TOIMINTAKERTOMUS KAMOn edustajistoon kuuluivat toimikaudella 2008 seuraavat opiskelijat:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS KAMOn edustajistoon kuuluivat toimikaudella 2008 seuraavat opiskelijat:"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (KAMO) on Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden etuja palvelujärjestö. Opiskelijakunnan toiminta perustuu Ammattikorkeakoululakiin (351/2003). Laki ammattikorkeakoululain muuttamisesta (413/2005) tuli voimaan ja ammattikorkeakouluihin tuli perustaa uudet opiskelijakunnat opiskelijayhdistysten tilalle viimeistään mennessä. Ammattikorkeakoululain 351/ a mukaisesti Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori vahvisti Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt päivätyllä viranhaltijapäätöksellään. Säännöt astuivat voimaan Uusi opiskelijakunta todettiin näin perustetuksi oli Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan kymmenes kokonainen toimintavuosi. KAMO perustettiin Vuoden 2008 toiminnan painopistealueena oli opiskelijavaikuttamisen aktivoiminen. Tärkeimpänä haasteena oli ammattikorkeakoulun opiskelijoiden terveydenhuollon parantaminen opiskelukaupungeissa. Ammattikorkeakoulun uuden hallintomallin mukaisesti opiskelijaedustajien määrä ja vaikutusvalta kasvoi korkeakoulussamme. 2 Hallinto ja asiat 2.1 Edustajisto KAMOn edustajistoon kuuluivat toimikaudella 2008 seuraavat opiskelijat: Antti Rimpiläinen Tuomas Kingelin Jussi Lepola Riikka Pulju Miia Puurunen Jenni Suutari puheenjohtaja varapuheenjohtaja ( asti). Edustajisto kokoontui toimikauden aikana neljä (4) kertaa. 2.2 Hallitus KAMOn hallitukseen kuuluivat toimikaudella 2008 seuraavat opiskelijat: Juha-Pekka Immonen puheenjohtaja Lasse Räisänen varapuheenjohtaja, liikunta- ja kansainväliset asiat Tero Backman tuutoriasiat Teppo Kauppinen koulutuspoliittiset asiat Miika Mononen sosiaalipoliittiset asiat Mikko Saarikivi tiedotusasiat Heikki Virtala huviasiat. Hallitus kokoontui toimikauden aikana 10 kertaa. Toimikauden aikana jatkettiin hallituksen kokousten kaltaisten iltakoulujen pitämistä tarvittaessa. Hallituksen ille maksettiin kymmenen (10) euron suuruinen, verollinen kokouspalkkio. Toimikauden aikana hallituksen toimintaa pyrittiin edelleen kehittämään ja hallitus pysyi samana koko toimikauden ajan. Tärkeäksi koettiin uusien hallituksen ten kouluttaminen ja siihen liittyvä perinteensiirto. Tärkeää on myös kehittää laaja-alaista tiedonsiirtämistä toimijalta toiselle tilanteissa, joissa toimijat eivät enää tapaa toisiaan kasvotusten.

2 2.3 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta kokoontui seitsemän (7) kertaa ja sen kokoonpano oli seuraava: Tuomas Kingelin Sanna Pakkala Jussi Lepola Jenni Suutari puheenjohtaja varapuheenjohtaja. Keskusvaalilautakunnan sihteerinä toimi pääsihteeri Pasi Ahoniemi. Edustajistovaalit vuoden 2008 edustajiston valitsemiseksi määrättiin järjestettäväksi Ehdolle asettui määräaikaan mennessä vain 13 henkilöä ja keskusvaalilautakunta totesi kokouksessaan , että kaikki ehdolle asettuneet ovat tulleet valituiksi Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistoon. Edustajistovaalien lisäksi keskusvaalilautakunta käsitteli myös muita ammattikorkeakoululain mukaisia opiskelijaten valintoja. 2.4 Henkilöstö ja toimitilat KAMOn pääsihteerinä jatkoi toimikauden aikana tradenomi Pasi Ahoniemi. Hän hoiti myös tuutori- ja kv- asioiden yhteyshenkilön tehtäviä. Taito1:n kirjakaupan myyjänä toimi Anu Hannila sekä Taito 2:n kirjakaupassa Asko Mustonen. Kirjakaupan myyjien palkkaamiseen saatiin avustusta palkkatuen muodossa. KAMOn toimitila sijaitsee Taito 2:ssa, osoitteessa Ketunpolku 4. Opiskelijat ovat löytäneet KAMOn toimiston hyvin. Asiaa on auttanut toimitilan sijainti Taito 2:n kahvilan välittömässä läheisyydessä. Kyseenomainen toimitila on edeltäjäänsä pienempi, mutta käytännöllinen ja kovassa käytössä. Toimisto on ollut avoinna loma-aikoja lukuun ottamatta päivittäin klo Taito 1:ssä sijaitseva kirjakauppa on edelleen aikaisemmalla paikallaan ja Taito 2:n kirjakauppa toimii info-tilassa. 2.5 Jäsenrekrytointi Opiskelijakunnan määrä oli kevään laskentapäivänä 725 tä (prosentti 51% läsnäolevista tutkintoopiskelijoista) ja syksyllä 714 tä (50%). Opiskelijalla oli mahdollisuus ostaa yys ja tilata opiskelijakortti maksukuittia vastaan opiskelijakunnan toimistolta tai KAMOn kirjakaupoista. Jäsenrekrytoinnista vastasi pääsihteeri yhdessä hallituksen kanssa. KAMO lähetti materiaalia myös ammattikorkeakoulun hyväksymiskirjeiden mukana. 3 Talous KAMOn perusliiketoimintoina olivat kirja-, kopio- ja kansituspalvelut, joista muodostui pääosa liikevaihdosta. Varsinaisen toiminnan kulujen kattamiseksi kerättiin maksua sekä toteutettiin projekteja. Suurimpana yksittäisenä projektina toteutettiin haalarit aloittaville opiskelijoille. Myös Kajaanin ammattikorkeakoulu tuki KAMOn toimintaa pienimuotoisella avustuksella. Kajaanin ammattikorkeakoulu maksoi KAMOlle yhteistoimintasopimuksen mukaisesti tiettyjen kansainvälistenja tuutorointiasioiden toteuttamisesta. Maksutulo muodostui suurimmaksi yksittäiseksi tuloeräksi liiketoimintojen ulkopuolella. Suurimmat menoerät muodostuivat palkkakustannuksista, kopiokoneleasingeista ja toimistokuluista. Kirjapitopalvelut ostettiin Pohjolan Master-Tilit Oy:ltä. KAMO osallistui Kajaanin ammattikorkeakoulun pyynnöstä stipendirahaston ylläpitoon lahjoituksella.

3 4 Edustukset KAMOn nimeämät opiskelijaedustajat toimivat seuraavissa toimielimissä: Kajaanin ammattikorkeakoulun hallitus: varsinaisina inä Lasse Räisänen ja Niina Meriläinen, varainä Tuomas Kingelin ja Jenni Suutari. Kajaanin ammattikorkeakoulun opintotukilautakunta: ajalla varsinaisina inä Anita Korhola, Miika Mononen ja Sanna Pakkala. Varainä Teppo Kauppinen, Saara Uusiheimala ja Johanna Tampio. Ajalla varsinaisina inä Miia Puurunen, Tuomas Kingelin ja Kirsi Kyllönen. Varainä Jenni Suutari, Miika Mononen ja Juha-Pekka Immonen. Kajaanin ammattikorkeakoulun kansainvälinen tiimi: enä Lasse Räisänen. Yt-ryhmä: enä Miika Mononen. Laaturyhmä: enä Miika Mononen. 5 Vertaistuutorointi Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijatuutorointi vakiintui KAMOn alaiseksi toiminnaksi toimikauden aikana. Käytännön syistä päätettiin, että tuutorit toimivat itsenäisenä yksikkönä ja KAMOn hallitus käyttää ylintä määräysvaltaa tarvittaessa. Tuutoritoiminnasta vastasi KAMOn hallitus ja sen käytännön linkkinä, sekä toimijana toimi hallituksen nimeämä tuutorvastaava. Tuutoriasioiden yhteyshenkilönä toimi KAMOn pääsihteeri. Tuutoritoiminnan kehittämistyöryhmänä toimi tuutorityöryhmä, jonka puheenjohtaja toimi KAMOn tuutorivastaava Tero Backman. Muina inä olivat kunkin koulutusalan tuutorivastaavat, KAMOn pääsihteeri Pasi Ahoniemi ja opintoasiain päällikkö Ainomarja Sissala. Tuutorityöryhmä kokoontui neljä (4) kertaa toimikauden aikana. Toimikauden aikana tuutorit kokoontuivat säännöllisesti suunnittelemaan ja ideoimaan toimintaansa. Lisäksi pyrittiin toiminnan yhtenäistämiseen eri alojen välillä. Tämä saavutettiin osittain ja alojen välillä päästiin tekemään yhteisiä linjauksia ja yhteisten tapahtumien ja tapaamisten aikataulutusta, alakohtaisia erityispiirteitä unohtamatta. Toimikauden aikana toteutettiin mm. jo perinteiset fuksiaiset. 6 Kansainvälinen toiminta Kajaanin ammattikorkeakoulu ja KAMO solmivat toistaiseksi voimassaolevan yhteistyösopimuksen kansainvälisten asioiden hoidosta.sopimuksen mukaisesti KAMO on osallistunut kansainvälisten asioiden suunnitteluun ja toteutukseen. KAMOn alaisuudessa toimivat kv-tuutorit ja KAMOn pääsihteeri ovat hoitaneet ulkomaalaisten opiskelijoiden vastaanottamisen sekä alkuperehdyttämisen erillisen ohjelman mukaisesti. Kansainvälisen toiminnan pääpainoalueena oli ulkomaalaisten opiskelijoiden nopea integroiminen Kajaanin ammattikorkeakouluun ja tutustuttaminen suomalaiseen kulttuuriin sekä suomalaisiin kanssaopiskelijoihin. Perehdytyksen apuna kaikki saapuvat ulkomaalaiset opiskelijat ottivat osaa mini boot camp harjoitteisiin. KAMOn hallituksessa toimi aktiivinen kv-vastaava ja kv-yhteyshenkilönä toimi KAMOn pääsihteeri. KAMO laati oman osa-alueensa ammattikorkeakoulun kansainvälisen toiminnan suunnitelmaan vuodelle 2008 sekä vuosikellon kansainvälisistä toiminnoistaan ja tapahtumistaan. Osapuolten välillä on ollut tiivistä yhteydenpitoa ja tarvittaessa on kokoonnuttu suunnittelemaan ja sopimaan asioista. Molempien osapuolten toimesta on laadittu yhteinen aikataulu kansainvälisten asioiden hoitamiseksi. Myös palautteita on käyty yhdessä läpi. Lisäksi ammattikorkeakoulun O-aseman alta löytyy kaikki tarvittava materiaali sopimusvelvoitteiden hoitamiseksi. Tietoja ovat päivittäneet molempien osapuolten kansainväliset toimijat.

4 KAMO järjesti perinteisen saunaillan järjestettiin Husky-safari Vuokatissa. Safariin ottivat osaa 21 vaihto-opiskelijaa, KAMOn kv-vastaava sekä KAMOn pääsihteeri. Myöhemmin keväällä KAMO järjesti kaikille opiskelijoille avoimen ulkoilupäivän ( ), joka tavoitti hyvin myös ulkomaalaiset opiskelijat. Muita kevään tapahtumia olivat mm. ruokailta ( ) ja retki Katinkultaan. Myös kesäajaksi Kajaanin jääneille ulkomaalaisille opiskelijoille pyrittiin järjestämään aktiviteetteja mahdollisuuksien mukaan. Toimintaan saatiin mukaan kymmenen uutta kv-tuutoria järjestetyn vertaistuutorikoulutuksen jälkeen. Koulutuksessa lähdeteoksena toimi KAMOn toteuttamaa vertaistuutorin opasta. Tämän lisäksi KAMO järjesti yhteistyössä kansainvälisen toimiston kanssa erillisen kv-tuutorikoulutuksen Koulutuksessa käytettiin lähdeteoksena KAMOn toteuttamaa KV-tuutorin opasta. Lukukauden alussa, , järjestettiin yhteistyössä ammattikorkeakoulun kanssa Get together illanvietto, johon osallistui aloittavien tutkinto- ja vaihto-opiskelijoiden lisäksi myös muita opiskelijoita ja opettajia. KAMO järjesti kiertoajelun Kajaanissa ja Vuokatissa vaihto-opiskelijoille ja aloittaville BBA-opiskelijoille. Kiertoajelun yhteydessä käytiin paistamassa makkaraa ja juomassa nokipannukahvit Ruuhijärvellä. Yhdessä tutustuttiin myös soutuveneen käyttöön. Illan päätteeksi järjestettiin myös perinteinen illanvietto ja saunailta järjestettiin sopimuksen mukaisesti viikonloppuretki Kuusamoon, jossa vietettiin yksi päivä vaeltaen Pienellä Karhunkierroksella. Retkelle osallistui 24 vaihto-opiskelijaa, KAMOn kv-vastaava, yksi kv-tuutori ja KAMOn pääsihteeri. Retkelle osallistuneet olivat erittäin tyytyväisiä toteutettiin yksipäiväinen retki Rovaniemelle ja Joulupukin pajakylään. Matkalle osallistui 30 ulkomaalaista opiskelijaa. Joulukuun 12. päivä järjestettiin Ketunpolun ryhmätilassa pikkujouluilta kaikille BBA ryhmille, vaihtoopiskelijoille sekä muille halukkaille. Illanvietto tavoitti lähes kaikki vaihto-opiskelijat ja muutamia ulkomaalaisia tutkinto-opiskelijoita. Paikalla oli suuri määrä myös suomalaisia tutkinto-opiskelijoita sekä muutamia opettajia. KAMO rahoitti Pietarin matkaa ja EU Business Trip matkaa sekä auttoi omalta osaltaan matkojen järjestämisessä ja toteuttamisessa. KAMO tarjosi myös opiskelijahaalareita ulkomaalaisille opiskelijoille. Edellisten lisäksi KAMO on järjestänyt muutamia muita pienempiä tapahtumia ja illanviettoja. KAMOn toimistoon on löydetty hyvin ja sieltä saatuun apuun ollaan oltu tyytyväisiä. KAMO on tiedottanut kaikista asioistaan myös englanniksi. 7 Koulutuspoliittiset asiat Koulutuspoliittisena vastaavana hallituksessa toimi Teppo Kauppinen. Hän osallistui mahdollisuuksien mukaan SAMOK ry:n toimesta järjestettyihin koulutus- ja tiedotustilaisuuksiin. KAMO valvoi voimaantulleen ammattikorkeakoululain toteutumista Kajaanin ammattikorkeakoulussa. Opiskelijan parantunutta asemaa korostettiin ja asiasta tiedotettiin opiskelijoille. Tämän lisäksi KAMO pyrki muiden opiskelijakuntien tavoin vaikuttamaan valtakunnallisiin päättäjiin, jotta opiskelijakuntien peräänkuuluttama automaatioyys toteutuisi. 8 Sosiaalipoliittiset asiat Sosiaalipoliittisena vastaavana hallituksessa toimi Miika Mononen. KAMO pyrki vaikuttamaan paikallisesti ja valtakunnallisesti opiskelijoiden asumisolojen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen ja tukemiseen. KAMO osallistui valtakunnallisiin hyvinvointikartoituksiin ja kyselyihin.

5 9 Tiedotustoiminta Toimintasuunnitelmasta poiketen KAMO ei julkaissut omaa tiedotuslehtistä. Tiedottamisessa panostettiin sähköiseen tiedottamiseen, pääosin sähköpostin välityksellä, ja tiedottamiseen Kajaanin ammattikorkeakoulun julkaisemassa Viisari lehdessä. KAMO avasi nettisivut ammattikorkeakoulun sivustojen yhteyteen. 10 Katsaus tulevaan KAMO on toimikauden 2009 toimintasuunnitelmassa todennut tärkeimmäksi tavoitteeksi opiskelijavaikuttamisen aktivoimisen ja tärkeimmäksi haasteeksi ammattikorkeakoulun opiskelijoiden terveydenhuollon parantamisen opiskelukaupungeissa. KAMOn edunvalvonnan painopistealueiden aatteellista edunvalvontatyötä tehostetaan erityisesti koulutus- ja sosiaalipolitiikassa sekä näihin liittyvissä kansainvälisissä asioissa. KAMOn työn tunnettuutta on syytä lisätä opiskelijoiden, ammattikorkeakoulun koulutusjohtajien, opintotoimiston ja koko henkilökunnan keskuudessa.

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2007 1 Yleistä Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (KAMO) on Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden etuja palvelujärjestö. Opiskelijakunnan toiminta perustuu Ammattikorkeakoululakiin

Lisätiedot

2 Hallinto KAMOn hallitukseen kuuluivat toimikaudella 2006 seuraavat opiskelijat:

2 Hallinto KAMOn hallitukseen kuuluivat toimikaudella 2006 seuraavat opiskelijat: TOIMINTAKEROMUS 1.6. 31.12.2006 1 (5) 1 Yleistä (KAMO) on opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö. Opiskelijakunnan toiminta perustuu Ammattikorkeakoululakiin (351/2003). Laki ammattikorkeakoululain muuttamisesta

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTAKERTOMUS

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTAKERTOMUS Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 1 2 HALLINTO JA JÄSENASIAT... 2 2.1 Edustajisto... 2 2.2 Hallitus... 2 2.3 Keskusvaalilautakunta... 3 2.4 Henkilöstö

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTAKERTOMUS 2010 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 1 2 HALLINTO JA JÄSENASIAT... 2 2.1 Edustajisto... 2 2.2 Hallitus... 2 2.3 Keskusvaalilautakunta... 3 2.4 Henkilöstö

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTAKERTOMUS 2011 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 1 2 HALLINTO JA JÄSENASIAT... 2 2.1 Edustajisto... 2 2.2 Hallitus... 2 2.3 Keskusvaalilautakunta... 3 2.4 Henkilöstö

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTAKERTOMUS 2013 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 1 2 HALLINTO JA JÄSENASIAT... 2 2.1 Edustajisto... 2 2.2 Hallitus... 2 2.3 Keskusvaalilautakunta... 3 2.4 Henkilöstö

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA (10) YLEISTÄ. 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet

TOIMINTASUUNNITELMA (10) YLEISTÄ. 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1 (10) 1. YLEISTÄ 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta on Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden yhteinen etu- ja palvelujärjestö,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA (9) YLEISTÄ. 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet

TOIMINTASUUNNITELMA (9) YLEISTÄ. 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet TOIMINTASUUNNITELMA 2007 1 (9) 1. YLEISTÄ 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet on opiskelijoiden yhteinen etu- ja palvelujärjestö, jonka tavoitteena on toimia ja kehittyä opiskelijoiden ehdoilla opiskelijoita

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA (9) YLEISTÄ. 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet

TOIMINTASUUNNITELMA (9) YLEISTÄ. 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet TOIMINTASUUNNITELMA 2009 1 (9) 1. YLEISTÄ 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta on Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden yhteinen etu- ja palvelujärjestö,

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet 1 YLEISTÄ Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin O Diako) on Diakonia-ammattikorkeakoulun (myöhemmin Diak) sitoutumaton opiskelijoiden etujärjestö, opiskelijakunta. O Diakon tarkoitus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. YLEISTÄ Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen opiskelijakunta. Ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ.

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ. Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2013 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 1 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 1 1.2 Hallinto... 1 1.2.1 Edustajisto... 1 1.2.2 Hallitus... 1 1.2.3 Tiimit...

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 (8) Vahvistettu rehtorin päätöksellä 4.12.2014. 1 Opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 (8) Vahvistettu rehtorin päätöksellä 4.12.2014. 1 Opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 (8) 1 Opiskelijakunta Opiskelijakunnan nimi on. Opiskelijakunnasta voidaan käyttää lyhennettä KAMO. Englanniksi opiskelijakunnasta käytetään nimeä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 Toimintasuunnitelma 2010 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2010 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 1 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 1 1.2 Hallinto... 1 1.2.1 Edustajisto... 1 1.2.2 Hallitus... 1 1.2.3 Tiimit...

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 1 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 1 1.2 Hallinto... 1 1.2.1 Edustajisto... 1 1.2.2 Hallitus... 1 1.2.3 Tiimit...

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta STRATEGIA

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta STRATEGIA Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta STRATEGIA 2019-2021 Hyväksytty edustajistossa: 25.4.2019 Päivitetty edustajistossa: SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 7 2 OPISKELIJAKUNTA KAMON STRATEGIA... 8 2.1 Toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 (8) Vahvistettu rehtorin päätöksellä 5.11.2015. 1 Opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 (8) Vahvistettu rehtorin päätöksellä 5.11.2015. 1 Opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 (8) 1 Opiskelijakunta Opiskelijakunnan nimi on Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Opiskelijakunnasta voidaan käyttää lyhennettä KAMO.

Lisätiedot

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2008

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2008 Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2008 JOHDANTO Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (OSAKO) on Oulun seudun ammattikorkeakoulun (Oamk) opiskelijoiden etu-

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä 1(5) TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä (Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Opiskelijoita TAMKissa edustaa opiskelijakunta. HALLINTO Opiskelijakunnan

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 10.11.2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2012 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1. YLEISTÄ Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (TAMK) toimiva lakisääteinen opiskelijakunta. Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011)

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011) TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011) 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen

Lisätiedot

Haaga-Helian opiskelijakunta Helga SÄÄNNÖT

Haaga-Helian opiskelijakunta Helga SÄÄNNÖT Haaga-Helian opiskelijakunta Helga SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 Opiskelijakunta... 3 2 Tarkoitus ja toiminta... 3 3 Jäsenet... 3 4 Jäsenmaksu... 3 5 Edustajisto... 4 6 Edustajiston kokoontuminen... 5 7 Hallitus...

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Ohjesääntö opiskelijaedustajan valintaan

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Ohjesääntö opiskelijaedustajan valintaan Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Ohjesääntö opiskelijaedustajan valintaan 21.01.2018 Sivu 1 / 4 Opiskelijaedustajien valinta 1 Soveltaminen Tätä ohjesääntöä sovelletaan opiskelijakunnan

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (Hyväksytty valtuustossa 10.12.2012)

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (Hyväksytty valtuustossa 10.12.2012) TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (Hyväksytty valtuustossa 10.12.2012) 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 20/2016 Aika: 2. kesäkuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen,

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt Sivu 1 / 10 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 Opiskelijakunta Opiskelijakunnan nimi on Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Opiskelijakunnasta voidaan käyttää myös

Lisätiedot

Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä

Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä I LUKU - Yleistä 1 Soveltaminen Opiskelijakunnan sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014 ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017. AIKA: , klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017. AIKA: , klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 13.1.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017 AIKA: 17.1.2017, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen

Lisätiedot

Sandholm Aino-Liisa edustajiston puheenjohtaja Lempiäinen Mika edustajiston varapuheenjohtaja

Sandholm Aino-Liisa edustajiston puheenjohtaja Lempiäinen Mika edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 20 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 20/2012 Aika: 13.11.2012 kello 8.30 Paikka: Opiskelijakunnan toimisto, Skinnarilan kampus Kutsutut: Valtonen Mikko puheenjohtaja Pölönen Henna varapuheenjohtaja poistui

Lisätiedot

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 25.4.2017 1. Luku Nuorisovaltuuston perusta ja tarkoitus 1 Toiminnan perusta Tampereen nuorisovaltuusto on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti

Lisätiedot

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.08. Todetaan läsnäolijat.

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.08. Todetaan läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 16 (1/5) HALLITUS ESITYSLISTA Aika: 10.8.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen Holopainen

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 11 1 (6) HALLITUKSEN KOKOUS 11/2012 Aika: 19.6.2012 kello 17.00 Paikka: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarilan kampus Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni jäsen Kurronen Laura jäsen,

Lisätiedot

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä Sivu 1/5 Pöytäkirja 18/2015 Aika: 21. toukokuuta 2015 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Mikko Mononen, puheenjohtaja Janika Takatalo, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus.

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus. PÖYTÄKIRJA 12 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2010 Aika: 17.8.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään.

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään. Lakiehdotukset 1. Laki yliopistolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yliopistolain (558/2009) 1, 7 a ja 7 b, sellaisina kuin ne ovat, 1 osaksi laeissa 954/2011, 414/2012 ja 497/2015

Lisätiedot

OPPILASKUNTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS

OPPILASKUNTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS OPPILASKUNTA 2012-2013 1. KALEVANKANKAAN KOULUN OPPILASKUNNAN KOKOONPANO JA TEHTÄVÄ Oppilaskuntatoiminta on tärkeä osa Kalevankankaan kouluyhteisöä. Sen tavoitteena on kehittää oppilaiden valmiuksia toimia

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 15.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 18.1.2016, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

YLEISTÄ. Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Toimintasuunnitelma 2009

YLEISTÄ. Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Toimintasuunnitelma 2009 Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Toimintasuunnitelma 2009 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät.

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen raportti Niina Lampi & Juha Salmi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T... 2 10TUJohdantoU10T...

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 1 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - METKA Bulevardi 31 00180 Helsinki Edustajiston säätömääräinen kevätkokous Esityslista Aika: 20.4.2017 klo 17:00 Paikka: Metropolia, Bulevardi 31 00180

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY Järjestökoulutus, Joensuu, ti 5.2.18 Mikä ISYY? Ylioppilaskunta tavoitteena on opiskelijoiden aseman ja hyvinvoinnin edistäminen yliopistossa ja yhteiskunnassa

Lisätiedot

Poissa: Oksman Mika jäsen Nikkanen Rilla edustajiston puheenjohtaja Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja

Poissa: Oksman Mika jäsen Nikkanen Rilla edustajiston puheenjohtaja Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja PÖYTÄKIRJA 2 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 20.12.2010 kello 16.30 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina

Lisätiedot

Hannonen Maiju, edustajiston puheenjohtaja Pölönen Henna, edustajiston varapuheenjohtaja

Hannonen Maiju, edustajiston puheenjohtaja Pölönen Henna, edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 8 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 8/2013 Aika: kello 13.00 Paikka: Läsnä: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarila, Lappeenranta Eskelinen Patrik, puheenjohtaja Borgström Toni, varapuheenjohtaja Huhtiranta

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat.

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 1 (1/5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2011 Aika: 13.12.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen Lempiäinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri PÖYTÄKIRJA 24 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 14.11.2011 kello 18.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen

Lisätiedot

13.5.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015. Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15.

13.5.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015. Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15. 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015 Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15. Paikka: Läsnä: K-rakennus, Visamäki Emma Heinänen, puheenjohtaja Lauri Säilä, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle 21.4/2015.

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle 21.4/2015. LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ESITYSLISTA EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2015 2015 AIKA: 23.4.2015, klo 16.00, LS3 PAIKKA: Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, LS2 JAKELU: varsinaiset jäsenet: varajäsenet: Ville

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sivu 1 / 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen opiskelijakunta

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 21. elokuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä PÖYTÄKIRJA 16 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 16/2010 Aika: 2.11.2010 kello 12.00 Paikka: Neuvotteluhuone Saimia, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 1 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - METKA Bulevardi 31 A 00180 Helsinki Edustajiston 1.ylimääräinen kokous Esityslista Aika: 15.2.2017 klo 18.00 Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Bulevardi

Lisätiedot

Opiskelijajärjestö- ja kehittämistoiminta OJK0010A12S, op, h

Opiskelijajärjestö- ja kehittämistoiminta OJK0010A12S, op, h Vapaasti valittavat opinnot Päivitys 17.5.2018/HS, PK & J-PT Opiskelijajärjestö- ja kehittämistoiminta OJK0010A12S, 1-10.00 op, 27-267 h Opintokokonaisuudet suoritukset määräytyvät opiskelijan toiminnan

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 15 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 15/2014 Aika: 24.9.2014 kello 16.00 Paikka: Kutsutut: Neuvottelutila Kummeli, Lappeenranta Paakki Pauliina, hallituksen puheenjohtaja Huhtiranta Sonja Hämäläinen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen

Lisätiedot

Kokous 4/2013. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen

Kokous 4/2013. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen Fokus ry Kokous 6.5.2013 Pöytäkirja Aika: 6.5.2013 klo 18.15 Paikka: Hub Jyväskylän toimitilat Osallistujat: Hallituksen jäsenet: Armi Korhonen, Anna Kettunen, Sanna Heikkinen, Arttu Säynäjäkangas, Miika

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Janne Parri Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS 10TUJohdantoU10T... 3 10TUPalautteiden tiivistelmäu10t... 4 10TU5. Mitä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Student Union of South-Eastern Finland University of Applied Sciences

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Student Union of South-Eastern Finland University of Applied Sciences Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 Opiskelijakunta Opiskelijakunnan nimi on. Opiskelijakunnasta voidaan käyttää myös lyhennettä opiskelijakunta Kaakko. Opiskelijakunnasta käytetään

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Aika klo 17.30-19.30 Paikka Pohjantähti, pääkonttori Keinusaarentie 2, 13200 Hml Läsnä Jäsenet: Hannula Kari, puheenjohtaja Heikkilä Sanna Hirvonen Juha Kärkäs

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 14.11.2017 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä Sivu 1/5 Pöytäkirja 24/2015 Aika: 03. syyskuuta 2015 klo 10.15. Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Mikko Mononen, puheenjohtaja Janika Takatalo, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.10 20.13 Paikka Vuokatin kirkko Läsnä Mustonen Teuvo puheenjohtaja 1-4 Mustonen Tuomo puheenjohtaja 5-18 Diukman Sanna Juntunen Pirjo

Lisätiedot

14.1.2016. MATKARATA 3 (+3) Pöntiö Vivi Metso Anna Keskikylä Matias (Penttinen Heli) (Kallinki Tuomas) (Ylinen Hanna-Mari)

14.1.2016. MATKARATA 3 (+3) Pöntiö Vivi Metso Anna Keskikylä Matias (Penttinen Heli) (Kallinki Tuomas) (Ylinen Hanna-Mari) ESITYSLISTA 1 (8) N EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 1/2016 PAIKKA: Rajakatu 35, EP02 AIKA: Torstai 26.11.2015, klo 17.00 KUTSUTTU: Edustajiston varsinaiset jäsenet ja (varajäsenet) ryhmittäin 21 (+21):

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 15.11.2016 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 12. kesäkuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Kulttuuriala Julkinen Minna Koivisto & Anna Tarvainen-Illi Opiskelijakunta JAMKO 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 3 Palautteiden

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 2 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Paikka: 9.1.2012 kello 16.00 alkavan perehdytyksen jälkeen Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Jäsenpalvelut. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on

Jäsenpalvelut. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on Jäsenpalvelut Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on tukea opiskelijakuntatoimijoiden edellytyksiä toimia ammattikorkeakouluopiskelijoiden

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 26.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 28.1.2016, klo 10:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot