SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN"

Transkriptio

1 TIEDOTE Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 10:00 TIEDOTE: SIUNTION KUNNAN TILINPÄÄTÖS 2013 Yleistä Siuntion kunnan tilikauden tulos vuodelta 2013 on ,35 euroa ylijäämäinen. Tulos on ,35 euroa alkuperäistä talousarviota parempi ja ,35 euroa muutettua talousarviota parempi. Tilinpäätöksen ylijäämä ja edellisen tilikauden kumulatiivinen alijäämä muodostavat yhteensä 0,61 miljoonan alijäämän. Verrattuna tilikauteen 2012, Siuntion kunnan tilikauden tulos parani noin 2,1 miljoonaa euroa. Siuntion kunnan toimintatuotot olivat yhteensä 9,5 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen nähden oli 18,6 prosenttia. Toimintatuottojen merkittävin ulkoinen erä oli maksutuotot. Toimintakulut olivat vuonna ,4 miljoonaa euroa. Kasvua edelliseen vuoteen oli 3,6 prosenttia. Merkittävimpiä toimintakulueriä Siuntion kunnassa olivat palvelujen ostot -17,3 miljoonaa euroa ja henkilöstökulut -14,8 miljoonaa euroa. Toimintakatteeksi muodostui -29,9 miljoonaa euroa ja se parani edellisestä vuodesta 0,1 miljoonaa euroa. Siuntion kunnan toimintakatteen muutos oli parempi kuin muissa kunnissa keskimäärin. Siuntion verotulot vuonna 2013 olivat 27,5 miljoonaa euroa ja kasvua edellisvuoteen oli 11,2 prosenttia. Kunnallisveron osuus verotuloista oli 25,3 miljoonaa euroa, yhteisöverotulot olivat 0,46 miljoonaa euroa ja kiinteistöverotulot olivat 1,7 miljoonaa euroa.

2 Valtionosuuksien toteuma oli 5,18 miljoonaa euroa, laskua edelliseen vuoteen oli 1,1 prosenttia. Rahoitustuotot ja -kulut olivat -0,35 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen nähden oli noin 2 prosenttia. Tilikauden vuosikatteeksi muodostui 2,4 miljoonaa euroa. Vuosikate oli 2,8 miljoonaa vuotta 2012 parempi. Vuonna 2013 poistot olivat 1,91 miljoonaa euroa. Poistot kasvoivat 55 prosentilla vuoteen Syynä poistojen kasvamiseen oli vuosien 2012 ja 2013 korkea investointitaso sekä voimaantullut uusi yleisohje kunnan ja kuntayhtymän suunnitelman mukaisista poistoista. Vuonna 2013 nettoinvestoinnit olivat 4,3 miljoonaa euroa. Rahoitusosuuksia investointeihin ei saatu vuonna Pysyvien vastaavien luovutusvoitot olivat ,38 euroa. Lainakanta kasvoi vuonna 2013 kokonaisuudessaan 1,65 miljoonalla eurolla. Lainaa/asukas oli vuoden 2013 lopussa euroa eli 264 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Vuoden 2013 merkittävimmät tapahtumat Useat kuntauudistushankkeet toivat lisäkuormaa kunnan päivittäisiin toimintoihin, joita värittivät monet meneillään olevat kehitystoimenpiteet, jotka olivat olleet pysähdyksissä kuntaliitosprosessin ajan. Lisäksi ensimmäisen vuosipuolikkaan kehno talouden kehitys lisäsi toimien määrää entisestään. Perusturvan palveluiden järjestäminen uudelleen omana toimintana oli erittäin merkittävä, haasteellinen, mahdollisuuksia luova ja onnistuneesti toteutettu muutos, joka vaikutti kaikkien osastojen toimintaan ja talouteen. Kunnan talouden kehittymiseen ja ohjaamiseen mielenkiintoa lisäsi erityisesti perusturvan talousarvio, joka jouduttiin laatimaan hatarilla pohjatiedoilla, kun yksityiskohtaista kustannushistoriatietoa Lohjan, Siuntion, Inkoon ja Karjalohjan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta ei ollut käytettävissä. Lisäksi toiminta oli budjettia laadittaessa vielä alustavalla suunnitteluasteella eikä kaikilta osin palveluiden tuotantotapaa ollut päätetty. Vuoden aikana tilajärjestelyt muuttuivat paljon, kun perusturvaosasto aloitti kunnantalolla,

3 sivistysosasto siirtyi kunnantalon uuteen sivurakennukseen, tekninen osasto siirtyi Suitian linnan sivurakennukseen sekä Svenska skolan otti käyttöön uudet laajennusosat. Muita toiminnallisia muutoksia oli maataloustoimen siirtyminen yhteiseen Länsi-Uudenmaan maataloushallinnon organisaatioon ja taloushallintoyksikön sekä palkanlaskennan siirtyminen Kunnan Taitoa Oy:hyn vuoden 2014 alusta. Jätehuollossa valmisteltiin Länsi- ja Itä- Uudenmaan jätehuolto-organisaatioiden yhdistämistä saman yhtiön alle. Lisäksi selvitettiin tulevaisuuden tarpeita tietotekniikkaan liittyen ja yhteistyömahdollisuuksia Kuntien Tiera Oy:n kanssa. Elinkeino- ja maankäyttötoimintaa vahvistettiin edelleen kehittämispäällikön ja maankäyttöinsinöörin rekrytoinnilla. Johtamista kehitettiin edelleen esimieskoulutusohjelmalla ja osallistumalla kuntajohtaja 2017-ohjelmaan. Lisäksi saatettiin päätökseen väestöprojektiohanke, joka toimii tulkkina ja apuvälineenä investointitarpeiden ennakoimiselle ja investointien oikea-aikaiselle toteutukselle. Kunnan asukkaat ovat erityisesti osoittaneet kiinnostusta maanhankintaa, liikenne- ja henkilökuljetusjärjestelyitä sekä louhoshanketta kohtaan. Väestö Siuntion kunnan väkiluku pysyi lähes samana vuoden 2013 aikana ollen vuoden lopussa 6184 asukasta. Työttömyysaste nousi 0,1 prosenttiyksikköä edellisestä vuodesta ollen maltillinen 4,9 prosenttia. Kunnan työttömyysaste on selvästi pienempi kuin valtakunnan keskiarvo.

4 TULOSLASKELMA - RESULTATRÄKNING Toimintatuotot - Verksamhetsintäkter Myyntituotot - Försäljingsintäkter , ,71 Maksutuotot - Avgiftsintäkter , ,35 Tuet ja avustukset - Understöd och bidrag , ,15 Muut toimintatuotot - Övriga verksamhetsintäkter , , , ,70 Toimintakulut - Verksamhetsutgifter Henkilöstökulut - Personalkostnader Palkat ja palkkiot - Lön och arvoden , ,90 Henkilösivukulut - Lönebikostnader Eläkekulut - Pensionskostnader , ,27 Muut henkilösivukulut - Övriga lönebikostnader , ,21 Palvelujen ostot - Köp av tjänster , ,47 Aineet, tarvikkeet ja tavarat - M aterial, förnodenheter och varor , ,56 Avustukset - Understöd , ,67 Muut toimintakulut - Övriga verksamhetsutgifter , , , ,97 Toimintakate - Verksamhetsbidrag , ,27 Verotulot - Skatteinkomster , ,08 Valtionosuudet - Statsandelar , ,00 Rahoitustuotot ja -kulut - Finansiella intäkter och kostnader Korkotuotot - Ränteintäkter 3 797, ,64 Muut rahoitustuotot - Övriga Finansiella intäkter , ,21 Korkokulut - Räntekostnader , ,79 Muut rahoituskulut - Övriga finansiella kostnader , , , ,08 Vuosikate - Årsbidrag , ,27 Poistot ja arvonalentumiset Avskrivningar och nedskrivningar Suunnitelmanmukaiset poistot - Avskrivningar enligt plan , ,56 Tilikauden tulos - Räkenskapsperiodens resultat , ,83 Tilikauden ylijäämä(+)/alijäämä(-) - Räkenskapsperiodens överskott(+)/underskott (-) , ,83

5 TASE - BALANSRÄKNING VASTAAVAA - AKTIVA PYS YVÄT VAS TAAVAT - BESTÅENDE AKTIVA , ,97 Aineettomat hyödykkeet - Immateriella tillgånger , ,45 Muut pitkävaikutteiset menot - Övriga utgifter med lång verkningstid , ,45 Aineelliset hyödykkeet - Materiella tillgånger , ,86 Maa- ja vesialueet - M ark - och vattenområden , ,10 Rakennukset - Byggnader , ,59 Kiinteät rakenteet ja laitteet - Fasta konstruktioner och anordningar , ,16 Koneet ja kalusto - Maskiner och inventarier , ,70 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat - Förskottsbetalningar , ,31 och pågående nyanläggningar Sijoitukset - Placeringar , ,66 Osakkeet ja osuudet - Aktier och andelar , ,66 TOIMEKS IANTOJEN VARAT - FÖRVALTADE MEDEL , ,55 Valtion toimeksiannot - Statens uppdrag 659, ,26 Lahjoitusrahastojen erityiskatteet - Donationsfondernas särskilda täckning , ,29 VAIHTUVAT VAS TAAVAT - RÖRLIGA AKTIVA , ,00 Saamiset - Fordringar , ,75 Lyhytaikaiset saamiset - Kortfristiga fordringar , ,75 Myyntisaamiset - Kundfordringar , ,31 Muut saamiset - Övriga fordringar , ,87 Siirtosaamiset - Resultatregleringar , ,57 Rahat ja pankkisaamiset - Kassa och bank , ,25 VAS TAAVAA - AKTIVA , ,52 VAS TATTAVAA - PAS S IVA OMA PÄÄOMA - EGET KAPITAL , ,59 Peruspääoma - Grundkapital , ,34 Edellisten kausien ylijäämä (+)/alijäämä(-) - Överskott(+)/underskott(-) från tidigare räkenskapsperioder , ,08 Tilikauden ylijäämä(+)/alijäämä(-) , ,83 TOIMEKS IANTOJEN PÄÄOMAT - FÖRVALTAT KAPITAL , ,55 Valtion toimeksiannot - Statens uppdrag 659, ,26 Lahjoitusrahastojen pääomat - Donationsfondernas kapital , ,29 VIERAS PÄÄOMA - FRÄMMANDE KAPITAL , ,38 Pitkäaikainen - Långfristigt , ,87 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta - Lån från finansinstitut och försäkringsinrättningar , ,00 Lainat julkisyhteisöiltä - Lån från offentliga samfund , ,87 Lyhytaikainen - Kortfristigt , ,51 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta - Lån från finansinstitut och försäkringsinrättningar , ,10 Lainat julkisyhteisöiltä - Lån från offentliga samfund , ,00 Saadut ennakot - Erhållna förskott , ,52 Ostovelat - Leverantörsskulder , ,86 Muut velat - Övriga skulder , ,56 Siirtovelat - Resultatregleringar , ,47 VAS TATTAVAA - PAS S IVA , ,52

6 RAHOITUSLASKELMA - FINANSIERINGSKALKYL Toiminnan rahavirta - Kassaflöde i verksamheten +Vuosikate - Årsbidrag -Tulorahoituksen korjauserät - Rättelseposter till internt tillförda medel , , , , , ,77 Investointien rahavirta - Kassaflöde för investeringarnas del -Investointimenot -Investeringsutgifter , ,80 -Rahoitusosuudet investointimenoihin - Finansieringsandelar i investeringsutgifter 0,00 0,00 -Käyttöomaisuuden myyntihinnat -Överlåterseinkomster av tillgångar bland bestående aktiva , , , ,54 Toiminnan ja investointien rahavirta - Verksamhetens och investeringarnas kassaflöde , ,31 Rahoituksen rahavirta - Kassaflöde för finansieringens del Lainakannan muutokset - Förändringar i lånebeståndet +Pitkäaikaisten lainojen lisäys - Ökning av långfristiga lån , ,00 -Pitkäaikaisten lainojen vähennys - Minskning av långfristiga lån , ,08 +-Lyhytaikaisten lainojen muutos - Förändring av kortfristiga lån , , , ,92 Muut maksuvalmiuden muutokset - Övriga förändring av likviditeten Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset - Förändring av förvaltade medel och kapital 0,00 0,00 Saamisten muutos - Förändring i fordringen , ,41 Korottomien velkojen muutos - Förändring i räntefria skulder , , , ,72 Rahoituksen rahavirta - Kassaflöde för finansieringens del , ,64 Rahavarojen muutos - Förändring av likvida medel , ,67 Rahavarojen muutos - Förändring av likvida medel +Rahat ja pankkisaamiset - Kassa och bank , ,25 -Rahat ja pankkisaamiset - Kassa och bank , , , ,67

7 Tunnuslukuja TP2011BS TP2012BS TP2013BS Asukasluku (31.12.) Invånarantal (31.12.) Veroprosentti - Skattesats 21,00 21,00 21,00 Verotulot - Skatteinkomster (1 000 ) Valtionosuudet - Stattsandelar (1 000 ) Toimintatuotot (ulkoiset) Verksamhetsintäkter (externa) (1 000 ) Toimintakulut (ulkoiset) - Verksamhetsutgifter (externa) (1 000 ) Vuosikate - Årsbidrag (1 000 ) Poistot - Avskrivingar (1 000 ) Tilikauden tulos - Räkenskapsperiodens resultat (1 000 ) Kumulatiivinen alijäämä - kumulativt underskott (1 000 ) Lisätietoja Kunnanjohtaja Juha-Pekka Isotupa p

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE 21.3.2016 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Suomen talous on viimeiset vuodet ollut merkittävien ongelmien keskellä, kun Suomen taloutta

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2015 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2015. Väestö kasvoi 40 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 147. Työllisyystilanne oli hyvä ja

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Julkaisuvapaa 4.4.2016 klo 15.30 kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Johtoryhmä 30.3.2016 Laajennettu johtoryhmä 30.3.2016 YT-neuvottelukunta 1.4.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2016 Kaupunginhallitus 30.5.2016 Sisällysluettelo Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013-2016 2 Tuloslaskelma 3 Rahoituslaskelma 4 Käyttötalouden toteutuminen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011

UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011 UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / Uudenkaupungin Jätehuollon johtokunta 24.5. Tuloslaskelma 1-4/ 1-4/2010 Arvio 1-4/ Poikkeama Käytön % Toteutuma arvio Liikevaihto

Lisätiedot

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA-2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA17 LÄHTÖKOHDAT Perustamissuunnitelma 1/2016: Kuntayhtymän tavoitteena on saavuttaa keskiarvoisesti ennakoitavaan kustannuskehitykseen nähden

Lisätiedot

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS Talousarvio 21 ja taloussuunnitelma 21-212 Uudenkaupungin ammattiopisto Novidan johtokunta 3.9.29 TULOSLASKELMA 21-212 1 euroa 22.9.29 14:9 TP 28 Liikevaihto

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Toimintakate , ,58-22,1

Toimintakate , ,58-22,1 Sairaanhoitopiiri yhteensä MK 1.1. - 31.12.2000 1.1. - 31.12.1999 Muutos Myyntituotot 1 638 734 148,85 1 539 127 273,53 Maksutuotot 103 910 751,60 105 268 535,84 Tuet ja avustukset 38 921 683,48 36 776

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Sisältö Konsernitilinpäätös Sivu

Sisältö Konsernitilinpäätös Sivu VERSIO 2.6/2010 Sisältö Konsernitilinpäätös Sivu Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutuminen 1 2 Talousarvion rahoitusosan toteutuminen 3 2 Kunnan tuloslaskelma 5 2 Kunnan tase 7 3 Kunnan rahoituslaskelma

Lisätiedot

Winled Oy Ltd, Tilinpäätös Muut pitkävaikutteiset menot ,13 0,00. Koneet ja kalusto , ,67

Winled Oy Ltd, Tilinpäätös Muut pitkävaikutteiset menot ,13 0,00. Koneet ja kalusto , ,67 Winled Oy Ltd, 0806098-0 Tilinpäätös 1.3.2015-29.2.2016 TASE 29.2.2016 28.2.2015 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 140 589,13 0,00 Aineettomat hyödykkeet yhteensä

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE Askolan vesihuoltolaitos LIITTYJÄT,93 % Väkiluku as 4 988 Vesijohdon liittymis-% % 65 % Vesijohtoon liittyneet as 3 242 Viemärin liittymis-% % 34 % Viemäriin liittyneet as 1 696 VOLYYMIT m 3 /a Veden pumppaus

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI 30.9.2013 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2013 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa

Lisätiedot

aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset huomioitu -4495910 -1 402 780-213410 -16 694 930-1 059 510-1199 140-1 036 000-45 980-26 147 660

aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset huomioitu -4495910 -1 402 780-213410 -16 694 930-1 059 510-1199 140-1 036 000-45 980-26 147 660 // TULOSLASKELMAOSA Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä TA 2012 TA 2012 TA 2012 aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset

Lisätiedot

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.215 klo 9 Maaningan kunta Tilinpäätös 214 3.3.215 Kunnan toimintaympäristö ja vetovoimaisuus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin kuntaliitos valmisteltiin päätösten

Lisätiedot

T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO

T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO Eestinmäen Palvelukeskus Oy T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus 0315218-1 1.1.2016 1.1.2015 Rahayksikkö EURO - 31.3.2016-31.3.2015 Vastikkeet 13 621,92 13 621,92 Kiinteistön tuotoista suoritettava arvonlisävero

Lisätiedot

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso...

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso... Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 4 1.1. Väestö... 4 1.2. Työpaikat, työvoima ja työllisyys... 5 1.3. Väestön koulutustaso... 6 1.4. Kunnan talouden kehitystä kuvaavia tietoja... 7

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 25.3.2010 klo 13.00 Päiväys: 25.3.2010 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Kunnan talouden mallipohjainen suunnittelu Kuntien tilinpäätöskortti Valtiovarainministeriö/Kunta- ja aluehallinto-osasto,5.12.213 KUNTIEN TILINPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli

Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Verotusper. varausten

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2019 Alavieskan kunta Valtuusto 19.12.2016 JY Arvio 2016 tilinpäätöksestä tuloslaskelman osalta Poikkeama Tp ennuste - TA 2016 Muutos Tp ennuste - Tp 2015

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA SYYSKUU 2016 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 75,0 % Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia 13.10.20169:55:18 Tili(T) +muutos

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Välitilinpäätös

Välitilinpäätös Välitilinpäätös 30.6.2016 Yhtymähallitus 23.8.2016 Sisällysluettelo 1 Välitilinpäätös 30.6.2016... 1 2 Toteutuma 30.6.2016... 4 3 Tuloslaskelma... 5 4 Tuloslaskelman Pro-Economica raportti... 6 5 Rahoituslaskelma...

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA BUDGET 2017 OCH EKONOMIPLAN

Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA BUDGET 2017 OCH EKONOMIPLAN Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag 18.10.2016 TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2019 BUDGET 2017 OCH EKONOMIPLAN 2017-2019 MUUTOKSIA VUODEN 2017 TALOUSARVIOON Sisäiset vuokratulot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

TA Muutosten jälkeen Tot

TA Muutosten jälkeen Tot HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 3.6. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 30.4. Tuloslaskelma Kunnan tuloslaskelma on toteutunut talousarvion puitteissa, mikäli huomioidaan kiinteistöverojen kertaluontoisuus jakamalla

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Hangon kaupunki Sivu 1 003403 Svenska MBI 3270 Opetus- ja kulttuuritoimen maksut 15.000 15.000 5.371,00-9.629,00 15.000 15.000 5.371,00-9.629,00 3300 Tuet ja avustukset - Understöd o. bid 2.500 2.500-2.500,00

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 1-4/2016 Liikevaihto 840 677,72 300, Yleiset myyntitilit 840 677,72 3000, Myynti 840 677,72 Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 3980, Muut tuotot 200,00 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMA Tot.% ~25% HALLITUSTASO

TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMA Tot.% ~25% HALLITUSTASO 01-03/2016 TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMA 1.1.-31.3.2016 Tot.% ~25% HALLITUSTASO Päätöksentekoelimet ja tilintarkastus TA (alkup.+muutos) Toteutuma Poikkeama Käyttö Toimintatuotot 0 0,00 0,00

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT 9 Liitetietojen numerointi perustuu kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeeseen. Arvostus- ja jaksotusperiaatteet ja menetelmät Pysyvien vastaavien

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015

KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015 1 PERHON KUNTA KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015 Toukokuun lopussa vuosikate +1,222 milj. (41.700 ed. vuotta parempi) Lyhytaikainen laina 31.5.2015 oli Danske Bankilta 6,5 milj., korko % 0,09. PERHON KUNTA

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot

Lisätiedot

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0 1. Liikevaihto M 2015 % 2014 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 226,8 42,1 220,6 42,2 Teollisuuspalvelut 73,6 13,6 72,8 13,9 Kiinteistöpalvelut 238,9 44,4 229,1 43,9 Yhteensä 539,3 100,0 522,5

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 30.09.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) 1 28.2.2015 Väestö Helmikuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.518, josta Lieksassa 12.097, Nurmeksessa 8.057 ja Valtimolla 2.364 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.131. Seudun väestömuutoksen vuosivauhti

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö muutos %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö muutos % Saarijärven kaupunki Sivu 1 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO JA VIRANOMAISP YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -78.307-78.307-41.830,41-36.476,59 53,4 Palvelujen ostot -43.842-43.842-22.764,46-21.077,54

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.21 Maakunnan talousarvio 21 ja toimintasuunnitelma 21 213 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.29 134. TOIMINTATUOTOT Maakunnan

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat Taloustutkimus Oy toteutti valtiovarainministeriön toimeksiannosta tiedustelun

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

TIEDOTE VUODEN 2011 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI. JULKAISTAVISSA klo 13.00

TIEDOTE VUODEN 2011 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI. JULKAISTAVISSA klo 13.00 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 2.4.2011 klo 13.00 Päiväys: 2.4.2012 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen Kuntien välinen Netto- Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys muuttoliike maahan-

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2014 1.1.-31.12.2013 1) Liikevaihto Vuokrat 139 199 578,93 137 267 442,47 Käyttökorvaukset 416 079,10

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla.

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. 37 TULOSSUUNNITELMA 38 TULOSSUUNNITELMAN LUKUOHJE Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. TOIMINTAKATE on ilmoittaa

Lisätiedot

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00 Konsernin LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 137 267 442,47 133 221 948,96 Käyttökorvaukset 369 976,17 297 155,70 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 21.5.2015 1 VUODEN Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun lähtökohtia Taseessa ylijäämää 3 050 944,03 Vuonna 2015 kuntien maksuosuudet eivät

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2015

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2015 Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2015 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 1.6.2015 1 KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun

Lisätiedot

Yritys Oy. Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015

Yritys Oy. Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015 Yritys Oy Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015 Raportin sisällys Esitys kehitystoimenpiteiksi 3-4 Tilannearvio 5-7 Toiminnan nykytila 8 Kehitetty toimintamalli 9 Tulosanalyysi 10 Taseanalyysi 11 Kilpailijavertailu

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus 31.03.2015 Kunnanhallitus 11.05.2015 ALAVIESKAN KUNNAN TULOSLASKELMAN TOTEUTUMINEN TAMMI-MAALISKUU 2015 (sisäiset ja ulkoiset erät mukana) Tammi-maaliskuu 2014 TA 2015

Lisätiedot

Jyväskylän maalaiskunta TOIMINNAN JA TALOUDEN KUUKAUSIRAPORTTI Tiivistelmä

Jyväskylän maalaiskunta TOIMINNAN JA TALOUDEN KUUKAUSIRAPORTTI Tiivistelmä 0 Jyväskylän maalaiskunta TOIMINNAN JA TALOUDEN KUUKAUSIRAPORTTI 1.1. 30.4.2008 Tiivistelmä Yleinen taloudellinen kehitys TP 2007 TA 2008 30.4.2008 Bruttokansantuote 4,4 % 3,3 % 2,8 % Työttömyysaste 6,7

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

Am16 - Asterin malli, Ammatinharjoittaja

Am16 - Asterin malli, Ammatinharjoittaja T A S E Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot