BITCOIN JA SEN TULEVAISUUS KEHITYSMAISSA
|
|
- Jussi Halttunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Opinnäytetyö (AMK) Tietojenkäsittely Yrityksen tietoliikenne ja tietoturva 2014 Pekka Setälä BITCOIN JA SEN TULEVAISUUS KEHITYSMAISSA Kryptovaluutta bitcoin vaihtoehtoisena valuuttana kehitysmaissa.
2 OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Tietojenkäsittely Yrityksen tietoliikenne ja tietoturva Joulukuu sivua Pasi Iivonen Pekka Setälä BITCOIN JA SEN TULEVAISUUS KEHITYSMAISSA Tässä opinnäytetyössä käsitellään kryptovaluutta bitcoinia kehitysmaiden näkökulmasta. Teoriaosuudessa selitetään mikä on bitcoinin historia ja minkälaiseen teknologiaan se perustuu. Opinnäytteessä käytetään nopeasti kehittyvän teknologian vuoksi lähinnä verkkolähteitä, mutta teoriaosuudessa käytetään myös kirjallisuus- ja tutkimuslähteitä. Työssä tutkitaan minkälaisia tapoja on hyödyntää avoimen lähdekoodin valuuttaa kehittyvissä valtioissa, joiden köyhimmät kansalaiset eivät pääse käsiksi pankkipalveluihin. Opinnäytetteessä esitellään jo olemassa olevia mobiilimaksamisen tapoja kehitysmaissa ja miten bitcoin voidaan integroida samoihin menetelmiin. Empiirisessä osuudessa esitellään miten luodaan tekstiviestipohjainen bitcoin lompakko mobiilitransaktioita varten. ASIASANAT: Bitcoin, kryptovaluutta, kehitysmaat, raha, valuutta, mobiilimaksaminen
3 BACHELOR S THESIS ABSTRACT TURKU UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Business Information Technology Business Data Communications and Information Security December pages Pasi Iivonen Pekka Setälä THE FUTURE OF BITCOIN IN DEVELOPING COUNTRIES This thesis is about the cryptocurrency Bitcoin in view of the developing countries. The theoretical section discusses the history of Bitcoin and the technology is it based upon. The thesis used mostly Internet-based sources, because the technology is rapidly evolving but literature and previous studies were also utilized. The thesis examines ways to implement open source currencies in the developing countries where the poorest citizens do not have access for banking. Current ways for mobile payment in the developing countries are also presented and ways to integrate Bitcoin into the methods. The empirical part of the thesis introduces how to sign up for SMS based Bitcoin wallet for mobile transactions. KEYWORDS: Bitcoin, cryptocurrency, developing countries, money, currency, mobile payment
4 SISÄLTÖ SANASTO 6 1 JOHDANTO 7 2 BITCOININ HISTORIA Virtuaalivaluutat Satoshi Nakamoton bitcoin Wikileaks ja bitcoin Mt. Gox pörssin romahtaminen 9 3 BITCOIN YLEISESTI Bitcoinin perusteet Alfanumeerinen osoite Tietoturva Bitcoin verrattuna fiat-valuuttoihin Ekologisuus 15 4 BITCOIN LOHKOKETJU Bitcoinin lohkot Yhteislouhinta Transaktiot 18 5 BITCOIN LOMPAKOT JA SÄILYTYS Lompakko tietokoneella Lompakko matkapuhelimessa Fyysiset lompakot 21 6 BITCOIN-PÖRSSIT 24 7 BITCOIN KEHITYSMAISSA Rahalähetykset ulkomaille Hyväntekeväisyys ja mikrolainaaminen M-Pesa SMS-palvelut 30 8 COINBASE TEKSTIVIESTILOMPAKON KÄYTTÖÖNOTTO 33
5 9 POHDINTA 37 LÄHTEET 38 KUVAT Kuva 1. Kuvakaappaus Blockchain mobiililompakosta Kuva 2. Piper paperilompakkotulostin. (Cryptograpgi Inc 2014.) Kuva 3. Lamassu Bittimaatti. (Bittimaatti.fi 2014.) Kuva 4. Coinbase etusivu Kuva 5. Coinbase-lompakon rajattu näkymä Kuva 6. Coinbase-lompakon tekstiviestipalvelun verifiointi Kuva 7. Coinbase-lompakon tekstiviestipalvelun PIN-koodin syöttö KUVIOT Kuvio 1. Bitcoin-osoitteen rakenne. (Bitcoin address 2014.) Kuvio 2. Bitcoinin turvallisuusmalli. (Nakamoto, S ) Kuvio 3. Bitcoin lohkoketju (Bitcoin Security 2014.) Kuvio 4. Bitcoin transaktiot käyttäjältä toiselle. (Nakamoto, S ) Kuvio 5. Globaali IT-kehitys vuosina (Satellitetoday.com 2014.)... 30
6 SANASTO BTC Bitcoin-rahayksikkö. (Bitcoin 2014.) Fiat-raha Mikrofinanssi P2P (peer to peer) TOR-verkko Transaktio Raha, jolla ei ole luontaista arvoa ja jonka arvo perustuu sen liikeellä olevaan määrään. (Fiat-raha 2014.) Mikrotaloustiede. Kansantalouden pienyksiköitä tutkiva taloustiede. (Mikrotaloustiede 2014.) Vertaisverkko on verkko, jossa ei ole kiinteitä palvelimia. Jokainen verkkoon kytkeytynyt taho toimii sekä asiakkaana että palvelimena verkon jäsenille. (Vertaisverkko 2014.) Avoimen lähdekoodin ohjelmisto, joka reitittää verkkoliikenteen anonyymisti. (Torverkko 2014.) Allekirjoitettu sektio dataa, joka lähetetään verkkoon ja kerätään talteen lohkoon.yksittäinen tehty vastineellinen kauppa, vaihto. (Bitcoin 2014.)
7 7 1 JOHDANTO Taantuma on synnyttänyt ihmisissä epäluottamusta pankkijärjestelmän luotettavuuteen ja näyttänyt miten haavoittuvainen rahatalous voi olla. Occupy-liike on esimerkki ilmiöstä, joka levisi Internetin kautta yrittäen saada ihmisten huomiota rahan epäkohtiin. Kryptovaluutat ovat uudenlainen tapa lähestyä rahaa ja vaihdantataloutta. Kryptovaluutat muodostuvat avoimesta lähdekoodista, jonka tarkoituksena on luoda rahajärjestelmä Internetin sisälle. Valuuttaa luodaan emuloimalla arvometallien louhintaa tietokoneen laskentatehon avulla ja vaihdanta tapahtuu täysin käyttäjältä toiselle ilman kolmatta osapuolta. Opinnäytteen teoriaosuudessa käsitellään, mikä on kryptovaluutta bitcoin ja mikä on sen historia. Työn empiirisessä osuudessa selvitetään, miten bitcoineja ostetaan ja myydään Suomessa. Sekä otetaan käyttöön tekstiviestipohjainen mobiililompakko. Työssä tutkitaan, miten bitcoinia voidaan käyttää rajoittuneemmalla mobiiliteknologialla kehitysmaissa. Työn tavoitteena on selvittää millaisia mahdollisuuksia kehittyvien valtioiden asukkailla olisi käyttää virtuaalista rahaa vaihdannan välineenä ja miten lohkoketjuteknologia voisi tuoda vähävaraisemmat ihmiset osaksi kansainvälistä pankkitoimintaa.
8 8 2 BITCOININ HISTORIA 2.1 Virtuaalivaluutat Virtuaalinen käteinen ei ole uusi keksintö, vaan ennen bitcoinin syntyä digitaalista rahaa oli jo kehitetty useammallla taholla. Virtuaalivaluuttojen skeemat voidaan jakaa kolmeen kategoriaan, sen mukaan miten ne ovat vuorovaikutuksessa perinteisen valuutan kanssa: 1. Suljetut virtuaalivaluutat, joilla ei ole mitään yhteyttä perinteisten valuuttojen kanssa. 2. Virtuaalivaluutat, joilla on yksisuuntainen virtaus; niitä voidaan ostaa käyttäen perinteistä valuuttaa. 3. Virtuaalivaluutat, joilla on kaksisuuntainen virtaus; niitä voidaan ostaa ja myydä käyttäen perinteisiä valuuttoja. (Amores, R & Paganini, P s.108). 2.2 Satoshi Nakamoton bitcoin Satoshi Nakamoto salanimellä kulkeva ohjelmistokehittäjä tai kehittäjäryhmä julkisti kehittäneensä vuodesta 2007 lähtien verkossa toimivaa P2Pvirtuaalikäteistä eli kryptovaluuttaa. Vuonna 2008 pseudonyymi Satoshi Nakamoto julkisti bitcoin-manifeston, jossa esiteltiin uudenlainen hajautettu virtuaalikäteinen, kryptovaluutta, jossa kaikki transaktiot tapahtuvat vertaisverkossa käyttäjältä käyttäjälle. Nakamoto halusi maailman parhaita kryptografeja ja ohjelmistokehittäjiä mukaan projektiinsa. Vuonna 2009 julkaistiin avoimeen lähdekoodiin perustuva kryptovaluutta bitcoin. Satoshi Nakamoto tiettävästi louhi bitcoin verkossa ensimmäisen lohkon, jota kutsutaan myös syntylohkoksi (genesis block), josta hän sai palkkioksi 50 BTC.
9 9 Silloin bitcoinilla ei ollut vielä mitään arvoa esimerkiksi Yhdysvaltain dollariin nähden. Käyttäjät itse määrittelivät ensimmäisen transaktion hinnan Bitcointalks-foorumilla, jossa ensimmäinen merkittävä bitcoin transaktio tapahtui: BTC käytettiin kahden pizzan ostamiseen Papa John s ravintolasta. (History of Bitcoin 2014.) Altcoin Altcoin termillä tarkoitetaan kaikkia virtuaalivaluuttoja bitcoinin ulkopuolella, jotka perustuvat samaan lohkoketjuteknologiaan. Kuka tahansa voi luoda virtuaalivaluutan tällä teknologialla, koska se on avointa lähdekoodia ja kaikkien käytettävissä. Kaikki eivät ole sitä mieltä että juuri bitcoinin lähdekoodissa on kaikki tarvittavat ominaisuudet, joten ihmiset ovat koodanneet vaihtoehtoisia valuuttoja eri tarpeisiin. Altcoineja myyviä pörssejä on vielä vähän, joten helpoin ja turvallisin tapa ostaa niitä on käyttämällä bitcoinia vaihdon välineenä. Altcoineja voi myös louhia tietokoneen laskentatehoa hyödyntämällä. (Altcoin 2014.) 2.3 Wikileaks ja bitcoin Wikileaks nosti bitcoinin pinnalle suuremman yleisön tietoisuuteen vuonna 2010 kun isot pankit ja korporaatiot kuten esimerkiksi Visa, Mastercard ja PayPal jäädyttivät kaikki Wikileaksille kohdistetut lahjoitukset. Ihmiset tarvitsivat tavan lähettää rahaa ilman kolmannen osapuolen puuttumista, ja bitcoinin hajautettu toimintamalli osoittautui hyödylliseksi. Ihmiset pystyivät lähettämään varoja Wikileaksin hyväksi ilman kolmannen osapuolen puuttumista rahavirtaan. (Operation Payback 2014.) 2.4 Mt. Gox pörssin romahtaminen Mt. Gox vaihtopörssi perustettiin 2010 ja se nousi nopeasti maailman suurimmaksi bitcoineja vaihtavaksi pörssiksi. Vuoteen 2013 menessä se käsitteli 70 %
10 10 kaikesta bitcoin liikenteestä. Bitcoinin arvo nousi hitaasti vuosina muutamasta isommasta notkahduksesta huolimatta alussa Bitcoinin arvo dollareihin nähden oli 13 $/1 BTC ja se nousi vuoden mittaan yli 1000 $/1 BTC vuoden loppuun mennessä. (Blockhain 2014.) Heidän sivustonsa koodin tietoturva ei kuitenkaan ollut vaadittavalla tasolla käsittelemään niin isoja summia ja yhtiön tililtä olikin varastettu bitcoineja jo vuosia. Kun tietomurto vihdoin tuli julki huhtikuussa 2014, olivat hakkerit saaneet varastettua BTC Mt. Goxin hallusta, joka oli n. 460 miljoonan dollarin arvosta silloisella vaihtokurssilla. Mt. Gox ajautui konkurssiin ja tietomurron jälkeen bitcoinin arvo romahti. (McMillan, R. 2014; Mt. Gox 2014.)
11 11 3 BITCOIN YLEISESTI 3.1 Bitcoinin perusteet Bitcoin on digitaalista käteistä eli kryptovaluuttaa jota luodaan tietokoneiden laskentatehoa hyödyntämällä. Prosessia kutsutaan louhimiseksi ja se toimii avoimeen lähdekoodiin perustuvalla ohjelmistolla. Bitcoinin kehitti joukko anonyymejä Internetin käyttäjiä vuonna 2008 ja se on tällä hetkellä käytetyin kryptovaluutta verkossa. Ihmiset voivat jakaa ja vaihtaa tätä valuuttaa keskenään verkossa ilman kolmatta osapuolta. BitTorrent-protokolla mullisti tiedon jakamisen käyttäjältä käyttäjälle ilman, että välissä olisi hallinnoivaa elintä kontrolloimassa tiedon kulkua, ja bitcoin toimii samalla periaatteella: tiedonvälitystä ilman keskitettyä elintä. Lohkoketjun ensimmäinen applikaatio on kryptovaluutta bitcoin, mutta protokollan sisällä voi tehdä muitakin asioita, jotka ovat toteutettavissa kryptologian avulla. Bitcoinin tarkoituksena on luoda hajautettu valuuttajärjestelmä, joka toimii Internetissä yhtenäisenä verkkona, lohkoketjuna. Bitcoinilla ei ole keskitettyä pankkia, jonka kontrollissa valuuttaa vaihdetaan, vaan kaikki tieto siirtyy käyttäjältä käyttäjälle ja lohkoketju hyväksyy nämä tiedonvaihdot. Uusia tilejä voi luoda rajattomasti ja niitä ei tarvitse yhdistää omistajan henkilöllisyyteen. Raha liikkuu rajojen yli yhtä helposti ja nopeasti kuin sähköposti. Bitcoin tekee muiden kuin itselle kuuluvien rahavirtojen hallinnasta ja verotuksesta vaikeaa tai mahdotonta. (Introduction 2014.) 3.2 Alfanumeerinen osoite Kuviossa 1 osoitetut bitcoin osoitteet muodostuvat kirjaimesta tai numerosta ja niitä voi luoda ilmaiseksi niin paljon kuin haluaa. Osoitteen voi generoida esimerkiksi bitcoin-lompakon avulla automaattisesti tai erillisen desktopohjelmiston avulla (esim. Bitcoin-Qt). Bitcoin osoite toimii kuin sähköpostiosoi-
12 12 te, sinne voi lähettää bitcoineja käyttämällä asiakasohjelmaa eli bitcoinlompakkoa. Kuvio 1. Bitcoin-osoitteen rakenne. (Bitcoin address 2014.) 3.3 Tietoturva Bitcoin on virtuaalista käteistä, ja kuten tavallinen käteinen raha, on myös bitcoin varastettavissa. Vaikka bitcoin-pankkipalvelut ovat käyttäjälle helppokäyttöisiä, on aina olemassa tietomurron riski, koska isot keskitetyt summat houkuttelevat tietomurtoihin. Kryptovaluutan alkuperäinen idea on kolmannen osapuolen poistaminen, joten on suositeltavaa pitää bitcoinit omassa hallussaan. Kuviossa 2 on esitetty Satoshi Nakamoton alkuperäinen turvallisuusmalli.
13 13 Kuvio 2. Bitcoinin turvallisuusmalli. (Nakamoto, S ) Useampi lompakko ja hajautetut varat luovat lisää tietoturvaa, kun kaikki bitcoinit eivät ole varastoituna samaan paikkaan. Bitcoin-lompakosta voi siirtää varoja ulos yksityistä avainta käyttäen, joten sen turvassa pitäminen on tietoturvan tukipilari. Perinteistä käteistä on mahdotonta varmuuskopioida ja varkauden tapahtuessa rahat ovat useimmiten kadoksissa lopullisesti. Kun käteinen on digitaalista, on se mahdollista myös varmuuskopioida ja kryptata. Tällaiset turvatoimet suojaavat kryptovaluuttaa varkausten varalta. (Bitcoin.org 2014.) Virtuaalivaluuttojen tietoturva kehittyy huimaa vauhtia, kun muualla tietotekniikassa jo käytettävissä olevia turvametodeja aletaan soveltamaan virtuaalivaluuttojen turvassa pitämiseen. Esimerkiksi biometriset turvatoimet, kuten sorminjälki- ja retinaskannaukset voivat tuoda bitcoinien säilyttämiseen ja käyttämiseen turvaa. (Bradbury, D ) Anonymiteetti Bitcoin käyttää julkisen avaimen salausta siirtäessään valuuttaa lompakkojen välillä. Kaikki siirrot ovat julkisia palvelun luonteesta johtuen ja tietoja säilytetään julkisessa hajautetussa tietokannassa, jota kutsutaan lohkoketjuksi. Lohkoketju sisältää bitcoin-osoitteet sekä jokaisen omistajan bitcoin-rahamäärän. Osoitteiden omistajien tietoja ei ole missään näkyvillä.
14 14 Tietokanta sisältää kaikki tapahtumat palvelun alusta alkaen ja tämän takia bitcoinin käyttö ei ole täysin anonyymiä, vaikka henkilötietoja ei näkyvissä olekaan. Transaktioista jää lohkoketjuun aina jälki. (Anonymity 2014.) 3.4 Bitcoin verrattuna fiat-valuuttoihin Koska kryptovaluuttojen idea on poistaa kolmas osapuoli dataliikenteen välistä, on pankkien asema rahaliikenteen kontrolloijana uhattuna. Koska fiatvaluutatkaan eivät ole olleet kiinnitettynä kultakantaan enää vuosikymmeniin, ovat ne uhattuna manipulaatiolle. Esimerkiksi Yhdysvaltain dollarin ja euron arvot perustuvat täysin liikkeellä olevaan rahan määrään, eivätkä ne ole sidottuna esimerkiksi arvometalleihin kuten kultaan. (Fiat-raha 2014.) Bitcoinin louhintaprosessin periaatteena on simuloida arvometallien louhintaa ja siihen tarvitaan resursseja; tietokoneen laskentatehoa ja siihen sähköä. Louhittavien kolikoiden määrä on rajattu, joten se on verrannollinen oikeiden arvometallien louhintaan ja harvinaisuuteen. (Amores, R & Paganini, P s.41) Verotus Suomessa Verohallinnon mukaan olemassa olevat virtuaalivaluutat eivät ole oikeaa ja virallista valuuttaa, koska sitä ei ole laskenut liikkeelle minkään valtion keskuspankki. Sen arvoa ei ole sidottu pankkien valuutavaihtokursseihin, vaan sen arvo suhteessa virallisiin valuuttoihin määräytyy kysynnän ja tarjonnan perusteella. Kryptovaluutan louhimisesta saatu virtuaalivaluutta on verottajan mukaan ansiotuloa. Kun kryptovaluuttaa vaihdetaan perinteisiin valuuttoihin, arvonnousua pidetään pääomatulona ja se on siten verotettavaa tuloa. Tällä hetkellä verkossa tapahtuvaa kryptovaluuttakauppaa on verottajan erittäin vaikea seurata. Vaikka transaktiot ovat lohkoketjussa kaikkien näkyvillä, vastaanottajat ja lähettäjät ovat anonyymejä. (Verohallinto 2013.)
15 Ekologisuus Bitcoinin ekologisuudesta on mielipiteitä puolesta ja vastaan. Louhintaprosessi vaatii energiaa, jotta uusia kolikoita voidaan luoda lohkoketjuun. Tämä on ollut argumenttina, että kryptovaluutat eivät olisi ekologinen vaihtoehto perinteiselle valuutalle. Vasta-argumenttina tälle väitteelle on arvometallien louhinnan saastuttavuus, joka tuhoaa ympäristöä sekä kuluttaa luonnonvaroja ympäri maailmaa. Bitcoinin louhintaan kehitetään jatkuvasti energiatehokkaampia tapoja, koska louhinta on kovin kilpailtu markkina. Louhinnasta syntynyttä lämpöenergiaa pystyisi myös käyttämään hyväksi vaikkapa lämmitykseen.
16 16 4 BITCOIN LOHKOKETJU Uudet bitcoinit syntyvät bitcoin-verkossa louhintaprosessin sivutuotteena. Louhintaan voi valjastaa esimerkiksi oman tietokoneen, jonka laskentatehoa käytetään monimutkaisten algoritmien ratkaisemiseksi erillisen ohjelmiston avulla. Kun lohko on ratkaistu, saavat louhijat siitä palkkioksi bitcoineja. Tämä luo louhijoille rahallisen kannusteen ylläpitää lohkoketjun turvallisuutta laskentatehoillaan. Bitcoinien louhinnalla on pyritty jäljittelemään arvometallien louhintaa. Louhiminen vaikeutuu ja siitä saadut palkkiot pienenevät ajan myötä. (Nakamoto, S ) 4.1 Bitcoinin lohkot Bitcoin perustuu julkiseen tietokantaan, joka sisältää ketjutettuja lohkoja eli lohkoketjuja. Kuviossa 3 näkyy malli bitcoinin lohkoketjusta. Tämä tietokanta sisältää kaikki transaktiot bitcoinin historian aikana. Keskitetysti hallituista valuutoista poiketen ei ole olemassa mitään tahoa, joka kykenisi luomaan bitcoineja yksinoikeudella tai rajattomasti. Kuvio 3. Bitcoin lohkoketju (Bitcoin Security 2014.)
17 17 Lohkoketju muodostuu siitä, että jokainen uusi lohko sisältää edeltävän lohkon tiivisteen. Jos lohkoketju on jostain kohdasta haarautunut kahdeksi haaraksi, niin voimassa oleva on se haara, jonka lohkojen yhteenlaskettu vaikeustaso on suurempi. Jotta lohkoketjun historiaa voisi muuttaa, pitäisi ensin uudelleenluoda sekä se lohko, johon muutos tulee, että kaikki sen jälkeiset lohkot. Verkko säätää lohkoilta vaadittavaa vaikeustasoa 2016:n lohkon välein sellaiseksi, että uusi lohko synnyttää 25 uutta bitcoinia keskimäärin kuusi kertaa tunnissa. Palkkioksi saatavien bitcoinien määrä puolittuu joka neljäs vuosi ja laskettavat algoritmit vaikeutuvat ajan myötä. (Block chain 2014.) 4.2 Yhteislouhinta Yhteislouhinta eli louhintapoolit ovat keskitettyjä louhintaryhmiä, jotka keskittävät yhdessä oman laskentatehonsa saman lohkon louhimiseen. Kun lohko on ratkaistu, jaetaan siitä saatu palkkio kaikkien lohkon louhijoiden kesken. Palkkiot ovat siis pienempiä, mutta niitä tulee useammin, koska saman lohkon louhimiseen osallistuu useampi. Nykyään bitcoinien louhintaan tarvitaan yhä tehokkaampaa laitteistoa, jotta louhiminen olisi kannattavaa, koska lohkot ovat yhä vaikeampia ratkaista. Yhteislouhintaan pääsee mukaan pienemmällä investoinnilla louhintalaitteistoon, ja saa nopeammin vastinetta louhimiseen käyttämäänsä resursseihin. (Pooled mining 2014.)
18 Transaktiot Krpytovaluutta on pelkistettynä ketju digitaalisia allekirjoituksia. Yksityisellä avaimella voidaan lähettää bitcoineja ja yhdellä tai useammalla julkisella avaimella voi vastaanottaa bitcoineja (kuvio 4). Transaktio allekirjoitetaan lohkoketjussa. Kun suorittaa siirron bitcoin-lompakosta X osoitteeseen Y, bitcoin-lompakko luo ilmoituksen, todistaa ja allekirjoittaa tämän siirron sekä kuuluttaa sen verkkoon louhijoille osaksi seuraavaa lohkoketjua. Siirtoa on siksi mahdotonta väärentää tai peruuttaa. (Nakamoto, S ) Kuvio 4. Bitcoin transaktiot käyttäjältä toiselle. (Nakamoto, S )
19 19 5 BITCOIN LOMPAKOT JA SÄILYTYS Perinteistä rahaa käytetään fyysiseti käteisellä, maksukortilla tai verkkopankissa. Pankit ovat jatkuvana kohteena ryöstöille ja erilaisille verkkohyökkäyksille. Tämän päivän luottokorttiteknologia on ollut käytössä jo 1950 luvulta lähtien ja ne ovat edelleen haavoittuvaisia tietomurroille ja varkauksille. (Credit card 2014.) Kryptovaluutat ovat digitaalisuutensa vuoksi hyvin monimuotoisia käyttää ja säilyttää. Bitcoinit ja muut kryptovaluutat ovat digitaalista käteistä, joita säilytetään perinteisen käteisen tapaan lompakoissa. Valuutan säilyttämiseen ja käyttöön kannattaa valita erityyppinen lompakko. Valuutan hajauttaminen on kryptovaluuttoja käyttäessä viisasta, koska jos lompakko varastetaan tai se häviää, ei kaikki varat katoa kerralla. Jos omistaa paljon bitcoineja, ei kannata pitää kaikkia esimerkiksi mobiililompakossa tai tietokoneen kovalevyllä, koska tietomurron ja fyysisen varkauden riski on olemassa. (Securing your wallet 2014.) 5.1 Lompakko tietokoneella Bitcoineja voi käyttää tietokoneen kovalevylle asennettavalla ohjelmistolla, joka tallentaa yksityisen avaimen tietokoneen kovalevylle. Esimerkiksi Armoryohjelmisto on suosittu bitcoin-lompakko tietokoneella käytettäväksi. Lompakko suojataan salasanalla ja kryptataan turvallisuuden lisäämiseksi. Tietokoneella säilytettävä lompakko on kuitenkin tietoturvariski, jos tietokone on verkossa ilman kunnon tietoturvaa. Verkkohyökkäykset voivat vaarantaa kovalevylle talletetut avaimet. (Bitcoinarmory 2014.)
20 Lompakko matkapuhelimessa Mobiililompakot ovat esimerkiksi älypuhelinapplikaatioita, jotka mahdollistavat bitcoinien lähettämisen ja vastaanottamisen suoraan matkapuhelimeen. Tämän takia mobiililompakot ovat suositumpia käyttölompakoita helpon käytettävyyden vuoksi. Valuuttaa voi lähettää kätevästi vain skannaamalla QR-koodin ja asettamalla summan. Mobiililompakoita on saatavilla kaikille suosituimmille mobiilialustoille, kuten Androidille, iosille ja Windows Phonelle. Lompakko on kryptattuna puhelimen muistissa ja se suojataan salasanalla. Lompakon voi myös varmuuskopioida, jotta sen voidaan palauttaa oikealle omistajalleen varkauden tapahtuessa. (Bitcoin.org 2014.) QR-koodit Koska bitcoin osoitteet ovat pitkiä ja vaikeita muistaa ulkoa, on mobiilimaksamista helpottamaan valjastettu QR-koodit, jotka pitävät sisällään pitkän alfanumeerisen koodin joka toimii lompakon vastaanottavana osoitteena. Mobiililompakko käyttää älypuhelimen kameraa lukeakseen QR-koodin ja bitcoinin lähettäminen onnistuu nopeasti. Kuvassa 1 oikealla on Blockchain-lompakkoon sidottu QR-koodi.
21 21 Kuva 1. Kuvakaappaus Blockchain mobiililompakosta. Deterministinen lompakko Toisin kuin perinteiset bitcoin-lompakot, jotka generoivat yksityisen avaimen ja julkisen avaimen satunnaisesti tarvittaessa, deterministinen lompakko generoi datan samasta siemenestä käyttäen tiettyä algoritmiä. Esimerkiksi jos tietokoneella oleva bitcoin-lompakko korruptoituu, voi deterministisen lompakon luoda uudelleen kaikkine yksityisavaimineen, kunhan siemenen koodi on tallessa. Tällaisen lompakon tietoturva on parempi, koska transaktiot eivät tule samasta osoitteesta ja lompakko on helppo palauttaa. (Deterministic wallet 2014.) 5.3 Fyysiset lompakot Mikään ohjelmisto ei ole täysin haavoittumaton ja immuuni tietomurroille. Kryptovaluuttojen säilyttämiseen kehitetään jatkuvasti yhä turvallisempia menetelmiä. Turvallisin tapa säilyttää bitcoineja on fyysinen lompakko, jota säilytetään Internet-verkon ulottumattomissa. Näiden offline-lompakoiden tarkoituksena on poistaa verkkohyökkäyksien uhka bitcoinin säilytyksessä.
22 22 Paperilompakko Paperilompakko on yksinkertaisin fyysinen lompakko. Yksityinen avain generoidaan esimerkiksi selaimessa toimivalla ohjelmistolla ja se tulostetaan tai kirjoitetaan paperille. Ohjelmistolla luotu avain kannattaa säilyttää turvassa, sen voi laittaa vaikkapa perinteisen käteisen tavoin kassakaappiin tai pankin talletuslokeroon. Aivolompakoksi kutsutaan sitä, kun generoitu koodi ainoastaan opetellaan ulkoa, eikä kirjata minnekään. (Paper wallet 2014.) Kuva 2. Piper paperilompakkotulostin. (Cryptograpgi Inc 2014.) Rautalompakot Hardware lompakot eli rautalompakot ovat fyysisiä laitteita, jotka ovat erikseen suunniteltu kryptovaluuttojen vastaanottoon, lähettämiseen ja säilyttämiseen. Näitä lompakoita käytetään pääasiassa Internet-verkon ulkopuolella turvallisuuden lisäämiseksi. Kuvassa 2 Raspberry Pi -tietokoneesta rakennettu bitcoinlompakko ja tulostin. (Hardware wallets 2014.) Rautalompakon etuja: Yksityinen avain on usein tallennettu mikropiirin suojatulle alueelle ja sitä ei voida siirtää laitteelta toiselle tekstinä. Immuuni viruksille jotka varastavat lompakko-ohjelmistoista.
23 23 Kryptovaluuttaa voidaan säilyttää turvallisesti, mutta myös interaktiivisesti. Toisin kuin paperilompakoita, joka täytyy tuoda lompakkoohjelmistoon, jotta valuutan voi ottaa käyttöön. (Hardware wallet 2014.)
24 24 6 BITCOIN-PÖRSSIT Helpoin tapa hankkia itselleen bitcoineja on ostaa sitä jollain toisella valuutalla bitcoineja myyvissä vaihtopörsseissä. Käytännössä tämä toimii samalla tavalla kuin mikä tahansa valuuttakauppa; toista valuuttaa vaihdetaan toiseen, mutta bitcoinin hinnan määrittelee kysyntä ja tarjonta. Bitcoin on korkean inflaation valuutta, koska uusia bitcoineja syntyy louhinnan tuloksena lisää noin 10 minuutin välein. Se on ollut suhdanneherkkä valuutta koko elinkaarensa ajan, koska kryptovaluuttojen vaihdossa liikkuu vielä perinteiseen valuutanvaihtoon verrattuna vähän pääomaa. Jos iso sijoittaja tai taho ostaisi bitcoineja miljoonasummilla, se heilauttaisi bitcoinin kurssia merkittävästi. Isojen valuuttojen kurssit pysyvät melko tasaisena, koska suuria summia vaihdetaan jatkuvasti. Suosittuja bitcoinia vaihtavia pörssejä ovat esimerkiksi: Coinbase: vaihtaa bitcoineja ainoastaan Yhdysvaltain dollareihin, tarjoaa myös pankkipalveluja, mm. selaimessa toimivan lompakon. (Coinbase 2014.) Bitstamp: Euroopan isoin pörssi, vaihtaa Yhdysvaltain dollareita ja euroja bitcoineihin. (Bitstamp 2014.) BTCChina: Kiinassa sijaitseva pörssi, jonka vaihtovolyymi on toiseksi suurin maailmassa. (BTCchina 2014.) Bitcoinin ostaminen ja myyminen Suomessa Suomalaiselle helpoin ja turvallisi tapa ostaa bitcoineja on Bittiraha.fi:n tarjoama palvelu, jossa he hoitavat transaktion euroista bitcoineihin asiakkaan puolesta. Hinta määräytyy sen hetkisen kurssin mukaan ja bitcoinit saa useimmiten saman päivän aikana lompakkoonsa. Maksun voi suorittaa suomalaisessa verkkopankissa, kuten minkä tahansa laskun.
25 25 Ostaessa verkkosivun laskuri näyttää suoraan paljonko haluttu euromäärä on bitcoineissa. Palvelusta peritään palvelumaksu, joten se ei ole halvin tapa ostaa bitcoineja. Ostaessa kulu on 1,99 % + 1 ja myydessä kulu on 1,99 % + 0,002 BTC. (Bittiraha.fi 2014.) Bittimaatti Bitcoineja on mahdollista ostaa myös käteisellä ns. Bittimaateista. Kuvassa 3 on Suomessa käytössä oleva Lamassu Bittimaatti. Näitä automaatteja löytyy Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Jyväskylästä, Kuopiosta ja Espoosta. Bittimaateissa käytetään Bitsampin tarjoamaa vaihtokurssia +5 %. Ostosummat alkavat viidestä eurosta, ja se hyväksyy kaikki setelit 5 ja 500 euron välillä. Bittimaateilla on päivittäiset ostorajoitukset.
26 26 Kuva 3. Lamassu Bittimaatti. (Bittimaatti.fi 2014.) Bittimaatin käyttö: 1. Ensin valitaan haluttu kieli. 2. Mobiililompakon QR-koodi asetetaan Bittimaatin lukijaan. 3. Syötetään haluttu määrä seteleitä ja painetaan lähetä bitcoinit.
27 27 7 BITCOIN KEHITYSMAISSA Bitcoin on tällä hetkellä käytännössä täysin Internet-verkon varassa ja kryptovaluuttoja käytetään lähinnä tietokoneilla ja mobiililaitteilla. Kehitysmaissa Internetverkot eivät ole kaikkien saatavilla ja tietokoneet ja älypuhelinteknologia on köyhimmille liian kallista hankittavaksi. Kryptovaluuttojen tuominen kehitysmaiden ihmisten ulottuville on haasteellista tarpeellisen infrastruktuurin puuttuessa. Lohkoketjuteknologiasta hyötyisivät kuitenkin mahdollisesti eniten ihmiset, joilla ei ole pääsyä kansainväliseen pankkitoimintaan tai joiden valtion virallinen valuutta on todella epävakaata. Kehitysmaiden pankkitoiminta saattaa usein olla korruptoitunutta ja epäluotettavaa. Afrikasta, Etelä-Amerikasta ja Aasian köyhemmistä osista arvioidaan tulevan iso markkina bitcoinille. Kansainvälinen P2P-valuutta voisi voimaannuttaa ja parantaa ihmisten asemaa maailman köyhimmissä osissa. Se toisi myös mahdollisuuden kuluttaa rahaa verkossa ilman pankki- ja luottokortteja. Tämän myötä myös Internetissä tapahtuva kaupankäynti lisääntyisi. (Pew Research Center 2014.) Tekninen infrastruktuuri Virtuaalisen rahan laaja käyttöönotto on teknologinen haaste valtioissa joiden tekninen infrastruktuuri ei ole samalla tasolla kuin länsimaissa. Lohkoketjuteknologia on kuitenkin mukautuva eri tarpeisiin ja avoimen lähdekoodin ansiosta se on kenen tahansa muokattavissa. Vaikka tietokoneet ja Internet tekevät hitaasti tuloa kehittyviin maihin, on matkapuhelinteknologia kuitenkin todella laajalti levinnyt ympäri maailmaa. Matkapuhelimen käyttöön perustuva maksaminen ja valuutan vaihto on jo joissain Afrikan maissa jo arkipäivää. Esimerkiksi Keniassa n. 68 % ja Ugandassa n. 50 % väestöstä käyttää jo nyt mobiilimaksamista säännöllisesti. (Pew Research Center 2014.)
28 Rahalähetykset ulkomaille Monet maailman köyhimmistä ihmisistä ovat riippuvaisia rahalähetyksistä sukulaisilta tai ystäviltä ulkomailta. Maailmanpankin mukaan vuonna 2011 lähes puolet Tadžikistanin bruttokansantuotteesta on peräisin rahalähetyksistä, Liberiassa, Lesothossa, Nepalissa ja Haitilla määrä on yli viidesosta bruttokansantuotteesta. (Anderson, M ) Vuonna 2013 ulkomaalaisten työntekijöiden rahasiirtojen määrä oli yli 400 miljardia dollaria vuodessa ja määrän arvioidaan kasvavan yli 500 miljardiin dollariin vuoteen 2016 mennessä. (The World Bank 2014.) Suurin osa rahalähetyksistä tehdään perinteisen pankkijärjestelmän ulkopuolella, koska rahaa lähettävä maahanmuuttaja on usein ilman virallisia papereita maassa ja vastaanottajan köyhällä seudulla ei useimmiten pankkeja ole. Pankkisiirrot ovat myös hitaampia kuin esimerkiksi Western Unionin kaltaiset rahansiirtopalvelut. (Unric.org 2014.) Afrikkaan lähetettävien rahasiirtojen siirtomaksut ovat n. 1,8 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuodessa. Summalla pystyisi maksamaan peruskouluopetuksen 14 miljoonalle lapselle tällä alueella. Heikko kilpailu, markkinoiden keskittyminen ja taloudellisen sääntelyn puute lisäävät siirtomaksujen hintaa Afrikassa. (Watkins, K. & Quattri, M ) 7.2 Hyväntekeväisyys ja mikrolainaaminen Koska bitcoinin lähettäminen on ilmaista tai lähes ilmaista, mahdollistaa se ns. mikrofinanssit käyttäjien välillä. Mikrofinanssit käsittelee pieniä rahasummia, jotka pankista lainattuna olisivat kuluineen kannattamattomia. Rahaa lainataan P2P-periaattella, joten pankin haluamat korot ja siirtomaksut jäävät rahanvaihdosta pois.
29 29 Mikrolainaaminen tuo pankkipalvelut maailman ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta ottaa lainaa pankista. Palvelut kuten Kiva (Kiva 2014.) toimii sosiaalisen median tapaan verkostona ihmisille, jotka haluavat projekteilleen rahoitusta. Lainan tarve voi olla vaikkapa uuden kaluston hankkimista intialaiselle maanviljelijälle tai opintojen rahoittamista perulaiselle opiskelijalle. Kivan kaltaiselle alustalle kuka tahansa voi helposti laittaa projektinsa ja rahoitustarpeensa ja useampi ihminen voi tähän lainaan osallistua. Palveluun luodaan profiili ja selvitetään mihin rahaa olisi tarkoitus lainata. Laina maksetaan takaisin saman palvelun kautta ja takaisinmaksusuunnitelma on näkyvillä profiilissa. Rahaa voi lainata perinteisellä fiat rahalla tai bitcoinilla. Bitcoinin joustavan luonteen takia rahansiirto on kustannustehokasta ja nopeaa. 7.3 M-Pesa M-Pesa on teleoperaattori Vodacomin vuonna 2007 julkaisema mobiilimaksujärjestelmä Safaricomille ja Vodacomille, jotka ovat suurimmat mobiiliverkkooperaattorit Keniassa ja Tansaniassa. Sen toimintaa on laajennettu sen jälkeen mm. Afganistaniin, Etelä-Arfrikkaan, Intiaan ja Romaniaan. (M-Pesa 2014a.) Palvelu tarjoaa tilin, johon ihmiset voivat tallettaa rahaa matkapuhelimiinsa ja lähettää sitä käyttäen SMS-viestejä. M-Pesa tukee myös laskujen mobiilimaksamista ja rahan voi nostaa tililtä käteisenä. Rahaliikenteestä otetaan kuitenkin palvelumaksu. (M-pesa 2014b.) Bitpesa BitPesa tuo bitcoinin jo laajalti käytössä olevaan M-Pesa-alustalle. Se toimii valuutanvaihtona Bitcoinin ja fiat valuutan välillä. Palvelun avulla voi lähettää bitcoineja M-Pesa-tilille. BitPesa hoitaa valuutanvaihdon bitcoineista Kenian shillingeiksi asiakkaan puolesta.
30 30 Bitcoinin lähettämisestä ei peritä lähetysmaksua, mutta BitPesa ottaa 3 % marginaalin valuutanvaihdosta. Rahan siirtyy vastaaottajan M-Pesa-tilille minuuteissa. Palvelu on tällä hetkellä halvin tapa lähettää rahaa Keniaan. (Bitpesa 2014.) 7.4 SMS-palvelut Tekstiviestipohjaiset bitcoin-palvelut ovat vielä uusi ilmiö bitcoin-maailmassa. Vuonna 2014 on julkaistu useita eri palveluita joilla voi käyttää bitcoineja SMSviestien välityksellä. Tämä on tärkeä edistysaskel tuoda kryptovaluutat kehittyvien valtion asukkaille, koska matkapuhelinteknologia on levinnyt myös maailman köyhimpiin osiin. Kuviossa 5 näkyy, että matkapuhelimen omistaa arviolta 95,5 % maapallon väestöstä. SMS-lompakot ovat yksinkertainen tapa lähettää ja vastaanottaa bitcoineja. Tekstipohjaisen järjestelmän ansiosta mikä tahansa matkapuhelin muuntautuu helposti bitcoin-lompakoksi. Tekstiviestipohjaisia palveluita kehitetään koko ajan lisää ja niiden luotettavuus ja käytettävyys paranee innovaatioiden myötä. Kuvio 5. Globaali IT-kehitys vuosina (Satellitetoday.com 2014.)
31 31 SMS toimintoa tarjoavat palvelut ovat ( ) seuraavat: Coinbase o Ensimmäisiä bitcoin-ekosfäärejä, joka tarjoaa valuutanvaihdon palvelun sisällä ja monipuoliset lompakkovaihtoehdot. Palveluun tehdään tili verkossa ja puhelinnumero verifioidaan, jonka jälkeen tekstiviestilompakko on valmis käytettäväksi. (Coinbase 2014.) Blockchain o Suosittu lompakkosovellus, joka toimii applikaationa puhelimessa sekä selaimen kautta. Selaimen lompakosta voi lähettää matkapuhelimeen yksityisen avaimen, joka generoidaan käyttäen javascriptiä. Vastaanottaja saa linkin, joka avaa selaimeen valintaruudun miten haluaa vastaanottaa bitcoinin. Sen voi liittää omaan Blockhain-lompakkoonsa tai siirtää johonkin toiseen lompakkoon kirjoittamalla lompakon osoitteen. Kopio lähetetystä yksityisavaimesta pidetään lähettäjän lompakossa, kunnes transaktio on verifioitu, jotta lähetyksen voi tarvittaessa perua. (Blockchain 2014.) 37Coins o 37Coinsin ydin on pelkästään bitcoinissa ja tekstiviesteissä. Se on suunnattu halvemmille Android-pohjaisille järjestelmille, jotka toimivat yksityisinä porttioperaattoreina, jotka hyväksyvät tekstiviestitransaktion paikallisen puhelinnumeron ja Internet-yhteyden avulla. Porttioperaattorina toimimisesta saa palkkioksi pienen määrän bitcoinia kuin palvelumaksuna. Muut käyttäjät voivat lähettää bitcoineja käyttäen tavallisia matkapuhelimia, ja transaktiot varmennetaan porttioperaattoreiden kautta. (37coins 2014.) Coinkite o Coinkite tarjotaa monenlaisia bitcoin-lompakkoratkaisuja. Tekstiviestilompakko toimii samalla periaatteella kuin Blockchainissa, mutta tarjoaa muutaman turvallisuutta lisäävän ominaisuuden. Erillinen PIN-koodi vähentää varkauden mahdollisuutta ja SMS-
32 32 viestit tulevat palvelun omasta numerosta lisäten anonyymiyttä. Jos kaipaa vielä lisää tietoturvaa niin lompakkoon voi kirjautua käyttäen TOR-verkkoa. (Coinkite 2014.) Coinapult o Coinapult on ensimmäinen verkkolompakko joka tarjoaa bitcoinien lähettämisen sähköpostilla tai tekstiviestillä. Coinapultin erottaa kilpailijoistaan LOCKS-palvelu, jonka avulla voi sitoa bitcoinostoksensa arvon suoraan esimerkiksi kultaan tai yhdysvaltain dollariin. (Coinapult 2014.)
33 33 8 COINBASE TEKSTIVIESTILOMPAKON KÄYTTÖÖNOTTO Valitsin Coinbase-lompakkopalvelun, koska se on tällä hetkellä suosituin bitcoin-palvelu ja ekosfääri, joka tarjoaa mahdollisuuden lähettää bitcoineja myös tekstiviestillä. Tekstiviestilompakot ovat yleisesti vielä kehitysasteella ja kaikki palvelut eivät toimi kaikissa maissa eri operaattorien liittymillä. Coinbasen toimintamalli on kuitenkin looginen ja esimerkkinä kilpailijoilleen. Kuvassa 4 näkyy Coinbase-palvelun etusivu johon luodaan tili syöttämällä haluttu sähköpostiosoite ja salasana. Kuva 4. Coinbase etusivu. Kun tili on luotu pääsee sähköpostin ja salasanan avulla kirjautumaan Coinbase selainlompakkoon. Jotta tekstiviestilompakon saisi käyttöön, täytyy ensin käydä verifioimassa oma puhelinnumero asetuksista. Kuvassa 5 on esitelty kolme kohtaa joiden avulla matkapuhelin rekisteröidään Coinbaseen.
34 34 1. Lompakkonäkymässä painetaan vasemmassa reunassa sijaitsevaa Settings, josta pääsee lompakon asetuksiin (kuva 5). 2. Puhelinnumero syötetään ja verifioidaan tekstiviestinä tulevalla koodilla (kuva 6). 3. SMS Access -valikosta asetetaan käyttöön tekstiviestilompakko. Kuusinumeroinen PIN-koodi asetetaan, jotta Coinbasesta ei voi ostaa lisää bitcoineja tai lompakosta ei voi lähettää rahaa tietämättä tätä koodia (kuva 7). Kuva 5. Coinbase-lompakon rajattu näkymä.
35 35 Kuva 6. Coinbase-lompakon tekstiviestipalvelun verifiointi.. Kuva 7. Coinbase-lompakon tekstiviestipalvelun PIN-koodin syöttö.
36 36 Kun tekstiviestilompakko on otettu käyttöön selaimessa, se toimii sen jälkeen ilman verkkoyhteyttä pelkän tekstiviestin välityksellä. Halutut komennot lähetetään Coinbasen numeroon 1 (650) ja haluttu tieto tulee paluuviestinä omaan puhelimeen Tekstiviestilompakon komennot: Tilin saldo (b tai bal) lähettää sen hetkisen saldon. Transaktiot (t tai txns) näyttää tilin 3 viimeisintä transaktiota. Osoite (a tai addr) lähettää oman bitcoin-osoitteen. QR (q) lähettää QR-koodin kuvalinkkinä. Hinta (p) sen hetkinen BTC/USD kurssi Coinbasen palvelussa. Pyyntö (r tai req) pyydä bitcoineja sähköpostista tai puhelinnumerosta. Lähetä (s) lähetä bitcoineja sähköpostiin, puhelinnumeroon, tai bitcoinosoitteeseen. Osta (buy) osta bitcoineja Coinbasesta. Myy (sell) myy bitcoineja.
37 37 9 POHDINTA Lohkoketjuteknologia on vielä alkuvaiheessaan ja kryptovaluutat ovat vasta ensimmäinen applikaatio, joka tästä teknologiasta on kehittynyt. Bitcoinista innostuneet kehittäjät ja puolestapuhujat arvioivat lohkoketjuteknologian olevan yhtä tärkeä teknologinen innovaatio kuin Internet. Avoin lähdekoodi mahdollistaa vapaan kehityksen ja ideoiden leviämisen. Käyttäjät lopulta päättävät mitkä palvelut jäävät elämään ja mitkä unohdetaan. Bitcoin on valuuttana vielä kehitysvaiheessa ja sen arvon heilahtelut tekevät siitä epävakaan. Vielä harva palvelu ja kauppias hyväksyy bitcoineja perinteisten valuuttojen sijasta, mutta kehitystä on tapahtunut paljon viime vuosina. Bitcoinin alkuaikoina sitä käytettiin lähes ainoastaan darknetin puolella laittomien kauppojen tekemiseen, mutta maailmanlaajuisesti sitä aletaan hyväksymään yhä enemmän perinteisten rahojen kanssa kaupan välineenä. Kehittyvillä valtioilla voi olla merkittävä rooli kryptovaluuttojen tulevaisuuden kannalta, koska ne ovat suuret markkinat vaihtoehtoisille maksumenetelmille ja valuutoille. Bitcoinin hyväksyntä Etelä-Amerikassa ja Aasiassa on ollut vaihtelevaa, kun sitä ollaan eri valtioiden ja pankkien tahoilta yritetty kontrolloida. Lohkoketjuteknologia on keksintö jota ei voi enää peruuttaa. Sen etenemistä on minkään virallisen tahon vaikea lopulta estää, koska se toimii itsenäisenä organismina Internetissä käyttäjien välillä. Tämä kryptografinen innovaatio voi tuoda kokonaan uuden kerroksen ihmisten keskenäiseen kommunikointiin verkossa.
38 38 LÄHTEET 37coins SMSwallet. Viitattu Altcoin Bitcoin Wiki. Viitattu Amores, R & Paganini, P Digital virtual currency and Bitcoins. London: Amazon.co.uk. Anderson, M Bitcoin shakes up remittances as poorer people offered digital deals The Guardian. Viitattu Anonymity Bitcoin Wiki. Viitattu Bitcoin Wikipedia. Viitattu Bitcoin Address Bitcoin Wiki. Viitattu Bitcoin Security What is Bitcoin? Viitattu Bitcoin.org Securing your wallet. Viitattu, Bitcoinarmory About Armory. Viitattu Bitpesa Frequently Asked Questions. Viitattu Bitstamp.net Yleisnäkymä. Viitattu Bittimaatti.fi Galleria. Viitattu Bittiraha.fi Bitcoinien osto. Viitattu Blockchain Market Price (USD). Viitattu ( e=0&address. Blockchain Wallet. Viitattu Block chain Bitcoin Wiki. Viitattu
39 39 Bradbury, D What s Next for Bitcoin Wallet Security? Viitattu BTCchina.com Yleisnäkymä. Viitattu Coinapult Yleisnäkymä. Viitattu Coinbase Yleisnäkymä. Viitattu Coinkite FAQ Index. Viitattu Credit Card Wikipedia. Viitattu Cryptograpgi Inc Piper Wallet. Viitattu Deterministic wallet Bitcoin Wiki. Viitattu Fiat-raha Sivistyssanakirja. Viitattu Hardware wallet Bitcoin Wiki. Viitattu History of Bitcoin Wikipedia. Viitattu Introduction Bitcoin Wiki.Viitattu Kiva About Us. Viitattu McMillan, R The Inside Story of Mt. Gox, Bitcoin s $460 Million Disaster. Viitattu Mikrotaloustiede Sivistyssanakirja. Viitattu M-Pesa 2014a. FAQs. Viitattu M-Pesa 2014b. Wikipedia. Viitattu Mt. Gox Wikipedia. Viitattu Nakamoto, S Bitcoin: A Peer-to-Peer Electronic Cash System. Viitattu Operation Payback Wikipedia. Viitattu
40 40 Paper wallet Bitcoin Wiki. Viitattu Pew Research Center Emerging Nations Embrace Internet, Mobile Technology. Viitattu Pooled mining Bitcoin Wiki.Viitattu Satellitetoday.com Global ICT Development, Viitattu Securing your wallet Bitcoin Wiki. Viitattu Tor-verkko Wikipedia. Viitattu Unric.org Remittances A high-cost lifeline to developing countries. Viitattu viitattu Watkins, K. & Quattri, M Lost in intermediation: How excessive charges undermine the benefits of remittances for Africa. Viitattu The World Bank Migration and Development Brief 22. Viitattu Verohallinto Virtuaalivaluuttojen tuloverotus. Viitattu > Syventävät vero-ohjeet > Verhoallinnon ohjeet > Virtuaalivaluuttojen tuloverotus. Vertaisverkko Wikipedia. Viitattu
ONECOIN UUDEN AJAN KRYPTOVALUUTTA. Päivitetty 9.2.2016
ONECOIN UUDEN AJAN KRYPTOVALUUTTA Päivitetty 9.2.2016 OneCoin Yksi ja sama valuutta kaikkialla! Rahan siirrot nopeammin ja edullisemmin E-lompakko Tulossa kauppapaikkoja ympäri maailmaa Nopeimmin 1 miljardin
EU Login. EU Login kirjautuminen. EU Login tilin luominen
EU Login EU Login kirjautuminen EU Login järjestelmä mahdollistaa keskitetyn pääsyn useisiin eri Euroopan Komission verkkosovelluksiin yhdellä käyttäjätunnuksella ja salasanalla. EU login varmistaa identiteettisi
Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje
Muistio 1 (7) Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Suojatun viestin vastaanottaminen... 1 3 Suojatun viestin lukeminen... 2 4 Vastaanotetun
Kryptovaluuttoista ja lohkoketjuista osa 2. Jyväskylä Henri Heinonen
Kryptovaluuttoista ja lohkoketjuista osa 2 Jyväskylä 18.4.2018 Henri Heinonen (henri.t.heinonen@jyu.fi) Louhiminen Mikä on motivaatio louhimiselle? Se on ratkaisu Bysantin kenraalien ongelmaan, jos oletetaan,
Maksujärjestelmien tuleva kehitys
Maksujärjestelmien tuleva kehitys Suomen Pankki Harry Leinonen 12.10.2004 E-mail:etunimi.sukunimi@bof.fi Mitä on maksaminen 4 Maksaminen on korvauksen tai velan suorittamista 4 Rahalla maksaminen korvasi
Suomen maksujärjestelmän turvallisuus
Aleksi Grym Suomen Pankki Suomen maksujärjestelmän turvallisuus Suomen Talousdemokratia ry:n keskustelutilaisuus 8.12.2018 8.12.2018 1 Rahajärjestelmä YLEISÖ PANKIT KESKUSPANKKI 2 Eurojärjestelmän maksuliikeinfrastruktuuri
Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje
Ohje 1 (10) Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Suojatun viestin vastaanottaminen... 1 3 Suojatun viestin lukeminen... 2 4 Vastaanotetun
MIKÄ ON KRYPTOVALUUTTA?
ONECOIN UUDEN AJAN KRYPTOVALUUTTA Päivitetty 5.10.2015 MIKÄ ON KRYPTOVALUUTTA? Kryptovaluutta on digitaalinen valuutta, joka käyttää kryptografiaa turvallisuudenvarmistamiseksija väärentämisenestämiseksi.
Maksaminen tulevaisuudessa Turvallisesti kohti murrosta. Talous- ja Palkkahallintopäivät Danske Bank
Maksaminen tulevaisuudessa Turvallisesti kohti murrosta Talous- ja Palkkahallintopäivät Danske Bank Agenda Maksamisen uusi tuleminen Danske Bank mukana murroksessa Digitaalinen turvallisuus 2 Murros vähittäiskaupan
Windows Phone. Sähköpostin määritys. Tässä oppaassa kuvataan uuden sähköpostitilin käyttöönotto Windows Phone 8 -puhelimessa.
Y K S I K Ä Ä N A S I A K A S E I O L E M E I L L E LI I A N P I E NI TAI M I K Ä Ä N H A A S T E LI I A N S U U R I. Windows Phone Sähköpostin määritys Määrittämällä sähköpostitilisi Windows-puhelimeesi,
Komission toimintasuunnitelma terrorismin rahoituksen torjunnan vahvistamiseksi
Komission toimintasuunnitelma terrorismin rahoituksen torjunnan vahvistamiseksi 22.4.2016 Hallintovaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Esimerkki rahanpesusta ja terrorismin rahoituksesta Laillinen omaisuus
Ilmoitus saapuneesta turvasähköpostiviestistä
Tullin turvasähköposti Asiakkaan ohje www.tulli.fi versio 2.2 8.1.2015 Korvaa version 2.1 22.5.2014 Tullin turvasähköposti Tulli lähettää sinulle sähköpostiviestin salattuna silloin, kun viesti tai sen
BITCOIN VERKKOKAUPAN MAKSUVÄLINEENÄ
BITCOIN VERKKOKAUPAN MAKSUVÄLINEENÄ Case: Lahden Datatronic Oy LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden ala Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma Opinnäytetyö Syksy 2013 Sanna Korhonen Lahden ammattikorkeakoulu
SUOJAA JA HALLINNOI MOBIILILAITTEITASI. Freedome for Business
SUOJAA JA HALLINNOI MOBIILILAITTEITASI Freedome for Business HALLINNOI MOBIILILAITTEIDEN TIETOTURVAA Mobiilityö on tehnyt verkon suojaamisesta entistä vaikeampaa. Heikosti suojatut älypuhelimet ovatkin
Lohkoketjuteknologian hyödyntäminen tiedon oikeellisuuden todistamisessa. Joel Kaartinen,
Lohkoketjuteknologian hyödyntäminen tiedon oikeellisuuden todistamisessa Joel Kaartinen, CTO @PrasosLtd Prasos Oy pähkinänkuoressa Asiakkaita 35 000+ Perustettu 2012 Jyväskylässä Kokemus 5 v. kryptovaluutoista
Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen
Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Liikenteen turvallisuusvirasto 27.9.2012 Sisällysluettelo Luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien
Sähköpostilaatikoiden perustaminen
Sähköpostilaatikoiden perustaminen Sähköpostilaatikoiden perustaminen ja hallinnointi tapahtuu oma.kaisanet.fi-sivuston kautta. Palveluun kirjautuminen tapahtuu menemällä osoitteeseen https://oma.kaisanet.fi.
Rekisteröityminen, tilojen varaaminen ja maksaminen WebTimmi varausjärjestelmässä
Rekisteröityminen, tilojen varaaminen ja maksaminen WebTimmi varausjärjestelmässä 1. Sanasto WebTimmi on Tampereen kaupungin kulttuuripalvelujen käytössä oleva internetpohjainen varausjärjestelmä, jossa
Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta
Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinnassa on neljän tyyppisiä dokumentteja: Tilaukset, laskut, lähetykset ja hyvityslaskut, Tilaus on ensimmäinen dokumentti, jonka joko ostaja on luonnut
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita 3 BLOGI Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita
Kirje -tasolla viestiliikenne suojataan automaattisesti SSL-salauksella, sekä viesti lukitaan Deltagon MessageLock -tekniikalla.
Luottamuksellinen sähköposti Lapin AMK:ssa Lapin AMK käyttää Deltagon Sec@GW -ohjelmistoa sähköpostin luottamuksellisuuden suojaamiseen. D-Envelope sovelluksen avulla viestien vastaanottaminen ei edellytä
Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi
A Basware Presentation Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi Basware Käyttäjäpäivät 20.-21.9.2011 Rohkeus liiketoiminnan kehittämiseen Lahti Baswaren verkkolaskupalvelut Kuluttajat mukaan verkkolaskujen
Ceepos mobiilimaksaminen
Ceepos mobiilimaksaminen Käyttöohje Versio 1.0 Servica Oy Servica Oy Ceepos mobiilimaksaminen 2 (14) Sisällys 1 Ceepos Mobiilimaksu... 3 2 Sovelluksen määritykset... 3 2.1 Sovelluksen lataaminen... 3 2.2
Vianova Systems Finland Oy:n Novapoint käytön tuki
Vianova Systems Finland Oy:n Novapoint käytön tuki Yleistä Vianova Systems Finland Oy:n Novapoint ylläpitosopimus sisältää ohjelmiston käytön tukipalvelun. Asiakas on oikeutettu saamaan kohtuullisessa
Älypuhelimet. Sisällysluettelo
Älypuhelimet Jussi Huhtala Sisällysluettelo Älypuhelimen määritelmä Historia Laitteistoarkkitehtuuri Käyttöjörjestelmät Android Symbian ios Yhteenveto 1 Älypuhelin Puhelin joka sisältää normaalit puhelimen
Sonera ID. huippukätevä sähköinen henkilötodistus omassa matkapuhelimessasi
Sonera ID huippukätevä sähköinen henkilötodistus omassa matkapuhelimessasi 2 Joko sinulla on henkilöllisyystodistus matkapuhelimessasi? Sonera ID -mobiilivarmenne on uudenlainen sähköinen henkilötodistus,
TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE
TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE 7.3.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Android-kerho 2 1. Mitä teet, jos laite katoaa tai varastetaan Turvatoimet etukäteen: Kirjoita yhteystietosi laitteen takakanteen:
Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden
Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden turvallisempaan käyttöön 11/2014 Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Mikä on pilvipalvelu?... 3 2 Mikä on pilvitallennuspalvelu?... 3 3 Ovatko pilvipalvelut turvallisia?...
MAKSAMINEN. Business Onlinen etusivun Hyödylliset apuvälineet -inforuudussa on ohje kansiomaksamiseen.
MAKSAMINEN Business Onlinessa on kaksi tapaa laskujen maksamiseen; tavallinen maksaminen ja maksujen luokitteluominaisuuksia sisältävä kansiomaksaminen. On suositeltavaa, että käytät vain jompaakumpaa
CT50A2601 Käyttöjärjestelmät Androidin ja Symbianin vertailu Seminaarityö
CT50A2601 Käyttöjärjestelmät Androidin ja Symbianin vertailu Seminaarityö 0349955 Pekka Hyvärinen 0342194 Joonas Heikelä 0327708 Miro Temonen 0350122 Sami Tuominen Yleistä Seminaarityö osa kurssia Käyttöjärjestelmät
Digisovittimien testaus ja laitteiden linkitys HDpalveluissa. Timo Santi DigiPhilos Oy
Digisovittimien testaus ja laitteiden linkitys HDpalveluissa Timo Santi DigiPhilos Oy CA-linkitysprojektin tavoitteet Saada korkealaatuista, kuluttajaa kiinnostavaa HD-sisältöä tarjolle Suomen kaapelitelevisioverkkoihin.
Online-jako 2.0 Nokia N76-1
Online-jako 2.0 Nokia N76-1 EI TAKUUTA Laitteen mukana tulevien kolmansien osapuolten sovellusten valmistajat ja omistajat voivat olla henkilöitä tai yhteisöjä, jotka eivät liity Nokiaan. Nokia ei omista
Sense tiedostot Käyttöohje Opastinsilta 8 ae Helsinki
Sense tiedostot Käyttöohje www.avoine.fi 010 3090 980 Opastinsilta 8 ae 00520 Helsinki Päivitetty 19.4.2018 Sisällys 1. Palvelun kuvaus... 2 2. Palveluun kirjautuminen... 3 2.1 Käyttäjätunnus ja salasana...
Katsaus käteisen käyttöön ja virtuaalivaluuttoihin. Maksuneuvosto 17.4.2015 Kari Takala
Katsaus käteisen käyttöön ja virtuaalivaluuttoihin Maksuneuvosto 17.4.2015 Kari Takala 1 Sisällys 1. Käteisen saatavuuden ja käytön muutokset 2. Virtuaalivaluutta Bitcoin uutena maksamistapana 1. Käteisen
Historiaa. Unix kirjoitettiin kokonaan uudestaan C-kielellä 1973. Unix jakautui myöhemmin System V ja BSDnimisiin. Kuutti, Rantala: Linux
Historiaa Linux on Unix-yhteensopiva käyttöjärjestelmä. Unixin perusta luotiin 1964 MIT:ssa aloitetussa MULTICS-projektissa (http://www.cs.helsinki.fi/u/kerola/tkhist/k2000/alustukset/unix_hist/unix_historia.htm)
Esi-LEI-hakemusten rekisteröintiohje NordLEI-verkkoportaalissa
Esi-LEI-hakemusten rekisteröintiohje NordLEI-verkkoportaalissa Osana NordLEI-verkkoportaalia asiakkaat voivat hakea esi-lei-tunnisteita juridisille yksiköilleen. Lisäksi NordLEI sallii myös niin kutsutun
Verkkoposti selkokielellä
Petri Ilmonen Verkkoposti selkokielellä Tekijä ja Oppimateriaalikeskus Opike, FAIDD, 2009 Selkokielinen käsikirjoitus: Petri Ilmonen Selkokielen tarkistus: Ari Sainio Kustannustoimitus: Petri Ilmonen Kansikuva
YLEISTÄ TÄSTÄ DOKUMENTISTA
YLEISTÄ TÄSTÄ DOKUMENTISTA Tässä dokumentissa on esitelty Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö Demo ry:n eri rekisterien rekisteriselosteet. Nämä rekisterit ovat seuraavat: 1. Demon sidosryhmärekisteri:
Sähköpostitilin käyttöönotto
Sähköpostitilin käyttöönotto Versio 1.0 Jarno Parkkinen jarno@atflow.fi Sivu 1 / 16 1 Johdanto... 2 2 Thunderbird ohjelman lataus ja asennus... 3 3 Sähköpostitilin lisääminen ja käyttöönotto... 4 3.2 Tietojen
Kymenlaakson Kyläportaali
Kymenlaakson Kyläportaali Klamilan vertaistukiopastus Tietoturva Tietoturvan neljä peruspilaria 1. Luottamuksellisuus 2. Eheys 3. Saatavuus 4. (Luotettavuus) Luottamuksellisuus Käsiteltävää tietoa ei paljasteta
Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu
Hakijan ohje Opetushallitus syksy 2013 Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu Sisältö Yliopistohaku.fi palvelun Oma haku -palvelu... 2 Aloitusnäyttö... 4 Kirjaudu Oma haku -palveluun... 5 Entä jos
Fixcom Webmail ohje. Allekirjoitus. Voit lisätä yhden tai useamman allekirjoituksen.
Webmail on monipuolinen työkalu jolla voi tehdä paljon muutakin kuin lukea sähköpostia. Tässä ohjeessa on lyhyesti esitelty joitakin sen ominaisuuksia. Peruspostilaatikossa ei ole kaikkia ominaisuuksia,
Luottamuksellinen sähköposti Trafissa
OHJE 1 (8) Luottamuksellinen sähköposti Trafissa Trafi käyttää Deltagon Sec@GW -ohjelmistoa sähköpostin luottamuksellisuuden suojaamiseen. D-Envelope sovelluksen avulla viestien vastaanottaminen ei edellytä
Lyseopaneeli 2.0. Käyttäjän opas
Lyseopaneeli 2.0 Käyttäjän opas 1. Esittely Lyseopaneeli on Oulun Lyseon lukion käyttäjätietojen hallintapalvelu jonka tarkoitus on niputtaa yhteen muutamia oleellisia toimintoja. 2. Yleistä paneelin käytöstä
LoCCaM Riistakamerasovellus. Dimag Ky dimag.fi
LoCCaM Riistakamerasovellus Dimag Ky janne.koski @ dimag.fi +358505907788 Sovelluksen toimintaperiaate Toimintaperiaate yksinkertaistettuna on seuraavanlainen Kamera ottaa kuvan tai videon jonka lähettää
MARA-ALAN LIIKETOIMINNAN TIETOTURVALLISUUSUHAT
MARA-ALAN LIIKETOIMINNAN TIETOTURVALLISUUSUHAT 1 Yritysesittely Smart Idea MARA-alan ITpalvelutoimittaja erikoistunut kassajärjestelmiin, maksupäätteisiin ja ravintolaverkkoihin. SKJ Systems - luo asiakkailleen
Oma kartta Google Maps -palveluun
TAMPERE 1 (6) Oma kartta Google Maps -palveluun Google Maps palveluun on mahdollista luoda karttoja omilla paikkamerkeillä. Tilin luonti Google-palveluihin Tehdäksesi karttoja omilla paikkamerkinnöillä,
VIP Mobile Android. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön
VIP Mobile ndroid Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön TSP-3719_1-1305 sennus Seuraavassa saat yksinkertaiset ohjeet VIP-sovelluksen asentamiseksi puhelimeesi. lla olevat vaiheet tarvitsee
Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I. Juha Tervala
Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I Juha Tervala Raha Raha on varallisuusesine, joka on yleisesti hyväksytty maksuväline 1. Hyödykeraha Luonnollinen arvo Esim.: kulta, oravanahkat, savukkeet
Tietosuojatyöryhmä. Työryhmän 23 päivänä helmikuuta 1999 hyväksymä. suositus 1/99
5093/98/FI/lopullinen WP 17 Tietosuojatyöryhmä Työryhmän 23 päivänä helmikuuta 1999 hyväksymä suositus 1/99 ohjelmistojen ja laitteistojen Internetissä suorittamasta ei-havaittavasta ja automaattisesta
Käyttöohje Social News
Käyttöohje Social News 1.1. painos FI Social News Vapauta sisäinen uutistoimittajasi ja raportoi lähiseutusi kiinnostavat tapahtumat suurelle yleisölle ammattimediakumppaneiden kautta. Lataa ja asenna
Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden
1 Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen haku Salasanan vaihto
Enigmail-opas. Asennus. Avainten hallinta. Avainparin luominen
Enigmail-opas Enigmail on Mozilla Thunderbird ja Mozilla Seamonkey -ohjelmille tehty liitännäinen GPG-salausohjelmiston käyttöä varten. Sitä käytetään etenkin Thunderbirdin kanssa sähköpostin salaamiseen
Paypal tilin avaaminen, ohjeita ja neuvoja suomenkielellä.
Paypal tilin avaaminen, ohjeita ja neuvoja suomenkielellä. ALUKSI LUO SÄHKÖPOSTIOSOITE PAYPAL TILIÄSI VARTEN: Esim. ilmainen Hotmail -sähköpostitili käy tähän tarkoitukseen hyvin. Muista kirjoittaa salanat
Tietotunti klo 12 ja 17. Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook
Tietotunti 7.11. klo 12 ja 17 Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook Sosiaalinen media Sosiaalinen media (lyhennetään arkikielessä some) tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä,
Joonas Jyrinki BITCOIN JA SEN KÄYTTÖÖNOTTO YRITYKSESSÄ
Joonas Jyrinki BITCOIN JA SEN KÄYTTÖÖNOTTO YRITYKSESSÄ BITCOIN JA SEN KÄYTTÖÖNOTTO YRITYKSESSÄ Joonas Jyrinki Opinnäytetyö Syksy 2014 Liiketalouden koulutusohjelma Oulun ammattikorkeakoulu TIIVISTELMÄ
Tutkimus web-palveluista (1996) http://www.trouble.org/survey/
Tietoturva Internet kaupankäynnissä E-Commerce for Extended Enterprise 29.4.98 Jari Pirhonen (Jari.Pirhonen@atbusiness.com) AtBusiness Communications Oy http://www.atbusiness.com Tutkimus web-palveluista
OFFICE 365 PIKAOHJE 14.01.2014
OFFICE 365 PIKAOHJE 14.01.2014 SISÄLTÖ 1. O365 AVAAMINEN 3 2. KIRJAUTUMINEN 3 3. SALASANAN VAIHTAMINEN 5 4. SÄHKÖPOSTIN KANSIO RAKENNE 6 5. POISSAOLOVIESTI 7 6. SÄHKÖPOSTIN ALLEKIRJOITUS 8 7. YHTEYSTIEDOT
Elisa Mobiilivarmenne. Turvallisesti aina mukana
Turvallisesti aina mukana 1 78137_EL_varmenne_ohje_A5.indd 1 10.10.2011 16.04 Henkilökohtainen, sähköinen tunnistautumisväline Elisa Mobiilivarmenne mahdollistaa henkilöllisyyden todistamisen verkossa,
Wilman pikaopas huoltajille
Wilman pikaopas huoltajille Vehmaan kunnan Vinkkilän koulussa on käytössä sähköinen reissuvihko Wilma, joka helpottaa tiedonvaihtoa kodin ja koulun välillä. Wilman kautta huoltajat seuraavat ja selvittävät
Maksun vastaanottaminen LeeLuu Labs Oy:ltä
Helsinki, 16. lokakuuta 2016 Maksun vastaanottaminen LeeLuu Labs Oy:ltä Info: Prosessi vie noin 15-30 minuuttia 1. Kun alamme työstää takaisinmaksuasi saat kaksi viestiä siihen sähköpostiosoitteeseen,
SG550. Riistakameran MMS- ja GPRS- asetukset
SG550 Riistakameran MMS- ja GPRS- asetukset Tuupakantie 3, 01740 1 FSM Tekninen tuki 0600 16160 Ensimmäiseksi: Valitse riistakameraan liittymä operaattorilta MMS ja/tai GPRS(data) ominaisuuksilla. Muistathan,
Mobiilijäsenkortti. Mobiilikortin aktivointi
Mobiilijäsenkortti AKK-Motorsport ry:n jäsenkortti on Lompakossa oleva mobiilikortti. Mobiilikortti toimii puhelimeen ladattavana Lompakko-sovelluksena, joka toimitetaan kaikille Jäsenmaksunsa maksaneille
F-Secure Oyj. Yhtiökokous 2013. Toimitusjohtaja Christian Fredrikson
F-Secure Oyj Yhtiökokous 2013 Toimitusjohtaja Christian Fredrikson Protecting the irreplaceable f-secure.com 3.4. 2013 Sisältö 1. F-Secure lyhyesti 2. Taloudellinen katsaus 2012 3. Tuotteet ja palvelut
F-SECURE TOTAL. Pysy turvassa verkossa. Suojaa yksityisyytesi. Tietoturva ja VPN kaikille laitteille. f-secure.com/total
F-SECURE TOTAL Tietoturva ja VPN kaikille laitteille Pysy turvassa verkossa. Suojaa yksityisyytesi. Kaksi vahvaa ratkaisua samassa paketissa: luokkansa paras Internet-tietoturva eli F-Secure SAFE ja online-tietosuoja
Android. Sähköpostin määritys. Tässä oppaassa kuvataan uuden sähköpostitilin käyttöönotto Android 4.0.3 Ice Cream Sandwichissä.
Y K S I K Ä Ä N A S I A K A S E I O L E M E I L L E LI I A N P I E NI TAI M I K Ä Ä N H A A S T E LI I A N S U U R I. Android Sähköpostin määritys Määrittämällä sähköpostitilisi Android-laitteeseesi, voit
Sisällys Clerica Web-sovellusten käytön aloittaminen 2
Sisällys Clerica Web-sovellusten käytön aloittaminen 2 Kirjautuminen järjestelmään 2 Myyntilaskut 2 Ostolaskujen käsittely 4 Uuden laskun syöttö 6 Palkkailmoituslomake 8 Palkkailmoituksesta kopio 9 Henkilötietojen
Toimittajaportaalin pikaohje
1 Toimittajaportaalin pikaohje Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen
Sonyn suomenkielisen Web-portaalin käyttöohjeet
Sonyn suomenkielisen Web-portaalin käyttöohjeet Sonyn Web-portaalin käyttöohjeet Seuraavilla sivuilla esiteltävien käyttöohjeiden yhteenveto: Sisäänkirjautuminen Uuden tai vaihtosalasanan hankkiminen.
Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille
Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Tämä ohje on tarkoitettu niille suunnistajille joilla ei ole koskaan ollut nk. lisenssiä. Mikäli sinulla on joskus ollut lisenssi, niin ohjeet Irman käyttöön löytyvät
VIP Mobile Windows Phone. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön
VIP Mobile Windows Phone Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön TSP-3719_1-1305 sennus Seuraavassa saat yksinkertaiset ohjeet VIP-sovelluksen asentamiseksi puhelimeesi. lla olevat vaiheet
F-Secure KEY salasanojenhallintaohjelman käyttöönotto PC -laitteella
F-Secure KEY salasanojenhallintaohjelman käyttöönotto PC -laitteella 1 F-Secure KEY F-Secure KEY on palvelu, joka tallentaa turvallisesti kaikki henkilökohtaiset tunnistetiedot, kuten salasanat ja maksukorttitiedot,
Hyvä mobiilikortin käyttäjä!
Hyvä mobiilikortin käyttäjä! AKK-Motorsport ry:n jäsenkortti on tänä vuonna Lompakossa oleva mobiilikortti. Mobiilikortti toimii puhelimeen ladattavana Lompakko-sovelluksena, joka toimitetaan kaikille
Virtuaalivaluutta Bitcoin
Henri Eklund Virtuaalivaluutta Bitcoin Vaihtoehtoinen maksuväline Metropolia Ammattikorkeakoulu Tradenomi Liiketalouden koulutusohjelma Opinnäytetyö Maaliskuu 2015 Tiivistelmä Tekijä(t) Otsikko Sivumäärä
Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive
Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive Koulutuksen aikana harjoitellaan tiedostojen ja kuvien siirtoa Google Drive-palveluun sekä tiedostojen jakamista Lisäksi harjoitellaan Google Docs (Asikirjat)
Seuraavilla käyttökerroilla palveluun kirjaudutaan vain puhelinnumerolla ja siihen saapuvalla kertakäyttöisellä salasanalla.
SISÄLLYSLUETTELO 1 MIKÄ ON ENTERPAYN YRITYSLASKU?... 3 2 KIRJAUTUMINEN PALVELUUN... 3 3 KÄYTTÄJIEN HALLINNOINTI: KÄYTTÖOIKEUKSIEN MYÖNTÄMINEN... 6 4 MYYNNIN SIIRTO LASKUTUKSEEN... 8 5 LASKUTUSPÄIVÄN MUUTTAMINEN...
Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys
Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Kirjautuminen Office 365 -palveluun... 2 Skype for Business ohjelman asentaminen... 3 Yhteyshenkilöiden lisääminen Skype for Business ohjelmassa...
Apix Vastaanota-palvelun lisäominaisuus. Vastaanota+ Pikaohje. 24.11.2011 Versio 1.0
Apix Vastaanota-palvelun lisäominaisuus Vastaanota+ Pikaohje 24.11.2011 Versio 1.0 1 Sisältö Yleistä...... 2 Käyttäjät...... 3 Näkymät...... 3 Kirjautumisnäkymä... 4 'Pääkäyttäjä -näkymä... 5 Luo lasku
Tietoturva ja tietosuoja. Millaisia ovat tietoyhteiskunnan vaarat?
Tietoturva ja tietosuoja Millaisia ovat tietoyhteiskunnan vaarat? Mitä on tietoturva? Miten määrittelisit tietoturvallisuuden? Entä tietosuojan? Mitä ylipäänsä on tieto siinä määrin, kuin se ihmisiä kiinnostaa?
Luottamuksellinen sähköposti Lapin yliopistossa. Ilmoitusviesti
Luottamuksellinen sähköposti Lapin yliopistossa Lapin yliopisto käyttää Deltagon Sec@GW -ohjelmistoa sähköpostin luottamuksellisuuden suojaamiseen. D-Envelope sovelluksen avulla viestien vastaanottaminen
First Card mobiilisovellus
First Card mobiilisovellus 1 Yleistä First Card -mobiilisovelluksessa voit: - seurata henkilökohtaisella maksuaikakortilla tehtyjä ostotapahtumia listattuna ja toimialoittain. - saada ilmoituksen korttitapahtumista
KAUPPALEHTI Perjantaina 24. lokakuuta 2014
ONECOIN TULEVAISUUDEN VALUUTTA KAUPPALEHTI Perjantaina 24. lokakuuta 2014 MIKÄ ON KRYPTOVALUUTTA? Kryptovaluutta on digitaalinen valuutta, joka käyttää kryptografiaa turvallisuuden varmistamiseksi ja väärentämisen
Kattava tietoturva kerralla
Kattava tietoturva kerralla PROTECTION SERVICE FOR BUSINESS Tietoturvan on oltava kunnossa Haittaohjelmahyökkäyksen tai tietoturvan vaarantumisen seuraukset voivat olla vakavia ja aiheuttaa merkittäviä
Maksuliikenne ja kassanhallinta Venäjällä
Maksuliikenne ja kassanhallinta Venäjällä Pohjois-Karjalan Kauppakamari Kevätkokous 22.5.2013 Sami Hirvonen Cash Management-johtaja Danske Bank Oyj Savo-Karjalan Finanssikeskus Sisältö Danske Bank-konsernin
Oletko Bull, Bear vai Chicken?
www.handelsbanken.fi/bullbear Handelsbankenin bull & Bear -sertifikaatit Oletko Bull, Bear vai Chicken? Bull Valmiina hyökkäykseen sarvet ojossa uskoen markkinan nousuun. Mikäli olet oikeassa, saat nousun
Googlen palvelut synkronoinnin apuna. Kampin palvelukeskus Jukka Hanhinen, Urho Karjalainen, Rene Tigerstedt, Pirjo Salo
Googlen palvelut synkronoinnin apuna Kampin palvelukeskus 31.01.2018 Jukka Hanhinen, Urho Karjalainen, Rene Tigerstedt, Pirjo Salo Google-tili Jos käytät Gmail-sähköpostia niin sinulla on Google-tili (nn.nn@gmail.com)
Ohje Emmi-sovellukseen kirjautumista varten
1 Ohje Emmi-sovellukseen kirjautumista varten Ohjetta päivitetty 2.9.2017. 1. Yleistä Emmi-kirjautumisesta Kirjautuminen Emmi-sovellukseen vaatii voimassa olevan käyttäjätunnuksen sekä hyväksytyn käyttöoikeuden
Microsoft Outlook Web Access. Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön
Microsoft Outlook Web Access Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön 1 Käyttö työpaikalla (Hallinto-verkossa) Käynnistetään sähköposti Työpöydällä olevasta Faiposti-pikakuvakkeesta (hiirellä kaksoisklikkaamalla).
Hajautetun luottamuksen teknologiat
Hajautetun luottamuksen teknologiat Digitalisaation suunnannäyttäjien kokoontumisajot 13.02.2018 Janne Pulkkinen & Kimmo Mäkinen Hallinnon lohkoketjuteknologiaverkosto Johdanto Internet on mahdollistanut
1 MIKÄ ON ENTERPAYN YRITYSLASKU? 2 KIRJAUTUMINEN PALVELUUN
SISÄLLYSLUETTELO 1 MIKÄ ON ENTERPAYN YRITYSLASKU?... 3 2 KIRJAUTUMINEN PALVELUUN... 3 3 KÄYTTÄJIEN HALLINNOINTI: KÄYTTÖOIKEUKSIEN MYÖNTÄMINEN... 6 4 MYYNNIN SIIRTO LASKUTUKSEEN... 9 5 LASKUTUSPÄIVÄN MUUTTAMINEN...
Wilman käyttöohje huoltajille
Wilman käyttöohje huoltajille Sisällysluettelo: Sisään kirjautuminen... 1 Oma etusivu... 2 Pikaviestit... 3 Tiedotteet... 5 Suoritukset... 6 Poissaolot... 6 Palaute... 8 Opettajat... 9 Salasanan vaihto...
Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön
Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön Mikä e-lasku on? Hei olen Bill Virtanen, e-laskuasiantuntija. Tutustutaan yhdessä e-laskuun tositarkoituksella! E-lasku on kuluttajille tarjottava
Hyvä maksukokemus lisää myyntiä. Tee yhteistyösopimus johtavan maksuratkaisujen toimittajan kanssa.
Hyvä maksukokemus lisää myyntiä Tee yhteistyösopimus johtavan maksuratkaisujen toimittajan kanssa. Johtava maksuratkaisujen toimittaja Elavon on johtava maksuratkaisujen toimittaja. Yli 40 vuoden kokemuksella
Turvallisuus, nopeus vai hinta?
Turvallisuus, nopeus vai hinta? Kuluttajien ja yritysten näkemyksiä maksutavoista Poimintoja selvityksestä Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenyritysten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivujen Tutkimuksia
1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4
1. ASIAKKAAN OHJEET... 2 1.1 Varauksen tekeminen... 2 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4 1.3 Varauksen peruminen... 4 1.4 Omien tietojen muokkaaminen... 5 1.5 Salasanan muuttaminen... 5 2. TYÖNTEKIJÄN
Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.
BLOGIN LUOMINEN Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.org) Myös http://blogspot.com on ilmainen ja helppokäyttöinen
TÄRKEIMMÄT MUUTOKSET TRAVEL CASH -TILIN EHDOISSA 16. ELOKUUTA 2018
TÄRKEIMMÄT MUUTOKSET TRAVEL CASH -TILIN EHDOISSA 16. ELOKUUTA 2018 Key Changes Finland Tärkeimmät muutokset Travel Cash -tilin ehdoissa, jotka tulevat voimaan 16. elokuuta 2018 Katso täydet ja päivitetyt
F-Secure KEY salasanojenhallintaohjelman käyttöönotto Mac -laitteella
F-Secure KEY salasanojenhallintaohjelman käyttöönotto Mac -laitteella 1 F-Secure KEY F-Secure KEY on palvelu, joka tallentaa turvallisesti kaikki henkilökohtaiset tunnistetiedot, kuten salasanat ja maksukorttitiedot,
Tietoja koron-ja valuutanvaihtosopimuksista
Tietoja koron-ja valuutanvaihtosopimuksista Tämä esite sisältää tietoja Danske ankin kautta tehtävistä koron- ja valuutanvaihtosopimuksista. Koron- ja valuutanvaihtosopimuksilla voidaan käydä Danske ankin
Ristijärven metsästysseura tysseura osti lisenssin jahtipaikat.fi verkkopalveluun, jotta seuran
Ohjeet. Sivu 1/7 Tämä ohje on tarkoitettu Ristijärven metsästysseuran jäsenille. Ohjeen tarkoitus on opastaa kuinka seuran jäsenet saavat Jahtipaikat.fi verkkosivustolla olevan metsästyskartta sovelluksen