja hankesuunnittelu - sisustussuunnittelu - kaupungin ruokahuollon tilojen suunnittelu Rakennesuunnittelu - hankkeiden rakennesuunnittelu - rakennusten ja tonttien mittaukset - tonttien kuivatussuunnittelu - salaojasuunnittelu Yleissuunnittelu - julkisen kaupunkitilan suunnittelu ja koordinointi - yleisten alueiden vuorovaikutteinen suunnittelu - arkkitehtikilpailujen järjestäminen ARKKITEHTUURIOSASTO ARKKITEHTUURIOSASTO TUOTOT 1 euroa Myynti- ja maksutuotot 171 Vuokratuotot Muut toimintatuotot 12 Valmistus omaan käyttöön 1 69 Tuotot yhteensä KULUT Henkilöstökulut Palvelujen ostot -174 Materiaalit -69 Vuokrat -36 Muut kulut -2 Kulut yhteensä TOIMINTAKATE Poistot -14 TULOS Roihuvuoren nuorisotalon arkkitehti- ja rakennesuunnittelu on tehty arkkitehtuuriosastolla. Kuva: Pekka Löyskä Rakentamisen painopiste siirtyy peruskorjauksiin Helsingin talouden taantuma vähentää lähivuosina huomattavasti mahdollisuuksia investointeihin varsinkin uudisrakentamisessa. Suunnittelun ja rakentamisen painopiste siirtyy peruskorjauksiin ja rakennuskannan arvon säilyttämiseen. Arkkitehtuuriosaston tuoteprofiiliin tämä sopii hyvin ja näkyy selkeästi työkannan lisääntymisenä. Arkkitehtuuritoimisto on saanut tehtäväkseen aikaisempaa enemmän peruskorjaussuunnitelmia. Arkkitehtisuunnittelun projekteja oli vuoden kuluessa noin 6. Myös sisustussuunnitteluhankkeita oli runsaasti. Tavoitteet työkannan ja asiakassuhteiden ylläpitämiseksi saavutettiin hyvin ja suunnittelukohteita valmistui runsaasti. Toimistolla on hyvä Helsingin kaupungin rakennuskannan tuntemus ja pitkäaikaista suunnittelukokemusta esimerkiksi päiväkotien ja leikkipuistorakennusten suunnittelusta sekä peruskorjauksesta. Lisäksi se on tehnyt pitkään yhteistyötä muiden kaupungin suunnitteluorganisaatioiden kanssa. Tämänkaltaiselle tiedolle ja yhteistyökokemukselle tulee jatkuvasti olemaan tarvetta ja kysyntää erilaisten peruskorjaus- ja selvitystehtävien lisääntyessä. Yksikön taloudellinen tulos jäi tyydyttäväksi. Teknisen toimiston työtilanne oli hyvä koko vuoden 22.Suunnittelu oli painottunut korjausrakennuskohteisiin. Uutena suunnittelukokonaisuutena aloitettiin purkusuunnitelmat. Toimisto saavutti asetetut tavoitteet sekä taloudellisesti että laadullisesti. Yleissuunnittelutoimiston tärkeimpiä tehtäviä olivat merenrantaselvitykset sekä esteettömyysprojekti. Ravintokeskusten suunnitelmia tehtiin kouluihin, sairaaloihin, vanhustenhoitolaitoksiin sekä päiväkoteihin. Koulukeittiöiden inventointi alkoi. Toimiston taloudellinen tulos oli hyvä ja töiden tilauskanta vakaa. 11

12 ARKKITEHTUURIOSASTO Pirkkolan ulkouima-altaan pukusuojarakennus on arkkitehtuuriosaston suunnittelemia uudisrakennuksia. Kuva: Ilkka Tukiainen +DQNNHHWVXXQQLWWHOXDORLWWDLQ Yht. 1,3 milj.euroa Yleissuunnittelu 18 % Arkkitehtuurisuunnittelu 45 % Yleissuunnittelutoimisto 31 % +DQNNHHWWRLPLVWRLWWDLQ Yht. 186 kpl Arkkitehtuuritoimisto 24 % Hankkeet tilaajittain Yht. 1,3 milj.euroa Tekninen suunnittelu 37 % Tekninen toimisto 45 % VUODEN 22 MERKITTÄVIMPIÄ SUUNNITTELUTÖITÄ Arkkitehtisuunnittelu Tammisalon korttelitalo (u,r) Lasten päiväkoti Mestari (u,r) Kontulan metroasema (k,u,r) Porkkalankadun alikäytävä (u,r) Roihuvuoren nuorisotalo (u,r) Rikhardinkadun kirjasto, lukusalisiipi (k) ja muutostöitä muissa tiloissa Merimelojien maja (k,r) Leikkipuistorakennus Tullinpuomi (u) Laakson liikennepuiston huoltorakennus (u) Pirkkolan ulkouima-altaan pukusuojarakennus (u) Lasten päiväkoti Elka, peruskorjaus- ja muutostyö (r) Leikkipuistorakennus Rusthollari, peruskorjaus ja laajennus (r) Hakaniemen kalliosuojan maanpäälliset rakenteet Jollaksen kartano, peruskorjaus- ja muutostyö (r) Lasten päiväkoti Pelimanni (k) (k) = korjausrakentaminen (u) = uudisrakentaminen (r) = myös rakennesuunnittelu Sisustussuunnittelu Kaupunginkanslia Tammisalon korttelitalo (u) 5 % 1 % 3 % 18 % 54 % 19 % Sosiaali- ja terveysvirastot HKR-Rakennuttaja HKR, Hallinto-osasto HKR, Viher- ja katuosastot Opetusvirasto Muut Purkusuunnittelu Lasten päiväkoti Teuvo Pakkalantie 14 Lasten päiväkoti Pohjantähti Talin puhdistamo Teollisuuskatu 2 12

13 HKR-RAKENNUTTAJA HKR-Rakennuttaja rakennuttaa Helsingin julkisia rakennuksia, tiloja ja MVRhankkeita kaupungin hallintokuntien ja muiden asiakkaiden tilausten perusteella. Kustannustoimisto hankkeiden kustannussuunnittelu hankkeiden taloushallinto suhdanne-ennusteet Talotekninen toimisto LVIS-painotteinen rakennuttaminen rakennusautomaatio lämpökuvaukset rakennuttamisen ympäristöosaaminen energiansäästöpalvelut kunto-, kosteus- ja homekartoitukset Rakennuttamistoimistot 1 ja 2 palvelurakennusten rakennuttaminen väestönsuojat, muut maanalaiset tilat, metro työmaavalvonta hankesuunnittelu HKR-RAKENNUTTAJA 1 euroa TUOTOT Myynti- ja maksutuotot Vuokratuotot Muut toimintatuotot 144 Valmistus omaan käyttöön 5 22 Tuotot yhteensä KULUT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Materiaalit -167 Vuokrat -626 Muut kulut -23 Kulut yhteensä HKR-Rakennuttaja on keskittynyt julkisiin rakennushankkeisiin. Rakennuttaminen on hankkeiden tulosvastuullista johtamista ja rakennusalan palveluiden hankintaa, joka edellyttää kustannustietoisuutta ja markkinatuntemusta. HKR-Rakennuttaja on rankennusviraston erikoisyksikkö, joka on keskittynyt julkisiin rakennushankkeisiin. Sen tavoitteena on ottaa ympäristö- ja laatuasiat huomioon ja toimia kilpailukykyisesti ja taloudellisesti niin, että toiminta palvelee tilaajien ja kaupungin etua. Vuosi 22 oli rakennusalan suhdanteiden kannalta epävakaa. Odotettu tarjoushintatason lasku ei näkynyt vielä tarjouksissa. Vaikeasta suhdannetilanteesta huolimatta rakennuttamisessa saavutettiin merkittäviä säästöjä. Tulosyksikön hoitamien rakennuttamisprojektien kustannukset jäivät pienemmiksi kuin hankkeille asetetut enimmäishinnat, eli hanketase oli positiivinen. Yhteensä näin syntyneiden säästöjen määrä oli noin 9,8 milj. euroa. Puistolan peruskoulua peruskorjattiin ja laajennettiin. Kohteen rakennuttamisen hoiti HKR-Rakennuttaja. Kuva: Erja Lehto Rakennuttamishankkeiden määrä kasvoi ,3 46,3 5DNHQQXWWDPLVHQPllUl 65,6 Vuoden aikana oli HKR-Rakennuttajalla yhteensä 358 hanketta. Hankkeiden määrä oli noin 35 % suurempi kuin edellisenä vuonna. Yksikkö osti suunnittelu- ja rakentamispalveluita eri rakennuttamiskohteisiin vuoden aikana noin 12 milj. eurolla. Syksyllä käynnistyi Helsingin ydinkeskustassa Kampin Keskus, joka on Helsingin suurin rakennushanke. HKR-Rakennuttaja toimii tässä kaukoliikenteen ja Espoon bussiterminaalien rakennuttajana. Kestävän kehityksen mukaisista tutkimus- ja kehityshankkeista otettiin käyttöön mm. rakennusten elinkaarilaskenta. Hyvän sisäilman edellytyksiin kiinnitettiin varsinkin yleisön ja lasten käyttöön tulevien tilojen peruskorjauksissa erityistä huomiota. Rakennusten käyttökelpoisuutta ja energiataloutta seurattiin kuntokartoituksin ja energiakatselmuksin. HKR-Rakennuttaja on ollut perustamassa EU:n kansallisten energiatoimistojen verkostoa ,4 51,9 TOIMINTAKATE 391 Poistot -28 TULOS Uudisrakennus Perusparannus 13

14 HKR-RAKENNUTTAJA Uuteen Tammisalon korttelitaloon tuli tilat lasten päiväkodille ja ala-asteelle. Kuva: Jaakko Haapanen RAKENNUTTAMISHANKKEET 22 brm2 milj.euroa Valmistuneet ,9 Rakenteilla ,3 Yhteensä ,2 HUOMATTAVIMMAT VUONNA 22 VALMISTUNEET KOHTEET (k) = korjausrakentaminen (u) = uudisrakentaminen Kok.kust. brm 2 milj. euroa Lasten päiväkoti Mestari (u) ,8 Laajasalon sosiaali- ja terveysasema (u) ,5 Mellunkylän pelastusasema (u) , Rakennusviraston Kampin työtukikohta (u) ,4 Korttelitalo Ruuti (u) 2 5 3,7 Aurinkolahden peruskoulu (u) ,3 Puistolan peruskoulu (k,u) ,1 Lasten päiväkoti Auringonkukka (u) 1 4 2,2 Puotilan urheilupuiston huoltorakennus (u) 475,1 Tammisalon korttelitalo, lasten päiväkoti ja ala-aste (u) ,3 Pirkkolan liikuntahalli (k) 1 1 5,5 Auroran sairaala, rakennus 1 (k) ,5 Yrjönkatu 21 b 4. ja 5. kerros (k) 1 51,7 Kustaankartano, os. A1 vanhustenkeskus (k) 926,7 Katajanokan liikuntatila (vanha konepaja) (k) ,3 Lasten päiväkoti Elka (k) 963 1,1 Mellunmäen ala-aste, iv-peruskorjaus (k) 1 6,7 Bulevardi 29, opiskelijapalvelu- ja kirjastotalo (k) ,1 Malmin sairaala, rakennus 18, osastot G1, G2 (k) ,8 Kipparlahden metrosilta (k) 558,4 Kätilöopiston sairaala, julkisivut ja vesikatto (k) 4, Vaihetyökeskus (k) ,4 Kivelän sairaala, rakennus 12 (k) 95 1,5 Yhteensä ,9 Hankkeiden jakaantuminen +DQNNHLGHQMDNDDQWXPLQHQ 3 % 9 % 2 % Kiinteistövirasto Sosiaali- ja terveysvirastot Opetusvirasto Kiinteistövirasto Liikuntavirasto Sosiaali- Liikennelaitos ja terveysvirastot Opetusvirasto Ammattikorkeakoulu Liikuntavirasto Muut Liikennelaitos Ammattikorkeakoulu Muut 5 % 19 % 26 % 36 % 14

15 HKR-YMPÄRISTÖTUOTANTO HKR-Ympäristötuotanto on rakennusviraston tuotantoyksikkö, joka tuottaa mm. katutoimen ja viheralan rakentamis- ja ylläpitopalveluita. KESKEISET TEHTÄVÄT yleisten alueiden talvikunnossaja puhtaanapito katujen ja kadun varusteiden kunnossapito katujen ja maarakenteiden rakentaminen vesihuoltoverkostojen yms. rakentaminen maarakennusalan rakennuttamistehtävät pilaantuneiden maiden vastaanotto ja käsittely puistojen ja viheralueiden rakentaminen, hoito ja kunnossapito Talvikunnossapidon taso on yksi asia, joka puhuttaa budjetin karsinnassa. Kuva: Jari Lehtonen Ennätyskuiva kesä teetti töitä HKR-Ympäristötuotannon toimintavuosi 22 onnistui keskeisten tavoitteiden osalta hyvin. Taloudelliset ja laadulliset tavoitteet saavutettiin kaikissa tulosyksiköissä ja tulos oli niukasti positiivinen. Vuoden liikevaihto oli 131,6 milj. euroa, kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli noin 4 %. Koko yksikön tulos oli euroa, noin 2 % liikevaihdosta. Yksityiseltä sektorilta ostettujen alihankintojen ja urakoiden osuus oli noin 53 % yksikön koko liikevaihdosta. Yksittäisistä toiminnoista ainoastaan katujen talvikunnossa- ja puhtaanapito tuotti tappiota. Suurin syy tähän oli ristiriita toiminnalle asetettujen vaatimusten ja siihen liittyvän rahoituksen välillä. HKR-Ympäristötuotanto joutui tekemään työt huomattavasti antamaansa tarjousta halvemmalla. Pilaantuneita maita kunnostettiin useassa kohteessa ja osa maamassoista kiinteytettiin Vuosaaren loppusijoituspaikalle. Marraskuussa 21 sattuneen rajun syysmyrskyn vaatimia raivaustöitä tehtiin kesään asti. Ennätyskuiva ja lämmin kesä vaati paljon kesäkukkien ja istutettujen taimien kastelua. Vuoden 23 näkymät ovat erittäin synkät. Kaupungin taloudellisen tilan nopea heikkeneminen supistaa voi- makkaasti HKR-Ympäristötuotannon liikevaihtoa ja heikentää pitkään jatkunutta hyvää tuottavuuskehitystä. HKR- Ympäristötuotanto hoitaa yleisiä alueita viraston katu- ja viherosastojen määrittelemien laatuvaatimusten mukaisesti. Kun rahoitus supistuu voimakkaasti, joudutaan hoitotasoa laskemaan esikaupunkialueiden ja keskustan asuinkaduilla. Pääväylät ja joukkoliikennekadut sekä tärkeimmät kevyen liikenteen väylät hoidetaan siten, ettei turvallisuus heikkene. Rakentamisen vähentäminen tulee olemaan paljon helpommin ratkaistavissa kuin kunnossapidon ja hoidon rahoitusvajeen aiheuttamat vaikeudet. HKR-YMPÄRISTÖTUOTANTO 1 euroa TUOTOT Myynti- ja maksutuotot Vuokratuotot 12 Muut toimintatuotot 166 Valmistus omaan käyttöön Tuotot yhteensä KULUT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Materiaalit Vuokrat Muut kulut -182 Kulut yhteensä TOIMINTAKATE 551 Poistot -243 TULOS 38 RAKENNETTU 22 Katuala Puistoala Katuvihreä Muu viherala Vesi- ja viemäriputkia 12,8 ha 34,1 ha 8,2 ha 4 ha m TUNNUSLUKUJA Ulkoiset palvelut/ henkilökulut % Tulos (tulos/tuotot) % 2,59,19,23 Toimintakate (toimintakate/liikevaihto) % 2,86,52,42 Kiinteät kulut/liikevaihto % 9,73 9,55 9,96 15

16 HKR-YMPÄRISTÖTUOTANTO TIETOJA TOIMINNASTA 22 Talvihoidettava ala 1 24 ha Puhtaanapidettävä ala 77 ha Talvikunnossapitosopimuksia 2 63 kpl Puhtaanapitosopimuksia 69 kpl Ajoneuvojen lähisiirtoja kpl Ajoneuvojen varastosiirtoja 2 65 kpl Hävitetty romuajoneuvoja kpl Lumen vastaanotto krm Käytetty hiekoitusmateriaali tn Pilaantuneiden maiden vastaanotto m 3 Pilaantuneiden maiden loppusijoitus m 3 Ylijäämämaiden vastaanotto m 3 Työkohteisiin istutetut puut ja kasvit kpl Katulaboratorion tutkimukset 1 3 kpl Valmistetut liikennemerkit, kilvet, opasteet ja tarrat kpl HKR-Ympäristötuotannon kesätyöt varsinkin viheralueilla kiinnostavat opiskelijoita. Kuva: Marli Masalin MERKITTÄVIMMÄT KATURAKENNUSKOHTEET Arabianrannan, Fallkullan ja Latokartanon esirakentaminen sekä kunnallistekniikan ja viheralueiden rakentaminen Bussi-jokeriin liittyvät katuhankkeet Mäkelänkadun bussikaistat Pohjoisesplanadin jalkakäytävä välillä Sofiankatu - Unioninkatu Kampin alueen tilapäiset liikennejärjestelyt Kehä l:n parantaminen Lassilassa Ramseynrannan kevyen liikenteen väylä Lehtovuorenkatu Kanneltien - Runonlaulajantien kiertoliittymä Strömbergintie Kauppakartanonkadun perusparannus Ramsinrannan ja Aurinkolahden kunnallistekniikka Herttoniemen entisen kaatopaikan kunnostus MERKITTÄVIMMÄT PUISTO- JA VIHERRAKENNUS- KOHTEET Kaivopuiston ja Sammonpuistikon peruskorjaus Veneentekijänpuisto Valimomestarinpuisto Pikku Huopalahdenpuisto Poutamäenpuisto Kehä l:n meluvallien vihertyöt Lassilassa Haltialan pihapiirin vihertyöt Bokvillaninpuisto Nummisuutarinpuisto Diakoniapuisto Torkkelinpuisto Kannupuisto Kelkkapuiston skeittialue Paukkulanpuisto Rastilankallio Vesalanpuisto Useiden leikkipuistojen peruskorjaus- ja rakentamistyöt /LLNHYDLKWRWRLPLQQRLWWDLQ <KW 3,9 % 12,3 % Katu- ja maarakentaminen Katukunnossapito 4,2 % Talvikunnossa- ja puhtaanapito 12, % Viherrakentaminen Viherhoito Muut 19,6 % 12, % +RLGHWWXYLKHUDOD 68 ha 461 ha Metsät 51 ha Katuvihreä Puistot, kartanot Maisemapellot, niityt Muu viherala 4 ha 1 69 ha 7DOY LLQGHNVL Auraus Lumenkuljetus 16

17 HKR-TEKNIIKKA HKR-Tekniikka toimii kaupungin rakennus-, auto- ja konesekä kuljetusalan tuotteiden ja palvelujen asiantuntijana, hankkijana ja kehittäjänä tuottaen virastoille ja laitoksille toimialansa palvelut. Auto- ja konepalvelut auto- ja konevuokraamo auto- ja konekorjaamo Konepaja korjaustyöt, kosteusvauriotyöt LVI-, metalli- ja puutyöt rakennus- ja sähkötyöt uusiokorjaus Materiaalipalvelut kalustovuokraamo kierrätyskeskus kuljetuspalvelut polttoainejakelu varastomyymälä Talonrakennus talonrakennusurakointi KVR-urakointi kiinteistöjen korjaus- ja kunnossapito Vuosi oli ennätysvilkas HKR-Tekniikan tavoitteena on ollut liikevaihdon hallittu ja kannattava kasvu, jonka avulla tuotannon tehokkuutta ja koko yksikön kilpailukykyä on haluttu parantaa. Vuosi 22 oli jälleen kysynnän suhteen ennätysvilkas. Liikevaihto kasvoi 14 % vuoteen 21 verrattuna. Kaupunginkanslian asettamat tuottotavoitteet saavutettiin vuonna 22 reilusti. Kaikki liiketoimintayksiköt paransivat tulostaan - lukuun ottamatta materiaalipalveluyksikköä, jonka toimintaa heikensivät alkuvuonna uuden SAP R/3 toiminnanohjausjärjestelmän käyttöön ottoon liittyvät vaikeudet. Näkymät vuodelle 23 ovat edel- HKR-Tekniikan konepajalla rakennettiin puinen Niittysilta Viikinojanpuistoon. Sillan suunnittelusta vastasi arkkitehtitoimisto Juhani Pallasmaa. Kuva: Mikko Uro leen hyvät, joskaan liikevaihdon ei ennakoida enää kasvavan. Vuoden 24 tilannetta heikentää kaupungin investointien määrässä ennakoitu 4 %:n lasku. Stop Töhryille -projekti saavutti sille asetetut tavoitteet. Töhrintä väheni Helsingissä vuoden loppuun mennessä yli 7% vuonna 1998 kartoitetusta tasosta. Espoo lähti mukaan töhryprojektiin, mikä helpotti selvästi Helsingin tilannetta. Myös monet yksityiset organisaatiot tulivat mukaan projektiin. Siisti Stadi -projekti käynnistyi viidellä alueella Helsingissä. Laittomia kaatopaikkoja puhdistettiin yhteensä 5. Erillisprojektit StopTöhryille ja Siisti Stadi /LLNHYDLKWRDVLDNNDLWWDLQ <KW 5 % 11 % Avoin sektori HKR-Rakennuttaja HKR-TEKNIIKKA 1 euroa TUOTOT Myynti- ja maksutuotot Vuokratuotot Muut toimintatuotot 554 Valmistus omaan käyttöön Tuotot yhteensä % 2 % Muut HKR:n osastot Muut virastot ja laitokset KULUT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Materiaalit Vuokrat Muut kulut -357 Kulut yhteensä % /LLNHYDLKWR\NVLN LWWlLQ <KW 1 % 5 % 25 % Es ikunta Töhry-projekti Konepaja TOIMINTAKATE 6 22 Poistot TULOS 3 6 Tuottotavoite -471 Ylijäämä % 22 % Auto- ja konepalvelut Materiaalipalvelu Talonrakennus 17

18 HKR-TEKNIIKKA HKR-Tekniikka kunnosti ja valmisti myös uusia kalusteita yliopiston metsätaloon. Kuva: Erja Lehto KALUSTOMÄÄRÄT 22 kpl Henkilöautoja 146 Pakettiautoja 271 Kuorma-autoja 124 Erikoisautoja 22 Lakaisuajoneuvoja 9 Lakaisulaitteita 4 Kuormaajia yms. 194 Tiehöyliä 16 Ajettavia tasoja ja kelaleikkureita 65 Lehdenkerääjiä 8 Ajoneuvojen lisälaitteita 32 Vaihtolavoja 168 Perävaunuja 34 Työkoneiden lisälaitteita 955 Työnnettäviä ruohonleikkureita 15 TÄRKEIMMÄT HANKKEET 22 Ammattikorkeakoulun opiskelijapalvelutalo Koskelan sairaala rakennus B Meilahden yläaste ja Kustaa Vaasan aikuislukio Vesalan ala-aste Sibelius-lukio (jatkuu) Yliopiston metsätalon kalustesaneeraus ja uusien kalusteiden valmistus Pasilan pääkirjaston musiikkiosaston uudet kalusteet Lauttasaaren ja Vartiokylän ala-asteen lvi-saneeraukset Airamin sadevesipumppaamon uusiminen Bengtsårin leirisaaren palaneen rakennuksen raivaustyöt Malmin sairaalan salaojitustyö Viikin Niittysillan rakennustyöt ja Satamasaaren päärakennuksen saneeraustyöt Paukkulan puiston sekä Kuninkaankartanonsaaren tukimuurityöt Tavi-talon saneeraustyöt Huumeklinikan muutostyöt Päiväkotien korjausrakennus- ja uudistöitä, piha- sekä lasten leikkipuistorakenteet Pihaleikkivälineiden kuntokartoitusta 7 KU\MHQPllUl KEHITTÄMINEN Virastoa kehitetään entistä tehokkaammaksi Viraston johto panosti vahvasti toiminnan kehittämiseen. Rakennusviraston toimintamallia lähdettiin virtaviivaistamaan selkeyttämällä tilaajatuottaja mallia viraston sisällä. Kehittämistyö käynnistyi nykyisen toimintamallin ongelmakohtien seulonnalla. Samanaikaisesti linjattiin tulevaisuutta toiminnan painopisteiden kannalta. Rakennusviraston johto arvioi toiminnan tilaa Euroopan laatupalkintokriteerien (EFQM) avulla ja arvioinnin pohjalta asetettiin kehittämistavoitteet vuodelle 23. Rakennusviraston toiminnanohjaus siirtyi SAP/R3-järjestelmään ja uusia osajärjestelmiä otettiin vuoden aikana käyttöön. Aloitetoiminta rakennusvirastossa jatkui vilkkaana. Aloitteita tehtiin yhteensä 139 kpl ja näistä 43 kpl palkit- tiin pikapalkkiolla. Aloitekampanja Esteettömämpi ja viihtyisämpi Helsinki päättyi syksyllä ja tuotti yhteensä 38 aloitetta. Merkittävä kehittämishanke on ollut myös rakennusviraston keskitetyn asiakaspalvelun perustaminen. Uutta palvelupistettä varten kunnostettiin tilat ja viraston asiakaspalvelutiimiä vahvistettiin asiakaspalvelun esimiehellä. kpl $ORLWHWRLPLQWD Kehittämisseminaareissa käynnistettiin toimintamallin virtaviivaistaminen arvioimalla mm. rakennusviraston tilaaja-tuottajamallin toimivuutta ja muutostarpeita. Kuva: Erja Lehto Uudet palkitut 18

19 HALLINTO Hallinto-osasto huolehtii yleisten töiden lautakunnan ja viraston keskitetyn hallinnon sujuvuudesta, koulutukseen ja tiedotukseen liittyvien tehtävien hoidosta sekä keskitetysti tiettyjen osastojen tarvikkeiden ja kaluston hankinnasta. Keskeiset tehtävät yleisten töiden lautakunnan asiat koulutus, työhyvinvointi tiedotus hankinta-asiat yleishallinto lainopilliset tehtävät kiinteistöpalvelut sekä yleisten käymälöiden ja julkisten taideteosten hoito HALLINTO-OSASTO 1 euroa TUOTOT Myynti- ja maksutuotot Vuokratuotot 1 36 Muut toimintatuotot 43 Valmistus omaan käyttöön Tuotot yhteensä 3 21 KULUT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Materiaalit -851 Vuokrat Muut kulut -17 Kulut yhteensä TOIMINTAKATE Poistot -136 TULOS Korvausvaatimuksia liukastumisista Rakennusvirasto vastaa niistä vahingoista, joita kaupunkilaiselle syntyy, jos katu ei ole liikennettä tyydyttävässä kunnossa. Vahinkoa voi syntyä ajoneuvoille esim. kadulla olevan kuopan johdosta tai katu- tai puistopuun ja liikennemerkin kaatumisen vuoksi. Talvisin tapahtuu myös liukastumisvahinkoja. Yli 1 euroa ylittävistä korvausvaatimuksista päättää rakennusviraston yleisten töiden lautakunta. Kaduilla ja yleisillä alueilla sattuneista liukastumistapauksista rakennusvirasto korvasi 91 kpl, yhteensä 13 euroa vuonna 22. Korvauksia haetaan eniten liukastumisista ja autovaurioista. Vuonna 22 elokuussa ja marraskuussa esiintyneiden myrskyjen vuoksi hakemuksia puiden kaatumisista ja oksien putoamisista oli tavallista runsaammin. Myrskyvauriot ovat kuitenkin ylivoimaiseksi katsottavia tapahtumia, joiden suhteen kaupunki ei ole korvausvelvollinen. Yleisökäymälöitä lisää Rakennusviraston vastuulla on 37 yleisökäymälää eri puolilla Helsingin keskustaa. Ranskalaismallisia soivia käy- Viimeisen neljän vuoden aikana Helsingin keskustaan on rakennettu 15 uutta yleistä käymälää, joista kolme valmistui vuonna 22. Kuva: Erja Lehto mälöitä on 21 ja ruotsalaismallisia vihreitä city-vessoja 15. Sofiankadulla sijaitsee kaupungin ainoa yleisökäymälä, jossa on rahastaja. Vuonna 22 näiden käymälöiden tuottamat menot olivat euroa ja tuloja saatiin euroa. Käyntejä kaupungin yleisökäymälöissä oli kaikkiaan noin 15. Suosituin oli Esplanadin puiston käymälä, jossa kävi miltei 1 % kaikista käymälöiden asiakkaista. Keväällä 22 valmistui kolme uutta käymälää: city-vessat Katajanokalle Viking terminaalin kupeeseen ja Kaisaniemenkadun varrella olevaan Varsapuistoon sekä Tervasaaren idylliseen ympäristöön sopiva erikoismalli. Näin on saatu loppuun vuonna 1999 alkanut rakennusviraston 15 wc:n rakentamisohjelma. Tavoitteena on kaupunki, jossa kaikkien on helppo liikkua. Kuva: Marli Masalin Esteetön Helsinki -projektin avulla pyritään vaikuttamaan siihen, että Helsingissä on kaikkien kaupunkilaisten helppo liikkua ikään ja kuntoon katsomatta. Kaupungin rakennukset, kadut, puistot ja aukiot pyritään suunnittelemaan, rakentamaan ja korjaamaan sellaisiksi, että liikkuminen on vaivatonta ja turvallista. Projektin kehityshankkeina ovat Aleksanterinkatu, Töölönlahti ja Vuosaaren vanha keskusta. Projekti on osallistunut viherosaston esteettömän puiston suunnitteluun. Puisto on nimeltään Ratsaspuisto, ja se sijaitsee Tilkassa. Projekti tekee erilaista yhteistyötä virastojen ja laitosten, liike-elämän edustajien, yhteisöjen ja järjestöjen kanssa sekä kotimaassa että kansainvälisesti. 19

20 HALLINTO /LXNDVWXPLVYDKLQJRW Kun jalkakäytävä ei ole lain velvoitteiden mukaisesti hoidettu, on korvausvastuu liukastumistapauksissa joko kaupungilla tai kiinteistöllä. Kuva: Erja Lehto NSO 1.RUYDXV Tapaukset (kpl) DNVH WXWNRUY DXNVHW Maksetut korvaukset Autovaurio Liukastuminen Kompastuminen Polkupyörävahinko Moottoripyörävahinko Muu vahinko 24 TIEDOTUS Verkkopalvelut tehostavat perinteistä viestintää Rakennusvirasto pyrkii aktiiviseen, avoimeen ja tehokkaaseen viestintään. Pääosa ulkoisesta viestinnästä tapahtuu edelleen tarjoamalla uutisaineistoa joukkotiedotusvälineille. Tätä täydentävät muut tiedotustoimet mm. verkkoviestintä, esitteet ja asukkaille ja sidosryhmille järjestettävät esittelytilaisuudet, joiden tavoitteena on vuorovaikutteinen suunnittelu. Vuoden 22 aikana tiedotusvälineille meni 175 tiedotetta ja viraston verkossa olevaan lehdistöseurantaa kertyi artikkelia, jotka käsittelivät rakennusviraston asioita. Pääosa uutisaiheista käsitteli viraston ydintoimintoja, katu- ja viherasioita. Esteetön Helsinki -projekti, Ruusun vuosi ja Siisti Stadi -projekti erottuivat viestinnässä omina aiheryhminään, joista aktiivisesti myös tiedotettiin. Viestinnän tarpeita pyritään entistä laajemmin hoitamaan verkkoviestinnän avulla. Viestintäsuunnittelijan paikalle on saatu verkkoviestinnän asiantuntija, joka on käynnistänyt rakennusviraston verkkosivujen uusimisen yhteistyössä osastojen kanssa. Viraston verkkosivuja, niin internetissä kuin intranetissä kehitetään tukemaan viraston keskitettyä asiakaspalvelua. Kehitys näkyy myös siinä, että ensimmäistä kertaa rakennusviraston vuosikertomus päätettiin julkaista ainoastaan verkkojulkaisuna, joka on kaikkien halukkaiden saatavissa viraston internetsivuilla. Kirjapainossa tehtyä printtiversiota ei enää julkaista. Tästä syntyy selviä säästöjä. Sen sijaan viraston vuoden 23 toimintasuunnitelman tiivistelmä julkaistiin painettuna esitteenä, joka jaettiin sidosryhmille mm. viraston juhlajulkaisun liitteenä. Kriisiviestinnän ohjeet valmistuivat ja avainhenkilöitä koulutettiin viestintätaidoissa. Tiedotusyksikkö oli keskeisesti ideoimassa ja valmistelemassa aineistoa viraston 125-vuotisjuhliin. Viraston maksulliset lehti-ilmoitukset hoidetaan myös keskitetysti tiedotusyksiköstä. Vuoden 22 aikana tehtiin 74 ilmoitusta, joiden eri lehdille tehtyjen sovellusten määrä oli yhteensä n. 25 kpl. 2

21 Rakennusviraston yhtenäinen ilme näkyy myös julkaisuissa ja esitteissä. Kuva: Roy Koto RAKENNUSVIRASTON SAAVUTTAMAT PALKINNOT 22 Vuoden silta Matinkaari, Pornaistenniemen kevyen liikenteen silta, Suomen rakennusinsinöörien liitto RIL Vuoden eurooppalainen museo 22 -kilpailu, Sofiankadun katumuseolle erityismaininta, Euroopan museofoorumi 21 oppisopimuskouluttajien laatupalkinto HKR-Tekniikan konepajalle, opetusministeriö JULKAISUT Ympäristöopas Helsingin kaupungin palvelukiinteistöille Ulkotilojen luonnonkivinen tasokiveys päällysteen suunnittelu ja laatuohje Kulosaaren ja Mustikkamaan viheraluesuunnitelma Jakomäen viheraluesuunnitelma Helsinki - Huopalahti - Leppävaara -kaupunkirata, loppuraportti Viheralueohjelman seurantaraportti 1 Viheralueiden puhtaanapidon kehittäminen, keräyskokeilu Kaupunginpuutarhan alueen toimintojen selvitys Miten siirretään, säilytetään ja kehitetään osaamista perinteisissä kunnallisteknisissä töissä ja yksiköissä? Miten estetään osaamisen siirtyminen eläkkeelle työntekijöiden mukana? Esteetön Helsinki projekti, Esteetön Aleksi, kehityshanke 22 Esteetön Helsinki projekti, Esteetön Töölönlahden ulkoilureitti, kehityshanke 22 Esteetön Helsinki -projekti, Esteetön Vuosaari, kehityshanke 22 Pihlajamäen viheraluesuunnitelma Töölön viheraluesuunnitelma Nybondaksen tilan ja Mellunmäen niityn hoito- ja kehittämissuunnitelma ESITTEET Turvallista vihreää Trygga grönplanteringar Meluaako ympäristösi? Bullrar din omgivning? (Helsinki - Uudenmaan tiepiiri) Siellä missä ihmiset kohtaavat, HKR-Rakennuttajan esite Helsinki kaikille, Helsingfors för alla, Helsinki for All (Esteetön Helsinki -projekti) Talvipuutarha Luonnollisinta Helsinkiä Keskuspuiston opaskartta Info 22, taskuesite (suomi, ruotsi, englanti) NÄYTTELYT Mellunmäen palvelukeskuksen suunnittelukilpailun ehdotukset Veijo Kauhasen tauluja ja tarinoita työntuoksinasta HKR-Ympäristötuotannon pohjoisessa katuyksikössä Kivi-Helsinki -näyttely erilaisista katukiveyksistä ASIAKASPALVELUT (9) 1661, klo Kasarmik. 21, PL Helsingin kaupunki Ajoneuvojen siirtoyksikkö Kaasutintie 2, PL Helsingin kaupunki puh , fax asy@hkr.hel.fi Neuvontaa ajoneuvojen siirroista. Palveluaika ma pe 8 16 Asiakaspalvelu Pohjoinen Makasiinikatu 9, PL Helsingin kaupunki puh , fax rakennusvirasto@hel.fi Neuvontaa katu- ja viherasioissa sekä kunnossa- ja puhtaanapitotyöstä. Avoinna ma pe 9 16 Katupalvelu Liukumäentie 4, PL Helsingin kaupunki puh , fax Luvat kaivutöille ja tilapäisille liikennejärjestelyille, katualueen käyttöluvat. Palveluajat ma to 7 16, pe 7 15 Kaupungin Talvipuutarha Hammarskjöldintie 1A, 25 Helsinki puh Olympiastadionin läheisyydessä Avoinna arkisin klo 12 15, sunnuntaisin 12 16, maanantaisin suljettu Kirjaamo Kasarmikatu 21, 1. kerros, PL Helsingin kaupunki puh , , fax kirjaamo@hkr.hel.fi Yleisten töiden lautakunnan ja rakennusviraston päätökset ja pöytäkirjat ovat nähtävillä kirjaamossa, asiakirjojen vastaanotto. Palveluaika ma pe Korvausasiat Kasarmikatu 21, PL Helsingin kaupunki puh , fax korvausasiathkr@hkr.hel.fi Autovauriot: kaatuneen puun, liikennemerkin tai kuopan aiheuttamat. Kaatumiset ja liukastumiset. Puhelinaika ma pe 8 1 ja Pysäköintipalvelukeskus Keskustoimisto Yrjönkatu 21 B, PL Helsingin kaupunki puh. *31 411, (neuvonta), (päivystys), fax Aluetoimisto Sturenkatu 11, PL Helsingin kaupunki puh (neuvonta ja päivystys) fax Pysäköinninvalvonta, asukas- ja yrityspysäköintitunnukset. Palveluajat ma klo , ti pe klo Muita tärkeitä numeroita Stop Töhryille ja Siisti Stadi -projekti puh Helsinki kaikille -projekti, puh Tiedotus puh

Hyvää Helsinkiä rakentamassa

Hyvää Helsinkiä rakentamassa Hyvää Helsinkiä rakentamassa Hyvää Helsinkiä rakentamassa Keskeiset tehtävämme Vastaamme Helsingin kaduista, viheralueista ja ulkovalaistuksesta. Suunnittelemme ja järjestämme yleisten alueiden rakentamisen

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

Kaupunkiomaisuuden ylläpito Mitä kaupunkilainen saa ylläpitoon käytetyllä rahalla. Osastopäällikkö Raimo K Saarinen

Kaupunkiomaisuuden ylläpito Mitä kaupunkilainen saa ylläpitoon käytetyllä rahalla. Osastopäällikkö Raimo K Saarinen Kaupunkiomaisuuden ylläpito 2008 3.9.2008 Mitä kaupunkilainen saa ylläpitoon käytetyllä rahalla Osastopäällikkö Raimo K Saarinen KATUJEN JA VIHERALUEIDEN SUUNNITTELU yhteistyötä ja vuorovaikutusta selvitämme

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2017 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 70100 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO  TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 227 Rakennusviraston seurantaraportit ja talousarvion toteutumisennusteet vuodelta 2012 HEL 2012-006514 T 02 02 01 Päätös päätti merkitä seurantaraportin ja

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS Sivu 1/110 LAPIN LIITTO / LAPIN PELASTUSLAITOS TILINPÄÄTÖS 31.12.2015 Kansainvälinen Barents Rescue 2015 harjoitus (BR15) 30.9-1.10. 2015 Levillä. Lapin liitto/lapin pelastuslaitos ( Koko yritys (YR) )

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Valmistus omaan käyttöön 44 % Myynti- ja maksutulot 44 % Puistot 15 % Kadut 69 % Tukikohdat 9 % Irtain omaisuus 7 % Vuokrat 9 % Palkat 28 %

Valmistus omaan käyttöön 44 % Myynti- ja maksutulot 44 % Puistot 15 % Kadut 69 % Tukikohdat 9 % Irtain omaisuus 7 % Vuokrat 9 % Palkat 28 % Vuoden 23 toiminta TOIMINNAN TARKOITUS Kestävä, kaunis ja toimiva kaupunki asukkaiden, yritysten ja maan pääkaupungin tarpeisiin. KESKEISET TEHTÄVÄT Rakennusviraston tehtävä on vastata Helsingin katujen,

Lisätiedot

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Katu- ja puisto-osasto Palvelutoimisto Tarja Posti Taustaa Rakennusviraston asiakaspalvelussa työskentelee asiakaspalvelupäällikön lisäksi 12 asiakaspalvelusihteeriä

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

4340 Toimisto- pankki- ja asiantuntijapalvelut , Rakennusten rakentamis- ja kunnossapitopalvelut , , Servicehuset

4340 Toimisto- pankki- ja asiantuntijapalvelut , Rakennusten rakentamis- ja kunnossapitopalvelut , , Servicehuset Kalenteri 2012 Kululaji Kaikki kululajit Kuukausi Kaikki Rakenne Kaikki Arvot Riviotsikot Budjetti 2012 TP 2012 C1 LOVIISAN KAUPUNKI -11 557 000,00-3 515 136,08 C80 INVESTOINTIOSA -11 557 000,00-3 515

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 661 352,05 9 211

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet 3 Toimintatuotot 0 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 0 31 Maksutuotot 0 0 0 0 35 Muut toimintatuotot 0 0 0 0 4 Toimintakulut

Lisätiedot

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1.

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1. Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk 21.4.2015 Laatija: AT tilivuosi 2015/1. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1. ENN

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 29.2. Toimintatuotot 12 548 1 061 9 713 9 713 1 045 10,8 Myyntituotot 2 234 263 1 637 1 637 217 13,3 Maksutuotot 4 708 646 4 324 4 324 642 14,8 Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6 Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342

Lisätiedot

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE Askolan vesihuoltolaitos LIITTYJÄT,93 % Väkiluku as 4 988 Vesijohdon liittymis-% % 65 % Vesijohtoon liittyneet as 3 242 Viemärin liittymis-% % 34 % Viemäriin liittyneet as 1 696 VOLYYMIT m 3 /a Veden pumppaus

Lisätiedot

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA Määrärahojen ja tuloarvioiden muutokset 2018 talousarvioon TA 2018 TA muutos 2018 Muutettu TA 2018 Selitys KÄYTTÖTALOUSOSA Konsernihallinnon

Lisätiedot

Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/2. ENN

Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/2. ENN Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2014 Kklk 28.8.2014 Laatija: AT tilivuosi 2014/2. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/2. ENN

Lisätiedot

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2016 Kklk ] Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/3.

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2016 Kklk ] Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/3. Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE Kklk 11.10.] Laatija: AT tilivuosi /3. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/3. ENN tulot/tili Myyntituotot

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 4130 TILAPALVELUT :54:49

Sastamalan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 4130 TILAPALVELUT :54:49 Sastamalan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 4130 TILAPALVELUT 12.2.2016 13:54:49 TULOSLASKELMA 6kk Myyntituotot 470 653 436 700 196 532 417 417 417 417 417-4,4 Maksutuotot

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2015 31.12.2014 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 205 474,19 8 661 352,05 Kiinteät rakenteet ja laitteet 103 247 712,04 99 123 603,03 Koneet

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistys TASE VASTAAVAA. Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot

Metsänhoitoyhdistys TASE VASTAAVAA. Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017 541 NURMES Toiminto: - - 999 Kohde: - - 582 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Projekti: - - 9891 5115 KAUPUNKIRAKENNEPALV. HALLINTO TP 216 TA+MUUT. LTK 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 36 36 HENKILÖSTÖKULUT -28

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Budjetti Ero % Ero Ed.vuosi

Budjetti Ero % Ero Ed.vuosi Keski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymä Jaksolla: 04-2019 TULOSLASKELMA Kausisaldo Kum.saldo Kum. Budjetti Budjetti Kum.saldo 04-2019 04-2019 Budjetti Ero % Ero Ed.vuosi Yh 5/13.6.2019/ 18, liite 1 TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 Toiminta-ajatus Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää katu- ja viheralueita sekä kiinteistöjen

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011 Talousarv io-osat ISONKYRÖN KUNTA Talousarvio-osat 2011 1000 euroa Osuus Menot Tulot Netto Käyttötalous 88 % 28 650 4 949-23701 Investoinnit 11 % 3 659 691-2968 Rahoitus

Lisätiedot

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS 613TA Yksityistiet 40 Toimintakulut -339 270-349 939-347 000-347 000 500 Palvelujen ostot -67 792-73 000-70 000-70 000 600 Avustukset -271 478-276 939-277 000-277 000 I TOIMINTAKATE -339 270-349 939-347

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 31.7. Toimintatuotot 12 548 5 635 9 713 9 713 6 334 65,2 Myyntituotot 2 234 1 038 1 637 1 637 1 103 67,4 Maksutuotot 4 708 2 542 4 324 4 324 2 537 58,7 Tuet ja

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (7) 3 Kaupunkiympäristön toimialan talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuotiskatsaus 2/2017 (a-asia) HEL 2017-009167 T 02 02 01 Päätösehdotus Tiivistelmä

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017

LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI LOIMAAN VEDEN OSAVUOSIKATSAUS 1 YLEISTÄ Loimaan veden johtosäännössä mainitaan kaupunginvaltuuston ja kuntalain liikelaitokselle määrittämät oikeudet

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ Sivistystoimiala ENNUSTE E 31.12.2017 2018 2018 2019 2020 2021 (1.000 ) (1.000 ) (1.000 ) TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 10 833 157 10 042 426 10 967 626 925 200 9 909 552 10 146 709 10

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot