SISÄLLYSLUETTELO 1.1 JOHDANTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SISÄLLYSLUETTELO 1.1 JOHDANTO"

Transkriptio

1 YLÖJÄRVEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA I TYÖVAIHEEN RAPORTTI

2 1.1 JOHDANTO SISÄLLYSLUETTELO Ylöjärven keskustan yleissuunnitelmatyön ensimmäinen vaihe oli touko-elokuussa Työn pohjana on syksyllä 2011 ratkenneen Ylöjärven ydinkeskustan suunnittelukilpailun voittajaehdotus Ylös, ulos ja lenkille. Ehdotusta on kehitetty palkintolautakunnan jatkotoimenpideohjeiden mukaan. Muista kilpailuehdotuksista on poimittu kehittämiskelpoisia ajatuksia. Työ alkoi kahdella ideatyöpajalla. Työpajoissa saatiin yksityiskohtaisempiakin ideoita, joihin palataan vielä keskustan tarkemmassa suunnittelussa. Merkittävin viesti oli kuitenkin se, että suunnitelma on pääpirteissään oikean suuntainen. Johtoajatuksena on työpajojen perusteella pidettävä keskeisten paikkojen nykyistä parempaa saavutettavuutta ja monipuolisia virkistysmahdollisuuksia ja asuntotarjontaa. Kun näihin teemoihin vastataan mm. joukkoliikennettä ja pyöräilyä ja jalankulkua tukevilla ratkaisuilla ja tiivistyvällä ja eheytyvällä rakenteella, kehittyy Ylöjärven kaupunkirakenne kestävän kehityksen mukaisesti. Keskustan yleissuunnitelmatyön ensimmäisen vaiheen tavoite on ollut rakennettavien alueiden rajojen ja painopisteiden asettaminen ja Ylöjärven kehityskuvaa tukeva raitiovaunulinja. Kilpailutyö perustui oletukseen paikallisjunayhteydestä, mutta raitiovaunu on sittemmin todettu toimivammaksi ja taloudellisemmaksi ratkaisuksi. Sen reitti määrittelee keskustan kehittymisen painopisteet ja alueiden luonteet. Ensimmäisessä suunnitteluvaiheessa on tarkasteltu kilpailutyötä tarkemmin, millaisiksi keskustan nykyiset ja uudet naapurustot muodostuvat tehokkuudeltaan, ilmeeltään, toiminnoiltaan ja identiteetiltään. Oleellista on synnyttää näiden alueiden tulevaisuudesta yhteinen, inspiroiva mielikuva. Tehokkuuslaskelmat ovat pohjana mm. liikenteen simuloinnille, jonka avulla suunnitelman toimivuutta tarkastetaan seuraavassa vaiheessa. Ensimmäisen vaihe päättyy syyskuussa 2012 kolmanteen ideatyöpajaan, joka on lähtölaukaus jatkosuunnitteluun. Työn seuraavassa vaiheessa yleissuunnitelmaa tarkennetaan. Työstä on vastannut arkkitehtitoimisto Harris-Kjisikissä arkkitehti Ilkka Törmä avustajinaan arkkitehdit Sofia de Vocht ja Hannu Louna. Työtä ovat valvoneet professori Trevor Harris ja professori, tohtori Hennu Kjisik. Liikennekonsulttina työssä on ollut Jouni Ikäheimo Trafix Oy:stä. Ylöjärven kaupungin suunnittelutyöryhmänä on ollut kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen ja kaavoitusarkkitehdit Vesa Ylitapio ja Arto Huovila. Helsingissä Johdanto Keskustan vahvuuksia ja mahdollisuuksia Keskustan heikkouksia ja uhkia Palkintolautakunnan suunnitteluohjeet Ylöjärven piirteitä Ylöjärven kehityskuva ja tavoitteita sen saavuttamiseksi Keskustan suunnittelun ideatyöpajat Raitiolinjan suunnitteluprosessi Raitiolinja ja palvelualue Ehdotus Ylöjärven autopysäköintipolitiikaksi Havainnekuvat ja laskelmat kilpailusta ja 1. vaiheesta Toiminnot Merkittävät alueet ja kevyen liikenteen yhteydet Liikenneyhteydet Liike- ja toimitilojen sijoittuminen Viheralueet, puistot ja aukiot Keijärven virkistysreitit Rakentamisen vaiheistus Aronranta Täydentyvä Soppeenmäki ja Soppeenranta Pallotien alue Sinivainio 40 Hennu Kjisik YLÖJÄRVEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA I TYÖVAIHEEN RAPORTTI

3 2. RAITIOLINJA JA KAUPUNKIRAKENNE Raitiovaunun reitin tarkastelu on ollut työn keskeisimpiä aiheita. Suunnittelussa on etsitty reitti, joka vahvistaa Ylöjärven nykyistä, Soppeenmäen keskustaa on kävelyetäisyydellä valta-osasta uusia asuinalueita ja palveluita (koulu, urheilupuisto) tuo Elovainion kauppa- ja toimitilakeskittymät joukkoliikenteen piiriin on suhteellisen suoraviivainen ja nopea 12 YLÖJÄRVEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA I TYÖVAIHEEN RAPORTTI

4 2.1 RAITIOLINJAN SUUNNITTELUPROSESSI KAUPUNKIKEHÄLINJAUS Suunnitelman kehittyminen PUISTO KAUPUNGIN KESKUKSENA -LINJAUS RADANVARSIKAUPUNKILINJAUS (WSP:N LUONNOS) BULEVARDIKAUPUNGIN LINJAUS 1 Raitiotiestä oli olemassa Ramboll Finland Oy:n luonnostelema alustava reitti. Sen oheen kehitettiin vertailun vuoksi kolme muuta reittivaihtoehtoa - Bulevardikaupunki, Puisto kaupungin keskuksena ja Kaupunkikehä, jotka korostaisivat erilaisia ominaisuuksia kaupungissa ja painottaisivat tiiviin rakentamisen vyöhykkeen hieman eri kohtiin (kuva 1). Näistä reitistä valittiin jatkotyöstöön reitti Puisto kaupungin keskuksena, joka yhdistää keskustaa hyvin itä-länsisuunnassa ja aiheuttamatta kuitenkaan laajoja katurakennustöitä Vaasantiellä. Reittiä muokattiin niin, että koukkaa moottoritiesillan ali Elovainion puolella ja palaa junaradan pohjoispuolelle kohdasta, jossa sillan rakentaminen on maastomuotojen puolesta helpointa (kuva 2). Toimintojen keskittämistä Soppeenmäki-Aronranta-Elovainio-akselille on kehitetty kilpailuvaiheesta. Näin ne yhdistyvät hyvin saavutettavaksi, helminauhaksi, jota yhdistää raitiovaunun lisäksi selkeät, laadukkaasti toteutettavat pyöräilyn- ja jalankulun pääreitit. Reittiä säädettiin lopuksi vielä kulkemaan suoremmin Elon kauppakeskuksen ohi ja Kuruntien sillalta Elotielle. Pysäkki Räikässä jää pois, mutta suorempi reitti on nopeampi eikä junaradan ylitystä pitkine ramppeineen tarvita Asematien kohdalla (kuva 3). Raitiolinjan varrella tavoiteltava asukasmäärä 2 Raitiovaunupysäkkien palvelusäteiksi otettiin 400m eli noin 4-10 minuutin kävelymatka ja 800m eli muutaman minuutin pyörämatka. Turun kaupunkiseudun rakennemalli selvityksessä (Trafix Oy) oli esitetty kannattavaksi asukasmääräksi asukasta raitiotien linjakilometriä kohden 400m etäisyydellä pysäkistä, josta saatiin vertailukohta laskelmille. Toinen vertailukohta on Future of Urban Transport. Learning from Success and Weakness (Carmen Hass-Klau, Graham Crampton, 2002), jossa todetaan, että 600m etäisyydellä raitiotiestä tulee olla vähintään asukasta linjakilometriä kohden. Edellä mainitut ylittyvät tässä esitetyn keskustan yleissuunnitelman tehokkuuksilla helposti. Suunniteluissa ja nykyisissä asuinkortteleissa noin 400m etäisyydellä raitiotiestä olisi asukkaita arviolta ja asuinkortteleiden tehokkuus keskimäärin noin 0,9, kun Turun rakennemallin mukainen ehto täyttyisi keskimääräisellä tehokkuudella 0,5-0,6. Tämä tarkastelu kuitenkin koskee vain Ylöjärven keskustaa. Asukasmäärät tulee selvittää koko raitiolinjan pituudelta, jotta riittävä asukaspohja saadaan arvioitua. Keskustan ulkopuolisilla osuuksilla raitiolinjan varren asukasmäärät jäänevät pienemmiksi. Siksi tässä raportissa on päädytty ehdottamaan toistaiseksi, että keskustassa 400m säteellä pysäkeistä tavoiteltaisiin edellä mainitut vertailuarvot reilusti täyttävää asuinkorttelitehokkuutta, yli 0,8:aa. YLÖJÄRVEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA I TYÖVAIHEEN RAPORTTI

5 RAITIOLINJA 1:10000 Raitiolinja ja pysäkki 3 14 YLÖJÄRVEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA I TYÖVAIHEEN RAPORTTI

6 1:15000 RADANVARSIKAUPUNKI (RAMBOLLIN LUONNOS) + Kulkee kummankin kilpailuehdotuksessa esitetyn juna-aseman kautta + Kulkee terveysaseman ja sairaalan editse + Kulkee jäähallin ja muiden keskuspuiston aktiviteettien ohi + Suoraviivaisin reitti Tehokkain rakentaminen sijoittuu rautatien melun ja estevaikutuksen piiriin Uudistuva, tehokkaasti rakennettava alue Tiivistyvä alue Sivuaa vähän Elovainiota ja kulkee kaukana Soppeenmäen teollisuusalueesta Jos juna-asemat rakennetaan, raitiotie ei oleellisesti laajenna joukkoliikenteen saavutettavuutta Kauppakeskus- / tiva-kauppa- / toimitila-alue Pysäkki 400m / n. 6min kävelyetäisyys pysäkiltä Tiivis rakentamien radan lähellä antaisi aihetta radan kattamiseen. Kuva: Theresienhöhe, rautatien kattava puistokansi Münchenissä Maisema-arkkitehti: Topotek1. (Kuvan lähde: de/) YLÖJÄRVEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA I TYÖVAIHEEN RAPORTTI

7 1:15000 BULEVARDIKAUPUNKI + Vaasantie muuttuu katumaisemmaksi raitiovaunun rakentamisen yhteydessä + Linja kulkee Soppeenmäen teollisuusalueen vierestä, jolloin alueen tehokkaampi rakentaminen on perustellumpaa + Kattaa lähes kaikki suunnitellut uudistuvat alueet elonvainion asemavarausta lukuun ottamatta Kirkonseutu ei ole reitillä, kaupungin painopiste siirtyy Vaasantien varrelle Koukkaus Soppeenmäen kautta mahdollistaisi sen tehokkamman kehittämisen Tehokkain rakentaminen sijoittuu Vaasantien melun ja estevaikutuksen piiriin Uudistuva, tehokkaasti rakennettava alue Tiivistyvä alue Vilkasliikenteinen Mäkelänkatu Helsingissä voisi olla esikuva Vaasantielle. (Kuvan lähde: CC moggie68, Kauppakeskus- / tiva-kauppa- / toimitila-alue Pysäkki 400m / n. 6min kävelyetäisyys pysäkiltä 16 YLÖJÄRVEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA I TYÖVAIHEEN RAPORTTI

8 1:15000 PUISTO KAUPUNGIN KESKUKSENA + Korostaa ja aktivoi keskuspuistoa alueen kokoavana paikkana urheiluhalleineen ja kauppoineen + Kulkee terveysaseman ja sairaalan edestä + Kattaa lähes kaikki kilpailuehdotuksessa suunnitellut uudet alueet elonvainion asemavarausta lukuun ottamatta + Kulkee Elovainion kauppa-alueen vierestä Reitti kulkee asuinalueen laidalla, puiston toiselta reunalta 200 metrin matka pysäkille Nørrebro Parken ja muut kapeat puistoväylät ja aukiot yhdistävät eri kaupunginosia Kööpenhaminassa. (Kuvan lähde: CC: Eur0trash, Uudistuva, tehokkaasti rakennettava alue Tiivistyvä alue Kauppakeskus- / tiva-kauppa- / toimitila-alue Pysäkki 400m / n. 6min kävelyetäisyys pysäkiltä YLÖJÄRVEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA I TYÖVAIHEEN RAPORTTI

9 1:15000 KAUPUNKIKEHÄ + Kattaa laajasti koko keskustan alueet ja palvelut (mm. kirjasto) + Vahvistaa Kuruntietä Ylöjärven selkärankana + Vaasantie muuttuu katumaisemmaksi + Kulkee kummankin kilpailuehdotuksessa esitetyn juna-aseman kautta Uudistuva, tehokkaasti rakennettava alue + Kulkee Elovainion kauppa-alueen vierestä Tiivistyvä alue Kauppakeskus- / tiva-kauppa- / toimitila-alue Pysäkki 400m / n. 6min kävelyetäisyys pysäkiltä Raitiolinja päättyy Ylöjärven keskustaan Kuruntie ja muut kadut voisivat muuttua raitiotien myötä vilkkaammiksi ja viihtyisämmiksi, kuten Zaragozassa on suunnitteilla (arkkitehti Aldayjover. (Kuvan lähde: 18 YLÖJÄRVEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA I TYÖVAIHEEN RAPORTTI

10 400 M:N ETÄISYYDELLÄ PYSÄKEISTÄ 2.2 RAITIOLINJA JA PALVELUALUE Uutta asuinkerrosalaa n k-m 2 Asuinkortteleiden (nykyiset ja uudet) keskimääräinen tehokkuus 0, uutta asukasta, jos yhtä asukasta kohden lasketaan 50 k-m M:N ETÄISYYDELLÄ PYSÄKEISTÄ Uutta asuinkerrosalaa n k-m uutta asukasta, jos yhtä asukasta kohden lasketaan 50 k-m 2 Raitiotie ja pysäkki 400m ja 800m etäisyys pysäkeistä Tiiviisti rakennettavat uudet naapurustot n. 400m etäisyydellä raitiovaunupysäkeistä, asuinkortteleiden tehokkuus 0,8 Täydennysrakennettavat nykyiset naapurustot n. 400m etäisyydellä raitiovaunupysäkeistä, asuinkortteleiden tehokkuus 0,8 Uudet naapurustot, asuinkortteleiden tehokkuus 0,3-0.8 Täydennysrakennettavat naapurustot, asuinkortteleiden tehokkuus 0,3-0.8 Kauppa-, toimitila-alueet ja urheilupuisto YLÖJÄRVEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA I TYÖVAIHEEN RAPORTTI

11 2.3 EHDOTUS YLÖJÄRVEN AUTOPYSÄKÖINTIPOLITIIKAKSI 1ap/125k-m2? 1ap/100k-m2? 1ap/80k-m2? Ylöjärven keskustaan ehdotetaan pysäköintipaikkamitoitusta, joka määräytyy raitiovaunupysäkin etäisyyden perusteella. Tiivis asuntorakentaminen raitiovaunun varrella edellyttää vähemmän kalliita ja katuympäristön viihtyisyyden kannalta hankalia rakenteellisia pysäköintipaikkoja. 20 YLÖJÄRVEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA I TYÖVAIHEEN RAPORTTI

12 Kevyen liikenteen pääreitit: selkeästi merkityt ja opastetut pyörä- ja jalankulkukaistat 3.3 MERKITTÄVÄT ALUEET JA KEVYEN LIIKENTEEN YHTEYDET Raitiotie 1:10000 KESKUSPUISTO Kokoava kulkuyhteys ja virkistysalue. Viljelypalstat KIRJASTO ja kulttuuritalo KAUPPAKYLÄ Valtatiesillan ali jatkuva kauppojen, katujen ja kauppakäytävien kävelyverkosto LIIKUNTAPUISTO Kirkko ja kaupungintalo Hautausmaa KAMPUS Uusi lukio ja opiskelija-asuntokortteli täydentää olemassa olevia oppilaitoksia. Vaihtoehtoinen paikka kulttuuritalolle. RANTAKAUPUNKI Sekoittunut rakenne: kauppoja, kivijalkojen pienliikitiloja, palvelu julkisia palveluita, merkittäviä julkisia ulkotilo HARJUPUISTO TERVEYSKORTTELI Laajennetun terveyskeskus ja muita hyvinvointipalveluja ja tuettua asumista YLÖJÄRVEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA I TYÖVAIHEEN RAPORTTI

13 3.4 LIIKENNEYHTEYDET Pyöräilyn ja kävelyn pääreitti Virkistysreitti Linja-auton kaukoliikennereitti Linja-auton lähiliikennereitti Raitiotie Raitiotiepysäkki Pääkatu Moottoritie Junarata 1:10000 ELOVAINION SOLMUKOHTA: Raitiovaunu Kaukoliikennelinja-autot Valtatie Pyöräreitti ja -pysäköinti Liityntäpysäköinti 26 ARONRANNAN SOLMUKOHTA: Raitiovaunu Kaukoliikennelinja-autot Lähiliikennelinja-autot Pyöräreitti ja -pysäköinti Liityntäpysäköinti Juna-asemavaraus YLÖJÄRVEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA I TYÖVAIHEEN RAPORTTI

SISÄLLYSLUETTELO 1.1 JOHDANTO

SISÄLLYSLUETTELO 1.1 JOHDANTO YLÖJÄRVEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA I TYÖVAIHEEN RAPORTTI 10.9.2012 1.1 JOHDANTO SISÄLLYSLUETTELO Ylöjärven keskustan yleissuunnitelmatyön ensimmäinen vaihe oli touko-elokuussa 2012. Työn pohjana on

Lisätiedot

Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät keskeiset selvitykset ja päätökset

Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät keskeiset selvitykset ja päätökset Ylöjärvi, Tekniikka- ja ympäristöosasto, kaavoitus Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät keskeiset selvitykset ja päätökset Tampereen seudullista joukkoliikennettä on kehitetty pitkäjänteisesti

Lisätiedot

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön

Lisätiedot

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.

Lisätiedot

Santalahden pysäkkitarkastelu

Santalahden pysäkkitarkastelu 26.3.2018 Santalahden pysäkkitarkastelu Johdanto Santalahdessa raitiotie kulkee Rantatie-katua pitkin ja jatkaa sillalla kohti Hiedanrannan Järvikaupunkia (KH:n päätös 12.2.2018). Santalahden kohdalla

Lisätiedot

Ilmalan studiot Asukastilaisuus

Ilmalan studiot Asukastilaisuus Asukastilaisuus 5.2.2018 1. Kaavahankkeen taustat ja tavoitteet 2. OAS:n sisältö 3. Kaavahankkeen reunaehdot ja selvitettävät asiat 4. Kaavoitusaikataulu kaavahankkeen taustat ja tavoitteet KESKI-PASILA

Lisätiedot

3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma

3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma keltainen rajaus = ohjeellinen kilpailualue Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma Hyvinkäällä on parhaillaan käynnissä kansainvälinen Europan 15-suunnittelukilpailu, jossa nuoret kaupunkisuunnittelijat ideoivat

Lisätiedot

0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin

0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin Piirustukset 0.1 Nykytilanne ja ongelma-analyysi 0.2 Maisema-analyysi 0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin Y1.

Lisätiedot

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS LIIKENNE-ENNUSTE LÄHTÖKOHDAT Liikenteellisiä tarkasteluita varten laadittiin liikenne-ennuste Ylöjärven keskustan alueelta. Ennusteessa on otettu huomioon Ylöjärven

Lisätiedot

SÄRKÄNNIEMEN YLEISSUUNNITELMA, LIIKENNE 19.10.2015

SÄRKÄNNIEMEN YLEISSUUNNITELMA, LIIKENNE 19.10.2015 SÄRKÄNNIEMEN YLEISSUUNNITELMA, LIIKENNE 19.10.2015 YLEISSUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA LIIKENTEELLISET TAVOITTEET Rantatunnelin valmistuminen vähentää merkittävästi kaupungin länsi-itä suuntaista liikennettä.

Lisätiedot

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava

Lisätiedot

HANGONSILLAN ALUE. Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy HAVAINNEKUVA KOKO ALUEESTA, POHJOISESTA KATSOTTUNA

HANGONSILLAN ALUE. Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy HAVAINNEKUVA KOKO ALUEESTA, POHJOISESTA KATSOTTUNA HAVAINNEKUVA KOKO ALUEESTA, OHJOISESTA KATSOTTUNA 1 ALUESUUNNITELMAN ÄÄIIRTEET Hangonsillan alueen suunnitelma tuo kaupungin tärkeään sisääntulokohtaan urbaania katutilaa ja tunnistettavaa keskustarakennetta.

Lisätiedot

Lähiökehältä osaksi joukkoliikennekaupunkia Case Oulun Kaukovainio

Lähiökehältä osaksi joukkoliikennekaupunkia Case Oulun Kaukovainio Lähiökehältä osaksi joukkoliikennekaupunkia Case Oulun Kaukovainio Hilkka Piippo, Plaana Oy Antti Määttä, Oulun kaupunki 1 6000 Kaukovainion kaupunginosan väestö ikäluokittain 5000 4000 3000 2000 1000

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe

Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe Kaupunginjohtaja Minna Arve 11.2.2019 Kuva Sigge Arkkitehdit Oy Raitiotiehanke ei ole vain joukkoliikennehanke, vaan merkittävä kasvua tukeva strateginen

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustassa

Lisätiedot

RAISION KESKIKAUPUNGIN SUUNNITTELUKILPAILU. Kaisa Äijö

RAISION KESKIKAUPUNGIN SUUNNITTELUKILPAILU. Kaisa Äijö RAISION KESKIKAUPUNGIN SUUNNITTELUKILPAILU Kaisa Äijö KESKIKAUPUNGIN SUUNNITTELUKILPAILU 14.10.2009-15.4.2010 KESKIKAUPUNKI TULEVAISUUDEN NÄKÖKULMA Tienvarsialueesta viihtyisäksi kaupungiksi SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Ylöjärven keskustan liikenteellinen toimivuusselvitys

Ylöjärven keskustan liikenteellinen toimivuusselvitys Ylöjärven keskustan liikenteellinen toimivuusselvitys kuva: Arto Halttunen / paramotor.fi Marraskuu 2013 Sisällysluettelo 1 Nykytilanne ja tehdyt suunnitelmat... 8 1.1 Maankäyttö ja maankäyttösuunnitelmat...

Lisätiedot

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun

Lisätiedot

Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5.

Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5. 4.5.2016 1 (5) Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto Johdanto Tampereen kaupunki kehittää uutta Hiedanrannan asuin- ja työpaikka-aluetta kaupungin länsiosaan nykyisen Lielahden kaupan alueen

Lisätiedot

Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia. Yleiskaava 2029 Kevät 2014

Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia. Yleiskaava 2029 Kevät 2014 Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia Yleiskaava 2029 Kevät 2014 Rakenna Turkua -kysely Avoinna 26.3.-18.5.2014 Liittyi Yleiskaava 2029:n kehityskuvavaiheeseen, suunnattiin asukkaille Kysely keskittyi

Lisätiedot

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys

Lisätiedot

Leppävaara Lähtökohdat ja tavoitteet

Leppävaara Lähtökohdat ja tavoitteet Leppävaara Lähtökohdat ja tavoitteet Asukastilaisuus 19.12.2017 Tilaisuuden kulku Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja, Jouni J. Särkijärvi Leppävaaran keskustan suunnittelussa huomioitavia seikkoja

Lisätiedot

Valkeakosken Kanavanranta

Valkeakosken Kanavanranta Eteläinen Hesperiankatu 8 00100 Helsinki, Finland T +358-40-521-3078 E info@lunden.co W www.lunden.co Valkeakosken Työpaja Lähtötilanne Suunnittelualue Valtakatu uimahalli kaupungintalo linja-autoasema

Lisätiedot

STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä Kaupunkisuunnitteluvirasto

STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä Kaupunkisuunnitteluvirasto STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto 18.5.2015 Stansvikinnummen alustavat suunnitteluperiaatteet Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto

Lisätiedot

Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki. Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari

Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki. Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari 28.1.2016 Leppävaara Vision keskeisin alue Keran juna-asema Keran alue kuvattuna kohti Leppävaaraa,

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus KILPAILUKUTSU Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu 1. Kilpailun järjestäjä Kouvolan kaupunki 2. Osallistumisoikeus Aalto yliopisto, Maisema-arkkitehtuuri, Otaniemi Hämeen ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen

Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen SAAVUTETTAVUUSTARKASTELU - Pohjois-Haagan itäosan osayleiskaava Ksv /yleiskaavatoimisto 2.5.2013 Saavutettavuus näkyy vahvasti kaupunkilaisten arkielämässä. Asukkaiden tulee saavuttaa tarvitsemansa toiminnot

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B

MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B POHJOIS-HAAGAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVA 29.5.2012 MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B Vaihtoehtojen kuvaus ja vaikutusten arviointi Periaateleikkaukset Hämeenlinnanväylän melusuojauksesta toimitilarakentamisella

Lisätiedot

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne... Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan

Lisätiedot

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin

Lisätiedot

KOUVOLAN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN. Kouvolan kaupunki, Hannu Tylli, kaavoituspäällikkö, 8.6.2015

KOUVOLAN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN. Kouvolan kaupunki, Hannu Tylli, kaavoituspäällikkö, 8.6.2015 KOUVOLAN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN Kouvolan kaupunki, Hannu Tylli, kaavoituspäällikkö, 8.6.2015 KOUVOLAN KAUPUNKI n. 86 500 as pinta-ala: 2 871 km 2 (maata: 2 543 km², vesistöä: 328 km 2 ) KESKEINEN KAUPUNKIALUE

Lisätiedot

Autotonta sisäänkäyntiä asemalta. Nuuksioon päin voisi kehittää.

Autotonta sisäänkäyntiä asemalta. Nuuksioon päin voisi kehittää. Kartta a toivotaan tässä tunneliin. Autotonta sisäänkäyntiä asemalta Nuuksioon päin voisi kehittää. a toivotaan lähemmäksi moottoritietä. Nyt joudutaan purkamaan paljon asuinrakennuksia sekä rakentamaan

Lisätiedot

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus 10.10.2017 Niko Setälä 10.10.2017 1 Sisältö 1. Kalasataman raitioteiden tavoitteet 2. Ehdotettava raitiotien linjaus ja liikennöinti 3. Tarkasteltuja

Lisätiedot

ÄLYKÄS JA KESTÄVÄ TULEVAISUUDEN KAUPUNGINOSA HIEDANRANNAN SUUNNITTELUTILANNE Yleisötilaisuus

ÄLYKÄS JA KESTÄVÄ TULEVAISUUDEN KAUPUNGINOSA HIEDANRANNAN SUUNNITTELUTILANNE Yleisötilaisuus ÄLYKÄS JA KESTÄVÄ TULEVAISUUDEN KAUPUNGINOSA HIEDANRANNAN SUUNNITTELUTILANNE Yleisötilaisuus Kilpailuvaiheen havainnekuva Möljälta kohti Järvikaupunkia, Reflecting TRE, Buenaventura (Arkkitehtitoimisto

Lisätiedot

Tampereen raitiotien vaikutusten arviointi yhteenveto 2016

Tampereen raitiotien vaikutusten arviointi yhteenveto 2016 Tampereen raitiotien vaikutusten arviointi yhteenveto 2016 Tiedotustilaisuus 5.9.2016 Mikko Nurminen johtaja kaupunkiympäristön palvelualue 4.9.2016 Vaikutuksia arviointiin kevään 2016 aikana Päivitettiin

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 20.5.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY kartta.hel.fi Fonecta Johdanto Rastilan keskuksesta valmistellaan viitesuunnitelmaa asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

On arvioitu, että jo vuoteen 2020 mennessä korkeakoulutetun henkilöstön rekrytointitarve lähes kaksinkertaistuu.

On arvioitu, että jo vuoteen 2020 mennessä korkeakoulutetun henkilöstön rekrytointitarve lähes kaksinkertaistuu. Positiivinen rakennemuutos. Lääke-, meri- ja valmistavan teollisuuden menestys. On arvioitu, että jo vuoteen 2020 mennessä korkeakoulutetun henkilöstön rekrytointitarve lähes kaksinkertaistuu. Cederqvist

Lisätiedot

Tekunkadun pysäkkitarkastelu

Tekunkadun pysäkkitarkastelu 26.3.2018 Tekunkadun pysäkkitarkastelu Johdanto Tekunkadun raitiotiepysäkkivaraus Raitiotien osan 1 toteutussuunnitelman mukaisesti TAYSin linja päättyy Vieritielle. TAMKin hallitus on tehnyt esityksen

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain

Lisätiedot

KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU

KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU TIEDOTE SIVU (1/3) JULKAISUVAPAA 4.12.2009 KLO 14.30 KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU 23.6.- 13.10.2009 Kahden kilpailutyön parhaat ominaisuudet yhdistämällä

Lisätiedot

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO Google SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO LIIKENNEVERKKO Paasikivenkatua Sepänkadun itäpuolella kehitetään hitaan liikkumisen alueena, jossa autoliikenteen nopeustaso on enintään

Lisätiedot

Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin. Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin

Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin. Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin Taimiston ja Tuomarinkadun alue, asemakaava 8539 Valmisteluvaiheen suunnitteluaineisto, tiivistelmä

Lisätiedot

Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen

Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus 1 11.1.2018 Sakari Leinonen 2 11.1.2018 Sakari Leinonen AMURIN YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTIA Amurin ja Pyynikintorin alue on perinteikästä

Lisätiedot

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan kehityskuva. Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011

Mänttä-Vilppulan kehityskuva. Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011 Mänttä-Vilppulan kehityskuva Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011 RAKENNEMALLIVAIHTOEHDOT Rakennemallivaihtoehtojen kautta etsitään Mänttä-Vilppulalle paras mahdollinen tulevaisuuden aluerakenne

Lisätiedot

Pyöräilyä ja kävelyä kaavoihin kangistumatta

Pyöräilyä ja kävelyä kaavoihin kangistumatta Pyöräilyä ja kävelyä kaavoihin kangistumatta 8.12.2010, Oulu Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne -seminaari Pasi Metsäpuro Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos Liikennesuunnittelun

Lisätiedot

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 KEVYEN LIIKENTEEN REITTITARKASTELUT KESKUSTASTA ITÄÄN - ESISELVITYS 1. Työn sisältö ja tarkoitus Keskustasta itään suuntautuva reitti kulkee Lapinniemestä Rauhaniementien

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman

Lisätiedot

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Näkökulmia vähittäiskauppaan ja yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisiin 1 Vähittäiskaupan toimipaikkojen sijoittuminen

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

Helsinki Suunnittelee 2009:13. Jätkäsaari. Uutta merellistä kantakaupunkia

Helsinki Suunnittelee 2009:13. Jätkäsaari. Uutta merellistä kantakaupunkia Helsinki Suunnittelee 2009:13 Jätkäsaari Uutta merellistä kantakaupunkia Jätkäsaari uutta merellistä kantakaupunkia Jätkäsaarta rakennetaan asuin- ja työpaikka-alueeksi vuosina 2009 2025 tavarasatamatoimintojen

Lisätiedot

Penttilänrannan suunnittelupolku Juha-Pekka Vartiainen

Penttilänrannan suunnittelupolku Juha-Pekka Vartiainen Penttilänrannan suunnittelupolku 27.10.2010 Juha-Pekka Vartiainen Joensuu 1948 Hallinto ja kauppa Puu-Joensuu valmiiksi rakennettuna Penttilä Teollisuus Penttilän sahan aika 1870-luvulta 1990-luvulle päättyi

Lisätiedot

MAPSTO Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma. Tiivistelmä / Sivistyspalvelut

MAPSTO Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma. Tiivistelmä / Sivistyspalvelut MAPSTO 2014-2018 Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma Tiivistelmä / Sivistyspalvelut Koulutuslautakunta 1.10.2013 Vapaa-aikalautakunta 8.10.2013 Matti Hursti 24.9.2013 Tiivistelmä Tiivistelmään

Lisätiedot

KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ

KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ T E E M U VA L KO L E H TO 5.4.2019 1 ELINVOIMAINEN JA EKOLOGINEN NOKIA Nokia on 33 500 asukkaan kaupunki järvien kainalossa Pirkanmaalla. Keskeinen sijaintimme vetovoimaisella

Lisätiedot

Ap-normit. Toimikunnat

Ap-normit. Toimikunnat Ap-normit Toimikunnat 20.11.2014 Lausuntopyyntö toimikunnille Kuntakehitys ja kuntakehityslautakunta selvittävät mahdollisuuksia päivittää käytettäviä autopaikkanormeja Määritetään aluekohtaisesti kuinka

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1. Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat

Lisätiedot

Leppävaaran urheilukeskus. Asemakaava ja asemakaavan muutos Aluenumero

Leppävaaran urheilukeskus. Asemakaava ja asemakaavan muutos Aluenumero Leppävaaran urheilukeskus Asemakaava ja asemakaavan muutos Aluenumero 118200 Kaavahankkeen esittely Kati Kivelä Arkkitehti Kaupunkisuunnittelukeskus 7.2.2018 2 Tämän esityksen sisältö Kaavaprosessin tilanne

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Projekti Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus Vastaanottaja Kempeleen kunta Päivämäärä 4.10.2018 Laatija Erkki Sarjanoja ä 1. Taustaa Kirkonseudun asemakaava-alueen

Lisätiedot

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu Hajalan asukaskysely Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu 16.8.2011 Taustatietoja Sukupuoli Ikä 20 15 15 16 10 10 10 7 5 1 0 alle 25-v. 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 64-v. Hajalalaisuus Kuinka paljon

Lisätiedot

TEIVON RAVIRADAN VAIHTOEHTOISET SIJAINTIPAIKAT VÄLIRAPORTTI TEIVON ALUEEN KEHITTÄMISHANKE YLÖJÄRVEN KAUPUNKI

TEIVON RAVIRADAN VAIHTOEHTOISET SIJAINTIPAIKAT VÄLIRAPORTTI TEIVON ALUEEN KEHITTÄMISHANKE YLÖJÄRVEN KAUPUNKI TEIVON RAVIRADAN VAIHTOEHTOISET SIJAINTIPAIKAT VÄLIRAPORTTI TEIVON ALUEEN KEHITTÄMISHANKE YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 06.02.2018 Sijaintipaikkatarkastelua tehnyt työryhmä Timo Rysä, kaupunginarkkitehti, Ylöjärven

Lisätiedot

Raitiotien suunnitteluperusteet

Raitiotien suunnitteluperusteet Raitiotien suunnitteluperusteet Kaupunginvaltuuston iltakoulu: Raitiotien ja joukkoliikenteen linjaukset Perjantai 16.3.2018 Esitys klo 13.00 13.15 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen, raitiotien kehitysohjelma

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Savilahti - Keskusta (Niiralankatu - Tulliportinkatu) yleissuunnitelmaperiaatteiden hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Lohja. Jouni Ikäheimo 10 / 2013

Lohja. Jouni Ikäheimo 10 / 2013 Hiidensalmi Lohja Liikenneselvitys Jouni Ikäheimo Nora Kumpulainen 10 / 2013 HIIDENSALMEN HAVAINNEKUVA, LOHJAN KAUPUNKI SELVITYKSEN LÄHTÖKOHDAT Hiidensalmen alue sijaitsee kilometrin etäisyydellä Lohjan

Lisätiedot

MUISTIO J. Rinta-Piirto 4.6.2008 Seinäjoen Itikanmäki Liikenne-ennuste ja arvioita toimivuuksista Lähtökohtia Seinäjoen Itikanmäen alueelle on suunnitteilla uutta maankäyttöä. Tavoitteena on muuttaa joen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/2010 1 301 VETURITIEN JA PASILAN SILLAN LIIKENNESUUNNITELMAT Kslk 2010-318 Karttaruutu G4/S2-4, hankenro 0870 Esityslistan asia Lsp/2 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti

Lisätiedot

TYÖVIHKO 2 - 2 - VIERUMÄELLE ASUNTOJA, ASUKKAITA JA TYÖNTEKIJÖITÄ 1 MITÄ MIELTÄ OLET? www.heinola.fi / maankäytöntehostaminen

TYÖVIHKO 2 - 2 - VIERUMÄELLE ASUNTOJA, ASUKKAITA JA TYÖNTEKIJÖITÄ 1 MITÄ MIELTÄ OLET? www.heinola.fi / maankäytöntehostaminen - 2 - VRUMÄELLE ASUNTOJA, ASUKKAITA JA TYÖNTEKIJÖITÄ 1 KERRO MLIPITEESI JA IDEASI - TÄYTÄ JA PALAUTA TYÖVIHKO 16.12.2010 MNESSÄ! Postita vihko osoitteeseen Arkkitehtitoimisto A-Konsultit Ratakatu 19 B

Lisätiedot

Kruunusillat. Raitiotieyhteys Laajasaloon. Kruunusillat, Helsingin kaupunki, WSP, Knight Architects

Kruunusillat. Raitiotieyhteys Laajasaloon. Kruunusillat, Helsingin kaupunki, WSP, Knight Architects Kruunusillat Raitiotieyhteys Laajasaloon Kruunusillat, Helsingin kaupunki, WSP, Knight Architects Kruunusillat-hanke Helsingin asukasluvun muutos WSP Osa seudullista liikennejärjestelmää Osa pyöräilyn

Lisätiedot

KOMPASSI Aki Korkeamaa Anniina Heiskanen Erika Taube-Säkkinen Santeri Kallio 72 TUNNIN LIIKENNEHAASTE OULU

KOMPASSI Aki Korkeamaa Anniina Heiskanen Erika Taube-Säkkinen Santeri Kallio 72 TUNNIN LIIKENNEHAASTE OULU KOMPASSI Aki Korkeamaa Anniina Heiskanen Erika Taube-Säkkinen Santeri Kallio 72 TUNNIN LIIKENNEHAASTE OULU KAUNIS TIIVIS TERVE KÄYTÄNNÖLLINEN JAKAMIS- TALOUS YHTEISÖLLISYYS DOWNSHIFT BULEVARDI- SOITUMINEN

Lisätiedot

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Päätösehdotus kaupunginhallitukselle 12.2.2018 kokoukseen 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen Tampereen kaupunki, raitiotien kehitysohjelma v.

Lisätiedot

Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma

Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma 1.6T 6 VALTATIEN 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ TAAVETTI LAPPEENRANTA; Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma Tähän muistioon on kerätty yhteenveto alueen

Lisätiedot

KANTASAIRAALAN KAAVARUNKO

KANTASAIRAALAN KAAVARUNKO KATRNA ROSENGREN, CHARLOTTE NYHOLM/ AHVENISTON ALLIANSSI/ 05.11.2018 KANTASAIRAALAN KAAVARUNKO Ahveniston parantolan ruokasali sotasairaalakäytössä. Sotamuseo. NATURA KANTASAIRAALA HAUTAUSMAA PARANTOLA

Lisätiedot

KARHULAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Y25 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KARHULAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Y25 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KARHULAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Y25 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.9.2018 MIKSI KARHULAAN TARVITAAN UUSI YLEISKAAVA? Karhulan keskustan osayleiskaavalla tarkastellaan Karhulan keskeisiä alueita

Lisätiedot

Raitiotiehankkeen eteneminen

Raitiotiehankkeen eteneminen 23.2.2016 Raitiotiehankkeen eteneminen Raitiotien suunnittelu alkaa 16.6. Kaupunginvaltuusto hyväksyi raitiotien yleissuunnitelman ja päätti raitiotien suunnittelun jatkamisesta 15.6. Valtuusto päätti

Lisätiedot

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti

Lisätiedot

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS 2016 4 1. LÄHTÖKOHDAT JA NYKYTILA 1.1 Suunnittelukohde Suunnittelukohteena on valtatien 2 ja maantien 2444 (Siltatie) eritasoliittymä

Lisätiedot

Puutarhakaupunki tänään, Viherympäristöliitto, Rakennusfoorumi

Puutarhakaupunki tänään, Viherympäristöliitto, Rakennusfoorumi Puutarhakaupunki tänään, Viherympäristöliitto, Rakennusfoorumi Vantaan Kartanonkoski viihtyisää asuinympäristöä! Puutarhakaupungin arkkitehtuurikilpailun visiosta, kaupunkisuunnittelusta Viheralueiden

Lisätiedot

Yleiskaava Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa / Andrei Panschin

Yleiskaava Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa / Andrei Panschin Yleiskaava 2029 Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa 26.11.2018 / Andrei Panschin Ohjelma 17:00-19:30 Andrei Panschin: Tervetuloa Christina Hovi: Kaupungin strategiat & yleiskaava Andrei Panschin: Yleiskaava

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 43 NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 44 Kevyen liikenteen reittitarkastelu välillä Sahanteränkatu Enqvistinkatu 1. Työn sisältö ja tarkoitus Reitti alkaa Sahanteränkadun päästä ja päättyy

Lisätiedot

Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus

Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus 26.02.2019 2(4) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 NYKYTILANNE... 3 2.1 Liikennejärjestely nykytilanteessa 3 3 YLEISUUNNITELMAN

Lisätiedot

MYLLYPURO, YLÄKIVENTIE 2, 4, 5 JA 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS

MYLLYPURO, YLÄKIVENTIE 2, 4, 5 JA 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS Havainnekuva Sijainti Palvelut Joukkoliikenne Topografia Rakennettu ympäristö ja luontotiedot Virkistysalueverkko Yleiskaava Asemakaava Maanomistus ja rakennusoikeus Asemakaavamuutoksen tärkeimmät tavoitteet

Lisätiedot

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013 KOSKEN Tl KUNTA Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS Työ: 26478 Tampere 7.11.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2019 1 (5) 189 Valtuutettu Petra Malinin toivomusponsi pysäkeistä Kalasataman hyvinvointi- ja terveyskeskuksen lähellä Päätös merkitsi tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA VERKKOSAARESSA

YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA VERKKOSAARESSA YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA VERKKOSAARESSA YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA FIKSUSSA KALASATAMASSA Unelmien koteja Verkkosaareen Ryhmärakennuttamisessa asukkaat suunnitteluttavat, rakennuttavat ja rahoittavat oman kerrostalon

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN YDINKESKUSTAN SUUNNITTELUKILPAILU

YLÖJÄRVEN YDINKESKUSTAN SUUNNITTELUKILPAILU YLÖJÄRVEN YDINKESKUSTAN SUUNNITTELUKILPAILU / ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA 1/23 YLÖJÄRVEN YDINKESKUSTAN SUUNNITTELUKILPAILU ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA Palkintolautakunnan hyväksymä 25.10.2011 YLÖJÄRVEN YDINKESKUSTAN SUUNNITTELUKILPAILU

Lisätiedot

Kooste yleisötilaisuudesta

Kooste yleisötilaisuudesta Kunnantalon alueen asemakaavamuutos Kaavahankkeen esittely ja avoin ideointitilaisuus 23. 8. 2018 Kooste yleisötilaisuudesta 1. Yleisötilaisuuden kooste Kunnantalon alue 1 Suunnittelualue Suunnittelu koskee

Lisätiedot

Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma

Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma LIITE 1 Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma KSLK 10.2.2011 Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma Suunnitelmakartat ja toimenpiteet

Lisätiedot

Tampereen ratikka. Pirkanmaan XIV Maarakennuspäivät 13.1.2015. projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen

Tampereen ratikka. Pirkanmaan XIV Maarakennuspäivät 13.1.2015. projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen Tampereen ratikka Pirkanmaan XIV Maarakennuspäivät 13.1.2015 projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen Yleissuunnitelma 2014 Yleissuunnitelma valmistunut huhtikuussa 2014 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt yleissuunnitelman

Lisätiedot

Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta

Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta GRANKULLA GRANKULLA KAUNIAINEN 1900-1910 (KAUNIAINEN) 1900-luvun alku - noin 1920-luvulle Thurmanin puistotie

Lisätiedot

Hervannan pohjoisakselin kortteleiden ideakilpailu Kilpailuohjelma

Hervannan pohjoisakselin kortteleiden ideakilpailu Kilpailuohjelma Hervannan pohjoisakselin kortteleiden ideakilpailu Kilpailuohjelma 2.1. 12.5.2017 Kilpailuinfo 13.1.2017 Galleria Nottbeck Maankäyttöpäällikkö Heli Toukoniemi Tampereen kaupunki, Kiinteistötoimi Tiedottaminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (5) 224 Länsimäentie välillä Niittipolku-Nastapolku, Sinkilätie, Sinkiläpolku, Naulakalliontie välillä Mellunmäentie-Huhtakivenkuja, Untamalantie välillä Viitankruununtie-Länsimäentie,

Lisätiedot

Perkkaantie - Ravitie

Perkkaantie - Ravitie Perkkaantie - Ravitie Vaihtoehtoiset pysäkkipaikat Petri Saarelainen, Kalle Syrjäläinen, Jaana von Denffer, Jukka Räsänen, Lauri Kangas 26.3.2018 Hankesuunnitelman mukainen pysäkin paikka Perkkaantie Aiemmin

Lisätiedot

Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin

Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin Kuopio 15.11.2011 Leo Kosonen Hankepäällikkö KUOPION KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMISMAHDOLLISUUDET v 2020 MENNESSÄ

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 396 Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelma HEL 2014-014704 T 08 00 00 Hankenro2361_2 Esitys esitti kaupunginhallitukselle Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 397 Länsisatamankadun ja Hyväntoivonkadun liikennesuunnitelma HEL 2015-001788 T 08 00 00 Hankenro 0848_2 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen

SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Ruukin asemanseudun osayleiskaavaa ollaan uusimassa. Nykyinen vuonna

Lisätiedot

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne Tampereen kestävän liikkumisen ideointikeskustelu 20.11.2014 Tampereen kestävä kaupunkiliikenne 20.11.2014 Suunnittelupäällikkö Tampere kasvaa voimakkaasti liikennejärjestelmän kehittäminen on välttämätöntä

Lisätiedot

SUOMEN PARAS TAMPEREEN HÄMEENKATU HÄMEENKATU

SUOMEN PARAS TAMPEREEN HÄMEENKATU HÄMEENKATU SUOMEN PARAS TAMPEREEN KATUSUUNNITELMA NÄHTÄVILLE ENSI VIIKOLLA Nähtävillä 5.9. 19.9.2016 palvelupisteessä Frenckellissä Netissä http://www.tampere.fi/liikenne-ja-kadut/liikenne-jakatusuunnittelu/katusuunnitelmat.html

Lisätiedot