Kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkosto Länsi- ja Sisä-Suomen alueella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkosto Länsi- ja Sisä-Suomen alueella"

Transkriptio

1 Kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkosto Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Seinäjoki Thomas Sundell Lakimies Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1

2 Tausta Vuonna 2013 julkaistiin Turvallisuuden edistäminen oppilaitoksissa (Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2013:8), jossa yhtenä toimenpide-ehdotuksena oli alueellisten turvallisuusverkostojen perustaminen Viime vuonna OKM:n perustama pieni työryhmä jalosti tämän ajatuksen, ja tarkoitus on, että verkostojen työ käynnistyisi vielä vuoden 2017 aikana Kesän ja alkusyksyn aikana Tampereen yliopisto on OKM:n ja AVIen toimeksiannosta tehnyt selvityksen turvallisuuden nykytilasta kunnissa, jota on tarkoitus käyttää verkostojen työtä suunniteltaessa Vastaava kysely lähtee ammattioppilaitoksille lähipäivinä 2

3 Mihin tarvitaan turvallisuusverkosto? Turvallisuuteen liittyviä yhteistyöelimiä on varsin monta, mutta ne ovat enimmäkseen asiantuntijaverkostoja Kenelläkään ei ole kokonaiskuvaa siitä, mitä kaikkea maamme kouluissa ja päiväkodeissa tapahtuu ja mitä kaikkea tehdään vaaratilanteiden ehkäisemiseksi Kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkoston yhtenä tavoitteena on saavuttaa tilannetietoisuus ja havaita ns. heikot signaalit Tilannetietoisuuden myötä on myös helpompaa levittää hyviä käytäntöjä ja antaa vertaistukea Verkostotyössä tulisi mahdollisimman paljon lähteä sen jäsenten tarpeista ja hyödyntää olemassa olevia rakenteita 3

4 Mistä pitäisi verkostossa keskustella? Verkostossa on tarkoitus käyttää laajaa turvallisuuskäsitettä, johon sisältyvät (sekä objektiivisina että subjektiivisina): Fyysinen turvallisuus Psyykkinen turvallisuus Sosiaalinen turvallisuus Pedagoginen turvallisuus Verkostossa voidaan myös yrittää löytää ratkaisuja paikallisiin tai alueellisiin ongelmiin tilannetietojen kautta voidaan huomata, että jokin ongelma onkin yhteinen naapurikuntien kanssa, jolloin yhteistyötä voi syntyä Opetustoimi ja varhaiskasvatus ovat perinteisesti olleet vähän sivuroolissa valmiusharjoituksissa, mutta verkoston kautta voidaan tukea valmiussuunnittelua 4

5 Mitkä tahot kuuluisivat verkostoon? OKM:n toimeksiannon mukaan verkostoon kuuluisivat varhaiskasvatus, esiopetus, perusopetus, lukiokoulutus ja toisen asteen ammatillinen koulutus LSSAVI:n alueella on päätetty ottaa mukaan myös kansanopistot ja korkeakoulut Ajatuksena on, että verkoston runko muodostuu edellä mainituista tahoista, mutta erilaisia sidosryhmiä (esim. opiskeluhuolto tai poliisi) on hyvä ottaa työhön mukaan Myös nuoria itse olisi hyvä kuunnella 5

6 Hierarkkinen verkosto osallistaa LSSAVI:n alueella on yli sata opetuksen ja koulutuksen järjestäjää, eikä kaikkia saa järkevästi samaan pöytään Turvallisuusasiat kuuluvat jokaiselle työntekijälle Hierarkkisella rakenteella voidaan jollakin tasolla osallistaa kaikki toimijat ruohonjuuritasolta keskushallintoon asti 6

7 Esimerkki turvallisuusverkoston tasoista AVIen ja keskushallinnon välinen yhteistyö Maakuntataso (LSSAVI:n alueella 3 kpl) Seutukuntataso OKM + OPH + AVIt AVI + seutukuntien edustajat Seutukunnan opetuksen- ja koulutuksen järjestäjien edustajat Järjestäjätaso OJ:n tai KJ:n yksiköiden edustajat Henkilöstötaso OJ:n tai KJ:n yksiköiden henkilöstö Ryhmät olisivat kaikilla tasoilla itsenäisiä alueellisia yhteistyöelimiä, joiden työskentelyyn voisi osallistua tarpeen mukaan erilaisia asiantuntijoita ja sidosryhmiä. Myös nuoret tulee ottaa mukaan. 7

8 Esimerkki verkoston henkilörakenteesta Taso Jäsenet Vetäjä Henkilöstötaso Järjestäjätaso Seutukuntataso Maakuntataso Yhden koulun tai päiväkodin taikka muun koulutuksen järjestäjän yhden yksikön henkilökunta Kunnan tai muun koulutuksen järjestäjän kaikkien yksiköiden edustajat (ks. edellä) Tietyn pienemmän alueen kaikki sivistystoimen johtajat ja muiden koulutuksen järjestäjien rehtorit Maakunnissa toimivien edellisen tason ryhmien edustajat sekä AVIn virkamiehet ja sidosryhmät Rehtori, päiväkodin johtaja tai yksikön päällikkö Kunnan sivistystoimen johtaja tai vastaava, muun koulutuksen järjestäjän rehtori Ryhmän keskuudestaan nimeämä henkilö AVIn virkamies Valtakunnallinen taso AVIen, OKM:n ja OPH:n edustajat OKM:n edustaja 8

9 Esimerkki verkoston sidosryhmäyhteistyöstä Seutukunnan ryhmä Jäseninä tai kutsuvieraina Alueelliset viranomaiset (esim. poliisi, pelastuslaitos) Järjestöt Nuoret Erilaiset asiantuntijat Kunta A:n ryhmä Kunta B:n ryhmä Ammatillisen oppilaitoksen ryhmä Paikallistasolla mahdollisia sidosryhmiä ovat esimerkiksi: Opiskeluhuolto Lastensuojelu Järjestöt Nuoret 9

10 Esimerkkejä turvallisuusverkoston tehtävistä Koulutus ja muu informaatioohjaus Harjoitukset Riskikartoitus Tilannekuva Tilastot Tapahtumaesimerkit Koulutustarpeet Hyvät käytännöt OKM + OPH + AVIt AVI + seutukuntien edustajat Seutukunnan opetuksen- ja koulutuksen järjestäjien edustajat OJ:n tai KJ:n yksiköiden edustajat OJ:n tai KJ:n yksiköiden henkilöstö 10

11 Mitä seuraavaksi? Syksyn aikana kunnat ja muut koulutuksen järjestäjät järjestäytyvät ryhmiin maantieteellisellä tai toiminnallisella perusteella näillä näkymin ryhmiä on tulossa kahdeksan Pyritään siihen, että kaikki kolme maakuntaa kattava ryhmä kokoontuisi loppuvuodesta, ja ennen sitä on toivottavaa, että alaryhmät ovat tehneet alustavia toimintasuunnitelmia ja pohtineet tarpeitaan ja toiveitaan verkostotyön suhteen Jatkossa kokouksia voitaisiin pitää tarpeen mukaan mutta vähintään esimerkiksi kaksi kertaa vuodessa Tarkoitus on, että maakuntaryhmä antaisi aina teemoja seuraavalle kaudelle samalla kun edellisen kauden keskusteluja kootaan ja välitetään alaspäin 11

12 Esimerkkejä mahdollisista teemoista Turvallisuushavaintojen kirjaamisen yhdenmukaistaminen Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen kriisinaikaisen tilannekuvan määrittely Kunnan tai koulutuksen järjestäjän omien tietotarpeiden tunnistaminen Tilannetietojen välittämiskanavien rakentaminen ja mahdollinen testaaminen Hyvien riskikartoitusmallien löytäminen Toimivien mallien löytäminen opetuksen järjestämiseksi aggressiivisille oppilaille Opiskeluhuollon kehittäminen (mm. salassapitosäännösten tulkintakäytäntöjen yhteensovittaminen) Traumatisoituneiden lasten ja nuorten tukeminen 12

Kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkosto

Kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkosto Kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkosto Jyväskylä 30.8.2017 Saarijärvi 31.8.2017 Marja-Liisa Keski-Rauska Marjut Mikkola Päivi Pienmäki-Jylhä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Länsi- ja

Lisätiedot

Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot

Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot Turvallisuus opetusalalla - ennakoi, opi ja toimi Rauma 26.-27.9.2018 Mikko Helasvuo Tiina Mäkitalo Michael Mäkelä Thomas Sundell Merja Ekqvist,

Lisätiedot

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere

Lisätiedot

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan

Lisätiedot

Opetustoimen varautuminen

Opetustoimen varautuminen Opetustoimen varautuminen ml. varhaiskasvatus, liikunta-, nuoriso- ja kirjastotoimi STM:n Valmiusseminaari 15.-16.5.2017 Haikon kartano Tiina Mäkitalo 16.5.2017 1 Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot YTS,

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto 2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä

Lisätiedot

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakunnat varautumisen toimijoina -seminaari 26.9.2017 Varautumispäällikkö Jussi Korhonen, sisäministeriö Maakuntauudistuksen valmius- ja varautumistehtävien

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?

Lisätiedot

TURVALLISTA KOULUMATKAA!

TURVALLISTA KOULUMATKAA! TURVALLISTA KOULUMATKAA! Peruskoulun liikenneturvallisuuspäivä www.avi.fi > ajankohtaista > tapahtumat ja koulutukset Kuva: Helsingin kaupunginmuseo 1 Valtion aluehallinto Aluehallintovirastot 6 kpl Elinkeino-,

Lisätiedot

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-ohjelma 2010-2017 lyhyt tausta Kolmas osa opettajista ilmoitti

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Tulevaisuuden sivistyskunta

Tulevaisuuden sivistyskunta Tulevaisuuden sivistyskunta varhaiskasvatuksen ja yleissivistävän koulutuksen näkökulmasta Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osasto Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin

Lisätiedot

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Sisältö 1. Maakunnan varautumistehtävät; toimialojen varautuminen ja konsernin varautumisen yhteensovittaminen 2. Alueellinen yhteinen varautuminen 3. Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Oulussa 6.2.2014 Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman toteutumisesta 2. yhteistyön

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen uusia tuulia alueellisen ohjauksen näkökulmasta

Varhaiskasvatuksen uusia tuulia alueellisen ohjauksen näkökulmasta Varhaiskasvatuksen uusia tuulia alueellisen ohjauksen näkökulmasta Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Opetustoimen ylitarkastaja hanna-mari.sarlin@avi.fi Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 27.11.2013

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen SPEK Varautumisseminaari 1.12.2010 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) TE-keskukset (15) Alueelliset

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 7.3.217 1 Sisältö Terveydenedistämisaktiivisuus Lapin maakunnassa

Lisätiedot

Osaamisen ennakointifoorumi

Osaamisen ennakointifoorumi Osaamisen ennakointifoorumi Osaamisen ennakointifoorumi yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen yhteisenä koulutuksen ennakoinnin asiantuntijaelimenä toimii Osaamisen ennakointifoorumi

Lisätiedot

Oppiminen tarvitsee turvallisen ympäristön

Oppiminen tarvitsee turvallisen ympäristön Oppiminen tarvitsee turvallisen ympäristön Erkki Mäntymaa, turvallisuuspäällikkö, työsuojelupäällikkö Toimintatapa Yhdessä tekeminen, yhdessä kehittäminen, hyvien käytänteiden jakaminen, verkostoihin osallistuminen

Lisätiedot

Peruspalveluiden arvioinnista , Helsinki Kirsi Kaunisharju

Peruspalveluiden arvioinnista , Helsinki Kirsi Kaunisharju Peruspalveluiden arvioinnista Vauhtia kulttuuriin! 12.1.2012, Helsinki Kirsi Kaunisharju Peruspalveluiden arviointi Peruspalveluiden arviointi on aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) 4 :n 2

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3. Varautumisen uudet rakenteet Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.22 Alueellinen varautumisen yhteensovittaminen Malli on rajattu

Lisätiedot

Kehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta. Tampere Marjariitta Viiri

Kehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta. Tampere Marjariitta Viiri Kehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta Tampere 12.4.2018 Marjariitta Viiri Kehittämisavustukset Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt kehittämisavustuksia 695 500

Lisätiedot

Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke

Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke 18.6.2010 Hannu Simi, Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Valtakunnallinen Koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen. AmKesu syksy 2015

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen. AmKesu syksy 2015 Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen AmKesu syksy 2015 Esa Karvinen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus 1 OPH KOULUTUKSEN JA OSAAMISEN KÄRKIHANKKEET 1. Uudet

Lisätiedot

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen työpajoihin Keskustelun pohjaksi Hyte-aluekierroksen työpajat Tavoitteet Tukea alueen valmistelua ja väliaikaishallinnon työtä Tukea tiekartan ja

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Helsingissä 27.2.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Kuopiossa 26.3.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Summa summarum Opiskeluhuoltoa järjestetään joko yhteisöllisenä tai yksilökohtaisena Yksilökohtaista

Lisätiedot

Satakunnan koulutuskuntayhtymä OPPILAITOSTURVALLISUUSSEMINAARI Projektipäällikkö Minna Mari Virtanen 14.11.2014

Satakunnan koulutuskuntayhtymä OPPILAITOSTURVALLISUUSSEMINAARI Projektipäällikkö Minna Mari Virtanen 14.11.2014 Satakunnan koulutuskuntayhtymä OPPILAITOSTURVALLISUUSSEMINAARI Projektipäällikkö Minna Mari Virtanen 14.11.2014 OSA HANKE OPISKELIJOIDEN OSALLISUUS HYVINVOINNISTA Tavoitteena Opiskelijoiden hyvinvoinnin,

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) johtaja 25 Tehtävän vaativuuden arvioinnin (TVA) työryhmät kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla HEL 2018-003669 T 00 00 02 Päätös Toimialan tehtävän vaativuuden arviointiryhmä

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen. Nina Korhonen, Varhaiskasvattajien seminaari, Salo

Ilo kasvaa liikkuen. Nina Korhonen, Varhaiskasvattajien seminaari, Salo Ilo kasvaa liikkuen Ilo kasvaa liikkuen ohjelman tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon aktiivisessa toimintaympäristössä. Nina Korhonen,

Lisätiedot

Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola,

Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola, Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila 2018 Neuvotteleva virkamies Timo Ertola, 15.3.2018 90% 80% 70% Varhaiskasvatukseen osallistuminen kasvussa Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

OPISKELUTERVEYDEN- HUOLLON PALVELUT JA SOTE-MAAKUNTA - UUDISTUKSEEN VALMISTAUTUMINEN

OPISKELUTERVEYDEN- HUOLLON PALVELUT JA SOTE-MAAKUNTA - UUDISTUKSEEN VALMISTAUTUMINEN OPISKELUTERVEYDEN- HUOLLON PALVELUT JA SOTE-MAAKUNTA - UUDISTUKSEEN VALMISTAUTUMINEN Kysely OTH-verkostolle 2018 9.10.2018 Kehittämispäällikkö Susanna Fagerlund-Jalokinos 1 ONKO OMASSA KUNNASSASI/TULEVASSA

Lisätiedot

Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja

Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja turvallisuustyö Lapin maaseutufoorumi 21.2.2012 Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto 22.2.2012 1 Ensimmäisestä ohjelmasta kolmanteen Arjen turvaa

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn seminaari 13.6.2013. 18.6.2013 kirsi.kuusinen-james@helsinki.fi

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn seminaari 13.6.2013. 18.6.2013 kirsi.kuusinen-james@helsinki.fi Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn seminaari 13.6.2013 Ohjelma 9-9.15 Tervetuloa/ Päivi Hiltunen, perusturvajohtaja Nastola, Iitti, Sysmä 9.15 10.15 Valtakunnallinen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn kehittämistyö/

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

Internatboende i Fokus

Internatboende i Fokus Internatboende i Fokus Michael Mäkelä Säkerhet i våra skolor och internat 8.6.2016, Tammerfors 1 Säkerhet i läroanstalter: Ett tema som har diskuterats en hel del på olika nivåer under de senaste åren,

Lisätiedot

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Osaamisen kehittäminen muutoksen mahdollistajana 18.5.2017 Elisa Helin Opetushallitus

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Hyvinvoivan oppimisympäristön malli

Hyvinvoivan oppimisympäristön malli Hyvinvoivan oppimisympäristön malli Oman kokemusmaailman tarkastelu ja erilaisten ihmisten kanssa tapahtuva vuorovaikutus ovat tärkeimpiä ihmisen elämisen taitoa tukevia asioita. Jokaista ihmistä tulisi

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Maahanmuuttajakoulutusten kokonaiskuva kansanopistoissa

Maahanmuuttajakoulutusten kokonaiskuva kansanopistoissa Maahanmuuttajaten kokonaiskuva kansanopistoissa Maahanmuuttajien lukioon valmistava kansanopistoissa Mikkeli 26.3.2013 Maria Suoraniemi, Tytti Pantsar Selvityksen lähteet Kansanopistojen www-sivut (tilanne

Lisätiedot

OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ. Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5.

OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ. Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5. OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto 13.5.2013 Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5.2013 1 SISÄISEN TURVALLISUUDEN OHJELMAN

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Palvelukokonaisuudet

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Palvelukokonaisuudet Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Palvelukokonaisuudet KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN TOIMIALAN VUODEN 2016 BUDJETTIVOLYYMIT JA HENKILÖSTÖMÄÄRÄT Budjetti 2016 Henkilöstö Varhaiskasvatus 412 000 000 6 455

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Satakunnan koulutuskuntayhtymä

Satakunnan koulutuskuntayhtymä Satakunnan koulutuskuntayhtymä Minna Mari Virtanen Oppilaitoksen turvallisuuspäivä 5.4.2017 TURVALLISUUSKÄVELY Toiminnallinen, osallistava ja ajattelemaan ohjaava koulutusmenetelmä Kokemuksellinen tapa

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE)

KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE) ELINIKÄINEN OPPIMINEN JA OHJAUS KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE) VARAATHAN KALENTERIISI AJANKOHDAT! OHJELMAT SAA MYÖHEMMIN. 20.8.2015 YHTEISTYÖSSÄ ASIAKKAAN PARHAAKSI! Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Hankkeen tuloksia ajalta

Hankkeen tuloksia ajalta Ammatillisen koulutuksen hyvinvointiverkosto hanke 1.4.2009 31.12.2011 Hankkeen tuloksia ajalta 1.4.2009 30.4.2011 elinikäisen oppimisen virta Hyvinvointi ammatillisessa koulutuksessa Hyvinvoiva oppimisympäristö

Lisätiedot

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 ELO-ryhmissä ovat usein edustettuina alla olevat tahot. Valitse näistä

Lisätiedot

Opetus- ja sivistystoimen varautuminen ajankohtaisia asioita

Opetus- ja sivistystoimen varautuminen ajankohtaisia asioita Opetus- ja sivistystoimen varautuminen ajankohtaisia asioita Valmiuspäällikkö, hallitusneuvos Juho-Antti Jantunen Sivistystoimen johdon varautumis- ja valmiuspäivä 9.11.2017 Oulu Esityksen rakenne: Sivistystoimen

Lisätiedot

Lohjan OPS2016- prosessi

Lohjan OPS2016- prosessi Lohjan OPS2016- prosessi Lukuvuosi 2012-2013 lokakuu Sivistysjohtaja asettaa opetussuunnitelman ohjausryhmän, ohjausryhmä aloittaa työnsä Sivistysjohtaja, ohjausryhmän jäsenet Sähköinen Google Drive alusta

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Muutoksenhaku opetustoimessa Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Oikeus- ja koulutuspalvelu Law point Ay 1.1.2014 Perusopetuksen muutoksenhaku (hallintolainkäyttölaki) Opetuksen järjestäjän päätös:

Lisätiedot

KOSKI-palvelu. Esitys 05/2018

KOSKI-palvelu. Esitys 05/2018 KOSKI-palvelu Esitys 05/2018 KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun 2018 Opetushallitus 2 3 Tietosisällöt ylätasolla Opetuksen ja koulutuksen järjestäjillä on

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Tilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tilaisuuden avaus VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 7.12.2015, Helsinki, Messukeskus Pääjohtaja Aulis Pitkälä Digitaalisen oppimisen ja pedagogiikan nykytila - vahvuuksia ja kehittämiskohteita

Lisätiedot

Liikkuva koulu hyvinvoinnin tukena. Antti Blom, Liikkuva koulu ohjelma, OKM

Liikkuva koulu hyvinvoinnin tukena. Antti Blom, Liikkuva koulu ohjelma, OKM Liikkuva koulu hyvinvoinnin tukena Antti Blom, Liikkuva koulu ohjelma, OKM 9.11.2018. Liikkuva koulu -ohjelmakokonaisuus rekisteröityneet koulut / kunnan kaikki koulut 2114 peruskoulua 284 kunnasta 88

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys

Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen valtionavustushankkeiden työstö- ja kehittämisseminaari Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa. Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa. Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat

Lisätiedot

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Verkosto: Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%

Lisätiedot

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen. Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden

Lisätiedot

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA VARAUTUMISSEMINAARI 4.12.2008 VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA Pelastusylijohtaja Pentti Partanen VARAUTUMINEN Tarkoitetaan kaikkia niitä hallinnon ja elinkeinoelämän, tai jopa yksittäisen

Lisätiedot

Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi

Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi 14.9.2012 Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi kuntien valmiussuunnitelmien päivittäminen. Kootaan seutukunnittain hallintokuntakohtaiset työryhmät Kuhunkin työryhmään jokaisesta kunnasta

Lisätiedot

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 3 Kari Sjöholm Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät

Lisätiedot

Hyvinvoivan oppimisympäristön malli

Hyvinvoivan oppimisympäristön malli Hyvinvoivan oppimisympäristön malli projektipäällikkö Ville VeeVee Virtanen SAKU ry Elämää koskevien peruskysymysten pohdinta, oman kokemusmaailman tarkastelu ja erilaisten ihmisten kanssa tapahtuva vuorovaikutus

Lisätiedot

KOULUYHTEISTYÖN KAKSI KÄRKEÄ

KOULUYHTEISTYÖN KAKSI KÄRKEÄ KOULUYHTEISTYÖN KAKSI KÄRKEÄ Tuula Vinko /KKP Järvenpää 3.12.2014 Neljästä korista 1. USKONNON OPPITUNNIT Opetussuunnitelman mukaan EI uskonnon harjoittamista Seurakunta yhtenä oppimisympäristönä Työntekijä

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI

KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI Ilpo Hanhijoki KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI Tulevaisuuden osaamisperustan rakentaminen 11.6.2014 Opetushallituksen tehtävät ennakoinnissa työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointi (määrällinen

Lisätiedot

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Seinäjoki 11.3.2014 Ville Järvi Erityisopetuksen rehtori Seinäjoen kaupunki Tehtävänanto 1. Yhteistyötä edistävät tekijät 2. Yhteistyön kannalta kehitettävää

Lisätiedot

Sito, tyt, koha/uudet VIRAT JA TOIMET

Sito, tyt, koha/uudet VIRAT JA TOIMET Liite Sito, tyt, koha/uudet VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

Opetus- ja kasvatusalan johtamisen akatemia Tukipalveluja ammatillisen osaamisen kehittämiseen

Opetus- ja kasvatusalan johtamisen akatemia Tukipalveluja ammatillisen osaamisen kehittämiseen Opetus- ja kasvatusalan johtamisen akatemia Tukipalveluja ammatillisen osaamisen kehittämiseen Ohjausryhmän palaveri 27.1.2014 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Katsaus hankkeen toimintaan 3. Ensimmäisen

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät Tampere 19-20.10.2011 Järjestöt kylässä vma/2011 Arjen turvan keskeiset elementit Lähtökohtia Laaja turvallisuusajattelu

Lisätiedot

Kehittämisohjelma prosessina kunnan tasolla

Kehittämisohjelma prosessina kunnan tasolla Oulun kaupunki Opetustoimi Erityisen tuen keskus - 2008 Kehittämisohjelma prosessina kunnan tasolla Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 MAAHANMUUTTAJIEN

Lisätiedot

Opetustoimen muutoksenhaku

Opetustoimen muutoksenhaku Opetustoimen muutoksenhaku Perusopetuksen muutoksenhaku (hallintolainkäyttölaki) Opetuksen järjestäjän päätös: PL 13 Uskonto ja elämänkatsomustieto 30 pv KHO = korkein hal-lintooikeus Opetuksen järjestäjän

Lisätiedot

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine Päätös OKM/63/531/2017 6.10.2017 Aitoon Emäntäkoulu Oy TULIKALLIONTIE 54 36720 AITOO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine 1.8.2017

Lisätiedot

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö 09.10.2018 Jussi Pihkala OKM:n vaativan erityisen tuen kehittämisryhmä teki 12 ehdotusta syksyllä 2017 muun muassa VIPverkostojen käynnistäminen Kaikkia ehdotuksia viedään

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko Elinikäisen ohjauksen koordinaatio Harri Haarikko 30.10.2014 Elinikäisen ohjauksen kehittämisen strategiset tavoitteet (OKM 2011) 1) Ohjauspalveluita on tasapuolisesti saatavilla ja ne vastaavat asiakkaiden

Lisätiedot

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN 19.12. 2016 1 Teemaryhmän työsuunnitelma valmis Nykytilan kuvaus ja tilannekatsaus pelastuslaitoksen toiminnoista valmis Teema- ja sen alatyöryhmien esille nostamia asioita:

Lisätiedot

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Vastaanottaja: Opetushallitus HAKEMUS Hakaniemenranta 6 OPPIMISYMPÄRISTÖJEN 0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Hakijana toimivan koulutuksen järjestäjän/ylläpitäjän tiedot Koulutuksen järjestäjän

Lisätiedot

LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski. LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea

LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski. LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea LAADUKAS 2015 Hankkeen yhteiset toimenpiteet 1. Vakiinnuttaa oppilaitoksiin jatkuva laadunhallintajärjestelmä

Lisätiedot

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen Hyvä käytäntö Pirkanmaalla ruokailutoimikuntamalli valittiin keväällä 2017 sote- ja maakuntauudistuksen hyte seminaarissa yhdeksi Pirkanmaan hyvistä

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri

Lisätiedot

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto Hallituksen esitykset annettu 6.6.2013 Oppilas- ja opiskelijahuolto Janne Öberg HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilasja opiskelijahuoltoa

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta

Ajankohtaista soteuudistuksesta Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-

Lisätiedot