HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ TERVEYSLAUTAKUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.5.2011"

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ pöydälle pantu asia LAUSUNTO VALTUUSTOALOITTEESTA PERINTÄTOIMISTOJEN KÄYTÖSTÄ LUOPUMISESTA Terke Esityslistan asia TJA/6 TJA lausunnon: Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan Terveyskeskuksen maksutulot olivat vuonna 2010 noin 43,5 milj. e. Laskuja lähetettiin kpl, maksumuistutuksia lähti kpl (15 %) ja perintään meni laskua (8 %). Taloushallintopalvelut - liikelaitoksen mukaan kaupungin toimesta lähetetty maksumuistutus tehoaa vajaassa 50 % tapauksista. Tämä merkitsee, että suuri määrä terveyskeskuksen laskuja jää edelleen maksamatta ensimmäisen maksumuistutuksenkin jälkeen. Terveyskeskuksen asiakasmaksujen laskutuksen hoitaa Taloushallintopalvelu liikelaitos. Kaupunginhallitus on hyväksynyt kaupungin rahasaatavien laskutus- ja perintäohjeen, jonka mukaan kaupungin rahasaatavat on laskutettava ja perittävä tehokkaasti, nopeasti ja taloudellisesti. Ohjeessa todetaan myös, että kaupungin yksiköt voivat käyttää kaupungin organisaation ulkopuolista perintätoimistoa, mikäli se taloudelliset seikat ja toiminnan luonne huomioon ottaen on perusteltua. Terveyskeskus soveltaa kaupunginhallituksen päättämiä maksupoliittisia linjauksia, joiden mukaan pääsääntöisesti maksut peritään asiakasmaksulain säätämän enimmäismäärän suuruisina. Sinänsä terveyskeskusmaksun aiheuttamat hallinnolliset kulut ovat hyvin korkeat suhteessa saatavaan tuottoon. Laissa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta (706/2007) 5 todetaan seuraavaa: Rahoitus- tai luottolaitos, perintätoiminnan harjoittaja tai muu toimitsija ei saa esiintyä velkojan toimeksiannosta hakijana tai asiamiehenä julkisen satavan ulosotossa. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen laskutuksen hoitaa Taloushallintopalvelu-liikelaitos, joka käyttää kaupungin organisaation ulkopuolista perintätoimistoa saataviensa perimiseen. Perintätoimistot perivät kaupungin velalliselta aina ensin omat perintäkulunsa, jotka

2 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ voivat olla suuremmat kuin itse kaupungin velka. Mikäli perintä ei tuota tulosta, perintätoimisto lähettää itse perittävän laskun suoraan eteenpäin ulosottoon. Edellä esitetyn perusteella terveyslautakunta pitää tärkeänä, että selvitetään mahdollisuus perustaa pääkaupunkiseudun kuntien yhteinen organisaatio kunnallisten maksujen perimiseen. Tällöin myös saatavien perintäkulut voitaisiin pitää kohtuullisina ja kansainvälisten perintätoimistojen sijasta mahdollinen hyöty jäisi kuntalaisille itselleen, jos pääkaupunkiseudun kunnat perisivät saatavansa oman organisaationsa kautta, niin kuin laki verojen ja maksujen täytäntöönpanosta määrää. Näin perinnästä saatu tuotto voitaisiin esimerkiksi käyttää suoraan kuntapalveluihin. Terveysvaikutusten arviointi Kuntien omana toimintana erääntyneiden laskujen perintäkustannukset voidaan pitää palvelujen käyttäjille kohtuullisina ja perinnästä saadut mahdolliset tuotot voidaan käyttää esimerkiksi kunnan palveluihin. Kohtuulliset perintäkulut ja oman organisaation perinnän mahdollisten tuottojen ohjaaminen kunnan palveluihin vaikuttavat kuntalaisten eriarvoisuuden kaventamiseen, jolloin voidaan todeta, että aloitteen terveysvaikutukset ovat positiiviset. Pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle. Käsittely Edellä oleva päätös syntyi äänin 5 (Autti, Kousa, Kuuskoski, Leppänen, Tuominen) - 4 (Heistaro, Muurinen, Snäll. Malinen) jäsen Autin jäsen Leppäsen kannattamana tekemän muutosesityksen mukaisena, jonka mukaan esittelijän lausuntoehdotuksen 3. kappaleen jälkeinen teksti muutetaan päätöksestä ilmeneväksi. Päätösehdotus Terveyslautakunta päättänee antaa aloitteesta seuraavan, esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon: Terveyskeskuksen maksutulot olivat vuonna 2010 noin 43,5 milj. e. Laskuja lähetettiin kpl, maksumuistutuksia lähti kpl (15 %) ja perintään meni laskua (8 %). Taloushallintopalvelut - liikelaitoksen mukaan kaupungin toimesta lähetetty maksumuistutus tehoaa vajaassa 50 % tapauksista. Tämä merkitsee, että suuri määrä terveyskeskuksen laskuja jää edelleen maksamatta ensimmäisen maksumuistutuksenkin jälkeen.

3 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Terveyskeskuksen asiakasmaksujen laskutuksen hoitaa Taloushallintopalvelu liikelaitos. Kaupunginhallitus on hyväksynyt kaupungin rahasaatavien laskutus- ja perintäohjeen, jonka mukaan kaupungin rahasaatavat on laskutettava ja perittävä tehokkaasti, nopeasti ja taloudellisesti. Ohjeessa todetaan myös, että kaupungin yksiköt voivat käyttää kaupungin organisaation ulkopuolista perintätoimistoa, mikäli se taloudelliset seikat ja toiminnan luonne huomioon ottaen on perusteltua. Terveyskeskus soveltaa kaupunginhallituksen päättämiä maksupoliittisia linjauksia, joiden mukaan pääsääntöisesti maksut peritään asiakasmaksulain säätämän enimmäismäärän suuruisina. Sinänsä terveyskeskusmaksun aiheuttamat hallinnolliset kulut ovat hyvin korkeat suhteessa saatavaan tuottoon. Terveyskeskuksen ensisijaisena tavoitteena on kohdentaa mahdollisimman suuri osa käytettävissä olevista taloudellisista resursseista palvelutoimintaan. Taloushallinto- ja siihen liittyvä laskutus ja perintä ovat terveyskeskuksen näkökulmasta kustannuksia, joiden kasvattaminen olisi väistämättä pois varsinaisesta ydintoiminnasta ja samalla siis kuntalaisten saamista palveluista. Perintätoimistojen hoitamasta perinnästä ei synny kustannuksia kaupungille. Mikäli laskuja ei lähetettäisi perintätoimistolle, jouduttaisiin lisäämään kaupungin itse lähettämiä maksumuistutuksia, mikä aiheuttaisi lisäkuluja, ilman että olisi mitään takeita siitä, että lisämaksumuistutusten teho olisi nykyistä parempi. Toisaalta, mikäli perintätoimisto ei lähettäisi maksumuistutuksia velallisille, lisääntyisivät ulosottoon menevät tapaukset, mikä vastaavasti toisi kaupungille lisäkuluja. Molemmissa tapauksissa taloushallinnon kustannukset lisääntyisivät varsinaisen ydintoiminnan kustannuksella, mikä ei ole perusteltua. Edellä mainituista syistä johtuen terveyslautakunta ei kannata perintätoimistojen käytöstä luopumista. Terveysvaikutusten arviointi Perintätoimiston käytöstä luopumisella olisi negatiivisia terveysvaikutuksia, koska luopuminen lisäisi hallinnollisia kuluja, mikä puolestaan vähentäisi varsinaiseen palvelutoimintaan kohdentuvaa rahoitusta ja sitä kautta terveyspalveluja. Esittelijä Paavo Arhinmäki ja yhdeksän muuta valtuutettua ovat

4 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ tehneet seuraavan valtuustoaloitteen: Helsingin kaupunki käyttää yksityisiä perintätoimistoja maksamattomien terveyskeskusmaksujen, päivähoitomaksujen ja asuinhuoneistojen vuokrien takaisinperinnässä. Myös HSY ilmoittaa käyttävänsä perintätoimistoja, samoin Helsingin kaupunginkirjastot. Kaikki nämä ovat ns. suoraan ulosottokelpoisia julkisoikeudellisia saatavia. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa (OPTL:n tutkimustiedoksiantoja 98, 2009) on kartoitettu syitä siihen, miksi kunnat käyttävät perintätoimistoja. Tutkimuksessa kunnat esittivät tärkeimmäksi syyksi perinnän kustannustehokkuuden, erityisesti tekniikassa ja tietojärjestelmissä, joihin kunnan ei siten tarvitse investoida. Perintätoimistojen palvelut ovat lisäksi usein tilaajalle ilmaisia tai kustannukset ovat vähäisiä. Ne perivät saatavansa ja kulunsa velallisilta. Suoraan ulosottokelpoisesta saatavasta voidaan perintälain mukaisesti vaatia perintäkuluina maksumuistutuksesta enintään viisi euroa ja maksuvaatimuksesta (jonka lähettää perintätoimisto maksumuistutuksen jälkeen) enintään 12 euroa. Perintäkulujen enimmäismäärä saa samasta kuluttajavelasta olla korkeintaan 59 euroa. Tämä on pöyristyttävän paljon esimerkiksi maksamattomasta terveyskeskusmaksusta, joka on Helsingissä tällä hetkellä 13,70 euroa. Perintäkulut maksamattomista terveyskeskus- ja sairaalamaksuista rokottavat eniten pienituloisia paljon sairastavia ihmisiä, joilla ei ole varaa maksuihin. Julkisen terveydenhuollon asiakasmaksuille on säädetty vuosittainen maksukatto, joka on nyt 633 euroa, Jos terveyskeskus- ja sairaalamaksut menevät perintään, alkuperäisten maksujen päälle tulleet perintäkulut eivät sisälly maksukattoon. Perintätoimistot ovat tehneet lainmukaisista maksimiperintäkuluista käytännön. Käytetyimpien perintätoimistojen joukossa Suomessa ovat AktivKapital. Lindorff ja Intrum Justitia. Nämä ylikansalliset ruotsalaisja norjalaistaustaiset yhtiöt tekevät huikeaa voittoa takaisinperintäbisneksellä pienituloisempien asiakkaiden kustannuksella. Edellä olevan perusteella esitämme, että Helsingin kaupunki luopuisi perintätoimistojen käytöstä.

5 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Aloitteesta on pyydetty lausunto kaupunginhallitukselle terveyslautakunnalta mennessä. Toimitusjohtaja toteaa, että aloitteesta on pyydetty lausunto myös hallintokeskuksen oikeuspalveluilta. Oikeuspalvelut toteavat lausunnossaan menettelyn lainmukaisuudesta mm. seuraavasti: Lainkohdassa tarkoitetaan kunnan saatavien osalta, että ainoastaan lainvastaisen menettelyn vuoksi määrättyä rahaseuraamusta ei saa antaa perintätoimistolle. Tällainen seuraamus on esimerkiksi pysäköintivirhemaksu. Muunlaisten julkisoikeudellisten saatavien perimiselle perintätoimiston kautta ei ole esteitä. Perintälain valmistelussa katsottiin erityisesti, että kuntien asema ja niiden perimien julkisoikeudellisten maksujen luonne ovat sellaisia, ettei ole perustetta rajoittaa saatavien perimistä toimeksisaajan kautta. Kuntien tulee siis sallia järjestää saataviensa perintä tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Luonteeltaan kuntien perimät suoraan ulosottokelpoiset maksut ovat valtaosaltaan palvelumaksuja eli vastike kunnallisen palvelun käyttämisestä ja näin lähellä yksityisoikeudelliseen toimenpiteeseen perustuvaa saatavaa. Perintätoimistojen käytölle julkisoikeudellisen saatavan perinnässä mainittuja rajoituksia lukuun ottamatta ei näin ole laillisia esteitä. Perintälain säätämisen yhteydessä nimenomaan katsottiin, että kuntien saatavat ovat pääasiassa sellaisia, joihin perintätoimistoja voidaan käyttää, jos se on kunnan oman harkinnan mukaan tarkoituksenmukaista Lisätiedot: Lind Jussi, suunnittelupäällikkö, puhelin

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (6) Terveyslautakunta Tja/9 13.09.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (6) Terveyslautakunta Tja/9 13.09.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (6) 244 Lausunto aloitteesta yhteisestä organisaatiosta kunnallisten maksujen perimiseen HEL 2011-001097 T 00 01 06 Päätös Terveysvaikutusten arviointi päätti antaa

Lisätiedot

HEL T

HEL T Lausunto valtuutettu Lilli Autin tekemästä valtuustoaloitteesta pääkaupunkiseudun kuntien yhteisen organisaation perustamisesta kunnallisten maksujen perimiseen HEL 2011-001097 T 00 01 06 Valtuutettu Lilli

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2011 1 134 LAUSUNTO KIRJEESTÄ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON MAKSUKATOSTA Terke 2011-284 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti antaa kirjeestä kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 1 (7) 43 Selvitys terveyskeskusmaksun vaikutuksista Helsingissä HEL 2012-001572 T 02 05 00 Päätös Käsittely päätti omalta osaltaan hyväksyä esitetyn selvityksen terveyskeskusmaksun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 1.3.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 1.3.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 73 8.2.2011 pöydälle pantu asia LAUSUNTO ALOITTEESTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSTA KOTIUTETTAVIEN JATKOHOIDON JÄRJESTÄMISESTÄ Terke 2010-3092 Esityslistan asia TJA/8 TJA

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 60 LAUSUNTO ALOITTEESTA TULOKSELLISUUSERÄN KOHDENTAMISESTA Terke 2010-3122 Esityslistan asia TJA/20 TJA lausunnon: Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÄÄTÖKSET 9/ KAUPUNGINVALTUUSTON ASIAKIRJAT KAUPUNGINVALTUUSTON PÄÄTÖKSET

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÄÄTÖKSET 9/ KAUPUNGINVALTUUSTON ASIAKIRJAT KAUPUNGINVALTUUSTON PÄÄTÖKSET HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÄÄTÖKSET 9/2011 KAUPUNGINVALTUUSTON ASIAKIRJAT KAUPUNGINVALTUUSTON PÄÄTÖKSET 9-2011 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 18 Kokouspaikka Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20 Käsitellään

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2010 1 274 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1366 Esityslistan asia TJA/20 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 38 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2007-2358 Esityslistan asia TJA/38 TJA Terveyslautakunta päätti, että tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä potilas)

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 36 MUUTOSVAATIMUS PERUUTTAMATTOMASTA VASTAANOTTOAJASTA PERITTÄVÄÄ MAKSUA KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2587 Esityslistan asia TJA/36 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 115 OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2030 Esityslistan asia TJA/11 TJA Terveyslautakunta päätti hyväksyen tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.11.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.11.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 313 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN Terke 2010-2050 Esityslistan asia TJA/17 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/2014 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/4 7.4.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 14/2014 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/4 7.4.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 14/2014 1 (7) 4 V 23.4.2014, Kj / Valtuutettu Ilkka Taipaleen aloite selvityksen tekemisestä laskujen perinnän hoitamisesta HEL 2012-014519 T 00 00 03 Päätösehdotus Esittelijän

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 247 OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-884 Esityslistan asia TJA/29 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 238 PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke 2010-1542 Esityslistan asia TJA/20 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä

Lisätiedot

Valtuustoaloitteet, joita on käsitelty 2017 sekä aloitteet, jotka on jätetty vuonna 2017 sekä niiden johdosta tehdyt toimenpiteet

Valtuustoaloitteet, joita on käsitelty 2017 sekä aloitteet, jotka on jätetty vuonna 2017 sekä niiden johdosta tehdyt toimenpiteet Valtuustoaloitteet, joita on käsitelty 2017 sekä aloitteet, jotka on jätetty vuonna 2017 sekä niiden johdosta tehdyt toimenpiteet 1. Kvalt 22.2.2016 10 Mauri Mäntylän aloite Ouluntien-Koivuhaan suojatien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (5) 185 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Petra Malinin ym. talousarvioaloitteesta koskien sosiaalialan työn kehittämisresurssien

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 30.11.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 30.11.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 322 9.11.2010 pöydälle pantu asia LAUSUNTO VANHUSTEN HOITOPAIKKOJEN SÄILYTTÄMISTÄ JA LISÄÄMISTÄ KOSKEVASTA VALTUUSTOALOITTEESTA Terke 2010-2346 Esityslistan asia

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 241 OIKAISUVAATIMUS TERVEYSKESKUSMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1165 Esityslistan asia TJA/23 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

Valtuutettu Irma Taavelan ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Yksityisestä perinnästä luovuttava / KuntaPro Oy:n selvitys

Valtuutettu Irma Taavelan ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Yksityisestä perinnästä luovuttava / KuntaPro Oy:n selvitys Valtuutettu Irma Taavelan ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Yksityisestä perinnästä luovuttava / KuntaPro Oy:n selvitys KV 4.3.2013 26 Valtuutettu Irma Taavela jätti valtuustolle,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (6) 28 Lääkärityövoiman vuokraaminen Helsingin sosiaali- ja terveysviraston päivystysyksiköihin HEL 2011-009642 T 02 08 02 00 Päätös Käsittely päätti lääkärityövoiman

Lisätiedot

Kustannusselvitys 1 (9) 20.1.2012. Elina Tirkkonen päivitetty 26.3.2013 PERINNÄN HOITAMINEN KAUPUNGIN TOIMESTA VERRATTUNA PERINTÄTOIMISTON KÄYTTÖÖN

Kustannusselvitys 1 (9) 20.1.2012. Elina Tirkkonen päivitetty 26.3.2013 PERINNÄN HOITAMINEN KAUPUNGIN TOIMESTA VERRATTUNA PERINTÄTOIMISTON KÄYTTÖÖN Kustannusselvitys 1 (9) PERINNÄN HOITAMINEN KAUPUNGIN TOIMESTA VERRATTUNA PERINTÄTOIMISTON KÄYTTÖÖN Taloushallintopalvelu liikelaitokselta on pyydetty laskelma, mitä kustannusvaikutuksia seuraisi perintätoimisto

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 195 PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke 2011-275 Esityslistan asia TJA/26 TJA Terveyslautakunta päätti kohtuullistaa tämän päätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (6) 175 Terveyslautakunnan lausunto aloitteesta selvityksestä TyöterveysPlus:n perustamiseksi HEL 2012-004356 T 00 00 03 Päätös päätti antaa aloitteesta seuraavan,

Lisätiedot

Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus

Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto 125 08.12.2014 Kaupunginhallitus 16 12.01.2015 Kaupunginhallitus 199 04.05.2015 Kaupunginhallitus 408 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 152 14.11.2016 SDP:n valtuustoryhmän aloite Lindorffin

Lisätiedot

Taitoa Kuntaperintä Oy. Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto.

Taitoa Kuntaperintä Oy. Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto. Taitoa Kuntaperintä Oy Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto. Mistä on Taitoa Kuntaperintä tehty? Taitoa Kuntaperintä Oy on arvoiltaan, juuriltaan ja omistukseltaan 100% kuntatoimijoiden oma perintätoimisto.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (5) 3 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2017 lukien HEL 2017-000836 T 02 05 00 Päätösehdotus Päätettävä tässä kokouksessa päättää, että lasten varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/20 26.02.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/20 26.02.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) 44 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto paperittomien siirtolaisten terveyspalveluja koskevasta ponnesta HEL 2012-013915 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2013 1 (8) 742 Kaupunginvaltuuston 19.6.2013 tekemien päätösten täytäntöönpano Päätös päätti, että kaupunginvaltuuston 19.6.2013 päätökset saadaan pöytäkirjan tarkastamisen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 5 15.12.2009 pöydälle pantu asia LAUSUNTO ALOITTEESTA PÄIHDERIIPPUVAISTEN LÄÄKKEETTÖMÄN YHTEISÖHOIDON MAHDOLLISTAMISESTA Terke 2009-2578 Esityslistan asia TJA/5 TJA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 18/2013 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 09.09.2013 971 Päätös Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 26.9.2012 hyväksymän toivomusponnen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 8.2.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 8.2.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 56 LAUSUNTO ALOITTEESTA KISKON JA NURMIJÄRVEN KLINIKOIDEN TARPEELLISUUDEN ARVIOINNISTA Terke 2010-3083 Esityslistan asia TJA/16 TJA Terveyslautakunta päätti antaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.05.2014 576 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää hyväksyä Helsingin Energia -liikelaitoksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 35 MUUTOSVAATIMUS PERUUTTAMATTOMASTA VASTAANOTTOAJASTA PERITTÄVÄÄ MAKSUA KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2721 Esityslistan asia TJA/35 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2013 1 (7) 864 Kaupunginvaltuuston 28.8.2013 tekemien päätösten täytäntöönpano Päätös päätti, että kaupunginvaltuuston 28.8.2013 päätökset saadaan pöytäkirjan tarkastamisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3)

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3) Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3) VM/Vero-osasto Jukka Vanhanen 27 Lausunto valtiovarainministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi tulotietojärjestelmästä ja eräiden muiden lakien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Taloushallintopalvelu-liikelaitoksen jk Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Taloushallintopalvelu-liikelaitoksen jk Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 14 Lausuntopyyntö taloushallintopalvelu -liikelaitoksen johtokunnalle arviointikertomuksesta 2012 HEL 2013-003863 T 00 03 00 Päätös Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 333 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2498 Esityslistan asia TJA/19 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 196 PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke 2011-210 Esityslistan asia TJA/27 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä

Lisätiedot

Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus

Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto 125 08.12.2014 Kaupunginhallitus 16 12.01.2015 Kaupunginhallitus 199 04.05.2015 Kaupunginhallitus 408 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 152 14.11.2016 Kaupunginhallitus 206 23.05.2017 SDP:n

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 329 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-2214 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 32 LAUSUNTO ALOITTEESTA KSYLITOLIPASTILLIEN KÄYTTÖÖNOTOSTA HELSINGIN PÄIVÄKODEISSA JA KOULUISSA Terke 2010-2781 Esityslistan asia TJA/32 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

Nykyinen toimintatapa sosiaali- ja terveystoimessa

Nykyinen toimintatapa sosiaali- ja terveystoimessa Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 6 Ulosmittauksen huomioon ottaminen määriteltäessä asiakasmaksuja ja niiden alentamista tai perimättä jättämistä Pöydälle 21.11.2017 HEL 2017-010219 T 02 05

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (7) 329 Stj / Valtuutettu Hanna-Kaisa Siimeksen aloite paperittomien siirtolaisten terveyspalvelujen turvaamisesta Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (7) 203 Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain nojalla järjestettyjen kuljetuspalvelumatkojen omavastuuosuuksien tarkistaminen HEL 2014-005456 T 05 03 00 Päätös

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1138/02.05.00/2013 402 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen 1.1.2017 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 237 LAUSUNTO ALOITTEESTA POTILASTULKKIEN PALKKAAMISESTA Terke 2010-1445 Esityslistan asia TJA/19 TJA Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan, esittelijän

Lisätiedot

Nurmeksen kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA =====================================================================

Nurmeksen kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA ===================================================================== 1/5 Nurmeksen kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA ===================================================================== NURMEKSEN KAUPUNGIN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET Kaupunginhallitus hyväksynyt xxxx

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2013 1 (5) 1 V 19.6.2013, Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin HEL 2012-017593 T 00 01 06 Päätösehdotus päättänee

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (5) 337 Palvelusetelitoiminnan vakinaistaminen vanhusten päivätoiminnan järjestämistapana 1.1.2014 alkaen HEL 2013-011712 T 05 04 05 Päätös Käsittely päätti, että

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET Nakkilan kunta Voimaantulo 7.6.2002 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleisperiaatteet...2 2. Soveltamisala...2 3. Laskutuksen suorittaja...2 4. Laskut...2

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 Kaupunginhallitus 37 19.1.2015 42 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä (Pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä SAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ LUKIEN. Talousjohtaja Tero Mäkiranta 16.8.

Kokouspäivämäärä SAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ LUKIEN. Talousjohtaja Tero Mäkiranta 16.8. Sivu 1 SATSHP/767/02.05.00.00/2017 139 SAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ 1.1.2018 LUKIEN Talousjohtaja Tero Mäkiranta 16.8.2017: päätti sairaanhoidon asiakasmaksuista 12.12.2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2017 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginkanslia Puheenjohtaja 29.05.2017 8 HEL 2017-004337 T 05 08 00 Päätös Päätöksen perustelut Kaupunginhallituksen puheenjohtaja päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/5 18.12.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/5 18.12.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) 306 Vahingonkorvausvaatimus HEL 2012-014354 T 03 01 00 Päätös päätti, että As Oy Helsingin Professorin aukiolle korvataan kotihoidon hallinnasta kadonneen avaimen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/24 26.02.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/24 26.02.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) 66 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite terveyskeskuksen ja kaupunginsairaalan palveluista päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Dnro 2699/4/05. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Esittelijäneuvos Riitta Länsisyrjä

Dnro 2699/4/05. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Esittelijäneuvos Riitta Länsisyrjä 7.6.2007 Dnro 2699/4/05 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Riitta Länsisyrjä KUNNAN MENETTELY MAKSUJEN JA SAATAVIEN PERINNÄSSÄ 1 KANTELU Kantelija arvostelee

Lisätiedot

Yleisen kirjaston maksut uuden ja vanhan kirjastolain valossa

Yleisen kirjaston maksut uuden ja vanhan kirjastolain valossa Yleisen kirjaston maksut uuden ja vanhan kirjastolain valossa Yleisten kirjastojen neuvosto 22.11.2018 / Päivi Savinainen Yleisen kirjaston kirjastonkäyttäjän myöhästymismaksut, noutamatta jääneet varaukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) 62 Tarkastuslautakunnan ehdotus kaupunginvaltuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14 10.02.2016 Sivu 1 / 1 5324/2015 02.05.00 14 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistus Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Greta Hämäläinen, puh. 043 826 8011 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 7 Kaupunginhallituksen johtamisen jaoston jäsenten valinta toimikaudeksi 2015 2016 HEL 2014-013179 T 00 00 02 Päätös päätti valita kaupunginhallituksen toimikaudeksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 95 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokous 31.5.2013 HEL 2013-006136 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa kaupunginjohtajaa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 117 LAUSUNTO KORVATULEHDUSTEN HOITOA KOSKEVASTA VALTUUSTOALOITTEESTA Terke 2010-575 Esityslistan asia TJA/8 TJA Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan,

Lisätiedot

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus 1/5 Verohallinto Ylitarkastaja Janne Myllymäki PL 325 0052 VERO janne.myllymaki@vero.fi Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus Lausunnonantajasta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (8) 41 Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen toimialaan kuuluvien asuntoyhtiöiden edustajien nimeäminen HEL 2017-001827 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa 1 kaupunginkanslian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 1 (6) 70 Sosiaalilautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Tea Vikstedtin ym. sähköistä ajanvarausjärjestelmää koskevasta aloitteesta HEL 2011-007003

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) Käsiteltävä tässä kokouksessa 203 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta toimeentulotuen käsittelyaikojen ilmoittamisesta kaupungin verkkosivuilla

Lisätiedot

5. raportointi ja tilitykset.

5. raportointi ja tilitykset. PALVELUKUVAUS HEL 2014-007060 1/20 PERINTÄPALVELUT HELSINGIN KAUPUNGILLE 1. Yleiskuvaus palvelusta Helsingin kaupungin taloushallintopalvelu -liikelaitoksen (jäljempänä Taloushallintopalvelu) tällä tarjouspyynnöllä

Lisätiedot

Näin luet Velallisen ulosottoasiat -tulostetta

Näin luet Velallisen ulosottoasiat -tulostetta Papuri.papunet.net Näin luet Velallisen ulosottoasiat -tulostetta Tässä oppaassa kerrotaan, mitä velka- ja muita tietoja ulosotosta saatavasta tulosteesta löytyy. Voit tilata tulosteen ulosottovirastosta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2013 1 (7) 712 Henkilötietojen verkkojulkaisua koskevat muutokset kaupungin viestinnän ohjeisiin HEL 2013-008170 T 00 04 00 Päätös päätti hyväksyä seuraavat henkilötietojen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 51 OIKAISUVAATIMUS JOHTAVAN YLIHAMMASLÄÄKÄRIN VIRAN TÄYTTÄMISPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2008-116 Esityslistan asia TJA/11 TJA Terveyslautakunta päätti toimitusjohtajan esittämin

Lisätiedot

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuustoaloite kaupungin saatavien perinnän lopettamisesta yksityisten perintätoimistojen kautta

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuustoaloite kaupungin saatavien perinnän lopettamisesta yksityisten perintätoimistojen kautta Kaupunginvaltuusto 33 16.02.2009 Kaupunginhallitus, julkinen 90 02.03.2009 Perusturvalautakunta 32 29.04.2009 Perusturvalautakunta 46 28.05.2009 Kaupunginhallitus, julkinen 246 22.06.2009 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 37 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Harju, puh. 046 877 2591 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2013 1 (6) 3 Henkilötietojen verkkojulkaisua koskevat muutokset kaupungin viestinnän ohjeisiin HEL 2013-008170 T 00 04 00 Päätösehdotus päättänee hyväksyä seuraavat henkilötietojen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (6) 602 Oikaisuvaatimukset osoitteessa Hämeentie 125 A sijaitsevan rakennuksen (Bokvillan) myyntiä koskevasta kiinteistölautakunnan päätöksestä HEL 2012-011159 T

Lisätiedot

Taitoa Kuntaperintä Oy. Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto.

Taitoa Kuntaperintä Oy. Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto. Taitoa Kuntaperintä Oy Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto. Kuntaperintä asiakkaita ovat mm. Kuntasektori Kerava Taivassalo Pyhäranta Inkoo Siuntio Kankaanpää Vihti Utsjoki Laukaa Kyyjärvi Karstula Hamina

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 / EOAK/3379/2017. Viite: vireille tullut kantelu. ASIA: Erääntyneiden kirjastolainojen perintä

PÄÄTÖS 1 / EOAK/3379/2017. Viite: vireille tullut kantelu. ASIA: Erääntyneiden kirjastolainojen perintä PÄÄTÖS 1 / 5 18.9.2018 EOAK/3379/2017 Viite: 15.5.2017 vireille tullut kantelu ASIA: Erääntyneiden kirjastolainojen perintä 1 KANTELU XXXXXXXXX (jälj. kantelija) pyytää oikeusasiamiestä selvittämään, miksi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2013. 31/2013 Laki. saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2013. 31/2013 Laki. saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2013 31/2013 Laki saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 18 päivänä tammikuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 385 V Lainan myöntäminen Tapanilan Urheilutalosäätiölle HEL 2011-010486 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 159 V 26.2.2014, Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite terveyskeskuksen ja kaupunginsairaalan palveluista HEL 2013-009003 T 00 00 03 Päätös päätti esittää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/27 22.04.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/27 22.04.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (5) 452 V 7.5.2014, Kaj / Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite asuntotonttien maanvuokrien uudelleenmäärittämisestä HEL 2014-000571 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2011 1 212 LAUSUNTO ALOITTEESTA EUROPEAN CITIES AGAINST DRUGS - JÄRJESTÖSTÄ EROAMISESTA Terke 2011-690 Esityslistan asia TJA/15 PÄÄTÖS Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2017 1 (6) 464 V 17.5.2017, Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet HEL 2017-003722 T 00 00 02 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. päätti yksimielisesti panna

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1 107 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-4 Esityslistan asia TJA/17 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (5) 470 V Ryj / Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluodon aloite pienituloisimpien maksuttomasta joukkoliikennekortista päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 190 Vuoden 2015 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2015 HEL 2015-005412 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

RAKENNUSLAUTAKUNTA

RAKENNUSLAUTAKUNTA 414 RAKENNUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO KUNTALAISALOITTEESTA (SAKARI ESKELINEN). ALOITE KOSKEE SUOMALAISEN MUOTOILUN EDISTÄMISTÄ MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUN, KAAVOITUKSEN, LUVITUKSEN JA RAKENNUSHANKKEIDEN TOTEUTUKSEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 4 Sairaansijojen ja muiden hoitopaikkojen vahvistaminen vuodelle 2017 HEL 2016-013079 T 06 00 00 Päätös päätti esittelijän ehdotuksen mukaisesti vahvistaa sosiaali-

Lisätiedot

Haastetta suurelle suoraveloittajalle Case Helsingin kaupunki

Haastetta suurelle suoraveloittajalle Case Helsingin kaupunki Haastetta suurelle suoraveloittajalle Case Helsingin kaupunki Taloushallintopalvelu Helsingin kaupungin Taloushallintopalvelu liikelaitos on vuoden 2009 alussa aloittanut kunnallinen liikelaitos, joka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Talousjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Talousjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Saatavien kirjaaminen luottotappioiksi ja eräiden palkkasaatavien poistaminen taseesta HEL 2017-001189 T 02 06 01 00 Päätös n talousjohtaja päätti Taloushallintopalveluiden

Lisätiedot

Forssan kaupungin laskutus- ja perintäohjeet

Forssan kaupungin laskutus- ja perintäohjeet Forssan kaupungin laskutus- ja perintäohjeet Kaupunginhallitus hyväksynyt 23.6.2014 1 Ohjeiden noudattaminen Ellei toisin ole määrätty, on näitä ohjeita noudatettava kaikkien kaupungille kuuluvien tai

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (6) 424 V Stj / Vt Kati Peltolan ym. aloite palvelusetelikokeilun vaikutusten selvittämisestä Pöydälle HEL 2011-008251 T 00 00 03 Päätös päätti panna asian pöydälle.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2018 Kaupunginhallitus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2018 Kaupunginhallitus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2018 Kokousaika 23:10-23:12 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen istuntosali Läsnä Jäsenet Vapaavuori, Jan Kivekäs, Otso Arhinmäki, Paavo Honkasalo, Veronika Pakarinen, Pia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (7) 398 Ryj / Valtuutettu Ilkka Taipaleen aloite maksuttoman joukkoliikenteen kokeilusta HEL 2012-008629 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2010 1 354 30.11.2010 pöydälle pantu asia OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-2387 Esityslistan asia TJA/20 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/7 28.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/7 28.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (5) 386 Lainan myöntäminen Stadionsäätiölle vuosina 2009-2012 toteutetun perusparannushankkeen loppuunsaattamiseen Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/3 28.05.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/3 28.05.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) 118 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) kevätyhtymäkokousta koskevan päätöksen muuttaminen HEL 2012-005995 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto

Lisätiedot

Helsingfors stad Föredragningslista 10/2013 1 (9) Stadsfullmäktige Kj/14 29.5.2013

Helsingfors stad Föredragningslista 10/2013 1 (9) Stadsfullmäktige Kj/14 29.5.2013 Helsingfors stad Föredragningslista 10/2013 1 (9) Beslutshistoria 15.05.2013 147 Bordlades 15.05.2013 HEL 2012-014519 T 00 00 03 Beslut beslutade i enlighet med stadsstyrelsens förslag anse den av ledamoten

Lisätiedot