Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2012 vp Sähkö- ja elektroniikkaromun uudelleenkäyttö Eduskunnan puhemiehelle Suomalaiset ostavat kodintekniikkaa noin kahdella miljardilla eurolla vuosittain. Vastaavasti kotitalouksien hylkäämistä laitteista kertyy yli 54 miljoonaa kiloa sähkö- ja elektroniikkaromua vuodessa. Yleisenä periaatteena tulisi olla, että elektroniikan tuottajat tekevät laitteistaan niin korkealaatuisia, että niiden käyttöikä on pitkä. Siten laitteita ei tarvitsisi romuttaa raaka-aineiksi niiden ensimmäisen käyttäjän hankkiuduttua laitteistaan eroon, vaan käyttökelpoiset laitteet voisivat palvella toista ja kolmattakin käyttäjää. Sähkölaitteita myyvien yritysten intresseissä ei välttämättä ole saada sähkölaitteita kiertämään kuluttajalta toiselle, vaan pikemminkin romutetuksi. Maassamme on satoja eri tavoin sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyn ja myynnin pariin työllistäviä kierrätyskeskuksia. Liian suuri osa kierrätettävästä elektroniikasta päätyy purettavaksi ja hyötykäytettäväksi vain raaka-aineena, vaikka laite itsessäänkin olisi ollut käyttökuntoinen. Suomessa sähkö- ja elektroniikkaromun käsittely- ja raportointivelvoitteet ovat tulleet voimaan WEEE-direktiivissä edellytetään, että SER on kerättävä erillään muista jätteistä ja käyttäjille on tiedotettava heidän velvollisuudestaan toimittaa SER erilliskeräykseen. Laitteet on merkittävä erilliskeräystä kuvaavalla tunnuksella. Direktiivissä vahvistetaan tuottajavastuun periaate, jonka tarkoituksena on kannustaa laitevalmistajia tuottamaan sellaisia laitteita, jotka on helppo korjata, uudelleenkäyttää, purkaa ja kierrättää. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Kuinka valtioneuvosto aikoo edistää sähkö- ja elektroniikkaromun ohjautumista enenevässä määrin ensisijaisesti uudelleenkäyttöön ja vain siinä tapauksessa purettavaksi, jos ei uudelleenkäyttö ole mahdollista? Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2012 Mika Kari /sd Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Mika Karin /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1016/2012 vp: Kuinka valtioneuvosto aikoo edistää sähkö- ja elektroniikkaromun ohjautumista enenevässä määrin ensisijaisesti uudelleenkäyttöön ja vain siinä tapauksessa purettavaksi, jos ei uudelleenkäyttö ole mahdollista? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Suomessa on ollut Euroopan unionin sääntelyyn perustuva lakisäänteinen tuottajavastuu sähkö- ja elektroniikkalaiteromulle alkaen. Jätelain (646/2011) mukaisesti sähkö- ja elektroniikkalaitteen tuottajan eli sähkö- ja elektroniikkalaitteen valmistajan tai maahantuojan taikka sellaisen myyjän, joka myy laitetta omalla tuotemerkillään, tulee järjestää markkinoille saattamiensa tuotteiden jätehuolto sekä vastata siitä aiheutuvista kustannuksista. Lisäksi tuottajat ovat jätelain 52 :n mukaan velvollisia edistämään tuotteiden ja niiden osien uudelleenkäyttöä sekä siinä tarkoituksessa muun muassa antamaan tarvittavat tiedot käytöstä poistetun tuotteen jätehuoltoa järjestäville muille toimijoille tuotteen ja sen osien uudelleenkäyttömahdollisuuksista ja purkamisesta sekä vaarallisten aineiden ja osien sijainnista tuotteessa. Muu toimija kuin tuottaja saa tarjota tuotteiden uudelleenkäyttöön tai sen valmisteluun liittyviä palveluita.laitteita korjaavat kaupalliset tai yleishyödylliset toimijat voivat ottaa vastaan kuluttajilta ja yrityksiltä näiden käytöstä poistamia tuotteita ja toimittaa niitä edelleen korjattuina uudelleenkäyttöön. Muut toimijat saavat lisäksi perustaa rinnakkaisia käytöstä poistettujen tuotteiden keräys- tai vastaanottojärjestelmiä taikka tarjota tähän liittyviä palveluita kiinteistön haltijalle tai muulle jätteen haltijalle, jos tämä tehdään yhteistoiminnassa tuottajan kanssa. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tuottajavastuun valtakunnallinen valvontaviranomainen ja se myös hyväksyy tuottajien tai tuottajayhteisöjen hakemukset tuottajarekisteriin. Hyväksymisen edellytyksenä on ollut muun muassa, että tuottajilla on kattavasti sopimuskumppaneita, jotka valmistelevat keräyspisteisiin tuotuja uudelleenkäyttökelpoisia laitteita uudelleenkäyttöön. Tällaisia sopimuskumppaneita tuottajilla on tällä hetkellä noin 30 ja heidän kauttaan uudelleenkäyttöön päätyy erityisesti tieto- ja teleteknisiä laitteita, kodinkoneita ja kuluttajaelektroniikkaa. Heinäkuun 4 päivänä 2012 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta (uudelleen laadittu) (2012/19/EU, jäljempänä direktiivi) tulee saattaa kansalliseen lainsäädäntöön viimeistään 14. helmikuuta Direktiivi mm. asettaa nykyistä korkeammat keräys- sekähyödyntämis-, kierrätys- ja uudelleen käyttöön valmistelun tavoitteet sähkö- ja elektroniikkalaiteromulle sekä tehostaa erityisesti pienten laitteiden keräystä. Direktiivissä säädetään myös tiukat minimivaatimukset sähkö- ja elektroniikkalaitteiden siirroille maasta toiseen siinä tapauksessa, että ollaan viemässä käytettyjä laitteita eikä jätettä. Direktiivin 6 artikla edellyttää lisäksi, että uudelleenkäyttöön valmisteltavat laitteet erotellaan muusta erilliskerätystä laiteromusta varmistamalla uudelleenkäyttökeskusten henkilökunnan pääsy laitteisiin.näiden uusien vaatimusten edellyttä- 2

3 Ministerin vastaus KK 1016/2012 vp Mika Kari /sd mät toimenpiteet tullaan selvittämään sähkö- ja elektroniikkalaiteromuasetuksen uusimisen yhteydessä tämän vuoden aikana yhteistyössä alan toimijoiden ja viranomaisten kanssa.tässä yhteydessä tulee selvittää esimerkiksi eri sähkö- ja elektroniikkalaitteiden uudelleenkäyttömahdollisuudet sekä miten alan eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä voitaisiin uudelleenkäyttöä parhaiten edistää. Jätehuoltoon päätyneiden, tuottajien keräyspisteisiin tai kauppoihin tuotujen käytettyjen laitteiden osalta on selvitettävä, millaisella toimintamallilla uudelleenkäyttöön soveltuvat laitteet saataisiin tehokkaimmin eroteltua ja toimitettua uudelleenkäyttöön. Keskeisiä kysymyksiä on selvittää, millaisten laitteiden uudelleenkäytölle on kysyntää, miten nämä laitteet saataisiin tehokkaimmin eroon keräyspisteissä ja millaisia vaatimuksia uudelleenkäyttöön valmistelevalle toimijalle tulee asettaa. Käytettyjen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden uudelleenkäytön valmistelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota edellisen käyttäjän tietoturvasta huolehtimiseen, uudelleen käytön valmistelun työturvallisuuteen sekä käytettyjen laitteiden turvallisuuteen. On kuitenkin syytä huomioida, että suurin osa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden uudelleenkäytöstä koskee ehjiä laitteita ja on normaalia käytetyn tavaran kauppaa, jota tapahtuu pääosin kierrätyskeskuksissa, kirpputoreilla ja internetin osto- ja myyntisivustoilla. Lisäksi uudelleenkäyttöä harjoittavilla toimijoilla on myös suoria sopimuksia eri yritysten kanssa, jota kautta he saavat laitteita uudelleenkäyttöä varten. Nämä laitteet eivät päädy jätehuoltoon eivätkä tuottajien keräysjärjestelmiin. Näiden laitteiden kauppaan (pois lukien kahden yksityisen henkilön välinen kauppa) sovelletaan muun muassa kuluttajansuoja- ja tuoteturvallisuuslainsäädäntöä. Tuotteiden uudelleenkäytön edistämiseen liittyy keskeisesti myös ympäristömyötäinen tuotesuunnittelu. Useimpien tuotteiden kilpailukyvyn kannalta on tärkeätä, että tuotesuunnittelua koskevat vaatimukset ovat vähintään EU:n laajuisia. EU:ssa onkin tavoitteena yhdennetty tuotepolitiikka, joka kannustaa tuotteiden suunnittelijoita, valmistajia, myyjiä ja kuluttajia parantamaan osaltaan tuotteen ympäristöystävällisyyttä. EU:n yhdennetty tuotepolitiikka sisältää useita erilaisia vapaaehtoisia ja lainsäädännöllisiä ohjauskeinoja, kuten ympäristöjärjestelmiä, -merkkejä ja direktiivejä. Esimerkiksi vuoden 2009 lopussa tuli voimaan EU:n ekosuunnitteludirektiivi, joka määrittelee energiaa käyttävien tuotteiden ja energiaan välillisesti liittyvien tuotteiden tuotekehityksen ekologiset vaatimukset. Täytäntöönpanoa varten annetaan tarkempia tuoteryhmäkohtaisia toimenpidevaatimuksia. Käytännössä säädökset asettavat rajat sille, kuinka paljon laitteet saavat kuluttaa energiaa lepo- tai toimintatilassa.eu:ssa on myös kaavailtu, että tulevaisuudessa direktiivi laajennettaisiin kattamaan kaikki tuotteet elinkaariajattelun pohjalta.tulevaisuudessa tuotteiden elinkaariset vaikutukset saatetaan siten ottaa huomioon myös toisentyyppisillä, esimerkiksi tuotteissa käytettäviä materiaaleja, koskevilla säädöksillä. Ympäristöministeriö osallistuu aktiivisesti Euroopan unionissa yhdennetyn tuotepolitiikan kehittämiseen ja elinkaaristen vaikutusten huomioon ottamisen edistämiseen tuotteiden suunnittelussa ja valmistuksessa. Helsingissä 28 päivänä tammikuuta 2013 Ympäristöministeri Ville Niinistö 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1016/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Mika Kari /sd: Hur tänker statsrådet arbeta för att eloch elektronikskrot i allt högre grad i första hand styrs till återanvändning, och till demontering endast om återanvändning inte är möjlig? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Finland har utgående från Europeiska unionens reglering sedan haft lagstadgat producentansvar för skrot från el- och elektronikprodukter. Enligt avfallslagen (646/2011) är de som producerar elektriska och elektroniska produkter, dvs. de som tillverkar och importerar elektriska och elektroniska produkter och sådana försäljare som säljer produkter under eget varumärke, skyldiga att ordna avfallshanteringen av de produkter de själva släpper ut på marknaden samt att svara för kostnaderna för detta. Ytterligare är producenterna enligt 52 i avfallslagen skyldiga att främja återanvändningen av produkter och delar av produkter och i detta syfte bland annat att ge nödvändiga uppgifter om produkter som kasserats såsom avfall till andra aktörer som ordnar avfallshantering angående möjligheterna att återanvända produkten och dess delar, demonteringen och var i produkten det finns farliga ämnen eller delar. Andra aktörer än producenter får tillhandahålla tjänster med anknytning till återanvändning av produkter eller förberedelse för återanvändning. Kommersiella eller allmännyttiga aktörer som reparerar apparater får av konsumenter och företag ta emot produkter dessa har kasserat och leverera dem i reparerat skick vidare för återanvändning. Ytterligare får andra aktörer upprätta parallella insamlings- eller mottagningssystem för kasserade produkter eller tillhandahålla därmed sammanhängande tjänster för fastighetsinnehavaren eller andra avfallsinnehavare, om detta görs i samverkan med producenten. Närings-, trafik- och miljöcentralen i Birkaland är riksomfattande tillsynsmyndighet i frågor som gäller producentansvaret och också den som godkänner producenternas och producentsammanslutningarnas ansökningar om godkännande för anteckning i producentregistret. En förutsättning för godkännande har bland annat varit att producenterna ska ha tillräckligt många avtalsparter som förbereder de återanvändningsbara produkterna som lämnas in till insamlingsplatserna för återanvändning. För närvarande har producenterna ungefär 30 stycken sådana avtalsparter och via dem kommer särskilt data- och teletekniska apparater, hushållsapparater och konsumentelektronik i återanvändning. Europaparlamentets och rådets direktiv 2012/19/EU av den 4 juli 2012 om avfall som utgörs av eller innehåller elektrisk och elektronisk utrustning (omarbetning) (härefter direktivet) ska införlivas i den nationella lagstiftningen senast den 14 februari Direktivet ställer bland annat högre mål än i dagsläget på insamling samt återvinning, materialåtervinning och förberedelse för återanvändning av avfall som utgörs av eller innehåller elektrisk eller elektronisk utrustning och trappar särskilt upp insamlingen av små apparater. Direktivet föreskriver också stränga minimikrav på överföring av elektrisk eller elektronisk utrustning från ett land till ett annat när det handlar om export av begag- 4

5 Ministerns svar KK 1016/2012 vp Mika Kari /sd nade produkter och inte avfall. Artikel 6 i direktivet förutsätter vidare att utrustning som förbereds för återanvändning ska avskiljas från annat separat uppsamlat utrustningsavfall genom att särskilt verka för att personal från återanvändningsbranschen beviljas tillträde till dessa platser. I samband med att förordningen om avfall som utgörs av eller innehåller elektriska eller elektroniska produkter i samarbete med aktörerna och myndigheterna i branschen detta år förnyas ska det utredas vilka åtgärder dessa nya krav förutsätter. Samtidigt bör till exempel möjligheterna att återanvända elektrisk och elektronisk utrustning utredas och hur man genom samarbete mellan de olika aktörerna i branschen bäst kunde främja återanvändning. När det gäller begagnad utrustning som hamnat i avfallshanteringen, i producenternas insamlingspunkter eller som förts till affärerna bör det utredas vilket koncept som är bäst för att sortera ut utrustning som lämpar sig för återanvändning och leverera den till återanvändning. Centrala frågor är att ta reda på hurudan utrustning det finns återanvändningsefterfrågan på, hur denna utrustning bäst kan avskiljas vid insamlingspunkterna och vilka krav som ska ställas på aktörer som förbereder produkter för återanvändning. När begagnad elektrisk och elektronisk utrustning förbereds för återanvändning bör man särskilt se om den tidigare användarens dataskydd, arbetarskyddet vid förberedelsen för återanvändning samt att den begagnade utrustningen är säker. Det är dock skäl att märka att merparten av återanvändningen av elektriska eller elektroniska produkter handlar om hela apparater som normalt säljs begagnade, främst i återvinningscentralerna, på lopptorg och på köp- och säljsidorna på internet. Dessutom har aktörerna som bedriver återanvändning också direktavtal med olika företag som ger dem produkter för återanvändning. De produkterna hamnar inte i avfallshanteringen, inte heller i producenternas insamlingssystem. På handeln med dessa produkter (bortsett från affärer mellan två privatpersoner) tilllämpas bland annat lagstiftningen om konsumentskydd och produktsäkerhet. Främjandet av återanvändning av produkter är också nära förknippat med ekodesign av produkter. Med tanke på de flesta produkters konkurrenskraft är det viktigt att kraven på produktdesign åtminstone omfattar hela EU. EU har i själva verket en integrerad produktpolicy som mål, den ska sporra produktplanerare, tillverkare, försäljare och konsumenter att för egen del förbättra produktens miljövänlighet. EU:s integrerade produktpolicy innehåller flera olika frivilliga och legislativa styrmedel, såsom miljösystem, miljömärkning och direktiv. Vid utgången av 2009 trädde till exempel EU:s ekodesigndirektiv i kraft. Där fastställs ekologiska krav på produktdesignen för energianvändande och indirekt energirelaterade produkter. Det utfärdas också närmare krav på genomförandeåtgärder för olika produktgrupper. I praktiken ställer regleringen gränser för hur mycket energi olika produkter får förbruka i viloläge och i aktivt läge. Inom EU finns det också planer på att framdeles utvidga direktivet till att omfatta alla produkter utifrån livscykelkonceptet. Det är alltså möjligt att produkternas livscykeleffekt i framtiden kommer att beaktas också i reglering av annat slag, som till exempel kan gälla produktmaterial. Miljöministeriet deltar aktivt i Europeiska unionens utveckling av en integrerad produktpolicy och arbetar för att livscykeleffekten ska beaktas i design och tillverkning av produkter. Helsingfors den 28 januari 2013 Miljöminister Ville Niinistö 5