Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 38/2013 vp Tuulivoimaloiden rakentaminen asuinalueiden läheisyyteen Eduskunnan puhemiehelle Tuulivoimaloista aiheutuu kiistatta haittaa niiden läheisyydessä asuville ihmisille. Suomessa vallitsee käytäntö, jonka mukaan tuulivoimaloita rakennettaessa niiden haittavaikutuksia arvioidaan tapauskohtaisesti. Mitään tarkkoja määräyksiä tai suosituksia ei tuulivoimaloiden rakentamisetäisyydelle asutuksesta ole määritetty. Tuulivoimaloiden rakentamista tulisi Suomessa säädellä tiukemmin ja nykyistä selkeämmälle linjaukselle olisi tarvetta. Esimerkiksi Tanskassa tuulivoimalan rakentamisesta asuinalueiden läheisyyteen määrittää tuulivoimalan koko. Tämän perusteella määritellään minimietäisyys tuulivoimalan sijainnille asutuksesta. Tanskassa on herännyt keskustelua tuulivoimaloiden infraäänien haitoista, joiden on epäilty aiheuttavan esimerkiksi unettomuutta, sydänongelmia ja huonovointisuutta. Tuulivoimalahankkeet on jäädytetty muun muassa Tanskan Koldingissa juuri infraäänien aiheuttamien haittojen tarkempaa kartoitusta odotellessa. Näin ollen tuulivoimaloiden rakentamista asuinalueiden läheisyyteen pitäisi säädellä paljon nykyistä tiukemmin, eikä rakennuslupia saisi myöntää ennen kuin on varmistettu, ettei voimaloista aiheudu kenellekään tuntuvaa haittaa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Pitääkö hallituksen mielestä tuulivoimaloiden rakentamisessa ottaa huomioon lähialueiden asukkaat nykyistä paremmin ja tulisiko tuulivoimaloiden minimietäisyyttä asutuksesta kasvattaa tuntuvasti? Helsingissä 7 päivänä helmikuuta 2013 Ritva Elomaa /ps Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Ritva Elomaan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 38/2013 vp: Pitääkö hallituksen mielestä tuulivoimaloiden rakentamisessa ottaa huomioon lähialueiden asukkaat nykyistä paremmin ja tulisiko tuulivoimaloiden minimietäisyyttä asutuksesta kasvattaa tuntuvasti? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Maankäyttö- ja rakennuslain kaava- ja lupajärjestelmä ohjaa tuulivoimarakentamista samaan tapaan kuin muutakin rakentamista. Tuulivoimarakentamisen soveltuvuus ratkaistaan kaavoituksen ja lupamenettelyn yhteydessä, jolloin voidaan ottaa huomioon myös kansalaisten ja muiden osallisten näkemykset. Ympäristöministeriön peruslinjauksena tuulivoimarakentamisen ohjauksessa on, että alueen soveltuvuus tuulivoimaloiden sijoituspaikaksi ratkaistaan lähtökohtaisesti kaavalla, joka voi alueen luonteesta ja hankkeen koosta riippuen olla maakunta-, yleis- tai asemakaava. Kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin, joiden avulla on pystyttävä arvioimaan kaavan toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset. Kaavat valmistellaan vuorovaikutuksessa niiden kanssa, joiden oloihin tai etuihin ne vaikuttavat. Tuulivoimalan toteuttaminen vaatii aina rakennus- tai toimenpideluvan. Lupien myöntäminen perustuu lupaedellytysten täyttymiseen. Rakennuslupaa ratkaistaessa harkitaan muun muassa sitä, soveltuuko tuulivoimala maisemaan ja ympäröivien alueiden maankäyttöön, muun muassa asutukseen. Tuulivoimarakentaminen voi sijainnista riippuen edellyttää myös ympäristölupaa. Ympäristölupa tarvitaan esimerkiksi, jos lähialueilla on pysyvää tai loma-asutusta ja tuulivoimalasta saattaa aiheutua naapuruussuhdelaissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Tällaisia tuulivoimalan toiminnasta aiheutuvia vaikutuksia voi syntyä lähinnä käyntiäänestä ja pyörivien lapojen varjon vilkkumisesta. Tuulivoiman ympäristöluvassa voidaan antaa tarpeellisia määräyksiä joilla esimerkiksi ehkäistään tai vähennetään haitallisia vaikutuksia ja niistä muun muassa asukkaille aiheutuvia haittoja. Niille, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosaiset) on ennen ympäristöluvan ratkaisemista varattava tilaisuus tehdä muistutuksia lupa-asian johdosta. Muille kuin asianosaisille on varattava tilaisuus ilmaista mielipiteensä. Hallitus on ryhtynyt toimiin edistääkseen tuulivoimatuotannon toteuttamista Suomessa ympäristöllisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Ympäristöministeriö on julkaissut vuonna 2012 tuulivoimarakentamisen suunnittelun ohjeistuksen (Ympäristöhallinnon ohjeita 4/2012). Sillä edistetään laadukasta kaavoitusta ja ympäristövaikutusten arviointia sekä lupamenettelyjen asianmukaista soveltamista. Ohjeistuksessa linjataan eri tilanteissa tarvittavaa kaavoitusta ja lupamenettelyjä, osallisten vaikutusmahdollisuuksia sekä selvitysten riittävyyden ja vaikutusarvioinnin periaatteita tuulivoimarakentamisessa. Ohjeistuksen periaatteena on, että tuulivoimaloiden etäisyyden tulee olla riittävä asutukseen nähden, jotta kohtuutonta rasitusta lähiympäristölle ja asukkaille ei aiheudu. Tarvittava etäisyys 2

3 Ministerin vastaus KK 38/2013 vp Ritva Elomaa /ps määräytyy tapauskohtaisesti, koska ympäristöolosuhteet vaikuttavat merkittävästi esimerkiksi äänen syntyyn, etenemiseen ja häiritsevyyteen. Ympäristöministeriön ohjeistuksessa linjataan myös, että tuulivoimalat tulisi lähtökohtaisesti sijoittaa niin kauas asutuksesta ja muusta häiriintyvästä kohteesta, että ympäristölupa ei ole tarpeen. Edellä olevin perustein ei ole katsottu mahdolliseksi antaa kaikkiin tilanteisiin sovellettavissa olevaa minimietäisyyttä asutukseen. Ympäristöministeriö on käynnistänyt syksyllä 2012 melumallinnuksia ja -mittauksia koskevan tarkentavan ohjeistuksen valmistelun. Ohjeistuksen on tarkoitus valmistua kesään 2013 mennessä. Sen avulla pystytään tarkentamaan tuulivoimaloista aiheutuvan melun mittausta ja leviämisen mallinnusta ja siten edistämään meluvaikutusten parempaa huomioon ottamista tuulivoimarakentamisen kaavoituksessa ja lupamenettelyissä. Hallitus on tietoinen asukkaiden huomioon ottamisen tärkeydestä tuulivoimarakentamisessa ja on ryhtynyt muun muassa ohjeistuksen keinoin aktiivisiin toimiin edistääkseen tuulivoimarakentamisen laadukasta suunnittelua siten, että kansalaisten ja asukkaiden näkemykset otetaan huomioon. Hallitus katsoo myös, että tuulivoimalat tulee sijoittaa niin etäälle asutuksesta, että niistä ei aiheudu asukkaille kohtuutonta rasitusta. Helsingissä 26 päivänä helmikuuta 2013 Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 38/2013 rd undertecknat av riksdagsledamot Ritva Elomaa /saf: Anser regeringen att man vid uppförandet av vindkraftverk i högre grad än i dagens läge bör ta hänsyn till invånarna i de närliggande områdena och bör minimiavståndet mellan vindkraftverk och bosättning ökas kännbart? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Plan- och tillståndssystemet i markanvändningsoch bygglagen styr utbyggnaden av vindkraft på samma sätt som det också styr annat byggande. Huruvida det är lämpligt med vindkraftsutbyggnad avgörs i samband med planläggningen och tillståndsförfarandet, då också medborgarnas och andra parters synpunkter kan tas i beaktande. I styrningen av vindkraftutbyggnaden utgår miljöministeriet huvudsakligen från att frågan om huruvida ett område är lämpligt som plats för vindkraftverk i första hand ska avgöras genom en plan som, beroende på områdets natur och projektets storlek, kan vara antingen en landskapsplan, generalplan eller detaljplan. Planen ska basera sig på tillräckliga undersökningar och utredningar med vilka det ska gå att bedöma vilka betydande direkta och indirekta konsekvenser genomförandet av planen har. Planerna utarbetas i samråd med dem vars förhållanden eller fördel planerna kan påverka. Det krävs alltid bygglov eller åtgärdstillstånd för att uppföra ett vindkraftverk. Tillståndsvillkoren måste uppfyllas för att tillstånd ska kunna beviljas. När ärenden om bygglov avgörs ingår bl.a. prövning av om vindkraftverket passar in i landskapet och i markanvändningen i omgivningen, bl.a. i bebyggelsen. Vindkraftsutbyggnad kan också förutsätta miljötillstånd, beroende på vindkraftverkets läge. Miljötillstånd behövs t.ex. om det finns fast bosättning eller fritidsbebyggelse i de närligganden områdena och om vindkraftverket kan medföra sådant oskäligt besvär som avses i lagen angående vissa grannelagsförhållanden. Sådana konsekvenser av verksamheten uppstår främst i form av ljud från vindkraftverket och blinkeffekter och skuggor av vindkraftverkets rotorblad. I miljötillståndet för ett vindkraftverk kan det utfärdas nödvändiga villkor för att förebygga eller minska de skadliga effekterna, bland dem olägenheter för invånarna. De vars rätt eller fördel saken kan beröra (parterna) ska innan ärendet om miljötillstånd avgörs beredas tillfälle att framställa anmärkningar med anledning av tillståndsärendet. Andra än parterna ska beredas tillfälle att framföra sin åsikt. Regeringen har vidtagit åtgärder för att i Finland främja vindkraftproduktion på ett miljömässigt och ekonomiskt hållbart sätt. År 2012 gav miljöministeriet ut anvisningar om planering av vindkraftsutbyggnad (Miljöförvaltningens anvisningar 4sv/2012). Med dessa främjas högklassig planläggning och bedömning av miljökonsekvenserna samt ändamålsenlig tillämpning av tillståndsförfarandena. I anvisningarna dras det upp riktlinjer gällande den planläggning och de tillståndsförfaranden som behövs i olika situationer samt parternas möjligheter att påverka och principerna för utredningar och konsekvensbedömningar vid utbyggnad av vindkraft. 4

5 Ministerns svar KK 38/2013 vp Ritva Elomaa /ps I anvisningarna utgås det från att vindkraftverken bör placeras på tillräckligt långt avstånd från bosättning för att närmiljön och invånarna där inte ska orsakas oskäligt besvär. Vilket avstånd som krävs fastställs från fall till fall, eftersom miljöförhållandena i betydande grad påverkar t.ex. uppkomsten av ljud samt ljudets spridning och eventuella störande effekter. I miljöministeriets anvisningar fastställs det också att utgångspunkten bör vara att vindkraftverken placeras så långt från bosättning och andra störningskänsliga objekt att inget miljötillstånd behövs. På dessa grunder har det inte ansetts vara möjligt att slå fast ett sådant minimiavstånd till bosättning som kunde tillämpas i alla situationer. Miljöministeriet började hösten 2012 utarbeta närmare anvisningar om bullermodelleringar och bullermätningar. Anvisningarna ska enligt planerna färdigställas senast sommaren På basis av dessa kan mätningen av buller och modelleringen av ljudets spridning preciseras, vilket innebär att man bättre kan beakta bullereffekterna i planläggningen av vindkraftsutbyggnad och i tillståndsförfaranden. Regeringen är medveten om att det är viktigt att det tas hänsyn till invånarna vid utbyggnad av vindkraft och har bl.a. med hjälp av anvisningar vidtagit aktiva åtgärder för att främja högklassig planering av utbyggnaden så att medborgarnas och invånarnas synpunkter tas i beaktande. Regeringen anser också att vindkraftverken bör placeras så långt från bosättning att de inte medför invånarna oskäligt besvär. Helsingfors den 26 februari 2013 Bostads- och kommunikationsminister Krista Kiuru 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1391/2010 vp Tuulivoimaloiden lupakäytännöt Eduskunnan puhemiehelle Tuulivoimaa pyritään lähitulevaisuudessa lisäämään aktiivisesti osana uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämistä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 809/2010 vp Tuulivoiman sijoittelu ja haitat Eduskunnan puhemiehelle Riittävän ja edullisen energian turvaaminen on tärkeä tavoite. Suomen etu on, että meillä on monipuolinen energiantuotanto,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 419/2010 vp Saaristomaiseman suojelu tuulivoimarakentamiselta Eduskunnan puhemiehelle Vanhasen II hallituksen uusiutuvan energian velvoitepaketissa esitetään, että tuulivoiman vuosituotannon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 957/2009 vp Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (895/1999) 14 :ssä säädetään maakuntakaavan vahvistamisesta siten,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 342/2012 vp Pientuulivoiman lainsäädännön yhtenäistäminen Eduskunnan puhemiehelle Pientuulivoiman rakentaminen on Suomessa haasteellista, ja siksi pientuulivoimamarkkinat ovat Suomessa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 468/2004 vp Kuntalain mukainen valitusoikeus Eduskunnan puhemiehelle Kuntalain mukaan kunnan päätökseen voivat hakea muutosta muun muassa kunnan jäsen ja sellainen henkilö, joka omistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 492/2012 vp Saunalauttojen lainmukaisuus Eduskunnan puhemiehelle Suomessa ovat yleistyneet ns. saunalautat. Ne ovat ponttonien päälle tehtyjä erisuuruisia rakennelmia, joilla sijaitsee

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2009 vp Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen aravan rajoituksista vapautuminen Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkisuudessa kerrottiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

MALAX KOMMUN MAALAHDEN KUNTA

MALAX KOMMUN MAALAHDEN KUNTA 1-1 Dokument / asiakirja BILAGA/LIITE 2 Projekt / projekti Åminne kolonilottsområde utvidgning och ändring av detaljplan Åminnen siirtolapuutarha-alue asemakaavan laajennus ja muutos Datum / päivämäärä

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 528/2010 vp Jacob Söderman /sd SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 528/2010 rd Modernisering av 66 i äktenskapslagen Till riksdagens talman I lagen om införande av jordabalken (541/1995) stadgas i 19 2 mom. följande:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1333/2010 vp Näkövammaisten kirjaston Celian tulevaisuus Eduskunnan puhemiehelle Celia on näkövammaisten kirjasto, joka on tarkoitettu Suomessa kaikille lukemisesteisille kansalaisille.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 11/2006 vp Tarkastuslautakuntien aseman kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Kuntalain uudistuksen yhteydessä vuonna 1995 muodostettiin kuntiin uusi toimielin, tarkastuslautakunta.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 726/2010 vp Valtion virkasääntöjen noudattaminen Eduskunnan puhemiehelle Yleisradion TV 1:n A-studio-ohjelma kertoi kesäkuun alussa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan, oikeustieteiden

Lisätiedot

PVO Innopower Oy Kristiinankaupungin merituulivoimapuiston YVA ja uusi suunnitelma MKB och ny plan för en havsvindpark utanför

PVO Innopower Oy Kristiinankaupungin merituulivoimapuiston YVA ja uusi suunnitelma MKB och ny plan för en havsvindpark utanför PVO Innopower Oy Kristiinankaupungin merituulivoimapuiston YVA ja uusi suunnitelma MKB och ny plan för en havsvindpark utanför Kristinestad Matti Kautto, yksikön päällikkö YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 198/2008 vp Ensihoidon tietojärjestelmän laajennushanke Eduskunnan puhemiehelle Helsingin alueella on otettu valtioneuvoston periaatepäätöksen (siirtyminen sähköiseen potilaskertomukseen)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 990/2012 vp Ruotsinkieliset tv-ohjelmat Lapissa Eduskunnan puhemiehelle Lapissa on herättänyt laajaa hämmästystä se, että maakunnassa Yleisradion ruotsinkielinen kanava YLE Fem lähettää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 565/2007 vp Käytöstä poistettujen kaivojen turvallisuus Eduskunnan puhemiehelle Maassamme on runsaasti yksityisessä ja vapaaajan asutuksen käytössä olevia kaivoja. Määrän on arvioitu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2010 vp Maksuhäiriömerkintöjen vaikutus puhelin- ja nettiliittymien hankintaan Eduskunnan puhemiehelle Saunalahti ja DNA solmivat Internet-laajakaistasopimuksia melko edullisella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 750/2006 vp Digitaalisten ohjelmien lähettäminen yhteisten digisovittimien kautta Eduskunnan puhemiehelle Suomen television lähetykset muuttuvat kokonaan digitaalisiksi 31.8.2007. Jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 454/2007 vp Rakennuksen lämmitystavasta annettavien määräysten lisääminen maankäyttö- ja rakennuslain asemakaavamääräyksiin Eduskunnan puhemiehelle Rakennusten kokonaisosuus maamme

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 396/2011 vp Aravalainojen korot Eduskunnan puhemiehelle 6.9.2011 päivätyssä kirjallisessa kysymyksessä kysyin seuraavaa: "Mitä valtioneuvosto aikoo tehdä, että aravalainoitettujen vuokratalojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot