OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä, Asemantien länsipuoli, asemakaavan muutos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä, Asemantien länsipuoli, asemakaavan muutos"

Transkriptio

1 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä, Asemantien länsipuoli, asemakaavan muutos Suunnittelualueen likimääräinen sijainti. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Hausjärven Hikiän kylässä, Asemantien ja Hikiäntien länsipuolella, rajoittuen pohjoisessa Paloasemantiehen, idässä Hikiäntiehen ja Asemantiehen, etelässä entisen rautatieaseman alueeseen sekä lännessä Hikänsuohon ja voimalinja alueeseen. Kaavamuutos koskee kortteleita 3 6, 8 13, 15, 17, 18, 18a ja Tavoitteet Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asemakaavan ajantasaistaminen, ottaen huomioon kiinteistöjaotus mahdollisuuksien mukaan sekä kaavan saattaminen numeeriseen muotoon. 3. Kaavatilanne Kanta Hämeen maakuntakaavassa ( , KHO ) kaavoitettava alue on pääosin asuntovaltaista taajamatoimintojen aluetta (A). Alueen halki kulkee Historiallinen tielinja. Alueen itäpuolella on alakeskus (ca) ja lounaispuolella taajamajuna asema (la). Pääosin alue on tärkeää ja muuta vedenhankintakäyttöön soveltuvaa pohjavesialuetta. Alue on osin maisemaaluetta: kulttuurimaiseman, rakennetun kulttuuriympäristön tai kulttuurihistorian kannalta tärkeä alue (ma). Alueen pohjoispuolella on vedenottamo tai pohjaveden imeytys merkintä. Kanta Hämeen 1. vaihemaakuntakaavassa (asuminen, elinkeinot ja logistiikka, maakuntavaltuusto , YM ), kaava alue kuuluu kehitettävän liikennekäytävän HHT vaikutusalueeseen. Kaava alueen itäpuolella on alakeskus kohdemerkintä (ca) sekä päävesijohto ja pääviemärilinja. 1. vaihemaakuntakaavalla on kumottu alueen pohjoispuoleinen vedenottamo tai pohjaveden imeytys merkintä. Kanta Hämeen 2. vaihemaakuntakaava (liikenne ja luonnonvarat) on hyväksytty maakuntavaltuustossa ja vahvistettu ympäristöministeriössä

2 vaihemaakuntakaavassa kaava aluetta koskee merkintä tärkeä tai vedenhankintakäyttöön soveltuva pohjavesialue. Ote maakuntakaavojen yhdistelmästä (maakuntakaava sekä 1. ja 2. vaihemaakuntakaava). Vireillä on maakuntakaavan kokonaisuudistuksen laadinta, jonka käynnistämisestä maakuntavaltuusto on päättänyt Maakuntakaavan 2040 osallistumis ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä Hikiän oikeusvaikutuksettomassa yleiskaavassa (KValt ) alue on pääosin omakotivaltaista (AO) ja pientalovaltaista asuintoimintojen aluetta (AOR), jonka lisäksi asemanraitti liike ja asuinkerrostalojen aluetta (K). Alueen pohjoisosassa on julkisten palvelujen aluetta (Y) ja kerrostalovaltaista asuintoimintojen aluetta (AK) sekä eteläosassa teollisuustoimintojen aluetta (T). Alueen keskeen jäävä viheralue puistomaista vapaa aluetta (P) ja alueen lounaisosa maa ja metsätaloustoimintojen (MM) aluetta. Alue on osin vedenottamon suoja aluetta (sv, ottamo poistunut). Alueen länsipuolella on voimansiirtoalue (vz). Ote oikeusvaikutuksettomasta yleiskaavasta.

3 Hikiän ja Kirkonkylän alueille on laadinnassa oikeusvaikutteinen osayleiskaava, josta on ollut nähtävillä päivätty luonnos. Oikeusvaikutteisena laadittavan osayleiskaavan luonnoksessa alue on pääosin pientalovaltaista asuntoaluetta (AP). Asemantien varteen on osoitettu keskustatoimintojen aluetta (C) ja Paloasemantien varteen yhdyskuntateknisen huollon alue (ET). Alueen keskelle ja länsiosaan sijoittuu lähivirkistysaluetta (VL) sekä lounaisosaan maa ja metsätalousvaltaista aluetta (M). Kaava alue on pääosin tärkeää tai vedenhankintaan soveltuvaa I luokan pohjavesialuetta (pv 1) ja alueelle on merkitty maakunnallisesti arvokas historiallinen tielinja (ht 2). Alueen länsipuolella on voimalinjoja (z) sekä merkittävästi kehitettävä ohjeellinen voimajohtolinja 400 kv. Asemantie, Kallentie sekä Länsitien länsiosa on merkitty yhdystieksi/kokoojakaduksi (yt/kk). Ote päivätystä osayleiskaavaluonnoksesta. Alue on asemakaavoitettu. Alueella on pääosin voimassa alkuperäinen rakennuskaava (LH ), johon on tehty Riiakantien Lemmenpolun aluetta koskeva muutos (LH ). Pohjoisessa muutos korvaa pieneltä osalta katualuetta Eskon koulun alueen kaavassa (LV ). Asemakaavassa alue on pääosin omakoti ja muiden enintään kahden perheen talojen / erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kallentien itäpuolella on rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten tai erillisten omakotirakennusten korttelialuetta (AOR) ja Asemantien varressa yhdistettyjen liike ja asuntokerrostalojen korttelialuetta (ALK). Rakentamattoman kaavakadun (Harjutie) länsipuolella on asunto ja kasvitarharakennusten korttelialuetta (AV) ja Asemantien eteläpäässä pienteollisuusrakennusten korttelialuetta (TP). Riiakantien Kallentien kulmauksessa on kaavamuutoksella muodostettu asuinpientalojen korttelialuetta (AP). Paloasemantien varressa on kunnallisteknisten rakennusten ja laitosten (YT) sekä asuntokerrostalojen (AK) korttelialueet. Alueelle sijoittuvaa Harjutietä ei ole toteutettu asemakaavan mukaisesti. Erityisesti Riiakankujan Kallentien ympäristössä on useita kiinteistöjä, jotka eivät ole toteutuneet

4 asemakaavan tai laaditun kaavamuutoksen mukaisesti. Alueen asemakaavan mukaiset katualueet ovat pääosin yksityisessä omistuksessa tai niitä ei ole otettu haltuun. Ote alueeseen liittyvien asemakaavojen yhdistelmäkartasta, rajaus likimääräinen, ei mittakaavassa. 4. Aluetta koskevat suunnitelmat ja selvitykset Kaava aluetta koskevia ja läpikäytäviä lähtötietoaineistoja ovat mm. - Hausjärven rakennetun kulttuuriympäristön selvitys Rakennettu Häme 2003, Hämeen liitto - Kanta Hämeen Lumos inventointi Hikiän ja Kirkonkylän alueiden osayleiskaavoitusta varten laaditut selvitykset: Maisemaselvitys , Ericsson Arkkitehdit Oy Luontoarvojen tausta ja perusselvitys 2009, Faunatica Oy Liito oravalle sopivien elinympäristöjen selvitys 2009, Faunatica Oy Liito oravaselvitys , Jussi Mäkinen

5 5. Arvioitavat vaikutukset Asemakaavan laadinnan yhteydessä huomioidaan MRL 54 :n mukaiset kaavan vaikutukset rakennettuun ympäristöön, yhdyskuntarakenteeseen, maisemaan, liikenteeseen, virkistyskäyttöön ja luontoon. 6. Alueen suunnittelutyön osalliset MRL 62 :n mukaan osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään sekä maanomistajat ja kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Asemakaavan osallisia ovat mm. - Alueen maanomistajat, naapurimaanomistajat, asukkaat ja yrittäjät - Hausjärven kunta: tekninen lautakunta - Hämeen liitto - Hämeen elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus, alueidenkäyttö - Uudenmaan elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri - Liikennevirasto, rautatieosasto - Museovirasto, Hämeenlinnan toimisto - Kanta Hämeen pelastuslaitos - Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä - Caruna Oy - Elisa Oyj - Fingrid Oyj - Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) - Virtavesien hoitoyhdistys 7. Suunnittelutyön vuorovaikutus ja aikataulu Asemakaavoituksen aloittamisesta, osallistumis ja arviointisuunnitelman (OAS) sekä kaavaluonnoksen ja ehdotuksen nähtävillä oloista, sekä asemakaavan hyväksymisestä ja voimaan tulosta, ilmoitetaan kunnanviraston ilmoitustaululla sekä paikallislehdessä. Lisäksi tietoa asemakaavan etenemisestä julkaistaan mahdollisuuksien mukaan kunnan Internetsivuilla. Asemakaavan luonnos ja ehdotusvaiheessa kuullaan osallisia asettamalla kaavaa koskeva aineisto (kaavakartta ja määräykset, selostus liitteineen) määräajaksi virallisesti nähtäville. Kaavasta voi jättää palautetta, joka toimitetaan kunnanvirastolle, maankäyttöön osoitettuna. Ehdotusvaiheessa muistutukset tulee jättää kirjallisena, nähtävillä olon aikana. Osallistumis ja arviointisuunnitelma sekä kaavan laadintaan liittyvä aineisto ovat nähtävillä kunnanvirastossa koko kaavan laadinnan ajan. Myös osallistumis ja arviointisuunnitelmaa koskien voi jättää palautetta. Kaavan luonnos ja ehdotusvaiheessa pyydetään lausunnot osallistumis ja arviointisuunnitelmassa määritellyiltä viranomaistahoilta sekä tarvittaessa muilta asianosaisilta. Viranomaisneuvottelu pidetään tarvittaessa, yleensä mikäli kaavahankkeen tai sen vaikutusten katsotaan olevan merkittäviä.

6 8. Arvioitu aikataulu Ajankohta Vaihe Osallistuminen Khall päätös asemakaavoitustyön aloittamisesta 09 / 2016 Osallistumis ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos ympäristölautakunnassa, päätös nähtäville asettamisesta / 2016 Osallistumis ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos nähtävillä kunnanvirastolla. OAS pidetään nähtävillä koko kaavanlaadinnan ajan sekä päivitetään tarvittaessa. Mielipiteiden esittäminen, luonnoslausuntojen pyytäminen, tarvittaessa viranomaisneuvottelu 12 / 2016 Kaavaehdotuksen laadinta kevät / 2017 Ympla, kaavaehdotus Khall, päätös ehdotuksen nähtäville asettamisesta Mielipiteiden ja luonnoslausuntojen huomiointi kevät / 2017 Kaavaehdotus nähtävillä Muistutusten tekeminen, lausuntopyynnöt kevät / 2017 Kaavaehdotustarkennukset Muistutusten ja lausuntojen huomioon ottaminen, tarvittaessa viranomaisneuvottelu kevät / 2017 Kaavan hyväksyminen 9. Yhteystiedot Lisätietoja kaavahankkeesta antavat: Kaavoituspäällikkö Ilkka Korhonen Kaavasuunnittelija Paula Sidoroff Eskelinen puh. (019) puh. (019) ilkka.korhonen@hausjarvi.fi paula.sidoroff eskelinen@hausjarvi.fi

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä / Selänoja ja Karhi, Vehkalukko , tarkistettu

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä / Selänoja ja Karhi, Vehkalukko , tarkistettu Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä / Selänoja ja Karhi, Vehkalukko 27.5.2014, tarkistettu 27.8.2015 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava ja asemakaavan muutos, Oitti Kalliontien ja Savelantien osa alueet sekä korttelin 240 tontit 6 9 ja kortteli 260 23.3.2018, päivitetty 13.4.2018

Lisätiedot

1. Sijainti ja nykytilanne. 2. Tavoitteet Hausjärven kunta

1. Sijainti ja nykytilanne. 2. Tavoitteet Hausjärven kunta 1510043233 Hausjärven kunta Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti Kalliontien ja Savelantien osa-alueet sekä korttelit 230-234, 240 ja 260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2018 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Kuulojan itäinen teollisuusalue, kortteli , tarkistukset

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Kuulojan itäinen teollisuusalue, kortteli , tarkistukset Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Kuulojan itäinen teollisuusalue, kortteli 605 9.12.2009, tarkistukset 25.9.2017 Asemakaava alueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , päivitetty

Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , päivitetty Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.6.2010, päivitetty 29.8.2011 Liite 1 Asemakaavan muutos Ryttylän koulu Kortteli 38 ja osa korttelista 37 Asemakaavan muutosalueen sijainti ja likimääräinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monni / Erkylä, päiväkodin risteys, asemakaava 14.4.2015, päiv. 7.5.2015

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monni / Erkylä, päiväkodin risteys, asemakaava 14.4.2015, päiv. 7.5.2015 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monni / Erkylä, päiväkodin risteys, asemakaava 14.4.2015, päiv. 7.5.2015 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Hausjärven Monnissa, Erkylän kylässä rajautuen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin yleisten rakennusten alue lähiympäristöineen, asemakaava , tarkistukset

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin yleisten rakennusten alue lähiympäristöineen, asemakaava , tarkistukset Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin yleisten rakennusten alue lähiympäristöineen, asemakaava 26.4.2013, tarkistukset 14.11.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Radan alikulku , päivitetty

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Radan alikulku , päivitetty Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Radan alikulku 18.6.2004, päivitetty 27.9.2016 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.10.2006, päivitetty 24.1.2013

Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.10.2006, päivitetty 24.1.2013 Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.10.2006, päivitetty 24.1.2013 Liite 1 Asemakaava ja asemakaavan muutos Ryttylä, Kirkkomäki Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus ja muutos Erkylä, korttelin nro 601 tonttia nro 2, osa Hikiäntien tiealueesta sekä osaa tiloista ja

Asemakaavan laajennus ja muutos Erkylä, korttelin nro 601 tonttia nro 2, osa Hikiäntien tiealueesta sekä osaa tiloista ja 1510046364 Hausjärven kunta Liite nro 14 10.4.2019 Ympla 38 Asemakaavan laajennus ja muutos Erkylä, korttelin nro 601 tonttia nro 2, osa Hikiäntien tiealueesta sekä osaa tiloista 86-401-1-757 ja 86-895-2-2

Lisätiedot

Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2018 Ryttylän Puujoen eteläpuoleisen osa-alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaavan muutosalueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2011, tarkistettu 13.6.2012

Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2011, tarkistettu 13.6.2012 Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2011, tarkistettu 13.6. Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Manassenpelto Asemakaava-alueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , päivitetty ja

Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , päivitetty ja Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.10.2009, päivitetty 3.5.2011 ja 5.8.2011 Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Keskustien itäpuoli Korttelit 100, 108, 109, 120, 123-125 ja

Lisätiedot

Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.6.2003, päivitetty 13.1.2010, 10.6.2011 ja 27.6.2012

Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.6.2003, päivitetty 13.1.2010, 10.6.2011 ja 27.6.2012 Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.6.2003, päivitetty 13.1.2010, 10.6.2011 ja 27.6.2012 Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Kantatie 54 varren yritysalue Korttelit 401 ja 405-407

Lisätiedot

Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2009 Asemakaava Kuuloja, itäinen teollisuusalue Korttelit 650 ja 651 Asemakaava-alueen likimääräinen sijainti ja rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA

RANTA-ASEMAKAAVA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTA-ASEMAKAAVA 15.8.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : OITTI 410 Tilat : 8-87, 8-144, 8-393 Kaava-alueen yleissijainti merkitty puneella

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN PERUSTIEDOT 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 3. OSALLISET JA OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI KAAVA-ALUEEN RAJAUS. OSAYLEISKAAVALUONNOS POHJANA. ALUEEN ORTOKUVA Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Osayleiskaava Dnro: Ojalanmäki III A Forssan kaupunki Laatia asemakaavattomalle

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.

Lisätiedot

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.2014, tark. 26.11.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNENIEMEN KOILLISRANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 118-AK1501 SAUVON KUNTA NUMMENPAKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 116 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2015 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Suunnittelualue

Lisätiedot

HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA

HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Orimattilan kaupunki hyväksytty 21.01.2019 Tekninen toimiala HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, Tekninen toimiala

Lisätiedot

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3. Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.2015 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue...

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Asemakaavan ehdotus koskee kortteleita 1031-1034 ja 1410 ja niihin liittyviä viheralueita. Asemakaavalla muodostuu uusi kortteli.

Asemakaavan ehdotus koskee kortteleita 1031-1034 ja 1410 ja niihin liittyviä viheralueita. Asemakaavalla muodostuu uusi kortteli. ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA PAKAANTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS 2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA PAKAANTIE KAAVASELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 20.6.2011 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kirkonseudun (19) kunnanosa, tiloja 1:47, 2:13, 3:1 ja 3:11 koskeva asemakaava. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle

Lisätiedot

MEIJERINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MEIJERINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITE 1 KITEEN KAUPUNKI MEIJERINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.8.2016 Kaava-alueen alustava rajaus on osoitettu punaisella katkoviivalla (pohjakuva MML2016). Sisältö

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 240 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012, 27.11.2013, 5.3.2014 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

Sandsundin asemakaavan osan muutos, korttelit 28 ja 43. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Sandsundin asemakaavan osan muutos, korttelit 28 ja 43. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Sandsundin asemakaavan osan muutos, korttelit 28 ja 43 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599406201603 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 167-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, KOULUTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, KOULUTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA hyväksytty 4.11.2014 päivitetty 28.8.2015 LIITE 2. ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, KOULUTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin (03) 888 111

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin (03) 888

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599402201608 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A 23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA

KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA Keuruun kaupunki 18.4.2017 Kaavoituspalvelut 1 KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA A S E M A K A A V A N M U U T O S OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta sivu 1(5) VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 258 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2015 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä...3 2. Aloite...3 3. Suunnittelualue...3 4. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet...3

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 1(5) LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 249 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki

Janakkalan kunta Turenki Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

, tarkistettu KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne Suunnittelualueen pinta-ala on 0,5487 ha.

, tarkistettu KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne Suunnittelualueen pinta-ala on 0,5487 ha. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUTTUAN LOHILUOMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, kortteli 435 kiinteistö 2:811 5.3.2014, tarkistettu 17.6.2014 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 16.4.2019 Kuutinrannan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTA-ASEMAKAAVA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III 8-393 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2010, täydennetty

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot