Jenni Helenius. Lapsiperheet hyötyvät kunnan ja järjestöjen yhteistyöstä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jenni Helenius. Lapsiperheet hyötyvät kunnan ja järjestöjen yhteistyöstä"

Transkriptio

1 Jenni Helenius Lapsiperheet hyötyvät kunnan ja järjestöjen yhteistyöstä

2 Yhteistyötä lapsen parhaaksi

3 MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa Perhekeskus on palvelumalli, joka kokoaa yhteen lapsiperheiden hyvinvointia ja terveyttä edistävät ja ongelmia ehkäisevät palvelut ja toiminnat. 3. kerros intensiivinen tuki Lapsille, nuorille ja perheille, joilla tarve erityiseen tukeen 2. kerros varhainen tuki Lapsille, nuorille ja perheille, joilla tarve kohdennettuun tukeen. 1. kerros universaalit, hyvinvointia vahvistavat palvelut Kaikille lapsiperheille 3

4 Kuntien ja järjestöjen yhteistyö Kun perhekeskus toteutui yhteistyössä järjestön kanssa, perhekeskuksessa oli enemmän ryhmätoimintaa perheille. osallisuus toteutui paremmin. matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja oli enemmän. perheiden keskinäinen tuki ja omaehtoinen toiminta oli yleisempää. (Halme, Kekkonen & Perälä, Perhekeskukset Suomessa. THL:n raportteja 62/2012) 4

5 MLL:n perhekeskustoiminnan sisällöt osana kuntien edistäviä ja ehkäiseviä palveluita Perhekeskuksissa esim.: Perhekahvilat Vertaisryhmät Lasten kerhot Terhokerhot Kylämummi ja -vaaritoiminta Muu avoin varhaiskasvatus *** Erilliset sopimukset, esim.: Tilapäinen lastenhoitoapu Perhekummitoiminta, lasten tukihenkilötoiminta, Ystäväksi maahanmuuttajaäidilletoiminta 5

6 MLL:n toiminta lukuina v (sis. sekä paikallisyhdistysten että piirien toiminnan) Perhekahviloita 537 Vanhempien ryhmiä 217 Lasten harrastuskerhoja Kerhokäyntejä Kylämummeja ja -vaareja 369 Perhekummeja (perheiden tukihenkilöitä) 458 Lasten ja nuorten tukihenkilöitä 310 Iltapäiväkerhoja pienille koululaisille 60 Retkiä ja leirejä 457 Leikkikenttiä ja -puistoja, joissa MLL:n toimintaa 167 Piirien välittämää lastenhoitotoimintaa (tunteja) Kaikille avoimia koulutus- ja luentotilaisuuksia 210 Lasten ja nuorten puhelimen ja netin vastatut yht.otot Vanhempainpuhelimen ja -netin vastatut yht.otot Tukioppilaita KAIKKIEN VAPAAEHTOISTEN TYÖTUNTEJA YHTEENSÄ

7 MLL:n vapaaehtoistoiminnan koordinoinnin hyötyjen logiikka Kunta tarvitsee yhteistyökumppaneita perhekeskustoiminnan täydentäjiksi Seudun kunnat/maakunta tukevat rahallisesti MLL:n piiriä vapaaehtoistyön koordinoinnin järjestämisessä (Osa rahoituksesta Ray:lta) MLL:n piirin perhekeskustoiminnan koordinaattori - Aktivoi uusia vapaaehtoisia - Kouluttaa ja tukee vapaaehtoisia - Huolehtii toiminnan jatkuvuudesta MLL:n yhdistys ja vapaaehtoiset saavat mm. ohjausta, koulutusta, ideoita, tukea toiminnasta tiedottamiseen Lapsiperheet saavat monipuolisempaa toimintaa, jossa vapaaehtoistoiminnan jatkuvuudesta ja laadusta on huolehdittu Kunta saa - Lapsiperheille toimintaa edullisemmin kuin kunnan työntekijöiden toteuttamana - Yhteistyökumppanin toiminnan suunnitteluun ja arviointiin - Tietoa lapsiperheiden tarpeista - Aktiivisten kansalaisten osallistumista Helenius, Rippstein & Satuli-Kukkonen (julk. 2017)

8 MLL:n perhekeskustoiminnan koordinaattorin toimenkuva: Tukea ja kouluttaa MLL:n paikallisyhdistysten toimijoita (esim. hallituksen jäsenet ja muut yhdistyksen vastuuhenkilöt) Kouluttaa ja ohjata MLL:n vapaaehtoisia (esim. perhekahvilaohjaajat, kylämummit ja -vaarit sekä kerhon- ja ryhmänohjaajat.) Toimia yhteyshenkilönä kunnan ja MLL:n vapaaehtoisten välillä Toimia yhteyshenkilönä MLL:n ja muiden järjestöjen välillä Koota tietoa lapsiperheiden palvelutarpeesta ja tuoda sitä esille esimerkiksi kuntien työryhmissä 8

9 MLL:n perhekeskustoiminnan teesit MLL:n perhekeskustoiminta on osallistujalähtöistä Vertaistuki vahvistaa vanhempien voimavaroja Vapaaehtoistoiminta tuottaa perheille hyvinvointia ja vähentää kunnan kustannuksia Vapaaehtoistoiminnan koordinointi vaatii ammatillisia resursseja Koordinointi tuottaa vapaaehtoistyölle jatkuvuutta ja suunnitelmallisuutta Tuen ja koulutuksen tarjoaminen on vapaaehtoisista huolehtimista ja arvostamista 9

10 Alueelliset yhteydet. Piirien kuntasopimusten määrä (perhekeskustoiminta) 2013 *) Häme Järvi-Suomi Kainuu Kymi Lappi Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Satakunta Uusimaa Varsinais-Suomi Yhteensä *) vuoden 2013 luvussa mukana myös kuntia, joiden kanssa kuntasopimus, johon ei liittynyt kuntarahaa (VETO-hanke) MLL:n perhekeskustoiminnan vuosiraportit

11 Kunnan työntekijät kumppanuudesta: Yhteistyö on ollut parasta vuosiin! MLL on lähtenyt mukaan uusiin kokeiluihin ja antanut resurssejaan ja osaamistaan mukaan moneen toimintaan. Myös hallinnollinen ja tavoitteellinen yhteistyö sujuu hyvin. (esimies, varhaiskasvatus) Arviointi on hankalaa: riippuu, mitä yhteistyön vaihetta arvioi. Yhteistyö on vaihdellut: välillä enemmän, välillä vähemmän. Tällä hetkellä yhteistyö paikallisyhdistyksien kanssa on tiivistä. (työntekijä, perhekeskus) Yhteistyö tiivistyy selkeästi parin vuoden kuluessa siitä kun MLL:n piirin perhekeskustoiminnan koordinaattori aloittaa kunnassa. (VETO-hankkeen selvitykset 2013) MLL:n kysely kuntakumppaneille perhekeskustoiminnassa

12 MLL:n kuntakysely 2015: Yleisarvosana ja yhteistyön suositteleminen Yhteistyölle annetun kokonaisarvosanan keskiarvo oli 8,6. Moodi ja mediaani olivat kumpikin 9, joten yhteistyön arvioitiin sujuvan lähes kiitettävästi. Vastaajista 63 % suosittelisi yhteistyötä MLL:n kanssa muille kunnille erittäin todennäköisesti, ja 83 % melko- tai erittäin todennäköisesti. Vastaajista 81 % kertoi, että yhteistyötä jatkettaisiin erittäin todennäköisesti, jos se riippuisi hänestä itsestään (erittäin tai melko todennäköisesti 95 %). MLL:n kysely kuntakumppaneille perhekeskustoiminnassa

13 Kunta-järjestöyhteistyön tulosten arviointia (Kuntatoimijoiden vastauksia, MLL:n Kuntakysely 2015) Omien havaintojeni mukaan MLL:n toiminta tuottaa hyvinvointia niille lapsiperheille, jotka osallistuvat toimintaan 4,5 4,7 MLL tuo esiin lasten ja lapsiperheiden ääntä osaksi kuntamme palvelujen suunnittelua ja toteutusta 4 4,4 MLL tuottaa lapsiperheille mahdollisuuksia osallistua itse toiminnan ideointiin ja toteuttamiseen 4,3 4,6 MLL ottaa lasten vanhemmat huomioon toiminnassaan MLL ottaa lapset huomioon toiminnassaan 4,6 4,6 4,8 4,8 MLL on vaikuttanut kunnan omiin varhaisen tuen palveluihin MLL on vaikuttanut kunnan omiin ennaltaehkäisevän tuen palveluihin 3,9 3,9 4,2 4,2 MLL:n toiminta täydentää erilaisuudellaan kunnan omia lapsiperheille suunnattuja varhaisen tuen palveluita MLL tuottaa alueellamme lapsiperheille tarpeellista ennaltaehkäisevää toimintaa 4,3 4,4 4,7 4,7 TÄRKEYS MLL:n kysely kuntakumppaneille TYYTYVÄISYYS 13 perhekeskustoiminnassa 2015

14 Kuntatoimijoiden kuvauksia yhteistyöstä Toimimme väistämättä samojen perheiden kautta - MLL kolmannen sektorin näkökulmasta, kaupungin työntekijät ammatillisen auttamisen näkökulmasta ja näin on hyvä. Molemmat toimijat tekevät parhaansa, eikä rajapinnoista ole tarvinnut neuvotella. Ne toimivat. (työntekijä, perhetyö) Tärkeimpiä kokemuksia on yhteinen toiminta, se miten vapaaehtoistyö täydentää kunnan palvelua ja toisinpäin. (esimies, sosiaalityö) Ennaltaehkäisevissä perheiden palveluissa työntekijänä on erityisen tärkeää olla kartalla muistakin kuin kunnan palveluista ja kehittää uusia luovia tapoja tehdä työtä yhteistyössä. (työntekijä, sosiaalityö) Kunnan puolella on haasteita järjestöavustusten kehittämisessä. Pitkäjänteistä ja strategista suunnittelua tulisi tältä osin kehittää. (esimies, sosiaalityö) MLL:n kysely kuntakumppaneille perhekeskustoiminnassa

15 Kumppanuus ehkäisevässä työssä Ennaltaehkäisevässä työssä ehdoton kumppani. Hyvä, jos MLL säilyttää nopean ja luontevan naapuriapu-asenteen toiminnassaan. Perhekerhot, tempaukset yms. kaikille kuntalaisille tarkoitetut palvelut ovat todella hyvä lisä virallisten kaupungin järjestämien palveluiden lisänä ja tukena... (perhetyön esimies) MLL:n kysely kuntakumppaneille perhekeskustoiminnassa

16 Toiminnan osatekijöitä Kuntatoimijan näkökulma Järjestötoimijan näkökulma Perhe Asiakas Osallistuja, toteuttaja Toimintamallin nivoutuminen kokonaisuuteen Yhteistyön tarkoitus Osa kunnan arvoja ja strategiaa Perustehtävän täydentäminen, perheille erilaisia vaihtoehtoja palvelupalettiin Osa järjestön arvoja ja strategiaa Yhdistystoiminnan monipuolistaminen, halu auttaa paikallisia perheitä Toimijan rooli Ammattilainen Vapaaehtoinen, vertaistuki Yhteydenpidon merkitys Seuranta Yhteinen ideointi Tieto perheiden ohjaamiseksi järjestön toimintaan Perheiden palaute Aluetuntemus Seuranta ja raportointi Yhteinen ideointi Tieto perheiden ohjaamiseksi kunnan toimintaan Perheiden palaute Perhearjen tuntemus Tapaamisaika Virka-aika Vapaa-aika (usein ilta-aika) Yhteistyön taloudellinen intressi Kunta- ja järjestötoimijoiden näkökulmat yhteistyön arviointikeskusteluissa Mitä toimija saa itselleen? Säästö vapaaehtoisresurssien avulla Näkyvyyttä (uudet projektit) Aktiivisen kansalaisuuden edistämistä Laajemman palvelupaletin perheille Tukea lakisääteisten tavoitteiden saavuttamiseen Vapaaehtoistyön mahdollistuminen kunnan taloudellisen tuen avulla Näkyvyyttä paikkakunnalla Lisää vapaaehtoisia Lisää jäseniä Jatkuvuutta vapaaehtoistoimintaan Tiloja toiminnalle Toimintaa perheille (Helenius & Rautava 2015) 16

17 Lapsivaikutusten arvioinnista järjestön toiminnassa Esimerkki: MLL:n kerho

18 Lapsivaikutusten ennakkoarvioinnin vaiheet Tunnista tarve ja arvioitava asia Kuvaa asian taustoja, tavoitteita sekä eri päätösvaihtoehtojen perusteluja ja seurauksia Kerää oleellinen tieto aiheesta ja määrittele lisätiedon tarve Kuule lapsia, nuoria ja muita joihin päätös saattaa vaikuttaa Analysoi ja vertaile vaihtoehtojen vaikutuksia lasten ja lapsiryhmien hyvinvointiin ja lapsen oikeuksien toteutumiseen Tee yhteenveto tuloksista ja julkista tulokset Kun päätös on tehty, seuraa ja arvioi toteutuneita vaikutuksia (Unicef 2015) 18

19 Esimerkki: MLL:n yhdistyksen kerhokäytäntöjen lapsivaikutusten arviointi MLL:n yhdistys suunnittelee uutta kerhoa. Yhdistys arvioi jo etukäteen, miten kerhon voisi suunnitella ja toteuttaa niin, että kerhossa toteutuisivat lapsen oikeuksien yleisperiaatteet. Lapsivaikutusten arviointi MLL:ssa (julk. Syksyllä 2016) 19

20 MLL:n yhdistys tekee ennakkoarvioinnin Aiheen rajaaminen Rajatkaa selkeä kohde, esim. perhekahvila, kerho tai lastentapahtuma Tiedonkeruuvaihe Tutustukaa aiempaan palaute- tai kokemustietoon ko. toiminnasta Tehkää 2 3 ratkaisuehdotusta pyrkien huomioimaan lasten näkökulman Lasten ja perheiden kuulemisen vaihe Kysykää lapsilta, nuorilta (ja heidän vanhemmiltaan), mitä ehdotuksista he pitävät parhaana?? Onko heillä muutos- tai uusia ratkaisuehdotuksia? Johtopäätösten vaihe Tehkää kokonaisarvio eri ratkaisuvaihtoehtojen odotetuista vaikutuksista. Tulosten julkistamisen ja seurannan vaihe Julkistakaa arvioinnin tulokset ja perustelut johtopäätöksillenne. Tiedottakaa niille, joita prosessissa kuultiin Arvioikaa ja seuratkaa toteutuneita vaikutuksia Lapsivaikutusten arviointi MLL:ssa (julk. Syksyllä 2016) 20

21 Miten hyödynnetään etukäteisarvioinnin tuloksia? 1/2 Syrjimättömyys. Miten ilmenee? Tilaan on helppo tulla kävellen tai julkisilla kulkuneuvoilla. Hinta: kerho on maksuton tai hinnaltaan kohtuullinen. Lasten kerhoon valitsemisen kriteerit tehdään näkyviksi: esim. otetaan mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä, tai etusijalla ne, jotka eivät osallistu muihin kerhoihin tms. Vammaisten lasten mahdollisuus osallistua, esteettömyys. Kehitystasoa vastaava toiminta, ikärajojen huomioiminen. Taitojen harjoittelu, harrastaminen, ja samalla vuorovaikutustaitojen harjoittelua. Lapsivaikutusten arviointi MLL:ssa (julk. Syksyllä 2016) 21

22 Miten hyödynnetään etukäteisarvioinnin tuloksia? 2/2 Lapsen näkemyksen huomioiminen. Millä menetelmillä toteutetaan? Loppupiirit, palautekeskustelut, kuulumiskierrokset -> lasten toivomukset otetaan huomioon Vanhempien näkemysten huomioiminen Väliarviointeja toiminnasta Lapsen edun ensisijaisuus. Miten huomioidaan? Pohditaan, onko jokin tärkeä asia tai jonkun muun etu ristiriidassa lapsen edun kanssa. Miten osoitetaan, että lapsen etua on pidetty ensisijaisena? Lasten näkökulma ja mielipiteet otetaan huomioon jo kerhoa suunnitellessa Miten uudet lapset saisivat kuulla kerhosta? (miten kerhoon löydetään?) Lapsivaikutusten arviointi MLL:ssa (julk. Syksyllä 2016) 22

23 Lapsiperheet hyötyvät kunnan ja järjestöjen yhteistyössä

24 Lapsiperheet tarvitsevat monenlaista apua 0-3-vuotiaiden vanhemmat: merkitse kolme tärkeintä asiaa, joihin toivoisit tukea arjessasi (%) Apua ajan järjestämiseen parisuhteen hoitamiseen Apua oman ajan järjestämiseen: lepooni ja nukkumiseen Apua kotitöihin Apua kuljetuksiin Oma aika: harrastukset ja ystävien tapaaminen Oma aika: opiskeleminen 0 7 Joustoa työaikajärjestelyihin: lyhennetty työaika Joustoa työaikajärjestelyihin: liukuva työaika Joustoa päivähoitopäivän kestoon Muuta 7 8 Äidit Isät Mitä kuuluu, vanhempi? -kysely

25 Perheiden eri elämäntilanteiden huomioiminen MLL:n kehittämistyössä Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminta laajentunut (Uudenmaan piiri) Monikulttuurinen lapsi -ja perhetoiminta -hanke (Varsinais-Suomen piiri) Perhekummitoiminta laajentunut ja nyt myös pakolaisperheille Sukupolvitoiminta monipuolistunut ja yleistynyt (Terhokerhot, Kylämummi- ja vaaritoiminta, lukumummi- ja vaaritoiminta). Tukea eroperheiden lapsille, nuorille ja vanhemmille (Hyvinkää ja Tampere) Vahvuutta vanhemmuuteen -ryhmät Vahvuutta vanhemmuuteen -ryhmät erityistä tukea tarvitseville Parisuhdetta tukeva Yhdessä vanhempana -toiminta (Uudenmaan piiri) kehittäminen ja laajentaminen Tukipuhelin -kokeilu väkivaltaa kokeneille nuorille MLL:n Suunta 2024-strategian seuranta

26 Perhekahvilan hyödyt perheelle - Perhekahvilaan tullaan, koska halutaan lapselle seuraa (96 %) ja kohdata samassa elämäntilanteessa olevia (95 %). Tärkeää tunne siitä, että pääsee keskusteluihin mukaan. Useimmat kävijöistä ovat kokeneet ilmapiirin myönteiseksi. - Kevään 2014 kyselyssä yli 80 % perhekahvilakävijöistä ja ohjaajista kertoi perhekahvilaan osallistumisen vaikuttavan myönteisesti mielialaansa. Vuonna 2011 n. 60 %. Tapasin perhekahvilassa heti ensimmäisellä kerralla kivoja äitejä, niin että palasin tutustuakseni heihin paremmin. Perhekahvilakysely

27 Vapaaehtoinen, miten odotukset ja todellisuus kohtaavat? Perhekahvilaohjaajat: merkitse 1 3 asiaa, joita olet halunnut saada /saanut perhekahvilatoiminnasta. Olen halunnut toiminnasta. kivaa tai mielekästä tekemistä. Olen saanut toiminnasta vertaistukea ihmisiltä, joilla on samanlainen tilanne kuin minulla tutustua uusiin ihmisiin auttaa muita ihmisiä vaikuttaa asioihin Ray tukee -barometri Yhteenveto MLL:n perhekahvilaohjaajien vastauksista

28 Mielikuva MLL:sta / vanhemmat Valtakunnallisesti on hyvä ottaa kantaa lapsiperheisiin koskeviin kysymyksiin. Teette arvokasta työtä ja olette monessa vanhemmuuteen liittyvässä asiassa järjen ääni tässä yhteiskunnassa. Arvostan todella paljon. Kiitos kaikille teille, jotka tuette apua tarvitsevia vanhempia ja sitä kautta heidän lapsiaan. Turvallinen ja rakastava lapsuus pitäisi olla jokaisen lapsen etuoikeus ja on todella hienoa, jos pystytte auttamaan vanhempia niitä luomaan lapsilleen, jos he eivät siihen jostain syystä pysty. Mitä kuuluu, vanhempi? -kyselyyn tuli 1035 vastausta. MLL:lle antoi palautetta yli 600 vanhempaa. Yllä olevat lainaukset kuvaavat tyypillisimpiä vastauksia. Mitä kuuluu, vanhempi? -kysely

29 Perhe, jonka MLL on tavoittanut (379 sanallista vastausta, yleisimmin teette hyvää työtä ) Sain jouluna ruokalahjakortin, siitä oli todella paljon apua! Kiitos. Lapsistamme kaksi osallistuu paikallisyhdistyksen harrastustoimintaan. Hienoa työtä! Kiitos! Perhekahvila oli suuri apu ja ilonaihe kun olin hoitovapaalla. Lastenhoitoapu ehdottoman tärkeää. Olen ollut tyytyväinen MLL:n yhdistyksen toimintaan, se on saanut itseni liikkeelle pienten lasten kanssa ja nostanut mielialaa. Mitä kuuluu, vanhempi? -kysely

30 Perhe, jota MLL ei ole tavoittanut Teette hyvää työtä mutta hiukan hiljaa... Moni ei tiedä teistä niin paljoa mitä ehkä luulette. Ainakin nuorena äitinä moni asia on vierasta teiltä. Toiminnat yms. Minulla on 1,2v lapsi, koko raskausaikana tai pikkulapsi aikana en ole saanut tietoa teistä. Olen kuullut kyllä MLL! Mutta mikään taho ei ole markkinoinut palveluitanne, jotka olisivat voineet olla hyödyllisiä. Älkää keskittykö vain nuoriin pikkulapsiperheisiin toiminnassanne. Me keski-ikäisten vanhempien ja teini-ikäisten lasten perheet voimme olla tuen tarpeessa myös! Mitä kuuluu, vanhempi? -kysely

31 MLL toimii lähellä lapsia, nuoria ja perheitä MLL:n yhdistys 288/297 Manner-Suomen kunnassa. 555 yhdistystä. 537 perhekahvilaa. Suomenkielisistä yläkouluista (286) tukioppilastoimintaa on 97 %:ssa (277) ja yhtenäiskouluista (463) 67 %:ssa (311) Lasten ja Nuorten puhelin ja netti sekä Vanhempainpuhelin ja netti palvelevat kaikkialla Suomessa asuvia MLL.n toimintakertomus

32 Vetovoimaisuus. Luottamushenkilöiden ja lasten ja perheiden kanssa toimivien vapaaehtoisten työtunnit Luottamustehtäviin liittyneitä työtunteja Vapaaehtoisten työtunteja MLL:n toimintakertomukset / MLL:n Suunta 2024-strategian seuranta

33 Erilaisten vapaaehtoistoimijoiden määrä Perhekahvilaohjaajia Vertaisryhmien ohjaajia Kerhonohjaajia Kylämummeja ja -vaareja Perhekummeja Maahanmuuttajaäitien ystäviä Terhokerhon vapaaehtoisia MLL:n toimintakertomukset / MLL:n Suunta 2024-strategian seuranta

34 Auttavien puhelinten ja netin tarjoama tuki Lasten ja nuorten puhelimen vastattuja puheluja Lasten ja nuorten netin vastattuja nettiviestejä Chat-keskusteluja Lasten ja nuorten puhelimen ja netin vapaaehtoisia päivystäjiä 282 Päivystäjien vapaaehtoistunteja Vanhempainpuhelimen vastattuja puheluja 770 Vanhempainnetin vastattuja nettiviestejä 295 Vanhempainpuhelimen ja -netin vapaaehtoisia päivystäjiä 67 Päivystäjien vapaaehtoistunteja 1700 Tällä hetkellä pystytään silti vastaamaan vain n. 10 prosenttiin yhteydenotoista. Avuntarvitsijoita on paljon. LNPN:n ja VPN.n vuosiraportit

35 MLL:n visio 2024 Suomi on lapsiystävällinen yhteiskunta, jossa lapsen etu asetetaan etusijalle ja jossa lapset ja nuoret voivat hyvin.

Lapsiperheet hyötyvät kunnan ja järjestöjen yhteistyöstä

Lapsiperheet hyötyvät kunnan ja järjestöjen yhteistyöstä 11.11.2016 Mirja Lavonen-Niinistö, toiminnanjohtaja Eila-Mari Väätäinen, koordinaattori, perhekeskustoiminta Lapsiperheet hyötyvät kunnan ja järjestöjen yhteistyöstä MLL Järvi-Suomi yhteistyössä lapsen

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

MLL kunnan kumppanina

MLL kunnan kumppanina MLL kunnan kumppanina MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa Perhekeskus on palvelumalli, joka kokoaa yhteen lapsiperheiden hyvinvointia edistävät ja ongelmia ehkäisevät varhaisen tuen palvelut. 3. kerros

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

MLL kunnan kumppanina

MLL kunnan kumppanina MLL kunnan kumppanina MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa Perhekeskus on palvelumalli, joka kokoaa yhteen lapsiperheiden hyvinvointia ja terveyttä edistävät ja ongelmia ehkäisevät varhaisen tuen palvelut

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Mirja Lavonen-Niinistö 14.6.2011 Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Perhekeskusajattelu Perustuu monen eri toimijatahon väliseen yhteistyöhön

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen MLL:n Kainuun piiri 2017 Vierailu MLL:n Lapin piiriin 20.5.2017 Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piiri ry Perustettu 1950 Vuosikokoukset, piirihallitus, puheenjohtaja Toivo Sistonen

Lisätiedot

MLL kunnan kumppanina

MLL kunnan kumppanina MLL kunnan kumppanina MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa Perhekeskus on palvelumalli, joka kokoaa yhteen lapsiperheiden hyvinvointia ja terveyttä edistävät ja ongelmia ehkäisevät varhaisen tuen palvelut

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa

MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa Pirkanmaan maakunnallinen perhepalveluiden toimijoiden ajankohtaisfoorumi Ylöjärvi 3.10.2013, Marita Viertonen, toiminnanjohtaja, MLL:n Hämeen piiri http://hameenpiiri.mll.fi/

Lisätiedot

1. Mitä kautta sait tietää MLL:n Perhekeskus Keltasirkusta? Voit valita useita vaihtoehtoja.

1. Mitä kautta sait tietää MLL:n Perhekeskus Keltasirkusta? Voit valita useita vaihtoehtoja. MLL:n Uudenmaan piirin perhekeskus Keltasirkun kävijäkysely kevät 2017 1. Mitä kautta sait tietää MLL:n Perhekeskus Keltasirkusta? Voit valita useita vaihtoehtoja., valittujen vastausten lukumäärä: 37

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki 1. Tavoitteena lapsiystävällinen yhteiskunta MLL:n Suunta 2024 strategia: Suomi on lapsiystävällinen yhteiskunta Vuonna 2016 piirin toiminnassa korostuvat Vapaaehtoisuuden

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke

Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa 29.8.2008 KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke Jyväskylän seudun Perhe hanke 2005 2007 2008 STM, Jyväskylä, Jyväskylän

Lisätiedot

17/2/2011 Katariina Suomu Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Jyväskylä. MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus

17/2/2011 Katariina Suomu Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Jyväskylä. MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus 17/2/2011 Katariina Suomu Jyväskylä MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus Kansalaisten järjestö Avoin, vaikuttava, valtakunnallinen kansalaisten järjestö, joka toimii lasten, nuorten ja lapsiperheiden

Lisätiedot

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017 15/11/2016 Kaisa Raninen Toimintasuunnitelma 2017 Toimintaympäristö - valtakunnallinen MLL on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on

Lisätiedot

Ketterän kokeilun nimi:perhekummitoiminnan käynnistäminen Kokeilun toteutusalue (maantieteellinen):_ Raasepori Kokeilun ajanjakso: syksy

Ketterän kokeilun nimi:perhekummitoiminnan käynnistäminen Kokeilun toteutusalue (maantieteellinen):_ Raasepori Kokeilun ajanjakso: syksy Uudenmaan LAPE / Ketterät kokeilut tuloskortti Ketterän kokeilun nimi:perhekummitoiminnan käynnistäminen Kokeilun toteutusalue (maantieteellinen):_ Raasepori Kokeilun ajanjakso: syksy 2017-2018 Päivämäärä:

Lisätiedot

Tavoitteena lapsiystävällisempi yhteiskunta

Tavoitteena lapsiystävällisempi yhteiskunta Tavoitteena lapsiystävällisempi yhteiskunta Yhdessä lasten puolesta Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen yhteiskunta, jossa lapsen etu asetetaan

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE. Kohtaamispaikkatoiminnan kehittämisen työryhmän tapaaminen

Pirkanmaan LAPE. Kohtaamispaikkatoiminnan kehittämisen työryhmän tapaaminen Pirkanmaan LAPE Kohtaamispaikkatoiminnan kehittämisen työryhmän tapaaminen 20.3.2018 Tervetuloa! Tervetuloa! 1. Kuulumiset: THL: Mitä perhekeskus tekee? Perhekeskuksen kohtaamispaikan toimintaperiaatteet,

Lisätiedot

MLL:n perhekahvilatoiminta

MLL:n perhekahvilatoiminta 2015 MLL:n perhekahvilatoiminta Koulutusportaat perhekahvilatoimijoille MLL KYLPY PERUS- KOULUTUS JATKO-KOULUTUS PERHEKAHVILA- TREFFIT KEHITTÄMIS- ILLAT 2 MLL KYLPY MLL kylpy 3 MLL kylpy Kenelle MLL:n

Lisätiedot

Sisältö. Esite julkaistu Tilastot vuodelta 2016.

Sisältö. Esite julkaistu Tilastot vuodelta 2016. MLL Päijät-Hämeessä Sisältö MLL toimii lähes jokaisessa Suomen kunnassa 3 Lähellä lapsia, nuoria ja vanhempia 4 Perhekahvilat ja kerhot 4 Sukupolvia yhdistävä toiminta 5 Lastenhoito 6 Tapahtumat, retket

Lisätiedot

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Ei tarvitse pärjätä yksin Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Perheet ovat erilaisia ja elämäntilanteet vaihtelevat. Vanhemmat voivat välillä tuntea väsymystä arjen pyörittämiseen, yksinäisyyttäkin.

Lisätiedot

Kohtaamispaikkojen kehittäminen Pohjois-Savossa. Henna Julkunen Pohjois-Savon Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma YHDESSÄ!

Kohtaamispaikkojen kehittäminen Pohjois-Savossa. Henna Julkunen Pohjois-Savon Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma YHDESSÄ! Kohtaamispaikkojen kehittäminen Pohjois-Savossa Henna Julkunen Pohjois-Savon Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma YHDESSÄ! Kehittäminen maakunnallisella tasolla Mukana 19 kuntaa Vanhemmuuden ja parisuhteen

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli 16.11.201 TYÖPAJOJEN TEEMAT 1) Perhekeskusverkostoon kuuluva avoin kohtaamispaikka 2) Mielenterveyttä kaikille kasiluokkalaisille 3) Kuka muu muka? Minusta

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa

Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Kohtaamisesta osallisuuteen, osallisuudesta toimijuuteen Parhaimmillaan osallisuus (engagement) johtaa toimijuuteen

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

Virkistyn, kun saan juttuseuraa

Virkistyn, kun saan juttuseuraa 29.10.2011/ Tarja Satuli-Kukkonen Virkistyn, kun saan juttuseuraa Perhekahvilakysely 2011 MLL:n varhainen tuki lapsiperheille Tilapäinen lastenhoitoapu perheille Lapsiperheiden avoin toiminta Perhekahvilat,

Lisätiedot

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toimisto@lskl.fi

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

Hakemus ennaltaehkäisevän lapsi- ja perhetoiminnan kuntakumppanuudesta

Hakemus ennaltaehkäisevän lapsi- ja perhetoiminnan kuntakumppanuudesta 1/6..2018 Lappeenrannan kaupunki Hallituskatu 5, 2. krs. 45100 Kouvola 010 422 8122 http://kymenpiiri.mll.fi Y-tunnus 0161113-7 Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on valtakunnallinen kaikille avoin

Lisätiedot

Varhaista tukea lapsiperheille. MLL:n ammatillisen ohjauksen palvelukuvaukset

Varhaista tukea lapsiperheille. MLL:n ammatillisen ohjauksen palvelukuvaukset Varhaista tukea lapsiperheille MLL Mannerheimin Lastensuojeluliitto on valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia ja osallisuutta kehittämällä erilaisia

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Kehitetty Tampereen kaupungin

Lisätiedot

Järjestöjen ja vähän muutakin näkökulmaa Lape kehittämiseen

Järjestöjen ja vähän muutakin näkökulmaa Lape kehittämiseen Järjestöjen ja vähän muutakin näkökulmaa Lape kehittämiseen Ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toimisto@lskl.fi www.lskl.fi Lapsesta

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Mikä tekee perhekeskuksen kohtaamispaikasta saavutettavan ja osallisuuteen mahdollistavan? Ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist

Mikä tekee perhekeskuksen kohtaamispaikasta saavutettavan ja osallisuuteen mahdollistavan? Ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Mikä tekee perhekeskuksen kohtaamispaikasta saavutettavan ja osallisuuteen mahdollistavan? Ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille RAY TUKEE BAROMETRI 2016 Tietoa järjestöille MIKÄ RAY TUKEE -BAROMETRI ON? Raha-automaattiyhdistyksen suunnittelema RAY tukee -barometri on erityyppisten järjestöjen ja avustuskohteiden kohderyhmille suunnattu,

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka

Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka Työpaja 30.5.2017 Marjatta Kekkonen Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 1.6.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Perhekeskuksen kohtaamispaikka Tavoitteena on, että perhekeskuksesta

Lisätiedot

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke Järjestöagenttitoiminta perheiden hyvinvoinnin tukena

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke Järjestöagenttitoiminta perheiden hyvinvoinnin tukena Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020 Järjestöagenttitoiminta perheiden hyvinvoinnin tukena Järjestöt ja niiden rooli Kansalaisyhteiskunta luo

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

Uudenmaan piiri. Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6

Uudenmaan piiri. Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6 Uudenmaan piiri Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6 Ohjelma Tervetuloa Tietoa Yhdessä vanhempana - toiminnasta Perustietoa parisuhteesta Tauko Toimintamallien esittely Ryhmätyöskentelyä Jatkosta

Lisätiedot

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kommenttipuheenvuoro - Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari 27.9.2017 Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Lapsen oikeuksien sopimus lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki sekä eroauttaminen Etelä- Savossa

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki sekä eroauttaminen Etelä- Savossa Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki sekä eroauttaminen Etelä- Savossa XAMK:n kyselykartoitus perheille LAPE-koordinaattori, Kyselyn taustaa Toteutettu LAPE Etelä-Savon muutosohjelman osatoteutuksena syksyllä

Lisätiedot

Lastenhoitoapu. Lapsirikas -hankkeen kyselyn analyysi

Lastenhoitoapu. Lapsirikas -hankkeen kyselyn analyysi Lapsirikas -hankkeen kyselyn analyysi Vastaajia koko Pohjois-Pohjanmaan alueelta saatiin 2196, vastauksia saatiin kaikista alueen kunnista. 47% vastaajista oli 1 tai 2 alaikäistä lasta. Perheitä joissa

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Oululaisten lapsiperhejärjestöjen ja kaupungin toimijoiden työryhmä ja järjestöjen välisen sekä järjestö-kaupunki yhteistyön toimintamalli Tavoitteena:

Lisätiedot

Sisältö. Esite julkaistu Tilastot vuodelta Aluetoimipiste Kumppanuustalo Kirjastokatu HÄMEENLINNA p.

Sisältö. Esite julkaistu Tilastot vuodelta Aluetoimipiste Kumppanuustalo Kirjastokatu HÄMEENLINNA p. MLL Kanta-Hämeessä Sisältö MLL toimii lähes jokaisessa Suomen kunnassa 3 Lähellä lapsia, nuoria ja vanhempia 4 Perhekahvilat ja kerhotoiminta 4 Vertaisryhmät ja Terhokerhot 5 Tapahtumat, retket ja vuokraustoiminta

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

Perhekeskustoiminta on tuonut meidän arkeen sisältöä ja iloa

Perhekeskustoiminta on tuonut meidän arkeen sisältöä ja iloa Perhekeskustoiminta on tuonut meidän arkeen sisältöä ja iloa Yhteystiedot Perhekeskustoiminta osana lapsiperheiden palveluja Perhekeskus on matalan kynnyksen kohtaamispaikka lapsiperheille. Perhekeskustoiminta

Lisätiedot

Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli

Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 3.10.2018 Hyvinvointifoorumi, Kangasniemi Perhekeskustoiminnan lähtökohdat 2 Perustuu YK:n lapsen oikeuksiin. Tavoitteena lapsi- ja perheystävällinen

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE. Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla

Pirkanmaan LAPE. Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla Pirkanmaan LAPE Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla 4.10.2018 Perhekeskusesite 2019 Valtakunnallinen tiedote perhekeskusesitteestä on julkaistu: https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/aitiyspakkauksen-perhekeskusmukana-perheesi-elamassa-esite

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten Tukihenkilötoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVȦ. Ȧ. ARKEA YHDESSȦ. Perhekeskustoiminta Etelä-Savossa

LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVȦ. Ȧ. ARKEA YHDESSȦ. Perhekeskustoiminta Etelä-Savossa LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVȦ. Ȧ. ARKEA YHDESSȦ. Perhekeskustoiminta Etelä-Savossa Katso esittelyvideo YouTubesta Perheiden hyvinvoinnin ja arjen tukena Etelä-Savon perhekeskustoiminta kokoaa yhteen

Lisätiedot

MLL. Tukioppilastoiminta

MLL. Tukioppilastoiminta MLL Tukioppilastoiminta Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön

Lisätiedot

MLL:n varhainen tuki lapsiperheille

MLL:n varhainen tuki lapsiperheille 21.4.2012 MLL:n varhainen tuki lapsiperheille Perheen hyvinvointiin liittyvät tekijät Systeeminen ajattelutapa: sekä perheen (ja yksilöiden) sisäiset tekijät, että perheen ulkopuolella olevat tekijät vaikuttavat

Lisätiedot

* Selänteen perhekeskus -toimintana

* Selänteen perhekeskus -toimintana * Selänteen perhekeskus -toimintana Lapsen hyvä arki hankeseminaari 26.4.2012 Heleena Talala, Selänteen lape:n palvelujohtaja Visiomme Perhekeskustoimintaan on helppo tulla yhdessä koko perheen kanssa.

Lisätiedot

MLL:n Pohjois- Pohjanmaan piirin vapaaehtoistoiminta

MLL:n Pohjois- Pohjanmaan piirin vapaaehtoistoiminta MLL:n Pohjois- Pohjanmaan piirin vapaaehtoistoiminta 2 Sisällys MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piirin vapaaehtoistoiminta... 3 Kuinka pääsen vapaaehtoiseksi?... 3 1 MLL:n paikallisyhdistystoiminta... 4 Perhekahvilatoiminta...

Lisätiedot

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Akaa 24.11.2015 Lapsivaikutusten arviointi Virkamiesten ja päättäjien työkalu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä palveluiden

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY Tervetuloa vastaamaan Lapsiystävällinen kunta (LYK) -alkukartoituskyselyyn, jonka ovat työstäneet koordinaatioryhmän jäsenet Tiina Huilaja, Maija Linnala, Aila Moksi ja

Lisätiedot

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA Seututapaamiset käynnistyvät maaliskuussa 2016. Seututapaamiseen kutsutaan yhdistysaktiiveja lähialueilta ja kuullaan mitä kaikkea on lähikunnissa käynnistymässä

Lisätiedot

Toiminta- suunnitelma 2015

Toiminta- suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Mannerheimin Lastensuojeluliitto on kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeutta hyvään ja onnelliseen lapsuuteen. Varsinais-Suomessa on 66 MLL:n paikallisyhdistystä. MLL:n

Lisätiedot

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ Sosiaali- ja terveysalan yhdistykset uudessa tilanteessa sote-uudistuksen kaatumisen jälkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kulttuuri- ja taideyhdistyksille olennaista Pirkanmaan

Lisätiedot

Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke

Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke Kuntakohtainen tieto järjestöjen varhaisen tuen palveluista vuonna 2009: Turku, Raisio, Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Salo

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava 17.9.2014 Tuki- ja kummioppilastoiminta Vertaistukea alakoulusta toiselle asteelle Alakoulun kummioppilaat ovat 5.-6. luokkalaisia ja toimivat ekaluokkalaisten

Lisätiedot

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 PERHEKESKUSTEN PERUSAJATUKSET Luodaan koko perheen hyvinvointia tukevien seudullisten

Lisätiedot

KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto

KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto Sari Salmela, Welliving-hanke Anitta Juntunen, Kajaanin ammattikorkeakoulu 9.6.2010 Työpajojen idea KOKO Kainuun tavoitteina 1) Parantaa hyvinvointialan

Lisätiedot

Perheet keskiöön! Järjestöt lapsi- ja perhepalveluita kehittämässä järjestöagentti Matti Virtasalo Kittilä

Perheet keskiöön! Järjestöt lapsi- ja perhepalveluita kehittämässä järjestöagentti Matti Virtasalo Kittilä Perheet keskiöön! Järjestöt lapsi- ja perhepalveluita kehittämässä järjestöagentti Matti Virtasalo Kittilä 4.4.2019 Perheet Keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja

Lisätiedot

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa Verkkokyselyn purku Keski-Suomen Järjestöareena 7.9.2012 Kyselyn vastaajat

Lisätiedot

Järjestöt LAPE-muutosta vauhdittamassa

Järjestöt LAPE-muutosta vauhdittamassa Järjestöt LAPE-muutosta vauhdittamassa Hanna Heinonen, Anna Moring & Pauliina Lampinen Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toimisto@lskl.fi Järjestöt ja niiden

Lisätiedot

Perheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke

Perheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke Perheet keskiöön! Lape-info 28.2.2019 Järjestöagentti Matti Virtasalo Perheet Keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020. 1 70 järjestön yhteisen

Lisätiedot

Ketterän kokeilun nimi: Avoin kohtaamispaikka Rauhankadun neuvolassa Kokeilun toteutusalue (maantieteellinen): Porvoo Kokeilun ajanjakso: syksy 2018

Ketterän kokeilun nimi: Avoin kohtaamispaikka Rauhankadun neuvolassa Kokeilun toteutusalue (maantieteellinen): Porvoo Kokeilun ajanjakso: syksy 2018 Uudenmaan LAPE / Ketterät kokeilut tuloskortti Ketterän kokeilun nimi: Avoin kohtaamispaikka Rauhankadun neuvolassa Kokeilun toteutusalue (maantieteellinen): Porvoo Kokeilun ajanjakso: syksy 2018 Päivämäärä:

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Tampereen kaupungin neuvolapalveluiden

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 2 Sivu 1 / 15 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Sijais- ja adoptiovanhemmat tekevät

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2013 Toimintasuunnitelma 2013 1 Sisältö 1 MLL:n toiminnan tarkoitus 3 2 Toimintaympäristö 3 3 Lapsi- ja perhepoliittinen vaikuttaminen 3 3.1 Vaikuttaminen päätöksentekoon 4 3.2 Kumppanuus ja yhteistyöverkostot

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020 Järjestöt ja niiden rooli Kansalaisyhteiskunta luo pohjaa hyvinvoinnille Kansalaisten osallisuus, yhteisöllisyys,

Lisätiedot

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa TYÖNTEKIJÄT Hankerahoituksella palkatut työntekijät: IKIOMASSA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa

Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa Airi Martikainen ja Hannakaarina Sarvela Voimaperhe/ESKO-hanke Mannerheimin

Lisätiedot

Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta

Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta Pikkuklusterin toiminnan tarkoituksena on: OUKA:n varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutusta opettajille ja oppilashuollon henkilöstölle Lapsen ja nuoren kohtaaminen oppilashuollossa Tietoa uudistuneen oppilashuoltolain soveltamisesta

Lisätiedot

Yhdistysinfo_PRH_ / A-L Mauno. Hyvät tavat toimia. MLL 600 toimijaa lasten asialla

Yhdistysinfo_PRH_ / A-L Mauno. Hyvät tavat toimia. MLL 600 toimijaa lasten asialla Yhdistysinfo_PRH_220518 / A-L Mauno Hyvät tavat toimia. MLL 600 toimijaa lasten asialla Mannerheimin Lastensuojeluliitto Historia Perustamisvuonna 1920 Suomessa asui noin miljoona lasta, joista suuri osa

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Miten sinä voit? Miten

Miten sinä voit? Miten VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2- VUOTISRYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 30.8.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä kokeilu:

Lisätiedot

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE Etelä-Savon perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 7.3.2018 2 3 LAPE muutosta ohjaavat periaatteet 1 LAPSEN ETU KESKIÖSSÄ Lapsen

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

Sukupolvia yhdistävä. toiminta

Sukupolvia yhdistävä. toiminta Sukupolvia yhdistävä toiminta Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisö muodostuu ihmisryhmästä, jonka jäsenillä on keskinäisiä suhteita sekä lisäksi jokin yhdistävä tekijä tai tavoite KESKEISTÄ ON Jäsenten välinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA)

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 22.9.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä

Lisätiedot