Liittymismaksun yksikköhinta on alkaen 3,32 /k-m 2.
|
|
- Matti Melasniemi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PIRKKALAN KUNNAN VESIHUOLLON LIITTYMISMAKSUTAKSA Yleiset periaatteet Liittymismaksut koskevat uusia liittyjiä, jotka liitetään vesihuoltoverkostoihin. Rakennusten lisärakentamista koskee ns. lisäliittymismaksu. Liittymismaksu, joka on maksettu jälkeen, on siirto- ja palautuskelpoinen, eikä siihen lisätä arvonlisäveroa. Arvonlisäverovelvollisten liittyjien osalta maksu on kuitenkin vain siirtokelpoinen ja sisältää arvonlisäveron. Ennen maksetut liittymismaksut ovat vain siirtokelpoisia. Yhdelle tontille sallitaan vain yksi laskutuksen perusteena oleva vesiliittymä ja yksi vesimittari. Pirkkalan kunnan vesihuoltolaitoksen ja kiinteistönomistajan vastuuraja on laitoksen runkoverkosto. Liittymismaksu ei sisällä tonttijohtojen liittämis-, rakennus- tai asennustöitä, joista valtuusto päättää erikseen. 1. Erillisten pientalojen liittymismaksu (omakotitalo) Liittymismaksun määräämisen perusteena on kiinteistön asemakaavan mukainen kokonaisrakennusoikeus kerrottuna kiinteistötyypeittäin määritellyllä kertoimella ja palvelukertoimella. Erillisten pientalojen kertoimet on esitetty seuraavassa taulukossa: Kiinteistötyyppi Kerrosala Maksuperuste Kerroin K m² Erillinen pientalo tasataksa 6 Erillinen pientalo rakennusoikeus 6 Liittymismaksun laskennassa käytetään seuraavaa kaavaa: L = K x Y x A x P, jossa L = kiinteistön liittymismaksu ( ) K = kiinteistötyypin mukainen kerroin Y = yksikköhinta ( /k-m²) A = rakennusoikeus (k-m²) P = palvelukerroin Liittymismaksun yksikköhinta on alkaen 3,32 /k-m 2. Liittymismaksujen yksikköhinta sidotaan maanrakennusindeksin
2 kokonaisindeksiin edellisen vuoden syyskuun indeksin perusteella. Liittymismaksujen yksikköhintojen tarkistamisajankohta on vuodenvaihde. Jos kiinteistö liittyy vesijohtoon, jätevesi- ja hulevesiviemäriin, P = on 1,0. Osakertoimet ovat: Vesi 0,4 Jätevesi 0,5 Hulevesi 0,1 Erillisten pientalojen osalta noudatetaan tasataksaa rakennusoikeuteen 250 m 2 saakka laskettuna 250 m 2 :n rakennusoikeudella. Erillisten pientalojen rakennusoikeudella yli 250 m 2 liittymismaksun perusteena on rakennusoikeus. Lisäliittymismaksu (omakotitalo) Aikaisemmin kuin liittyneiltä erillisiltä pientaloilta ei peritä lisärakentamisesta mitään lisäliittymismaksua. Lisärakentamisen liittymismaksu ajalla liittyneissä erillisissä pientaloissa, joilta liittymismaksu on peritty rakennetun kerrosalan perusteella, lasketaan seuraavasti: - alle 50 m² lisärakentamisesta ei peritä mitään lisäliittymismaksua - 50 m² tai tätä suuremmasta lisärakentamisesta perittävä lisäliittymismaksu määräytyy kiinteistön jäljellä olevan rakennusoikeuden perusteella jälkeen liittyneissä erillisissä pientaloissa liittymismaksu on maksettu koko rakennusoikeutta kohti, joten niiltä ei peritä lisäliittymismaksua ellei rakennusoikeus muutu. 2. Rivi-, ketju- ja kerrostalojen liittymismaksu Liittymismaksun määräämisen perusteena rivi- ja ketjutaloissa, joiden rakennusoikeus on alle 500 m², on tasataksa. Rivi- tai ketjutalojen, joiden kerrosala on 500 m² tai enemmän liittymismaksujen laskennassa käytetään rakennusoikeuden mukaista kerrosalaa. Asuinkerrostalojen liittymismaksujen laskennassa käytetään rakennusoikeuden mukaista kerrosalaa.
3 Kiinteistötyyppi Kerrosala Maksuperuste Kerroin K m² Rivi- tai ketjutalo tasataksa 4 Rivi- tai ketjutalo rakennusoikeus 4 Asuinkerrostalo rakennusoikeus 3 Liittymismaksun laskennassa käytetään seuraavaa kaavaa: L = K x Y x A x P, jossa L = kiinteistön liittymismaksu ( ) K = kiinteistötyypin mukainen kerroin Y = yksikköhinta ( /k-m²) A = rakennusoikeus (k-m²) P = palvelukerroin Liittymismaksun yksikköhinta on alkaen 3,32 /k-m 2. Liittymismaksujen yksikköhinta sidotaan maanrakennusindeksin kokonaisindeksiin edellisen vuoden syyskuun indeksin perusteella. Liittymismaksujen yksikköhintojen tarkistamisajankohta on vuodenvaihde. Jos kiinteistö liittyy vesijohtoon, jätevesi- ja hulevesiviemäriin, P = on 1,0. Osakertoimet ovat: Vesi 0,4 Jätevesi 0,5 Hulevesi 0,1 Lisäliittymismaksu (rivi-, ketju- ja kerrostalot) Rakennuksia laajennettaessa alle 50 m²:n lisärakentamisesta ei peritä lisäliittymismaksua. 50 m² tai tätä suuremmasta lisärakentamisesta perittävä lisäliittymismaksu määräytyy kiinteistön jäljellä olevan rakennusoikeuden perusteella. 3. Toimisto-, teollisuus-, liike-, varasto- yms. rakennukset Toimisto-, liike-, teollisuus- yms. rakennusten liittymismaksujen laskennassa käytetään rakennusluvan mukaista kerrosalaa. Kiinteistötyyppi Toimisto-, teollisuus-, liike-, varasto- yms. rakennukset Kerrosala m² Maksuperuste rakennusluvan mukainen kerrosala Kerroin K 3
4 Liittymismaksun laskennassa käytetään seuraavaa kaavaa: L = K x Y x A x P, jossa L = kiinteistön liittymismaksu ( ) K = kiinteistötyypin mukainen kerroin Y = yksikköhinta ( /k-m²) A = rakennusoikeus (k-m²) P = palvelukerroin Liittymismaksun yksikköhinta on alkaen 3,32 /k-m 2. Liittymismaksujen yksikköhinta sidotaan maanrakennusindeksin kokonaisindeksiin edellisen vuoden syyskuun indeksin perusteella. Liittymismaksujen yksikköhintojen tarkistamisajankohta on vuodenvaihde. Jos kiinteistö liittyy vesijohtoon, jätevesi- ja hulevesiviemäriin, P = on 1,0. Osakertoimet ovat: Vesi 0,4 Jätevesi 0,5 Hulevesi 0,1 Lisäliittymismaksu (toimisto-, teollisuus-, liike-, varasto- yms. rakennukset) Rakennuksia laajennettaessa alle 50 m²:n lisärakentamisesta ei peritä lisäliittymismaksua. 50 m² tai tätä suuremmasta lisärakentamisesta perittävä lisäliittymismaksu määräytyy rakennusluvan mukaisen lisäkerrosalan perusteella. 4. Rakennuksen purkaminen Kun kiinteistöllä aiemmin sijainnut rakennus puretaan ja paikalle rakennetaan uusi rakennus, on kyse uuteen liittymään verrattavasta rakentamisesta, jota liittymismaksu koskee riippumatta siitä, rakennetaanko uusia tonttijohtoja. Rakentajan on haettava uusi rakennuslupa ja tehtävä uusi liittymissopimus Pirkkalan kunnan kanssa, jolloin kiinteistö saa myös uuden käyttöpaikkanumeron. Liittymismaksua määritettäessä tontin rakennusoikeudesta vähennetään purettavan rakennuksen kerrosala. Sopimukset tehdään Tampereen Vedessä. 5. Kiinteistötyypin muutos Kiinteistötyypin muuttuessa (kiinteistö saneerataan siten, että käyttötarkoitus tai käytössä olevat palvelut oleellisesti muuttuvat) veloitetaan liittymismaksu tontin rakennusoikeuden ja uuden kiinteistötyypin mukaan. Jos kiinteistö on jo maksanut siirto- ja palautuskelpoisen liittymismaksun, se hyvitetään uuden maksun las-
5 kennassa. Perittyä liittymismaksua ei kuitenkaan hyvitetä kiinteistön käyttötarkoituksen muuttuessa halvempaan maksuluokkaan. 6. Alueet, joilla vesihuollon rakentamiskustannukset ylittävät keskimääräiset kustannukset Sovelletaan VHL 19 :n oikeutta korotettuun liittymismaksuun. Korotettu liittymismaksu voidaan määrätä toiminta-alueella enintään kaksinkertaisena ja toiminta-alueen ulkopuolella enintään kolminkertaisena. Asemakaava-alueen ulkopuolella liittymismaksun laskentaperusteena käytetään rakennusten rakennusluvan mukaista kokonaiskerrosalaa. Korotetun liittymismaksun määräämisestä päättää kunnanhallitus. 7. Erityiset liittymismaksut - Miehittämättömien polttoaineen jakeluasemien liittymismaksu on Liittymismaksu sidotaan maanrakennusindeksin kokonaisindeksiin edellisen vuoden syyskuun indeksin perusteella. - Pysäköintirakennusten liittymismaksu veloitetaan edellä esitetyn kaavan mukaisesti käyttäen kerrointa 1 ja kerrosalan sijasta kiinteistön kokonaisalaa. - Vapaa-ajanrakennukset rinnastetaan liittymismaksun osalta omakotitaloihin. Asemakaava-alueen ulkopuolella liittymismaksut määrätään rakennusluvan mukaisen kerrosalan perusteella ja ranta-asemakaava-alueella rakennusoikeuden mukaan. - Rakenteiden tai sellaisten laitosten, joiden kohdalla taksa johtaa kohtuuttoman korkeaan tai alhaiseen maksuun, kunnanhallitus voi kohtuullistaa liittymismaksun liittymisestä saatavan hyödyn mukaan, mm. pienet kioskit (< 50 k-m²). - Paineviemärin liittymismaksu määräytyy samoilla perusteilla kuin viettoviemärin liittymismaksu. - Sammutusvesilaitteiden liitosjohdon rakentamisesta ja mahdollisista runkovesijohdon muutostöistä peritään aiheutuneet todelliset kustannukset. 8. Viivästyskorko ja perimiskustannukset Viivästyskorko on kulloinkin voimassa oleva korkolain mukainen korko. Perimiskustannuksina veloitetaan laitokselle aiheutuneet kustannukset.
6 9. Voimaantulo Liittymismaksutaksassa olevat hinnat on tarkistettu vuodenvaihteessa Tarkistettu taksa on voimassa alkaen. Liittymismaksujen seuraava tarkistamisajankohta on vuodenvaihde
1. Liittymismaksu PIRKKALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA. Voimaantulopäivä 1.1.2011
PIRKKALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Voimaantulopäivä 1.1.2011 1. Liittymismaksu Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimuksen ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä
Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.
Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLTOTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Käyttömaksut Vedenhankinnasta ja viemäröinnistä peritään vesimäärään perustuvaa käyttömaksua. Vesimäärä mitataan HSY:n asentamalla ja omistamalla vesimittarilla.
k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:
1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2015 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen,
k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:
1 Liite vesi 4/21.11.2012 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2012 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot
Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.
Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLLON MAKSUT 1.1.2018 ALKAEN 1 Käyttömaksut Käyttömaksu peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella. Maksua peritään erikseen
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut
Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011
1( 5 ) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja
/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41
1/5 KEMIN VESI OY:N TAKSA Taksan voimaantulopäivä 1.1.2017. Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä koskevia maksuja, sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioiden. Kaikki perittävät maksut ovat
Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut
Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot
Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen
Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut
Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa.
1/5 KEMIN VESI OY:N HINNASTO Käyttömaksu Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston 23.10.2018 pidetyssä kokouksessa. Hinnasto on voimassa 1.1.2019 alkaen Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä
Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015
Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen Arvonlisäverollinen hinta on noin hinta. Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset
MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 17.11.014 53 ja 54 Voimaantuloaika 1.1.015 Vesihuoltolaitos
Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen
Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut
Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen
Pyhä-Luosto Vesi Oy Voimaantulopäivä 1.2.2008 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa
Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen.
Voimaantulopäivä 1.1.2009 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa ottaen huomioon liittymistä
Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h
VESIHUOLTOLAITOS VESI-JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSAT 1.2.2013 ALKAEN Kuluttaja-asiakkaat (hinnat sis. alv:n 24 %) Vesimaksut /m³ 2,11 Jätevesimaksut /m³ 3,15 Perusmaksu vedestä /vuosi - mittari 15 20 mm -
Taksa. HSY:n vesihuollon taksa alkaen
Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2016 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2016 alkaen HSY:n hallitus päätti 16.10.2015 kokouksessaan 1.1.2016 alkaen voimassa olevan HSY:n vesihuollon taksan. Lisätietoja
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT VESIHUOLLON TAKSA 2016 1 Liittymismaksu Hyväksytty valtuusto 16.11.2015/38 Voimaantulo 1.1.2016 Vesihuollon kustannusten
Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013.
Voimaantulopäivä 1.1.2014 Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän
PÄLKÄNEEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
PÄLKÄNEEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIMAKSUTAKSA JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA Teknisen lautakunnan 16.10.2012 hyväksymä taksa on voimassa 01.01.2013 lähtien, käyttömaksun osalta 01.07.2013 lähtien. Vesihuoltolaitos
Hinnasto alkaen
Hollolan Vesihuoltolaitos Hinnasto 1.1.2016 alkaen Tämä hinnasto korvaa edellisen 1.4.2015 voimaan tulleen hinnaston. Käyttömaksut Hollolan ja Hämeenkosken alueilla alv 0 % alv 24 % Vesimaksu 1,54 /m 3
VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA
1 1 YLEISTÄ Liikelaitoksen johtokunnan 16.10.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015, kohdan 2.4 korotetun liittymismaksun osalta voimaantulopäivä 1.11.2014 1.1 Vesilaitostoiminnan kustannusten kattamiseksi
MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
MARTTILAN Kh 9.3.017 Liite 4 ( 49) Kv 30.3.017 Liite ( 14) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 30.03.017
ASIKKALAN KUNTA VESIHUOLTOMAKSUTAKSA 1 (4) Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 29.10.2013 120 Voimaantulopäivä 1.1.2014
ASIKKALAN KUNTA VESIHUOLTOMAKSUTAKSA 1 (4) Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 29.10.2013 120 Voimaantulopäivä 1.1.2014 1. Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Asikkalan kunnan vesihuoltolaitos
Kemiönsaaren vesiliikelaitos
Kemiönsaaren vesiliikelaitos KEMIÖSAAREN VESILIIKELAITOKSEN TAKSA Hyväksytty Kemiönsaaren Veden Johtokunnan kokouksessa 01.10.2012 Taksan voimaantulopäivä 1.1.2013 Uudet liittymät ovat siirtokelpoisia
VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA
1 Kunnanvaltuuston 23.10.2013 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2014 1 YLEISTÄ 1.1 laitostoiminnan kustannusten kattamiseksi kunta perii laitokseen liittymisestä ja laitoksen käytöstä huoltolain (119/2001)
Vesihuoltomaksut. Hyväksytty Inarin Lapin Vesi Oy:n hallituksessa Voimaantulo
Voimaantulo Hyväksytty :n hallituksessa 24.10.2018 Sairaalantie 3A, 99800 IVALO Utsjoentie 38, 99980 UTSJOKI 1. Yleistä (myöh. yhtiö) toimii vesihuoltolaitoksena ja perii vesihuoltomaksuja toiminta-alueellaan
VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 2017
Laukaan Vesihuolto Oy VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 2017 Hyväksytty yhtiön hallituksen kokouksessa 7.11.2016 8 Voimaantulopäivä 1.1.2017 Laukaan Vesihuolto Oy:n taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut
VESIHUOLLON HINNASTO 2019
VESIHUOLLON HINNASTO 2019 HSY:n vesihuollon hinnastossa esitetään veden käyttömaksut, perusmaksut ja liittymismaksut. 1 Käyttömaksut Käyttömaksun perusteena on kiinteistön käyttämä vesimäärä. Se mitataan
Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen
Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen 1 Vesilaitoksen toimittaman veden käyttö- ja perusmaksu 2 Liittymismaksu 4 Vesimittarin tarkistusmaksu 6 Sammutusvesilaitteistojen liittämisestä perittävä maksu 9 Vesimittarin
VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 2018
Laukaan Vesihuolto Oy VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 2018 Hyväksytty yhtiön hallituksen kokouksessa 6.11.2017 79 1 Käyttömaksut Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2018 alkaen toistaiseksi ja korvaavat
Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon.
Liedon kunta Liedon Vesi LIEDON VEDEN TAKSA Liedon Vesi, jäljempänä vesihuoltolaitos, perii tässä taksassa lueteltuja liittymis- ja käyttömaksuja sekä perusmaksuja soveltaen vesihuoltolakia (119/2001),
Kalajoen kaupunki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki
Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 1.4.2014 alkaen Himangan vesihuoltolaitos 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA...2 1 Liittymismaksu...2 2 Perusmaksu...4 3 Käyttömaksu...5 4 Poikkeukset...5 5 Viivästyskorko
VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT
VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT Kunnanhallitus hyväksynyt taksan muutoksen 27.1.2014 (Voimaantulo 1.3.2014) Kunnanhallitus hyväksynyt taksan muutoksen 14.11.2011 (Voimaantulo 1.3.2012) Kunnanhallitus hyväksynyt
LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTE Liittymismaksu määräytyy liitetyn rakennuksen lämpimän kerrosalan mukaan.
PUDASJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA Liite 5 Vesihuoltolaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven Vesiosuuskunnan hallituksen kokouksessa 25.11.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä
LUMIJOEN VESI OY MAKSUPERUSTEET, MAKSUT JA PALVELUHINNASTO
LUMIJOEN VESI OY MAKSUPERUSTEET, MAKSUT JA PALVELUHINNASTO Yhtiö perii vesihuollosta vesihuoltolain 19 mukaisesti käyttömaksua, perusmaksua ja liittymismaksua erikseen vedenhankinnasta ja erikseen jätevesiviemäröinnistä.
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA VESIMAKSUTAKSA
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA VESIMAKSUTAKSA Nakkilan kunta Voimaantulo 1.8.2015 VESILAITOKSEN TAKSA (VESIMAKSUTAKSA) SISÄLLYSLUETTELO 1 VESILAITOKSEN LIITTYMISMAKSU... 2 2 VESILAITOKSEN KULUTUSMAKSU... 3
VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN
Päivitetty 29.4.2015 VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN 1.1 VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOJEN LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET Vaasan Veden vesi- ja viemäriverkostojen liittymismaksu on kiinteistökohtainen
TAKSAMALLI / HINNASTO
TAKSAMALLI / HINNASTO 15.02.2007 Sivu 1 0 YLEISTÄ 3 1 KÄYTTÖMAKSUT 3 1.1 Vesimaksu, /m 3 3 1.2 Jätevesimaksu, /m 3 3 1.3 Sako- ja umpikaivoliete, /m3 3 2 PERUSMAKSUT 4 3 LIITTYMISMAKSUT 8 4 VESIHUOLTO-OSUUSKUNTIEN
Ympäristölautakunta / 128 Kunnanhallitus / 348 Kunnanvaltuusto / 90 TOHMAJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT
1(6) TOHMAJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT 1.1.2018 Ympäristölautakunta 19.10.2017 / 128 Kunnanhallitus 30.10.2017 / 348 Kunnanvaltuusto 06.11.2017 / 90 2(6) TOHMAJÄRVEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN
Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen
Vesihuoltolaitoksen hinnasto Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 Vesihuoltolaitoksen hinnasto Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2019 alkaen toistaiseksi ja korvaavat 1.1.2017 voimaan
VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA
VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA 1 Tämä taksa korvaa edellisen, Vesilahden kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 1.1.2015 alkaen. Tämän taksan on Vesilahden tekninen lautakunta
UURAISTEN KUNTA. Vesihuoltolaitoksen maksut alkaen. Hyväksytty: Tekninen lautakunta
UURAISTEN KUNTA Vesihuoltolaitoksen maksut 1.1.2018 alkaen Hyväksytty: Tekninen lautakunta 28.11.2017 48 Uuraisten vesihuoltolaitos perii yleiset toimitusehdot ja sopimusten ehdot huomioon ottaen tässä
SAUVON VESIHUOLTO OY. 1 Liittymismaksu PALVELUMAKSUT
1 SAUVON VESIHUOLTO OY PALVELUMAKSUT 1.1.2019 Sauvon Vesihuolto Oy (jatkossa yhtiö) perii vesihuoltoon liittymisestä ja vesihuollon käytöstä yleiset toimitusehdot ja sopimusten ehdot huomioon ottaen tässä
Vapaa-ajan asuinrakennukset rinnastetaan perusmaksun osalta omakotitaloihin.
Tämä hinnasto korvaa edellisen 1.9.2013 voimaan tulleen hinnaston. Käyttömaksut alv. 0 % alv. 24 % Vesimaksu 1,54 /m 3 1,91 /m 3 Jätevesimaksu 2,52 /m 3 3,12 /m 3 Perusmaksut alv. 0 % alv. 24 % Kulutus
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnan teknisen lautakunnan vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.01.2017 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta
Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä taksassa lueteltuja maksuja.
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Syötteen vesi- ja viemärilaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven valtuuston kokouksessa Voimaantulopäivä 1..017 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja
MUONION KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS
Kunnanvaltuusto 11.2.2019 7 liite nro 4 MUONION KUNTA Kunnanvaltuusto TAKSA MUONION KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS Kunnanvaltuusto 18.12.2006 Voimaantulo 1.1.2007 Tarkistettu (kohta 10) 11.2.2019 Voimaantulo
LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS
LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS MAKSUPERUSTEET Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut MAKSUT Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut Rakennusaikainen vesi Kesävesipostien käyttömaksu Viivästyskorko
Hinnasto alkaen
Hollolan Vesihuoltolaitos Hinnasto 1.1.2017 alkaen Tämä hinnasto korvaa edellisen 1.1.2016 voimaan tulleen hinnaston. Käyttömaksut alv. 0 % alv. 24 % Vesimaksu 1,54 /m 3 1,91 /m 3 Jätevesimaksu 2,52 /m
HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN
HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN Hyväksytty: KV 14.11.2011 168 Vesihuoltolaitoksen toiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Heinolan kaupungin vesihuoltolaitos laitokseen
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.
Hinnasto alkaen
Hollolan Vesihuoltolaitos Hinnasto 1.9.2013 alkaen Tämä hinnasto korvaa edellisen 1.1.2013 voimaan tulleen hinnaston. Käyttömaksut alv. 0 % alv. 24 % Vesimaksu 1,47 /m 3 1,82 /m 3 Jätevesimaksu 2,40 /m
Liittymis-, käyttö- ja palvelumaksuhinnasto
Liittymis-, käyttö- ja palvelumaksuhinnasto 1 LIEDON VEDEN HINNASTO... 2 2 LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN... 2 2.1 Rakennusluvan mukainen kerrosala... 2 2.2 Palvelukerroin... 2 2.3 Kiinteistötyyppiä koskeva
19 Tampereen Vesi Liikelaitoksen toimitusjohtajan päätöspöytäkirjat. 21 Tampereen Veden liittymismaksujen tarkistus 1.1.
Tampere Pöytäkirja 3/2016 1 (8) Aika 17.11.2016, klo 17:04-18:41 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus 19 Tampereen
KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO
Kaarinan kaupunginvaltuuston kokouksessaan 21.10.2013 130 hyväksymä KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO Voimaantulo 1.1.2014 1. YLEISTÄ Vesihuollon verkostojen rakentamisesta ja ylläpidosta sekä veden
Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Veden perusmaksut Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 50,00 62,00
HINNASTO 1.1.2017 KÄYTTÖMAKSUT Vesimaksu /m 3 1,25 1,55 Jätevesimaksu /m 3 2,67 3,31 PERUSMAKSUT Veden perusmaksut Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 50,00 62,00 Rivi- ja kerrostalot
Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Veden perusmaksut Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 54,00 66,96
HINNASTO 1.4.2019 KÄYTTÖMAKSUT Vesimaksu /m 3 1,25 1,55 Jätevesimaksu /m 3 2,67 3,31 PERUSMAKSUT Veden perusmaksut Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 54,00 66,96 Rivi- ja kerrostalot
Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.
LAUKAAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT (HINNASTO) Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa. 30. päivänä marraskuuta 2009 239
1 LAUKAAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT (HINNASTO) Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 30. päivänä marraskuuta 2009 239 Voimaantulopäivä 1.1. 2010 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä
UURAISTEN KUNTA 1 (4) Tekninen osasto. Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 12.6.2013 241. Voimaantulopäivä 1.9.
UURAISTEN KUNTA 1 (4) Tekninen osasto UURAISTEN KUNNAN VESI- JA JÄTEVESITAKSA Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 12.6.2013 241. Voimaantulopäivä 1.9.2013 (perusmaksut) Liittyy Yleisiin määräyksiin
VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA
1 -liikelaitoksen johtokunnan 1.10.2015 ja 17.12.2015 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2016 1 YLEISTÄ 1.1 Vesilaitostoiminnan kustannusten kattamiseksi kunta perii laitokseen liittymisestä ja laitoksen käytöstä
MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Kv 13.12.2018 ( 59 ja 60) 2/7 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 13.12.2018 Voimaantuloaika
LAUKAAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT (HINNASTO) Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa. 27. päivänä lokakuuta 2014 211
1 LAUKAAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT (HINNASTO) Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 27. päivänä lokakuuta 2014 211 Voimaantulopäivä 1.1. 2015 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat
Liperin kunnan vesihuoltolaitos TAKSA Elympltk Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu
Liperin kunnan vesihuoltolaitos TAKSA 1.1.2019 Elympltk 4.9.2018 144 Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu Liperin kunnan vesihuoltolaitoksen taksan vahvistaa elinympäristölautakunta.
Ylöjärven Vesi liikelaitoksen taksat ja palvelumaksut
Ylöjärven Vesi liikelaitoksen taksat ja palvelumaksut Hyväksytty: Ylöjärven Vesi liikelaitoksen johtokunta 16.9.2015 Voimaantulo: 1.1.2016 Taksat Laitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten
Hyväksytty Tekla 1.4.2014 14 Voimaantulo 1.6.2014
Punkalaitumen kunta VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty Tekla 1.4.2014 14 Voimaantulo 1.6.2014 Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi Punkalaitumen kunta perii laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut
Versio 2 Päivitetty
Versio 2 Päivitetty 22.02.2017 VEHNIÄN VESIOSUUSKUNNAN TAKSA 1.1.2017 1 Sisältö VEHNIÄN VESIOSUUSKUNNAN TAKSA... 1 1.1.2017... 1 Sisältö... 2 VEHNIÄN VESIOSUUSKUNNAN TAKSA... 3 1 Liittymismaksu... 3 1.
Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2012
Kouvolan Vesi Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2012 Sisällysluettelo 1 KÄYTTÖMAKSUT 1.4.2011 JA 1.4.2012... 2 1.1 VESIMAKSU... 2 1.2 JÄTEVESIMAKSU... 2 2 PERUSMAKSUT 1.1.2012...
LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA
LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA Lapinlahden Vesi Oy hallitus 26.6. 2014 26, 17.7.2015 36, 3.12.2015 46 sekä 18.8.2016 25 1 VESIMAKSUTAKSA Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Lapinlahden Vesi
9.10.2015. Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.
Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLLON TAKSA 1.1.2016 ALKAEN 1 Käyttömaksut Käyttömaksu peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella. Maksua peritään erikseen
Valtuusto 23.05.2005 45, tarkistettu 14.11.2005 75 kunnanhallitus 02.05.2005 151 tekninen lautakunta 13.4.2005 41
1 Euran kunta VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA (1.1.2015 alkaen) Taksa, sen rakenne ja perusteet on hyväksytty, Valtuusto 23.05.2005 45, tarkistettu 14.11.2005 75 kunnanhallitus 02.05.2005 151 tekninen lautakunta
Ylöjärven Vesi Oy:n hinnasto
Ylöjärven Vesi Oy:n hinnasto Hyväksytty: Ylöjärven Vesi Oy:n hallitus 18.1.2017 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Laitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen
HINNASTO 1. Käyttömaksun yksikköhinta on 1,11 / m3 (alv 0 %) 1,38 / m3 (alv 24 %).
HINNASTO 1 HINNASTO 1.1.2015 ALKAEN Vesi- ja viemärilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi Vihdin Vesi perii laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä
Toimisto avoinna ma-to klo 8.00 15.45, pe klo 8.00 15.30
Liittämis- ja maksuperusteet sekä maksut 1.1.2016 Toimisto avoinna ma-to klo 8.00 15.45, pe klo 8.00 15.30 Kurikkatie 14, 90440 Kempele Puhelin: (08) 8828 300, telefax (08) 8828 310 Päivystys: 0400 586
Tätä taksaa sovelletaan asutuksen vesihuoltoon sekä asutukseen rinnastuvan elinkeino- ja vapaaajantoiminnan
HÄMEENKYRÖN KUNTA, VESIHUOLTOLAITOS 1 HÄMEENKYRÖN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT Voimaantulopäivä 1.10.2018 Tätä taksaa sovelletaan asutuksen vesihuoltoon sekä asutukseen rinnastuvan elinkeino- ja vapaaajantoiminnan
TAKSAMALLI 1.1.2015 Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtajan (VesLJ) viranhaltijapäätös 30.10.2014 voimaan 1.1.2015
TAKSAMALLI 1.1.2015 Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtajan (VesLJ) viranhaltijapäätös 30.10.2014 voimaan 1.1.2015 0 YLEISTÄ 3 1 KÄYTTÖMAKSUT 3 1.1 Vesimaksu, /m 3 3 1.2 Jätevesimaksu, /m 3 3 1.3 Sako-
Toimisto avoinna ma-to klo 8.00 15.45, pe klo 8.00 15.30
Liittämis- ja maksuperusteet sekä maksut 1.1.2015 Toimisto avoinna ma-to klo 8.00 15.45, pe klo 8.00 15.30 Kurikkatie 14, 90440 Kempele Puhelin: (08) 8828 300, telefax (08) 8828 310 Päivystys: 0400 586
NAPAPIIRIN VESI OY MAKSUT
NAPAPIIRIN VESI OY MAKSUT Voimaantulopäivä 1.6.2015 (tarkistettu 22.2.2016) 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Liittymismaksu, rakentamiskustannukset ja liittymiskustannus 3 1.1 Liittymismaksu 3 1.2 Liittymiskustannus
käyntiosoitteet: Kunnallistekniikan päällikkö/ Vesihuoltomestari Iin kunnanvirasto Jokisuuntie 4 Jokisuuntie 2, 3 krs.
käyntiosoitteet: Kunnallistekniikan päällikkö/ johtaja Vesihuoltomestari Iin kunnanvirasto Jokisuuntie 4 Jokisuuntie 2, 3 krs. 91100 Ii 91100 Ii Pekka Paaso Seppo Puolakka Ilta- ja viikonloppupäivystys
PALVELUHINNASTO 1.1.2016
PALVELUHINNASTO 1.1.2016 Postiosoite puhelin sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos PALVELUHINNASTO
TAKSAMALLI / HINNASTO
TAKSAMALLI / HINNASTO 15.2.2007 Sivu 1/18 0 YLEISTÄ 3 1 KÄYTTÖMAKSUT 3 1.1. Vesimaksu, /m3 3 1.2 Jätevesimaksu, /m 3 3 1.3 Sako- ja umpikaivoliete, /m 3 3 2 PERUSMAKSUT 4 3 LIITTYMISMAKSUT 8 4 VESIHUOLTO-OSUUSKUNTIEN
RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET
Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.9.2014 90 Kunnanhallitus 6.10.2014 225 Kunnanvaltuusto 27.10.2014 63 Voimaantulo 1.1.2015 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2
Kauhavan Vesi Oy perii 1.1. 2013 alkaen vesihuoltolaitoksen yleiset toimitusehdot huomioon ottaen jäljempänä lueteltuja maksuja.
KAUHAVAN VESI OY 1 Vesihuollon maksut Kauhavan Vesi Oy:n hallitus 26.11.2012 7 Voimaantulo 01.01.2013 Kauhavan Vesi Oy perii 1.1. 2013 alkaen vesihuoltolaitoksen yleiset toimitusehdot huomioon ottaen jäljempänä
VESIHUOLTOLAITOKSEN UUDET MAKSUT VOIMAAN Vielä ehdit liittyä viemäriverkostoon vanhoilla liiittymismaksuhinnoilla!
HÄMEENKYRÖN KUNTA, VESIHUOLTOLAITOS 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN UUDET MAKSUT VOIMAAN 1.10.2018 Vielä ehdit liittyä viemäriverkostoon vanhoilla liiittymismaksuhinnoilla! Tekninen lautakunta hyväksyi vesihuoltolaitoksen
ULVILAN VESILAITOKSEN TAKSA Voimaantulo 1.4.2014 Tekninen lautakunta 11.09.2013 Kaupunginhallitus 07.10.2013 Valtuusto 11.11.2013
ULVILAN VESILAITOKSEN TAKSA Voimaantulo 1.4.2014 Tekninen lautakunta 11.09.2013 Kaupunginhallitus 07.10.2013 Valtuusto 11.11.2013 1 Kaikkiin hintoihin lisätään kulloinkin voimassaoleva arvonlisävero. 1
Peritään kiinteistön käyttämän talousveden määrän perusteella. Vesi mitataan laitoksen omistamalla ja asentamalla vesimittarilla.
HINNASTO 1.1.2018 Postiosoite Puhelin Sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos HINNASTO 1.1.2018
Peritään kiinteistön käyttämän talousveden määrän perusteella. Vesi mitataan laitoksen omistamalla ja asentamalla vesimittarilla.
HINNASTO 1.1.2019 Postiosoite Puhelin Sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos HINNASTO 1.1.2019
SONKAJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1(3) Sonkajärven vesihuoltolaitos Rutakontie SONKAJÄRVI puh tai puh.
SONKAJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1(3) Sonkajärven vesihuoltolaitos Rutakontie 28 74300 SONKAJÄRVI 1.1.2017 puh. 0400 243 136 tai puh. 040 148 4297 Arvoisa asiakkaamme Nykyisiltä Sonkajärven vesihuoltolaitoksen
Vesihuoltolaitoksen liittymismaksu määräytyy kiinteistön käyttötarkoituksen, laajuuden ja palveluiden käytön perusteella seuraavasti:
1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2009 Muutettu 1.7.2009 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot
PALVELUHINNASTO
PALVELUHINNASTO 1.1.2017 Postiosoite puhelin sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos PALVELUHINNASTO
Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2013
Kouvolan Vesi Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2013 Sisällysluettelo 1 KÄYTTÖMAKSU... 2 1.1 VESIMAKSU... 2 1.2 JÄTEVESIMAKSU... 2 2 PERUSMAKSUT... 3 2.1 PERUSMAKSU VESI... 3 2.2
RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET
Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.12.2015 129 Kunnanhallitus 11.1.2016 9 Kunnanvaltuusto 25.1.2016 7 Voimaantulo 1.3.2016 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 LIITTYMISMAKSUT...
Liite 15 / JaVe jk Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Janakkalan Vesi
Liite 15 / JaVe jk 23.5.2019 20 Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Janakkalan Vesi 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa
Liittymismaksu oikeuttaa liittymään Inkoon Veden verkostoon. Liittymismaksu on arvonlisäverollinen.
INKOON KUNTA LIIKELAITOS INKOON VESI TAKSA Hyväksytty Inkoon Veden johtokunnassa 23.3.2011 Voimaantulopäivä 1.7.2011 Muutettu 1.1.2013 Inkoon Vesi perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot
PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33
PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI TAKSA / PALVELUMAKSUHINNASTO 1.1.2019 alkaen Hyväksytty Paavolan Vesi Oy:n hallituksen kokouksessa 1.11.2018. Vesi- ja viemärilaitostoiminnan aiheuttamien kustannusten
Liittymismaksun määräytyminen
EHDOTUS Liite: Tekn.lk 19.11.2014 POMARKUN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Hyväksytty KV 15.11.2012 70, voimaantulo 1.1.2013 alkaen Krkm:n ehdotus taksamuutokseksi 1.3.2015 alkaen tekstissä sinisellä Tekn.lk:n
MUURAMEN KUNTA VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA. HYVÄKSYTTY: VALTUUSTO asia 64 VOIMASSA:
MUURAMEN KUNTA VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA 2017 HYVÄKSYTTY: VALTUUSTO 14.11.2016 asia 64 VOIMASSA: 01.01.2017 - VESIMAKSUTAKSA 1.1.2017 ALKAEN Hyväksytty: Valtuusto 14.11.2016 asia 64 1 Vesilaitoksen rakentamiskustannusten
LAPUAN KAUPUNKI VESIHUOLTOTAKSA
LAPUAN KAUPUNKI VESIHUOLTOTAKSA 1.1.2007 Vesihuoltolaitos perii vesihuoltolain 19 :n nojalla tämän vesihuoltotaksan mukaisia maksuja. 1 LIITTYMISMAKSUT 1.1 Asuinhuoneistot 1.1.1 Vesilaitteisto Omakotitalo