Juhani Saari, tutkija OPISKELUN JA KOULUTUKSEN TUTKIMUSSÄÄTIÖ
|
|
- Maria Salminen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KATSAUKSIA AJANKOHTAISIIN OTUKSEN TUTKIMUKSIIN KORKEAKOULUTUKSEN SAAVUTETTAVUUDESTA Juhani Saari, tutkija OPISKELUN JA KOULUTUKSEN TUTKIMUSSÄÄTIÖ
2 Aikaisempia ja nykyisiä hankkeita Otuksessa Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016 Otus mukana tiedonkeruun toteutuksessa. Korkeakoulujen saavutettavuus 2015 tutkimus Laadullinen kyselytutkimus Erityisiä urapolkuja -tutkimus: ADHD/Aspergerin omaavien koulutus- ja urapolut Julkaistu tutkimus (Villa & Lavikainen 2015) sekä vertaistuellinen tarinajulkaisu (Villa 2015) Hitaasti, mutta varmasti? Saavutettavuuden edistyminen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa luvulla. (2012)
3 Esityksen rakenne Opiskelijabarometri 2016 kartoitti valtakunnallisesti opiskelijoiden kokemuksia opiskeluympäristön fyysisestä ja sosiaalisesta saavutettavuudesta: A) Koettu hyvinvointi: Miten erityistä tukea tarvitsevat kokevat hyvinvointinsa tason ja kuinka hyvinvointierot selittävät opiskelutyytyväisyyttä? B) Koettu opiskeluympäristön saavutettavuus: Erityistä tukea tarvitsevien ja muiden kokemuksia opiskeluympäristön saavutettavuudesta C) Erityisteemana korkeakoulutuksen digitalisaatio: Eroaako erityistä tukea tarvitsevien kokemus digitaalisista oppimisympäristöistä suhteessa muihin?
4 Tiedonkeruun toteutus Korkeakouluittain ositettu otanta, jolla tavoiteltiin paikkakuntakohtaista vertailtavuutta (pyrittiin noin opiskelijan otokseen suurimmilta paikkakunnilta). Kyselyyn vastasi 2401 AMK- ja 2969 YO-opiskelijaa, vastausprosentti 22,9 (vertailukelpoinen vastausprosentti 26,8 (yo); 21,9 (amk)) Huom: Kyselytutkimuksen edustavuuden kannalta tärkeä tiedostaa tutkittavan ilmiön suhde vastauskatoon! Ongelma erityisesti tilanteissa, jolloin tutkimuskohteena oleva ilmiö selittää kyselyn vastausaktiivisuutta (Groves 2006; Stoop 2005)
5 Erityisen tuen tarpeen tunnistaminen aineistosta Opintoja merkittävästi vaikeuttava terveydellinen haitta tai erityisryhmään kuuluminen: 60,0% 50,0% 40,0% 30,0% 20,0% 10,0% 0,0% On ollut tilapäinen haitta, joka ei vaikuta enää (N = 456) Kyllä, opintoja joissain määrin vaikeuttava (N = 821) Kyllä, opintoja merkittävästi vaikeuttava (N = 131) 14,0% 12,0% 10,0% 9,8% 8,0% 9,0% 6,0% 18,5% 4,0% 16,0% 2,0% 2,1% 3,9% 0,0% AMK YO Vammaisuus tai pitkäaikaissairaus (N = 198) Oppimisvaikeudet (N = 240) 5,8% 5,1% 3,5% 4,0% AMK YO
6 Erityistuen tarpeen tunnistaminen jatkoanalyyseihin Työmääritelmä: Tarkasteltavat erityisryhmät tunnistettiin yhdistämällä edellisiä avainkysymyksiä koskeva tieto: Ei mikään (N = 4174) Oppimisvaikeus, pitkäaikaissairaus tai pieneksi koettu haitta (N = 788) Vakavaksi koettu haitta tai molemmat: oppimisvaikeus ja sairaus (N = 320) 16 % 7 % 77 %
7 OSA 1: KOETTU HYVINVOINTI
8 Warwick-Edinburgh Mental Well-being Scale (WEMWBS) Positiivisen mielenterveyden (itsearviointiin perustuva) mittari ensimmäistä kertaa mukana Opiskelijabarometrissa. Keyes ym. (2012): Hyvä positiivinen mielenterveys suojaa opiskeluvaikeuksilta riippumatta siitä, kärsiikö opiskeljia mielenterveysongelmasta.
9 Vahvoja assosiaatioita erilaisiin toimintakyvyn ja osallisuuden mittareihin Pearsonin (ei-parametrinen) korrelaatio kiinnostaviin avainmuuttujiin Tulevaisuusodotukset: Pearsonin korrelaatio Osallisuus Pearsonin korrelaatio Mitä ajattelet valmistumisen jälkeisestä tulevaisuudestasi?,489 ** Vaikutusmahdollisuudet oman korkeakoulusi tai,223 ** oppilaitoksesi asioihin Pystyykö vaikuttamaan omaan elämäänsä,488 ** Oppilaitoksen viestintä on avointa ja toimivaa,196 ** Työttömyyden pelko,296 ** Miten kuvaisit omaa taloudenhallinnan- ja rahankäyttötaitojasi?,222 ** Aktiivinen kansalaisuus Koko yhteiskuntaa koskeviin asioihin,234 ** Opinnot Kuinka todennäköisesti äänestät kevään 2017,127 ** kunnallisvaleissa? Kuinka vaikeaa tai helppoa sinun on selvitä opinnoissasi,415 ** Kuinka kiinnostunut olet politiikasta? -,031 * eteen tulevista merkittävistä ongelmista? Olen innoissani opiskelusta,352 ** Kuinka tyytyväinen olet opintojesi etenemiseen suhteessa,333 ** Turvallisuuden tunne omiin tavoitteisiisi? Kuinka tyytyväinen olet omalta oppilaitokseltasi (tiedekunta,,249 ** Koetko olosi turvalliseksi oppilaitoksessasi?,192 ** korkeakoulu tai laitos) saamaasi opetukseen ja tukeen? Opintoni ovat edenneet tavoitteiden mukaisesti,136 ** Koetko nykyisen asumisympäristösi turvalliseksi?,230 **
10 Koettu hyvinvointi Koetun hyvinvoinnin jakauma tarkasteluluokissa (3). Katkoviiva kuvaa aineiston keskiarvoa Oikealle puolelle jää: 68 prosenttia Tilastollisen efektin koko: 0,269 (merkittävä) 41 prosenttia 32 prosenttia
11 Positiivinen hyvinvointi kompensoi joissain määrin erityistuen tarvitsijoiden opiskelutyytyväisyyden vajeita Positiivisen hyvinvoinnin yhteys opiskelutyytyväisyyteen (0-10) erityistuen tarpeen luokissa: Koettu hyvinvointi (pisteet mediaanista poikki) Opintojen etenemiseen Omaan oppimiseen Saamaasi tukeen? Ei mikään Alle 22 6,82 6,49 6,12 Yli 22 7,92 7,65 7,07 Oppimisvaikeus, pitkäaikaissairaus tai pieneksi koettu haitta Vakavaksi koettu haitta tai molemmat: oppimisvaikeus ja sairaus Alle 22 5,91 6,04 5,73 Yli 22 7,39 7,25 6,75 Alle 22 4,62 5,75 5,54 Yli 22 6,22 6,94 5,34
12 Toimeentulon kokemus Miten käytettävissäsi olevat rahat riittivät viimeksi kuluneen vuoden (12 kk) aikana? Tulin hyvin toimeen Tulin toimeen, kun elin säästäväisesti Toimeentuloni oli niukkaa ja/tai epävarmaa VAKAVAKSI KOETTU HAITTA TAI MOLEMMAT: OPPIMISVAIKEUS JA SAIRAUS 16,5% 42,7% 40,8% OPPIMISVAIKEUS, PITKÄAIKAISSAIRAUS TAI PIENEKSI KOETTU HAITTA 27,8% 45,7% 26,5% EI MIKÄÄN 39,0% 43,5% 17,5%
13 OSA 2: SAAVUTETTAVUUS OPETUKSESSA JA VAPAA-AJAN TOIMINNASSA
14 Sosiaalinen hyvinvointi 1 Erityisen tuen tarvitsijoiden kokemus eroaa muista varsin merkittävästi: Eri mieltä väitteen Tunnen kuuluvani oman alan opiskelijoiden yhteisöön suhteen 60,0% 50,0% 40,0% 30,0% 20,0% 10,0% 0,0% 12,0% 10,8% 5,3% Ei mikään 13,6% 14,4% 16,5% 25,9% 12,4% 12,7% Oppimisvaikeus, pitkäaikaissairaus tai pieneksi koettu haitta Vakavaksi koettu haitta tai molemmat: oppimisvaikeus ja sairaus Täysin eri mieltä Vahvasti eri mieltä Jokseenkin eri mieltä
15 Sosiaalinen hyvinvointi 2 Erityisen tuen tarpeessa olevat kokevat itsensä myös muita useammin yksinäisiksi 45,0% 40,0% 35,0% 30,0% 25,0% 20,0% 15,0% 10,0% 5,0% 0,0% Kyllä, jatkuvasti Ei mikään Yksinäisyyden kokemus Kyllä, usein Joskus En juurikaan En lainkaan Oppimisvaikeus, pitkäaikaissairaus tai pieneksi koettu haitta Vakavaksi koettu haitta tai molemmat: oppimisvaikeus ja sairaus 90,0% 80,0% 70,0% 60,0% 50,0% 40,0% 30,0% 20,0% 10,0% 0,0% 78,8% Ei mikään Läheisen keskustelutuki 62,8% 16,6% 26,7% 4,6% Kyllä Ehkä En 10,5% Oppimisvaikeus, pitkäaikaissairaus tai pieneksi koettu haitta Vakavaksi koettu haitta tai molemmat: oppimisvaikeus ja sairaus
16 Erilaiset oppimisen tavat Vastausjakauma väitteeseen: Erilaiset oppimisen tavat otetaan korkeakoulussani huomioon Täysin eri mieltä 2 3 Ei samaa eikä eri mieltä 5 6 Täysin samaa mieltä VAKAVAKSI KOETTU HAITTA TAI MOLEMMAT: OPPIMISVAIKEUS JA SAIRAUS 13,9% 23,7% 21,0% 28,2% 7,0% 1,1% OPPIMISVAIKEUS, PITKÄAIKAISSAIRAUS TAI PIENEKSI KOETTU HAITTA 13,6% 20,7% 23,6% 24,0% 12,9% 3,0% EI MIKÄÄN 5,9% 17,3% 23,4% 31,5% 15,9% 5,1%
17 Tukea tarvitsevat kokevat tilojen esteellisyyden muita useammin ongelmana: Oppilaitoksen tilat ovat fyysisesti esteettömiä ja saavutettavia (niihin on helppo kulkea ja olla niissä) Täysin eri mieltä Täysin samaa mieltä VAKAVAKSI KOETTU HAITTA TAI MOLEMMAT: OPPIMISVAIKEUS JA SAIRAUS 8,6% 11,1% 20,7% 17,7% 29,2% 10,6% OPPIMISVAIKEUS, PITKÄAIKAISSAIRAUS TAI PIENEKSI KOETTU HAITTA 5,8% 8,4% 15,4% 30,4% 26,6% 11,9% EI MIKÄÄN 7,1% 16,0% 26,9% 31,1% 15,0%
18 Opiskelijoiden kokemus vapaa-ajan järjestöjen saavutettavuudesta Kokemus järjestöjen saavutettavuudesta on yhteydessä erityistuen tarpeeseen: Täysin eri mieltä 2 3 Ei samaa eikä eri mieltä 5 6 Täysin samaa mieltä VAKAVAKSI KOETTU HAITTA TAI MOLEMMAT: OPPIMISVAIKEUS JA SAIRAUS 8,7% 10,1% 29,0% 29,6% 13,1% 5,7% OPPIMISVAIKEUS, PITKÄAIKAISSAIRAUS TAI PIENEKSI KOETTU HAITTA 8,8% 13,4% 26,8% 21,3% 18,3% 8,4% EI MIKÄÄN 3,8% 9,5% 26,6% 25,4% 21,4% 11,7%
19 Liikuntapalveluiden saavutettavuus Kuinka helpoksi koki liikunnan aloittamisen korkeakoululiikunnan palveluissa: Erittäin helpoksi Helpoksi Hankalaksi Erittäin hankalaksi En käytä palveluja VAKAVAKSI KOETTU HAITTA TAI MOLEMMAT: OPPIMISVAIKEUS JA SAIRAUS 7,9% 29,7% 11,0% 47,5% OPPIMISVAIKEUS, PITKÄAIKAISSAIRAUS TAI PIENEKSI KOETTU HAITTA 12,1% 23,9% 7,7% 51,8% EI MIKÄÄN 13,0% 27,1% 7,9% 49,5%
20 OSA 3: ERITYISRYHMÄT JA KOULUTUKSEN DIGITALISAATIO
21 Koulutuksen digitalisaatio Opiskelijabarometrissa Koulutuksen digitalisaatio ensimmäistä kertaa mukana erityisteemana Opiskelijabarometrissa: - Opiskelijoiden kokemus omista digivalmiuksistaan - Kokemus digitaalisten työkalujen ja oppimisympäristöjen käytöstä osana omia opintoja sekä korkeakoulussa yleisesti - Kuinka paljon opiskelijat hyödyntävät erilaisia digitaalisia opiskelualustoja
22 Viimeaikaista keskustelua Koulutuksen digitalisaation yhtenä tavoitteena Suomessa ja maailmalla on pidetty koulutuksen saavutettavuuden parantamista erityisryhmien keskuudessa: Blackhurst A. E. (2005). Historical perspective about technology applications for people with disabilities. In Edyburn D., Higgins K., Boone R. (Eds.), Handbook of special education research and practice (pp. 3 29). Whitefish Bay, WI: Knowledge by Design.
23 Ei mikään Lievä Vakava Ei mikään Lievä Vakava Ei mikään Lievä Vakava Ei mikään Lievä Vakava Ei mikään Lievä Vakava Ei mikään Lievä Vakava Ei mikään Lievä Vakava Ei mikään Lievä Vakava Ei mikään Lievä Vakava Digitaalisten opiskelutyökalujen saavutettavuus ei näyttäisi erottelevan juurikaan erityisryhmiä Kuinka usein vastaaja hyödyntää opinnoissaan seuraavia oppimisalustoja: 100,0% 90,0% 80,0% 70,0% 60,0% 50,0% 40,0% 30,0% 20,0% 10,0% 0,0% Oppimisalustat (0,081) E-kirjat (0,025) Videopalvelut (0,017) Viestipalvelut (0,087) Somepalvelut (0,031) Kommenttien jako (0,021) Simulaatiot ja pelit (0,025) MOOCit (0,031) Wiki- ja/tai blogipalvelut (esim. Blogger, Confluence) (0,036) Päivittäin Viikoittain Kuukauittain
24 Digitalisaatio 1 Digitaalisia laitteita tulisi hyödyntää opetuksessa nykyistä enemmän Täysin eri mieltä Täysin samaa mieltä VAKAVAKSI KOETTU HAITTA TAI MOLEMMAT: OPPIMISVAIKEUS JA SAIRAUS 8,4% 12,4% 22,9% 18,9% 14,6% 16,3% OPPIMISVAIKEUS, PITKÄAIKAISSAIRAUS TAI PIENEKSI KOETTU HAITTA 7,1% 14,1% 26,3% 24,1% 11,5% 13,0% EI MIKÄÄN 6,5% 13,0% 26,3% 22,6% 16,5% 11,4%
25 Digitalisaatio 2 Oppilaitokseni digitaaliset työvälineet soveltuvat hyvin niihin opiskelutöihin, joihin niitä tarvitsen Täysin eri mieltä Täysin samaa mieltä VAKAVAKSI KOETTU HAITTA TAI MOLEMMAT 12,5% 20,7% 22,6% 22,8% 15,1% OPPIMISVAIKEUS TAI PIENEKSI KOETTU HAITTA 7,7% 15,3% 25,2% 24,1% 22,3% EI MIKÄÄN 5,7% 16,5% 23,3% 27,4% 24,1%
26 KIITOS! (Muistakaa napata itsellenne Erityisiä urapolkuja tarinajulkaisu!)
Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa
Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa Johanna Korkeamäki, VTM, tutkija, Kuntoutussäätiö 3.2.2014 1 Oppimisvaikeuksien yleisyys eri koulutusasteilla Itseraportoituja vaikeuksia koulunkäynnissä
KENELLE PAHOINVOINTI KASAUTUU? Korkeakouluopiskelijoiden pahoinvointi Opiskelijabarometrissa
KENELLE PAHOINVOINTI KASAUTUU? Korkeakouluopiskelijoiden pahoinvointi Opiskelijabarometrissa Elina Lavikainen Kehittämispäällikkö, tutkija Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Terveyden edistämisen
OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi. Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos
OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos Jyväskylän yliopiston linjaukset opetussuunnitelmiin ja opetusohjelmiin lukuvuosille 2017-2020
Työssäkäyvä opiskelija haastaa ammattikorkeakoulun pedagogiikan ja rakenteita Joustavat opintopolut ja opinnollistaminen
Työssäkäyvä opiskelija haastaa ammattikorkeakoulun pedagogiikan ja rakenteita Joustavat opintopolut ja opinnollistaminen 28.3.2017 29.3.2017 1 liisa.vanhanen-nuutinen@haaga-helia.fi hannu.kotila@haaga-helia.fi
Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia
Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden
YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista
YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden
Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus
Opiskelukysely 2017 Perustutkintokoulutus Vastaajia 265 Opiskelukysely 2017 Opiskelukyselyn kohderyhmänä olivat perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat aloittaneet nykyiset opintonsa 2015-2016. Kysely oli
Ohjaus ja opintojen eteneminen: ajankäyttö, opintoihin kiinnittyminen ja
Ohjaus ja opintojen eteneminen: ajankäyttö, opintoihin kiinnittyminen ja tulevaisuusorientaatio Kuvallinen aloitussivu, tavoitteellisella kuvan koko 230 x 68 mm opintopolulla Penttinen, Kosonen, Annala
Mikä edistää vertaisten, kokemusasiantuntijoiden ja vapaaehtoisten hyvinvointia?
Mikä edistää vertaisten, kokemusasiantuntijoiden ja vapaaehtoisten hyvinvointia? MIPA työpaja 11.4.2018, DIAK, Helsinki Jukka Valkonen Suomen Mielenterveysseura Tutkimuksen tausta ja tutkimusasetelma Osahankkeen
Mikä järjestöjen toiminnassa vahvistaa osallistujien hyvinvointia?
Mikä järjestöjen toiminnassa vahvistaa osallistujien hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena - miniseminaari 20.11.2018 Mielenterveysmessut, Helsinki Jukka Valkonen Suomen Mielenterveysseura
Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen
Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %
OPISKELIJASTA YRITTÄJÄKSI. Ydintuloksia selvityksestä Opiskelijayrittäjyys suomalaisissa korkeakouluissa lukuvuonna 2014 2015
OPISKELIJASTA YRITTÄJÄKSI Ydintuloksia selvityksestä Opiskelijayrittäjyys suomalaisissa korkeakouluissa lukuvuonna 2014 2015 OPISKELIJASTA ON YRITTÄJÄKSI Suomalaisnuorten kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja. Terttu Salonen
JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja Terttu Salonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T... 2 10TUJohdantoU10T...
Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista
Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville
Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta
Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi 2018 Marianne Hietaranta Ruoka-apukyselyn tarkoitus ja vastaajat Mitä haluttiin tutkia? Keitä ruoka-avussa käy? Millaisia ovat näiden ihmisten kokemukset omasta terveydestä
FC WILD Tyytyväisyyskysely
FC WILD Tyytyväisyyskysely 2015 26.04.2015 Yleistä/taustaa Tyytyväisyyskysely järjestettiin neljättä kertaa. Kyselyn tavoitteena on saada kuuluviin kentän ääni, jotta seura pystyy ottamaan jäsenistön toiveet
NUUDELEITA VUOKRAYKSIÖSSÄ?
NUUDELEITA VUOKRAYKSIÖSSÄ? Korkeakouluopiskelijoiden elämäntilanteet ja toimeentulo Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Juhani Saari, tutkija Elina Lavikainen, kehittämispäällikkö, tutkija KYSYMYKSET
Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia
Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Euroopan sosiaalirahaston TL 5:n hankkeiden asiakkaille suunnattu kyselytutkimus (2017) Lars Leemann & Anna Keto-Tokoi
FC WILD Tyytyväisyyskysely 2014 24.04.2013
FC WILD Tyytyväisyyskysely 214 24.4.213 Yleistä/taustaa Tyytyväisyyskysely järjestettiin kolmatta kertaa Kyselyn tavoitteena on saada kuuluviin kentän ääni, jotta seura pystyy ottamaan jäsenistön toiveet
Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Espoo. Joulukuu 2016
Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely 016 Espoo Joulukuu 016 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen
Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Helsinki. Joulukuu 2016
Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely 201 Helsinki Joulukuu 201 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,
Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa
Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely Luovin ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden huoltajille
SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA
SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA Tervetuloa vastaamaan kyselyyni, jossa selvitän hevostalousoppilaitosten opetushenkilöstön kiinnostusta sosiaalisen median
AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta
AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta M/S Mariella 4.5.2017 Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry Maiju Korhonen #AMIS2016 Mikä on AMIS-tutkimus? Miten aineistonkeruu toteutettiin? Mitkä
Flippausta 3 korkeakoulun opiskelijoille
Pedaforum 2018 16.8.2018 Erkki Pesonen, yliopistonlehtori, Erkko Sointu tutkijatohtori Flippausta 3 korkeakoulun opiskelijoille UEF // University of Eastern Finland What is coming? Opintojakson sisältö
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Kokeile ja kehitä -seminaari 7.11
Kokeile ja kehitä -seminaari 7.11 Miten ohjaustilanteissa voidaan tunnistaa hyvinvoinnin ja opinnoissa onnistumisen yhteys? Arto Saloranta TOTEEMI TOIMIJUUS Itsesäätely Itseohjautuvuus Vastuunotto Päätöksentekokyky
Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa
Terveys- ja hyvinvointivaikutukset seurantatutkimuksen (29 212) valossa -kokeilun arviointitutkimuksen päätösseminaari 26.11.213 Seurantatutkimus 29 212: Tavoite: kokeilun vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin
RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille
RAY TUKEE BAROMETRI 2016 Tietoa järjestöille MIKÄ RAY TUKEE -BAROMETRI ON? Raha-automaattiyhdistyksen suunnittelema RAY tukee -barometri on erityyppisten järjestöjen ja avustuskohteiden kohderyhmille suunnattu,
EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT
EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...
Päättökysely 2018 tulokset
Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä huhti-toukokuussa 2018 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun
Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM
Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti
TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet
TAUSTATIEDOT Tervetuloa kehittämään ammatillisen koulutuksen digitalisaation tulevaisuutta! Kyselyllä saadaan tietoa siitä, kuinka digitalisaation vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan
Toteemi Hyvinvointi ja tulevaisuususko
Toteemi Hyvinvointi ja tulevaisuususko Miten tunnistat opiskelijan kannalta olennaiset asiat? Miten osaisit tukea hänen ammatillista kasvuaan asiantuntijana kohti työelämää? 22.3.2018 Arto Saloranta 1
Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki
Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0
KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU
KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu
KORKEAKOULULIIKUNNAN BAROMETRI
KORKEAKOULULIIKUNNAN BAROMETRI 22.5.2014 AGENDA Keskeiset tulokset aihepiireittäin Osa 1: korkeakoululiikunnan suositusten toteutuminen Osa 2: Korkeakouluopiskelijoiden liikuntasuhde Huomioita prosessin
Avoin toimintakulttuuri. SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen
Avoin toimintakulttuuri SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen 6.11.2018 Avoimuus on luonteva osa elämäämme Jaamme vapaaehtoisesti omaa henkilökohtaista elämäämme verkossa mm. somen kautta Osaamme valita, osaamme
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet M/S Soste-risteily 5.10.2016 Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma
Tausta tutkimukselle
Näin on aina tehty Näyttöön perustuvan toiminnan nykytilanne hoitotyöntekijöiden toiminnassa Vaasan keskussairaalassa Eeva Pohjanniemi ja Kirsi Vaaranmaa 1 Tausta tutkimukselle Suomessa on aktiivisesti
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti SoTe-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja.
JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti SoTe-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja Sami Jussinmäki Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...
Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén
Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa 1 15.12.2017 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat
Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa
Kysely huoltajille 2019 Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely Luovin ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden
TOTEUTUS: RAHOITTAJA: OHJAUSRYHMÄ: LISÄKSI:
MIKÄ AMISBAROMETRI? Laajin ammattiin opiskelevista tehty toistettava tiedonkeruu Koko Suomen ja kaikki alat kattava verkkokysely Tulokset kaikkien nähtävillä verkossa amisbarometri.fi #amisbarometri #aitoamis
TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018
Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi
Digitalisaatio koulun arjessa - arviointityökaluja ja tutkimustietoa
Digitalisaatio koulun arjessa - arviointityökaluja ja tutkimustietoa ERIKA TANHUA-PIIROINEN TAMPEREEN YLIOPISTON VIESTINTÄTIETEIDEN TIEDEKUNTA TRIM-TUTKIMUSKESKUS Agenda: Miksi arviointityökaluja tarvitaan
JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja.
JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja Jenni Sanisalo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä...
Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia
Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Arja Kurvinen & Arja Jolkkonen Karjalan tutkimuslaitos NÄKÖKULMIA OSALLISTAVAAN TYÖLLISYYSPOLITIIKKAAN JA SOSIAALITURVAAN - Pohjois-Karjalan
Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Joulukuu 2016
Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely 01 Joulukuu 01 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.
Oppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen. - Kiinnittymismittarin pilottivaiheen tarkastelua Sirpa Törmä/ CC1-projekti/Tay
Oppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen - Kiinnittymismittarin pilottivaiheen tarkastelua Sirpa Törmä/ CC1-projekti/Tay Kiinnittymismittari Tutkimusperustainen kysely oppimisen ja toimintakäytäntöjen
Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle
Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle Anne Mähönen 15.9.2016 SISÄLTÖ OPISKELIJAPALVELUT... 1 1. Tiedätkö, kuinka saat tarvittaessa
Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2013
Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2013 Jäsentyytyväisyyskyselyn toteutus 2013 Kohderyhmän muodostivat kauppakamareiden luottamushenkilöt sekä jäsenyhteisöiden yhteyshenkilöt. Kyselyyn osallistui
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Paavo Nisula Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä mieltä olet
Järjestöjen toimintoihin ja palveluihin osallistuneiden kokemukset ja hyvinvointi MIPA tutkimusseminaari
Järjestöjen toimintoihin ja palveluihin osallistuneiden kokemukset ja hyvinvointi MIPA tutkimusseminaari 4.4.217 Vanhempi tutkija, Tuuli Pitkänen A-klinikkasäätiö Pitkänen 216 1 Pitkänen 217 2 Päihde-
Please note! This is a self-archived version of the original article. Huom! Tämä on rinnakkaistallenne.
Please note! This is a self-archived version of the original article. Huom! Tämä on rinnakkaistallenne. To cite this Article / Käytä viittauksessa alkuperäistä lähdettä: Lehto, T. 2017. Korkeakoulujen
Aloituskysely 2016 tulokset
Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus Vastaajia 474, vastausprosentti 80 % Aloituskyselyn toteutus syksyllä 2016 Aloituskysely toteutettiin Luovissa syyskuussa. Kyselyyn kohderyhmänä olivat syksyllä 2016
OMA VÄYLÄ Neuropsykiatrinen kuntoutus nuorille aikuisille. Tutkimus kuntoutuspalvelusta. Kaija Appelqvist-Schmidlechner Erikoistutkija, FT, dosentti
OMA VÄYLÄ Neuropsykiatrinen kuntoutus nuorille aikuisille Tutkimus kuntoutuspalvelusta Kaija Appelqvist-Schmidlechner Erikoistutkija, FT, dosentti Tutkimuksen mielenkiinnon kohteena 1. Kuntoutuksen toteutus
Kysely oppimisvaikeuksien ja mielenterveyden ongelmista (KOMO) kuntoutuksen arvioinnin tukena
Kysely oppimisvaikeuksien ja mielenterveyden ongelmista (KOMO) kuntoutuksen arvioinnin tukena Kuntoutuspäivät 2018 Kuntoutussäätiö Pakarituvantie 4-5, Malminkartano, Helsinki Mila Gustavsson-Lilius Terveyspsykologian
JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO
JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen raportti Niina Lampi & Juha Salmi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T... 2 10TUJohdantoU10T...
Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia.
Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia. Osallisuus ja toimijuus Järjestöjen työn merkitys ja vaikuttavuus
Työn opinnollistaminen ammattikorkeakoulussa. Liisa Vanhanen-Nuutinen
Työn opinnollistaminen ammattikorkeakoulussa Korkeakouluopiskelijoiden työssäkäynti Opintojen aikainen työssäkäynti on vakiintunutta, 50-60 % kaikista korkeakouluopiskelijoista (Tilastokeskuksen aineistot
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet M/S Soste-risteily 5.10.2016 Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma
Campus Conexus Marita Mäkinen & Johanna Annala. Tampere 28.1. 2011 Opintoasiainpäälliköiden talvipäivät
Korkeakouluopintoihin kiinnittyminen yksilön ja yhteisön asia Campus Conexus Marita Mäkinen & Johanna Annala Tampere 28.1. 2011 Opintoasiainpäälliköiden talvipäivät University connecting people? Campus
Opiskelijoiden yksinäisyys ja keinoja sen helpottamiseksi
Opiskelijoiden yksinäisyys ja keinoja sen helpottamiseksi Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja, Seinäjoki, 17. 18.2.2016 Leena Tuuttila ja Päivi Kohta 1 Nyyti ry Perustettiin 22.11.1984 Helsingin
JUPINAVIIKOT Palauteraportti Kulttuuriala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Pekka Mannermaa. Opiskelijakunta JAMKO
JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Kulttuuriala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Pekka Mannermaa Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 2 Johdanto 3 Palautteiden
Sijoittumisen yhteisseuranta
Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen
OPISKELUHYVINVOINTITYÖ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA. Heini Pietilä 11.4.2012 1
OPISKELUHYVINVOINTITYÖ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA Heini Pietilä 11.4.2012 1 HYVINVOINTITYÖN TAVOITE Tavoitteena on edistää opiskelijan terveyttä ja opiskelukykyä sekä opiskeluyhteisöjen hyvinvointia
Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja
Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
POSITIIVISEN MIELENTERVEYDEN MITTARI. Esa Nordling
POSITIIVISEN MIELENTERVEYDEN MITTARI Esa Nordling 4.12..2018 MIELENTERVEYS Mielenterveys on psyykkisen hyvinvoinnin tila, jossa ihminen ymmärtää oman potentiaalinsa, selviytyy normaaleista stressitilanteista,
RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN
RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN Nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyden edistämisen toimenpideohjelma NYYTI RY:N VAIKUTTAMISEN STRATEGIA Nyyti ry on vuonna 1984 perustettu nuorten ja opiskelijoiden
Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta. Korkeakoulujen kv-kevätpäivät Kaisu Piiroinen
Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta Korkeakoulujen kv-kevätpäivät 10.5.2017 Kaisu Piiroinen 1 2 3 4 http://uutismaailma.com/wpcontent/uploads/2016/03/vok-raportti_21.03.2016.pdf 5 Turvapaikanhakijoiden
Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/
TUTKINTOTYYTYVÄISYYS TYÖURAN NÄKÖKULMASTA YLIOPISTO-OPINTOJEN KEHITTÄMÄT VALMIUDET SUHTEESSA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava, Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuukka Kangas,
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala Julkinen Niina Lampi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä mieltä olet
Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja
Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Yliopistojen kandipalaute
Yliopistojen kandipalaute Helena Rasku-Puttonen Korkeakoulujen KOTA-seminaari 17.9.2014 Taustaa Opiskelijoiden aloitteesta v. 2008; useita työryhmiä Palautekyselyiden kartoitus: Opiskelijoiden osallistaminen
Opiskelijoiden toimijuus yliopisto-opinnoissa: valtasuhteita, osallistumisaktiivisuutta, tietojen ja taitojen hallintaa
Opiskelijoiden toimijuus yliopisto-opinnoissa: valtasuhteita, osallistumisaktiivisuutta, tietojen ja taitojen hallintaa Päivikki Jääskelä ja Ulla Maija Valleala Interaktiivisuus opetuksessa ja oppimisessa
Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet
Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Kati Närhi, Sirpa Kannasoja ja Mari Kivitalo, JYU Sari Rissanen, Elisa Tiilikainen, Hanna Ristolainen, Tuula Joro ja Anneli Hujala, UEF Osahankkeen tavoite
TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ
TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite
OPIN POLUT JA PIENTAREET
1 NUORISOBAROMETRI : OPIN POLUT JA PIENTAREET Koulu on tärkeä opintojen paikka, mutta muiden oppimisympäristöjen merkitys kasvaa. Etenkin vaikuttamisen keinoja ja talousosaamista omaksutaan heikosti sekä
Lapin alueen väestön mielen hyvinvointi ja sen vahvistaminen Lapin väestökyselyn tulokset
Lapin alueen väestön mielen hyvinvointi ja sen vahvistaminen Lapin väestökyselyn tulokset Lapin terveyden edistämis-, mielenterveys- ja päihdepäivät Rovaniemi, Lapin yliopisto, 4.-5.9.2013 8.9.2013 Hätönen
OPISKELIJABAROMETRI. Suvi Pulkkinen Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö OTUS
OPISKELIJABAROMETRI Suvi Pulkkinen Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö OTUS PÄHKINÄNKUORESSA Vähentää opiskelijoihin kohdistuvaa päällekkäistä tiedonkeruuta Tarjoaa tutkijoille jatkuvasti ajantasalla
Päättökysely 2017 tulokset
Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä keväällä 2017 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun
Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke
Jussi Ranta Projektityöntekijä Markku Santavuori Vertaisneuvoja Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke 12.11.2015 Varsinais-Suomen Mielenterveysomaiset
DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT
DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT Haaga-Helia 8.2.2019 Hannu Ikonen 12.2.2019 A M M A T T I K O R K E A K O U L U 2 0 3 0? Visio2030 DIGI AMK UUSI OSAAMISEN JÄRJESTELMÄ JO PROFILOI- TUNUT, HYBRIDINEN
Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg
Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on verrata kuntoutujien elämänhallintaa ennen ja jälkeen syöpäkuntoutuksen Tavoitteena on selvittää, miten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit
Taulukko 84/1b. Opiskelun päätoimisuus opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO)
Taulukko 84/1b. Opiskelun päätoimisuus opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO) ---- ---- Pää- Sivu- Muulla Pää- Sivu- Muulla Miehet toimisesti toimisesti tavoin Naiset toimisesti
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja, luottamuksellinen.
JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja, luottamuksellinen Linda Holma Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...
huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.
ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä
NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014.
NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. TAUSTAA Ilmarinen ja Yrittäjänaiset selvittivät verkkokyselyllä naisyrittäjien arkea ja jaksamista Tulokset julkaistiin
JUPINAVIIKOT Palauteraportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Juho Niemelä. Opiskelijakunta JAMKO
JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Juho Niemelä Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 3 Palautteiden
JUPINAVIIKOT Palauteraportti Tekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Kiia Pöyhönen. Opiskelijakunta JAMKO
JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Tekniikan ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Kiia Pöyhönen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 3 Palautteiden
TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016
RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä
Aalto yliopisto, Luentosali U3, Otakaari 1
ONKS KAIKKI HYVIN? YLIOPISTON JA YTHS:N YHTEISTYÖLLÄ KOHTI HYVINVOIVAA OPISKELUYHTEISÖÄ klo 10.20-10.40 Mikko Inkinen, psykologi ja opiskeluhyvinvoinnin asiantuntija, AllWell?-hanke, Aalto Yliopisto YHTEISTYÖLLÄ
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 9.11.2017 1 Lasten, nuorten ja perheiden kansalliset, säännölliset
Saavutettava yliopisto esteetön opiskelu. Hannu Puupponen Hakija- ja opiskelijapalvelut
Saavutettava yliopisto esteetön opiskelu Hannu Puupponen hannu.puupponen@jyu.fi Hakija- ja opiskelijapalvelut Jyväskylän yliopiston linjaukset opetussuunnitelmiin ja opetusohjelmiin lukuvuosille 2017-2020
Kotimainen kirjallisuus
Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen
KYKYVIISARI tulkinta Rautalankaohjeet
KYKYVIISARI tulkinta Rautalankaohjeet Päivitetty 2/2018 1 Tulkinnasta yleisesti Kykyviisarilla voi arvioida VAIN yksilön työ- ja toimintakykyä sen muutosta. Sen rinnalla voi käyttää muita arviointimenetelmiä!
Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus