Sos.- ja terv.lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Liikkeenluovutus / Attendo Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sos.- ja terv.lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Liikkeenluovutus / Attendo Oy"

Transkriptio

1 Sos.- ja terv.lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Liikkeenluovutus / Attendo Oy 190/31.312/2017 STL Kemijärvellä osoitteessa Rajakatu 9A, Kemijärvi sijaitsee Puistolan palvelukeskus, jossa Kemijärven kaupunki tuottaa tehostettua palveluasumista muistisairaille ja huonokuntoisille vanhuksille. Puistolan palvelukeskuksessa on 69 vanhusten asumispalveluihin soveltuvaa asukaspaikkaa, mitkä muodostuvat yhteensä kuuden ryhmäkodin asukkaista. Rakennuksessa on myös kehitysvammaisten hoivakoti, Ainola, jossa on 12 asukasta. Puistolan palvelukeskuksen hoitopäivän kustannus Kemijärven kaupungille asiakasmaksutuottojen jälkeen (netto) on vuoden 2016 talousarvion mukaan 114,38 /hoitopäivä (ennen vyörytyksiä), yhteensä 2,8m /vuosi. Ainolakodin hoitopäivän kustannus oli 122,81 /hoitopäivä. Kemijärven kaupunki voi jatkaa toimintaa Puistolassa, mutta se edellyttää välittömiä korjauksia rakennuksessa. Mahdollista on, että toiminta loppuu palveluiden järjestämisvastuun siirtyessä maakunnalle ja kaupunkiin rakennetaan uusi hoivakoti joko maakunnan tai yksityisen toimijan toimesta. Tällöin käyttämättömäksi jäävä Puistolan kiinteistö jää kaupungin rasitteeksi. Toisena vaihtoehtona on, että kaupunki rakentaa itse uuden hoivakodin. Tämä vaihtoehto ei ole kunnan talouden kannalta järkevää, koska toiminnan järjestämisvastuu on siirtymässä pois kunnalta ja kunnan lainakanta kasvaa ja mahdollisuus muihin tarpeellisiin investointeihin vähenee. Mahdollista on myös rakennuttaminen, jossa kaupunki vuokraa pitkäaikaisella sopimuksella tilat asumispalveluja varten. Kolmantena vaihtoehtona on yksityisen palveluntuottajan rakentama ja ylläpitämä hoivakoti. Lisäksi yhtenä vaihtoehtona voisi olla myös toiminnan yhtiöittäminen. Attendo Oy ehdottaa Kemijärven kaupungille, että se ostaa Palvelukeskus Puistolan rakennukset, jossa tuotetaan ympärivuorokautista asumispalvelua ikäihmisille ja kehitysvammaisille 2,1 miljoonan euron kauppahinnalla ja rakennuttaa uuden n. 60-paikkaisen ikäihmisten hoivakodin sekä 15-paikkaisen kehitysvammaisten asumisyksikön Kemijärvelle. Puistolan palvelukeskuksen tasearvo on n. 2,37m. Puistolan palvelukeskuksen asukkailla on mahdollisuus siirtyä Attendon uuteen hoivakotiin ja hoivapalvelut asukkaille tuotettaisiin tehostetun palveluasumisen palvelusetelillä tai muulla toimintatavalla. Palvelutuotanto siirtyisi Attendolle viimeistään Attendo sitoutuu ottamaan Puistolan sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saaneen hoitohenkilöstön palvelukseensa. Muu

2 henkilöstö jää kaupungin palvelukseen. Attendon ehdotuksen taloudelliset vaikutukset vuosille koostuvat suorista toiminnan säästöistä, n (2018) ja niiden vaikutuksista valtionosuuksiin, arviolta n. 3 m ( ) sekä kiinteistö- ja yhteisöverojen lisäyksistä, n vuosittain. Asian etenemisen osalta on oleellista, että Attendon tekemään ehdotukseen saadaan kohtuullisen nopea ratkaisu, koska sen taloudellinen hyöty pienentyy, jos hoivakodin toiminnan aloitus viivästyy. Tällöin osa kaupungille tulevasta kustannussäästöstä siirtyy maakunnalle sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun siirtymisen myötä lukien. Erityisesti on huomattava, että ehdotettu kauppahinta 2,1 m on varsin merkittävä kaupungin talouden ja lainojen lyhentämisen kannalta. Esityslistan oheismateriaalina on luonnos liikkeenluovutussopimuksesta ja kokonaisarvio ehdotuksesta. Päätösehdotus (palvelualuejohtaja): Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Attendon tekemän ehdotuksen Puistolan palvelukeskuksen liikkeenluovutuksesta. Päätös: Kauko Kuittinen esitti, että Puistolan palvelukeskusta koskevaa Attendon ehdotusta liikkeenluovutuksesta ei hyväksytä. Kuittisen esitys kannattamattomana raukesi. Päätösehdotus hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että jäsen Mauno Kerkelä saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo ja kaupunginjohtaja Atte Rantanen klo Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginhallituksen edustaja Tarja Perälä poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo KH Liikkeenluovutuksen hyväksymisen yhteydessä tulisi käsitellä myös Puistolan palvelukeskuksen rakennusten kauppaan ja maanvuokraan liittyvät sopimukset. Rakennusten myyntiä on käsitelty useamman yksityisen palvelutuottajan kanssa; kaksi yksityistä palveluntuottajaa on ilmaissut kiinnostuksensa palvelukeskus

3 Puistolan rakennusten ostoon. Attendon antama 2,1 M tarjous oli kaupungin kannalta selvästi edullisempi. Tarjous perustuu kaupungin Attendolle toimittamiin tietoihin rakennusten kunnosta ja ominaisuuksista. Rakennuksista on myös tehty puolueeton hinta-arvio tuottoarviomenetelmää käyttäen. Arvon määrityksessä on huomioitu, että rakennukseen on kuntotutkimuksen perusteella tulossa sisäilmaa parantava peruskorjaus. Tuottoarviomenetelmällä saatu hinta-arvio oli 2,65 M. Syksyllä 2016 tehdyssä kuntotutkimuksessa esitettiin toimenpide-ehdotuksina erinäisiä korjaustoimenpiteitä yksittäisissä tiloissa parantamaan sisäilman laatua, kunnes peruskorjaus on mahdollinen. Tekninen lautakunta esitti vuoden 2017 investointiohjelmaan sisäilmahaittojen poistamiseen Hankkeelle ei ole tehty korjaussuunnitelmaa, joten hinta-arvio on vielä karkea. Puistolan palvelurakennuksen kuntoluokka on 59 %. Kuntoluokan perusteella arvioitu peruskorjausajankohta olisi 5-8 vuoden kuluttua. Kaupungin kannalta on kyse mahdollisuudesta luopua mittavia perusparannuksia vaativista rakennuksista. Sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen toteutuminen merkitsee, että kaupungin järjestämät ja tuottamat sote-palvelut siirtyvät Lapin maakunnan vastuulle, mutta kiinteistöt jäävät kaupungin omaisuudeksi ja kunnossapitovastuulle. Sote-uudistuksessa ongelmalliseksi ovat osoittautumassa rakennukset, joiden kunto on heikko ja tilaratkaisut eivät aina vastaa palveluasumisessa käytettäville tiloille asetettuja normeja ja tilaratkaisuna heikentävät toiminnan tehokkuutta. Tarjouksen perusteella on Attendon kanssa neuvoteltu rakennusten kauppaa käsittävä sopimus ja maanvuokrasopimus liitteenä 3 ja 4. Oheisena kaupunginhallituksen jäsenille on luonnos liikkeenluovutussopimuksesta ja kokonaisarvio ehdotuksesta. (Markku Kankaanranta ) Liikkeenluovutusta on käsitelty yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa useissa tilaisuuksissa. Liikkeen luovutuksesta ei käydä yt-neuvotteluja. Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (449/2007) mukaan liikkeen luovutuksen yhteydessä ei käydä normaalia yhteistoimintamenettelyä, vaan sen sijasta luovuttajalle ja luovutuksensaajalle on asetettu henkilöstöä koskeva informaatiovelvollisuus. Neuvottelu-, info-, keskustelutilaisuuksia on järjestetty seuraavasti: info työntekijöiden edustajille info henkilöstölle Attendo esittäytyi työntekijöiden edustajille Attendo esittäytyi henkilöstölle henkilöstön edustajat vierailivat Attendon hoivakodissa Rovaniemellä

4 kokous työntekijöiden edustajien kanssa palveluseteli kaupunginhallituksessa info henkilöstön edustajien kanssa info henkilöstölle info henkilöstön edustajien kanssa (Palvelualuejohtaja Marjo Säärelä, ) Päätösehdotus (kaupunginjohtaja): Kaupunginhallitus hyväksyy palvelukeskus Puistolan maanvuokrasopimuksen ja esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Attendon tekemän ehdotuksen liikkeenluovutuksesta sekä hyväksyy Palvelukeskus Puistolan rakennusten kauppaa käsittävän kauppakirjan. Päätös: Kirsti Ojala esitti, että liikkeenluovutus sopimusta ei hyväksytä. Markku Harju kannatti Ojalan esitystä. Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että oli tullut kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on tarpeen äänestää. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysehdotuksen: kaupunginjohtaja JAA ja Kirsti OjalanEI. Äänestyksen tulos: 5 JAA-ääntä (Soppela, Savukoksi, Lehtola, Ojala J., Kangas) 2 EI-ääntä (Ojala K., Harju). Puheenjohtaja totesi kaupunginjohtajan esityksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi. KV Liitteenä 1 ja 2 ovat edellä mainitut liitteet nrot 3 ja 4 (rakennusten kauppaa käsittävä sopimus ja maanvuokrasopimus). Oheisena kaupunginvaltuustolle on luonnos liikkeenluovutussopimuksesta ja kokonaisarvio ehdotuksesta. Päätös: Jarkko Kotilaine esitti asian pöydällepanoa. Suvi Nampajärvi kannatti Jarkko Kotilainen tekemää esitystä. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tullut kannatettu pöydällepanoesitys, tulee seuraavat puheenvuorot rajata asian käsittelyn jatkamiseen tai keskeyttämiseen. Käydyn keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että koska asiassa oli tehty kannatettu pöydällepanoesitys, asia on ratkaistava äänestyksellä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat asian asiallisen käsittelyn jatkamista, vastaavat JAA ja ne jotka ovat Jarkko Kotilainen pöydällepanoesityksen kannalla, vastaavat EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 15 JAA-ääntä ja 12 EI-ääntä, joten asian asiallinen käsittely jatkui (äänestyspöytäkirja liitteenä B). Juha Pikkarainen esitti asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Kauko Jaakkola kannatti Juha Pikkaraisen tekemää esitystä.

5 Käydyn keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että koska asiassa oli tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun, asia on ratkaistava äänestyksellä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, vastaavat JAA ja ne jotka ovat Juha Pikkaraisen esityksen kannalla, vastaavat EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 16 JAA-ääntä ja 11 EI-ääntä, joten asian asiallinen käsittely jatkui (äänestyspöytäkirja liitteenä C). Kauko Jaakkola teki seuraavansisältöisen esityksen: "Liikkeenluovutusta ja kauppakirjaa ei hyväksytä seuraavin perusteluin: 1. Liikkeenluovutussopimuksesta ei synny kaupunginvaltuuston päätöstä, koska se on oheisena ja on vain valmisteluaineistoa. 2. Kauppakirja ei ole kirjoitettu kaupunginjohtajan lupaamaan tasearvoon. 3. Kauppakirjan kohta 9, viimeinen kappale, on myyjälle velvoittava kohta. Myyjä sitoutuu purkamaan rakennukset tai ostamaan rakennukset sovittuun hintaan 100 euroa. 4. Kauppakirja ja liikkeenluovutus tulee käsitellä ja hyväksyä omina pykälinään." Juha Pikkarainen ja Eino Meriläinen kannattivat Kauko Jaakkolan tekemää esitystä. Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys, asia on ratkaistava äänestyksellä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä, vastaavat JAA ja ne jotka ovat Kauko Jaakkolan esityksen kannalla, vastaavat EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 16 JAA-ääntä ja 11 EI-ääntä (äänestyspöytäkirja liitteenä D). Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen esityksen tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi. Kauko Jaakkola jätti päätökseen eriävän mielipiteen aiemmin toimitetuin perusteluin. Tiedoksi: Attendo Oy Hyvinvointipalvelualue

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sos.- ja terv.lautakunta AIKA klo 15:30-16:40

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sos.- ja terv.lautakunta AIKA klo 15:30-16:40 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sos.- ja terv.lautakunta AIKA 16.05.2017 klo 15:30-16:40 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 32 Kokouksen

Lisätiedot

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH 06.10.2014 393

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH 06.10.2014 393 Kaupunginhallitus 393 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 93 13.10.2014 Kaupunginhallitus 58 23.02.2015 Kaupunginhallitus 178 25.05.2015 Kaupunginvaltuusto 60 15.06.2015 Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH Kaupunginhallitus 165 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 52 15.05.2017 Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH 08.05.2017 165 Kemijärven kaupungin voimassa oleva hallintosääntö on hyväksytty valtuustossa 17.12.2013

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Kaupunginvaltuusto AIKA klo 17:00-18:48

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Kaupunginvaltuusto AIKA klo 17:00-18:48 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 27.06.2017 klo 17:00-18:48 PAIKKA Valtuustosali, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 79 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Attendo sosiaali- ja terveysalan ylivoimaisesti suurin veronmaksaja

Attendo sosiaali- ja terveysalan ylivoimaisesti suurin veronmaksaja Attendo sosiaali- ja terveysalan ylivoimaisesti suurin veronmaksaja Maksetut yhteisöverot v. 2016 10 000 000 9 570 000 9 000 000 8 000 000 7 000 000 6 000 000 5 000 000 4 000 000 4 559 000 3 000 000 2

Lisätiedot

Joutsijärven vanhan asumisyksikön myynti / Oikaisuvaatimus kh 12.1.2015 9

Joutsijärven vanhan asumisyksikön myynti / Oikaisuvaatimus kh 12.1.2015 9 Kaupunginhallitus 366 08.09.2014 Kaupunginhallitus 9 12.01.2015 Kaupunginhallitus 39 09.02.2015 Joutsijärven vanhan asumisyksikön myynti / Oikaisuvaatimus kh 12.1.2015 9 401/52/522/2014 KH 08.09.2014 366

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

Lausunto Rovaniemen - Itä-Lapin maakuntakaavaluonnoksesta/menettelyvirheen korjaaminen

Lausunto Rovaniemen - Itä-Lapin maakuntakaavaluonnoksesta/menettelyvirheen korjaaminen Tekninen lautakunta 7 29.01.2015 Kaupunginhallitus 44 09.02.2015 Kaupunginhallitus 55 23.02.2015 Lausunto Rovaniemen - Itä-Lapin maakuntakaavaluonnoksesta/menettelyvirheen korjaaminen TEKL 29.01.2015 7

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

(Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, )

(Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, ) Kaupunginhallitus 163 11.05.2015 Kaupunginvaltuusto 43 21.05.2015 Kaupunginhallitus 392 23.11.2015 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen 217/61/610/2015 KH 11.05.2015 163 Vesi- ja viemärilaitos on kaupungin

Lisätiedot

(Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236)

(Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236) Kaupunginhallitus 163 11.05.2015 Kaupunginvaltuusto 43 21.05.2015 Kaupunginhallitus 392 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 116 30.11.2015 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen 217/61/610/2015 KH 11.05.2015

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

Organisaatiomuutokset toimialoittain:

Organisaatiomuutokset toimialoittain: Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginhallitus 83 12.03.2018 Kaupunginvaltuusto 30 16.04.2018 Uudenkaupungin kaupungin hallinnollinen organisaatio 152/00.01.01/2018 KHALL 26.02.2018 65 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus liite nro 6 (1/7)

Kaupunginhallitus liite nro 6 (1/7) Kaupunginhallitus 8.5.2017 liite nro 6 (1/7) SUOLAHDEN JA KONGINKANKAAN PALVELUKESKUKSEN KIINTEISTÖT KONGINKANGAS Kyllä Ei Sitoudumme rakentamaan uuden vähintään 30 paikkaisen palvelukeskuksen Konginkankaalle

Lisätiedot

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs. 10 Mikkelin kaupungin taidemuseokiinteistön ns. graniittitalon myyminen

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs. 10 Mikkelin kaupungin taidemuseokiinteistön ns. graniittitalon myyminen Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (8) Aika 09.03.2017, klo 16:30-17:18 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Särkikankaan koulutilaratkaisut 1.8.

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Särkikankaan koulutilaratkaisut 1.8. Sivistyslautakunta 77 28.05.2015 Kaupunginhallitus 194 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 58 15.06.2015 Särkikankaan koulutilaratkaisut 1.8.2015 alkaen 279/41/413/2015 SL 28.05.2015 77 Kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen 648/2016 99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin ja valtuuttaa kiinteistöjohtaja Kai Heinosen tekemään

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asumispalvelujen siirtäminen Oulun kaupungin toiminnaksi, liitteet. Dno OUKA: 3305 /305.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asumispalvelujen siirtäminen Oulun kaupungin toiminnaksi, liitteet. Dno OUKA: 3305 /305. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asumispalvelujen siirtäminen Oulun kaupungin toiminnaksi, liitteet Dno OUKA: 3305 /305.1/2012 Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.6.2012 66 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (6) 21 V 31.1.2018, Sosiaali- ja terveystoimialan varastopalvelujen siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Kaupunginvaltuusto AIKA klo 17:00-18:37

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Kaupunginvaltuusto AIKA klo 17:00-18:37 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2017 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 30.10.2017 klo 17:00-18:37 PAIKKA Valtuustosali, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 120 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 24/ Kaupunginhallitus AIKA klo 16:00-18:23

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 24/ Kaupunginhallitus AIKA klo 16:00-18:23 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 24/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.12.2017 klo 16:00-18:23 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 458 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjousten hyväksyminen ja esisopimusten tekeminen Kaupunkirakennelautakunta 20.3.2013 49: Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kaupunginvaltuusto AIKA klo 17:00-19:05

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kaupunginvaltuusto AIKA klo 17:00-19:05 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 20.03.2017 klo 17:00-19:05 PAIKKA Valtuustosali, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi

Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön 405-408-1-30 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1749/10.00.03.10/2018 Käsittelyhistoria Kaupunkikehityslautakunta 204 5.9.2018 Aiempi käsittely: Kaupunkikehityslautakunta

Lisätiedot

Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma

Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 519 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 111 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 362/02.02.02/2016 KH 519 Vs. kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää jatkaa talousarvion

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien Perusturvalautakunta 86 04.10.2016 Kaupunginhallitus 409 11.10.2016 Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin 1.1.2017 lukien 119/30/300/2016 PTL 86 Selostus: Savonlinnan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa.

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus 250 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 3250/02.02.00/2016 Kaupunginhallitus 28.11.2016 250 Valmistelija Talouspäällikkö Maija Elenius, puh. 040

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 157 21.9.2016 Asianro 792/02.02.00/2016 174 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Päätöshistoria

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston päätös KH/2005/132/0001 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET

Kaupunginvaltuuston päätös KH/2005/132/0001 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuuston päätös 13.6.2005 64 KH/2005/132/0001 64 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kh 79 Kuntalain 13 2 momentin 2 kohdan mukaan valtuuston tulee päättää 7.3.2005 sijoitustoiminnan perusteista. Kurikan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 223 Asianro 5025/10.00.01.04/2016 Kiinteistöä Ekosorsa 297-430-1-277 koskeva maankäyttösopimus ja sopimus yhteistoiminnasta Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa. Sivistyslautakunta 146 09.09.2014 Kaupunginhallitus 437 15.09.2014 Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistäminen 594/44.449/2011 SL 146 Selostus: Kulttuurijaoston esityslistalta 9.9.2014

Lisätiedot

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat: Joutsan kunnanhallitus 198 23.09.2013 Tekninen lautakunta 76 17.11.2016 Tekninen lautakunta 82 15.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 4 09.01.2017 Joutsan kunnanhallitus 42 20.02.2017 LEIVONMÄEN TAAJAMAN LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUS

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston ja lautakuntien strategiatyö

Kaupunginvaltuuston ja lautakuntien strategiatyö Kaupunginhallitus 2017-08-28 Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Jan Vapaavuoren ehdotuksesta. strategian keskeisistä teemoista.

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien Perusturvalautakunta 86 04.10.2016 Kaupunginhallitus 409 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 100 17.10.2016 Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin 1.1.2017 lukien 119/30/300/2016 PTL 86 Selostus:

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 373 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 92 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 518/00.01.00/2013 KHALL 06.10.2014 373 Seutukaupunkiverkoston

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 403 07.12.2015 Kaupunginhallitus 421 10.12.2015 Kaupunginvaltuusto 125 14.12.2015 Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 307/04/041/2015 KH 07.12.2015 403 Kuntalain

Lisätiedot

Yhteenveto kuntayhtymän toimintaa koskevista aloitteista sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet

Yhteenveto kuntayhtymän toimintaa koskevista aloitteista sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet Yhtymähallitus 33 21.02.2017 Yhtymävaltuusto 4 23.03.2017 Yhteenveto kuntayhtymän toimintaa koskevista aloitteista sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet Yhall 21.02.2017 33 Valmistelija: hallintosihteeri

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Savitaipaleen kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennusten myynti ja kiinteistöjä koskeva maanvuokraus

Savitaipaleen kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennusten myynti ja kiinteistöjä koskeva maanvuokraus Kunnanhallitus 73 18.06.2018 Kunnanhallitus 83 03.09.2018 Kunnanhallitus 91 24.09.2018 Kunnanhallitus 132 17.12.2018 Kunnanhallitus 76 27.05.2019 Kunnanvaltuusto 22 03.06.2019 Savitaipaleen kunnan sosiaali-

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouspvm KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA

HUMPPILAN KUNTA Kokouspvm KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Maanantai 13.3.2017 klo 19.00 21.45 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 74 75 76 77 78 79 80 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

3 Hangon tenniskerho ry- Hangö tennisklubb rf:n vuokrasopimuksen jatkaminen ja muuttaminen

3 Hangon tenniskerho ry- Hangö tennisklubb rf:n vuokrasopimuksen jatkaminen ja muuttaminen Kaupunginhallitus 200 06.10.2014 Kaupunginhallitus 103 24.04.2017 Kaupunginhallitus 126 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 28 23.05.2017 Kaupunginhallitus 175 12.06.2017 Kaupunginhallitus 237 25.09.2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi. Asiat Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan sivistyslautakunnan jäsenet:

Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi. Asiat Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan sivistyslautakunnan jäsenet: KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11/19.11.2013 Kokousaika Tiistai 19.11.2013 klo 19.00 21.46 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kinnulan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.1.2015 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueen 297-30-9905-1 maanvuokrasopimuksen uusiminen ja rakennusten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 102 05.06.2013. 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 102 05.06.2013. 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013 Pihlajalaakson 2. vaiheen kerros- ja rivitalotonttien vuokrausehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333 Eduskunta hyväksyi uuden kuntalain

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

113 Kaupunginvaltuuston päätös talousarvion 2018 yhteydessä ympärivuorokautisen palveluyksikön perustamisen selvittämisestä

113 Kaupunginvaltuuston päätös talousarvion 2018 yhteydessä ympärivuorokautisen palveluyksikön perustamisen selvittämisestä 130 07.11.2018 Kaupunginhallitus 431 19.11.2018 166 12.12.2018 Kaupunginhallitus 11 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 12 04.02.2019 113 28.08.2019 113 Kaupunginvaltuuston päätös talousarvion 2018 yhteydessä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 1 No 1/2008 KOKOUSAIKA Perjantaina 18.01.2008 kello 13.00-14.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanviraston, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (6) 164 Sosiaali- ja terveysviraston tekstinkäsittelytoiminnan siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL 2016-013648

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Kaupunginvaltuusto AIKA klo 15:00-18:41

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Kaupunginvaltuusto AIKA klo 15:00-18:41 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 21.09.2015 klo 15:00-18:41 PAIKKA Valtuustosali, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 79 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta PARGAS STAD PARAISTEN KAUPUNKI UTDRAG UR PROTOKOLL OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 29 27.02.2017 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh Riikka Nikulainen, puh

Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh Riikka Nikulainen, puh 20.04.2016 Sivu 1 / 1 1862/2016 05.17.00 54 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen vaikutukset palveluverkkoon Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 Riikka Nikulainen, puh. 050 325

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/2017 1

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/2017 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/2017 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 20.02.2017 klo 17:00 PAIKKA Valtuustosali, Hallituskatu 4, 98100 Kemjärvi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 307/00.01.02/2015 Kaupunginhallitus 33 19.1.2015 43 Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Mari

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: Sivistystoimenjohtaja Timo Ahvo, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: Sivistystoimenjohtaja Timo Ahvo, puh Sivistys- ja 4 20.06.2017 hyvinvointivaliokunta Kaupunginhallitus 281 14.08.2017 Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 21 19.09.2017 21 Koulukuraattoripalvelujen järjestäminen 218/12.01.03/2017 Sivhyval 20.06.2017

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 5/2017 1 (6) Kaupunginvaltuusto, 101, 24.04.2017 Kaupunginhallitus, 217, 10.04.2017 101 Hallintosäännön muuttaminen TRE:6898/00.01.01/2016 Kaupunginvaltuusto, 24.04.2017, 101

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot