Tuhattaiturin opettajan opas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuhattaiturin opettajan opas"

Transkriptio

1 Tuhattaiturin opettajan opas Oppikirjan rakenne Oppikirjan tuntikokonaisuus rakentuu kahdesta peräkkäisestä aukeamasta. Perus- ja kotitehtävät ovat ensimmäisellä aukeamalla. Päässälaskujen vastausruudukko eli Laskulisko on oikeanpuoleisen sivun yläosassa kappaleesta alkaen. Taituritehtävät ovat toisella aukeamalla. Vasemmanpuoleisen sivun taituritehtävät ovat perustehtävien kaltaisia lisäharjoituksia. Oikeanpuoleisen sivun taituritehtävät haastavat oppilasta soveltamaan opittua ja ratkaisemaan matemaattisia ongelmia. Toiminnalliset yhdessä -tehtävät sopivat kaikille oppilaille. Toimintatunnilla kerrataan opittuja asioita tai pohjustetaan uuden oppimista mm. pelien ja leikkien avulla. Toimintatunneilla itsearvioidaan työskentelytaitoja. Tähtipysäkki- ja taitorastit-aukeamilla kerrataan jakson keskeisiä sisältöalueita. Itsearviointiosuus Tähtipysäkin lopussa ohjaa oppilasta arvioimaan omaa oppimistaan. Tutkimustehtävät ovat lisätehtäviä ja löytyvät oppikirjan lopusta. Oppilaat voivat tehdä niitä joko yksin tai yhdessä, kotona tai koulussa opettajan sopivaksi katsomana ajankohtana. Tuhattaiturin kuori on oppilaan kirjan välissä. Kuori sisältää numerokortit, hajotuskoneen, -napit ja -tikun, tangram-palat, rahat, lukusuoran sekä koirakortit. Tuntikokonaisuudet Oppaassa on sama sivunumerointi kuin oppilaan kirjassa. Tuntikokonaisuuksissa toistuvat seuraavat osiot: Opetusruudun tarkastelu Opetusruutu havainnollistaa opiskeltavaa matemaattista asiaa. Kuvan tarkastelun vihjeissä kiinnitetään oppilaan huomio oppimisen kannalta olennaisiin kohtiin. Päässälaskut Jokaiseen tuntikokonaisuuteen on kolme päässälaskua. Päässälaskujen ratkaisemisen tukena oppilaat voivat pitää esillä Tuhattaiturin kuoren hajotusnappeja tms. välineitä tai kynää ja paperia. Toiminta Jokaisessa tuntikokonaisuudessa on useita toimintaehdotuksia. Toiminnallisuudella matematiikan tunteihin saadaan iloa, innostusta ja yhdessä oppimista. Toimintaehdotuksissa on ideoita leikkien, laskutarinoiden ja konkreettisten välineiden käyttöön matematiikan oppimisessa. Oppaan toimintaehdotuksissa on myös vinkkejä matematiikan integroimisesta muihin oppiaineisiin, kuten esim. liikuntaan, kuvataiteeseen ja musiikkiin. Tarina Useimpiin tuntikokonaisuuksiin liittyy myös tarina, joka johdattaa oppilaat pohtimaan opittavaa asiaa. Tarina liittyy opetusruudun aloituskuvaan. Kertomuksissa seikkailevat Kasse-harakka, Kurre-orava sekä ekaluokkalaiset Emma ja Atte. Pulmat Pulmat ohjaavat oppilasta matemaattisten asioiden ja ilmiöiden pohdiskeluun. Ne soveltuvat ratkaistaviksi joko yksin, pareittain, pienissä ryhmissä tai yhdessä pohtien. Lisätietoa Lisätietoa-kohdassa on syventävää tietoa opetettavasta asiasta. Lisämateriaali Tuhattaiturin tuntikokonaisuuksiin liittyy eriyttäviä lisätehtäviä. Pääsääntöisesti liite a on perusharjoittelua ja liite b ylöspäin eriyttävää harjoittelua. Nämä liitteet ovat opettajan oppaan lopussa, alkaen sivulta, ja ne on numeroitu oppituntien mukaan. Liitteiden ratkaisut alkavat sivulta.

2 Aikataulusuunnitelma Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Aloitustunti. jakso Luvut 0 kappaletta Koe opas s. 0 Lukumäärän, lukusanan ja numeromerkin yhteys lukualueella 0 0 Lukumäärien vertailu käyttäen Lukusuora Luvut 0,, ja merkkejä <, = ja >. jakso Luvut ja 0 kappaletta Koe opas s. Luvut ja ja niiden hajotus Yhteen- ja vähennyslaskun merkitsemi-. jakso Luvut ja kappaletta Koe opas s. Luvut ja ja niiden hajotus Yhteen- ja vähennys laskun yhteys Yhteenlaskun vaihdannaisuus Naapuriluvut. jakso Luvut ja kappaletta Koe opas s. Luvut ja ja niiden hajotus Puuttuva yhteenlaskettava ja vähentäjä. jakso Luku 0 kappaletta Koe opas s. Luku 0 ja sen hajotus Diagrammi Pitkät yhteen- ja vähennyslaskut Tarina Koulu alkaa Atte hymyilee onnellisena. Hän on aloittanut tänään koulun ja on siis nyt koululainen! Aten kanssa samalla luokalla on hänen hyvä ystävänsä Emma. Muita luokkakavereita Atte ei vielä tunne, mutta opettaja on sanonut, että ensimmäisinä viikkoina käytetään paljon aikaa tutustumiseen. Kaverit näyttävät kaikki tosi mukavilta. Oppilaat odottavat opettajaa. Opettaja on kertonut, että seuraavaksi on matematiikan tunti. Atte on odottanut koko kesän eniten juuri matematiikan tunteja! Atte osaa luetella lukuja jo aika pitkälle ja tuntee paljon numeroitakin. Hän päättää harjoitella laskemista aikansa kuluksi ennen opettajan tuloa. Kuinka monta sinistä kirjalaatikkoa luokassa on? Minäpä lasken! Atte miettii. Kuinka monta kirjalaatikkoa sinä löysit? Kumpia on enemmän, lippalakkeja vai sukkia? Opetusruudun tarkastelu. Mitä kuvassa on? (esim. orava, kasvi, karttapallo, iso vihreä ykkönen, geokolmio). Mitä kuvassa on? (esim. poikia, lippalakkeja, kirjahyllyjä). Mitä kuvassa on enemmän kuin poikia? (esim. tyttöä, punaista palikkaa, tummanvihreää jättityynyä, kartiota, sinistä laatikkoa, omenaa) Liitteet Liite 0a: Kurren piharetki s. Vastaukset s. Liite 0b: Kurren piharetki / Opettajan ohje s.

3 Keskeinen sisältö Tutustutaan lukumääriin, lukusanoihin ja numeromerkkeihin lukualueella 0. Tarina Kasse saapuu kaupunkiin Nuori harakka liitelee taivaalla. Edessä näkyy kaupunki, johon se on matkalla. Harakka pohtii: Monet muuttolinnut ovat lähteneet jo kohti etelää, ja minulla alkaa olla metsälammella yksinäistä. Voisinhan minäkin muuttaa vaikka kaupunkiin. Sieltä löytyisi varmasti paljon tutkittavaa. Voisin saada uusia ystäviä. Hei, mitäs mielenkiintoista tuolla on? Harakka huomaa uuden ja jännittävän paikan. Korkeiden talojen keskellä näkyy leikkipuisto. Harakka laskeutuu tyylikkäästi puun oksalle ja katselee ympärilleen. Se näkee maassa palloja, mailoja ja leluja. Hauskinta on kuitenkin seurata kahta puistossa touhuavaa lasta. He näyttävät iloisilta ja mukavilta. Yllättäen lapset lähtevät juoksemaan suoraan harakkaa kohti. Harakka aikoo pyrähtää karkuun mutta päättää kuitenkin odottaa, onhan se turvassa korkealla puussa. Lapset pysähtyvät puun juurelle ja hihkuvat: Hei siellä! Me olemme Emma ja Atte. Tule mukaan leikkimään ja laskemaan tavaroita. Me harjoittelemme laskemista! Se on kivaa! Harakka epäröi hetken, mutta ponkaisee sitten ilmaan ja laskeutuu lasten luokse. Hei vaan ja kraak! Minä olen Kasse-harakka. Olen minä ennenkin laskenut, nimittäin talvella mäkeä! Nyt ei taida olla kyse siitä, mutta lasketaan vaan yhdessä. Aloitetaanko noista palloista? Opetusruudun tarkastelu. Mitä peli- ja leikkivälineitä näet? (sulkapallomailoja, sulkapalloja, renkaanheittopelin, renkaita, palloja ja keiloja). Mitä kuvassa on? (esim. puu, harakka, tyttö, poika, hyppynaru, renkaanheittopeli). Mitä kuvassa on? (esim. lapsia, sulkapallomailoja, kummallakin lapsella käsiä, silmiä, korvia, jalkoja). Mitä kuvassa on? (sulkapalloja). Lu-vut 0 Toiminta. Kuin-ka mon-ta löy-dät a-loi-tus-ku-vas-ta? Ym-py-röi lu-ku.. Lukumäärän tunnistaminen (näköaisti) Tarvikkeet: 0 palikkaa tai taulumagneettia. Oppilaat nousevat seisomaan. Opettaja (tai oppilas) laittaa dokumenttikameralle palikkaa tai magneettia taululle. Oppilaat hyppäävät tasahyppyä paikallaan. Harjoitellaan lukumäärillä 0.. Muutoksen havainnointi Tarvikkeet: kyniä tms. Opettajalla (tai oppilaalla) on kädessään kaksi lyijykynää. Oppilaat sulkevat silmänsä. Opettaja ottaa yhden kynän lisää. Oppilaat kertovat, mikä on muuttunut.. Lukumäärän tunnistaminen (tuntoaisti) Tarvikkeet: palikkaa ja kangas(pussi) / pari. Opettaja jakaa oppilaat pareiksi. Oppilas sulkee silmänsä. Hänen parinsa laittaa haluamansa määrän esineitä kankaan alle piiloon. Oppilas avaa silmänsä, tunnustelee sormillaan esineitä kankaan läpi ja kertoo esineiden lukumäärän. Nostetaan kangas ja tarkistetaan lukumäärä yhdessä.

4 . Piir-rä oi-ke-a mää-rä pal-lo-ja. Päässälaskut. Emmalla on kädessään pallo. Atte antaa hänelle vielä palloa. Kuinka monta palloa Emmalla sitten on? () Kasse on niin innoissaan uusista ystävistä, että hyppää hyppyä oksalla. Sitten se hyppää vielä hyppyä lisää. Kuinka monta hyppyä Kasse hyppäsi yhteensä? (). Maassa on punaista rengasta. Kasse pudottaa kaulastaan vielä rengasta maassa sitten on? (0) 0 Ko-ti-teh-tä-vät Piir-rä oi-ke-a mää-rä pal-lo-ja.. Lukujonoja Tarvikkeet: numerokortit 0 Tuhattaiturin kuoresta. Kirjoitetaan jokaisen kortin taakse oma nimi. Oppilas sekoittaa kortit pöydälle ja järjestää kortit suuruusjärjestykseen, ensin pienimmästä suurimpaan, sitten suurimmasta pienimpään.. Pikkukivet Jokainen oppilas kerää 0 pikkukiveä koulussa tai kotona. Tuhattaiturin kuoren korteille, seteleille sekä muille konkreettisille välineille on hyvä olla kannellinen säilytyspurkki (esim. 00 g raejuustopurkki) tai pussi (ohje s. ).

5 Pulmat Opettaja luettelee lukujonon osia esim.,,,, tai,,. Jokaisen lukujonon kohdalla opettaja kysyy: Mikä on lukujonon ensimmäinen / viimeinen / keskimmäinen luku? Ratkaisut Opettaja voi kirjoittaa lukujonot taululle ja ratkaisut tutkitaan lukujonoista. Useita ratkaisuja. Tai-tu-ri-teh-tä-vät. Tee sa-man-lai-si-a.. Vä-ri-tä nu-me-rot. Opetuskuva Luvut 0 0 0

6 Liitteet. Kuin-ka mon-ta? Ym-py-röi lu-ku.. Vä-ri-tä oi-ke-a mää-rä pal-lo-ja. Liite a: Lukumääriä s. Vastaukset s. Liite a: Lukumääriä. Kuin-ka mon-ta? Ym-py-röi lu-ku. Ni-mi Liite b: Suuruusjärjestys. Yh-dis-tä lu-vut suu-ruus-jär-jes-tyk-ses-sä. Tai-tu-ri-teh-tä-vät 0 Liite b: Suuruusjärjestys s. Vastaukset s. Ni-mi Lisätietoa Kotitehtävät Kotitehtävät ovat aina perusaukeaman oikeassa alalaidassa. Opettaja voi halutessaan ohjata oppilaat merkitsemään rastin linnan oviaukkoon läksyn merkiksi. Päässälaskut Päässälaskut ovat pääsääntöisesti oppitunnin aloituskuvasta, ja usein oppilaat voivat käyttää kuvaa laskemisen apuna. Kappaleesta alkaen (oppikirjan s. ) on perusaukeaman oikeassa ylälaidassa Laskulisko ruutuineen päässälaskujen tuloksia varten. Sitä ennen päässälaskut ratkaistaan yhdessä keskustellen tai oppilas voi näyttää päässälaskun tuloksen numerokortilla tai sormilla. Digiopetusaineistossa on havainnollistamisvälineitä päässälaskuja varten. Konkreettiset välineet Pienen koululaisen on hyvä saada liittää matematiikka omaan arkeensa. On tärkeää, että oppilaalle havainnollistetaan asioita konkreettisilla välineillä, joilla hän voi itse toimia ja laskea. Tuhattaiturin kuoressa olevien hajotusnappien lisäksi on hyvä olla myös kolmiulotteisia välineitä: palikoita, makaroneja, pikkukiviä, nappeja tms. Yhdessä toimiminen Ensimmäisellä luokalla on hyvä, että opettaja tekee oppilasjaon, kun työskennellään pareina tai ryhmissä. Oppilaat tottuvat näin työskentelemään kaikkien luokkakavereiden kanssa. Samalla myös tutustutaan uusiin luokkakavereihin, eikä juututa tekemään töitä aina saman oppilaan kanssa. 0 0 Hakusanavinkkejä Lukukäsite, lukumäärän säilyvyys, lukujonot Tee sa-man-lai-si-a.. Tee ku-vi-oi-ta. Tuhattaituri a Opettajan opas, Otava Tuhattaituri a Opettajan opas, Otava

7 Keskeinen sisältö. Lu-ku-mää-ri-ä Lukusuoraan tutustuminen Lukumäärän tunnistaminen sekä sen yhdistäminen lukusanaan ja numeromerkkiin Tarina Välitunnilla Kasse viihtyy hyvin kaupungissa. Erityisen iloinen Kasse on siitä, että se on saanut kaksi uutta ystävää, Emman ja Aten. He ovat koululaisia. Kasse istuu koulun pihalla ja ihmettelee tyhjää pihaa. Emma ja Atte luokkakavereineen ovat piirtäneet asfalttiin pitkän, suoran viivan. Viivan alapuolella on lukuja: nolla, yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi Etäisyydet lukujen välillä ovat yhtä pitkiä. Lapset ovat keränneet lukujen kohdalle erilaisia esineitä. Nollan kohdalla ei ole yhtään esinettä, ykkösen kohdalla on yksi lehti, kakkosen kohdalla ovat Emman kengät ja kolmosen kohdalla on kolme palloa. Minä lisään nämä kävyt lukusuoralle, sopiiko? huutaa Milla. Vai lukusuora. Oppisinkohan minäkin lukuja sen avulla? tuumii Kasse.. Kuin-ka mon-ta? Yh-dis-tä lu-ku-suo-raan Opetusruudun tarkastelu. Maahan on piirretty lukusuora, Kerro millainen se on. (Lukusuora on suora viiva, jonka alapuolella ovat luvut 0,,,, ja. Luvut kasvavat oikealle. Lukujen yläpuolella on lyhyt poikkiviiva, joka kertoo luvun paikan lukusuoralla. Poikkiviivojen välit ovat yhtä pitkät. Lukusuoran päässä on nuoli, joka osoittaa, että lukusuora jatkuu.). Kuinka monta lasta näet kuvassa? (). Mitä tyttö laittaa luvun kohdalle? (käpyjä). Mitä lapset voisivat laittaa lukusuoralle kuvaamaan lukua? (esim. kukkia, kiviä). Mikä luku tulee luvun jälkeen? () 0 Toiminta. Lukusuora Tarvikkeet: lukusuora Tuhattaiturin kuoresta / oppilas ja noppa. Opettaja (oppilas) heittää noppaa ja sanoo, mikä silmäluku tuli. Etsitään luku oppilaiden lukusuorilta ja taulun lukusuoralta. ***Heitetään kahdella nopalla ja katsotaan, minkä luvun kohdalle silloin päästään. Tämä auttaa tehtävän tekemistä.. Numerokortit numerokortit pöydälle sekaisin. Järjestetään numerokortit järjestykseen eri tavoilla: pienimmästä suurimpaan suurimmasta pienimpään pienimmästä suurimpaan ja käännetään joka toinen kortti nurin alkaen ykkösestä (näkyviin jäävät parilliset luvut) pienimmästä suurimpaan ja käännetään joka toinen kortti nurin alkaen kakkosesta (näkyviin jäävät parittomat luvut) 0

8 . Piir-rä oi-ke-a mää-rä pal-lo-ja. vii-si Päässälaskut. Emma otti pois jaloistaan ensin yhden kengän ja sitten vielä yhden kengän. Kuinka monta kenkää Emma otti pois? () Palloja tuodaan lukusuoralle ensin ja sitten. Kuinka monta palloa lukusuoralla sitten on? (). Lukusuoran ääressä on tyttöä ja poikaa. Kuinka monta lasta lukusuoran ääressä on? () Ko-ti-teh-tä-vät Piir-rä oi-ke-a mää-rä pal-lo-ja.. Lukujonopiiri Tarvikkeet: hernepussi. Istutaan piirissä ja heitetään hernepussia / pehmopalloa sylistä syliin. Luetellaan yhdessä luvut 0 0 järjestyksessä heittelyn tahdissa. Luetellaan luvut myös taaksepäin. ***Voidaan luetella lukuun 0 asti.. Lukusuora oppilaista pilaalle kullekin yhden numerokortin. Oppilaat järjestäytyvät luokan eteen näyttäen omaa korttiaan. Opettaja antaa toimintaohjeita, esim. Jos lukusi on lukujen ja välissä, mene kyykkyyn. Jos lukusi on luvun naapuri, kumarra. Jos lukusi on lukusuoran suurin luku, hyppää kerran. Jos lukusi on lukusuoran pienin luku, pyörähdä ympäri. Jos lukusi on suurempi kuin, käy istumaan. Jos lukusi on pienempi kuin, nyökyttele. Jatketaan toinenkin kierros, jotta mahdollisimman moni oppilas pääsee mukaan tekemään ja tarkkailemaan lukusuoraa.. Numerokorttien järjestäminen -hiippailu Tarvikkeet: numerokortit Tuhattaiturin kuoresta. Oppilaat jaetaan kahteen yhtä suureen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän oppilaat järjestävät numerokorttinsa pöydälle järjestykseen ja kääntävät yhden kortin nurinpäin. Toisen ryhmän oppilaat nousevat seisomaan. Hiippailussa toimitaan hiljaa, joten opettaja kuiskaa: N, y, t, nyt. Toisen ryhmän oppilaat hiippailevat jonkun istumassa olevan oppilaan luo ja sanovat, mikä luku on käännetyssä kortissa. Istumassa oleva oppilas kääntää kortin ja näyttää, mikä luku oli piilossa. Jatketaan muutamia kierroksia niin, että molemmat ryhmät pääsevät hiippailemaan. Tarkoitus on, että oppilaat menevät joka kierroksella eri luokkakaverin luo.

9 Pulmat Tai-tu-ri-teh-tä-vät Minkä luvun kohdalla kunkin lapsen pelimerkki on?. Atte on samassa ruudussa Leon kanssa. Emma on kaikkein pisimmällä.. Joel on heittänyt noppaa kaksi kertaa ja saanut heitoillaan silmäluvut ja.. Sabirin on päässyt etenemään yhden ruudun vähemmän kuin Joel. Ratkaisut. (). (). (). (). Et-si reit-ti ja vä-ri-tä se.. Tee sa-man-lai-nen. Opetuskuva Lu-ku-suo-ra

10 Tai-tu-ri-teh-tä-vät. Mi-hin lu-kuun pää-set? Las-ke. Ym-py-röi lu-ku Lisätietoa Lukujonotaidot ja lukusuora Lukujonotaidot ovat erityisen tärkeitä matematiikan oppimisessa ja lukusuora on hyvä visuaalinen malli lukujonosta. Lukusuora näyttää esim. luvun naapuriluvut eli yhden pienemmän ja yhden suuremman luvun sekä sen, miten luvut suurenevat yksi kerrallaan tai miten luvut muuttuvat kymmenien yli mentäessä. Lukuja harjoitellaan luettelemaan pienimmästä suurimpaan telemaan lukuja annetusta luvusta eteenpäin ja taaksepäin, esim. Luettele luvusta lukuun, tai Luettele luvusta lukuun. Toiminnallisuus matematiikan oppimisessa Koulupolkuansa aloittelevan oppilasryhmän kanssa kannattaa toiminnallisuutta harjoitella pienin askelin. Toimintaa voi tehdä monella eri tavalla, esim. pari työskentelee yhdessä, ryhmä on luokan edessä opettajan ohjauksessa tai kaikki oppilaat toimivat yhtä aikaa luokassa; opettaja voi valita itse luokkansa tilanteeseen parhaiten sopivan toimintatavan. Hakusanavinkkejä Lukusuora, lukukäsite Liitteet Liite a: Lukusuora s. Vastaukset s. Liite b: Pohdintaa s. Vastaukset s. Liite a: Lukusuora. Kuin-ka mon-ta? Yh-dis-tä lu-ku-suo-raan. Ni-mi Liite b: Pohdintaa Ni-mi. Kas-se on hy-pän-nyt no-pan sil-mä-lu-ku-jen o-soit-ta-mat hy-pyt. Piir-rä toi-sen no-pan sil-mä-lu-ku Piir-rä oi-ke-a mää-rä pal-lo-ja Tuhattaituri a Opettajan opas, Otava Tuhattaituri a Opettajan opas, Otava

11 Liite 0a: Kurren piharetki Tuhattaituri a Opettajan opas, Otava

12 Liite 0b: Kurren piharetki Tarvikkeet: liite 0a ja värikynät Luen nyt sinulle pienen tarinan. Kuuntele tarkasti ja toimi ohjeen mukaan..kirjoita oma nimesi omenapuun latvassa olevaan kylttiin..omenapuussa on monta omenaa. Väritä omenaa punaiseksi. Väritä omenaa keltaiseksi..puun alle on pudonnut omenaa. Piirrä siihen viereen vielä yhtä monta punaista omenaa..piirrä pöydän päälle pientä kiveä..piirrä pöydän alle samanpituista keppiä..aidalla astelee lintuja. Väritä ensimmäinen lintu punaiseksi. Väritä toiseksi viimeinen lintu siniseksi..piirrä taivaalle pilviä. Piirrä niitä vähemmän kuin..väritä pienin ämpäri keltaiseksi. Väritä suurin ämpäri siniseksi..hiekkalaatikon eteen on tuotu palloa. Hiekkalaatikon takana on pallo enemmän. Piirrä ne..osaatko jo numeroita? Voit piirtää niitä hiekkalaatikon hiekkaan. Voit tehdä myös laskuja, jos osaat. Tuhattaituri a Opettajan opas, Otava

13 Liite a: Lukumääriä Ni-mi. Kuin-ka mon-ta? Ym-py-röi lu-ku Tee sa-man-lai-si-a. Tuhattaituri a Opettajan opas, Otava

14 Tuhattaituri a Opettajan opas, Otava Ni-mi. Tee ku-vi-oi-ta. Liite b: Suuruusjärjestys. Yh-dis-tä lu-vut suu-ruus-jär-jes-tyk-ses-sä.

15 Liite a: Lukusuora. Kuin-ka mon-ta? Yh-dis-tä lu-ku-suo-raan. Ni-mi Piir-rä oi-ke-a mää-rä pal-lo-ja. Tuhattaituri a Opettajan opas, Otava

16 Liite b: Pohdintaa Ni-mi. Kas-se on hy-pän-nyt no-pan sil-mä-lu-ku-jen o-soit-ta-mat hy-pyt. Piir-rä toi-sen no-pan sil-mä-lu-ku Tuhattaituri a Opettajan opas, Otava

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 Lukujonot Tarvikkeet: siniset ja vihreät lukukortit Toteutus: yksin, pareittain,

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu Harjoite 2 Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: TUTUSTUTAAN OMINAISUUS- JA Toiminnan tavoite ja kuvaus: SUHDETEHTÄVIEN TUNNISTAMISEEN Kognitiivinen taso: IR: Toiminnallinen taso: Sosiaalinen

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

- 0-100 numerot + euro, euroa, euron, sentti, senttiä + sataa + tuhat, tuhatta

- 0-100 numerot + euro, euroa, euron, sentti, senttiä + sataa + tuhat, tuhatta 3 Numeeriset taidot Ubah oppaana selittää tehtävät. Erityisesti 3.1.3.3 merkit täytyy selittää + jos opiskelija ei ymmärrä, voi katsoa muutaman ensimmäisen koneen tekemänä Äänet: - 0-100 numerot + euro,

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN

HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN MATEMATIIKAN OPETUSSUUNNITELMA TAVOITTEET 1. LUOKALLE - kykenee keskittymään matematiikan opiskeluun - kykenee kertomaan suullisesti matemaattisesta ajattelustaan

Lisätiedot

3. jakso. Kellonajat 1. jakso. Yhteen- ja vähennyslasku. 4. jakso Kertolasku allekkain. 2. jakso Kertolasku. Kertaus.

3. jakso. Kellonajat 1. jakso. Yhteen- ja vähennyslasku. 4. jakso Kertolasku allekkain. 2. jakso Kertolasku. Kertaus. Sisällys 3. jakso Kellonajat. jakso Yhteen- ja vähennyslasku. Kymmenylitys... 8 2. Yhteenlasku... 0 3. Vähennyslasku... 2 4. Harjoittelen... 4 5. Lukuyksiköihin hajottaminen... 6 6. Suuruusvertailu...

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen

Lisätiedot

LASKUTOIMITUKSET. Montako ötökkää on kussakin ruudussa? Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos:

LASKUTOIMITUKSET. Montako ötökkää on kussakin ruudussa? Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: LASKUTOIMITUKSET Montako ötökkää on kussakin ruudussa? Nimi: 1 Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Tulos: Jos laskit ötökät yksitellen, harjoittele ja mieti, miten voit tehdä laskun

Lisätiedot

1. Kymmenylitys. Yhteenlasku. yhteenlaskettavat 9 + 7 = 9 + 1 + 6 = 10 + 6 = 16. Lisää ensin kymmen täyteen. Lisää sitten loput ykköset.

1. Kymmenylitys. Yhteenlasku. yhteenlaskettavat 9 + 7 = 9 + 1 + 6 = 10 + 6 = 16. Lisää ensin kymmen täyteen. Lisää sitten loput ykköset. Keskeinen sisältö Yhteen- ja vähennyslaskun kymmenylityksen kertaaminen Yhteen- ja vähennyslaskun yhteyden kertaaminen Käsitteiden yhteenlasku, yhteenlaskettavat, summa, vähennyslasku, vähenevä, vähentäjä

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Päivi Kiviluoma Kimmo Nyrhinen Pirita Perälä Pekka Rokka Maria Salminen Timo Tapiainen. Mirjami Manninen. Nimi: Luokka:

Päivi Kiviluoma Kimmo Nyrhinen Pirita Perälä Pekka Rokka Maria Salminen Timo Tapiainen. Mirjami Manninen. Nimi: Luokka: 3a Päivi Kiviluoma Kimmo Nyrhinen Pirita Perälä Pekka Rokka Maria Salminen Timo Tapiainen KUVITUS Mirjami Manninen Nimi: Luokka: Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Sisällys 1. jakso Yhteen- ja vähennyslasku

Lisätiedot

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Harjoite 12: Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja

Lisätiedot

52999 Aktiivinen matematiikka

52999 Aktiivinen matematiikka 52999 Aktiivinen matematiikka Laske kymmeneen Oppilaiden määrä: vähintään 10 oppilasta. Numeroidut kartiot 1-10 (käytä 0-kartion päällä kartionpäällistä ja kirjoita lapulle numero 10). Numeroidut hernepussit

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

Matematiikka 1. luokka

Matematiikka 1. luokka Matematiikka 1. luokka Vuosiluokan hyvä osaaminen on alleviivattu. T2 Ohjata oppilasta kehittämään taitoaan tehdä havaintoja matematiikan näkökulmasta sekä tulkita ja hyödyntää niitä eri tilanteissa kysymysten

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN MATEMATIIKAN OPETUSSUUNNITELMA TAVOITTEET 1. LUOKALLE

HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN MATEMATIIKAN OPETUSSUUNNITELMA TAVOITTEET 1. LUOKALLE HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN MATEMATIIKAN OPETUSSUUNNITELMA TAVOITTEET 1. LUOKALLE kykenee keskittymään matematiikan opiskeluun kykenee kertomaan suullisesti matemaattisesta ajattelustaan

Lisätiedot

LUKUJONOT. 1) Jatka lukujonoja. 0, 1, 2,,,, 6, 8, 10,,,, 8, 12, 16,,,, 18, 15, 12,,,, 30, 25, 20,,,, 2) Täydennä lukujonoihin puuttuvat luvut.

LUKUJONOT. 1) Jatka lukujonoja. 0, 1, 2,,,, 6, 8, 10,,,, 8, 12, 16,,,, 18, 15, 12,,,, 30, 25, 20,,,, 2) Täydennä lukujonoihin puuttuvat luvut. LUKUJONOT 2 1) Jatka lukujonoja. 0, 1, 2,,,, 6, 8, 10,,,, 8, 12, 16,,,, 18, 15, 12,,,, 30, 25, 20,,,, 2) Täydennä lukujonoihin puuttuvat luvut. 2, 4,, 8,, 12,,, 7,, 3, 1 3) Keksi oma lukujono ja kerro

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

0. tunti. Opetustuokio. 2 nu-me-ro. Tarina. Opetettavat asiat ja tehtävien ohjeistus. Ylermi tasapainossa. lu-ku-mää-rä. kak-si.

0. tunti. Opetustuokio. 2 nu-me-ro. Tarina. Opetettavat asiat ja tehtävien ohjeistus. Ylermi tasapainossa. lu-ku-mää-rä. kak-si. 0 tunti 1 Tunnin aiheena on yhtäsuuruus ja sen merkitseminen htäsuuruutta vertaillaan lukumääränä, numerona ja lukusanana Oppilas tarvitsee tasapainottamistehtäviin viivaimen Katso yhtäsuuruus-video Tarina

Lisätiedot

Hannele Ikäheimo www.opperi.fi 1(3)

Hannele Ikäheimo www.opperi.fi 1(3) Hannele Ikäheimo www.opperi.fi 1(3) Junnauskoe 0 20 A ja B Opettajan ohje Tarkoitus: Tavoite: Testaus: Junnauskokeen 0-20 avulla saadaan selville oppilaiden käyttämät käyttämät laskustrategiat sekä yhteen-

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

10. Kerto- ja jakolaskuja

10. Kerto- ja jakolaskuja 10. Kerto- ja jakolaskuja * Kerto- ja jakolaskun käsitteistä * Multiplikare * Kertolaatikot * Lyhyet kertotaulut * Laskujärjestys Aiheesta muualla: Luku 14: Algoritmien konkretisointia s. 87 Luku 15: Ajan

Lisätiedot

metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu)

metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu) metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu) Vinkki! MAPPAsta www.mappa.fi löytyy haulla matematiikkaa ulkona valmiita tuntisuunnitelmia

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

TEHTÄVIEN KUVAUKSET. 1. luokan opintopolku (Kymppi-kirjasarja) VILLETEAM@UTU.FI WWW.VILLETEAM.FI

TEHTÄVIEN KUVAUKSET. 1. luokan opintopolku (Kymppi-kirjasarja) VILLETEAM@UTU.FI WWW.VILLETEAM.FI TEHTÄVIEN KUVAUKSET 1. luokan opintopolku (Kymppi-kirjasarja) VILLETEAM@UTU.FI WWW.VILLETEAM.FI -TEKSTI- ESSI TAMMINEN -TAITTO- TOMMY JOHANSSON 2015 VILLE TEAM Esipuhe Tämä kirja on kokonaiskatsaus luokkatason

Lisätiedot

Matematiikan tehtävät

Matematiikan tehtävät Matematiikan tehtävät ensimmäinen luokka syksy Nimi: Luokka/ryhmä: Päivämäärä: Kokonaispisteet: / 56p 2 MSH: Vertailu a b c d a b c d a b c d a b c d 3 MSH: Vertailu a b c d a b c d / 2p 4 MSH: Vertailu

Lisätiedot

Anni Lampinen Eszter C. Neményi Anikó Wéber Hemu Lampinen. Matematiikkaa 3a. Yhteenlasku ja vähennyslasku sujuvaksi lukualueella

Anni Lampinen Eszter C. Neményi Anikó Wéber Hemu Lampinen. Matematiikkaa 3a. Yhteenlasku ja vähennyslasku sujuvaksi lukualueella Anni Lampinen Eszter C. Neményi Anikó Wéber Hemu Lampinen Matematiikkaa 3a Yhteenlasku ja vähennyslasku sujuvaksi lukualueella 0 100 Nimi: Luokka: 7 17 17 27 97 9 27 97 9 37 77 37 77 47 Yhteenlasku ja

Lisätiedot

2 + = 10 0 + = 10 10 3 = 10 5 = + 4 = 10 + 9 = 10 10 8 = 10 1 = 7 + = 10 5 + = 10 10 6 = 10 10 =

2 + = 10 0 + = 10 10 3 = 10 5 = + 4 = 10 + 9 = 10 10 8 = 10 1 = 7 + = 10 5 + = 10 10 6 = 10 10 = Traggelprov 0 20 A Namn: 2 + = 10 0 + = 10 10 3 = 10 5 = + 4 = 10 + 9 = 10 10 8 = 10 1 = 7 + = 10 5 + = 10 10 6 = 10 10 = Dubbelt + Dubbelt 4 + 4 = 6 + 6 = 8 4 = 14 7 = 9 + 9 = 3 + 3 = 18 9 = 20 10 = 7

Lisätiedot

MATEMAATTISET SUHDETAIDOT JA LASKEMINEN 0 20

MATEMAATTISET SUHDETAIDOT JA LASKEMINEN 0 20 MATEMAATTISET SUHDETAIDOT JA LASKEMINEN 0 20 Matemaattiset suhdetaidot ja laskeminen 0-20 ThinkMath 2014 MATEMAATTISET SUHDETAIDOT JA LASKEMINEN 0 20 Matemaattiset suhdetaidot ja laskeminen 0 20 -materiaali

Lisätiedot

YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU lukualue 0-5

YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU lukualue 0-5 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU lukualue 0-5 Yhteen- ja vähennyslasku, lukualue 0-5 ThinkMath 2014 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU, lukualue 0 5 Yhteen- ja vähennyslasku, lukualue 0 5 -osio sisältää 15 opetustuokiota

Lisätiedot

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat Harjoitus 12: INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN KERTAUS Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuuksien ja suhteiden kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja palikkatehtäviä

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari

Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen Perusopetuksen opetussuunnitelmassa painotetaan työtapojen toiminnallisuutta. Toiminnallisuudella tarkoitetaan oppilaan toiminnan ja ajatuksen

Lisätiedot

Lukualue 1-10 - laskusauvat

Lukualue 1-10 - laskusauvat Matematiikka Montessoripedagogiassa lapsi aloittaa matematiikkaan tutustumisen kolmevuotiaana. Oman kiinnostuksensa mukaan hän rakentaa montessorivälineiden avulla tietouttaan numeroista ja määristä. Niiden

Lisätiedot

Yhtälönratkaisu oppilaan materiaali

Yhtälönratkaisu oppilaan materiaali Yhtälönratkaisu oppilaan materiaali Nimi: Luokka: 1 1. Tosia ja epätosia väitteitä Alkupalat Kirjoita taulukkoon T, jos väite on tosi ja E, jos väite on epätosi. Väite 5 > 3 16 < 8 19 = 26 9 < 28 64 =

Lisätiedot

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon KA1-kurssi on ehkä mahdollista läpäistä, vaikkei osaisikaan piirtää suoraa yhtälön perusteella. Mutta muut kansiksen kurssit, no

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 1-2 (päivitetty )

MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 1-2 (päivitetty ) MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 1-2 (päivitetty 16.12.2015) Merkitys, arvot ja asenteet T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä

Lisätiedot

Vetelin kunta Oppimisen seurantalomake 0-2 lk

Vetelin kunta Oppimisen seurantalomake 0-2 lk Vetelin kunta Oppimisen seurantalomake 0-2 lk Koulu: Oppilas: ÄIDINKIELI Lukeminen 20. Luet kokonaisia kirjoja. 19. Osaat tehdä johtopäätöksiä lukemastasi. 18. Löydät lukemastasi tarvittavia tietoja. 17.

Lisätiedot

75059 Suuri lajittelusarja

75059 Suuri lajittelusarja 75059 Suuri lajittelusarja Peliohjeet Tämä sarjan sisältö: 632 kpl lajitteluesineitä 3 kpl onnenpyörää 6 kpl lajittelukulhoa 1 kpl muovinen lajittelualusta 1 kpl numeromerkitty arpakuutio Lajittelusarja

Lisätiedot

Kenguru 2016 Ecolier (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2016 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 13 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Todennäköisyyslaskenta I, kesä 2017 Helsingin yliopisto/avoin Yliopisto Harjoitus 1, ratkaisuehdotukset

Todennäköisyyslaskenta I, kesä 2017 Helsingin yliopisto/avoin Yliopisto Harjoitus 1, ratkaisuehdotukset Todennäköisyyslaskenta I, kesä 207 Helsingin yliopisto/avoin Yliopisto Harjoitus, ratkaisuehdotukset. Kokeet ja Ω:n hahmottaminen. Mitä tarkoittaa todennäköisyys on? Olkoon satunnaiskokeena yhden nopan

Lisätiedot

TILASTOT JA TODENNÄKÖISYYS

TILASTOT JA TODENNÄKÖISYYS TILASTOT JA TODENNÄKÖISYYS Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa 2004 on vuosiluokille 6 9 määritelty tietyt tavoitteet koskien tilastoja ja todennäköisyyttä. Seuraavat keskeiset sisällöt tulevat

Lisätiedot

Muistathan, että löytämiäsi aarteita ei saa ottaa mukaan, vaan ne pitää jättää omille paikoilleen muita löytöretkeilijöitä varten.

Muistathan, että löytämiäsi aarteita ei saa ottaa mukaan, vaan ne pitää jättää omille paikoilleen muita löytöretkeilijöitä varten. TERVETULOA SATUMAISELLE LÖYTÖRETKELLE! Hyvä Löytöretkeilijä, Olet lähdössä seikkailulle Pukstaavin yläkertaan. Voit ratkaista 1 5 rastia joko yksin tai ryhmässä. Tarvittaessa voit pyytää museokaupasta

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Toiminnallinen taso: Luodaan sääntöjä ominaisuuksien perusteella

Toiminnallinen taso: Luodaan sääntöjä ominaisuuksien perusteella Harjoite 10: LUOKITELLAAN KUVIOITA Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Suhteet, sarjan järjestäminen Toiminnallinen taso: Luodaan sääntöjä ominaisuuksien

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Maatilalla. Opettajan ohjeet: Kysymyksiä tokaluokkalaisille: Bingo:

Maatilalla. Opettajan ohjeet: Kysymyksiä tokaluokkalaisille: Bingo: Maatilalla Opettajan ohjeet: Yhteystiedot: Tilastokeskus tilastokoulu@tilastokeskus.fi Luokka-aste: 1. 2. lk. Oppiaine: matematiikka Tarvikkeet: lyijykynä, värikynät, tehtäväpaperit monistettuna. Oppitunnin

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

Toiminnallinen taso: Havainnointiin perustuva vertailu. Yhdessä

Toiminnallinen taso: Havainnointiin perustuva vertailu. Yhdessä Harjoite 3: TUTUSTUTAAN OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIIN Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Kognitiivinen taso: IR: Ominaisuudet ja suhteet, vertailu Opetuskortit, rakennuspalikat ja käsikirja Toiminnallinen

Lisätiedot

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

Art. Nr. Ikäsuositus: 4+ Pelaajien lukumäärä: 1-4. Doodle Monster

Art. Nr. Ikäsuositus: 4+ Pelaajien lukumäärä: 1-4. Doodle Monster Art. Nr. Ikäsuositus: 4+ Pelin kesto: 20 min Pelaajien lukumäärä: 1-4 Doodle Monster Joko sinä tunnet Julius-lohikäärmeen? Julius asuu yhdessä ystäviensä vauhdikkaan Filinen ja viisaan Paulapöllön kanssa

Lisätiedot

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta!

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Tänä vuonna YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta, joten Liikkuva koulu -ohjelma kutsuu kaikki koulut tekemään tunnetuksi ja juhlimaan yhdessä

Lisätiedot

SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS

SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ 1. Peikot ovat taitavia ylittämään metsän esteitä. Miten voitte ylittää kiven, ison oksan tai kaatuneen puun? 2. Peikot tykkäävät tasapainotella

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri tilanteessa. Käytännön toiminnassa: rohkaise jokaista kertomaan tarinaansa

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri tilanteessa. Käytännön toiminnassa: rohkaise jokaista kertomaan tarinaansa Harjoite 9: TÄHYSTÄJÄ Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: Kognitiivinen taso: P (spatiaalinen hahmottaminen): IR: suhteet Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri

Lisätiedot

Näytönkuvia Lasku-Lassin maatila -ohjelmasta

Näytönkuvia Lasku-Lassin maatila -ohjelmasta Näytönkuvia Lasku-Lassin maatila -ohjelmasta Alle on koostettu suppeahko valikoima näytönkuvia matematiikan ohjelman erilaisista harjoituksista, apukeinoista ja ominaisuuksista. Tarkemman ja kattavamman

Lisätiedot

merirosvoseikkailu Ohjelmointia alkuopetukseen Elina Laakko

merirosvoseikkailu Ohjelmointia alkuopetukseen Elina Laakko merirosvoseikkailu Ohjelmointia alkuopetukseen Elina Laakko ALUKSI Tämä tehtäväpaketti sisältää merirosvoaiheisia ohjelmointitehtäviä alkuopetukseen. Kokonaisuus koostuu kolmesta oppitunnista. Merirosvoseikkailu

Lisätiedot

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4 Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia

Lisätiedot

Seguinin lauta A: 11-19

Seguinin lauta A: 11-19 Lukujen syventäminen Kun lapsi ryhtyy montessorileikkikoulussa syventämään tietouttaan lukualueesta 1-1000, uutena montessorimateriaalina tulevat värihelmet. Värihelmet johdattavat lasta mm. laskutoimituksiin,

Lisätiedot

Prosenttikäsite-pelin ohje

Prosenttikäsite-pelin ohje 1(5) Prosenttikäsite-pelin ohje Yksi neljäsosa kakkua Tässä pelissä opitaan yhdistämään * murtoluvun kuva ja sanallinen kuvaus sekä murtolukumerkintä * murto- ja desimaali- sekä %-luvun merkinnät. 0,25

Lisätiedot

INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN HARJOITUSPAKETTI ENSIMMÄISELLE LUOKALLE

INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN HARJOITUSPAKETTI ENSIMMÄISELLE LUOKALLE INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN HARJOITUSPAKETTI ENSIMMÄISELLE LUOKALLE Induktiivisen päättelyn opetuskuvakortit Tehtävät 1 ja 2 Ryhmän muodostaminen ja ryhmän laajentaminen 1. Jaa palikat kahteen ryhmään. Ryhmän

Lisätiedot

Metsän taikaa luontopolkureppu

Metsän taikaa luontopolkureppu Metsän taikaa luontopolkureppu Kohderyhmä 0.-3. luokka Tämä reppu sisältää kahden tunnin metsäaiheisen retkiohjelman ohjeen sekä tarvittavat välineet omatoimiselle luontoretkelle. Reppua saa lainata päiväksi

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun! Kustannusosakeyhtiö Otava 2011

Tervetuloa kouluun! Kustannusosakeyhtiö Otava 2011 Tervetuloa kouluun! Ohjeet tehtäviin Taikamaan aapisen tutustumistehtävien avulla oppilaat muun muassa harjoittelevat tunnistamaan kirjaimia ja numeroita sekä nimeämään asioita. uutama aapisen hahmokin

Lisätiedot

Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT

Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT sivu 1 / 10 3 pistettä 1. Kuinka monta pilkkua kuvan leppäkertuilla on yhteensä? (A) 17 (B) 18 (C) 19 (D) 20 (E) 21 Ratkaisu: Pilkkuja on 1 + 1 + 1 + 2 + 2 + 1 + 3 + 2 + 3 + 3 = 19. 2. Miltä kuvan pyöreä

Lisätiedot

Kielikoppa. Suomi toisena kielenä opetusmateriaali 3-5 -vuotiaille. Riitta Mikkonen Virve Savolainen

Kielikoppa. Suomi toisena kielenä opetusmateriaali 3-5 -vuotiaille. Riitta Mikkonen Virve Savolainen Kielikoppa Suomi toisena kielenä opetusmateriaali 3-5 -vuotiaille Riitta Mikkonen Virve Savolainen Sisällysluettelo Nimeäminen ja tunnistaminen Tavarakoppa.. 4 Kim-leikki 4 Nimeäminen ja yläkäsite... 4

Lisätiedot

0. tunti. Opetustuokio. Tarina. Opetettavat asiat ja tehtävien ohjeistus. Retkivalmistelut

0. tunti. Opetustuokio. Tarina. Opetettavat asiat ja tehtävien ohjeistus. Retkivalmistelut 0. tunti 1 Tunnin aiheena on tasan jakaminen, jossa jako suoritetaan loppuun asti. Samalla harjoitellaan kokonaisen jakamista osiin ja sen merkitsemistä matemaattisesti. Oppilaille ja opettajalle tarvitaan

Lisätiedot

1 Aritmeettiset ja geometriset jonot

1 Aritmeettiset ja geometriset jonot 1 Aritmeettiset ja geometriset jonot Johdatus Johdatteleva esimerkki 1 Kasvutulille talletetaan vuoden jokaisen kuukauden alussa tammikuusta alkaen 100 euroa. Tilin nettokorkokanta on 6%. Korko lisätään

Lisätiedot

Sosiaalinen taso: Kertominen ja tarinan rakentaminen yhdessä

Sosiaalinen taso: Kertominen ja tarinan rakentaminen yhdessä Harjoite 5: AARRESAARI Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: P: aikajärjestys, IR: suhteet, sarjan järjestäminen Toiminnan tavoite ja kuvaus: Lapset käyttävät kuvia hyväksi muodostaessaan tarinan

Lisätiedot

Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla

Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla ASKELEITA LUOVUUTEEN - Euroopan luovuuden ja innovoinnin teemavuoden 2009 päätösseminaari Anni Lampinen konsultoiva opettaja, Espoon Matikkamaa www.espoonmatikkamaa.fi

Lisätiedot

Varga Neményi -menetelmän esittely VARGA NEMÉNYI RY

Varga Neményi -menetelmän esittely VARGA NEMÉNYI RY Oppiaineen tehtävä Kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden ymmärtämiselle. Kehittää oppilaiden kykyä käsitellä

Lisätiedot

Opikko kouluttaa. Ota yhteys, niin keskustellaan tarkemmin tarpeistanne ja toiveistanne

Opikko kouluttaa. Ota yhteys, niin keskustellaan tarkemmin tarpeistanne ja toiveistanne Opikko kouluttaa Matematiikan keskeiset sisällöt varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa Matematiikan keskeiset sisällöt luokilla 1-2 Matematiikan keskeiset sisällöt luokilla 3-4 Matematiikan keskeiset

Lisätiedot

Pelin tavoitteena on kerätä eniten eläin-pelimerkkejä ennen takaisin leiriin palaamista.

Pelin tavoitteena on kerätä eniten eläin-pelimerkkejä ennen takaisin leiriin palaamista. OHJE / PELIOHJE 1 (5) Eläinsafari yli 5-vuotiaille pelilauta 4 värikästä jeeppi-pelikorttia 4 värikästä kortinpidikettä 2 noppaa 40 eläinkorttia, joissa 1-3 eläintä laskutaitoa taktikointia Kasatkaa pelilauta.

Lisätiedot

KYMPPI-kartoitus 1:n tuloksia luokalla 3

KYMPPI-kartoitus 1:n tuloksia luokalla 3 KYMPPI-kartoitus 1:n tuloksia luokalla 3 KYMPPI-kartoitus-kirja sisältää KYMPPI-kartoitus 1:n ja 2:n. Tavoitteena on, että KYMPPI-kartoitus 1 hallitaan 3. luokan lopussa "Kuinka hyvin KYMPPI-materiaali

Lisätiedot

LIITE 7 Arviointiperusteet siirryttäessä 2. luokalta 3. luokalle

LIITE 7 Arviointiperusteet siirryttäessä 2. luokalta 3. luokalle LIITE 7 Arviointiperusteet siirryttäessä 2. luokalta 3. luokalle Tämä luettelo tarkoitettu opettajan tueksi mahdollisten luki-häiriöiden havaitsemiseksi 2. luokan oppilailla. Lista antaa tietoja siitä,

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Laukaan kunta Sivistysosasto Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Salassa pidettävä Arkistointiohje; AMS Peruskoulut Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma tehdään

Lisätiedot

Peikkoarvoitus Taikametsässä

Peikkoarvoitus Taikametsässä Peikkoarvoitus Taikametsässä Vaasa, Teeriniemen koulu luokat 2 A ja B Teeriniemen koulun kakkosluokat, yhteensä 30 oppilasta, päättivät osallistua kilpailuun Tämä metsä on meille tärkeä. Teeriniemen koulu

Lisätiedot

4. EHEYTTÄEN MATEMATIIKKAA, YMPÄRISTÖOPPIA JA ÄIDINKIELTÄ (syksy)

4. EHEYTTÄEN MATEMATIIKKAA, YMPÄRISTÖOPPIA JA ÄIDINKIELTÄ (syksy) 4. EHEYTTÄEN MATEMATIIKKAA, YMPÄRISTÖOPPIA JA ÄIDINKIELTÄ (syksy) Tässä osioissa mm: lukujonot kymppiparit enemmän ja vähemmän käsitteet laskutarinoita kirjain äänne ja tavu syksyinen luonto TOIMINTA MITÄ?

Lisätiedot

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Turun Kaupungin Terveystoimi Tartuthan käpälään! --hei, näin me lähdetään! --pihapoluille leikkimään! --pupun loikkia hyppimään! Nurkkajussia Yksi leikkijöistä on nurkkajussi,

Lisätiedot

1. Tässä tehtävässä päätellään kaksilapsisen perheen lapsiin liittyviä todennäköisyyksiä.

1. Tässä tehtävässä päätellään kaksilapsisen perheen lapsiin liittyviä todennäköisyyksiä. TODENNÄKÖISYYS Aihepiirejä: Yhden ja kahden tapahtuman tuloksien käsittely ja taulukointi, ovikoodit, joukkueen valinta, bussin odotus, pelejä, urheilijoiden testaus kielletyn piristeen käytöstä, linnun

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN HARJOITUSPAKETTI ESIOPETUKSEEN

INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN HARJOITUSPAKETTI ESIOPETUKSEEN INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN HARJOITUSPAKETTI ESIOPETUKSEEN Induktiivisen päättelyn opetuskuvat Tehtävät 1 ja 2 Ryhmän muodostaminen ja ryhmän laajentaminen 1. Jaa palikat kahteen ryhmään. Ryhmän muodostaminen

Lisätiedot

Matematiikan opetuksen keskeiset tavoitteet

Matematiikan opetuksen keskeiset tavoitteet Matematiikan opetuksen keskeiset tavoitteet Tukimateriaalia eriyttämiseen: Mihin kannattaa keskittyä silloin, kun oppilaalla on vaikeuksia perusasioiden oppimisessa luokilla 1 2, 3 4 ja 5 6 sekä 7 9 Olemme

Lisätiedot

1. Lasketaan käyttäen kymmenjärjestelmävälineitä

1. Lasketaan käyttäen kymmenjärjestelmävälineitä Turun MATIKKAKAHVILA 22.09.2016 Teija Laine 1. OTTEITA UUDESTA OPETUSSUUNNITELMASTA: "Vuosiluokkien 3 6 matematiikan opetuksessa tarjotaan kokemuksia, joita oppilaat hyödyntävät matemaattisten käsitteiden

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

PELIN JA LEIKINOMAISUUTTA KOULUSUUNNISTUKSEEN

PELIN JA LEIKINOMAISUUTTA KOULUSUUNNISTUKSEEN Liikunnanopettajien opintopäivät Salossa 30. 3..205, Suunnistusdemo PELIN JA LEIKINOMAISUUTTA KOULUSUUNNISTUKSEEN Harjoitusten kuvaukset ja karttaesimerkit maasto- ja salitoteutuksesta.. Muistipeli Pelataan

Lisätiedot