Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , päivitetty , ja
|
|
- Annemari Niemi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , päivitetty , ja Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Kantatie 54 varren yritysalue Korttelit 401 ja Asemakaava- ja kaavamuutosalueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Hausjärven kunnan Oitin ja Torholan kylien alueella, kantatie 54 ja rautatien välissä. Alue rajoittuu lännestä Oitintiehen ja Nahkurinojaan. Alue on länsiosasta osaksi rakennettua asemakaava-aluetta, jonne sijoittuu liikekiinteistö. Lisäksi alueella on mm. Oitin rautatieseisake, entisiä savenottolampia, kunnan maankaatopaikka sekä jäteveden pumppaamo. Kaavatilanne Kanta-Hämeen maakuntakaavassa ( , KHO ) kaava-alue on pääosin työpaikka- ja palvelutoimintojen aluetta (TP). Alueella sijaitsee jätevedenpuhdistamo (et) sekä taajamajuna-asema (la). Alueen keskellä on lähivirkistysaluetta (VL). Ote maakuntakaavasta.
2 Hausjärven oikeusvaikutuksettomassa yleiskaavassa (KV ) alue on teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta (T), puistoaluetta (P), erityisaluetta (E), maa- ja metsätalousaluetta (MM) sekä vedenottamon suoja-aluetta (sv). Ote oikeusvaikutuksettomasta yleiskaavasta. Alueen itäosa on asemakaavoittamaton. Alueen länsiosassa on voimassa Nahkurinpuiston rakennuskaava ja rakennuskaavan muutos, joka on hyväksytty Rakennuskaavassa alueella on Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Alueelle saadaan sijoittaa myös ympäristövaikutukseltaan pääkäyttötarkoitukseen verrattavia työtiloja. Maanpäällisiä kellarikerroksia ei saa rakentaa. Toiseen kerrokseen voidaan eri kaavamerkinnällä sallia rakennettavaksi toimisto- ja sosiaalitiloja, joiden yhteenlaskettu kerrosala on korkeintaan 30% käytetystä kerrosalasta (K-1), Yleistä pysäköintialuetta (LP), jonka lounaispuolella on jalankululle ja polkupyöräilylle varattu tie, jolla huoltoajo on sallittu (pp/h). K1-korttelialueen pohjoispuolella on TYk-merkinnällä Ympäristöhäiriötä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialue. Toiseen kerrokseen voidaan eri kaavamerkinnällä sallia rakennettavaksi toimisto- ja sosiaalitiloja, joiden yhteenlaskettu kerrosala on korkeintaan 30% käytetystä kerrosalasta. Maanpäällisiä kellarikerroksia ei saa rakentaa. Alueelle saa rakentaa erilliseen rakennukseen alueen hoidon vaatiman ja henkilökunnan käyttöön tulevan asunnon. k-indeksi osoittaa, että alue on varattu kunnan tarpeisiin. Alueen keskiosa on Puisto. Alueelle voi erikseen merkitylle rakennusalalle rakentaa pieneläinten hautausmaan ja koirien juoksutarhan sekä näiden toimintojen vaatimat huoltorakennukset, aitaukset, rakennelmat, pääsytiet ja pysäköintipaikat. (VP). Alueen lammet on merkitty vesialueeksi (W). K-1- ja TY -korttelialueille on annettu lisäksi rakentamistapaa koskevia erityismääräyksiä.
3 Ote alueella voimassa olevasta asemakaavasta. Alueen pohjoisosan kaavaluonnosta ei ole hyväksytty. Nahkurinojan pohjoispuolelle on tehty kaavamuutokset. Tavoitteet Kaavoitushankkeen tavoitteena on osoittaa olemassa olevan teollisuusalueen yhteyteen kantatien varteen teollisuus- ja liikepalvelujen alue. Samalla ratkaistaan alueen liikennejärjestelyitä. Kaavoituksen yhteydessä on tarkoitus tutkia lämpöhakelaitoksen sijoittaminen alueelle. Hakelämpölaitoksella on tarkoitus korvata Oitin koulun öljyllä toimiva lämpölaitos.
4 2. Alueelta tehdyt selvitykset Rautatien itäpuolella, kaava-alueen ulkopuolella, on Lumos-kohteena 2005 inventoitu alue Vartiomäki sekä Oitin kansakoulurakennus. Alueelta tehtyjä selvityksiä ja kaavanlaadinnan lähtöaineistoja ovat mm. Rakennettu Häme. Hämeen liitto ja Rakennustieto, Hämeenlinna Hausjärven rakennetun kulttuuriympäristön selvitys, Hämeen ympäristökeskus 95 / 2005 Kanta-Hämeen Lumos-inventointi , Vartiomäki Kantatie 54 aluevaraussuunnitelma 2009, luonnos Oitin maankaatopaikan ympäristölupa (HAM-2004-Y , nro YSO/11/2006) ja muutos lupaan (HAM-2007-Y nro YSO/176/2009) Oitin maankaatopaikan tarkkailutulokset vuodelta 2009, Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Nahkurinpuisto, kehitysvisio, ARK studio Oy, Arkkitehdit Lappalainen, 2007 Rakennettavuusselvitys, Hausjärven kunta, Nahkurinpuisto K (Paavo Ris tola, ) Rakennettavuusselvitys, Kt 54 yritysalue, korttelit / 410 Oitti (Geopalvelu Oy, ) 3. Arvioitavat vaikutukset Asemakaavoituksen laadinnan yhteydessä huomioidaan MRL 54 :n mukaiset kaavan vaikutukset rakennettuun ympäristöön, yhdyskuntarakenteeseen, maisemaan, liikenteeseen, virkistyskäyttöön ja luontoon. 4. Alueen suunnittelutyön osalliset MRL 62 :n mukaan osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään sekä maanomistajat ja kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Asemakaavan osallisia ovat muun muassa: - Alueen maanomistajat, naapurimaanomistajat, asukkaat ja yrittäjät - Hausjärven kunta - Hämeen liitto - Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY - Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY - Liikennevirasto, rautatieosasto - Kanta-Hämeen pelastuslaitos - Museovirasto / Hämeenlinnan toimisto - Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä - Sähköyhtiö Fortum sähkönsiirto Oy - Puhelinyhtiö Elisa Oyj - Kaukolämpöyhtiö Fortum Power & Heat Oy 5. Suunnittelutyön vuorovaikutus ja aikataulu Asemakaavan aloittamisesta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman, asemakaavaluonnoksen ja asemakaavaehdotuksen nähtävilläolosta tiedotetaan virallisesti kunnanviraston ilmoitustaululla sekä paikallislehdessä. Lisäksi tietoa asemakaavan etenemisestä julkaistaan kunnan internetsivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavan laadintaan liittyvä aineisto ovat nähtävillä kunnanvirastossa koko kaavan laadinnan ajan. Asemakaavan luonnos ja ehdotus pidetään virallisesti nähtävillä kunnanvirastolla, jonne mielipiteet tulee toimittaa nähtävilläoloaikana. Ehdotusvaiheessa muistutukset tulee esittää kirjallisina ja osoittaa kunnanhallitukselle. Asemakaavaluonnoksesta ja ehdotuksesta pyydetään lausunnot asianosaisilta viranomaisilta, jotka on määritelty osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskien voi jättää palautetta, joka tulee toimittaa kirjallisena Hausjärven kuntaan maankäyttöön osoitettuna.
5 Kantatie 54 varren yritysalue Ajankohta Vaihe Kunnanhallituksen päätös asemakaavoituksen aloittamisesta. Ympäristölautakunnan päätös osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta. 07 / 2003 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä I kaavaluonnos nähtävillä Ympäristölautakunnan päätös II kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta. Osallistuminen Mielipiteiden esittäminen / 2010 II asemakaavaluonnos nähtävillä. Mielipiteiden esittäminen. 09 / 2011 Kaavaluonnostarkistukset ympäristölautakunnassa 09 / 2011 Kaavaehdotuksen laadinta ja käsittely kunnanhallituksessa. Mielipiteiden huomioon ottaminen / 2011 Kaavaehdotus nähtävillä. Muistutusten tekeminen. 09 / 2012 Kaavaehdotustarkennukset. Viranomaisneuvottelu tarvittaessa. 09 / 2012 Asemakaavan hyväksyminen. Muistutusten ja lausuntojen huomioon ottaminen Kaavoituksen arvioitu aikataulu. 6. Yhteystiedot Lisätietoja kaavahankkeesta antavat: Kaavoituspäällikkö Ilkka Korhonen puh. (019) ilkka.korhonen@hausjarvi.fi Kaavasuunnittelija Paula Sidoroff-Eskelinen puh. (019) paula.sidoroff-eskelinen@hausjarvi.fi
Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2011, tarkistettu 13.6.2012
Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2011, tarkistettu 13.6. Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Manassenpelto Asemakaava-alueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto
Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde
Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.10.2006, päivitetty 24.1.2013
Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.10.2006, päivitetty 24.1.2013 Liite 1 Asemakaava ja asemakaavan muutos Ryttylä, Kirkkomäki Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue
Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , päivitetty
Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.6.2010, päivitetty 29.8.2011 Liite 1 Asemakaavan muutos Ryttylän koulu Kortteli 38 ja osa korttelista 37 Asemakaavan muutosalueen sijainti ja likimääräinen
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava ja asemakaavan muutos, Oitti Kalliontien ja Savelantien osa alueet sekä korttelin 240 tontit 6 9 ja kortteli 260 23.3.2018, päivitetty 13.4.2018
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monni / Erkylä, päiväkodin risteys, asemakaava 14.4.2015, päiv. 7.5.2015
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monni / Erkylä, päiväkodin risteys, asemakaava 14.4.2015, päiv. 7.5.2015 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Hausjärven Monnissa, Erkylän kylässä rajautuen
1. Sijainti ja nykytilanne. 2. Tavoitteet Hausjärven kunta
1510043233 Hausjärven kunta Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti Kalliontien ja Savelantien osa-alueet sekä korttelit 230-234, 240 ja 260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2018 Osallistumis-
Asemakaavan laajennus ja muutos Erkylä, korttelin nro 601 tonttia nro 2, osa Hikiäntien tiealueesta sekä osaa tiloista ja
1510046364 Hausjärven kunta Liite nro 14 10.4.2019 Ympla 38 Asemakaavan laajennus ja muutos Erkylä, korttelin nro 601 tonttia nro 2, osa Hikiäntien tiealueesta sekä osaa tiloista 86-401-1-757 ja 86-895-2-2
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä / Selänoja ja Karhi, Vehkalukko , tarkistettu
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hikiä / Selänoja ja Karhi, Vehkalukko 27.5.2014, tarkistettu 27.8.2015 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Kuulojan itäinen teollisuusalue, kortteli , tarkistukset
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Kuulojan itäinen teollisuusalue, kortteli 605 9.12.2009, tarkistukset 25.9.2017 Asemakaava alueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue
Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , päivitetty ja
Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.10.2009, päivitetty 3.5.2011 ja 5.8.2011 Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Keskustien itäpuoli Korttelit 100, 108, 109, 120, 123-125 ja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Radan alikulku , päivitetty
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Radan alikulku 18.6.2004, päivitetty 27.9.2016 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue
Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2009 Asemakaava Kuuloja, itäinen teollisuusalue Korttelit 650 ja 651 Asemakaava-alueen likimääräinen sijainti ja rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014
3547 PEURANTIE asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan
1 SUUNNITTELUALUE 2 ALOITE
82121904 Hausjärven kunta Puutarhakylän ranta-asemakaavan muutos ja ranta-asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.3.2009, päivitetty 14.8.2009 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelukohde
Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Hausjärvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2018 Ryttylän Puujoen eteläpuoleisen osa-alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaavan muutosalueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012, 27.11.2013, 5.3.2014 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty
Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.06.2010 Muutettu 11.11.2010 EURAN KUNTA Kaavan laatija REJLERS OY Suunnittelualueen rajaus NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Sijaintikartta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
RANTA-ASEMAKAAVA
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTA-ASEMAKAAVA 15.8.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : OITTI 410 Tilat : 8-87, 8-144, 8-393 Kaava-alueen yleissijainti merkitty puneella
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
TUUSULAN KUNTA 22.8.2018 Upokaskujan asemakaavan muutos nro 3581 UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kelatien työpaikka-alueella, Upokaskujalla, muutetaan pieni
KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
iite kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 5 6.11.2014 asia 46 OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee: 205 Sievarin kaupunginosa, korttelin
1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin
LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin yleisten rakennusten alue lähiympäristöineen, asemakaava , tarkistukset
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin yleisten rakennusten alue lähiympäristöineen, asemakaava 26.4.2013, tarkistukset 14.11.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-
Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTA-ASEMAKAAVA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III 8-393 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2010, täydennetty
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-
Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy 2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi
Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue
Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL
1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja
Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012
Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä...3 2. Aloite...3 3. Suunnittelualue...3 4. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet...3
Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , päivitetty
Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2010, päivitetty 16.2.2011 Asemakaava Monni, Pihon alue Asemakaava-alueen likimääräinen sijainti ja rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
LINJAPUISTO II asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LINJAPUISTO II asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten
Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.
Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue
Kortteli 52125, asemakaavan muutos
Kortteli 52125, asemakaavan muutos Työ nro 002260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 17.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.
ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS
ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2010 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LASTENLINNAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.4.2017 Pälkäneen kunta Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Lahdentien ja Pälkänevedentien risteyksen
VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2
Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014
Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 LINJA-AUTOASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63
KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN PERUSTIEDOT 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 3. OSALLISET JA OSALLISTUMINEN
GOLFKLUBIN asemakaavamuutos
GOLFKLUBIN asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan
PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS
1 (5) Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS Luhtaniemen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taajaman asemakaavan laajennus ja muutos Suunnittelualueen sijainti
Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
Koisoniitty. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Koisotie 8
Koisoniitty Asemakaavan muutos nro 002193 osoitteessa Koisotie 8 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 9.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark
EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400
Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen
MURSKETIEN ASEMAKAAVA
UURAISTEN KUNTA MURSKETIEN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015).
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LEMPÄÄLÄN KUNTA HALKOLAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, HALKOLANNOTKO KAAVA NUMERO 6013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.12.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PEIPOHJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIT 724 ja 725
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PEIPOHJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIT 724 ja 725 24.10.2012, tarkistettu 5.3.2013 KUNTA Kokemäki 271 Kaupunginosa Peipohja 103 Korttelit 724, 725 Katualue Ratatie
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta.
1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 2090 Moisio-Hakkarin asemakaava, Kiviahon pohjoisosan laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
KLAUKKALAN SORVITIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sivu 1/5 Kaavatunnus 3-341 Asianumero 511/10.02.03/2015 Päiväys 13.3.2018 KLAUKKALAN SORVITIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualueeseen kuuluu kortteli Klaukkalassa Tornimäen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
(MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut. 23.2.2015, päivitetty 27.5.2015. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Maankäyttöpalvelut Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) 23.2.2015, päivitetty 27.5.2015 1(5) Asemakaavan muutos (2311) Uudenmaan sairaalapesula Asemakaava muutos koskee 9. Alikeravan kaupunginosan
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI
LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-
Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013
Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098
1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,