TOIMINTAKERTOMUS 2016
|
|
- Pia Korhonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 VIRTAIN VESIOSUUSKUNTA TOIMINTAKERTOMUS KATSAUS VUOTEEN 2016 Kertomusvuosi on Virtain Vesiosuuskunnan 63. toimintavuosi. Brexit eli Britannian ero EU:sta, lausunnoillaan kohua herättäneen miljardöörin, Donald Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi ja populismin suosion kasvu olivat maailmanlaajuisesti uutisoiduimpia aiheita toimintavuoden aikana. Vuosia lähes 0-tasolla laahanneen maailmantalouden kasvun kääntymisestä nousuun alkoi olla merkkejä havaittavissa vuoden loppua kohti mentäessä. Myös Suomen talouskasvun kääntymisestä kasvu-uralle oli orastavia viitteitä havaittavissa. Kasvun vauhdittamiseksi ponnistellut hallitus onnistui tavoitteessaan Suomen kilpailukyvyn parantamiseen tähtäävän Kiky-sopimuksen aikaan saamisessa ja sopimusta alettiin toteuttaa vuoden aikana. Suomen talouskasvun aiheuttajana oli pääosin sisämarkkinoilla tapahtunut investointien lisääntyminen ja rakennustoiminnan vilkastuminen; vienti ei vielä vetänyt. Rakennustoiminnan vilkastuminen oli havaittavissa myös laitoksemme toiminta-alueella. Toiminta suuntautui lähinnä vanhuspalvelu- ja teollisuustilojen rakentamiseen asuntotuotannon ollessa edelleen vähäistä. Yhden rivitalokohteen lisäksi ainoatakaan omakotitalon rakennushanketta ei käynnistynyt vuoden aikana. Vuodesta toiseen kestopuheenaiheena säilynyt ilmastonmuutos ja muutoksen pysäyttämiseen tähtäävät toimenpiteet olivat jälleen vahvasti esillä. Ilmastonmuutoksesta ja napamannerjäätiköiden sulamisesta huolestuneet tutkijat saivat tukea näkemyksilleen maapallon keskilämpötilan noustua vuoden aikana jälleen uuteen ennätyslukemaan jo kolmantena vuotena peräkkäin. Vuonna 2014 voimaan tullut vesihuoltolain muutos edellytti vesihuoltolaitoksien julkistavan vuoden 2016 loppuun mennessä tilinpäätöstietonsa, kirjanpitolain mukaisen toimintakertomuksensa, vesihuollon toimitusehtonsa ja hinnoitteluperusteensa sekä vesihuollon hintatasoa, tehokkuutta, laatua ja kannattavuutta kuvaavat tunnuslukunsa tietoverkossa. Osin lain vaatimusten täyttämiseksi mutta myös laitoksen asiakaspalvelun parantamiseksi vastaamaan paremmin nykyajan vaatimuksia osuuskunnalle hankittiin kotisivut, jotka avattiin heinäkuun puolivälissä. Asiakkaiden keskuudessa kotisivut otettiin vastaan hyvin, josta osoituksena oli mm. vuodenvaihteen vesimittarilukeman ilmoituspalvelun runsas käyttö perinteisen postin kautta palautettavan ilmoituskortin sijaan. Vesihuoltolain muutos velvoitti laitokset myös saattamaan verkostokarttansa sähköiseen muotoon ja laatimaan suunnitelman häiriötilanteisiin varautumisesta vuoden 2016 loppuun mennessä. Paljon työtä teettänyt verkoston kartoitus, tietojen editointi ja tallentaminen sähköiseen muotoon saatiin pääosin valmiiksi vuoden loppuun mennessä mutta varautumissuunnitelman päivitys oli vielä kesken.
2 Laitoksen valvontatutkimusohjelman päivitys Sosiaali- ja terveysministeriön v muutetun ja v uudistetun, talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista annetun asetuksen mukaiseksi oli niin ikään vuoden lopussa vielä kesken. Osuuskunnan Vesihuoltolaitoksen yleiset toimitusehdot päivitettiin toimintavuoden aikana Vesilaitosyhdistyksen suositusmallin mukaisiksi. Uudet toimitusehdot tulevat voimaan vuoden 2017 alussa. Osuuskunnan jäsenmäärä kasvoi tuntuvasti heti toimintavuoden alussa Herraskylän Vesiosuuskunnan sulautuessa Virtain Vesiosuuskuntaan. Osuuskuntien sulautuminen sai jatkoa Härkösen-Koron vesiosuuskunnan aloitteesta helmikuussa käydyn neuvottelun tuloksena. Osuuskuntien hallitukset hyväksyivät sulautumissuunnitelman, joka rekisteröitiin Sulautuminen hyväksyttiin Virtain Vesiosuuskunnan hallituksessa ja molempien osuuskuntien varsinaisissa kokouksissa 28. ja Sulautumisen täytäntöönpano ilmoitettiin PRH:lle rekisteröitäväksi ja sulautumisen voimaantulopäivämääräksi kirjattiin Sulautumispäätöksen yhteydessä päätettiin myös osuuskunnan sääntöjen 8 :n muutoksesta, jonka rekisteröintipäivämääräksi tuli Edellisen vuoden aikana toteutettujen verkoston saneerausinvestointien ansiosta laskuttamattoman veden osuus koko verkostoon pumpatusta vesimäärästä laski 2,8 %:in, joka on valtakunnan muihin vesihuoltolaitoksiin verraten erittäin hyvä tulos. Toimintavuoden aikana investoinnit verkoston saneeraukseen olivat poikkeuksellisen vähäisiä. Varsinaisena saneerauskohteena uusittiin vesijohtoa ainoastaan Hauenkujalla. Sen lisäksi Ahjolan teollisuusalueella uusittiin ja siirrettiin samalla uuteen paikkaan laskutustyönä jakeluvesi-johtoa Lekatien varteen rakennettavan teollisuushallin rakennuspaikalta n. 100 m:n matkalla. Uudisrakentamisen kohteina olivat Ilveskadun vesijohto Kitusenkulman uudella teollisuusalueella ja Sairaalantien varteen rakennettavaa vanhusten hoivakotia ja sen lähikortteleita palveleva jakelujohto vesitornilta Mäkitien suuntaan. Haja-asutusalueiden kohteina laajennettiin jakeluverkostoa Herraskylässä Asunmaankylän alueella ja Kortesuonperällä Kortesuonkujalta Vaskikalliontielle. Vesimittareiden hankinta nosti laitoksen kalustoinvestointien määrää tuntuvasti edellisvuoteen verraten. Asiakaskunnan voimakas kasvu osuuskuntien sulautumisen myötä johti osaltaan päätökseen siirtyä helpommin hallittavien ja asiakaspalvelua parantavien etäluettavien vesimittareiden käyttöön. Mittarit hankittiin yhteisostona Härkösen-Koron vesiosuuskunnan kanssa ja ensimmäiset etäluettavat mittarit asennettiin entisen Herraskylän vesiosuuskunnan asiakkaille. Toinen kalustoinvestointien määrää kasvattanut tekijä oli osuuskunnan pakettiauton vaihto. Osuuskunnan hallinnossa ja henkilökunnassa tapahtui henkilövaihdoksia vuoden lopussa. Osuuskunnan hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja Olli Vihanta jättäytyi pois tehtävästään oltuaan hallituksen jäsenenä vuodesta 1993 alkaen. Hallituksen puheenjohtajana Vihanta toimi ansiokkaasti vuodesta 1995 alkaen yhtäjaksoisesti 22 vuotta. Osuuskunnan toimitusjohtajana vuoden 1990 alusta alkaen toiminut Pekka Autio ja toimistonhoitajan tehtäviä vuodesta 2008 lähtien hoitanut Marjatta Autio lopettivat tehtävissään eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Uudeksi toimitusjohtajaksi 9:n hakijan joukosta valittiin Juha Stenberg ja toimistonhoitajaksi Anu Hakala peräti 42:n paikkaa hakeneen henkilön joukosta. Molemmat aloittivat työnsä perehdyttämisjaksolla joulukuun alussa. 2
3 2. HALLINTO JA HENKILÖKUNTA OSUUSKUNNAN KOKOUKSET Virtain Vesiosuuskunnan varsinainen kokous pidettiin Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen 15. :ssä käsiteltäväksi määrätyt asiat, hallituksen päätös Härkösen-Koron vesiosuuskunnan sulautumisesta Virtain Vesiosuuskuntaan ja osuuskunnan sääntöjen 8 :n muuttaminen. Kokouksessa oli läsnä 5 henkilöä. 2.2 TILINTARKASTUS Osuuskunnan tilintarkastus suoritettiin Tilintarkastajana toimi HTM Markus Koro ja varatilintarkastajana HTM Raija Väisänen. 2.3 HALLITUS Hallituksen puheenjohtajana toimi Olli Vihanta ja varapuheenjohtajana Tapio Voimala. Muut jäsenet olivat Heikki Kangasluoma, Matti Kolari ja Pekka Autio. Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 7 kertaa. 2.4 HENKILÖKUNTA Vesihuoltolaitoksen toimitusjohtajana toimi Pekka Autio, laitosmies/asentajina Jari Rantanen ja Harri Ilvespakka. Toimistonhoitajan tehtäviä hoiti Marjatta Autio. Uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Juha Stenberg ja toimistonhoitajaksi valittu Anu Hakala aloittivat työnsä perehdyttämisjaksolla joulukuun alussa. Henkilöstöä oli vuoden aikana keskimäärin 4 henkilöä. 2.5 KOULUTUS Toimitusjohtaja osallistui keväällä vesihuoltolaitosten varautumista koskevaan koulutukseen Seinäjoella. Laitoksen muulle henkilökunnalle ei järjestetty koulutusta toimintavuoden aikana. 3. TOIMINTA-ALUE JA LIITTYJÄT 3.1 TOIMINTA- JA JAKELUALUE Virtain vesiosuuskunnan toiminta-alueen on vahvistanut Virtain kaupunginvaltuusto Toiminta-alue laajeni vuoden alussa entisen Herraskylän Vesiosuuskunnan toiminta-alueella. Laitos huolehtii vedenjakelusta toiminta-alueensa ulkopuolella Toltaantien, Kortesuonperän ja Kotimäentien haja-asutusalueilla. Yksittäisiä, toiminta-alueen ulkopuolisia kiinteistöjä on liitetty vedenjakelun piiriin myös Kalettoman, Torppakylän, Puttoskylän, Siekkisen ja Lakarintien alueilla. Lisäksi vesihuoltolaitos myy vettä oman toiminta-alueensa ulkopuolelle Jäähdyspohjan, Hauhuun, Härkösen-Koron, Vaskiveden, Vaskuun ja Rantakunnan vesiosuuskunnille.
4 4
5 3.2 LIITTYJÄT 5 Vesijohtoverkkoon liitettyjä kiinteistöjä oli vuoden 2016 lopussa Liittyjien määrä kasvoi vuoden alussa 76:lla sulautuneen Herraskylän Vesiosuuskunnan liittyjien siirtyessä Virtain Vesiosuuskunnan jäseniksi sulautumissuunnitelman mukaisesti. Verkostoon liitettiin toimintavuoden aikana 6 uutta kiinteistöä ja 1 liittymä purettiin. Kiinteistöistä 124 on liitetty verkostoon ilman osuuskunnan jäsenyyttä. Vakituisia asukkaita vesihuoltolaitoksen oman jakeluverkoston piirissä arvioitiin olevan noin 4070, mikä on 100 asukasta enemmän kuin edellisen vuoden lopussa oli arvioitu. Vesihuoltolaitoksen liittyjät kiinteistötyypeittäin Omakotitalot, paritalot 857 ( 73 vapaa-ajan käytössä) Rivitalot 48 ( 1 pois käytöstä ) Asuinkerrostalot 36 Pienkerrostalot, asuntolat 12 ( 1 pois käytöstä ) Asuin-/liikerakennukset 23 Vapaa-ajan asunnot 70 Teollisuus- ja maatalouskiinteistöt 16 ( 1 pois käytöstä ) Palvelu- yms. kiinteistöt 94 ( 1 pois käytöstä ) Yhteensä VESILAITOSTOIMINTA 4.1 YLEISTÄ Vesihuoltolaitoksen investoinnit kohdistuivat verkoston osalta pääosin uudisrakentamiseen. Etäluettavien vesimittareiden vaihto-ohjelman käynnistäminen ja pakettiauton vaihto nostivat kalustoinvestointien määrää tuntuvasti edellisvuoteen verraten. Investointimenot laskivat edellisestä vuodesta n ja olivat yhteensä n jakaantuen seuraavasti: - verkoston uudisrakentaminen verkoston saneeraus kalustohankinnat JAKELUJÄRJESTELMÄ Vesihuoltolaitoksen jakelujärjestelmään kuuluu 4 pohjavedenottamoa, 2 vedenkäsittelylaitosta, 2 paineenkorotuspumppaamoa ja 1 ylävesisäiliö. Lisäksi osana valvontajärjestelmää toimivat Torppakylän, Vihriälän, Rauhalan, Herrasen, Vaskiveden, Vaskuun ja Siekkisen mittauskaivot sekä Rantakunnan vesiosuuskunnan paineenkorotusasemalle sijoitettu mittauspiste ja Herrasen ja Härkösen-Koron vesiosuuskuntien välisen yhdysvesijohdon liitospisteeseen asennettu Makkaraojan mittauskaivo. Laitokset ja mittauskaivot on liitetty Vaskuun mittauskaivoa lukuun ottamatta kaukovalvontajärjestelmään, jonka valvomoyksikkö on sijoitettu osuuskunnan toimitilarakennukseen Ahjolaan. Jakelujärjestelmään kuuluvien vesijohtoputkistojen yhteispituus vuoden 2016 lopussa oli n. 124 km. Liittyjää kohden laskettu putkistopituus oli n. 107 m/liittyjä.
6 VESIJOHTOJEN UUDISRAKENTAMINEN: 6 - Puttonen, Kitusenkulman kaava-alue, - Ilveskadun vesijohto PEH m - Kaleton, Sairaalantie - Vesitorni Hoivakoti Virtain Helmi vesijohto PEH m PVC m - Herraskylä, Asunmaankylä - "Sipposen" vesijohto, PEH m PEM m - Sipilä, Kortesuonperä - Kortesuonkuja - Vaskikalliontie vesijohto PEH m VESIJOHTOJEN UUSIMINEN: Uudisrakentaminen yhteensä 1360 m - Tapiola - Lekatie - Liskintie vesijohto - Kankaanpää PVC m - Hauenkujan vesijohto PEM m KÄYTÖSTÄ POISTETUT VESIJOHDOT: Uusiminen yhteensä 156 m - Uusimisen yhteydessä käytöstä poistetut vesijohdot - Lekatie - Liskintie PVC m - Hauenkuja PEH 33 m PEH 14 m - Torppakylä, "Lehtisaaren" tulpatun jakeluvesijohdon lyhennys PEH m Käytöstä poistettu yhteensä 348 m VESIJOHTOVERKOSTON KOKONAISPITUUS Pää- ja jakeluvesijohdot putkimateriaaleittain eriteltynä toimintavuoden lopussa ilman ent.herraskylän vok:n verkoston lisäystä: - Muoviputkea (97,9 %) m - Valurautaputkea (0,2 %) 229 m - Asbestisementtiputkea(1,9 %) m - Verkoston linjapituus kasvoi toimintavuoden aikana 1168 m. Herraskylän Vesiosuuskunnan sulautumisen kautta verkoston pituus kasvoi 63 - PEH - 10 ja PEH - 10 putkilla Yhteensä m n m Arvioitu kokonaispituus yhteensä n m
7 4.3 VEDEN HANKINTA 7 Laitoksen käyttämä raakavesi hankittiin omilta pohjavedenottamoilta, jotka sijaitsevat Puttosharjun, Jäähdyspohjan ja Kukkokankaan pohjavesialueilla. Kankaan vedenottamo sijaitsee Puttosharjun länsiosassa. Ottamolla on vesioikeuden myöntämä lupa vedenottoon 1100 m 3 :ä/vrk. Puttosharjun vedenottamo sijaitsee Puttosharjun itäosassa ja sillä on lupa 800 m 3 :n vedenottoon vuorokaudessa vesioikeuden myöntämän luvan mukaisesti. Kankaan ja Puttosharjun vedenottamoiden lupaehdot on kuitenkin yhdistetty siten, että vedenotto saa olla yhteensä korkeintaan 1600 m 3 /vrk vuotuiskeskiarvona. Pirkanmaan ELY-keskuksen arvion mukaan pohjavesialueen todellinen antoisuus on vieläkin pienempi, yhteensä vain 1100 m 3 /vrk. Länsi-Suomen vesioikeus on vahvistanut Puttosharjun vedenottamolle suoja-alueen. Jäähdyspohjan vedenottamo sijaitsee Jäähdyspohjan harjualueen kaakkoisosassa. Vesiylioikeus on myöntänyt ottamolle luvan vedenottoon 350 m 3 /vrk. Kukkokankaan ottamo sijaitsee Ruoveden kunnan alueella Kukkokankaan pohjavesialueen eteläosassa. Länsi Suomen ympäristölupavirasto on myöntänyt ottamolle luvan vedenottoon 450 m 3 /vrk. SADANTA Vuoden kokonaissademäärä Virtain kaupungin keskustaajamassa sijaitsevassa mittauspisteessä oli 386 mm; edellisvuonna 482 mm. POHJAVEDEN KORKEUSASEMA Pohjavesialue Pitkän ajan keskiarvo Vuoden 2016 keskiarvo Erotus pitkän aj.k.a. Joulukuu 2016 Erotus pitkän ajan k.a. Puttosharju, länsi 109,64 109,72 + 0,08 109,72 + 0,08 Puttosharju, itä 125,68 125,83 + 0,15 125,74 + 0,06 Jäähdyspohja 113,75 113,72-0,03 113,66-0,09 Kukkokangas 99,88 99,39-0,49 99,40-0,48 RAAKAVEDEN HANKINNAN JAKAUTUMINEN VEDENOTTAMOKOHTAISESTI Vedenottamo Lupa m 3 /vrk v kesk. m 3 /vrk käyttöaste, % v kesk. m 3 /vrk käyttöaste, % Kangas 1100 Yht Puttosharju m Jäähdyspohja Kukkokangas Yhteensä Suurin mitattu vuorokausipumppaus vuoden aikana oli 1080 m 3.
8 4.4 VEDEN KÄSITTELY 8 Laitoksen pohjavedenottamoilta saatava raakavesi oli laadullisesti hyvää talousvettä. Veden pehmeyden ja alhaisen ph-tason aiheuttaman putkistokorroosion ehkäisemiseksi vesi käsiteltiin alkaloimalla käyttäen menetelmänä kalkkikivisepelisuodatusta. Suodattimet poistivat tehokkaasti myös raakavedessä pieninä pitoisuuksina esiintyvää rautaa ja mangaania. Kulutukseen lähtevän veden mikrobiologinen laatu varmistettiin UV-sterilisaattoreiden avulla. Kankaan, Puttosharjun ja Kukkokankaan ottamoilta pumpattu vesi käsiteltiin Kankaan vedenkäsittelylaitoksella. Jäähdyspohjan ottamon vesi käsiteltiin Jäähdyspohjan käsittelylaitoksella. 4.5 VEDEN KÄYTTÖ PUMPPAUS JA VEDEN KÄYTÖN JAKAUTUMINEN Veden hankinta Kankaan v.o m 3 42,5 % Puttosharjun v.o m 3 16,2 % Jäähdyspohjan v.o m 3 29,9 % Kukkokankaan v.o m3 11,4 % Pumppaus Verkostoon Suodattimien huuhtelu ja ylivirtaamat m 3 n. 200 m 3 Veden käyttö Taloudet m 3 56,9 % Palvelut m 3 12,1 % Teollisuus ja maatal m 3 2,0 % Yleinen käyttö 319 m 3 0,1 % Tukkumyynti m 3 26,1 % Laskuttamaton vesi m 3 2,8 % Omalta jakelualueelta laskutetun veden määrä laski edelliseen vuoteen verrattuna 0,9 %. Laskutettu vesimäärä v oli m 3 ja v m 3. Veden ominaiskulutus oli 149 l/as./vrk, ilman vuotovesiä 144 l/as./vrk. Talousveden kulutus oli 115 l/as./vrk. LASKUTETUN VESIMÄÄRÄN KEHITYS KÄYTTÄJÄRYHMITTÄIN Käyttäjäryhmä Vuosi 2016, m 3 Vuosi 2015, m 3 Vuosi 2014, m 3 Taloudet Palvelutoiminnot Teollisuus Maatalous Yleinen käyttö Yhteensä
9 VEDEN KÄYTTÖ JA ASUKASMÄÄRÄ LUKUPIIREITTÄIN 9 Lukupiiri Laskutettu vesimäärä, m 3 Vuosi 2016 Vuosi 2015 Vakinaisten asukkaiden lkm Laskutettu vesimäärä, m 3 Vakinaisten asukkaiden lkm Siekkinen Puttonen Tapiola Penkkivuori Kankaanpää Purula Sampola Kaleton Keituri Vihriälä Keiturinniemi Kanava Torppakylä Sipilä Herranen Tilapäiskäyttäjät Yhteensä LASKUTTAMATON VESI Laskuttamattoman veden osuus koko pumpatusta vesimäärästä oli vuonna ,8 % (8.349 m 3 ) ja vuonna ,9 % ( m 3 ). Laskuttamattoman veden jakautuminen: - verkoston huuhtelu y.m mittaamaton käyttö n. 500 m 3 - mittarivirheet ja verkoston vuodot Yhteensä m 3 Mittarivirheiden ja verkostovuotojen osuus koko verkostoon pumpatusta vesimäärästä oli 2,6 %. VERKOSTON VUODOT Toimintavuoden aikana ei havaittu eikä korjattu yhtään jakeluverkoston vuotoa. Tonttijohtovuotojen osalta tilanne oli sama.
10 4.6 VEDEN MYYNTI OMAN JAKELUALUEEN ULKOPUOLELLE 10 MYYNTI MUILLE VESIHUOLTOLAITOKSILLE Vesihuoltolaitos Myynti Myynti yht. Myynti yht. Liittyjien Vakinaisten m 3 /vrk m 3 v m 3 v lukum. asukk. lkm. Jäähdyspohjan vok. 40, n. 180 Hauhuun vok. 24, n. 100 Härkösen-Koron vok 11, n. 90 Herraskylän vok Vaskiveden vok. 110, n. 280 Vaskuun vok. 5, n. 70 Rantakunnan vok 22, n. 80 Yhteensä 214, n. 860 Muille vesilaitoksille myydyn veden määrä kasvoi edellisestä vuodesta 2042 m 3 (2,7 %). Tukkumyynnin osuus koko laskutetusta vesimäärästä oli toimintavuoden aikana 26,8 %, kun se v oli 26,1 %. 4.7 VEDEN LAATU Veden laatua valvottiin voimassa olevan valvontatutkimusohjelman mukaisesti. Verkostoveden laatu pysyi sekä mikrobiologisilta että kemiallisilta ominaisuuksiltaan toimintavuoden aikana hyvänä ja täytti kaikki Sosiaali- ja terveysministeriön asettamat laatuvaatimukset ja suositukset. Raakaveden laatu pysyi hyvänä eikä siinä todettu tapahtuneen haitallisia muutoksia aikaisempiin vuosiin verraten. Näytteet otettiin laitoksen toimesta ja tutkittiin Tampereella Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen laboratoriossa, joka teetti osan tutkimuksista alihankintana Ramboll Analytics Oy:n laboratoriossa Lahdessa.
11 5. TALOUS LAITOKSEN MAKSUT JA LASKUTUS MAKSUT Vesihuoltolaitoksen taksaa korotettiin toimintavuoden alussa. Korotus käyttömaksuun oli 7,1 %, perusmaksuihin 5 % ja liittymismaksuihin 3,8 %. Taksassa määriteltyjen yleisimpien maksujen verolliset hinnat olivat seuraavat: - veden käyttömaksu, oma jakelualue 1,20 /m 3 -, muut osuuskunnat, tukkuhinta 0,88 /m 3 - perusmaksu, omakotitalo (= vähimmäismaksu) 56,20 /v -, vapaa-ajan käytössä olevat rakennukset 70,90 /v -, rivitalo 28,35 /asunto/v -, kerrostalo 24,25 /asunto/v -, muut kiinteistötyypit, yksikköhinta 0,31 /krs.ala-m 2 Liittymismaksut olivat siirto- ja palautuskelpoisia ja siten verovapaita - liittymismaksu, yksikköhinta 1,35 /krs.ala-m 2 - vähimmäisliittymismaksu 1.215,00 - haja-asutusalueet, alueittain määritelty 3.750, ,00 /liittymä LASKUTUS Vesilaskutus hoidettiin laitoksen omana työnä. Laskutus suoritettiin 4 kertaa vuodessa 3 kk:n välein. Tasauslaskutus perustui vuodenvaihteen mittarinlukemaan ja muut 3 laskutusta suoritettiin edellisen vuoden kulutukseen perustuvina arviolaskutuksina. Laskujen suoramaksu- ja e-laskupalvelujen käyttäjäksi oli vuoden loppuun mennessä liittynyt n. 27 % asiakkaista. Laskutuksen yhteydessä hoidettiin myös kaupungin jätevesilaskutus, jonka kustannukset laskutettiin kaupungilta. Killinkosken taajaman vesi- ja jätevesilaskutus sekä keskustan pelkästään jätevesiviemäriin liittyneiden kiinteistöjen laskutus hoidettiin vesiosuuskunnan toimesta laskutustyönä erillisen sopimuksen mukaisesti. 5.2 TOIMINTAVUODEN TULOS Tileittäin eritelty tuloslaskelma on tämän toimintakertomuksen liitteenä. Osuuskunnan liikevaihto oli ,34, mikä oli ,92 (5,5 %) edellisvuotta suurempi. Bruttotulos ,50 kasvoi edellisvuodesta ,83 ( 4,3 % ). Henkilöstökulut kasvoivat ,74 ( 11,1 % ) ja olivat yhteensä ,68. Hallituksen jäsenten palkkiot ja toimitusjohtajan palkka olivat yhteensä ,45. Muun henkilökunnan palkat ja muut palkkiot olivat yhteensä ,07. Liikevoittoa kertyi 2 339,21 ; edellisenä vuonna ,24. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 3 608,08 ; edellisenä vuonna 9 282,42.
12 12 Tilikauden ylijäämäksi muodostui 3 608,08 ; edellisen tilikauden ylijäämä oli 7 420,39. Hallitus esittää, että tilikauden ylijäämästä siirretään 1 000,00 vararahastoon ja 2 608,08 käyttörahastoon. 5.3 TASE Yksityiskohtainen taselaskelma on tämän toimintakertomuksen liitteenä. Tase kasvoi edellisestä vuodesta tuntuvasti; kasvua toimintavuoden aikana ,15. Taseen loppusumma oli ,22 ; edellisen vuoden lopussa , MUUTA Kiinteistöjen verotusarvot Toimintavuoden kiinteistöveron laskennassa käytetyt kiinteistöjen verotusarvot olivat yhteensä ,12, edellisenä vuonna ,07. Vastuut Osuuskunnan hallussa oli vuoden lopussa 13 toimitilakiinteistöön kiinnitettyä panttikirjaa, yhteisarvoltaan ,98.
VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta
VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve Toivo Lapinlampi Suomen ympäristökeskus 23.1.2017 1 Vesihuolto-osuuskuntien valinta - Vuonna 2014
Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta
Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuoltopäivät Jyväskylä 11.5.217 Toivo Lapinlampi Suunnitteluinsinööri Suomen ympäristökeskus
Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut
Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot
Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.
k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:
1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2015 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen,
/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41
1/5 KEMIN VESI OY:N TAKSA Taksan voimaantulopäivä 1.1.2017. Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä koskevia maksuja, sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioiden. Kaikki perittävät maksut ovat
Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015
Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen Arvonlisäverollinen hinta on noin hinta. Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset
TOIMINTAKERTOMUS 2017
TUNTURI-LAPIN VESI OY MARTINPISTO 2 95970 ÄKÄSLOMPOLO TOIMINTAKERTOMUS 2017 1 KA T SAUS VUOTEEN 2017 Ylläksen kaltaisen matkailukeskuksen ympäristön ja vesistön hoidon parantaminen vaikuttaa kansainvälisen
Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen.
Voimaantulopäivä 1.1.2009 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa ottaen huomioon liittymistä
LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTE Liittymismaksu määräytyy liitetyn rakennuksen lämpimän kerrosalan mukaan.
PUDASJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA Liite 5 Vesihuoltolaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven Vesiosuuskunnan hallituksen kokouksessa 25.11.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä
Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen
Vesihuoltolaitoksen hinnasto Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 Vesihuoltolaitoksen hinnasto Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2019 alkaen toistaiseksi ja korvaavat 1.1.2017 voimaan
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut
Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen
Pyhä-Luosto Vesi Oy Voimaantulopäivä 1.2.2008 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa
TOIMINTAKERTOMUS 2016
TUNTURI-LAPIN VESI OY MARTINSAARENTIE 3 95970 ÄKÄSLOMPOLO TOIMINTAKERTOMUS 2016 1 KATSAUS VUOTEEN 2016 Ylläksen kaltaisen matkailukeskuksen ympäristön ja vesistön hoidon parantaminen vaikuttaa kansainvälisen
k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:
1 Liite vesi 4/21.11.2012 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2012 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot
Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa.
1/5 KEMIN VESI OY:N HINNASTO Käyttömaksu Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston 23.10.2018 pidetyssä kokouksessa. Hinnasto on voimassa 1.1.2019 alkaen Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä
VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT
VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT Kunnanhallitus hyväksynyt taksan muutoksen 27.1.2014 (Voimaantulo 1.3.2014) Kunnanhallitus hyväksynyt taksan muutoksen 14.11.2011 (Voimaantulo 1.3.2012) Kunnanhallitus hyväksynyt
HUMPPILAN VESIHUOLTO OY Puhdasta pohjavettä paikallisesti!
Puhdasta pohjavettä paikallisesti! TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 Humppilan Vesihuolto Oy y-tunnus 0146438-4 Säilytys 31.12.2025 saakka Sivu 2 TILINPÄÄTÖKSEN SISÄLTÖ Sivu 1. TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1. KIRJANPITOLAIN
KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA
KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan
HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti
VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti 2(5) 1. LÄHTÖKOHDAT Hirvihaaran kylässä todettiin kiinteistökohtaiset vedenhankintaratkaisut ongelmaisiksi huonojen pohjavesivarojen johdosta.
Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030
Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.
Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013.
Voimaantulopäivä 1.1.2014 Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän
MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS
MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällysluettelo 1. TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1. KATSAUS VUOTEEN 2018... 3 1.2. ORGANISAATIO... 3 1.3. TOIMINNAN JA TALOUDEN KEHITYS... 3 2. TALOUS...
Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon.
Liedon kunta Liedon Vesi LIEDON VEDEN TAKSA Liedon Vesi, jäljempänä vesihuoltolaitos, perii tässä taksassa lueteltuja liittymis- ja käyttömaksuja sekä perusmaksuja soveltaen vesihuoltolakia (119/2001),
VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ
FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman
MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 17.11.014 53 ja 54 Voimaantuloaika 1.1.015 Vesihuoltolaitos
Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011
1( 5 ) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja
Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, , Kemi. Venlan vuoden 2015 tunnusluvut
3.11.216 Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, 16.-17.11.216, Kemi Venlan vuoden 215 tunnusluvut Mika Rontu apulaisjohtaja 3.11.216 1 Mika Rontu Vuoden 215 raportin tunnusluvut VEDEN- JA JÄTEVEDEN KÄSITTELY
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT VESIHUOLLON TAKSA 2016 1 Liittymismaksu Hyväksytty valtuusto 16.11.2015/38 Voimaantulo 1.1.2016 Vesihuollon kustannusten
Kalajoen kaupunki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki
Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 1.4.2014 alkaen Himangan vesihuoltolaitos 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA...2 1 Liittymismaksu...2 2 Perusmaksu...4 3 Käyttömaksu...5 4 Poikkeukset...5 5 Viivästyskorko
Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2012
Kouvolan Vesi Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2012 Sisällysluettelo 1 KÄYTTÖMAKSUT 1.4.2011 JA 1.4.2012... 2 1.1 VESIMAKSU... 2 1.2 JÄTEVESIMAKSU... 2 2 PERUSMAKSUT 1.1.2012...
Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Veden perusmaksut Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 50,00 62,00
HINNASTO 1.1.2017 KÄYTTÖMAKSUT Vesimaksu /m 3 1,25 1,55 Jätevesimaksu /m 3 2,67 3,31 PERUSMAKSUT Veden perusmaksut Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 50,00 62,00 Rivi- ja kerrostalot
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös
Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous
MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
MARTTILAN Kh 9.3.017 Liite 4 ( 49) Kv 30.3.017 Liite ( 14) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 30.03.017
Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset
Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät 24. 25.10.2014 Siilinjärvi Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön
Vesihuoltolain tulevat muutokset..
Ajankohtaista hajaasutuksen vesihuollosta Vesihuoltoinsinööri Ari Heiskanen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 20.03.2013 Vesihuoltolain tulevat muutokset.. Toiminta-alueilla esitettävä taajamat (tilastollinen
SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS
SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Sisältö 1 HALLINTO... 1 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TUOTTAMAT PALVELUT... 1 2.1 Talousvesi... 1 2.2 Jätevesi... 1 3 VEDEN KULUTUS JA MYYNTI...
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 70100 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden
1 Liittymismaksun yleiset määräytymisperusteet
1 Nurmijärven Vesi - liikelaitoksen PALVELUMAKSUHINNASTO Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta hyväksynyt 28.10.2009 42 Nurmijärven Vesi liikelaitoksen johtokunta tarkistanut 20.10.2010 39 Nurmijärven
Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen
Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen 1 Vesilaitoksen toimittaman veden käyttö- ja perusmaksu 2 Liittymismaksu 4 Vesimittarin tarkistusmaksu 6 Sammutusvesilaitteistojen liittämisestä perittävä maksu 9 Vesimittarin
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2017 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen
Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h
VESIHUOLTOLAITOS VESI-JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSAT 1.2.2013 ALKAEN Kuluttaja-asiakkaat (hinnat sis. alv:n 24 %) Vesimaksut /m³ 2,11 Jätevesimaksut /m³ 3,15 Perusmaksu vedestä /vuosi - mittari 15 20 mm -
Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden
LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010
LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO 2010 1 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2010 Kaupunginvaltuuston hyväksymät Loimaan kaupungin
Yhtiölle on laadittu valvontatutkimusohjelma, joka on voimassa asti.
1 HIMOS-INFRA OY Himos-Infra Oy kuuluu Jämsä-konserniin kaupungin omistamana tytäryhteisönä. Yhtiö perustettiin 19.5.1999 ja se merkittiin kaupparekisteriin 1.7.1999 (Y-tunnus 1543389-6). Himos-Infra Oy
Mäntyharjun kunta vesihuoltolaitos toimintakertomus Vesihuoltolaitos. Ali Tiimonen vesihuoltomestari vesihuoltolaitos
Mäntyharjun kunta vesihuoltolaitos toimintakertomus 2016 Vesihuoltolaitos Ali Tiimonen vesihuoltomestari vesihuoltolaitos ali.tiimonen@mantyharju.fi 1 Yleistä Mäntyharjun kunnan vesihuoltolaitos vastaa
Vesihuoltolaitos toimii resurssit huomioon ottaen erittäin hyvin, ja valmius kehittää toimintaa taloudellisempaan ja toimintavarmempaan ovat hyvät.
Ot sikko 3 Toiminta 2016 Vesihuoltolaitoksen henkilöstö 2016: 1 Vesihuoltomestari sekä 2,75 vesi- ja viemärilaitoksen hoitajaa. Yksi ympäristötekniikanopiskelija sijaisti vuosilomia 2kk. Ulkopuolisia urakoitsijoita
Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2013
Kouvolan Vesi Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2013 Sisällysluettelo 1 KÄYTTÖMAKSU... 2 1.1 VESIMAKSU... 2 1.2 JÄTEVESIMAKSU... 2 2 PERUSMAKSUT... 3 2.1 PERUSMAKSU VESI... 3 2.2
PALVELUHINNASTO 1.1.2016
PALVELUHINNASTO 1.1.2016 Postiosoite puhelin sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos PALVELUHINNASTO
KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO
Kaarinan kaupunginvaltuuston kokouksessaan 21.10.2013 130 hyväksymä KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO Voimaantulo 1.1.2014 1. YLEISTÄ Vesihuollon verkostojen rakentamisesta ja ylläpidosta sekä veden
MUONION KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS
Kunnanvaltuusto 11.2.2019 7 liite nro 4 MUONION KUNTA Kunnanvaltuusto TAKSA MUONION KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS Kunnanvaltuusto 18.12.2006 Voimaantulo 1.1.2007 Tarkistettu (kohta 10) 11.2.2019 Voimaantulo
VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 2017
Laukaan Vesihuolto Oy VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 2017 Hyväksytty yhtiön hallituksen kokouksessa 7.11.2016 8 Voimaantulopäivä 1.1.2017 Laukaan Vesihuolto Oy:n taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut
Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6
VUOSINA 2008-2015 TOTEUTETTAVAT KEHITTÄMISHANKKEET Vuorijärven vedenottamon 1.1 - vedenlaatuongelmat - vedenkäsittelylaitoksen - hyvälaatuinen talousvesi - 400 000 2008-2009 vesilaitos mangaanin- ja raudanpoisto-
Liikelaitos Salon Vesi, Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi 1321/ /2017
Liikelaitos Salon Vesi, Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi 1321/02.02.00.01/2017 Liikelaitos Salon Veden toimintastrategia 2018-2021 Liikelaitos Salon Vesi toimittaa asiakkailleen hyvälaatuista puhdasta
VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ
Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös
Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä taksassa lueteltuja maksuja.
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Syötteen vesi- ja viemärilaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven valtuuston kokouksessa Voimaantulopäivä 1..017 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja
VESIHUOLTOLAITOKSEN UUDET MAKSUT VOIMAAN Vielä ehdit liittyä viemäriverkostoon vanhoilla liiittymismaksuhinnoilla!
HÄMEENKYRÖN KUNTA, VESIHUOLTOLAITOS 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN UUDET MAKSUT VOIMAAN 1.10.2018 Vielä ehdit liittyä viemäriverkostoon vanhoilla liiittymismaksuhinnoilla! Tekninen lautakunta hyväksyi vesihuoltolaitoksen
LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE
Askolan vesihuoltolaitos LIITTYJÄT,93 % Väkiluku as 4 988 Vesijohdon liittymis-% % 65 % Vesijohtoon liittyneet as 3 242 Viemärin liittymis-% % 34 % Viemäriin liittyneet as 1 696 VOLYYMIT m 3 /a Veden pumppaus
TAKSAMALLI / HINNASTO
TAKSAMALLI / HINNASTO 15.02.2007 Sivu 1 0 YLEISTÄ 3 1 KÄYTTÖMAKSUT 3 1.1 Vesimaksu, /m 3 3 1.2 Jätevesimaksu, /m 3 3 1.3 Sako- ja umpikaivoliete, /m3 3 2 PERUSMAKSUT 4 3 LIITTYMISMAKSUT 8 4 VESIHUOLTO-OSUUSKUNTIEN
ASIKKALAN KUNTA VESIHUOLTOMAKSUTAKSA 1 (4) Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 29.10.2013 120 Voimaantulopäivä 1.1.2014
ASIKKALAN KUNTA VESIHUOLTOMAKSUTAKSA 1 (4) Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 29.10.2013 120 Voimaantulopäivä 1.1.2014 1. Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Asikkalan kunnan vesihuoltolaitos
LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA
LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA Lapinlahden Vesi Oy hallitus 26.6. 2014 26, 17.7.2015 36, 3.12.2015 46 sekä 18.8.2016 25 1 VESIMAKSUTAKSA Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Lapinlahden Vesi
AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)
KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman
Kemiönsaaren vesiliikelaitos
Kemiönsaaren vesiliikelaitos KEMIÖSAAREN VESILIIKELAITOKSEN TAKSA Hyväksytty Kemiönsaaren Veden Johtokunnan kokouksessa 01.10.2012 Taksan voimaantulopäivä 1.1.2013 Uudet liittymät ovat siirtokelpoisia
VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA
VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA 1 Tämä taksa korvaa edellisen, Vesilahden kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 1.1.2015 alkaen. Tämän taksan on Vesilahden tekninen lautakunta
HUMPPILAN VESIHUOLTO OY Puhdasta pohjavettä - paikallisesti!
HUMPPILAN VESIHUOLTO OY Puhdasta pohjavettä - paikallisesti! TILINPÄÄTÖS AJALTA 1.1. - 31.12.2018 Humppilan Vesihuolto Oy Yritystie 2, 31640 HUMPPILA Kotipaikka: Humppila Humppilan Vesihuolto Oy Tilinpäätöksen
Sivu 2 / 15. Sisällysluettelo
Vuosikertomus 2016 Sivu 2 / 15 Sisällysluettelo 1. Toiminta vuonna 2016 (s.3) 2. Hallinto, henkilöstö ja valvonta (s.4) 2.1 Osakasmäärä (s.4) 2.2 Yhtiökokous (s.4) 2.3 Hallitus (s.4) 2.4 Tilintarkastajat
Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely
Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Ulvila 8.5.2014 Kari Nykänen 1 Vesiosuuskuntatoimintaa määrittävät keskeiset lait laki Osuuskuntalaki 1.1.2014 Vesihuolto- 1.9.2014 Vesiosuuskunnat OSUUSKUNTALAKI MÄÄRITTELEE
Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2018 yhteenvetotietoihin
1 16.5.2019 Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2018 yhteenvetotietoihin 1. VEDEN JA JÄTEVEDEN KÄSITTELY 1.1. TALOUSVEDEN LAATU 1101 Laatusuositukset
LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS
LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS MAKSUPERUSTEET Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut MAKSUT Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut Rakennusaikainen vesi Kesävesipostien käyttömaksu Viivästyskorko
Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2016 yhteenvetotietoihin
1 Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2016 yhteenvetotietoihin 1. VEDEN JA JÄTEVEDEN KÄSITTELY 1.1. TALOUSVEDEN LAATU 1101 Laatusuositukset täyttävä
Uudenkaupungin Vesi Hinnasto 2013
Uudenkaupungin Vesi Hinnasto 2013 Hinnat sisältävät 24 % arvonlisäveroa. Käyttömaksut / m 3 Vesi m 3 Jätevesi m 3 Yhteensä 1,88 2,63 4,51 Perusmaksut /vuosi Perusmaksu määräytyy vesimittarin koon mukaan
Hyväksytty Tekla 1.4.2014 14 Voimaantulo 1.6.2014
Punkalaitumen kunta VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty Tekla 1.4.2014 14 Voimaantulo 1.6.2014 Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi Punkalaitumen kunta perii laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut
Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.
Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLTOTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Käyttömaksut Vedenhankinnasta ja viemäröinnistä peritään vesimäärään perustuvaa käyttömaksua. Vesimäärä mitataan HSY:n asentamalla ja omistamalla vesimittarilla.
Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Veden perusmaksut Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 54,00 66,96
HINNASTO 1.4.2019 KÄYTTÖMAKSUT Vesimaksu /m 3 1,25 1,55 Jätevesimaksu /m 3 2,67 3,31 PERUSMAKSUT Veden perusmaksut Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 54,00 66,96 Rivi- ja kerrostalot
Tätä taksaa sovelletaan asutuksen vesihuoltoon sekä asutukseen rinnastuvan elinkeino- ja vapaaajantoiminnan
HÄMEENKYRÖN KUNTA, VESIHUOLTOLAITOS 1 HÄMEENKYRÖN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT Voimaantulopäivä 1.10.2018 Tätä taksaa sovelletaan asutuksen vesihuoltoon sekä asutukseen rinnastuvan elinkeino- ja vapaaajantoiminnan
RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Rauman Veden taksa 7 05 11
RAUMAN VEDEN TAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt taksarakenteen 18.11.2002, voimaan 22.11.2002 Rauman vesi- ja viemäriliikelaitoksen johtokunta hyväksynyt maksujen suuruudet 25.11.2014 Voimaantulopäivä
RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET
Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.9.2014 90 Kunnanhallitus 6.10.2014 225 Kunnanvaltuusto 27.10.2014 63 Voimaantulo 1.1.2015 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2
HINNASTO 1. Käyttömaksun yksikköhinta on 1,11 / m3 (alv 0 %) 1,38 / m3 (alv 24 %).
HINNASTO 1 HINNASTO 1.1.2015 ALKAEN Vesi- ja viemärilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi Vihdin Vesi perii laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä
HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN
HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN Hyväksytty: KV 14.11.2011 168 Vesihuoltolaitoksen toiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Heinolan kaupungin vesihuoltolaitos laitokseen
VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 2018
Laukaan Vesihuolto Oy VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 2018 Hyväksytty yhtiön hallituksen kokouksessa 6.11.2017 79 1 Käyttömaksut Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2018 alkaen toistaiseksi ja korvaavat
PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi
PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19
Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut Kuva: Marja Seppälä
Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 1.1.2016 Kuva: Marja Seppälä Sisällysluettelo 1 KÄYTTÖMAKSU... 2 1.1 VESIMAKSU...2 1.2 JÄTEVESIMAKSU...2 1.3 KOROTETTU JÄTEVESIMAKSU...2 2 PERUSMAKSUT... 3 2.1
LUMIJOEN VESI OY MAKSUPERUSTEET, MAKSUT JA PALVELUHINNASTO
LUMIJOEN VESI OY MAKSUPERUSTEET, MAKSUT JA PALVELUHINNASTO Yhtiö perii vesihuollosta vesihuoltolain 19 mukaisesti käyttömaksua, perusmaksua ja liittymismaksua erikseen vedenhankinnasta ja erikseen jätevesiviemäröinnistä.
Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.
Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLLON MAKSUT 1.1.2018 ALKAEN 1 Käyttömaksut Käyttömaksu peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella. Maksua peritään erikseen
Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden
RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET
Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.12.2015 129 Kunnanhallitus 11.1.2016 9 Kunnanvaltuusto 25.1.2016 7 Voimaantulo 1.3.2016 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 LIITTYMISMAKSUT...
Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit
Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 2019 2020 Investoinnit 2018-2020 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900 000 Investoinnin nimi 2017 2018 2019 2020 Investoinnit 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys
VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA
1 1 YLEISTÄ Liikelaitoksen johtokunnan 16.10.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015, kohdan 2.4 korotetun liittymismaksun osalta voimaantulopäivä 1.11.2014 1.1 Vesilaitostoiminnan kustannusten kattamiseksi
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.
Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät
Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Vesiosuuskuntien rakentaminen ja kehittäminen vesihuoltolain näkökulmasta Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Siilinjärvi Kunnonpaikka 24 25.10.2014 Jarmo Siekkinen
KAJAANISSA VEDEN HINTA MAAN KESKIARVOA ALHAISEMPI
1 KAJAANISSA VEDEN HINTA MAAN KESKIARVOA ALHAISEMPI Vesilaitosyhdistys (VVY) julkaisee vuosittain vertailun vesihuoltolaitosten maksutiedoista. Kajaanin Vesi liikelaitos on ollut vertailussa mukana perustamisestaan
Liittymismaksun yksikköhinta on 1.1.2015 alkaen 3,32 /k-m 2.
PIRKKALAN KUNNAN VESIHUOLLON LIITTYMISMAKSUTAKSA Yleiset periaatteet Liittymismaksut koskevat uusia liittyjiä, jotka liitetään vesihuoltoverkostoihin. Rakennusten lisärakentamista koskee ns. lisäliittymismaksu.
Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOS Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti kaupungin vesihuollosta, joka sisältää vedentuotannon
KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA
Kokousaika Torstai 7. helmikuuta 2013 kello 19.00 20.40 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo Leino j. x Elina Rauhala
Liittymismaksun määräytyminen
EHDOTUS Liite: Tekn.lk 19.11.2014 POMARKUN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Hyväksytty KV 15.11.2012 70, voimaantulo 1.1.2013 alkaen Krkm:n ehdotus taksamuutokseksi 1.3.2015 alkaen tekstissä sinisellä Tekn.lk:n
JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS
Vastaanottaja Juuan kunta Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 28.4.2014 JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS LIITTYMISSOPIMUSTEN SIIRTO JUUAN RENGAS- VESIOSUUSKUNNALLE Päivämäärä 28.4.2014 Laatija Tarkastaja
VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN
Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN Hanna Yli-Tolppa Mäntsälän Vesi VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN: - Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden laajentaminen haja-asutusalueille