TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTASUUNNITELMA 2019"

Transkriptio

1 TOIMINTASUUNNITELMA YLEISTÄ Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (TAMK) toimiva lakisääteinen opiskelijakunta. Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on itsehallinto. Sen lakisääteisiin (Ammattikorkeakoululaki 932/ ) tehtäviin kuuluu jäsentensä yhdyssiteenä toimiminen sekä opiskelijoiden yhteiskunnallisiin, sosiaalisiin, henkisiin ja opiskeluun liittyvien pyrkimysten edistäminen. Opiskelijakunta on kaikkien ammattikorkeakoulussa opiskelevien edunvalvoja. Tamkon edunvalvontatyö koskee lähtökohtaisesti koulutus- ja sosiaalipolitiikkaa. Tamko tuottaa ja tarjoaa jäsenistölleen opiskeluun, opiskelijaelämään ja työllistymiseen liittyviä palveluita. Vuoden 2019 toiminnan painopisteitä ovat korkeakouluyhteisössä vaikuttaminen ja valtakunnalliseen rakenteelliseen kehittämiseen liittyvään keskusteluun osallistuminen. Erityistä huomiota kiinnitetään ammattikorkeakoulun, ammattikorkeakouluopiskelijan ja -tutkinnon asemaan sekä korkeakouluyhteisössä että valtakunnallisesti. Opiskelijakunnan ulkoinen toimintaympäristö on vuonna 2019 murroksessa, sillä opiskelijakorttimarkkinoiden avautuminen tulee vaikuttamaan merkittävästi opiskelijakunnan ydintoimintaan. Vuoden aikana pyritään varautumaan muutoksiin siten, että opiskelijakunnan toimintakyky säilyy STRATEGIAN MUKAISET TAVOITTEET 2019: Edustajisto on kokouksessaan keväällä 2018 hyväksynyt opiskelijakunnan strategian vuosille Alle on listattu strategian päätavoitteet ja toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Hyödynnetään olemassa olevia mittareita strategian toteuttamisessa. TAVOITTAVA VIESTIJÄ - Otetaan käyttöön operatiivinen viestintäsuunnitelma tukemaan strategisen tavoitteen toteutumista. YLI 95% JÄSENASTE - Jatketaan vaikuttamistyötä siten, että muovinen opiskelijakorttipohja olisi korkeakoulun tarjoama etu - Hyödynnetään vuonna 2018 toteutetun kyselyn tuloksia ja luodaan niiden pohjalta toimenpiteitä - Kehitetään sponsoriyhteistöitä kohderyhmää kiinnostavien tahojen kanssa.

2 TALOUDELLINEN VAKAVARAISUUS JA SEN JATKUMINEN - Toimintaympäristön muutoksesta johtuen taloudelliseen vakavaraisuuteen kiinnitetään erityishuomiota - Kehitetään sijoitustoimintaa - Tarkastetaan Tamkon yritysyhteistyösopimuksia, neuvotellaan tarvittaessa muutoksista sekä panostetaan uusien luomiseen. 2. HALLINTO 2.1. TOIMIELIMET EDUSTAJISTO Opiskelijakunnan ylintä päätösvaltaa käyttää vaaleilla valittu edustajisto, joka valvoo ja ohjaa toimeenpanovaltaa käyttävää hallitusta. Edustajiston toiminnasta tiedotetaan aktiivisesti jäsenistölle opiskelijakunnan viestintäkanavia hyödyntäen Toteutetaan edustajiston kehittämisprojekti Tehdään edustajiston toiminnasta aidosti houkuttelevaa Edustajiston hyvinvoinnista ja ryhmäytymisestä pidetään huolta Edustajisto valitsee opiskelijaedustajat ammattikorkeakoululaissa (932/2014) ja opiskelijakunnan säännöissä määritettyihin työryhmiin sekä monijäsenisiin toimielimiin Edustajistolla on jatkuva keskusteluyhteys hallitukseen Edustajisto käy aktiivista keskustelua ajankohtaisista opiskelijoita ja opiskelijakuntaa koskevista asioista HALLITUS Opiskelijakunnassa toimii edustajiston valitsema hallitus, joka vastaa opiskelijakunnan päivittäisestä toiminnasta. Hallituksen alaisuudessa toimivat toimintasuunnitelman toteuttamiseen tarvittavat työryhmät sekä opiskelijakunnan henkilöstö. Hallitus koostuu puheenjohtajasta ja seitsemästä (7) hallituksen jäsenestä Hallitus valitsee opiskelijaedustajat muihin kuin ammattikorkeakoululaissa ja opiskelijakunnan säännöissä määritettyihin työryhmiin Hallitus voi tarvittaessa käyttää työryhmiä tapahtumien ja projektien suunnittelussa ja toteuttamisessa PUHEENJOHTAJA Puheenjohtaja johtaa opiskelijakunnan hallituksen toimintaa. Puheenjohtajan vastuisiin kuuluu: Hallituksen toiminnan johtaminen ja kehittäminen Henkilöstön ja hallituksen tukeminen työtehtävissään Opiskelijakunnan edustaminen

3 Yhteydenpito TAMKin hallintoon Kunnallispoliittinen vaikuttaminen (mm. R35000) Yhteistyö Suomen Opiskelijakuntien Liiton SAMOKin kanssa Yhteyden pitäminen sidosryhmiin VARAPUHEENJOHTAJA Hallituksen varapuheenjohtaja toimii hallituksen puheenjohtajan työparina. Varapuheenjohtajan vastuisiin kuuluu: Muiden hallituksen jäsenten tukeminen vastuualueidensa tehtävissä. Alumniyhteistyön kehittäminen Yritysyhteistyö Hallituksen ja henkilökunnan ryhmäyttäminen Hallituskummitoiminnan koordinointi ja kehittäminen 2.2. HENKILÖSTÖ Tamkolla työskentelee: toiminnanjohtaja, tiedottaja, jäsenpalveluhenkilö, edunvalvontaasiantuntija, tuutoroinnin asiantuntija ja tampere3-asiantuntija. Työtehtäviä voidaan tarvittaessa jakaa kahdelle tai useammalle henkilölle. Tamkon saunatilojen siivouksessa käytetään viikonloppuisin kahta palkattua siivoojaa. Edellä mainittujen lisäksi palvelukseen voidaan tarvittaessa palkata muuta henkilöstöä TALOUS Opiskelijakunnan talouden suuntaviivoista päättää edustajisto Talouden toiminnoista vastaavat toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja Opiskelijakunnan taloutta kehitetään systemaattisesti Varaudutaan toimintaympäristön muutosten mahdollisiin taloudellisiin vaikutuksiin 2.4. TOIMITILAT Toteutetaan saunatilojen remontti taloudellisten resurssien niin salliessa Pidetään sauna- ja kokoustilojen varustelutaso kilpailukykyisenä Opiskelijakunta voi luovuttaa käytössään olevia tiloja alayhdistystensä käyttöön. Ylläpidetään toimiston kahvitarjoilua. Pyritään kehittämään tarjoilu taloudellisesti kestäväksi YHTEISTYÖ JA SIDOSRYHMÄT Tamkolla on yhteistyökumppaneita, ja se pyrkii luomaan yhteistyösopimuksia, jotka hyödyttävät opiskelijakuntaa ja jäsenistöä. Lisäksi pyritään vaikuttamaan aktiivisesti yhteisöissä, joissa Tamko on osallisena. Tamko on jäsenenä seuraavissa yhteisöissä. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry

4 Opiskelijoiden liikuntaliitto ry Opiskelijan Tampere ry Tampereen Kauppakamari Tampereen orastavat lihakset urheiluseura ry - TOLU Varsinainen toiminta 3.1. KOULUTUSPOLITIIKKA Tamkon koulutuspoliittinen toiminta sisältää koulutuksen ja korkeakoulupalveluiden toimivuuden seurantaa sekä niiden laadun ylläpitämiseen ja kehittämiseen tähtäävää toimintaa. Tamkon koulutuspoliittista edunvalvontaa toteutetaan tarjoamalla opiskelijalle matalan kynnyksen palautteenantomahdollisuus koulutukseen ja korkeakoulupalveluihin liittyen. Lisäksi Tamko toimii havaittujen kehityskohteiden parantamiseksi, tiedottaa aktiivisesti edunvalvonnasta ja edustaa opiskelijoita erilaisissa työryhmissä. Tiivistetään Tamkon ja alayhdistysten koulutuspoliittisten vastaavien yhteistyötä Kehitetään Tamkon ja muiden tamperelaisten korkeakoulutoimijoiden yhteistyötä koulutuspoliittisella sektorilla Vaikutetaan korkeakouluyhteisössä joustavien opintopolkujen, kuten ristiinopiskelun, AHOT-menettelyn ja työn opinnollistamisen toimivuuteen. Lisäksi vaikutetaan ylempään korkeakoulututkintoon siirtymisen helpottamiseksi Vaikutetaan korkeakouluyhteisössä opetusyhteistyön toimivuuden takaamiseksi Kehitetään edunvalvonnan tavoitettavuutta ja opiskelijoiden tietoisuutta edunvalvonnasta 3.2 SOSIAALIPOLITIIKKA Tamkon sosiaalipoliittisella toiminnalla tarkoitetaan asumiseen, opintososiaalisiin etuihin, tasa-arvoon, esteettömyyteen ja terveydenhuoltoon liittyvää edunvalvontaa. Toiminnan tavoitteena on opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen, johon pyritään osallistumalla sosiaalipolitiikkaan liittyviin tapahtumiin sekä toimimalla erilaisissa työryhmissä. Vaikutetaan opiskelijoiden opintososiaalisen aseman parantamiseksi Koordinoidaan häirintäyhdyshenkilötoimintaa Vaikutetaan YTHS muutosprosessissa; tavoitteena säilyttää vähintään Tampereen opiskelijaterveydenhuollon tasoinen palvelu 3.3. TUUTOROINTI Tamkon tuutoritoiminta on huomattava osa opiskelijan ohjaustoimintaa TAMKissa ja sillä on merkittävä rooli opiskelijakunnan toiminnassa niin tiedotuksessa, koulutuksissa kuin jäsenrekrytoinnissakin. Tuutorointia toteutetaan opiskelijakunnan ja TAMKin välisen yhteistyö- ja rahoitussopimuksen mukaisesti. Tamkon koordinoiman tuutoritoiminnan tarkoituksena on ohjata, tukea ja opastaa opiskelijoita heidän opintopoluillaan. Kehitetään YAMK- ja monimuoto-opiskelijoiden orientaatiota

5 Kehitetään degreetuutoreiden koulutusta kattavammaksi, esimerkiksi Kopterikoulutukseen osallistumisella Kehitetään opettaja- ja opiskelijatuutorityöparien yhteistyötä Suunnitellaan malli tukemaan opiskelijoiden hyvinvointia ja käynnistetään pilotointi 3.4. KANSAINVÄLISYYS Tamkon kansainvälisen toiminnan tarkoituksena on edistää TAMKissa opiskelevien vaihtoopiskelijoiden sekä ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden asemaa ja yhdenvertaisuutta. Kansainvälistä edunvalvontaa toteutetaan vaikuttamalla työryhmissä, pitämällä yllä sidosryhmäyhteistyötä sekä koordinoimalla kansainvälisyystuutorointia, jonka tarkoituksena on ohjata, tukea ja opastaa kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita. Tarjotaan ulkomaalaisille tutkinto- ja vaihto-opiskelijoille yhtäläiset mahdollisuudet palveluihin ja osallistua toimintaan Toimitaan yhteistyössä Club International Tampere (CLINT) kanssa ja tuetaan kansainvälisille opiskelijoille suunnattujen tapahtumien järjestämistä Toimitaan yhteistyössä TAMKin kansainvälisyys- ja kielipalveluiden sekä korkeakouluyhteisön kansainvälisyyssektoreiden kanssa 3.5. HYVINVOINTI JA LIIKUNTA Tamko toimii yhteistyössä korkeakouluyhteisön liikuntapalveluiden kanssa, jonka tehtävänä on järjestää opiskelijoille monipuolista ja laadukasta liikuntapalvelua. Toimintaa ohjataan liikunnan ohjausryhmässä. Liikunnan ja hyvinvoinnin merkityksen korostaminen opiskelijoiden arjessa Toimitaan yhteistyössä Opiskelijoiden Liikuntaliiton OLL:n sekä Tolu ry:n kanssa Tarkastellaan ja kehitetään korkeakouluyhteisön liikuntapalveluiden toimintaa Koordinoidaan Tolu ry:n, korkeakouluyhteisön liikuntapalveluiden ja Tamkon välistä yhteistyötä Kehitetään ja aktivoidaan liikuntakaveri-toimintaa Voidaan hakea OSM-kilpailujen järjestämisvastuuta Edistetään opiskelijoiden hyvinvointia järjestämällä päihteettömiä tapahtumia 3.6 KERHOT JA ALAYHDISTYKSET Ainejärjestö- ja kerhotoiminta ovat merkittävä osa opiskelijakunnan toimintaa. Opiskelijakunta tarjoaa alayhdistyksilleen toiminnallista ja taloudellista tukea sekä mahdollistaa uusien kerhojen perustamisen opiskelijakunnan yhteyteen. Alayhdistystoimintaa kehitetään monipuolisesti yhdessä alayhdistysten kanssa pyrkien opiskelijoiden yhteisöllisyyden parantamiseen. Tarjotaan ainejärjestö- ja kerhotoimijoille perehdytystä yhdistystoiminnasta Mahdollistetaan korkeakouluyhteisön yhteisten kerhojen toiminta Tamkon alaisena 3.7 KULTTUURI JA VAPAA-AIKA

6 Opiskelijakunnan tehtävä opiskelijoiden yhdyssiteenä toimimiseen toteutetaan järjestämällä mahdollisuuksia tutustumiseen ja verkostoitumiseen. Opiskelijakunnan toiminta ja tapahtumat ovat avoimia kaikille opiskelijoille. Kehitetään tapahtumia vastaamaan opiskelijoiden toiveita Tursaspassin avulla tarjotaan aloittaville opiskelijoille mahdollisuus tutustua tamperelaiseen opiskelijakulttuuriin ja -toimintaan 3. PALVELUT Opiskelijakunnan yksi näkyvimpiä palveluita on opiskelijakortti. AMK-opiskelijakorttia kehitetään yhdessä muiden opiskelijakuntien kanssa, jotta se palvelisi opiskelijoita mahdollisimman hyvin sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Digitaalisen opiskelijakortin kehittämistä jatketaan yhdessä Opiskelijan Tampereen ja Tampereen ylioppilaskunnan (TREY) kanssa. Opiskelijakunta järjestää vuosittain Portti Työelämään -rekrytointitapahtuman, jonka tarkoituksena on tarjota opiskelijoille mahdollisuuksia yritysten kohtaamiseen ja työllistymiseen. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä ainejärjestöjen ja kerhojen sekä TAMKin kanssa. Jäsenpalveluinaan opiskelijakunta tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia, joita ovat esimerkiksi: Tapahtumalippujen välittäminen Liikuntamaksun suorittaminen Liikunta- ja vapaa-ajan välineiden lainaaminen Haalarimerkki- ja tuotemyynti Survival Kit -toiminta vaihto-opiskelijoille Sauna- ja kokoustilojen vuokraus 4. VIESTINTÄ JA TIEDOTUS Viestintä tukee Tamkon edunvalvontaan, palveluiden tuottamiseen sekä jäsenhankintaan liittyviä tavoitteita. Tamko tiedottaa jäsenilleen säännöllisesti omasta toiminnastaan, muista opiskeluun ja opiskelijaelämään liittyvistä ajankohtaisista asioista ja pyrkii dialogiin sidosryhmiensä kanssa. Viestintä tukee myös vaikuttamistyötä ammattikorkeakoulussa ja yhteiskunnassa. Toteutetaan vuonna 2018 tehtyä operatiivista viestintäsuunnitelmaa strategisen päätavoitteen saavuttamiseksi Mitataan ja kehitetään Tamkon viestintää kokonaisvaltaisesti Kehitetään erityisesti edustajiston toiminnasta sekä edustajistovaaleista viestimistä Viestitään valtakunnallisista vaaleista

7 5. MARKKINOINTI JA JÄSENHANKINTA Jäsenhankinta ja palveluiden tarjoaminen jäsenille ovat opiskelijakunnan toiminnan kulmakiviä. Vuonna 2019 pyritään kehittämään Tamkon yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa sekä luomaan uusia yhteistyökanavia sekä mahdollisia yhteistyösopimuksia jäsenhankinnan tueksi. Tärkeimpiä markkinointikeinoja ovat: Tamko-infot kaikille aloittaville opiskelijoille Edustajiston ja hallituksen päivittäisestä toiminnasta tiedottaminen mm. edunvalvontauutisten avulla Jäseneduista tiedottaminen Tamko topics Tuutoritoiminta Aktiivinen näkyvyys tapahtumissa ja eri toimipisteillä Sosiaalinen media Hyväksytty edustajistossa

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. YLEISTÄ Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen opiskelijakunta. Ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016. Yleistä. Sivu 1 / 10

TOIMINTASUUNNITELMA 2016. Yleistä. Sivu 1 / 10 Sivu 1 / 10 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen opiskelijakunta

Lisätiedot

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (Hyväksytty valtuustossa 10.12.2012)

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (Hyväksytty valtuustossa 10.12.2012) TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (Hyväksytty valtuustossa 10.12.2012) 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011)

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011) TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011) 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen

Lisätiedot

Huolehditaan kampuksien välisestä taloudellisesta tasa-arvosta, sekä palveluiden tasaarvoisesta

Huolehditaan kampuksien välisestä taloudellisesta tasa-arvosta, sekä palveluiden tasaarvoisesta TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Yleistä Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sivu 1 / 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen opiskelijakunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Sivu 1 / 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty valtuuston kokouksessa 14.11.2013 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä 1(5) TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä (Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Opiskelijoita TAMKissa edustaa opiskelijakunta. HALLINTO Opiskelijakunnan

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus STRATEGIA -2020 JOHDANTO Strategia luo suuntaviivat toiminnalle ja opastaa opiskelijakuntaa paikallisessa (LUC2020) ja valtakunnallisessa toimintaympäristön muutoksessa. Strategian tavoite on löytää ratkaisuja

Lisätiedot

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.

Lisätiedot

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY Sisällys TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY... 1... 1 1. UUSI TOIMINTA 19.11.2018-2019... 3 1.1. Aiemmin käynnistyneet projektit... 3 1.2. Uudet projektit... 3 2. VAKIINTUNUT TOIMINTA VUONNA 2019...

Lisätiedot

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014 ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet 1 YLEISTÄ Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin O Diako) on Diakonia-ammattikorkeakoulun (myöhemmin Diak) sitoutumaton opiskelijoiden etujärjestö, opiskelijakunta. O Diakon tarkoitus

Lisätiedot

KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PAIKALLISEEN EDUNVALVONTAAN

KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PAIKALLISEEN EDUNVALVONTAAN KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PAIKALLISEEN EDUNVALVONTAAN Timo Virtanen - koulutuspoliittinen vastaava 2016 Tampereen Tradenomiopiskelijat ry Abstract in english This document lays out the agenda of educational

Lisätiedot

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014 KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE Järjestökoulutus 12.2.2014 Koulutuksen sisältö Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä? Kvvastaavana

Lisätiedot

Jäsenpalvelut. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on

Jäsenpalvelut. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on Jäsenpalvelut Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on tukea opiskelijakuntatoimijoiden edellytyksiä toimia ammattikorkeakouluopiskelijoiden

Lisätiedot

Nykytilan määrittely: SWOT

Nykytilan määrittely: SWOT Strategia 2018-2021 Johdanto Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKOn strategia on laadittu vuonna 2017 aiemman strategiakauden päättyessä. Strategia on laadittu vuosille 2018-2021. Lähtökohtana

Lisätiedot

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 19.3.2012 SISÄLLYS: 1. Viestinnän tavoitteet ja periaatteet 2. JKY:n hallituksen viestinnälliset vastuualueet 3. JKY:n viestintäkanavat 4. Viestintäsuunnitelman

Lisätiedot

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 27.1.2016 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten

Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liitto SAMOK ry valtakunnallinen ja sitoutumaton ammattikorkeakouluopiskelijoiden edunvalvoja perustettu vuonna 1996 perustajaliitot SKOL, STOL ja TERHOL

Lisätiedot

Hei uusi opiskelija! Vaasan yliopiston ylioppilaskunta

Hei uusi opiskelija! Vaasan yliopiston ylioppilaskunta Hei uusi opiskelija! Vaasan yliopiston ylioppilaskunta Mitä haluamme kertoa teille? Mikä on VYY? Mikä on jäsenmaksu ja mitä sillä saa? Mistä saa opiskelijakortin? Ketä siellä VYY:ssä oikein on? Miten sinä

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) linjaus opiskelijan yhteiskunnasta,

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY Järjestökoulutus, Joensuu, ti 5.2.18 Mikä ISYY? Ylioppilaskunta tavoitteena on opiskelijoiden aseman ja hyvinvoinnin edistäminen yliopistossa ja yhteiskunnassa

Lisätiedot

TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE

TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE Tampereen Insinöörit ry 3.11.2014 Kolmivuotissuunnitelma 2015-2017 TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE 2015-2017 1.TOIMINTA-AJATUS Tampereen Insinöörit ry on ammattikuntaa yhdistävä

Lisätiedot

Brändikirja. Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Brändikirja. Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Brändikirja Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Lukijalle 2 Lukijalle Tämän brändikirjan tarkoitus on avata identiteettiämme, innostaa sinua ajattelemaan uudella tavalla ja sitä kautta selkeyttää

Lisätiedot

Opiskelijakunta OSAKO VIESTINTÄSTRATEGIA 2015 2017

Opiskelijakunta OSAKO VIESTINTÄSTRATEGIA 2015 2017 Opiskelijakunta OSAKO VIESTINTÄSTRATEGIA 2015 2017 Viestintästrategian rooli Opiskelijakunta OSAKOssa viestintä ymmärretään osaksi kaikkea opiskelijakunnan toimintaa. OSAKO viestii erityisesti rekrytoidakseen

Lisätiedot

Edunvalvonta ainejärjestöissä

Edunvalvonta ainejärjestöissä Edunvalvonta ainejärjestöissä Mitä kopo- ja sopovastaavat voivat tehdä? Joni, Minttu, Inari, Laura-Maria ja Janne 24.1.2017 Esittäytyminen Inari, Minttu, Joni, Laura-Maria ja Janne Tilaisuuden läpivienti

Lisätiedot

K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I

K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I S T R AT E G I AT Y Ö 2 0 1 8-2 0 2 5. S T R AT E G I A A P Ä I V I T E T Ä Ä N V U O S I T TA I N. KPKO - MISSIO & VISIO Missio: Jalostamme

Lisätiedot

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia VIESTINTÄSTRATEGIA 16.4.2010 Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta Viestintästrategia Suvantokatu 6, 80100 Joensuu 050 341 6346 PL 1627 (Yliopistonranta 3), 70211 KUOPIO 044 576 8419 PL 86 (Kuninkaankartanonkatu

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia Hyväksytty edustajiston kokouksessa 25.10.2017 Viestintästrategia 1. Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta (Tamy) ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 LIITE 1 TOKYO ry Toimintasuunnitelma 2010 Yleistä Yhdistyksen nimi on Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys käyttää nimestään lyhennettä TOKYO. Yhdistyksen

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 10.11.2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2012 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2014 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Sisällys Teemavuosi 2014 Tavoite 1: Nollataan talous

Lisätiedot

VIESTINTÄ- STRATEGIA. JYYn viestinnän periaatteet

VIESTINTÄ- STRATEGIA. JYYn viestinnän periaatteet VIESTINTÄ- STRATEGIA Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY Johdanto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia määrittelee, millaista JYYn viestinnän tulee olla, jotta se tukee ylioppilaskunnan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi 9.-10.2.2019 Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori ALOITUS Mitä tiedät SOOL-vastaavan toimenkuvasta? Mitä ajattelet SOOLvastaavan tekevän? Mitä odotuksia

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 Toimintasuunnitelma 2010 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

TREY. Tampereen ylioppilaskunta. Strategia Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TREY. Tampereen ylioppilaskunta. Strategia Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa TREY Tampereen ylioppilaskunta Strategia 2019-2022 Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 6.11.2018. Strategian visuaalinen esitysasu ylioppilaskunnan brändin mukaisesti tulossa

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY Sisällys 1. UUSI TOIMINTA VUONNA 2014... 3 1.1. Aiemmin käynnistyneet projektit... 3 1.2. Uudet projektit... 3 2. VAKIINTUNUT TOIMINTA VUONNA 2014... 4 2.1. TUrVoKe ry... 4 2.2. Hallinto... 4 2.3. Jäsenpalvelut...

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010.

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010. STRATEGIA 2015 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti, joten keskeiset tavoitteet ja toimintatavat on syytä kirjata

Lisätiedot

Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017

Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017 1 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti,

Lisätiedot

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/ Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/14 27.3.14 Lähetekeskustelun kulku 1. Esittely: Mitä on tapahtunut ennen vuotta 2014? 2. OLL-esittely /Hanna Huumonen, pj, OLL 3. Kysymykset

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE 2014 Kari Sutinen, pj TOIMINNAN OSA-ALUEET KOKOUSTOIMINTA KOULUTUS/EDUNVALVONTA, AKTIIVIT, JÄSENISTÖ EDUNVALVONTA JA VAIKUTTAMINEN, AKTIIVIT/JÄSENISTÖ/TYÖNANTAJAT

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Arene ry:n kannanotto (5.3.2014) Yhteiskunnan ja talouselämän muutosten

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Tiedekuntajärjestöjen pisteytyskriteerit Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit Edunvalvonta

Tiedekuntajärjestöjen pisteytyskriteerit Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit Edunvalvonta Tiedekuntajärjestöjen pisteytyskriteerit Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2018 1 Edunvalvonta Pisteitä annetaan opiskelijoiden edunvalvonnasta tiedekunnassa ja tutkinto-ohjelmassa, yhteydenpidosta

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 Johdanto Tämän toimintasuunnitelman on valmistellut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Valmistelussa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma 2018-2020 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 12/2017 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2018 1. Yhdenvertainen ja tasa-arvoinen LYY Lapin yliopiston ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

Alueryhmätoiminta 2018

Alueryhmätoiminta 2018 Alueryhmätoiminta 2018 Alueryhmien tapaamisen tuotokset 22. - 23. 9.2017 Yhdistyksen johdon päivillä sovittua kevät 2017 Vuonna 2017 valitut alueryhmät muuttuvat jaostoksi. Jaostot päättävät keskinäisestä

Lisätiedot

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Vihreä lista Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Ylioppilaskunta edustaa yliopiston opiskelijoita ja on siten merkittävä yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja niin yliopistolla ja opiskelukaupungissa

Lisätiedot

Mukana hankkeessa TYÖSTÄ OPPIMASSA, TYÖHÖN ARBETE KOMPETENS KARRIÄR

Mukana hankkeessa TYÖSTÄ OPPIMASSA, TYÖHÖN ARBETE KOMPETENS KARRIÄR Mukana hankkeessa SAMOK tukee hankkeen tavoitteita välittämällä tietoa hankkeen toiminnasta opiskelijoille ja sidosryhmilleen. Jokainen korkeakoulu varmistaa opiskelijakunnan ja opiskelijoiden osallistamisen

Lisätiedot

SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA

SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA SUOMEN SOTILASURHEILULIITON STRATEGIA 2018-2021 Visio 2018-2020 Elinikäisen liikuntainnostuksen aktivoija Talous- ja viestintävaliokunta Toimintaympäristö Nykyinen toimintaympäristö Viestintä Liiton viestintä

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan

Lisätiedot

Opiskelijajärjestö- ja kehittämistoiminta OJK0010A12S, op, h

Opiskelijajärjestö- ja kehittämistoiminta OJK0010A12S, op, h Vapaasti valittavat opinnot Päivitys 17.5.2018/HS, PK & J-PT Opiskelijajärjestö- ja kehittämistoiminta OJK0010A12S, 1-10.00 op, 27-267 h Opintokokonaisuudet suoritukset määräytyvät opiskelijan toiminnan

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HENKILÖSTÖOHJESÄÄNTÖ. - Projektityöntekijät. C) muut työntekijät. 2.1 Toimenkuvat. Edustajiston päätös 27.3.

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HENKILÖSTÖOHJESÄÄNTÖ. - Projektityöntekijät. C) muut työntekijät. 2.1 Toimenkuvat. Edustajiston päätös 27.3. sivu 1/5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HENKILÖSTÖOHJESÄÄNTÖ

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

- Turun ylioppilaslehden toimittajaharjoittelija - Projektityöntekijät TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HENKILÖSTÖOHJESÄÄNTÖ. C) muut työntekijät

- Turun ylioppilaslehden toimittajaharjoittelija - Projektityöntekijät TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HENKILÖSTÖOHJESÄÄNTÖ. C) muut työntekijät sivu 1/5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HENKILÖSTÖOHJESÄÄNTÖ

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012 Numerot otsikoiden edessä tarkoitaa prioriteettiä 1 = tärkeä, 2 = melko tärkeä Edunvalvonta 1 Luodaan METKAlle poliittinen ohjelma

Lisätiedot

AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019

AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019 AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019 Sukupolvipolitiikka, osaaminen ja sivistys tulevaisuuden kivijalaksi. 12.10.2018 Vaalien tärkeät kysymykset 2 Miten kehitämme korkeakoulutusta vastaamaan tulevaisuuden

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Osa kolmikantaa Opiskelijat Professorit Yliopistoyhteisö Henkilökunta Opiskelijatoiminnan yhteisöt Ylioppilaskunta Korkeakoulujärjestö Kilta Ainejärjestö

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2018. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Mikä on suosikkipaikkasi Jyväskylässä? Jyväskylä on fuksin uusi koti Ihminen on onnellisempi,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

OSAKOn strategia 2014-2017

OSAKOn strategia 2014-2017 OSAKOn strategia 2014-2017 Johdanto, strategiatyöryhmän terveiset lukijalle Opiskelijakunnan edustajisto perusti vuoden 2013 ensimmäisessä kokouksessaan strategiatyöryhmän, johon nimettiin seitsemän OSAKOn

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010 Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

AMEO-strategia

AMEO-strategia AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus

Lisätiedot

YLEISTÄ. Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Toimintasuunnitelma 2009

YLEISTÄ. Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Toimintasuunnitelma 2009 Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Toimintasuunnitelma 2009 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät.

Lisätiedot

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU - SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA - hankkeen toimenpiteiden toteuttaminen (kunnat, yritykset, kuluttajat) Mika Yli-Petäys projektipäällikkö, Lapuan kaupunki Toimitusjohtaja, Thermopolis

Lisätiedot

Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMMAKKOn STRATEGIA

Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMMAKKOn STRATEGIA Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMMAKKOn STRATEGIA 2016-2021 1 JOHDANTO Tämä dokumentti on hyväksytty Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan strategiaksi opiskelijakunnan edustajiston

Lisätiedot