ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2014"

Transkriptio

1 ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2014 Kuva Veikko Leinonen Sisältö: Järvipelastus Vuosikokouskutsu 2014 Saaristolaivurit Lahti Lahden Navigaatioseuran myyntitarvikkeet Hätäraketit Merikarttanavigoinnin karsintakisa Yhteystiedot: 1

2 Järvipelastus Tanskalainen merikirjailija Carsten Jensen kirjoitti eräässä romaanissaan hienon aforismin: Emme purjehdi siksi, että on olemassa meri tai järvi. Purjehdimme siksi, että on olemassa satama, jonne voi saapua suojaan. Tämä teksti tuli mieleeni huomatessani, että tänä kesänä vietetään Lahden Järvipelastusyhdistyksen 50-vuotisjuhlaa. Tuohon aforismiin tekee mieli vielä lisätä lause: Purjehdimme ja veneilemme siksi, kun meillä on turvanamme nykyaikaiset pelastusveneet ja niiden pätevä miehistö. Siksi meidän on mukavaa ja turvallista liikkua järvillämme. Historiikki kertoo, että Lahden Meripelastusyhdistys perustettiin Lahden Navigaatioseuran toimesta Yhdistyksen toimikunnan puheenjohtajana oli Antti Blåfield. Johtokunta päätti tilata yhdistykselle pelastusveneen, joka sitten saapui Lahteen 1966 ja sen nimeksi tuli KUUTTI. Vuonna 1972 Lahden Navigaatioseura liittyi alaosastoksi Lahden Järvipelastusyhdistykseen. Teksti: Veikko Leinonen Kuva: Lahden Järvipelastajat 2

3 Vuosikokouskutsu 2014 Lahden Navigaatioseura ry:n vuosikokous pidetään keskiviikkona klo 19:00 Kivimaan ABC:n huoltoaseman kabinetissa Kiitokatu 2. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät vuosikokousasiat. Esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri. 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä kaksi ääntenlaskijaa. 5. Toimintakertomus Esitetään tilinpäätös Kuullaan tilintarkastajien lausunto, vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään tilija vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle. 8. Esitetään toimintasuunnitelma Päätetään tulo- ja menoarviosta sekä jäsenmaksun suuruudesta vuodelle Valitaan seuralle varakommodori ja hallitukseen 2 jäsentä (erovuoroisten tilalle). Lahden Navigaatioseura ry:n Hallitus v Pasi Salminen kommodori Yrjö Korhonen varakommodori erovuorossa Matti Jaro jäsen Satu Uskali jäsen Veikko Leinonen jäsen erovuorossa Erkki Villberg jäsen erovuorossa 11. Valitaan tilintarkastajat / toiminnantarkastajat ja heille varamiehet. 12. Päätetään seuran kokouskutsujen ilmoitustavasta. 13. Kokouksen päätös. Kahvitarjoilu. Jäsenet, tulkaa osallistumaan ja päättämään yhteisistä asioista! 3

4 Saaristolaivurit Lahti Opettajana Mika Piiroinen Ahonen Marko Helenelund Sixten Ilmonen Jenni Jäntti Markku Kajaniemi Anne Kemppi Anne Koivu Liisa Koivunen Roni Kovanen Timo Kylmälä Ilkka Lehtinen Mikko Lindström Jan Luoma Stina Mansikka Antti Merimaa Ville Mikkola Aki Mäkelä Antti Saarinen Tommi Salonen Juho Savola Jukka Sipilä Kari Talonpoika Seppo Tuomikoski Johanna Vakkuri Jari Itse opiskelleet Korvenranta Ville Nippala Jaakko Tilatut diplomit jaetaan Kipparijuhlassa 5.6. klo Juhlapaikka on vielä varmistamatta, mutta siitä tiedotetaan myöhemmin. Noutamattomia diplomeja saa Veikko Leinoselta, puh

5 Lahden Navigaatioseuran myyntitarvikkeet Saatavana jäsentilaisuuksissa tai suoraan Yrjö Korhoselta, puh LNS:n venelippu, jonka käyttöoikeus on katsastetuilla veneillä < 5m avoveneet m veneet m veneet 34 > 12 m veneet 38 Avomerilaivurin viiri 25 Rannikkolaivurin viiri 25 Saaristolaivurin viiri 25 LNS:n veneviiri 24 LNS:n pukumerkki 6 Kokardi 12 Tähti kokardiin kpl 1,80 Kipparin puseromerkki ***/**/* 10 Kipparin siviilimerkki ***/**/* 12 Jäsenmerkki 10 5

6 Hätäraketit Lahden Järvipelastajat, Lahden Navigaatioseura ja Lahden Purjehdusseura järjestivät lauantaina yhteisen veneilyturvallisuuspäivän Lahden Myllysaaressa. Kauniissa, mutta tuulisessa säässä paikalle saapui useita veneilijöitä harjoittelemaan pyroteknisten välineiden käyttöä. Harjoituksessa ammuttiin vanhoja laskuvarjoraketteja, hätäsoihtuja laukaistiin ja merkkisavuja sytytettiin. Ampujat saivat ensin perusteellisen opastuksen ja heillä piti olla suojalasit, jotta vältyttäisiin tapaturmilta. 6

7 Merikarttanavigoinnin karsintakisa Lahden Navigaatioseuran perinteinen karttanavigaatiokisa ja pikkujoulu pidettiin osoitteessa Vesijärvenkatu 76. Paikalla oli kuuden hengen perusjengi ja tehtäviä ratkottiin myös rannikkokurssin oppilaiden toimesta. LNS:n sisäisen kisan tulokset: kokonais sijoitus nimi 15 Tapio Blåfield 42 Veikko Leinonen 46 Aki Mikkola 51 Päivi Rahkonen 55 Pasi Salminen 67 Seppo Jaanila 70 Matti Jaro 74 Reino Nieminen T apio Blåfield oli sijalla 15, joten hän pääsee Tampereelle SM-kisaan. Aki Mikkola oli puolestaan kurssilaisten paras ja hän saa itselleen laivuriviirin. Kilpailuvastauksia seuran kisaan jätettiin 8 kpl. (viime vuonna oli 9 kpl.) Valtakunnallisesti osallistuneita oli 83 kpl, (viime vuonna heitä oli 87). Näistä 20 parasta plus viimevuoden voittaja kutsutaan SM-finaaliin Tampereelle Karsinnan paras oli Jim Eriksson, Borgå Navigationsklubb. 7

8 Yhteystiedot: Lahden Navigaatioseura r.y. Paapuurinkatu 14 A LAHTI Sähköposti: lahden.navigaatioseura@gmail.com Rekisterinumero Pankki: IBAN FI BIC HELSFIHH Hallitus 2013 Nimi Puhelin Sähköposti Kommodori Pasi Salminen posti.salminen@gmail.com Varakommodori, katsastus, myyntitarvik. Yrjö Korhonen Sihteeri Satu Uskali satu.uskali@pp.inet.fi Jäsenrekisteri, talous Matti Jaro matti.jaro@phnet.fi Jäsenlehden toimitus, kotisivut, oppilasrekisteri Veikko Leinonen leive@phnet.fi Katsastuspäällikkö Erkki Villberg erkkik.villberg@phnet.fi Enon tukikohdan isäntä Veikko Leinonen leive@phnet.fi Opettajat Lasse Lappalainen lasselap@gmail.com Veikko Leinonen leive@phnet.fi Mika Piiroinen mika.piiroinen@purjehdus.net Tuija Piltti tuija.piltti@edu.lahti.fi Katsastajat Erkki Villberg erkkik.villberg@phnet.fi Yrjö Korhonen Petri Lampola petri.lampola@phnet.fi Jussi Luomalahti jussi.luomalahti@mbnet.fi 8

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2015

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2015 ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2015 Talvikuva tukikohdan saunalta. (Kuva Veikko Leinonen) Sisältö: Saaristolaivurit 12.12.2014 Lahti Vuosikokouskutsu 2015 Hätäraketit Hätämerkinantovälineet

Lisätiedot

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 1/2016. Sisällys Saaristolaivurit , Lahti Vuosikokouskutsu Hätäraketit...

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 1/2016. Sisällys Saaristolaivurit , Lahti Vuosikokouskutsu Hätäraketit... ENONSELKÄ Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 1/2016 Sisällys Saaristolaivurit 11.12.2015, Lahti... 2 Vuosikokouskutsu 2016... 3 Hätäraketit... 4 Merikarttanavigoinnin karsintakisa... 6 Tukikohta... 7 Saaristolaivurit

Lisätiedot

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2014

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2014 ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2014 Enon tukikohta. Kuva Veikko Leinonen Sisältö: Kipparijuhla Uudet laivurit Tukikohta 20 v. Lahden Navigaatioseuran myyntitarvikkeet Jäsenasiaa Hallitus

Lisätiedot

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 2/2016. Kokouskutsu

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 2/2016. Kokouskutsu ENONSELKÄ Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 2/2016 Kokouskutsu Yleinen syyskokous pidetään lokakuun 19.pvä klo 18.00, Kivimaan ABC- aseman kabinetissa. Aiheina mm. sääntöuudistus. Sisällys Kipparijuhla...

Lisätiedot

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 1/2017. Enonsaaren kummeli, kuva Veikko Leinonen. Sisällysluettelo Saaristolaivurit...

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 1/2017. Enonsaaren kummeli, kuva Veikko Leinonen. Sisällysluettelo Saaristolaivurit... ENONSELKÄ Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 1/2017 Enonsaaren kummeli, kuva Veikko Leinonen Sisällysluettelo Saaristolaivurit... 2 Vuosikokouskutsu 2017... 2 Merikarttanavigoinnin karsintakisa... 4 Lahden

Lisätiedot

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 2/2017. Sisällys Kipparijuhla Uudet laivurit Vuosikokouksen päätöksiä...

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 2/2017. Sisällys Kipparijuhla Uudet laivurit Vuosikokouksen päätöksiä... ENONSELKÄ Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 2/2017 Sisällys Kipparijuhla 8.6.2017... 2 Uudet laivurit... 2 Vuosikokouksen päätöksiä... 3 Kotisivut... 3 Merikarttanavigoinnin finaali 2017... 4 Kaikkien

Lisätiedot

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2015

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2015 ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2015 Kipparijuhla Lahden Navigaatioseuran perinteistä Kipparijuhlaa vietetään Vesijärven satamassa, torstaina kesäkuun 4. pvä. S/S Ilonan salongissa. Tilaisuuden

Lisätiedot

enonselkä Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 3/2017 Sisällys Kipparijuhla Venerekisteri Tukikohdan kuulumisia...

enonselkä Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 3/2017 Sisällys Kipparijuhla Venerekisteri Tukikohdan kuulumisia... enonselkä Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 3/2017 Sisällys Kipparijuhla 8.6.2017... 2 Venerekisteri 2017... 4 Tukikohdan kuulumisia... 5 Seuran järjestämä koulutus... 6 Merikarttanavigointikilpailu...

Lisätiedot

enonselkä Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 1/2018 Sisällys Uudet saaristolaivurit... 2 Tutkintostatistiikkaa... 2 Vuosikokouskutsu

enonselkä Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 1/2018 Sisällys Uudet saaristolaivurit... 2 Tutkintostatistiikkaa... 2 Vuosikokouskutsu enonselkä Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 1/2018 Sisällys Uudet saaristolaivurit... 2 Tutkintostatistiikkaa... 2 Vuosikokouskutsu 2018... 3 Veneen virrankulutuslaskuri... 4 Tukikohdan kuulumisia...

Lisätiedot

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 3/2016. Keskiväylää. Kuva Veikko Leinonen. Sisällys Varakommodorin tervehdys Kipparijuhla...

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 3/2016. Keskiväylää. Kuva Veikko Leinonen. Sisällys Varakommodorin tervehdys Kipparijuhla... ENONSELKÄ Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 3/2016 Keskiväylää. Kuva Veikko Leinonen Sisällys Varakommodorin tervehdys... 2 Kipparijuhla... 3 Enon tukikohta... 4 Venerekisteri 2016... 5 Veneiden katsastuksesta...

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 3/2014

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 3/2014 ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 3/2014 Vaaniansalmessa. Kuva Veikko Leinonen Sisältö: Kipparijuhlan muistoja Enon tukikohta 2014 Kurssit Suru-uutisia Veneiden katsastuksesta LNS Alusrekisteri

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai 21.5.2013 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa. 1 Yhdistyksen nimi on Kaarinan Veneseura ja kotipaikka Kaarinan kunta. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Työväen Urheiluliitto TUL ry:n jäsenseurana. 2 Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5 1/5 Aika 9.6.2013 klo 17:00 Paikka Pyhämaan paloasema, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi kokoukseen. 2

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY 1 ESITYS: AIKA: PAIKKA: SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY PIIRIN 64:N TOIMINTAVUODEN TYÖJÄRJESTYKSEKSI 22.03.2018 KLO 18.00 valtakirjat klo 17 alkaen IMATRAN KYLPYLÄ; Purjekuja 2, 55420 Imatra 1.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n vuosikokous Aika: 31. elokuuta 2009 klo 18:00 Paikka: Espoonlahden Omnian auditorio 1. Kokouksen avaus Olli Koskimies avasi kokouksen klo 18:00. 2. Valitaan kokoukselle

Lisätiedot

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09)

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09) KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA Aika: 11.2.2009 16:16 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 2 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Espoon Soutajat ry - Esbo Roddare rf, kotipaikka on Espoo ja viralliset kielet suomi ja ruotsi. Rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää. SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli Yhdistyksen kieli on suomi. 3 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen

Lisätiedot

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2014 pöytäkirja Aika 7.2.2014 klo 18.00 19.14 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 1. pykälä Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 2. pykälä Seuran tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, kerätä suvusta

Lisätiedot

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Stansvikin kyläyhdistys ry:n Stansvikin kyläyhdistys ry:n SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 14.12.2016, rekisterinumero 194.862 Yhdistyksen nimi ja kotikunta Stansvikin kyläyhdistys ry, kotikunta Helsinki Tarkoitus

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 1 /6 Pohjois- Pohjanmaan ESITYSLISTA Kanakoiraharrastajat Ry. 26.04.2016 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaaminen 2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi

Lisätiedot

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /6. Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie PYHÄMAA

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /6. Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie PYHÄMAA 1/6 Aika 28.6.2014 klo 16:00 Paikka Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi

Lisätiedot

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 3/2015. Sisällys Kipparijuhla Rahtilaivan matkassa (Baltic Loop 2015) Suuri järvi...

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 3/2015. Sisällys Kipparijuhla Rahtilaivan matkassa (Baltic Loop 2015) Suuri järvi... ENONSELKÄ Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 3/2015 Sisällys Kipparijuhla... 2 Rahtilaivan matkassa (Baltic Loop 2015)... 3 Suuri järvi... 5 LNS:n venerekisteri 2015... 6 Vuoden päättäjäiset... 7 Yhteystiedot:...

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Kiltauutiset 3/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 3/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 3/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Arvon jäsenet Muutoksen tuulet puhaltavat taas kerran Santahaminassa. Tällä kertaa vaikutuksia tulee myös meihin kiltalaisiin. Puolustusvoimissa

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Espoon Kipparit ry:n säännöt

Espoon Kipparit ry:n säännöt Espoon Kipparit ry:n säännöt I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Espoon Kipparit ry ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. II TARKOITUS JA SEN TOTEUTTAMINEN 2 Yhdistyksen tarkoituksena on: - lisätä

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2010 pöytäkirja Aika 19.2.2010 klo 19.00 20.13 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä

Lisätiedot

E S I T Y S L I S T A

E S I T Y S L I S T A SYYSKOKOUS 14.11.2011 Katajanokan Kasinolla klo 17-18 E S I T Y S L I S T A 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. 3.

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

Loukonlahden satamayhdistys ry. Liity mukaan

Loukonlahden satamayhdistys ry. Liity mukaan Loukonlahden satamayhdistys ry Liity mukaan Loukonlahden satamayhdistys ry Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Loukonlahden satamasta venepaikan vuokranneiden yhteistyöelimenä ja huolehtia muiden muassa

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

JSA-Tekniset ry:n säännöt

JSA-Tekniset ry:n säännöt JSA-Tekniset ry:n säännöt Vuosikokouksen 23.03.2001 hyväksymät säännöt. Säännöt on merkitty yhdistysrekisteriin 06.09.2001 numerolla 138924. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on JSA-tekniset ry, josta

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS SYYSKOKOUS 29.11.2016 Aika 29.11.2016, klo. 19.00-20.15 Paikka Hämeenkylän kirkon seurakuntasali Osallistujat Liite 1 1. Kokouksen avaus Ville Hurmalainen avasi kokouksen. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005

AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005 AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Aurinkolahden Venekerho ry ja kotipaikka Helsinki. Yhdistyksen nimestä käytetään epävirallista lyhennettä AVK. 2

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN

Lisätiedot

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 27 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 27 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2013 pöytäkirja Aika 8.2.2013 klo 19.00 19.40 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 27 seuranjäsentä liitteenä

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2016 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi vuoden 2016 vuosikokoukseen ja avasi kokouksen. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Paikka: Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: Kaisa Köykkä Jeremias Mäkinen Outi Korpiluoma (poistui kohdassa 10) Jeremias

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 1 (5) 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 Kokouksen aluksi lahjoitettiin kolmelle eniten pienpetoja pyytäneelle jäsenelle loukku. Loukun saivat Vesa-Matti

Lisätiedot

Anttijussi Ripaoja Emma Salminen Mikko Suonvieri Sami Tuominen Emma Hannonen Tapio Korhonen

Anttijussi Ripaoja Emma Salminen Mikko Suonvieri Sami Tuominen Emma Hannonen Tapio Korhonen OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN SYYSKOKOUS Aika 27.11.2018 klo 16:30 Paikka Oamk, Kotkantien kampus auditorio 2 Kotkantie 1, 90250 OULU Paikalla Essi Leinonen Ville Nikupeteri Valtteri Korpela

Lisätiedot