TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela
|
|
- Jorma Väänänen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS- TEN, TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTOJEN SEKÄ KEHITTÄMIS- JA HALLINTOKES- KUKSEN MAKSULLISISTA SUORITTEISTA VUONNA 2017 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain (897/2009) 25 :n mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista on säädettävä valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvosto on antanut asetuksen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna /2015 (maksuasetus). Maksuasetuksen voimassaolo päättyy kuluvan vuoden lopussa. Ehdotetaan, että maksuasetukseen annettaisiin teknisesti tarkistettuna ja päivitettynä. Teknisin tarkistuksin maksullistettaisiin muutamia suoritteita, jotka aikaisemmin ovat olleet maksuttomia. Näitä ovat omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan perittävät suoritemaksut ympäristönsuojelulaissa (527/2014) tarkoitetusta pilaantuneen pohjaveden puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen käsittelystä ja patoturvallisuuslaissa (494/2009) tarkoitetusta padon luokittelupäätöksestä sekä vahingonvaaraselvityksen hyväksymisestä. Näiden suoritteiden tulee valtion maksuperustelain (150/1992) mukaan lähtökohtaisesti olla maksullisia. Muilta asetus se olisi samansisältöinen voimassa olevan maksuasetuksen kanssa. ELY-keskusten maksupolitiikka ELY-keskuksia ohjaavat ministeriöt ja keskusvirastot hyväksyivät joulukuussa 2013 ELY-keskusten johtoryhmässä yhteisen maksupolitiikan. Maksupolitiikan mukaisesti ELY-keskusten julkisoikeudellisista suoritteista peritään pääsääntöisesti omakustannusarvoa vastaava hinta, ja omakustannusarvoa alempana perittävien maksujen tulee kattaa vähintään 75 % suoritteen tuotantokustannuksista. Tavoitteena on, että vuonna 2017 keskimääräinen kustannusvastaavuus on 90 % ottaen huomioon sekä omakustannusarvon mukaisina hinnoitellut suoritteet että omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan hinnoitellut suoritteet. Maksupolitiikan mukaan suoritteiden hinnoittelu on läpinäkyvää, ja suoritteista peritään pääsääntöisesti kiinteät hinnat. Kiinteää hintaa käytetään silloin, kun yksittäisten suoritteiden tuotantokustannukset eivät oleellisesti poikkea toisistaan. Porrastettua hintaa käytetään silloin, kun yksittäisten suoritteiden tuotantokustannukset poikkeavat toisistaan oleellisesti, mutta suoritekohtaisesti määräytyvän hinnan käyttäminen ei ole perusteltua. Suoritekohtaista hinnoittelua (tuntiperusteinen hinnoittelu) käytetään silloin, kun yksittäisten suoritteiden tuotantokustannukset poikkeavat toisistaan oleellisesti, eivätkä erityiset tai perustellut syyt edellytä kiinteän tai porrastetun hinnan käyttämistä.
2 2 ELY-keskusten julkisoikeudellisissa suoritteissa ei ole yleistä korotusvaraa suoritteiden hinnan kattaessa suoritteiden tuotantokustannukset. Vuoden 2015 tilinpäätöksen mukaan maksuperustelain mukaisten julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus oli 93 %. Valtaosa (59 %) ELY-keskusten tuotoista saadaan liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen lupamaksuista. Maksuasetuksen perustelut Maksuasetuksen soveltamisalaa koskeva 1 säilyisi ennallaan voimassa olevaan maksuasetukseen nähden. Asetusta sovellettaisiin ELY-keskusten, KEHA-keskuksen sekä TE-toimistojen suoritteisiin, ellei niistä ole toisin säädetty tai määrätty. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (916/2012) annetun lain 6 :n mukaan henkilöasiakkaalle tarjottavat julkiset työvoima- ja yrityspalvelut ovat maksuttomia ja työnantajalle tarjottavat julkiset työvoima- ja yrityspalvelut ovat maksuttomia lukuun ottamatta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 luvun 7 :ssä tarkoitettua yhteishankintakoulutusta. Yrityksille tarjottavat 8 luvun 5 :ssä tarkoitetut yritystoiminnan kehittämispalvelut ovat maksullisia. Näitä palveluja koskevista maksuista säädetään erikseen valtioneuvoston asetuksella julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (1073/2012). Pykälä 2 säilyisi ennallaan. Siinä säädettäisiin maksullisista julkisoikeudellisista suoritteista, joista säädetään valtion maksuperustelain 6 :n nojalla asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti. ELY-keskusten julkisoikeudellisista suoritteista peritään lähtökohtaisesti maksuperustelain 6 :n 1 momentin mukainen suoritteen tuottamisesta valtiolle aiheutuvan kokonaiskustannuksen (omakustannusarvo) mukainen maksu. Maksuperustelain 6 :n 2 momentin mukaan suoritteesta voidaan määrätä samansuuruinen maksu silloinkin, kun suoritteen tuottamisesta aiheutuvat kustannukset poikkeavat toisistaan. Tällaisen kiinteän maksun suuruutta määrättäessä on otettava huomioon suoritteiden keskimääräinen kokonaiskustannus. ELYkeskusten maksupolitiikan linjausten mukaisesti julkisoikeudellisista suoritteista peritään pääsääntöisesti omakustannusarvoa vastaava maksu, ja maksut ovat pääsääntöisesti kiinteitä. Eräistä ELY-keskusten julkisoikeudellisista suoritteista peritään omakustannusarvoa alempi maksu. Maksuperustelain 6 :n 3 momentin mukaan maksu voidaan määrätä perittäväksi omakustannusarvoa alempana tai jättää kokonaan perimättä, jos siihen on muun muassa sosiaalisiin tarkoituksiin tai ympäristönsuojelusta johtuva perusteltu syy. Pykälän 3 mukaan omakustannusarvoa alempana perittäisiin seuraavia ELYkeskusten suoritteita vastaavat maksut. Pykälän 1 kohdan mukaan ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaiset seuraavat suoritteet hinnoitellaan omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan. Omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan perittävien suoritemaksujen tulee ELY-keskusten yhteisen maksupolitiikan mukaisesti kattaa 75% omakustannusarvosta. Ympäristönsuojeluun liittyvästä perustellusta syystä omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan peritään seuraavat suoritemaksut: a) tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen käsittely; b) poikkeuksellisesta tilanteesta tehtävän ilmoituksen käsittely; c) pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen käsittely; d) tarkkailusuunnitelman ja sen muutoksen hyväksyminen; e) ympäristönsuojelulain (527/2014) 205 :ssä tarkoitettu määräaikaisvalvonta ja tarkastus kiellon tai määräyksen noudattami-
3 3 sen valvomiseksi tai toiminnan keskeyttämisen valvomiseksi, jos toiminnan harjoittaja on ympäristönsuojelulain (527/2014) 206 :ssä tarkoitettu mikroyritys tai luonnollinen henkilö, joka ei harjoita taloudellista toimintaa. Kohdan 2 mukaan mukaiset seuraavat luonnonsuojelulain (1096/1996) mukaiset suoritteet hinnoitellaan luonnonsuojelullisista syistä omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan: a) poikkeus luonnonsuojeluohjelman toimenpiderajoituksesta; b) poikkeus luontotyypin muuttamiskiellosta; c) poikkeus erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan hävittämis- ja heikentämiskiellosta; d) poikkeus eliölajien rauhoitussäännöksistä; e) lupa rauhoitetun lajin maahantuontiin, maastavientiin, myymiseen, vaihtamiseen taikka myytäväksi tai vaihdettavaksi tarjoamiseen; f) muu luonnonsuojelulain nojalla annettu lupa; luonnonsuojelua edistäviin tutkimuksiin ja opetustarkoituksiin myönnettävät poikkeukset ja luvat ovat maksuttomia. Kohdan 3 mukaan seuraavista ympäristöpäätöksistä ja -suoritteista peritään omakustannusarvoa alempi maksu ympäristönsuojelullisista syistä: a) jätelain (646/2011) nojalla tehtävä päätös jätehuoltorekisteriin ja tuottajarekisteriin hyväksymisestä; b) vesilain (587/2011) mukaiseen lupaan liittyvän tarkkailusuunnitelman tai sen muutoksen hyväksyminen; c) patoturvallisuuslain (494/2009) mukainen padon luokittelupäätös sekä vahingonvaaraselvityksen ja turvallisuustarkkailuohjelman hyväksyminen, jollei padon omistajana ole valtio. Alakohta c erotettaisiin patoturvallisuuslakiin perustuvana uudeksi alakohdaksi. Turvallisuustarkkailuohjelman hyväksymisen lisäksi maksullistettaisiin omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan ensi kertaa myös padon luokittelupäätös ja vahingonvaaraselvitys. Asetuksen 3 :n 3 kohdasta poistettaisiin tarpeettomana voimassa olevan asetuksen nykyinen alakohta c, jossa viitataan maankäyttö- ja rakennuslain (132/199) mukaiseen poikkeamispäätökseen. Poikkeamispäätöstä koskeva toimivalta on siirtynyt kunnille 1 päivästä huhtikuuta 2016 alkaen maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta annetun lain voimaan tullessa. Alakohdan d säilyisi maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 38 :n 2 momentissa tarkoitettu yleiskaavan laatimiseksi tai muuttamiseksi määrätyn rakennus- ja toimenpidekiellon jatkaminen. Alakohtana e säilyisi maastoliikennelain (1710/1995) 8 :ssä tarkoitettu kielteinen päätös koskien alueellista kieltoa ja rajoitusta; f) kielteinen päätös vesiliikennelain (463/1996) nojalla koskien vesikulkuneuvolla liikkumisen alueellista kieltoa ja rajoitusta (15 ) ja vesikulkuneuvotyypin kieltämistä ja rajoittamista (16 ); g) tuottajavastuista jätehuoltoa koskevien seurantatietojen käsittely ja h) tiedon merkitseminen ympäristösuojelun tietojärjestelmään. Nykyisessä maksuasetuksessa oleva viittaus pakkauksista annetun valtioneuvoston päätöksessä (962/1997) tarkoitettujen seurantatietojen käsittelyyn poistettaisiin vanhentuneena ja edellä kohtaan g sisältyvänä. Kohdan 4 mukaan seuraavista liikennesuoritteista peritään omakustannusarvoa alempi hinta seuraavista suoritteista, joissa valtaosa hallinnon asiakkaista on luonnollisia henkilöitä vailla taloudelliseen toimintaan liittyvää tarkoitusta: a) lupa suorittaa tiealueella muita kuin viestintä- ja sähköjohtojen, maakaasu- ja kaukolämpöputkien tai vesi- ja viemärijohtojen sijoittamiseen liittyviä maantielain (503/2005) 42 :ssä tarkoitettuja töitä. Tiealueella tapahtuvien töiden tekemiseen tarvittavasta luvasta perit-
4 4 täisiin omakustannusarvon mukainen suoritemaksu silloin, kun lupa koskisi maakaasu- ja kaukolämpöputkien tai vesi- ja viemärijohtojen sijoittamista tiealueelle. Johtoja ja putkia koskevat luvat ovat poikkeuksetta taloudellisen toiminnan harjoittamista varten myönnettyjä, eikä omakustannusarvoa alempana perittävälle maksulle ole valtion maksuperustelain (150/1992) 6 :n 3 momentissa säädettyä perusteltua syytä. Omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan perittäisiin lisäksi luvat tiealueella tapahtuvien töiden tekemiseen sekä b) lupa asettaa maantielle pysyväisluontoinen liikenteen ohjauslaite; c) liittymälupa; ja d) kielteinen lupapäätös liikennettä koskevassa asiassa. Tämän mukaan omakustannusarvoa alempana voidaan periä kielteinen lupapäätös tienpitoa koskevassa asiassa. Tienpidon suoritteiden joukossa on merkittävässä määrin luonnollisten henkilöiden hakemia suoritteita, jotka eivät liity taloudelliseen toimintaan. Kohdan 5 mukaan seuraavista kalastuslain (379/2015) mukaisista suoritteista perittäisiin maksu omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan: kalastuslain 53 :n nojalla tehty kalastuksen rajoittamista koskeva päätös; b) kalastuslain 54 :ssä tarkoitettu päätös yleiskalastusoikeuksien rajoittamisesta; c) kalastuslain 57 :ssä tarkoitettu päätös pyyntimittojen poikkeamista koskevassa asiassa; d) kalastuslain 67 :ssä tarkoitettu päätös kalaväylän määräämistä koskevassa asiassa; e) kalastuslain 71 :ssä tarkoitettu päätös kalastuksen kieltämisestä padon läheisyydessä. Kohdan 6 mukaan tehokkaan muutoksenhakumahdollisuuden varmistamiseksi (oikeudenhoidosta johtuva perusteltu syy) kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen johdosta annetusta päätöksestä peritään omakustannusarvoa alempi maksu. Jos päätöstä muutetaan oikaisua vaativan eduksi, maksua ei peritä lainkaan. Maksuasetuksen 4 :ssä (muut suoritteet) säädettäisiin suoritteista, jotka hinnoitellaan liiketaloudellisesti. Pykälän kirjoitustapaa selkeytettäisiin voimassa olevan maksuasetuksen 4 :ään nähden ilman, että selkeyttämisellä olisi aineellisia vaikutuksia. Liiketaloudellisesti hinnoiteltavia ovat lähtökohtaisesti ELY-keskusten, TEtoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen suoritteet, joiden tuottamista ei voida pitää niiden lakisääteisenä tehtävänä tai jota varten niille ei ole valtion talousarvioissa budjetoitu varoja. Jos ELY-keskus, kehittämis- ja hallintokeskus tai TEtoimisto tuottaa liiketaloudellisia suoritteita muutoin kuin säädösperusteisesti toiselle valtionhallinnon virastolle, suoritteen tuottamisesta veloitetaan pääsääntöisesti suoritteen tuottamisesta aiheutuneet kustannukset (omakustannusarvon mukainen hinta). Pykälän 1 momentin 1kohdan mukaan liiketaloudellisesti toimeksiantoon perustuvat lausunnot ja palvelut valtionhallinnon ulkopuolisille, jotka eivät välittömästi tue hallinnon maksutonta toimintaa. Tällaisia ovat esimerkiksi liikeyritysten pyytämät asiantuntijalausunnot tai suunnittelutyö, jota ei tehdä julkisoikeudellisen suoritteen tuottamiseksi. Momentin 2 kohdan mukaan liiketaloudellisesti hinnoiteltavaa olisi asiakirjojen kopiointi, muu jäljentäminen ja lähettäminen, lukuun ottamatta 3 momentissa tarkoitettuja kopioita ja tulosteita. Momentin 3 kohdan mukaan ELY-keskusten, TE-toimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen toimitilojen käyttö olisi valtionhallinnon ulkopuolisille maksullista ja hinnoiteltaisiin käyttöön liittyvine kului-
5 5 Esityksen valmistelu neen (siivous, toimistopalvelut) liiketaloudellisin perustein. Momentin 4 kohtien 5-8 mukaan kirjasto- ja tietopalvelut, julkaisut ja tallenteet sekä hallinnossa tuotettujen menetelmien, tietojärjestelmien ja vastaavien myynti ja käyttöoikeuksien ja muiden oikeuksien luovuttaminen hinnoiteltaisiin niin ikään liiketaloudellisin perustein. Tämä luettelo ei olisi tyhjentävä. Kohdan 8 mukaan myös muut vastaavat suoritteet hinnoiteltaisiin liiketaloudellisin perustein. Yhteistä näille suoritteille on se, että niiden tuottaminen ei kuulu ELY-keskusten, kehittämis- ja hallintokeskuksen tai TEtoimiston lakisääteisiin tehtäviin tai ne eivät välittömästi liity näiden virastojen lakisääteisten tehtävien hoitamiseen. Pykälän 2 momentin mukaan tietojen ja julkaisujen kansainvälisestä luovutuksesta sekä tietojen kansallisesta luovutuksesta tutkimus- tai opetustarkoituksiin ei peritä maksua, jos maksuttomuus perustuu vastavuoroisuuteen tai yleiseen kansainväliseen tai kansalliseen käytäntöön ja käyttö on keskuksen määrittelemien käyttöehtojen mukaista. Pykälän 2 momentin mukaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 34 :n 2 momentissa tarkoitetusta tiedon esille hakemisesta sekä saman lain 34 :n 3 momentissa tarkoitettujen kopioiden ja tulosteiden antamisesta perittävistä maksuista päättää kehittämis- ja hallintokeskus ottaen huomioon, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 34 :ssä säädetään. Tiedon hakeminen on maksullista silloin, kun on pyydetty asiakirjaa, joka ei julkisuuslain 13 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ole yksilöitävissä ja löydettävissä viranomaisen tämän lain mukaisesti pitämästä asiakirjarekisteristä siinä käytettävän asiakirjaluokittelun eikä asiakirjan tunnisteen avulla taikka sähköisesti ylläpidetystä rekisteristä sen hakutoimintojen avulla. Kehittämis- ja hallintokeskus ottaa maksuista päättäessään huomioon, mitä julkisuuslain 34 :ssä säädetään. Esitys on valmisteltu virkatyönä työ- ja elinkeinoministeriössä yhteistyössä ELYkeskuksia niiden ELY-keskuksia ohjaavien ministeriöiden kanssa, joiden hallinnonalan maksullista toimintaa on ELY-keskuksissa (liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö). Esityksestä on pyydetty lausunto ELY-keskuksia ohjaavilta ministeriöiltä, ELY-keskuksilta ja valtiovarainministeriöltä.
6 6 ELY-keskuksen maksullinen toiminta Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) Julkisoikeudelliset suoritteet Maksullisen toiminnan tuotot 2015 toteuma 2016 varsinainen talousarvio 2017 esitys suoritteiden myyntituotot muut tuotot Tuotot yhteensä Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset erilliskustannukset osuus yhteiskustannuksista Kustannukset yhteensä Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Maksuasetuksen liitteenä olevaan maksutaulukkoon, sellaisena kuin se on valtioneuvoston asetuksessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2016 annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta (654/2016) ehdotetaan seuraavia muutoksia. Ympäristötehtävien suoritteet Ympäristötehtävien osion A pilaantuneen maaperän puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen käsittelymaksua laajennettaisiin koskemaan pilaantuneen pohjaveden puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen käsittelymaksu. Ympäristönsuojelulain 135 :n 1 momentin mukaan maaperän tai pohjaveden pilaantumista ja puhdistamisesta vastuussa olevan on selvitettävä alueen pilaantuneisuus ja puhdistamistarve ja toimitettava selvitys valtion valvontaviranomaiselle. Suoritemaksun uusi muotoilu vastaisi paremmin ympäristönsuojelulain velvoitetta ja saattaisi myös pohjaveden puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen maksullisuuden maaperän puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen kanssa yhdenmukaisella tavalla. Ympäristötehtävien osiosta A poistettaisiin maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaista poikkeamispäätöstä koskevat maksut, poikkeamisen myöntäminen 520 ja poikkeamisen epääminen 250 euroa. Poikkeamislupia koskeva toimivalta on siirtynyt kunnille 1 päivänä huhtikuuta 2016 maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta annetun lain (196/2016) voimaantulon myötä.
7 7 Vesilain (587/2011) mukaiseen lupaan liittyvän tarkkailusuunnitelman tai sen muutoksen hyväksymisestä erotettaisiin omaksi suoritemaksukseen patoturvallisuuslain (493/2009) mukaiset suoritteet, joita ovat nykyisin käytössä oleva padon turvallisuustarkkailuohjelman hyväksyminen ja uusina suoritteina padon luokittelupäätös ja vahingonvaaraselvitys. Omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan perittäviä suoritemaksuja ei perittäisi lainkaan, jos padon omistaja olisi Suomen valtio. Kalastuslain mukaiset suoritteet Kalastuslain (379/2015) mukaisia suoritteita koskevaan osioon C ehdotetaan teknistä korjausta maksutaulukon yhdenmukaistamiseksi asetuksen 3 :n 5 kohdan mukaiseksi. Maksutaulukossa erotettaisiin omakustannusarvoa alemman tuntihinnan (55 /h) mukaan hinnoiteltavat kalastuslain 53, 57, 67 ja 71 :ssä tarkoitetut päätökset omakustannusarvon (70 /h) mukaan hinnoiteltavista kalastuslain 47, 72, 74, 76 :ssä tarkoitetuista päätöksistä. Kalastuslain 53 :ssä säädetään ELY-keskuksen toimivallasta kalastuksen rajoittamiseksi. Jos vesialueella esiintyy kalalaji tai -kanta, jonka elinvoimaisuus tai tuotto on heikentynyt tai vaarassa heikentyä taikka vesialue on keskeinen kalalajin tai -kannan lisääntymisen kannalta, ELY-keskus voi 1) kieltää kalastamisen tietyllä pyydyksellä tai kalastustavalla taikka rajoittaa sitä; 2) kieltää kalastamisen tiettynä ajankohtana tai rajoittaa sitä; 3) rajoittaa käytettävien pyydysten määrää; 4) kieltää tiettyä määrää suuremman saaliin ottamisen; sekä 5) kieltää tiettyä sukupuolta tai kokoluokkaa olevien kalojen taikka sellaisten kalojen saaliiksi ottamisen. Jos Kalastuslain 53 :n nojalla on tehty päätös, jota koskeva asia on pantu vireille muun kuin ELY-keskuksen aloitteesta, päätös olisi hinnoiteltu omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan. Kalastuslain 57 :ssä säädetään ELY-keskuksen oikeudesta määrätä pyyntimitoista. Sen mukaan ELY-keskus voi alueellisen erityistilanteen huomioimiseksi kalastusoikeuden haltijan tai kalatalousalueen hakemuksesta taikka omasta aloitteestaan määrätä alueelle säädetyistä laji- tai kantakohtaisista pyyntimitoista poikkeavat pyyntimitat, jos kalalajin tai -kannan tila alueella poikkeaa olennaisesti siitä, mikä on ollut perusteena sitä koskevien pyyntimittojen säätämiselle. Pyyntimitoista poikkeamista koskevasta päätös olisi hinnoiteltu omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan, jos poikkeamishakemus on pantu vireille kalastusoikeuden haltijan tai kalatalousalueen hakemuksesta. Kalaväylä on vesilain mukaan pidettävä vapaana pyydyksistä kalan kulun turvaamiseksi. ELY-keskus voi kalastuslain 67 :n nojalla määrätä poikkeuksen kalaväylän leveydestä tai sijainnista enintään kymmenen vuoden määräajaksi kalastusoikeuden haltijan tai kalatalousalueen hakemuksesta taikka omasta aloitteestaan, jos se on kalan kulun turvaamiseksi välttämätöntä. Jos asia olisi pantu vireille muun kuin ELYkeskuksen aloitteesta, se hinnoiteltaisiin omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan. Kalastuslain 71 :ssä säädetään kalatiessä kalastamisesta. Sen 3 momentin mukaan ELY-keskus voi, milloin vaelluskalakannan turvaaminen sitä edellyttää, enintään viiden vuoden määräajaksi kieltää kalastuksen padon alapuolella enintään viidensadan metrin matkalla samoin kuin patoaltaassa padon yläpuolella sekä tekojärvessä ja
8 8 muussa tekoaltaassa. Jos asia on pantu vireille muun kuin ELY-keskuksen aloitteesta, päätös hinnoiteltaisiin omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan. Lisäksi kalastuslain 54 :n mukaan ELY-keskus voi määrätyllä vesialueella rajoittaa onkimista, pilkkimistä ja viehekalastusta taikka kieltää ne, jos se on tarpeen 1) käyttö- ja hoitosuunnitelman tavoitteiden tai kalakannan tavanomaista tehokkaamman hoidon tulosten turvaamiseksi; 2) kalataloudellisen tutkimuksen suorittamiseksi; 3) kalakannan turvaamiseksi; 4) kaupallisessa tai muussa erityisessä tarkoituksessa tehtyjen kala- tai rapuistutusten taloudellisen hyödyntämisen turvaamiseksi; tai 5) toistuvan tai jatkuvan kalojen kutualueisiin kohdistuvan häirinnän estämiseksi. ELYkeskus voi päättää rajoituksen tai kiellon antamisesta enintään kymmeneksi vuodeksi kerrallaan joko omasta aloitteestaan taikka kalastusoikeuden haltijan, kaupallisen kalastajan, kalatalousalueen taikka sen aloitteesta, jonka etua asia koskee. Päätöksestä perittäisiin 110, jos asia on pantu vireille muun kuin ELY-keskuksen aloitteesta. Muilta osin kalastuslaissa tarkoitettuja ELY-keskuksen suoritteita koskevat maksut olisivat omakustannusarvon mukaan hinnoiteltuja. Kiinteähintaisiin maksuihin ei esitetä euromääräisiä muutoksia, vaikka ne merkittäisiinkin taulukossa omakustannusarvon mukaan hinnoitelluiksi. Esityksellä oikaistaisiin taulukossa esiintynyttä teknistä virhettä (tähdellä * merkitsemistä). Sen sijaan suoritteen tuottamiseksi tarvittavien työtuntien mukaan hinnoiteltujen suoritteiden osalta esitys merkitsisi seuraavaa muutosta. Kalastuslain 47, 72, 76 ja 74 :ssä tarkoitetut ELY-keskuksen päätökset sekä muu kalastuslain ja -asetuksen nojalla tehty päätös hinnoiteltaisiin jatkossa omakustannusarvon mukaan (70 /h) aikaisemman 55 /h sijasta. Näitä suoritemaksuja koskevaa omakustannusarvoa alempana perimistä tarkoittavaa mainintaa ei nykyisinkään ole maksuasetuksen 3 :n 5 kohdassa. Kalastuslain 47 :n mukaan 47 ELY-keskus voi kalavarojen käyttöön ja hoitoon liittyvää tarkoitusta varten perustellusta syystä myöntää poikkeusluvan muun muassa kielletyn kalastustavan, pyyntimenetelmän tai kalastusvälineen käyttöön tai säilyttämiseen, kiellettynä ajankohtana kalastamiseen; sallittua määrää suuremman saaliin ottamiseen jne. Kalastuslain 72 :n mukaan ELY-keskus voi myöntää tilapäisen luvan kiellettyyn kalastukseen, 74 :n 3 momentin mukaan ELY-keskus voi kieltää istutusten tekemisen sellaisesta vesistöstä tai vesiviljelylaitoksesta, johon liittyy riski kala- tai raputautien leviämiseen luonnonvesiin. Kalastuslain 76 :n mukaan ELYkeskus voi myöntää poikkeuksen istutuskieltoon. Kalastuslain 74 :ssä säädetään istutuslupa-asiassa. Kalastuslain 74 :n mukaan kalojen istuttaminen on sallittu ainoastaan, jos kyseessä olevan lajin tai kannan istuttaminen kohdevesistöön sisältyy kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmaan. ELYkeskus voi myöntää (istuttajan hakemuksesta) luvan uuden lajin tai kannan kotiutusistutukseen sekä kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmassa määrittämättömään istutukseen, jos istutus ei vaikeuta kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelman tavoitteiden toteuttamista eikä vaaranna kohdevesistön kala- tai rapukannan elinvoimaisena säilymistä taikka luonnon monimuotoisuutta.
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela 30.12.2015 VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS- TEN, TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTOJEN
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela 28.12.2018 VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS- TEN, TYÖ- JA
MAKSUTAULUKKO. *Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen käsittely
4638 N:o 1394 MAKSUTAULUKKO A. Ympäristötehtävien suoritteet euroa Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaiset päätökset * *Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen käsittely
Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2011 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2011 1538/2011 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista
Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta /2012 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 907/2012 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista
Julkaistu Helsingissä 11 päivänä toukokuuta /2012 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä toukokuuta 2012 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista vuonna
A. Ympäristötehtävien suoritteet euroa
4 907/2012 MAKSUTAULUKKO (1.1.2013) A. Ympäristötehtävien suoritteet euroa Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaiset päätökset* * Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen
Julkaistu Helsingissä 10 päivänä tammikuuta /2014 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä tammikuuta 2014 3/2014 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela 28.12.2017 VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS- TEN, TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTOJEN
YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN
YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2015 ALKAEN Sysmän kunnanvaltuusto 17.11.2014 36 2 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan ja sen mukainen maksu peritään
A Ympäristötehtävien suoritteet
MAKSUTAULUKKO (10.1.2014) A Ympäristötehtävien suoritteet euroa Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaiset päätökset* *Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen käsittely,
Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta /2014 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2014 291/2014 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2014 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1397/2014 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen
Sisäministeriön asetus
Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994:
Sisäministeriön asetus
Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994:
* Poikkeuksellisesta tilanteesta tehtävän ilmoituksen käsittely 570
Liite MAKSUTAULUKKO (1.1.2017) euroa ( ) A Ympäristötehtävien suoritteet Ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaiset päätökset * Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen
Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA ALKAEN
Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA 1.7.2016 ALKAEN Hartolan ympäristölautakunta 14.4.2016 Hartolan kunnanhallitus 25.4.2016 Hartolan kunnanvaltuusto 16.6.2016 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan
MAKSUTAULUKKO ( ) euroa ( )
Maksuasetuksen liite Liite MAKSUTAULUKKO (1.1.2016) euroa ( ) A Ympäristötehtävien suoritteet * Ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaiset päätökset * Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN ASETUS LIIKENTEEN TURVALLI- SUUSVIRASTON MAKSULLISISTA SUORITTEISTA
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Suunnittelija Pirjo Karttunen LVM 25.11.2015 Erityisasiantuntija Saara Norrman Trafi LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN ASETUS LIIKENTEEN TURVALLI- SUUSVIRASTON
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2016 annetun valtioneuvoston asetuksen
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
Hartolan kunta. Ympäristönsuojeluviranomaisen. taksa. Voimaantulo:
Hartolan kunta Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Voimaantulo: Ympäristölautakunta 9.10.2014 54 Kunnanhallitus 3.11.2014 243 Kunnanvaltuusto 12.11.2014 43 Voimaantulo 1.1.2015 Hartolan kunta Ympäristönsuojeluviranomaisen
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1038/2012 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta
Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu
Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Markku Marttinen, kalatalouspalvelut-yksikkö 8.12.2015 1 Uusi kalastuslaki
Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
Source: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20151522 (accessed:27.4.16) 1552/2015 Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään
YMPÄRISTÖNSUOJELU-VI RANOMAISEN TAKSA ALKAEN
Heinolan kaupunki YMPÄRISTÖNSUOJELU-VI RANOMAISEN TAKSA 1.7.2016 ALKAEN Heinolan kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta Heinolan kaupunginhallitus Heinolan kaupunginvaltuusto 1 Soveltamisala Tätä taksaa
Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta /2013 Sisäministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta 2013 872/2013 Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2013
VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS MAISTRAATTIEN SUORITTEIDEN MAK- SUISTA VUONNA 2018
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Valtionhallinnon kehittämisosasto 13.12.2017 Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki 1(10) VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS MAISTRAATTIEN SUORITTEIDEN MAK- SUISTA VUONNA 2018 1 Esityksen
Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2008 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäasiainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä helmikuuta
MAKSUTAULUKKO ( ) euroa ( )
Liite MAKSUTAULUKKO (1.1.2015) euroa ( ) A Ympäristötehtävien suoritteet * Ympäristönsuojelulakien (86/2000) ja (527/2014) mukaiset päätökset * Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän
Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella
Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Veli-Matti Kaijomaa/ELY-kalatalouspalvelut / Järvi- Suomi 3.12..2015 1 Valikoiva kalastus Valikoivassa kalastuksessa kalastaja ohjaa
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Valtiovarainministeriön asetus. Verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1042/2012 Valtiovarainministeriön asetus Verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2012
This document was produced from http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20111279 (accessed 11 Dec 2012)
This document was produced from http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20111279 (accessed 11 Dec 2012) 1279/2011 Annettu Helsingissä 14 päivänä joulukuuta 2011 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston
Kalastuslain nojalla myönnetyt ELYjen poikkeusluvat Kalastuslakipäivät Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus
Kalastuslain nojalla myönnetyt ELYjen poikkeusluvat Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus KL 47 - laajat valtuudet antaa poikkeuslupia Lupa voidaan myöntää siirtoistutusta,
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela 18.8.2016 VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS- TEN, TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTOJEN
Suomen ympäristökeskuksen julkisoikeudelliset päätökset, todistukset ja muut julkisoikeudelliset suoritteet, joista peritään maksut.
4246 Liite MAKSUTAULUKKO Suomen ympäristökeskuksen julkisoikeudelliset päätökset, todistukset ja muut julkisoikeudelliset suoritteet, joista peritään maksut. 1 Kemikaalilain (744/1989) ja sen muuttamisesta
Maankäyttö- ja rakennuslaki /132
Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 43 Rakentamis ja toimenpiderajoitukset Lupaa rakennuksen rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista
1(7) VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki 14.12.2015 1(7) VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS VÄESTÖREKISTERIKESKUKSEN SUORIT- TEIDEN MAKSUISTA VUOSINA 2015 JA 2016
VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS MAISTRAATTIEN MAKSUISTA VUONNA 2017
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki 12.12.2016 VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS MAISTRAATTIEN MAKSUISTA VUONNA 2017 1 Esityksen keskeinen sisältö Voimassa
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
HYVINKÄÄN KAUPUNKI Ympäristölautakunta 1(5) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta 24.11.2016 95 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala 1.1 Hyvinkään kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen
Maa- ja metsätalousministeriön asetus
Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräiden Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien suoritteiden maksuista Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 1057/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1057/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maanmittauslaitoksen maksuista sekä kaupanvahvistuksesta perittävistä maksuista ja
Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen
Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020
N:o 1432/2006 Valtiovarainministeriön asetus. verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2006
N:o 1432/2006 Valtiovarainministeriön asetus verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2006 Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1096 1100. Laki. N:o 1096. valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1096 1100 SISÄLLYS N:o Sivu 1096 Laki valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta............... 5369 1097 Valtioneuvoston
Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014. 1167/2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1167/2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeiden hintalautakunnan maksullisista suoritteista Annettu Helsingissä 17 päivänä
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Helena Korpinen
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Helena Korpinen 8.12.2015 VALTIONEUVOSTON ASETUS GEENITEKNIIKKALAIN MUKAISTEN SUORITTEI- DEN MAKSULLISUUDESTA 1 Nykytila ja ehdotetut muutokset
päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä
Ympäristölautakunnan määräys ratkaisuvallan siirtämisestä Ympäristölautakunta siirtää ratkaisuvaltaansa 1.1.2015 alkaen seuraavasti: Muutettu ympäristölautakunnan kokouksessa 3.11.2016 77, tulee voimaan
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeiden hintalautakunnan maksullisista suoritteista Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla,
PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen
Maa- ja metsätalousministeriön asetus
Luonnos 24.5.2018 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Suomen metsäkeskuksen suoritteiden maksullisuudesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta Maa- ja metsätalousministeriön
Tienvarsimainonnassa siirrytään ilmoitusmenettelyyn. Outi Penttilä, lakimies
Tienvarsimainonnassa siirrytään ilmoitusmenettelyyn Outi Penttilä, lakimies Nykytila 15.3.2016 2 Muutettu MTL 52 Tienvarsimainonta ja -ilmoittelu Voimassa oleva Ehdotettu Asemakaava-alueen ulkopuolella
Asiakirja- ja tietopalvelumaksut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä
Asiakirjataksa Asiakirja- ja tietopalvelumaksut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä Hallitus 14.6.2016 87 1. Johdanto Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, julkisuuslaki)
Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta /2012 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeiden hintalautakunnan maksullisista suoritteista Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta
OIVA-palvelun avoimet ympäristötietoaineistot. RiittaTeiniranta SYKE Paikkatietomarkkinat 2.11.2011
OIVA-palvelun avoimet ympäristötietoaineistot RiittaTeiniranta SYKE Paikkatietomarkkinat 2.11.2011 Sisältö Ympäristöhallinnon tietopolitiikka Taustaa YMn ohje tietoaineistojen julkisuudesta, luovuttamisesta
PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNNE MAA-AINESLAIN VALVONTATAKSA
Ymp.ltk 3.5.2016 Liite 1 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNNE MAA-AINESLAIN VALVONTATAKSA 2016 2 SISÄLLYSLUETTELO MAA-AINESTEN OTTAMISTA KOSKEVAN LUPAHAKEMUKSEN TARKASTA- MISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija Sanna Koljonen
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija 17.4.2019 Sanna Koljonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS ERÄIDEN METSÄHALLITUKSEN JULKISTEN HALLINTOTEHTÄVIEN SUORITTEIDEN MAKSUISTA
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies Merituuli Mähkä
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies 23.2.2016 Merituuli Mähkä SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS LÄÄKEALAN TURVALLISUUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSEN MAKSULLISISTA SUORITTEISTA 1 Yleistä
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2008 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä tammikuuta 2008 N:o 6 8. Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. N:o. maksullisista suoritteista
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä tammikuuta 2008 N:o 6 8 SISÄLLYS N:o Sivu 6 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus maksullisista suoritteista... 41 7 Työ- ja elinkeinoministeriön
Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma
Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Rovaniemellä 20.11.2018 Kalle Torvinen Lapin ELY - keskus 24 Kalatalousalueiden tehtävät Kalatalousalueen tehtävät ovat: 1) kalavarojen kestävän käytön ja
Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat
Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat Kalastusaluepäivät Jämsässä 15.12.2016 1 Esityksen sisältö Kalastuksen kiellot, rajoitukset ja poikkeusluvat kalastuslainsäädännössä. Eräitä esimerkkejä Yksityiskohtaista
Ymp.ltk liite nro 1 22
2 Ymp.ltk 18.4.2018 liite nro 1 22 5.2 Sellaisesta luvan tai ilmoituspäätöksen teknisluontoisesta muuttamisesta tai muusta lupamääräysten vähäisestä muutoksesta, jonka vaatima työmäärä on merkittävästi
ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710
Kalatalouspalvelut. 2. vaihe
Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
HYVINKÄÄN KAUPUNKI Ympäristölautakunta 1(5) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta 25.10.2018 57 Voimaantulopäivä 1.1.2019 1 Soveltamisala 1.1 Hyvinkään kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen
Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille.
496/2018 8 Asiakirjoista perittävät maksut Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille. Käsittely Keskustelun aikana käytettiin 13
YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40
"s» Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40 Päätös jätehuoltorekisteriin hyväksymisestä LAPE LY/217/07.00/2013 Lappi 19.2.2014 ASIA Päätös jätelain 94 :n mukaisesta hakemuksesta,
Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola
Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen
ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos
1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91
MAKSUTAULUKKO ( ) euroa ( )
Liite MAKSUTAULUKKO (1.1.2018) euroa ( ) A Ympäristötehtävien suoritteet Ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaiset suoritteet * Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen
ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180
BElinkeino-, liikenne- ja
BElinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PÄÄTÖS annettu Julkipanon jälkeen 8.3.2019 1(5) POSELY/1475/5723/2016 Hankasalmen kunta Keskustie 41 41520 Hankasalmi ASIA TARKKAILUVELVOITE Hankasalmen jätevedenpuhdistamon
Julkaistu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2014. 57/2014 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. Energiaviraston maksullisista suoritteista
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2014 57/2014 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus Energiaviraston maksullisista suoritteista Annettu Helsingissä 24 päivänä tammikuuta 2014
Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle
Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle Tapio Keskinen, Luke Timo Ruokonen, JY KL 13 Alueellinen lupa kaupallisen kalastuksen harjoittamiseen Kalavarojen kestävän
Purkamislupa Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/eeva Pehkonen
Purkamislupa 1 Rakennuksen tai sen osan purkamiseen vaaditaan aina purkamislupa asemakaava-alueella tai alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi tai jos yleiskaavassa niin määrätään.
Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä
Mediatilaisuus 7.12.2015 Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä Maa- ja metsätalousministeriö lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen Taustalla EU:n vieraslajiasetus o Ehkäistään haitallisten vieraslajien
KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT
1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta 13.12.2016 128 2 Viranomaistoimiin määrääminen Rakennus- ja ympäristölautakunta määrää
UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ
UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen
SISÄLLYS. N:o 709. Asetus. poliisin henkilörekistereistä annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1998 N:o 709 713 SISÄLLYS N:o Sivu 709 Asetus poliisin henkilörekistereistä annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosta..
Muut rakennukset: rakennusluvatrakennustakohti 170,00. Tuulivoimala: Rakennuslupatuulivoimalayksikköäkohti 660,00
LIPERINKUNNANRAKENNUSLUPAMAKSUTAKSA1.1.2018ALKAEN Elinympäristölautakunnan03.10.2017hyväksymä 1 YLEISTÄ Maankäytö-jarakennuslain145 :nmukaanluvanhakijataitoimenpiteensuoritajaon velvolinensuoritamaanviranomaistehtävistäkunnalemaksun,jonkaperusteetmäärätään
PÄÄTÖS kalastuskieltoa koskevaan hakernukseen 26.05.2016
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, trafik- och miljöcentralen PÄÄTÖS kalastuskieltoa koskevaan hakernukseen Dnro VARELY 2757/5710/2016 26.05.2016 Pakarin osakaskunta puheenjohtaja Jari
Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat
Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat Kalastusaluepäivät Huhmarissa 17.3.2017 1 Esityksen sisältö Kalastuksen kiellot, rajoitukset ja poikkeusluvat kalastuslainsäädännössä. Eräitä esimerkkejä Yksityiskohtaista
Valtion jätehuoltotyöjärjestelmän uudistaminen. Sidosryhmätilaisuus SYKE:ssä Erja Werdi
Valtion jätehuoltotyöjärjestelmän uudistaminen Sidosryhmätilaisuus 12.3.2018 SYKE:ssä Erja Werdi Nykyiseen sääntelyyn perustuva tehtävä Valtion lupa- ja valvontavirastoon HE 14/2018, annettu eduskunnalle
Ympäristölautakunnan päätösvallan delegointi 2018 alkaen
Kalajoen kaupunki Ympäristölautakunta Ymp.ltk 18.10.2018 30 Ympäristölautakunnan päätösvallan delegointi 2018 alkaen Kalajoen kaupunki Ympäristölautakunta Ymp-ltk 18.10.2018 30 Sisällysluettelo Ympäristölautakunnan
Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.
Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)
Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa
Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Centre for Economic Development, Transport and the Environment for Lapland,
Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristövaliokunta
Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kunnanvaltuusto 11.11.2013 135 Rakennus- ja ympäristövaliokunta 17.12.2013 146 0 SISÄLTÖ 1 Soveltamisala... 2 2 Maksujen määräytymisperusteet... 2 3 Perusmaksut...
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela 29.12.2016 VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUK- SISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON
Julkaistu Helsingissä 29 päivänä elokuuta 2013. 636/2013 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä elokuuta 2013 636/2013 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus Turvallisuus- ja kemikaaliviraston maksullisista suoritteista Annettu Helsingissä 27 päivänä
Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto
Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto Prof. Kai T. Kokko Lapin yliopisto, syksy 2011 Tentit 24.11. ja 26.1. Sisältö Rakentamisrajoitukset Toimenpiderajoitus Rakennuskiellot 1a Ehdollinen
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa
PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 66/2005 vp. Hallituksen esitys laeiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain sekä kuntalain 50 :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 66/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain sekä kuntalain 50 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi
Viite: VM:n lausuntopyyntö (VM023:00/2017; VM/504/ /2017)
Valtiovarainministeriö valtiovarainministeriö@vm.fi Viite: VM:n lausuntopyyntö 10.3.2017 (VM023:00/2017; VM/504/03.01.00/2017) Lausunto esityksestä maakuntien rahoitusta koskevan lakiluonnoksen (HE 15/2017)
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,
Tienvarsimainonta ja lupamenettely. Antti Pirttijoki Pirkanmaan ELY-keskus 6.3.2012
Tienvarsimainonta ja lupamenettely Antti Pirttijoki Pirkanmaan ELY-keskus 6.3.2012 Tienvarsimainonnan lainsäädännöllinen perusta Maantielain 52, tienvarsimainonta ja -ilmoittelu Asemakaava-alueen ulkopuolella
ALUSTAVA LUONNOS, EI LAUSUNNOLLA
Maa ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto 6.4.2016 1 Taustamuistio suunnitellusta valtioneuvoston asetuksesta kaupallisen kalastuksen kiintiöjärjestelmästä (asetus tulee lausunnolle syksyllä 2016)
Valtioneuvoston asetus
Luonnos 24.2.2017 Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 31 ja 34 :n 2 momentti, sellaisena
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija /01.03/2019 Sanna Koljonen
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija 15.5.2019 679/01.03/2019 Sanna Koljonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS ERÄIDEN METSÄHALLITUKSEN JULKISTEN HALLINTOTEHTÄVIEN SUORITTEIDEN