KAIKUKORTILLA KULTTUURIA JA HYVINVOINTIA KAINUUSSA
|
|
- Reijo Mikkola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mira Haataja, VTM, Suunnittelija ja hankekoordinaattori, Kulttuuria kaikille -palvelu Terve kunta -verkoston Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari KAIKUKORTILLA KULTTUURIA JA HYVINVOINTIA KAINUUSSA Hyrynsalmen kunta Sotkamon kunta
2 Mikä Kaikukortti? SOME: #kaikukortti #kulttuuriakaikille Kokeilu Kainuussa tavoitteet ja tuloksia Kaikukortti muualla ja tulevaisuudessa
3 Mistä minä tulen: Kulttuuria kaikille - palvelu
4 Mikä
5 Mikä? Alennuskortti, jolla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja kulttuuripalveluihin ja kurssipaikkoja kansalaisopistoihin. Maksuton pahvinen, henkilökohtainen kortti. Henkilöille, joilla on taloudellisesti tiukka tilanne. Miksi? Köyhyys kasvava ongelma. Kulttuurin harrastamisella myönteisiä vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Kortti tukee osallisuutta, saavutettavuutta sekä yhdenvertaisuutta. Kulttuuri on perusoikeus.
6 Kokeiltu ensimmäisen kerran Espoossa Kokeilu v osana Kulttuuripassin pilotointihanketta.
7 Kaikukortti-kokeilu Kainuussa Hankkeen tavoitteet
8 Saavutettavuus, yhdenvertaisuus, osallisuus Parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien henkilöiden ja perheiden mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja käyttää samoja kulttuuripalveluja kuin muut. Edistää elämänlaatua ja osallisuutta. Uudet yleisöt Työväline Luoda uusia yhteistyömuotoja kulttuuri-, sosiaalija terveysalan toimijoiden välille. kulttuuritarjonnan piiriin. Helppokäyttöinen uusi kulttuuriin ja hyvinvointiin liittyvä työväline sosiaali- ja terveysalalle. Luoda toimintamalli yhteistyössä ja rakentaa Kainuun Kaikukortti-verkosto yli sektorirajojen.
9 Kaikukortti-kokeilu Kainuussa Miten kortti toimii?
10 Miten toimii kortin jakajat? Korttia jaetaan Kaikukortti-verkoston sote-kohteissa. Kaikukortti annetaan yli 16-vuotiaille asiakkaille, jotka ovat taloudellisesti tiukassa tilanteessa. Ei tulojen tarkistamista. Ei tulorajaa (valitut yhteisöt edustavat pienituloisia / kohderyhmää). Ei harkinnanvarainen etu, jaetaan herkästi! Annettu kortti ja asiakkaan taustatiedot tilastoidaan. Osallisuutta tuetaan yhteisön Kaikukortilla: työntekijä voi osallistua yhdessä.
11 Miten toimii kulttuuripalvelut? Kortin haltija hankkii pääsylipun tai kurssipaikan Kaikukortti-verkostoon kuuluvan kulttuuritoimijan omista lipunmyyntikanavista. Kortinhaltija voi hankkia lipun myös omille lapsilleen. Kaikukortin piirissä lähtökohtaisesti koko kulttuuritoimijan tarjonta ( yhdenvertaisuus). Kulttuuritoimija ei saa korvausta. Kulttuuripalvelun tarjoaja voi halutessaan asettaa yhdessä sovitun ylärajan /esitys/kurssipaikka. Käyttö tilastoidaan: kortin numero otetaan talteen.
12 Kaikukortti-kokeilu Kainuussa Hankkeen tuloksia
13 Toimintamallin rakentaminen: Kaikukorttiverkosto: Sektorirajat ylittävä yhteistyö: Harvemmin asutun alueen erityispiirteet huomioon Kainuussa syksyllä työpajaa, joissa rakennettiin Kaikukortti-toimintamalli. Sote-kohteet (kortin jakajat): 38 kpl 2016, 41 kpl 2017 Kulttuurikohteet: 27 kpl 2016, 35 kpl kunnan kulttuuripalvelut, Kainuun sote, Puolangan sote, yksityisiä kulttuuripalveluita sekä sote-järjestöjä. Maakunnallinen kokeilu, kortti käy yli kuntarajojen. Kainuussa kokeiluun lähti 6 kansalaisopistoa. Osa työntekijöistä voi käyttää työnantajan autoa yhdessä osallistumiseen.
14 Kaikukortti mahdollisti sen, että ylipäätänsä tulin Kuhmoon kuuntelemaan kamarimusiikkia. - - Minulle Kuhmon [Kamarimusiikin] käynti oli tämän kesän kohokohta. Se oli sielulle mannaa! Sanotaan, että ihminen ei elä pelkästään leivästä ja minä allekirjoitan sen täysin. - - Kuhmo oli nyt minun musiikkiterapiani. Kun mieli on hyvä niin kehokin voi paremmin. Buranaa yms. ei ole mennyt läheskään niin paljon. Sitä paitsi muutoinkin voimaantuneena jaksaa taas arjen paljon, paljon paremmin. (Kainuulainen Kaikukortin haltija syksyllä 2016)
15 Jaetut kortit /2017 Kortinhaltijoita Kortinhaltijoiden ikäryhmä Kortinhaltijoiden elämäntilanne, yleisimmät 682 kpl v. > 32 % v. > 51 % 65 v. > 16 % työtön n. 39 % eläke 21,9 % työkyvyttömyyseläke / pitkäaikaisesti sairas 19,4 % 511 kpl
16 Kortin käyttö /2017 Hankitut liput ja kurssipaikat Käytettyjä kortteja 678 kpl - lippuja lapsille 11 kpl - lippuja työntekijöille 17 kpl 244 kpl 429 kpl Käyttöaste 35,8 % (Vrt. Espoon kokeilu 2015: 18 %) Korttia käyttäneiden ikäryhmä v. n. 19 % v. n. 50,8 % 65 v. n. 28,7 %
17 Kaikukortti-kyselyn 2016 alustavia tuloksia / kortinhaltijat (N=31) Hyvinvointi Osallisuus Kulttuuriosallistuminen Uudet yleisöt Esteet kortin käytölle Toiveet Myönteinen vaikutus elämänlaatuun. Myönteinen vaikutus sosiaalisiin suhteisiin. Osallistuminen on lisääntynyt ja sen uskotaan lisääntyvän myös jatkossa. Kortti on houkutellut ensikertalaisia osallistumaan. - Liikkuminen, matkakustannukset. - Ei löydy riittävän helposti tietoa Kaikukortin kulttuuritarjonnasta. Lisää esim. elokuvia, tarjontaa nuorille.
18 Näemme tämän todella hienona mahdollisuutena tukea päihdekuntoutusta. Esimerkiksi kansalaisopiston kurssille osallistuminen on auttanut pysymään päihteettömänä. Osallistuminen kertautuu positiivisesti muualla, tulee suoranaista säästöä ja päihteettömiä vuorokausia. Eli että on asia johon viikossa tähtää, tämän myötä sitä taloudellista kynnystä ei ole. (Kaikukorttia jakava sote-toimija 2017) Olen päässyt tutustumaan myös sosiaalialan toimijoihin. Lisäksi Kainuun kulttuuritoimijoiden verkosto on tiivistynyt. (Kaikukortti-verkoston kulttuuritoimija 2016) Asiakkaat kokevat tasavertaisuutta koska heidät otetaan huomioon tällaisella erityislaatuisella tavalla ja tarjotaan mahdollisuus kulttuuriin. (Kaikukorttia jakava sote-toimija 2016)
19 Haasteet Miten määritellä kohderyhmä kuvaavasti? Ei kata riittävästi kohderyhmää Kulttuuritarjonnan määrä joillakin paikkakunnilla pieni Liikkuminen Osallisuuden esteet Selkeys tärkeää, mutta ei haluta liian byrokraattiseksi Vs. maltillinen verkoston kasvattaminen, kulttuuritoimijoiden kuunteleminen tärkeää Lisää ja monipuolisempaa tarjontaa, kansalaisopiston rooli tärkeä Avuksi paikalliset, luovat liikkumisen ratkaisut, eril. kimppakyydit Yhteisön kortin käytön lisääminen? Kulttuurikaveri / -luotsitoiminta?
20 Mikä auttaa juurtumaan? Kaikukortti suunniteltu yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa! Kulttuuri- ja sotetoimijat näkevät palvelevan omia tavoitteitaan --> Sosiaalinen kuntoutus Uudet yleisöt Saavutettavuus Paikallinen tahtotila Kaikukortti suunniteltu edulliseksi Riittävä perehdytys Esimiesten tahtotila Kustannuksina materiaalien painokulut ja työaika Juurrutetaan sote:ssa alusta alkaen asiakastyöhön Maakunnallinen yhteistyö Seuranta: vaikuttavuus Helppokäyttöinen työväline
21 ILOUUTISIA: Kaikukortti-toiminta jatkuu Kainuussa Kainuun soten ja Kainuun kuntien kulttuuritoimien ylläpitämänä vuonna 2018!
22 Kaikukortti muualla ja tulevaisuudessa
23 Espoo: kokeilu 2015 pysyvä palvelu 2016 Ylläpitäjänä Espoon kaupungin kulttuurin tulosyksikkö ja aikuissosiaalipalvelut yhdessä Tuloksia: : Jaetut kortit 1000 kpl, käyttö 610 kpl, käyttöaste 18 % 2016: Jaetut kortit 1320 kpl, käyttö 1355 kpl, käyttöaste 26,8 % Lappeenranta Aloitti kokeilun
24 Mallinnus Tavoitteena valtakunnallisuus (kiinnostuneille alueille) Hyte Tuotetaan Kaikukortti-opas kunnille ja alueille Kulttuuria kaikille -palvelun tavoitteena, että Kaikukortti-toiminnan valtakunnallinen kehittäminen ja levittäminen jatkuisi Kiinnostuneita tahoja esim. Savonlinna, Karkkila, Vihti, Oulu, Ylöjärvi, Lahti, Järvenpää, Jyväskylä, Tampere, Helsinki. Kaikukortti hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työssä ja hyvinvointi-indikaattoreihin.
25 KIITOS! Liity sähköpostilistallemme: Mira Haataja, VTM Suunnittelija ja hankekoordinaattori Kulttuuria kaikille -palvelu puh
26 Kaikukortti-pop up (verkoston ulkopuolinen Kaikukortti-etuja tarjoava kohde) Kainuun Kaikukortin haltijoille: VuokattiFest / SuperJymy 4/17 Sotkamon Jymyn runkosarja 6-7/17 Valtakunnallisesti Kansallisgalleria eli Kiasma, Ateneum ja Sinebrychoff 4-12/17 Kainuun Musiikkijuhlat 7/17 Kaustisen kansanmusiikkijuhlat 7/17
27 Sote-kohteet (kortin jakajat) Etsivä nuorisotyö (kakissa Kainuun 8 kunnassa); Kainuun sotesta: aikuissosiaalipalvelut (typ, kuntouttava työtoiminta, sosiaalitoimistot), mielenterveyspalvelut ja riippuvuuksien palvelut (kuntouttavat asumispalvelut ja avokuntoutus), perhetyö (kotiin tehtävä perhetyö); Puolangan sote-palveluista: (kuntouttava työtoiminta, perhetyö, Nuorten valmennuspaja Sarka); Yhdistykset: Kajaanin Päiväkeskus ry, Kajaanin työvoimayhdistys ry, Klubitalo Tänäri/ Nuorten ystävät ry, Monikulttuurinen Toimintakeskus Monika /Kainuun Nuotta ry. Kulttuurikohteet Elokuvat: Pajakkakino, Paljakka Kino; Festivaalit: Kajaanin Runoviikko Sana & Sävel, Kuhmon Kamarimusiikki, Kuhmon Talvi, Musiikkijuhla Sommelo, Veisuuvestivaali, WinterOpen/SuperJymy; Kulttuuritalot: Kaukametsän kulttuuripalvelut, Kuhmo-talo; Museot: Juminkeko - Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin informaatiokeskus, Raatteen Portin Talvisotamuseo, Sotkamon Makasiinimuseo, Suomussalmen kotiseutumuseo; Tanssi: Kajaani Tanssii -tapahtuma, Kajaani Dancen kevät- ja joulunäytökset, Nykytanssin tuotantoryhmä Routa; Teatterit: Askanmäen kesäteatteri, Esittävän taiteen kollektiivi Vaara, Kajaanin kaupunginteatteri, Kulttuuriosuuskunta G-voima, Nuoren teatterin päätösesitys; 6 kansalaisopistoa (Aalto kansalaisopisto ja kuntien kansalaisopistoja) sekä Kainuun kuntien tuottamat kulttuuripalvelut.
Kulttuuria kaikille Kaikukortti Kainuussa. Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Hanna-Riikka Karjalainen, Paltamon kunta 7.2.
Kulttuuria kaikille Kaikukortti Kainuussa Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Hanna-Riikka Karjalainen, Paltamon kunta 7.2.2018 Mikä Kaikukortti on? - Pahvinen, maksuton henkilökohtainen kortti
Kysely Kaikukortin haltijoille
Kysely Kaikukortin haltijoille 22.9.-27.10.2017 Hyvä Kaikukortin haltija! Kaikukortti-toimintaa on kokeiltu Kainuussa nyt toista vuotta. Tämän kyselyn tavoitteena on saada tietoa siitä, miten käyttökelpoisena
Kulttuuria kaikille -palvelu, Espoon ja Kainuun Kaikukortti-tilastojen koostetta vuosilta
Kulttuuria kaikille -palvelu, 2018. Espoon ja Kainuun Kaikukortti-tilastojen koostetta vuosilta 2015 2017 Tänne on koottu joitakin Kaikukortti-tilastoja Espoosta ja Kainuusta. Espoo ja Kainuu olivat ensimmäiset
oikeus osallistua kulttuurielämään
oikeus osallistua kulttuurielämään Mira Haataja, 14.10.2016 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen päivät 2016, Tulevaisuuden kunta hyvinvoinnin edistäjänä, Kaukametsä, Kajaani. 1. Mikä ja kenelle? 2. Miksi
Tarinoita ja sitaatteja Kaikukortista
Tarinoita ja sitaatteja Kaikukortista poimintoja Kaikukortin saamasta palautteesta Kaikukortin väliaika - tiedossa kahvia ja pullaa! -tilaisuuteen 29.5.2018 Espoossa Kaikukortti mahdollisti sen, että ylipäätänsä
Kaikukortti-kysely 2 Kainuussa
Kaikukortti-kysely 2 Kainuussa Kyselylomakkeet liitteeksi Kaikukortti-kysely 2 Kainuussa. Kaikukortin haltijoiden ja Kaikukortti-kumppaneiden kokemuksia Kaikukortti-kokeilusta Kainuussa vuonna 2017 sekä
Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään
Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään Esite Kaikukortin haltijoille Karkkilassa vuonna 2018 Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit saada Kaikukortin?
Valtakunnallinen Kaikukortti -toimintamalli, päivitetty
Valtakunnallinen Kaikukortti -toimintamalli, päivitetty 4.1.2018 Sisällys Mikä on Kaikukortti Kuka saa Kaikukortin? Miten Kaikukortti annetaan? Kaikukortin luovutuslomake Mikä on yhteisön Kaikukortti?
Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään vuonna 2019
Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään vuonna 2019 Esite Kaikukortin haltijoille Karkkilassa vuonna 2019 Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit
Kaikukortin valtakunnallinen toimintamalli
Kaikukortin valtakunnallinen toimintamalli Kaikukortin toimintamallissa kuvataan Kaikukortin valtakunnalliset toimintaperiaatteet. Kaikukortti-verkostoissa mukana olevat kulttuuri-, sosiaali- ja terveysalan
Kaikille kulttuuria!
Kaikille kulttuuria! Kainuussa kokeillaan uutta Kaikukorttia, jolla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja kulttuuritarjontaan Tietoa Kaikukortista kainuulaisille kulttuuritoimijoille Nro:... Nro:... Asiakkaan
- Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä
2019 - Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä Kiinnostaako kulttuuri? Kulttuuri kuuluu kaikille. Kaikilla on oikeus käydä konserteissa, festivaaleilla, museoissa ja teattereissa vaikka
Kulttuuria ihan kaikille? Aura Linnapuomi Kulttuuria kaikille -palvelu
Kulttuuria ihan kaikille? Aura Linnapuomi Kulttuuria kaikille -palvelu 11.11.2016 Mistä minä tulen: Kulttuuria kaikille - palvelu Kuvassa: Mira Haataja, Rita Paqvalén, Ahmed Al-Nawas, Aura Linnapuomi,
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Perehdytysmateriaali Kaikukorttitoiminnassa mukana oleville kortin jakajille vuonna 2018 Tavoitteet Taustaa Kenelle Kaikukortti
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Perehdytysmateriaali Kaikukorttitoiminnassa mukana oleville kulttuurikohteille vuonna 2018 Tavoitteet Taustaa Kenelle Kaikukortti
Kaikille kulttuuria!
Kaikille kulttuuria! Kainuussa kokeillaan uutta Kaikukorttia, jolla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja kulttuuritarjontaan Tietoa Kaikukortista sosiaali- ja terveysalan yhteisöille Nro:... Nro:... Asiakkaan
Kysely Kaikukortin haltijoille
1 Kysely Kaikukortin haltijoille Hyvä Kaikukortin haltija! Kaikukortti-toimintaa on kokeiltu Lappeenrannassa nyt 1.6.2017 lähtien. Tämän kyselyn tavoitteena on saada tietoa siitä, miten käyttökelpoisena
Elämyksiä kulttuurista! - Kainuun Kaikukortti-toiminta vuonna 2018
Elämyksiä kulttuurista! - Kainuun Kaikukortti-toiminta vuonna 2018 Esite Kaikukortin haltijoille Kainuussa vuonna 2018 Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Perehdytysmateriaali Karkkilan Kaikukortti-toiminnassa mukana oleville kulttuurikohteille vuonna 2019 Tavoitteet Taustaa Kenelle
Elämyksiä kulttuurista! - Kaikukortilla maksutta sisään Kainuussa vuonna 2017
Elämyksiä kulttuurista! - Kaikukortilla maksutta sisään Kainuussa vuonna 2017 Esite Kaikukortin haltijoille Kainuussa vuonna 2017 Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin?
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Perehdytysmateriaali Karkkilan Kaikukortti-toiminnassa mukana oleville kortin jakajille vuonna 2019 Tavoitteet Taustaa Kenelle
Elämyksiä kulttuurista!
Elämyksiä kulttuurista! Kainuun Kaikukortti toiminta vuonna 2019 Esite Kaikukortin haltijoille Kainuussa vuonna 2019 Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit
Kaikukortin valtakunnallinen toimintamalli
aikukortin valtakunnallinen toimintamalli aikukortin valtakunnallisessa toimintamallissa kuvataan aikukortin valtakunnalliset toimintaperiaatteet. aikkien aikukortti-kumppanien tulee sitoutua saman toimintamallin
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla
Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Perehdytysmateriaali Kaikukorttitoiminnassa mukana oleville kortin jakajille vuonna 2019 Tavoitteet Taustaa Kenelle Kaikukortti
Kaisa Koskela Palvelukoordinaattori / kulttuurin tulosyksikkö. Kaikkien kulttuuripalvelut -selvitys
Kaisa Koskela kaisa.k.koskela@espoo.fi Palvelukoordinaattori / kulttuurin tulosyksikkö Kaikkien kulttuuripalvelut -selvitys Tavoitteena hahmottaa kokonaistilannetta ja palvelutarpeita kulttuurisen moninaisuuden
Kaikukortti-käsikirja Kaikukorttia jakaville sotetoimijoille
Kaikukortti-käsikirja Kaikukorttia jakaville sotetoimijoille Kaikille kulttuuria! Kainuussa on käytössä Kaikukortti! Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja kulttuuritarjontaan ja kurssipaikkoja
6 Kainuu. 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 6 Kainuu 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 6.1. KAINUU Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 1 kpl Maaseutumaiset: 7 kpl Kainuun maakuntaan
Sisällys. Kaikille kulttuuria Kaikukortilla opas Kaikukortin kokeiluun ja käyttöönottoon. Kulttuuria kaikille -palvelun julkaisuja 1/2018
Sisällys Kaikille kulttuuria Kaikukortilla opas Kaikukortin kokeiluun ja käyttöönottoon Kulttuuria kaikille -palvelun julkaisuja 1/2018 Kirjoittajat: Mira Haataja ja Aura Linnapuomi Etukannen kuva: Kajaanin
Kulttuuripassin jatkohankkeen loppuraportti. Mira Haataja ja Aura Linnapuomi
Kulttuuripassin jatkohankkeen loppuraportti Mira Haataja ja Aura Linnapuomi 27.12.2018 sivu 2 / 78 Kulttuuripassin jatkohankkeen loppuraportti Kulttuuria kaikille -palvelun julkaisuja 1/2019 Kirjoittajat:
OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN
OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN Tietoa Kaikukortista karkkilalaisille Kaikukorttiverkoston sosiaali- ja terveysalan toimijoille vuonna 2019 Kaikille kulttuuria! Karkkilassa on käytössä Kaikukortti! Kaikukortilla
OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN
OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN Tietoa Kaikukortista kainuulaisille Kaikukortti-verkoston sosiaali- ja terveysalan toimijoille vuonna 2017 Kaikille kulttuuria! Kainuussa on käytössä Kaikukortti! Kaikukortilla
Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa
Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 23.8.2018 Kaisa Koskela, Kulttuurin tulosyksikkö Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Kulttuurin tulosyksikkö Kulttuurilautakunta Svenska
Kaikukortti Lappeenranta kevät 2019
Kiinnostaako kulttuuri- ja urheilutapahtumat? Kevät 2019 Lappeenranta Kaikukortti Lappeenranta kevät 2019 koonnut erityisasiantuntija Tuula Helén, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tiimi www.eksote.fi
Kaikukortti-kysely Kainuussa
Kaikukortti-kysely Kainuussa Kaikukortin haltijoiden ja Kaikukortti-kumppaneiden kokemuksia Kaikukortti-kokeilusta Kainuussa vuonna 216 sekä kehittämisideoita Teksti: Mira Haataja 21.5.218 2 / 93 Kaikukortti-kysely
Kaikukortti-kysely 2 Kainuussa
Kaikukortti-kysely 2 Kainuussa Kaikukortin haltijoiden ja Kaikukortti-kumppaneiden kokemuksia Kaikukortti-kokeilusta Kainuussa vuonna 2017 sekä kehittämisideoita Teksti: Mira Haataja 6.9.2018 2 / 51 Kaikukortti-kysely
Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen
Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja
Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa. Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen
Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen Yhdessä enemmän Kohtaamisia, sisältöä, mielekästä tekemistä Virtaa arkeen: virkeyttä, nostetta ja kulttuurikuntoa,
Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään Rovaniemellä
Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään Rovaniemellä 2019-2020 Esite Kaikukortin haltijoille Rovaniemellä 2019-2020 Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin?
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 14.2.2014 / Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen suunnittelija
PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA!
PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA! 31.1.2017 Arttu Haapalainen taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaa Soile Vuolle hyvinvointikoordinaattori ja
Juuret ja Siivet Kainuussa
Juuret ja Siivet Kainuussa Maahanmuuttajat aktiiviseksi osaksi kainuulaista yhteiskuntaa 2008-2012 Kainuun Nuotta ry 19.-20.5.2011 Anneli Vatula Kansainvälistyvä Kainuu Kuva: Vuokko Moilanen 2010 Toimintaympäristö
OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN
OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN Tietoa Kaikukortista kainuulaisille Kaikukorttiverkoston kulttuuritoimijoille vuonna 2017 Kaikille kulttuuria! Kainuussa on käytössä Kaikukortti! Kaikukortilla voi hankkia
Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä
Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet
Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla
Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla Perustettu 1907 Ensimmäinen työntekijä tittelillä katulastenkaitsija Ainolan lastentarha 1914 Pohjolakoti 1915 Toivola-koti 1926 Perhekotitoiminnan pioneeri 1974 Nuorten
Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä
Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen 20.3.2018 Kajaani ESR-toiminnan tukena TL 5 Sosiaalinen osallisuus
OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN
OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN Tietoa Kaikukortista karkkilalaisille Kaikukorttiverkoston kulttuuritoimijoille vuonna 2019 Kaikille kulttuuria! Karkkilassa on käytössä Kaikukortti! Kaikukortilla voi hankkia
Arvio toimintamallista: Vapaa-ajan ranneke kimmokkeena yhdessä virkistymiseen
Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra (THL) 26.02.2018 Arvio toimintamallista: Vapaa-ajan ranneke kimmokkeena yhdessä virkistymiseen Mielekäs ja itse valittu vapaa-ajan toiminta
Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012
Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 PERHEKESKUSTEN PERUSAJATUKSET Luodaan koko perheen hyvinvointia tukevien seudullisten
PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA
PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma on strateginen alueellinen asiakirja, joka sijoittuu alueelliseen
Kulttuuriosuuskunta ILME
Vuonna 2011 oulussa perustettu monialainen ammattitaiteilijoiden osuuskunta Tuottaa yhteisö- ja soveltavantaiteen produktioita, hankkeita, esityksiä, näyttelyitä työpajoja ja muita palveluita Oulun kaupungin
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Saara Pikkarainen, projektipäällikkö
KAIKUKORTTI-KYSELY. Kaikukortin haltijoiden ja Kaikukorttikumppaneiden. Kaikukortti-toiminnasta Lappeenrannassa
KAIKUKORTTI-KYSELY Kaikukortin haltijoiden ja Kaikukorttikumppaneiden kokemuksia Kaikukortti-toiminnasta Lappeenrannassa 1.6.2017-23.10.2017 Pirkko Haikara ja Elisa Mustamaa KAAKKOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN
Kaikukortti-kumppanuussitoumus
Kaikukortti-kumppanuussitoumus Sitoumuksen osapuolet Kumppanuussitoumuksen osapuolina ovat Kulttuuria kaikille -palvelu/ Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry, jäljempänä Kulttuuria kaikille -palvelu ja
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 7.3.2018 Vantaa Jarno Karjalainen SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat ideoivat,
PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA
PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA 25.10.2016 Arttu Haapalainen taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaa Kun tanssin, tunnen oloni normaaliksi
OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke
OHJAAMOT JA TYÖPAJAT Tuija Kautto Kohtaamo-hanke NUOREN VERKOSTO NUORTEN PALVELUIDEN OHJAUS MINISTERIÖIDEN OMAT HISSIT? ( vrt. Valtiontalouden tarkastusvirasto 2015) OHJAAMOTOIMINNAN KULMAKIVET Kohderyhmänä
KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA
KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA 2018 2019 Esite Kaikukortin haltijoille Oulussa 2018-2019 Mikä on Kaikukortti? Lippuja myös lapsillesi Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit saada
Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä
#SOKRA Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä Sakari Kainulainen, asiantuntija, dosentti Sosiaalinen kuntoutus Osana julkisia palveluita Ihmisen hyvänä Maakunnan hyvinvoinnin tuotanto Ristiriita yksilön
Kulttuuria kaikille -palvelu / Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry ja kirjoittaja
Kaikukortti-kysely Kaikukortin haltijoiden ja Kaikukortti-kumppaneiden kokemuksia Kaikukortti-toiminnasta sekä kehittämisideoita. Espoon Kaikukorttikokeilu 1.4. 31.12.2015 Teksti: Mira Haataja 22.6.2016
KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA
KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA 2018 2019 Esite Kaikukortin haltijoille Oulussa 2018-2019 Mikä on Kaikukortti? Lippuja myös lapsillesi Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit saada
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset
Kenelle kulttuuripalveluja tuotetaan?
Kenelle kulttuuripalveluja tuotetaan? Normikriittisen saavutettavan kulttuuripolitiikan aakkoset Rita Paqvalén, Kulttuuria kaikille -palvelu Kulttuurin Kaukametsä, Kajaani, 5.9.2013 Kulttuuria kaikille
Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi
Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 7.5.2018 Hämeenlinna Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu
Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma
Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden
IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö
IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö KOKEVA Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikääntyneille 2018-2021 Keravan vanhusneuvosto 5.10.2018 Jaana Alasentie Anita Salonen Taustaa Yksinäisyys ja yksin jääminen
Etunimi Sukunimi Markus Seppelin. Neuvotteleva virkamies
19.3.2018 Etunimi Sukunimi 19.3.2018 Markus Seppelin Neuvotteleva virkamies PARTY -HANKE Osallisuutta ja parempaa osaamista rakennerahasto-ohjelmat hankkeen tavoitteet ja toteutus hankkeiden kipukohtia
Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke
Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,
Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä
slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä Esa Vienamo 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaa Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäiseminen
KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä
KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve
Saavutettavuus esittävissä taiteissa
Saavutettavuus esittävissä taiteissa Saavutettavuusasiantuntija Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Sirkuksen tiedotuskeskuksen toimisto 30.1.2018 Alustuksen sisältö Kulttuuria kaikille -palvelusta
% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen
% eijo Taidetta % Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen sote- ja kulttuurialan toimijan yhteishanke, joka kehittää toimijoiden mahdollisuuksia juurruttaa kulttuuritoiminta kiinteäksi osaksi sote-palvelurakenteita.
Helsingin kaupunki Esityslista 31/ (6) Kaupunginhallitus Asia/
Helsingin kaupunki Esityslista 31/2017 1 (6) Päätöshistoria Suomenkielisen työväenopiston jk 16.05.2017 27 Helsingin suomenkielisen työväenopiston johtokunta antoi seuraavan lausunnon Kaikukortti-aloitteesta:
Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella
Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Kehitetty Tampereen kaupungin
KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU
KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu
Elämyksiä kulttuurista. Kaikukortilla maksutta sisään
Elämyksiä kulttuurista Kaikukortilla maksutta sisään Kiinnostaako kulttuuri? Kaikukortilla voit käydä Espoossa maksutta festivaaleilla, konserteissa, teattereissa tai museoissa! Kulttuuri kuuluu kaikille
Elämyksiä kulttuurista! - Kaikukortilla maksutta sisään Keski-Pohjanmaalla ja Kruunupyyssä
Elämyksiä kulttuurista! - Kaikukortilla maksutta sisään Keski-Pohjanmaalla ja Kruunupyyssä Esite Kaikukortin haltijoille Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit
Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015
Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015 Miksi starttivalmennusta tarvitaan? Näkökulmia starttivalmennuksen näkyväksi tekemiseen? Ulla Mänttäri-Tikka, toiminnanjohtaja,
Lape-hankkeen tulokset
Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden
Aikaisempia tuloksia - Virta I
Virta II: tausta Kainuun tulottomat alle 25 -vuotiaat nuoret, noin 250-300 (henkilöä?) Valtakunnallinen kehittämiskonteksti Virta I hankkeen tulokset / havainnot Aikaisempia tuloksia - Virta I Nuorten
Siun soten ja kunnan yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä
Siun soten ja kunnan yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä Kehittämisjohtaja Anu Niemi, Siun sote Työkokous kuntien hyvinvoinnin edistämisen toimijoille Joensuu 19.10.2016 Pohjois-Karjalan
Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä
Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 24.11.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen käynnistäminen Mikkelissä (1) Mitä tavoitellaan? Rakennerahasto-ohjelman
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Tampere Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat
Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana
Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys
KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN
KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN 2017-2019 Hyvinkää 07.02.2017 @yverkosto @AliciaPerho #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen
Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?
Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke
Kulttuuripolitiikka ja osallisuus
Alustus, kulttuurituottajapäivät 17.9.2019 Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Sakarias Sokka 1 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore o Korkeatasoista tutkimus- ja asiantuntijatietoa, mm. kulttuuripoliittisen
TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ
TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite
Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille
Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille Kuntamarkkinat 14.9.2017 Irmeli Myllymäki, projektipäällikkö Opetus- ja kulttuuriyksikkö ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Opetus ja
Nuorisotakuun toteuttaminen
Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu
VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke
VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOTOIMINTA KEHITTYY Toimijoita syksyllä 2015 yli 30, mukana yli 80 kuntaa Monta aaltoa - Osa toiminut pidempään, osa aloittanut vuoden
Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?
Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-
Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille
Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-
Hyvä Mehtäkaveri. Vertaistuki ja huolen puheeksi otto hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri -toimintamalli
Hyvä Mehtäkaveri Vertaistuki ja huolen puheeksi otto hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri -toimintamalli 28.9.2017 / Marjo Pietikäinen, Maarit Leinonen Meidän pitäisi metsästysseurassa ja kaikkien
PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS
PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema
VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla
VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa ESR-hanke ajalla 1.10.2016 30.6.2019 Hankkeen tavoite Rikostaustaisten osallisuuden lisääminen
Arjen toiminnan integraatiokummiksi PKS-LapeHyvin integroitu on puoleksi tehty työpaja
Arjen toiminnan integraatiokummiksi PKS-LapeHyvin integroitu on puoleksi tehty työpaja 5.3.2018 Muutosagentti, TtT Hanna Tiirinki (muu Uusimaa) Muutosagentti, Vtm Tiina Turkia (PKS) Miten jaamme ymmärryksen
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara