KHLY - KEKKILÄ- METSÄSTÄJÄLIITTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KHLY - KEKKILÄ- METSÄSTÄJÄLIITTO"

Transkriptio

1 KHLY - KEKKILÄ- METSÄSTÄJÄLIITTO Yhteistyötä Riihimäen Sammalistonsuolla , Hotelli Cumulus, Tampere

2 Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry 2

3 HANKKEEN ALKU 1. Kekkilä kutsui marraskuussa 2013 eri tahoja suunnittelemaan monikäyttöistä virkistysaluekosteikkoa. (mm. Metsästäjät, KHLY, RSLSY, Riihimäen kaupunki) 2. Jo alusta selvää, että metsästys tulisi olemaan osana kosteikon toimintaa. 3. Keväällä 2013 Riihimäen kaupungin valtuustossa aloite Lintutornin rakentamisesta kaupungin keskustan läheisyyteen. -> KHLY esitti tornia Sammalistonsuolle, joten KHLY jo sitoutunut kaupungin pääpuutarhurin (Tero Westerlund) aloitteesta alueelle pystytettiin 6 tekopesää kattohaikaroille (kapunki, Eltel Networks, Sääksisäätiö, Vapo/Kekkilä) Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry 3

4 KHLY:N OSALTA HARKINNANALAISIA KYSYMYKSIÄ YHTEISTYÖHÖN RYHDYTTÄESSÄ 1. Metsästäjien mahdollinen tavoite käyttää lintuyhdistystä hyväksi metsästyksen hyväksyttävyyden tmv. edistämiseen? 2. Metsästyksen laajuus ja mahdollinen vaikutus Sammalistonsuon linnustoon? 3. Miten jäsenistö suhtautuu yhteistyöhön? 4. Yhteistyö metsästäjien kanssa saattaisi tuoda uusia mahdollisuuksia valistuksen, kouluttamisen ym. kautta? 5. Sammalistonsuo KHLY:n paras lintupaikka. KHLY:n Pakko olla mukana hankkeessa ja vaikuttamassa osaltaan alueen kehittämiseen? Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry 4

5 YHTEISTYÖELIMEN, SAMMALISTONSUON KOSTEIKKOTOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN 1. Ensimmäisessä tapaamisessa marraskuussa 2013 Kekkilän johdolla perustettiin Sammalistonsuon kosteikkotoimikunta. 2. Toimikunnan tehtävänä suunnitella kosteikosta mahdollisimman monia palveleva virkistysalue. 3. Toimikunnan edustus: Metsästäjäliitto (puheenjohtajuus), KHLY (sihteeri), RSLSY, kaupunki, paikallinen metsästysseura. 4. Suunniteltiin LEADER-hanketta lintutornin, pitkospuiden ym. rakenteiden toteuttamiseksi. KHLY vastuulliseksi hakijaksi. 5. KHLY:n vastuulla virkistyskäyttösuunnitelma ja metsästäjillä riistanhoitosuunnitelma. Käytännössä molemmista keskusteltiin ja molempia suunniteltiin avoimesti yhdessä Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry 5

6 TILANNE NYT 1. LEADER-hankkeesta luovuttiin, koska VAPO ilmoitti halukkuudestaan kustantaa lintutornin ym. 2. Hanke nyt osittain odotustilassa. Kaupunki ei voinut antaa toimenpidelpaa, koska ELY-keskus totesi, ettei valtatie 54:ltä voida liiaan vilkkaan liikenteen takia ohjata kulkua alueelle. Vaihtoehtoisia ratkaisuja etsitään. 3. Kekkilä kuitenkin kasasi alueelle lintuharrastajille tarkkailukummun, joka palvelee hyvin harrastajia muttei juurikaan houkuttele yleisöä paikalle. 4. Syksyllä alueella järjestetty 5 jahtia. KHLY tehnyt laskennat aina ennen ja jälkeen jahtien eikä jahdeilla ole ollut selkeää vaikutusta linnuston määrään (metsästettävät vesillinnut: sinisorsa, tavi ja telkkä) Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry 6

7 SAMMALISTONSUO SYKSY 2015, linnstonseuranta, vesilinnut/metsästys Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry 7 Sinisorsa Nokikana Telkkä Tavi Haapana Laulujotsen Lapasorsa Heinätavi Jouhisorsa Liejukana Tukkasotka

8 YHTEISTYÖ KONKRETIAN TASOLLA EDELLÄ MAINITUN LISÄKSI 1. Paikallinen metsästysseura vastaa alueen pienpetopyynnistä (minkit ja supikoirat) 2. Yhteiset pönttötalkoot kevättalvella Vuosittain yhteinen tiedote/raportti kosteikon elämästä ja tapahtumista Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry 8

9 KOKEMUKSET YHTEISTYÖSTÄ TOISTAISEKSI / JÄSENISTÖN JA YEISÖN MIELIPITEET 1. Yhteistyö ollut avointa toisten näkemykset huomioivaa. 2. KHLY:n jäsenistön suunnalta ei huomautuksia/valituksia. Yleisesti oltu tyytyväisiä, että ollaan osana hyvän lintupaikan kehittämistä. 3. Ymmärretään, että niin Metsästäjäliitolle kuin Kekkilällekin kyseessä on myös pr-hanke. (mutta niin myös KHLY:lläkin). Henkilötasolla tunnutaan olevan kuitenkin innoissaan kosteikosta kosteikon takia. 4. Jahtitapahtumista ei ole ainakaan julkisesti noussut esille yhtään valitusta. 5. Asiallista mielipiteiden vaihtoa ja tuntu siitä, että erilaisille näkemyksille ollaan vastaanottavaisia Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry 9

10 Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry 10

11 Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry 11

12 Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry 12

13 Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry 13

LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset

LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset RIISTASELVITYS OSANA JOKISUON TURVETUOTANTOALUEEN YVA-MENETTELYÄ Vapo Oy:n tarkoituksena on aloittaa turvetuotanto Kiuruveden Jokisuolla. Ensimmäisenä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Kanta-Hämeen lintutieteellinen Toimintakertomus 1 / 5 yhdistys ry 2013

Kanta-Hämeen lintutieteellinen Toimintakertomus 1 / 5 yhdistys ry 2013 Kanta-Hämeen lintutieteellinen Toimintakertomus 1 / 5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA (42. toimintavuosi) Kanta-Hämeen lintutieteellinen. on yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja kehittää lintuharrastusta,

Lisätiedot

Vesilinnut vuonna 2012

Vesilinnut vuonna 2012 Vesilinnut vuonna 2012 Runsaus ja poikastuotto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja Luonnontieteellinen keskusmuseo käynnistivät vesilintujen laskennan vuonna 1986. Maastolaskennat on nyt tehty 27

Lisätiedot

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006 1 Riistantutkimuksen tiedote 209:1-5. Helsinki 16.8.6 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 6 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime vuoden

Lisätiedot

Riistakannat 2011. Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Riistakannat 2011. Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Riistakannat 2011 Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Riistakannat 2011 seurantojen tärkeimmät tulokset Hirvikannan koko ja vasatuotto 2010 Metsäpeurat 2011 Suurpetojen lukumäärä

Lisätiedot

Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle

Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle Hannu Pöysä Luonnonvarakeskus 1 Vesilintujen pesimäkantojen kehitys 1986-2015 valtakunnallisen seuranta-aineiston mukaan Rintala & Lehikoinen 2015,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) HIMANGAN METSÄTYSSEURA Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet : Himangan kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet

Lisätiedot

Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012

Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012 Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012 Osa Vähäjärven länsipään pienestä naurulokkikoloniasta. Samalla kohdalla osmankäämikössä esiintyy myös viitasammakko. Kuva Pekka Rintamäki.

Lisätiedot

Ravintoketjukunnostus lintuvesien hoidossa? Lintu-kala-hankkeen* tuloksia ja johtopäätöksiä

Ravintoketjukunnostus lintuvesien hoidossa? Lintu-kala-hankkeen* tuloksia ja johtopäätöksiä Ravintoketjukunnostus lintuvesien hoidossa? Lintu-kala-hankkeen* tuloksia ja johtopäätöksiä Mustakurkku-uikku / Jukka Haapala Ilkka Sammalkorpi SYKE/VK Markku Mikkola-Roos SYKE/LK * YM 77 Sammalkorpi,

Lisätiedot

Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna

Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna 1 Riistantutkimuksen tiedote 174:1-6. Helsinki, 10.8.2001. Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskannassa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) KAITURIN ERÄ RY. Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Ruokolahden kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 818. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 818. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä lokakuuta 2001 N:o 818 824 SISÄLLYS N:o Sivu 818 Tasavallan presidentin asetus Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä Pohjoiskalotin koulutussäätiöstä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta /2011 Valtioneuvoston asetus. metsästysasetuksen muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta /2011 Valtioneuvoston asetus. metsästysasetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2011 170/2011 Valtioneuvoston asetus metsästysasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 24 päivänä helmikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015 Lietson Erä ry Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015 Metsästysalue Kiteen kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Kari Havukainen Mika Heikkinen Kaija

Lisätiedot

Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä

Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä Kesäkuun alussa Nuutilanlahden luoteisosassa on avovettä, mutta heinäkuussa vesialueet ovat

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Hallituksen esitykseksi valtion talousarvioksi vuodelle 2018, He 106/2017

Lausuntopyyntö Hallituksen esitykseksi valtion talousarvioksi vuodelle 2018, He 106/2017 LAUSUNTO 1(8) Suomen Metsästäjäliitto - Finlands Jägarförbund r.y. Kinturinkuja 4, PL 91 11101 Riihimäki Valtiovarainvaliokunta, Asunto- ja ympäristöjaosto 11022 EDUSKUNTA Lausuntopyyntö Hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITTO BIRDLIFE SUOMI. Taantuvien vesilintujen tunnistusopas

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITTO BIRDLIFE SUOMI. Taantuvien vesilintujen tunnistusopas SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITTO BIRDLIFE SUOMI Taantuvien vesilintujen tunnistusopas SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITTO BIRDLIFE SUOMI Tervehdykset SINULLA ON KÄSISSÄSI TAANTUVIEN VESILINTUJEN TUNNIS- TUSOPAS, joka on tehty

Lisätiedot

Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä. Jukka Kauppinen 2010

Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä. Jukka Kauppinen 2010 Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä Jukka Kauppinen 2010 Vesilinnuston pitkäaikaisseurantaa ik i Pohjois-Savon järvien linnustokehityksestä on seuranta-aineistoa 1930-luvun puolivälistä alkaen.

Lisätiedot

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004 1 Riistantutkimuksen tiedote 195:1-7. Helsinki 10.8.2004 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta laski viime

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2017 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2017 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) LEPPÄVEDEN METSÄSTYSSEURA Ry TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2017 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet sijaitsevat Laukaan kunnassa, Leppäveden kylässä HALLINTO JA JÄSENET Hallitus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Kuva: Tero Taponen Kosteikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin (koko maa) 100 % 10 12 21 17 70 14 n 90 % 80

Lisätiedot

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005 1 Riistantutkimuksen tiedote 202:1-7. Helsinki 16.8.2005 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime

Lisätiedot

Tällä sopimuksella yhtiö antaa seuralle metsästysoikeuden alla mainituille omistamilleen tiloille sopimuksessa mainituin ehdoin ja rajoituksin.

Tällä sopimuksella yhtiö antaa seuralle metsästysoikeuden alla mainituille omistamilleen tiloille sopimuksessa mainituin ehdoin ja rajoituksin. VAPO (5) METSÄSTYSVUOKRASOPIMUS Vuokranantaja VAPO Oy (jäljempänä yhtiö) Vuokralainen Teerilammen Jahtimiehet Ry Yhteyshenkilöt Vuokranantaja: Jari Mikkonen, PI 38, 9000 Oulu, 0079593 jari.mikkonen@vapo.fi

Lisätiedot

Puolisukeltajasorsat ja sukeltajasorsat eroavat. osa 1 SYYSPUVUSSA

Puolisukeltajasorsat ja sukeltajasorsat eroavat. osa 1 SYYSPUVUSSA Sorsalintujen osa 1 tunnistaminen SYYSPUVUSSA Hämärässä metsästäminen vaatii erittäin kokeneen metsästäjän, jotta pystyisi tunnistamaan lajit pelkästään silhuetin perusteella. Mikä laji on kuvassa? Heinäsorsa

Lisätiedot

KUINKA SUURPETOKANNAT ARVIOIDAAN? Tutkijat, metsästäjät ja riistahallinto yhteistyössä:

KUINKA SUURPETOKANNAT ARVIOIDAAN? Tutkijat, metsästäjät ja riistahallinto yhteistyössä: KUINKA SUURPETOKANNAT ARVIOIDAAN? Tutkijat, metsästäjät ja riistahallinto yhteistyössä: Reijo Orava 6.6.2013 5.6.2013 Suomen riistakeskus 1 Metsästäjät, riistahallinto ja tutkimus yhteistyössä suurpetokantojen

Lisätiedot

Vesilintulaskenta. Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi

Vesilintulaskenta. Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi Vesilintulaskenta Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi 1 1.* Tausta ja tavoitteet Sisävesien pesimälinnuston seuranta Kaksi menetelmää: 1)Pistelaskenta kannanmuutosten

Lisätiedot

Turun Lintutieteellinen Yhdistys ry PL 67 20101 Turku. Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry Martinkatu 5 20810 Turku

Turun Lintutieteellinen Yhdistys ry PL 67 20101 Turku. Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry Martinkatu 5 20810 Turku Turun Lintutieteellinen Yhdistys ry PL 67 20101 Turku Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry Martinkatu 5 20810 Turku Turun hallinto-oikeus PL 32 20101 Turku Asia: Valitus Lounais-Suomen ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Hailuodon Metsästysseura Ry

Hailuodon Metsästysseura Ry Hailuodon Metsästysseura Ry Kevätkokouksessa on päätetty seuraavat rajoitukset metsästyskaudelle 2016-2017. Vesilintujahti Rauhoitusalueet: *Lauttalaiturin ja Sysiperän sekä Koninnokan ja Kyrönperän väliset

Lisätiedot

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen

Lisätiedot

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013 Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. - MAALI-hankkeen osaraportti Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry Lahti 6.. Johdanto Päijät-Hämeen maakuntaliitto tilasi Päijät-Hämeen lintutieteelliseltä

Lisätiedot

HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta

HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Kantosyrjän Erä-Veikot ry Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2018 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Kiteen ja Tohmajärven kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pyhä-Saukko ry Metsästysseura TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Pelkosenniemen kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 55/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016

Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Suomen lintujen uhanalaisuus Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Metso, LC Huuhkaja, EN Kuva: Antti Below Tehtävä Ympäristöministeriö antoi lintutyöryhmälle alkuvuodesta

Lisätiedot

MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pentti Haapahuhta.

MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pentti Haapahuhta. MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Sastamalan ja Kiikoisten kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja

Lisätiedot

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero LINTUHAVAINNOT 1999 ALKAEN 1999 Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero 30.3. Varis Salon keskusta 1 5.4. Käpytikka Halikonlahti/Salo 2 5.4. Peippo Halikonlahti/Salo 3 5.4. Fasaani Halikonlahti/Salo

Lisätiedot

Aseet ja metsästys. Aseet ja vastuullisuus -seminaari, Helsingin messukeskus 13.3.2009

Aseet ja metsästys. Aseet ja vastuullisuus -seminaari, Helsingin messukeskus 13.3.2009 Aseet ja metsästys Aseet ja vastuullisuus -seminaari, Helsingin messukeskus 13.3.2009 Apulaistoiminnanjohtaja Panu Hiidenmies Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund r.y. Metsästys turvallisuus -

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018. Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys Pekka Rintamäki

NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018. Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys Pekka Rintamäki NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018 Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys 2018 Pekka Rintamäki 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä... 5 2. Johdanto... 6 3. Tutkimusalue ja menetelmät...

Lisätiedot

Metsästys ja riistanhoito saaristossa

Metsästys ja riistanhoito saaristossa Metsästys ja riistanhoito saaristossa KALVOSARJA 4 Haapana kuuluu metsästettäviin riistalajeihin. Metsästykseen kuuluu lajintunnistaminen. Sorsilla eri lajien naaraat muistuttavat usein toisiaan. Lisäksi

Lisätiedot

Yhteistyömalleja vesien tilan parantamiseen

Yhteistyömalleja vesien tilan parantamiseen Yhteistyömalleja vesien tilan parantamiseen Projektipäällikkö Riina Rahkila ProAgria Oulu ry / Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Kuva Arto Lehto VYYHTI II -hankkeessa keskeistä Paikallisten kunnostajien tukeminen

Lisätiedot

Metsästysseura Ilo r.y.

Metsästysseura Ilo r.y. Metsästysseura Ilo r.y. TOIMINTASUUNNITELMA 2019 YLEISTÄ Seuratoimintaa pidetään yllä vähintään entiseen tapaan. Jäsenistä pidetään yllä Suomen Metsästäjäliiton jäsenrekisteriä ja huolehditaan rekisteristä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus. Rauman Saarnijärven lintujen syyslevähtäjälaskennat AHLMAN GROUP OY

Varsinais-Suomen ELY-keskus. Rauman Saarnijärven lintujen syyslevähtäjälaskennat AHLMAN GROUP OY Varsinais-Suomen ELY-keskus Rauman Saarnijärven lintujen syyslevähtäjälaskennat 2013 AHLMAN GROUP OY RaporttejA 111/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS RY 1

PÄIJÄT-HÄMEEN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS RY 1 PÄIJÄT-HÄMEEN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS RY 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 Yleistä Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry on vuonna 1970 perustettu maakunnallisella pohjalla toimiva lintutieteellinen

Lisätiedot

Vihreän yrittäjän asialla

Vihreän yrittäjän asialla Vyran strategia 2017-2020 Vihreän yrittäjän asialla Kasvatamme jäsentemme osaamista ja kannattavuutta sekä edistämme viher- ja ympäristörakentamisen kehittymistä. Vihreän yrittäjän asialla Olemme viher-ja

Lisätiedot

Vesilintulaskennat Tausta ja tavoitteet. Suomen riistakeskus: Mikko Alhainen, Olli Kursula Luonnonvarakeskus: Katja Ikonen, Toni Laaksonen

Vesilintulaskennat Tausta ja tavoitteet. Suomen riistakeskus: Mikko Alhainen, Olli Kursula Luonnonvarakeskus: Katja Ikonen, Toni Laaksonen Vesilintulaskennat Tausta ja tavoitteet Suomen riistakeskus: Mikko Alhainen, Olli Kursula Luonnonvarakeskus: Katja Ikonen, Toni Laaksonen 1 5.4.2019 Vesilintulaskennat Päätavoitteena on seurata pesimäkantojen

Lisätiedot

STRATEGIA Suomen Metsästäjäliitto

STRATEGIA Suomen Metsästäjäliitto STRATEGIA 2019-2023 Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Finnish Hunters Association Luonto suuri ihminen pieni. Itsenäistymisen aikoihin Suomen kansa metsästi riistaa ruuaksi ja turkiksiksi.

Lisätiedot

KIRJALLINEN KYSYMYS Poliisilaitoskohtaiset erot ampuma-aseen hankkimislupapäätöksissä. Eduskunnan puhemiehelle

KIRJALLINEN KYSYMYS Poliisilaitoskohtaiset erot ampuma-aseen hankkimislupapäätöksissä. Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS Poliisilaitoskohtaiset erot ampuma-aseen hankkimislupapäätöksissä Eduskunnan puhemiehelle Ampuma-aseen hankkimisluvasta säädetään pääasiassa ampuma-aselain 42,43,44 ja 45 pykälissä.

Lisätiedot

Kotiseutukosteikko Life Life+ Return of Rural Wetlands

Kotiseutukosteikko Life Life+ Return of Rural Wetlands Kotiseutukosteikko Life Life+ Return of Rural Wetlands Life+ info ja työpaja 2014 Mikko Alhainen Erikoissuunnittelija Suomen riistakeskus Piirrokset: Jari Kostet, Tom Björklund, MKJ Kuvat: Mikko Alhainen,

Lisätiedot

Yleensä toukokuun alkupuolella lahti on vapautunut kokonaan jäästä ja siellä kelluu yhä satoja lintuja.

Yleensä toukokuun alkupuolella lahti on vapautunut kokonaan jäästä ja siellä kelluu yhä satoja lintuja. Esko Rajala: Lintueloa Pennalanlahdella (Kuurtanes-Seuran Joulu 2004) Käsikirjoitus (julkaistu) LINTUELOA PENNALANLAHDELLA Pennalanlahti on Kuortaneenjärven eteläisin osa, missä Lapuanjoki laskee järveen.

Lisätiedot

Hailuodon Metsästysseura Ry

Hailuodon Metsästysseura Ry Hailuodon Metsästysseura Ry Hailuodon metsästysseura ry vuosikokouksessa 26.3.2018 päätettiin ottaa käyttöön talkoopisteytys. Talkoopisteitä kerätään aina seuraavalle vuodelle eli vuonna 2018 kerätyt talkoopisteet

Lisätiedot

Hyvä Mehtäkaveri. Vertaistuki ja huolen puheeksi otto hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri -toimintamalli

Hyvä Mehtäkaveri. Vertaistuki ja huolen puheeksi otto hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri -toimintamalli Hyvä Mehtäkaveri Vertaistuki ja huolen puheeksi otto hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri -toimintamalli 28.9.2017 / Marjo Pietikäinen, Maarit Leinonen Meidän pitäisi metsästysseurassa ja kaikkien

Lisätiedot

EDUSKUNNAN VALTIOVARAINVALIOKUNNAN ASUNTO- JA YMPÄRISTÖJAOSTOLLE

EDUSKUNNAN VALTIOVARAINVALIOKUNNAN ASUNTO- JA YMPÄRISTÖJAOSTOLLE EDUSKUNNAN VALTIOVARAINVALIOKUNNAN ASUNTO- JA YMPÄRISTÖJAOSTOLLE Teema: Suomen Metsästäjäliiton ympäristönsuojelutyöt viime vuosina: Pyydettynä kirjallisena lausuntona lausumme seuraavaa: Taustaa: Suomen

Lisätiedot

Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista

Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista 2016-2017 Kangasalan kunta/kaavoitus Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki 2017 1. Johdanto Elokuussa

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com Arvoisat seurat ja seurueet! Metsästys on upea harrastus Suomessa ja erityisesti

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. Julkaisija: Piiritoimisto, osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 Mäntsälä Puhelin 019 -- 6871

Lisätiedot

ERÄILTA. ISO-VALKEINEN Pekka Julkunen

ERÄILTA. ISO-VALKEINEN Pekka Julkunen ERÄILTA ISO-VALKEINEN 23.1.2019 Pekka Julkunen STRATEGIA 2019-2023 Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Finnish Hunters Association Luonto suuri ihminen pieni. Itsenäistymisen aikoihin Suomen

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 600, 601, 610 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro

Lisätiedot

Päijänne Brändiksi Kooste Päijät-Hämeen alueellisen työpajan tuloksista Lahti

Päijänne Brändiksi Kooste Päijät-Hämeen alueellisen työpajan tuloksista Lahti Päijänne Brändiksi Kooste Päijät-Hämeen alueellisen työpajan tuloksista Lahti 16.11.2018 www.aitomaaseutu.fi/hankkeet/paijannebrandiksi Syyskauden työpajasarjaa 3.10. Päijänne-seminaari Korpilahti Painopisteiden

Lisätiedot

Vaikuta Lähivesiin Pori

Vaikuta Lähivesiin Pori Vaikuta Lähivesiin Pori 27.9.2018 Vesistöhankkeet Maaseuturahastossa Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään

Lisätiedot

FRESHABIT LIFE IP LINNUSTON LEPÄILIJÄLASKENNAT: ANSIONJÄRVI JA HATTELMALANJÄRVI (KANTA-HÄME) SEKÄ SAARIOISJÄRVI JA TYKÖLÄNJÄRVI (PIRKANMAA)

FRESHABIT LIFE IP LINNUSTON LEPÄILIJÄLASKENNAT: ANSIONJÄRVI JA HATTELMALANJÄRVI (KANTA-HÄME) SEKÄ SAARIOISJÄRVI JA TYKÖLÄNJÄRVI (PIRKANMAA) Vastaanottaja Vanajavesikeskus Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 7.6.2016 Viite 1510026214 FRESHABIT LIFE IP LINNUSTON LEPÄILIJÄLASKENNAT: ANSIONJÄRVI JA HATTELMALANJÄRVI (KANTA-HÄME) SEKÄ SAARIOISJÄRVI

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain 5 ja 41 :n muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain 5 ja 41 :n muuttamisesta LUONNOS 13.2.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain 5 ja 41 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metsästyslakia muutettavaksi siten, että naakka (Corvus

Lisätiedot

MRL 66 :n mukainen viranomaisneuvottelu Lahden yleiskaavan 2025 ehdotuksesta

MRL 66 :n mukainen viranomaisneuvottelu Lahden yleiskaavan 2025 ehdotuksesta Yleiskaavatyö 2013-2016 Lahden läntisten osien osayleiskaava Y-202 Yleiskaavaehdotus 2016 D/318/10.02.02.00.04/2015 KV 13.6.2016 Liite 8 Tekninen ja ympäristötoimiala Maankäyttö ja aluehankkeet Pöytäkirja

Lisätiedot

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat. v

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat. v Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013 Timo Metsänen Johdanto Artjärven kirkonkylän tärkeä lintualue on järvien, rantaniittyjen, kosteikkojen ja tulvapeltojen muodostama kokonaisuus

Lisätiedot

Valitus koskien Vihdin Vanjärven luonnonsuojelualueen (aluetunnus: YSA202115) perustamispäätöstä, Drno UUS-2005-L-707-251

Valitus koskien Vihdin Vanjärven luonnonsuojelualueen (aluetunnus: YSA202115) perustamispäätöstä, Drno UUS-2005-L-707-251 H E L S I N G I N H A L L I N T O O I K E U D E L L E ASIA: Valitus koskien Vihdin Vanjärven luonnonsuojelualueen (aluetunnus: YSA202115) perustamispäätöstä, Drno UUS-2005-L-707-251 VALITTAJA: Helsingin

Lisätiedot

Mattila-Harjan kyläosasto. Kauriin ja Peuran metsästys

Mattila-Harjan kyläosasto. Kauriin ja Peuran metsästys Mattila-Harjan kyläosasto Kauriin ja Peuran metsästys Metsäkauris : Ei kesäjahtia. Metsästysaika 1.9.2014 31.1.2015. Ajavaa koiraa käyttäen 28.9.2014 31.1.2015. Mattila-Harjan kyläosaston yhteinen saaliskiintiö

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetuksella perustettavat YLI 100 HEHTAARIN KOKOISET LUONNONSUOJELUALUEET (LSA)

Valtioneuvoston asetuksella perustettavat YLI 100 HEHTAARIN KOKOISET LUONNONSUOJELUALUEET (LSA) Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry PL 3000 90014 Oulun yliopisto Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry PL 326 90101 Oulu pohjois-pohjanmaa@sll.fi Metsähallitus / luontopalvelut Ari Meriruoko

Lisätiedot

Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia 2012 2020

Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia 2012 2020 Ympäristöministeriölle LAUSUNTO Viitaten lausuntopyyntöön 12.3.2012 (Dnro YM016:00/2007) Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia 2012 2020 Suomen Metsästäjäliitto kiittää

Lisätiedot

Vastaselitys Finnoon keskuksen alueen asemakaavaa koskevassa valitusasiassa

Vastaselitys Finnoon keskuksen alueen asemakaavaa koskevassa valitusasiassa H E L S I N G I N H A L L I N T O O I K E U D E L L E ASIA: Vastaselitys Finnoon keskuksen alueen asemakaavaa koskevassa valitusasiassa VIITE: Vastaselityspyyntö 28.3.2019 (00445/19/4103). VALITTAJA: Helsingin

Lisätiedot

Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista

Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista 1 Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista Hannu Sarvanne Tein kuluneena keväänä ja kesänä pesimälinnuston seurantalaskentoja Vanhankaupunginlahdella

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2015

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2015 Sivu 1 / 12 Kuivajärven Eränkävijät ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN 2015 Aika klo 10.13-11.27 Paikka Kuivajärventie 195, 89840 Yli-Vuokki (Domnan pirtti) Läsnä Tommi Niskanen puheenjohtaja Mika Karhunen sihteeri Ari

Lisätiedot

TLY on BirdLife Suomen jäsenyhdistys. BirdLife Suomen edustajiston kokouksissa TLY:llä on viisi edustajaa.

TLY on BirdLife Suomen jäsenyhdistys. BirdLife Suomen edustajiston kokouksissa TLY:llä on viisi edustajaa. TURUN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS R.Y. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Toimintavuosi 2012 on Turun Lintutieteellinen Yhdistys ry:n (TLY) 46. toimintavuosi. TLY:n pääasiallisia tehtäviä vuonna 2012 tulevat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2019 1 (5) 197 Hakemus Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle Korkeasaarenluodon luonnonsuojelualueen perustamiseksi HEL 2018-013288 T 11 01 04 Päätös

Lisätiedot

Itäisen Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeät lintualueet Imatra, Parikkala, Rautjärvi ja Ruokolahti MAALI-hankkeen raportti

Itäisen Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeät lintualueet Imatra, Parikkala, Rautjärvi ja Ruokolahti MAALI-hankkeen raportti Itäisen Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeät lintualueet Imatra, Parikkala, Rautjärvi ja Ruokolahti MAALI-hankkeen raportti 14.3.2014 Etelä-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys ry Anniina Kontiokorpi

Lisätiedot

Hankekäsittelyn tietojen julkisuus Case Elävä Kainuu LEADER

Hankekäsittelyn tietojen julkisuus Case Elävä Kainuu LEADER Pirjo Heikkinen Hankekäsittelyn tietojen julkisuus Case Elävä Kainuu LEADER (Leader-ajankohtaispäivät, Helsinki 23.11.2016) Leader-ajankohtaispäivät, Espoo 21.11.2017 Tietojen julkisuus ja tiedon löytäminen

Lisätiedot

Kestävä riistatalous

Kestävä riistatalous Kestävä riistatalous Metsäakatemia 12.5.2016 Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Finnish Hunters Association Metsästysharrastuksen kehittyminen Suomessa 1900-luvun alussa suuret nisäkkäät olivat

Lisätiedot

HE 83/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä elokuuta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta

HE 83/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä elokuuta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi metsästyslakia siten, että naakka lisättäisiin metsästyslain rauhoittamattomien

Lisätiedot

Riistapäivät Vantaa 22.1.2014

Riistapäivät Vantaa 22.1.2014 Riistapäivät Vantaa 22.1.2014 Metsästäjät ja suurpedot Panu Hiidenmies Toiminnanjohtaja Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund r.y. Suurpetometsästyksen mittakaava Suomessa esimerkiksi Noin 2000

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Info Base Oy:n esitteli yritysmainoslaitettaan konsernijaoston kokouksessa

Info Base Oy:n esitteli yritysmainoslaitettaan konsernijaoston kokouksessa Kunnan tervetuloa-kyltti / Infobasen toteuttama mainospyloni Päätökset: Info Base Oy:n esitteli yritysmainoslaitettaan konsernijaoston kokouksessa 16.3.2015. WSP:ltä tilattuja kunnan tervetuloa-opasteita

Lisätiedot

Syyskokous Vivecan sauna

Syyskokous Vivecan sauna Syyskokous 2.11.2018 Vivecan sauna Syyskokouksen asialista 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan

Lisätiedot

KARHUNMETSÄSTYKSEN YHTEISLUPA SÄÄNNÖT ALUEENA JÄMSÄ JA KORPILAHTI.

KARHUNMETSÄSTYKSEN YHTEISLUPA SÄÄNNÖT ALUEENA JÄMSÄ JA KORPILAHTI. Jämsän seudun rhy / V-ML KARHUNMETSÄSTYKSEN YHTEISLUPA SÄÄNNÖT 2017. ALUEENA JÄMSÄ JA KORPILAHTI. YLEISTÄ Alueella on vakiintunut ja voimakkaasti kasvava karhukanta. Karhuhavainnot, myös pentuehavainnot

Lisätiedot

1982 vp. n:o 75. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö

1982 vp. n:o 75. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö 1982 vp. n:o 75 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö Nykyinen metsästyslaki on peräisin vuodelta 1962. Yhteiskunnan eri aloilla tapahtuneen

Lisätiedot

Vertaistuki miesten hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri - toimintamalli

Vertaistuki miesten hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri - toimintamalli Vertaistuki miesten hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri - toimintamalli Asko Keski-Nisula Hyvä mehtäkaveri työryhmän jäsen Kainuun alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja 22.1.2015 A s k o K e

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 600, 601, 610 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja puhelin Sähköposti

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

Tiedote Suurpetojen jälkilaskennasta

Tiedote Suurpetojen jälkilaskennasta Rapo Po3 Hirvitalousalue Tiedote Suurpetojen jälkilaskennasta 19 20.1.2019 Rapo-Po3 Hirvitalousalue käsittää seuraavat Riistanhoitoyhdistykset: Isojoki-Karijoki, Jalasjärven, Jurvan, Kauhajoen, Kurikan,

Lisätiedot

Lataa Lähde linturetkelle! Lataa

Lataa Lähde linturetkelle! Lataa Lataa Lähde linturetkelle! Lataa ISBN: 9789522403179 Sivumäärä: 372 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.58 Mb Helsingin ja lähialueiden linnusto on monipuolinen. Jo Helsingin kantakaupungista löytyy erilaisia

Lisätiedot

JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013

JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013 JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013 Ympäristökonsultointi Jynx Oy Kaarinan kaupungin rakennuttama lintulava on hyvin suosittu retkeilykohde. Kuva: Jynx Oy. Johdanto Kaarinan kaupunki tilasi loppuvuodesta

Lisätiedot

3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA

3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA SULKAVANKYLÄN METSÄSTYSSEURA RY:N KESÄKOKOUS SEURAN MAJALLA SU 12.8.2018 KLO 19.00 TYÖJÄRJESTYS 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI 3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI

Lisätiedot

Kotiseutukosteikko Life Life+ Return of Rural Wetlands

Kotiseutukosteikko Life Life+ Return of Rural Wetlands Kotiseutukosteikko Life Life+ Return of Rural Wetlands Soiden ennallistaminen ja jälkikäytön näkökulma -seminaari Helsinki 15.10.2013 Mikko Alhainen Erikoissuunnittelija Suomen riistakeskus Piirrokset:

Lisätiedot

Outokummussa oli yksi ilveksen pyyntilupa ja se käytettiin heti jahdin alussa. Jahti toteutui yhteisjahtina kaikkien metsästys-seurojen kanssa

Outokummussa oli yksi ilveksen pyyntilupa ja se käytettiin heti jahdin alussa. Jahti toteutui yhteisjahtina kaikkien metsästys-seurojen kanssa Outokummun metsästysyhdistys Ry:n jäsentiedote 1/ 2012 Hyvä Outokummun metsästysyhdistyksen jäsen Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 26.2.2012. Kokouksen alussa palkittiin OMY.n kolme parasta pienpetojen

Lisätiedot

Suomen lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen, Luomus

Suomen lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen, Luomus Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Aleksi Lehikoinen, Luomus aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Tehtävä YM: päivitys vuoden 2015 aikana, lintutyöryhmä vastaa Vastaava myös nisäkkäille Aiemmin luettelo laadittiin

Lisätiedot

SOIDEN KÄYTÖN JA SUOJELUN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNASSA

SOIDEN KÄYTÖN JA SUOJELUN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNASSA SOIDEN KÄYTÖN JA SUOJELUN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNASSA Kommenttipuheenvuoro soidensuojelun täydennysohjelman aloitusseminaarissa 29.1. 2013 Projektipäällikkö Ismo Karhu Ismo Karhu 29.1.2013 Soiden käytön

Lisätiedot

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 1 Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 www.palomies.fi Pöytäkirja Yhdistyksen kevätkokous 28.4.17 Yhdistyksen kevätkokous Aika: 28.4.17 klo 18 alkaen Paikka: Café Pannu, Hallituskatu, 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (VAHINKOPERUSTEINEN POIKKEUSLUPA) - metsästyslain 41 b :n 1 momentin mukaiset ns. vahinkoperusteiset poikkeusluvat

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (VAHINKOPERUSTEINEN POIKKEUSLUPA) - metsästyslain 41 b :n 1 momentin mukaiset ns. vahinkoperusteiset poikkeusluvat Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 300, 345, 370 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro

Lisätiedot

Tampereen Iidesjärven linnustoselvitys 2011

Tampereen Iidesjärven linnustoselvitys 2011 Tampereen Iidesjärven linnustoselvitys Iidesrantaa Nekalan puolelta kuvattuna. Kuva Pekka Rintamäki Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen/ Ympäristönsuojeluyksikkö Pirkanmaan lintutieteellinen

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 8 / 2014 Sivu 1

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 8 / 2014 Sivu 1 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 8 / 2014 Sivu 1 Kokoustiedot Aika 07.10.2014 tiistai klo 18.00-19.30 Paikka Kahvila-ravintola Salmenranta Saapuvilla olleet jäsenet Risto Korhonen, puheenjohtaja Hannu

Lisätiedot

Läntisen Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeät lintualueet Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Savitaipale ja Taipalsaari MAALI-hankkeen raportti

Läntisen Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeät lintualueet Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Savitaipale ja Taipalsaari MAALI-hankkeen raportti Läntisen Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeät lintualueet Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Savitaipale ja Taipalsaari MAALI-hankkeen raportti 14.3.2014 Etelä-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys ry Anniina

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan lintuvedet linnuston tila ja kunnostustarve lintuvesiensuojeluohjelman kohteilla. Harri Kontkanen

Pohjois-Karjalan lintuvedet linnuston tila ja kunnostustarve lintuvesiensuojeluohjelman kohteilla. Harri Kontkanen Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen raportteja 4 2009 Pohjois-Karjalan lintuvedet linnuston tila ja kunnostustarve lintuvesiensuojeluohjelman kohteilla Harri Kontkanen Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

Lisätiedot