Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 28/2012 vp Kidutettujen käännytys takaisin kotimaahan Eduskunnan puhemiehelle Suomi on allekirjoittanut YK:n kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen vuonna Näin Suomi on sitoutunut hyväksymään julistuksen kaikkien ihmisten suojelemiseksi kidutukselta ja muulta julmalta, epäinhimilliseltä tai halventavalta kohtelulta tai rangaistukselta ja ilmaissut halunsa tehostaa taistelua kidutusta ja muuta julmaa, epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rangaistusta vastaan kaikkialla maailmassa. YK:n kidutuksen vastaisessa sopimuksessa lukee seuraavaa: "Kidutuksella tarkoitetaan kaikenlaisia toimia, joilla julkinen viranomainen tahallisesti aiheuttaa, tai joilla hänen aloitteestaan aiheutetaan henkilölle kovaa, joko henkistä tai ruumiillista kipua tai kärsimystä tarkoituksena tietojen tai tunnustusten saaminen häneltä tai kolmannelta henkilöltä, hänen rankaisemisensa teosta, jonka hän on tehnyt tai hänen epäillään tehneen, tai hänen tai muiden henkilöiden pelottelu. Se ei sisällä kipua tai kärsimystä, joka aiheutuu sellaisista lainmukaisista seuraamuksista, jotka ovat sopusoinnussa vankeinhoidon vähimmäisvaatimusten kanssa tai liittyvät olennaisesti tällaisiin seuraamuksiin. Kidutus on vakava ja tahallinen, epäinhimillisen tai alentavan kohtelun tai rangaistuksen muoto." Sunnuntaina useat tiedotusvälineet (mm. STT) uutisoivat Mervi Junkkosen dokumenttielokuvaa, jossa ohjaaja voimakkaasti tuomitsee kidutettujen käännytykset Suomesta. Dokumentin mukaan Suomi palauttaa vuosittain kymmeniä kidutettuja turvapaikanhakijoita kotimaahansa. Monelle heistä tämä voi tarkoittaa kuolemantuomiota kotimaassaan. Tiedetään tapauksia, joissa kotimaahansa palautettuun ei ole enää saatu yhteyttä palautuksen jälkeen. Kidutetun palauttaminen takaisin kotimaahansa on kuitenkin vastoin YK:n kidutuksen vastaista sopimusta, jonka kolmannessa artiklassa todetaan, että "mikään sopimusvaltio ei saa karkottaa, palauttaa tai luovuttaa ketään toiseen valtioon, jos on perusteltu syy uskoa, että hän olisi siellä vaarassa joutua kidutetuksi" ja "Ratkaistessaan, onko tällainen syy olemassa, toimivaltaiset viranomaiset ottavat huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat, kuten mahdollisesti sen, tapahtuuko kyseisessä valtiossa jatkuvasti törkeitä, räikeitä tai laajamittaisia ihmisoikeusloukkauksia." Vastineessaan STT:lle Maahanmuuttovirasto muistutti, että "pelkkä kidutuksen uhriksi joutuminen ei aina riitä turvapaikan tai muunkaan oleskeluluvan perusteeksi. Harkinnassa otetaan huomioon muun muassa hakijan kotimaan olot". Kuitenkin esimerkiksi seurakuntien maahanmuuttajatyöntekijöiden mukaan Maahanmuuttovirastossa tiedot eri maiden turvallisuustilanteesta laahaavat joskus parikin vuotta perässä eikä muutoksia ole aina ehditty ottamaan huomioon. Tällöin näihin maihin on tehty huolestuttavia käännytyspäätöksiä em. sopimuksen näkökulmasta katsottuna. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Versio 2.0

2 Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta Suomi ei missään tilanteessa riko YK:n kidutuksen vastaista sopimusta ja palauta turvapaikanhakijaa kotimaahansa tai toiseen valtioon, jossa hän on vaarassa joutua uudelleen kidutuksen uhriksi? Helsingissä 10 päivänä helmikuuta 2012 Eeva-Johanna Eloranta /sd 2

3 Ministerin vastaus KK 28/2012 vp Eeva-Johanna Eloranta /sd Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 28/2012 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta Suomi ei missään tilanteessa riko YK:n kidutuksen vastaista sopimusta ja palauta turvapaikanhakijaa kotimaahansa tai toiseen valtioon, jossa hän on vaarassa joutua uudelleen kidutuksen uhriksi? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Maahanmuuttovirasto arvioi oleskeluluvan myöntämisen edellytykset jokaisen turvapaikanhakijan osalta aina yksilöllisesti. Turvapaikkahakemus tutkitaan ensin kansainvälisen suojelun tarpeen perusteella myönnettävien oleskelulupaperusteiden osalta. Oleskelulupaharkinnassa huomioidaan hakijan esittämät ja Maahanmuuttoviraston hankkimat selvitykset hakijan olosuhteista hänen kotimaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan sekä eri lähteistä hankitut ajantasaiset tiedot kyseisen maan oloista. Liittyen hakijan olosuhteisiin selvitetään hakijaan hänen kotimaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan kohdistunut vaino, muut oikeudenloukkaukset ja niiden uhat sekä näiden perusteet. Turvapaikka annetaan, jos hakija oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella siitä syystä, että hänellä on perusteltu syy pelätä siellä vainoa ja vainon syy on esimerkiksi alkuperä tai poliittinen mielipide. Lisäksi edellytetään, että hakija on pelkonsa vuoksi haluton turvautumaan kyseisen maan suojeluun. Vainoksi katsotaan teot, jotka ovat laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi sellaisia, että ne loukkaavat vakavasti perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Turvapaikan antamisen edellytysten täyttymistä arvioitaessa on keskeistä, että vainoksi katsottavalla teolla, kuten esimerkiksi kidutuksella, on syy-yhteys vainon perusteeseen, esimerkiksi poliittiseen toimintaan. Jos kidutuksen uhriksi joutunut hakija voi saada kotimaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan viranomaisten suojelua ja asianmukaista hoitoa tai kidutuksen uhka on poistunut, eivät oleskelulupaperusteet yleensä täyty. Kidutuksen uhriksi joutuneen omakohtainen pelko kidutuksen toistumisesta otetaan kuitenkin päätöstä tehtäessä huomioon. Eri lähteistä saatava ajantasainen maatieto on tärkeää muun muassa arvioitaessa, voivatko hakijan kotimaan tai pysyvän asuinmaan viranomaiset suojella hakijaa. Asia on ratkaistava hakijan eduksi, jos hakija on myötävaikuttanut asiansa selvittämiseen ja jos viranomainen on vakuuttunut hakemuksen uskottavuudesta kansainvälisen suojelun tarpeen osalta. Jos turvapaikan saamisen edellytykset eivät täyty, turvapaikanhakijalle voidaan kuitenkin myöntää oleskelulupa toissijaisen tai humanitaarisen suojelun perusteella. Oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella voidaan myöntää, jos hakijaa uhkaa hänen kotimaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan esimerkiksi kuolemanrangaistus tai kidutus. Oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella voidaan myöntää, jos hakija ei voi palata kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa siellä tapahtuneen ympäristökatastrofin tai siellä vallitsevan huonon turvallisuustilanteen vuoksi. Oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella on Suomen itse luoma kansainvälisen suojelun alaryhmä ja oleskelulupakategoria. 3

4 Ministerin vastaus Mitkään kansainväliset tai EU-tason normit eivät velvoita tämän oleskeluoikeuden antamiseen. Turvapaikkamenettelyssä selvitetään myös mahdolliset muut perusteet oleskeluluvan myöntämiselle. Tällaisia perusteita voivat olla esimerkiksi työpaikka Suomessa tai avioituminen Suomen kansalaisen kanssa. Jos hakijan turvapaikkahakemus hylätään, eikä hakijalla ole muitakaan oleskelulupaperusteita, päätetään samalla hakijan käännyttämisestä. Useimpiin Maahanmuuttoviraston kansainvälistä suojelua koskeviin päätöksiin voi hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Jos päätökseen ei haeta muutosta, päätös tulee lainvoimaiseksi, kun valitusaika umpeutuu. Hallinto-oikeus voi joko hylätä tai kumota Maahanmuuttoviraston päätöksen. Jos se kumoaa päätöksen, asia lähetetään Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Jos hallinto-oikeus hylkää valituksen, muutoksenhakua voi jatkaa valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Maahanmuuttoviraston kansainvälistä suojelua koskeva päätös on kumottu laintulkinnan tai menettelyvirheen johdosta vain 0,8 prosentissa tutkituista valituksista. Turvapaikanhakijoille voi kuitenkin tulla Maahanmuuttoviraston päätöksenteon jälkeen uusia oleskelulupaperusteita, kuten esimerkiksi työpaikka Suomessa, tai hakijan lähtömaan turvallisuustilanne on muuttunut, jolloin asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi uuden selvityksen tai olosuhdemuutoksen johdosta. Kun kansalliset oikeussuojakeinot on käytetty, hakija voi valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka valvoo Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden hyväksymän Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista. Jos Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antaa väliaikaisen määräyksen käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon keskeyttämisestä, Suomi ei käännytä hakijaa. Väliaikaismääräys ei ole vielä asian lopullinen ratkaisu. Useissa tapauksissa ihmisoikeustuomioistuin on perunut väliaikaismääräyksen, kun se on perehtynyt asiaan. Vuonna 2011 ihmisoikeustuomioistuin ei antanut Suomea koskettavia langettavia tuomioita turvapaikka-asioissa. Turvapaikanhakijalla on mahdollisuus valittaa myös YK:n kidutuksen vastaiseen komiteaan, joka valvoo muun muassa Suomen hyväksymän YK:n kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen noudattamista. Kidutuksen vastainen komitea voi pyytää sopimusvaltiota pidättäytymään hakijan käännyttämisestä sen ajan, kun valitus on tutkittava komiteassa. Suomi noudattaa näitä pyyntöjä ja myös ratkaisuja, joita komitea valitusten johdosta mahdollisesti antaa. Suomesta ei palauteta ihmisiä valtioihin, joissa heillä on edelleen vaara joutua kidutetuksi. Ulkomaalaislakiin (301/2004) ja perustuslakiin (731/1999) sisältyy palautuskieltopykälä (nonrefoulement), joka on ehdoton. Palautuskiellon mukaan ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Ulkomaalaislain mukainen turvapaikkamenettely palautuskieltoineen ja muutoksenhakumenettelyineen sekä mahdollisuus muutoksenhakuun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa tai valitus YK:n kidutuksen vastaiselle komitealle varmistavat sen, että Suomi ei missään tilanteessa riko YK:n kidutuksen vastaista sopimusta ja palauta turvapaikanhakijaa kotimaahansa tai toiseen valtioon, jossa hän on vaarassa joutua uudelleen kidutuksen uhriksi. Helsingissä 5 päivänä maaliskuuta 2012 Sisäasiainministeri Päivi Räsänen 4

5 Ministerns svar KK 28/2012 vp Eeva-Johanna Eloranta /sd Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 28/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Eeva-Johanna Eloranta /sd: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att se till att Finland under inga omständigheter bryter mot FN:s konvention mot tortyr och återsänder en asylsökande till sitt hemland eller någon annan stat där har eller hon riskerar att på nytt utsättas för tortyr? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Migrationsverket bedömer förutsättningarna för att bevilja uppehållstillstånd individuellt i fråga om varje enskild asylsökande. Asylansökan undersöks först utgående från möjligheten för att bevilja uppehållstillstånd på grund av internationellt skydd. Vid uppehållstillståndsprövningen beaktas de utredningar som den sökande lagt fram och de som Migrationsverket skaffat om den sökandes förhållanden i hemlandet eller permanenta bosättningsland samt aktuell information från olika källor om förhållandena i detta land. I anknytning till den sökandes förhållanden utreds den förföljelse, andra rättskränkningar och hot av sådana som han eller hon i sitt hemland eller permanenta bosättningsland blivit utsatt för samt grunderna för dessa. Asyl beviljas om den sökande uppehåller sig utanför sitt hemland eller permanenta bosättningsland därför att han har grundad anledning att frukta förföljelse där och orsaken till förföljelsen är till exempel den sökandes ursprung eller politiska åsikt. Dessutom förutsätts att den sökande på grund av sin fruktan inte vill använda sig av detta lands skydd. Som förföljelse betraktas handlingar som på grund av sin natur eller för att de är återkommande innebär en allvarlig kränkning av de grundläggande mänskliga rättigheterna. Vid bedömningen av om villkoren för beviljande av asyl är uppfyllda är det viktigt att en gärning som betraktas som förföljelse, t.ex. tortyr, har orsakssamband med orsakerna till tortyren, till exempel den politiska verksamheten. Grunderna för uppehållstillstånd uppfylls i regel inte om den sökande som har blivit offer för tortyr kan få myndigheternas skydd och lämplig vård i sitt hemland eller permanenta bosättningsland eller om hotet om tortyr har avlägsnats. Ifall den person som utsatts för tortyr har individuell fruktan för att tortyren kommer att upprepas beaktas detta när beslut fattas. Aktuell ländernformation från olika källor är viktig bland annat vid bedömning om myndigheterna i den sökandes hemland eller permanenta bosättningsland kan skydda den sökande. Ärendet ska avgöras till förmån för den sökande om den sökande har bidragit till utredningen av sitt ärende och om myndigheten är övertygad om att ansökan är trovärdig vad gäller behovet av internationellt skydd. Om förutsättningarna för erhållande av uppehållstillstånd inte uppfylls, kan den asylsökande dock beviljas uppehållstillstånd på grund av alternativt eller humanitärt skydd. Uppehållstillstånd på grund av alternativt skydd kan beviljas om den sökande i sitt hemland eller permanenta bosättningsland riskerar att bli utsatt för exempelvis dödstraff eller tortyr. Uppehållstillstånd på grund av humanitärt skydd kan beviljas om den sökande inte kan återvända till sitt hemland eller permanenta bosättningsland för att det har inträffat en miljökatastrof där eller säkerhetsläget i 5

6 Ministerns svar landet är dåligt. Uppehållstillstånd på grund av humanitärt skydd är en undergrupp till internationellt skydd och en tillståndskategori som Finland har skapat själv. Det finns inga internationella standarder eller normer på EU-nivå som förpliktar att bevilja denna uppehållsrätt. Vid asylproceduren utreds också andra eventuella grunder för att bevilja uppehållstillstånd. Sådana grunder är till exempel arbetsplats i Finland eller äktenskap med en finsk medborgare. Om den sökandes asylansökan förkastas och om det inte finns andra grunder för att bevilja honom eller henne uppehållstillstånd fattar man samtidigt ett beslut om att avvisa den sökande. I majoriteten av Migrationsverkets beslut om internationellt skydd kan ändring sökas genom besvär hos Helsingfors förvaltningsdomstol. Om ändring inte söks vinner beslutet laga kraft när besvärstiden går ut. Förvaltningsdomstolen kan antingen förkasta besvären eller upphäva Migrationsverkets beslut. Om beslutet upphävs, skickas ärendet till Migrationsverket för omprövning. Om förvaltningsdomstolen förkastar besvären kan beslutet överklagas vidare hos högsta förvaltningsdomstolen, om högsta förvaltningsdomstolen beviljar besvärstillstånd. Migrationsverkets beslut om internationellt skydd har upphävts på grund av lagens tolkning eller felaktigt förfarande endast i 0,8 procent av de fall där besvären prövats. Efter det att Migrationsverket har fattat beslut kan det tillkomma nya grunder för beviljande av uppehållstillstånd, till exempel arbetsplats i Finland eller en förändrad säkerhetssituation i den sökandes ursprungsland, varvid ärendet återsänds till Migrationsverket för ny behandling på basis av en ny utredning eller till följd av förändrade förhållanden. När de nationella rättsskyddsmedlen har uttömts, kan den sökande överklaga hos Europeiska domstolen för mänskliga rättigheter som övervakar efterlevnaden av Europeiska människorättskonventionen som godkänts av Europarådets medlemsstater. Finland avvisar inte en sökande om Europeiska domstolen för mänskliga rättigheter har ger ett interimistiskt förordnande att inställa verkställigheten av avvisningsbeslutet. Ett interimistiskt förordnande är inte det slutliga beslutet i ärendet. I flera fall har Europeiska domstolen för mänskliga rättigheter återkallat det interimistiska förordnandet efter det att den har satt sig in i ärendet. I fråga om Finland meddelade människorättsdomstolen inte en enda fällande dom i asylärenden år Asylsökande kan också överklaga hos FN:s kommitté mot tortyr som övervakar till exempel efterlevnaden av FN:s konvention mot tortyr och annan grym, omänsklig eller förnedrande behandling eller bestraffning. Finland har godkänt denna konvention. Kommittén mot tortyr kan anhålla att en avtalsslutande stat avstår från att avvisa en sökande under den tid då ansökan behandlas av kommittén. Finland följer en sådan begäran som kommittén eventuellt lämnar på grund av besvär. Finland återsänder inte människor till stater där de fortfarande riskerar att bli utsatta för tortyr. I utlänningslagen (301/2004) och grundlagen (731/1999) finns en paragraf om förbud mot tillbakasändning (non-refoulement). Förbudet är ovillkorligt. Enligt förbudet mot tillbakasändning får ingen återsändas till ett område där han eller hon hotas av dödsstraff, tortyr eller någon annan omänsklig behandling eller behandling som kränker människovärdet. Asylproceduren enligt utlänningslagen med förbud mot tillbakasändning och ändringssökande samt möjlighet till sökande av ändring hos Europeiska domstolen för de mänskliga rättigheterna eller överklagande hos FN:s kommitté mot tortyr säkerställer att Finland under inga omständigheter bryter mot FN:s konvention mot tortyr och återsänder en asylsökande till sitt hemland eller något annat land där han eller hon riskerar att utsättas för tortyr på nytt. Helsingfors den 5 mars Inrikesminister Päivi Räsänen

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2009 vp Väärillä tiedoilla saatujen peruttujen oleskelulupien määrät Eduskunnan puhemiehelle Ulkomaalaislain 58 :n 4 momentin mukaan määräaikainen tai pysyvä oleskelulupa voidaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1021/2004 vp Samasta maasta lähtöisin olevien turvapaikanhakijoiden epätasa-arvoinen kohtelu Eduskunnan puhemiehelle Dublinin sopimuksen perusteella Suomeen toisen EU-jäsenmaan kautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 294/2006 vp Tilapäisten oleskelulupien laajamittainen käyttö Eduskunnan puhemiehelle Euroopan neuvoston seurantaraportti Suomen ihmisoikeuksien tilasta ilmestyi maaliskuun lopussa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 469/2009 vp Väärien tietojen antamisen vaikutus turvapaikkapäätöksiin Eduskunnan puhemiehelle Turvapaikanhakijoiden määrä on viimeisen vuoden aikana kasvanut ripeästi. Etenkin alaikäisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 267/2011 vp Työluvan laatiminen EU-maissa asuvilta kansalaisuudettomilta henkilöiltä Eduskunnan puhemiehelle Suomessa työskentelee paljon muiden maiden kansalaisia. Jos työntekijä on

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 510/2013 vp peruspankkipalve- Verkkopankkitunnukset luun Eduskunnan puhemiehelle Luottolaitoslain mukaan kuluttajalla on oikeus saada peruspankkipalvelua. Pankki voi kieltäytyä tilin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 552/2010 vp kohtuullista- Liikennerikkomusrangaistusten minen Eduskunnan puhemiehelle Tieliikennelaissa säädetään, että vuoden aikana kolme tai kahden vuoden aikana neljä sakkoa saaneelle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 313/2011 vp Vähittäiskaupan aukiolon poikkeuslupamenettelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vähittäiskaupat joutuvat hakemaan vuosittain poikkeuslupaa alueensa aluehallintovirastolta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2010 vp Risteilyalusten jätevedet Eduskunnan puhemiehelle Itämerellä vierailee vuosittain 350 risteilyalusta, jotka poikkeavat yli 2 100 kertaa Itämeren satamissa. Näiden alusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2010 vp Au pair -ilmoitusten välittämisen jatkaminen työministeriön MOL-palvelussa Eduskunnan puhemiehelle Työministeriön www.mol.fi on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä verkkopalvelu,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1362/2010 vp Ruotsissa työskennelleiden henkilöiden eläkepäätösten käsittelyajat Eduskunnan puhemiehelle 1960- ja 1970-luvuilla Suomesta lähti satojatuhansia suomalaisia Ruotsiin töihin.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2009 vp Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen aravan rajoituksista vapautuminen Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkisuudessa kerrottiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Valitusviranomainen ja valitusaika

Valitusviranomainen ja valitusaika Tekninen lautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Muutoksenhaku päätökseen katu- ja yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä / Anvisning för sökande av ändring i beslut om godkännande av gatuplan och

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 896/2010 vp Oikeusavustajan valinta huostaanottotilanteessa Eduskunnan puhemiehelle Kodin ulkopuolelle sijoitettuina oli vuonna 2008 kaiken kaikkiaan yli 16 000 lasta ja nuorta. Näistä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 696/2009 vp Sotkamon Naapurinvaaran valtaushakemus Eduskunnan puhemiehelle Naapurinvaara on maisemallisesti ja rakennushistoriallisesti arvokas maisema-alue, josta valtioneuvosto on

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2010 vp Maksuhäiriömerkintöjen vaikutus puhelin- ja nettiliittymien hankintaan Eduskunnan puhemiehelle Saunalahti ja DNA solmivat Internet-laajakaistasopimuksia melko edullisella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 726/2010 vp Valtion virkasääntöjen noudattaminen Eduskunnan puhemiehelle Yleisradion TV 1:n A-studio-ohjelma kertoi kesäkuun alussa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan, oikeustieteiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 796/2013 vp Syyrian pakolaisten auttaminen Eduskunnan puhemiehelle Syyriassa on meneillään toisen maailmansodan jälkeen hirvittävin humanitäärinen katastrofi. Syyrian jo kolme vuotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1026/2010 vp Matkailuautojen hiilidioksidipäästöihin perustuva todistus Eduskunnan puhemiehelle Ajoneuvovero jakaantuu perusveroon ja käyttövoimaveroon. Ajoneuvoveron perusvero muuttuu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 321/2011 vp Yrityksen perustaminen ulkomaalaisena Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Otan kirjallisessa kysymyksessäni esimerkiksi vastavalmistuneen ulkomaalaisen opiskelijan, joka ei

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1185/2013 vp Raskausajan työkyvyttömyyden määrittäminen Eduskunnan puhemiehelle Raskausaikana työnteko vaikeutuu asteittain. Työkyvyn määrittäminen on hankalaa ja vaihtelee äitien välillä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1173/2006 vp Vastasyntyneiden neonataaliseulonta Eduskunnan puhemiehelle Vastasyntyneiden seulonta on ehkäisevä terveydellinen toimenpide, jossa etsitään näennäisesti terveistä lapsista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 257/2010 vp Inkretiinimimeettien korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Diabeteksen hoito vie jo nyt noin 15 prosenttia Suomen terveydenhuollon menoista ja sairastuneiden määrän arvioidaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 468/2004 vp Kuntalain mukainen valitusoikeus Eduskunnan puhemiehelle Kuntalain mukaan kunnan päätökseen voivat hakea muutosta muun muassa kunnan jäsen ja sellainen henkilö, joka omistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 560/2005 vp Koirien ja kissojen turkisten ja nahkojen tuonti Suomeen Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin piirissä on Ruotsin, Tanskan ja Alankomaiden pyynnöstä keskusteltu mahdollisuuksista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 436/2004 vp Kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin saaminen terveysasemille Eduskunnan puhemiehelle Kipupotilasyhdistys on valtakunnallinen, ja sen toiminnan periaatteena on kipupotilaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 22/2008 vp Kaivostoiminnan jatkumisen turvaaminen Sodankylässä Eduskunnan puhemiehelle Sodankylän kunta on ollut hitaasti nousemassa 1990-luvun alun syvästä lamasta. Yhtenä merkittävänä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot