VIRTASALMEN ALUEEN EMÄKSISTEN KIVIEN NIKKELIPITOISUUDESTA

Transkriptio

1 M 19/3232/70/4 Koskee : Boris Saltikoff VIRTASALMEN ALUEEN EMÄKSISTEN KIVIEN NIKKELIPITOISUUDESTA Virtasalmen alueella on vuosina suoritettu järjestelmällistä malminetsintää silmälläpitäen erityisesti karsityyppisiä kuparimalmiutumia, joista yksi, Hällinmäen kuparimalmi on jo todettu louhintakelpoiseksi ja on käytössä (vrt L. Hyvärinen, M19/3232/70/1). Näiden töiden yhteydessä on toisaalta löydetty eräitä aiheita, jotka viittaavat myös nikke,limalmiutumien esiintymismahdollisuuteen alueella. Tämän mahdollisuuden todennäköisyyden ja erilaisten muodostumien nikkelikriitillisyyden selvittäminen on käsillä olevan raportin tarkoitus. I Nikkeliaiheiden esiintyminen alueella Virtasalmen alueelta on tavattu joukko nikkeliä sisältäviä lohkareita sekä nikkeli pitoisia tai sellaisiksi epäiltyjä kallioaiheita. Viimeksimainittuja on paikoin tutkittu syväkairauksin. Näin ollen alueelta on saatavissa lohkareaineistoa, paljastuma-aineistoa ja syväkairausaineistoa, jonka jakautuminen tutkimusalueella ilmenee liiteistä 1 ja 2. I. 1. Syväkairaustulokset Alueella on syväkairauksella tutkittu neljä noriitti-gabromassiivia karttalehdellä (Piilukka sekä Ankele I.. III) ja kaksi peridotiittimuodostumaa karttalehdellä (Hulkkonen ja Kaitainen). Lisäksi nikkeliä on seurattu kairattaessa amfiboliitti-gabromuodostumia mm. Virtasalmen kirkon pohjoispuolisella alueella (Rauhaniemi, Sikalanniemi ym. ). Syväkairausten Ni-Cu-analyysit on esitetty kuvassa 1. Siitä käyvät ilmi seuraavat seikat : 1. Sarvivälkegabroista (c) puuttuu nikkeli täysin. Tämä seikka asettaa kyseenalaiseksi niiden magmaattisen luonteen, johon kysymykseen palataan myöhemmin.

2 % C 0,2 1 0,1 0,2 03 0,4 0,7 % N Ii Kuva l.virtasalmi,n alueen kairattujen emäksisten ja ultra : mäksisten kivilaji,,n Ni-Cu-pitoisuuksia I yk = 1 m syväkairausanalyysiä sam~rt-a.rvokäyrdt 0-1, -2, -4, -8, -16 yks. a) noriitit b) pe ridotiitit c) sarviv ;ilkegabrot

3 3 2. Peridotiittien nikkelipitoisuuksista (b) on 94 % alle 0, 15 % Ni. Näinollen niistäkään ei voida sanoa löydetyn ainoatakaan vakavasti huomioon otettavaa mineralisaatiota. Cu-Ni-korrelaatio on heikohko, kuva on leveä ja monihaarainen. Tämä johtuu kuitenkin siitä, että kysymyksessä on kolme eri muodostumaa (Hulkkonen, Kaitainen sekä karttalehden 3232 ulkopuolelta Juvan Suotlampi), joilla kullakin on oma luonteenomainen jakaumansa, kuten näkyy kuvasta 2. Hulkkonen Suotlampi Kaitainen Cu,0, 3-0,2 - O 0,1-0,1 0,2 Jap, 1 0,2 0,1 0,2 0,3 % Ni Kuva 2. Peridotiittien Cu-Ni-analyysit massiiveittain 3. Noriitit ovat alueella ainoat kivilajit, joista on huomattavammassa määrin tavattu korkeahkoja nikkelipitoisuuksia. Niinpä J. Pekkarisen mukaan (M19/3232/-70/1, s. 27) Piilukan massiivissa on n tn kiisuuntunutta kiveä, jossa on keskimäärin 0, 3 % Ni. Kuten kuvasta 1 näkyy, noriitit muodostavat nikkelipitoisuutensa puolesta varsin selväpiirteisen ja homogeenisen ryhmän. 4. Todettakoon lopuksi, että yksikköpisteiden lukumäärä (so. analyysiin kelpuutettujen porasydänosien pituus) kuvaa kunkin muodostuman kiisuuntumien volyymiä.

4 - 4 - I. 2. Lohkareisto Alueen lohkareisto on varsin yksityiskohtaisesti kuvattu L. Hyvärisen raportissa, jonka liitteissä 1-7 on tarkat tiedot kustakin malmilohkareesta. Sen vuoksi mainitaan tässä vain seuraavat seikat : 1. Lohkareiden analyysitulokset (kuva 3) osoittavat, että alle 10 % tutkituista lohkareista sisältää yli 0, 3 % nikkeliä. Alueen nikkelinäkymiä ei siis voida tältä kannalta katsoa erityisen rohkaiseviksi (malmilohkareethan ovat yleensä rikkaimpia malminäytteitä). 2. Lohkareiden silmämäärisiä kivilajimäärityksiä on pidettävä korkeintaan suuntaa antavina. Kun nimittäin on verrattu toisiinsa lohkareiden päiväkirjanimiä ja ohuthiehavaintoja, on todettu virhemääritysten määräksi melkein 40 % ja ryhmienkin välisten erojen virheiden määräksi n 20 %. Tulosta selittänee se, että ko. alueella on lohkareenetsijöinä toiminut suhteellisen vähän kokemusta omaavia henkilöitä. Kivilajimääritysten vaikeuden vuoksi lohkareiston jakoa eri viuhkoihin ei ole suoritettu. II.Emäksisten kivilajien kemismijapetrografia Kun tutkimusalueella nikkeli näyttää liittyvän hyvin tarkoin tiettyihin emäksisiin kivilajeihin, on nämä (ja vertauksen vuoksi muut samannäköiset muodostumat) pyritty kuvaamaan mahdollisimman täydellisesti sili : kaattikemialliselta ja petrograafiselta puolelta. II. 1. Mineraalikoostumus Ko. kivilajien mineraalikoostumuksen selvittämiseksi tehtiin tätä tutkimusta varten 21 point counting-mittausta (laskijana C.I. Eneh). Lisäksi on käytetty 5 aikaisempaa mittausta. Tulokset on esitetty kuvissa 4-7. Niistä voidaan havaita seuraavat seikat : 1. Ankeleen alueen noriittien luonteenomainen piirre on Ca-vapaiden Mg-Fe-mineraalien (kummingtoniitti, hypersteeni, oliviini, serpentiini) läsnäolo ja usein huomattava osuus (huomautettakoon tässä, että pyrokseeni- ja oliviinirikkaimpia muunnoksia ei ole voitu ollenkaan laskea voimakkaan kelyfiittiytymisen vuoksi).

5 5 Gu 0,9 H X H 0,8-0,7 Sx x x 0,6 x H H 0,5 x x x 0,4 H X H 0,3 - x H H S x H X S S X 0,2 - H H 0,1 H H X S S x x x x x XX x N x x X N ~i( I 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 0,6 0,7 0,8 % Ni X Kuva 3. Virtasalmen alueen lohkareiden Ni-Cu-pitoisuudet N Noriitti H Sarvivälkegabro ja hornblendiitti S Serpentiniitti x Mikroskopoirnaton lohkare

6 I 6 Kuva 4. t, lr 1i u?i1,1v t1.,, '.1! 1., i'il Qt, y ! I 1 p1 ; O'iok.la<isi biotiitti ~ I I iv ::=_1 k( kurnrnin<htoniitti II aug iitti i0~ ~ OO~OOi, hype r tt r,i * : 0 a u,# 0p U _ ; 1a n00 ii ~ oo..' 1 o go O DO 0 Cl Flo ~0 0 09D ~55s 000 0D 00, s s ui ivii-ii 1-p~ 1 4 iil'i ni : I n-i n"n1ut I Kuminingtoniittigabro, Piilukka (K1OB ki_a /65) Noriitti. Piilukka (R205/Vrs/1`1.00m) 3 No riitti,, nk, 1, 11 (K ;'.7/H 1/65) 4 Noriitti c a I) ro, k 1 II (R197/, 91). c10rn) Noriittig;jibro, :\r,k, '( II (R197/`,-r, 13H). 00m) 6 Kummili,,,tcnr,iitt.inoriitti, :ynkelc 11 (R198 Vrs/65.00m)

7 I Kuva 5. Virtasailmen SE-osan ku_mmingtoniittikivir i : rodostuman kiv_ ilda.ji c n_nmin (-ra a,, - likoostumuksia S 6 7 II II kvart s i plagioklaasi biotiitti =arviv4lku ffi «.01 Offi 00 C OOO OO kummingtoniitt i granaatti Offi ~... o00 o o 0 0..'~ ~ o0 ' ~ooo ~ m o,~'~~tooo rnuut 1 gabro-arfiboliitti, Hulkkonen, S-osa (31/BS.'65) 2 ku nin-mingtoniittiamfiboliitti, Hulkkonen, S-osa (14! 5 ru) 3 granaatti-kummingtoniittiamfiboliitti, Hulkkonen, S-os. (14, Jr _4. ~Om) granaatti-kummingtoniittiamfiboliitti, Hulkkonen, S-os., (i 3,' rs 71.()5) 5 "kv,i rtsidioriitti ", Hulkkonen, S-osa (8b/BS,/65) 6 "kvartsidioriitti ", Hulkkonen, S-osa (8a/BS,'65) 7 kurnmingtoniittiamfiboliitti, "Kaitainen B" (R4 ' Jr n-)

8 8 Kuva 6. Virtasalmen SE-osan ultrabasiittien znineraalikoostumuksia plagiokiaa s i biotiitti sarvivälke Ill' sss ss s s s s s augiitti hypersteeni olivilni serpentiini muut 1 serpentiinirikas peridotiitti, Hulkkonen, S-osa (R14/Jr/97.40m) 2 peridotiitti, Hulkkonen, N-osan massiivi (notta) 3 peridotiitti, Kattainen (R1Z/Jr/59.55m) 4 hornblendiitti, Virmasjärven itäpuoli (P187 1 /ER/Vrs/ 64) 5 sarvivälkegabro, Hulkkonen, N -osa (R13/Jr/4.00m)

9 9 Kuva 7. Rauhaniemer, ~ekä Karhuniemen alueen kiilleamfiboliittien mineraalikoostumuks ia kva rt s i plagioklaasi biotiitti sa rvivälke malmi AAA AA AAA AA T T T TT T T T T T apatiitti titaniitti muut kiilleamfiboliitti (kenttänimi "gabro "), Rauhanniemi (R134/Vr.s :4.50m) amfiboliitti (kenttänimi "sarvivälkegabro "), (R134/Vrs ; m) Rauhanniemi 3- kiilleamfiboliitti (kenttänimi "sarvivälkean -ifiboliitti "), Rauhanniemi (R135/Vrs ;'132.00m) 4- kiilleamfiboliitti (kenttänimi "sarvivälkeamfiboliitti "), Rauhanniemi (R135/Vrs ' m) 5- amfiboliitti (kenttänimi "gabro "), Kurikkamäki (R166/Vrs, m) 6- gabro-amfiboliitti (kenttänimi "gabro "), Karhuniemi (R141,, Vrs/87.00m) 7- amfiboliitti (keenttänimi "gabro-peridotiitti "), Karhuniemi (R143/Vrs, 32.75m) 8- kiilleamfiboliitti (kenttänimi "peridotiitti "), Virmaanpää ( R130/Vrs m)

10 2. Alueen SE-osassa (Hulkkonen, Kaitainen) on myös kummingtoniittipitoisia kivilajeja. Nämä eivät kuitenkaan esiinny kartassa pyöreinä intruusioina noriittien tavoin, vaan lähinnä kerroksina. Kun eräissä niistä (3 ja 4, kuva 5) on tavattu myös granaattia, on niitä pidettävä epämagmaattisina amfiboliitteina. Nikkeliä ei niistä ole tavattu. Näiden kivilajien tunnistaminen ja erottaminen noriiteista tulee puheeksi myöhemmin. 3. Ultraemäksisten kivien joukossa on serpentiniittejä ja runsaasti erilaisia hornblendiitteja. Niiden keskinäisiä suhteita on vaikea selvittää ; ainakin Hulkkosen muodostumassa serpentiniitit kuuluvat eri massiiviin kuin paljastuneena oleva hornblendiitti. Kysymys on mielenkiintoinen sikäli, että useimmat nikkelipitoiset peridotiittilohkareet ovat nimenomaan serpentiniittiä. 4. Virtasalmen kirkon alueen (Rauhaniemi ym.) sarvivälkegabrot ja amfiboliitit eivät poikkea toisistaan millään tavoin. II. 2. Kemiallinen koostumus Mineraalikoostumuksesta saatujen luokitteluvihjeiden tarkistamiseksi ko. kivistä tehtiin 26 osittaissilikaattianalyysiä (TiO 2, A1 20 3, Fe 20 3 (Fe tot), MgO, CaO), jotka ilmenevät taulukosta 1. Kuten siitä nähdään, suurimpia ja systemaattisimpia vaihteluja osoittavat alkuaineet Ti, Mg ja Ca. Näitä käytettiin ko. kivilajimuodostumien erottamiseksi kolmiodiagrammin (kuva 8) avulla. Tässä kolmiodiagrammissa on kuvattu suhteet 5TiO 2 :MgO :CaO (TiO 2viisinkertaisena parhaan erotuskyvyn saamiseksi). Kuvasta 8 voidaan tehdä seuraavat havainnot : - Omiksi kivilajityhmiksi erottuvat noriitit (I), hornblendiitit (II), serpentiniitit (III) ja "sarvivälkegabrot" (IV). - Hornblendiitit (Hulkkosen ja Kaitaisten massiivit) ovat keskenään melkein identtisiä, ja Hulkkosen massiiviin liittyvä sarvivälkegabrokin sopii tähän ryhmään. Sen sijaan kaksi Hulkkosen eteläisen massiivin serpentiniittiä (jotka ovat puolestaan keskenään identtisiä) poikkeavat hornblendiiteista jyrkästi. - Rauhaniemen "sarvivälkegabrot" ja"amfiboliitit" eivät todellakaan poikkea toisistaan.

11 1 1 _ Taulukko 1 Massiivi, R/keskisyv. Kivil. TiO 2 Al Fe 2 0 (Fe tot MgO Piilukka R205/ Noriitti R205/53.00 Aug-gabro R304/17.65 Aug-gabro Ankele I : R199/ Noriitti R199/ Aug-gabro Ankele II : R198/65.00 Noriitti R198/ Olv-aug-gabro R198/ Olv-aug-gabro CaO Kaitainen : R11/Jr/ Olv-hornblt R11/Jr/ Olv-hornblt R12/Jr/59.55 Olv-hornblt Hulkkonen : R13/Jr/ Sv-gabro R133/ Sv-kivi R133/ Hyp-hornblt R14/Jr/58.00 Serpentiniitti R14/Jr/97.40 Serpentiniitti Rauhanniemi (kenttänimi) R134/11.00 "Gabro" (R134/98.05 "Rait. gabro" o 11. 0) R134/ "Gabro" R134/ "Gabro" R135/ "Sv-amft" R135/ "Gabro" (R135/ Kontakti ) R 135/ "Gabro" R151/ "Sv-amft" R151/ "Gabro"

12

13 hornblendiittimassiivin kupeessa oleva kivilaji. Sen mineraalikoostumus (5, kuva 6) muistuttaa tosin Rauhaniemen kivien koostumuksia, mutta kemiallisesti se poikkeaa niistä täysin liittyen läheisesti hornblendiittiryhmään. Tätä eroa indikoi muuten hyvin sarvivälkkeen ja biotiitin väri (kuvat 11 ja 14), johon tarkemmin palataan jäljempänä. Toiseksi, hornblendiitit ja serpentiniitit näyttävät poikkeavan toisistaan. Serpentiniitin esiintymistapa Hulkkosen massiivissa on epäselvä, se joko sijaitsee hornblendiitin välissä tai muodostaa kokonaan oman kappaleen. Jos se todella esiintyy omana kappaleena, saattaa se edustaa alueen harvoja "oikeita" peridotiitte ja. Kuten on mainittu, noriittimassiivit muodostavat oman ryhmänsä sisällä itsenäisiä yksiköitä, kun taas hornblendiittien massiivit kattavat kemiallisesti toistensa kentät. Tämä saattaisi olla tulkittavissa siten, että noriittimassiiveilla (jotka lienevät todellisia intruusioita) olisi kullakin oma kehityshistoriansa ; hornblendiitit taas olisivat syntyneet jonkin alueellisen prosessin tuloksena, jonka tasapainokoostumusta niiden koostumus vastaisi. - Tosin näin pitkälle menevien johtopäätösten tekemiseen käytetty tilastoaines on aivan liian suppea, ja niitä voidaan pitää korkeintaan suuntaa antavana vihjeenä. II. 3. Yksityisten mineraalien ominaisuudet Edellisestä voidaan huomata, että point counting -analyysillä on usein vaikeata erottaa toisistaan samantyyppisiä, mutta erisyntyisiä kivilajeja. Niinpä hornblendiittiryhmän sarvivälkegabro (5, kuva 6) ei mineraalikoostumukseltaan juuri poikkea gabromaisista amfiboliiteista (kuva 7) ; kummingtoniittinoriitit puolestaan (1, kuva 4) muistuttavat kummingtoniittiamfiboliitteja (kuva 5) jne. Kivilajien välisten erojen indikaattoreina täytyy siis kiinnittää huomio yksittäisiin mineraaleihin Silikaattimineraalit Silikaattimineraaleista on tässä tutkittu kaikissa kivissä esiintyviä sarvivälkettä ja biotiittia. Tällöin on havaittu selvä korrelaatio kivilajiryhmän ja toisaalta sarvivälkkeen ja biotiitin pleokroisten värien kesken. Nämä värierot indikoivat tietenkin tiettyjä koostumuseroja, jotka olisi

14 voitu ilmaista esim. mikroanalysaatorianalyysein. Mutta kun koostumuserot ovat suhteellisen pieniä ja usein vaikeasti laskettavia (esim. Ti :Fe 3+, Ti :Al VI ) sekä hajonta mineraalien epähomogeenisuuden vuoksi suuri, voitaneen tyyppierottelua varten tyytyä kvalitatiivisiin värikriteerioihin. Tulokset on esitetty kuvina Nämä valokuvat on otettu siten, että sekä sarvivälkettä että biotiittia on läsnä lähes maksimiabsorptioasennossaan (Y polarisaattorin suunnassa), joten niiden esittämät värit ovat vertailukelpoisia. Tosin kuvien 10 ja 15 hieet ovat hieman ylipaksuja (värit liian voimakkaita) ja kuvien 14 ja 16 hieet liian ohuita (värit haa - leita). Näillä rajoituksilla voidaan nähdä seuraavat seikat : - Noriitteja luonnehtii kellertävä sarvivälke, jossa vieläpä p on tummempi kuin -y (kuva 10) ja kellanruskea, vaalea biotiitti, jolla on usein vihreät reunukset. Sarvivälkkeen yhteydessä on aina muita Fe-Mgmineraaleja (kummingtoniittia, pyrokseenejä tai/ja oliviinia). - Rauhaniemen amfiboliittien sarvivälke on sinivihreä ja biotiitti hyvin tumman sepianruskea. On merkillepantavaa, että tässäkin suhteessa kentällä "gabroksi" ja"amfiboliitiksi" nimitetyt kivilajit ovat täysin identtisiä (kuvat 11 ja 12). - Karhuniemen "gabro-peridotiitti" (kuva 13) kuulunee tähän ryhmään, joskin sen amfiboli on vyöhykkeistä (reunat vaaleampia ja kellertävämpiä). - Sitä vastoin Hulkkosen peridotiittiin liittyvän gabron (kuva 14) sarvivälke on lähes vaaleanruskea ja biotiitti oranssi. Näinollen se eroaa Rauhaniemen tyypistä, mikä ilmenee sen koostumuksestakin. - Kummingtoniittiamfiboliittien (kuvat 15 ja 16) sarvivälke ja biotiitti voivat muistuttaa sekä Rauhaniemen amfiboliittien että hornblendiittiryhmän kivien vastaavia mineraaleja. Noriiteista nämä kivilajit poikkeavat edelleen granoblastisen rakenteensa ja sarvivälkkeen ja kummingtoniitin omituisen yhteenkasvettumistavan perusteella : nämä muodostavat yhdessä lähes omamuotoisia amfibolirakeita, joiden sisällä sarvivälkkeen ja kummingtoniitin jakautuminen on lähes mielivaltaista (kummingtoniitti voi muodostaa rakeen toisen pään tai osan kaksoslamelleja tai esiintyä täplinä sarvivälkkeen sisällä jne. ).

15

16

17

18

19 Kaiken kaikkiaan, sarvivälkkeen ja biotiitin väri näyttää olevan varsin luotettava emäksisten kivilajien luokittelukriterio. Koska se on myös hyvin helposti todettavissa (rutiininomaisella ohuthietarkastelulla), se lienee varsin käyttökelpoinen tuntomerkki. II Malmimineraalit Sulfidimineraaleista ovat kaikissa ao. näytteissä yleisimpiä magneettikiisu, kuparikiisu ja pentlandiitti, luonnollisesti siten, että viimeksimainitun raekoko ja -määrä on suoraan verrannollinen Ni-pitoisuuteen. Niinpä Ni-köyhemmissä näytteissä pentlandiittia ei esiinny lainkaan itsenäisinä rakeina, vaan ainoastaan liekkeinä magneettikiisussa. Pentlandiitin koostumus vaihtelee kutakuinkin epäsäännöllisesti (kuva 17), joskus vieläpä niin, että Ni-Co-suhde vaihtelee vierekkäisissä rakeissa (kuva 18). Sen ja kivilajityypin tai yleisen Ni-pitoisuuden välistä korrelaatiota ei siten ole havaittavissa. - Piilukan massiivin Ni-rikkaimman osan reunassa on parista hieestä tavattu nikkoliittia, gersdorfiittia ja koboltiittia. Oksidimineraaleista yleisin on ilmeniitti. Noriiteissa se on ainoa oksidi, peridotiiteista tavataan lisäksi harvoin ja Rauhaniemen gabroamfiboliiteista hyvin usein magneetiittia. Viimeksimainitun ryhmän kivien ilmeniitti sisältää lisäksi aina runsaasti hematiittilinssejä, kun taas muissa, esimerkiksi noriiteissa, se on aivan puhdasta (kuvat 19 ja 20). Tämä piirre saattaa ehkä olla jälleen yksi peruste katsoa Rauhaniemen "gabrot" metamorfisiksi kivilajeiksi. Viimein on mainittava, että noriiteissa on lähes joka näytteessä grafiittia. Miten on selitettävissä sen läsnäolo selvästi intrusiivisissa kivilajeissa, on käsittämätöntä.

20

21

22 III.Metodiikasta Esitettäköön tässä muutamia metodologisia havaintoja. 1. Tutkimuksen kuluessa on käynyt ilmeisiksi, että emäksisten kivilajien silmämääräinen tunnistaminen on vaikeaa ja tulokset pakostakin epäluotettavia. Erityisesti malmilohkareiden kenttäkivilajinimityksiin on syytä suhtautua varauksella. 2. Kemiallisen pääkomponenttikoostumuksen tutkimiseen on käytetty osittaissilikaattianalyysiä. Tällaisen analyysin (Ti0 2,Al2 0 3, totaali-fe Fe 20 3 :na, (MnO), MgO, CaO) kustannukset muodostavat R. Saikkosen mukaan (suullinen ilm.) ehkä kolmasosan klassillisen analyysin kustannuksista, joten useimpiin diskriminaatioprobleemeihin se lienee varsin käyttökelpoinen työtapa. 3. Point counting-mineraalikoostumusanalyysi taas antaa varsin rajoitetun kuvan kiven koostumuksesta ; nimenomaan koostumusvaihtelujen jäljittäminen ja kivilajien ryhmittely point counting-analyysin perusteella on epävarmaa. 4. Pentlandiitin Ni-Co-Fe-suhteet vaihtelevat saman muodostaman puitteissakin niin paljon, että niitä ei voitane pitää tietylle kivilajille tai Ni-kriitillisyydelle tyypillisenä piirteenä. Johtopäätökset Virtasalmen alueelta on tavattu muutamia toisistaan poikkeavia emäksisten kivilajien ryhmiä, nimittäin noriitit, hornblendiitit, serpentiniitit, gabro-amfiboliitit ja kummingtoniittiamfiboliitit. Näistä voidaan välittömästi todeta epämagmaattisiksi kummingtoniittiamfiboliitit, ja tämän tutkimuksen perusteella väitetään epämagmaattisiksi myös gabro-amfiboliitit. Kummankaan muodostuman kivilajien yhteydestä ei nikkeliä ole tavattu käytännössä lainkaan. Hornblendiittien ja serpentiniittien geneettinen asema ja myös keskinäinen suhde on epäselvä. Nikkeliä niissä on,mutta aina alikriitillisissä määrin. Tosin eri massiivit poikkeavat tässä suhteessa toisistaan, kuten myös Ni-Cu-suhteen puolesta. Toisaalta silikaat-

23 tikemialliselta kannalta vaikuttavat hornblendiittimassiivit olevan hyvin samanlaisia. Noriitit ovat nikkelietsintöjen kannalta alueen mielenkiintoisimpia kivilajeja. Niistä on löydetty säännöllisesti nikkeliä pitoisuuksissa, jotka lähentelevät ja joskus ylittävät taloudellisuuskynnyksen. Näinollen niiden tunnistaminen ja erottaminen muista kivilajeista on saanut osakseen erityistä huomiota. Noriitit ovat tasarakeisia, rakenteeltaan ofiittisia kivilajeja, joiden mineraalikoostumusta ilmentää kuva 6. Niiden paras tuntomerkki on ohuthieessä sarvivälkkeen ja biotiitin haalea väri. Muita luonteenomaisia tuntomerkkejä ovat kelyfiittiytyminen, ilmeniitin puhtaus ja grafiitin läsnäolo. Gabro-amfiboliitit poikkeavat noriiteista kemiallisesti, mineraalikoostumukseltaan (niistä puuttuvat Ca -vapaat Mg -Fe -mine raalit) ja sarvivälkkeen ja biotiitin värin puolesta. Niiden rakenne on lähinnä kristalloblastinen ja ilmeniitti täynnä hematiittisulkeumia. Kummingtoniittiamfiboliitit erottaa noriiteista kristalloblas - tinen rakenne, tummien mineraalien väri sekä amfibolien omalaatuinen yhteenkasvettumistapa. Selvittämättömiksi kysymyksiksi on jäänyt hornblendiittien ja serpentiniittien asema, kummingtoniittiamfiboliittien levinneisyys sekä yksityisten noriittimassiivien Ni-kriittisyys. Hornblendiittien ja serpentiniittien välinen suhde olisi tutkittavissa luultavasti parhaiten Hulkkosen eteläisen massiivin lisätutkimuksilla. Kovin suuria toiveita Ni-malmiutumisesta eivät tähänastiset tosiasiat tällä alueella kuitenkaan anna. Kummingtoniittiamfiboliiteiksi osoittautuneita kivilajeja on kartoitettu vaihtelevilla nimillä (kvartsidioriitti, amfiboliitti, noriitti, gabro), joten niiden esiintymisvyöhykkeen rekonstruoiminen on vaikeaa. Se vaatinee suurta ohuthiemäärää ja uutta revidointia ao. alueella. On muuten mielenkiintoista havaita, että kummingtoniittiamfiboliitit ja hornblendiitit esiintyvät samalla alueella. Tällä saattaisi olla geneettisiä syitä, mikäli hornblendiitit käsitetään alueellisen prosessin kautta syntyneiksi kiviksi.

24 Yksittäisistä noriittimassiveista tunnetaan parhaiten Piilukan massiivi. Se on myös niistä matalin (alle 50 m syvä). Siitä tavattu Ni-malmiutuma sijaitsee lähes pohjakontaktin suuntaisena. Jos tämä pitäisi paikkansa kaikkiin massiiveihin nähden ja jos (kuten gravimetrisen anomalian perusteella tehdyt summittaiset laskelmat viittaavat) muiden syvyys vaihtelisi rajoissa m, voisi olla mahdollista tavata Ni-mineralisaatioita syvempää kuin mihin suoritetut kairaukset ovat ulottuneet. Otaniemessä, Geologi Boris Saltikoff LIITTEET : Liite no 1 - Virtasalmi-Joroinen-Pieksämäki, nikkeliaiheet, lehti 3231 (kartta) Liite no 2 - Virtasalmi-Joroinen-Pieksämäki, nikkeliaiheet, lehti 3232 (kartta)

25

26