SF Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SF Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2015"

Transkriptio

1 SF Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2015

2 2 YHDISTYS SF Caravan Turku ry toimii sääntöjensä mukaisesti ensisijaisesti jäsenperheittensä matkailuajoneuvojen käyttömahdollisuuksien edistämiseksi. Pääkohteena on yhdistyksen oman alueen, Kesäniemen, kehittäminen ja rakentaminen. Alueen siirtyminen yhdistyksen omistukseen vuoden 2002 alussa on tuonut toimintaan lisävarmuutta ja selkeyttänyt alueen kehittämissuunnitelmia. Kesällä 2004 käyttöön otettu uusi sauna, uusien vaunupaikkojen raivaaminen ja vesijättömaan lunastus, syksyllä 2005 ja keväällä 2006 tapahtunut uimarannan ruoppaus ja kunnostustyö sekä kesällä 2012 hankittu ja paikalleen asennettu uusi uimalaituri ovat esimerkkejä alueen jatkuvasta kehittämisestä ja palvelujen paranemisesta. Lisäksi alueelle on vuonna 2013 hankittu uudempi traktori ja pienoiskaivinkone. Alueelle valmistui syksyllä 2010 PTS työryhmän laatima pitkän tähtäimen suunnitelma, jonka päivittämistä, noudattamista ja toteutumista johtokunta valvoo ja odottaa kaavamuutosta. Jäsenten käyttöön pyritään lisäksi saamaan kohtuuhintaisia ja tasoisia sopimusalueita, jotta eri käyttäjäryhmät tulisivat tasapuolisesti huomioonotetuiksi. Tavoitteena on saada jäsenet aktiivisesti mukaan yhdistyksen toimintaan tarjoamalla heille mahdollisuus tuoda uusia ideoita toimintaan ja toteuttaa niitä esim. toimikuntien kautta. Samaan tähtäävät johtokunnan Kesäniemessä ja Ruissalossa vähintään kerran vuodessa järjestämät keskustelutilaisuudet. Lisäksi yhdistys osallistuu aktiivisesti vuotuisten Caravan Show & Camping messujen järjestelyihin sekä paikkakunnalla järjestettäviin muihin alan tilaisuuksiin. JOHTOKUNTA Johtokunta toteuttaa yleisten kokousten päätökset ja valvoo ja ohjaa toimikuntien toimintaa sekä yhdistyksen varainkäyttöä. Johtokunta hoitaa yhteydet eri sidosryhmiin ja viranomaisiin. Johtokunnan jäsenet tutustuvat vuosittain yhdistyksen omaan alueeseen, Kesäniemeen, Vehmaalla sekä yhdistyksen talvialueeseen, Ruissaloon, Turussa. Näillä molemmilla alueilla järjestetään johtokunnan toimesta vähintään kerran vuodessa tapahtuma, jossa alueen asukkailla on tilaisuus kuulla yhdistyksen suunnitelmista ja tavoitteista alueiden kehittämiseksi ja osallistua rakentavaan keskusteluun ja mielipiteenvaihtoon johtokunnan kanssa. Johtokunta kokoontuu joka kuukauden 1. maanantaina (lukuun ottamatta heinä ja elokuuta) yhdistyksen toimistossa. Tällöin johtokunta huolehtii myös toimiston päivystyksestä. Johtokunnan kokouksiin voivat osallistuvat yhdistyksen puheenjohtajan ja johtokunnan jäsenten lisäksi yhdistyksen toimikuntien puheenjohtajat ja asiamiehet sekä taloudenhoitaja. Puheenjohtajan ja johtokunnan jäsenten yhteystiedot löytyvät yhdistyksen lehdestä ja internetsivuilta. Syksyllä 2010 valmistui johtokunnan nimeämän PTS projektityöryhmän laatima Kesäniemen pitkän tähtäimen suunnitelman loppuraportti, jota pidetään ajan tasalla vuosittaisilla tarkistuksilla. Tähän suunnitelmaan kerättiin mm. Kesäniemen rakennushankkeet tärkeysjärjestyksessä sekä yhdistyksen isompaa rahoitusta vaativat hankinnat. Tällä toimenpiteellä vakautetaan yhdistyksen varainkäyttö ja suunnitelmallinen talous. Kesäniemen rantakaavamuutos aloitettiin vuonna 2012 ja sitä jatketaan vuonna 2015.

3 3 TOIMIKUNNAT Vuonna 2015 yhdistyksessä toimivat seuraavat toimikunnat: Caravan Show & Camping toimikunta, Kesäniemitoimikunta, naistoimikunta, Ruissalotoimikunta, turvatoimikunta ja urheilutoimikunta. Toimikuntien lisäksi yhdistyksessä on matkailuasiamies, nuorisoyhdyshenkilö ja turvaasiamies. CARAVAN SHOW & CAMPING TOIMIKUNTA Toimikunta suunnittelee yhdessä SF Caravan ry:n ja Turun Messu ja Kongressikeskus Oy:n kanssa Caravan Show & Camping messujen toteuttamisen ja ylläpitää pysyvää ohjeistoa ko. tapahtumalle. Caravan Show & Camping toimikunnan puheenjohtaja osallistuu messujen päätoimikunnan kokouksiin. Lisäksi kokouksiin osallistuvat päätoimikunnan kutsumat henkilöt. Toimikunta järjestää samanaikaisesti messujen kanssa Caravan Show & Camping treffit Turun Messu ja Kongressikeskuksen piha alueella. Toimikunta tekee treffialueelle pelastussuunnitelman, tilapäisen leirintäalueilmoituksen ja ilmoituksen yleisötilaisuudesta sekä muut viranomaisilmoitukset treffitapahtumasta. Toimikunta huolehtii Turun Messu ja Kongressikeskuksen F hallissa olevan vuokravaraston järjestyksestä. Toimikunta ylläpitää pysyvää ohjeistoa ko. tapahtumalle. Toimikunnan yhteystiedot löytyvät yhdistyksen lehdestä ja www sivuilta. Caravan Show & Camping 2015 järjestetään Turun Messu ja Kongressikeskuksessa. Toimikunta on ottanut aktiivisen roolin myös muiden kuin Kesäniemessä järjestettävien yhdistyksen treffien ja tapahtumien järjestämisessä. KESÄNIEMITOIMIKUNTA Kesäniemen rakentamista jatketaan mahdollisuuksien mukaan ja korjauksia tehdään tarpeen mukaan. Treffejä ja tapahtumia tullaan vuonna 2015 järjestämään seuraavasti: Helmikuun 21. päivänä vietetään talviriehaa. (viikko 8) Pääsiäistreffit pidetään huhtikuun päivä. Valitaan miilumestari ja valmistetaan rosvopaistia. Toukokuussa vietetään liikuntalauantai. Juhannusta vietetään perinteisin menoin mm. Kesäniemikasteen ja tikkakisan merkeissä. Heinäkuun 25. päivänä heitetään naispuolinen unikeko laiturilta mereen ja nautitaan unikeonaamukahvit. Elokuun 8. päivänä petankikilpailut Best Caravan Cup. Lokakuun päivänä järjestetään Silakkatreffit.

4 4 Joulukuun 5. päivänä vietetään Kesäniemessä pikkujoulua. Joulukuun 31. päivänä vietetään uuden vuoden vastaanottoa. Kaikista yllä mainituista tapahtumista huolehtii Kesäniemen treffi ja ohjelmatoimikunta. Toimikunta järjestää lisäksi ohjelmailtoja Kesäniemessä (karaokeiltoja, diaesityksiä yms.). Kaikissa tapahtumissa ja treffeillä tullaan erityisesti ottamaan huomioon lapset ja nuoret. Heille tullaan mahdollisuuksien mukaan järjestämään heidän ikäänsä sopivaa ohjelmaa. Kesäniemi kuuluu Caravan Huiput ketjuun, jonka vuoksi palvelujen parantaminen ja vierailijoiden viihtyminen alueella on erityisesti huomioitava. Kesäniemitoimikunta huolehtii joka kuukauden 4. maanantai yhdistyksen toimiston päivystyksestä lukuun ottamatta heinä ja elokuuta. Toimikunnan yhteystiedot löytyvät yhdistyksen lehdestä ja internetsivuilta. NAISTOIMIKUNTA Toimikunta hoitaa Caravan Show & Camping treffeillä tammikuussa 2015 treffitoimihenkilöiden kahvituksen. Toimikunta hoitaa kahvituksen tarvittaessa muissa tilaisuuksissa. Uudet haasteet ja jäsenet toimikunta on valmis ottamaan iloisella mielellä vastaan. Naistoimikunta kokoontuu joka kuukauden 3. maanantaina (lukuun ottamatta heinä ja elokuuta) keskustelun ja suunnittelun sekä askartelun ja yhdessä tekemisen merkeissä yhdistyksen toimistossa. Tällöin toimikunta huolehtii myös toimiston päivystyksestä. Toimikunnan yhteystiedot löytyvät yhdistyksen lehdestä ja internetsivuilta. RUISSALOTOIMIKUNTA Ruissalotoimikunta hoitaa Turku TouRingiltä vuosittain talvikaudeksi (syyskuusta toukokuuhun) Ruissalo Campingiltä vuokrattua leirintäaluetta. Toimikunta järjestää alueella ohjelmaa ja osallistuu mm. VankkuriViesti ry:n petanquemestaruuskilpailujen järjestämiseen. Ohjelmaa järjestetään tarpeen mukaan, mm. karaokeiltoja, rantagrilliiltoja, luontopolkuja yms. mitä jäsenistö vain ehdottaa. Toimikunta osallistuu myös treffien järjestämiseen, mikäli sellaisia Ruissalossa päätetään pitää. Toimikunta hoitaa alueen tiedottamisen ja yhteydenpidon johtokunnan kanssa. Tarpeen vaatiessa toimikunta hoitaa myös satunnaisia isännän tehtäviä varalla. Toimikunta pyrkii mahdollisuuksien mukaan kehittämään aluetta ja lisäämään alueen viihtyvyyttä ja vetovoimaisuutta. Ruissalotoimikunta kokoontuu tarpeen vaatiessa. Kokoontumiset järjestetään Ruissalon talvialueen keittiötilassa. Toimikunnan yhteystiedot löytyvät yhdistyksen lehdestä ja internetsivuilta. TURVATOIMIKUNTA Toimikunnan toimialaan kuuluu matkailuajoneuvon turvallinen ja oikea käyttö, joka sisältää ajokorttiasiat, kytkennät, oikean kuormauksen sekä ajoneuvon hallinnan liikenteessä ja leiriydyttäessä. Toisena toimialana on tekniikka sisältäen sähkö ja kaasukytkennät sekä katsastusasiat. Toimikunta neuvoo ja opastaa yhdistyksen jäseniä vaunuyhdistelmän ja matkailuauton käsittelyssä mm. järjestämällä ajoharjoituksia, joissa halukkaat voivat suorittaa myös liiton myöntämiä ajotaitomerkkejä. Ajoharjoituksia järjestetään Turun Messu ja

5 5 Kongressikeskus Oy:n kentällä. Toimikunta on mukana koko maata koskevien ajotaitotapahtumien järjestelyissä aina, kun ne osuvat omalle paikkakunnalle, ja pyydettäessä muuallakin. Yhdistyksen treffeillä toimikunta on mukana joko omalla ohjelmalla tai muiden toimikuntien apuna. Tapahtumien aikana toimikunta puuttuu mahdollisiin turvallisuusepäkohtiin. Toimikunta on valmis auttamaan myös muita yhdistyksiä toimialansa mukaisten ohjelmien ja tapahtumien järjestelyissä. Toimikunta ottaa osaa liiton järjestämiin koulutustilaisuuksiin ja julkaisee toimialaansa kuuluvia kirjoituksia sekä avustaa yhdistyksen muita toimikuntia. Yhdistyksen järjestämillä treffeillä ja omilla alueilla toimikunta suorittaa turvatarkastuksia ja pyrkii monin eri tavoin vaikuttamaan siihen, että harrastuksemme olisi madollisimman turvallista ja ongelmatonta niin leiriydyttäessä kuin liikenteessäkin. Turvatoimikunnan jäsenet ovat valmiita opastamaan jäsenistöä kaikissa alaan liittyvissä asioissa. Toimikunnan yhteystiedot löytyvät yhdistyksen lehdestä ja internetsivuilta. URHEILUTOIMIKUNTA Toimikunta ylläpitää jäsenten kuntoliikuntaa ja hoitaa lentopallon pelivuorot perjantaiiltaisin Raunistulan koululla. Petanque peliä pelataan keväisen Petanque tapaamisen yhteydessä Ruissalossa VankkuriViesti ry:n yhdistysten välisenä joukkuekilpailuna. Vastaavanlainen turnaus järjestetään Kesäniemessä elokuussa. Toimikunnan yhteystiedot löytyvät yhdistyksen lehdestä ja internetsivuilta. MATKAILUASIAMIES Yhdistyksen jäsenet voivat keskustella matkailuasiamiehen kanssa joko puhelimitse tai sähköpostilla kaikista sekä matkailuvaunuiluun että autoiluun ja etenkin ulkomaanmatkailuun liittyvistä asioista. Matkailuasiamies neuvoo ja opastaa yhdistyksen jäseniä kaikissa karavaanimatkailua koskevissa asioissa. Asiamiehen yhteystiedot löytyvät yhdistyksen lehdestä ja internetsivuilta. TURVA ASIAMIES Turva asiamies ja turvatoimikunta seuraavat yleistä kehitystä ja muuttuvia määräyksiä alalla sekä tiedottavat niistä jäsenistölle. Turva asiamies antaa tarvittaessa lausuntoja toimenkuvaansa kuuluvissa asioissa ja tutkii harrastukseen liittyviä teknisiä ongelmia ja väärinkäytöksiä vahinkojen ja onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseksi. Asiamiehen yhteystiedot löytyvät yhdistyksen lehdestä ja internetsivuilta. TOIMISTO JA PUHELINPALVELU Yhdistyksen toimisto on avoinna jäsenten asiointia varten puhelimitse/henkilökohtaisesti kesäkuukausia (heinä ja elokuu) lukuun ottamatta joka maanantai klo Lisäksi yhdistykselle voi jättää viestin tai yhteydenottopyynnön yhdistyksen omien internetsivujen, sekä sähköpostiosoitteen, kautta. Yhdistyksen puheenjohtajan, johtokunnan jäsenten sekä toimikuntien vetäjien ja asiamiesten yhteystiedot löytyvät yhdistyksen lehdestä ja internetsivuilta.

6 6 Yhdistyksen kerhohuoneistoa vuokrataan yhdistyksen jäsenille kohtuullista korvausta vastaan esim. perhejuhlien, koulutustilaisuuksien, saunailtojen tms. järjestämiseen. Vuokraustoimintaa johtaa yhdistyksen johtokunta. JÄSENTARVIKKEET ALUEET Yhdistyksen jäsentarvikemyynnistä huolehtii Turun Länsivankkurit Oy. Joitakin jäsentarvikkeita on myynnissä myös yhdistyksen osastolla Caravan Show & Camping messuilla, yhdistyksen toimistossa sekä Kesäniemessä ja Ruissalossa. Valikoimat saattavat vaihdella toimipisteittäin. Uusia jäsentarvikemyyntipisteitä perustetaan tarvittaessa. Yhdistyksen oma alue Kesäniemi Vehmaalla on jäsenistön käytössä ympäri vuoden. Sopimusalueina jatketaan Kallionokan (Pöytyä), Lemmi Caravanin (Mynämäki) sekä Livonsaari Campingin (Naantali) kanssa. Lisäksi yhdistyksellä on vuosia ollut käytössään joitakin kesäkausipaikkoja Ruissalo Campingillä, samoin koko matkailuajoneuvoille tarkoitettu alue Ruissalo Campingillä on yhdistyksen käytössä talvialueena syksystä kevääseen alueen muutoin ollessa suljettuna. TIEDOTTAMINEN Yhdistys tiedottaa jäsenistölle toiminnastaan mahdollisimman monipuolisesti yhdistyksen oman lehden Turun Caravan postin sekä VankkuriViesti ry:n lehden VankkuriViestin välityksellä. Tiedotusta hoidetaan lisäksi yhdistyksen internetsivuilla, ja käyttämällä tarvittaessa sanomalehtien ja paikallisradioitten palveluita. YHTEISTOIMINTA Yhdistys harjoittaa yhteistoimintaa SF Caravan ry:n, Caravan Huiput ry:n sekä VankkuriViesti ry:n puitteissa muitten lähikuntien SF C yhdistysten kanssa. Myös muu yhteistoiminta eri järjestöjen ja yritysten kanssa on mahdollista. Turussa Johtokunta

SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2010

SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2010 SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2010 2 YHDISTYS SF-Caravan Turku ry toimii sääntöjensä mukaisesti ensisijaisesti jäsenperheittensä matkailuajoneuvojen käyttömahdollisuuksien edistämiseksi. Pääkohteena

Lisätiedot

SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2012

SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2012 SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2012 2 YHDISTYS SF-Caravan Turku ry toimii sääntöjensä mukaisesti ensisijaisesti jäsenperheittensä matkailuajoneuvojen käyttömahdollisuuksien edistämiseksi. Pääkohteena

Lisätiedot

SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2009

SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2009 SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2009 2 YHDISTYS SF-Caravan Turku ry toimii sääntöjensä mukaisesti ensisijaisesti jäsenperheittensä matkailuajoneuvojen käyttömahdollisuuksien edistämiseksi. Pääkohteena

Lisätiedot

SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2011

SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2011 SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2011 2 YHDISTYS SF-Caravan Turku ry toimii sääntöjensä mukaisesti ensisijaisesti jäsenperheittensä matkailuajoneuvojen käyttömahdollisuuksien edistämiseksi. Pääkohteena

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 SF-Caravan Vakka-Suomi ry 054 Vanhakartanontie 216 23500 Uusikaupunki 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Tässä suunnitelmassa määritellään toiminnan sisällön keskeiset asiat ja tavoitteet. Jäsenistö

Lisätiedot

SF-Caravan Turku ry Toimintakertomus 2008

SF-Caravan Turku ry Toimintakertomus 2008 SF-Caravan Turku ry Toimintakertomus 2008 2 YHDISTYS SF-Caravan Turku ry:n toiminta oli vuonna 2008, yhdistyksen 39. toimintavuotena, vilkasta ja monimuotoista. Jäsenistön käytössä on edelleen ollut kaksi

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma Piirihallituksen hyväksymä _16._2_.2004 Taustaa Tässä viestintäsuunnitelmassa kuvataan SPL Keski-Suomen piirin tiedottamisen menettelyt. Yhdistyksen säännöissä

Lisätiedot

31.3.2008. SF-Caravan Turku ry

31.3.2008. SF-Caravan Turku ry 31.3.2008 SF-Caravan Turku ry Toimintakertomus 2007 2 YHDISTYS SF-Caravan Turku ry:n toiminta oli vuonna 2007, yhdistyksen 38. toimintavuotena, vilkasta ja monimuotoista. Jäsenistön käytössä on edelleen

Lisätiedot

SF-Caravan Turku ry Toimintakertomus 2011

SF-Caravan Turku ry Toimintakertomus 2011 SF-Caravan Turku ry Toimintakertomus 2011 2 YHDISTYS SF-Caravan Turku ry:n toiminta oli vuonna 2011, yhdistyksen 42. toimintavuotena, vilkasta ja monimuotoista. Jäsenistön käytössä on edelleen ollut kaksi

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan

Lisätiedot

Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014

Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014 Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014 Toimintasuunnitelma 2013-2014 Pöytyän nuorisovaltuusto Nuorisosihteeri Anna-Leena Ranto Härkätien 4H:n hanketyöntekijä Ville Kyllönen Pöytyän kunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

SF-Caravan Turku ry TOIMINTAKERTOMUS 2016

SF-Caravan Turku ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 SF-Caravan Turku ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 1 Sisällysluettelo 1. YHDISTYS... 2 2. JÄSENISTÖ... 2 3. YLEISET KOKOUKSET... 2 4. JOHTOKUNTA... 2 5. CARAVAN SHOW TOIMIKUNTA... 3 6. KESÄNIEMITOIMIKUNTA... 4

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

SF-Caravan Turku ry TOIMINTAKERTOMUS 2014

SF-Caravan Turku ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 SF-Caravan Turku ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 1 Sisällysluettelo 1. YHDISTYS... 2 2. JÄSENISTÖ... 2 3. YLEISET KOKOUKSET... 2 4. JOHTOKUNTA... 2 5. CARAVAN SHOW & CAMPING TOIMIKUNTA... 3 6. KESÄNIEMITOIMIKUNTA...

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino

VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT.»«Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino 'Vaasan Suomalaisen SYaisklubin Säännöt. 1. Yhdistyksen, jonka nimenä on "Vaasan Suomalainen Naisklubi", kotipaikkana 'on Vaasan kaupunki

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma Käsitelty työvaliokunnassa 28.8.2007 ja ohjausryhmässä 17.9.2007 Laatijat: viestintäpäällikkö Helinä Mäenpää ja

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SF-Caravan Kuopion Seutu ry HALLINTOSÄÄNTÖ HALLITUKSEN TEHTÄVÄNÄ ON

SF-Caravan Kuopion Seutu ry HALLINTOSÄÄNTÖ HALLITUKSEN TEHTÄVÄNÄ ON 1 SF-Caravan Kuopion Seutu ry HALLINTOSÄÄNTÖ HALLITUKSEN TEHTÄVÄNÄ ON * Edustaa yhdistystä * Valita keskuudestaan varapuheenjohtaja * Valita hallitukselle sihteeri * Muodostaa tarvittaessa keskuudestaan

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia

SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vaasan Purolan kyläyhdistys ry Vasa Bobäck byaförening rf ja kotipaikka Vaasan kaupunki. Yhdistyksen toimialue on Purolan kaupunginosa Vaasassa. 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2011 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Yleistä 2 Yhdistyksemme on perustettu 9.5.1937, vuosi 2011 on yhdistyksemme 74. toimintavuosi. Jäsenmäärämme 1.1.2010 oli 786. Toiminta-ajatuksemme

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 27.9.2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 YHDISTYKSEN YLEISKOKOUKSET Sääntömääräisistä yleiskokouksista pidetään kevätkokous maaliskuussa (alustavasti 20.3.2016) ja syyskokous syyskuussa (alustavasti

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET

TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET Toimintasäännöt hyväksytty 23.9.2006 hallituksen kokouksessa. TYÖPAIKKATOIMINNAN OHJE Mitä on työpaikkatoiminta? Työpaikkaosaston tehtävänä on yhdessä henkilöstöedustajien kanssa

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 SISÄLLYS yhteiskuntavaikuttaminen ja yhteistyö koulutustoiminta tiedotustoiminta jäsenpalvelutoiminta vapaa-aika ja harrastustoiminta tapahtumat hallitustoiminta huomionosoitukset

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuonna 2015 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä,

Lisätiedot

PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT

PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja muodostaminen Työhuonekunnan nimi on:... ja sen muodostavat... työskentelevät... kuuluvat jäsenet. 2 Työhuonekunnan perustaminen, tarkoitus ja toimintamuodot

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan toimintaa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

SF-CARAVAN TURKU RY:N SÄÄNNÖT

SF-CARAVAN TURKU RY:N SÄÄNNÖT SF-CARAVAN TURKU RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on SF-Caravan Turku ry. Yhdistyksen kotipaikka on Turku. Yhdistys kuuluu jäsenyhdistyksenä SF-Caravan ry:hyn, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen

Lisätiedot

HELSINGIN TAKSIAUTOILIJAT r.y.:n SÄÄNNÖT

HELSINGIN TAKSIAUTOILIJAT r.y.:n SÄÄNNÖT HELSINGIN TAKSIAUTOILIJAT r.y.:n SÄÄNNÖT Vahvistettu 29.2.2012 Helsingin Taksiautoilijat r.y.:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Taksiautoilijat r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistys

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi Sivu 1 / 6 Projektiyhdistys ry SÄÄNNÖT 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Projektiyhdistys ry, ruotsiksi Projektföreningen rf, ja sen kotipaikka on Helsinki. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistys voi käyttää epävirallista

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sivistysjaosto 22.9.2009 TOIMINTA-AJATUS - Nuorten silimin Nuorisovaltuuston tarkoituksena on saada Kiimingissä nuorten ääni kuuluville, ideat esille ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

HPK-Juniorijääkiekko ry. Joukkueenjohtajan tehtävät Mika Kannisto

HPK-Juniorijääkiekko ry. Joukkueenjohtajan tehtävät Mika Kannisto HPK-Juniorijääkiekko ry Joukkueenjohtajan tehtävät 9.8.2017 Mika Kannisto Joukkueenjohtaja Joukkueenjohtajat muodostavat yhdessä muiden toimihenkilöiden (valmentajat ja huoltajat) kanssa joukkueen johtoryhmän

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Vuokrasopimus 1 (5) Vuokranantaja, Vuokralainen ja Naantalin kaupunki kaikki yhdessä jäljempänä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli.

Vuokrasopimus 1 (5) Vuokranantaja, Vuokralainen ja Naantalin kaupunki kaikki yhdessä jäljempänä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli. Vuokrasopimus 1 (5) VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET 1.1. Vesialueen omistaja / Vuokranantaja Nimi: Antti Tammelin, ym. (jäljempänä Vesialueen omistaja tai Vuokranantaja ) Y-tunnus: 1336232-6 Osoite: Tamsaarentie

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti KYLÄYHDISTYKSEN 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Tuohisaaren kyläyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on Tuohisaari ja sitä ympäröivät

Lisätiedot

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen.

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Virolahden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK) on yksi rotujärjestön Kultainen Rengas - Golden Ring GR ry:n (GR) alueyhdistyksistä. PSK järjestää

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Golfkentänhoitajien Yhdistys - Finnish Greenkeepers Association r.y. ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 Tarkoitus ja tehtävät Yhdistyksen

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston tehtävä ja tarkoitus 1. Koota palvelu- ja niitä lähellä olevilla aloilla työskenteleviä jäseniksi 2. Toimia palkka- ja työehtojen parantamiseksi

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT:

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: 1. Yhdistyksen nimenä on Oulun Lentopalloerotuomarikerho r.y., ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on lentopalloerotuomareiden

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Biljardiliiga Turun seudulle avoin biljardiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Biljardiliigan järjestäjänä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot