Mangaani porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mangaani porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)"

Transkriptio

1 Mangaani porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

2 Mangaani (Mn) Tyydyttävä Juurikasmaiden Mn-pitoisuudet Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Hämeessä vuosina Viljavuusarvosta ei varmasti pysty kertomaan etukäteen juurikkaan Mn puutteesta.

3 Mangaani (Mn) Kirjallisuuslähteiden mukaan riittävä mangaanipitoisuus juurikkaan lehdissä vaihtelee mg Mn kg -1 välillä. Puutosoireita juurikkaalla voi esiintyä, jos pitoisuus lehdissä on noin mg Mn kg -1 tai alle. SjT:n kokeissa Mn-pitoisuudet lehdissä vaihtelivat välillä mg Mn kg -1 ka. Vuoden 2013 viljelijöiden pellolta otetuissa kasvustonäytteissä pitoisuudet olivat jopa 550 mg Mn kg -1 ka.

4 Mangaani (Mn) Kokeissa Mn-lannoitukselle on saatu vastetta vain puutosoireisissa kasvustoissa. Mn-lannoitus on tehtävä vuosittain lohkoilla, joilla puutosta esiintyy herkästi. Mn-lannoitus annetaan joko sijoituslannoituksena tai lehtiruiskutuksena Muilla ravinteilla vaikutusta lehtien Mn-pitoisuuteen Pitoisuutta nostavat: Rikki Ammonium Kalium Fosfori Natrium Mn-puutosoireita voivat lisätä maan korkea: Rauta Kupari tai sinkkipitoisuus

5 Mangaani (Mn) Kuivuus: Aikaisin keväällä kuivuuden aikaan voi esiintyä lehdissä puutosoireita Kylmyys: Oireita voi esiintyä myös, jos maa on keväällä kylmä ja märkä. ph: ph:n nosto kalkituksella vähentää kasville käyttökelpoisen Mn-saantia ja voi aiheuttaa puutosoireita. Orgaanisen aineksen runsas määrä maassa heikentää Mn saantia Kasvuvaihe: Oireet esiintyvät yleensä keväästä kesään, myöhemmin syksyllä kasvuston tilanne korjaantuu

6 Viljavuustiedot koealueilta maalaji HeS He HeS ph Ca K P Mg Na Mn B Cu Zn

7 Mn- kokeen koejäsenet N P K Mn B *Kontrolli 1 (NPK ei hiveniä) Kontrolli 2 (Kasvun Hiven NK +P) Mn DDP 0,4 kg/ha** Mn DDP 0,8 kg/ha** Mn DDP 1,2 kg/ha** Mn DDP 5 kg/ha** Mantrac 2 l/ha x Mantrac 1 l/ha Mantrac 1 l/ha + Bortrac 1 l/ha * Pohjalannoitus myös muille käsittelyille **WolfTrac DDP pulveria, jota lisättiin peruslannoitteen joukkoon

8 Mn- kokeen koejäsenet N P K Mn B Zn Mg *Kontrolli 1 (NPK ei hiveniä+k) Kontrolli (Hiven Y2) Mn lisäys 1.2 kg/ha Mn lisäys 2.4 kg/ha Mn lisäys 3.6 kg/ha Mn lisäys 9.1 kg/ha Mn Mn 1.2, B Mn 1.2, B 1, Zn Mn 1.2, B 1, Zn 0.5, Mg Mantrac 2 l/ha Mantrac 1 l/ha + Bortrac 1 +1 l/ha Mantrac + Bortrac+Zintrac 1l/ha Mantrac + Bortrac+Zintrac+ Magtrac 4l/ha * ruutujen pohjalannoitus

9 Mn- kokeen koejäsenet N P K Mn B Zn Mg *Kontrolli 1 (NPK ei hiveniä+k) Kontrolli (Hiven Y2) Mn lisäys 1.2 kg/ha Mn lisäys 2.4 kg/ha Mn lisäys 9.1 kg/ha Mn lisäys 15.2 kg/ha Mn 1.2, B Mn 1.2, B 1, Zn Mn 1.2, B 1, Zn 0.5, Mg Mantrac 2 l/ha Mantrac + Bortrac 1 l/ha +1 l/ha Mantrac + Bortrac+Zintrac 1 l/ha Mantrac + Bortrac+Zintrac+ Magtrac 4l/ha Maddox (ei hiveniä) siemenkäsittely Maddox (Micro1) siemenkäsittely Maddox (Micro 2) siemenkäsittely

10 SPAD 2014 Kasvustoruiskutukset tehty ja

11 SPAD 2015 Kasvustoruiskutus tehty

12 SPAD 2016 Kasvustoruiskutus tehty

13 Mn-pitoisuus lehdissä 2014 Ennen juurikkaan nostoa ( ) kerättyjen lehtinäytteiden Mn-pitoisuus ja lehdissä oleva Mn-määrä (kg/ha).

14 Mn-pitoisuus lehdissä 2015 Mn-pitoisuus lehdissä ennen nostoa.

15 Mn-pitoisuus lehdissä 2016 Mangaanipitoisuus lehdissä Näytteet kerätty ennen nostoja.

16 Mn liikkuvuus lehdissä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0,5 0 Mn mg/kasvin lehdet Mantrac 2l/ha 2x Mantrac 1l/ha Mantrac 1l/ha+ Bortrac 1l/ha Vanhat Uudet Ruiskutus Mangaani ei liiku lehtien välillä, mutta lehdistä juureen kylläkin.

17 Satotuloksia 2014 Juurisato kg/ha Sokeri % Amino- N K Na Kontrolli (ei hiveniä) Kontrolli (Hiven NK) Mn lisäys 0,4 kg/ha Mn lisäys 0,8 kg/ha Mn lisäys 1,2 kg/ha Mn lisäys 5 kg/ha Mantrac 2l/ha x Mantrac 1l/ha Mantrac 1l/ha + Bortrac 1l/ha p-arvo SE Satotuloksia vuodelta 2014.

18 Satotuloksia 2015 Juurisato kg/ha Sokeri % Sokeri sato kg/ha Amino N K Na Kontrolli (ei hiveniä)) Kontrolli (Hiven Y2) Mn 1.2 kg/ha Mn 1.2, B Mn 1.2, B 1, Zn Mn 1.2, B 1, Zn 0.5, Mg Mantrac 2 l/ha Mantrac 1 l/ha + Bortrac 1 +1 l/ha Mantrac + Bortrac+Zintrac 1l/ha Mantrac + Bortrac+Zintrac+ Magtrac 4l/ha Mn DDP 1.2 kg/ha Mn DDP 2.4 kg/ha Mn DDP 3.6 kg/ha Mn DDP 9.1 kg/ha p-arvo *** ns SE

19 Satotuloksia 2015

20 Satotuloksia 2016 Juuri sato kg/ha Sokeri % Sokeri sato kg/ha Amino-N K Na Kontrolli (ilman hiveniä) Kontrolli (nykyinen käytäntö) Mn lisäys 1.2 kg/ha Mn lisäys 2.4 kg/ha Mn lisäys 9.09 kg/ha Mn lisäys 15.2 kg/ha Mn 1.2, B 1 kg/ha Mn 1.2, B 1, Zn 0.5 kg/ha Mn 1.2, B 1, Zn 0.5, Mg 1.5 kg/ha Mantrac kerran 2l/ha Mantrac 1l/ha + Bortrac 1 l/ha Mantrac 1l/ha +Bortrac 1l/ha+Zintrac 1l/ha Mantrac 1l/ha +Bortrac 1l/ha+Zintrac 1l/ha + Magtrac 4l/ha Maddox (ilman hiveniä) Maddox (Micro 1) Maddox (Micro2) p-arvo S.E

21 Satotuloksia 2016

22 Yhteenveto Vaikka mangaanikokeiden viljavuusarvojen mangaanipitoisuus oli luokassa huononlainen välttävä, selviä puutosoireita ei esiintynyt kasvustossa yhtenäkään koevuonna koealueella Kokeissa lehtien mangaanipitoisuus oli kaikkina koevuosina hyvä, eivätkä kasvit senkään perusteella kärsineet mangaanin puutoksesta Yleisesti juurikkaalla käytetyt hivenpitoisetlannoitteet, sisältävät riittävästi mangaania juurikkaan tarpeisiin Lisälannoitusta tarvitaan vain, mikäli lohkolla esiintyy kasvustossa selvää mangaanin puutosta Mikäli lohkoilla esiintyy puutosoireita, on syytä varautua mangaanilannoituksen tarkennukseen (lisäykseen) kyseisellä lohkolla tulevaisuudessakin Mangaani puutosoireita on syytä ruveta tarkkailemaan jo varhaisessa vaiheessa (juurikkaan ollessa 2-4 lehtiasteella)

Boori porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Boori porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Boori porraskokeen tuloksia 2014-2016 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Boori (B) Suomen juurikasmaiden booritilanne Tyydyttävä Juurikasmaiden booripitoisuudet vuosina 2002-2012 Varsinais-Suomessa,

Lisätiedot

Sokerijuurikas ja ravinteet 14.-15.4.2016. Susanna Muurinen

Sokerijuurikas ja ravinteet 14.-15.4.2016. Susanna Muurinen Sokerijuurikas ja ravinteet 14.-15.4.2016 Susanna Muurinen Pääravinteet N-typpi P-fosfori K-kalium Ca-kalsium Mg-magnesium Na-natrium S-rikki Pääravinteiden otto 50-500 kg ha -1 Hivenravinteet B- boori

Lisätiedot

Lehtilannoitekokeet Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Lehtilannoitekokeet Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Lehtilannoitekokeet 2014-2016 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) HtS, m ph 6.4 Ca 3900 K 253 P 10 Mg 248 Na 44 Mn 9 Huononlainen B 1.4 Hyvä Koevuosi 2014 Lajike: Diana KWS Ruudun koko: 8m X 2m Siemenetäisyys:

Lisätiedot

Kalium porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Kalium porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Kalium porraskokeen tuloksia 2013-2016 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Maaperän Kalium-pitoisuus Vuoden 2012 yhteenvedosta voidaan todeta, että juurikasmaiden kaliumin (K) määrä on karkean arvion

Lisätiedot

Sokerijuurikkaan lannoitus. Aleksi Simula

Sokerijuurikkaan lannoitus. Aleksi Simula Sokerijuurikkaan lannoitus Aleksi Simula Sisältö: Sokerijuurikkaan lannoitusohjelmat Kevätlannoitus Lehtilannoitus Muut kasvukauden täydennykset Yara Megalab kasvianalyysi Lannoitustarve juurikkaalla Typpi:

Lisätiedot

Lannoitus ja Laatu. Susanna Muurinen Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus

Lannoitus ja Laatu. Susanna Muurinen Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus Lannoitus ja Laatu Susanna Muurinen Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus Miten hyödynnät laatutietoja lannoituksessa? Puhtaus Sokeri K Na Amino-N % % 91.5 16.3 4.77.32 12 93.1 17.5 4.48.26 8 lannoite typen

Lisätiedot

MegaLab tuloksia 2017

MegaLab tuloksia 2017 MegaLab tuloksia 2017 Näytteet Kesällä 2017 Sucros ja Yara tarjosivat juurikkaan viljelijöille mahdollisuuden toimittaa analysoitavaksi yhden lehtinäytteen Näytteet kerättiin kesä heinäkuun vaihteessa.

Lisätiedot

Rukiiseen kannattaa panostaa. Simo Ylä-Uotila

Rukiiseen kannattaa panostaa. Simo Ylä-Uotila Rukiiseen kannattaa panostaa Simo Ylä-Uotila Syysviljojen ravinteidenotto syksyllä 2014 30.10.2014 30.10.2014 30.10.2014 Syysohra 868 kg ka/ha BBCH 22-23 Ruis 788 kg ka/ha BBCH 24-25 Syysvehnä 600 kg ka/ha

Lisätiedot

Typpi porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Typpi porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Typpi porraskokeen tuloksia 213-216 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Mihin juurikas tarvitsee typpeä? - Lehtivihreän määrä kasvaa - Lehtiala kasvaa - Kasvin yleinen elinvoima / lehtialan kesto kasvaa

Lisätiedot

Starttifosforikokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Starttifosforikokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Starttifosforikokeen tuloksia 2012-2016 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Juurisato t/ha Juurisato t/ha Juurisato t/ha Juurisato t/ha Juurisadon muutos eri viljavuusluokissa Tyydyttävä P-luku alle

Lisätiedot

Tasapainoinen lannoitus. 2/2012 A Kerminen

Tasapainoinen lannoitus. 2/2012 A Kerminen Tasapainoinen lannoitus viljat ja öljykasvit 2/2012 A Kerminen Typpi lisää satoa ja valkuaista 9000 8000 7000 6000 5000 Kevätvehnän typpilannoitus sato ja valkuais-% 14 13 12 11 Typen puutteessa kasvi

Lisätiedot

Kasvuohjelmaseminaari

Kasvuohjelmaseminaari Kasvuohjelmaseminaari Hämeenlinna Pekka Lipsanen Kevätvehnän typpilannoitusoptimit Rapsin lannoitusoptimi Pelkkä typpi ei riitä hyvään satoon Tasapainoisesti lannoitettu rapsi : Tuotti 800 kg suuremman

Lisätiedot

Rikinpuute AK

Rikinpuute AK Rikkilannoitus Rikinpuute Rikin puutosoireet näkyvät ensimmäisenä nuorimmissa lehdissä. Ne ovat normaalia vaaleampia vähentyneen lehtivihreän muodostumisen takia. Rikin puute vaikeuttaa kasvin typen ottoa.

Lisätiedot

Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus Yara Suomi

Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus Yara Suomi Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus Yara Suomi Typpilannoitus, kevät 2015 Lohkon multavuus määrää lähtötason Satotasokorjaukset aiempaa korkeampia, uusi

Lisätiedot

Kalkituksen merkitys sokerijuurikkaalle. Sakari Malmilehto, SjT

Kalkituksen merkitys sokerijuurikkaalle. Sakari Malmilehto, SjT Kalkituksen merkitys sokerijuurikkaalle Miksi kalkitaan? Suomessa luontaisesti happamat maat Sokerijuurikkaalla heikko happamuuden sietokyky Uudet lajikkeet vaativat korkean ph:n pystyäkseen toteuttamaan

Lisätiedot

Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus. Yara Suomi

Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus. Yara Suomi Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus Yara Suomi Typpilannoitus, kevät 2015 Lohkon multavuus määrää lähtötason Satotasokorjaukset aiempaa korkeampia, uusi

Lisätiedot

Agrimarketin VILJAILTA Hiitteenharju, Harjavalta YaraVita- hivenravinneratkaisut kasvukaudelle

Agrimarketin VILJAILTA Hiitteenharju, Harjavalta YaraVita- hivenravinneratkaisut kasvukaudelle Agrimarketin VILJAILTA Hiitteenharju, Harjavalta 13.3.2013 YaraVita- hivenravinneratkaisut kasvukaudelle Yara Suomi Oy Antti Pakkanen 18.3.2013 Kasvuohjelma 1 YaraVita TM Gramitrel Ravinnesisältö: Typpi

Lisätiedot

Nurmen lannoitusohjelmat

Nurmen lannoitusohjelmat Laadukas nurmi hevostalouden perusta - Näin onnistut Yaran resepteillä Minna Toivakka, MMM Kehityspäällikkö Yara Suomi Nurmen lannoitusohjelmat Minna Toivakka Celebration Hoss Nurmen merkitys hevostaloudelle

Lisätiedot

VILJAVUUSTUTKIMUS s-posti: neuvonta@viljavuuspalvelu.fi Päivämäärä Asiakasnro Tutkimusnro

VILJAVUUSTUTKIMUS s-posti: neuvonta@viljavuuspalvelu.fi Päivämäärä Asiakasnro Tutkimusnro 1/8 Näytteen numero 1 2 3 4 5 6 7 Peruslohkotunnus 754-07722- 19 754-07334- 19 Pintamaan maalaji a) HeS HeS HeS HeS HsS HsS HeS Multavuus a) rm rm rm rm rm rm rm 0,8 1,0 0,7 0,5 0,4 0,6 0,5 Happamuus ph

Lisätiedot

Puhtia kasvuun kalkituksesta, luomuhyväksytyt täydennyslannoitteet. Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi Hollola

Puhtia kasvuun kalkituksesta, luomuhyväksytyt täydennyslannoitteet. Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi Hollola Puhtia kasvuun kalkituksesta, luomuhyväksytyt täydennyslannoitteet Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi Hollola 12.12.2017 LISÄÄ OSAAMISTA, PAREMPI TULOS Elinvoimainen maatilatalous ELINA Liity Facebookissa:

Lisätiedot

Pellon peruskunnon työkalut, ravinteet. Ilkka Mustonen, Yara Suomi Oy

Pellon peruskunnon työkalut, ravinteet. Ilkka Mustonen, Yara Suomi Oy Pellon peruskunnon työkalut, ravinteet Ilkka Mustonen, Yara Suomi Oy Ympäristötukiehtojen ravinnesuositukset kannattaa hyödyntää maksimaalisesti Typpilannoitussuositukset Fosforilannoitusmahdollisuuden

Lisätiedot

Hivenlannoitus viljoilla ja öljykasveilla AK 4/2017

Hivenlannoitus viljoilla ja öljykasveilla AK 4/2017 Hivenlannoitus viljoilla ja öljykasveilla AK 4/2017 % Hivenravinteiden osuus näytteistä 60 50 40 30 Huono - Välttävä Tyydyttävä Hyvä - 20 10 0 Kupari Sinkki Mangaani Boori Lähde: Eurofins/Viljavuuspalvelu

Lisätiedot

Tasapainoinen lannoitus estää ravinnepuutokset. 1/2012 Anne Kerminen

Tasapainoinen lannoitus estää ravinnepuutokset. 1/2012 Anne Kerminen Tasapainoinen lannoitus estää ravinnepuutokset 1/2012 Anne Kerminen Sadon määrällä on merkitystä kotieläintilalla 3500 kg hehtaarisadolla 5500 kg hehtaarisadolla Panostamalla peltoviljelyyn hehtaarin sadolla

Lisätiedot

Ravinteet. Mansikan lannoitus ja kastelu -koulutus Raija Kumpula

Ravinteet. Mansikan lannoitus ja kastelu -koulutus Raija Kumpula Ravinteet Mansikan lannoitus ja kastelu -koulutus 1.11.2017 Raija Kumpula Sivu 1 3.11.2017 sisältö muutama asia kasvin veden ja ravinteiden otosta (edellisviikon aiheet) sivu- ja hivenravinteet ravinteisiin

Lisätiedot

Kaura vaatii ravinteita

Kaura vaatii ravinteita Knowledge grows Kaura vaatii ravinteita Anne Kerminen, Yara Suomi Näin kauraa viljellään Suomessa Viljelijäkysely syksyllä 2016 (320 vastausta) Rehukauraa 55 % ja elintarvikekauraa 54 % Viljelyala 23 ha/tila

Lisätiedot

Lisälannoitus kasvukaudella

Lisälannoitus kasvukaudella Lisälannoitus kasvukaudella Kuivina kasvukausina typen hyötysuhde jää alhaiseksi. Rehevinä kasvukausina typenpuute voi rajoittaa satoa ja valkuaista. Liika typpi altistaa laolle. Yleisen kasvukunnon kannalta

Lisätiedot

Jalostuspäivät, Mikkeli 2012. 17.2.2012 Janne Mäkikalli Viljavuuspalvelu Oy

Jalostuspäivät, Mikkeli 2012. 17.2.2012 Janne Mäkikalli Viljavuuspalvelu Oy Jalostuspäivät, Mikkeli 2012 17.2.2012 Janne Mäkikalli Viljavuuspalvelu Oy Viljavuuspalvelu Oy Viljavuuspalvelu on maatalous ja ympäristölaboratorioanalyysejä äi i l tuottava yritys Pääasiakaskuntana ovat

Lisätiedot

Varautuminen kasvukauteen Asiakkuuspäällikkö Ilkka Mustonen

Varautuminen kasvukauteen Asiakkuuspäällikkö Ilkka Mustonen Varautuminen kasvukauteen 2018 12.2.2018 Asiakkuuspäällikkö Ilkka Mustonen Kasvi ja maa tarvitsevat vuosittain fosforia YaraMilalla ravitset kasvia sekä ylläpidät helposti käyttökelpoista fosforia, jonka

Lisätiedot

Lietelannan käytön strategiat ja täydennys. Nurmen lannoitus ja karjanlanta Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 2013

Lietelannan käytön strategiat ja täydennys. Nurmen lannoitus ja karjanlanta Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 2013 Lietelannan käytön strategiat ja täydennys Nurmen lannoitus ja karjanlanta Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 2013 x 1000 ha Nurmiala maakunnittain v. 2011 100 Nurmiala (x 1000 ha) 90 80 70 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot

Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen. Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy

Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen. Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy Keskimääräinen tilakoko Suomessa 42 ha Sato 8 700 kg/ha = 9 rekkaa Kotkaniemi koe YaraMila Y25 130 kg N/ha (lisää

Lisätiedot

VILJELYSUUNNITELMA 2008

VILJELYSUUNNITELMA 2008 VILJELYSUUITELMA 2008 Sivu 1 14.4.2008 14:48:16 140-08772-32 (32) A Lantalantaus 0,30 ha 0,30 ha urmet (nivuotinen) Laidunnurmi Heinänurmi seos Satotavoite 4000 ry 3.viljelyvuosi Fosforin tasaus Ei -tasausta

Lisätiedot

Pellon kasvukunto ja ravinteet tehokkaasti käyttöön. Anne Kerminen Yara Suomi

Pellon kasvukunto ja ravinteet tehokkaasti käyttöön. Anne Kerminen Yara Suomi Pellon kasvukunto ja ravinteet tehokkaasti käyttöön Anne Kerminen Yara Suomi Maan rakenteen merkitys - kasvi on kasvupaikkansa vanki Hyvän sadon tekijät on pinnan alla Maaperän Rakenteelliset ominaisuudet

Lisätiedot

Oikeanlainen perustamis- ja satovuoden lannoitus tuo selvää sadonlisää

Oikeanlainen perustamis- ja satovuoden lannoitus tuo selvää sadonlisää Oikeanlainen perustamis- ja satovuoden lannoitus tuo selvää sadonlisää Antti Laine ja Merja Högnasbacka MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella keskisato nousuun -seminaari

Lisätiedot

Ympäristöystävällistä tehoviljelyä?

Ympäristöystävällistä tehoviljelyä? Ympäristöystävällistä tehoviljelyä? Kasvinsuojeluseuran ja PesticideLife-hankkeen SYYSPUINTI 2011 Martti Yli-Kleemola Koelohko Koejäsenet KWS Scirocco ja Trappe kevätvehnät 100 kg N /ha typpitasolla lannoitettuna

Lisätiedot

VILJAVUUSTUTKIMUS s-posti: Päivämäärä Asiakasnro Tutkimusnro

VILJAVUUSTUTKIMUS s-posti: Päivämäärä Asiakasnro Tutkimusnro 1/7 Näytteen numero 1 2 3 4 5 6 7 Peruslohkotunnus 04749-48 04757-56 04765-64 04777-76 04778-77 04779-78 04784-83 Nimi A1 A5 B6 KA KB S BB Pintamaan maalaji a) HHt HHt HHt HHt HHt HHt HHt Multavuus a)

Lisätiedot

Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009. LAJIKKEET JA LANNOITUS Elina Virtanen

Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009. LAJIKKEET JA LANNOITUS Elina Virtanen Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009 LAJIKKEET JA LANNOITUS Elina Virtanen Kahta suomalaista ja kahta venäläistä lajiketta verrattiin kenttäkokeissa Karjalan tasavallan tuotanto-olosuhteissa.

Lisätiedot

Rikkatorjuntakoe. Lohko 6, Ohra

Rikkatorjuntakoe. Lohko 6, Ohra Rikkatorjuntakoe Lohko 6, Ohra Yleisselvitys kokeen tarkoituksesta Kokeen tarkoitus on tutkia yksi- ja monivuotisten rikkakasvien esiintymistä sekä runsastumista usean vuoden aikana. Luonnonmukaisessa

Lisätiedot

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Lannoitussuunnittelu. Tuomas Mattila Erikoistutkija & maanviljelijä

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Lannoitussuunnittelu. Tuomas Mattila Erikoistutkija & maanviljelijä LaPaMa Lannoita paremmin -malli Lannoitussuunnittelu Tuomas Mattila Erikoistutkija & maanviljelijä Hyvä lannoitus täydentää kasvin ja maaperän vuorovaikutusta Kasvin ravinnetarve Lohkon ravinnetila Ravinteiden

Lisätiedot

Kasvianalyysin tuloksia. Kesä/2013

Kasvianalyysin tuloksia. Kesä/2013 Kasvianalyysin tuloksia Kesä/2013 Tasapainoinen lannoitus? Kasvi tuottaa satoa vain sen verran kuin vähiten tarjolla olevaa ravinnetta (kasvutekijää) riittää sadon muodostukseen Kasvi ottaa ravinteet maasta

Lisätiedot

Kiertotalouden lannoiteratkaisut Varsinais-Suomeen Sampo Järnefelt

Kiertotalouden lannoiteratkaisut Varsinais-Suomeen Sampo Järnefelt Kiertotalouden lannoiteratkaisut Varsinais-Suomeen 2017 Sampo Järnefelt Mikä Soilfood? 1.7.2016 yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä Hyvän ja huonon pellon ero Satotaso-erot hyvän ja

Lisätiedot

Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon!

Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon! Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon! Hyvinkää 17.3.2011 Raimo Kauppila Kotkaniemen tutkimusasema Yara Suomi Oy Tasapainoinen lannoitus Viljelykasville

Lisätiedot

VILJAVUUSTUTKIMUS. Oulun Kaupunki, Yhdyskunta-ja ympäristöp Maa ja mittaus PL 32/ Solistinkatu 2 90015 OULUN KAUPUNKI. Viljavuustietojen yhteenveto

VILJAVUUSTUTKIMUS. Oulun Kaupunki, Yhdyskunta-ja ympäristöp Maa ja mittaus PL 32/ Solistinkatu 2 90015 OULUN KAUPUNKI. Viljavuustietojen yhteenveto VILJAVUUSTUTKIMUS Sammonkatu 8, Oulu p. 08-5145600 f. 08-33029 Pvm Työ nro As.nro 9.10.2015 3743 22631 Oulun Kaupunki, Yhdyskunta-ja ympäristöp Maa ja mittaus PL 32 Solistinkatu 2 90015 OULUN KAUPUNKI

Lisätiedot

Lannoitus ja siihen vaikuttavat tekijät

Lannoitus ja siihen vaikuttavat tekijät Lannoitus ja siihen vaikuttavat tekijät Kasvun edellytykset Ilmasto Kasvi Lannoitus Vesi Maa/kasvualusta Kasvutekijät Kasvin kasvu ja sadontuotto riippuvat useista kasvutekijöistä Kasvutekijät eivät korvaa

Lisätiedot

METSÄTAIMITARHAPÄIVÄT 2016 KEKKILÄ PROFESSIONAL

METSÄTAIMITARHAPÄIVÄT 2016 KEKKILÄ PROFESSIONAL METSÄTAIMITARHAPÄIVÄT 2016 KEKKILÄ PROFESSIONAL Superex - kastelulannoitteet Vesiliukoiset Superex lannoitteet Puhtaita ja täysin vesiliukoisia ph 4,5-4,8 Kastelusuuttimet pysyvät auki Voidaan sekoittaa

Lisätiedot

Ravinteet tasapainoon lannan ravinnekoostumuksen täydentäminen kasvien tarpeita vastaaviksi

Ravinteet tasapainoon lannan ravinnekoostumuksen täydentäminen kasvien tarpeita vastaaviksi Ravinteet tasapainoon lannan ravinnekoostumuksen täydentäminen kasvien tarpeita vastaaviksi Tuomas J. Mattila Yliopistotutkija Helsingin yliopisto, Ruralia Instituutti Seinäjoki 1.2.2018 Rikalan Säätiö

Lisätiedot

Juha Salopelto. Tonni lisää satoa - 3,7 => 9 - NOS kokeet - Havainnointikaistat

Juha Salopelto. Tonni lisää satoa - 3,7 => 9 - NOS kokeet - Havainnointikaistat Juha Salopelto Tonni lisää satoa - 3,7 => 9 - NOS kokeet - Havainnointikaistat 9 300 Kg /ha NOS kokeiden ka sato 3700-4000 Kg /ha Ohra keskisato 9 300 Kg /ha NOS kokeiden ka sato 200-1000 Kg /ha 3700-4000

Lisätiedot

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Lannoitus prosessina

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Lannoitus prosessina LaPaMa Lannoita paremmin -malli Lannoitus prosessina Tuomas J. Mattila Erikoistutkija, SYKE Maanviljelijä 2019 Sisällys Lannoitus on merkittävä osa tuotantokustannuksista Miten suunnittelet lannoituksen?

Lisätiedot

VILJAVUUSTUTKIMUS. Oulun Kaupunki Tekn.Keskus Leipivaara Anne Uusikatu 26 90100 OULU. Viljavuustietojen yhteenveto. Pvm Työ nro As.

VILJAVUUSTUTKIMUS. Oulun Kaupunki Tekn.Keskus Leipivaara Anne Uusikatu 26 90100 OULU. Viljavuustietojen yhteenveto. Pvm Työ nro As. VILJAVUUSTUTKIMUS Sammonkatu 8, 90570 Oulu p. 08-5145600 f. 08-3113029 Pvm Työ nro As.nro 19.10.2010 73415 13424 Oulun Kaupunki Tekn.Keskus Leipivaara Anne Uusikatu 26 90100 OULU Tilatunnus saapui 05.10.2010

Lisätiedot

Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia. Berner Oy, ViljelijänBerner, Viljelijän Avena Berner

Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia. Berner Oy, ViljelijänBerner, Viljelijän Avena Berner 1 Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Berner Oy, ViljelijänBerner, Viljelijän Avena Berner VILJELIJÄN AVENA BERNER -toimipisteet. 2 Kasvinsuojeluratkaisut vuodelle 2019 on haettu vuodesta 2006

Lisätiedot

Soilfood Hämeessä yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä

Soilfood Hämeessä yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä Soilfood Hämeessä.7.06 yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä . Maaperä on tärkein Kun maaperä on parhaassa mahdollisessa kunnossa, se sitoo hiiltä ja tuottaa suurempia satoja pienemmillä

Lisätiedot

Nurmien lannoitus ravinteiden näkökulma

Nurmien lannoitus ravinteiden näkökulma Nurmesta Tulosta -hanke Nurmien lannoitus ravinteiden näkökulma Nurmex-tietoisku 12 Marita Jääskeläinen Ravinnepoistuma nurmella Heinänurmen ravinnepoistuma eri satotasoilla Sadossa poistuvat ravinteet

Lisätiedot

VILJAVUUSTUTKIMUS. Oja Hannu. Tulospalvelu Käyttäjätunnus: 30412 Salasana: Oja Hannu. Valtakatu 4, PL 29 84101 YLIVIESKA. Viljavuustietojen yhteenveto

VILJAVUUSTUTKIMUS. Oja Hannu. Tulospalvelu Käyttäjätunnus: 30412 Salasana: Oja Hannu. Valtakatu 4, PL 29 84101 YLIVIESKA. Viljavuustietojen yhteenveto VILJAVUUSTUTKIMUS Sammonkatu 8, Oulu p. 08-5145600 f. 08-3113029 Pvm Työ nro As.nro 1.08.2013 96975 30412 Oja Hannu Valtakatu 4, PL 29 84101 YLIVIESKA Tulospalvelu Käyttäjätunnus: 30412 Salasana: Oja Hannu

Lisätiedot

NURMIPÄIVÄ Pellot Tuottamaan-hanke Liperi 25.5.2012. Päivi Kurki ja Ritva Valo MTT Mikkeli

NURMIPÄIVÄ Pellot Tuottamaan-hanke Liperi 25.5.2012. Päivi Kurki ja Ritva Valo MTT Mikkeli NURMIPÄIVÄ Pellot Tuottamaan-hanke Liperi 25.5.2012 Päivi Kurki ja Ritva Valo MTT Mikkeli 29.5.2012 Nurmen tiheys 50%. Neljännen vuoden nurmi. Tiheys on kasvuston osuus % pinta-alasta. Kuva MTT Mikkeli.

Lisätiedot

Mansikan fosforilannoitus ja mykorritsat

Mansikan fosforilannoitus ja mykorritsat Mansikan fosforilannoitus ja mykorritsat Kalle Hoppula, Kati Hoppula ja Anu Räty, Luke Sotkamo Juho Hautsalo, Luke Laukaa Mikkeli 3.11.2017 Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus Ympäristökorvausehdot: Todellisuus

Lisätiedot

Sinimailasen viljely viljelijän kokemuksia

Sinimailasen viljely viljelijän kokemuksia Tehoa kotoiseen valkuaisruokintaan ja laiduntamiseen seminaari 20-21.2.2013 Leppävirta Sinimailasen viljely viljelijän kokemuksia Antti Ilomäki Ilomäen tila Jämsä 20.2.2013 Tausta Palkokasvien viljelyä

Lisätiedot

Maan kasvukunto, lannoitus ja orgaaniset ravinteet. Jyväskylä

Maan kasvukunto, lannoitus ja orgaaniset ravinteet. Jyväskylä Maan kasvukunto, lannoitus ja orgaaniset ravinteet Jyväskylä 7.12.2017 Kierrätetyt ravinteet 2016 Ravinnelietteistä ja -kuiduista sekä Maanparannuslannoksista 280 t typpeä 80 t fosforia 60 t kaliumia 100

Lisätiedot

Calciprill-kalkki - vaikutus maan happamuuteen ja satoon ohralla ja timoteinurmella kasvukaudella 2013

Calciprill-kalkki - vaikutus maan happamuuteen ja satoon ohralla ja timoteinurmella kasvukaudella 2013 Calciprill-kalkki - vaikutus maan happamuuteen ja satoon ohralla ja timoteinurmella kasvukaudella 2013 Merja Högnäsbacka MTT Ylistaro Alapääntie 104 61400 Ylistaro +358 29 531 7247 merja.hognasbacka@mtt.fi

Lisätiedot

Vihannesten lannoitustutkimus Lukessa v

Vihannesten lannoitustutkimus Lukessa v Vihannesten lannoitustutkimus Lukessa v. 2014-2016 Vihannesviljelypäivä, Laitila 27.1.2016 Terhi Suojala-Ahlfors Luonnonvarakeskus, Piikkiö terhi.suojala-ahlfors@luke.fi Taustalla Tiedon puute: vihanneksilta

Lisätiedot

Heinäseminaari, Jyväskylä Päivi Näkki Viljavuuspalvelu Oy

Heinäseminaari, Jyväskylä Päivi Näkki Viljavuuspalvelu Oy Heinäseminaari, Jyväskylä 2012 27.10.2012 Päivi Näkki Viljavuuspalvelu Oy Keskimääräinen happamuus ja ravinteisuus 2006-2010 2005-2009 Luonnonmukainen viljely Suure Yksikkö Arvo Viljavuusluokka Arvo

Lisätiedot

Miten huippusadot tuotetaan? Anne Kerminen

Miten huippusadot tuotetaan? Anne Kerminen Miten huippusadot tuotetaan? Anne Kerminen Mikä on viljalla hyvä satotaso? Miten satotasoa voi nostaa? 2 Guinness record Vehnää 16 791 kg/ha 3 1. Maximizing yield potential. 2. Protecting yield potential.

Lisätiedot

Akselipainotutkimus SjT

Akselipainotutkimus SjT Akselipainotutkimus 2000-2004 SjT Projektin toteutus: Maaperämittaukset Tarkoituksena oli seurata maan tuotantokunnon tilaa, kun käytössä oli 1-tai 6-rivinen nostokone Vuosien 2000-2005 välisenä aikana

Lisätiedot

Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen

Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen 1 Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen VILJELIJÄN AVENA BERNER -toimipisteet. 2 Kasvinsuojeluratkaisut vuodelle 2019 on haettu vuodesta 2006 lähtien Rikkakasviaineita on nykyään hyvin

Lisätiedot

Havaintokoe 2010 Kevätvehnän aluskasvikoe 1 (Vihti)

Havaintokoe 2010 Kevätvehnän aluskasvikoe 1 (Vihti) Kevätvehnän aluskasvikoe Päivitetty 4.7..2013 Havaintokokeessa seurataan kevätvehnän aluskasvin vaikutusta maan kasvukuntoon, pääkasvin sadon määrään ja laatuun sekä maan liukoisen typen pitoisuuteen.

Lisätiedot

Kasvien ravinteiden otto, sadon ravinteet ja sadon määrän arviointi

Kasvien ravinteiden otto, sadon ravinteet ja sadon määrän arviointi Netta Junnola ProAgria Etelä-Suomi Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Kasvien ravinteiden otto, sadon ravinteet ja sadon määrän arviointi Kasvien ravinteiden otto Tapahtuu ilman ja maan kautta Ilmasta

Lisätiedot

Typestä jää hyödyntämättä 30 %, kun ph on 6,2 sijasta 5,8

Typestä jää hyödyntämättä 30 %, kun ph on 6,2 sijasta 5,8 1 KALKITUS Typestä jää hyödyntämättä 30 %, kun ph on 6,2 sijasta 5,8 50 hehtaarin tilalla Ohran N- lannoitus 90 kg/ha 30 kg/ha typpestä menee hukkaan. Lannoitetta jää hyödyntämättä 6500 kg (10suursäkkiä)

Lisätiedot

Karjanlannan käyttö nurmelle

Karjanlannan käyttö nurmelle Karjanlannan käyttö nurmelle Lantalaji Naudan kuivekelanta Naudan lietelanta Naudan virtsa Lampaan kuivikelanta Hevosen kuivikelanta Kanan kuivikelanta Broilerin kuivikelanta Sian kuivikelanta Sian lietelanta

Lisätiedot

Nurmien fosforilannoitus

Nurmien fosforilannoitus Nurmien fosforilannoitus Separoitua tietoa lannasta ja ravinteista, Ravinnerenki- ja Lantalogistiikka-hankkeen tulosseminaari Kuopiossa 25.4.2019 Arja Mustonen, Maarit Hyrkäs ja Perttu Virkajärvi, Luke

Lisätiedot

Kesällä 2011 kevätvehnä- ja ohralajikkeet esillä parkkipaikan viereisellä pellolla. Havaintokaistat

Kesällä 2011 kevätvehnä- ja ohralajikkeet esillä parkkipaikan viereisellä pellolla. Havaintokaistat Kesällä 2011 kevätvehnä- ja ohralajikkeet esillä parkkipaikan viereisellä pellolla Havaintokaistat Kevätvehnälajikkeet havaintoruuduilla Lajike Sato Kasvu pv. Lämpös. Lako-% Tjp Hlp Valk.% Sako 1 Sako

Lisätiedot

Oranki-hanke: Koeasetelma ja Maan orgaanisen aineksen vaikutus sadontuottoon

Oranki-hanke: Koeasetelma ja Maan orgaanisen aineksen vaikutus sadontuottoon Oranki-hanke: Koeasetelma ja Maan orgaanisen aineksen vaikutus sadontuottoon Tapio Salo, Riikka Keskinen, Helena Soinne, Mari Räty, Janne Kaseva, Visa Nuutinen, Eila Turtola Orgaaninen aines maaperän tuottokyvyn

Lisätiedot

Fosforilannoituksen tarve kasvintuotannossa

Fosforilannoituksen tarve kasvintuotannossa Fosforilannoituksen tarve kasvintuotannossa Kari Ylivainio, Risto Uusitalo, Terhi Suojala-Ahlfors MITEN KESTÄVYYTTÄ VILJELYYN? Pellon kasvukunto, ravinnetalous ja rikkakasvien hallinta keinoja peltokasvien

Lisätiedot

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN Vilja-alan yhteistyöryhmä Helmikuu 2011 Opas päivitetty huhtikuussa 2013 1 VEHNÄMARKKINAT SUOMESSA Vehnän kylvöala on viimeisen viiden vuoden aikana ollut n. 225

Lisätiedot

KM SATOKILPAILU ANNALEENA YLHÄINEN. #Kaura8000. Knowledge grows

KM SATOKILPAILU ANNALEENA YLHÄINEN. #Kaura8000. Knowledge grows Knowledge grows KM SATOKILPAILU ANNALEENA YLHÄINEN Miten kasitonnari tehdään? Millaisia satoja kauralla satokisoissa on saatu? Miten suuret sadot tehdään? Millaisia satoja muualla maailmassa kauralla saadaan?

Lisätiedot

Vesiruton mahdollisuudet maanparannusaineena

Vesiruton mahdollisuudet maanparannusaineena Vesiruton mahdollisuudet maanparannusaineena Vesiruton hyötykäyttö seminaari Kauttua 7.9.2017 Lea Hiltunen, Lea.Hiltunen@luke.fi Elodeaprojekti Vesiruton soveltuvuus maanparannusaineeksi ja potentiaali

Lisätiedot

Peltohavaintohanke. Työpaketti 2. Ravinteiden kierron tehostaminen. Hautomokuori orgaanisen aineen lisääjänä luomu- ja tavanomaisella pellolla

Peltohavaintohanke. Työpaketti 2. Ravinteiden kierron tehostaminen. Hautomokuori orgaanisen aineen lisääjänä luomu- ja tavanomaisella pellolla Peltohavaintohanke Työpaketti 2. Ravinteiden kierron tehostaminen Hautomokuori orgaanisen aineen lisääjänä luomu- ja tavanomaisella pellolla TULOKSIA LUKE MIKKELIN LUOMUKOKEELTA ja TAVANOMAISEN TILAKOKEILTA

Lisätiedot

Kotipuutarhan ravinneanalyysit

Kotipuutarhan ravinneanalyysit 1 Kotipuutarhan ravinneanalyysit Eurofins Viljavuuspalvelu Oy 22.4.2018 Manna Kaartinen myyntipäällikkö puh. 044 320 4012 Eurofins Viljavuuspalvelu Oy Viljavuuspalvelu on perustettu 1952 Helsingissä Vuodesta

Lisätiedot

1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ

1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ 1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ 1920-LUVULLA LANNOITEKOKEET KANTAVAT HEDELMÄÄ 1930-LUVUN UUSI ALKU HELSINGISSÄ Superex-lannoitteet Kekkilä Superex-lannoitteet ovat korkealaatuisia ja vesiliukoisia

Lisätiedot

Tulosten analysointi. Liite 1. Ympäristöministeriö - Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma

Tulosten analysointi. Liite 1. Ympäristöministeriö - Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma Liite 1 Ympäristöministeriö - Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma Tulosten analysointi Liite loppuraporttiin Jani Isokääntä 9.4.2015 Sisällys 1.Tutkimustulosten

Lisätiedot

Peltojen fosforikierron optimointi ja maan kasvukunto. Risto Uusitalo MTT/Kasvintuotannon tutkimus

Peltojen fosforikierron optimointi ja maan kasvukunto. Risto Uusitalo MTT/Kasvintuotannon tutkimus Peltojen fosforikierron optimointi ja maan kasvukunto Risto Uusitalo MTT/Kasvintuotannon tutkimus RAVI-hanke/Maatalouden vesiensuojeluseminaari Luumäellä 13.1.211 Sisältö Alkusanat Fosforilannoituskokeiden

Lisätiedot

Lannoitusratkaisut, ravinteiden merkitys. Ilkka Suur-Uski

Lannoitusratkaisut, ravinteiden merkitys. Ilkka Suur-Uski Lannoitusratkaisut, ravinteiden merkitys Ilkka Suur-Uski 27.3.2017 MAAN FOSFORIPITOISUUS Nyt on aika kääntää fosforin suunta Lähde: Eurofins ja Suomen ympäristökeskus 3 Satokomponentit muodostavat sadon

Lisätiedot

Luke Mikkelin nurmikokeet 2018

Luke Mikkelin nurmikokeet 2018 Luke Mikkelin nurmikokeet 2018 Päivi Kurki ja Elina Nurmi Luonnonvarakeskus Hyvän nurmisadon edellytykset PELLON PERUSKUNNOSTUS Vesitalous. Ojitus. Pinnan muotoilu. Pintavesien poisjohtaminen. Kalkitus.

Lisätiedot

Miten luoda ja ylläpitää hyvää ravinnetilaa luomumarjakasvuostoissa? Juva 17.1.

Miten luoda ja ylläpitää hyvää ravinnetilaa luomumarjakasvuostoissa? Juva 17.1. Miten luoda ja ylläpitää hyvää ravinnetilaa luomumarjakasvuostoissa? Juva 17.1. Mikä Soilfood? 1.7.2016 yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä Kierrätetyt ravinteet (2016) Ravinnelietteistä

Lisätiedot

Fosforilannoituksen satovasteet nurmilla

Fosforilannoituksen satovasteet nurmilla Fosforilannoituksen satovasteet nurmilla Maarit Hyrkäs, Sanna Kykkänen & Perttu Virkajärvi Luke Maaninka ProAgria Maitovalmennus 2018 Esityksen sisältö 1. Johdanto 2. Koetuloksia Fosforilannoituksen pitkäaikaiskoe

Lisätiedot

Projektin väliraportti kasvukaudelta 2011 YM 24/48/2011

Projektin väliraportti kasvukaudelta 2011 YM 24/48/2011 Projektin väliraportti kasvukaudelta 2011 YM 24/48/2011 Typpilannoituksen vaikutus sadon määrään ja laatuun, typen kotiuttamiseen sadossa ja ravinteiden huuhtoutumiseen Martti Yli-Kleemola, Hankkija-Maatalous

Lisätiedot

Katsaus nurmen kalium- ja fosforilannoitukseen

Katsaus nurmen kalium- ja fosforilannoitukseen Katsaus nurmen kalium- ja fosforilannoitukseen EuroMaito 19.12.2017, webinaari Sanna Kykkänen MAAN KALIUMVARAT Viljavuus-K Kokonais-K Varasto-K = Reservi-K Maanesteen K Vaihtuva K Vaikeasti vaihtuva K

Lisätiedot

Lannoiteopas 2016 2017

Lannoiteopas 2016 2017 Lannoiteopas 2016 2017 Suomen oloihin suunniteltu valikoima Yara Suomen lannoitevalikoima on vuosien ajan kehitetty vastaamaan suomalaisten peltojen ja viljelykasvien ravinnetarpeita. Laadultaan ja määrältään

Lisätiedot

Lannoittamalla kestävää ja kannattavaa viljelyä. Anne Kerminen

Lannoittamalla kestävää ja kannattavaa viljelyä. Anne Kerminen Lannoittamalla kestävää ja kannattavaa viljelyä Anne Kerminen Fosfori on punaisella puolessa Suomen pelloista Fosfori (P) prosenttiosuus 5 2 2 12 13 31 35 Huono Huononlainen Välttävä Tyydyttävä Hyvä Korkea

Lisätiedot

Maan tarkastelu paljastaa kasvukunnon Osa 2

Maan tarkastelu paljastaa kasvukunnon Osa 2 Maan tarkastelu paljastaa kasvukunnon Osa 2 Jukka Rajala Anu Ellä erikoissuunnittelija hankevastaava Helsingin yliopisto ProAgria Etelä-Savo Ruralia-instituutti Nurmesta Tankkiin -hanke 2.6.2010 Esimerkki

Lisätiedot

Pellon ja rehun ravinteilla on yhteys sekä toisiinsa että lehmän terveyteen mitä ja millaisia?

Pellon ja rehun ravinteilla on yhteys sekä toisiinsa että lehmän terveyteen mitä ja millaisia? Pellon ja rehun ravinteilla on yhteys sekä toisiinsa että lehmän terveyteen mitä ja millaisia? Kirsi Järvenranta Luke Maaninka Nurmet Rahaksi (NuRa) Rehujen kivennäisainetasapaino Lehmän terveys suurimmat

Lisätiedot

Ravinne ja lannoitusasiaa. Tapio Salo MTT

Ravinne ja lannoitusasiaa. Tapio Salo MTT Ravinne ja lannoitusasiaa Tapio Salo MTT Makroravinteet Useiden vihanneslajien makroravinteiden tarve on korkea Ravinteita sekä korjattavassa sadossa että peltoon jäävissä kasvinosissa Ravinnetarpeen ajankohta

Lisätiedot

Uutta vipuvoimaa kasvi- ja puutarhatuotantoon Etelä- Pohjanmaalla

Uutta vipuvoimaa kasvi- ja puutarhatuotantoon Etelä- Pohjanmaalla Uutta vipuvoimaa kasvi- ja puutarhatuotantoon Etelä- Pohjanmaalla Vihannesosion tuloksia Pirjo Kivijärvi ja Veikko Hintikainen Hankkeen päätösseminaari 18.4.2012, Kauhajoki Vihannesosion vuoden 2011 tilakokeet

Lisätiedot

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, elokuu Näytteenottopvm: 22.8.2017 Näyte saapui: 23.8.2017 Näytteenottaja: Eerikki Tervo Analysointi

Lisätiedot

17VV VV 01021

17VV VV 01021 Pvm: 4.5.2017 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, huhtikuu Näytteenottopvm: 4.4.2017 Näyte saapui: 6.4.2017 Näytteenottaja: Mika

Lisätiedot

Maissin viljelyn perusvaatimukset

Maissin viljelyn perusvaatimukset Maissin viljelyn perusvaatimukset Essi Tahvola ProAgria Pohjois-Savo Maissi (Zea mays L.) on C4-kasvi kaukaisilta mailta Sopeutunut lyhyeen päivän pituuteen ja matalaan CO 2 pitoisuuteen Yöttömät yöt sekoittavat

Lisätiedot

SjT:n ankeroistutkimusten aineistoa Marja Turakainen ja Susanna Muurinen

SjT:n ankeroistutkimusten aineistoa Marja Turakainen ja Susanna Muurinen SjT:n ankeroistutkimusten aineistoa 15.-16.11.2016 Marja Turakainen ja Susanna Muurinen Ankeroisen elinkierto 1. Kysta, jossa munia 2. Infektoiva toukka (J2) 3. Juureen tunkeutunut toukka. Toukka imee

Lisätiedot

ME OLEMME IKAR IKAR IKAR-

ME OLEMME IKAR IKAR IKAR- ME OLEMME IKAR IKAR on moderni ja maailmanlaajuudella toimiva nestemäisten lannoitteiden valmistaja. IKAR-teknologiat tehokkaita nestemäisiä lannoitteita, joissa on ainutlaatuinen koostumus, yksi parhaista

Lisätiedot

Kokemuksia rikkihapon lisäyksestä lietelantaan levityksen yhteydessä. Tapio Salo, Petri Kapuinen, Sari Luostarinen Lantateko-hanke

Kokemuksia rikkihapon lisäyksestä lietelantaan levityksen yhteydessä. Tapio Salo, Petri Kapuinen, Sari Luostarinen Lantateko-hanke Kokemuksia rikkihapon lisäyksestä lietelantaan levityksen yhteydessä Tapio Salo, Petri Kapuinen, Sari Luostarinen Lantateko-hanke Lantateko-hanke, työpaketti 3 Testattiin Tanskassa yleistyneen, levityksen

Lisätiedot

Viljan ja öljykasvien lisälannoitus kasvukaudella

Viljan ja öljykasvien lisälannoitus kasvukaudella Viljan ja öljykasvien lisälannoitus kasvukaudella Miten saan lannoituksesta parhaan hyödyn? Kasvuohjelma info tilaisuus 16.2.2012 Siuntion Hyvinvointikeskus Juha Liespuu, Yara Suomi Oy Sadon rakentumisen

Lisätiedot

Kustannuslaskelmat ja ravinteiden hyödyntäminen - tuloksia HYKERRYShankkeesta

Kustannuslaskelmat ja ravinteiden hyödyntäminen - tuloksia HYKERRYShankkeesta Kustannuslaskelmat ja ravinteiden hyödyntäminen - tuloksia HYKERRYShankkeesta Mari Unnbom Dos. Priit Tammeorg, Jure Zrim, Timo Sipiläinen, Ossi Kinnunen, Juha Helenius Kierrätysravinteet luomuviljelyssä,

Lisätiedot

Hannamari Jaakkola. Ravinteiden vaikutus sokerijuurikkaan sokeripitoisuuteen

Hannamari Jaakkola. Ravinteiden vaikutus sokerijuurikkaan sokeripitoisuuteen Hannamari Jaakkola Ravinteiden vaikutus sokerijuurikkaan sokeripitoisuuteen Opinnäytetyö Kevät 2010 Maa- ja metsätalouden yksikkö Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU Opinnäytetyön

Lisätiedot