Sinikka Leskinen ja Hanne Pesonen ,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sinikka Leskinen ja Hanne Pesonen 0440 507 155, 0440 507 108 0440 505 436"

Transkriptio

1 KAUSIJULKAISU

2 TERVEHDYS PJ:LTÄ! Kenties yhden vuosisadan lämpimimmän kesän jälkeen on mukava aloittaa uusi kausi, ehkä aivan uuden harrastuksen tai ainakin uuden liikuntamuodon parissa. Toisaalta monille jo se aiemmin tutuksi tullut tunti on rakkain vaihtoehto, joka antaa mahdollisuuden jättää päässä pyörivät ajatukset syrjään ja keskittyä omaan liikkeeseen. Olitpa kokeilija tai jo oman liikuntamuodon löytänyt, pyrimme tarjoamaan edelleen monipuolisen tuntikalenterin ja liikuntamahdollisuuden viikon jokaisena päivänä. Kaudelle mahtuu paljon niin suurempia kuin pienempiäkin tapahtumia. Kausi käynnistyy virallisesti elokuun viimeisenä päivänä Starttijumpan merkeissä, mutta jo sitä ennen olemme viettäneet Osuuspankin kanssa yhteisen maksuttoman jumppaillan Urheilupuistossa Kauden päätapahtuma on heinäkuussa 2015 Helsingissä järjestettävä kansainvälinen suurtapahtuma World Gymnaestrada. Puolivälissä heinäkuuta kaupungin valtaa yli voimistelijaa kaikkialta maailmasta. Mikkelin Naisvoimistelijoiden suunnitelmista Gymnaestradan suhteen voit lukea tämän julkaisun loppupuolelta. Perinteiset näytökset, Joulunäytös joulukuussa ja Kevätnäytös toukokuussa, antavat kaikille jäsenillemme mahdollisuuden esitellä kauden aikana harjoiteltuja kuvioita. Muita kauden aikana järjestettäviä tapahtumiamme ovat Kaamoksen kaatajaiset -tapahtuma joulukuussa, kinkunsulatusjumppa tammikuussa sekä ystävänpäiväjumppa helmikuun neljäntenätoista. Totutun tarjonnan jatkeena tällä kaudella, pienen tauon jälkeen, toteutuu monen seuralaisen toive. Mikkelin Naisvoimistelijat tarjoaa PhysioPilatesta sekä joogatunteja niitä odottaneille. Molemmat kurssit toteutuvat syyskaudella ja toiveita jatkosta otetaan vastaan. Seuramme on ollut Sinettiseura jo vuodesta 2009 ja aikuisliikunnan Priima-seura vuodesta Kauden ollessa jo hyvin käynnissä johtokuntaa ja työryhmiä työllistävät viiden vuoden välein tapahtuvat Sinetti- ja Priima- laatuseurojen uudelleenarvioinnit sekä seuran strategian päivitys. Seurana meitä liikuttavat arvot ovat laadukkuus, tasa-arvoisuus, seurahenkisyys, uudistusmielisyys sekä toiminnan läpinäkyvyys. Näitä arvoja ylläpitäen toivotan liikunnan riemua ja liikunnallisia elämyksiä kaudelle ! Puheenjohtaja Jaana Liukkonen Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu Sivu 2

3 JOHTOKUNNAN YHTEYSTIEDOT puheenjohtaja varapuheenjohtaja Jaana Liukkonen Sirkka Kellokumpu aikuisten liikunnan ohjaajavastaavat lasten liikunnan ohjaajavastaava Sinikka Leskinen ja Hanne Pesonen Sirpa Eronen , tiedottaja tapahtumavastaava Tiina Reinikainen Tarja Ikonen rahastonhoitaja koulutusvastaava Ulla Piipponen Katja Hämäläinen _ sihteeri / MNV:n toimisto / Koppelovaraukset Arja Rinne mnv.toimisto@gmail.com Porrassalmenkatu MIKKELI Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu Sivu 3

4 TOIMINTAPISTEET Siekkilän liikuntasali (ent. Siekkilän koulu) Lyseon pieni ja iso sali (Mikkelin Lyseon koulu) Lähemäen liikuntasali (Lähemäen koulu) Peitsarin liikuntasali (Peitsarin koulu) Rantakylän liikuntasali (Rantakylän Yhtenäiskoulu) Rouhialan koulu (erillinen liikuntasalirakennus) Urheilupuiston ala- ja yläsali (Urheilupuiston koulu) Urpolan ala- ja yläsali (Urpolan koulu) Kalevankankaan liikuntasali (Kalevankankaan k.) Siekkilänkatu 8, MLI Porrassalmenkatu 30, MLI Kisatie 5, MLI Peitsarikuja 6, MLI Vanhamäentie 2, MLI Rouhialankatu 39, MLI Anni Swanin katu 6, MLI Rinnekatu 8, MLI Raviradantie 16, MLI TAPAHTUMAKALENTERI syksy Starttijumppa Syyskausi alkaa vko 43 Syysloma (ei kalenterinmukaisia tunteja, ekstratunneista erillinen maksu) Joulunäytös Kaamoksen kaatajaiset -jumppamaraton (erillinen maksu, jolla tuetaan Gymnaestrada tapahtumaan osallistuvia) Joululoma (ei kalenterinmukaisia tunteja, ekstratunneista erillinen maksu) kevät Kinkunsulatusjumppa Ystävänpäiväjumppa vko 9 Talviloma (ei kalenterinmukaisia tunteja, ekstratunneista erillinen maksu) maaliskuu 2015 Seuran vuosikokous Kevätkauden viimeiset kalenterinmukaiset tunnit Kevätnäytös MIKKELIN NAISVOIMISTELIJAT RY Mikkelin Naisvoimistelijat ry (MNV) on perustettu vuonna Sataviisivuotias MNV on Suomen Voimisteluliitto ry:n jäsenseura ja kuuluu Voimisteluliiton Savo-Karjalan alueeseen. Jäseniä seurassa oli vuonna 2013 noin 800. MNV:n toiminta-ajatuksena on tarjota voimisteluliikunnan avulla elämyksiä ja iloa tuottavia hetkiä kaikenikäisille. Ohjaajia seurassa on 27. He työskentelevät aikuisten ja lasten ryhmien vetäjinä. Lasten ryhmissä on myös apuohjaajia, jotka auttavat vastuuohjaajaa ohjaustyössä tavoitteenaan Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu Sivu 4

5 kasvaa itsekin vastuuohjaajiksi. Ohjaajien jatkuva kouluttaminen ja kouluttautuminen ovat seuran ja ohjaajien vastuulla. Seuran toimintaa ja taloutta hoitaa johtokunta. Muita seuratoimijoita ovat Sinettityöryhmäläiset, Priima-työryhmäläiset, esiintyvien ryhmien työryhmä sekä toimistotyöntekijä. MIKKELIN NAISVOIMISTELIJAT RY:N JÄSENYYS Mikkelin Naisvoimistelijoiden vuosittainen jäsenmaksu on 10. Jäsenet voivat ostaa seuramme kausikortin (syys- tai kevätkausi, vaaleanpunainen), jolla jäsen on oikeutettu käymään kalenteriin merkityillä perustunneilla. Kymppikertalipuilla voit käydä kaikilla tunneilla ja jäsenmaksun maksanut saa kertalippuvihkosta 20 % alennuksen. Perheliikuntakortti oikeuttaa kyseiseen ryhmään. Tunnilla voi käydä lapsen kanssa poikkeustilanteessa joku muukin aikuinen. Näin takaamme lapselle mahdollisuuden liikunnan iloon arjen muutoksista huolimatta. Uutuutena tälle kaudelle tämä kortti sisältää myös yhden aikuisen jäsenmaksun. Lapsen kanssa pääsääntöisesti liikkuva aikuinen maksaa siis lisäksi vain oman kausikorttinsa päästäkseen nauttimaan muusta tuntitarjonnastamme. Lapsilla ei tällä kaudella ole erillistä korttia lainkaan. Kausi- ja jäsenmaksu maksetaan entiseen tapaan. Ohjaajat saavat lapsiryhmien nimilistat ilmoittautumisten perusteella. Jokainen alle 15-vuotias lapsijäsen vakuutetaan kausimaksuun sisältyvällä Pohjolan jumppaturvavakuutuksella. Yli 15-vuotiaita ja aikuisia ei ole vakuutettu seuran toimesta, vaan jokaisen tulee huolehtia omasta, voimassa olevasta vapaa-ajan tapaturmavakuutuksestaan. Huomioithan normaalin jumppakalenterin lisäksi ekstratunnit, joissa erillinen maksu. Kertamaksulla jumppaavat eivät ole seuran jäseniä, eivätkä täten oikeutettuja jäsenetuihin. MNV:n jäsenedut kaudella Voimassa seuran jäsenkorttia näytettäessä Tavaratalo Carlson 15 % normaalihintaisista urheilujalkineista ja -tekstiileistä Kauneushuone Kirsi Ritosalo 15 % normaalihintaisista kasvohoidoista Piruetti 10 % alennus kaikille Voimisteluliiton jäsenille Piruetista (verkkokaupasta postiennakkotilauksista alennustunnuksella VOIMISTELU ja seuran nimi muuta -kenttään sekä liikkeistä seuran jäsenkorttia näyttämällä) tehdyistä ostoista. Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu Sivu 5

6 PRIIMA LAATUSEURATOIMINTA Priima laatuseurat ovat Voimisteluliiton jäsenseuroja, jotka panostavat aikuisten terveysja kuntoliikunnan laadukkaaseen tarjontaan. Ne ovat sitoutuneita pitkäjänteiseen, jatkuvaan toiminnan kehittämiseen ja kuuluvat Suomen suurimpaan terveysliikuntaketjuun - Voimisteluliittoon. Priima laatuseurassa liikunnan ilo ja terveys ovat avainasemassa. Liikkujan tarpeet ja tyytyväisyys ovat ykkösasia. Tähän pyritään keräämällä asiakaspalautetta ja arvioimalla toimintaa säännöllisesti. Liikunta on terveyttä edistävää. Jumppatunneista on hyvät tuntikuvaukset, jolloin liikkuja pystyy valitsemaan itselleen sopivimman tunnin. Priima - seuran ohjaajat ovat koulutettuja niin harrasteliikunnan ohjaamiseen kuin perusensiaputaitoihin. Tunnit ovat turvallisia. Seura tarjoaa aikuisliikkujilleen mahdollisuuden osallistua myös tapahtumatoimintaa, kuten näytöksiin ja muihin tapahtumiin. SINETTISEURATOIMINTA Vuonna 1992 aloitettu Sinettiseuratoiminta on Valon ja lajiliittojen yhteinen toimintamalli. Sinettiseuran rakentama arvopohja rakentuu lapsen ja nuoren parhaan edistämiselle. Lapsen ja nuoren paras liikunnassa on lapsen kasvun ja kehityksen tukemista sekä lapsuuden kunnioittamista. Lasten ja nuorten urheilussa tärkeää on ilo, innostus, oppiminen ja kehittyminen sekä kaveruus ja yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua. Sinettiseuratoiminnan tavoitteena on löytää seurassa yhteinen toimintatapa ja periaatteet, joilla laadukasta lasten ja nuorten toimintaa voidaan toteuttaa. Sinettiseurassa otetaan huomioon lasten ja nuorten yksilöllisyys ja yhteisöllisyys liikuntaryhmiä tehtäessä sekä pidetään huolta jokaisesta mukana olevasta lapsesta ja nuoresta. Lapset saavat harrastaa, harjoitella ja halutessaan kilpailla. Omia taitoja tuodaan esille joulu- ja kevätnäytöksissä. Ohjaajat ovat käyneet lasten ja nuorten ohjaamiseen tarkoitetun koulutuksen. Seuratyöntekijöitä kiitetään heidän tekemästään arvokkaasta työstä. Pelisäännöistä on sovittu kaikissa ryhmissä sekä lasten että lasten vanhempien kanssa. Lisätietoja niin Priima- kuin Sinetti-toiminnasta saat osoitteesta KILTATOIMINTA Seurassamme on toiminut vuodesta 1976 asti Uskollisuuden Kilta. Killan aloittaessa toimintansa, oli perustamiskokouksessa 24 seuran jäsentä. Nyt kiltalaisia on 30, joista kahdeksan on ollut mukana aivan alkuhetkistä asti. Uskollisuuden Killan tarkoituksena on koota yhdistyksen jäsenet uskolliseksi sisarpiiriksi yhdistyksen henkisen vireyden ja toveruuden ylläpitäjäksi sekä varsinaisen toiminnan tueksi. Kiltalaiset kokoontuvat yhteen kuukausittain noudattaen kiltatoimintaan kuuluvia ystävyyden perinteitä ja jakamaan kuulumisia. Retkiä ja valtakunnallisia kiltatapaamisiakaan ei unohdeta. Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu Sivu 6

7 ESIINTYVÄT RYHMÄT Seurassamme toimii tällä hetkellä kolme esiintyvää ryhmää. Esiintyvät ryhmät voit tilata esiintymään erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Ryhmät harjoittelevat uusia esityksiä pitkin kautta ja vanhempia esityksiä lämmitellään mielellään jos tarve niille ilmaantuu. 1 esitys 100, 2 esitystä 150. Esitysten tuotto menee suoraan esiintyvien omaksi hyödyksi esimerkiksi esiintymismatkoihin. Cinnamon Ohjaaja Venla Teräväinen Cinnamon on vuotiaiden tanssillisen voimistelun esiintyvä ryhmä. Ryhmä harjoittelee kaksi kertaa viikossa. Tunneilla harjoitellaan lajina pääasiassa tanssillista voimistelua. Innostuksen mukaan voimme tehdä muitakin lajikokeiluja. Cinnamon on esiintyvä ryhmä, joten ryhmä voi esiintyä seuran näytösten lisäksi muissakin tapahtumissa. Ryhmäläisiltä toivotaan iloista mieltä ja motivaatiota harrastusta kohtaan. Uudet kiinnostuneet ovat tervetulleita (tanssi/voimistelutaustasta on hyötyä, mutta ei ole pakollinen). Latin Night Ohjaaja Alain Calderin Ryhmä on jatkoryhmä, jonka koreografiat ovat edistyneemmille. Latinalainen Yö, jonka rytmejä edustavat neljä yleisintä tanssityyliä: bachata, salsa, merengue ja reggaeton. 'Noche Latina' on Naisvoimistelijoilla tarjottavista, kyseisen tanssityylin ryhmistä edistynein. Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Harjoittelun tavoitteena on kehittää jäsenten kehon koordinaatiota ja tanssitaitoa, oppien edellä mainittujen tanssityylien tempot ja askelkuviot. Ryhmä tarjoaa tanssiesityksiä, joissa välittyvät latinalaisen yön kuumat rytmit. Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu Sivu 7

8 Safron Ohjaaja Jutta Kokkonen Safron on aikuisten esiintyvä tanssillisen voimistelun ryhmä. Laji pohjautuu liikekieleltään perinteiseen naisvoimisteluun sisältäen mm. vartalon aaltoliikkeitä ja vauhtiheittoja. Olennaista on liikkeen virtaavuus sekä eläytyminen musiikkiin ja liikkeeseen. Tänä syksynä Safron harjoittaa viimekeväistä ohjelmaa tavoitteenaan osallistua alueellisiin showkilpailuihin. Uusia jäseniä ei tänä syksynä voida ottaa. Haluaisitko osallistua kansainväliseen suurtapahtumaan tai tukea muutoin seuramme toimintaa? Oletpa sitten liikunnan ammattilainen tai silloin tällöin jumpissa käyvä seuran jäsen, Mikkelin Naisvoimistelijat tarjoaa Sinulle mahdollisuuden tulla mukaan toimintaan, toimia yhdessä seuran aktiivijäsenten kanssa ja nauttia upeasta tapahtumasta ja seurahengestä oman halusi, resurssien ja aikataulujesi mukaisesti. Jos koet, että haluaisit olla toiminnassa mukana, mutta sinulla ei ole mielestäsi riittävästi aikaa voit tukea toimintaamme pienimuotoisemmin esimerkiksi osallistumalla talkoisiin vaikkapa kevätnäytöksessä. Tehtäviä riittää tuolien asetteluista ja salin koristelusta kahviossa toimimiseen asti. Jos puolestaan olet kätevä käsistäsi, otamme mieluusti vastaan käsiesi taidon näytteitä arpajaisten palkinnoiksi ja myytäväksi Naisten messuilla. Jos sinulla on taas hiukan enemmän aikaa ja haluat osallistua syvemmin seuramme toimintaan, olet tervetullut työryhmiemme jäseneksi. Kaipaamme uusia seuran jäseniä mukaan kehittämään niin lasten kuin aikuistenkin liikuntaa. Myös johtokuntaamme olet tervetullut mukaan, jos haluat nähdä seuran kehityksen kärkipaikalta. Seuraava uusi johtokunta valitaan maaliskuussa järjestettävä Gymnaestrada tarjoaa puolestaan seuramme jäsenille kansainvälistä ilmapiiriä maamme pääkaupungissa. Jos olet vähintään 16-vuotias ja pääset avuksi Gymnaestradaan vähintään kolmeksi päiväksi, sinulla on mahdollisuus päästä katsastamaan tapahtuman kulissit, tuottamaan hyvää mieltä osallistujille ja lisäksi saada arvokasta kokemusta sekä tukun uusia ystäviä. Tarjolla on tehtäviä mm. ruoan jakamisesta voimistelutelineiden siirtelyyn, autonkuljettajana toimimisesta musiikin soittamiseen, infopisteen asiakaspalvelusta tapahtumailmeestä ja somistuksesta vastaamiseen ja kymmeniä muita tehtäviä. Varmasti juuri sinun osaamisestasi on hyötyä tässä tapahtumassa! Suurimmassa osassa tehtävistä vaaditaan kielitaitoa, mutta tehtäviä löytyy ihan kaikille kielitaitoon katsomatta. Tule siis mukaan, kerro meille miten sinä haluaisit olla mukana seuramme toiminnassa! Jokainen pieneltäkin tuntuva ele on seurallemme tärkeä! Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu Sivu 8

9 GYMNAESTRADA 2015 Tervetuloa Gymnaestradaan ! Gymnaestrada tarjoaa kaikille voimisteluseurojen jäsenille ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua kansainväliseen tapahtumaan. Odotamme mukaan suomalaista esiintymään ja osallistumaan, katsomaan ja kannustamaan, solmimaan uusia ystävyyksiä ja nauttimaan tapahtuman tunnelmasta. Gymnaestradaan voivat osallistua kaikki Suomen Voimisteluliiton jäsenseurojen jäsenet, niin voimistelijat kuin tanssijatkin sekä harrastajat että huiput. Tähän voimistelutapahtumaan ovat kaikki tervetulleita! Tapahtumaan osallistuminen ei edellytä esiintymistä. Voit vain nauttia kansainvälisestä voimistelutunnelmasta, kierrellä katsomassa esityksiä, joita näet non-stopina esimerkiksi Messuhallin hallinäytöksissä sekä eri puolilla Helsinkiä kaupunkilavoilla. Iltapäivä- ja iltanäytöksiin, kenttäohjelmiin sekä avajaisiin ja päättäjäisiin tulee myyntiin rajattu määrä pääsylippuja viimeistään keväällä Kaupunkilavojen ja Paavo Nurmen kentän esiintymisiä voit seurata aivan ilmaiseksi. Mikkelin Naisvoimistelijoista aiotaan kuitenkin osallistua ainakin kahteen kenttäohjelmaan: Valkea Lintu ja Elämän jälki. Elämän jälki -ohjelma on tarkoitettu alkaen noin 14- vuotiaista, edistyneille voimistelijoille (tytöt ja naiset) sekä seniori-ikäisille kuntovoimistelijoille. Ohjelman haastavampi rooli sopii hyvin joukkuevoimistelun, rytmisen voimistelun ja tanssillisen voimistelun harrastajille; helpompi rooli kuntovoimistelun harrastajille. Elämän jälki on kaunista ja vahvaa koreografiaa upeaan musiikkiin voimistellen. Valkea Lintu on aikuisten naisten voimisteluohjelma, jossa pääset kokemaan tanssillisen voimistelun ja perinteisen naisvoimistelun virtaavaa liikettä vaikuttavassa, elämyksellisessä suomalaisesta muotoilusta ammentavassa koreografiassa. Ohjelmassa on kaksi taitotasoroolia, Satakielet ja Joutsenet, joissa molemmissa edellytetään aiempaa harrastustaustaa. Vai kiinnostaisiko vapaaehtoistyö? Tapahtuman mahdollistamiseksi tarvitaan lähes 5000 vapaaehtoista viidelletoista eri tehtäväalueelle. Kolmen päivän työpanoksella pääset nauttimaan tapahtuman tunnelmasta, tapaamaan kansainvälistä väsekää ja käyttämään ja kehittämään kielitaitoasi. Kevään 2014 alustavissa ilmoittautumisissa seurastamme tapahtumaan ilmoittautui 15 innokasta. Lopullinen ilmoittautuminen tapahtumaan tehdään loka-marraskuussa, jolloin tilataan myös tarvittavat esiintymis- ja edustusasut, varataan koulumajoituspaikat sekä lounaspaketit. Lisätietoa MNV:n matkasta kohti Gymnaestradaa antavat seuramme Gympit, Tiina Reinikainen ) ja Tarja Ikonen ). Yleistietoa ja tarkempia yksityiskohtia niin esiintymismahdollisuuksista kuin vapaaehtoisena toimimisesta löydät tapahtuman nettisivuilta tai sekä facebookista Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu Sivu 9

10 Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu Sivu 10

11 Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu Sivu 11

12 Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu Sivu 12

Seuralla on yhteiset kirjalliset seuran sisäiset pelisäännöt.

Seuralla on yhteiset kirjalliset seuran sisäiset pelisäännöt. TOIMINTALINJA 2014 2015 SISÄLLYS 1 Visio... 1 2 Kuvaus seurasta... 1 3 Seuran pelisäännöt... 1 4 Vastuun jakaminen seurassa... 2 5 Seuran ongelmaratkaisupolku... 2 6 Seuran kehittäminen ja laadun tarkkailu...

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät

Lisätiedot

Gymnaestrada 12.-18.7.2015

Gymnaestrada 12.-18.7.2015 Gymnaestrada 12.-18.7.2015 Mukaan Osallistujaksi Vapaaehtoiseksi Kouluvalvontaan Osallistujaksi - Tavoitteena saada mukaan 3000-3500 suomalaista osallistujaa - Suomalaisille on tarjolla monipuolisia esiintymismahdollisuuksia:

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 1. SC Vantaa ja Tapanilan Erä ovat aloittaneet seurayhteistyön 2. Koko perhe liikkumaan! 3. Syksyn kuulumisia 4. Leiristipendit kesäksi 2015 5. Seuran jäsenten syyskokous

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Mikkelin Naisvoimistelijat ry

Toimintakertomus 2014. Mikkelin Naisvoimistelijat ry Toimintakertomus 2014 Mikkelin Naisvoimistelijat ry Sisällys JOHDANTO... 3 1.TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET... 3 2.SEURAN KOKOUKSET, HALLINTO, TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTA... 3 2.1 Vuosikokous... 3 2.2 Johtokunta...

Lisätiedot

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Puheenjohtajan kynästä, Hyvää kuluvaa Vuotta 2017! Alkamassa on Suomen ja Seinäjoen voimistelijoiden juhlavuosia. Mikä olisikaan parempi vuosi täyttää

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

Ohjaajien startti-ilta 2013

Ohjaajien startti-ilta 2013 Ohjaajien startti-ilta 2013 Torstai 22.8.2012 Aleksandra, EHN PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Seuran toiminta-ajatus ja arvot Visio

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 RUOVEDEN NAISVOIMISTELJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Ruoveden Naisvoimistelijat ry on aikaansa seuraava, arvostettu, tunnettu ja aktiivinen liikuntaseura. RNV on myös edelläkävijä ja suunnannäyttäjä

Lisätiedot

!Gymnaestrada 2015 sitova ilmoittautuminen

!Gymnaestrada 2015 sitova ilmoittautuminen !Gymnaestrada 2015 sitova ilmoittautuminen Ilmoittautumislomake Yhteyshenkilön tiedot: Nimi: Sähköpostiosoite: Matkapuhelinnumero: Syntymäaika: Peruuta Ilmoittautumislomake: Tilaan osallistujapassin *

Lisätiedot

Liikuntaseura Vihti-Gym tarjoaa jokaiselle jotakin!

Liikuntaseura Vihti-Gym tarjoaa jokaiselle jotakin! Liikuntaseura Vihti-Gym tarjoaa jokaiselle jotakin! Liikuntaseura Vihti-Gym ry:n tavoitteena on tarjota monipuolista harraste-ja kuntoliikuntaa sekä kilpailu- ja valmennustoimintaa kaikenikäisille vihtiläisille.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 RUOVEDEN NAISVOIMISTELJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Ruoveden Naisvoimistelijat ry on aikaansa seuraava, arvostettu, tunnettu ja aktiivinen liikuntaseura. Sinettiseurana RNV on myös edelläkävijä

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Elise

Voimistelu- ja urheiluseura Elise Voimistelu- ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Jäseniä 871 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu Rytminen voimistelu Sinettiseura Voimisteluliiton huippuvoimisteluseura

Lisätiedot

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä Palokan ILO- Palokan ilo, voimistelu ja liikunta ry Uutiskirje Syyskuu 2017 uutiset Klikkaamalla pääset suoraan uutiseen tai nettisivulle Katso lasten ryhmien vapaat paikat Kurssit: Bailamama9Months Pilates

Lisätiedot

Jäsentiedote joulukuu 2014

Jäsentiedote joulukuu 2014 Jäsentiedote joulukuu 2014 Kiitos kaikille syksystä 2014! Koko seuran puolesta haluan kiittää - jäseniämme, teitä ahkeria jumppareita - jumppaavien ja tanssivien lasten vanhempia - Uskollisuuden Killan

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

TNV liikunnan iloa sukupolvelta toiselle TNV Turun Naisvoimistelijat ry

TNV liikunnan iloa sukupolvelta toiselle TNV Turun Naisvoimistelijat ry TNV liikunnan iloa sukupolvelta toiselle TNV Turun Naisvoimistelijat ry Liikuntakeskus Energym Vähäheikkiläntie 56 C, 20810 Turku 040 416 1906 www.tnv.fi TNV - Turun Naisvoimistelijat ry TNV on liikuttanut

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Terveyttä edistävä Vapaaehtoistyötä arvostava TNV:n arvot ja visio Ihmisläheinen ja positiivinen Luotettava ja osaava VANTAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT JÄSENET OHJAAJAT Valo,

Lisätiedot

E LAPSENI URHEILEE AINEISTO JA KUVAT:SPORT.FI

E LAPSENI URHEILEE AINEISTO JA KUVAT:SPORT.FI E2 2014-2015 LAPSENI URHEILEE AINEISTO JA KUVAT:T.FI ROK KI E2 ILO IRTI URHEILUH HARRASTUKSESTA Urheilu on loistava kasvualusta. Se tarjoaa lapselle mainiot edellytykset voida hyvin ja kehittyä tasapainoiseksi,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 RUOVEDEN NAISVOIMISTELJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Ruoveden Naisvoimistelijat ry on aikaansa seuraava, arvostettu, tunnettu ja aktiivinen liikuntaseura. Sinettiseurana RNV on myös edelläkävijä

Lisätiedot

Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan

Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Tässä on lyhyt info, miten pääset mukaan liikkujaksi, harrastajaksi, valmennusryhmään, ohjaajaksi tai seuratoimintaan. Seuran toimintakausi on

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015. Mikkelin Naisvoimistelijat ry

Toimintasuunnitelma 2015. Mikkelin Naisvoimistelijat ry Toimintasuunnitelma 2015 Mikkelin Naisvoimistelijat ry Sisältö JOHDANTO.. 3 1 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET.. 3 2 SEURAN KOKOUKSET JA HALLINTO SEKÄ TILIVUOSI 3 2.1 Kokoukset 3 2.2 Hallinto 3 2.3 Tilivuosi

Lisätiedot

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia

Lisätiedot

1.2. Visio Terveyttä edistävää harrasteliikuntaa ja tasokasta valmennustoimintaa kaikille naantalilaisille.

1.2. Visio Terveyttä edistävää harrasteliikuntaa ja tasokasta valmennustoimintaa kaikille naantalilaisille. Seurakäsikirja 1. Toiminta-ajatus ja visio 1.1. Toiminta-ajatus Naantalin Voimistelijat tarjoaa monipuolista liikuntaa harraste- ja valmennustasolla kaiken ikäisille. Haluamme tuottaa ihmisille elämäniloa,

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Lasten urheilun tärkeät asiat

Lasten urheilun tärkeät asiat Lasten urheilun tärkeät asiat 1) Pohdi itsenäisesti, mitkä arvot *) ohjaavat sinun toimintaasi työskennellessäsi lasten ohjaajana ja valmentajana. 2) Kirjoita yksi asia per tarralappu *) Meille jokaiselle

Lisätiedot

Gymnaestrada 12.-18.7.2015 Helsinki KOULUMAJOITUS VAPAAEHTOINEN

Gymnaestrada 12.-18.7.2015 Helsinki KOULUMAJOITUS VAPAAEHTOINEN Gymnaestrada 12.-18.7.2015 Helsinki KOULUMAJOITUS VAPAAEHTOINEN Gymnaestrada Maailmanlaajuinen voimistelufestivaali Järjestetään 4 vuoden välein Ensimmäistä kertaa Suomessa 12.-18.7.2015 Helsinki Kansainväliseltä

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

ILO- uutiset. Palokan. Talven ihmemaa- Joulunäytös Vaajakosken liikuntahallila Disco! Isoja kisoja talkoovoimilla

ILO- uutiset. Palokan. Talven ihmemaa- Joulunäytös Vaajakosken liikuntahallila Disco! Isoja kisoja talkoovoimilla Palokan ILO- Palokan ilo, voimistelu ja liikunta ry Uutiskirje Marraskuu 2017 uutiset Klikkaamalla pääset suoraan uutiseen tai nettisivulle Nyt myynnissä ILOn kalenteri vuodelle 2018 Pysy liikkeessä myös

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1 Keravan Naisvoimistelijat KNV ry 17.10.2006 Johtokunta Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1. Toiminta-ajatus Keravan Naisvoimistelijat KNV ry:n tarkoituksena on tarjota kuntalaisille liikuntaharrastus

Lisätiedot

TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011

TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011 TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011 HY:N JA AALLON YHTEISET LIIKUNTAPALVELUT SYKSYSTÄ 2011 kuudella kampuksella 355 päivää vuodessa 7 päivää viikossa aamusta iltaan yli 250 ohjattua

Lisätiedot

Tiesittekö, että. alueella toimii menestyksekäs voimisteluseura? Tai, että yrityksellänne on mahdollisuus olla mukana rakentamassa tätä menestystä?

Tiesittekö, että. alueella toimii menestyksekäs voimisteluseura? Tai, että yrityksellänne on mahdollisuus olla mukana rakentamassa tätä menestystä? Tiesittekö, että alueella toimii menestyksekäs voimisteluseura? - toiminut vuodesta 1998 - useita mitalisijoja SM-kisoissa - lajeina naisten- ja miesten telinevoimistelu, TeamGym, trampoliinivoimistelu,

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 2 Sisältö 1 SEURAN VISIO... 3 2 SEURAN EETTISET LINJAUKSET... 4 3 SEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 3.1. VIIHTYMISEEN JA ILMAPIIRIN

Lisätiedot

Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018

Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018 Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a syksy 2018 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN On hyvä tietää, kuka olen. On tärkeää ja välttämätöntä on tunnistaa asioita itsestään ja omasta mielentilastaan ja tunteistaan.

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

TAMPEREEN NAISVOIMISTELIJAT TNV RY

TAMPEREEN NAISVOIMISTELIJAT TNV RY TAMPEREEN NAISVOIMISTELIJAT TNV RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 1 1 SEURA Tampereen Naisvoimistelijat ry (TNV) on perustettu vuonna 1898 ja se on Tampereen vanhin ja Suomen toiseksi vanhin suomenkielinen

Lisätiedot

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava 2013 2014 Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille aktiivinen positiivinen terveellinen taitava VOIMISTELUA TANSSIA Pilates BODYTRIM Panosta itseäsi ja perhettäsi järkevällä viikko-ohjelmalla sekä lapsille

Lisätiedot

Valmentajien pelisäännöt

Valmentajien pelisäännöt Valmentajien pelisäännöt 1. Harjoitteleminen ja kilpaileminen ikäluokittain 1.1 Harjoitusmäärät ja tavoitteet Forssan Naisvoimistelijoiden periaatteena on tarjota joukkuevoimisteluharrastus yli 8- vuotiaille

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

Laatuseuratyön historia

Laatuseuratyön historia Tähtiseura-ohjelma Laatuseuratyön historia Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) FootPass ja IcePass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja Uimaliitolla Sinetti- ja Huima-seuroja

Lisätiedot

Savitaipaleen Liikuntaseura ry. Toimintakäsikirja. Päivitetty

Savitaipaleen Liikuntaseura ry. Toimintakäsikirja. Päivitetty Savitaipaleen Liikuntaseura ry Toimintakäsikirja Päivitetty 17.9.2017 Sisällys 1 Toiminta-ajatus... 3 2 Savitaipaleen Liikuntaseura ry:n historiasta... 3 3 Seuran hallinto... 4 3.1 Johtokunta... 4 3.2

Lisätiedot

Laatuseuraaamukahvit. Tervetuloa! Tammikuu 2018

Laatuseuraaamukahvit. Tervetuloa! Tammikuu 2018 Laatuseuraaamukahvit Tervetuloa! Tammikuu 2018 Syksyn maakuntakierroksella (15 tilaisuutta) n. 300 seuraa osallistui tilaisuuksiin, joissa esiteltiin seuroille uutta laatuohjelmaa. Vastaanotto oli myönteinen.

Lisätiedot

Espoon Jäätaiturit ry

Espoon Jäätaiturit ry Espoon Jäätaiturit ry Kehitysryhmät kaudelle 2019-2020 01/2019 EsJt Luistelua suurella sydämellä perustettu 1985 noin 650 luistelijaa 10 päätoimista valmentajaa, päävalmentaja Virpi Horttana noin 45 valmentajan

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013 1. Menestystä joukkuevoimistelussa 2. Mukaan joukkuevoimisteluun 3. Joukkuevoimistelun harrastejoukkue 4. Harrasteliikuntaa keväällä 2014 5. Voimistelua erityistä apua tarvitseville

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

Tähtiseura-ohjelma Tähtiseura-päivät. Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea

Tähtiseura-ohjelma Tähtiseura-päivät. Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Tähtiseura-ohjelma 6.10.2018 Tähtiseura-päivät Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Tähtiseura-ohjelma Yhdessä työstetty Seurat, lajiliitot, liikunnan aluejärjestöt, Olympiakomitea

Lisätiedot

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia

Lisätiedot

Oulun Naisvoimistelijat puh. 08-379 263 Toimiston osoite: Rantakatu 15, 90120 OULU, www.oulunnaisvoimistelijat.fi onv.eeva@mail.suomi.

Oulun Naisvoimistelijat puh. 08-379 263 Toimiston osoite: Rantakatu 15, 90120 OULU, www.oulunnaisvoimistelijat.fi onv.eeva@mail.suomi. 0 1 2 Oulun Naisvoimistelijat puh. 08-379 263 Toimiston osoite: Rantakatu 15, 90120 OULU, www.oulunnaisvoimistelijat.fi onv.eeva@mail.suomi.net SISÄLLYSLUETTELO: Seuran toimintaa ohjaavat arvot, 1.Toiminnan

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

Muuramen Syke ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Muuramen Syke ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Muuramen Syke ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2019 1. TAUSTAA Muuramen Syke ry (Syke) on heinäkuussa 2009 perustettu tanssiin ja voimisteluun keskittynyt liikuntaseura. Viime vuosina jäsenmäärän kasvu

Lisätiedot

Syke on laadukas, hauska, ja kokeileva seura harrastaa. Toiminta ja talous ovat vakaalla pohjalla. Syke on käsite!

Syke on laadukas, hauska, ja kokeileva seura harrastaa. Toiminta ja talous ovat vakaalla pohjalla. Syke on käsite! 1. TAUSTAA Muuramen Syke ry (Syke) on heinäkuussa 2009 perustettu tanssiin ja voimisteluun keskittynyt liikuntaseura. Jäsenmäärä on kasvanut lyhyessä ajassa suureksi, tosin jäsenmäärän kasvu on viime vuosina

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 1 Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.1. 31.12.2014 1. YLEISTÄ Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura ry tarjoaa monipuolista voimisteluliikuntaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2017 2018. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijat

Mäntsälän Voimistelijat 1 Mäntsälän Voimistelijat Jäsenkyselyn tulokset 2015 Vastaajia N=47 Harrastaja itse Huoltaja 6 henk 41 henk Harrastajan ikä Alle 7v 15 henk 7-10v 17 henk 11-13v 6 henk yli 13v 9 henk Mukana seurassa Alle

Lisätiedot

Tapahtumien ja mainonnan maailmaan!

Tapahtumien ja mainonnan maailmaan! Tervetuloa Tapahtumien ja mainonnan maailmaan! Mainos Sario on Pohjois-Savossa toimiva yritys joka tarjoaa monipuolisia palveluja niin yksityisille, yhdistyksille kuin yrityksillekin. Mainos Sariolta erilaisia

Lisätiedot

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taustaa SVUL / Lajiliitot -> C, B, A järjestelmä (yleis- / lajiosa) 1990 luvun alun järjestömurros 5 -portainen yleiseurooppalainen koulutusjärjestelmä

Lisätiedot

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA Syyskausi alkaa 28.8.2017 Havisevan koululla. Hallan jäsenillä on käytössä monipuolinen kuntosali koulun alakerrassa. Lisätietoja kuntosalin käytöstä sekä avaimista saat Salosen

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

KILPAVOIMISTELU TOVOLISSA

KILPAVOIMISTELU TOVOLISSA Aineisto: Suomen Voimisteluliitto (Svoli) ToVoLin nettisivut Petri Vilhunen (kuvat) Google kuvahaku Toijalan Voimistelu ja Liikunta KILPAVOIMISTELU TOVOLISSA TO V O LI N KI LPA V O I MI STELUN V A A TI

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja

*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja aikuisharrastajaa. *Salon suurin seura; jalkapallo, taitoluistelu, salibandy ja koripallo. *Toimisto sijaitsee Salossa Helsingintiellä, seuran omistamissa

Lisätiedot

TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY

TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY 1 KAIKILLE HARRASTE- LIIKUNTAA HYVÄLLÄ FIILIKSELLÄ TAJU on lähellä KAIKILLE HARRASTELIIKUNTAA HYVÄLLÄ FIILIKSELLÄ

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Saunalahti Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Seuran toiminta-ajatuksen toteuttaminen 2 1.1.Missio 3 1.2 Arvot 3 1.3 Visio v. 2020 3 1.3.1 Haasteet ja mahdollisuudet 4 2. Toiminta 4 2.1. Lasten ja nuorten liikunta

Lisätiedot

Ratsastus. - koko elämän harrastus

Ratsastus. - koko elämän harrastus Ratsastus - koko elämän harrastus Nouse ratsaille! Ratsastus on luonnonläheinen, tasa-arvoinen ja monipuolinen liikuntamuoto, joka sopii lähes kaikille ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta. Ratsastusta

Lisätiedot

Kaveritoimintaa on montaa erilaista!

Kaveritoimintaa on montaa erilaista! Keh iitysvamma iisten Tuk ii ll ii iitto, Best Budd iies -pro jjekt ii, kesäkuu 201 2 Kaveritoimintaa on montaa erilaista! Esimerkkinä Best Buddies -kaveritoiminta Vapaaehtoista ystävä- ja kaveritoimintaa

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

TERVETULOA TCS SMASHIIN

TERVETULOA TCS SMASHIIN TERVETULOA TCS SMASHIIN 1 Sisällys 1 TCS Smash meidän seura... 3 2 Miten meidän seurassa toimitaan?... 5 2.1 Harrastuksen aloittaminen... 6 2.2 Kauden aloitus... 7 2.3 Kauden aikana... 8 2.4 Kauden lopuksi...

Lisätiedot

VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016

VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016 VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016 Viikko-ohjelma on melko sidottu jo Jokipatasalin ryhmien suhteen. Kaupungin koulujen vuoroja odotellessa jotkut ryhmäajankohdat ovat vielä avoimia. Ne ovat

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi

Lisätiedot

Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura ry:n toimintaa ohjaavat toiminta-ajatus, visio ja arvot. Ne ovat määritelty yhdistyksen toimintalinjassa.

Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura ry:n toimintaa ohjaavat toiminta-ajatus, visio ja arvot. Ne ovat määritelty yhdistyksen toimintalinjassa. TOIMINTASUUNNITELMA 1.1. 31.12.2015 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. YHDISTYKSEN HALLINTO JA JÄSENISTÖ... 2 2.1 JOHTOKUNTA... 2 2.2 SEURATYÖNTEKIJÄ JA TOIMISTO... 2 2.3 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 2 2.4 JÄSENISTÖ...

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

Kaikkien taitoryhmien harjoittelun tukena on Suomen Voimisteluliiton kilpailujärjestelmä.

Kaikkien taitoryhmien harjoittelun tukena on Suomen Voimisteluliiton kilpailujärjestelmä. Kaikkien taitoryhmien harjoittelun tukena on Suomen Voimisteluliiton kilpailujärjestelmä. pronssi-, hopea- ja kultamerkki (kaikille) Stara-kilpailut (kaikille vapaaehtoisille) NTV Luokkakilpailut Harjoitukset

Lisätiedot

Ohjaajan opas Sisällys

Ohjaajan opas Sisällys Ohjaajan opas Sisällys Tervetuloa ohjaajaksi... 2 Rekisteröityminen... 2 Toimintakausi... 2 Kausisuunnitelma... 3 Pelisäännöt... 3 Ohjaajana toimiminen... 3 Tiedottaminen muutoksista ja tuntien peruutuksista...

Lisätiedot