Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 14 Ympäristölautakunnan lupajaosto POIKKEAMISPÄÄTÖS / TERO HIETANEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 14 Ympäristölautakunnan lupajaosto POIKKEAMISPÄÄTÖS / TERO HIETANEN"

Transkriptio

1 Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 14 POIKKEAMISPÄÄTÖS / TERO HIETANEN Lupajaosto 7 Liitteet 1, 2, 3, 4 Tero Hietanen on valtuuttanut valtakirjalla isänsä Tapio Hietasen hakemaan poikkeamislupaa vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muuttamiseksi asuinrakennukseksi. Poikkeusta haetaan maankäyttö- ja rakennuslain 43 :n 2 momentin säännöksistä. Yleiskaava-alueella tai sen osalla ei saa rakentaa niin, että vaikeutetaan yleiskaavan toteutumista. Liitteenä 1 olevan kauppakirjan mukaisesti Tapio Hietanen on myynyt pojalleen Tero Hietaselle Tapionraivio-tilan (kiinteistötunnus ). Myytävän tilan pinta-ala on noin 2 ha ja se sijaitsee kahdella palstalla. Liitteenä 2 kiinteistörekisterin karttaote. Tapionraivio- tila sijaitsee Koskireitin rantaosayleiskaava-alueella (osoitteessa Pietilänniementie 442, Hytölä) ja sen kaavamerkintä on RA-1 (loma-asuntoalue ja numero osoittaa rakennuspaikkojen lukumäärän). Tilalla on vuonna 2001 valmistunut vapaa-ajan asunto (rakennuslupa myönnetty ja se on kerrosalaltaan 80 m 2 ) ja talousrakennus (autotalli/varasto, rakennuslupa myönnetty ja se on kerrosalaltaan 77 m 2 ). Liittenä 3 olevasta kaavakarttaotteesta on nähtävissä Tapionraivio- tilan lähialueiden rantarakennuspaikat, jotka koostuvat enimmäkseen pysyvän asumisen paikoista, eli A- (asuinalue) ja AM-rakennuspaikoista (maatilantalouskeskusten alue). Rajanaapurit Uitin-, Uitinniemi ja Katajisto-tiloilta ovat antaneet hankkeelle suostumuksensa. Vapaa-ajan asunto on hirsirunkoinen, se on sähkölämmitteinen ja rakennus on liitetty Kärkkäälän vesiosuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon. Liitteenä 4 rakennuksen piirustukset. Rakennuksiin, joiden käyttötarkoitusta muutetaan, sovelletaan 4/13 Ympäristöministeriön asetusta rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä. Asetuksessa (8 ) on vaihtoehtoisia tapoja energiatehokkuuden parantamiseksi. Luvanvaraiseen rakennushankkeeseen ryhtyvän on valittava rakennusosien tai rakennuksen energiatehokkuuden parantamiseksi jokin seuraavista vaihtoehdoista: 1) rakennus täyttää peruskorjattavien, uudistettavien ja uusien rakennusosien osalta 4 :ssä säädetyt rakennusosakohtaiset vaatimukset; 2) rakennuksen energiankulutus on enintään 6 :ssä säädettyjen vaatimusten mukainen; 3) rakennuksen kokonaisenergiankulutus on enintään 7 :ssä säädettyjen vaatimusten mukainen. Arto Maukonen (Talosuunnittelu Kivijalka Oy) on tehnyt rakennukselle E- lukulaskelman ja hänen esityksensä asetuksen 4/13 täyttämiseksi (asetus 4/13 7 ja 8 ) on pienentää E-lukua 0,8 kertaisesti.

2 Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 15 Rakennustarkastajan päätösehdotus: Konneveden kunnan ympäristölautakunnan lupajaosto myöntää poikkeamisen Tero Hietasen loma-asunnon käytön muuttamiseksi pysyvään asumiseen maankäyttö- ja rakennuslain 171 :n 1 momentin ja 172 :n mukaisin edellytyksin. Asuinrakennuksesta ei ole haittaa kaavoitukselle, kaavan toteutumiselle eikä alueiden käytön muullekaan järjestämiselle, koska Tapionraivion- tilan lähielueilla on jo ennestään useita pysyvän asumisen mahdollistavia rakennuspaikkoja. Koskireitin rantaosayleiskaavamääräysten mukaisesti asuinrakennuspaikalla kokonaisrakennusoikeus on 250 k-m 2 Päätös annetaan julkipanon jälkeen. Ennen minkäänlaiseen toimenpiteeseen ryhtymistä on säädetyssä järjestyksessä haettava rakennuslupa käyttötarkoituksen muutokselle. Lupaa on haettava vuoden kuluessa siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Rakennuslupaehtoihin määritellään 4/13 asetuksen täyttämiseksi toimenpiteet rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta. Sovelletut säännökset: Maankäyttö- ja rakennuslain 43 2 mom., mom. ja 172. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

3 Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 16 KONNEVEDEN SORAMIEHET OY:N MAA-AINESOTTOTOIMINNEN KESKEYTTÄMISEN PÄÄTTÄMINEN TILALLA TANKOMONTTU R:NO 43:49 JA VUORELA R:NO 43:58 Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Johanna Mykkänen puh Lupajaosto Konneveden Soramiehet Oy:n maa-aineksen ottopaikalla (lupa ) tilalla Tankomonttu 43:49, Vuorela 43:58 ja Tankomäki 43:16 (lupa ) on suoritettu valvontatarkastus ympäristönsuojelusihteerin ja rakennustarkastajan toimesta alueella suoritettiin katselmus ympäristönsuojelusihteerin ja toiminnanharjoittajan läsnä ollessa (katselmuspöytäkirja liitteenä). Alueella on otettu maa-aineksia jo aiemmilla luvilla. Nykyinen lupa on voimassa vuoteen 2025 saakka. Tilalla Tankomäki 43:16 maa-ainesten otto on päättynyt Ottoalue muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden ja sijaitsee II-luokan pohjavesialueella. Tehdyn katselmuksen perusteella on todettavissa, että maa-aineksen otto ja toiminta tiloilla Vuorela, Tankomonttu ja Tankomäki ei ole annettujen lupamääräysten eikä maa-aineslain mukaista. Liitteeksi tuleva katselmuspöytäkirja jaetaan kokouksessa. Ympäristönsuojelusihteeri esittää ympäristölautakunnan lupajaostolle, joka toimii maa-aineslain valvontaviranomaisena Konneveden kunnassa keskeyttämään toistaiseksi maa-ainesoton tiloilla Tankomonttu , Vuorela ja Tankomäki Tarkastuksesta johtuvat toimenpiteet esitetään katselmuspöytäkirjan mukaisesti. Rakennustarkastajan päätösehdotus: Ympäristölautakunnan lupajaosto päättää keskeyttää maa-ainesoton tiloilla Tankomonttu , Vuorela ja Tankomäki ympäristönsuojelusihteerin esityksen mukaisesti. Päätös: Puheenjohtajan esityksestä lupajaosto päätti käydä tarkastelemassa tilannetta maastossa ennen päätöksen tekemistä. Kello Tapio Hytönen, Matti Rossi, Johanna Mykkänen ja Henri Pennanen kävivät tiloilla Tankomonttu , Vuorela ja Tankomäki Piia Kauppinen ja Pentti Kytölä poistui kokouksesta klo Kokousta jatkettiin Konneveden kunnantalolla klo Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Lupajaosto 8

4 Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 17 liite 5-6 Konneveden Soramiehet Oy:n maa-aineksen ottopaikalla (lupa ) tilalla Tankomonttu 43:49, Vuorela 43:58 ja Tankomäki 43:16 (lupa ) suoritettiin toiminnan jatkamiseen liittyvä neuvottelu ympäristönsuojelusihteerin, rakennustarkastajan, lupajaoston puheenjohtajan sekä toiminnanharjoittajien toimesta (pöytäkirja liitteenä). Neuvotteluissa todettiin seuraavaa: Ottoalue, jota koskee lupa ( ), Vuorela 43:58 toimintaa voidaan jatkaa lupaehtojen mukaisesti. Ottoalue, jota koskee lupa Tankomäki 43:16 toimintaa voidaan jatkaa. Toiminta-aluetta rajataan toiminnanharjoittajan aloitteesta. Uusi toiminta-alue käsitellään lupajaostossa erillisenä asiana. Päättynyt otto alueella Tankomäki 43:16 (lupa ) ja ottoalue Tankomonttu 43:49 (lupa ) Alue täytetään ja maisemoidaan ottaen huomioon sallittu ottotaso sekä maanpinnan luontainen taso alueella. Tarkempi maisemointi ja täyttösuunnitelma laaditaan mennessä viranomaisen ja toiminnanharjoittajan yhteistyönä ja esitetään lupajaostolle hyväksyttäväksi karttaliitteen 6 alueelle. Toiminnanharjoittaja voi ennen suunnitelman hyväksymistä jo aloittaa alueen täyttämisen alueella sijaitsevilla maa-aineksilla. Rakennustarkastajan päätösehdotus: Lupajaoston kokouksessa asetettu toiminnan keskeytys kumotaan. Konneveden Soramiehet Oy voi edellä mainituilla ehdoilla jatkaa toimintaa alueella Tankomäki 43:16 ja Vuorela 43:58. Lupaan Tankomäki 43:16 ( ) asetettu vakuus voidaan vapauttaa vasta kun maisemointi ja täyttö on tilalla saatettu loppuun ja maisemointi on tarkastettu hyväksytysti. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

5 Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 18 MUUTOS MAA-AINESLUPA KONNEVEDEN SORAMIEHET OY TANKOMÄKI lupajaosto 9 liite 7 Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Johanna Mykkänen puh Konneveden Soramiehet Oy:lle on myönetty maa-aineslupa tilalle Tankomäki ( lupajaosto 25). Alkuperäisessä ottosuunnitelmassa ottoalue oli n. 10 ha ja otettava maa-aines m 3. Ottosuunnitelman alaa ja ottomäärää supistetaan toiminnanharjoittajan aloitteesta 3ha (liite7) ja otettavan maa-aineksen määrää m 3. Ottoalueen pinta-alaksi jää 7ha ja ottomääräksi m 3. Ottoalueen pintaalaa supistetaan, koska myönnetyssä luvassa haettu ottoalue supistui myönnettyjen ottotasojen vuoksi huomattavasti hakijan alkuperäisestä suunnitelmasta. Ottoalueen pinta-ala ja ottomäärät vaikuttavat luvasta perittävään tarkastus- ja valvontatoimiin ja -maksuihin. Rakennustarkastajan päätösehdotus: Ympäristölautakunnan lupajaosto päättää muuttaa määrättyä luvan tarkastusmaksua ja valvontamaksua edellä mainituista syistä. Suunnitelman tarkastusmaksu on Konneveden ympäristölautakunnan vahvistaman taksan mukaisesti perusmaksu 150 sekä lisäksi ottamisalueen pinta-alan mukaisesti 30 /ha eli 7ha x 30 = 210 ja hakemuksessa esitetyn maa-ainesmäärän tilavuuden mukaan 4 /1000 m 3 eli 70 x 4 = 280. Tarkastusmaksu on =640. Ottamistoiminnan valvonnasta luvanhaltijan on suoritettava vuosittain luvan jälkihoitotöiden hyväksymiseen saakka maa-ainestaksan mukainen valvontamaksu. Vuosittainen valvontamaksu on pinta-alan mukaan 15 /ha eli 105 ja hakemuksessa esitetyn vuosittaisen ottomäärän tilavuuden mukaan 20 / 1000m 3 eli 140. Valvontamaksu on 245 /v. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

6 Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 19 MUUTOS YMPÄRISTÖLUPA KONNEVEDEN SORAMIEHET OY TANKOMÄKI lupajaosto 10 liite 8 Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Johanna Mykkänen puh Konneveden Soramiehet Oy:lle on myönetty ympäristölupa tilalle Tankomäki ( lupajaosto 26). Toiminnanharjoittaja on hakenut muutosta päätöksen määräykseen 3 koskien louhinnan ja murskauksen rajoittamista kesäaikaan. Murskauksen kieltäminen kesäaikaan vaikeuttaisi huomattavasti yrityksen toimintaa. Murskaus toteutetaan aliurakoitsijalla ja murskaus kestää yleensä 2-3 viikkoa. Joustavat murskausajat mahdollistavat murskauskaluston saamisen paikalle, kun liikkuvat alueella. Kesäaikainen rajoitus perustui annettuihin lausuntoihin pöly- ja meluhaitan rajoittamiseksi lähikiinteistöillä. Toiminnanharjoittaja on esittänyt murskaustoiminnan sijoittumista kiinteistöllä Tankomäki 43:16 ottorintauksen suojaan (karttaliite P), joka vähentäisi melu- ja pölyhaittaa lähikiinteistöillä. Rakennustarkastajan päätösehdotus: Ympäristölupapäätöstä lupajaosto 26, määräys 3.lisätään seuraava teksti: Louhintaa ja murskausta voidaan suorittaa ympäri vuoden karttaliitteen 8 osoittamalla alueella. Perustelut: Voidaan katsoa kalliorintauksen suojaavan pölyn ja melun kulkeutumista lähikiinteistöille ja alue sijaitsee 460m etäisyydellä lähimmästä kiinteistöstä. Tämä päätös liitetään alkuperäiseen lupapäätökseen ja toimitettaan muutoksenhakua varten asianosaisille, lähikiinteistöjen haltijoille sekä Keski-Suomen Ely-keskukselle. Päätös:

7 Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 20 OIKAISUVAATIMUS MAASTOLIIKENNELAIN 30 :N MUKAINEN LUPA HARJOITUSTEN JÄRJESTÄMISEEN Lupajaosto 11 liite 9-11 Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Johanna Mykkänen puh Asia Maastoliikennelain mukaista lupaa koskeva oikaisuvaatimus lupajaoston päätökseen Lupajaosto on myöntänyt Tarmo Keurulaiselle maastoliikennelain 30 :n mukaisen luvan jääratamoottoripyörillä tapahtuvaan ajoharjoitteluun Uurajärven Onkilahden jäällä talvikausiksi Oikaisuvaatimukset 1. Elvi Anneli ja Taisto Kalevi Pietiläien hakevat ensisijaisesti päätöksen kumoamista valituksessa ilmenevin perustein ja toissijaisesti päätöstä on muutettava siten, että ajo tapahtuisi ainoastaan joka toinen viikko. Luvan mukainen toiminta on keskeytettävä valituksen käsittelyn ajaksi. 2. Mirja ja Jari-Pekka Pirinen hakevat ensisijaisesti päätöksen kumoamista valituksessa ilmenevin perustein ja toissijaisesti päätöstä on muutettava siten, että lupa koskisi vain parittomia viikkoja, lupaa ei myönnettäisi lauantaille ja se olisi voimassa enintään saakka. Päätöksen täytäntöönpano on keskeytettävä, kunnes valitusasia on lainvoimaisesti käsitelty. Hakijan vastine Tarmo Keurulaiselta on pyydetty oikaisuvaatimusten johdosta vastine. Luvansaaja toteaa vastineessaan, että toiminta ei luvanmukaisesti toteutettuna aiheuta ympäristön pilaantumisen vaaraa ja toiminta on urheiluharjoittelua. Rakennustarkastajan päätösehdotus: Ympäristölautakunnan lupajaosto on tutkinut oikaisuvaatimukset ja niihin annetun vastineen. Jäärata-ajon pääasiallinen haitta on melu. Roskaantuminen ja öljyvahingot eivät luvan mukaisella toiminnalla aiheuta ympäristön pilaantumisen vaaraa. Meluhaitan kohtuullistamiseksi ympäristölautakunnan lupajaosto päättää muuttaa myönnettya 30 :n maastoliikenneluvan lupamääräystä nro 4. seuraavanlaisesti: 3. Ajaminen maastossa on sallittu välisenä aikana joka keskiviikko klo ja parittomina viikkoina lauanataisin klo välisenä aikana, pois lukien arki- ja juhlapyhät. Perustelut: Jääpeitteinen aika Keski-Suomessa vaihtelee voimakkaasti vuosittain, lämpenevät talvet ovat lyhentäneet jääharjoitteluaikaa ja viime vuosina tosiasiallinen ajoaika rajoittuu välille tammikuu-maaliskuu.

8 Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 21 Kyseessä on 12 viikon ajanjakso, jolloin ajoharjoittelua jäällä on yhteensä maksimissaan 6viikkoa x 1 d x 4h + 12 viikkoa x 1 d x 4h = yhteensä 72h/v. Lupajaosto katsoo, että tämä ei aiheuta kohtuutonta rasitusta naapurikiinteistöille, eikä alenna pysyvästi kiinteistöjen arvoa. Toimintaa ei keskeytetä valituksen käsittelyn ajaksi, silla lupa ei valitusprosessin ollessa keskeneräinen ole vielä lainvoimainen, jolloin toiminnan erillinen keskeyttäminen ei ole tarpeen. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

9 Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 22 MAA-AINESLUPA, P & M NIKULAINEN TANKONEN I Lupajaosto 12 Liite 12 ASIA Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Johanna Mykkänen puh P & M Nikulainen hakee maa-aineslupaa ja lupaa aloittaa maa-ainesten ottaminen ennen kuin lupa on saanut lainvoiman (MAL 21 ) sora-alueelle Tankonen I HAKIJA P&M Nikulainen Vesannontie Istunmäki LUVAN KOHDE Konneveden kunta (275), Kärkkäiskylän kylä (404), tila Tankonen I (43:56). HAKEMUKSEN VIREILLETULO P & M Nikulainen on toimittanut Konneveden kunnan ympäristölautakunnan lupajostolle päivätyn maa-aineslain 4 ja 5 :n mukaisen maa-aineslupahakemuksen, ottamissuunnitelman ja kaivannaisjätesuunnitelman (liite 12). ALUETTA KOSKEVAT SOPIMUKSET Tilan Tankonen I 43:56 omistaa Reijo Vatanen, joka on vuokrannut ottoalueen luvanhakijoille. ALUEEN KAAVOITUSTILANNE JA MUU YMPÄRISTÖ Alue sijaitsee Konneveden kunnan Kärkkäiskylässä, Tankolammin kylällä. Konneveden ja Laukaan rajasta n. 700 metriä itään sekä Konneveden ja Äänekosken kunnan rajasta n m etelään. Kantatie 69:ltä Tankosen yksityistietä n. 700 m pohjoiseen. Ottoalueen pinta-ala on 2,5 ha. Ottoalue sijaitsee Tankolammin kallion- ja soranottoalueella. Maa-ainesten ottoalue rajautuu pohjois-, koillis-, itä sekä kaakkoisosaltaan käytössä oleviin maa-ainesten ottamisalueisiin. Alue rajautuu muilta osin metsäalueisiin. Maakuntakaavassa alue on merkitty sora- ja maa-ainesten ottoalueeksi. Pukarajärven rantaosayleiskaavassa aluemerkintä on M (Maa- ja metsätalousvaltainen alue). Alue on tarkoitettu maa- ja metsätalouden harjoittamiseen sekä haja-asutusluontoiseen rakentamiseen. Alueella ei ole maisemallisia suojeluhankkeita. Alue sijaitsee Tankolammen pohjavesialueen (II luokka, ) lounaispuolella. Pohjaveden pinnan määrityksessä on käytetty alueen havaintoputkia, kokreus kaivuualueella on keskimäärin (N60). LUPAVELVOLLINEN TOIMINTA

10 Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 23 P&M Nikulainen hakevat lupaa ottaa m 3 ottamisalueelta 10 vuoden aikana, josta vuotuinen otto on n.3500 m 3. Otettava maa-aines on sora- ja hiekka-ainesta. Alueella varastoidaan toiminnan aikana otettuja maa-aineksia ja pintamaita. Alueella ei säilytetä polttoaineita, koneita tai laitteita. Hakemuksen mukaan alueen alin ottosyvyys on +147 (N60), joka on vähintään 4 metriä yli havaitun pohjavedentason. Ottotoiminnan jälkeen alue siistitään ja muotoillaan siten, ettei pohjalle jää vesiperiä. Tämän jälkeen alue metsitetään metäshoitosuunnitelman mukaisesti. TOIMINNAN VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN Koska alueella on ollut maa-ainesten ottoa jo aiemmin, niin maisema ei juuri muutu maa-ainesten oton seurauksena. Ottotoiminta tulee aiheuttamaan jonkin verran haittaa ympäristölle, lähinnä melun ja pölyn vaikutuksesta. Alueella ei sijaitse luonnonsuojelualueita, mutta ottoalueen itäpuolella on Keski-Tankolammen alue, jolla on suoluontoon liittyviä valtakunnallisia arvoja. Alue sijoittuu myös Tankolammin pohjavesialueen läheisyyteen ( , II luokka). HAKEMUKSEN KÄSITTELY Hakemuksesta tiedottaminen Hakemuksen vireilläolosta on tiedotettu kuuluttamalla hakemuksesta Konneveden kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internetsivuilla. Ottamisalueen rajanaapureita on kuultu kunnan toimesta seuraavasti: Uusi- Konneveden kunta Tankosalmi Hiekka Penerg Oy Koivupirtti Karetie, Pirjo Karetien Soraalue SoraAhti Oy Heinäaho Närhi Antti Lausunnot Hakemuksesta ei ole pyydetty lausuntoja Muistutukset ja mielipiteet Hakemuksesta ei ole jätetty muistutuksia tai mielipiteitä. LUVAN MYÖNTÄMISEN EDELLYTYKSET Maa-aineslain 3 :n 1 momentin mukaan tässä laissa tarkoitettuja aineksia ei saa ottaa niin, että siitä aiheutuu:

11 Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 24 1) kauniin maisemakuvan turmeltumista; 2) luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista; 3) huomattavien tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa, tai 4) tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantuminen, jollei siihen ole saatu vesilain lupaa Maa-aineslain 3 :n 2 momentin mukaan alueilla, joilla on voimassa asemakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava, on sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, katsottava, ettei ottaminen vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen eikä turmele kaupunki- tai maisemakuvaa. Maa-aineslain 6 :n mukaan lupa ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen tai sen järjestely ole ristiriidassa lain 3 :ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Asiaa harkittaessa on otettava huomioon myös lupamääräysten vaikutus. Rakennustarkastajan päätösehdotus: Ympäristölautakunnan lupajaosto on tarkastanut hakemuksen ja päättää, että P&M Nikulaiselle myönnetään maaaineslain 4 mukainen lupa maa-ainesten ottoon Konneveden kunnan Kärkkäiskylän kylässä tilalle Tankonen I ( ). Lupa myönnetään määräaikaisena. Lupamääräysten mukainen toiminta voidaan aloittaa muutoksenhausta huolimatta. Lupa on voimassa 10 vuotta luvan lainvoimaiseksi tulopäivästä lukien. Muuten lupa myönnetään päivätyn maa-aineslupahakemuksen ja ottamissuunnitelman mukaisesti seuraavin lupamääräyksin: 1. Alin ottosyvyys alueella on +147 (N60), kuitenkin vähintään 2 metriä havaitun pohjavesipinnan yläpuolelta. 2. Sallittu ottomäärä on m 3 kymmenen vuoden aikana. 3. Ottamisalueen pohja tulee muotoilla siten, että alueelle ei missään olosuhteissa lammikoidu pintavesiä. Mahdolliset kuivatusvedet tulee johtaa siten, ettei niistä aiheudu pohjaveden pilaantumisvaaraa tai vettymishaittaa naapurikiinteistöille. 4. Ottotason alapuolisia massanvaihtoja tai pohjaveden asemaa muuttavaa kaivua ei sallita. 5. Ottamisalueen alavalle alueelle tulee perustaa pohjaveden tarkkailuputki, jonka sijainti tulee ilmoittaa maa-ainesoton valvojalle. Pohjavesipinnan korkeus tulee havaita alueella ja sen lähistöllä sijaitsevista havaintoputkista neljä kertaa vuodessa (talvi, kevät, kesä ja syksy). Havaintotulokset ja havaintopäivä tulee merkitä havaintopäiväkirjaan.

12 Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 25 Tulokset on esitettävä maa-ainesoton valvojalle kunkin vuoden tammikuun 31. päivään mennessä 6. Ottamisalue merkitään riittävän näkyvällä ja säänkestävällä aidalla. 7. Valvonnan helpottamiseksi tulee alueelle asentaa riittävästi alinta ottotasoa osoittavia selvästi näkyviä korkeusmerkkejä (vähintään kolme kolmiopukkia). 8. Ottamis- ja kaivualueen rajat tulee merkitä selvästi maastoon. 9. Ottoalueelle tulee sijoittaa taulu, josta ilmenee maa-ainesluvan hakijan/urakoitsijan yhteystiedot ja luvan voimassaoloaika. 10. Poltto- ja voiteluaineiden sekä ympäristölle vaarallisten kemikaalien varastointi on alueella kielletty. Alueella ei saa käyttää huonokuntoisia koneita tai ajoneuvoja. Autojen ja koneiden säilytys ja huolto alueella on kielletty, ellei pilaantumisvaara ole poistettu asianmukaisilla tiloilla ja suojarakenteilla. Myös koneiden ja autojen tankkaus tulee järjestää siten, ettei siitä aiheudu öljy- tai polttoainepäästöjen vaaraa. Lisäksi pohjaveden puhtaana säilymiseksi on huolehdittava siitä, että pohjavedelle vahingollisten aineiden käsittelyssä noudatetaan erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Jos kuitenkin öljyä tai muuta pohja- ja pintaveden laatua vaarantavaa ainetta joutuu maaperään, on siitä välittömästi pelastusviranomaiselle ja kunnan öljyntorjuntaviranomaiselle sekä ryhdyttävä heti toimenpiteisiin vahingon leviämisen estämiseksi. 11. Jätehuolto tulee toteuttaa kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman mukaisesti. 12. Alue maisemoidaan ympäristöön sopivaksi. Soraluiskat muotoillaan vähintään kaltevuuteen 1:3. Alueen jälkitasauksessa, jälkiverhoilussa ja yleisessä siistimisessä ei saa käyttää pohjavettä vaarantavia materiaaleja. Alueelle istutetaan mäntyä (2400 kpl/ha), sekä koivua, haapaa ja pihajaa (500 kpl/ha) niille osille, joille ei luontaista taimettumista tapahdu. 13. Maa-ainesten ottaminen ja alueen jälkihoitotoimenpiteet tulee tehdä vaiheittain ottamisen edistyessä. Vaiheittainen alueen maisemointitöiden tarkastus tulee tehdä kahden vuoden välein syksyisin, ensimmäisen kerran mennessä. Tarkastuksessa tulee olla läsnä luvanhakija, kunnan maa-ainesoton valvoja sekä tarvittaessa ely-keskuksen edustaja. PERUSTELUT Luvan myöntämiselle on olemassa maa-aineslain 6 :ssä esitetyt edellytykset. Toimittaessa hakemuksen, ottamissuunnitelman ja lupamääräysten mukaisesti ottamisesta ei aiheudu maa-aineslain 3 :ssä mainittuja haitallisia seurauksia. Ottoalue sijaitsee Pukarajärven rantaosayleiskaavassa maa- ja metsätalousalueella. Maakuntakaavassa alue on varattu maa-ainesten ottoalueeksi. Uhanalaisten tai harvinaisten kasvien ja eläinten elinpaikkoja ei ottamisalueella ole tiedossa.

13 Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 26 Maa-aineslain 10 :n mukaan lupa maa-ainesten ottoon myönnetään määräajaksi, kuitenkin enintään kymmeneksi vuodeksi. Erityistä syistä lupa voidaan kuitenkin myöntää pidemmäksi ajaksi, kalliokiven louhinnan osalta enintään 20 vuodeksi. Lupamääräysten perustelut: Määräys 1,3,4,5 annetaan pohjaveden suojelemiseksi, sekä varmistetaan kuivatusvesien hallittu johtaminen. Määräykset 2 on hakemuksen liitteenä olevan ottamissuunnitelman mukainen. Määräykset 6, 8 ja 12 on annettu alueella liikkuvien ja lähiympäristön turvallisuuden varmistamiseksi. Määräykset 7, 8 ja 9 on annettu valvonnan helpottamiseksi. Määräykset 1,3,4,5,10 ja 11 on annettu maaperän ja pohjaveden suojelemiseksi. Määräys 12 ja 13 on annettu jälkihoitotoimenpiteiden toteutumisen varmistamiseksi ja alueen sopeuttamiseksi ympäröivään maisemaan. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Maa-aineslaki (555/1981) 3, 4, 5, 5a, 6, 7, 10, 11, 12, 13, 19, 20, 21, 23, 23a :t Valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta (926/2005) 1, 2, 2a, 3, 6, 8, 9 :t PÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLO Tämä päätös on voimassa kymmenen vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Jos päätöksestä ei valiteta, päätös on voimassa asti. Kaikki ottamisaluetta koskevat jälkihoitotyöt on tehtävä päätöksen voimassaolon aikana. MAKSUN MÄÄRÄÄMINEN Vakuuden määrääminen Toiminnan aloittamiseksi muutoksenhausta huolimatta määrätään 4000 vakuus, jolla korvataan mahdolliset ennallistamistoimet ja haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamiseksi lupapäätöksen kumoamisen seurauksena. Toiminnan vakuudeksi määrätään 4000 vakuus. Hakija vastaa siitä, että em. vakuus on kaikissa tapauksissa voimassa siihen saakka, kunnes kunta on hyväksynyt lupamääräysten mukaisen maisemoinnin suoritetuksi. Tämän jälkeen vakuus vapautetaan. (MAL 12 ). Konneveden kunnan ympäristölautakunnan lupajaostolla on kustannusten oleellisesti muuttuessa oikeus tarkastaa vakuuden suuruus.

14 Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 27 Tarkastus ja valvontamaksun määrääminen Suunnitelman tarkastusmaksu on Konneveden ympäristölautakunnan vahvistaman taksan mukaisesti perusmaksu 150 sekä lisäksi rajoitetun ottamisalueen pinta-alan mukaan 30 /ha eli 2,5ha x 30 = 75 ja hakemuksessa esitetyn maa-ainesmäärän tilavuuden mukaan 4 /1000 m 3 eli 140. Tarkastusmaksu on = 365. Ottamistoiminnan valvonnasta luvanhaltijan on suoritettava vuosittain luvan voimassaoloaikana jälkihoitotöiden hyväksymiseen saakka maa-ainestaksan mukainen valvontamaksu. Vuosittainen valvontamaksu on pinta-alan mukaan 15 /ha eli 37,50 ja hakemuksessa esitetyn vuosittaisen ottomäärän tilavuuden mukaan 20 / 1000 m 3 eli 70. Valvontamaksu on 37, = 107,50. Naapurien kuuleminen Maa-ainesluvan valmisteluun liittyen kuultiin kunnan toimesta neljää ottamisalueen naapurikiinteistöä. Taksan mukaan naapurin/asianosaisen kuuleminen on 38 /kuultava, joten naapurin kuulemisesta syntyvät kustannukset ovat 152. PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Ote päätöksestä P&M Nikulainen Jäljennös päätöksestä Keski-Suomen ELY-keskus Ilmoitus päätöksestä Päätöksen antamisesta kuulutetaan Konneveden kunnan virallisella ilmoitustaululla. Päätöksestä ilmoitetaan niille, joille on ilmoitettu hakemuksen vireille tulosta. MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valittaa saa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös vaikuttaa sekä kunnan jäsen. Valitusosoitus liitetään päätökseen. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

15 Konneveden kunta Kokouspäivämäärä 28 RAKENNUSTARKASTAJAN MYÖNTÄMÄT RAKENNUS-, TOIMENPIDE-, ILMOITUS JA MAISEMATYÖLUVAT Lupajaosto 13 Liitte 13 Ympäristölautakunnan lupajaosto merkitsee tiedokseen seuraavat rakennus-, toimenpide-, ilmoitus- ja maisematyöluvat. Päätösehdotus: Konneveden kunnan ympäristölautakunnan lupajaosto merkitsee asian tiedokseen Päätös: Konneveden kunnan ympäristölautakunnan lupajaosto merkitsee asiat tiedokseen.

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA\ESITYSLISTA No4/2013 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN LUPAJAOSTO Sivu 41. kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA\ESITYSLISTA No4/2013 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN LUPAJAOSTO Sivu 41. kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA\ESITYSLISTA No4/2013 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN LUPAJAOSTO Sivu 41 KOKOUSAIKA 25.4.2013 klo 19.00 20.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1. Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ Teknisen lautakunnan lupajaosto 31 06.05.2010 MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ 91/60/602/2009 Lupaj 31 LUPAPÄÄTÖKSEN YLEINEN OSA 1. Hakija

Lisätiedot

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS KIINTEISTÖLLE KARIJOKI 3:113 (SORAPALSTAT 878:3) KIRKKOLAN KYLÄSSÄ / REIJA SCHNITZER

MAA-AINESLUPAHAKEMUS KIINTEISTÖLLE KARIJOKI 3:113 (SORAPALSTAT 878:3) KIRKKOLAN KYLÄSSÄ / REIJA SCHNITZER Rakennuslautakunta 26 16.10.2006 Rakennuslautakunta 31 24.10.2006 Kunnanhallitus 240 13.11.2006 Rakennuslautakunta 36 05.12.2006 MAA-AINESLUPAHAKEMUS KIINTEISTÖLLE KARIJOKI 3:113 (SORAPALSTAT 878:3) KIRKKOLAN

Lisätiedot

57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen

57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen Oulunkaaren ympäristölautakunta 57 14.08.2014 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen OULYMP 57 ASIA HAKIJA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (ALUE 1A) KIINTEISTÖLLE TAMMIHARJU RN:O 9:158 TAMMILAHDEN KYLÄSSÄ

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (ALUE 1A) KIINTEISTÖLLE TAMMIHARJU RN:O 9:158 TAMMILAHDEN KYLÄSSÄ Rakennuslautakunta 8 22.05.2007 Joutsan kunnanhallitus, -2007 154 04.06.2007 Joutsan kunnanhallitus, -2007 211 10.09.2007 Rakennuslautakunta 20 19.12.2007 Joutsan kunnanhallitus 12 14.01.2008 MAA-AINESLUPAHAKEMUS

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaupunginhallituksen lupajaosto hyväksynyt 24.4.2018 Taksa tulee voimaan 1.6.2018

Lisätiedot

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha.

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha. 2/YMPLA 28.9.2016 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M6/2016 Ympla 28.9.2016 85 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 30.9.2016 HAKIJA: Raikkonen Oy Vanha-Alastarontie

Lisätiedot

Luvan hakemisen peruste Maa-aineslain 4 1

Luvan hakemisen peruste Maa-aineslain 4 1 Ympäristöjaosto 33 27.04.2017 Metsähallituksen maa-aineslupahakemus Leppälän ottoalueella Ympja 27.04.2017 33 Valmistelija(t): vt. tekninen johtaja/vs. rakennustarkastaja ja ympäristönsuojelusihteeri Jukka

Lisätiedot

Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen

Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 4 26.01.2017 Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 26.01.2017 4 Ympäristönsuojelutarkastaja Tiina Kemppi 16.1.2017: ASIA Jarkko

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN. 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN. 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN Pohjolankatu 14 MUUTTAMISESTA 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen 1/5 I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA

Lisätiedot

Osuuskunta Äänekosken Kak:n maa-aineslain 4 :n mukainen lupa maaainesten (hiekka ja sora) ottamiseen.

Osuuskunta Äänekosken Kak:n maa-aineslain 4 :n mukainen lupa maaainesten (hiekka ja sora) ottamiseen. LAUKAAN KUNTA Lupalautakunta PL 6 41341 LAUKAA PÄÄTÖS MAA-AINESLUVASTA Päätös annettu julkipanon jälkeen 1.2.2019 Kokouspäivä: 23.1 2019 Drno: 554/10.03.00/2018 ASIA HAKIJA Osuuskunta Äänekosken Kak:n

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Timo Villman Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan ottamista Porin kaupungin Kuuminaisissa sijaitsevalta tilalta Timonmaa

Lisätiedot

13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi

13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi Oulunkaaren ympäristölautakunta 13 20.03.2014 Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi OULYMP 13 ASIA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Utajärven

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA Pirkkalan kunta 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA Kunnanhallitus hyväksynyt 3.9.2018 Voimaantulo

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT KOKEMÄEN KAUPUNKI TAKSA 2016 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT Ympäristölautakunta hyväksynyt 09.12.2015 78 Voimaantulo 01.02.2016

Lisätiedot

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle Ympäristölautakunta 50 13.08.2015 Ympäristölautakunta 82 12.11.2015 Ympäristölautakunta 18 03.03.2016 Ympäristölautakunta 36 12.05.2016 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi

Lisätiedot

2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTUSMAKSU

2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTUSMAKSU 1 (5) RUOVEDEN KUNTA Ympäristölautakunta MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ruoveden kunnan maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle

MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle Ympäristölautakunta 50 13.08.2015 Ympäristölautakunta 82 12.11.2015 Ympäristölautakunta 18 03.03.2016 MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle 182/10.03.00.07/2014

Lisätiedot

Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri

Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri Rakennuslautakunta 28 04.12.2014 Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri 174/11.03.07/2014 Rakla 28 Mauri Männistön maa-aineslupaa tilalta Louhelo RN:o 16:1

Lisätiedot

LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA

LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: Lupalautakunta 27.3.2019 23 Voimaatulo: 2.4.2019 Sivu 1 / 5 LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1 SOVELTAMISALA

Lisätiedot

Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen

Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen Ympäristölautakunta 36 19.08.2015 Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen 1701/77.772/2015 YMPLA 36 Dnro 1701/77.772/2015 Antopäivä 25.8.2015 Asia Päätös maa-aineslain 4 mukaisesta

Lisätiedot

MAA-AINESLUPATAKSA JA MAA-AINESOTON VIRANOMAISTEHTÄVIEN TAKSA

MAA-AINESLUPATAKSA JA MAA-AINESOTON VIRANOMAISTEHTÄVIEN TAKSA PEDERSÖREN KUNTA Ympäristö- ja rakennuslautakunta hyväksynyt 21.11.2017, 96 Tulee voimaan 1.1.2018 MAA-AINESLUPATAKSA JA MAA-AINESOTON VIRANOMAISTEHTÄVIEN TAKSA 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamista koskevan

Lisätiedot

MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019)

MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019) KUOPION KAUPUNKI, Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019) Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 28.3.2019 28 Maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa,

Lisätiedot

MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMIEN TARKASTUKSISTA, OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA JA MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGISSA.

MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMIEN TARKASTUKSISTA, OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA JA MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGISSA. MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMIEN TARKASTUKSISTA, OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA JA MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGISSA. 1 YLEISTÄ Maa-aineslain 23 :n (555/1981) ja MRL 145 :n

Lisätiedot

PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198

PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198 Askolan kunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 25.6.2015 41 Askolantie 28 07500 Askola ASIA PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198 MAA-AINESTENOTTOLUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla Loimijoentie ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen

Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla Loimijoentie ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 2/YMPLA 24.06.2015 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla 24.6.2015 Loimijoentie 74 65 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 29.6.2015 HAKIJA: Reijo Kuosa 32560 Virttaa

Lisätiedot

TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAI- SEN TAKSA. Ympäristölautakunta

TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAI- SEN TAKSA. Ympäristölautakunta TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAI- SEN TAKSA Ympäristölautakunta 14.8.2019 49 TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1 (4) 1. SOVELTAMISALA Maa-ainesten ottamista

Lisätiedot

HAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA

HAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA Ympäristölautakunta 27 10.03.2015 Maa-ainesten ottaminen / Kaivuu ja Kuljetus Riikilä Oy 355/10.03.00/2014 Ympltk 27 Kaivuu & Kuljetus Riikilä Oy hakee Eurajoen kunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan

Lisätiedot

MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA

MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 2008 1 Humppilan maa-ainestaksa 2008 Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksut 3 Valvontamaksut 4 Naapureiden kuulemismaksut 5 Vakuusmaksut 6 Pakkokeinopäätöksistä

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Ympäristölautakunta 15.11.2017 48, liite 2 1 Lapinlahden ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Lapinlahden

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN MAA-AINESTAKSA 1.7.2016 2 Uudenkaupungin kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä

Lisätiedot

Ylöjärven ympäristölautakunnan 17.12.2013 198 hyväksymä. Suunnitelmaa kohti perusmaksu 300

Ylöjärven ympäristölautakunnan 17.12.2013 198 hyväksymä. Suunnitelmaa kohti perusmaksu 300 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET YLÖJÄRVEN KAUPUNGISSA (liite 3 / ymp.ltk 17.12.2013) Ylöjärven ympäristölautakunnan

Lisätiedot

MAA-AINESLUPIEN KÄSITTELYSTÄ JA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA SEKÄ OT- TAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT 01.

MAA-AINESLUPIEN KÄSITTELYSTÄ JA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA SEKÄ OT- TAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT 01. 1 KIURUVEDEN KAUPUNKI MAA-AINESLUPIEN KÄSITTELYSTÄ JA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA SEKÄ OT- TAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT 01.01.2010 LUKIEN Hyväksytty teknisen lautakunnan

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48

POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48 POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Polvijärven kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta,

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 7

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 7 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 7 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT (Hyväksytty ympäristölautakunnassa 26.2.2015) 1 Yleistä

Lisätiedot

2.1 Suunnitelmaa kohti 350,00. + ottamisalueen pinta-alan mukaan ( min 1 ha ) 100,00 / ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn

2.1 Suunnitelmaa kohti 350,00. + ottamisalueen pinta-alan mukaan ( min 1 ha ) 100,00 / ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn PARKANON KAUPUNKI 1 MAA-AINESTAKSA Parkanon kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Maa-ainesten

Lisätiedot

Kittilän kunnan Maa-ainestaksa

Kittilän kunnan Maa-ainestaksa Kittilän kunnan Maa-ainestaksa Maa-ainesten ottamissuunnitelmien tarkastamisesta ja hyväksymisestä sekä ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut ja ottolupien vakuudet KITTILÄN kunnassa 1 Yleistä

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kärkölän kunta Ympäristölautakunta 30.1.2013 10 15.6.2016 28, muutos MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 (5) Kärkölän

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA ALKAEN

KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA ALKAEN KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA 1.1.2009 ALKAEN 1 YLEISTÄ 1.1 Maa-ainesten ottamishakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä

Lisätiedot

Maa-aineslupa / Keski-Suomen Kuljetus Oy, Sorapirtti 5:78, Suovanlahti, Viitasaari. Hakija: Keski-Suomen Kuljetus Oy

Maa-aineslupa / Keski-Suomen Kuljetus Oy, Sorapirtti 5:78, Suovanlahti, Viitasaari. Hakija: Keski-Suomen Kuljetus Oy Maa-aineslupa / Keski-Suomen Kuljetus Oy, Sorapirtti 5:78, Suovanlahti, Viitasaari 18/611/2014 Ympäristölautakunta 31.03.2014 25 Asia: Maa-aineslain 4 :n mukainen lupahakemus soran ja hiekan ottamiseen

Lisätiedot

INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA

INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA Inkoon kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Maa-ainesten

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Ympäristölautakunta 9.12.2015 67 liite 4 1 Lapinlahden ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Lapinlahden

Lisätiedot

Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta 25.1.2017 Sivu 2 / 6 Laukaan kunnassa

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Ympäristölautakunta 15.11.2017 48, liite 2 1 Lapinlahden ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Lapinlahden

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LIITE/BILAGA 36 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, maa-aines- ja ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Tämän taksan perusteella määrätyt maksut eivät ole arvonlisäverollisia.

Tämän taksan perusteella määrätyt maksut eivät ole arvonlisäverollisia. MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Maa-aineslain mukaisen maa-ainesten ottamista koskevan hakemuksen käsittelystä ja suunnitelman

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Lapinjärven kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta

Lisätiedot

VETELIN KUNNAN MAA- AINESLUPA JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Vetelin kunnanvaltuuston xx.xx.201x ( xx) hyväksymä Voimassa xx.xx.

VETELIN KUNNAN MAA- AINESLUPA JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Vetelin kunnanvaltuuston xx.xx.201x ( xx) hyväksymä Voimassa xx.xx. VETELIN KUNNAN MAA- AINESLUPA JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Vetelin kunnanvaltuuston xx.xx.201x ( xx) hyväksymä Voimassa xx.xx.201x lukien Vetelin kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT. Laihian kunnanvaltuuston hyväksymä.

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT. Laihian kunnanvaltuuston hyväksymä. 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT Laihian kunnanvaltuuston 27.9.2010 73 hyväksymä. Laihian kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 2002

TOHOLAMMIN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 2002 1 TOHOLAMMIN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 2002 1 YLEISTÄ...2 2 TARKASTUSMAKSU...2 3 VALVONTAMAKSU...3 4 KUULEMINEN...4 5 VAKUUDET...4 6 PAKKOKEINOPÄÄTÖKSET...4 7 LUVAN VELVOITTEISTA VAPAUTTAMINEN (MAL 13 A )...4

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Pohjolankatu Lappeenranta Annettu julkipanon jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Pohjolankatu Lappeenranta Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA 1. Hakija Rudus Oy PL 49 00441 Helsinki 2. Ottopaikka Lappeenranta, Nyrhilä Pataonsi 4:47 (405-461-4-47) 3. Asian vireille tulo Alkuperäinen maa-aineslupahakemus on kirjattu

Lisätiedot

Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain

Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain mukaisten lupien yhteiskäsittelyn ja valvonnan taksa 1 YLEISTÄ

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle

MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle Teknisen lautakunnan valvontajaosto 16 26.02.2014 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO 218/8.86/2013 VALVJAOS 16 Ympäristönsuojelusihteeri 11.2.2014 ASIA Päätös maa-aineslain 4

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT ILMAJOEN KUNTA Ympäristölautakunta 27.9.2016 PTK LIITE nro 4 (84 ) 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ilmajoen kunnassa maa-ainesten

Lisätiedot

Konneveden kunta Ympäristölautakunnan lupajaosto Kokouspäivämäärä MAA-AINESLUPA, KONNEVEDEN SORAMIHET OY TANKÖMÄKI

Konneveden kunta Ympäristölautakunnan lupajaosto Kokouspäivämäärä MAA-AINESLUPA, KONNEVEDEN SORAMIHET OY TANKÖMÄKI Sivu 45 MAA-AINESLUPA, KONNEVEDEN SORAMIHET OY TANKÖMÄKI 275-404-43-16 Lupajaosto 25 Liitteet 1-3 Valmistelija: Ympäristönsuojelusihteeri Johanna Mykkänen Päätöksen julkipanopäivä: 19.12.2016 Päätöksen

Lisätiedot

Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa

Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa MAA-AINESTAKSA 1 YLEISTÄ Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 19.6.2018 120 Voimaantulo 1.8.2018. 2 TARKASTUSMAKSU Maa-ainesten ottamishakemuksen ja -suunnitelman tarkastamisesta, ympäristölupaja

Lisätiedot

Inkoon Kunta Maa-ainestaksa

Inkoon Kunta Maa-ainestaksa Inkoon Kunta Maa-ainestaksa Hyväksytty Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunnassa 12.11.2013 183 Otetaan käyttöön 1.12.2013 Sisällys 1 YLEISTÄ...2 2 TARKASTUSMAKSU...2 3 VALVONTAMAKSU...3 4 KUULEMINEN...4

Lisätiedot

MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA

MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Halsuan kunnassa maa-ainesten ottosuunnitelman tarkistamisesta, ottotoiminnasta,

Lisätiedot

MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA

MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA LUKIEN

HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA LUKIEN 1 HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA 1.7.2006 LUKIEN Ympäristölautakunta 20.6.2006 95 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Maa-ainesten

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 2 Sisällys: 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu 3 Valvontamaksu 4 Kuuleminen

Lisätiedot

YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY. Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:

YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY. Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY Viasveden Hiekka- ja Kuljetusliike Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maaaineslupaa, joka koskee valimohiekan

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaustisen kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Maalahden kunnassa

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Maalahden kunnassa Liite Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Maalahden kunnassa Hyväksytty kunnanvaltuustossa 28.9.2017 114 Tulee voimaan 14.11.2017. 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Kangasalan kaupunki Liite Vir 15 1 (6)

Kangasalan kaupunki Liite Vir 15 1 (6) Kangasalan kaupunki Liite Vir 15 1 (6) Viranomaislautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET KANGASALAN 1 SOVELTAMISALA

Lisätiedot

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella.

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella. FORSSAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus lupamääräysten PL 62 muuttamiseksi (maa-aineslaki 555/81) 30100 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen puh. 03-41411 Antopäivä Kokouspäivä ja

Lisätiedot

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA POHJOISEN KESKI-SUOMEN YMPÄRISTÖTOIMI 1. KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta 19.4.2016 36 Hyväksytty:

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSAT

HAAPAVEDEN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSAT LIITE 9/2012 HAAPAVEDEN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSAT MAA-AINESLAIN SEKÄ MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN EDELLYTTÄMISTÄ TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT HAAPAVEDEN KAUPUNGISSA 1 Maa-ainesten

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA Liite Ryk 4. Rakennus- ja ympäristölautakunta (5)

KANGASALAN KUNTA Liite Ryk 4. Rakennus- ja ympäristölautakunta (5) KANGASALAN KUNTA Liite Ryk 4 Rakennus- ja ympäristölautakunta 2.6.2016 1 (5) Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Kangasalan kunnassa 1

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNNASSA MAA-AINESTEN OTTAMIS- SUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

SONKAJÄRVEN KUNNASSA MAA-AINESTEN OTTAMIS- SUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT SONKAJÄRVEN KUNNASSA MAA-AINESTEN OTTAMIS- SUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Raahen kaupunki Siikajoen kunta Raahen kaupunki Siikajoen kunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.1.2019- Laadittu 24.9.2018 hyväksytty

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA

SUOMUSSALMEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA Ympla 25.11.2015 liite nro 3 SUOMUSSALMEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA Hyväksytty ympäristölautakunnassa 25.11.2015 54 Voimaantulo 1.1.2016 SUOMUSSALMEN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESOTON TAKSAT 1.1.2017 ALKAEN YMPLTK 1.11.2016, 79 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ikaalisten kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA

LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 1 LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 1 Yleistä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut Maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9141/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9141/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 70 Asianro 9141/10.03.00.02/2015 Päätös maa-aineslupahakemuksesta / Morenia Oy / Heinälamminrinteen kallioalue, Lapinmäki (297-411-6-2) Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA NAKKILAN KUNNAN MAA-AINESTAKSAN MAKSUPERUSTEET

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA NAKKILAN KUNNAN MAA-AINESTAKSAN MAKSUPERUSTEET KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA NAKKILAN KUNNAN MAA-AINESTAKSAN MAKSUPERUSTEET Nakkilan kunta Voimaantulo 1.6.2015 NAKKILAN KUNNAN MAA-AINESTAKSAN MAKSUPERUSTEET Sisällysluettelo: 1 Yleistä... 2 2 Tarkastusmaksu...

Lisätiedot

Lupajaosto 1 Jouko Rossi on toimittanut poikkeamislupahakemuksen vapaaajan asunnon käyttötarkoituksen muuttamiseksi asuinrakennukseksi.

Lupajaosto 1 Jouko Rossi on toimittanut poikkeamislupahakemuksen vapaaajan asunnon käyttötarkoituksen muuttamiseksi asuinrakennukseksi. POIKKEAMISPÄÄTÖS / JOUKO ROSSI Valmistelija: rakennustarkastaja Henri Pennanen, puh. 040 844 6604 Lupajaosto 1 Liitteet 1-3 Jouko Rossi on toimittanut 22.2.2019 poikkeamislupahakemuksen vapaaajan asunnon

Lisätiedot

Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymä Ympäristöterveyslautakunta 52 Liite 6

Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymä Ympäristöterveyslautakunta 52 Liite 6 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT KEMIJÄRVEN, PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNNISSA 1 YLEISTÄ 1.1. Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT K A U H A J O E N K A U P U N K I MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VOIMAANTULO 1.1.2015 Kauhajoen kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 1 YLEISTÄ 1(5) Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan maa-aineslain

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 07.04.2008 5 Kunnanhallitus 08.05.2008 62 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 1

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 1 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2017 Nro 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT KOTKASSA JA PYHTÄÄLLÄ (Hyväksytty ympäristölautakunnassa

Lisätiedot

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 30.8.2016 ALKAEN 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Imatran seudun

Lisätiedot

Laajuudeltaan tai vaikutuksiltaan vähäinen hanke, josta ei tarvitse laatia erillistä ottamissuunnitelmaa

Laajuudeltaan tai vaikutuksiltaan vähäinen hanke, josta ei tarvitse laatia erillistä ottamissuunnitelmaa KEURUUN KAUPUNKI Keurusselän ympäristönsuojelujaosto MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA, MAA-AINESLUPA- JA YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN YHTEISKÄSITTELYSTÄ SEKÄ LUPIEN VALVONNASTA

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kalajoen kaupunki MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Valtuuston 1.11.2016 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2017. 1 Yleistä Maa-ainesten

Lisätiedot

Hakemuksen käsittelystä ja suunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava seuraavat

Hakemuksen käsittelystä ja suunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava seuraavat KUOPION KAUPUNKI, Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA Maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa, yhdistettyä maa-aineslupaa ja ympäristölupaa sekä maankäyttö-

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT RAKENNUSLAUTAKUNTA 03.12.2009 34 PIEKSÄMÄEN

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA Haminan kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan

Lisätiedot

TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT. Voimaan voimassa

TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT. Voimaan voimassa TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Voimaan 1.1.2017 voimassa 2017-2018 Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 20.09.2016

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2014 ALKAEN Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta 10.12.2013 134 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN

Lisätiedot

Muonion kunta Taksa 1 (6) Kunnanvaltuusto Maa-ainestaksa. Hyväksytty x) Voimaantulo

Muonion kunta Taksa 1 (6) Kunnanvaltuusto Maa-ainestaksa. Hyväksytty x) Voimaantulo Muonion kunta Taksa 1 (6) Kunnanvaltuusto 1.5.2015 Maa-ainestaksa Hyväksytty 24.3.2014 x) Voimaantulo 1.5.2014 x) Valtuusto hyväksynyt 14/29.1.2001 ja tarkistanut euromäärät 10/24.3.2014 Muonion kunta

Lisätiedot

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 2.1 Suunnitelmaa kohti 370

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 2.1 Suunnitelmaa kohti 370 Riihimäen kaupunki TAKSAT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty 12.12.2011 Voimaantulo 1.2.2012 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Urjalan kunnan valtuuston päätös 18.6.2012 17 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Urjalan kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta,

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PÄLKÄNEEN KUNNASSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PÄLKÄNEEN KUNNASSA PÄLKÄNEEN KUNTA Viim. muutospvm 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PÄLKÄNEEN KUNNASSA Maa-ainesten ottamista koskeva lupahakemus ja

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut KURIKAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Mäntyharjun kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta

Lisätiedot