Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta"

Transkriptio

1 Liikenne- ja viestintäministeriö Lausuntopyyntö LVM/1770/03/2016 Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Johdanto Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja liitteenä olevasta hallituksen esitysluonnoksesta maantielain (503/2005) muuttamiseksi. Nyt lausuttavan oleva esitysluonnos on virkamiesesitys. Esityksellä toteutettaisiin maakuntalain 6 :n 1 momentin 14 kohdassa tarkoitettujen liikennettä ja tienpitoa koskevien tehtävien siirto valtiolta maakunnille. Esityksellä siirrettäisiin lisäksi eräitä tehtäviä maakuntauudistuksen yhteydessä lakkaavista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista Liikennevirastoon. Valtio toimisi edelleen maanteiden omistajana, ja tienpidon rahoitus toteutettaisiin erillisrahoituksena. Esityksessä maantielain nimikettä ehdotetaan muutettavaksi laiksi liikennejärjestelmästä ja maanteistä sekä soveltamisalaa vastaavasti laajennettavaksi. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi valtakunnallista ja maakunnissa tapahtuvaa liikennejärjestelmäsuunnittelua koskevat uudet säännökset ja maanteiden luokitteluun pohjautuvat palvelutasoa koskevat nykyistä täsmällisemmät säännökset. Esitykseen sisältyvät myös ehdotukset maakuntauudistuksen edellyttämäksi uudeksi sääntelyksi koskien maanteiden tiepidon järjestämistä maakuntien ja valtion yhteistyönä sekä tähän liittyvistä ohjaus-, sopimus- ja muista järjestelyistä. Tausta Hallituksen esitys liittyy eduskunnalle 2. maaliskuuta 2017 annettuun hallituksen esitykseen maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjaa koskevaan ilmoitukseen (HE 15/2017 vp). Liikenne- ja viestintäministeriö järjestää maantielain muuttamisesta avoimen kuulemistilaisuuden torstaina Tavoitteet Esityksen tavoitteena on maakuntauudistuksen täytäntöön paneminen maakuntalain 6 :n 1 momentin 14 kohtaan sisältyvien liikennettä ja tienpitoa koskevien tehtävänalojen osalta. Lausuntopalvelu.fi 1/7

2 Esityksen keskeisenä tavoitteena on lisäksi varmistaa maantieverkon valtakunnallinen yhtenäisyys sekä maanteiden riittävä palvelutaso joka puolella maata. Esityksellä selkeytettäisiin valtion ja maakunnan välistä toimivaltajakoa liikenne- ja tienpitotehtävissä. Vastausohjeet vastaanottajille Lausunnonantajia pyydetään erityisesti kiinnittämään huomiota tienpidon järjestämisen ja ohjauksen toteutustapaan, arvioimaan esitettyä valtakunnallista ja maakunnallista liikennejärjestelmäsuunnittelukokonaisuutta, arvioimaan maakuntien ja valtion välistä yhteistyötä, sekä tarkastelemaan eri toimijoiden roolia näissä edellä mainituissa kokonaisuuksissa. Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse. Lausunnot pyydetään jaottelemaan mahdollisuuksien mukaan lausuntopyynnössä annettujen otsikoiden mukaisesti. Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivuilta Ohjeet > Käyttöohjeet. Palveun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta Huom! Kaikki lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä. Aikataulu Lausunto pyydetään toimittamaan liikenne- ja viestintäministeriölle viimeistään Valmistelijat Lisätietoja: Yksikön johtaja, liikenneneuvos Ari-Pekka Manninen, p , Ylitarkastaja Eeva Ovaska, p , Liikenneneuvos Mervi Karhula, p , Linkit - Tietoa maakuntauudistuksesta Liitteet: Hallituksen esitysluonnos laiksi maantielain muuttamisesta.pdf Lausuntopalvelu.fi 2/7

3 Jakelu: Ahvenanmaan valvontavirasto Akava ry Autoliitto ry Destia Oy Destia Oy Eduskunnan oikeusasiamies Elinkeinoelämän keskusliitto ry Energiateollisuus ry Energiavirasto Espoon kaupunki Etelä-Karjalan kauppakamari Etelä-Karjalan liitto Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan kauppakamari Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Savon ELY-keskus Etelä-Savon kauppakamari Etelä-Savon maakuntaliitto Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ficom ry Ficom ry Finavia Oy Fingrid Oy Finnet-liitto Hansel Oy Hansel Oy Helsingin kaupunki Helsingin seudun kauppakamari Helsingin seudun liikenne Huoltovarmuuskeskus Hämeen ELY-keskus Hämeen kauppakamari Hämeen liitto Hämeenlinnan kaupunki Infra ry Infra ry Innovaatiorahoituskeskus Tekes ITS Finland ITS Finland Itä-Suomen aluehallintovirasto Joensuun kaupunki Johtotieto Oy Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän kaupunki Kaakkois-Suomi ELY-keskus Kainuun ELY-keskus Kainuun liitto Lausuntopalvelu.fi 3/7

4 Kajaanin kaupunki Kaupan keskusliitto KEHA-keskus Kemianteollisuus ry Keski-Pohjanmaan liitto Keski-Suomen ELY-keskus Keski-Suomen kauppakamari Keski-Suomen liitto Keskuskauppakamari Kokkolan kaupunki Kouvolan kaupunki Kuopion alueen kauppakamari Kuopion kaupunki Kuumakunnat Kymenlaakson kauppakamari Kymenlaakson Liitto Lahden kaupunki Lapin aluehallintovirasto Lapin ELY-keskus Lapin kauppakamari Lapin liitto Lappeenrannan kaupunki Lemminkäinen Oyj Liikenneturva Liikennevirasto Liikenneympäristöyhdistys ry Liikenteen turvallisuusvirasto Linja-Autoliitto ry Lounais-Suomen aluehallintovirasto Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Länsi-Uudenmaan kauppakamari Maa- ja metsätalousministeriö Maanmittauslaitos Maarianhaminan kaupunki Maaseutuvirasto Mainostajien liitto Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Metsäteollisuus ry Mikkelin kaupunki NCC Suomi Oy NCC Suomi Oy Nynas Oy Oikeuskanslerin virasto Oikeusministeriö Onnibus Opetus- ja kulttuuriministeriö Oulun kauppakamari Oulun kaupunki Outdoor Finland- Suomen Ulkomainosliitto Paikallisliikenneliitto Paliskuntain yhdistys Lausuntopalvelu.fi 4/7

5 Palkansaajajärjestö Pardia Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan liitto Pohjanmaan ELY-keskus Pohjanmaan kauppakamari Pohjanmaan liitto Pohjois-Karjalan ELY-keskus Pohjois-Karjalan kauppakamari Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Savon ELY-keskus Pohjois-Savon liitto Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Porin kaupunki Posti Posti Puolustusministeriö Pyöräilykuntien verkosto ry Pyöräilyliitto Päijät-Hämeen liitto Rakennusliitto ry RAKLI ry Rauman kauppakamari Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Roadscanners Oy Rovaniemen kaupunki Saamelaiskäräjät Saaristoasiain neuvottelukunta Saaristoasiain neuvottelukunta SAK ry Satakunnan ELY-keskus Satakunnan kauppakamari Satakuntaliitto Satamaoperaattorit ry Seinäjoen kaupunki Senaatti-kiinteistöt Sisäministeriö Skanska Oy Sosiaali- ja terveysministeriö STTK Suomen kuljetus ja logistiikka SKAL ry Suomen kuljetus ja logistiikka SKAL ry Suomen Kuntaliitto Suomen Liikenneliitto Suomen Satamaliitto Suomen tieyhdistys Suomen Varustamot ry Suomen Yrittäjät Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry Tampereen kauppakamari Lausuntopalvelu.fi 5/7

6 Tampereen kaupunki Tampereen seutu Teknologiateollisuus ry Turun kauppakamari Turun kaupunki Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Työ- ja elinkeinoministeriö Ulkoasiainministeriö Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan liitto Vaasan kaupunki Valtioneuvoston kanslia Valtiovarainministeriö Vantaan kaupunki Varsinais-Suomen ELY-keskus Varsinais-Suomen liitto Vesilaitosyhdistys ry Viasys VDC Ltd. Viestintävirasto VR-Yhtymä Oy YIT Oyj YIT Oyj Ympäristöministeriö Ålands handelskammare Öljy- ja biopolttoaineala ry Lausuntopalvelu.fi 6/7

7 Lausunnonantajan lausunto Yleiset huomiot esityksestä Huomionne lain 1 lukuun Yleiset säännökset Huomionne lain uuteen 1 a lukuun Liikennejärjestelmäsuunnittelu Huomionne lain uuteen 1 b lukuun Valtion ja maakunnan välinen suhde Huomionne lain 2 lukuun Maantien suunnittelu Huomionne lain uuteen 9 lukuun Maakuntauudistuksen voimaanpanoon liittyvät siirtymäsäännökset Huomionne lain muihin lukuihin (luvut 3-7) Muut huomiot Voit jättää liitteitä lausunnon yhteyteen. Sallittuja tiedostoformaatteja ovat: pdf, doc, docx, xls, xlsx, ppt, pptx, csv, txt, rtf, zip, jpg, jpeg, png, gif and tif. Liitetiedostojen koko tulee olla pienempi kuin 50 Mb. Manninen Ari-Pekka Liikenne- ja viestintäministeriö Ovaska Eeva Liikenne- ja viestintäministeriö Lausuntopalvelu.fi 7/7

Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta

Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriö Lausuntopyyntö 20.08.2018 LVM/1436/03/2018 Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Johdanto

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanosta liikennealalla ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanosta liikennealalla ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausuntopyyntö LVM/1813/03/2018 1(5) KOO 19.10.2018 Jakelun mukaan Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanosta liikennealalla ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Liikenne- ja

Lisätiedot

Konkurssilain tarkistaminen

Konkurssilain tarkistaminen Lausuntopyyntö 16.04.2018 OM 25/41/2015 Konkurssilain tarkistaminen Johdanto Oikeusministeriö asetti 14.10.2015 työryhmän valmistelemaan ensi vaiheessa EU:n uudelleenlaaditun maksukyvyttömyysasetuksen

Lisätiedot

Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista

Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Lausuntopyyntö 15.05.2017 OM 8/41/2017 Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Johdanto Arviomuistiossa selvitetään julkisiin kuulutuksiin liittyvä nykyinen sääntelytilanne

Lisätiedot

Tuomioistuinviraston perustaminen

Tuomioistuinviraston perustaminen Lausuntopyyntö 21.04.2017 OM 9/021/2016 Tuomioistuinviraston perustaminen Johdanto asetti 10.5.2016 toimikunnan valmistelemaan tuomioistuinviraston perustamista. Toimikunnan määräaika päättyi 28.2.2017.

Lisätiedot

Oikeusprosessien keventäminen

Oikeusprosessien keventäminen Lausuntopyyntö 04.07.2017 OM 8/41/2015 Oikeusprosessien keventäminen Johdanto Oikeusministeriö asetti 14 päivänä syyskuuta 2016 työryhmän kehittämään keinoja oike-usprosessien keventämiseksi. Työryhmän

Lisätiedot

Kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta annetun lain ja asetuksen voimassaoloaikojen pidentäminen viidellä vuodella

Kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta annetun lain ja asetuksen voimassaoloaikojen pidentäminen viidellä vuodella YM Lausuntopyyntö 06.06.2018 VN/2803/2018 Kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta annetun lain ja asetuksen voimassaoloaikojen pidentäminen viidellä vuodella Johdanto Ympäristöministeriö

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen 3D-kiinteistöjen käyttöönoton vuoksi

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen 3D-kiinteistöjen käyttöönoton vuoksi YM Lausuntopyyntö 15.03.2018 YM3/600/2018 Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen 3D-kiinteistöjen käyttöönoton vuoksi Johdanto Ympäristöministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta asetusluonnoksesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston kieli- ja käännöslinjaukset

Valtioneuvoston kieli- ja käännöslinjaukset Valtioneuvoston kanslia Lausuntopyyntö 10.01.2017 276/73/2016 Valtioneuvoston kieli- ja käännöslinjaukset 2017-2020 Johdanto Valtioneuvoston kanslia asetti 13.5.2016 työryhmän valmistelemaan valtioneuvoston

Lisätiedot

Maksupalvelulain uudistaminen

Maksupalvelulain uudistaminen Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 10.03.2017 OM 1/479/2016 Maksupalvelulain uudistaminen Johdanto Oikeusministeriön asettaman työryhmän mietinnössä ehdotetaan muutettavaksi maksupalvelulakia (MPL) ja eräitä

Lisätiedot

Valtionhallinnon riskienhallintapolitiikkamalli

Valtionhallinnon riskienhallintapolitiikkamalli Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö 16.12.2016 VM036:00/2015 Valtionhallinnon riskienhallintapolitiikkamalli Johdanto Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan neuvottelukunnan tehtävänä on seurata ja arvioida

Lisätiedot

Laki maantielain muuttamisesta, laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä

Laki maantielain muuttamisesta, laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä Liikenne- ja viestintäministeriö Lausunto 1 (7) Lausuntopyyntö 27.4.2017, LVM/1770/03/2016 Laki maantielain muuttamisesta, laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä Johdanto Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot

Seutuhallituksen kokous

Seutuhallituksen kokous 112 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI MAANTIELAIN MUUTTAMISESTA (LVM/1770/03/2016) Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Esitysluonnokset ovat saatavilla lausuntopalvelu.fi:ssä. Lisätietoja voi pyytää osoitteesta

Esitysluonnokset ovat saatavilla lausuntopalvelu.fi:ssä. Lisätietoja voi pyytää osoitteesta Lausuntopyyntö 1(5) 21.12.2017 LVM/2394/03/2017 Jakelun mukaan Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi sekä eräiksi

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiöiden purkava lisärakentaminen ja asuntoosakeyhtiölain

Asunto-osakeyhtiöiden purkava lisärakentaminen ja asuntoosakeyhtiölain Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 30.01.2017 OM 14/41/2016 Asunto-osakeyhtiöiden purkava lisärakentaminen ja asuntoosakeyhtiölain muutostarve Johdanto Pääministeri Sipilän hallitusohjelman yhtenä tavoitteena

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta, laiksi ympäristövaikutusten

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta, laiksi ympäristövaikutusten Ympäristöministeriö Lausuntopyyntö YM029:00/2016 06.02.2018 YM008:00/2015, Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta, laiksi ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (VM140:06/2013)

Ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (VM140:06/2013) Ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (VM140:06/2013) Vastausaika päättyy: 8.1.2016 Lausuntopyynnön taustatiedot Johdanto, Tausta, Tavoitteet Johdanto

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi pelastuslain muuttamisesta (nuohous)

Luonnos hallituksen esitykseksi pelastuslain muuttamisesta (nuohous) Lausuntopyyntö 20.04.2017 SM 007:00/2016 Luonnos hallituksen esitykseksi pelastuslain muuttamisesta (nuohous) Johdanto Sisäministeriössä on valmisteltu liitteenä oleva luonnos hallituksen esitykseksi nuohousta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (8) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (8) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2017 1 (8) 845 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi maantielain muuttamisesta HEL 2017-008028 T 03 00 00 Päätös päätti antaa

Lisätiedot

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Lausuntopyyntö 07.11.2017 OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Johdanto Euroopan

Lisätiedot

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen

Lisätiedot

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Liite : (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) TYÖNANTAJAVIRASTO (virasto) 0 Eduskunta 0000 Eduskunta 0002 Eduskunnan kanslia 2 Eduskunta 0004 Eduskunnan oikeusasiamiehen

Lisätiedot

Matkapakettityöryhmän mietintö

Matkapakettityöryhmän mietintö Lausuntopyyntö 20.04.2017 OM 1/471/2016 Matkapakettityöryhmän mietintö Johdanto Matkapakettityöryhmän mietinnössä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki matkapalveluyhdistelmistä, joka koskisi matkapaketteja

Lisätiedot

Saamelaiskäräjälakitoimikunnan esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi

Saamelaiskäräjälakitoimikunnan esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi Lausuntopyyntö 19.06.2018 VN 675/2018 Saamelaiskäräjälakitoimikunnan esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi Johdanto Lausunnolle lähetetty luonnosehdotus on saamelaiskäräjälain uudistamista valmistelleen

Lisätiedot

Pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdot

Pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdot Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 20.02.2017 OM 16/41/2016 Pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdot Johdanto Oikeusministeriössä on laadittu arviomuistio pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdoista. Vastausohjeet

Lisätiedot

Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö

Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö Lausuntopyyntö 02.05.2017 OM 24/41/2015 Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö Johdanto Nimilain uudistamistyöryhmän mietinnössä ehdotetaan säädettäväksi uusi etu- ja sukunimilaki. Laki korvaisi voimassaolevan

Lisätiedot

Lunastuslainsäädännön korvausperusteiden tarkistaminen - Lunastuslakityöryhmän mietintö

Lunastuslainsäädännön korvausperusteiden tarkistaminen - Lunastuslakityöryhmän mietintö Lausuntopyyntö 02.04.2019 VN/882/2018 Lunastuslainsäädännön korvausperusteiden tarkistaminen - Lunastuslakityöryhmän mietintö Johdanto Oikeusministeriö asetti 21.2.2018 työryhmän valmistelemaan ehdotuksen

Lisätiedot

Maakuntien viitearkkitehtuuri - Landskapens referensarkitektur

Maakuntien viitearkkitehtuuri - Landskapens referensarkitektur Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö 27.02.2018 VM040:00/2017 Maakuntien viitearkkitehtuuri - Landskapens referensarkitektur Johdanto Tämä lausuntopyyntö koskee maakuntien viitearkkitehtuuria, jota on

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Liikenne- ja viestintäministeriö Lausuntopyyntö 15.02.2017 LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Johdanto Lausuntopyyntö sisältää hallituksen

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta

Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 17.03.2017 OM 17/41/2016 Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Johdanto Hallituksen 11.9.2015 hyväksymissä hallituksen

Lisätiedot

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista Lausuntopyyntö 06.06.2017 OM 23/41/2016 Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista Johdanto Maahanmuuton ministerityöryhmän

Lisätiedot

LIITE 1 TEM120:00/2008. KAIVOSLAIN UUDISTAMINEN: Pyydetyt ja saadut lausunnot. Pyydetty lausunto lausunto

LIITE 1 TEM120:00/2008. KAIVOSLAIN UUDISTAMINEN: Pyydetyt ja saadut lausunnot. Pyydetty lausunto lausunto 11.5.2009 LIITE 1 KAIVOSLAIN UUDISTAMINEN: Pyydetyt ja saadut lausunnot Pyydetty lausunto Saatu Huomautuksia lausunto Ulkoasiainministeriö Kommentteja sähköpostitse Oikeusministeriö Sisäasiainministeriö

Lisätiedot

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä KIRKKONUMMI.,-YRKSLfrTI Liite PatuL 12 / 29.9.2016 ESPOO ESBO Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Kirje 0303.00 6.9.2016 lw 09. 09, 2016, O. ^1/6^ Kftsil. Buhanri. 1(2) 13746/2016 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi liikennekaareksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi liikennekaareksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausuntopyyntö LVM/2096/03/2015 1(5) PAO/ Markkinayksikkö 18.4.2016 Jakelun mukaan Luonnos hallituksen esitykseksi liikennekaareksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot

Sidosryhmäkuuleminen perusväylänpidosta, korjausvelasta ja rahoitusmalleista

Sidosryhmäkuuleminen perusväylänpidosta, korjausvelasta ja rahoitusmalleista 1(5) VEO 11.9.2017 Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä Sidosryhmäkuuleminen perusväylänpidosta, korjausvelasta ja rahoitusmalleista Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut

Lisätiedot

1 (5) UUSIMAA-KAAVA LUONNOS NÄHTÄVILLÄ VERKOSSA

1 (5) UUSIMAA-KAAVA LUONNOS NÄHTÄVILLÄ VERKOSSA LAUSUNTOPYYNTÖ 202/05.00/2016 8.10.2018 1 (5) Uudenmaan liitto on maakunnallinen aluekehitys- ja kaavoitusviranomainen. Liitto vastaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta maakuntakaavoituksesta Uudellamaalla.Maakuntakaava

Lisätiedot

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Verkkolaskutilastot 2016

Verkkolaskutilastot 2016 Verkkolaskutilastot 216 Kum. Q1-Q2, ostolaskut Verkkolaskun vastaanottoprosentin vertailu 216 kum. Q1-Q2 Hallinnonaloittan Hallinnonalan sisällä kirjanpitoyksiköittäin (mukana hallinnonalat, joissa on

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ: KANSALLINEN STANDARDIEHDOTUS SFS 3357 PALAVIEN NESTE- MÄISTEN KEMIKAALIEN VARASTON SAMMUTUS- JA PALONTORJUNTAKALUSTO

LAUSUNTOPYYNTÖ: KANSALLINEN STANDARDIEHDOTUS SFS 3357 PALAVIEN NESTE- MÄISTEN KEMIKAALIEN VARASTON SAMMUTUS- JA PALONTORJUNTAKALUSTO Lausuntopyyntö 12/17 1 (5) Jakelun mukaan LAUSUNTOPYYNTÖ: KANSALLINEN STANDARDIEHDOTUS SFS 3357 PALAVIEN NESTE- MÄISTEN KEMIKAALIEN VARASTON SAMMUTUS- JA PALONTORJUNTAKALUSTO Öljy- ja biopolttoaineala

Lisätiedot

Hallituksen esitys asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän kehittämiseksi

Hallituksen esitys asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän kehittämiseksi Ympäristöministeriö Lausuntopyyntö 19.09.2017 YM1/600/2017 Hallituksen esitys asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän kehittämiseksi Johdanto Valtio tukee kohtuuhintaisten, sosiaalisin perustein valituille

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi julkisista kuulutuksista annetun lain kumoamiseksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi julkisista kuulutuksista annetun lain kumoamiseksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausuntopyyntö 09.02.2018 OM8/41/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi julkisista kuulutuksista annetun lain kumoamiseksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Johdanto Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi

Lisätiedot

Verkkolaskun vastaanotto valtiolla

Verkkolaskun vastaanotto valtiolla Verkkolaskun vastaanotto valtiolla Tilasto 217 Q1 - Q2 Tiedot perustuvat OpusCapitan Valtiokonttorille toimittamaan kuukausittaiseen verkkolaskutilastoon Hallinnonalavertailu 217 Q1-Q2 1 Verkkolaskujen

Lisätiedot

Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle maantielain muuttamista koskevasta lakiluonnoksesta

Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle maantielain muuttamista koskevasta lakiluonnoksesta Kaupunginhallitus 401 15.08.2017 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle maantielain muuttamista koskevasta lakiluonnoksesta 750/00.04.00/2017 KH 401 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4 Valmisteluryhmä 4 Siirtyvistä tehtävistä ja sidosryhmäyhteistyöstä tulevassa maakunnassa / Satakuntaliitto Maakuntauudistukseen liittyvä sidosryhmätilaisuus koskien alueiden käyttöä, luonnonvaroja ja liikennettä

Lisätiedot

Vireillä oleva maantielain uudistus. Siltatekniikan päivät, Marita Luntinen, Liikennevirasto

Vireillä oleva maantielain uudistus. Siltatekniikan päivät, Marita Luntinen, Liikennevirasto Vireillä oleva maantielain uudistus Siltatekniikan päivät, 31.1.2018 Marita Luntinen, Liikennevirasto Taustalla olevat uudistukset Maakuntauudistuksen toimeenpano tienpidon osalta Liikennettä ja tienpitoa

Lisätiedot

LAUSUNTO Viite: Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä maantielaiksi , LVM/1770/03/2016

LAUSUNTO Viite: Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä maantielaiksi , LVM/1770/03/2016 LAUSUNTO 28.8.2017 1 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi PL 31 00023 Valtioneuvosto Viite: Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä maantielaiksi 05.07.2017, LVM/1770/03/2016 LAUSUNTO HALLITUKSEN

Lisätiedot

Luonnos korruption vastaiseksi strategiaksi

Luonnos korruption vastaiseksi strategiaksi Lausuntopyyntö 21.09.2016 OM 5/69/2015 Luonnos korruption vastaiseksi strategiaksi Johdanto Oikeusministeriön koordinoiman korruption vastaisen yhteistyöverkoston tavoitteena on myötävaikuttaa siihen,

Lisätiedot

Verkkolaskun lähetys valtiolla

Verkkolaskun lähetys valtiolla Verkkolaskun lähetys valtiolla Tilasto 217 Q1 - Q2 Tiedot perustuvat OpusCapitan Valtiokonttorille toimittamaan kuukausittaiseen verkkolaskutilastoon Hallinnonalavertailu 217 Q1 Q2 Verkkolaskujen lähetys

Lisätiedot

Liikenteen uudistukset

Liikenteen uudistukset Liikenteen uudistukset Runkoverkkopäätös Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Maakuntauudistuksen liikenneasiat Liikennejärjestelmäsuunnittelu Tienpito Muut liikennetehtävät Tapio Ojanen 16.4.2018

Lisätiedot

Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen

Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö 05.05.2017 OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen Johdanto Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 9.6.2016 työryhmän selvittämään

Lisätiedot

Asia: Opetus-ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi

Asia: Opetus-ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi Lausuntopyyntö 24.2.2015 Jakelussa mainituille OKM 15/010/2015 Asia: Opetus-ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Opetus-ja kulttuuriministeriä pyytää lausuntoanne

Lisätiedot

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HUONEISTOTIETOJÄRJES- TELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HUONEISTOTIETOJÄRJES- TELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI LAUSUNTOPYYNTÖ 251422 1(5) m m m. A 23.3.2018 1463/01.01/2016 Jakelussa mainitut MMM045:00/2016 LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HUONEISTOTIETOJÄRJES- TELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Maa-ja

Lisätiedot

Lausuntopyyntö liikuntarajoitteisille ja vammaisille avustusta antavien linjaautoterminaalien

Lausuntopyyntö liikuntarajoitteisille ja vammaisille avustusta antavien linjaautoterminaalien TRAf ICCM Liikenne- ja viestintävirasto Transport- och kommunikationsverket LAUSUNTOPYYNTÖ Vastaanottajan yhteisö Kirjaamo Päiväys/Datum 26.8.2019 Dnro/Dnr TRAFICOM/106172/06.03.22/2019 Viite/Referens

Lisätiedot

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Pohjois-Savon ELY-keskus Lausunto 04.09.2017 Asia: LVM/1770/03/2016 Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Lausunnonantajan lausunto Yleiset huomiot esityksestä Pohjois-Savon

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö, henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT (27.1.

Valtiovarainministeriö, henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT (27.1. Valtiovarainministeriö, henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT (27.1.2017) Hallinnonala Virasto Osasto Virka Virkasuhteen päättymispvm

Lisätiedot

Palveluväylän viitearkkitehtuurin päivitys

Palveluväylän viitearkkitehtuurin päivitys Palveluväylän viitearkkitehtuurin päivitys Vastausaika päättyy: 28.8.2015 Lausuntopyynnön taustatiedot Johdanto, Tausta, Tavoitteet Johdanto Palveluväylä on tiedonvälityskerros, joka määrittää, miten tietoja

Lisätiedot

Valtion verkkolaskutilastot

Valtion verkkolaskutilastot Valtion verkkolaskutilastot Kum. Q1-Q2, myyntilaskut 3.8.216 Verkkolaskun lähetysprosentin vertailu 216 Q1-Q2 Hallinnonaloittan Hallinnonalojen sisällä kirjanpitoyksiköittäin (mukana hallinnonalat, joissa

Lisätiedot

UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSEN LAUSUNNONANTAJAT

UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSEN LAUSUNNONANTAJAT UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSEN LAUSUNNONANTAJAT Näilta tahoilta on pyydetty lausuntoa 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta. Lausuntoaikaa on 20.3.2015 saakka. Uudenmaan Jäsenkunnat Askolan

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Lapin ELYkeskus Lausunto 04.09.2017 Asia: LVM/1770/03/2016 Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Lausunnonantajan lausunto Yleiset huomiot esityksestä Maakuntauudistuksessa

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Julkis ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Lausunto 04.05.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö, Valtionhallinnon kehittämisosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT Tilanne 1.2.

Valtiovarainministeriö, Valtionhallinnon kehittämisosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT Tilanne 1.2. Valtiovarainministeriö, Valtionhallinnon kehittämisosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT Tilanne 1.2.2018 Hallinnonala Virasto Osasto Virka Virkasuhteen päättymispvm

Lisätiedot

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Keskuskauppakamari Lausunto 05.09.2017 Asia: LVM/1770/03/2016 Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Lausunnonantajan lausunto Yleiset huomiot esityksestä Liikenne- ja

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2013 vp Torstai 28.11.2013 kello 12.15-14.00 Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps Rakel Hiltunen /sd Reijo Hongisto /ps Risto Kalliorinne /vas Mika Kari

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Lausuntopyyntö VM037:00/2016

Valtiovarainministeriö. Lausuntopyyntö VM037:00/2016 Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Urakoitsijaseminaarin avaus

Urakoitsijaseminaarin avaus Urakoitsijaseminaarin avaus LVM:n hallinnonalan virastouudistus ja maakuntauudistus 22.8.2017 LVM:n hallinnonalan virastouudistus 31.5.2017 2 3 Maakuntauudistus ja maantielain uudistus (luonnos 5.7.2017)

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Tilastokeskus Lausunto 13.06.2017 TK0170517 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

LVM:n hallinnonalan uudistukset. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät Eeva Ovaska

LVM:n hallinnonalan uudistukset. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät Eeva Ovaska LVM:n hallinnonalan uudistukset Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 1.11.2017 Eeva Ovaska 1 Ajankohtaista liikennepolitiikassa Digitalisaatio Päästövähennystavoitteet Korjausvelka Uudistukset Maakuntauudistus

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettamispäätös VM120:00/2015 Kunta- ja aluehallinto-osasto 2.12.2015 luonnos ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettaminen Toimikausi Valtiovarainministeriö on tänään asettanut aluehallintovirastojen ohjausryhmän

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Lausuntopyyntö VM/1143/ /2018

Valtiovarainministeriö. Lausuntopyyntö VM/1143/ /2018 Lausuntopyyntö 04.06.2018 VM/1143/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle Digi-ja väestötietovirastoa koskevaksi lainsäädännöksi sekä laeiksi eräiden rekisterihallintoa koskevien lakien

Lisätiedot

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Hämeen liitto / AU 23.3.2011 Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Väestö ja maapinta-ala Väestönmuuto 1980 1990 2000 2010 1980-1990..Hämeenlinna

Lisätiedot

90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta

90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2018 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 25, 22.02.2018 Kaupunginhallitus, 90, 06.03.2018 90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta MliDno-2018-433

Lisätiedot

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Lappeenrannan kaupunki Lausunto 17.08.2017 750/00.04.00/2017 Asia: LVM/1770/03/2016 Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Lausunnonantajan lausunto Yleiset huomiot esityksestä

Lisätiedot

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014 Valtiokonttori 1 (23) Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi

Lisätiedot

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä 2.2.2010 Pekka Myrskylä Tilastokeskus 4.2.2010 2 200 Kuvio 5.2 Ikärakenteen muutos 2009-2060 (2009=100) Ikärakenteen muutos

Lisätiedot

VAK-lainsäädäännön kokonaisuudistus. Kimmo Kiiski

VAK-lainsäädäännön kokonaisuudistus. Kimmo Kiiski VAK-lainsäädäännön kokonaisuudistus Kimmo Kiiski 7.2.2019 VAK-uudistus Miksi tehdään? Mitä tehdään? Kuka tekee? Millä välineillä tehdään? Milloin tehdään? Millä tavoitteilla tehdään? Miksi uudistus? Voimassa

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Poliittinen ratkaisu 20.9.2016 Eduskunnalle 22.9.2016 (HE 161/2016 vp) Eduskunnan käsittely alkoi lähetekeskustelulla

Lisätiedot

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä Lausunto 04.09.2017 586/03.00.00.00/2017 Asia: LVM/1770/03/2016 Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Lausunnonantajan lausunto Yleiset

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN

Lisätiedot

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät 1.1.2018 Koulutuksen järjestäjä Järjestäjän kotipaiktutkintokootutkintotyy Ahlmanin koulun Säätiö sr Pirkanmaa Aitoon Emäntäkoulu Oy Pirkanmaa

Lisätiedot

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät 1.1.2018 Koulutuksen järjestäjä Järjestäjän kotipaiktutkintokootutkintotyy Etelä-Karjalan Koulutuskuntayhtymä Etelä-Karjala Etelä-Karjalan Koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Päätös. Laki. käräjäoikeuslain muuttamisesta

Päätös. Laki. käräjäoikeuslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 240/2009 vp Hallituksen esitys käräjäoikeuslain sekä eräiden käräjäoikeuksien asiallista toimivaltaa koskevien säännösten muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Alueelliset vastuumuseot 2020

Alueelliset vastuumuseot 2020 Alueelliset vastuumuseot 2020 Nelimarkka-museo Porvoon museo HAM Helsingin taidemuseo Helsingin kaupunginmuseo Hämeenlinnan kaupunginmuseo Hämeenlinnan taidemuseo Joensuun museot Jyväskylän museot Kainuun

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit löytyvät Internet-osoitteesta: http://alueuudistus.fi/lausuntopyynnot

Lausuntopyynnön materiaalit löytyvät Internet-osoitteesta: http://alueuudistus.fi/lausuntopyynnot LAUSUNTOPYYNTÖ STM068:00/2015 1(5) 19.11.2015 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Pääministeri Juha Sipilän hallitus

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä 1 (6) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 15. päivänä heinäkuuta 2019 määrää 7. päivänä marraskuuta 2014 annetun sähköisen viestinnän palveluista

Lisätiedot

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2018

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2018 VALTIOKONTTORI 5.1.2018 Talous ja henkilöstö 1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO 2018 1B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2018 Koodistossa 1A on lueteltu ne virastotunnukset (työnantajatunnukset), joita käytetään vuoden

Lisätiedot

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9.

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Maakuntakaava 2040 Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Seuraavat askeleet: Ehdotus MH: 11+12/2017 Viranomaislausunnot 2-3/2018 Viranomaisneuvottelu Kaavaehdotus nähtäville Hämeen parasta kehittämistä! Heikki

Lisätiedot

SOTE-JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN YHTEYDESSÄ KUULTUJA TAHOJA

SOTE-JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN YHTEYDESSÄ KUULTUJA TAHOJA SOTE-JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN YHTEYDESSÄ KUULTUJA TAHOJA Lausunnot, joita on annettu sote- ja maakuntauudistukseen liittyen, löytyvät valtion hankeikkunasta (http://vnk.fi/hankkeet ). Hankkeen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No4/ Itä-Suomen aluehallintovirasto (Kuvernööri), Maaherrankatu 16, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No4/ Itä-Suomen aluehallintovirasto (Kuvernööri), Maaherrankatu 16, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No4/2017 1 Kokousaika kello 10:00 Kokouspaikka Itä-Suomen aluehallintovirasto (Kuvernööri), Maaherrankatu 16, Mikkeli Asialista: 1 Kokouksen avaus 3 2 Valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet

Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet ten henkilöjäsenmäärät 31.12.2017 sekä valittavien liittovaltuuston jäsenten ja varajäsenten määrät alueittain Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet Etelä-Suomi

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Animalia ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013 Valtiokonttori Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi

Lisätiedot