Julkaisuvapaa Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia. Katsaus toimintaan ajalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Julkaisuvapaa Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia. Katsaus toimintaan ajalta"

Transkriptio

1 Julkaisuvapaa Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia Katsaus toimintaan ajalta 1.1. Eläke-Fennian alkuvuoden kehitys positiivinen o Asiakaskanta kasvanut o Sitoutuneen pääoman tuotto 2,5 prosenttia o Toimintapääoma kasvoi 3,3 prosenttia ja oli 579 miljoonaa euroa Asiakassuuntautuneisuus teemana Eläke-Fennian markkina-asema on parantunut edelleen alkuvuoden aikana. Vuoden tärkeäksi tavoitteeksi on otettu asiakassuuntautuneen toimintatavan vahvistaminen yhtiön toiminnassa. Loppukeväällä 2004 yhdistettiin yhtiön asiakashankintaan ja hoitoon liittyvät toiminnot Asiakaslinjaksi. Jatkossa erilaisia asiakkaita pystytään palvelemaan entistä kokonaisvaltaisemmin asiakassuhteen eri vaiheissa. Eläke-Fennia Online verkkopalveluiden kehittämistä on jatkettu eri asiakasryhmien tarpeisiin siten, että entistä useampien asioiden hoitaminen on nyt mahdollista nopeasti ja vuorokaudenajasta riippumatta verkkopalvelun kautta. Eläke-Fennia Online -palveluiden asiakasmäärä onkin kevääseen 2003 verrattuna lähes kaksinkertaistunut. Sähköisten kanavien osuus on noussut nopeasti lähes kolmannekseen yhtiöön saapuvasta vakuutuksiin liittyvästä ilmoitusliikenteestä. Kumppanuusverkostosta tehoa asiakashankintaan Eläke-Fennian asiakashankinta ja hoito perustuvat tiiviiseen yhteistyöhön Fennia-ryhmän sisällä sekä Lähivakuutus-ryhmän ja OP-ryhmän kanssa. Vuoden 2004 aikana on jatkettu yhteistyömallien hiomista vastaamaan eri kumppaneiden ja asiakasryhmien tarpeita. Asiakaskannan rungon muodostavat Fennian kanssa yhteisesti hoidettavat asiakkaat, ja ryhmän sisäistä yhteistyötä on tiivistetty erityisesti suurasiakkaiden palvelussa. Paikalliset lähivakuutusyhdistykset ovat aktiivisella myyntityöllään tuoneet Eläke-Fenniaan runsaasti uusia pienyritys- ja yrittäjäasiakkaita. OP-ryhmän kanssa on kehitetty edelleen yhteisiä palvelumalleja muun muassa toimintaansa aloittaville yrittäjille. Siirto- ja myyntitulokset hyvät Ajalla uusmyynnin kautta saatiin TEL-vakuutuksia yli kappaletta ja YEL-vakuutuksia noin Työsuhteita TEL-vakuutuksissa oli noin Alkuvuoden siirtokierrosten nettotuloksissa Eläke-Fennia on ollut työeläkeyhtiöistä paras sekä maksutulolla ja työsuhteilla että vakuutuksilla mitattuna. TEL-vakuutuksia on saatu nettosiirtoina noin 400 kappaletta ja työsuhteita niissä on noin YEL-vakuutuksia on siirretty nettona noin 800.

2 Julkaisuvapaa Eläke-Fennian avainlukuja Vakuutusmaksutulo, milj. e 371,2 354,9 679,1 Maksetut eläkkeet, milj. e 282,2 268,9 542,2 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. e 106,7 139,2 262,7 tuotto sitoutuneelle pääomalle, % 2,5 3,6 6,7 Vastuuvelka, milj. e 4 196, , ,6 Toimintapääoma, milj. e 578,9 503,7 560,1 suhteessa vakavaraisuusrajaan 1,7 2,1 1,9 % vastuuvelasta 15,3 14,2 15,3 Eläkevarat, milj. e 1) 4 375, , ,2 TEL-palkkasumma, milj. e 2) 3 011, , ,9 YEL-työtulosumma, milj. e 2) 395,9 355,7 366,5 TEL-vakuutuksenottajia TEL-vakuutettuja YEL-vakuutuksenottajia Eläkkeensaajia ) 2) Vastuuvelka ja arvostuserot Arvio vakuutettujen koko vuoden palkka- ja työtulosummasta Sijoitusympäristön muutokset alkuvuoden aikana Yritysten tuloskehitys oli alkuvuonna vahvaa. Tuottavuuden nousu, piristynyt kysyntä ja alhaiset korot tukivat tuloskehitystä. Huolimatta Kiinan talouskasvun ylikuumenemiseen liittyvistä riskeistä pörssien kehitys oli päämarkkina-alueilla lievästi nouseva vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Talouden kasvu ja inflaation lievä kiihtyminen käänsi pitkät korot nousuun alkuvuonna. USA:n keskuspankin FED:n ohjauskoron nosto 0,25 prosenttiyksiköllä 1,25 prosenttiin kesäkuussa käänsi korkosyklin, mutta rahapolitiikka on edelleen niin USA:ssa kuin Euroopassakin talouskasvua tukevaa. Odotukset USA:n keskuspankin koronnostosyklin alkamisesta vahvistivat dollaria päävaluuttoihin nähden loppukeväästä. Dollaria tukevat sykliset tekijät, esimerkiksi korkoero, painoivat sijoittajien vaakakupeissa vaihtotase- ja budjettivajeongelmia enemmän. Kiinteistömarkkinoilla toimitilojen vajaakäyttö lisääntyi edelleen, mutta liiketilojen ja erityisesti kauppakeskusten tilakysyntä jatkui vahvana. Vuokra-asuntojen vajaakäyttö lisääntyi asiakkaiden siirtyessä entistä useammin omistusasuntoihin matalan korkotason houkuttelemina. Kiinteistösijoituksissa ulkomaisten sijoittajien määrä lisääntyi edelleen ja ostajat kilpailevat parhaista kohteista.

3 Julkaisuvapaa Lainamarkkinoilla tilanne on ollut hiljainen yritysten vähäisten uusinvestointien vuoksi. Lainakysyntä liittyykin aiempaa useammin yritysten uudelleenrahoitukseen ja omistusjärjestelyihin. Vakuutusmaksutulo ja eläkemeno Alkuvuoden aikana vakuutuskannan kehitys on ollut tavoitteiden mukainen. Eläke- Fenniassa oli vakuutettuna TEL:n mukaisesti kesäkuun lopussa työntekijää ja YEL:n mukaisesti yrittäjää. TEL-vakuutuskanta kasvoi vuoden 2003 lopusta yli työsuhdetta. YEL-vakuutusten määrä kasvoi yhteensä yli TEL- ja YELvakuutusten maksutulo oli yhteensä noin 371 miljoonaa euroa ja sen ennustetaan nousevan koko vuodelta noin 729 miljoonaan euroon. Eläkkeensaajia oli kesäkuun lopussa henkilöä. Eläkemeno oli 282 miljoonaa euroa ja ennuste koko vuoden eläkemenosta on 569 miljoonaa euroa. Eläkehakemusten kokonaismäärä on pysynyt lähes ennallaan edellisvuoteen verrattuna. Eri eläkelajien hakemusmäärät ovat kuitenkin muuttuneet siten, että vanhuuseläkettä on haettu merkittävästi enemmän ja kuntoutushakemukset ovat lisääntyneet. Sen sijaan osa-aika- ja työttömyyseläkehakemukset ovat edelleen vähentyneet. Eläkelainsäädännön muutokset asettavat haasteita myös asiakaspalvelulle ja osaamiselle sekä tietojärjestelmille ja prosesseille. Varmistaakseen sen, että tärkeiden tietojärjestelmien käyttöpalvelut ovat vakaasti saatavissa ja kehittyvät jatkuvasti hallituin kustannuksin, Octel Oy:n osakkaat myivät yhtiön koko osakekannan TietoEnator Oyj:lle huhtikuussa Eläke-Fennian osuus yhtiöstä oli ennen kauppaa 9,1 prosenttia. TietoEnatorin kanssa solmittiin usean vuoden mittaiset palvelusopimukset. Eläke-Fennian sijoitustoiminta Huolimatta talouden vahvistumisesta osakemarkkinoiden kehitys oli maaliskuun huipun jälkeen vaimeaa. Siten osakkeiden nettolisäys alkuvuonna oli vähäinen. Ns. absoluuttisen tuoton tuotteita, hedge fundeja, lisättiin nettomääräisesti noin 50 miljoonaa euroa. Korkoriskiä suojattiin käyttäen johdannaisia. Noteerattujen osakesijoitusten tuotto oli tammi-kesäkuussa 5,6 prosenttia. Joukkolainoista yrityslainat tuottivat hyvin eli 2,4 prosenttia. Valuuttariskiltä on suojauduttu merkittävästi käyttämällä johdannaisia. Omaisuuslajien kokonaistuotto oli 2,6 prosenttia ja liikekulujen vähentämisen jälkeen 2,5 prosenttia. Eläke-Fennian kiinteistöomaisuus kasvoi alkuvuoden aikana nettomääräisesti noin 16 miljoonalla eurolla. Suurimmat investoinnit on tehty toukokuussa valmistuneeseen WM-Data Novon toimitaloon Pitäjänmäelle, Leppävaaran Kauppakeskus Sellon 2-vaiheeseen ja Vantaan Kauppakeskus Jumbon laajennukseen. Kiinteistömyynnit olivat alkuvuonna yhteensä 5 miljoonaa euroa. Sijoituslainojen sekä pääomalainojen kysyntä oli tasaista ja asiakasrahoituksen lainakanta laski hieman, mihin oli syynä eläkelainojen määrän vähentyminen. Alkuvuoden aikana kirjattiin yhden miljoonan euron arvonalennusvaraus pääomalainoihin.

4 Julkaisuvapaa Eläke-Fennian sijoitusallokaatio milj. e % milj. e % milj. e % Lainasaamiset 245,0 5,6 256,1 6,3 259,1 6,2 Joukkolainat 2 199,4 50, ,8 59, ,1 44,2 korkorahastojen kanssa 2 336,0 53,8-0, ,6 46,4 Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset 293,3 6,8 253,2 6,2 612,4 14,7 Osakkeet ja osuudet 1 094,2 25,2 646,5 15,9 959,4 23,0 ilman korkorahastoja 957,6 22,0-0,0 866,9 20,8 Kiinteistösijoitukset 512,2 11,8 476,2 11,7 495,6 11,9 Sijoitukset yhteensä 4 344,1 100, ,8 100, ,5 100,0 Eläke-Fennian sijoitustoiminnan tuotto Sijoitusten nettotuotot käyvin arvoin Sitoutunut pääoma Tuotto-% sitoutuneelle pääomalle Tuotto-% sitoutuneelle pääomalle milj. e milj. e Lainasaamiset 4,0 252,7 1,6 4,5 2,6 4,6 Joukkolainat 42, ,6 2,0 5,1 4,8 8,5 korkorahastojen kanssa 44, ,6 2,0 5,2 4,8 8,4 Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset 3,3 293,0 1,1 2,6 1,5 3,7 Osakkeet ja osuudet 47, ,4 4,3 16,4 1,9-18,5 ilman korkorahastoja 45,2 963,4 4,7 16,4 1,9-19,1 Kiinteistösijoitukset Sijoitukset yhteensä Sijoitustoiminnan kohdistamattomat tuotot, kulut ja liikekulut 1) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 12,4 494,8 2,5 5,6 3,1 4,3 109, ,6 2,6 6,8 3,6 1,7-2,9-0,1-0,1 0,0 0,0 106, ,6 2,5 6,7 3,6 1,6 1) Sisältää mm. sellaiset tuloslaskelman korkoerät, joita ei kirjata sijoitustoiminnan tuottoihin. Tulos ja vakavaraisuus Alkuvuoden sijoitustoiminnan suorat tuotot olivat 80 miljoonaa euroa ja arvonmuutokset kirjanpidossa 43 miljoonaa euroa. Vastaavalta ajalta laskettu vastuuvelan korkovaatimus oli 86 miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan tuloslaskelman tuotot ajalta ylittivät vastuuvelan korkovaateen 37 miljoonalla eurolla. Arvostuserot pienenivät 16 miljoonaa euroa.

5 Julkaisuvapaa Eläke-Fennian sijoitustoiminnan tulos, milj. e Suorat nettotuotot 79,7 77,9 145,2 Lainasaamiset 5,0 6,2 11,7 Joukkolainat 45,5 47,6 90,6 Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset 3,5 5,9 11,0 Osakkeet ja osuudet 16,6 8,0 11,8 Kiinteistösijoitukset 12,1 13,0 23,5 Sijoituslajeille kohdistamattomat tuotot, kulut ja liikekulut -2,9-2,8-3,4 Arvonmuutokset kirjanpidossa 1) 43,2 48,7 58,6 Osakkeet ja osuudet 37,8-2,6 17,9 Joukkolainat 5,3 49,0 45,1 Kiinteistösijoitukset 1,2 2,3-4,2 Muut sijoitukset -1,1 0,0-0,1 Sijoitustoiminnan nettotuotot kirjanpidossa 122,9 126,6 203,8 Arvostuserojen muutos -16,2 12,6 58,9 Osakkeet ja osuudet -6,6 5,8 80,0 Joukkolainat -8,6 7,9-27,6 Kiinteistösijoitukset -0,8-1,1 6,7 Muut sijoitukset -0,2 0,0-0,3 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 106,7 139,2 262,7 Muut korkoerät 2) 0,1 1,4 3,8 Vastuuvelan tuottovaatimus -86,1-70,7-141,3 Sijoitustoiminnan kirjanpidollinen tulos 36,9 57,4 66,3 Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin 20,6 70,0 125,2 1) Myyntivoitot ja -tappiot sekä muut kirjanpidon arvonmuutokset. 2) Sisältää mm. sellaiset tuloslaskelman korkoerät, joita ei kirjata sijoitustoiminnan tuottoihin Eläke-Fennian toimintapääoma ja vakavaraisuuskertoimet % vastuuvelasta 45 % 40 % 35 % 830,5 milj. e 30 % Toimintapääoma 25 % 713,4 milj. e 20 % 550,2 milj. e 560,1 milj. e 578,9 milj. e Tavoitevyöhykkeen yläraja 15 % 437,5 milj. e Tavoitevyöhykkeen alaraja 10 % Vakavaraisuusraja 5 % 0 % 12/99 12/00 12/01 12/02 12/03 6/04

6 Julkaisuvapaa Toimintapääoman suhde vastuuvelkaan säilyi edellisvuoden lopun tasolla eli 15,3 prosenttia vastuuvelasta. Toimintapääoman määrä kasvoi vuoden alusta 18,7 miljoonaa euroa ja oli 579 miljoonaa euroa. Toimintapääoman suhde vakavaraisuusrajaan oli valitun riskitason mukaisesti 1,7. Hoitokustannustulos oli 3,5 miljoonaa euroa. Vakuutusliikkeen tulos oli arviolta 5,7 miljoonaa euroa. Eläke-Fennian tuloksen muodostuminen, milj. e Tuloksen synty Vakuutusliikkeen tulos 5,7 16,9 11,9 Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin 20,6 70,0 125,2 + Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 106,7 139,2 262,7 + Muut korkoerät 1) 0,1 1,4 3,8 - Vastuuvelan tuottovaatimus -86,1-70,7-141,3 Hoitokustannustulos 3,5 2,0 4,1 Kokonaistulos 29,9 88,9 141,1 1) Sisältää sellaiset korkoerät, joita ei kirjata sijoitustoiminnan tuottoihin Vuonna 2002 tehtyä ositetun lisävakuutusvastuun täydennystä oli kuolettamatta 3,9 milj. e. Tulevaisuuden näkymät Raakaöljyn kallistuminen keväällä ei ollut tilapäistä. Nousseet energiakustannukset heikentävät globaalia talouskasvua ja kiihdyttävät inflaatiota. Tämä seurauksena kaikki keskeiset osakemarkkinat ovat heikentyneet kesän aikana ja pitkät korot ovat kääntyneet laskuun. Talouskasvun hidastuminen etenkin USA:ssa on ollut inflaatiota merkittävämpi tekijä. Globaalin talouskasvun ennakoidaan kuitenkin pysyvän hyvällä tasolla ja inflaation olevan maltillista niin loppuvuonna 2004 kuin vuoden 2005 alkupuolella. Osakemarkkinoiden kehityksen ennakoidaan olevan lievästi positiivinen ja pitkien korkojen olevan noin 4,3-4,5 prosenttia (Saksa 10 v.) loppuvuonna Siten sijoitustoiminnan tuotto muodostunee kohtuulliseksi toimintaympäristö huomioiden. Suuren eläkeuudistuksen voimaantulo lähestyy. Ensimmäiset muutokset toteutuvat vuoden 2005 alusta. Eläkelainsäädännön muutokset asettavat haasteita myös asiakaspalvelulle ja osaamiselle sekä tietojärjestelmille ja prosesseille. Lisäksi runsaan kahden vuoden kuluttua tulee voimaan yksityiset eläkelait yhdistävä TYEL-eläkelaki. Se laajentaa asiakkuuden käsitystä perinteisen TEL- ja YEL-vakuutuksen ulkopuolelle, esimerkiksi tilapäis- ja kotitaloustyönantajiin sekä uusille toimialoille. Loppuvuoden aikana asiakashoidon prosesseja tehostetaan ja palvelua parannetaan useilla projekteilla, joiden vaikutukset alkavat näkyä osin jo ennen vuodenvaihdetta.

7 Julkaisuvapaa Katsauksen luvut ovat tilintarkastamattomia emoyhtiön lukuja. Lisätietoja antavat: Toimitusjohtaja Lasse Heiniö, p Sijoitusjohtaja Eeva Grannenfelt (pääomamarkkinatoiminto), p Talousjohtaja Irmeli Heino, p

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.202 Eläke Fennian avainlukuja.. 30.6.202.. 30.6.20.. 3.2.20 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e Sijoitusnettotuotot ja arvostuserojen muutos, milj.

Lisätiedot

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus Eläke-Fennian osavuosikatsaus 30.6.013 1 Osavuosikatsaus 30.6.01 Elokuu 01 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.013 1.1.-30.6.01 1.1.-31.1.01 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.2007 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.2007 1.1.-30.6.2006 1.1.-31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 474,1 444,2 889,3 Maksetut eläkkeet, milj. e 334,1 312,3 631,3 Sijoitusnettotuotot

Lisätiedot

Eläke-Fennian osavuosikatsaus

Eläke-Fennian osavuosikatsaus 18.8.2009 1(6) Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009 - Sijoitustoiminnan tuotto oli 3,7 % - Vakavaraisuus turvaavalla tasolla: vakavaraisuusaste 14,1 % vastuuvelasta ja toimintapääoma 2,5-kertainen

Lisätiedot

Katsaus toimintaan ajalta 1.1. 30.6.2003

Katsaus toimintaan ajalta 1.1. 30.6.2003 21.8.2003 Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia Katsaus toimintaan ajalta 1.1. 30.6.2003 Eläke-Fennian alkuvuoden kehitys positiivinen Sitoutuneen pääoman tuotto 3,6 prosenttia Toimintapääoma kasvoi 66

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 1 Avainlukuja 2013 2012 2011 2010 2009 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 326,3 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 311,9 1 243,7 1

Lisätiedot

KATSAUS TOIMINTAAN AJALTA

KATSAUS TOIMINTAAN AJALTA 1 Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia 18.8.2005 KATSAUS TOIMINTAAN AJALTA 1.1. 30.6.2005 ELÄKE-FENNIA MENESTYI ALKUVUONNA HYVIN o Yhtiön kokonaistulos kasvoi edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 1 Avainlukuja 2012 2011 2010 2009 2008 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 243,7 1 122,4 1

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Avainlukuja 2011 2010 2009 2008 2007 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 122,4 1 031,6 979,5

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 1.1.-30.6.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi reilulla 8 %:lla viime vuoteen verrattuna Sijoitukset tuottivat 3,3 % Listatut osakkeet 24,3 % Kiinteistösijoitukset

Lisätiedot

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 1 1.1. - 30.6.2007 1.1. - 30.6.2006 1.1. - 31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. euroa 1 365,0 1 360,0 2 652,6 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. euroa 1 245,1

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 1.1. 30.6.2010 lyhyesti Sijoitukset tuottivat 3,8 % Kiinteistösijoitukset 4,6 % Korkosijoitukset 4,2 % Osakkeet 3,3 % Vakavaraisuus vahvistui: vakavaraisuusaste

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus 30.6.2014 Keskeiset tunnusluvut 30.6.2014 30.6.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 510,1 807,7 1 602,7 Eläkkeensaajille maksetut

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Avainluvut 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 889,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 031,6 979,5 889,7 780,8

Lisätiedot

Eläke-Fennian osavuosikatsaus

Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1(6) Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2011 Sijoitustoiminnan tuotto 0,4 % Vakavaraisuus turvaavalla tasolla; vakavaraisuusaste 19,9 % vastuuvelasta ja toimintapääoma 2,5-kertainen vakavaraisuusrajaan

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2009 2008 % Vakuutusmaksutulo, milj. 371,6 335,4 10,8 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 317,2 276,8 14,6

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto -1,5 % Parhaiten tuottivat kiinteistösijoitukset 5,7 % Vakavaraisuus 126,2 % Maksutulo 540,5 milj. Asiakashyvitykset

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1 6/2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 4,2% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 8,3% Vakavaraisuus 130,9 % TyEL-palkkasumma 1 692 milj. YELtyötulo 241 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Eteran osavuosiraportti 2011

Eteran osavuosiraportti 2011 Eteran osavuosiraportti 2011 Tiivistelmä tunnusluvuista 1.1. 30.6.2011 1.1. 30.6.2010 1.1. 31.12.2010 Vakuutusmaksutulot, milj. 276 249 570 Sijoitustoiminnan nettotuotot käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto 5,8% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 12,3 % Vakavaraisuus 28,1% TyEL-palkkasumma 1 627,7 milj. YEL-työtulo 256,5

Lisätiedot

Eteran tilinpäätös

Eteran tilinpäätös Eteran tilinpäätös 2010 8.3.2011 Tuloksen synty 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusliikkeen tulos 19-11 -1 37 Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin 151 220-1 025 8 164 + Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-6/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,3% Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 8,1 % Vuotuinen nimellinen tuotto vuodesta 1997 6,0 % Maksutulo 267,2 milj.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 8,0% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 14,9 % Vakavaraisuus 131,6 % Maksutulo 520,9 milj. Asiakashyvitykset 8,6 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 Tilintarkastamaton 28.2.2013 Kokonaistulos oli 464,1 miljoonaa euroa (- 521,2 milj. e) Siirto

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2010 2009 % Vakuutusmaksutulo, milj. 380,4 371,6 2,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 336,0 317,2 5,9 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 Yhteenveto avainluvuista 1-6/2019 1-6/2018 1) 2018 1) Vakuutusmaksutulo, milj. 311,3 267,2 540,3 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. 172,8 10,5-46,8 Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 2,4 % Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 15,6 % Vakavaraisuus 27,2 % TyEL-palkkasumma 1 612,3 milj. YEL-työtulo

Lisätiedot

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Etera alkuvuonna 2010 Vakuutusmaksutulo kääntyi kasvuun Uusien TyEL-vakuutusten myynti kasvoi Sijoitukset tuottivat 2,6 % Vakavaraisuus vahvistui ja kokonaistulos

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2011 2010 % Vakuutusmaksutulo, milj. 423,6 380,4 11,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 370,5 336,0 10,3

Lisätiedot

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 /

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / 214 29.8.214 1 ASIAKASMÄÄRÄ HIENOISESSA KASVUSSA Vakuutusten lukumäärä 7 6 53 66 56 717 58 776 6 612 61 81 5 4 36 767 36 511 37 462 38 237 38 263 3 2 1 21 211 212 213 3.6.214 TyEL-vakuutukset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Sijoitustuotto 6,6 % Tuotto keskimäärin 20 vuotta 6,1 % Vakavaraisuus 29,5 % TyEL-palkkasumma 1 692,5 milj. Siirto asiakashyvityksiin

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2018 Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELON ALKUVUODEN KEHITYS Sijoitusmarkkinat ovat olleet alkuvuonna hermostuneita ja

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Keskeiset tunnusluvut 31.12.2015 31.12.2014 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 157,1 3 022,9 Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset, milj. e 2 857,6

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Eläke-Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2011 1-6/2010 1-12/2010 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 758,5 717,5 1 425,7 Maksutulon muutos % 5,7 0,3 2,7 Vastuuvelka

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005 Veritas-ryhmä Ennakkotiedot Veritas-ryhmä AVAINLUVUT 2005 2004 % Vakuutusmaksutulo, milj. 427,8 397,2 7,7 Sijoitustoiminnan nettotuotot, käyvin arvoin, milj. 219,2 155,8 40,7

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskeiset tunnusluvut Pro forma 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 022,9 1 602,7 2 929,0 Eläkkeensaajille

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005 Veritas-ryhmä Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 2005 AVAINLUVUT 1-6/2005 1-6/2004 2004 Vakuutusmaksutulo, milj. 196,9 184,2 388,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto, käyvin arvoin,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELOLLA HYVÄ ALKUVUOSI Sijoitustoiminnan tuotto

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 1-6/2014 1-6/2013 2013 Vakuutusmaksutulo, milj. 232,1 227,4 452,8 TyEL-palkkasumma, milj. 1 592,2 1 626,4 1601,1

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-9/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TUNNUSLUVUISTA 1-9/2018 1-9/2017 1-12/2017 Vakuutusmaksutulo, milj. 404,1 386,3 520,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

OSAVUOSIRAPORTTI Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.

OSAVUOSIRAPORTTI Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 30.9.2018 Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. POSITIIVISET TUOTOT ONNISTUNEELLA HAJAUTUKSELLA Raportointikaudella

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli

Lisätiedot

KATSAUS TOIMINTAAN AJALTA

KATSAUS TOIMINTAAN AJALTA 1 Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia KATSAUS TOIMINTAAN AJALTA 1.1. 30.6.2006 ELÄKE-FENNIAN ALKUVUOSI TYYDYTTÄVÄ o Alkuvuoden myyntitulos hyvä o Vakuutettujen työntekijöiden ja yrittäjien määrä kasvoi

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2012 2011 % Makuutusmaksutulo, milj. 458,2 423,6 8,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 402,8 370,5 8,7

Lisätiedot

Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012

Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012 1(6) Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012 Sijoitustoiminnan tuotto oli 3,6 % Vakavaraisuus turvaavalla tasolla; vakavaraisuusaste 18,6 % vastuuvelasta ja toimintapääoma 2,4-kertainen vakavaraisuusrajaan

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike avainluvut 1-9/2011 1-9/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 315,2 280,3 380,4 TyEL-palkkasumma, milj. 1 528,9

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike - avainluvut 1 6/2011 1 6/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 207,4 187,5 380,4 TyEL-palkkasumma, milj.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2013 27.2.2014 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 32,3 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,1 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2014 2013 % Vakuutusmaksutulo, milj. 470,2 452,8 3,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 454,8 432,0 5,3 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

Tunnusluvut ja analyysit

Tunnusluvut ja analyysit Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo 470,2 452,8 458,2 423,6 380,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset 1) 454,8 432,0 402,8 370,5 336,0 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 159,4 169,2

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Elolle vahva alkuvuosi 1.1. 30.6.2015 Sijoitustoiminnan kokonaistuotto oli 4,9 %. Sijoitusten markkina-arvo kasvoi 21 miljardiin euroon.

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012 Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2012 Sijoitustuotto kohtuullinen, 3,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015 Veritas Eläkevakuutus VAHVA TULOS ENSIMMÄISELTÄ VUOSIPUOLISKOLTA Tuotto 5,8 % Parhaiten tuottivat noteeratut osakkeet 13,3 % Vakavaraisuus 31,8 % TyEL-palkkasumma 1 618,6 milj.

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo VAHVA ENSIMMÄINEN KVARTAALI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,4 miljardia euroa kasvua vuoden alusta lähes miljardi. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,9% Parhaiten tuottivat korkosijoitukset 2,4 % Vakavaraisuus 26,8% TyEL-palkkasumma 1 677,0 milj. YELtyötulo 251,9

Lisätiedot

Eläke-Fennian osavuosikatsaus

Eläke-Fennian osavuosikatsaus 30.6.2013 1(7) Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2013 Sijoitustoiminnan tuotto oli 1,9 % Vakavaraisuus turvaavalla tasolla; vakavaraisuusaste 20,9 % vastuuvelasta ja vakavaraisuuspääoma 2,2-kertainen

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2013 2012 % Vakuutusmaksutulo, milj. 452,8 458,2-1,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 432,0 402,8 7,3

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015 Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TOIMINTAYMPÄRISTÖSTÄ Tammi kesäkuu 2015 Sijoitusympäristö muuttui hyvin haastavaksi osakekurssien

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

TILINPÄÄTÖS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo TILINPÄÄTÖS 2018 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ELON VUOSI 2018 Vuosi oli asiakassiirroissa menestys ja siirrot kasvattivat TyEL-maksutuloa lähes 36 miljoonalla eurolla. Tulos oli Elon historian

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 30.6.2011

Osavuosikatsaus 30.6.2011 Eläke-Fennian avainlukuja..-30.6.20..-30.6.200..-3.2.200 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e Sijoitusnettotuotot ja arvostuserojen muutos, milj. e ) Sijoitustuotot,

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2012 28.2.2013 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 Sijoitustuotto: 7,5 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 29,5 miljardia euroa Toimintapääoma: 5,8 miljardia euroa Vakavaraisuusaste: 23,9

Lisätiedot

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo KATSAUS ELON TOIMINTAAN 1.1. 30.6.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ERINOMAINEN ALKUVUOSI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,6 miljardia euroa. Sijoitukset tuottivat 967 miljoonaa euroa ja tuotto

Lisätiedot

OSAVUOSIRAPORTTI

OSAVUOSIRAPORTTI OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 31.3.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. SUOTUISA ENSIMMÄINEN NELJÄNNES Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Ilmarisen tilinpäätös 2007. Julkistus 21.2.2008 Harri Sailas

Ilmarisen tilinpäätös 2007. Julkistus 21.2.2008 Harri Sailas Ilmarisen tilinpäätös 2007 Julkistus 21.2.2008 Harri Sailas 1 2 Talouden kehitys 2007 Loppupuolella vuotta USA:n asuntoluottokriisin heijastusvaikutukset hidastivat talouskasvua erityisesti Yhdysvalloissa.

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / 2014 Lehdistötilaisuus 25.4.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2014 Tammi-maaliskuun sijoitustuotto 1,3 % Osakesijoitusten tuotto

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015. 13.8.2015 Osavuosiraportti 1.1.-30.6.2015

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015. 13.8.2015 Osavuosiraportti 1.1.-30.6.2015 Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Hyvä tulos epävakailla sijoitusmarkkinoilla 4,3 Sijoitusten tuotto, % 41,9 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 11,0 mrd. Vakavaraisuuspääoma, 860 000 Suomalaisen työeläketurva

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013. Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013. Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013 Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2013 Alkuvuosi sujui hyvin: sijoitustuotto 3,0 prosenttia Myös toinen vuosineljännes

Lisätiedot

Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015

Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015 Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015 Vahva vuosi, hyviä tuloksia 7,1 % Sijoitusten tuotto 40,0 mrd. Sijoitusten markkina-arvo 10,3 mrd., 34,0 % Vakavaraisuus 862 000 Suomalaisen eläketurva 4,3 mrd. Vakuutusmaksutulo

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 PÄHKINÄNKUORESSA Tammi maaliskuu 2018 Integraatio etenee suunnitellusti, uusi organisaatio aloitti 1.3. Sijoitustuotto epävakaassa markkinassa -0,1 % Vakavaraisuus

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015 Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 OSAKEKURSSIEN LASKU HEIJASTUI SIJOITUSTUOTTOON Tammi syyskuu 2015 Sijoitustuotto 3,1 % Osakesijoitusten tuotto

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2017 28.7.2017 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Alkuvuoden sijoitustuotto oli 3,8 % Asiakashankinta hyvässä vedossa Wauhdittamosta uusia ideoita asiakkaiden palveluihin Osittainen varhennettu

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2018 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. EPÄVARMUUS SIJOITUSMARKKINOILLA KASVOI ALKUVUONNA

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2014 Sijoitustuotto: 6,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 34,2 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,9 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014 ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014 1 SIJOITUSTUOTTO HYVÄLLÄ TASOLLA Tammi syyskuu 2014 Sijoitustuotto 5,7 % Osakesijoitusten tuotto 8,8 % Korkosijoitusten tuotto 3,1 % Kiinteistösijoitusten tuotto

Lisätiedot

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Tilintarkastamaton 15.2.2012 Eläke-Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Kokonaistulos oli - 521,2

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 13.2.2014 Hyvä sijoitustulos nosti vakavaraisuuden ennätyskorkeaksi Sijoitusten kokonaistuotto 3,2 miljardia euroa eli 9,0 % Sijoitusten markkina-arvo 37,7 miljardia euroa Paras tuotto

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2013 2012 2013 2012 Liikevaihto milj. 323 484 320 493 Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj. 50 56 50 56 Liikekulut ennen vakuutusten aktivoitujen hankintamenojen muutosta

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2014 2013 2014 2013 Liikevaihto milj. 415 323 408 320 Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj. 43 50 43 50 Liikekulut milj. 15 12 15 12 Korvaustoiminnan hoitokulut milj.

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013. Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013. Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013 Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TAMMI- SYYSKUU 2013 Sijoitustuotto 6,5 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2018

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2018 ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2018 Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 Katsauksessa esitetyt vertailuluvut vuodelta 2017 ovat Ilmarisen lukuja ennen Eteran sulautumista. 1 ILMARISEN ALKUVUOSI Toinen vuosineljännes

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015. Lehdistötilaisuus / 24.4.2015

ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015. Lehdistötilaisuus / 24.4.2015 ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015 Lehdistötilaisuus / 24.4.2015 1 SIJOITUSTUOTTO ERINOMAINEN Tammi maaliskuu 2015 Sijoitustuotto 7,1 % Osakesijoitusten tuotto 14,9 % Korkosijoitusten tuotto 1,2 % Kiinteistösijoitusten

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014. Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014. Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014 Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 1. VUOSIPUOLISKO VASTASI ODOTUKSIA Tammi kesäkuu 2014 Sijoitustuotto 3,4 % Osakesijoitusten tuotto 5,5 % Korkosijoitusten

Lisätiedot

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2012 1-6/2011 1-12/2011 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 780,2 758,5 1 490,5 Maksutulon muutos

Lisätiedot

Elon osavuosiraportti

Elon osavuosiraportti 1 Elon osavuosiraportti 1.1. 30.9.2017 Suluissa olevat vertailuluvut ovat 30.9.2016 lukuja. Elon sijoitustoiminnan tuotto oli 6,1 prosenttia. Sijoitusten markkina-arvo oli 22,9 miljardia euroa. Vakavaraisuus

Lisätiedot

Ilmarisen vuosi 2010. Toimitusjohtaja Harri Sailas 24.2.2011

Ilmarisen vuosi 2010. Toimitusjohtaja Harri Sailas 24.2.2011 Ilmarisen vuosi 2010 Toimitusjohtaja Harri Sailas 24.2.2011 1 2 Keskeisiä havaintoja vuodelta 2010 Työeläkevakuutusten myynnin tulos erinomainen Sijoitustuotto alan kärkeä Pitkän aikavälin tuotto hyvällä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2017 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Asiakashankinta alkuvuonna vahvassa kasvussa Eläkekäsittelyn ruuhkat purettu, päätöksiä selvästi enemmän kuin vuosi sitten Eläkeuudistus sujuvasti

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti

Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2017 Vahva tulos talouden elpyessä Vakavaraisuuspääoma, 11,2 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 45,0 mrd. Sijoitusten tuotto 4,7 % Sijoitusten tuotto 2008 2017 Sijoitukset

Lisätiedot

ILMARISEN VUOSI 2017

ILMARISEN VUOSI 2017 ILMARISEN VUOSI 2017 ILMARISEN VUOSI 2017 Valmistauduimme yhdistymiseen Eteran kanssa 1.1.2018 Eläkeuudistus sujuvasti käyntiin Asiakashankinta sujui erinomaisesti, työkykyjohtamisen palvelut kiinnostavat

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Puolivuosikatsaus 2011 Tapiola-ryhmä Puolivuosikatsaus 2011 Tilintarkastamaton Vahinko-Tapiola Puolivuosikatsaus 2011 Liikevoitto nousi 22,5 milj. euroa 37,9 milj. euroon (15,4 milj. e) Kokonaistulos oli

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2012 Lehdistötilaisuus 17.10.2012 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TAMMI- SYYSKUUSTA 2012 Sijoitustuotto 5,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017

ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017 ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Tammi-syyskuun sijoitustuotto oli 5,5 %. Asiakashankinta sujui kolmannella neljänneksellä erinomaisesti. Maksutulolla mitattuna nettoasiakashankinta

Lisätiedot

KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN. Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN. Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 2 Ilmarisen sijoitustoiminnan kehitys tammi- syyskuussa 2014

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN ENNAKKOTIEDOT Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Satu Huber

TILINPÄÄTÖKSEN ENNAKKOTIEDOT Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Satu Huber TILINPÄÄTÖKSEN ENNAKKOTIEDOT 1.1. 31.12.2016 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Satu Huber VUOSI OLI ONNISTUNUT Hyvät sijoitustuotot vaihtelevassa ympäristössä ja vakavaraisuus hyvällä tasolla. Elo

Lisätiedot

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4 Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, 1) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle, % Liikevaihto,

Lisätiedot

Varman tilinpäätös 2018

Varman tilinpäätös 2018 Varman tilinpäätös 2018 15.2.2019 Agenda 1. Avainluvut 2. Sijoitukset ja vakavaraisuus 3. Vakuuttaminen ja eläkkeet 4. Ajankohtaista Varmassa ja eläkkeissä 5. Ajankohtaista vastuullisuudesta 6. Ajankohtaista

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU Toimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU Toimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2016 Toimitusjohtaja Timo Ritakallio @ritakti 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TOIMINTAYMPÄRISTÖSTÄ Tammi kesäkuu 2016 Suomen talous- ja työllisyyskehitys oli vaatimatonta, mikä heijastui

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI

ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 31.3.2017 OSAKEKURSSIEN NOUSU VAUHDITTI HYVÄÄN SIJOITUSTULOKSEEN TAMMI-MAALISKUUN TALOUDELLINEN KEHITYS LYHYESTI: Ilmarisen sijoitussalkku tuotti tammi-maaliskuussa 2,2

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2015 2014 2015 2014 Liikevaihto milj. 343 415 338 408 Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj. 27 43 27 43 Liikekulut milj. 10 15 10 15 Korvaustoiminnan hoitokulut

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / 2012 Lehdistötilaisuus 26.4.2012 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA Tammi-maaliskuun sijoitustuotto nousi 5,1 prosenttiin erityisesti osakesijoitusten

Lisätiedot

Varman tilinpäätös 2016

Varman tilinpäätös 2016 Varman tilinpäätös 2016 15.2.2017 Tasapainoinen ja vahva vuosi 2016 Vakavaraisuuspääoma, 10,2 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 42,9 mrd. Sijoitusten tuotto 4,7 % Suomalaisen työeläketurva 870 000 Maksutulo,

Lisätiedot