TOIMINTASUUNNITELMA (10) YLEISTÄ. 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTASUUNNITELMA (10) YLEISTÄ. 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet"

Transkriptio

1 TOIMINTASUUNNITELMA (10) 1. YLEISTÄ 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta on Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden yhteinen etu- ja palvelujärjestö, jonka tavoitteena on toimia ja kehittyä opiskelijoiden ehdoilla opiskelijoita varten. Opiskelijakunnasta käytetään myös lyhennettä KAMO ja englanniksi nimeä Student Union KAMO. KAMOn vuoden 2008 tärkeimpänä tavoitteena on opiskelijavaikuttamisen aktivoiminen. Tärkeimpänä haasteena on ammattikorkeakoulun opiskelijoiden terveydenhuollon parantaminen opiskelukaupungeissa. Ammattikorkeakoulun uuden hallintomallin mukaisesti opiskelijaedustajien määrä ja vaikutusvalta kasvaa koulussamme. Heidän kouluttamisensa ja tiedottaminen ovat vuoden kantavia teemoja. KAMOn edunvalvonnan painopistealueiden aatteellista edunvalvontatyötä tehostetaan erityisesti koulutus- ja sosiaalipolitiikassa sekä näihin liittyvissä kansainvälisissä asioissa. KAMOn työn tunnettuutta on syytä lisätä opiskelijoiden, ammattikorkeakoulun koulutusjohtajien, opintotoimiston ja koko henkilökunnan keskuudessa. 1.2 Hallinto Edustajisto KAMOn ylintä päätäntävaltaa käyttää edustajisto, joka kokoontuu varsinaiseen kokoukseen kolme (3) kertaa vuodessa ja tarvittaessa ylimääräiseen kokoukseen. Edustajisto valitaan vaaleilla ja edustajistossa on kolmetoista (13) jäsentä ja kolmetoista (13) varajäsentä. Edustajistossa äänioikeutta käyttävä ei voi olla opiskelijakunnan hallituksen jäsen, sillä edustajisto valvoo hallituksen toimia. Hallitus Toimeenpanovaltaa KAMOssa käyttää hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja vähintään neljä (4) ja enintään kuusi (6) jäsentä. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Edustajisto valitsee hallituksen sääntöjen määräämällä tavalla. Hallituksen puheenjohtajan asemaa on vahvistettu maksamalla hänelle pientä kuukausipalkkiota, ja tämä takaa puheenjohtajan paremman osallistumisen opiskelijakunnan kehittämiseen. Hallituksen toiminta jakautuu sektorikohtaisiin vastuualueisiin. Vastuualueita ovat koulutuspolitiikka, sosiaalipolitiikka, huvitoiminta, kansainvälinen toiminta, liikuntatoiminta, tiedotustoiminta sekä tuutoritoiminta. Hallitus vastaa opiskelijakunnan taloudesta ja toiminnasta toimikautensa ajan. Hallitus tekee alkuvuodesta oman operatiivisen toimintasuunnitelman, sekä seuraa edistymistään puolivuosiraportein. Toiminnasta on lisäksi laadittu vuositasolle ajankäyttösuunnitelma. Hallituksen toiminnan perustana on edustajistossa hyväksytty toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä voimassaolevat ohjesäännöt. Hallitus kokoontuu säännöllisesti päättämään opiskelijakunnan asioista. Tiimit Vuoden alussa perustetaan tarvittavat toimikunnat, jotka tukevat sektorikohtaista työtä. Toimikuntien kokouksiin on tervetullut kuka tahansa Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelija. Toimikunnat toimivat opiskelijakunnan hallituksen alaisina ja hallituksen jäsen toimii toimikunnan puheenjohtajana. Kokouksista kirjoitetaan muistiot, jotka lähetetään tiedoksi hallitukselle.

2 TOIMINTASUUNNITELMA (10) Toimihenkilöt ja työntekijät Vuoden 2008 aikana KAMOn työntekijöitä ovat kokopäiväisenä työntekijänä pääsihteeri ja osa-aikaisina työntekijöinä kaksi (2) kirjakauppatyöntekijää. Tarvittaessa KAMO voi palkata tilapäistyöntekijöitä ja ottaa harjoittelijoita erilaisiin hankkeisiin. Opiskelijoita kannustetaan tekemään opintoihinsa liittyvä harjoittelu, opinnäytetyö yms. opiskelijakunnalle. Pääsihteerin vastuualueina ovat ensisijaisesti opiskelijakunnan talouden ja hallinnon hoito, toimiston ylläpitäminen, esimiestehtävät, ulkosuhteiden hoitaminen ja erilaiset hallituksen määräämät valmistelutehtävät. 1.3 Talous Vuoden aikana jäsenrekrytointitavoite säilytetään ennallaan. KAMOn talouden omarahoitusastetta pyritään nostamaan. Hallitus valvoo taloudellista tilannetta säännöllisesti. Uusien opiskelijoiden liittyminen opiskelijakunnan jäseneksi tehdään mahdollisimman tehokkaaksi ja asiasta tiedotetaan laajasti aloittaville opiskelijoille hyväksymiskirjeen yhteydessä postitettavassa tiedotteessa. Opiskelijan KAMOn jäsenyydestä maksama vuosimaksu on 13 euroa jatkavalta ja 15 aloittavalta opiskelijalta lukuvuodelta. KAMO ottaa käyttöön sähköisen jäsenpalveluohjelman vuoden 2008 aikana. Ohjelma mahdollistaa mm. jäseneksi liittymisen sähköisesti. SAMOKin jäsenmaksuna opiskelijakunta tilittää 4,80 euroa/ henkilöjäsentään kohden. Opiskelijakunnat maksavat jäsenmaksunsa Liitolle kahdessa (2) erässä siten, että maksupäivät ovat 15. helmikuuta ja 15. lokakuuta. Ensimmäisen maksuerän suuruus määräytyy olevan henkilöjäsenmäärän mukaan, joka on ilmoitettava viimeistään Toisen maksuerän suuruus määräytyy olevan henkilöjäsenmäärän mukaan, joka on ilmoitettava viimeistään Varainhankinta Opiskelijakunnan rahoitus perustuu avustuksiin, ostopalvelusopimuksiin, toiminnan tuottoihin, jäseniltä kerättäviin jäsenmaksuihin ja liiketoiminnan tuottoihin sekä projektituottoihin. Opiskelijakunta myös hakee ammattikorkeakoululta yleisavustusta toimintansa rahoittamiseksi. Avustuksella katetaan pääsihteerin palkkaja muita kustannuksia. Jäsenmaksuvaroilla toteutetaan opiskelijakunnan edunvalvonta- ja palveluroolia eli katetaan toimintasektoreiden kustannuksia. Jäsenmaksutuottojen lisäämisen ensisijainen keino tulee olla jäsenmäärän kasvattaminen. KAMO pyrkii tehostamaan ja laajentamaan ammattikorkeakoulun kanssa solmittua ostopalvelusopimusta. Lisäksi KAMO tekee alueellisia yhteistyösopimuksia yritysten kanssa taloudellisten resurssien, yhteistyön sekä tunnettuuden lisäämiseksi. Yritysyhteistyöllä katetaan erityisesti tiedotustoiminnan kustannuksia. KAMOlla on kaksi (2) kioski / kirjakauppatilaa, toinen TAITO 1:ssä ja toinen TAITO 2:ssa. KAMO tarjoaa mm. kirjamyyntiä, kopio- ja kansituspalveluita ja pienimuotoisesti opiskelutarvikemyyntiä. KAMO tuottaa myös infopalvelut TAITO 2:n kiinteistössä. Toimintavuoden aikana KAMO pyrkii löytämään uuden liiketoiminta-alueen. 2. KOULUTUSPOLIITTINEN TOIMINTA

3 TOIMINTASUUNNITELMA (10) 2.1 Yleistä Koulutuspolitiikkaa toteutetaan yhteistyössä ammattikorkeakoulun, koulutusyksiköiden ja SAMOKin kanssa. Tärkeässä roolissa ovat myös opiskelijaedustajat seuraavissa paikoissa: ammattikorkeakoulun hallitus, opintotukilautalautakunta, oppimisen kehittämistyöryhmät sekä ammattikorkeakoulun tiimit / työryhmät. Opiskelijaedustajien kautta tapahtuvaa vaikuttamista lisätään vuoden aikana. 2.2 Lainsäädännön, säännösten ja hallintorakenteen muutokset Ammattikorkeakoululain muutos on vaikuttanut koulun sisäisiin säännöksiin ja hallinnolliseen organisaatioon. Tämän vuoksi on kiinnitettävä huomiota osaavaan ja asiantuntevaan opiskelijaedustukseen kaikilla hallinnon tasoilla. Siksi on tarpeen kehittää hallinnon opiskelijaedustajille erillinen opas yhteistyössä ammattikorkeakoulun kanssa. Lisäksi on edelleen tarpeellista seurata lainmuutosten toteutumista hallinnossa ja osallistua aktiivisesti prosessiin sen monissa eri muodoissa. 2.3 Koulutuksen laatu ja sen kehittäminen Koulutuksen laatuun ja sen kehittämiseen liittyvässä työssä on vuoden aikana kaksi pääteemaa: Bolognan prosessin seuranta ja oikeusturva. Lakimuutosten aiheuttamia muutoksia sekä vaikutusta opiskelijan oikeuksiin ja asemaan seurataan jatkuvasti. Bolognan prosessiin liittyvässä seurantatyössä tärkein teema on laadunvarmistusjärjestelmän kehittäminen. KAMO kiinnittää erityistä huomiota oikeusturvaan ja yleisen oikeusjärjestelmän opiskelijalle suomiin aiheisiin, kuten tietosuojaan, tekijänoikeuksiin, perusoikeuksiin sekä Kajaanin ammattikorkeakoulun omiin tutkinto- ja arviointisääntöihin. Lisäksi jatketaan työskentelyä koulutuspolitiikan parissa unohtamatta seuraavia teemoja: ohjaus ja tuutorointi, HOPS, aikuisopiskelijat, läsnäoloseuranta, harjoittelu ja opinnäytetyö sekä uusintatenttikäytänteet. 2.4 Koulutus ja tiedotus Koulutuspoliittinen vastaava osallistuu valtakunnallisiin, SAMOKin ja ARENE:n, koulutuksiin ja seminaareihin. Korkeakoulujen arviointineuvoston (KKA) järjestämiin koulutuksiin otetaan osaa aktiivisesti. Samalla KAMO kannustaa toimijoitaan osallistumaan erilaisiin KKA:n järjestämiin ammattikorkeakouluja koskeviin arviointeihin. Arviointitoiminnan rutinoituminen lisää myös KAMOn toimintaedellytyksiä. Vuoden aikana resursseja suunnataan myös dokumentoinnin parantamiseen sekä sektorin toimintaan liittyvän ja tarpeellisen materiaalin tuottamiseen. Koulutusalakohtaiseen koulutuspolitiikkaan kiinnitetään myös huomiota. Tiedotustoiminnassa kasvatetaan yhteistyötä tiedotusvastaavan ja tiedotussektorin kanssa sekä panostetaan sähköiseen tiedotukseen. 3. SOSIAALIPOLIITTINEN TOIMINTA

4 TOIMINTASUUNNITELMA (10) 3.1 Yleistä KAMOn sosiaalipoliittisen toiminnan tarkoitus on valvoa ja turvata Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijan hyvinvointia ja toimeentuloa. Toiminnasta vastaa hallituksen sosiaalipoliittinen vastaavaa. Lisäksi toimintaa toteutetaan kansainvälisten opiskelijoiden edunvalvonnan osalta yhdessä kv-vastaavan kanssa. Sosiaalipoliittisen sektorin tärkeimmät alueelliset yhteistyökumppanit ovat Kajaanin ammattikorkeakoulu ja alueen sosiaali- ja terveystoimi. Vaikuttamisen kanavia ovat opiskelijaedustajat kaikilla ammattikorkeakoulun hallinnon tasoilla. Valtakunnallista yhteistyötä tehdään muiden opiskelijakuntien ja SAMOKin kanssa. 3.2 Toimikauden painopistealueet Toimikauden aikana jatketaan sosiaalipoliittisista asioista tiedottamista opiskelijoille ja koulutusalajärjestöille. Opiskelijoiden terveydenhuollon osalta KAMO seuraa Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksen noudattamista sekä selvittää ulkopaikkakuntalaisten terveydenhuollon rahoitusta. KAMO pyrkii yhteistyöhön alueen opiskelija-asuntoyhteisön kanssa tavoitteenaan opiskelijakunnan edustuksen turvaaminen niiden toiminnassa. Vuoden aikana pyritään varmistamaan opiskelijaedustus tarkoituksenmukaisissa ammattikorkeakoulun työryhmissä. Edustusten tarkoituksena on turvata opiskelijanäkökulma opiskelijoita koskevassa tasa-arvo-, työturvallisuus- ja työsuojelutyössä. 4. JÄRJESTÖPOLITIIKKA 4.1 Yleistä Järjestöpoliittisesta toiminnasta vastaa KAMOn hallitus ja pääsihteeri. Päävastuu järjestöpolitiikasta on hallituksen puheenjohtajalla. Opiskelijoille tarjottavia jäsenpalveluja, kuten alueellisia ja valtakunnallisia alennussopimuksia sekä koulutuksia ja edunvalvontaa kehitetään aktiivisesti. Yhteistyötä tehdään ammattikorkeakoulun ylläpitäjien ja keskushallinnon sekä yksiköiden hallinnon kanssa. KAMO toimii yhteistyössä myös muiden ammattikorkeakoulujen kanssa erityisesti valtakunnallisten hankkeiden ja projektien kautta. Vuonna 2008 perustettavan Kajaanin ammattikorkeakoulun alumniorganisaation kanssa tehdään yhteistyötä. Opiskelijakunta nimeää edustuksensa alumniorganisaation hallitukseen. Yhteistyötä Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutusyksikön ainejärjestöjen kanssa kehitetään. 4.3 Koulutus ja opintoviikkohyvitys KAMOn toimijat osallistuvat alueellisiin ja valtakunnallisiin koulutustapahtumiin, seminaareihin ja tapaamisiin. Koulutustilaisuuksissa käyneet henkilöt kirjoittavat tapahtumista muistiot, jotka toimitetaan toimistolle. Toimintavuoden alussa pidetään koulutus opiskelijakuntatoiminnasta hallituksen jäsenille. Koulutusta jatketaan vuoden aikana ajankohtaisten aiheiden ja toiveiden mukaisesti. Koulutuksiin osallistuneiden ja toimin-

5 TOIMINTASUUNNITELMA (10) nassa mukana olleiden hallitusten jäsenten opintoviikkohyvityksiä koordinoi KAMOn pääsihteeri yhteistyössä yksiköiden kanssa. 4.4 SAMOK ja muut opiskelijakunnat KAMO osallistuu aktiivisesti SAMOKin toimintaan sekä vaikuttaa toimintansa kautta alueellisesti ja valtakunnallisesti ammattikorkeakoulujärjestelmän kehittämiseen. Pohjois-Suomen ammattikorkeakoulujen (Kemi-Tornio, Rovaniemi ja Oulu) opiskelijakuntien kanssa tehtävää yhteistyötä tiivistetään. Myös muiden ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien kanssa voidaan järjestää yhteistyötapaamisia. 5. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 5.1 Yleistä Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ja Kajaanin ammattikorkeakoulun välillä on toistaiseksi voimassaoleva yhteistoimintasopimus. Sopimuksen mukaisesti KAMO osallistuu kansainväliseen toimintaan ja toteuttaa kansainvälistä opiskelijatuutorointia. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä Kajaanin ammattikorkeakoulun, koulutusyksiköiden, kv-toimiston ja SAMOKin kanssa. Kv-vastaava toteuttaa jäsenmaksuvaroilla kv-edunvalvontatyötä. Edunvalvontatyötä tehdään yhteistyössä koulutuspoliittisten ja sosiaalipoliittisten vastaavien kanssa niissä asioissa, jotka koskevat suomalaisia ja ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita sekä kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita. 5.2 Hallinto KAMOn hallituksessa toimii kv-vastaava ja kv-asioiden yhteyshenkilönä sekä koordinaattorina toimii KA- MOn pääsihteeri. KAMO osallistuu aktiivisesti kv-asioiden suunnitteluun ja pitää aktiivisesti yhteyttä muihin kv-toimijoihin. KAMO kv-toimijat osallistuvat jäseninä kv-tiimin kokouksiin ja toimintaan. 5.3 Kv-tuutorointi Kv-tuutorit, kv-vastaava ja KAMOn pääsihteeri pitävät säännöllisesti kv-tuutorikokouksia ja palaute niistä välitetään tarvittaessa ammattikorkeakoulun kv-tiimille ja kv-toimijoille. Kokoukset järjestetään kv-vastaavan toimesta. Kv-tuutoreiksi aikovat osallistuvat keväällä järjestettävään perustuutorikoulutukseen sekä eriytettyyn kvtuutorikoulutukseen. Kv-tuutorikoulutus järjestetään yhteistyössä ammattikorkeakoulun kv-toimiston kanssa. Koulutuksessa käydään läpi ulkomaalaisten vastaanottoon ja alkuperehdytykseen liittyviä asioita ja muita huomioitavia asioita. Lisäksi koulutuksen yhteydessä tutustutaan yhteistyömaiden kulttuureihin ja tapoihin. 5.4 Ulkomaalaisten opiskelijoiden perehdyttäminen

6 TOIMINTASUUNNITELMA (10) KAMO vastaa yhdessä kv-tuutoreiden ja muiden kv-toimijoiden kanssa ulkomaalaisten opiskelijoiden vastaanotosta ja alkuperehdyttämisestä. Ennen uuden lukukauden alkua järjestetään suunnittelupalaveri, jossa sovitaan kv-toimijoiden työnjaosta ja muista ulkomaalaisten opiskelijoiden vastaanottoon liittyvistä asioista. Lukukauden mittaan pidetään vähintäänkin yksi arviointipalaveri vastaanottoon ja kv-tuutorointiin liittyen. 5.5 Tapahtumat ja toiminta KAMO toteuttaa yhteistyössä ammattikorkeakoulun kanssa Get together suomalaisen illan lukukauden alussa. Tilaisuudella pyritään tavoittamaan niin ulkomaalaiset kuin suomalaisetkin opiskelijat sekä esittelemään henkilökuntaa. KAMO toteuttaa ulkomaalaisille opiskelijoille kevätlukukauden aikana ulkoilupäivän ja syyslukukaudella vaellustapahtuman. Lisäksi tavoitteena on järjestää muita tapahtumia, jotka omalta osaltaan edesauttaisivat ulkomaalaisten opiskelijoiden viihtymistä (mm. retki Napapiirille ja husky-safari). Lisäksi lähinnä suomalaisille opiskelijoille järjestettävissä tapahtumissa pyritään aina ottamaan huomioon myös ulkomaalaiset opiskelijat. Tiedotus tapahtuu myös englanninkielisenä. Tapahtumat määritellään ja vastuutetaan tarkemmin liitteenä olevassa vuosikellossa. KAMO kutsuu koolle työryhmän, jonka tavoitteena on International Klubin käynnistäminen. KV-vastaava ja pääsihteeri koordinoivat International -Klubin toimintaa. Kv-vastaava on International -Klubin puheenjohtaja ja vastaa Klubin toiminnasta. Kv-vastaava tiedottaa ulkomaalaisia opiskelijoita ja suomalaisia opiskelijoita International -Klubin toiminnasta. Klubi järjestää Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijoille erilaisia tapahtumia, elämyksiä ja harrastetoimintaa. Sen toiminnan lähtökohtana tiedottamisessa ja tapahtumien suunnittelussa on kotikansainvälistyminen. Vuoden aikana järjestetään vähintään kaksi Study Abroad tapahtumaa yhteistyössä ammattikorkeakoulun kanssa. Tapahtumien tarkoituksena on kannustaa suomalaisia opiskelijoita suorittamaan osan tutkinnostaan ulkomailla. KAMO on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa lähinnä ulkomaalaisille opiskelijoille suunnattuja opintomatkoja. KAMO avustaa myös rahallisesti Pietariin ja Keski-Eurooppaan suuntautuvia opintomatkoja. Rahoitusta myönnetään tapauskohtaisesti anomusta vastaan. Rahoituspäätöksen tekee hallitus. 6. TUUTORITOIMINTA 6.1 Yleistä KAMOn hallituksessa toimii tuutorivastaava. Koordinoinnista vastaa KAMOn pääsihteeri. Vertaistuutoroinnin hallinnoimisesta vastaa KAMOn hallitus. Tuutoritoiminnan pyrkimyksenä on opiskelijalta opiskelijalle ajattelumalli. 6.2 Työryhmä ja tapaamiset Hallituksen tuutorivastaava johtaa tuutorityöryhmää, johon kuuluvat hänen lisäkseen kunkin alan tuutorivastaavat, ammattikorkeakoulun opintoasioiden koordinaattori sekä KAMOn pääsihteeri. Työryhmä kokoontuu vähintäänkin kaksi (2) kertaa lukukaudessa. Kokousten muistiot toimitetaan tiedoksi KAMOn hallituksellle.

7 TOIMINTASUUNNITELMA (10) Hallituksen tuutorivastaava ja KAMOn pääsihteeri osallistuvat myös tarvittaessa tai pyydettäessä alojen omiin tuutorikokouksiin. Tuutorivastaava osallistuu myös paikallisiin ja valtakunnallisiin tapahtumiin, valtakunnallista yhteistyötä tehdään muiden opiskelijakuntien ja SAMOKin kanssa. Lisäksi KAMO on mukana SAMOK:n järjestämässä VETURI hankkeessa, johon tuutorivastaava tai tilalleen nimeämä henkilö osallistuu madollisuuksien mukaan, kaksi (2) vuodessa. 6.3 Koulutukset KAMO järjestää yhteistyössä ammattikorkeakoulun kanssa vertaistuutorikoulutuksen kevätlukukaudella ja kv-tuutorikouluksen toukokuun aikana. Myös alojen tuutorivastaaville pyritään järjestämään lisäkoulutusta. 6.4 Tiedotus Tuutorivastaava koordinoi alojen tuutoritoimintaa yhtenäisemmäksi ja opiskelija lähtöisemmäksi. KAMOn roolia vertaistuutoritoiminnassa tulee selkiyttää koko ammattikorkeakoulun laajuisesti. Tiedotusta ja tiedonkulkua aloille parannetaan. Koulun verkossa O-asemalla olevan Vertaistuutorointi kansion alle kerätään kattava tuutorin tietopankki. Vertaistuutoroinnin apuna toimii myös kattava vertaistuutorin opas ja aiheeseen liittyen kehitellään mahdollisia kursseja, luentoja ja koulutuksia. Päivitetty vertaistuutoriopas jaetaan uusille tuutoreille koulutuksen yhteydessä. Koulutuksia ja tapahtumia markkinoidaan aktiivisesti ja tehokkaasti sekä sähköisesti että perinteisillä paperimedioilla. Vuoden tärkeitä teemoja tuutorisektorilla ovat alkoholittomien tapahtumien kehittäminen ja järjestäminen sekä Callidus-tuutoroinnin kehittäminen. Vertaistuutoreiden motivaatiota ja hyvinvointia pidämme myös tärkeänä asiana. 6.5 Uusien tuutoreiden rekrytointi Kevään aikana jatketaan painokkaasti jo vuoden lopulla aloitettua rekrytointia. Tavoitteena on rekrytoida 50 uutta tuutoria eli yksi vertaistuutori jokaista kymmentä aloittavaa opiskelijaa kohden. Tuutoroinnin houkuttelevuutta pitää parantaa ja erityisesti tulee miettiä keinoja, joilla tuutoritoiminta saataisiin hyvään vauhtiin myös niillä aloilla, joissa tuutoritoiminta on vähäistä tai jopa olematonta. Tuutoritoimintaa tehdään tunnetuksi kierrättämällä KAMOn omaa tuutoriständiä eri yksiköissä, sekä jakamalla flayereita rekrytointi aikana. 6.6 Toiminta ja tapahtumat Vertaistuutorointia pyritään saamaan koko opiskelu ajan kestäväksi toiminnaksi, jolloin tuutoroinnin piiriin tulevat myös toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoiden huomioiminen ja auttaminen. Lisäksi selvitetään keinoja, joilla voitaisiin ottaa huomioon myös siirto- ja aikuisopiskelijoiden tuutorointi- ja opiskelun ohjaamisen tarpeet. Erityisesti tulee huolehtia aikuisopiskelijoiden hyvinvoinnista ja jaksamisesta.

8 TOIMINTASUUNNITELMA (10) Syys-lokakuussa suoritetaan tuutoroitavien aloittavien opiskelijoiden keskuudessa vertaistuutoroinnin palautekysely, jonka avulla vertaistuutorointia voidaan kehittää eteenpäin. Kyselystä pyritään tekemään jokavuotinen ja sen valmistelu tulee aloittaa jo kevään aikana. Vuoden aikana mietitään keinoja tuutoreiden ja erityisesti tuutorivastaavien motivoimiseksi nykyistä paremmin. Yksiköiden tuutorivastaavat tulee sitouttaa toimintaansa täysipainoisesti ja saada ymmärtämään vastuunsa. Samalla mietitään keinoja tuutorivastaavien aktiivisuuden valvomiseksi. Lisäksi KAMOn tuutorivastaava ja pääsihteeri pitävät alakohtaiset Tuutoritupa kehityskeskustelut syyslukukauden aikana mm. motivaatio ja hyvinvointi tilanteen kartoittamiseksi. Aktiivituutoreiden toimintavuosi päätetään yhteisellä pikkujoululla. Lukuvuoden mittaan järjestetään ulkoilupäivä yhteistyössä liikuntavastaavan kanssa, fuksiaiset, haalarinkastajaiset sekä mahdollisesti muita tapahtumia ja tempauksia. Lisäksi KAMOn tuutorivastaava tekee tiivistä yhteistyötä huvivastaavan kanssa. 7. TIEDOTUSTOIMINTA 7.1 Yleistä KAMOn tiedotustoiminnasta vastaa hallituksen tiedotusvastaava yhdessä muun hallituksen ja toimihenkilöiden kanssa. Sisäinen tiedotus on edelleen tiedotustoiminnan tärkein osa. Tavoitteena on myös KAMOn näkyvyyden lisääminen tiedotusvälineissä. Tiedottaminen tapahtuu suomeksi ja englanniksi. 7.2 Sisäinen tiedotus KAMOn organisaation sisäistä tiedotusta parannetaan. Kauden 2007 aikana vakiintuneiden viikko-ohjelmien käyttöä jatketaan hallituksen jäsenten kohdalla. Viikkopalaverin jälkeen pääsihteeri tai puheenjohtaja kokoaa hallituksen jäsenten viikon aikataulut lähetettäväksi hallitukselle sähköpostitse luettavaksi. 7.3 Muut julkaisut KAMOlle pyritään saamaan palstatilaa Kajaanin ammattikorkeakoulun julkaisemassa Viisari-lehdessä sivun tai aukeaman verran. Pääsihteeri ja tiedotusvastaava pyrkivät kehittämään KAMOn palstaa. KAMO tiedottaa myös KAAOS-julkaisussa. 7.4 Ulkoinen tiedotus Tiedotusvälineille lähetetään aktiivisesti tiedotteita, joiden avulla pyritään parantamaan KAMOn näkyvyyttä eri medioissa. Koulun alueella tiedotetaan KAMOn ilmoitustaulujen sekä sähköpostin avulla.

9 TOIMINTASUUNNITELMA (10) 8. LIIKUNTATOIMINTA JA VAPAA-AJAN TOIMINTA 8.1 Yleistä KAMOn liikunta- ja vapaa-ajan toiminnan tarkoituksena on lisätä viihtyvyyttä ja vapaa-ajan aktiviteetteja. KAMOn hallituksessa toimivat liikuntavastaava ja huvivastaava. Liikunta- ja vapaa-ajan tapahtumien suunnittelua ja järjestämistä varten muodostetaan vapaa-aikatiimi, johon kuuluvat puheenjohtajana huvivastaava sekäjäseninä liikuntavastaava, tuutorivastaava ja KAMOn pääsihteeri. Kokousten muistiot toimitetaan tiedoksi KAMOn hallitukselle. Tiimin tarkoituksena on suunnitella ja ideoida vapaa-aikaan ja opiskelijaliikuntaan liittyviä tapahtumia. 8.2 Liikuntatoiminta Opiskelijoiden päivittäisiä liikuntapalveluita koordinoi liikuntavastaava. KAMOn tehtävänä on järjestää erilaisia liikuntatapahtumia, kuten esimerkiksi liikuntapäiviä ja ulkoilutapahtumia / hyvinvointitapahtumia. KAMO pyrkii aloittamaan laajempaa yhteistyötä Kajaanin ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajaopiskelijoiden kanssa. Tämän lisäksi pyritään aloittamaan yhteistyötä muiden sidosryhmien kanssa, jotta opiskelijakunnan ja ammattikorkeakoulun liikuntatoimenpalveluita voidaan kehittää. Liikuntavastaava sopii yhdessä ammattikorkeakoulun nimeämän henkilön kanssa liikunta- ja kuntosalivuoroista ja hoitaa niiden organisoinnin. 8.3 Vapaa-ajan toiminta Vapaa-ajan toiminnasta vastaa hallituksen huvivastaava. Toimivuoden aikana järjestetään monipuolisesti tapahtumia ja tempauksia sekä illanviettoja. KAMO järjestää syksyllä Student Night -iltatapahtuman. KAMO on rekisteröinyt itselleen tavaramerkin Student Night -tapahtumaan. Tapahtuma pyritään siirtämään omalle paikalleen ja seuraava toteutus on syyskuussa. Helmikuussa järjestetään yhteistyössä tuutoreiden kanssa laskiaistapahtuma ja toukokuussa vapputapahtuma. Syksyllä järjestetään yhteistyössä ammattikorkeakoulun kanssa tanssiaiset. Joulukuussa järjestetään kaikille avoin pikkujoulutapahtuma. 9. PROJEKTIT 9.1 Yleistä KAMO toteuttaa toimintavuoden aikana projekteja, joista tehdään aina erillispäätös KAMOn hallituksessa. Projekteja koordinoi KAMOn pääsihteeri. Projekteilla pyritään hankkimaan lisärahoitusta varsinaisen toiminnan suunniteluun ja toteuttamiseen Rekrytointimessut

10 TOIMINTASUUNNITELMA (10) KAMO järjestää yhteistyössä ammattikorkeakoulun kanssa Expeditus Novus rekrytointimessut helmikuussa Projektinjohtajana toimii KAMOn pääsihteeri. Messut on suunnattu lähinnä Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijoille ja henkilökunnalle. 9.3 Muut KAMO toteuttaa haalariprojektin, jonka tarkoituksena on hankkia opiskelijahaalarit kaikille halukkaille opiskelijoille. Haalarit rahoitetaan pääasiassa mainostuloilla.

TOIMINTASUUNNITELMA (9) YLEISTÄ. 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet

TOIMINTASUUNNITELMA (9) YLEISTÄ. 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet TOIMINTASUUNNITELMA 2007 1 (9) 1. YLEISTÄ 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet on opiskelijoiden yhteinen etu- ja palvelujärjestö, jonka tavoitteena on toimia ja kehittyä opiskelijoiden ehdoilla opiskelijoita

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA (9) YLEISTÄ. 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet

TOIMINTASUUNNITELMA (9) YLEISTÄ. 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet TOIMINTASUUNNITELMA 2009 1 (9) 1. YLEISTÄ 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta on Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden yhteinen etu- ja palvelujärjestö,

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2013 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 1 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 1 1.2 Hallinto... 1 1.2.1 Edustajisto... 1 1.2.2 Hallitus... 1 1.2.3 Tiimit...

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2010 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 1 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 1 1.2 Hallinto... 1 1.2.1 Edustajisto... 1 1.2.2 Hallitus... 1 1.2.3 Tiimit...

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 1 1.1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 1 1.2 Hallinto... 1 1.2.1 Edustajisto... 1 1.2.2 Hallitus... 1 1.2.3 Tiimit...

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2007 1 Yleistä Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (KAMO) on Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden etuja palvelujärjestö. Opiskelijakunnan toiminta perustuu Ammattikorkeakoululakiin

Lisätiedot

2 Hallinto KAMOn hallitukseen kuuluivat toimikaudella 2006 seuraavat opiskelijat:

2 Hallinto KAMOn hallitukseen kuuluivat toimikaudella 2006 seuraavat opiskelijat: TOIMINTAKEROMUS 1.6. 31.12.2006 1 (5) 1 Yleistä (KAMO) on opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö. Opiskelijakunnan toiminta perustuu Ammattikorkeakoululakiin (351/2003). Laki ammattikorkeakoululain muuttamisesta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS KAMOn edustajistoon kuuluivat toimikaudella 2008 seuraavat opiskelijat:

TOIMINTAKERTOMUS KAMOn edustajistoon kuuluivat toimikaudella 2008 seuraavat opiskelijat: TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2008 1 Yleistä Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (KAMO) on Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden etuja palvelujärjestö. Opiskelijakunnan toiminta perustuu Ammattikorkeakoululakiin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 Toimintasuunnitelma 2010 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 10.11.2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2012 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTAKERTOMUS 2010 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 1 2 HALLINTO JA JÄSENASIAT... 2 2.1 Edustajisto... 2 2.2 Hallitus... 2 2.3 Keskusvaalilautakunta... 3 2.4 Henkilöstö

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä 1(5) TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä (Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Opiskelijoita TAMKissa edustaa opiskelijakunta. HALLINTO Opiskelijakunnan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011)

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011) TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011) 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen

Lisätiedot

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet 1 YLEISTÄ Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin O Diako) on Diakonia-ammattikorkeakoulun (myöhemmin Diak) sitoutumaton opiskelijoiden etujärjestö, opiskelijakunta. O Diakon tarkoitus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

YLEISTÄ. Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Toimintasuunnitelma 2009

YLEISTÄ. Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Toimintasuunnitelma 2009 Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Toimintasuunnitelma 2009 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät.

Lisätiedot

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (Hyväksytty valtuustossa 10.12.2012)

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (Hyväksytty valtuustossa 10.12.2012) TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (Hyväksytty valtuustossa 10.12.2012) 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. YLEISTÄ Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen opiskelijakunta. Ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 9.11.2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2010 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTAKERTOMUS

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTAKERTOMUS Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 1 2 HALLINTO JA JÄSENASIAT... 2 2.1 Edustajisto... 2 2.2 Hallitus... 2 2.3 Keskusvaalilautakunta... 3 2.4 Henkilöstö

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTAKERTOMUS 2011 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 1 2 HALLINTO JA JÄSENASIAT... 2 2.1 Edustajisto... 2 2.2 Hallitus... 2 2.3 Keskusvaalilautakunta... 3 2.4 Henkilöstö

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTAKERTOMUS 2013 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 1 2 HALLINTO JA JÄSENASIAT... 2 2.1 Edustajisto... 2 2.2 Hallitus... 2 2.3 Keskusvaalilautakunta... 3 2.4 Henkilöstö

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 (8) Vahvistettu rehtorin päätöksellä 4.12.2014. 1 Opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 (8) Vahvistettu rehtorin päätöksellä 4.12.2014. 1 Opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 (8) 1 Opiskelijakunta Opiskelijakunnan nimi on. Opiskelijakunnasta voidaan käyttää lyhennettä KAMO. Englanniksi opiskelijakunnasta käytetään nimeä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta STRATEGIA

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta STRATEGIA Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta STRATEGIA 2019-2021 Hyväksytty edustajistossa: 25.4.2019 Päivitetty edustajistossa: SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 7 2 OPISKELIJAKUNTA KAMON STRATEGIA... 8 2.1 Toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia VIESTINTÄSTRATEGIA 16.4.2010 Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta Viestintästrategia Suvantokatu 6, 80100 Joensuu 050 341 6346 PL 1627 (Yliopistonranta 3), 70211 KUOPIO 044 576 8419 PL 86 (Kuninkaankartanonkatu

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sivu 1 / 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen opiskelijakunta

Lisätiedot

Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten

Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liitto SAMOK ry valtakunnallinen ja sitoutumaton ammattikorkeakouluopiskelijoiden edunvalvoja perustettu vuonna 1996 perustajaliitot SKOL, STOL ja TERHOL

Lisätiedot

Tuutorointi- ja Tampereella. Ryhmätyöskentelyn tuotokset

Tuutorointi- ja Tampereella. Ryhmätyöskentelyn tuotokset Tuutorointi- ja Vertaistuutorointityörenkaiden yhteistapaaminen 6.4.2006 Tampereella Ryhmätyöskentelyn tuotokset VERTAIS- JA OPETTAJATUUTOREIDEN KESKINÄISET ODOTUKSET JA ROOLIT (1) Työtiimi opiskelija-

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Opiskelijajärjestö- ja kehittämistoiminta OJK0010A12S, op, h

Opiskelijajärjestö- ja kehittämistoiminta OJK0010A12S, op, h Vapaasti valittavat opinnot Päivitys 17.5.2018/HS, PK & J-PT Opiskelijajärjestö- ja kehittämistoiminta OJK0010A12S, 1-10.00 op, 27-267 h Opintokokonaisuudet suoritukset määräytyvät opiskelijan toiminnan

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PAIKALLISEEN EDUNVALVONTAAN

KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PAIKALLISEEN EDUNVALVONTAAN KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PAIKALLISEEN EDUNVALVONTAAN Timo Virtanen - koulutuspoliittinen vastaava 2016 Tampereen Tradenomiopiskelijat ry Abstract in english This document lays out the agenda of educational

Lisätiedot

HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimassa alkaen

HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimassa alkaen HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimassa alkaen 23.2.2015. Condus ry:n hallinto-ohjesääntö täydentää yhdistyksen sääntöjä. Siinä määritellään hallituksen, hallituksen jäsenten sekä jaostojen ja työryhmien

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 15.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 18.1.2016, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Sivu 1 / 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty valtuuston kokouksessa 14.11.2013 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuonna 2015 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä,

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 SEFEn hallitus asettaa toimintakautensa ensimmäisessä kokouksessa työelämätoimikunnan. Puheenjohtajan lisäksi toimikuntaan kuuluu vähintään viisi ja enintään kahdeksan

Lisätiedot

Toimikunnassa tulee olla edustettuna asiantuntemusta yhteiskuntapolitiikasta sekä yksityisen ja julkisen sektorin sopimustoiminnasta.

Toimikunnassa tulee olla edustettuna asiantuntemusta yhteiskuntapolitiikasta sekä yksityisen ja julkisen sektorin sopimustoiminnasta. Liite: ohjesäännöt TYÖELÄMÄN TOIMIKUNTA Toimikunnassa tulee olla edustettuna asiantuntemusta yhteiskuntapolitiikasta sekä yksityisen ja julkisen sektorin sopimustoiminnasta. Tehtävät: - tuoda yhteiskuntapolitiikkaa

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014 ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 25.4.2017 1. Luku Nuorisovaltuuston perusta ja tarkoitus 1 Toiminnan perusta Tampereen nuorisovaltuusto on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 (8) Vahvistettu rehtorin päätöksellä 5.11.2015. 1 Opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 (8) Vahvistettu rehtorin päätöksellä 5.11.2015. 1 Opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 (8) 1 Opiskelijakunta Opiskelijakunnan nimi on Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Opiskelijakunnasta voidaan käyttää lyhennettä KAMO.

Lisätiedot

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus. 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus. 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava Kv-opiskelijat yliopistossamme Toukokuussa 2012 JY:ssa opiskeli 1117 ulkomaalaista opiskelijaa 92 eri maasta

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 15.11.2016 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry säännöt

Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry säännöt 1 / 5 Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry säännöt 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen

Lisätiedot

VETURI V. Ryhmätöiden tuotokset

VETURI V. Ryhmätöiden tuotokset VETURI V Ryhmätöiden tuotokset Tuotettu Kurussa 7.-8.4.2006 Teema 1: Callidus-tuutorointi Vetäjät: tutorsihteeri Heidi Kerbs, HAMOK ja tutorvastaava Jari Nurmi, RANKA 1.1 AMK:N ROOLI (rahoitus? yhteistyökumppanit?

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö. KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016. Yleistä. Sivu 1 / 10

TOIMINTASUUNNITELMA 2016. Yleistä. Sivu 1 / 10 Sivu 1 / 10 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen opiskelijakunta

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina 19.11.2015 klo 18.30 (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 3. Todetaan

Lisätiedot

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus STRATEGIA -2020 JOHDANTO Strategia luo suuntaviivat toiminnalle ja opastaa opiskelijakuntaa paikallisessa (LUC2020) ja valtakunnallisessa toimintaympäristön muutoksessa. Strategian tavoite on löytää ratkaisuja

Lisätiedot

Slovenia-seuran säännöt

Slovenia-seuran säännöt Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 YLEISTÄ Toiminta-ajatus Olutseura William K. ry perustettiin 25.2.1991 vaalimaan olutkulttuuria, oluttietoutta ja oluen arvostusta llä. Sen lisäksi tavoitteena on jäsenten

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 1. Toiminnan tarkoitus Kuopion Yrittäjät ry toimii valtakunnallisen yrittäjäjärjestön paikallisena edunvalvojana Kuopiossa. Kuopion Yrittäjät tekee työtä pienten ja keskisuurten

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1. YLEISTÄ Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (TAMK) toimiva lakisääteinen opiskelijakunta. Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Lisätiedot