Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina ja kotimaan ennakkoäänestys toimitetaan ajalla Vaalilautakunnat ja -toimikunnat Vaalilain 15 :n mukaan: "Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kuntavaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin vastaavasti edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä tai varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä tai varajäsenenä. Puolisolla tarkoitetaan avopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Myös vaalilautakunnan vaaliavustajan mahdollinen esteellisyys tulee huomioida kuntavaaleissa. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle." Poliittisen edustavuuden tulee toteutua sekä jäsenten että varajäsenten osalta erikseen.

2 Valittaessa vaalilautakuntia ja toimikuntia on otettava huomioon tasa-arvolain 4 2 momentti, joka kuuluu: "Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoa tulee, jollei erityisistä syistä muuta johdu olla sekä naisia että miehiä." Säädöstä on tulkittu siten, että sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %. Sen sijaan päätösvaltaisuuden edellytyksenä ei ole, että kumpaakin sukupuolta olevia on läsnä kokouksessa. Valittavat henkilöt ovat velvollisia osallistumaan vaalityöhön. Heidän tulee hyvissä ajoin varautua siihen ja varata vaalipäivät yksinomaan vaalityötä varten.tämä on huomionarvoista myös varajäsenten osalta. Lohjalla on valittu sekä kunnallisten että valtiollisten vaalien vaalilautakuntiin viisi varsinaista jäsentä ja viisi varajäsentä. Tämä johtuu siitä, että monella äänestysalueella äänioikeutettujen lukumäärä on noin 2000 henkilöä ja vaalilautakunnan työmäärä on suhteellisen suuri. Vaalilautakunnan jäsenten työmäärän tasaamiseksi vaalipäivän aikana on pyritty toimimaan siten, että kaikki vaalilautakuntaan valitut henkilöt, niin varsinaiset kuin varajäsenetkin osallistuisivat vaalityöhön tasapuolisesti. Näissä vaaleissa vaalikelpoisuussäännökset aiheuttavat sen, että vaalilautakuntien varajäsenten määrän on nähty järkeväksi vähentää nykyisestä viidestä kolmeen. Koska vaalien tuloslaskennalta vaaditaan hyvää tarkkuutta ja tiedotukselta nopean aikataulun noudattamista, vaalien ääntenlaskenta pyritään toteuttamaan siten, että ääntenlaskentaan osallistuvat kaikki vaalilautakuntaan valitut henkilöt. Sähköistä vaaliluetteloa kaikilla 18:lla äänestysalueella. Paperinen vaaliluettelo on ainoastaan tukena mahdollisten tietoteknisten ongelmien varalle. Vaalitoimikunnat hoitavat ennakkoäänestyksen laitoksissa. Kotiäänestyksen vaalitoimitsijat määrää keskusvaalilautakunta (vaalilain 17 ) Vaalitoimikunta ei siis automaattisesti hoida kotiäänestystä, vaikka sen jäsenet voivat sen tehdä. Tämä on toimintatapa myös näissä kuntavaaleissa. Viime vaalien palautteen perusteella vaalitoimikuntien määräksi esitetään kolme entisen neljän sijaan. Tulkintaa puolueiden edustuksesta vaalitoimielimissä Vaalilain mukaan sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä. Viime presidentinvaalien yhteydessä Suomen Kuntaliitto kiinnitti Lohjan

3 kaupungille antamassaan lausunnossa huomiota siihen, että vaalilautakunnan tai vaalitoimikunnan jäsenissä ja varajäsenissä kumpaakin ryhmää erikseen tarkastellen ei tule olla kahta samaa puoluetta edustavaa henkilöä. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että niin kauan kuin yksikin ehdokkaan asettanut puolue on vailla edustusta, muusta puolueesta ei saa valita kahta edustajaa. Ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat Vaalilain 17 :ssä säädetään ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoista seuraavaa: Ennakkoäänestyksestä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa, Suomen edustustossa ja suomalaisessa laivassa sekä kotiäänestyksestä huolehtivat vaalitoimitsijat. Kussakin kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa on oltava ainakin kaksi vaalitoimitsijaa. Muissakin ennakkoäänestyspaikoissa vaalitoimitsijoita voi tarvittaessa olla kaksi tai useampia. ( /247) Vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan määrää kunnan keskusvaalilautakunta. Muutoin vaalitoimitsijoina ovat: ( /247) 1) Suomen edustustossa sen päällikkö tai hänen nimeämänsä henkilö; 2) suomalaisessa laivassa sen päällikkö tai hänen määräämänsä laivassa palveleva henkilö; Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla. Muissa ennakkoäänestyspaikoissa, joihin vaalitoimitsijoita on nimetty tai määrätty kaksi tai useampia, riittää, että ennakkoäänestystä toimitettaessa on saapuvilla yksi vaalitoimitsija. Kunkin yksittäisen kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija. ( /247) Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, siruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimitsijana. Puolisolla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalitoimitsijaan ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä. Suomen edustustossa tai suomalaisessa laivassa ehdokas tai ehdokkaana olevan henkilön edellä tarkoitettu läheinen voi kuitenkin olla vaalitoimitsijana, mikäli vaalitoimitsijaksi soveltuvaa muuta henkilöä ei ole saatavilla ja ennakkoäänestyksen toimittaminen siitä syystä muutoin estyisi. Ryhmien kanssa käydyissä neuvotteluissa on päädytty siihen, että yleisillä ennakkoäänestyspaikoilla ei olisi jatkossa luottamushenkilöitä muualla kuin kauppakeskuksissa. Prisman ja K-Citymarketin osalta on arvioitu ennakkoäänestyksen järjestämisen muuta asiakasvirtaa häiritsemättä vaativan edellisten vaalien tapaan kuusi paikkaa.muihin ennakkoäänestyspaikkoihin luottamushenkilöitä ei nimetä.

4 Ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat eivät muodosta toimielintä, joten vaalilain tarkoittaman puolueiden edustuksen tai tasa-arvolain noudattaminen ei ole heidän valinnassaan ehdoton vaatimus. Vaalilautakuntien tiukentuneiden vaalikelpoisuus ja esteellisyys säännösten vuoksi on pohdittu on mahdollisuutta tehdä oppilaitosten kanssa yhteistyötä. Vaalilautakunnan miehityksestä päättäminen on luonnollisesti kaupunginhallituksen vastuulla. Viranhaltijatasolla voidaan kartoittaa mahdollisuudet oppilaitosyhteistyöhän, mutta varsinainen sijoittaminen eri vaalitoimielimiin jäseniksi /varajäseniksi on kaupunginhallituksen toimivallassa. (Hanna-Maria Grandell, hallintojohtaja) Esityslistan oheismateriaali: - Puolueille lähetetty kirjelmä Ryhmäpuheenjohtajien kokousmuistio Vaalitoimihenkilöiden kelpoisuus ja esteellisyys Esitys Kj Kaupunginhallitus päättää 1) käynnistää kuntavaaleja koskevan luottamuselinten nimeämisen siten, että asia käsitellään kaupunginhallituksessa ; 2) että vuoden 2017 kuntavaaleja varten asetetaan kullekin kahdeksalletoista äänestysalueelle vaalilautakunta ja valitaan siihen viisi varsinaista jäsentä, joista yksi määrätään vaalilautakunnan puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi sekä valita kolme varajäsentä, jotka on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan; 3) asettaa laitosäänestystä varten kolme vaalitoimikuntaa ja valita kuhunkin vaalitoimikuntaan kolme jäsentä, joista yksi määrätään puheenjohtajaksi sekä valita kuhunkin vaalitoimikuntaan kolme varajäsentä, jotka on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan; 4) esittää keskusvaalilautakunnalle yleisten ennakkoäänestys- paikkojen vaalitoimitsijoiksi kuusi luottamushenkilöä Prisman ja Citymarketin ennakkoäänestyspaikkoja varten. Muihin ennakko- äänestyspaikkoihin eli Virkkalan kirjastoon, Sammatin kirjastoon, Mäntynummen kirjastoon, Saukkolan kirjastoon, Pusulan koululle ja Karjalohjan terveysasemalle ei näissä vaaleissa esitetä lainkaan luottamushenkilöitä; 5) esittää keskusvaalilautakunnalle, että valitaan kotiäänestystä varten neljä luottamushenkilöä kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi; 6) valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin neuvottelemaan tarvittaessa lohjalaisten oppilaitosten kanssa yhteistyöstä, mikäli luottamushenkilöelimiä ei saada asianmukaisesti kokoon tiukentuneiden vaalikelpoisuus- ja esteellisyyssäännösten vuoksi. Päätös Hyväksyttiin.

5 KH Esitys Kj Edellisen käsittelyn jälkeen puolueiden ryhmäpuheenjohtajat ovat kokoontuneet käsittelemään vaalilautakuntien, vaalitoimikuntien ja ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiden nimeämistä. Ryhmät ovat neuvotelleet asiasta kompromissiratkaisun, jossa on mahdollisuuksien mukaan noudatettu edellisten kuntavaalien paikkajakoa.neuvottelut jatkuvat vielä , joten liite täydentyy tältä osin kokoukseen mennessä. Lisätiedot: Hallintojohtaja Hanna-Maria Grandell Kaupunginhallitus päättää vuoden 2017 kuntavaaleja varten 1) valita kullekkin äänestysalueellle vaalilautakunnan, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme; 2) valita laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten kolme vaalitoimikuntaa, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme; 3) tehdä keskusvaalilautakunnalle esityksen kotiäänestyksen toimitsijoiksi valittavista henkilöistä; 4) tehdä keskusvaalilautakunnalle esityksen kauppakeskuksiin (Prisma ja K-Citymarket) ennakkoäänestystoimitsijoiksi valittavista henkilöistä. Päätös Hyväksyttiin. Liite 1/kh vaalilautakuntien, vaalitoimikuntien ja ennakkoäänestystoimitsijoiden yhdistelmä KH Matti Myllykangas on ilmoittanut, että on estynyt olemaan Rantakantin 010 äänestysalueen vaalilautakunnan työskentelyssä vaalipäivänä Vaalitoimikunta 1:n varajäseneksi valittu Elo Riihimäki on estynyt osallistumaan vaalitoimikunnan työhön laitosäänestyksen aikana. Esitys Kj Kaupunginhallitus päättää 1. ottaa esityslistalla mainitsemattoman asian käsiteltäväksi. 2. myöntää Matti Myllykankaalle eron äänestysalueen 010 vaalilautakunnan jäsenyydestä; 3. myöntää Elo Riihimäelle eron vaalitoimikunta 1:n toisen varajäsenen tehtävästä;

6 4. valita jäsenen äänestysalueen 010 vaalilautakuntaan; sekä 5. valita toisen varajäsenen vaalitoimikunta 1:een. Päätös Kaupunginhallitus päätti 1. ottaa esityslistalla mainitsemattoman asian käsiteltäväksi. 2. myöntää Matti Myllykankaalle eron äänestysalueen 010 vaalilautakunnan jäsenyydestä; 3. myöntää Elo Riihimäelle eron vaalitoimikunta 1:n toisen varajäsenen tehtävästä; 4. valita Markus Kinnusen äänestysalueen 010 vaalilautakunnan jäseneksi; sekä 5. valita Virpi Mäkisen vaalitoimikunta 1:n toiseksi varajäseneksi

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen 101/00.00.00/2017 KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017 23 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2017 kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/2017 17, ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus 187 16.12.2016 Kunnanhallitus 1 12.01.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Kaupunginhallitus 386 07.11.2016 Kaupunginhallitus 56 06.02.2017 Kaupunginhallitus 83 13.02.2017 Kaupunginhallitus 104 27.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2017 kuntavaaleihin

Lisätiedot

Lähteenmäki Ilkka varajäsen Maittila Hannele jäsen Nordström Paula jäsen. Åström Petteri Lehtonen Markku asiantuntijajäsen

Lähteenmäki Ilkka varajäsen Maittila Hannele jäsen Nordström Paula jäsen. Åström Petteri Lehtonen Markku asiantuntijajäsen PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Kaupunginhallitus 20.03.2017 AIKA 20.03.2017 klo 17:00-19:25 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Slunga-Poutsalo Riikka 1. varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ):

Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ): Kunnanhallitus 60 28.02.2017 KUNTAVAALIT 9.4.2017 441/0/06/062/2016 Khall 28.02.2017 60 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kuntaliitto lähettänyt kuntiin19.10.2016 yleiskirjeen 12/2016

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 18/ (10) Kunnanhallitus

Muonion kunta Esityslista 18/ (10) Kunnanhallitus Muonion kunta Esityslista 18/2017 1 (10) Kunnanhallituksen kokous Aika ma 13.11.2017 klo 15.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 Kunnanhallitus 208 26.09.2017 Kunnanhallitus 220 10.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 211/00.00.00/2017 Kh 26.09.2017 208 Valmistelija: Satu Tuomela, keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 30 27.02.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta 188/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 30.01.2017 11 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1001/00.00.00.00/2016 20 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginsihteeri Petra Määttänen ja keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: Kunnanhallitus 179 06.06.2017 Valtuusto 63 14.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021 KH 06.06.2017 179 Kuntalain 32 :n mukaan tulee valtuuston suorittaa kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 AIKA 07.02.2017 klo 18:00 PAIKKA Kunnanvirasto, Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/2017 1

HAAPAVEDEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/2017 1 HAAPAVEDEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/2017 1 AIKA 16.11.2017 klo 18:00 PAIKKA Kaupungintalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 55 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 7 Kaupunginhallituksen johtamisen jaoston jäsenten valinta toimikaudeksi 2015 2016 HEL 2014-013179 T 00 00 02 Päätös päätti valita kaupunginhallituksen toimikaudeksi

Lisätiedot

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies Kaupunginhallitus 187 23.05.2017 Valtuusto 39 05.06.2017 Kaupunginhallitus 224 27.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021/Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies 1323/01.45/2017

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokous Keskusvaalilautakunnan varajäsenet 77 Kuntavaalien vaaliviranomaiset

Kunnanhallituksen kokous Keskusvaalilautakunnan varajäsenet 77 Kuntavaalien vaaliviranomaiset Kunnanhallituksen kokous 76 Keskusvaalilautakunnan varajäsenet 77 Kuntavaalien vaaliviranomaiset Muonion kunta Esityslista/ 4/2017 108 Kunnanhallituksen kokous Aika pe klo 9.00 9.50 Paikka kunnantalon

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 17:12-18:39 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman -kokoustila Käsitellyt asiat 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Presidentinvaali 1/2017 Aika MAANANTAI klo 17.00-17.28 Paikka Lautakuntien kokoushuone KOKOUSKUTSU Maanantaina Lautakuntien kokoushuone Nro 1/2017 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 28.1.2018 Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä 11.2.2018 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Huhtikuu 2017 Valtuusto

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 22.1.2012 Toisen vaalin vaalipäivä 5.2.2012 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2009 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2016 1 (1) Keskusvaalilautakunta 7 8.12.2016 415 Asianro 8220/00.00.00.04/2016 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen kuntavaaleissa 2017 Päätöshistoria Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen Kunnanhallitus 200 07.11.2016 Kunnanhallitus 242 12.12.2016 Kunnanhallitus 17 16.01.2017 *Keskusvaalilautakunta 15 14.02.2017 Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2018 Keskusvaalilautakunta Sivu 1. torstai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanjohtajan huone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2018 Keskusvaalilautakunta Sivu 1. torstai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanjohtajan huone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2018 Keskusvaalilautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) torstai 11.1.2018 klo 16.30 16.50 Isonkyrön

Lisätiedot

Yleiset ennakkoäänestyspaikat vuonna 2018, presidentinvaalit

Yleiset ennakkoäänestyspaikat vuonna 2018, presidentinvaalit Kaupunginhallitus 345 06.11.2017 Yleiset ennakkoäänestyspaikat vuonna 2018, presidentinvaalit 666/00.00.00/2017 KH 06.11.2017 345 Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 17.1. - 23.1.2018 ja ulkomailla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Keskusvaalilautakunta Asianro 7071/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Keskusvaalilautakunta Asianro 7071/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 4 Asianro 7071/00.00.00.01/2017 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen presidentinvaalissa 2018 Ennakkoäänestyksen ajankohta ja äänestystä koskevat säännökset Presidentinvaalin

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015

Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Kaupunginhallitus 18 12.01.2015 Kaupunginhallitus 28 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten sekä vaalipäivän äänestyspaikkojen ja ennakkoäänestyspaikkoina

Lisätiedot

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 02.01.2012 klo 16:00-16:15 Paikka Nilsiän kaupungintalon kahvio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanvirastolla maanantaina kello

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanvirastolla maanantaina kello Keskusvaalilautakunta 27.11.2017 1 Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanvirastolla maanantaina 27.11.2017 kello 18.30 - Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Maittila Hannele jäsen Nevalainen Merja varajäsen Nordström Paula jäsen. Åström Petteri. Lehtonen Markku asiantuntijajäsen

Maittila Hannele jäsen Nevalainen Merja varajäsen Nordström Paula jäsen. Åström Petteri. Lehtonen Markku asiantuntijajäsen PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kaupunginhallitus 23.01.2017 AIKA 23.01.2017 klo 17:00-18:45 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene puheenjohtaja Virtanen

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Lehtinen Sakari Jäsen. Grandell Hanna-Maria Halintojohtaja,

Lehtinen Sakari Jäsen. Grandell Hanna-Maria Halintojohtaja, PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Keskusvaalilautakunta 17.04.2015 AIKA 17.04.2015 klo 19:30-20:20 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Lundell Kristiina Puheenjohtaja Virtanen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 9 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002974 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa

Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa 25.5.2014 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki (ellei muuta lakia ole mainittu) Alkuvuosi 2013 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen Huhtikuu

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 30.1.2017 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 33 34

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 19. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 19. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 17.02.2015 Sivu 1 / 19 Kokoustiedot Aika 17.02.2015 tiistai klo 16:00-17:30 Paikka Kokoushuone Kotka, Asemakuja 2 C 3 kerros Saapuvilla olleet jäsenet Anja

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 51/2017 1 (5) Kaupunginhallitus, 578, 02.10.2017 Keskusvaalilautakunta, 68, 04.09.2017 578 Vuoden 2018 presidentinvaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat TRE:6586/00.00.02/2017

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Keskusvaalilautakunta

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta 12.11.2014 2 Kokousaika 12.11.2014 klo 16.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa

Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa 9.4.2017 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2013 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen 13 1 ja 3 Huhtikuu 2016 Valtuusto Äänestysaluejaon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 15 V 7.6.2017, Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003127 T 00 00 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 10 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja eduskuntavaaleissa 17.4.2011

Eräitä määräaikoja eduskuntavaaleissa 17.4.2011 LIITE 1 Eräitä määräaikoja eduskuntavaaleissa 17.4.2011 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2009 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen 13.1 ja 13.3 Huhtikuu 2010 Valtuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 8 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002970 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 20 V 7.6.2017, Kasvatus- ja koulutuslautakunnan ruotsinkielisen jaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002999 T 00 00 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

Ennakkoäänestyspaikkojen ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

Ennakkoäänestyspaikkojen ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 160/00.00.00.01/2015 20 Ennakkoäänestyspaikkojen ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Kaupunginsihteeri Petra

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 10. Anja Kurki, puheenjohtaja Markus Soronen Marianne Ehrnstén Marjut Lindroos Seppo Lintunen

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 10. Anja Kurki, puheenjohtaja Markus Soronen Marianne Ehrnstén Marjut Lindroos Seppo Lintunen Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 09.03.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 09.03.2017 torstai klo 16:00-16.45 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ---- 1(6) HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET III luku Muut määräykset - 19 Asukkaiden aloitteet Aloiteoikeus ja aloitteen käsittely VI luku Nimenkirjoitus Kaupungin asukkaalla sekä kaupungissa toimivalla

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8/2017

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8/2017 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8/2017 Keskusvaalilautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 28.11.2017 kello 18.00 18.30 Kunnanviraston kokoushuone Yli-Kujala Minna Peltomäki

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 19. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Markus Soronen Jouko Pirttimäki

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 19. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Markus Soronen Jouko Pirttimäki Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 27.03.2014 Sivu 1 / 19 Kokoustiedot Aika 27.03.2014 torstai klo 16:00-17:30 Paikka Asemakuja 2 C 4 kerros kokoushuone Vermo Saapuvilla olleet jäsenet Anja

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 496/2013 Laki. vaalilain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 496/2013 Laki. vaalilain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä heinäkuuta 2013 496/2013 Laki vaalilain muuttamisesta Annettu Naantalissa 28 päivänä kesäkuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vaalilain

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen.

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen. Kaupunginhallitus 454 12.12.2016 Vuoden 2017 kuntavaalien vaaliviranomaiset ja ulkomainonta 464/01.015/2016 KH 12.12.2016 454 Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 9.4.2017. En nak ko ää nes tys toi mi te

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 23. tammikuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 16 Päijänne-Leader ry:n seminaari- ja tutustumismatka Länsi- Vironmaalle

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen Kunnanhallitus 4 09.01.2017 Kunnanhallitus 17 30.01.2017 Kunnanhallitus 35 20.02.2017 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi

Lisätiedot

Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota seuraavaan:

Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota seuraavaan: 18.6.2009 OM 32/51/2009 Liljendalin kunnanhallitus Loviisan kaupunginhallitus Pernajan kunnanhallitus Ruotsinpyhtään kunnanhallitus LOVIISAN KUNNALLISVAALIT 25.10.2009 Valtioneuvoston 23.4.2009 antaman

Lisätiedot

KH 14 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

KH 14 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 14 12.01.2015 Kaupunginhallitus 22 19.01.2015 Eduskuntavaalien 2015 ennakkoäänestyspaikat 1178/00.00.00.01/2014 KH 14 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 2286/01.50/2016 Khall 12.12.2016 239 Kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta Kaupunginhallitus 53 20.02.2017 Kaupunginhallitus 65 20.03.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta 130/00.002/2016, 652/01.011/2012

Lisätiedot

Sisällys KESKUSVAALILAUTAKUNTA 3/2017. Aika: Torstai klo 12-12:36 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2

Sisällys KESKUSVAALILAUTAKUNTA 3/2017. Aika: Torstai klo 12-12:36 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 REISJÄRVEN KUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA 3/2017 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 9.3.2017 klo 12-12:36 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Rajala Tiina, pja Hautala Teuvo, vpja Kesänen Tiina, j Lehto Juhani,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 Kaupunginhallitus PL 1 (Pohjoisesplanadi 11-13) Khs 2011-207 Kansanäänestyksen järjestämistä koskevat periaatteet ja menettelytavat Kaupunginhallitus päätti käynnistää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (5) 13 Tarkastuslautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002990 T 00 00 02 Päätösehdotus päättää valita toimikaudekseen tarkastuslautakuntaan

Lisätiedot

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015 Kaupunginhallitus 144 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 54 15.06.2015 Markku Ahjoniemen eronpyyntö Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1/00.00.01/2013, 3/00.00.01/2013, 9/00.00.01/2013, 10/00.00.01/2013,

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 Kaupunginhallitus 53 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 130/00.002/2016 KAUPHALL 20.02.2017 53 Vaalilain 714/1998 (20.5.2016/361) 15 :n mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet

VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet VAALIAIKATAULU Seurakuntavaalit 2018 1 viimeistään 31.5. (suositus; hyvissä ajoin ennen kesälomakautta huhti - toukokuussa) Valmistavat toimenpiteet 1. Kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee vaalilautakunnan

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kunnanhallitus 36 24.02.2015 Kunnanhallitus 50 10.03.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen KH 36 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. En nak

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 31.1.2017 kello 19.00 19.25 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015. Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167

Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015. Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167 Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015 Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 II kaupunginsihteeri

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2005 ALKAEN Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Muutos KV 28.8.2006

Lisätiedot

Äänestysalueiden vähentäminen

Äänestysalueiden vähentäminen Äänestysalueiden vähentäminen Kh 16 Kurikan kaupungissa on yhteensä kahdeksantoista äänestysaluetta. 25.1.2010 Vaalilain 8 :n mukaan äänestysalueena on kunta, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen.

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 2/ Keskusvaalilautakunta Aika klo 17:00-17:33. Paikka. Saapuvilla.

Iitin kunta Pöytäkirja 2/ Keskusvaalilautakunta Aika klo 17:00-17:33. Paikka. Saapuvilla. Iitin kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta 20.02.2017 Aika 20.02.2017 klo 17:00-17:33 Paikka Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kakko Henry Kettumäki Jukka Janhunen Heli Hiltunen Heikki

Lisätiedot

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 02.10.2017 Kaupunginhallitus 209 16.10.2017 Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 225/00.00.00/2017

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen.

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen. Kaupunginhallitus 454 12.12.2016 Kaupunginhallitus 12 09.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaaliviranomaiset ja ulkomainonta 464/01.015/2016 KH 12.12.2016 454 Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 9.4.2017.

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI

LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI 1 Valtuusto LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI 2017-2020 Valtuuston on valittava henkilöt kunnallisiin ja eräisiin valtiollisiin luottamustoimiin. HALLITUS Valtuusto valitsee hallitukseen yhdeksän jäsentä

Lisätiedot

Äänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti

Äänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti RANUAN KUNTA Aapiskuja 6 B 97700 Ranua 18.1.2010 jaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti 1. Työryhmän asettaminen ja toimeksianto Valtuusto päätti 16.11.2009 74 vuoden 2010 talousarvion

Lisätiedot

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 Vuoden 2018 presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 11.2.2018,

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 12/2011 3.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 12/2011 3.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO nro 12/2011 SISÄLLYSLUETTELO KH 201 KH 202 KH 203 KH 204 KH 205 KH 206 KH 207 Kokouksen järjestäytyminen Talouden seuranta Talouden tasapainotusohjelman seuranta Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (9)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (9) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (9) Kunnanhallitus 03.02.2014 AIKA 03.02.2014 klo 17:30-18:05 PAIKKA Kunnanviraston valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 24. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 24. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 07.02.2017 Sivu 1 / 24 Kokoustiedot Aika 07.02.2017 tiistai klo 16:00-18:00 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ OM 9/51/2017. Vaalipiirilautakunnat

OIKEUSMINISTERIÖ OM 9/51/2017. Vaalipiirilautakunnat OIKEUSMINISTERIÖ 18.8.2017 OM 9/51/2017 Vaalipiirilautakunnat VUODEN 2018 PRESIDENTINVAALI 1. Vuonna 2018 toimitettava presidentinvaali Seuraava yleinen vaali on tasavallan presidentin vaali (presidentinvaali),

Lisätiedot

Sisällys KESKUSVAALILAUTAKUNTA 2/2017. Aika: Maanantia klo Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2

Sisällys KESKUSVAALILAUTAKUNTA 2/2017. Aika: Maanantia klo Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 REISJÄRVEN KUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA 2/2017 PÖYTÄKIRJA Aika: Maanantia 6.3.2017 klo 12-13.23 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Rajala Tiina, pja Hautala Teuvo, vpja Kesänen Tiina, j Lehto Juhani,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017 Kunnanhallitus 304 16.10.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit 2018 2475/01.50/2017 Khall 16.10.2017 304 Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2018 ja vaalin mahdollinen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Keskusvaalilautakunta Aika 11.10.2016 klo 17:00-17:57 Paikka Kunnantalo, kokoustila Herman, 4. kerros Läsnäolijat Parviainen Marko puheenjohtaja Hagelberg Harriet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 303. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 303. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 3950/00.00.00/2014 Keskusvaalilautakunta 29 28.10.2014 303 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi, puh.

Lisätiedot

Vehmaan kunta Keskusvaalilautakunta Kokous 1 Presidentinvaalit 2018 Nro 1 Kokoustiedot

Vehmaan kunta Keskusvaalilautakunta Kokous 1 Presidentinvaalit 2018 Nro 1 Kokoustiedot Keskusvaalilautakunta Kokous 1 Nro 1 Kokoustiedot Aika: Keskiviikko 22.11.2017 klo 16:15 16:35 Paikka: Kunnanvirasto Asialista: Sivu 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

VEHMAAN KUNTA. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

VEHMAAN KUNTA. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö VEHMAAN KUNTA Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Valtuuston 11.11.2013,.. hyväksymä. 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

8.2.2002 OM 1/51/2002. Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2003 EDUSKUNTAVAALIT

8.2.2002 OM 1/51/2002. Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2003 EDUSKUNTAVAALIT OIKEUSMINISTERIÖ Yleinen osasto / vaaliyksikkö 8.2.2002 OM 1/51/2002 Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaan maakunta) VUODEN 2003 EDUSKUNTAVAALIT Seuraavat eduskuntavaalit toimitetaan 16.3.2003.

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 2/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 2/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 2/2018 1 AIKA 26.01.2018 klo 14:00 PAIKKA Kunnantalon kahvio KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 9 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 18/

Muonion kunta Esityslista/ 18/ Muonion kunta Esityslista/ 18/2017 415 Kunnanhallituksen kokous Aika ma klo 15.00 16.27 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja

Lisätiedot

2286/01.50/2016. Khall

2286/01.50/2016. Khall Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 47 13.02.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 / Itseoikaisu 2286/01.50/2016

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus / 204 Kunnanvaltuusto / 34

PARIKKALAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus / 204 Kunnanvaltuusto / 34 PARIKKALAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 6.11.2012 / 204 Kunnanvaltuusto 15.11.2012 / 34 2 Sisällys 1... 3 Soveltamisala... 3 2... 3 Kokouspalkkiot... 3 3... 3 Samana päivänä

Lisätiedot