Vihannesten lannoitustutkimus Lukessa v

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vihannesten lannoitustutkimus Lukessa v"

Transkriptio

1 Vihannesten lannoitustutkimus Lukessa v Vihannesviljelypäivä, Laitila Terhi Suojala-Ahlfors Luonnonvarakeskus, Piikkiö

2 Taustalla Tiedon puute: vihanneksilta puuttuu tietoa riittävästä fosforilannoituksesta erilaisilla mailla Perusteita mm. ympäristökorvausjärjestelmän sallituille fosforilannoitusmäärille Toisaalta näkökulmana taloudellisesti järkevä lannoitus Resurssitehokkuuden hengessä lannoitefosforin (ja muiden uusiutumattomien luonnonvarojen) käyttöä on tarkasteltava kriittisesti myös puutarhatuotannossa Kaivataan apua myös vihannesten typpilannoituksen ajoittamiseen 2

3 Fosforilannoitus ja ympäristö Fosfori merkittävä ravinne vesistökuormituksen takia Valumavesien mukana suomalaisilta pelloilta karkaa fosforia keskimäärin 1-2 kg/ha 1 fosforikilo voi tuottaa vesistössä 1000 kiloa levämassaa Vesistöön päätynyttä fosforia vaikea poistaa Huuhtoutumiseen pellolta vaikuttavat eniten pellon fosforiluku ja pellon kaltevuus Erikoiskasviviljelyssä peltojen fosforiluvut usein korkeita

4 Viljavuustutkimus ja pellon fosforivarannot Ympäristötuen fosforilannoitusrajat perustuvat viljavuusanalyysin fosforiluokkaan Viljavuustutkimus mittaa helppoliukoisen fosforin pitoisuutta, joka on alle 10 % kasveille käyttökelpoisesta fosforivarannosta Kivennäismaan P-varannot, kun viljavuustutkimuksen P-luku mg/l Helppoliukoinen 20 kg P 400 kg Kasveille käyttökelpoinen P Maahan sitoutunut P 1500 kg Savimailla fosforivarannot suurimmat, eloperäisillä mailla pienimmät!

5 Tutkimushanke v Vihannesten P-lannoitus (suurin paino!) Eri lajien satovaste fosforilannoitukseen Lannoituksen taloudellinen optimi 2. Vihannesten N-lannoitus N-lannoituksen tarkentaminen, erityisesti jaetun N-lannoituksen optimointi 3. Mansikan P-lannoitus Satovaste ja mykorritsan merkitys Rahoittajat: MMM/Makera, Yara Suomi, Luke Lisätietoja:

6 Vihannesten P-kokeet, Luke Kasvi Paikkakunta Pellon P- luokka Vertailtavat P-lannoitustasot (kg/ha) sipuli Piikkiö välttävä (startti)* sipuli Piikkiö korkea sipuli Mikkeli välttävä (startti) keräkaali Piikkiö välttävä (startti)* keräkaali Piikkiö korkea keräkaali Mikkeli välttävä (startti) *Starttilannoitus (Ferticare) mukana Piikkiössä vain v Kaalit hyönteisverkon alle Mikkelissä. Piikkiön kokeita v

7 Vihannesten P-kokeet tiloilla v Maakunta Pellon P-luokka Vertailtavat P-lannoitustasot (kg/ha) keräkaali Satakunta korkea 0 30 porkkana Satakunta arv. korkea 0 20 porkkana* Häme korkea 0 25 porkkana* Pohjois-Savo hyvä 0 40 porkkana* Pohjois-Savo hyvä 0 27 mukulaselleri V-Suomi välttävä *Tilakokeet toteutettu yhteistyössä EKOkas-hankkeen kanssa Maakunta Pellon P-luokka Vertailtavat P-lannoitustasot (kg/ha) varhaiskaali V-Suomi korkea 0 10 porkkana V-Suomi välttävä 0 40* porkkana Etelä-Savo tyydyttävä 0 20 mukulaselleri V-Suomi hyvä-korkea

8 Lannoituskokeissa tehdyt mittaukset Maan viljavuus keväällä ja syksyllä Kasvianalyysi kesä-heinäkuussa Sato Ravinteiden otto Sipulikokeissa maan liukoisen fosforin seuranta (v Piikkiö, v Piikkiö ja Mikkeli) Osassa kokeita varastokestävyyden seuranta

9 Kaalikokeet viljeltiin hyönteisverkon alla Verkko avattiin lisälannoitusta ja rikkakasvien torjuntaa varten 3-4 kertaa kesän aikana V kaalikoiongelmaa, v ei tuholaisongelmia 9

10 Keräkaalin satotulokset v Keräkaalin sato, tn/ha * Mikkeli Piikkiö Piikkiö Tilakoe P-luku

11 Kaalin P-kokeiden satotulokset 2015, Piikkiö (kg/m 2 ) 1000 kg/ha Mikkeli, välttävä P Piikkiö, välttävä P Piikkiö, korkea P 11

12 Keräkaalin fosforitase v Piikkiön kokeissa Fosforin peltotase (kg/ha) = P-lannoitus (kg/ha) sadon P-sisältö (kg/ha) P-tase (kg/ha) Maan P-luokka välttävä P-tase (kg/ha) Maan P-luokka korkea P-lannoitus (kg/ha) P-lannoitus (kg/ha)

13 Sipulit kasvoivat erinomaisesti Mikkelin sipulisatoa v

14 Sipulin satotulokset v Sipulin kokonaissato, tn/ha S Mikkeli Piikkiö Piikkiö P-luku

15 Sipulin P-kokeen sato, Piikkiö, matalan P-luokan koe (savimaa) 1000 kg/ha 80 Sipulin kokonaissato v P 20 P 20+10P 50P 100P Mikkeli, välttävä P Piikkiö, välttävä P Piikkiö, korkea P Koepaikka, maan P-luokka ja P-lannoitus (kg/ha) 15

16 Hietamaan (korkean P-luokan) sipulikoe, Piikkiö Muutamissa ruuduissa (P-tasot 5 kg/ha ja 15 kg/ha) lehtien kärkien kellastumista ja heikompi kasvu. Muuten kasvu todella rehevää. 16

17 Maan liukoisen fosforin seuranta Piikkiön sipulikokeissa v Liuk. P, mg/l maata Liuk. P, mg/l maata P0 P Savimaa, P-luku Hieta, P-luku P0 P Pvm Pvm Lannoituksen vaikutus lyhytaikainen Koko kasvukauden ajan fosforia vähintään 3 mg/l maata, jonka pitäisi riittää kasvin tarpeisiin

18 Liukoisen fosforin seuranta v sipulikokeissa Lannoituksen vaikutus yleensä lyhytaikainen Vanhat varastot vaikuttavat enemmän kuin kevätlannoitus 18 Teppo Tutkija

19 Sipulin lehtien P-pitoisuus kesäkuussa Sipulin lehtien P-pitoisuus kesäkuussa (g/kg ka) Piikkiö, hieta Piikkiö, savi Mikkeli 19 Kasvianalyysin (Megalab) tulkinnassa riittävän P- pitoisuuden ohjearvo sipulilla 2,5 g/kg ka eli pitoisuudet alhaisia, kuten edellisenä vuonna.

20 Satotulokset porkkana 2014 Porkkanasadot hyvin vaihtelevia eri koepaikoilla v Kolmella koepaikalla neljästä fosforilannoitus lisäsi satoa noin 10 %, yhdellä ei vaikutusta Ero ei kuitenkaan tilastollisesti merkitsevä Kuopio,

21 Porkkanan satotulokset v Kokonaissato, tn/ha P0 P20 P0 P25 P0 P27 P0 P40 P-luokka arv.korkea korkea korkea hyvä

22 g/kg kuiva-ainetta Porkkanan lehtien P-pitoisuudet v Lehtien P-pitoisuus heinäkuussa P0 P20 P0 P25 P0 P27 P0 P40 Kasvianalyysin tulkinnassa riittävän P- pitoisuuden ohjearvo 3,0 g/kg ka.

23 Porkkanan satotulokset v Kasvianalyysi/ heinäkuu P-pit. (g/kg ka) Kokonaissato (tn/ha) P-lannoitus Tila 1 P P40 sij P40 haja Tila 2 P P Kasvianalyysin tulkinnassa riittävän P-pitoisuuden ohjearvo 3,0 g/kg ka. 23

24 Mukulasellerin P-lannoituskoe 2015 Fosforilannoituksella 33 % sadonlisä verrattuna ilman fosforia lannoitettuun! V tulosten mukaan selleri kuluttaa runsaasti fosforia (pitoisuus korkea mukulassa) P-lannoitus (kg/ha) Sato (tn/ha) Mukulan keskipaino (kg)

25 Fosforilannoituskokeet jatkuvat vielä v Taloustarkastelu on tulossa mukaan Esim. Fosforilaskurin laajennus puutarhakasveille -> Fosforilaskuri Tai dynaamisempi tarkastelu, jossa otetaan huomioon viljelykierto Tulkintojen ja johtopäätösten aika on, kun kaikki tulokset olemassa 25 Teppo Tutkija

26 Mitä opittu tähän mennessä? Fosforilannoituksen vaikutukset vihannesten satoon pienempiä kuin ennalta odotettiin mutta eivät olemattomia! Pellon fosforivarannoilla huomattava merkitys Onko fosforin käyttö pelkkänä starttilannoitteena tulevaisuutta? Kasvianalyysin tulosten tulkinnasta tarvitaan vielä lisää tietoa Oleellista ravinteiden tehokkaan hyödyntämisen kannalta kasvin hyvä sato Painopiste tulisi olla maan kasvukunnon parantaminen eli ongelmien ehkäiseminen 26

27 2015 keräkaalin typpilannoituksen tarkentaminen, kokeet Piikkiössä ja Köyliössä, lajike Lennox Kokeen tarkoituksena selvittää GreenSeeker-mittauksen (kasvuston väri), liukoisen typen mittauksen ja typpimallien mahdollisuuksia typpilannoituksen tarkentamisessa kasvukaudella Liukoisen typen mittaus kuvaa alkukasvukaudella maan typpitilaa hyvin, myöhemmin kasvuston typen otto on niin suurta, että mittaustulokset osoittavat hyvin pientä typpimäärää GreenSeeker-mittaus ei erottanut riittävän hyvin typpitilaltaan vaihtelevia kasvustoja (kasvianalyysissä erot tulivat näkyviin) -> sopisiko paremmin jollekin muulle vihanneslajille? 27

28 28 Teppo Tutkija

Vihannesten fosforilannoitustutkimus alkanut tavoitteena taloudellinen lannoitus

Vihannesten fosforilannoitustutkimus alkanut tavoitteena taloudellinen lannoitus Vihannesten fosforilannoitustutkimus alkanut tavoitteena taloudellinen lannoitus Terhi Suojala-Ahlfors Luonnonvarakeskus Luonnonvarat ja biotuotanto, Puutarhatuotanto terhi.suojala-ahlfors@luke.fi Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Fosforilannoituksen tarve kasvintuotannossa

Fosforilannoituksen tarve kasvintuotannossa Fosforilannoituksen tarve kasvintuotannossa Kari Ylivainio, Risto Uusitalo, Terhi Suojala-Ahlfors MITEN KESTÄVYYTTÄ VILJELYYN? Pellon kasvukunto, ravinnetalous ja rikkakasvien hallinta keinoja peltokasvien

Lisätiedot

Nurmien fosforilannoitus

Nurmien fosforilannoitus Nurmien fosforilannoitus Separoitua tietoa lannasta ja ravinteista, Ravinnerenki- ja Lantalogistiikka-hankkeen tulosseminaari Kuopiossa 25.4.2019 Arja Mustonen, Maarit Hyrkäs ja Perttu Virkajärvi, Luke

Lisätiedot

Peltojen fosforikierron optimointi ja maan kasvukunto. Risto Uusitalo MTT/Kasvintuotannon tutkimus

Peltojen fosforikierron optimointi ja maan kasvukunto. Risto Uusitalo MTT/Kasvintuotannon tutkimus Peltojen fosforikierron optimointi ja maan kasvukunto Risto Uusitalo MTT/Kasvintuotannon tutkimus RAVI-hanke/Maatalouden vesiensuojeluseminaari Luumäellä 13.1.211 Sisältö Alkusanat Fosforilannoituskokeiden

Lisätiedot

Fosforilannoituksen satovasteet nurmilla

Fosforilannoituksen satovasteet nurmilla Fosforilannoituksen satovasteet nurmilla Maarit Hyrkäs, Sanna Kykkänen & Perttu Virkajärvi Luke Maaninka ProAgria Maitovalmennus 2018 Esityksen sisältö 1. Johdanto 2. Koetuloksia Fosforilannoituksen pitkäaikaiskoe

Lisätiedot

Ravinne ja lannoitusasiaa. Tapio Salo MTT

Ravinne ja lannoitusasiaa. Tapio Salo MTT Ravinne ja lannoitusasiaa Tapio Salo MTT Makroravinteet Useiden vihanneslajien makroravinteiden tarve on korkea Ravinteita sekä korjattavassa sadossa että peltoon jäävissä kasvinosissa Ravinnetarpeen ajankohta

Lisätiedot

Miten vähällä ja millaisella fosforilannoituksella pärjää?

Miten vähällä ja millaisella fosforilannoituksella pärjää? Miten vähällä ja millaisella fosforilannoituksella pärjää? Risto Uusitalo Luke, Jokioinen Kiitos: Perttu Virkajärvi, Kari Ylivainio, Riitta Lemola, Eero Sillasto Sisältö Mikä on taloudellinen fosforilannoitustaso?

Lisätiedot

Lannoittamalla kestävää ja kannattavaa viljelyä. Anne Kerminen

Lannoittamalla kestävää ja kannattavaa viljelyä. Anne Kerminen Lannoittamalla kestävää ja kannattavaa viljelyä Anne Kerminen Fosfori on punaisella puolessa Suomen pelloista Fosfori (P) prosenttiosuus 5 2 2 12 13 31 35 Huono Huononlainen Välttävä Tyydyttävä Hyvä Korkea

Lisätiedot

Fosforilannoitus nurmituotannossa

Fosforilannoitus nurmituotannossa Fosforilannoitus nurmituotannossa Maarit Hyrkäs, Sanna Kykkänen & Perttu Virkajärvi, Luke Maaninka Miika Hartikainen, Luke Ruukki Ravinnepiika-hankkeen Kevätinfo I Fosforin kierto ja käyttäytyminen pellolla

Lisätiedot

MegaLab tuloksia 2017

MegaLab tuloksia 2017 MegaLab tuloksia 2017 Näytteet Kesällä 2017 Sucros ja Yara tarjosivat juurikkaan viljelijöille mahdollisuuden toimittaa analysoitavaksi yhden lehtinäytteen Näytteet kerättiin kesä heinäkuun vaihteessa.

Lisätiedot

Kaura vaatii ravinteita

Kaura vaatii ravinteita Knowledge grows Kaura vaatii ravinteita Anne Kerminen, Yara Suomi Näin kauraa viljellään Suomessa Viljelijäkysely syksyllä 2016 (320 vastausta) Rehukauraa 55 % ja elintarvikekauraa 54 % Viljelyala 23 ha/tila

Lisätiedot

Reservikalium lannoituksen suunnittelussa

Reservikalium lannoituksen suunnittelussa Reservikalium lannoituksen suunnittelussa Maarit Hyrkäs, Perttu Virkajärvi, Sanna Kykkänen & Arja Mustonen Luonnonvarakeskus, Maaninka Muhkea maaperä -tilaisuus 5.9.2018 Kuopio Nurmet Rahaksi (NuRa) -hanke

Lisätiedot

Mansikan fosforilannoitus ja mykorritsat

Mansikan fosforilannoitus ja mykorritsat Mansikan fosforilannoitus ja mykorritsat Kalle Hoppula, Kati Hoppula ja Anu Räty, Luke Sotkamo Juho Hautsalo, Luke Laukaa Mikkeli 3.11.2017 Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus Ympäristökorvausehdot: Todellisuus

Lisätiedot

Varautuminen kasvukauteen Asiakkuuspäällikkö Ilkka Mustonen

Varautuminen kasvukauteen Asiakkuuspäällikkö Ilkka Mustonen Varautuminen kasvukauteen 2018 12.2.2018 Asiakkuuspäällikkö Ilkka Mustonen Kasvi ja maa tarvitsevat vuosittain fosforia YaraMilalla ravitset kasvia sekä ylläpidät helposti käyttökelpoista fosforia, jonka

Lisätiedot

Kalium porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Kalium porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Kalium porraskokeen tuloksia 2013-2016 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Maaperän Kalium-pitoisuus Vuoden 2012 yhteenvedosta voidaan todeta, että juurikasmaiden kaliumin (K) määrä on karkean arvion

Lisätiedot

Ympäristötuet ja niiden toimeenpano - lannoitus vuonna 2008. Ympäristötukien mahdollisuudet, Tampere 1.4.2008

Ympäristötuet ja niiden toimeenpano - lannoitus vuonna 2008. Ympäristötukien mahdollisuudet, Tampere 1.4.2008 Ympäristötuet ja niiden toimeenpano - lannoitus vuonna 2008 Ympäristötukien mahdollisuudet, Tampere 1.4.2008 Uuden sitoumuksen piirissä oleva viljelijä: Peruslannoituksesta viljavuustutkimuksen mukaiseen

Lisätiedot

Ajankohtaista nurmen lannoituksesta

Ajankohtaista nurmen lannoituksesta Ajankohtaista nurmen lannoituksesta Agrifuture 29.11.2017 Sanna Kykkänen, Maarit Hyrkäs, Perttu Virkajärvi, Miika Hartikainen Lannoitustutkimus Luke Maaningalla Kasvuolosuhteet maalaji Maan rakenne (tiivistyminen)

Lisätiedot

Ympäristötukiehtojen mukainen lannoitus vuonna 2009

Ympäristötukiehtojen mukainen lannoitus vuonna 2009 Ympäristötukiehtojen mukainen lannoitus vuonna 2009 Risto Jokela Kasvinviljelyneuvonnan vastaava ProAgria Oulu Valvonnoissa havaittua P-tasaus lohkokorteille asianmukaisesti Karjanlantapoikkeuksen käyttö

Lisätiedot

ProAgria lohkotietopankki. Esityksen sisältö

ProAgria lohkotietopankki. Esityksen sisältö Ravinnetaseeterilaiset taseet, tuloksia ja tulkintaa TEHOPlus neuvojakoulutuspilotti Ahlman Tampere 7.3.2013 Kaisa Riiko, projektikoordinaattori BSAG/Järki-Lanta hanke ProAgria lohkotietopankki 1 Esityksen

Lisätiedot

Oikeanlainen perustamis- ja satovuoden lannoitus tuo selvää sadonlisää

Oikeanlainen perustamis- ja satovuoden lannoitus tuo selvää sadonlisää Oikeanlainen perustamis- ja satovuoden lannoitus tuo selvää sadonlisää Antti Laine ja Merja Högnasbacka MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella keskisato nousuun -seminaari

Lisätiedot

Ravinnetaseet ja ravinteiden hyödyntäminen TEHO Plus -hankkeessa

Ravinnetaseet ja ravinteiden hyödyntäminen TEHO Plus -hankkeessa Ravinnetaseet ja ravinteiden hyödyntäminen TEHO Plus -hankkeessa Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus -hanke Ympäristötuen kehittäminen, Ravinteet -alatyöryhmä 24.2.1012 Ravinnetaseiden ja ravinteiden hyväksikäytön

Lisätiedot

Typpi porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Typpi porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Typpi porraskokeen tuloksia 213-216 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Mihin juurikas tarvitsee typpeä? - Lehtivihreän määrä kasvaa - Lehtiala kasvaa - Kasvin yleinen elinvoima / lehtialan kesto kasvaa

Lisätiedot

Yaran Täsmäviljelyratkaisut. Katja Alhonoja Yara Suomi

Yaran Täsmäviljelyratkaisut. Katja Alhonoja Yara Suomi Yaran Täsmäviljelyratkaisut Katja Alhonoja Yara Suomi 30.1.2017 Täsmäviljely Tarkennetaan lannoitusta sen vastaamaan kasvien ravinteiden tarvetta, jotta saavutetaan mahdollisimman suuri sato ja tavoiteltu

Lisätiedot

Luke Mikkelin nurmikokeet 2018

Luke Mikkelin nurmikokeet 2018 Luke Mikkelin nurmikokeet 2018 Päivi Kurki ja Elina Nurmi Luonnonvarakeskus Hyvän nurmisadon edellytykset PELLON PERUSKUNNOSTUS Vesitalous. Ojitus. Pinnan muotoilu. Pintavesien poisjohtaminen. Kalkitus.

Lisätiedot

Eila Turtola, Tapio Salo, Lauri Jauhiainen, Antti Miettinen MATO-tutkimusohjelman 3. vuosiseminaari

Eila Turtola, Tapio Salo, Lauri Jauhiainen, Antti Miettinen MATO-tutkimusohjelman 3. vuosiseminaari Ravinnetaseilla typpitalous kuntoon (Typpitaselaskuri) Eila Turtola, Tapio Salo, Lauri Jauhiainen, Antti Miettinen MATO-tutkimusohjelman 3. vuosiseminaari 13.3.2019 Tavoite Mitä uutta tietoa? Kehitetään

Lisätiedot

TARKKUUTTA TILATASOLLA. Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari

TARKKUUTTA TILATASOLLA. Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari TARKKUUTTA TILATASOLLA Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen - TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toiminta-alue: Varsinais-Suomi ja Satakunta

Lisätiedot

Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla

Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla Janne Heikkinen, TEHO Plus hanke 28.11.2013 Sarka Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toteutus Rahoitus Valtakunnallinen hanke, jonka

Lisätiedot

Myllyvehnän lannoitus 5.10 2009 AK

Myllyvehnän lannoitus 5.10 2009 AK Myllyvehnän lannoitus Vehnän valkuaispitoisuuteen vaikuttavat mm. Lajike Annettu typpilannoitus kg/ha Lannoituksen ajoitus Satotaso Maalaji Kasvukausi Eri lajiketyyppien sadot ja valkuaispitoisuudet Seuraavissa

Lisätiedot

Nurmikokeiden tuloksia ja uusia oivalluksia keskiössä N, P ja K

Nurmikokeiden tuloksia ja uusia oivalluksia keskiössä N, P ja K Nurmikokeiden tuloksia ja uusia oivalluksia keskiössä N, P ja K Maarit Hyrkäs, Perttu Virkajärvi & Sanna Kykkänen, Maaninka Miika Hartikainen, Ruukki Kiitokset: Minna Toivakka, Raimo Kauppila & Juha Liespuu,

Lisätiedot

Lannoitus ja Laatu. Susanna Muurinen Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus

Lannoitus ja Laatu. Susanna Muurinen Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus Lannoitus ja Laatu Susanna Muurinen Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus Miten hyödynnät laatutietoja lannoituksessa? Puhtaus Sokeri K Na Amino-N % % 91.5 16.3 4.77.32 12 93.1 17.5 4.48.26 8 lannoite typen

Lisätiedot

SIJOITTAMINEN MAAHAN PINTALEVITYS NPKS NKS NS. Fosforin sijoittaminen tärkeää! AMMONIUMNITRAATTI + KALSIUM NPKS-LANNOITTEET MULTAUS SIJOITUSLANNOITUS

SIJOITTAMINEN MAAHAN PINTALEVITYS NPKS NKS NS. Fosforin sijoittaminen tärkeää! AMMONIUMNITRAATTI + KALSIUM NPKS-LANNOITTEET MULTAUS SIJOITUSLANNOITUS Miten lannoitan ensi keväänä? PINTALEVITYS SIJOITTAMINEN MAAHAN UREA AMMONIUMNITRAATTI + KALSIUM NPKS-LANNOITTEET MULTAUS SIJOITUSLANNOITUS sade sade sade siemenlannoite ammoniumnitraatti kalsium NPKS

Lisätiedot

Orgaaninen aines maaperän tuottokyvyn kulmakivenä (ORANKI)

Orgaaninen aines maaperän tuottokyvyn kulmakivenä (ORANKI) Orgaaninen aines maaperän tuottokyvyn kulmakivenä (ORANKI) Luke: Tapio Salo, Riikka Keskinen, Visa Nuutinen, Mari Räty, Eila Turtola Syke: Anu Akujärvi, Juha Grönroos, Pirkko Kortelainen, Katri Rankinen

Lisätiedot

Katsaus nurmen kalium- ja fosforilannoitukseen

Katsaus nurmen kalium- ja fosforilannoitukseen Katsaus nurmen kalium- ja fosforilannoitukseen EuroMaito 19.12.2017, webinaari Sanna Kykkänen MAAN KALIUMVARAT Viljavuus-K Kokonais-K Varasto-K = Reservi-K Maanesteen K Vaihtuva K Vaikeasti vaihtuva K

Lisätiedot

Miten huippusadot tuotetaan? Anne Kerminen

Miten huippusadot tuotetaan? Anne Kerminen Miten huippusadot tuotetaan? Anne Kerminen Mikä on viljalla hyvä satotaso? Miten satotasoa voi nostaa? 2 Guinness record Vehnää 16 791 kg/ha 3 1. Maximizing yield potential. 2. Protecting yield potential.

Lisätiedot

Maan kasvukuntoa kuvaavat uudet analyysit. Ratkaisuja vihannestuotannon haasteisiin Venla Jokela/ Manna Kaartinen

Maan kasvukuntoa kuvaavat uudet analyysit. Ratkaisuja vihannestuotannon haasteisiin Venla Jokela/ Manna Kaartinen Maan kasvukuntoa kuvaavat uudet analyysit Ratkaisuja vihannestuotannon haasteisiin Venla Jokela/ Manna Kaartinen Eurofins Viljavuuspalvelu Oy Viljavuuspalvelu on perustettu 1952 Helsingissä Vuodesta 1992

Lisätiedot

Kokemuksia Huippufarmari Haussa - kilpailusta

Kokemuksia Huippufarmari Haussa - kilpailusta Kokemuksia Huippufarmari Haussa - kilpailusta Jaakko Laurinen Huippufarmari Haussa -kilpailu Tavoitteena hyvä sato, hyvä taloudellinen tulos ja pieni ympäristövaikutus Tulokset kolmen osa-alueen summana

Lisätiedot

P in Action Fosfori maassa ja maasta kasviin. Kimmo Rasa Vanhempi tutkija, MTT

P in Action Fosfori maassa ja maasta kasviin. Kimmo Rasa Vanhempi tutkija, MTT P in Action Fosfori maassa ja maasta kasviin Kimmo Rasa Vanhempi tutkija, MTT TEHO plus Seminaari 14.2.2012 Esityksen sisältö Jana 200 µm Fosfori maasta kasviin veden mukana Maan kyky ylläpitää maanesteen

Lisätiedot

TILATASON TOIMIEN YMPÄRISTÖ- JA KUSTANNUSTEHOKKUUS NAUTAKARJATILOILLA

TILATASON TOIMIEN YMPÄRISTÖ- JA KUSTANNUSTEHOKKUUS NAUTAKARJATILOILLA TILATASON TOIMIEN YMPÄRISTÖ- JA KUSTANNUSTEHOKKUUS NAUTAKARJATILOILLA TehoToimi-hanke, MATO seminaari 7.2.2018 Perttu Virkajärvi, Kirsi Järvenranta, Antti Iho, Antti Miettinen, Sanna Kykkänen, Mari Räty,

Lisätiedot

Viherlannoitus vihannesten viljelykierrossa

Viherlannoitus vihannesten viljelykierrossa Viherlannoitus vihannesten viljelykierrossa Tuloksia tilakokeista EKOkas- ja Luomupuutarha hankkeet www.luke.fi/ekokas www.luke.fi/luomupuutarha Pirjo Kivijärvi Luonnonvarakeskus (Luke) pirjo.kivijarvi@luke.fi

Lisätiedot

Tasapainoinen lannoitus estää ravinnepuutokset. 1/2012 Anne Kerminen

Tasapainoinen lannoitus estää ravinnepuutokset. 1/2012 Anne Kerminen Tasapainoinen lannoitus estää ravinnepuutokset 1/2012 Anne Kerminen Sadon määrällä on merkitystä kotieläintilalla 3500 kg hehtaarisadolla 5500 kg hehtaarisadolla Panostamalla peltoviljelyyn hehtaarin sadolla

Lisätiedot

NURMIPÄIVÄ Pellot Tuottamaan-hanke Liperi 25.5.2012. Päivi Kurki ja Ritva Valo MTT Mikkeli

NURMIPÄIVÄ Pellot Tuottamaan-hanke Liperi 25.5.2012. Päivi Kurki ja Ritva Valo MTT Mikkeli NURMIPÄIVÄ Pellot Tuottamaan-hanke Liperi 25.5.2012 Päivi Kurki ja Ritva Valo MTT Mikkeli 29.5.2012 Nurmen tiheys 50%. Neljännen vuoden nurmi. Tiheys on kasvuston osuus % pinta-alasta. Kuva MTT Mikkeli.

Lisätiedot

Rikinpuute AK

Rikinpuute AK Rikkilannoitus Rikinpuute Rikin puutosoireet näkyvät ensimmäisenä nuorimmissa lehdissä. Ne ovat normaalia vaaleampia vähentyneen lehtivihreän muodostumisen takia. Rikin puute vaikeuttaa kasvin typen ottoa.

Lisätiedot

Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon!

Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon! Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon! Hyvinkää 17.3.2011 Raimo Kauppila Kotkaniemen tutkimusasema Yara Suomi Oy Tasapainoinen lannoitus Viljelykasville

Lisätiedot

Mangaani porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Mangaani porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Mangaani porraskokeen tuloksia 2014-2016 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Mangaani (Mn) Tyydyttävä Juurikasmaiden Mn-pitoisuudet Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Hämeessä vuosina 2002-2012 Viljavuusarvosta

Lisätiedot

Nykyiset nurmen lannoitussuositukset

Nykyiset nurmen lannoitussuositukset RUOKINTA Nurmen lannoitustarve riippuu pitkälti peltomaan ravinnevaroista, maalajista, korjuukertojen lukumäärästä sekä sadon määrä- ja laatutavoitteista. Lannoittamalla nurmia oikein voit vaikuttaa tulevan

Lisätiedot

Yara Suomi Oy:n lausunto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman luonnoksesta

Yara Suomi Oy:n lausunto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman luonnoksesta Maa- ja metsätalousministeriö maaseudun kehittämisyksikkö kirjaamo, PL 30, 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@mmm.fi Yara Suomi Oy:n lausunto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman luonnoksesta 7.7. Ympäristökorvaukset

Lisätiedot

Lietelannan käytön strategiat ja täydennys. Nurmen lannoitus ja karjanlanta Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 2013

Lietelannan käytön strategiat ja täydennys. Nurmen lannoitus ja karjanlanta Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 2013 Lietelannan käytön strategiat ja täydennys Nurmen lannoitus ja karjanlanta Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 2013 x 1000 ha Nurmiala maakunnittain v. 2011 100 Nurmiala (x 1000 ha) 90 80 70 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot

Starttifosforikokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Starttifosforikokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Starttifosforikokeen tuloksia 2012-2016 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Juurisato t/ha Juurisato t/ha Juurisato t/ha Juurisato t/ha Juurisadon muutos eri viljavuusluokissa Tyydyttävä P-luku alle

Lisätiedot

Biohiili ja ravinteet

Biohiili ja ravinteet Biohiili ja ravinteet RAE-hankkeen alustavia tuloksia Sanna Saarnio Mikkeli 19.11.2014 Mitä biohiili on? biohiili = hapettomissa olosuhteissa lämmön avulla hajotettua eloperäistä ainetta Miten biohiili

Lisätiedot

Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen. Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy

Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen. Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy Keskimääräinen tilakoko Suomessa 42 ha Sato 8 700 kg/ha = 9 rekkaa Kotkaniemi koe YaraMila Y25 130 kg N/ha (lisää

Lisätiedot

Hyödynnä tarjolla oleva uusi teknologia - Yara satelliittipalvelu. Ilkka Mustonen Oulunsalo

Hyödynnä tarjolla oleva uusi teknologia - Yara satelliittipalvelu. Ilkka Mustonen Oulunsalo Hyödynnä tarjolla oleva uusi teknologia - Yara satelliittipalvelu Ilkka Mustonen Oulunsalo 28.1.2018 Viljojen satopotentiaali on noussut merkittävästi muutamassa vuodessa Suomen keskisadot eivät ole juurikaan

Lisätiedot

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN Vilja-alan yhteistyöryhmä Helmikuu 2011 1 VEHNÄMARKKINAT SUOMESSA Vehnän kylvöala on viime vuosina ollut n. 210 000 ha, tästä alasta kevätvehnää 189 000 ha (89

Lisätiedot

Ravinnetaselaskelmat viljelijän ja neuvojan työkaluna

Ravinnetaselaskelmat viljelijän ja neuvojan työkaluna Ravinnetaselaskelmat viljelijän ja neuvojan työkaluna Ravinnetasepäivä ProAgria Mikkeli 22.11.2013 Kaisa Riiko, projektikoordinaattori BSAG Järki-Lanta -hanke KR 22.11.2013i 1 Esityksen sisältö Miksi taselaskelmia

Lisätiedot

Sadon tuotannon tehokkuuden mittaaminen ympäristöindekseillä. Ympäristöindeksien historia Raisiokonsernissa

Sadon tuotannon tehokkuuden mittaaminen ympäristöindekseillä. Ympäristöindeksien historia Raisiokonsernissa Sadon tuotannon tehokkuuden mittaaminen ympäristöindekseillä Aki Finér Kestävän kehityksen asiantuntija Raisio-konserni Ympäristöindeksien historia Raisiokonsernissa Energia- ja ympäristöindeksit luotiin

Lisätiedot

Tukiehdot kuminanviljelyssä. Lepaa 8.3.2014 Vanhat ehdot

Tukiehdot kuminanviljelyssä. Lepaa 8.3.2014 Vanhat ehdot Tukiehdot kuminanviljelyssä Lepaa 8.3.2014 Vanhat ehdot Kuminanviljely ja ympäristötuki Kumina on ympäristötuessa puutarhakasvi ja kuuluu eräät siemenmausteet -ryhmään Kuminalohkolle maksetaan ympäristötukea

Lisätiedot

POLARTOP BOR BOR VILJELYRATKAISU ENTSYYMIMALLASOHRA. Tiedä mitä kylvät.

POLARTOP BOR BOR VILJELYRATKAISU ENTSYYMIMALLASOHRA. Tiedä mitä kylvät. ENTSYYMIMALLASOHRA BOR Boreal Kasvinjalostus Oy www.boreal.fi Lajike-edustaja: Peltosiemen Oy Polartop on satoisa monitahoinen entsyymimallas- ja rehuohra. Sen korrenlujuus on hyvä eri maalajeilla ja viljelyolosuhteissa.

Lisätiedot

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Lannoitus prosessina

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Lannoitus prosessina LaPaMa Lannoita paremmin -malli Lannoitus prosessina Tuomas J. Mattila Erikoistutkija, SYKE Maanviljelijä 2019 Sisällys Lannoitus on merkittävä osa tuotantokustannuksista Miten suunnittelet lannoituksen?

Lisätiedot

Oranki-hanke: Koeasetelma ja Maan orgaanisen aineksen vaikutus sadontuottoon

Oranki-hanke: Koeasetelma ja Maan orgaanisen aineksen vaikutus sadontuottoon Oranki-hanke: Koeasetelma ja Maan orgaanisen aineksen vaikutus sadontuottoon Tapio Salo, Riikka Keskinen, Helena Soinne, Mari Räty, Janne Kaseva, Visa Nuutinen, Eila Turtola Orgaaninen aines maaperän tuottokyvyn

Lisätiedot

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN Vilja-alan yhteistyöryhmä Helmikuu 2011 Opas päivitetty huhtikuussa 2013 1 VEHNÄMARKKINAT SUOMESSA Vehnän kylvöala on viimeisen viiden vuoden aikana ollut n. 225

Lisätiedot

Sokerijuurikkaan lannoitus. Aleksi Simula

Sokerijuurikkaan lannoitus. Aleksi Simula Sokerijuurikkaan lannoitus Aleksi Simula Sisältö: Sokerijuurikkaan lannoitusohjelmat Kevätlannoitus Lehtilannoitus Muut kasvukauden täydennykset Yara Megalab kasvianalyysi Lannoitustarve juurikkaalla Typpi:

Lisätiedot

Lannoitusratkaisut, ravinteiden merkitys. Ilkka Suur-Uski

Lannoitusratkaisut, ravinteiden merkitys. Ilkka Suur-Uski Lannoitusratkaisut, ravinteiden merkitys Ilkka Suur-Uski 27.3.2017 MAAN FOSFORIPITOISUUS Nyt on aika kääntää fosforin suunta Lähde: Eurofins ja Suomen ympäristökeskus 3 Satokomponentit muodostavat sadon

Lisätiedot

Taulukko 1. Viljan, öljykasvien ja palkokasvien typpilannoituksen enimmäismäärät (kg/ha/v) Perustoimenpide: Peltokasvien lannoitus

Taulukko 1. Viljan, öljykasvien ja palkokasvien typpilannoituksen enimmäismäärät (kg/ha/v) Perustoimenpide: Peltokasvien lannoitus N:o 3 1553 Taulukko 1. Viljan, öljykasvien ja palkokasvien typpilannoituksen enimmäismäärät (kg/ha/v) Perustoimenpide: Peltokasvien lannoitus Etelä ja KeskiSuomi Savi ja PohjoisSuomi Savi ja Kasvi / saavutettu

Lisätiedot

Kasvuohjelmaseminaari

Kasvuohjelmaseminaari Kasvuohjelmaseminaari Hämeenlinna Pekka Lipsanen Kevätvehnän typpilannoitusoptimit Rapsin lannoitusoptimi Pelkkä typpi ei riitä hyvään satoon Tasapainoisesti lannoitettu rapsi : Tuotti 800 kg suuremman

Lisätiedot

Peltohavaintohanke. Työpaketti 2. Ravinteiden kierron tehostaminen. Hautomokuori orgaanisen aineen lisääjänä luomu- ja tavanomaisella pellolla

Peltohavaintohanke. Työpaketti 2. Ravinteiden kierron tehostaminen. Hautomokuori orgaanisen aineen lisääjänä luomu- ja tavanomaisella pellolla Peltohavaintohanke Työpaketti 2. Ravinteiden kierron tehostaminen Hautomokuori orgaanisen aineen lisääjänä luomu- ja tavanomaisella pellolla TULOKSIA LUKE MIKKELIN LUOMUKOKEELTA ja TAVANOMAISEN TILAKOKEILTA

Lisätiedot

Miten monipuolisuutta nurmiseoksiin. ProAgria valtakunnallinen nurmiasiantuntija Jarkko Storberg, ProAgria Länsi-Suomi

Miten monipuolisuutta nurmiseoksiin. ProAgria valtakunnallinen nurmiasiantuntija Jarkko Storberg, ProAgria Länsi-Suomi Miten monipuolisuutta nurmiseoksiin ProAgria valtakunnallinen nurmiasiantuntija Jarkko Storberg, ProAgria Länsi-Suomi Lähde: Maataloustilastot Lähde: Minna Toivakka Yara Suomi - Tiheysongelma: liian harvat

Lisätiedot

Rikkatorjuntakoe. Lohko 6, Ohra

Rikkatorjuntakoe. Lohko 6, Ohra Rikkatorjuntakoe Lohko 6, Ohra Yleisselvitys kokeen tarkoituksesta Kokeen tarkoitus on tutkia yksi- ja monivuotisten rikkakasvien esiintymistä sekä runsastumista usean vuoden aikana. Luonnonmukaisessa

Lisätiedot

Ohjeet fosforilaskurin käyttöön

Ohjeet fosforilaskurin käyttöön Ohjeet fosforilaskurin käyttöön 1. Fosforilaskuri ja sen käytössä tarvittavat tiedot 2. Ravinteiden yksikköhintojen laskenta seoslannoitteista 3. Satovasteiden ja taloudellisen optimin laskenta 4. Lannoituksen

Lisätiedot

Uutta vipuvoimaa kasvi- ja puutarhatuotantoon Etelä- Pohjanmaalla

Uutta vipuvoimaa kasvi- ja puutarhatuotantoon Etelä- Pohjanmaalla Uutta vipuvoimaa kasvi- ja puutarhatuotantoon Etelä- Pohjanmaalla Vihannesosion tuloksia Pirjo Kivijärvi ja Veikko Hintikainen Hankkeen päätösseminaari 18.4.2012, Kauhajoki Vihannesosion vuoden 2011 tilakokeet

Lisätiedot

Boori porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Boori porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Boori porraskokeen tuloksia 2014-2016 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Boori (B) Suomen juurikasmaiden booritilanne Tyydyttävä Juurikasmaiden booripitoisuudet vuosina 2002-2012 Varsinais-Suomessa,

Lisätiedot

Uusimpia tuloksia nurmien kaliumlannoitustutkimuksista

Uusimpia tuloksia nurmien kaliumlannoitustutkimuksista Uusimpia tuloksia nurmien kaliumlannoitustutkimuksista Maarit Hyrkäs, Panu Korhonen, Arja Mustonen, Päivi Kurki & Perttu Virkajärvi, Luonnonvarakeskus Nurmi euroiksi - tutkittua tietoa nurmesta, naudasta

Lisätiedot

MTTK MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS

MTTK MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS MTTK MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS Tiedote 21/84 SEIJA LEHTINEN Puutarhaosasto Avomaavihannesten lannoitus- ja kastelukokeet 1978-1983 JOKIOINEN 1984 ISSN 0359-7652 .& MAATALOUDEN 7UTKIMUSKESKUS TIEDOTE 21/84

Lisätiedot

ProAgria Oulun, ProAgria Lapin ja ProAgria Kainuun lausuntoon Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma luonnokseen

ProAgria Oulun, ProAgria Lapin ja ProAgria Kainuun lausuntoon Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma luonnokseen 20.6.2013 Liite ProAgria Oulun, ProAgria Lapin ja ProAgria Kainuun lausuntoon Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 luonnokseen LIITE NURMEN LANNOITUSSUOSITUSTYÖRYHMÄN RAPORTTIIN 19.10.2012

Lisätiedot

Terve satokasvi parempi ravinteiden hyödyntäminen

Terve satokasvi parempi ravinteiden hyödyntäminen Terve satokasvi parempi ravinteiden hyödyntäminen MATO-seminaari 7.2.2018 Marja Jalli, Erja Huusela-Veistola marja.jalli@luke.fi Mukana: Luke Bayer Crop Science Hankkija Oy Helsingin Yliopisto Yara Suomi

Lisätiedot

Kasvianalyysin tuloksia. Kesä/2013

Kasvianalyysin tuloksia. Kesä/2013 Kasvianalyysin tuloksia Kesä/2013 Tasapainoinen lannoitus? Kasvi tuottaa satoa vain sen verran kuin vähiten tarjolla olevaa ravinnetta (kasvutekijää) riittää sadon muodostukseen Kasvi ottaa ravinteet maasta

Lisätiedot

Calciprill-kalkki - vaikutus maan happamuuteen ja satoon ohralla ja timoteinurmella kasvukaudella 2013

Calciprill-kalkki - vaikutus maan happamuuteen ja satoon ohralla ja timoteinurmella kasvukaudella 2013 Calciprill-kalkki - vaikutus maan happamuuteen ja satoon ohralla ja timoteinurmella kasvukaudella 2013 Merja Högnäsbacka MTT Ylistaro Alapääntie 104 61400 Ylistaro +358 29 531 7247 merja.hognasbacka@mtt.fi

Lisätiedot

Viljo -lannoitteet Hämeenlinna Jukka Kivelä. Helsingin yliopisto Maataloustieteiden laitos, Ekosovellus tmi

Viljo -lannoitteet Hämeenlinna Jukka Kivelä. Helsingin yliopisto Maataloustieteiden laitos, Ekosovellus tmi Viljo -lannoitteet 9.12.2016 Hämeenlinna Jukka Kivelä Helsingin yliopisto Maataloustieteiden laitos, Ekosovellus tmi Viljo lannoituksesta Lanta lannoitteena Viljon raaka-aineet Lihaluujauhon käytön ehdot

Lisätiedot

Rukiiseen kannattaa panostaa. Simo Ylä-Uotila

Rukiiseen kannattaa panostaa. Simo Ylä-Uotila Rukiiseen kannattaa panostaa Simo Ylä-Uotila Syysviljojen ravinteidenotto syksyllä 2014 30.10.2014 30.10.2014 30.10.2014 Syysohra 868 kg ka/ha BBCH 22-23 Ruis 788 kg ka/ha BBCH 24-25 Syysvehnä 600 kg ka/ha

Lisätiedot

Lisälannoitus kasvukaudella

Lisälannoitus kasvukaudella Lisälannoitus kasvukaudella Kuivina kasvukausina typen hyötysuhde jää alhaiseksi. Rehevinä kasvukausina typenpuute voi rajoittaa satoa ja valkuaista. Liika typpi altistaa laolle. Yleisen kasvukunnon kannalta

Lisätiedot

Perusparannukset ja ravinnetase suomalaisessa peltoviljelyssä

Perusparannukset ja ravinnetase suomalaisessa peltoviljelyssä Perusparannukset ja ravinnetase suomalaisessa peltoviljelyssä Yhteistyötahot / työryhmän jäsenet: Helena Äijö, Salaojituksen tutkimusyhdistys ry/salaojayhdistys ry Sami Ovaska ja Eero Liski, Luke Maija

Lisätiedot

Tasapainoinen lannoitus. 2/2012 A Kerminen

Tasapainoinen lannoitus. 2/2012 A Kerminen Tasapainoinen lannoitus viljat ja öljykasvit 2/2012 A Kerminen Typpi lisää satoa ja valkuaista 9000 8000 7000 6000 5000 Kevätvehnän typpilannoitus sato ja valkuais-% 14 13 12 11 Typen puutteessa kasvi

Lisätiedot

Ajankohtaisia tutkimustuloksia ja -aiheita NURMESTA

Ajankohtaisia tutkimustuloksia ja -aiheita NURMESTA Ajankohtaisia tutkimustuloksia ja -aiheita NURMESTA Raija Suomela 23.4.2013 Raija Suomela Nurmesta Satoa Perustaminen Korjuustrategia Kasvilajit ja lajikkeet Täystiheä kasvusto Lannoitus Karjanlanta ja

Lisätiedot

Biokaasulaitosten lannoitevalmisteet lannoitteena. Tapio Salo, MTT 07.11.2011 Baltic Compass Hyötylanta Biovirta

Biokaasulaitosten lannoitevalmisteet lannoitteena. Tapio Salo, MTT 07.11.2011 Baltic Compass Hyötylanta Biovirta Biokaasulaitosten lannoitevalmisteet lannoitteena Tapio Salo, MTT 07.11.2011 Baltic Compass Hyötylanta Biovirta Lainsäädäntö ja ympäristötuki Nitraattiasetus maksimi N 170 kg/ha/kalenterivuonna Lannoitevalmistelaki

Lisätiedot

Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus Yara Suomi

Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus Yara Suomi Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus Yara Suomi Typpilannoitus, kevät 2015 Lohkon multavuus määrää lähtötason Satotasokorjaukset aiempaa korkeampia, uusi

Lisätiedot

Reijo Käki Luomuasiantuntija

Reijo Käki Luomuasiantuntija 7.12.2017 Reijo Käki Luomuasiantuntija Kasvuston typpipitoisuus maahan muokatessa kasvuston palkokasveja 20-25 % palkokasveja 50% palkokasveja 75-80% puhdas palkokasvi typpipitoisuus 20 N kg/tonni 24 N

Lisätiedot

Ravinteiden käytöntehokkuus kasvintuotannossa

Ravinteiden käytöntehokkuus kasvintuotannossa Ravinteiden käytöntehokkuus kasvintuotannossa Ari Rajala Luke, Luonnonvarakeskus Luonnonvarat ja biotuotanto-yksikkö Tuotantojärjestelmät Ravinteiden käytöntehokkuus: tuloksia eri kokeista Ohralajikkeiden

Lisätiedot

Mädätteen: Lannoitusmäärän vaikutus satotasoon Levitysmenetelmän vaikutus satotasoon Lannoitusvaikutus verrattuna naudan lietelantaan Niittonurmen

Mädätteen: Lannoitusmäärän vaikutus satotasoon Levitysmenetelmän vaikutus satotasoon Lannoitusvaikutus verrattuna naudan lietelantaan Niittonurmen Mädätteen: Lannoitusmäärän vaikutus satotasoon Levitysmenetelmän vaikutus satotasoon Lannoitusvaikutus verrattuna naudan lietelantaan Niittonurmen hygieeninen laatu Säilörehun säilönnällinen ja ruokinnallinen

Lisätiedot

Kokemuksia orgaanisten lannoitteiden käytöstä E-Pohjanmaalla. Merja Högnäsbacka ILMASE, Ylistaro

Kokemuksia orgaanisten lannoitteiden käytöstä E-Pohjanmaalla. Merja Högnäsbacka ILMASE, Ylistaro Kokemuksia orgaanisten lannoitteiden käytöstä E-Pohjanmaalla Merja Högnäsbacka 21.3.2013 ILMASE, Ylistaro Yhdyskuntajäteperäiset orgaaniset lannoitevalmisteet ravinnelähteenä SMK => Stormossenin maanparannuskomposti

Lisätiedot

Karjanlannan syyslevitys typen näkökulmasta

Karjanlannan syyslevitys typen näkökulmasta Kuva P. Kurki Karjanlannan syyslevitys typen näkökulmasta Päivi Kurki Luonnonvarakeskus Luke Ravinnepiika-hankkeen kevätinfo 16.3.2016 Mikkeli https://etela-savo.proagria.fi/hankkeet/ravinnepiika-6041

Lisätiedot

Turvemaiden viljelyn vesistövaikutuksista - huuhtoutumis- ja lysimetrikentiltä saatuja tuloksia

Turvemaiden viljelyn vesistövaikutuksista - huuhtoutumis- ja lysimetrikentiltä saatuja tuloksia Turvemaiden viljelyn vesistövaikutuksista - huuhtoutumis- ja lysimetrikentiltä saatuja tuloksia Merja Myllys MTT Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Suoseuran seminaari 17.10.2012 Turvepeltojen

Lisätiedot

MTK Rokua Ilkka Mustonen puh Yara Suomi Oy

MTK Rokua Ilkka Mustonen puh Yara Suomi Oy MTK Rokua 8.10.2018 Ilkka Mustonen puh. 0500-387724 Yara Suomi Oy Sisältö Yara lyhyesti Yara Suomessa Katsaus erilaisiin kasvukausiin ja lannoituksen merkitys YaraVita lehtilannoitus My Yara työkalut ja

Lisätiedot

Maanviljelyä vai ryöstöviljelyä? Peltomaan hiilensidonnan mahdollisuudet

Maanviljelyä vai ryöstöviljelyä? Peltomaan hiilensidonnan mahdollisuudet Maanviljelyä vai ryöstöviljelyä? Peltomaan hiilensidonnan mahdollisuudet Tuomas Mattila Suomen ympäristökeskus SYKE Kansalaisinfo, Eduskuntatalo 28.11.2018 Miten tähän päästiin? 2 Maanviljelyn kehityskulku

Lisätiedot

Nurmipalkokasveja viljelyyn ja laidunnukseen Pohjois-Pohjanmaalle

Nurmipalkokasveja viljelyyn ja laidunnukseen Pohjois-Pohjanmaalle Nurmipalkokasveja viljelyyn ja laidunnukseen Pohjois-Pohjanmaalle Marika Laurila, Arto Huuskonen ja Sirkka Luoma Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus, Tutkimusasemantie

Lisätiedot

Sokerijuurikas ja ravinteet 14.-15.4.2016. Susanna Muurinen

Sokerijuurikas ja ravinteet 14.-15.4.2016. Susanna Muurinen Sokerijuurikas ja ravinteet 14.-15.4.2016 Susanna Muurinen Pääravinteet N-typpi P-fosfori K-kalium Ca-kalsium Mg-magnesium Na-natrium S-rikki Pääravinteiden otto 50-500 kg ha -1 Hivenravinteet B- boori

Lisätiedot

Tutkimukseen pohjautuvaa tietoisuutta ja tekoja maataloudessa:

Tutkimukseen pohjautuvaa tietoisuutta ja tekoja maataloudessa: Tutkimukseen pohjautuvaa tietoisuutta ja tekoja maataloudessa: Liisa Pietola ympäristöjohtaja Itämerihaasteen valtakunnalllinen seminaari 23.11.2012, Helsingin kaupungintalo Maatalouden rooli vesien ravinnekuormittajana

Lisätiedot

MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS MAANTUTKIMUSLAITOS. Tiedote N:o

MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS MAANTUTKIMUSLAITOS. Tiedote N:o MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS MAANTUTKIMUSLAITOS Tiedote N:o 10 1980 VILJAVUUSTUTKIMUKSEN TULKINNAN JA NOUSEVIEN FOSFORI- JA KALIUMMÄÄRIEN KOKEIDEN TULOSTEN VERTAILU Jouko Sippola Maatalouden tutkimuskeskus

Lisätiedot

SataVarMa-hankkeen Syyshoitokokeiden tuloksia Marja Rantanen. Luonnonvarakeskus

SataVarMa-hankkeen Syyshoitokokeiden tuloksia Marja Rantanen. Luonnonvarakeskus SataVarMa-hankkeen Syyshoitokokeiden tuloksia Marja Rantanen SataVarMa Mansikanviljelyn kilpailukyvyn parantaminen Lounais-Suomessa Marja Tuononen, Minna Pohjola ProAgria Länsi-Suomi Saila Karhu, Marja

Lisätiedot

Kuva 1. Vasemmalla multausyksiköllä varustettu lietevaunu ja oikealla letkulevitin.

Kuva 1. Vasemmalla multausyksiköllä varustettu lietevaunu ja oikealla letkulevitin. Sivu 1 / 6 Karjanlannan ravinnevarastosta arvokas sijoitus nurmeen Päivi Kurki ja Ritva Valo, MTT Kasvintuotannon tutkimus Lönnrotinkatu 5, 50100 Mikkeli, etunimi.sukunimi@mtt.fi Kokeen tarkoitus ja toteutus

Lisätiedot

Luomutuotteiden elinkaariarviointi. Taija Sinkko ja Merja Saarinen MTT, Kestävä biotalous SustFoodChoice hankkeen loppuseminaari 5.5.

Luomutuotteiden elinkaariarviointi. Taija Sinkko ja Merja Saarinen MTT, Kestävä biotalous SustFoodChoice hankkeen loppuseminaari 5.5. Luomutuotteiden elinkaariarviointi Taija Sinkko ja Merja Saarinen MTT, Kestävä biotalous SustFoodChoice hankkeen loppuseminaari 5.5.2014 Sisältö Luomun elinkaariarviointi Erot tavanomaiseen viljelyyn verrattuna

Lisätiedot

Pellon kasvukunto ja ravinteet tehokkaasti käyttöön. Anne Kerminen Yara Suomi

Pellon kasvukunto ja ravinteet tehokkaasti käyttöön. Anne Kerminen Yara Suomi Pellon kasvukunto ja ravinteet tehokkaasti käyttöön Anne Kerminen Yara Suomi Maan rakenteen merkitys - kasvi on kasvupaikkansa vanki Hyvän sadon tekijät on pinnan alla Maaperän Rakenteelliset ominaisuudet

Lisätiedot