Kaikukortin valtakunnallinen toimintamalli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaikukortin valtakunnallinen toimintamalli"

Transkriptio

1 aikukortin valtakunnallinen toimintamalli aikukortin valtakunnallisessa toimintamallissa kuvataan aikukortin valtakunnalliset toimintaperiaatteet. aikkien aikukortti-kumppanien tulee sitoutua saman toimintamallin noudattamiseen. Toimintamalli on päivitetty * ja se on voimassa toistaiseksi. *Toimintamallin ilmaisua on hiottu

2 Toimintamallista huom. S koskee erityisesti sote-toimijoita, koskee erityisesti kulttuuritoimijoita Toimintamalli on saatavilla aikukortin materiaalipankissa osoitteessa:

3 Mikä on aikukortti? Numeroitu pahvinen kortti. Asiakkaalle maksuton. ortin saamisen ikäraja: 16 v. Henkilökohtainen. Pääsylipun ja kurssipaikan hinta: 0 euroa. äyttökertoja ei ole rajattu. aikukortti, esimerkki ainuu 2017 Maksuttoman pääsylipun voi hankkia myös omille lapsille ja lapsenlapsille samaan tilaisuuteen (ei koske kurssipaikkoja). Voimassa 12 kk. - Jos aikukorttia vasta kokeillaan alueella, kortti on voimassa kokeiluajan.

4 uka saa aikukortin? 1/2 S aikukortin voivat saada ainoastaan henkilöt, jotka käyttävät asiakkaana palveluita sellaiselta sosiaali- ja terveysalan toimijalta, joka on mukana aikukortti-toiminnassa. ovat niin tiukassa taloudellisessa tilanteessa, etteivät voi siitä syystä käyttää kulttuuripalveluja.

5 uka saa aikukortin? 2/2 S aikukortin saaminen ei edellytä tietyn tulorajan alittamista. Olennaista on asiakkaan kokemus siitä, että oma taloudellinen tilanne on niin tiukka, ettei kulttuuripalveluja voi siitä syystä käyttää. Tiukka taloudellinen tilanne voi johtua moninaisista syistä, kuten esimerkiksi yksinhuoltajuudesta, pitkäaikaisesta työttömyydestä tai sairastamisesta, eläkkeen pienuudesta tai velkakierteestä. aikukortin saaminen ei edellytä asiakkaalta erillisiä todistuksia tuloista. Olennaista on että henkilö tunnistetaan aikukorttia jakavan paikan asiakkaaksi. aikki aikukorttia jakavat paikat eivät ylläpidä asiakasrekistereitä, joten asiakasrekisteriin kuuluminen ei ole ehdoton edellytys.

6 Miten aikukortti annetaan 1/2? S Tavoitteena on, että aikukorttia jakavan paikan kaikki asiakastyötä tekevät työntekijät kertovat aikukortista kaikille kortin kohderyhmään kuuluville asiakkailleen. aikukortti ei ole harkinnanvarainen etu vaan jokaisen tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevan asiakkaan oikeus. aikukortti annetaan työntekijän ja asiakkaan kahdenvälisessä tai ryhmämuotoisessa kohtaamisessa. aikukortin lisäksi asiakkaalle annetaan aikukortin kulttuuritarjonnasta kertova esite. Tavoitteena on, että aikukortin jakanut työntekijä kertoo asiakkaalle kortin käyttömahdollisuuksista kuten kulttuuritarjonnasta, joka on mukana aikukortti-toiminnassa.

7 Miten aikukortti annetaan 2/2? S Jos asiakas haluaa aikukortin, toimitaan seuraavasti: kortin sisäsivulle kirjoitetaan sen haltijan nimi sekä kortin voimassaolopäivämäärä (12 kk myöntöpäivästä tai kokeilun loppuun saakka). asiakkaalle kerrotaan kortin voimassaolopäivämäärä. aikukortin lisäksi asiakkaalle annetaan aikukortin kulttuuritarjonnasta kertova paikallinen aikukortti-esite vuodelle kortin saavilta henkilöitä kerätään taustatiedot (ks. seuraava dia)

8 aikukortin luovutuslomake S Työntekijä kerää kortin saajalta taustatiedot paikalliseen sähköiseen aikukortin luovutus -lomakkeeseen. (tiedot voi kerätä aluksi paperiseen aikukortin luovutus-lomakkeeseen). Taustatietoja ovat syntymävuosi, äidinkieli, sukupuoli, postinumero ja elämäntilanne. aikukortin luovutuslomakkeeseen kirjataan lisäksi huolellisesti mm. jaetun kortin yksilöity kirjain- ja numerosarja. Lomakkeeseen ei kirjoiteta kortinsaajan nimeä. uva: aikukortin paperinen luovutuslomake-malli vuodelle 2019

9 aikukortin haltijoiden tilastojen raportointi S Oman alueen aikukortti-toiminnan vastuuhenkilö vastaa jaettujen aikukorttien kortinhaltijoiden taustatieto-tilastojen vuosiraportista.

10 Yhteisön aikukortti ja pienryhmäkäynnit S Pääsylippujen hinta ei aina ole ainoa osallistumisen este. Jos mahdollista, aikukortin haltijoille kannattaa järjestää esimerkiksi erilaisia pienryhmäkäyntejä. Osallistuminen yhdessä tutun pienen ryhmän kanssa saattaa madaltaa osallistumisen kynnystä. Joillekin voi tuntua luontevimmalta osallistua kahdestaan työntekijän kanssa. Yhteisön kortti, esimerkki ainuu 2017 Pienryhmäkäyntejä varten sekä asiakkaan kanssa kahdestaan osallistumista varten yhteisöt voivat saada käyttöönsä yhteisön aikukortteja.

11 Mikä on yhteisön aikukortti? S Yhteisön aikukortti on kortti, jolla aikukorttia jakavan paikan työntekijä voi hankkia itselleen (ja alle 16-vuotiaille asiakkailleen) maksuttoman pääsylipun silloin kun hän järjestää omille asiakkailleen pienryhmäkäynnin tai osallistuu kahdestaan oman asiakkaansa kanssa kulttuuripalveluun, joka kuuluu valtakunnalliseen aikukorttiverkostoon. Tavoitteena tukea osallistumista ja osallisuutta. Myös aikukorttia jakavan paikan edustaja, esimerkiksi vapaaehtoinen tai opiskelija, voi käyttää yhteisön aikukorttia. ortti on organisaatiokohtainen. Ryhmällä tai asiakkaalla pitää olla omat aikukortit. Huom. Yhteisön aikukorttia ei voi käyttää kurssipaikkojen hankintaan.

12 annusta aikukortin käyttöön! S ulttuuri tekee (tutkitusti) hyvää! Esimerkisi Taikusydän* on koonnut tutkimuskatsauksia ja tietopankin: Lue lisää aiheesta, esimerkiksi: Pia Houni ja Johanna Vuolasto: Taiteessa on paljon käyttämätöntä potentiaalia. Potilaan lääkärilehti 1/2018: *Taikusydän on taiteen ja hyvinvoinnin yhteyksien kehittämisen ja viestinnän yhteistyöverkosto, joka kehittää ja levittää verkostonsa kanssa ratkaisuja, joilla taiteen, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten yhteistyö saadaan pysyväksi osaksi hyvinvointia edistäviä palveluita.

13 Muuta huomioitavaa sotekohteissa S Tavoitteena on, että aikukortti-verkostojen sote-toimijat hyödyntäisivät pienryhmäkäynteihin työpaikkansa mahdollisia autoja. aikukortti-työskentely pyritään kirjaamaan asiakkaan mahdolliseen kirjalliseen suunnitelmaan, sillä asiakkaan kuljettaminen työn puolesta saattaa edellyttää tätä.

14 Mikä tarjonta on aikukortin piirissä? 1/2 aikukortti-toiminnan perusarvona on yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet. aikukortin piirissä tulee olla koko kulttuuritoimijan oma tarjonta, johon myös muilla alennusryhmillä on pääsy. ulttuuritoimija voi poikkeustilanteessa rajata oman tarjonnan saatavuutta aikukortilla esimerkiksi kiertuetoimintaan liittyvistä syistä. Suurimman osan omasta tarjonnasta tulee kuitenkin aina olla aikukortin piirissä. Mahdollisista rajauksista on viestittävä selkeästi omilla verkkosivuilla ja esitteissä.

15 Mikä tarjonta on aikukortin piirissä? 2/2 Elokuvapuolella ja opistoissa voi rajata tarjontaa enemmän. Rajauksista on viestittävä selkeästi omilla verkkosivuilla ja esitteissä.

16 Lippujen hankkiminen aikukortilla 1/2 Lähtökohtana on, että liput/kurssipaikat voi hankkia aikukortilla kaikkia käytössä olevia myyntikanavia pitkin Huom. Lippuja ei laiteta myyntiin verkkokauppaan. aikukortilla lipun hankkivaa eivät saa koskea katsomopaikkarajoitukset. Jos lippuja/kurssipaikkoja myydään suoraan toimistolta/vastaavasta, lippujen/kurssipaikkojen tulee olla saatavilla suoraan myös aikukortilla. Jos lippuja myydään kaupallisen lipunvälitystoimiston kautta, lippujen tulee olla saatavilla lipunvälitystoimistosta myös aikukortilla. Huom. ulttuurikohde sitoutuu ilmoittamaan aikukortti-lipputyypeistä käyttämälleen kaupalliselle lipunvälitystoimistolle. Huom. Asiakas vastaa palvelumaksusta, myös mahdollisen avustajan maksuttoman lipun osalta.

17 Lippujen hankkiminen aikukortilla 2/2: mahdollisuus rajauksiin ulttuuritoimijalla on poikkeustilanteessa mahdollisuus rajata: pääsylippujen/ kurssipaikkojen varausmahdollisuus siten, että liput/kurssipaikat tulevat varaukseen ja lunastettaviksi vasta kuukautta ennen esitystä/kurssia. pääsylippujen lunastusmahdollisuus siten, että liput tulevat lunastukseen vasta esitysiltana esimerkiksi 30 min ennen esitystä.

18 aikukortti-hankintojen tilastointi 1/2 Pääsylippu- tai kurssipaikkahankinnan varauksen ja lunastuksen yhteydessä kortinhaltijalta kysytään kortin kirjain- ja numerosarja (esim. E1234 tai 0142). Huom. Asiakkailta ei kerätä mitään muita tietoja kuin kortin numero. aikukortin haltijoista ei toistaiseksi muodosteta henkilötietorekisteriä. aikukortti tulee olla mukana lippua varattaessa, lunastettaessa sekä tilaisuuteen osallistuttaessa. Tarvittaessa asiakasta voi myös pyytää todistamaan henkilöllisyyden.

19 aikukortti-hankintojen tilastointi 2/2 Asiakaspalvelija kirjaa kortin kirjain- ja numerosarjan sähköiseen lipunmyyntijärjestelmään tai vastaavaan (esim. aluksi paperiseen kaavakkeeseen). ortin kirjain- ja numerosarjaan kytketään oikea lipputyyppi: lippu aikuiselle lippu lapselle. Huom. un sote-työntekijä hankkii pienryhmälle lippuja, sekä työntekijän että jokaisen ryhmän jäsenen aikukortin kirjain- ja numerosarja tulee kirjata. Alle 16-vuotiailla asiakkailla ei ole omia aikukortteja, sillä aikukortin ikäraja on 16-vuotta. Työntekijä voi kuitenkin hankkia yhteisön aikukortilla oman lippunsa lisäksi maksuttomia pääsylippuja alle 16- vuotiaille asiakkaille järjestäessään ryhmäkäynnin tai osallistuessaan kahdestaan asiakkaan kanssa.

20 Esimerkki lipunmyynti-raportista Teatteri Hilla Lippu aikuiselle Lippu lapselle (alle 16 v.) Esityksen nimi ortin kirjainja numerosarja Päivämäärä E Taikuri Matti esäyöntaika Yhteensä 2 4

21 Lipunmyynnin ja kurssipaikkojen raportointi ulttuurikohteen aikukortti-yhteyshenkilö toimittaa aikukorttiin liittyvät myyntiraportit oman alueen / kunnan aikukortti-toiminnan vastuuhenkilölle sovitun aikataulun mukaisesti.

22 Mahdollisuus asettaa yläraja 1/2 ulttuuritoimijalla on mahdollisuus asettaa vähintään 5 prosentin yläraja aikukortin haltijoille per esitys. Pieniin esityksiin ja opistojen kursseille on mahdollista asettaa yläraja 2 lippua/esitys tai 2 kurssipaikkaa/kurssi. Pienellä esityksellä tarkoitetaan enintään 50 hengen katsomoa. Huom. Yläraja ei ole kiintiö. aikukortin haltijoiden tulee varata pääsyliput ja kurssipaikat yhtä ajoissa kuin muidenkin, eli niitä ei tarvitse varata kiintiönä. Poikkeus koskien isoja festivaaleja ja yksittäisiä massatapahtumia: mahdollisuus asettaa vähintään 20 yhden päivän/yksittäisen tapahtuman lipun yläraja. oskee festivaaleja ja massatapahtumia, jotka vetävät kerrallaan yli 1000 henkeä.

23 Mahdollisuus asettaa yläraja 2/2 annusta aikukortin piiriin! Omassa talossa vieraileville tuottajille voi ehdottaa aikukortin piirissä olemista. Vieraileva tuottaja voi halutessaan asettaa asettaa ylärajan 2 lippua/esitys.

24 Muuta huomioitavaa kulttuurikohteessa 1/2 aikukortti-verkostoon kuuluva kulttuurikohde sitoutuu siihen, että vammaisen henkilön avustajalle/tulkille/oppaalle on aina maksuton sisäänpääsy. Myös esimerkiksi mielenterveys-kuntoutujan tai muistisairaan henkilön tukihenkilön pääsylipun olisi hyvä olla maksuton. Huom. ulttuurikohteen tulee ilmoittaa asiasta myös käyttämälleen kaupalliselle lipunvälitystoimistolle, ja korostaa, että avustajan tarve voi johtua monenlaisista syistä. Huom. aikukortin haltijan tulee huolehtia siitä, että mahdolliselle avustajalle tai vastaavalle on hankittu oma paikkalippu. Lähtökohtana on, että aikukorttiasiakkaille tarjotaan maksuton narikka. aikukortilla hankittavaan lippuun voi esimerkiksi tulostua teksti Maksuton narikka, tai narikan voi saada aikukorttia näyttämällä.

25 Muuta huomioitavaa kulttuurikohteessa 2/2 Lähtökohtana on, että aikukortti-verkoston kulttuuritoimijalla on saavutettavuus- ja esteettömyystiedot verkkosivuilla ja muussa omassa viestinnässä. Tukea tietojen tuottamiseen saa esimerkiksi ulttuuria kaikille -palvelusta ja oppaasta Entä saavutettavuus : tietopaketit_ja_oppaat_viestinta

26 aikukortin kokonaistilastojen kokoaminen ja raportointi S Oman alueen aikukortti-toiminnan vastuuhenkilöt kokoavat yhteen alueen aikukortti-tilastot ja toimittavat ne aikukortin tukipalvelulle/ulttuuria kaikille -palvelulle. Oman alueen vastuuhenkilöt ja ulttuuria kaikille -palvelu esittelevät aikukortin haltijoiden taustatietoja ja aikukortin käyttötilastoja kootusti.

Valtakunnallinen Kaikukortti -toimintamalli, päivitetty

Valtakunnallinen Kaikukortti -toimintamalli, päivitetty Valtakunnallinen Kaikukortti -toimintamalli, päivitetty 4.1.2018 Sisällys Mikä on Kaikukortti Kuka saa Kaikukortin? Miten Kaikukortti annetaan? Kaikukortin luovutuslomake Mikä on yhteisön Kaikukortti?

Lisätiedot

Kaikukortin valtakunnallinen toimintamalli

Kaikukortin valtakunnallinen toimintamalli Kaikukortin valtakunnallinen toimintamalli Kaikukortin toimintamallissa kuvataan Kaikukortin valtakunnalliset toimintaperiaatteet. Kaikukortti-verkostoissa mukana olevat kulttuuri-, sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla

Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Perehdytysmateriaali Kaikukorttitoiminnassa mukana oleville kortin jakajille vuonna 2019 Tavoitteet Taustaa Kenelle Kaikukortti

Lisätiedot

Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla

Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Perehdytysmateriaali Karkkilan Kaikukortti-toiminnassa mukana oleville kortin jakajille vuonna 2019 Tavoitteet Taustaa Kenelle

Lisätiedot

Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla

Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Perehdytysmateriaali Kaikukorttitoiminnassa mukana oleville kulttuurikohteille vuonna 2018 Tavoitteet Taustaa Kenelle Kaikukortti

Lisätiedot

OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN

OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN Tietoa Kaikukortista karkkilalaisille Kaikukorttiverkoston sosiaali- ja terveysalan toimijoille vuonna 2019 Kaikille kulttuuria! Karkkilassa on käytössä Kaikukortti! Kaikukortilla

Lisätiedot

Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla

Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Perehdytysmateriaali Kaikukorttitoiminnassa mukana oleville kortin jakajille vuonna 2018 Tavoitteet Taustaa Kenelle Kaikukortti

Lisätiedot

Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla

Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Kaikille kulttuuria Oikeus osallistua kulttuurielämään maksutta Kaikukortilla Perehdytysmateriaali Karkkilan Kaikukortti-toiminnassa mukana oleville kulttuurikohteille vuonna 2019 Tavoitteet Taustaa Kenelle

Lisätiedot

OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN

OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN Tietoa Kaikukortista karkkilalaisille Kaikukorttiverkoston kulttuuritoimijoille vuonna 2019 Kaikille kulttuuria! Karkkilassa on käytössä Kaikukortti! Kaikukortilla voi hankkia

Lisätiedot

Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään

Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään Esite Kaikukortin haltijoille Karkkilassa vuonna 2018 Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit saada Kaikukortin?

Lisätiedot

Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään vuonna 2019

Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään vuonna 2019 Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään vuonna 2019 Esite Kaikukortin haltijoille Karkkilassa vuonna 2019 Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit

Lisätiedot

- Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä

- Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä 2019 - Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä Kiinnostaako kulttuuri? Kulttuuri kuuluu kaikille. Kaikilla on oikeus käydä konserteissa, festivaaleilla, museoissa ja teattereissa vaikka

Lisätiedot

Kulttuuria kaikille -palvelu, Espoon ja Kainuun Kaikukortti-tilastojen koostetta vuosilta

Kulttuuria kaikille -palvelu, Espoon ja Kainuun Kaikukortti-tilastojen koostetta vuosilta Kulttuuria kaikille -palvelu, 2018. Espoon ja Kainuun Kaikukortti-tilastojen koostetta vuosilta 2015 2017 Tänne on koottu joitakin Kaikukortti-tilastoja Espoosta ja Kainuusta. Espoo ja Kainuu olivat ensimmäiset

Lisätiedot

Sisällys. Kaikille kulttuuria Kaikukortilla opas Kaikukortin kokeiluun ja käyttöönottoon. Kulttuuria kaikille -palvelun julkaisuja 1/2018

Sisällys. Kaikille kulttuuria Kaikukortilla opas Kaikukortin kokeiluun ja käyttöönottoon. Kulttuuria kaikille -palvelun julkaisuja 1/2018 Sisällys Kaikille kulttuuria Kaikukortilla opas Kaikukortin kokeiluun ja käyttöönottoon Kulttuuria kaikille -palvelun julkaisuja 1/2018 Kirjoittajat: Mira Haataja ja Aura Linnapuomi Etukannen kuva: Kajaanin

Lisätiedot

Kulttuuria kaikille Kaikukortti Kainuussa. Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Hanna-Riikka Karjalainen, Paltamon kunta 7.2.

Kulttuuria kaikille Kaikukortti Kainuussa. Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Hanna-Riikka Karjalainen, Paltamon kunta 7.2. Kulttuuria kaikille Kaikukortti Kainuussa Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Hanna-Riikka Karjalainen, Paltamon kunta 7.2.2018 Mikä Kaikukortti on? - Pahvinen, maksuton henkilökohtainen kortti

Lisätiedot

Kysely Kaikukortin haltijoille

Kysely Kaikukortin haltijoille 1 Kysely Kaikukortin haltijoille Hyvä Kaikukortin haltija! Kaikukortti-toimintaa on kokeiltu Lappeenrannassa nyt 1.6.2017 lähtien. Tämän kyselyn tavoitteena on saada tietoa siitä, miten käyttökelpoisena

Lisätiedot

Kaikukortti Lappeenranta kevät 2019

Kaikukortti Lappeenranta kevät 2019 Kiinnostaako kulttuuri- ja urheilutapahtumat? Kevät 2019 Lappeenranta Kaikukortti Lappeenranta kevät 2019 koonnut erityisasiantuntija Tuula Helén, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tiimi www.eksote.fi

Lisätiedot

KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA

KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA 2018 2019 Esite Kaikukortin haltijoille Oulussa 2018-2019 Mikä on Kaikukortti? Lippuja myös lapsillesi Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit saada

Lisätiedot

KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA

KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA KAIKUKORTILLA MAKSUTTOMIA KULTTUURIELÄMYKSIÄ OULUSSA 2018 2019 Esite Kaikukortin haltijoille Oulussa 2018-2019 Mikä on Kaikukortti? Lippuja myös lapsillesi Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit saada

Lisätiedot

KAIKUKORTILLA KULTTUURIA JA HYVINVOINTIA KAINUUSSA

KAIKUKORTILLA KULTTUURIA JA HYVINVOINTIA KAINUUSSA Mira Haataja, VTM, Suunnittelija ja hankekoordinaattori, Kulttuuria kaikille -palvelu Terve kunta -verkoston Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari 28.9.2017 KAIKUKORTILLA KULTTUURIA JA HYVINVOINTIA

Lisätiedot

Kaikukortti-kysely 2 Kainuussa

Kaikukortti-kysely 2 Kainuussa Kaikukortti-kysely 2 Kainuussa Kyselylomakkeet liitteeksi Kaikukortti-kysely 2 Kainuussa. Kaikukortin haltijoiden ja Kaikukortti-kumppaneiden kokemuksia Kaikukortti-kokeilusta Kainuussa vuonna 2017 sekä

Lisätiedot

Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään Rovaniemellä

Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään Rovaniemellä Elämyksiä kulttuurista! Kaikukortilla maksutta sisään Rovaniemellä 2019-2020 Esite Kaikukortin haltijoille Rovaniemellä 2019-2020 Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin?

Lisätiedot

Kysely Kaikukortin haltijoille

Kysely Kaikukortin haltijoille Kysely Kaikukortin haltijoille 22.9.-27.10.2017 Hyvä Kaikukortin haltija! Kaikukortti-toimintaa on kokeiltu Kainuussa nyt toista vuotta. Tämän kyselyn tavoitteena on saada tietoa siitä, miten käyttökelpoisena

Lisätiedot

Kaikukortti-kysely 2 Kainuussa

Kaikukortti-kysely 2 Kainuussa Kaikukortti-kysely 2 Kainuussa Kaikukortin haltijoiden ja Kaikukortti-kumppaneiden kokemuksia Kaikukortti-kokeilusta Kainuussa vuonna 2017 sekä kehittämisideoita Teksti: Mira Haataja 6.9.2018 2 / 51 Kaikukortti-kysely

Lisätiedot

Kulttuuria ihan kaikille? Aura Linnapuomi Kulttuuria kaikille -palvelu

Kulttuuria ihan kaikille? Aura Linnapuomi Kulttuuria kaikille -palvelu Kulttuuria ihan kaikille? Aura Linnapuomi Kulttuuria kaikille -palvelu 11.11.2016 Mistä minä tulen: Kulttuuria kaikille - palvelu Kuvassa: Mira Haataja, Rita Paqvalén, Ahmed Al-Nawas, Aura Linnapuomi,

Lisätiedot

HINNASTO 2016. Hinnasto 2016 on 1.1.2016 alkaen voimassa toistaiseksi. 1. Pääsyliput. Pääsylippuhintoihin korotus kesäkaudeksi 1.6.-30.8.2016.

HINNASTO 2016. Hinnasto 2016 on 1.1.2016 alkaen voimassa toistaiseksi. 1. Pääsyliput. Pääsylippuhintoihin korotus kesäkaudeksi 1.6.-30.8.2016. HINNASTO 2016 Hinnasto 2016 on 1.1.2016 alkaen voimassa toistaiseksi. 1. Pääsyliput Pääsylippuhintoihin korotus kesäkaudeksi 1.6.-30.8.2016. Lipputyyppi (sis. alv 10%) 1.1.-31.5. & 1.9.-31.12. 1.6.-30.8.

Lisätiedot

OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN

OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN Tietoa Kaikukortista kainuulaisille Kaikukortti-verkoston sosiaali- ja terveysalan toimijoille vuonna 2017 Kaikille kulttuuria! Kainuussa on käytössä Kaikukortti! Kaikukortilla

Lisätiedot

Kaisa Koskela Palvelukoordinaattori / kulttuurin tulosyksikkö. Kaikkien kulttuuripalvelut -selvitys

Kaisa Koskela Palvelukoordinaattori / kulttuurin tulosyksikkö. Kaikkien kulttuuripalvelut -selvitys Kaisa Koskela kaisa.k.koskela@espoo.fi Palvelukoordinaattori / kulttuurin tulosyksikkö Kaikkien kulttuuripalvelut -selvitys Tavoitteena hahmottaa kokonaistilannetta ja palvelutarpeita kulttuurisen moninaisuuden

Lisätiedot

Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa

Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 23.8.2018 Kaisa Koskela, Kulttuurin tulosyksikkö Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Kulttuurin tulosyksikkö Kulttuurilautakunta Svenska

Lisätiedot

OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN

OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN OHJEITA KAIKUKORTTI-TOIMINTAAN Tietoa Kaikukortista kainuulaisille Kaikukorttiverkoston kulttuuritoimijoille vuonna 2017 Kaikille kulttuuria! Kainuussa on käytössä Kaikukortti! Kaikukortilla voi hankkia

Lisätiedot

Kaikukortti-kysely Kainuussa

Kaikukortti-kysely Kainuussa Kaikukortti-kysely Kainuussa Kaikukortin haltijoiden ja Kaikukortti-kumppaneiden kokemuksia Kaikukortti-kokeilusta Kainuussa vuonna 216 sekä kehittämisideoita Teksti: Mira Haataja 21.5.218 2 / 93 Kaikukortti-kysely

Lisätiedot

HINNASTO 2015. Voimassa 1.1.-31.12.2015. 1. Pääsyliput. Pääsylippuhintoihin ei tule muutoksia vuonna 2015.

HINNASTO 2015. Voimassa 1.1.-31.12.2015. 1. Pääsyliput. Pääsylippuhintoihin ei tule muutoksia vuonna 2015. HINNASTO 2015 Voimassa 1.1.-31.12.2015 1. Pääsyliput Pääsylippuhintoihin ei tule muutoksia vuonna 2015. Lipputyyppi Maitse Pääsylippu + vesiliikennemaksu Aikuinen 12 18 Lapsi alle 4 v. 0 0 Lapsi 4-17 v.

Lisätiedot

oikeus osallistua kulttuurielämään

oikeus osallistua kulttuurielämään oikeus osallistua kulttuurielämään Mira Haataja, 14.10.2016 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen päivät 2016, Tulevaisuuden kunta hyvinvoinnin edistäjänä, Kaukametsä, Kajaani. 1. Mikä ja kenelle? 2. Miksi

Lisätiedot

Tarinoita ja sitaatteja Kaikukortista

Tarinoita ja sitaatteja Kaikukortista Tarinoita ja sitaatteja Kaikukortista poimintoja Kaikukortin saamasta palautteesta Kaikukortin väliaika - tiedossa kahvia ja pullaa! -tilaisuuteen 29.5.2018 Espoossa Kaikukortti mahdollisti sen, että ylipäätänsä

Lisätiedot

Kaikukortti-kumppanuussitoumus

Kaikukortti-kumppanuussitoumus Kaikukortti-kumppanuussitoumus Sitoumuksen osapuolet Kumppanuussitoumuksen osapuolina ovat Kulttuuria kaikille -palvelu/ Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry, jäljempänä Kulttuuria kaikille -palvelu ja

Lisätiedot

Saavutettavuus esittävissä taiteissa

Saavutettavuus esittävissä taiteissa Saavutettavuus esittävissä taiteissa Saavutettavuusasiantuntija Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Sirkuksen tiedotuskeskuksen toimisto 30.1.2018 Alustuksen sisältö Kulttuuria kaikille -palvelusta

Lisätiedot

LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE

LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE KENELLE LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE-TOIMINTA ON TARKOITETTU? Perhe- ja sosiaalipalveluiden sekä työttömien terveystarkastuksen asiakkaille. Asiakkaille joiden muuten

Lisätiedot

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOT JA TYÖPAJAT Tuija Kautto Kohtaamo-hanke NUOREN VERKOSTO NUORTEN PALVELUIDEN OHJAUS MINISTERIÖIDEN OMAT HISSIT? ( vrt. Valtiontalouden tarkastusvirasto 2015) OHJAAMOTOIMINNAN KULMAKIVET Kohderyhmänä

Lisätiedot

Elämyksiä kulttuurista! - Kaikukortilla maksutta sisään Keski-Pohjanmaalla ja Kruunupyyssä

Elämyksiä kulttuurista! - Kaikukortilla maksutta sisään Keski-Pohjanmaalla ja Kruunupyyssä Elämyksiä kulttuurista! - Kaikukortilla maksutta sisään Keski-Pohjanmaalla ja Kruunupyyssä Esite Kaikukortin haltijoille Kiinnostaako kulttuuri? Mikä on Kaikukortti? Kuka voi saada Kaikukortin? Mistä voit

Lisätiedot

APUA PALVELUN TUOTTAMISEEN: ESITTELYSSÄ FIRSTBEAT CENTER

APUA PALVELUN TUOTTAMISEEN: ESITTELYSSÄ FIRSTBEAT CENTER APUA PALVELUN TUOTTAMISEEN: ESITTELYSSÄ FIRSTBEAT CENTER Pauliina Halla Tuotevastaava, Firstbeat FIRSTBEAT CENTER Konsepti mahdollistaa asiakkaillesi Hyvinvointianalyysiin osallistumisen kolmella eri tavalla,

Lisätiedot

Miten saada tieto ja kehittämistulokset kaikkien käyttöön?

Miten saada tieto ja kehittämistulokset kaikkien käyttöön? Miten saada tieto ja kehittämistulokset kaikkien käyttöön? Johanna Korkeamäki Tutkija-kehittäjä, VTM 15.6.2015 1 Esityksen sisältö Nuorisotakuun jatkosuositukset kuntoutuksen kannalta Matalan kynnyksen

Lisätiedot

MUSEOKORTTI 5.5. ALKAEN YKSI VUOSI, 200 MUSEOTA, 54

MUSEOKORTTI 5.5. ALKAEN YKSI VUOSI, 200 MUSEOTA, 54 MUSEOKORTTI 5.5. ALKAEN YKSI VUOSI, 200 MUSEOTA, 54 Museokor:n tavoi@eet Kannustaa ihmisiä vierailemaan museoissa en:stä useammin Ø Lisätä museoiden kävijöitä ja monipuolistaa kävijöiden museoelämyksiä

Lisätiedot

Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta

Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta Työpaja Leppävirralla 1.11.2018 Mervi Lehmusaho ja Tiina Riekkinen Kulttuurisote-hanke Taiteen ja kulttuurin myönteisiä vaikutuksia Mielen

Lisätiedot

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Paula Tuovinen, johtaja 6.3.2019 Taiken perustehtävä taata Taiteilijan mahdollisuudet tehdä taiteellista työtä ja

Lisätiedot

Mikä järjestöjen toiminnassa vahvistaa osallistujien hyvinvointia?

Mikä järjestöjen toiminnassa vahvistaa osallistujien hyvinvointia? Mikä järjestöjen toiminnassa vahvistaa osallistujien hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena - miniseminaari 20.11.2018 Mielenterveysmessut, Helsinki Jukka Valkonen Suomen Mielenterveysseura

Lisätiedot

pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke TYÖPAJA NRO 1

pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke TYÖPAJA NRO 1 SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke TYÖPAJA NRO 1 Ohjelma 12.30-13.45 Päiväkahvi sekä hankkeen ja osallistujien esittäytyminen 13.45 14.15 Aloituslomakkeet 14.15

Lisätiedot

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta

SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan

Lisätiedot

Kaikukortti-käsikirja Kaikukorttia jakaville sotetoimijoille

Kaikukortti-käsikirja Kaikukorttia jakaville sotetoimijoille Kaikukortti-käsikirja Kaikukorttia jakaville sotetoimijoille Kaikille kulttuuria! Kainuussa on käytössä Kaikukortti! Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja kulttuuritarjontaan ja kurssipaikkoja

Lisätiedot

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Heli Hätönen, TtM Ennaltaehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön koordinaattori Imatran kaupunki Perustelut Imatralla

Lisätiedot

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma on strateginen alueellinen asiakirja, joka sijoittuu alueelliseen

Lisätiedot

KAIKUKORTTI-KYSELY. Kaikukortin haltijoiden ja Kaikukorttikumppaneiden. Kaikukortti-toiminnasta Lappeenrannassa

KAIKUKORTTI-KYSELY. Kaikukortin haltijoiden ja Kaikukorttikumppaneiden. Kaikukortti-toiminnasta Lappeenrannassa KAIKUKORTTI-KYSELY Kaikukortin haltijoiden ja Kaikukorttikumppaneiden kokemuksia Kaikukortti-toiminnasta Lappeenrannassa 1.6.2017-23.10.2017 Pirkko Haikara ja Elisa Mustamaa KAAKKOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Valtakunnallinen vammaisneuvosto 2. Vastauksen kirjanneen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas KULTTUURITOIMINTA- KOKEILUT Anita Kangas KESKI-SUOMEN KULTTUURITOIMINTAKOKEILUN TAUSTA (VUOSINA 1976-1979) ARVO SALON JOHTAMA KULTTUURITOIMINTAKOMITEA 1974:2. KULTTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET: TASA-ARVON

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Kehitetty Tampereen kaupungin

Lisätiedot

Elämyksiä kulttuurista. Kaikukortilla maksutta sisään

Elämyksiä kulttuurista. Kaikukortilla maksutta sisään Elämyksiä kulttuurista Kaikukortilla maksutta sisään Kiinnostaako kulttuuri? Kaikukortilla voit käydä Espoossa maksutta festivaaleilla, konserteissa, teattereissa tai museoissa! Kulttuuri kuuluu kaikille

Lisätiedot

Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia.

Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia. Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät Siun soten järjestämisvastuulle vuoden 2017 alussa. Tällä kyselyllä haetaan vastauksia siihen,

Lisätiedot

Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM

Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat 12.9.2018 Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM Lähtökohtana hallitusohjelma Hallitusohjelma: Osaaminen ja koulutus -kokonaisuuden kärkihanke 4: Parannetaan

Lisätiedot

TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku

TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku Anna-Mari Aalto, Tarja Heponiemi, Vesa Syrjä 27.8.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tutkimuksen hyödyt työnantajien ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

Kulttuuriosuuskunta ILME

Kulttuuriosuuskunta ILME Vuonna 2011 oulussa perustettu monialainen ammattitaiteilijoiden osuuskunta Tuottaa yhteisö- ja soveltavantaiteen produktioita, hankkeita, esityksiä, näyttelyitä työpajoja ja muita palveluita Oulun kaupungin

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 KULTTUURI TEA HANKE MIKSI? Tiedontuotannon ja tietovarannon kehittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖISYYS YHTEISEN SOTE- KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTANA

ASIAKASLÄHTÖISYYS YHTEISEN SOTE- KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTANA ASIAKASLÄHTÖISYYS YHTEISEN SOTE- KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTANA Tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen Etelä-Suomen kehittäjäverkostojen yhteistyölle uutta suuntaa Helsinki 9.2.2015 Tapani

Lisätiedot

VOIMISTELUN SM 2015 - LIPUNMYYNTI

VOIMISTELUN SM 2015 - LIPUNMYYNTI VOIMISTELUN SM 2015 - LIPUNMYYNTI Lippuna toimii ranneke (värikoodit seuraavalla sivulla) Asiakas voi itse laittaa rannekkeen käteensä Lipuilla pääsee paikkanumeroimattomille paikoille kaikkiin kolmeen

Lisätiedot

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille - palvelu, Valtion taidemuseo 9.11.2011 Esityksen rakenne Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuutettu Hakasen ym. talousarvioaloitteeseen palvelujen vahvistamisesta asukkaiden tarpeiden mukaisiksi HEL 2015-003169

Lisätiedot

Tervetuloa Innokylään

Tervetuloa Innokylään Tervetuloa Innokylään Soteuttamo: Ihminen edellä asiakaslähtöinen palvelujen kehittäminen Merja Lyytikäinen ja Hanne Savolainen 21.3.2018 1 Innokylä lyhyesti Innokylä on kaikille avoin innovaatioyhteisö,

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jarno Turunen Muutosjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Järjestöt maakuntauudistuksessa, Joensuu 21.6.2017 Uudistuksen päätavoitteet o maakunnan elinvoima ja kestävä

Lisätiedot

Vapaa sivistystyö OPINTOSETELIT

Vapaa sivistystyö OPINTOSETELIT Vapaa sivistystyö OPINTOSETELIT Pertti Pitkänen 17.11.2010 Osaamisen ja sivistyksen asialla Taustaa Opintosetelikokeilu 2002, 2003 Laaja lisäselvitys 2003, Pentti Arajärvi (OPM 25:2003) - Aikuisten opintosetelin

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Työpajatyöskentelyä Aika: pe 9.10.2015, klo 10 15, Paikka: Kumppanuustalo Artteli ry.,

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi

Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 19.5.2017 Etunimi Sukunimi Sisältö Viestinnän tavoitteet Priorisoidut kohderyhmät Kanavat Pääviestit Visuaalinen viestintä Projektit / toimenpiteitä

Lisätiedot

Miten tehdä kaikille toimivaa ja moninaisuutta kunnioittavaa taidekasvatustyötä? Sari Salovaara

Miten tehdä kaikille toimivaa ja moninaisuutta kunnioittavaa taidekasvatustyötä? Sari Salovaara Miten tehdä kaikille toimivaa ja moninaisuutta kunnioittavaa taidekasvatustyötä? Sari Salovaara 4.10.2018 Suomi on jo moninainen Jokainen meistä on itsestään moninainen roolit, ryhmät, ominaisuudet Vähemmistöt

Lisätiedot

Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta

Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta Taiteen perusopetuksen kehittäminen kunnissa keskustelutilaisuus 22.11.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija p. 050 435 9420, johanna.selkee@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti

Henkilökohtainen budjetti Sosiaali- ja terveysvaliokunta 16.5.2018 Riitta Hakoma Yleisesti valinnanvapauslakiesityksestä Hallituksen esitys eduskunnalle (HE 16/2018) laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa

Lisätiedot

PÄIHDEHOITOYKSIKÖN LAATUARVIO AVOHOITO YKSIKÖN PERUSTIEDOT. Sähköposti: Paivakeskus@luukku.com

PÄIHDEHOITOYKSIKÖN LAATUARVIO AVOHOITO YKSIKÖN PERUSTIEDOT. Sähköposti: Paivakeskus@luukku.com PÄIHDEHOITOYKSIKÖN LAATUARVIO AVOHOITO LOMAKE TÄYTETÄÄN SOVELTUVIN OSIN YKSIKÖN PERUSTIEDOT Täyttöpäivämäärä 8.10.2004 Yksikön tiedot Rovaniemen Päiväkeskus ry Katuosoite: Kairatie 23 Postinumero: 96100

Lisätiedot

PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA!

PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA! PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA! 31.1.2017 Arttu Haapalainen taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaa Soile Vuolle hyvinvointikoordinaattori ja

Lisätiedot

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys

Lisätiedot

Lahden kaupungin lukiokoulutuksen kulttuuriohjelma

Lahden kaupungin lukiokoulutuksen kulttuuriohjelma Lahden kaupungin lukiokoulutuksen kulttuuriohjelma Ohjeet opiskelijoille elokuussa 2017 (lv. 2017 2018) Lisätiedot: susanna.koponen@lahti.fi ja p. 050 398 5775 www.lahti.fi/palvelut/koulutus/lukiokoulutus/lukiokoulutuksen-kulttuuriohjelma

Lisätiedot

Kulttuuria kaikille -palvelu / Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry ja kirjoittaja

Kulttuuria kaikille -palvelu / Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry ja kirjoittaja Kaikukortti-kysely Kaikukortin haltijoiden ja Kaikukortti-kumppaneiden kokemuksia Kaikukortti-toiminnasta sekä kehittämisideoita. Espoon Kaikukorttikokeilu 1.4. 31.12.2015 Teksti: Mira Haataja 22.6.2016

Lisätiedot

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op 17.1. 12.12.2008 Palveluohjaaminen on sosiaali- ja terveysalalla käytetty asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Järjestöt mukana muutoksessa maakuntahankkeiden verkostotapaaminen 11.1.2018 Erityisasiantuntija Minttu Ojanen Maakunnan järjestämisvastuu (HE

Lisätiedot

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

R-kioski osaksi Lippupisteen myyntipisteketjua

R-kioski osaksi Lippupisteen myyntipisteketjua R-kioski osaksi Lippupisteen myyntipisteketjua toimintaohje v1.4 17.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. VERSIOHISTORIA... 3 2. LIPPUJEN... 3 3. LUNASTUS R-KIOSKILLA... 7 4. PALKKIO R-KIOSKILLA... 9 5. MAKSUTAVAT

Lisätiedot

Kulttuuria kaikille!

Kulttuuria kaikille! Kulttuuria kaikille! Tietoa Kaikukortin käytöstä kortin haltijoille Evijärven Kauhavan ja Lappajärven Kaikukortti-toiminta 2019 2020 Kaikukortilla maksutta sisään! 15.5.2019 Sisällys 1. Kiinnostaako kulttuuri?...

Lisätiedot

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen % eijo Taidetta % Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen sote- ja kulttuurialan toimijan yhteishanke, joka kehittää toimijoiden mahdollisuuksia juurruttaa kulttuuritoiminta kiinteäksi osaksi sote-palvelurakenteita.

Lisätiedot

Seniorikinosta visailuihin - kulttuurikumppanuuksia Elonpolkuja-verkostosta

Seniorikinosta visailuihin - kulttuurikumppanuuksia Elonpolkuja-verkostosta Seniorikinosta visailuihin - kulttuurikumppanuuksia Elonpolkuja-verkostosta Kuva: R. Sillanpää 1 Elonpolkuja ikäihmisten yhteistyöverkosto Verkoston vetovastuu on Tampereen kaupungilla toimintaa koordinoi

Lisätiedot

Yhteinen keittiö hanke Etelä-Pohjanmaa. Julia Sillanpää

Yhteinen keittiö hanke Etelä-Pohjanmaa. Julia Sillanpää Yhteinen keittiö hanke Etelä-Pohjanmaa Yhteinen keittiö hanke Etelä-Pohjanmaa Sosiaali- ja terveysministeriön kärkihanke: Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Hyvät käytännöt

Lisätiedot

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Projektipäällikkö Jutta Virolainen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore Lapsille ja nuorille

Lisätiedot

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Sosiaali- ja terveysministeriö Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017-2021 Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Ensimmäinen kansallinen potilasturvallisuussuunnitelma

Lisätiedot

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja SenioriOsaaja.fi Teknologian ja sähköisten palvelujen käytön valmennusmalli ikäihmisille Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Sosiaali- ja

Lisätiedot

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Nuorten työelämätaidot ja syrjimätön työelämä koulutus 9.11.2012 Yritysvierailut eri tarkoituksiin Kysy pois! Tutustutaan yrityksen kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot