2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi."

Transkriptio

1 KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai klo PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku Kiiski Kalevi Lehtimäki 1. Markku Loikkanen avasi kokouksen 2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Valittiin Markku Loikkanen kokouksen puheenjohtajaksi, Sirkku Kiiski sihteeriksi, Reino Raijos ja Kalevi Lehtimäki pöytäkirjan tarkastajiksi. He toimivat tarvittaessa myös äänten laskijoina. 4. Hyväksyttiin työjärjestys (liite1). 5. Käsiteltiin ja hyväksyttiin vuoden 2012 toimintakertomus (liite2). 6. Käsiteltiin ja hyväksyttiin vuoden 2012 tilit ja toiminnantarkastajan lausunto (liite3). 7. Päätettiin myöntää tili- ja vastuuvapaus johtokunnalle. 8. Keskusteltiin Kaskipellon tilanteesta. Vantaan kaupunki piti tänäkin talvena ladut hyvässä kunnossa. Koirien ulkoilutus hiihtoladuilla sekä keväällä pellolla alkanut mopoilla ajaminen ovat herättäneet paheksuntaa. Sovittiin, että Reino Raijos keskustelee Vantaan kaupungin edustajan kanssa edellä mainituista asioista ja selvittää, onko mahdollista saada ladulle koirien ulkoilutuksen sekä moottoriajoneuvolla ajamisen kieltävät taulut. 9. Kaskelan Omakotiyhdistys osallistuu tänäkin kesänä Kilometrikisaan (www.kilometrikisa.fi). Joukkueeseen voivat osallistua kaikki halukkaat. Ohjeet osallistumista varten saa Marjatta Loikkaselta Yhteisiä pyöräretkiä järjestetään kevään ja kesän aikana. 10. Keskusteltiin energiatodistuslaista. Todistus on vaadittu alkaen uusilta omakotitaloilta alkaen se vaaditaan v tai sen jälkeen rakennetuilta omakotitaloilta ja se tullaan vaatimaan ennen vuotta 1980 rakennetuilta omakotitaloilta. Omakotiliitossa pelätään lain tuovan ongelmia pientaloasukkaille. Siksi Omakotiliitto on käynnistänyt kansalaisaloitteen energiatodistuslain muuttamiseksi. Lomakkeen voi allekirjoittaa osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi

2 11. Viime vuonna ei tehty aloitteita. Aikaisempiin aloitteisiin liittyen todettiin, että linjaautovarikolla ei ole uutta paikkaa eivätkä kaavoitusasiat ole edenneet. 12. Muut esille tulevat asiat: Sovittiin, että Reino Raijos keskustelee tiemestarin kanssa Kaskelanrinne 9:n kohdalla tiellä seisovan sadeveden ohjaamisesta pois tieltä, sekä samalla kohdalla olevasta hidastetöyssystä, joka on noussut (tai katu laskenut) niin, että auton pohja ottaa siihen kiinni. Hän ottaa esille myös Lahdentien varren kevyen liikenteen väylän huonokuntoisuuden. 13. Puheenjohtaja päätti kokouksen. Pöytäkirjan vakuudeksi Markku Loikkanen, puheenjohtaja Sirkku Kiiski, sihteeri LIITTEET: Liite 1 Työjärjestys Liite 2 Toimintakertomus vuodelta 2012 Liite 3 Tuloslaskelma vuodelta 2012 Liite 4 Toiminnantarkastajan lausunto 2012

3 Liite 1 KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS Aika Tiistai klo Paikka Skomarsintorppa, Hakunila ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Kokouksen järjestäytyminen: valitaan puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjan tarkastajat, jotka toimivat myös ääntenlaskijoina 4. Työjärjestys 5. Esitetään vuoden 2012 toimintakertomus 6. Esitetään vuoden 2012 tilit ja tilintarkastajan lausunto 7. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle 8. Kaskipellon ja pallo / leikkikentän tilanne / hiihtolatu 9. Kilometrikisa ja pyöräretket 10. Kansalaisaloite energiatodistuslaista 11. Tehtyjen aloitteiden tilannekatsaus 12. Muut esille tulevat asiat 13. Kokouksen päättäminen

4 Liite 2 KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY Toimintakertomus vuodelta 2012 Toimintavuosi oli yhdistyksen 34. Sääntömääräiset kokoukset pidettiin Skomarsin torpassa, vuosikokous 26.4 ja syyskokous Johtokunta kokoontui kaksi kertaa 26.4 ja Skomarsin torpassa. Yhdistyksen jäsenmäärä oli 48. Johtokunta vuonna 2012 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Toiminnantarkastaja Varsinainen Varalla Markku Loikkanen Reino Raijos Veikko Saukkonen Sirkka Luukkanen Sirkku Kiiski Erkki Torniainen Jari Miettinen Mika Salminen Kalevi Lehtimäki Tuomo Lauronen Elona Timtchnko Taimi Saloheimo Etujen valvonta Seurattiin ympäristön kehitystä ja alueen suunnitelmia. Siivoustalkoot Siivoustalkoot pidettiin 8.5 ja talkookahvit juotiin Kaskipellolla. Hiihtokilpailut Hiihtokilpailut pidettiin maaliskuussa mukavassa kevätsäässä. Kilometrikisa Osallistuttiin koko suomea koskevaan leikkimieliseen polkupyörillä ajettavaan kilometrikisaa. Tehtiin lähiseudulla yhteisiä pyöräretkiä Pallo / leikkikenttä Kaupungin puisto-osasto huolehti kentän ruohon leikkuusta kesän aikana. Talviaikana Kaskipellolla kaupungin latukoneet pitivät ladut hyvässsä hiihdeltävässä kunnossa.

5 KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY Liite 3 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA TULOT Jäsenmaksut 172,50 168,00 Korkohyvitys 3,28 3, ,78 171,25 ====== ======= KULUT VOK jäsenmaksu 67,50 0,00 Merkkipäivät / tilaisuudet 157,50 0,00 Pankin kulut 8,00 0, ,00 0,00 ====== ====== TILIKAUDEN TULOS -57,22 171,23 TASE VASTAAVAA RAHOITUSOMAISUUS Sampo Pankki 1615, , , ,44 ======= ======= VASTATTAVAA Oma pääoma 1672,44 Tilikauden tulos -57, ,22 ======= Vantaalla toukokuun pnä 2013 Sirkka Luukkanen Rahastonhoitaja Elona Timtchenko Toiminnantarkastaja

6 Liite 4 TOIMINNANTARKASTUSKERTOMUS KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS ry:n jäsenille Olen tarkastanut Kaskelan Omakotiyhdistys ry:n talouden ja hallinnon tilikaudelta Yhdistyksen hallitus vastaa siitä, että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty. Toiminnantarkastajan tehtävänä on tarkastaa yhdistyksen talous ja hallinto yhdistyksen toiminnan edellyttämässä laajuudessa. Tilinpäätös ja kirjapito on tarkistettu. Tuloslaskelma ja tase on laadittu voimassaolevien säännösten mukaisesti Tarkastuksessa en ole havainnut, että yhdistykselle olisi aiheutunut vahinkoa tai yhdistyslakia tai sääntöjä olisi rikottu. Vantaalla toukokuun pnä 2013 Elona Timtchenko Toiminnantarkastaja

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY SYYSKOKOUS AIKA Maanantai 24.10.2011 klo 18:30 PAIKKA Skomarsin torppa, Hakunila LÄSNÄ (pj) Eila Varis Veikko Saukkonen (siht) Sirkka Luukkanen Reino Raijos Taimi Saloheimo

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 2 (12) KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 Aika Perjantai 21.3.2014 klo 8.17 8.48 Paikka Läsnä Jyväskylän Paviljonki Simo Tarvainen, kokouksen puheenjohtaja Ari Keijonen, kokouksen sihteeri 40 muuta liiton jäsentä

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2010 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry 1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 24.3.2015 klo 17-18.30 Ravintola Merimestan kokoustilassa Porin Reposaarella Läsnä Raimo Hakila Arto Holma Päivi Kuusisto Hannu Rantala Ilmo Suikkanen

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry vuosikokous 31.3.2012 Sivu 1. Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry:n vuosikokous 31.3.

Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry vuosikokous 31.3.2012 Sivu 1. Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry:n vuosikokous 31.3. Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry vuosikokous 31.3.2012 Sivu 1 Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry:n vuosikokous 31.3.2012 pöytäkirja 1. Kokouksen avaus '^l/f.vuwj /VfZ»\Af

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Paikka: Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: Kaisa Köykkä Jeremias Mäkinen Outi Korpiluoma (poistui kohdassa 10) Jeremias

Lisätiedot

yksityisen tien tiekunta Paikka

yksityisen tien tiekunta Paikka PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS Tiekunta Aika Paikka 1 Kokouksen avaus yksityisen tien tiekunta. 20 klo. - klo. Kokouksen avasi 2 Puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin: ja sihteeriksi:.

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Paikka: Isokatu 47, Oulun Kumppanuuskeskus 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Paula Ylipulli avasi kokouksen klo

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi. KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus LÄNSIMETRO OY, VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 31.3.2015 LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Länsimetro Oy:n osakkaat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 24.5.2013 klo 10.00 12.15 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

7.6.2009. 1. Avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.15

7.6.2009. 1. Avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.15 Weivi ry PÖYTÄKIRJA 7.6.2009 VUOSIKOKOUS Aika 31.5.2009 Paikka Läsnä Janoinen Lohi Pekka Paavilainen, Ville Lampolahti, Janne Niemi 1. Avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.15 2. Päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VYY:n järjestökoulukset. Kirjanpito ja taloushallinto

VYY:n järjestökoulukset. Kirjanpito ja taloushallinto VYY:n järjestökoulukset Kirjanpito ja taloushallinto SISÄLTÖ Lainsäädännön asettamat velvoitteet Kirjanpito Tilinpäätös ja toimintakertomus Toiminnantarkastus Materiaalin säilytys Vahingonkorvausvelvollisuus

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007 1(6) Aika 1.3.2007 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 18 osakasta edustaen yhteensä 9 164 964 osaketta ja ääntä, joka on 94,4 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003 Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi ja avasi kokouksen kello

1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi ja avasi kokouksen kello PÖYTÄKIRJA TAMMELAN RYSKE RY:N VUOSIKOKOUS Aika 20.11.2014 klo 18.30 19:35 Paikka Kunnantalon valtuustosali, Tammela 1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 07.04.2015 1 Aika Tiistaina 07.04.2015 klo 16.00 16.58 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Keskiviikkona 29.04.2015 klo 18.00-19.13 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Läsnä: Risto Jormalainen,

Lisätiedot

1 (5) osoitteessa kuun päivänä 200 alkaen klo. Hoitokunnan puheenjohtaja/toimitsijamies avasi kokouksen.

1 (5) osoitteessa kuun päivänä 200 alkaen klo. Hoitokunnan puheenjohtaja/toimitsijamies avasi kokouksen. 1 (5) PÖYTÄKIRJA yksityisen tien tiekunnan vuosikokouksesta/ylimääräisestä kokouksesta Paikka ja Aika Someron kaupungin kylässä luona osoitteessa kuun _päivänä 200 alkaen klo _. Kokouksen avaus Kokouksen

Lisätiedot

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 Läsnä Osanottaja listassa mainitut henkilöt Ennen varsinaisen kokouksen alkua

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry 1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 25.3.2014 klo 18-19 Perinnelaivayhdistys Ihana ry:n tiloissa Luvian Laitakarin satamassa Läsnä Arto Holma Päivi Kuusisto Tapio Santala Jussi Pirnes

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Kirkkoneuvosto 24.04.2013

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Kirkkoneuvosto 24.04.2013 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.55 Paikka: Seurakuntatalo Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Hämäläinen Sari Kantola Pentti Karjalainen Esa Markkanen

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

VAKUUTUS- JA FINANSSIALAN URHEILUSEURA VUFI r.y. FÖRSÄKRINGS- OCH FINANSBRANSCHENS IDROTTSFÖRENING VUFI r.f. Perustettu 23.11.1949 klo. 18.

VAKUUTUS- JA FINANSSIALAN URHEILUSEURA VUFI r.y. FÖRSÄKRINGS- OCH FINANSBRANSCHENS IDROTTSFÖRENING VUFI r.f. Perustettu 23.11.1949 klo. 18. 1 VAKUUTUS- JA FINANSSIALAN URHEILUSEURA VUFI r.y. FÖRSÄKRINGS- OCH FINANSBRANSCHENS IDROTTSFÖRENING VUFI r.f. Perustettu 23.11.1949 klo. 18.00 Katajanokan Upseerikerholla Säännöt Yhdistyksen, jota näissä

Lisätiedot

UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS. 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja Mika Aikio.

UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS. 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja Mika Aikio. UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS POYTAKIRJA Paikka: Utsjoen kunnantalo, valtuustosali Aika: 28.03.2015 klo 12:00-15:15 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 11.3.2014 klo 18:00 Paikka Cumulus Rauma, Aittakarinkatu 9 1/5 LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg Harri Haapala Heikki

Lisätiedot

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. VARPARANNAN VESIOSUUSKUNNAN VUOSIKOKOUS 15.3.2008 PÖYTÄKIRJA Paikka: Varparannan koulu Aika: 15.3.2008 klo 12.00 13.40 Osallistujat: Jari Sutinen, Silja Väyrynen, Toivo Juntunen, Urho Ruokolainen, Anja

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

SOT Oy:n neuvottelutilat, Salomonkatu 17 A, Helsinki

SOT Oy:n neuvottelutilat, Salomonkatu 17 A, Helsinki 1 (2) YHDISTYKSEN KOKOUS Aika Perjantai kello 18:04-18:20 Paikka SOT Oy:n neuvottelutilat, Salomonkatu 17 A, Helsinki Läsnä Esko Wessman Ilpo Nyyssönen Olli Lounela Maria Zevenhoven Jani Markkanen Kim

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT:

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: 1. Yhdistyksen nimenä on Oulun Lentopalloerotuomarikerho r.y., ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on lentopalloerotuomareiden

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

Vapers Finland ry:n perustamiskokous

Vapers Finland ry:n perustamiskokous 1 Vapers Finland ry:n perustamiskokous Paikka: Mätäsperä 6 G 26, 33100 Tampere (etäosallistuminen Skypen välityksellä) Aika: 5.2.2015 klo 20:00 Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Leif Martin avasi kokouksen

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta. TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 19.02.2014 1/2014. Lakkapää Tarja Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen. Raappana Tauno jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 19.02.2014 1/2014. Lakkapää Tarja Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen. Raappana Tauno jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 19.02.2014 1/2014 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 19.02.2014 1 Aika Keskiviikkona 19.02.2014 klo 16.00 17.30 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY 1 ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY S Ä Ä N N Ö T 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Seinäjoen

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2012. KOKOUSAIKA tiistaina 13. päivänä maaliskuuta 2012. Tuula Kaitila-Juntunen Tuula Karppinen Ellen Kellberg

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2012. KOKOUSAIKA tiistaina 13. päivänä maaliskuuta 2012. Tuula Kaitila-Juntunen Tuula Karppinen Ellen Kellberg 27 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2012 KOKOUSAIKA tiistaina 13. päivänä maaliskuuta 2012 KOKOUSPAIKKA JÄSENET seurakuntatalo, takasali Markku Huttunen Tuula Kaitila-Juntunen Tuula Karppinen Ellen Kellberg

Lisätiedot

Ehdotus: Hallituksen puheenjohtaja Risto Jormalainen avaa kokouksen. Päätös:Risto Jormalainen avasi kokouksen.

Ehdotus: Hallituksen puheenjohtaja Risto Jormalainen avaa kokouksen. Päätös:Risto Jormalainen avasi kokouksen. SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA 05.04.2009 Kokousaika Tiistaina 31.03.2009 klo 18.00-20.10 Kokouspaikka Suolahtisali Läsnä: Osuuskunnan jäsenet ( 43 ) liitteen nro 1. mukaisesti

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki

Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki 1 Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry:n säännöt 16.4.2004 alkaen 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. I. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toiminnallinen laatu

SÄÄNNÖT. I. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toiminnallinen laatu Maatutkarengas ry Rek.nro 162.070 Ensirek.pvm 24.11.1994 SÄÄNNÖT I. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toiminnallinen laatu Yhdistyksen nimi on Maatutkarengas ry ja sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 2/2015 Kirkkovaltuusto 18.5.2015. maanantaina 18. päivänä toukokuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19.

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 2/2015 Kirkkovaltuusto 18.5.2015. maanantaina 18. päivänä toukokuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19. 18.5.2015 20 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA maanantaina 18. päivänä toukokuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19.00 KYRÖNNIEMI, PAPPILA JÄSENET Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen

Lisätiedot

Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013. Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9

Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013. Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9 Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013 YHDISTYKSEN PERUSTAMISKOKOUS JA VUOSIKOKOUS Aika Paikka 3.11.2013 klo 14.00 Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9 Kokousvirkailijat Maarit Kallio Katri Maijala Taavi

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT 1(6) 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

SÄÄNNÖT 1(6) 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. SÄÄNNÖT 1(6) NIMI JA KOTIPAIKKA PUISTOLAN OMAKOTIYHDISTYS RY 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINTA 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00 Suonteen kalastusalueen vuosikokous 26.4.2013 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 26.4.2013 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot