UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY"

Transkriptio

1 UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY GEO Ristipellontie 7, HELSINKI POHJATUTKIMUS Arinakuja 4 KERAVA

2 . YLEISTÄ Uudenmaan Pohjatutkimus Oy tehnyt pohjatutkimuksen (GEO 095), minkä tarkoituksena on ollut selvittää pientalon perustamisolosuhteet. Tutkimuspisteet on sijoitettu asemapiirrosluonnoksen mukaan. Lopulliset rakenteet sekä lattia- ja pihatasot eivät olleet tiedossa. 2. TUTKIMUKSET Kairaukset on tehty GM-65 monitoimikairakoneella viikolla /205. Painokairauksia on tehty 6 kpl. Painokairauksia on jatkettu tärykairauksella painokairausten päättymisen jälkeen. Maalajimääritykset on tehty kairausvastuksen sekä ääni- ja näköhavaintojen perusteella. Mittaukset on sidottu koordinaatti- ja korkeusjärjestelmään ETRS 25 N POHJASUHTEET Tontin itäkulmalla on täytemaata. Aluetta on käytetty pysäköintipaikkana. Maanpinnan korko tutkitulla alueella oli n.+55,2 +56,8. Kadun korko tontin kohdalla on n.+57,0. Täytemaan ja pintahumuskerroksen alla on koheesiomaakerros (savi/siltti), joka ulottuu syvimmillään n.2m luonnollisesta maanpinnasta. Koheesiomaakerrosten alla on tiivis ja mahdollisesti kivinen moreenikerros kairausten päättymistasoon. Kairaukset ovat päättyneet tiiviiseen maakerrokseen, kiveen, lohkareeseen tai kallioon 0,4m 2,5m maanpinnasta. Kallion pinnan varmentavia porakonekairauksia ei ole tehty. 4. PERUSTAMINEN Rakennus ehdotetaan perustettavaksi tiiviin moreenikerroksen ja tarvittaessa louhitun kallion varaan tiivistetylle murskepatjalle. Suunnittelun geotekninen luokka GL2, seuraamusluokka CC2 ja luotettavuusluokka RC2. ohjeellinen vähimmäiskaivusyvyys on esitetty leikkauspiirustuksissa Maaperän geotekninen kantokestävyys (Eurokoodi) määritetään mitoitusmenetelmän 2 mukaan (DA2*) todellisten kuormitusten, anturaleveyksien ja kaivusyvyyksien perusteella käyttäen maaperän kitkakulman arvoa 30 o tai maanäytteiden perusteella tarkennettua kitkakulman arvoa. Perustuksen tehollinen leveys, jossa tulee huomioida mm. kuormituksen mahdollinen epäkeskisyys, tulee olla vähintään 0,3m. Mitoitus vähimmäiskaivusyvyydellä ja anturan leveydellä 0,5m: maaperän kantokestävyyden mitoitusarvo on R d =200kN/m 2 kantokestävyyden mitoitusarvo kallion päälle tiivistetyllä täytöllä R d =40kN/m 2 anturamitoituksessa kantokestävyyden mitoitusarvon suhde kuormien vaikutusten mitoitusarvoon tulee olla > eli R d / V dmax > geotekninen kantavuus sallituilla jännityksillä Pgeo=40kN/m 2 geotekninen kantavuus sallituilla jännityksillä kallion päälle tiivistetyllä täytöllä Pgeo=280kN/m 2 Perustusten alustäyttöjen tiivistys tehdään liitteenä olevan ohjeen mukaisesti >m perustusten ulkopuolelle perustamistasossa, josta kaltevuudessa : kaivannon pohjalle (E>60MN/m 2 ja E2/E<2,2).

3 4. LOUHINTA Kallion ollessa perustamistasossa louhitaan vähintään 0,3m perustamistason alapuolelle ja tehdään em. täyttö perustamistasoon. Louhinnat aiheuttavat tärinävaikutuksia ympäristöön. Ennen louhintoja ja louhintojen jälkeen on tehtävä katselmukset lähikiinteistöissä (RIL mukaan kiinteistöissä, joiden etäisyys < 50m 00m). Katselmukset suorittava tärinäasiantuntija määrittää tarkemmin katselmoitavat kiinteistöt. Katselmuksissa on huomioitava kiinteistöissä mahdollisesti olevat tärinälle herkät laitteet. 4.2 KAIVUTYÖT Rakennusalueelta poistetaan täytemaat, eloperäinen maa-aines ja koheesiomaakerros. Kaivutyö tulee tehdä siten, että perusmaa kaivutason alapuolella säilyy häiriintymättömänä. Kaivutyössä tulee huomioida (siltti)moreenin häiriintymisherkkyys veden ja tärinän vaikutuksesta. Kaivanto muotoillaan reunoille päin kaltevaksi ja kaivannon pohjalle perusmaahan asennetaan suodatinkangas, jonka päälle tehdään välittömästi vähintään 200mm paksuinen täyttö karkeasta murskeesta. Kaivannon työnaikainen kuivana pito hoidetaan pumppauksella. Rakennuskaivannon vaativuusluokka on tavanomainen (RIL taulukko 2.). 4.3 ALAPOHJAT Alapohjan alla tulee olla kapillaarisen vedennousun katkaiseva salaojituskerros, joka on yhteydessä salaojiin. Alapohja voidaan tehdä maanvaraisena tai kantavana ja tuuletettuna riippuen lattioiden korkeusasemista. Maanvaraisen alapohjan alustäyttöjen kantavuusvaatimus on E>40MN/m 2. Maaperän radonpitoisuutta ei ole tutkittu, mutta asuinrakennuksen alapohjarakenteissa tulee huomioida maaperän mahdollinen radon. 5. ROUTASUOJAUS Perusmaata on pidettävä routivana, joten perustusrakenteet on routasuojattava. Routasuojaus mitoitetaan pakkasmäärän F 50 =38000Kh mukaan. Routimattomana perustamissyvyytenä voidaan käyttää,9m. 6. SALAOJITUS JA POHJAVEDEN HALLINTASELVITYS Perustusrakenteet tulee salaojittaa. Poisto suositellaan tehtäväksi painovoimaisena. Hulevesiviemärin putkikorko on suunnitelman mukaan n.+55,4 (liitoskorko on tarkastettava liitoskohtalausunnosta). Rakentamisella ei ole haitallista vaikutusta alueen pohjavesiolosuhteisiin. 7. PUTKIJOHDOT Ulkoiset putkijohdot perustetaan tiivistetylle sora- tai murskearinalle. Kaivannon pohjalle perusmaahan asennetaan suodatinkangas. Putkikaivannon vaativuusluokka on tavanomainen (RIL taulukko 2.).

4 8. PIHA-ALUEET JA HULEVEDET Piha-alueen rakennekerrokset tehdään pohjamaan kantavuusluokan E mukaisesti. Pintavedet johdetaan rakennuksesta poispäin maastokallistuksin (:20 / 3m) sekä erillisellä pintavesijärjestelmällä. Hulevedet suositellaan johdettavaksi hulevesiviemäriin (liitoskohtalausunto ei ollut käytettävissä). Nurmialueiden pintavesiä voidaan imeyttää hajautetusti pihan rakennekerrosten välityksellä perusmaahan. Maanpinnat tulee muotoilla siten, että huippuvirtaamien aikana ylivuotovedet eivät pääse valumaan naapuritonteille tai katualueelle. Ylivuotovedet johdetaan hulevesiviemäriin. 9. GEOTEKNINEN SUUNNITTELU Tämä pohjatutkimus sisältää RT / GEO 95 (geosuunnittelun tehtäväluettelo) kohdan 3. mukaiset tehtävät ja tulosteet. Kohteen geo-suunnittelussa tehdään GEO 95 tehtäväluettelon mukaiset tehtävät tarvittavin osin. Pohjatutkimus ei ole kohteen pohjarakennesuunnitelma. Kohteen varsinaisessa pohjarakennesuunnittelussa huomioidaan tässä pohjatutkimuksessa esitetyt maaperäolosuhteet ja siihen liittyvät suositukset sekä kohteen lopulliset arkkitehti-, perustus- ja rakennesuunnitelmat sekä LVI-suunnitelmat. Perustusten suunnittelussa ja rakentamisessa tulee huomioida seuraavat ohjeet ja työselitykset: RIL 2 Pohjarakennusohjeet RIL 26 Rakennusten ja tonttialueiden kuivatus RIL 32 Talonrakennuksen maarakenteet RIL 234 Pihojen pohja- ja päällysrakenteet RIL 26 Routasuojaus PRV -84 Pohjarakennustöiden valvontaohjeet RIL 263 Kaivanto-ohje UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY Ossi Pirinen Tuomo Juntunen rak.ins. maanmittausins.(amk) p p LIITTEET Tutkimuskartta, kairaukset (GEO 095) kaivantojen ohjeelliset luiskakaltevuudet alustäyttöohje

5

6 7 KOORDINAATISTO ETRS 25 N 2000 ar 57.7 ar SELITYS Rakennus Sähköjohto Ojanpohja Ojanreuna Allas ar 9 0 Sokkeli A B Lyöntikairaus Painokairaus Raja Vesijohto Viemäri Arinakuja A B 55.0 C C Huomattava kivi Lyöntikairaus Hajapiste Pyykki Painokairaus 7 UPT Arinakuja T 2 K 579.xyz Pohjatutkimus Mittakaava :500 Tuomo Juntunen 040/ Maanmittausinsinööri (AMK) Pistenumero Päiväys

7 A A B B C C ar ar ar Allas Arinakuja Sokkeli KOORDINAATISTO ETRS 25 N 2000 UPT Arinakuja T 2 K 579.xyz Pohjatutkimus Tuomo Juntunen 040/ Maanmittausinsinööri (AMK) Mittakaava :500 Päiväys Pistenumero Painokairaus Pyykki Hajapiste Lyöntikairaus Huomattava kivi Viemäri Vesijohto Raja Painokairaus Lyöntikairaus Ojanreuna Ojanpohja Sähköjohto Rakennus SELITYS

8

9

10

11 , / L kn pk/0.2m Pno: 9. Kairaustapa PAINO Tontti/Rno: 2 Kortteli 579 Osoite Arinakuja Kunta Kerava Mittakaava :00 Päiväys

12 0.0., / +0.4 L kn pk/0.2m Pno:. Kairaustapa PAINO Tontti/Rno: 2 Kortteli 579 Osoite Arinakuja Kunta Kerava Mittakaava :00 Päiväys

13 0.0 2., / +0.5 L kn pk/0.2m Pno: 2. Kairaustapa PAINO Tontti/Rno: 2 Kortteli 579 Osoite Arinakuja Kunta Kerava Mittakaava :00 Päiväys

14 0.0 4., / L kn pk/0.2m Pno: 4. Kairaustapa PAINO Tontti/Rno: 2 Kortteli 579 Osoite Arinakuja Kunta Kerava Mittakaava :00 Päiväys

15 0.0 5., / L kn pk/0.2m Pno: 5. Kairaustapa PAINO Tontti/Rno: 2 Kortteli 579 Osoite Arinakuja Kunta Kerava Mittakaava :00 Päiväys

16 , / +.5 L kn pk/0.2m Pno: 6. Kairaustapa PAINO Tontti/Rno: 2 Kortteli 579 Osoite Arinakuja Kunta Kerava Mittakaava :00 Päiväys

17 PUTKIKAIVANTOJEN OHJEELLISIA LUISKAKALTEVUUKSIA Maalaji Syvyys Maan lujuus Luiskakaltevuus Kaivumaiden sijoitus Pehmeä savi < 2m su>0kn/m2 < :3 kaivumaita ei kaivannon luiskan läheisyyteen Sitkeä savi < 2m su>25kn/m2 < 2: < 2m:n kerros > 5m etäisyydelle luiskan yläreunasta Löyhä hiekka, tiivis siltti < 2m kitkakulma 30 < :2 kaivumaat > 4m luiskan yläreunasta Tiivis kitkamaa, tiivis moreeni < 2m 3m kitkakulma 34 < :,5 kaivumaat > 4m luiskan yläreunasta Huomioitava taulukon käytössä: Pohjavesi ei vaikuta kaivantoon Kaivannon reunalla < 200kN:n työkone Kaivannon vaikutusalueella ei ole siirtymälle herkkiä rakenteita Lähde: RIL Kaivanto ohje

18

ALUEELLINEN POHJATUTKIMUS

ALUEELLINEN POHJATUTKIMUS UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY GEO 00 Ristipellontie 7, 0090 HESINKI AUEEINEN POHJATUTKIMUS Purolaakso 060 KERAVA . YEISTÄ Toimeksiannon saaneena on Uudenmaan Pohjatutkimus Oy tehnyt pohjatutkimuksen (geo

Lisätiedot

POHJATUTKIMUS. UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY GEO Ristipellontie 17, HELSINKI KÅRKULLA SAMKOMMUN

POHJATUTKIMUS. UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY GEO Ristipellontie 17, HELSINKI KÅRKULLA SAMKOMMUN UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY GEO 53316 Ristipellontie 17, 39 HELSINKI POHJATUTKIMUS KÅRKULLA SAMKOMMUN PÄIVÄKESKUS / LAAJENNUS 28 28248 1 PUUSUUTARINTIE 19 62 HELSINKI 1. YLEISTÄ Toimeksiannon saaneena on

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4204/13

SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4204/13 SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4204/13 UUDENMAAN MAANRAKENNUSSUUNNITTELU OY PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808

Lisätiedot

AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Tilaaja: Kiinteistö Oy Federleynkatu 37 Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 5711 4.12.2014 Tähtiranta Infra Oy Vanajantie 10 B 13110 HÄMEENLINNA Kiinteistö

Lisätiedot

PERUSTAMISTAPASELVITYS / MAAPERÄTUTKIMUSRAPORTTI

PERUSTAMISTAPASELVITYS / MAAPERÄTUTKIMUSRAPORTTI 1/4 PERUSTAMISTAPASELVITYS / MAAPERÄTUTKIMUSRAPORTTI Lumijoen kunta Lumijoki, Rantakylä, kortteli 150, tontti 3 RMPService Oy Voikukkatie 14 C 90580 Oulu p. 050 4699640 email: ismo.immonen@rmpservice.fi

Lisätiedot

SUUNNITTELU LAUKKA OY

SUUNNITTELU LAUKKA OY 1 SUUNNITTELU LAUKKA OY POHJATUTKIMUS puh 08 55 2.8.2011 Toripiha 1 85500 Nivala NIVALAN KAUPUNKI KEVYEN LIIKENTEEN SILLAT MALISJOKI KESKUSTASSA NIVALA 1. TEHTÄVÄ 2 2. TUTKIMUKSET. TUTKIMUSTULOKSET. PERUSTAMINEN

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI, VESILIIKELAITOS UUSI VESITORNI

LOVIISAN KAUPUNKI, VESILIIKELAITOS UUSI VESITORNI Vastaanottaja Loviisan kaupunki, vesiliikelaitos Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 31.5.2010 Viite 82130218 LOVIISAN KAUPUNKI, VESILIIKELAITOS UUSI VESITORNI RAKENNETTAVUUSSELVITYS LOVIISAN

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS

KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS 9757 KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS 31.3.2003 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09)

Lisätiedot

Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3632/10

Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3632/10 VIHDIN KUNTA Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3632/10 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta

Lisätiedot

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m 101, +118.62 2.00 3.00 373 L 4.00 5.00 +113.20 / 5.42 333 L kn 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m Number101 Method PAKL X 6989356.742 3 Y 28485661.384 3 Date 13.5.2013 2.00 102, +118.56 +116.31 / 2.25 286 L

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, VANHA-KLAUKKA, RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Nurmijärven kunta. Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, VANHA-KLAUKKA, RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Nurmijärven kunta. Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä Luonnos 5.11.2014 Viite 1510013691 NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, VANHA-KLAUKKA, RAKENNETTAVUUSSELVITYS 1 Päivämäärä Luonnos

Lisätiedot

Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3392/09

Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3392/09 VIHDIN KUNTA Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3392/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3392/09/1 1:2000 Leikkaus

Lisätiedot

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS INSINÖÖRITOIMISTO e-mail: severi.anttonen@kolumbus.fi Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 2017 TALMAN OSAYLEISKAAVA-ALUE SIPOO KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI. Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14

KERAVAN KAUPUNKI. Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14 KERAVAN KAUPUNKI Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14 Sisällys Pohjatutkimuslausunto Salaojituskerroksen rakeisuusalueet Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 4437/14/1

Lisätiedot

Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4003/12

Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4003/12 VIHDIN KUNTA Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4003/12 Sisällys Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 4003/12/1 1:2000 Leikkaus A-A 4003/12/2 1:1000/1:100

Lisätiedot

Sipoonlahden koulun laajentaminen. Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA

Sipoonlahden koulun laajentaminen. Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA 14871 Sipoonlahden koulun laajentaminen Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA 7.12.2016 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

RIIHIMÄKI, KYNTTILÄTIE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

RIIHIMÄKI, KYNTTILÄTIE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Eteläinen asemakatu 2 11130 RIIHIMÄKI Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 1.2.2011 Viite 82125243 09 RIIHIMÄKI, KYNTTILÄTIE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS RIIHIMÄKI,

Lisätiedot

Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3414/09

Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3414/09 VIHDIN KUNTA Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3414/09 PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808 03101 NUMMELA fax (09) 343 3262 fax (09) 222 1201 email

Lisätiedot

SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS

SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS Vastaanottaja Senaatti-kiinteistöt Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 26.2.2010 Viite 82127893 SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS 27.04.2012 Työnro 120007 RAKENNETTAVUUSSELVITYS Cargotec Valmetinkatu Tampere A-Insinöörit Suunnittelu Oy TAMPERE Satakunnankatu 23 A 33210 Tampere Puh. 0207 911 777 Fax 0207 911 778 ESPOO Harakantie 18

Lisätiedot

20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.com

20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.com 20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006 OSOITE/ADDRESS Terveystie 2 FIN-15870 HOLLOLA PUH./TEL +358-(0)3-52 351 FAKSI/TELEFAX +358-(0)3-523 5252 SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET

Lisätiedot

SUUNNITTELU LAUKKA OY

SUUNNITTELU LAUKKA OY 1 SUUNNITTELU LAUKKA OY POHJATUTKIMUS www.rakenne.fi 28.5.2017 Toripiha 1 85500 Nivala PALVELUKESKUS HETA HOIVAKOTI RATAKATU 8100 YLIVIESKA 1. TEHTÄVÄ 2 Suunnittelu Laukka Oy on Palvelukeskus Hetan toimeksiannosta

Lisätiedot

Notkopuiston päiväkodin laajennuksen perustamistapalausunto

Notkopuiston päiväkodin laajennuksen perustamistapalausunto TUUSULAN KUNTA TEKNINEN TOIMI/TILAKESKUS Notkopuiston päiväkodin laajennuksen perustamistapalausunto 1 (6) Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 2 2 POHJASUHTEET... 3 2.1 Maaperä... 3 2.2 Pohjavesi... 3 3 POHJARAKENNUSRATKAISUT...

Lisätiedot

Perustamistapalausunto

Perustamistapalausunto Perustamistapalausunto Ranuan leirintäalue Leirintäalueentie 97700 Ranua Y-tunnus 0546000-6 p. 016-364902 18014 14.3.2018 Sivu 2 / 5 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...3 2 TUTKIMUKSET....3 2.1 Pohjatutkimukset...3

Lisätiedot

UUDISRAKENNUS KIVIMIEHENTIE 2, TERVAKOSKI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

UUDISRAKENNUS KIVIMIEHENTIE 2, TERVAKOSKI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO UUDISRAKENNUS KIVIMIEHENTIE 2, 12400 TERVAKOSKI PERUSTAMISTAPAAUSUNTO : Tekijä: Tähtiranta Infra Oy Projektinumero Tähtiranta Infra Oy Polarpakintie 4 13300 HÄMEENINNA Janakkalan kunta Tila- ja aluepalvelut

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA/ MAANKÄYTTÖ

LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA/ MAANKÄYTTÖ 0 LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA/ MAANKÄYTTÖ KYTÖLÄN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS 24.5.2011 1 TYÖ NRO: 408058 TILAAJA: LAHDEN KAUPUNKI KOHDE: KYTÖLÄN KAAVA-ALUE LAHTI TEHTÄVÄ: RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI KOHTEEN ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS 30.11.2016 Viite 1510030132 Versio 1 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut J. Hirvonen Ramboll Kirjastokatu 4 70100 Kuopio Finland

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 21.9.2010 Viite 82130365 NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA,

Lisätiedot

SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010

SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010 3136 SEINÄJOEN KAUPUNKI POHJATUTKIMUSSEOSTUS 10.8.2010 SUUNNITTEUTOIMISTO 3136 AUETEKNIIKKA OY TUTKIMUSSEOSTUS JP 10.8.2010 SISÄYSUETTEO 1 TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET... 1 2 TUTKIMUSTUOKSET... 1

Lisätiedot

1 Rakennettavuusselvitys

1 Rakennettavuusselvitys 1 Rakennettavuusselvitys 1.1 Toimeksianto Rakennettavuusselvityksen tavoitteena on ollut selvittää kaavarunko-/asemakaava-alueen pohjaolosuhteet ja alueen soveltuvuus rakentamiseen sekä antaa yleispiirteiset

Lisätiedot

Salonpään koulun B-osan pohjatutkimus ja perustamistapaesitys

Salonpään koulun B-osan pohjatutkimus ja perustamistapaesitys Liikelaitos Oulun Tilakeskus Kiilakiventie 1 1.2.2016 90250 OULU Liikelaitos Oulun Tilakeskus Salonpään koulun B-osan pohjatutkimus ja perustamistapaesitys Oulunsalo Liikelaitos Oulun Tilakeskus SISÄLLYS

Lisätiedot

Multimäki II rakennettavuusselvitys

Multimäki II rakennettavuusselvitys Multimäki II rakennettavuusselvitys ERILLISLIITE 2 1 / 27 12.8.2014 1 (8) Multimäki II rakennettavuusselvitys TIE21218 Joensuun kaupunki SUUNNITTELUKOHDE Teemu Tapaninen 12.8.2014 Multimäki II rakennettavuusselvitys

Lisätiedot

Näsilinnankatu 40. Pohjatutkimusraportti. Uudisrakennus Työnro

Näsilinnankatu 40. Pohjatutkimusraportti. Uudisrakennus Työnro Työnro 160091 Näsilinnankatu 40 Uudisrakennus Pohjatutkimusraportti 23.8.2016 A-Insinöörit Suunnittelu Oy ESPOO HELSINKI KUOPIO OULU PORI TAMPERE TURKU p. 0207 911 888, www.ains.fi Y-tunnus 0211382-6 Näsilinnankatu

Lisätiedot

Pitkäkarin pohjoisosan ja Kylmäniemenlahden rakennettavuusselvitys

Pitkäkarin pohjoisosan ja Kylmäniemenlahden rakennettavuusselvitys Raahen kaupunki Tekninen palvelukeskus 23.3.2012 Ruskatie 1 92140 PATTIJOKI Raahen kaupunki Pitkäkarin pohjoisosan ja Kylmäniemenlahden rakennettavuusselvitys Raahe Raahen kaupunki SISÄLLYS 1 TEHTÄVÄ...

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS Insinööritoimisto Geotesti Oy TYÖNRO 060292 RAKENNETTAVUUSSELVITYS AHLMANIN ALUE TAMPERE MPERE Insinööritoimisto Geotesti Oy DI Katri Saarelainen RAKENNETTAVUUSSELVITYS 05.12.2006 1(4) TYÖNRO 060292 Ahlmanin

Lisätiedot

POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI

POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI 18.06.2014 Sisällysluettelo: 1. Projektin kuvaus 2. Alueen kuvaus 3. Maaperän kuvaus 4. Perustaminen 5. Kuivatus 6. Routasuojaus Liitteet

Lisätiedot

NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Tilaaja: HAMK, Tuomas Salonen Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 4013 12.2.2014 Tähtiranta Infra Oy Vanajantie 10 13110 HÄMEENLINNA Hämeen Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys

Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys KIRKKONUMMEN KUNTA SEPÄNKANNAS III Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys P18602 7.5.2012 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YLEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 KATUALUEET...

Lisätiedot

Kalajoentie Kalajoki MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI

Kalajoentie Kalajoki MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI Kalajoen kaupunki MAAPERÄTUTKIMUS Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 31.07.2018 MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI Yleistä Kalajoen kaupungin (Hannu Vähäkuopus) toimeksiannosta on KS Geokonsult

Lisätiedot

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936 Työnro 150056 Tammelan stadion Rakennettavuusselvitys 24.6.2015 2 (6) Tammelan stadion Työnro 150056 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Tutkimuskohde... 3 Tehdyt tutkimukset...

Lisätiedot

Pirkkahalli, pysäköintialue

Pirkkahalli, pysäköintialue Työnro 070012 RAKENNETTAVUUSSELVITYS Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere POHJARAKENNESUUNNITELMA 1 (5) RI Tiina Ärväs 11.01.2008 Työnro 070012 Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere

Lisätiedot

Tesoman Rautatiekortteli

Tesoman Rautatiekortteli Projektinumero 2014-13 POHJATUTKIMUSRAPORTTI Tesoman Rautatiekortteli TAMPERE / HRK Konsultointi Oy POHJATUTKIMUSRAPORTTI 15.05.2014 1(5) Projektinumero 2014-13 Tesoman Rautatiekortteli TAMPERE YLEISTÄ

Lisätiedot

Varilan koulu PERUSTAMISTAPASELVITYS. Sastamala. Projektinumero

Varilan koulu PERUSTAMISTAPASELVITYS. Sastamala. Projektinumero Projektinumero 2017-5 PERUSTAMISTAPASELVITYS Varilan koulu Sastamala PERUSTAMISTAPASELVITYS 20.01.2017 1(4) Projektinumero 2017-5 Varilan koulu Sastamala YLEISTÄ Rakennuskohde Toimeksiannosta olen laatinut

Lisätiedot

Lääkäriliitto. Pohjatutkimus-, perustamistapa- ja rakennettavuusselvitys. Kiinteistö Oy Sipoon hotelli ja koulutuskeskus. Söderkulla, Kallbäck

Lääkäriliitto. Pohjatutkimus-, perustamistapa- ja rakennettavuusselvitys. Kiinteistö Oy Sipoon hotelli ja koulutuskeskus. Söderkulla, Kallbäck Lääkäriliitto Kiinteistö Oy Sipoon hotelli ja koulutuskeskus Söderkulla, Kallbäck Pohjatutkimus-, perustamistapa- ja rakennettavuusselvitys 13.08.2014 Latokartanontie 7A, 00700 Helsinki etunimi.sukunimi@sipti.fi

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 2 5 6 5 7 7 1. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si 3 3.a Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 1. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö paaluperustus 5-12m kadut, pihat mahd. kalkkipilarointi

Lisätiedot

13976 POHJOLA RAKENNUS OY SIPOON TOIVOLA ITÄINEN SUURSUONKUJA SIPOO POHJATUTKIMUS 26.11.2013 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111

Lisätiedot

Työ nro 11431 09.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KANGASPERHONTIE VIRRENKULMA, KERAVA

Työ nro 11431 09.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KANGASPERHONTIE VIRRENKULMA, KERAVA Työ nro 11431 09.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KANGASPERHONTIE VIRRENKULMA, KERAVA TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKALA PUH 03-368 33 22 * Pohjatutkimukset FAX 03-368

Lisätiedot

HEINOLA, HEIKKIMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS

HEINOLA, HEIKKIMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Heinolan kaupunki Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 10.6.2014 Viite 1510011290 HEINOLA, HEIKKIMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA HEINOLA, HEIKKIMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA Päivämäärä 10.6.2014,

Lisätiedot

LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS

LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS GEOPALVELU OY TYÖ N:O 11294 SKOL jäsen LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS Lepsämäntie 01800 KLAUKKALA POHJATUTKIMUSRAPORTTI 15.12.2011 Liitteenä 4 kpl pohjatutkimuspiirustuksia: - 001 pohjatutkimusasemapiirros 1:1000-002

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN TALO OYJ

LEMMINKÄINEN TALO OYJ LEMMINKÄINEN TALO OYJ UKONNIITTY JOENSUU ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA TULEVIEN RAKENNUSTEN JA RAKENTEIDEN PERUSTAMISTAPALAUSUNTO 8.3.2016 Viite 1510024177 Versio 1 Hyväksynyt Ari Könönen Tarkistanut Kirjoittanut

Lisätiedot

Lahti JHG\Hämeenkoski\20339\Piirustukset\20339_1.dwg / 20339_1.ctb (2133 09) TUTKIMUSKOHDE Tampere Hämeenlinna 1 KOKO ALUEELLA: Maanvaraiset anturaperustukset, anturoiden alla vähintään 0.3m paksu anturanalustäyttö

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS HARRISAAJON KAAVA- ALUEELLA KITTILÄN RAATTAMASSA

RAKENNETTAVUUSSELVITYS HARRISAAJON KAAVA- ALUEELLA KITTILÄN RAATTAMASSA Koulukatu 28 Puh. (08) 5354 700 Sähköposti: gb@geobotnia.fi 90100 Oulu Fax (08) 5354 710 Internet: www.geobotnia.fi Forsström Rakennus Oy Työ n:o 10539 PL 560 19.8.2008 67701 Kokkola RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 27.1.2016 Viite 1510022785 RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RIIHIMÄKI, HUHTIMONMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA Päivämäärä

Lisätiedot

LAHTI ENERGIA, KOISKALAN LÄMPÖ- KESKUS RAKENNETTAVUUSLAU- SUNTO

LAHTI ENERGIA, KOISKALAN LÄMPÖ- KESKUS RAKENNETTAVUUSLAU- SUNTO Vastaanottaja Lahti energia Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.12.2016 Viite 1510030698 LAHTI ENERGIA, KOISKALAN LÄMPÖ- KESKUS RAKENNETTAVUUSLAU- SUNTO RAKENNETTAVUUSLAUSUNTO 1 Päivämäärä 22.12.2016

Lisätiedot

Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus

Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PORVOON KAUPUNKI Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus Perustamistapaohjeistus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23323 Perustamistapaohjeistus

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI Työ nro 10675-3 04.11.2014 RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKALA PUH 03-368 33 22 * Pohjatutkimukset

Lisätiedot

LEPOMOISIO-HUOVIN ALUEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

LEPOMOISIO-HUOVIN ALUEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS 21.11.2014 Työnumero 140107 LEPOMOISIO-HUOVIN ALUEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS Pirkkalan kunta Pirkkala ESPOO Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Puh. 0207 911 777 Fax 0207 911 779 TAMPERE Satakunnankatu 23

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunki. Roveksen alueen hulevesiselvitys ja alueellinen maaperätutkimus. Perustamistapa- ja pohjatutkimuslausunto

Seinäjoen kaupunki. Roveksen alueen hulevesiselvitys ja alueellinen maaperätutkimus. Perustamistapa- ja pohjatutkimuslausunto 943 Seinäjoen kaupunki Roveksen alueen hulevesiselvitys ja alueellinen maaperätutkimus Päivitys 30.9.2016 HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo ROVEKSEN

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, RAKENNETTAVUUSSELVITYS

HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, RAKENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Hollolan kunta Kuntatekniikan päällikkö Ari Rinkinen Virastotie 3 15870 Hollola Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 8.6.2012 Viite 82143252-01 HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE,

Lisätiedot

ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Vastaanottaja Järvenpään kaupunki, kaupunkiympäristö, kaavoitus Päivämäärä 15.6.2011 Viite 82132293 ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

Lisätiedot

Haka 18:72 rakennettavuusselvitys

Haka 18:72 rakennettavuusselvitys MUONION KUNTA Haka 18:72 rakennettavuusselvitys Rakennettavuusselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28407P001 Rakennettavuusselvitys 1 (7) N.Lahdenperä, C.Kravvaritis Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS

PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS 7330 PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS 4.11.2013 PARIKKALA 4.11.2013 7330 mh/pkm/po 2 PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS 1 YLEISTÄ Parikkalan kunnan toimeksiannosta

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS PORNAINEN, AIDUNAUEEN ASEMAKAAVAN SWECO Ympäristö Oy Inststo Arcus Oy aatinut Tarkastanut Hyväksynyt N Vehmas / Arcus K Andersson-Berlin / Arcus J Heikkilä / Arcus 17-01-03 17-01-03 17-01-03 Sisällysluettelo

Lisätiedot

KIIMINGIN YRITYSPUISTON ASEMAKAAVAN SELVITYKSET MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

KIIMINGIN YRITYSPUISTON ASEMAKAAVAN SELVITYKSET MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS KIIMINGIN YRITYSPUISTON ASEMAKAAVAN SELVITYKSET MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS KIIMINGIN YRITYSPUISTON ASEMAKAAVAN SELVITYKSET MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS Tarkastus 7.0.07 Päivämäärä 6.0.07 Laatija

Lisätiedot

SILTAKOHTAINEN PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

SILTAKOHTAINEN PERUSTAMISTAPALAUSUNTO SILTAKOHTAINEN PERUSTAMISTAPALAUSUNTO S/20034 20.1.2017 TAMPEREEN KAUPUNKI Siikin alikulkukäytävä, Tampere SILTAKOHTAINEN PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Hyväksynyt: XXXX/Tampereen kaupunki xx.x.2017 Sisältö sivu

Lisätiedot

JUTTILANTIE ASEMAKAAVAMUUTOS TURENKI KORTTELI 202 KL RAKENNETTAVUUSSELVITYS

JUTTILANTIE ASEMAKAAVAMUUTOS TURENKI KORTTELI 202 KL RAKENNETTAVUUSSELVITYS JUTTIANTIE ASEMAKAAVAMUUTOS 14200 TUREN KORTTEI 202 K RAKENNETTAVUUSSEVITYS : Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 15.8.2018 2 Sisällys RAKENNETTAVUUSSEVITYS... 3 Toimeksianto... 3 Tutkimustapa...

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNKI UIMAHALLIEN SIJOITUSVAIHTOEHDOT ALUEIDEN POHJASUHDEKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS

IISALMEN KAUPUNKI UIMAHALLIEN SIJOITUSVAIHTOEHDOT ALUEIDEN POHJASUHDEKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS IISAMEN KAUPUNKI UIMAHAIEN SIJOITUSVAIHTOEHDOT AUEIDEN POHJASUHDEKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 26.2.2018 Viite 1539229 Versio 1 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut Jari Hirvonen 1 1.EISTÄ Tilaajan toimeksiannosta

Lisätiedot

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen GEOPALVELU OY TYÖ N:O 18085 SKOL jäsen ALAKOULUN ALUETUTKIMUS Meijerintie 32700 HUITTINEN 9.5.2018 - liitteenä 4 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros 1:1000-002 pohjatutkimusleikkaus

Lisätiedot

UTAJÄRVI, MUSTIKKAKANGAS

UTAJÄRVI, MUSTIKKAKANGAS Vastaanottaja Arto Seppänen Utajärven kunta Laitilantie 5 91600 UTAJÄRVI Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 17.10.2017 Viite 1510036498 UTAJÄRVI, MUSTIKKAKANGAS MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

Repokallion kaava-alue

Repokallion kaava-alue S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A JOENSUUN KAUPUNKI Repokallion kaava-alue Rakennettavuusselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19997 Rakennettavuusselvitys Saljola Suvi Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...

Lisätiedot

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen G P TYÖ N:O 17224 SKOL jäsen VIRKKULAN SENIORIKYLÄ 755 / 406 / 14 / 21 PALONUMMI SIUNTIO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 3.10.2017 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia -001 pohjatutkimusasemapiirros 1:500-002

Lisätiedot

KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013

KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 Viite 8214459921 Versio 1 Pvm 15.2.2013 Hyväksynyt Tarkistanut Ari Könönen Kirjoittanut Jari Hirvonen 1 1. YLEISTÄ Tilaajan toimeksiannosta

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 11113 SKOL jäsen ROUTION ALUETUTKIMUS Ratsutilantie 08350 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 30.06.2011 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot

Työnro Hauralanranta. Rakennettavuusselvitys

Työnro Hauralanranta. Rakennettavuusselvitys Työnro 170091 Rakennettavuusselvitys 30.10.2017 2 (7) Työnro 170091 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Tehdyt tutkimukset... 4 Ympäröivät rakennukset... 4 Pintasuhteet... 4 Pohjasuhteet... 4 Perustaminen...

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI TYÖLÄJÄRVI-METSÄKYLÄ METSÄKYLÄ, YLÖJÄRVI

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI TYÖLÄJÄRVI-METSÄKYLÄ METSÄKYLÄ, YLÖJÄRVI Työ nro 11505 01.02.2016 RAKENNETTAVUUSSEVITYS YÖJÄRVEN KAUPUNKI TYÖÄJÄRVI-METSÄKYÄ METSÄKYÄ, YÖJÄRVI TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKAA PUH 03-368 33 22 * Pohjatutkimukset FAX 03-368

Lisätiedot

Virtain kaupunki Keskuskeittiö. Sairaalankatu VIRRAT POHJARAKENNEOHJE

Virtain kaupunki Keskuskeittiö. Sairaalankatu VIRRAT POHJARAKENNEOHJE Virtain kaupunki Keskuskeittiö Sairaalankatu 1 34800 VIRRAT POHJARAKENNEOHJE 5.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. KOHDE JA TUTKIMUKSET... 3 1.1. TOIMEKSIANTO JA TUTKIMUSKOHDE... 3 1.2. TEHDYT TUTKIMUKSET...

Lisätiedot

Työ nro POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUOSITUS NOKIAN KAUPUNKI KORTTELI 22, TONTIT 1-4 POUTUNTIE KESKUSTA, NOKIA 25/1/2017

Työ nro POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUOSITUS NOKIAN KAUPUNKI KORTTELI 22, TONTIT 1-4 POUTUNTIE KESKUSTA, NOKIA 25/1/2017 25/1/2017 Työ nro 12325 25.01.2017 POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUOSITUS NOKIAN KAUPUNKI KORTTELI 22, TONTIT 1-4 POUTUNTIE KESKUSTA, NOKIA TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKALA PUH

Lisätiedot

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen GEOPALVELU OY TYÖ N:O 18085 SKOL jäsen ALAKOULUN ALUETUTKIMUS Meijerintie 32700 HUITTINEN 9.5.2018 - liitteenä 4 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros 1:1000-002 pohjatutkimusleikkaus

Lisätiedot

KAAVOITUSKOHTEEN MAA- PERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS

KAAVOITUSKOHTEEN MAA- PERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Lahden kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 3.7.2014 Viite 1510013087 LAHTI, MÖYSÄN PALOASEMAN TONTTI KAAVOITUSKOHTEEN MAA- PERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS LAHTI, MÖYSÄN PALOASEMAN

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE. Rakennettavuusselvitys. Työ: E Tampere,

NURMIJÄRVEN KUNTA KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE. Rakennettavuusselvitys. Työ: E Tampere, NURMIJÄRVEN KUNTA KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakennettavuusselvitys Työ: E26275 Tampere, 11.12.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 241 4000 Y-tunnus: 0564810-5 www.fmcgroup.fi Toimistot:

Lisätiedot

Kerrostaloalueen maaperän yleispiirteinen pohjatutkimus, Hallikuja

Kerrostaloalueen maaperän yleispiirteinen pohjatutkimus, Hallikuja Kempeleen kunta Takatie 6 12.8.2013 90440 KEMPELE Kempeleen kunta Kerrostaloalueen maaperän yleispiirteinen pohjatutkimus, Hallikuja Kempele Kempeleen kunta SISÄLLYS 1 TEHTÄVÄ... 1 2 TUTKIMUKSET... 1 3

Lisätiedot

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys SAARIJÄRVEN KAUPUNKI P17623 21.8.2012 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 ALUEEN RAKENNETTAVUUS... 4 4.1 Yleistä... 4 4.2 Rakennukset... 4 4.3 Kunnallistekniikka...

Lisätiedot

HIETA-AHON KAAVARUNKO, KIIMINKI MAAPERÄ- JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS

HIETA-AHON KAAVARUNKO, KIIMINKI MAAPERÄ- JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS HIETA-AHON KAAVARUNKO, KIIMINKI MAAPERÄ- JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS 9.8.2012 HIETA-AHON KAAVARUNKO, KIIMINKI MAAPERÄ- JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä Työ nro Laatija Tarkastaja 9.8.2012 82139158 Mikko

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 10108 SKOL jäsen ROUTIONKAAREN ALUETUTKIMUS Ratsutilantie 08350 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 08.06.2010 Liitteenä 2 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot

G271_7012 1 H.Palmu 23.03.2011 SIUNTION KUNTA PALONUMMEN ALUE KORTTELIT 171, 172, 173, 174 JA 175 02580 SIUNTIO YLEISPIIRTEINEN POHJATUTKIMUS Sisältö: Jakelu: 4s G:Geo2011\G271_7012\Tekniset_raportit\Tutkimusraportti.doc

Lisätiedot

POHJATUTKIMUKSET JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO. Savon koulutuskuntayhtymä Omakotitalot Havukkalahdenkatu 1 ja 2 70840 Kuopio

POHJATUTKIMUKSET JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO. Savon koulutuskuntayhtymä Omakotitalot Havukkalahdenkatu 1 ja 2 70840 Kuopio POHJATUTKIMUKSET JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Savon koulutuskuntayhtymä Omakotitalot Havukkalahdenkatu 1 ja 2 70840 Kuopio Sivu 2 / 9 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOHDE JA TUTKIMUKSET... 3 1.1 Toimeksianto ja tutkimuskohde...

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI 601

JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI 601 Vastaanottaja Janakkalan kunta Leena Turkka Junttilantie 1 14200 Turenki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 19.3.2010 Viite 82127816 JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI

Lisätiedot

HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Hausjärven kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 30.6.

HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Hausjärven kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 30.6. Vastaanottaja Hausjärven kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 30.6.2016 Viite 1510025613 HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

Perustukset ja pohjarakenteet. Lauri Salokangas

Perustukset ja pohjarakenteet. Lauri Salokangas Perustukset ja pohjarakenteet Lauri Salokangas 1. Pohja- ja maarakentamisen peruskäsitteitä Maamekaniikka maan mekaanisen käyttäytymisen mallintaminen laskennallisin keinoin; sisältää maaparametrien määrittämisen

Lisätiedot

POHJATUTKIMUSSELOSTUS. Seinäjoen kaupunki ALUEELLINEN POHJATUTKIMUS NURMOSSA 13.3.2015

POHJATUTKIMUSSELOSTUS. Seinäjoen kaupunki ALUEELLINEN POHJATUTKIMUS NURMOSSA 13.3.2015 POHJATUTKIMUSSEOSTUS 7108 Seinäjoen kaupunki AUEEINEN POHJATUTKIMUS NURMOSSA 13.3.2015 2 7108 SISÄYSUETTEO 1. TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET... 3 2. TUTKIMUSTUOKSET... 3 2.1. Rakennuspaikka yleisesti...

Lisätiedot

GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS

GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Kangasalan kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä Rev A 27.10.2015 GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS TARASTENJÄRVEN ASEMA- KAAVA-ALUE 740 KANGASALA TÄMÄ RAPORTTI KORVAA

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS RAKENNETTAVUUSSEVITYS PAIMIO MEIJERITIEN ÄNSIOSAN ASEMAKAAVA 9.11.2015 1 (5) _Rakennettavuusselvitys1.docx Sisältö 1 Yleistä... 3 2 Tehdyt tutkimukset... 3 2.1 Mittaukset... 3 2.2 Pohjatutkimukset... 3

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA Nysäkuja- Velhonkaari Rakennettavuusselvitys

NURMIJÄRVEN KUNTA Nysäkuja- Velhonkaari Rakennettavuusselvitys NURMIJÄRVEN KUNTA Nysäkuja- Velhonkaari Rakennettavuusselvitys 28.9.2015 2 Nurmijärven kunta Nysäkuja- Velhonkaari RAKENNETTAVUUSSELVITYS Sisällysluettelo 1 TOIMEKSIANTO JA SELVITYSKOHDE 4 2 TUTKIMUKSET

Lisätiedot

sipti consulting KERAVAN KAUPUNKI Rakennettavuusselvitys Kaskela TYÖNUMERO

sipti consulting KERAVAN KAUPUNKI Rakennettavuusselvitys Kaskela TYÖNUMERO KERAVAN KAUPUNKI Rakennettavuusselvitys Kaskela TYÖNUMERO 1646 17.06.2019 Rakennettavuusselvitys, Kerava 1(6) Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 2 2 POHJASUHTEET... 3 2.1 Maaperä... 3 2.2 Pohjavesi... 3 2.3

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI. Reservikomppanian alue

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI. Reservikomppanian alue H. Haverinen 2.12.2011 1 (7) JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Reservikomppanian alue 04460 NUMMENKYLÄ, JÄRVENPÄÄ RAKENNETTAVUUS- JA PERUSTAMISTAPASELVITYS H. Haverinen 2.12.2011 2 (7) RAKENNETTAVUUS- JA PERUSTAMISTAPASELVITYS

Lisätiedot

UTAJÄRVI, LÄMPÖTIE MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Arto Seppänen Utajärven kunta Laitilantie UTAJÄRVI. Rakennettavuusselvitys 10.4.

UTAJÄRVI, LÄMPÖTIE MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Arto Seppänen Utajärven kunta Laitilantie UTAJÄRVI. Rakennettavuusselvitys 10.4. Vastaanottaja Arto Seppänen Utajärven kunta Laitilantie 5 91600 UTAJÄRVI Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 10.4.2018 Viite 1510039652 UTAJÄRVI, LÄMPÖTIE MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

POHJARAKENNESUUNNITELMA

POHJARAKENNESUUNNITELMA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 14063 SKOL jäsen SUOMUSSALMEN HOITOKOTI Välskärinkuja 4 89600 SUOMUSSALMI 30.06.2014 - liitteenä 5 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pintavaaitus ja pohjatutkimusasemapiirros 1:200-002

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 10073 SKOL jäsen GUNNARLAN ALUETUTKIMUS Kaivurinkatu 08200 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 01.06.2010 Liitteenä 7 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot