Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen 2017"

Transkriptio

1 1 / 3 Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen 2017 LAUSUNNOT Tuusulan kunnan vesihuoltoliikelaitos pyysi lausuntoa vesihuollon toiminta-alueen päivittämisestä naapurikunnilta, Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselta, Tuusulan tekniseltä lautakunnalta ja kaavoituslautakunnalta sekä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta. Lausuntoa pyydettiin veden, jäteveden ja huleveden toiminta-alueiden laajentamisesta Vesihuoltolain (VHL /119) 8 mukaan. Tuusulassa ei ole tehty päätöstä hulevesien hallinnasta Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL /132) mukaisesti, joten huleveden toiminta-aluetta ei voida määrittää VHL 8 perusteella. Annetut lausunnot otetaan huomioon hulevesiverkoston aluetta määritettäessä. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus LAUSUNTO UUDELY/5785/2017 Lausunnossa huomautetaan, että 1. toiminta-alue-ehdotus on suppea ja sisältää vain vahvistetut asemakaava-alueet. VASTINE: Nykyinen toiminta-alue ja ehdotukset lisäyksistä sisältävät vahvistettujen asemakaava-alueiden lisäksi myös suunnitellun maankäytön todennäköisesti toteutuvat hankkeet. Osa tulevista kaavahankkeista lisättiin toiminta-alueeseen vuoden 2013 päivityksen yhteydessä. Seuraavat vuosikymmenet keskittyvät Tuusulassa niin sanotun Rykmentinpuiston alueen rakentamiseen. Liitekartoilla 1 ja 2 on esitetty alustavat aikatauluarviot vesihuollon toteutukselle. VAIKUTUKSET TOIMINTA-ALUEEN PÄÄTÖSMATERIAALIIN: ei vaikutusta aluerajauksiin. 2. lausuntopyyntömateriaalissa ei ollut verkostokarttoja. VASTINE: liitekartoilla 1 ja 2 on esitetty verkostot. VAIKUTUKSET TOIMINTA-ALUEEN PÄÄTÖSMATERIAALIIN: Lisätään verkostokartat 3. Huomautettiin, että ehdotuksessa on esitetty vain Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alue. VASTINE: kunnan alueella toimii Ruotsinkylän ja Nummismäen vesiosuuskunnat ja näillä ei ole määritettyjä toiminta-alueita, eikä verkostoalueella asukkailla liittymisvelvoitetta. Lisäksi alueella on asukashankkeina rakennettuja vesihuoltoverkostoja, jotka siirtyvät viimeistään kahdeksan vuoden käytön jälkeen Tuusulan Veden omistukseen ja kunnossapitoon. Liitekartoilla 1 ja 2 on esitetty vesiosuuskuntien ja asukashankkeiden verkostoalueet.

2 2 / 3 VAIKUTUKSET TOIMINTA-ALUEEN PÄÄTÖSMATERIAALIIN: lisätään verkostokartat 4. Huomautettiin, että toiminta-aluepäätöksessä olisi hyvä esittää myös taajamarajaukset, jotta vesihuoltolain liittymisvelvollisuustarkastelun voisi tehdä kartan perusteella. VASTINE: Tuusulassa ei esitetä toiminta-alueiksi haja-asutusalueita, jotka eivät täytä vesihuoltolain tarkoittamaa taajamaa. Taajamarajaukset on esitetty liitekartoilla 1 ja 2. VAIKUTUKSET TOIMINTA-ALUEEN PÄÄTÖSMATERIAALIIN: lisätään taajamarajaukset 5. Lisäksi ELY esittää lausunnossa, että päätöksessä mainitaan kuinka usein tai missä tapauksessa kunta tarkastaa ja päivittää toiminta-aluerajausta. VAIKUTUKSET TOIMINTA-ALUEEN PÄÄTÖSMATERIAALIIN: Lisätään päätökseen toiminta-alue päivitetään 3-5 vuoden välein tai tarvittaessa maankäyttösuunnitelmien niin vaatiessa. Keski-Uudenmaan ympäristökeskus KU-YK 107/ TUUDno Lausunnossa ei ollut huomautettavaa ehdotettujen uusien toiminta-alueiden osalta. Lausunnossa otettiin kantaa vesihuollon kehittämiseen mm. Uudenkylän, Huhtariihen ja Tuomalan alueella. VASTINE: Tuusulan vesihuoltoliikelaitos toteuttaa haja-asutusalueen verkostoja Tuusulan kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelmassa ( ) esitetyn strategian mukaisesti (Vesi 10/ ). Lausunnossa esitetyt alueet on kaikki käsitelty kehittämissuunnitelmassa joko Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen hankkeina (jos alueella on 75 % liittymishalukkuus) tai tuettuina asukashankkeina. Haja-asutusalueen verkostoja ei määritetä toiminta-alueiksi, elleivät ne sijaitse pohjavesialueella tai ranta-alueella. Tällä hetkellä Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen omistuksessa ei ole tällaisia verkostoalueita. Vantaan kaupungin lausunto VD/5899/ /2017 Vantaan kaupungin lausunnossa huomautettiin Kulomäen työpaikka-alueiden I ja II hulevesien määrällisestä ja laadullisesta hallinnasta, jos vesiä johdetaan Vantaan puolelle Kylmäojan korven ja Kylmäojan metsän luonnonsuojelualueille. VASTINE: Toteutussuunnittelu tulee tehdä yhteistyössä Vantaan kaupungin asiantuntijoiden kanssa.

3 3 / 3 NÄHTÄVILLÄOLOAIKAN SAADUT KOMMENTIT KUNTALAISILTA Toiminta-alue-ehdotukset olivat nähtävillä kuntalaisille Asiasta tiedotettiin paikallislehdessä ja Tuusulan kunnan www-sivuilla. Lisäksi niille jo rakennetuille kiinteistöille, jotka sijaitsevat ehdotetulla toiminta-alueella, lähetettiin tiedote postissa. Kiinteistö Maisalantie 15, Maantiekylä Kiinteistö esitetään liitettäväksi toiminta-alueeseen, koska se sijoittuu I luokan pohjavesialueelle ja kuuluu Maantiekylän taajamaan. VASTINE: Tuusulan Vesi on rakentanut paineviemäriverkoston asemakaava-alueelle ja kiinteistön rajalta on paineviemäriin matkaa 52 m. Asemakaava-alueiden ulkopuolella Tuusulan Vesi tekee ELY:n alueelle tienalituksia vastaavan laisissa kohteissa 3-10 kiinteistön asukashankkeille. Toiminta-aluetta ei laajenneta asemakaava-alueen ulkopuolelle kiinteistön kohdalla. Kiinteistöt Kortetie 15 ja Kortetie 13, Häriskivi Kiinteistönomistajat huomauttivat, että ehdotuksen mukaan kiinteistöt olisivat jätevesiviemäriverkon toiminta-aluetta, mutta eivät vedenjakeluverkon toiminta-aluetta. VASTINE: Kortetie 15 ja Kortetie 13 sijaitsevat Häriskiven alueella, jonka kaavasuunnittelu ja -käsittely on ollut käynnissä useita vuosia, mutta asemakaava ei ole lainvoimainen. Toiminta-alue-ehdotuksessa (kartta ) on esitetty, että kiinteistöt lisätään jäteveden toiminta-alueeseen, koska osa Häriskiven kiinteistöistä sijaitsee I- luokan pohjavesialueella lähellä vedenottamoa. Kaavasuunnittelualueena on ollut koko Häriskiven alue, joten ehdotettu jätevesiverkon toiminta-aluerajaus tehtiin ennakoivasti suunnittelualueen mukaan. Kunnallinen vesihuolto (vesijohto-, jätevesi- ja hulevesiverkostot) on tarkoitus suunnitella ja rakentaa asemakaava-alueelle, kun kaava saa lainvoiman. Toimintaalue-ehdotus ei ole johdonmukainen jo rakennettujen kiinteistöjen kannalta, jotka sijaitsevat ehdotetulla jäteveden toiminta-alueella, mutta jäisivät odottamaan vesijohdon toimintaaluetta, kunnes kaava saa lainvoiman. VAIKUTUKSET TOIMINTA-ALUEEN PÄÄTÖSMATERIAALIIN: lisätään kiinteistöt ja myös veden toiminta-alueeseen Häriskiven kaavasuunnittelun mukaisesti. Rajataan veden- ja jäteveden toiminta-alue yhtenevästi niin, että Häriskiven kaava-alueen kiinteistöt ja pohjavesialueella olevat kiinteistöt ovat tulevaa veden- ja jäteveden toiminta-aluetta.

4 Vesihuollon alustava rakentamisaikataulu uusilla toiminta-alueilla JOKELA Vallun työpaikka-alue (1) rak Peltokaari II laajennus (2) rak KELLOKOSKI Rajalinna II työpaikka-alue (3) rak ETELÄ-TUUSULA Anttilanranta (4) rak Lahelanpelto II (5) rak Puustellinmetsä (6) rak Pelastuslaitos (7) valmis Kulomäen työpaikka-alue II (8) valmis Focus laajennus (9) kaava kesken Högberginmäki (10) rak Häriskivi (11) kaava kesken

5 Vesihuollon alustava rakentamisaikataulu uusilla toiminta-alueilla JOKELA Vallun työpaikka-alue (1) rak Peltokaari II laajennus (2) rak KELLOKOSKI Rajalinna II työpaikka-alue (3) rak ETELÄ-TUUSULA Anttilanranta (4) rak Lahelanpelto II (5) rak Puustellinmetsä (6) rak Pelastuslaitos (7) valmis Kulomäen työpaikka-alue II (8) valmis Focus laajennus (9) kaava kesken Högberginmäki (10) rak Häriskivi (11) kaava kesken

32 Viranhaltijapäätösten ottaminen toimielimen päätettäväksi, ottomenettelyn keventäminen

32 Viranhaltijapäätösten ottaminen toimielimen päätettäväksi, ottomenettelyn keventäminen Tuusulan kunta Kokouskutsu 1 (10) Aika 16.11.2017, klo 17:00 Paikka Kunnantalo kokoustila Hvidovre 2.krs b-siipi Käsiteltävät asiat 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella

Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella Tekninen lautakunta 196 02.12.2014 Maankäyttölautakunta 11 21.01.2015 Tekninen lautakunta 20 24.02.2015 Tekninen lautakunta 47 21.04.2015 Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän

Lisätiedot

32 Viranhaltijapäätösten ottaminen toimielimen päätettäväksi, ottomenettelyn keventäminen

32 Viranhaltijapäätösten ottaminen toimielimen päätettäväksi, ottomenettelyn keventäminen Tuusulan kunta Pöytäkirja 6/2017 1 (12) Aika 16.11.2017, klo 17:03-18:20 Paikka Kunnantalo kokoustila Hvidovre 2.krs b-siipi Käsitellyt asiat 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013 RAUMAN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu Jätevesiviemäröinti Työ: E23455.20 Turku 27.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti Työ: E23868.10 Turku 28.01.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY

Lisätiedot

Lentomelu maankäytön suunnittelussa- Tuusula

Lentomelu maankäytön suunnittelussa- Tuusula Lentomelu maankäytön suunnittelussa- Tuusula Valtakunnalliset meluntorjuntapäivät 22-23.3.2017 Petteri Puputti, kaavasuunnittelija 23.3.2017 1 Tuusula Tuusula on kunta Uudenmaan maakunnassa Naapurikunnat:

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E25781 RAASEPORIN VEDEN TOIMINTA-ALUE RAASEPORIN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 10.09.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS 20.06.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSULAN KUNTA 22.8.2018 Upokaskujan asemakaavan muutos nro 3581 UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kelatien työpaikka-alueella, Upokaskujalla, muutetaan pieni

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella

Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella Tekninen lautakunta 80 12.05.2014 Tekninen lautakunta 132 02.09.2014 Tekninen lautakunta 123 18.10.2016 Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella 314/11.04/2014 Tekninen

Lisätiedot

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...

Lisätiedot

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti AURAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25339.10 Turku 07.05.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi

Lisätiedot

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2014 Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Lainsäädännön muutoksen keskeiset tavoitteet (VHL,

Lisätiedot

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE 20601324 SÄKYLÄN KUNTA SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIERON VALMIS 20.06.2017 FIANRY FIANRY FIERON LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013 SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Raasepori Työ: E25781 Turku 10.09.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS Tekninen lautakunta 106 10.12.2014 Ympäristölautakunta 7 03.02.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS 188/59/2014 Tekninen lautakunta 10.12.2014 106 Vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27744 LOIMAAN VEDEN TOIMINTA-ALUE LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS Muutoslista ARY ARY MHAN LUONNOS 18.06.2015 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella

Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella Tekninen lautakunta 80 12.05.2014 Tekninen lautakunta 132 02.09.2014 Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella 314/11.04/2014 Tekninen lautakunta 12.05.2014 80 Hirvihaaran

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunginhallitus Itä-Pasilan Allianssin tonttia 17023/2 ja tontin itäpuolista katu- ja puistoaluetta koskevasta asemakaavan muutosehdotuksesta annetut lausunnot (nro 12077) HEL

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 116 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 834/2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaava hankkeesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely

Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely Ympäristö- ja tekninen lautakunta 53 31.03.2010 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 98 30.06.2010 Kunnanhallitus 168 03.08.2010 Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7183/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7183/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) 45 Asianro 7183/14.05.00.01/2013 Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan tarkistetun vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen hyväksyminen ja liittäminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

RAPORTTI 16X D711C KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys

RAPORTTI 16X D711C KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys RAPORTTI KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE... 3 3 TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMISEN PERIAATTEET KOUVOLASSA... 4 4 KOUVOLAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnr:o 243/2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten osallistumis-

Lisätiedot

KUULUTUS LUHANGAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN PÄIVITTÄMINEN

KUULUTUS LUHANGAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN PÄIVITTÄMINEN KUULUTUS LUHANGAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN PÄIVITTÄMINEN Rakennusjärjestys päivitetään vuosien 2017-2018 aikana. Hanketta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) pidetään maankäyttö- ja

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Vesihuolto 2015-2040 seminaari Pirkanmaan ELY-keskus 22.10.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Vesihuollon kehittämisvelvollisuus Kunnan on

Lisätiedot

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014 YLITORNION KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26364 Oulu, 9.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 Oulu Puhelin 010 2414 600 Telefax 010 2414

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Siikalatvan Vesihuolto Oy SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25086 Raportti 1 (5) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNINEN SUUNNITELU / KARTTULAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUEEN TARKISTAMINEN (LIITE 4291/2017)

KUNNALLISTEKNINEN SUUNNITELU / KARTTULAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUEEN TARKISTAMINEN (LIITE 4291/2017) 1 27.11.2017 LIITE 2 KARTTULAN VESIOSUUSKUNNAN VESI- JA JÄTEVESIVIEMÄRIVERKOSTON TOIMIN- TA-ALUEEN TARKISTAMINEN TOIMINTA-ALUE-ESITYKSESTÄ SAADUT LAUSUNNOT JA MIELIPITEET VASTINEI- NEEN Karttulan vesiosuuskunta

Lisätiedot

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos 1 (6) Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Kustannusarvio Varautumissuunnitelma Vesijohtoverkosto Vedenhankinnan poikkeustilanteet Vuotojen ehkäiseminen Laaditaan

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

Pyhäselän vesiosuuskunnan toiminta-alueet MUUTOSESITYKSET LAUSUNNOISSA JA VASTINEET NIIHIN. Nähtävillä

Pyhäselän vesiosuuskunnan toiminta-alueet MUUTOSESITYKSET LAUSUNNOISSA JA VASTINEET NIIHIN. Nähtävillä Pyhäselän vesiosuuskunnan toiminta-alueet MUUTOSESITYKSET LAUSUNNOISSA JA VASTINEET NIIHIN Nähtävillä 28.8.-25.9.2017 Lausunnonantaja Pohjois- Karjalan ELY-keskus 29.8.2017 Muutosesitys Karttoja pitäisi

Lisätiedot

Sipoon Vesi - Sibbo Vatten -liikelaitoksen johtokunta

Sipoon Vesi - Sibbo Vatten -liikelaitoksen johtokunta Sipoon Vesi - Sibbo Vatten -liikelaitoksen johtokunta 26 29.05.2017 Toiminta-alueluonnos Sipoon kunnan alueella toimiville vesihuoltolaitoksille nähtäville asettaminen / Utkast till verksamhetsområde för

Lisätiedot

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki Vesihuoltolain tarkistaminen Alueellinen vesihuoltopäivä Kouvola 19.3.2015 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja

Lisätiedot

Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa POI / Sepänkylä

Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa POI / Sepänkylä Rakennus- ja ympäristölautakunta 7 31.01.2017 Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa 15-45-POI / Sepänkylä 476-0001-0076 247/10.03.00.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 31.01.2017

Lisätiedot

Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia

Lisätiedot

KUNTARAJAT YLITTÄVÄN TOIMINTA-ALUEEN PÄIVITYS Nasti Korhonen, Pöyry Finland Oy Noora Liljanto, Kymen Vesi Oy. Tausta.

KUNTARAJAT YLITTÄVÄN TOIMINTA-ALUEEN PÄIVITYS Nasti Korhonen, Pöyry Finland Oy Noora Liljanto, Kymen Vesi Oy. Tausta. KUNTARAJAT YLITTÄVÄN TOIMINTA-ALUEEN PÄIVITYS Nasti Korhonen, Pöyry Finland Oy Noora Liljanto, Kymen Vesi Oy Vesihuoltopäivät 16.5.2019 #Vesihuolto2019 1 KUNTARAJAT YLITTÄVÄN TOIMINTA-ALUEEN PÄIVITYS Esityksen

Lisätiedot

Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty

Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutusohjelma - lakipäivä SYKE 7.5.2018 Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty Lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Tekninen lautakunta 101 30.10.2013 Kaupunginhallitus 340 04.11.2013 Järvenpäänkylän vesiosuuskunnan toiminta-alueen hyväksyminen 258/11.04.00/2013 Tekninen lautakunta 27.10.2011 92 Esittelijä: tekninen

Lisätiedot

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos Raportti 10.3.2017 Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos Toiminta-alueen päivitys 2017 2030 JOKIOISTEN KUNTA, VESIHUOLTOLAITOS Keskuskatu 29 A 31600 Jokioinen vaihde 03 41821 fax 03 438 4025 jokioisten.kunta@jokioinen.fi

Lisätiedot

Lausunto toimitetaan osoitteella Tuusulan kunta, kaavoitus, PL 60, TUUSULA tai sähköpostitse osoitteeseen kaavoitus(at)tuusula.fi.

Lausunto toimitetaan osoitteella Tuusulan kunta, kaavoitus, PL 60, TUUSULA tai sähköpostitse osoitteeseen kaavoitus(at)tuusula.fi. Jakelussa mainitut TUUSULAN YLEISKAAVA 2040 Kunnanhallitus on 25.2.2019 61 päättänyt asettaa Tuusulan yleiskaava 2040 ehdotuksen MRA 27 :n mukaisesti nähtäville ja pyytää kaavasta tarvittavat lausunnot.

Lisätiedot

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.5.2016 Kaava-alueen nimi Mittarikatu 4c, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1059/2016 Kaavatunnus 070054 Aloite tai hakija

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

TAMMELAN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Vedenjakelu ja viemäröinti

TAMMELAN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Vedenjakelu ja viemäröinti TAMMELAN KUNTA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vedenjakelu ja viemäröinti Tammelan kunta tekninen osasto 23.5.2011 Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Vesihuoltolaki 3. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden

Lisätiedot

KUULUTUS. Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen

KUULUTUS. Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen KUULUTUS Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen Keuruun Vesi liikelaitos hakee vesihuoltolain 8 mukaista toiminta-alueen muutosta Korpelantien, Sammallahden, Asunnan ja Kalettoman alueilla.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Naantalin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen

Naantalin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen Tekninen lautakunta 30 16.04.2014 Kaupunginhallitus 205 12.05.2014 Tekninen lautakunta 69 20.08.2014 Kaupunginhallitus 340 01.09.2014 Naantalin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen 381/10.05.04/2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 18.04.2013 Sivu 1 / 1 1234/00.01.02/2013 35 Ympäristölautakunnan lausunto tekniselle keskukselle Espoon kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelmaluonnoksesta ja toiminta-alueluonnoksesta

Lisätiedot

PL Viitteet ASIA. dosta. ginvaltuuston. Valituksett. Valituskirjelmät. siosuuskunnan. toimintaann

PL Viitteet ASIA. dosta. ginvaltuuston. Valituksett. Valituskirjelmät. siosuuskunnan. toimintaann LUONNOS 3.9.20153 1 (7) Viitteet Lähete 5427/15, diaarin: o 01379/15/2299 ja Lähete 5425/15, diaarin: o 01414/15/2299 ASIA Valituksenalainen päätös Lappeenrannann kaupunginvaltuuston päätös 1.6.2015 56

Lisätiedot

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Kunnan tehtävät vesihuollossa: Vesihuollon kehittäminen ja järjestäminen. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät vesihuollossa: Vesihuollon kehittäminen ja järjestäminen. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät vesihuollossa: Vesihuollon kehittäminen ja järjestäminen Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon kehittäminen kunnan tehtävänä Vesihuollon

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA FCG Finnish Consulting Group Oy Pieksämäen kaupunki VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue 0143-P12743 14.2.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2016 1 (7) 650 Helsingin vesihuollon toiminta-alueen hyväksyminen vuosiksi 2016-2018 Päätös päätti hyväksyä Helsingin vesihuollon toiminta-alueen liitteenä 1 olevan kartan

Lisätiedot

Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Eura. Köyliö. Säkylä

Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Eura. Köyliö. Säkylä UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA projektipäällikkö, DI Antti Ryynänen / 20.10.2009 Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) Eura Köyliö Säkylä Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/09

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7183/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7183/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 45 1.3.2017 108 Asianro 7183/14.05.00.01/2013 Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan tarkistetun vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston

Lisätiedot

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Tässä selvityksessä on tarkasteltu yhdyskuntakehityksen ja vesihuollon tarpeiden yhteensovittamista. Tavoitteena on selvittää maankäytön kehityksen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 (5) Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS Luhtaniemen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taajaman asemakaavan laajennus ja muutos Suunnittelualueen sijainti

Lisätiedot

LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS

LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 07.11.2018 1(5) LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS 07.11.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Lausunto Y4 Lieviö-Paunin maaseutualueiden osayleiskaavaehdotuksesta

Lausunto Y4 Lieviö-Paunin maaseutualueiden osayleiskaavaehdotuksesta Lausunto UUDELY/273/07.01/2014 31.10.2018 Lohjan kaupunki PL 71 08101 LOHJA kaavapalaute(a)lohja.fi Viite: lausuntopyyntö 12.9.2018 Lausunto Y4 Lieviö-Paunin maaseutualueiden osayleiskaavaehdotuksesta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / ETELÄSUOMENTIEN JA KOMEETANTIEN RISTEYS SEKÄ KORTTELIALUEET

KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / ETELÄSUOMENTIEN JA KOMEETANTIEN RISTEYS SEKÄ KORTTELIALUEET KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / ETELÄSUOMENTIEN JA KOMEETANTIEN RISTEYS SEKÄ KORTTELIALUEET 1043-1044 Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi Suunnittelualue sijaitsee Kempeleen keskustan

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26705.10. Turku 3.12.2013

NOUSIAISTEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26705.10. Turku 3.12.2013 NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26705.10 Turku 3.12.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

VESIHUOLTOLIIKELAITOS Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2018

VESIHUOLTOLIIKELAITOS Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2018 VESIHUOLTOLIIKELAITOS Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 28 Olennaiset tapahtumat vesihuoltoliikelaitoksessa Ensimmäinen vuosikolmannes sujui normaalivuoden mukaisesti. Vedenkäyttö jatkoi viime vuosien tapaan

Lisätiedot

Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019

Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 AIHEET Kiinteistöä ei tarvitse liittää laitoksen jätevesiviemäriin,

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 109 14.12.2010 Kunnanhallitus 4 10.01.2011 Kunnanvaltuusto 17 19.01.2011

Tekninen lautakunta 109 14.12.2010 Kunnanhallitus 4 10.01.2011 Kunnanvaltuusto 17 19.01.2011 LEMPÄÄLÄN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Tekninen lautakunta 109 14.12.2010 Kunnanhallitus 4 10.01.2011 Kunnanvaltuusto 17 19.01.2011 LEMPÄÄLÄN KUNNAN PÄIVITETYN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Vesihuoltolain uudet säännökset

Vesihuoltolain uudet säännökset Vesihuoltolain uudet säännökset Uudenmaan vesihuollon kehittämispäivä 17.3.2015 Eriika Melkas Lainsäädäntöneuvos, OTT Maa- ja metsätalousministeriö Vesihuoltolain muutokset 2014 voimaan 1.9.2014 muutosten

Lisätiedot

Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 26.5.2016 Kaava-alueen nimi Jampan palloiluhalli, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1079/2016 Kaavatunnus 090040 Aloite tai hakija Suunnittelualue

Lisätiedot

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti 2(5) 1. LÄHTÖKOHDAT Hirvihaaran kylässä todettiin kiinteistökohtaiset vedenhankintaratkaisut ongelmaisiksi huonojen pohjavesivarojen johdosta.

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Asikkalan kunta Asiakirjatyyppi Vesihuollon yleissuunnitelma Päivämäärä [Month, year] Viite LUONNOS 10.1.2012 ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA LUONNOS ASIKKALAN KUNTA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELISSA 7 OAS, asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen korttelissa 7 ~ 2 ~ OAS,

Lisätiedot

Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus

Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus Vastineet ehdotusvaiheen lausuntoihin ja muistutuksiin 8.3.2016 Antinkankaan koulun asemakaavan muutosehdotus on ollut MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti

Lisätiedot

Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki 14.03.2016 VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 14.3.2016 Yleistä lakimuutoksista Sekä Vesihuoltolaki (119/2001)

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE TYÖNUMERO: E26705.10 NOUSIAISTEN KUNTA KUNNAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista ARY ARY VKOL VALMIS 17.9.2014 ARY ARY VKOL LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27372 LOHJAN KAUPUNGIN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUE LOHJAN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 17.03.2015 ARY ARY MHAN LAUSUNNOILLE 24.02.2015 ARY ARY

Lisätiedot

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( ) 4.9.2017 TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 3 9 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Killan kaupunginosan korttelin 83

Lisätiedot