TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela
|
|
- Kalevi Pakarinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS- TEN, TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTOJEN SEKÄ KEHITTÄMIS- JA HALLINTOKES- KUKSEN MAKSULLISISTA SUORITTEISTA VUOSINA 2019 JA 2020 Yleistä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain (897/2009) 25 :n mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, kehittämis- ja hallintokeskuksen sekä työ- ja elinkeinotoimiston suoritteiden maksullisuudesta ja maksujen suuruudesta on voimassa, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään. Maksuperustelaissa säädetään valtion viranomaisten suoritteiden maksullisuuden ja suoritteista perittävien maksujen suuruuden yleisistä perusteista sekä maksujen muista perusteista. Valtioneuvoston asetuksella säädetään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen tuottamien suoritteiden maksullisuudesta ja suoritteiden euromääräisistä arvoista. Valtioneuvosto on antanut asetuksen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2018 (VNA 1066/2017). Asetus on voimassa kuluvan vuoden loppuun. Tätä esitystä annettaessa vireillä on laaja maakunta- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, johon lukeutuvien hallitusten esitysten käsittely eduskunnassa on tällä hetkellä kesken. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset sekä työ- ja elinkeinotoimistot on määrä lakkauttaa uudistuskokonaisuuteen kuuluvalla lailla maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevan lainsäädännön voimaanpanosta, joka sisältyy niin sanottuun maakuntauudistuksen toiseen lakipakettiin (HE 14/2018 vp). Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtävät siirrettäisiin uudistuksessa perustettaville maakunnille ja valtion lupa- ja valvontavirastolle sekä Elintarviketurvallisuusvirastolle (Evira). Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ELY-keskuksissa hoidettavista tehtävistä pääosa ja kaikki työ- ja elinkeinotoimistoissa hoidettavat tehtävät siirrettäisiin maakunnille niin sanottuun kasvupalvelu-uudistuksen säädöskokonaisuuteen kuuluvilla laeilla. Työ- ja elinkeinohallinnon tehtävät siirtyisivät valtiolta maakunnille. Samalla uudistettaisiin niiden hoitamiseen liittyviä toimintatapoja. Tehtäviä ja niiden siirtymistä koskevat lait sisältyvät hallituksen esityksiin laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 35/2018 vp); laeiksi julkisista rekrytointipalveluista ja osaamisen kehittämispalveluista, alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen rahoittamisesta, yksityisistä työnvälityspalveluista sekä taloudelliseen toimintaan myönnettävän tuen yleisistä edellytyksistä annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta (HE 93/2018); laiksi kotoutumisen edistämisestä (HE 96/2018 vp) sekä laeiksi Kasvupalveluvirastosta, kasvupalvelujen asiakastietojen käsittelystä ja turvallisuusselvityslain 37 :n muuttamisesta (HE 266/2018 vp).
2 2 Maakuntauudistuksen odotetaan tulevan voimaan Maakunnat aloittaisivat tällöin toimintansa, ja ELY-keskukset sekä TE-toimistot olisi lakkautettu. ELYkeskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus jatkaisi työ- ja elinkeinohallinnon tietohallintopalvelujen sekä kotoutumiskorvauksia koskevien tehtävien osalta toimintaansa Kasvupalveluviraston nimellä. Vireillä olevien maakunta-, soteja kasvupalvelu-uudistuksen mittaluokasta johtuen vireillä ei ole merkittäviä ELYkeskusten ja TE-toimistojen virastoverkoston eikä toimintatapojen kehittämiseen liityviä hankkeita. ELY-keskusten, TE-toimistojen ja KEHA-keskuksen suoritemaksukertymä muodostuu lähinnä ELY-keskusten maksullisia suoritteita koskevista tuloista. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastorakenne uudistuu Liikenneviraston viranomaistoiminnot, Liikenteen turvallisuusvirasto ja Viestintävirasto yhdistetään uudeksi Liikenne- ja viestintävirastoksi (Traficom). Liikenneviraston tie-, rautatie- ja meriliikenteen ohjaus yhtiöitetään valtion osakeyhtiöksi, Traffic Management Finland Oy:ksi. Muilta osin Liikennevirasto jatkaa Väylävirastonimisenä. Hallitus on antanut eduskunnalle myös esityksen maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa liikennealalla koskevaksi lainsäädännöksi (HE 289/2018 vp). Esitykseen sisältyvän liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain muuttamista koskevan lakiehdotuksen mukaan ELY-keskuksille kuuluvat tienpidon lupa- ja ilmoitusasiat siirtyisivät maakuntauudistuksen yhteydessä Väylävirastolle. Lähtökohtaisesti ELY-keskusten suoritteiden kustannustason oletetaan säilyvän nykyisellään niiden toiminnan päättymiseen asti Tästä syystä ehdotetaan, että nyt annettava maksuasetus olisi aiemmista ELY-keskuksia, TE-toimistoja ja KEHA-keskusta koskevista maksuasetuksista poiketen kaksivuotinen ja voimassa asti. Huolimatta siitä, että maksuasetus olisi kaksivuotinen, voitaisiin sen voimassaoloaikana antaa uusi, korjaava maksuasetus esimerkiksi siinä tapauksessa, jos suoritemaksujen pohjana olevat ELY-keskusten suoritteiden kustannusvastaavuuslaskelmat osoittaisivat, ettei kaksivuotinen maksuasetus enää vastaisi maksuperustelaissa säädettyä. Maksuasetuksen muutokset suhteessa vuoden 2018 maksuasetukseen Maksutaulukon suoritteet ja niitä vastaavat euromääräiset maksut päivitettäisiin vastaamaan ympäristönsuojelulain 527/2014 muuttamisesta annettua lakia, jossa pilaantuneen maan puhdistamisesta annetun virnanomaispäätöksen noudattamisen valvonnan maksullistaminen mahdollistettiin alkaen ja voimaan tulleen liikennepalvelulain aiheuttamia muutoksia. Toimivalta tavara-, joukko- ja taksiliikennelupa-asioissa on siirtynyt ELYkeskuksilta Liikenteen turvallisuusvirasto Trafille liikenteen palveluista annetun lain 320/2017 (liikennepalvelulaki) tullessa voimaan Siten ehdotetussa maksuasetuksen liitetaulukossa ei olisi maninintoja Trafin toimivaltaan siirtyneistä liikenteen lupa-asioiden suoritteista ja niitä vastaavista euromääräisistä maksuista. Etelä- Tehtävien ja niitä hoitavan henkilöstön siirtyminen on tapahtunut pääsääntöisesti Pohjanmaan ELY-keskuksessa toimineesta liikenteen lupayksiköstä Trafiin. Maksu-
3 3 taulukossa ei enää olisi tarvetta erilaisille joukko-, tavara- ja reittiliikenteen luville, EU-linjaliikenteen luville eikä taksiluville. Trafi sulautuu toimintansa aloittavaan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin, josta säädetään liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistuksen täytäntöönpanoa sekä virastojen tehtävien uudelleenorganisointia koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetulla lailla 937/2018. Muutos on osa liikennepalvelulain kokonaisuudistusta. ELY-keskusten maksupolitiikka ELY-keskuksia joulukuussa 2013 hyväksytyn yhteisen maksupolitiikan mukaisesti ELY-keskusten julkisoikeudellisista suoritteista peritään pääsääntöisesti omakustannusarvoa vastaava hinta. Omakustannusarvoa alempana perittävien maksujen tulee kattaa vähintään 75 % suoritteen tuotantokustannuksista. Tavoitteena on keskimääräinen 90 % kustannusvastaavuus ottaen huomioon sekä omakustannusarvon mukaisina hinnoitellut suoritteet että omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan hinnoitellut suoritteet. Hinnoittelun tulee maksupolitiikan mukaan olla läpinäkyvää. Suoritteista peritään pääsääntöisesti kiinteät hinnat. Kiinteää hintaa käytetään silloin, kun yksittäisten suoritteiden tuotantokustannukset eivät oleellisesti poikkea toisistaan. Porrastettua hintaa käytetään silloin, kun yksittäisten suoritteiden tuotantokustannukset poikkeavat toisistaan oleellisesti, mutta suoritekohtaisesti määräytyvän hinnan käyttäminen ei ole perusteltua. Suoritekohtaista hinnoittelua (tuntiperusteinen hinnoittelu) käytetään silloin, kun yksittäisten suoritteiden tuotantokustannukset poikkeavat toisistaan oleellisesti, eivätkä erityiset tai perustellut syyt edellytä kiinteän tai porrastetun hinnan käyttämistä. Maksullisen toiminnan tuottojen määrä väheni vuonna 2017 kahdella prosentilla (2 %) ja eurolla edellisvuoteen verrattuna. Pääosa tuotoista, 10,2 milj. euroa, muodostui maksuperustelain mukaisista julkisoikeudellisista suoritteista. Maksuperustelain mukaisten liiketaloudellisesti hinnoiteltujen suoritteiden tuotot olivat euroa ja erillislakien perusteella määrättävistä maksuista ja hinnoiteltavista suoritteista 360 euroa. Tuottojen vähäisyyden vuoksi kahdesta viimeksi mainitusta osa-alueesta ei ole laadittu kustannusvastaavuuslaskelmia. Maksullisen toiminnan saamisten tileistä poistojen määrä euroa laski 51 % edellisestä vuodesta. Julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot jakautuivat vastuualueittain seuraavasti ELY-keskusten E-vastuualueiden ja yhteisten toimintayksiköiden tuotot on yhdistetty.
4 4 ELY-keskusten julkisoikeudellisissa suoritteissa ei ole yleistä korotusvaraa suoritteiden hinnan kattaessa suoritteiden tuotantokustannukset. Vuoden 2017 tilinpäätöksen mukaan maksuperustelain mukaisten julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus oli 114 % kustannusvastaavuuden vaihdellessa 3 ja 161 % välillä. Suurimmat kustannusvastaavuusprosentit selittyvät työajanseurannan Kieku-järjestelmän kirjausongelmilla ja jakopalkkaongelmilla. Niiden vuoksi ELY-keskuksissa on jäänyt työaikaa kirjaamatta maksullisen toiminnan suoritteille. ELY-keskusten tuotoista vuonna 2017 valtaosa (65 %) on saatu liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen lupamaksuista, joita koskevat tuotot ovat alkaen suurelta osin tyrehtyneet lupaasioiden siirryttyä Trafille. Maksuasetuksen perustelut Maksuasetusta sovellettaisiin 1 :n mukaan ELY-keskusten, KEHA-keskuksen sekä TE-toimistojen suoritteisiin, ellei niistä ole toisin säädetty tai määrätty. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (916/2012) annetun lain 6 :n mukaan henkilöasiakkaalle tarjottavat julkiset työvoima- ja yrityspalvelut ovat maksuttomia ja työnantajalle tarjottavat julkiset työvoima- ja yrityspalvelut ovat maksuttomia lukuun ottamatta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 luvun 7 :ssä tarkoitettua yhteishankintakoulutusta. Yrityksille tarjottavat 8 luvun 5 :ssä tarkoitetut yritystoiminnan kehittämispalvelut ovat maksullisia. Näitä palveluja koskevista maksuista säädetään erikseen valtioneuvoston asetuksella julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (1073/2012). Pykälä 2 säilyisi ennallaan. Siinä säädettäisiin maksullisista julkisoikeudellisista suoritteista, joista säädetään valtion maksuperustelain 6 :n nojalla asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti. ELY-keskusten julkisoikeudellisista suoritteista peritään lähtökohtaisesti maksuperustelain 6 :n 1 momentin mukainen suoritteen tuottamisesta valtiolle aiheutuvan kokonaiskustannuksen (omakustannusarvo) mukainen maksu. Maksuperustelain 6 :n 2 momentin mukaan suoritteesta voidaan määrätä samansuuruinen maksu silloinkin, kun suoritteen tuottamisesta aiheutuvat kustannukset poikkeavat toisistaan. Kiinteän maksun suuruutta määrättäessä on otettava huomioon suoritteiden keskimääräinen kokonaiskustannus. ELY-keskusten maksupolitiikan linjausten mukaisesti julkisoikeudellisista suoritteista peritään pääsääntöisesti omakustannusarvoa vastaava maksu, ja maksut ovat pääsääntöisesti kiinteitä. Eräistä ELY-keskusten julkisoikeudellisista suoritteista peritään omakustannusarvoa alempi maksu. Maksuperustelain 6 :n 3 momentin mukaan maksu voidaan määrätä perittäväksi omakustannusarvoa alempana tai jättää kokonaan perimättä, jos siihen on muun muassa sosiaalisiin tarkoituksiin tai ympäristönsuojelusta johtuva perusteltu syy. Pykälän 3 mukaan omakustannusarvoa alempana perittäisiin seuraavia ELYkeskusten suoritteita vastaavat maksut. Kohdan 1 mukaan ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaiset seuraavat suoritteet hinnoitellaan omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan. Omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan perittävien suoritemaksujen tulee ELY-keskusten yhteisen maksupolitiikan mukaisesti kattaa 75 % omakustannusarvosta. Ympäristönsuojeluun liittyvästä perustellusta syystä omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan peritään seuraavat suoritemaksut: a) tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen käsittely; b) poikke-
5 5 uksellisesta tilanteesta tehtävän ilmoituksen käsittely; c) pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen käsittely ja valvontatoimet, ilmoituksen perusteella tehdyn päätöksen noudattamisen varmistamiseksi. Valvonnan osalta kyseessä olisi uusi maksullinen suorite. Ympäristönsuojelulain muuttamisesta annetun lain (833/2017) 205 :ssä säädetään ympäristönsuojelulain mukaisista maksuista. Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan valtion valvontaviranomainen voi periä maksun valvontatoimista, jotka ovat tarpeen 136 :n 2 momentissa tarkoitetun päätöksen noudattamisen varmistamiseksi. Ympäristönsuojelulain 136 :n 1 momentin mukaan maaperän ja pohjaveden puhdistamiseen pilaantuneella alueella sekä puhdistamisen yhteydessä kaivetun maaaineksen hyödyntämiseen kaivualueella tai poistamiseen toimitettavaksi muualla käsiteltäväksi voidaan ryhtyä tekemällä siitä ilmoitus valtion valvontaviranomaiselle, jos puhdistaminen ei 4 luvun nojalla edellytä ympäristölupaa. Ilmoitus on tehtävä hyvissä ajoin, kuitenkin viimeistään 45 vuorokautta ennen puhdistamisen kannalta olennaisen työvaiheen aloittamista. Ympäristönsuojelulain 136 :n 2 momentin mukaan valtion valvontaviranomainen tarkastaa ilmoituksen ja tekee sen johdosta päätöksen. Päätöksessä on annettava tarvittavat määräykset pilaantuneen alueen puhdistamisesta, puhdistamisen tavoitteista ja maa-aineksen hyödyntämisestä sekä tarkkailusta. Pilaantuneen alueen puhdistamisen on katettava toimet, jotka ovat tarpeen pilaavien aineiden poistamiseksi, vähentämiseksi, leviämisen estämiseksi tai hallitsemiseksi. Päätös annetaan julkipanon jälkeen, ja siitä on tiedotettava siten kuin 84 :ssä säädetään ympäristölupapäätöksen antamisesta ja 85 :ssä päätöksestä tiedottamisesta. Ympäristönsuojelulain 136 :n 3 momentin mukaan ilmoituksesta ja sen johdosta tehtävästä päätöksestä voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä myös pilaantuneen maa-aineksen käsittelystä ja eristämisestä, puhdistamisen teknisistä vaatimuksista sekä tarkkailusta ja valvonnasta. Lisäksi omakustannusarvoa alemman arvon mukaan hinnoiteltaisiin kohdan d) mukaan ympäristöluvassa asetettujen velvoitteiden tarkkailusuunnitelman ja sen muutoksen hyväksyminen; e) ympäristönsuojelulain 205 :ssä tarkoitetut suoritteet, jos toiminnan harjoittaja on ympäristönsuojelulain 206 :ssä tarkoitettu mikroyritys tai luonnollinen henkilö, joka ei harjoita taloudellista toimintaa; sekä f) tiedon merkitseminen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. Pykälän 2 kohdan mukaan muut kuin tutkimus ja opetustarkoitukseen luonnonsuojelun edistämiseksi luonnonsuojelulain nojalla tehtävät poikkeukset luonnonsuojeluohjelman toimenpiderajoituksesta, poikkeukset luontotyypin muuttamiskiellosta, poikkeukset erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan hävittämis- ja heikentämiskiellosta, poikkeukset eliölajien rauhoittamissäännöksistä, luvat rahoitetun lajin maahantuontiin, maastavientiin, myymiseen, vaihtamiseen tai myytäväksi tai vaihdettavaksi tarjoamiseen samoin kuin muu luonnonsuojelulain nojalla myönnettävä lupa olisivat maksullisia omakustannusarvoa alemmaksi lasketun hinnan mukaan. Sen sijaan luonnonsuojelulain nojalla tutkimus- ja opetustarkoituksiin luonnonsuojelun edistämiseksi tehtävät päätökset ovat maksuttomia riippumatta siitä, mikä päätös (lupa, poikkeus) on kyseessä.
6 6 Pykälän 3 kohdan mukaan omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan perittäisiin a) jätelaissa (646/2011) tarkoitetut päätökset jätehuoltorekisteriin ja tuottajarekisteriin hyväksymisestä. Tällä tarkoitetaan 96, 97, 103 ja 106 :n mukaisia päätöksiä jätehuoltorekisteriin ja tuottajarekisteriin hyväksymisestä ja näiden päätösten muuttamisesta; b) tuottajavastuista jätehuoltoa koskevien seurantatietojen käsittely ja c) jätelain 144 :ssä tarkoitetut valvontasuoritteet, jos toiminnan harjoittaja on ympäristönsuojelulain 206 :ssä tarkoitettu mikroyritys tai luonnollinen henkilö, joka ei harjoita taloudellista toimintaa. Jätelain 144 :ssä tarkoitetut valvontasuoritteet maksullistettaisiin johtuen jätelain voimaan tulevasta muutoksesta. Uusina maksullistettavat määräaikaistarkastukset ja muut valvontatoimenpiteet olisivat kuitenkin mikroyritysten ja taloudellista toimintaa harjoittavan luonnollisen henkilön osalta omakustannusarvoa alemmaksi hinnoiteltuja suoritteita. Mikroyrityksen ja luonnollisen henkilö määriteltäisiin ympäristönsuojelulain 206 :n 2 ja 3 momenteissa. Omakustannusarvoa alemman valvonnan toimenpiteiden hinnoittelu olisi yhtenäinen ympäristönsuojelulain ja jätelain osalta. Pykälän 4 kohdan mukaan omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan perittäisiin liitetaulukon mukainen maksu ympäristönsuojelullisista syistä seuraavista muista ympäristösuoritteista: a) vesilain (587/2011) mukaiseen lupaan liittyvän tarkkailusuunnitelman tai sen muutoksen hyväksyminen; b) patoturvallisuuslain (494/2009) mukainen padon luokittelupäätös sekä vahingonvaaraselvityksen ja turvallisuustarkkailuohjelman hyväksyminen, jollei padon omistajana ole valtio; c) maastoliikennelain (1710/1995) 8 :ssä tarkoitettu kielteinen päätös koskien alueellista kieltoa ja rajoitusta; d) kielteinen päätös vesiliikennelain (463/1996) nojalla koskien vesikulkuneuvolla liikkumisen alueellista kieltoa ja rajoitusta (15 ) ja vesikulkuneuvotyypin kieltämistä ja rajoittamista (16 ). Kohdan 5 mukaan seuraavista liikennesuoritteista peritään omakustannusarvoa alempi hinta; a) Lupa suorittaa tiealueella muita kuin viestintä- ja sähköjohtojen, maakaasu- ja kaukolämpöputkien tai vesi- ja viemärijohtojen sijoittamiseen liittyviä maantielain (503/2005) 42 :ssä tarkoitettuja töitä on suoriteryhmä, joissa valtaosa hallinnon asiakkaista on luonnollisia henkilöitä vailla taloudelliseen toimintaan liittyvää tarkoitusta. Tiealueella tapahtuvien töiden tekemiseen tarvittavasta luvasta perittäisiin omakustannusarvon mukainen suoritemaksu silloin, kun lupa koskisi maakaasuja kaukolämpöputkien tai vesi- ja viemärijohtojen sijoittamista tiealueelle, koska johtoja ja putkia koskevat luvat ovat poikkeuksetta taloudellisen toiminnan harjoittamista varten myönnettyjä, eikä omakustannusarvoa alempana perittävälle maksulle ole valtion maksuperustelain (150/1992) 6 :n 3 momentissa säädettyä perusteltua syytä. Omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan perittäisiin lisäksi luvat tiealueella tapahtuvien töiden tekemiseen sekä b) lupa asettaa maantielle pysyväisluontoinen liikenteen ohjauslaite; c) liittymälupa; ja d) kielteinen lupapäätös liikennettä koskevassa asiassa. Tämän mukaan omakustannusarvoa alempana voidaan periä kielteinen lupapäätös tienpitoa koskevassa asiassa. Tienpidon suoritteiden joukossa on merkittävässä määrin luonnollisten henkilöiden hakemia suoritteita, jotka eivät liity taloudelliseen toimintaan. Kohdan 6 mukaan seuraavista kalastuslain (379/2015) mukaisista suoritteista perittäisiin maksu omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan: kalastuslain 53 :n no-
7 7 jalla tehty kalastuksen rajoittamista koskeva päätös; b) kalastuslain 54 :ssä tarkoitettu päätös yleiskalastusoikeuksien rajoittamisesta; c) kalastuslain 57 :ssä tarkoitettu päätös pyyntimittojen poikkeamista koskevassa asiassa; d) kalastuslain 67 :ssä tarkoitettu päätös kalaväylän määräämistä koskevassa asiassa; e) kalastuslain 71 :ssä tarkoitettu päätös kalastuksen kieltämisestä padon läheisyydessä. Kohdan 7 a mukaan tehokkaan muutoksenhakumahdollisuuden varmistamiseksi (oikeudenhoidosta johtuva perusteltu syy) maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain (192/2013) 51 :ssä tarkoitettu päätös kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen johdosta annetusta päätöksestä peritään omakustannusarvoa alempi maksu. Myös oikaisuvaatimuksesta tehdystä tutkimatta jättämistä koskevasta päätöksestä peritään omakustannusarvoa asetuksen liitteenä olevan suoritemaksutaulukon mukainen maksu. Jos päätöstä muutetaan oikaisua vaativan eduksi, maksua ei peritä lainkaan. Asetukseen lisättäisiin kokonaan uusi 7 b kohta, jonka mukaan porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetussa laissa (986/2011) tarkoitetusta ennakkotiedon antamisesta perittäisiin omakustannusarvoa alempi maksu. Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 97 :n 2 momentin mukaan ELY-keskus voi antaa tuen saajalle pyynnöstä sitova ennakkotieto siitä, aiheuttaako suunniteltu toimenpide tuen maksamisen keskeyttämisen, takaisinperinnän tai valtionlainan määräämisen irtisanottavaksi. Ennakkotiedon antamisen omakustannushintaa alempi tieto perustuisi niin ikään oikeusturvan varmistamiseen. Maksuasetuksen 4 :ssä (muut suoritteet) säädettäisiin suoritteista, jotka hinnoitellaan liiketaloudellisesti. Liiketaloudellisesti hinnoiteltavia ovat lähtökohtaisesti ELYkeskusten, TE-toimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen suoritteet, joiden tuottamista ei voida pitää niiden lakisääteisenä tehtävänä tai jota varten niille ei ole valtion talousarvioissa budjetoitu varoja. Jos ELY-keskus, kehittämis- ja hallintokeskus tai TE-toimisto tuottaa liiketaloudellisia suoritteita muutoin kuin säädösperusteisesti toiselle valtionhallinnon virastolle, suoritteen tuottamisesta veloitetaan pääsääntöisesti suoritteen tuottamisesta aiheutuneet kustannukset (omakustannusarvon mukainen hinta). Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan liiketaloudellisesti toimeksiantoon perustuvat lausunnot ja palvelut valtionhallinnon ulkopuolisille, jotka eivät välittömästi tue hallinnon maksutonta toimintaa. Tällaisia ovat esimerkiksi liikeyritysten pyytämät asiantuntijalausunnot tai suunnittelutyö, jota ei tehdä julkisoikeudellisen suoritteen tuottamiseksi. Momentin 2 kohdan mukaan liiketaloudellisesti hinnoiteltavaa olisi asiakirjojen kopiointi, muu jäljentäminen ja lähettäminen, lukuun ottamatta 3 momentissa tarkoitettuja kopioita ja tulosteita. Momentin 3 kohdan mukaan ELY-keskusten, TE-toimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen toimitilojen käyttö olisi valtionhallinnon ulkopuolisille maksullista ja hinnoiteltaisiin käyttöön liittyvine kuluineen (siivous, toimistopalvelut) liiketaloudellisin perustein. Momentin 4 kohtien 5 8 mukaan kirjasto- ja tietopalvelut, julkaisut ja tallenteet sekä hallinnossa tuotettujen menetelmien, tietojärjestelmien ja vastaavien myynti ja käyttöoikeuksien ja muiden oikeuksien luovuttaminen hinnoiteltaisiin niin ikään liiketaloudellisin perustein. Tämä luettelo ei olisi tyhjentävä. Kohdan 8 mukaan myös muut vastaavat suoritteet hinnoiteltaisiin liiketaloudellisin perustein. Yhteistä näille suoritteille on se, että niiden tuottaminen ei kuulu ELY-keskusten, kehittämis- ja hallintokeskuksen tai TE-
8 8 Esityksen valmistelu toimiston lakisääteisiin tehtäviin tai ne eivät välittömästi liity näiden virastojen lakisääteisten tehtävien hoitamiseen. Pykälän 2 momentin mukaan tietojen ja julkaisujen kansainvälisestä luovutuksesta sekä tietojen kansallisesta luovutuksesta tutkimus- tai opetustarkoituksiin ei peritä maksua, jos maksuttomuus perustuu vastavuoroisuuteen tai yleiseen kansainväliseen tai kansalliseen käytäntöön ja käyttö on keskuksen määrittelemien käyttöehtojen mukaista. Pykälän 2 momentin mukaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 34 :n 2 momentissa tarkoitetusta tiedon esille hakemisesta sekä saman lain 34 :n 3 momentissa tarkoitettujen kopioiden ja tulosteiden antamisesta perittävistä maksuista päättää kehittämis- ja hallintokeskus ottaen huomioon, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 34 :ssä säädetään. Tiedon hakeminen on maksullista silloin, kun on pyydetty asiakirjaa, joka ei julkisuuslain 13 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ole yksilöitävissä ja löydettävissä viranomaisen tämän lain mukaisesti pitämästä asiakirjarekisteristä siinä käytettävän asiakirjaluokittelun eikä asiakirjan tunnisteen avulla taikka sähköisesti ylläpidetystä rekisteristä sen hakutoimintojen avulla. Kehittämis- ja hallintokeskus ottaa maksuista päättäessään huomioon, mitä julkisuuslain 34 :ssä säädetään. Esitys on valmisteltu virkatyönä työ- ja elinkeinoministeriössä yhteistyössä ELYkeskusten, Liikenneviraston ja niiden ELY-keskuksia ohjaavien ministeriöiden kanssa, joiden hallinnonalan maksullista toimintaa on ELY-keskuksissa (liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö). Esityksestä on pyydetty lausunto ELY-keskuksia ohjaavilta ministeriöiltä, ELY-keskuksilta, valtiovarainministeriöltä ja seuraavilta sidosryhmiltä: Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät ry, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y, ELY-keskuksen maksullinen toiminta Trafiin siirtyneiden lupa-asioiden arvioidaan vähentävän ELY-keskusten tulokertymää vuositasolla noin 2 miljoonalla eurolla. Ympäristöhallinnon valvontasuoritteiden (valvontatoimet jotka ovat tarpeen ympäristönsuojelulain 136 :n 2 momentissa tarkoitetun pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamisesta tehdyn päätöksen johdosta) maksullistamisesta on säädetty ympäristönsuojelulain 205 :ssä, jota on muutettu lailla 833/2017. Muutosesitystä koskevassa hallituksen esityksessä laeiksi ympäristönsuojelulain ja jätelain muuttamisesta (HE 84/2017) on arvioitu, että pilaantuneiden maa-alueiden kunnostamistoimenpiteiden valvontaan arvioidaan käytettävän ELY-keskuksissa euroa toimintamenoja. Jatkossa tämä euromäärä on tarkoitus kattaa valvonnan maksuilla.
9 9 Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) Julkisoikeudelliset suoritteet 2017 toteuma 2018 varsinainen talousarvio 2019 esitys Maksullisen toiminnan tuotot suoritteiden myyntituotot muut tuotot -8 Tuotot yhteensä Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset erilliskustannukset osuus yhteiskustannuksista Kustannukset yhteensä Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % 114 % 91 % 100 % Maksuasetuksen liitteenä olevaan maksutaulukkoon esitetään seuraavia muutoksia suhteessa voimassa olevaan maksuasetukseen. Ympäristö- ja luonnonvaratehtävien suoritteet Osio A nimettäisiin ympäristö- ja luonnonvaratehtävien osioksi. Osion suoritteisiin lisättäisiin uusina omakustannusarvoa alemman hinnan mukaan perittävinä suoritemaksuina maksut, jotka koskevat valvontatoimenpiteitä ympäristönsuojelulain 136 :n 2 momentissa tarkoitetun pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamisesta tehdyn valtion viranomaisen päätöksen johdosta. Valtion viranomaisella, joka ohjaa ja edistää ympäristönsuojelulaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä tarkoitettujen tehtävien hoitamista alueellaan ja ympäristönsuojelulain säännösten noudattamista, tarkoitetaan ympäristönsuojelulain 21 :n 2 momentin mukaan ELYkeskusta. ELY-keskuksen uusina maksullisina suoritteina perittäisiin seuraavat ympäristönsuojelulain 126 :n 2 momentissa tarkoitettuja valvontatoimenpiteitä koskevat maksut: - valvontatoimenpiteet, joiden yhteenlaskettu kesto on alle 6 h 150 euroa - valvontatoimenpiteet 6 13 h 385 euroa - valvontatoimenpiteet h euroa - valvontatoimenpiteet h euroa
10 10 Muiden ympäristönsuojelulain mukaisten suoritteiden kuvausten sanamuodot ja euromääräiset suoritemaksut säilyisivät ennallaan. Myös luonnonsuojelulain ja jätelain mukaisten suoritteiden kuvausten sanamuodot ja euromääräiset suoritemaksut säilyisivät ennallaan. Mikroyritykseltä perittävä alennettu maksu koskisi kaikkia ympäristönsuojelulain 205 :n nojalla maksullistettuja suoritteita, myös 136 :n 2 momentin nojalla maksullistettuja valvontasuoritteita. Mikroyritykseltä valvontamaksu peritään vähentäen 25 prosentilla taulukon mukaisia suoritemaksuja. Mikroyrityksellä tarkoitetaan jätelain 144 a :ssä ympäristönsuojelulain 206 :n 2 ja 3 momentissa tarkoitettua mikroyritystä. Mikroyritys on ympäristönsuojelulain mukaan taloudellista toimintaa harjoittavaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 10 työntekijää ja jonka vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 2 miljoonaa euroa. Taloudellista toimintaa harjoittavasta oikeushenkilöstä säädettyä sovelletaan muuhunkin oikeushenkilöön arvioitaessa sen kokoa maksun suuruuden määräämistä varten. Tienpidon suoritteet ja muut liikenteen suoritteet Trafille siirtyneinä liikennesuoritteina maksutaulukosta poistettaisiin voimassa olevan maksuasetuksen osiota B2 (liikenteen lupa-asiat) vastaava osuus lukuun ottamatta lauttaliikenteen suoritteita. Osio otsikoitaisiin uudelleen tienpidon suoritteet ja muut liikenteen suoritteet. Tienpidon suoritteiden osiossa tarkennettaisiin maantielain ja liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain (572/2018) 42 :ssä tarkoitettuja lupa-asioita koskevia sanamuotoja maksutaulukon selkeyttämiseksi ja käytännön epäselvyyksien poistamiseksi. Maantielain ja liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain 42 :ssä tarkoitettuja lupia suorittaa tiealueeseen kohdistuvia töitä ja sijoittaa tiealueelle viestintä- ja sähköjohtoja, maakaasu- ja kaukolämpöputkia tai vesihuoltoputkia sekä näihin liittyviä rakenteita, rakennuksia ja laitteitta on haettu erittäin laajamittaisille hankkeille. Useita satoja tiekilometrejä kattavan ja satoja johtojen ja putkien vesihuoltoputkien alitukset kattavaa hanketta koskevan lupasuoritteen tuottamisesta on ELYkeskukselle aiheutunut kustannuksia, joita suoritemaksu ei ole kattanut maksuperustelain edellyttämällä tavalla. Taulukkoon lisättäisiin näitä tilanteita varten maininta siitä, että tiealueeseen kohdistuvia töitä sekä johtojen ja putkien sijoittamista koskevan luvitettavan hankkeen (tai reitin) pituuden ylittäessä metriä (50 km) ja/tai sisältäessä yli 100 ylitystä tai alitusta, reitti jaetaan useaksi hakemukseksi ja luvasta laskutetaan siten kuin laskutettaisiin useasta eri luvasta. Taulukosta poistettaisiin maantielain 42 a :ssä ja liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain 42 a :ssä tarkoitettujen sähkö- ja telekaappien ja -johtojen sekä niihin liittyvien jakokaappien ja kaapelikaivojen tiealueelle sijoittamista koskevasta ilmoituksesta perittävän maksun lisämaksu. Lisämaksun laskentaperuste ei ole toiminut. Se on joissakin tapauksissa johtanut ylisuuriin maksuihin, ja maksut on tästä syystä jätetty käytännössä perimättä.
11 11 Kalataloustehtävien suoritteet ja muut suoritteet Maksutaulukon osiot C, kalataloustehtävien suoritteet, ja D, muut suoritteet olisivat voimassa olevan maksuasetuksen mukaiset.
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela 29.12.2016 VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS- TEN, TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTOJEN
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela 28.12.2017 VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS- TEN, TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTOJEN
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela 30.12.2015 VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS- TEN, TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTOJEN
Hartolan kunta. Ympäristönsuojeluviranomaisen. taksa. Voimaantulo:
Hartolan kunta Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Voimaantulo: Ympäristölautakunta 9.10.2014 54 Kunnanhallitus 3.11.2014 243 Kunnanvaltuusto 12.11.2014 43 Voimaantulo 1.1.2015 Hartolan kunta Ympäristönsuojeluviranomaisen
Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2011 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2011 1538/2011 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista
Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA ALKAEN
Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA 1.7.2016 ALKAEN Hartolan ympäristölautakunta 14.4.2016 Hartolan kunnanhallitus 25.4.2016 Hartolan kunnanvaltuusto 16.6.2016 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan
MAKSUTAULUKKO. *Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen käsittely
4638 N:o 1394 MAKSUTAULUKKO A. Ympäristötehtävien suoritteet euroa Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaiset päätökset * *Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen käsittely
YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN
YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2015 ALKAEN Sysmän kunnanvaltuusto 17.11.2014 36 2 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan ja sen mukainen maksu peritään
Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta /2012 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 907/2012 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista
HE 129/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain 4 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lentoliikenteen valvontamaksusta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
Source: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20151522 (accessed:27.4.16) 1552/2015 Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään
Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta /2013 Sisäministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta 2013 872/2013 Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2013
Sisäministeriön asetus
Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994:
Sisäministeriön asetus
Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994:
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1038/2012 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta
Julkaistu Helsingissä 11 päivänä toukokuuta /2012 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä toukokuuta 2012 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista vuonna
Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2008 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäasiainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä helmikuuta
A. Ympäristötehtävien suoritteet euroa
4 907/2012 MAKSUTAULUKKO (1.1.2013) A. Ympäristötehtävien suoritteet euroa Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaiset päätökset* * Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela 18.8.2016 VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS- TEN, TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTOJEN
YMPÄRISTÖNSUOJELU-VI RANOMAISEN TAKSA ALKAEN
Heinolan kaupunki YMPÄRISTÖNSUOJELU-VI RANOMAISEN TAKSA 1.7.2016 ALKAEN Heinolan kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta Heinolan kaupunginhallitus Heinolan kaupunginvaltuusto 1 Soveltamisala Tätä taksaa
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN ASETUS LIIKENTEEN TURVALLI- SUUSVIRASTON MAKSULLISISTA SUORITTEISTA
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Suunnittelija Pirjo Karttunen LVM 25.11.2015 Erityisasiantuntija Saara Norrman Trafi LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN ASETUS LIIKENTEEN TURVALLI- SUUSVIRASTON
* Poikkeuksellisesta tilanteesta tehtävän ilmoituksen käsittely 570
Liite MAKSUTAULUKKO (1.1.2017) euroa ( ) A Ympäristötehtävien suoritteet Ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaiset päätökset * Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen
1(7) VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki 14.12.2015 1(7) VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS VÄESTÖREKISTERIKESKUKSEN SUORIT- TEIDEN MAKSUISTA VUOSINA 2015 JA 2016
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
HYVINKÄÄN KAUPUNKI Ympäristölautakunta 1(5) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta 24.11.2016 95 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala 1.1 Hyvinkään kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen
MAKSUTAULUKKO ( ) euroa ( )
Maksuasetuksen liite Liite MAKSUTAULUKKO (1.1.2016) euroa ( ) A Ympäristötehtävien suoritteet * Ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaiset päätökset * Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta
VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS MAISTRAATTIEN SUORITTEIDEN MAK- SUISTA VUONNA 2018
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Valtionhallinnon kehittämisosasto 13.12.2017 Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki 1(10) VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS MAISTRAATTIEN SUORITTEIDEN MAK- SUISTA VUONNA 2018 1 Esityksen
Julkaistu Helsingissä 10 päivänä tammikuuta /2014 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä tammikuuta 2014 3/2014 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista
Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta /2014 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2014 291/2014 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista
A Ympäristötehtävien suoritteet
MAKSUTAULUKKO (10.1.2014) A Ympäristötehtävien suoritteet euroa Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaiset päätökset* *Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen käsittely,
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät
Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017
Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Poliittinen ratkaisu 20.9.2016 Eduskunnalle 22.9.2016 (HE 161/2016 vp) Eduskunnan käsittely alkoi lähetekeskustelulla
This document was produced from http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20111279 (accessed 11 Dec 2012)
This document was produced from http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20111279 (accessed 11 Dec 2012) 1279/2011 Annettu Helsingissä 14 päivänä joulukuuta 2011 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2014 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1397/2014 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2016 annetun valtioneuvoston asetuksen
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
HYVINKÄÄN KAUPUNKI Ympäristölautakunta 1(5) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta 25.10.2018 57 Voimaantulopäivä 1.1.2019 1 Soveltamisala 1.1 Hyvinkään kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Valtiovarainministeriön asetus. Verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1042/2012 Valtiovarainministeriön asetus Verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2012
HE 66/2011 vp. lentoliikenteen valvontamaksun määrää korotettaisiin
HE 66/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lentoliikenteen valvontamaksusta annettua lakia ehdotetaan
N:o 1432/2006 Valtiovarainministeriön asetus. verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2006
N:o 1432/2006 Valtiovarainministeriön asetus verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2006 Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies Merituuli Mähkä
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies 23.2.2016 Merituuli Mähkä SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS LÄÄKEALAN TURVALLISUUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSEN MAKSULLISISTA SUORITTEISTA 1 Yleistä
HE-luonnokset Kasvupalveluvirastosta ja kasvupalvelujen asiakastietojen käsittelystä Sirpa Alitalo, TEM
HE-luonnokset Kasvupalveluvirastosta ja kasvupalvelujen asiakastietojen käsittelystä 1.10.2018 Sirpa Alitalo, TEM Kasvupalvelujen lakikokonaisuus Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Laki kasvupalveluiden
HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä
HE 151/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 7 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä
HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen
HE 51/2002 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia,
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia, jotta se vastaisi sanamuodoltaan voimassa olevaa lakia tarkemmin
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristövaliokunta
Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kunnanvaltuusto 11.11.2013 135 Rakennus- ja ympäristövaliokunta 17.12.2013 146 0 SISÄLTÖ 1 Soveltamisala... 2 2 Maksujen määräytymisperusteet... 2 3 Perusmaksut...
MAKSUTAULUKKO ( ) euroa ( )
Liite MAKSUTAULUKKO (1.1.2015) euroa ( ) A Ympäristötehtävien suoritteet * Ympäristönsuojelulakien (86/2000) ja (527/2014) mukaiset päätökset * Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän
Valtion jätehuoltotyöjärjestelmän uudistaminen. Sidosryhmätilaisuus SYKE:ssä Erja Werdi
Valtion jätehuoltotyöjärjestelmän uudistaminen Sidosryhmätilaisuus 12.3.2018 SYKE:ssä Erja Werdi Nykyiseen sääntelyyn perustuva tehtävä Valtion lupa- ja valvontavirastoon HE 14/2018, annettu eduskunnalle
1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta
Valvonnan kehittäminen ja maksullisuus Uudenmaan ELY-keskuksen kuntien neuvottelupäivä
Valvonnan kehittäminen ja maksullisuus Uudenmaan ELY-keskuksen kuntien neuvottelupäivä Helsinki 18.9.2014 Ylitarkastaja Juha Lahtela Ympäristöministeriö Valvonta ja hallintopakko YSL 18 Luku (167 189 )
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Helena Korpinen
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Helena Korpinen 8.12.2015 VALTIONEUVOSTON ASETUS GEENITEKNIIKKALAIN MUKAISTEN SUORITTEI- DEN MAKSULLISUUDESTA 1 Nykytila ja ehdotetut muutokset
MAKSUTAULUKKO ( ) euroa ( )
Liite MAKSUTAULUKKO (1.1.2018) euroa ( ) A Ympäristötehtävien suoritteet Ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaiset suoritteet * Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen
VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS MAISTRAATTIEN MAKSUISTA VUONNA 2017
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki 12.12.2016 VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS MAISTRAATTIEN MAKSUISTA VUONNA 2017 1 Esityksen keskeinen sisältö Voimassa
HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.
HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy
Asiakirja- ja tietopalvelumaksut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä
Asiakirjataksa Asiakirja- ja tietopalvelumaksut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä Hallitus 14.6.2016 87 1. Johdanto Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, julkisuuslaki)
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija Sanna Koljonen
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija 17.4.2019 Sanna Koljonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS ERÄIDEN METSÄHALLITUKSEN JULKISTEN HALLINTOTEHTÄVIEN SUORITTEIDEN MAKSUISTA
HE 106/2012 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. Maksuluokka
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi viestintämarkkinalain 15 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi viestintämarkkinalakia. Ehdotetulla lailla korotettaisiin
HE 14/2018 VP: MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALAA KOSKEVAT LAKIEHDOTUKSET. Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa 22.3.
HE 14/2018 VP: MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALAA KOSKEVAT LAKIEHDOTUKSET Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa 22.3.2018 Hallitusneuvos Tanja Viljanen Maa- ja metsätalousministeriö 1 KESKEISET
Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2015
Valtiokonttori 1 (23) Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2015 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi
HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön
HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin
Viite: VM:n lausuntopyyntö (VM023:00/2017; VM/504/ /2017)
Valtiovarainministeriö valtiovarainministeriö@vm.fi Viite: VM:n lausuntopyyntö 10.3.2017 (VM023:00/2017; VM/504/03.01.00/2017) Lausunto esityksestä maakuntien rahoitusta koskevan lakiluonnoksen (HE 15/2017)
Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta
Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi viestintämarkkinalain 15 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi viestintämarkkinalakia. Ehdotetulla lailla korotettaisiin
Maa- ja metsätalousministeriön asetus
Luonnos 24.5.2018 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Suomen metsäkeskuksen suoritteiden maksullisuudesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta Maa- ja metsätalousministeriön
HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi autoverolain, ajoneuvoverolain 50 ja 53 :n ja polttoainemaksusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan autoverolakia,
HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi
HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion
HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 147/2009 vp. laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta. Valiokuntakäsittely. Asia.
EDUSKUNNAN VASTAUS 147/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen
Ymp.ltk liite nro 1 22
2 Ymp.ltk 18.4.2018 liite nro 1 22 5.2 Sellaisesta luvan tai ilmoituspäätöksen teknisluontoisesta muuttamisesta tai muusta lupamääräysten vähäisestä muutoksesta, jonka vaatima työmäärä on merkittävästi
2.3 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.
Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 11 1 (5) SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen
Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.
Animalia ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.
Suomen metsäkeskus Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia
HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta
HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Maa- ja metsätalousvaliokunta 25.4.2018 Työ- ja elinkeinoministeriö Tuula Manelius
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista annetun lain
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
Suomen ympäristökeskuksen julkisoikeudelliset päätökset, todistukset ja muut julkisoikeudelliset suoritteet, joista peritään maksut.
4246 Liite MAKSUTAULUKKO Suomen ympäristökeskuksen julkisoikeudelliset päätökset, todistukset ja muut julkisoikeudelliset suoritteet, joista peritään maksut. 1 Kemikaalilain (744/1989) ja sen muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta
Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu?
Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Hallitussihteeri Sara Viljanen Vaikuta vesiin päivät 2017 5.9.2017, Turku ALUEHALLINTOUUDISTUS VESIEN- JA MERENHOIDOSSA / LAINSÄÄDÄNTÖ
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 1057/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1057/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maanmittauslaitoksen maksuista sekä kaupanvahvistuksesta perittävistä maksuista ja
Asiakirjayhdistelmä 2016
Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää
Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014
Valtiokonttori 1 (23) Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi
Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat
Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO Liite 1 Yritys- ja alueosasto Neuvotteleva virkamies Elina Isoksela 29.12.2016 VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUK- SISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON
HE 148/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sähkö- ja maakaasuverkkomaksuista annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sähkö- ja maakaasuverkkomaksuista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia sähkö- ja maakaasuverkkomaksuista.
Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto
Aluehallinto uudistuu 2010 Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Uudistuksen tavoitteet: Selkeämpi viranomaisten työnjako ilman päällekkäisyyksiä Asiakaslähtöisyys
PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen
JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.
1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Vireillä oleva maantielain uudistus. Siltatekniikan päivät, Marita Luntinen, Liikennevirasto
Vireillä oleva maantielain uudistus Siltatekniikan päivät, 31.1.2018 Marita Luntinen, Liikennevirasto Taustalla olevat uudistukset Maakuntauudistuksen toimeenpano tienpidon osalta Liikennettä ja tienpitoa
valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.
1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2008 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä tammikuuta 2008 N:o 6 8. Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. N:o. maksullisista suoritteista
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä tammikuuta 2008 N:o 6 8 SISÄLLYS N:o Sivu 6 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus maksullisista suoritteista... 41 7 Työ- ja elinkeinoministeriön
PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNNE MAA-AINESLAIN VALVONTATAKSA
Ymp.ltk 3.5.2016 Liite 1 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNNE MAA-AINESLAIN VALVONTATAKSA 2016 2 SISÄLLYSLUETTELO MAA-AINESTEN OTTAMISTA KOSKEVAN LUPAHAKEMUKSEN TARKASTA- MISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola
Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen
Maankäyttö- ja rakennuslaki /132
Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 43 Rakentamis ja toimenpiderajoitukset Lupaa rakennuksen rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan