23. Kunnallista vesihuoltopalvelua toista vuosisataa

Transkriptio

1 276. Ernomane vesitehras Tampereen kaupungin vesilaiton 23. Kunnallista vesihuoltopalvelua toista vuosisataa Kuva 23.1 Vesilaitoksen logo. Tampereen kaupungin vesilaitoksella on pitkä historia: jo 1830-luvulla pumpattiin vettä Näsijärvestä. Pietarista lähtöisin ollut liikemies von Nottbeck ehdotti 1860-luvulla kaupunkiin rakennettavaksi yksityisessä omistuksessa olevaa vesilaitosta, jossa voitot olisivat tulleet hänelle ja riskit kaupungille. Kunnallinen laitos todettiin kuitenkin monessa suhteessa paremmaksi. Matalapaineinen vesilaitos aloitti vedenjakelun vuonna 1882, ja viemärilaitoksen ensimmäinen vaihe katsottiin valmistuneeksi vuonna Tampereen ylä- ja alapuolisen vesistön laatu oli päässyt huonoksi ja 60- luvuilla. Molempien vesistöjen kunto on kohentunut 1960-luvulla alkaneiden ja 1970-luvulla tehostuneiden vesiensuojelutoimenpiteiden ansiosta. Sekä vedenhankinnan että vesiensuojelun kokemuksetkin osoittavat, että ulkomaiset ratkaisut eivät sovi sellaisenaan Suomen oloihin, vaan tarvitaan soveltavaa kehitystyötä ja tutkimusta. Monet vesilaitoksen kannalta keskeiset muutokset ovat aikanaan olleet vaikeasti ennustettavissa ja niin ne saattavat olla jatkossakin. Vaikka pohjavesien hyödyntämistä painotetaan voimakkaasti 1990-luvun Suomessa, muihinkin vaihtoehtoihin on syytä varautua. Tämä toteutuu parhaiten pitämällä kaikki raakavesilähteet mahdollisimman hyvässä kunnossa tehokkaan vesiensuojelun avulla. Tampere sijaitsee kahden suuren järven, Näsijärven ja Pyhäjärven välisellä kannaksella. Kaupungin keskustassa on lähes kilometrin pituinen Tammerkoski, jonka ympärille kaupunki ja sen teollisuus on alunperin syntynyt. Pohjoisesta etelään virtaava Tammerkoski katkaisee tämän lärvien väliin jäävän harjujakson, joka on yksi maailman korkeimpia, jääkauden aikana syntyneitä reunamuodostumia. Harjujakso jakautuu kaupungin länsipuolella Ylöjärven ja Nokian suuntiin. Kaupungin itäpuolella harjuselänne ulottuu pitkälle naapurikuntien, Kangasalan ja Pälkäneen puolelle. Tampere on perinteisesti ollut Suomen teollisuuden keskus, mistä johtuu myös sen lempinimi Manse eli Suomen Manchester. Tampereella muun muassa otettiin käyttöön Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo vuonna 1888, mutta vesilaitostoimintaa oli tätäkin aiemmin. Vesilaitostoiminnan kehitys Tampereella alkoi 1830-luvulla, jolloin jo pyrittiin rakentamaan vesijohtoa. Kaupungin ja samalla todennäköisesti koko Suomen ensimmäinen kunnallinen veden pumppulaitos55 perustettiin vuonna Tällöin yritettiin ensimmäisen kerran saada Saksasta hankitulla pumpulla vettä johdetuksi Mältinrannasta, Tammerkosken yläpuolelta puuputkella torin pumppukaivoon. Aikalaisten mielestä yritys epäonnistui, sillä vettä tuli vähän ja sekin oli likaista ja haisevaa. Annettujen määräysten, tehtyjen laajennusten ja karttojen perusteella voidaan kuitenkin todeta vettä pumpatun useitakin vuosia. Vuonna 1853 Senaatti vaati kaupungilta vakinaisen palokunnan perustamista koskevaa selvitystä ja edellytti samalla jonkinasteista vesijohtoa. Jo ennen 1800-luvun puoliväliä ammatinharjoittajat ja kaupunginvanhimmat käsittelivät kokouksissaan vesijohdon rakentamista. Jälkimmäiset anoivat

2 Petri Juuti & 277. Tapio Katko vuonna 1858 eräiden kauppiaiden aloitteesta senaatilta lainaa vesijohdon rakentamiseksi. Vesijohtoputkia ehdittiin jo hankkia, mutta hanke kuitenkin lykkääntyi. Vuoden 1865 tulipalon jälkeen Pietarista kotoisin ollut tehtailija W von Nottbeck teki tarjouksen vesijohdon rakentamiseksi. Tehtailijan ehdotus olisi merkinnyt hänelle vakaita tuloja samalla, kun kaupunki olisi ottanut kantaakseen mahdolliset riskit. Niinpä kaupunki torjui tarjouksen. Vuonna 1874 tarjoutui isojokelainen vesijohtoilija, itsellismies Malakias Pasi rakentamaan puuputkista vesijohdon Tampereelle, mutta tämäkin ehdotus raukesi. Kaupunginvaltuusto hylkäsi myös vuonna 1880 kaupungin terveyspoliisin, siviili-insinööri August Ahlbergin laatiman vesijohtoehdotuksen. Vuonna 1881 läänin kuvernööri määräsi usein toistuvien tulipalojen ja kaupungin kaivoveden huonon laadun vuoksi Tampereelle perustettavaksi vesijohtolaitoksen. Samana vuonna ryhdyttiin rakentamaan Mältinrannasta Laukontorille matalapaineista vesijohtoa, johon tehtiin useita liittymiä. Urakoitsijana toimi R. Huber, joka johti Helsingin vesijohtolaitoksen rakennustöitä edellisellä vuos i kymmencl 1ä. Alhaisesta painetasosta huolimatta järjestelmä muutoin vastasi teknillisesti ja hallinnollisesti nykyaikaisen vesilaitoksen toimintaperiaatteita. Kaupungin keskustaan rakennettiin viime vuosisadan lopulla useita korkeita kerrostaloja, joiden ylimpiin kerroksiin ei vedenpaine riittänyt. Tämän vuoksi kaupunginvaltuusto pyysi Helsingin kaupungin vesilaitosinsinööriä C. Hausema suunnittelemaan uuden korkeapainelaitoksen. Periaatteiltaan varsin nykyaikainen laitos valmistui vuonna Siihen kuului Pyynikinharjulla maan alla sijaitseva ylävesisäiliö, joka on käytössä vielä sata vuotta myöhemmin, ja jonka painetaso riittää edelleen kaupungin keskusta-alueille. Viemäröinnin kehitys Tampereella on alkanut maan kuivatuksesta, ja varsinaisia jätevesiä on johdettu viemäriverkkoon 1800-luvun lopusta lähtien. Kaupungin kasvaessa 1800-luvun puolivälissä ojia oiottiin, luotiin auki ja kansitettiin, mutta nämä toimenpiteet eivät riittäneet. Tampereen asukkaat kärsivät suurta haittaa likaisista lätäköistä, vesiperäisistä maista ja muista vastaavista ongelmista. Vuoden 1866 raittiuskomitean kertomus kuvaa kaupungin ojitusta ja toteaa, että kehitystä ei pariin sataan vuoteen juuri tapahtunut. Kaupungin perustamisen jälkeen 1779 määrättiin entiset vapaana virranneet ojat Kulkemaan pitkin tonttien rajoja katurumpuja ja rakennusten alituksia käyttämällä. Raittiuskomitea ehdotti viemäriverkoston rakentamista kaupunkiin, ja seuraavana vuonna 1867 porvaristo päättikin ryhtyä toimiin viemäriverkon suunnittelemiseksi. Vuonna 1873 teki maanmittari suunnitelman kahdesta pääviemäristä, ja vuoden 1880 kartassa niitä oli nähtävissä jo kolme. Vuoden 1879 terveydenhoitoasetuksen mukaan kaupungin oli laadittava kymmenen vuoden kuluessa asutusta vastaava viemärisuunnitelma. Kaupungin hallinnossa viemäröinnin puutteiden aiheuttamat ongelmat ja kruunun vaatimukset otettiin vakavasti: aina 1880-luvun alusta terveydenhuoltolautakunta kehotti toistuvasti kaupunkia laajentamaan ja parantamaan likaviemärilaitosta. Vuosina jatkuneitten töiden jälkeen viemäriverkon pääosan katsottiin olevan valmiina. Yhteensä varsinaisia johtoja oli lähes 15 kilometriä ja viemärikaivoja vajaat 200 kappaletta. Vesi-ja viemärilaitoksen ensimmäiset vaiheet rakennettiin siis molemmat 1880-luvulla, joten varsinaisen laitoksen vähimmäisikä on ainakin 115 vuotta. Osaksi vuosisadan alkupuolen lavantautiepidemioiden, osaksi asutuksen ja teollisuuden ns. likavesien vuoksi ryhdyttiin pohtimaan jätevesien mahdollista puhdistusta tai johtamista kauemmaksi. Taloudellisista syistä ei tuossa vaiheessa jätevesille katsottu voitavan tehdä mitään, vaan Tammerkosken oletettiin puhdistavan niitä riittävästi. Asiaan palattiin vasta 1950-luvulla, ja vuonna 1962 valmistui ensimmäinen jätevedenpuhdistamo Raholaan, kaupungin länsiosaan. Vuodesta 1972 kaupungin keskustan ja itäpuolisten alueiden jätevedet on johdettu Viinikanlahden puhdistamolle P ääjärven rannalle. Puhdistamo ja siihen liittyvät siirtoviemärit ovat kaupungin kaikkien aikojen suurin ympäristöinvestointi. Jätevedenpuhdistamo on rakennettu entisten jätemassojen päälle, ja maankäytön muutosten vuoksi se on jäämässä laajenevan keskusta-alueen puristukseen.

3 278. Ernomane vesitehras Tampereen kaupungin vesilaitos Taulukko 23.1 Vesilaitoksen keskeiset kehitysvaiheet Keskeinen tapahtum a Vuodet 1. Koskenniska, rautapumppu luku 2. Koskenniska, matalapainevesijohto Viem äriverkon I vaihe Korkeapaineinen vesilaitos Myllysaari, pumppaamo Pyynikin ylävesisäiliö Pispalan vesiosuuskunta Länsipuolen pohjavesitutkim ukset Vuohenojan pohjavesitutkim ukset Kaupinojan pintavedenkäsittelylaitos Kaupinkallion vanha m aanvarainen ylävesisäiliö M ältinrannan pintavedenkäsittelylaitos M ustalammen pohjavedenottamo Kaupinkallion uusi m aanvarainen ylävesisäiliö Raholan j ätevedenpuhdistamo Hyhkyn pohjavedenottamo , M essukylän pohjavedenottamo Tesom an vesitorni Viinikanlahden jätevedenpuhdistam o Peltolam min vesitorni Ruskon pintavedenkäsittelylaitos Poison ja K äm m enniem en laitokset Pinsiön pohjavedenottam ot Julkujärven pohjavedenottamo Hervannan vesitorni tehostettuja laajennettu Ruskon laitos Pyhäjärven syvänteen hapetus M ahdollinen tekopohjavesilaitos 2010? 26. Viinikanlahden jätevedenpuhdistam on siirto 2050? Ks. sisätakakansi

4 Petri Juuti & 279. Tapio Katko Vesilaitoksen jakamaa vettä ryhdyttiin klooraamaan suuren lavantautiepidemian jälkeen vuonna Vuonna 1920 päätettiin luopua ehdotetusta pohjavesihankkeesta ja asiaan palattiin 1950-luvulla. Toisen maailmansodan jälkeen vesilaitos kasvoi ripeästi. Tultaessa ja 60-lukujen taitteeseen törmättiin raakaveden laatuongelmiin. Selluloosateollisuus oli saastuttanut ikiaikaisen raakavesialtaan, Näsijärven. Raakavettä alettiinkin ottaa Roineesta, naapurikunnan puolelta vuonna Kyseessä oli laadultaan yksi maamme parhaimmista raakavesialtaista, mutta siitä huolimatta ongelmia esiintyi ensin hajun ja maun, ja myöhemmin levien suhteen. Vedenkäsittelyä tehostettiin aktiivihiilikäsittelyllä ja flotaatiolla. Käsitellyn veden alkaliniteettia nostettiin putkistojen korroosion ehkäisemiseksi. Veden käsittelyä ja hyvän laadun turvaamista verkostossa kehitetään edelleen. Vesilaitos on 1960-luvulta lähtien tehnyt sopimuspohjaista yhteistyötä vedenhankinnassa ja jätevesien käsittelyssä naapurikuntiensa, Kangasalan, Pirkkalan sekä Ylöjärven kanssa. Vuonna 1998 Tampereen kaupungin vedenjakelujärjestelmään kuuluu yli 650 kilometriä vesijohtoverkkoa, jonon on liittynyt noin kiinteistöä. Omakotitaloissa vesimittareita on käytetty vuodesta 1898 eli sadan vuoden ajan. Kerrostaloissa on yleensä vain päämittari. Tonttijohtojen kunnossapitovastuu kuuluu pääosin kiinteistöille. Vedenjakelujärjestelmässä on kuusi ylävesisäiliötä, joiden kokonaistilavuus on noin kuutiometriä eli vajaa puolet keskimääräisestä vuorokausikulutuksesta. Lisäksi on käytössä kymmenen paineenkorotuspumppaamoa. Vesilaitoksen vastuulla on vuoden 2000 kynnyksellä yli pirkanmaalaisen vedenhankinta ja jätevesien käsittely. Kaupungin viemäriverkoston kokonaispituus on vuonna 1998 noin 1100 kilometriä, joista 660 kilometriä on varsinaisia jätevesiviemäreitä ja 440 kilometriä sadevesiviemäreitä. Kaupungin keskustassa on vielä käytössä muutama kymmenen kilometriä sekaviemäreitä, mutta muutoin on siirrytty erillisviemäröintiin. Viemäreitä kuten vesijohtojakin on saneerattu yhä enemmän. Vuonna 1998 viemäröintijärjestelmään kuuluu kaikkiaan 66 jätevesipumpaamoa, joita valvotaan keskusvalvomosta. Vesijohtoverkostossa muoviput- Eien osuus on noin 20 prosenttia ja rakennettavissa uusissa johdoissa runsaat 50prosenttia. Tammerkosken varrella sijanneilla teollisuuslaitoksilla, tekstiili-, nahka- ja puunjalostustehtailla oli jo varhain omat vedenottamonsa ja viemärinsä koskenrannassa ja myöhemmin myös omia vedenkäsittelylaitoksia. Sprinklerit otettiin käyttöön Tampereella ensimmäisenä Pohjoismaista kuusi vuotta niiden keksimisen jälkeen. Vesiensuojelun tultua ajankohtaiseksi teollisuuslaitokset ryhtyivät puhdistamaan jätevesiään ja joutamaan niitä myös kaupungin jätevedenpuhdistamolle. Teollisuudessa tapahtui suuri rakennemuutos 1980-luvulla, mikä myös vähensi jätevesikuormitusta. Kaupunkien reuna-alueet olivat pitkään kaivo- ja käymäläkulttuurin varassa. Kaupunkiin on vuosien varrella liitetty alueita ympäristökunnista. Pispalassa perustettiin vuonna 1907 Suomen ensimmäinen kuluttajien hallinnoima vesiosuuskunta, jonka verkosto siirtyi kaupungin vesilaitoksen hoitoon 1960-luvulla. Kaupunkiin kuuluvalla Teiskon-Aitolahden alueella on kahdessa taajamassa Tampereen kaupungin vesilaitoksen hoitamat vesi- ja viemärijärjestelmät. Muualla on haja-asutusalueita, joissa vedenhankinta ja viemäröinti hoidetaan pienten osuuskuntien kautta tai kiinteistökohtaisesti myös tulevaisuudessa. Vesilaitos on vuosien aikana hakenut oppia ulkomailta, pääkaupungista ja muista kaupungeista, jopa maaseudulta. Kokonaisuutena kehitys ei kuitenkaan ole ollut niin päakaupunkikeskeistä kuin tähän saakka on historiankirjoituksessa useimmiten annettu ymmärtää. Ulkomailta on myös tuotu sellaisia ratkaisuja, jotka eivät ole soveltuneet Suomen ja Tampereen olosuhteisiin. Tällaisia ratkaisuja olivat mm. jätevesilietteen lämpökäsittely, mädättämön kylmään ilmastoon soveltumaton rakenne sekä vaikeasti huollettavat jätevesi-ilmastimet. Kokemukset korostavat tutkimuksen ja tuotekehityksen tärkeyttä paikallistasolla. Tutkimusta ja tuotekehittelyä on tehtykin erityisesti Tampereen teknillisen korkeakoulun, ja muiden Kaupunkien sekä yritysten kanssa.

5 280. Ernomane vesitehras Tampereen kaupungin vesilaitos Vesi- ja viemärilaitoksen kehityksen keskeisiä virstanpylväitä on koottu taulukkoon Tampereen vesi- ja viemärilaitoksen toiminnassa on tehty joitakin keskeisiä strategisia valintoja, jotka ovat suunnanneet vesilaitoksen toimintaa ja sulkeneet muita mahdollisia kehityspolkuja vuosikymmeniksi eteenpäin. Näitä ovat olleet ainakin seuraavat valinnat: Vedenkäsittelysuodattimia ei suunnitelmista huolimatta rakennettu, vaan haluttiin säästää rahaa. Tämä kyseenalainen säästö yhdessä jätevesien väärän purkupaikan kanssa johti lopulta siihen, että lähes 300 ihmistä menetti henkensä vuoden 1916 lavantautiepidemiassa. Pohjavesihankkeesta luovuttiin vuonna 1920, minkä jälkeen monessa muussakin kaupungissa siirryttiin käyttämään pintavettä. Pohjavesien hyödyntämiseen ja suojeluun heräsi laajempi kiinnostus uudestaan vasta luvulla. Jätevesien käsittelyä selvitettiin myös vuoden 1920 tienoilla, mutta asiaan palattiin vasta runsaat 30 vuotta myöhemmin. Kokonaisuutena Tampereen vedenhankinnan ja vesiensuojelun historia on pitkälti sama kuin Suomen vesihuollon kehitys pienoiskoossa: Pintavettä hankittiin ensin läheltä ja niiden pilaannuttua kauempaa. Tämän jälkeen ryhdyttiin hyödyntämään myös pohjavettä ja tulevaisuudessa todennäköisesti valmistetaan tekopohjavettä. Jätevedet pilasivat ensin vesistöjä, kunnes niitä ruvettiin puhdistamaan tehokkaasti melko ripeällä aikataululla. Teollisuuslaitosten vesiensuojelu alkoi myöhemmin lisääntyvällä yhteistyöllä vesilaitoksen kanssa, kun aika oli siihen kypsä. Kun veden kulutuksen kasvu taittui 1970-luvulla, toiminnan pääpaino siirtyi veden laatuun liittyviin kysymyksiin. Vesilaitos on kehittynyt osana yhteiskuntaa. Sillä on ollut ja on paitsi tekninen myös terveydellinen ja elinkeinoelämää edistävä merkitys. Vesilaitoksen kehitys on vaatinut monipuolista institutionaalista kehittämistä: koulutusta, tutkimusta, yhteistyötä yrityselämän kanssa, yhteistyötä poliittisten päättäjien ja varsinaisten omistajien eli kaupunkilaisten kanssa. Vedenhankinta ja viemäröinti ovat organisatorisesti olleet välillä yhdessä ja välillä erillään. Ne muodostavat kuitenkin luonnollisen kokonaisuuden. Valtion viranomaisilla on ollut oma roolinsa, mutta ratkaisevaa on se, että vesilaitos on pystynyt ja pystyy tarjoamaan vesihuoltopalveluita varsin vertailukelpoiseen yksikköhintaan paikallisesti. Ympäristöasioissa vesilaitoksella on keskeinen merkitys niin Tampereella kuin muuallakin. Entä 2000-luvulla? Siirryttäessä 2000-luvulle keskeisiä kysymyksiä ovat todennäköisesti muun muassa seuraavat seikat: lisääntyvä kuntien välinen vesihuollon yhteistyö Pirkanmaalla veden käsittelyn edelleen tehostaminen ja mahdollinen tekopohjaveden valmistus verkostojen saneeraus ja veden laadun turvaaminen verkostossa kuluttajien näkemysten ja asiakaslähtöisen palvelun kehittäminen jätevedenpuhdistamoiden mahdollinen uudelleensijoitus ja kattaminen vesilaitoksen kansainvälinen yhteistyö eri muodoissaan ja yhteistyön antamat mahdollisuudet. Kokonaisuutena Tampereen kaupungin vesilaitos on esimerkki julkisesta eli viime kädessä kaupunkilaisten itsensä omistamasta palvelulaitoksesta, joka on pystynyt ja pystyy hoitamaan vedenhankintaa ja viemäröintiä kohtuullisin Kustannuksin. Vesilaitos on ratkaisevasti parantanut kaupungin paloturvallisuutta, hygienisiä ja terveydellisiä oloja sekä ympäristön laatua. Laitos on myös merkittävästi edistänyt teollisuuden ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Vaikka monet vesilaitoksen osat ovat maan alla piilossa, me kaikki olemme päivittäin tekemisissä sen keskeisten tuotteiden kuten juomakelpoisen veden, jäteveden ja parantuneiden vesistöjen kanssa - nääs.

6 Petri Juuti & 28L Tapio Katko