Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Lautakunta päättänee merkitä tiedoksi vuoden 2012 neljännen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Lautakunta päättänee merkitä tiedoksi vuoden 2012 neljännen"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) 205 Liikuntatoimen talousarvion toteutumisennuste vuodeksi 2012 ja talousarvion seurantaraportti HEL T Päätös Käsittely Lautakunta päätti merkitä tiedoksi vuoden 2012 neljännen Kemppinen saapui klo 16:07 tämän asian käsittelyn aikana. Liitteet 1 Ta tot ennuste liite-lilk Päätösehdotus Lautakunta päättänee merkitä tiedoksi vuoden 2012 neljännen Talousarvion 2012 noudattamisohjeiden mukaan lauta- ja johtokunnilta sekä virastoilta edellytetään taloudellisen kehityksen seuraamista ja tarvittaessa valmiutta sopeuttaa toimintansa muuttuvissa tilanteissa talousarvion mukaiseksi. Hallintokuntien on tarkasteltava toimintoja kriittisesti esim. toteuttamalla palveluverkkoselvityksiä. Taloutta tasapainotetaan toimintoja uudelleen organisoimalla, hyödyntämällä uutta teknologiaa sekä parantamalla toimintaprosesseja ja -menetelmiä. Talousarvion mukaisissa puitteissa pysyminen edellyttää virastoilta ja liikelaitoksilta rakenteiden muuttamista, tuottavuuden lisäämistä, tuloksellisen johtamisen ja kannustavan henkilöstöpolitiikan kehittämistä, yhteistoimintaperiaatteiden mukaisesti toteutettavaa organisaatioiden kehittämistä ja tehtäväjakojen uudistamista, tehtävien tarpeellisuuden jatkuvaa arvioimista sekä keskittymistä toimialansa perustehtäviin. Henkilöstön ammattitaidon kehittymistä ja henkilöstön tehokasta

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) käyttöä tulee tukea esim. tehtäväkierron avulla. Hallinnon tukipalveluita tarkastellaan kriittisesti ja säilytetään kuntalaisten palvelut mahdollisimman hyvinä. Kaupunginvaltuustoon nähden sitova erä on bruttobudjetoiduilla yksiköillä menojen yhteissumma (=määräraha) ja nettobudjetoiduilla yksiköillä toimintakate. Hallintokuntien sitovat toiminnalliset tavoitteet on erikseen määritelty talousarviossa ao. hallintokunnan kohdalla. Yhteisöille myönnettävien avustusten määrärahat ovat sitovia talousarvion liitteen 1 mukaisesti. Talousarvion toteutumisennuste laaditaan vuonna 2012 neljä kertaa. Ennusteet toimitetaan talous- ja suunnittelukeskuksen varainhallintaan viimeistään 12.4., 24.7., ja Virastojen ja liikelaitosten on saatettava talousarvion toteutumisennuste myös lauta- tai johtokuntansa tietoon. Lauta- ja johtokuntien on lähetettävä asiasta pöytäkirjanote talous- ja suunnittelukeskuksen taloussuunnitteluosastolle, josta käy ilmi, mihin toimenpiteisiin se on päättänyt ennusteen johdosta ryhtyä. Liikuntatoimen talousarviossa seuraavat erät ovat sitovia (euroa): liikuntaviraston käyttötalouden menot avustukset merellinen osasto toimintakate liikunnanohjausosasto toimintakate liikuntapaikkojen suunnittelun, rakentamisen ja perusparannuksen menot (liikuntavirasto) Rastilan leirintäalue, investoinnit irtaimen omaisuuden hankintamenot Kaupunginhallitus myönsi liikuntavirastolle talousarviokohtaan yhteensä euron suuruisen lisämäärärahan uuden palkkaratkaisun mukaisten palkankorotusten maksamiseen. Liikuntapaikkojen suunnittelun, rakentamisen ja perusparannuksen määrärahoihin kaupunginvaltuusto myönsi euron ylitysoikeuden vuonna 2011 aloitettujen hankkeiden valmiiksi saattamiseen. Merellinen osasto jatkaa nettobudjetoituna yksikkönä. Sen talousarvion sitova erä on käyttötalouden toimintakate euroa. Rastilan leirintäalueen rakentamisen ja perusparannuksen määräraha on 200

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) 000 euroa. Liikunnanohjausosasto toimii nettobudjetoituna yksikkönä ja sen sitova toimintakate tavoite on euroa. Talousarviossa liikuntatoimen sitovat toiminnalliset tavoitteet ovat: Liikuntavirasto: Monitoimihalleissa (Töölön kisahalli ja Liikuntamylly) on yhteensä 700 aukiolopäivää Maauimaloissa (Uimastadionin ja Kumpulan maa-uimalat) on yhteensä 215 aukiolopäivää Tekojääradoilla (7 kappaletta) on yhteensä 630 aukiolopäivää Ulkoiluteitä ylläpidetään Helsingissä 163 kilometriä ja talvella niistä pidetään kunnossa 35 kilometriä. Kuntoratoja ylläpidetään 50 kilometriä ja hiihtolatupohjia 180 kilometriä. Merellinen osasto: - Venepaikkoja tarjotaan yhdessä venekerhojen kanssa vähintään Kehitetään ja valvotaan kalataloutta Helsingin hehtaarin ja muiden kuntien hehtaarin vesialueilla. - Kalanpoikasia istutetaan kalatalousmaksun puitteissa, siikaa kpl ja meritaimenia noin kpl. Sitovien tavoitteiden lisäksi talousarviossa on lukuisia ympäristöä koskevia toiminnallisia tavoitteita. Muut toiminnalliset tavoitteet: laitostoiminnan käyntikerrat ulkokenttätoiminnan käyntikerrat uimarantatoiminnan käyntikerrat leirinnän yöpymisvuorokaudet kalastusluvat ohjatun liikunnan käyntikerrat Tuottavuustavoitteet (2009 = 100) käyntikertaa kohti 104 aukiolotuntia kohti 104

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Talousarvion neljäs toteutumisennuste tehtiin marraskuun loppupuolella. Laskentajärjestelmän uusimisen vuoksi talouden seuranta ei ole vielä toivotulla tasolla ja viiveet laskutuksessa voivat aiheuttaa normaalia enemmän luottotappioita. Tehdyn ennusteen mukaan talousarvion tulotavoite kuitenkin toteutuu. Koko liikuntatoimen osalta tulojen ennustetaan toteutuvan tässä vaiheessa 0,56 milj. euroa talousarviota suurempina. Kivikon hiihtohalli siirtyi liikuntaviraston hallintaan ja sen arvioidaan tuovan noin 0,4 milj. euron tulojen lisäyksen budjetoituun tulokertymään verrattuna ja nettobudjetoidun liikunnanohjausosaston 0,16 milj. euroa. Kaupunginhallitus myönsi liikuntavirastolle talousarviokohtaan euron suuruisen lisämäärärahan uuden palkkaratkaisun mukaisten palkankorotusten maksamiseen. Henkilöstömenojen toteutumisen osalta ennustetaan lisämäärärahalla korotetun talousarvion mukaista toteutumista Kivikon hiihtohallista aiheutuu tämän hetkisen arvion mukaan käyttötalouteen noin 0,6 milj. euron lisäkustannukset, joihin liikuntavirasto ei ole varautunut. Summa muodostuu henkilöstö-, energia-, vesi-, jätehuolto-, vartiointi-, kunnossapito- ym. kustannuksista. Tältä osin ylitystarve on liikuntaviraston talousarviokohdassa ja virasto on esittänyt siitä ylitysoikeutta kuluvan vuoden talousarvioon. Esitys on edennyt kaupunginhallituksesta kaupunginvaltuustoon. Nettobudjetoitujen merellisen osaston ja liikunnanohjausosaston ennustetaan yltävän sitoviin toimintakate tavoitteisiinsa. Liikuntapaikkojen suunnittelun, rakentamisen ja perusparannuksen investointimäärärahat käytetään pääosin kaikki, mutta todennäköisesti joidenkin hankkeiden valmistuminen menee seuraavan vuoden puolelle eli vuodenvaihteessa keskeneräisiä hankkeita on uudisrakentamisessa arviolta euron ja peruskorjauksessa euron edestä. Kivikon hiihtohalliin arvioidaan tarvittavan kiireellisiin töihin yhteensä noin 0,7 milj. euroa. Alkuperäisten suunnitelmien loppuunsaattamiseen tarvittaisiin kaikkiaan 2,5 milj. euroa. Osa tehtävistä töistä perustuu viranomaismääräyksiin. Kivikon hiihtohallin vuoksi on esitetty euron ylitysoikeutta vuoden 2012 talousarvioon ja The Tall Ships Races tapahtuman järjestämisestä aiheutuviin ruoppaustöihin euroa eli yhteensä euroa. Esitys on edennyt kaupunginhallituksesta kaupunginvaltuustoon. Irtaimen omaisuuden perushankinnan määrärahat ennustetaan käytettävän kaikki. Talousarvion sitovat toiminnalliset tavoitteet saavutetaan. Sitoviin tavoitteisiin sisältyy kuluvana vuonna aukiolotavoitteita, joiden

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) toteutumista seurataan erityisesti suhteessa käytettävissä oleviin taloudellisiin resursseihin. Muissa toiminnallisissa tavoitteissa ulkokenttä- ja uima-rantatoiminnan kävijämääriin vaikuttaa säätila melko paljon. Edellä mainittujen osalta näyttää siltä, että kävijätavoitteisiin ei päästä. Ennusteen mukaan laitostoiminnan käyntikertojen, liikunnanohjauksen käyntikertojen ja leirinnän yöpymisvuorokausien tavoitteet saavutetaan. Esityslistan liitteenä ovat liikuntatoimen talousarvion seurantaraportti ja suoritteiden ennuste vuodelle 2012 ja yhteenveto vuosilta Liitteet 1 Ta tot ennuste liite-lilk Tiedoksi Talous- ja suunnittelukeskus Tarkastusvirasto Päätöshistoria HEL T Päätös Lautakunta päätti merkitä tiedoksi vuoden 2012 kolmannen Ehdotuksen mukaan Ehdotuksen mukaan

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (5) 6 Liikuntatoimen tilinpäätös 2015 sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen HEL 2016-002158 T 02 06 01 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 91 Lausuntopyyntö liikuntalautakunnalle arviointikertomuksesta 2012 HEL 2013-003863 T 00 03 00 Päätös päätti antaa tarkastuslautakunnalle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 1 (6) 138 Sosiaalitoimen talousarvion toteuttamisennuste tilanteessa 31.3.2012 HEL 2012-006203 T 02 02 01 Päätös päätti merkitä tiedoksi vuoden 2012 talousarvion toteutumisennusteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 227 Rakennusviraston seurantaraportit ja talousarvion toteutumisennusteet vuodelta 2012 HEL 2012-006514 T 02 02 01 Päätös päätti merkitä seurantaraportin ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 09.12.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 09.12.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA ESITYSLISTA 10-2014 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 9:00 Kokouspaikka Käsitellään Satamatalo Tällä esityslistalla mainitut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 28.10.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 28.10.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA ESITYSLISTA 9-2014 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 9:00 Kokouspaikka Käsitellään Satamatalo Tällä esityslistalla mainitut asiat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Sosiaalilautakunta Sosj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Sosiaalilautakunta Sosj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2011 1 (7) 402 Sosiaalitoimen talousarvion toteutumisennuste tilanteessa 30.11.2011 sekä ylitysoikeuden hakeminen vuoden 2011 menoihin HEL 2011-009204 T 02 02 01 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Liikuntalautakunta HAOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Liikuntalautakunta HAOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) 12 Liikuntatoimen eräiden vuonna 2013 käyttämättä jääneiden määrärahojen ylitysoikeus vuoden 2014 talousarvioon HEL 2014-000112 T 02 02 00 Päätös Lautakunta päätti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto 14.1.2016 Sosiaali- ja terveysviraston tarkennettu ylitysoikeusesitys vuoden 2015 talousarviomäärärahoihin HEL 2015-010093 T 02 02 00 Sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1.

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1. Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk 21.4.2015 Laatija: AT tilivuosi 2015/1. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1. ENN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) 657 Talonrakennukseen osoitettujen määrärahojen alakohtien väliset siirrot vuonna 2012 HEL 2012-016414 T 02 02 00 Päätös Lautakunta päätti siirtää tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (8) Pelastuslautakunta PEK/6 15.10.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (8) Pelastuslautakunta PEK/6 15.10.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (8) 119 Pelastuslaitos, talousarvion toteutumisennuste III-2013 ja ylitysesitys HEL 2013-012527 T 02 02 01 Päätös Käyttötalousennuste Investoinnit Lautakunta päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Taloushallintopalvelu-liikelaitoksen jk Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Taloushallintopalvelu-liikelaitoksen jk Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 14 Lausuntopyyntö taloushallintopalvelu -liikelaitoksen johtokunnalle arviointikertomuksesta 2012 HEL 2013-003863 T 00 03 00 Päätös Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2010 1 HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNTA 12.1.2010

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2010 1 HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNTA 12.1.2010 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2010 1 12.1.2010 HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNNAN KOKOUS Kokousaika Tiistaina 12.1.2010 kello 8.00 Paikka Johtokunnan kokoushuone Salonki Olympiaranta 3 HELSINGIN KAUPUNKI

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (5) 122 Varhaiskasvatusviraston ylitysoikeuden hakeminen vuoden 2016 talousarvion menoihin HEL 2016-011760 T 02 02 02 Esitys päätti esittää kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 Suomenkielisen työväenopiston jk

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 Suomenkielisen työväenopiston jk Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 Kokousaika 17:00-18:02 Kokouspaikka Opistotalo, Helsinginkatu 26 Läsnä Jäsenet Hautakorpi, Johanna Korpela, Merja Takkinen, Heikki Björkman, Risto Liuksiala, Harri

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

lähetekeskustelussa käytetyt puheenvuorot.

lähetekeskustelussa käytetyt puheenvuorot. Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (5) 8 Vuoden 2017 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelmaehdotuksen laatimisohjeet HEL 2016-002972 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 HELSINGIN KAUPUNGIN TYÖTERVEYS -LIIKE- LAITOKSEN JOHTOKUNTA ESITYSLISTA 3-2016 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 8:00 Kokouspaikka Helsinginkatu 24, 5. krs, neuvotteluhuone

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 09.12.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 09.12.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 Kokousaika 9:00-10.00 Kokouspaikka Satamatalo Läsnä Jäsenet Kanerva, Seppo Andersson, Annika Lohi, Jyrki Oker-Blom, Jan D Rauhansalo, Sanna Riihelä, Esko Terhen-Saarinen,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (5) 2 Talonrakennukseen osoitettujen määrärahojen alakohtien väliset siirrot 2016 HEL 2016-013304 T 02 02 00 Päätösehdotus päättää siirtää tilakeskuksen talonrakentamiseen,

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen

Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 HELSINGIN KAUPUNGIN TYÖTERVEYS -LIIKE- LAITOKSEN JOHTOKUNTA ESITYSLISTA 2-2017 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 12:00 Kokouspaikka Käsitellään Unioninkatu 20, Bank Meeting

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 56 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset 2013 HEL 2013-000494 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/2015 1 (5) 1034 Oikaisuvaatimus vuoden 2014 tulospalkkioiden maksamista koskevaan päätökseen sosiaali- ja terveysvirastossa päätti hylätä sosiaali- ja terveysviraston pääluottamusmiesten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2011 1 HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNTA 26.4.2011

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2011 1 HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNTA 26.4.2011 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2011 1 26.4.2011 HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNNAN KOKOUS Kokousaika Tiistaina 26.4.2011 kello 8.00 Paikka Johtokunnan kokoushuone Salonki Olympiaranta 3 HELSINGIN KAUPUNKI

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ki/3 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 1.3.2011

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ki/3 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 1.3.2011 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ki/3 1 3 ILMOITUSASIAT HKR EHDOTUS Yleisten töiden lautakunta päättänee merkitä tiedoksi ilmoitukset päätöksistä. Ilmoitukset päätöksistä toimeenpanokehotuksin asianosaisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Varhaiskasvatuslautakunta päättää

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Varhaiskasvatuslautakunta päättää Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (6) 3 Varhaiskasvatusviraston käyttösuunnitelma vuodelle 2017 Pöydälle 13.12.2016 HEL 2016-013431 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää Päätettävä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (6) 3 Kulttuurikeskuksen vuoden 2017 talousarvion 1. toteutumisennuste HEL 2017-003291 T 02 02 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä kulttuurikeskuksen

Lisätiedot

Helsinki liikuntakaupunki

Helsinki liikuntakaupunki Helsinki liikuntakaupunki Helsingin liikuntapalvelut Helsingin lukuisat liikuntapalvelut tarjoavat rajattomat mahdollisuudet harrastaa liikuntaa ympäri vuoden sekä sisällä että ulkona. Helsinkiläiset ovat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.06.2017 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Sirkku

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (7) 3 Kaupunkiympäristön toimialan talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuotiskatsaus 2/2017 (a-asia) HEL 2017-009167 T 02 02 01 Päätösehdotus Tiivistelmä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 15/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 15/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 15/2015 1 (5) 3 Varhaiskasvatusviraston käyttösuunnitelma vuodelle 2016 HEL 2015-013382 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijä päättää hyväksyä varhaiskasvatusviraston vuoden

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot

*/* Liitteet: - Vuoden 2016 sanallinen osa koskien Sisäisten palvelujen yksikköä ( ) - kustannusjako kustannuspaikoittain

*/* Liitteet: - Vuoden 2016 sanallinen osa koskien Sisäisten palvelujen yksikköä ( ) - kustannusjako kustannuspaikoittain Sisäisten palvelujen johtokunta 4 25.01.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 15 21.03.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 31 23.05.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 43 29.08.2016 Sisäisten palvelujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja Silja Hyvärinen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja Silja Hyvärinen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (8) 82 Kaupunkiympäristön toimialan talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuotiskatsaus 2/2017 HEL 2017-009167 T 02 02 01 Päätös Käsittely päätti merkitä

Lisätiedot

PELASTUSLAUTAKUNTA ESITYSLISTA PEK/

PELASTUSLAUTAKUNTA ESITYSLISTA PEK/ PELASTUSLAUTAKUNTA ESITYSLISTA PEK/5 1 5 INVESTOINTIMÄÄRÄRAHOJEN YLITYSESITYKSET VUODELLE 2009 Pel 2009-4 EHDOTUS Lautakunta päättänee esittää kaupunginhallitukselle, että vuodelta 2008 säästyneistä, käyttämättä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 50 Teknisen lautakunnan vuoden 2014 huhtikuun seurantaraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (7) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (7) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (7) 101 Liikuntalautakunnan lausunto tarkastuslautakunnalle vuoden 2013 arviointikertomuksesta HEL 2014-004186 T 00 03 00 Lausunto antoi tarkastuslautakunnalle seuraavan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (6) Kiinteistölautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (6) Kiinteistölautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (6) 3 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistöviraston eräiden vuoden 2016 talousarvioon merkittyjen määrärahojen ylitysoikeus vuodelle 2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/2016 1 (5) 479 Rakennusviraston vuoden 2016 talousarviosta käyttämättä jäävien investointimäärärahojen ylitysesitys HEL 2016-013363 T 02 02 00 Esitys esitti kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet TULOSBUDJETTI 217 1(5) Johtoryhmä.1.217 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI 217 Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (5) 275 Kj / Valtuutettu Mirka Vainikan aloite koskien kilpailutuksen seurannan järjestämisestä päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (6) 177 Eräiden vuoden 2016 talousarvioon merkittyjen määrärahojen siirtäminen käyttötarkoitusta muuttaen HEL 2016-005733 T 02 02 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002665 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää avustuksia vuoden 2016

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) 62 Tarkastuslautakunnan ehdotus kaupunginvaltuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 27.08.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 78 Teknisen lautakunnan seurantaraportti I/2014 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Petri Vainio, puh.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/ HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/ HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/2009 1 15.12.2009 HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNNAN KOKOUS Kokousaika Tiistaina 15.12.2009 kello 8.00 Paikka Johtokunnan kokoushuone Salonki Olympiaranta 3 HELSINGIN KAUPUNKI

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (13) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (13) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (13) 63 Liikuntaviraston talousarvioehdotus 2017 ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2017 2019 HEL 2016-001401 T 02 02 00 Päätös Käsittely palauttaa talousarvion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 Liikuntalautakunta Borgarsdóttir Sandelin, Silja Järvinen, Jukka Lyytinen, Joonas

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 Liikuntalautakunta Borgarsdóttir Sandelin, Silja Järvinen, Jukka Lyytinen, Joonas Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 Kokousaika 16:00-17:03 Kokouspaikka Paavo Nurmen kuja 1 C, 5. kerros Läsnä Jäsenet Ahola, Riku Laaksonen, Heimo Borgarsdóttir Sandelin, Silja Järvinen, Jukka Lyytinen,

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (8) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (8) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (8) 8 Opetusviraston vuoden 2017 tulosbudjetti HEL 2016-013283 T 02 02 00 Päätösehdotus päättää 1. merkitä tiedoksi kaupunginhallituksen hyväksymät vuoden 2017

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 19/2016 1 (7) 6 Sosiaali- ja terveysviraston vuoden 2017 käyttösuunnitelma HEL 2016-011982 T 02 02 00 Päätösehdotus päättää hyväksyä vuoden 2017 käyttösuunnitelman ja tulosbudjettien

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 TARKASTUSVIRASTO Jory 3.2.2015

HELSINGIN KAUPUNKI 1 TARKASTUSVIRASTO Jory 3.2.2015 HELSINGIN KAUPUNKI 1 N TULOSPALKKIOJÄRJESTELMÄ VUODEKSI 2015 Yleiset periaatteet Tulospalkkiojärjestelmä on laadittu kaupungin tulospalkkioperiaatteiden mukaisesti (kaupunginjohtaja 7.11.2012 89, Virastojen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/4 27.05.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/4 27.05.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 43 Suomenkielisen työväenopiston talousarvioehdotus 2015 ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2015-2017 HEL 2014-002682 T 02 02 00 Päätös Suomenkielisen työväenopiston

Lisätiedot

Ohje antaa neuvoja vaakunan käytöstä eri tilanteissa ja sisältää kaupunginvaakunan mallit ja niiden värimääritykset.

Ohje antaa neuvoja vaakunan käytöstä eri tilanteissa ja sisältää kaupunginvaakunan mallit ja niiden värimääritykset. ± ± ± ± ± ± ± ± Kaupunginvaakuna on kaupungin ja sen hallinnon yleinen tunnus. Helsingin kaupungin vaakunan malli on vuodelta 1639. Nykyinen kaupunginvaakunan kuva on kaupunginvaltuuston vuonna 1951 hyväksymä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 249/02.02.02/2015 64 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I / 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman, puh. 050 330

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Sistu/Ktj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Sistu/Ktj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 5 Kaupunginkirjaston vuoden 2017 tulosbudjetti HEL 2017-000648 T 02 02 00 Päätös päätti hyväksyä liitteen mukaisen kaupunginkirjaston vuoden 2017 tulosbudjetin.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 Tarkastuslautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 Tarkastuslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 Kokousaika 15:00-16:31 Kokouspaikka Tarkastusvirasto, Unioninkatu 25, kokoushuone Läsnä Jäsenet Koulumies, Terhi puheenjohtaja Gayer, Patrik saapui 15:07, poissa: 40-41

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 26.02.2015 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/ 12 Ympäristölautakunnan vuoden ennakkotilinpäätös Valmistelijat / lisätiedot: Tarja Söderman, puh. 050 330 9767 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto VUODEN 2014 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto VUODEN 2014 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto VUODEN 214 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI Kslk 24.2.215 2 Sisällysluettelo Sivu 1. JOHDANTO 3 2. TALOUSARVIO 3 2.1. Toimintamenot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Pelastuslautakunta PEK/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Pelastuslautakunta PEK/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 129 Pelastuslaitos, talousarvion toteutumisennuste 3/2016 HEL 2016-004817 T 02 02 01 Päätös Sitovat toiminnalliset tavoitteet Toiminnalliset tavoitteet päätti

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 385 V Lainan myöntäminen Tapanilan Urheilutalosäätiölle HEL 2011-010486 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 Kaupunginvaltuusto 56 26.04.2017 Kaupunginhallitus 138 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 67 17.05.2017 Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 38/ (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 38/ (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 38/2013 1 (5) 101 Seurantaraportti vuoden 2013 tulospalkkiojärjestelmien toimialarajat ylittävien prosessien tavoitteista ja tulospalkkiojärjestelmiin vuosiksi 2014

Lisätiedot

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Kaupunginhallitus 297 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 77 03.12.2012 Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Karviaisessa on

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/19 19.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/19 19.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 73 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Kiinteistö Oy Helsingin Kalliolan setlementtitalon peruskorjausta koskevasta lainahakemuksesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 29.04.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 4/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 29.04.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 4/2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA ESITYSLISTA 4-2014 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 9:00 Kokouspaikka Käsitellään Satamatalo Tällä esityslistalla mainitut asiat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 10.11.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 101 Ympäristölautakunnan vuoden 2016 lokakuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman,

Lisätiedot

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 8/2012 Aika: Torstai 11.10.2012 klo. 19.00-20,45 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Iiris-Maija

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (5) 19 Kulttuurikeskuksen vuoden 2016 tulosbudjetti HEL 2016-001432 T 02 02 00 Päätös päätti hyväksyä esityslistan liitteenä olevan Helsingin kulttuurikeskuksen vuoden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 18.08.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 68 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I / 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman, puh. 050 330

Lisätiedot

Tilaliikelaitoksen kehittämistoimenpiteet

Tilaliikelaitoksen kehittämistoimenpiteet Tilaliikelaitoksen kehittämistoimenpiteet 2015-2017 Tilaliikelaitos on kuntalain 9. luvun mukainen kunnallinen liikelaitos tehtävänä on tarjota toimivat, terveelliset ja turvalliset tilat kaupungin omia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) 4 Eräiden vuoden 2016 talousarvioon merkittyjen määrärahojen siirtäminen käyttötarkoitusta muuttaen HEL 2016-005733 T 02 02 00 Päätösehdotus päättää siirtää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 07.04.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 07.04.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA ESITYSLISTA 3-2014 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 9:00 Kokouspaikka Käsitellään Satamatalo Tällä esityslistalla mainitut asiat

Lisätiedot

HELSINGIN LIIKUNTATOIMI

HELSINGIN LIIKUNTATOIMI HELSINGIN LIIKUNTATOIMI toimintakertomus_a5 8s_final.indd 1 03/06/15 15:19 Palvelut Sisäliikuntapaikat Ulkoliikuntapaikat Ulkoilualueet ja -reitit Veneily Kalastus Liikunnanohjaus Liikuntaseurojen ja liikuntalaitosten

Lisätiedot

Helsinki organisoituu uudelleen

Helsinki organisoituu uudelleen Helsinki organisoituu uudelleen SLA:n olosuhdeseminaari 27. - 28.9.2017 Petteri Huurre, liikuntapaikkapäällikkö Kivikon hiihtohalli kausi käynnistyy 2.10. Helsingin johtamisjärjestelmän uudistus miksi?

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (9) Kiinteistölautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (9) Kiinteistölautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2016 1 (9) 476 Kiinteistöviraston talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuosikatsaus 4/2016 HEL 2016-004032 T 02 02 01 Päätös päätti merkitä tiedoksi vuoden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013 12.02.2014 Sivu 1 / 1 675/02.06.01/2014 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013 Valmistelijat / lisätiedot: etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1. 128 Vuoden 2012 maaliskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1. 128 Vuoden 2012 maaliskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1 1525/02.02.02/2012 128 Vuoden 2012 maaliskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Jyrkkä Maria, puh. (09) 816 83136 Heikkinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 97 Ympäristölautakunnan seurantaraportti 10/2013 Valmistelijat / lisätiedot: Sari Soini, puh. (09) 816 24830 Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 25.02.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 25.02.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (5) 221 V Eräiden vuonna 2012 talousarvioon merkittyjen määrärahojen ylittäminen HEL 2013-002020 T 02 02 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.05.2016 Sivu 1 / 1 1989/2015 02.02.00 Kaupunginhallitus 127 18.4.2016 70 Vuoden 2016 talousarvion muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Pekka Heikkinen, puh.

Lisätiedot