Palveluhakemisto 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palveluhakemisto 2010"

Transkriptio

1 ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus Palveluhakemisto 2010 Menestyksen mahdollisuuksia

2 2

3 Menestyksen mahdollisuuksia Energian käyttäminen, säästäminen ja tuottaminen ovat tämän päivän puheenaiheita. Energia on merkittävä kustannuserä myös maatilalle. Maatilojen energiankäyttöä ja sen tehostamista voi nyt arvioida ja kehittää yhdessä koulutettujen ProAgrian asiantuntijoiden kanssa. Energiapalveluista ensimmäisenä on käytettävissä maatilan energiasuunnitelma. Sen avulla saadaan selville tilan energiankulutus, mahdollisuudet energiansäästöön ja tuotantoon sekä arvio kannattavista ja tilalle sopivista energiaratkaisuista. Tähän löytyvät koulutetut kumppanit myös ProAgria Oulusta. ProAgrian ja Valion yhteinen Plus 20 -ohjelma jatkuu edelleen. Tavoitteena on entistä vahvempi ja kilpailukykyisempi suomalainen maidontuotanto. Sen teemoja ovat muun muassa onnistuneet navettainvestoinnit, maidon tuotantokustannukset, kotoiset rehut, eläinten hyvinvointi, maitotilojen johtaminen sekä yhdenmukainen neuvonta. Kehityskeskustelut yhdessä asiakkaan kanssa auttavat täsmentämään tavoitteita ja löytämään tulevaisuudelle oikean suunnan. ProAgria Oulun investoivan tilan tukitiimit tekevät työtään toimintaansa laajentavien ja kehittävien tilojen kanssa. Eri alojen asiantuntijoista koottava asiantuntijatiimi varmistaa asiakkaan tukena, että investointi sujuu hallitusti ja taloudellisesti. Tämä palveluhakemisto esittelee ProAgria Oulun alueelliset asiantuntijatiimit, joista voit helposti ja läheltä hakea sopivan asiantuntemuksen käyttöösi. Ota yhteyttä! Haetaan yhdessä ratkaisuja menestyksen mahdollisuuksia. Vesa Nuolioja johtaja ProAgria Oulu 3

4 Palveluvastaavat ProAgria Maito ja Liha...Virpi Huotari ProAgria Kasvi...Risto Jokela ProAgria Yritys, Talousneuvonta...Antti Harjunen Kotitalous- ja elintarvikeneuvonta...maija-liisa Tausta-Ojala Kalatalous...Mikko Torssonen Ammu- ja Elmer-ohjelmistot... Erika Jylhä-Pekkala Automaattilypsy... Tiina Karlström Elinkeinosuunnitelmat... Antti Harjunen Elintarvikeneuvonta... Soila Hiltunen Eläinten hyvinvointi... Virpi Huotari Energiakasvien viljely... Risto Jokela Energianeuvonta ja -suunnitelmat... Esko Viitala EU-tukineuvonta... Kyllikki Lumijärvi Hevosalan yritysneuvonta... Mervi Koukka Hygieniaosaaminen ja -testit... Maija Ojalehto Investoinnit ja tuotannon laajennus... Sari Isotalus Jäsenasiat... Vesa Nuolioja Kannattavuuskirjanpito... Alpo Törmänen Kasvinsuojeluruiskujen testaus, koulutus... Antti Harjunen Kasvinviljely- ja ympäristöneuvonta... Risto Jokela Kehityskeskustelut... Sari Isotalus Kotitalousneuvonta ja -kurssit... Helena Lahdenperä Kulttuurin kehittämissuunnitelma... Helena Lahdenperä Lakiasiat... Matti Kiuru (sopimuslakimies) Lammastuotanto... Marketta Sarja Lehmähavainto-koulutukset... Tiina Karlström Tarja Paatero Liiketoimintasuunnitelmat... Mervi Koukka Likwi-laskelmat... Pertti Törmänen Luomutuotanto... Olli Valtonen Maaseutumatkailuyritysten majoitustilojen luokitus (MALO)... Helena Lahdenperä Maaseutuympäristönhoito... Taimi Mahosenaho Maatilojen velkaneuvonta... Jouni Sassali Maiseman- ja luonnonhoito... Maarit Satomaa Maitomittareiden testaus - asemat... Paula Vilppola irtomittarit... Sauli Kärenlampi Marjanviljely... Kirsti Voho Naisyrittäjyys... Tuula Alakastari Nurmituotanto... Olli Valtonen Omavalvonta... Maija Ojalehto Perunantuotanto... Risto Jokela Pieneläinneuvonta... Tiina Karlström ProAgria Maito -verkkopalvelut... Erika Jylhä-Pekkala

5 ProViljelys-palvelukokonaisuus... Risto Jokela Puutarhatuotanto... Kirsti Voho Retki- ja virkistystoiminta... Helena Lahdenperä Ruokapalvelusuunnittelu ja -koulutus... Helena Lahdenperä Ruokinnansuunnittelu - lihanaudat... Kyllikki Lumijärvi seosrehu... Satu Huovinen Sienten poiminta ja käyttö... Maija Ojalehto Sikatalous...Antero Mykkänen, ProAgria Etelä-Pohjanmaa Sukupolvenvaihdokset, luonnoskauppakirjat... Esko Ojalehto Tilaneuvontapalvelut - kotieläintilat... Tarja Paatero kasvinviljelytilat... Risto Jokela Toimintajärjestelmät, johtaminen... Tiina Karlström Tulosanalyysi... Vuokko Lukinmaa Työterveyshuolto... Liisa Lehikoinen Veroneuvonta... Erkki Ryynänen Viljelysuunnittelu/Wisu... Risto Jokela Voimavarariihi... Esko Ojalehto Vuokko Lukinmaa Wakka-kirjanpito... Alpo Törmänen Yhtiöittäminen... Hannu Kokkoniemi Ympäristö ja YmpäristöAgro-hanke... Taimi Mahosenaho

6 Eteläisin tiimi Nivala-Haapajärven seutu Heli Alatalo, maitotilaneuvoja Pyhäjärvi, Haapajärvi verokirjanpito Satu Huovinen, maitotilaneuvoja Nivala, , myös luomutilat seosrehuruokinta automaattilypsy luomuneuvonta tilaneuvonta: osiot 3, 5, 6, 7 Markku Kalaoja, talousneuvoja, piiriagrologi, Nivala, kirjanpito- ja veroneuvonta tulosanalyysit Likwi-maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelmat sukupolvenvaihdokset kasvinsuojeluruiskujen testaus Pirkko Kalaoja, maitotilaneuvoja Nivala, maidon- ja rehuntuotannon viljelijöiden työterveyshuolto verokirjanpito tilaneuvonta: osiot 3, 5, 6, 7 Hannu Kokkoniemi, yritysneuvoja Nivala, maaseutuyrittäjyyden ja yhteistyön edistäminen yritysideoiden testaus ja kehittäminen rahoituslaskelmat energianeuvonta ja -suunnitelmat yhtiöittäminen Maaseutuyrittäjyyden asiakasvastaava -hanke (MASVA), katso sivu 17. Eliisa Laitila, maitotilaneuvoja (äitiyslomalla 2010) Nivala, maidon- ja rehuntuotannon lypsyasemamittareiden testaus Liisa Lehikoinen, maitotilaneuvoja Nivala, maidon- ja rehuntuotannon seosrehuruokinta maatilojen toimintajärjestelmät viljelijöiden työterveyshuolto tilaneuvonta: osiot 3, 5, 6,7 Paula Orava, maitotilaneuvoja Haapajärvi, Nivala, maidon- ja rehuntuotannon luomukiertosuunnitelmat tilaneuvonta: osiot 3, 7 Pekka Ryymin, maitotilaneuvoja Kärsämäki, Pyhäjärvi, maidon- ja rehuntuotannon automaattilypsy 6

7 Erkki Ryynänen, talousneuvoja, piiriagrologi, Haapajärvi, Pyhäjärvi kirjanpito- ja veroneuvonta, tulosanalyysit Likwi-maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelmat sukupolvenvaihdokset viljelijöiden työterveyshuolto tilaneuvonta: osiot 1, 2, 4 Marketta Sarja, lammasneuvoja Nivala, (Oulun lääni) lammastilan tuotannontarkkailu, hoito ja ruokinta jalostus, myynti ja eläinvälitys karitsoiden ultraäänimittaukset ja elävä Europ-arvostelut. uuhien tiineystarkastukset ja kuntoluokitus lammastilojen rakentamisneuvonta ja EU-tuet tilaneuvonta: osiot 3, 7 Olli Valtonen, luomuneuvonnan vastaava Nivala, luomuneuvonta, -koulutus, -tarkastukset ja -suunnitelmat ProViljelys-palvelut, nurmineuvonta viljelijöiden työterveyshuolto tilaneuvonta: osiot 1, 2, 6 Kirsti Voho, puutarhatuotannonneuvoja Pyhäjärvi, ProViljelys-viljelysuunnittelu, kasvukauden aikainen neuvonta, talouden seuranta ja analysointi luomuneuvonta (erikoiskasvituotanto), -tarkastukset ja -suunnitelmat toimintajärjestelmät kasvisten laatu työalueena Oulun ja Lapin läänit sekä Keski-Pohjanmaa Miten ideasta toimiva rakennus? Ota mukaan osaava kumppani - investoivan tilan tiimi. Toteuta kanssamme hyvin suunniteltu, taloudellinen, nykyaikainen ja ympäristövaatimukset täyttävä rakennusprojekti. Ota yhteyttä! ProAgria Oulu, Sari Isotalus, , Suomen Salaojakeskus Oy, Ari Hyvärinen, , 7

8 ProAgria Oulun alue, tiimit ja toimipisteet Pudasjärven toimisto PL 77 (Toritie 2) Pudasjärvi Oulun toimisto PL 106 (Kauppurienkatu 23) Oulu Kuusamon toimisto Keskuskuja 1 C Kuusamo Oulaisten toimisto Kehäkatu Oulainen Alavieskan toimisto PL 29 (Pappilantie 1) Alavieska Nivalan toimisto Pajatie Nivala Kempeleen toimisto Zeppelinintie Kempele Piippolan toimisto Martintie Piippola Pyhäjärven toimisto Asematie Pyhäsalmi 8

9 Iijoki-koillismaa-tiimi Oulunkaaren ja Koillismaan seutu Laina Hekkala, maitotilaneuvoja Kuusamo, maidon- ja rehuntuotannon ProViljelys-palvelut automaattilypsy tilaneuvonta: osiot 3, 5, 6 Sirkku Kaijala, maitotilaneuvoja Taivalkoski, maidon- ja rehuntuotannon automaattilypsy tilaneuvonta: osiot 3, 5, 6, 7 Elvi Kehusmaa, maitotilaneuvoja Yli-Ii, maidon- ja rehuntuotannon automaattilypsy maatilojen toimintajärjestelmät tilaneuvonta: osiot 3, 5, 6, 7 Martti Määttä, yritysneuvoja, piiriagrologi Kuusamo, Taivalkoski, yritysneuvonta kirjanpito- ja veroneuvonta tulosanalyysit Likwi-maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelmat sukupolvenvaihdokset viljelijöiden työterveyshuolto Päivi Määttä, maitotilaneuvoja (opintovapaalla vuoden 2010) Kuusamo, maidon- ja rehuntuotannon seosrehuruokinta maatilojen toimintajärjestelmät tilaneuvonta: osiot 1, 4 Anna-Maija Rautiainen, maitotilaneuvoja Kuusamo, verokirjanpito ja veroneuvonta maidon- ja rehuntuotannon Mikko Torssonen, toiminnanjohtaja Oulun Kalatalouskeskus, kalatalouden neuvonta ja kehittäminen kalavesien osakaskuntatoiminnan ohjaus Heikki Turtinen, talousneuvoja, piiriagrologi, Haukipudas, Ii, Kiiminki, Yli-Ii, kirjanpito- ja veroneuvonta tulosanalyysit viljelijöiden työterveyshuolto Esko Viitala, talousneuvoja, piiriagrologi Pudasjärvi, Taivalkoski, Oulu kirjanpito- ja veroneuvonta tulosanalyysit toiminnanarvioinnit Likwi-maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelmat sukupolvenvaihdokset energianeuvonta ja -suunnitelmat viljelijöiden työterveyshuolto tilaneuvonta: osiot 1, 2, 4 9

10 10

11 Kairanmaan tiimi Siikalatvan seutu Sirpa Luttinen, maitotilaneuvoja Kärsämäki, Pyhäntä, Siikalatva tuotosseuranta ruokinnansuunnittelu ja -seuranta maidon- ja rehuntuotannon maitomittarien testaus viljelysuunnittelu/wisu tulosanalyysit viljelijöiden työterveyshuolto verokirjanpito EU-tukineuvonta Esko Ojalehto talousneuvoja, piiriagrologi Pyhäntä, Siikalatva, kirjanpito- ja veroneuvonta tulosanalyysit Likwi-maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelmat sukupolvenvaihdokset viljelysuunnittelu/wisu EU-tukineuvonta viljelijöiden työterveyshuolto Voimavarariihi-hyvinvointipalvelut tilaneuvonta: osiot 1, 2, 4 Maija Ojalehto, elintarvikeneuvoja Oulun maa- ja kotitalousnaiset Piippola, omavalvontakoulutus ja -ohjaukset hygieniaosaamiskoulutus ja -testaukset ravitsemus- ja kotitalousneuvonta ruokapalveluiden suunnittelu sienien poiminta ja käyttö kotityö- ja kotipalvelukoulutus retket järjestötyö Laadukasta ja monipuolista yritystoimintaa kylille -hanke, katso sivu 17. Tarja Paatero, maitotilaneuvoja Nivala, Haapavesi, tuotosseuranta ruokinnansuunnittelu ja -seuranta maidon- ja rehuntuotannon Lehmähavainto-koulutukset EU-tukineuvonta tilaneuvonta: osiot 3, 5, 6, 7 Maire Pikkarainen, maitotila- ja luomuneuvoja, Pyhäntä, Siikalatva, tuotosseuranta ruokinnansuunnittelu ja -seuranta maidon- ja rehuntuotannon viljelysuunnittelu/wisu luomuneuvonta verokirjanpito, veroneuvonta, tulosanalyysit EU-tukineuvonta Matti Viitala talousneuvoja, piiriagrologi Haapavesi, Kärsämäki, kirjanpito- ja veroneuvonta tulosanalyysit toiminnanarvioinnit Likwi-maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelmat elinkeinosuunnitelmat sukupolvenvaihdokset viljelysuunnittelu/wisu EU-tukineuvonta viljelijöiden työterveyshuolto tilaneuvonta: osiot 1, 2 HALLINTO 2010 ProAgria Oulun valtuuskunta Puheenjohtaja Tapani Tölli, Tyrnävä, , ProAgria Oulun hallitus Puheenjohtaja Esa Heikkilä, Kuusamo, , Oulun Maa- ja kotitalousnaisten hallitus Puheenjohtaja Helena Pitkälä, Haapavesi, , Oulun Kalatalouskeskuksen hallitus Puheenjohtaja Jouko Jussila, Haukipudas, , 11

12 Kauppurintiimi Tukipalvelut Sirpa Isohätälä, talouspäällikkö Oulu, kirjanpito tilinpäätökset, budjetointi hankekirjanpito Ella Karttimo, viestintävastaava Oulu, viestinnän suunnittelu ja toteutus mediayhteydet tukimateriaalit Maaviesti-asiakaslehti Internet-sivujen ylläpito Tarja Kinnunen, taloussihteeri Oulu, palkat, henkilöstöhallinto laskut ja myyntireskontra Oulun läänin talousseuran maataloussäätiön taloushallinto Anne Kipinä, toimistosihteeri Oulu, puhelinvaihde ja neuvonta sisäinen tiedotus toimistotyöt työhyvinvointivastaava sukutilatunnukset Vesa Nuolioja, johtaja Oulu, hallinto ja johto strategia- ja sidosryhmätyö Jaana Pietilä, toimistosihteeri, Oulu, asiakas- ja jäsenrekisteri puhelinvaihde taloushallinto Jari Toikkanen, atk-vastaava Oulu, atk-tuki ja -ylläpito kuva! JÄSENYYS kannattaa! Jäsenmaksut euroa / vuosi / yritys tai maatila (jäseneksi voi kirjata kaksi aikuista henkilöä, samaan hintaan voi liittyä maa- ja kotitalousnaisten jäseneksi) 15 euroa / vuosi / henkilö muista jäsenyysmuodoista tietoa osoitteessa > Jäsenyys Jäsenetuja 2010 Yrittäjäjäsenille 5 %:n alennus seuraavista palveluista: viljelysuunnitelma, kirjanpito ja veroneuvonta, EU-tukineuvonta ja taloussuunnitelma/elinkeinosuunnitelma Yrittäjä- ja henkilöjäsenille pääsylippu Farmari Suomen Maatalousnäyttelyyn Mikkelissä Yrittäjä-, henkilö- ja yhteisöjäsenille 30 euron alennus Oulun Maa- ja kotitalousnaisten retkille Maaviesti-lehti Liity jäseneksi helposti netissä! ProAgria Oulun jäseneksi voi liittyä osoitteessa > Jäsenyys. Sivuilta voi myös tulostaa jäsenhakemuksen. Jäsenhakemuslomakkeita saa lisäksi ProAgria Oulun neuvojilta ja Oulun toimistosta, (08) tai 12

13 Lakeuden hengetär -tiimi Oulun seutu, Utajärvi Antti Harjunen, talousneuvonnan vastaava, piiriagrologi, kirjanpito- ja veroneuvonta tulosanalyysit Likwi-maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelmat sukupolvenvaihdokset kasvinsuojelukoulutus ja -ruiskujen testaus tilaneuvonta: osiot 1, 2, 4 Minna Kärenlampi, maitotilaneuvoja Muhos, Utajärvi, automaattilypsy seosrehuruokinta navetan olosuhdekartoitukset Sauli Kärenlampi, maitotilaneuvoja Liminka, ProViljelys-palvelut maitomittarien testaus Helena Lahdenperä, kotitalous- ja elintarvikeneuvoja, Oulun Maa- ja kotitalousnaiset, Liminka, kotitalous- ja elintarvikeneuvonta ruokapalvelusuunnittelu ja -koulutus Maaseutumatkailuyritysten majoitustilojen luokitus (MALO) kulttuurin kehittämissuunnitelmat maaseutumatkailu retki- ja virkistystoiminta kotitalousmerkkikoulutus Sanna Lehtimäki, maitotilaneuvoja Kiiminki, Yli-Ii, Oulu, Kyllikki Lumijärvi, kotieläinagrologi Oulu, , seosrehuruokinta naudanlihantuotannon neuvonta luomuneuvonta maatilojen toimintajärjestelmät tilaneuvonta: osiot 1, 2, 3, 5, 6, 7 Juha Sohlo, kasvintuotannon asiantuntija Oulun seutu, perunaneuvonta kasvukauden aikainen neuvonta kasvinsuojeluruiskujen testaus Sanna Suomela, maitotilaneuvoja Haukipudas, Kiiminki, Oulu, Pudasjärvi, Muhos, luomuneuvonta Pertti Törmänen, talousneuvoja, Kempele kirjanpito- ja veroneuvonta tulosanalyysit Likwi-maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelmat kannattavuuskirjanpito sukupolvenvaihdokset Paula Vilppola, maitotilaneuvoja, Oulu maatilojen toimintajärjestelmät maito- ja lypsyasemamittarien testaus viljelijöiden työterveyshuolto tilaneuvonta: osiot 3, 5, 6, 7 13

14 Lounastiimi Ylivieskan seutu Tuula Alakastari, yritysneuvoja Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulainen, naisyrittäjyys aloittavien yritysten neuvonta liiketoimintasuunnittelu ja -koulutus kannattavuuslaskenta AgroNaisen avaintaidot -koulutus Laadukasta ja monipuolista yritystoimintaa kylille -hanke, katso sivu 17. Irma Huhtamäki, maitotilaneuvoja Ylivieska, maitomittarien testaus automaattilypsy Irma Härö, maitotilaneuvoja Merijärvi, Alavieska, maitomittarien testaus Sari Isotalus, talousneuvoja, piiriagrologi Alavieska, Merijärvi, Oulainen, Pyhäjoki, Vihanti, Ylivieska kirjanpito- ja veroneuvonta, tulosanalyysit Likwi-maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelmat sukupolvenvaihdokset viljelijöiden työterveyshuolto investoivan tilan palvelut ympäristölupa-asiat lammastilojen talous ja investoinnit tilaneuvonta: osiot 1, 2, 4 Risto Jokela kasvinviljelyneuvonnan vastaava, piiriagrologi, Alavieska, Ylivieska, Oulainen, Merijärvi, Pyhäjoki perunaneuvonta ProViljelys-palvelut, Wisu-käyttöopastus energiakasvien viljely toiminnanarvioinnit tilaneuvonta: osiot 1, 2, 4 Vuokko Lukinmaa, maitotilaneuvoja Oulainen, Vihanti, verokirjanpito veroneuvonta atk-neuvonta tulosanalyysit Voimavarariihi-hyvinvointipalvelut tilaneuvonta: osiot 3, 5, 6 Heikki Ollikainen, talousneuvoja, piiriagrologi, Alavieska, Merijärvi, Oulainen, Pyhäjoki, Vihanti, Ylivieska, kirjanpito- ja veroneuvonta tulosanalyysit sukupolvenvaihdokset, luonnoskauppakirjat viljelijöiden työterveyshuolto Tommi Palonen, viljelysuunnittelija Haapavesi, Merijärvi, Oulainen, Vihanti, Ylivieska, tilaneuvonta: osiot 1, 2, 4 Anitta Talus, maitotilaneuvoja Ylivieska, Alavieska, Pyhäjoki automaattilypsy seosrehuruokinta verokirjanpito tilaneuvonta: osiot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7 14

15 Palveluhintoja PALVELUHINTOJA 2010 EU-tukineuvonta alv lisätunnit 2h ylittävältä ajalta 62,80 / h Kirjanpito ,92 / vienti + alv Veroilmoituksen laadinta alv Viljelysuunnitelma Perusmaksu : alv : alv Tilakäyntimaksu 26 + alv Lohkomaksu : 5,90 / lohko + alv Maitotilaneuvonta puoli päivää: alv koko päivä: alv Karjamaksu 50 + alv Laskentamaksu/lehmä 9 + alv Lisätietoa muista palveluhinnoista saat omalta neuvojaltasi. Kaikki neuvojamme ovat vastuuvakuutettuja. Kun liityt asiakasjäseneksi, saat vuosittain jäsenedun, jonka voit hyödyntää käyttäessäsi palvelujamme. Hinnat voimassa saakka. 15

16 Rannikon tiimi Raahen seutu Virpi Huotari, kotieläinagronomi Oulu, maaseutuneuvonnan kehittäminen ja johtaminen kotieläinneuvonnan osaamisvastuu kotieläinten hyvinvointi Heini Iinatti, projektipäällikkö Oulu, HevosAgro-hanke, katso sivu 17. Erika Jylhä-Pekkala, maitotilaneuvoja Raahe, viljelysuunnittelu/wisu Ammu- ja Elmer-ohjelmistot automaattilypsy Tiina Karlström, kotieläinagrologi Oulu, seosrehuruokinta automaattilypsy maatilojen toimintajärjestelmät Lehmähavainto-koulutukset toiminnanarvioinnit pieneläinneuvonta Mervi Koukka, yritysneuvoja Oulu, yritysneuvonta maaseutuyrittäjyyden ja yhteistyön edistäminen liiketoimintasuunnitelmat yritysideoiden testaus ja kehittäminen hevosalan neuvonta Maaseutuyrittäjyyden asiakasvastaava -hanke (MASVA), katso sivu 17. Jouni Sassali talousneuvoja, piiriagrologi Raahe, Siikajoki, kirjanpito- ja veroneuvonta tulosanalyysit Likwi-maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelmat sukupolvenvaihdokset maatilojen velkaneuvonta Alpo Törmänen talousneuvoja, piiriagrologi Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki Oulu, Oulunsalo, kannattavuuskirjanpito kirjanpito- ja veroneuvonta tulosanalyysit Likwi-maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelmat sukupolvenvaihdokset Näetkö navettasi lehmän silmin? Lehmähavaintojen avulla opit lukemaan ja ymmärtämään lehmiesi viestejä entistä paremmin - kehittämään tuotantoasi eläinten terveyden ja olosuhteiden kautta. Kysy lisää tulevista Lehmähavainto-koulutuksistamme! Tiina Karlström, ; Tarja Paatero, > Tapahtumat 16

17 EU-projektit 2010 MASVA tarjoaa maksutonta ensivaiheen neuvontaa Elinvoimaa maaseudulle - Maaseutuyritysten asiakasvastaava MASVA (Nivala-Haapajärvi, Siikalatva) Maaseudulta menestykseen - Maaseutuyritysten asiakasvastaava MASVA (Ouluseutu, Raahe) Maaseutuyritysten asiakasvastaava MASVA -hanke tarjoaa maksutonta ensivaiheen neuvontaa aloittaville ja toimintaansa kehittäville maaseudun yrityksille ja maatiloille, jotka perustavat alkutuotannon oheen muuta toimintaa. Elinvoimaa maaseudulle -hanke (2008-3/2011). Lisätiedot: projektipäällikkö, yritysneuvoja Hannu Kokkoniemi, , Maaseudulta menestykseen -hanke (2008-9/2011). Lisätiedot: projektipäällikkö, yritysneuvoja Mervi Koukka, , YmpäristöAgro tiedottaa ympäristö- ja tukiasioista YmpäristöAgro-tiedotushanke välittää tietoa maatalouden ympäristöasioista, eläinten hyvinvoinnista, luonnonmukaisen viljelyn edistämisestä ja tukimahdollisuuksista. Näistä teemoista järjestetään hankkeen toteutusaikana noin 150 tilaisuutta. Kohderyhmänä ovat maa- ja metsätalouden harjoittajat ja alan neuvonta. Lisätiedot: hankevastaava Taimi Mahosenaho, , HevosAgro tuottaa tietoa hevosalan tarpeisiin HevosAgro-tiedonvälityshanke tarjoaa vuosina hevosalaa koskevaa tietoa alan toimijoiden, sidosryhmien ja muiden asiasta kiinnostuneiden tarpeisiin. Tiedotus pureutuu erityisesti hevostalouden ympäristökysymyksiin, eläinten hyvinvointiin sekä alan toimintavalmiuksien ja julkisuuskuvan kehittämiseen. Lisätiedot: projektipäällikkö Heini Iinatti, , Laadukasta ja monipuolista yritystoimintaa kylille Laadukasta ja monipuolista yritystoimintaa kylille -hankkeen tavoitteena on löytää maaseudulta palvelun tuottajia mahdollisimman läheltä niitä tarvitsevia. Hanke tarjoaa koulutusta pito-, kahvila-, ateria-, kotityö- ja maaseutumatkailupalveluja tarjoaville ja elintarvikkeita valmistaville yrityksille sekä yrittäjäksi aikoville. Hanke päättyy 2/2011. Lisätiedot: elintarvikeneuvoja Maija Ojalehto, , tai yritysneuvoja Tuula Alakastari, , Taitajien tierna - paikallistuotteita maailmalle! Taitajien tierna -jatkohanke tarjoaa alueen elintarvike-, käsityö- ja taideteollisuusalan yrittäjille mahdollisuuksia vahvistaa osaamistaan, lisätä yhteistyötä ja perustaa tuotteilleen myyntipiste Oulun lentoasemalle. Tavoitteena on myös saada paikallisia lahja- ja tuliaistuotteita myyntiin alueen matkailukohteisiin ja muihin myyntipisteisiin. Toteutusaika Lisätiedot: projektipäällikkö Arja Keränen, , 17

18 Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Tuula Alakastari, yritysneuvoja Oulainen, naisyrittäjyys aloittavien yritysten neuvonta liiketoimintasuunnittelu ja -koulutus kannattavuuslaskenta AgroNaisen avaintaidot -koulutus Laadukasta ja monipuolista yritystoimintaa kylille -hanke, katso sivu 17. Taitajien tierna -hanke / yrittäjyysasiat Soila Hiltunen laatu- ja elintarvikeneuvoja Oulu, laatujärjestelmäkoulutus ja -ohjaus omavalvontasuunnittelu hygieniaosaamiskoulutus ja -testaukset Taitajien tierna -hanke / laadun kehittäminen ja hallinta Aitoja makuja -hankkeen Pohjois-Pohjanmaan yhteyshenkilö Arja Keränen, projektipäällikkö Oulu, Taitajien tierna -hanke, katso sivu 17. Helena Lahdenperä kotitalous- ja elintarvikeneuvoja Liminka, kotitalous- ja elintarvikeneuvonta ruokapalvelusuunnittelu ja -koulutus Maaseutumatkailuyritysten majoitustilojen luokitus (MALO) kulttuurin kehittämissuunnittelu maaseutumatkailu retki- ja virkistystoiminta kotitalousmerkkikoulutus Taimi Mahosenaho, maiseman- ja luonnonhoidonneuvoja, Oulu maaseudun ympäristöasiat ja maisemanhoito luonnon monimuotoisuus ja perinnemaisemat monivaikutteiset kosteikot tukimahdollisuudet YmpäristöAgro-hanke, katso sivu 17. Maija Ojalehto, elintarvikeneuvoja Piippola, omavalvontakoulutus ja -ohjaukset hygieniaosaamiskoulutus ja -testaukset ravitsemus- ja kotitalousneuvonta ruokapalveluiden suunnittelu sienten poiminta ja käyttö kotityö- ja kotipalvelukoulutus retket järjestötyö Laadukasta ja monipuolista yritystoimintaa kylille -hanke,, katso sivu 17. Maarit Satomaa, maisemasuunnittelija Oulu, maiseman ja luonnon monimuotoisuus perinnemaisemat erityisympäristötuet kylä- ja tiemaisemasuunnittelu luennointi ja tilaisuudet YmpäristöAgro-hanke, katso sivu 17. Maija-Liisa Tausta-Ojala toiminnanjohtaja, Oulu, Oulun Maa- ja kotitalousnaisten toiminnan kehittäminen, johtaminen ja hallinto järjestötyö Yritysneuvonnan palvelut lähellä yrittäjän arkea! Maa- ja kotitalousnaisten yritysneuvonta tarjoaa palveluja yritystoiminnan suunnitteluun arviointiin kehittämiseen kouluttautumiseen. Apunasi kun - työstät ideasta liiketoimintaa - kehität tuotteita ja palveluja - haet tarkkuutta suunnitelmiin ja laskelmiin - suunnittelet omavalvontaa - parannat ammattitaitoa ja osaamista. Tutustu tarkemmin > Yritysneuvonta Maa- ja kotitalousnaiset valtakunnallisen verkoston voimaa! 18

19 Naisissa maaseudun voima Oulun Maa- ja kotitalousnaiset on osa valtakunnallista neuvontajärjestöä, joka tarjoaa kotitalous-, yritys- ja maisemanhoidon neuvontaa. Palvelut sisältävät henkilökohtaista neuvontaa, koulutusta sekä suunnittelu- ja kehittämispalveluita kuluttajille, yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville. Tietoja ja taitoja arjen hallintaan Tarjolla on neuvontaa, luentoja ja kursseja ravitsemuksesta ja ruokataloudesta elintarvikkeiden laadusta ja turvallisuudesta kodin taloudesta ja hoidosta sekä kuluttaja-asioista ympäristövastuullisuudesta Yritysneuvontaa lähellä yrittäjän arkea Yritysneuvonnan palveluja ovat muun muassa laatukoulutus, neuvonta ja auditointi omavalvonnan koulutus, suunnittelu ja neuvonta hygieniaosaamiskoulutus ja -testaus maaseutumatkailun majoitustilojen luokitus (MALO) ruokapalvelujen ja -elämysten suunnittelu aloittavan yrityksen neuvonta ja liiketoiminnan suunnittelu maaseutuyritysten ympäristöjärjestelmä maaseutuyritysten kulttuurin tuotekehityssuunnitelmat Maakuntien parhaat -laatumerkki Maan mainio maito! Maa- ja kotitalousnaisten tämän vuoden teemaelintarvike on maito. Teema näkyy koko vuoden eri tilaisuuksissa. Lisätiedot: Helena Lahdenperä, , Maiseman mahdollisuudet esiin Maiseman- ja luonnonhoidon neuvonta käsittää muun muassa maaseutumaisemaan liittyvät projektit maiseman- ja luonnonhoitoon liittyvä neuvonta ja koulutus maatalouden erityisympäristötuen hoitosuunnitelmat ja koulutus perinnemaisemien hoitosuunnitelmat, neuvonta ja koulutus maatilojen laatujärjestelmiin liittyvä ympäristösuunnittelu kylä- ja tiemaisemasuunnitelmat maaseutumatkailun ympäristöjärjestelmät vihersuunnitelmat yksityisille, yrityksille, kunnille ja seurakunnille. Säästä energiaa ja euroja! > Energiansäästöllä euroja Kysy lisää! Oulun Maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria Oulu PL 106 (Kauppurienkatu 23), Oulu

20 20

Maaseudun puolesta. ProAgria Oulu tarjoaa asiantuntijapalveluja pohjoispohjalaisen maatalouden ja maaseudun kehittämiseen

Maaseudun puolesta. ProAgria Oulu tarjoaa asiantuntijapalveluja pohjoispohjalaisen maatalouden ja maaseudun kehittämiseen Maaseudun puolesta ProAgria Oulu tarjoaa asiantuntijapalveluja pohjoispohjalaisen maatalouden ja maaseudun kehittämiseen Palveluhakemisto 2011 ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus

Lisätiedot

Asiantuntijapalveluja. Palveluhakemisto 2015. pohjoispohjalaisen maaseudun ja maatalouden kehittämiseen

Asiantuntijapalveluja. Palveluhakemisto 2015. pohjoispohjalaisen maaseudun ja maatalouden kehittämiseen Palveluhakemisto 2015 Asiantuntijapalveluja pohjoispohjalaisen maaseudun ja maatalouden kehittämiseen ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus ProAgria Oulun alue ja toimipisteet

Lisätiedot

Neuvonnan uudistukset 2012 ja sen tuomat tulokset

Neuvonnan uudistukset 2012 ja sen tuomat tulokset Neuvonnan uudistukset 2012 ja sen tuomat tulokset Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 11.1.2013 KASVU TOIMINTA TUOTTO Maaseutuneuvonnan vastaava, kotieläinagronomi Virpi Huotari ProAgria Oulu ry Esityksen sisältö

Lisätiedot

ProAgria Pirkanmaa. 5.3.2010 ProAgria Pirkanmaa ry Lassi Uotila

ProAgria Pirkanmaa. 5.3.2010 ProAgria Pirkanmaa ry Lassi Uotila ProAgria Pirkanmaa 5.3.2010 ProAgria Pirkanmaa ry Lassi Uotila ProAgria Pirkanmaa ry ASIAKKAAT Edustajisto Hallitus Johtaja Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset Maaseutukeskus Pirkanmaan kalatalouskeskus

Lisätiedot

Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2.2013. Pauli Harju maakuntajohtaja

Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2.2013. Pauli Harju maakuntajohtaja Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2. Pauli Harju maakuntajohtaja Pohjois-Pohjanmaan liiton organisaatio 29+1 jäsenkuntaa TOIMIKUNNAT Matkailutoimikunta

Lisätiedot

Kumppani kannattavaan kasvuun. ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset

Kumppani kannattavaan kasvuun. ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset Palveluhakemisto Kumppani kannattavaan kasvuun ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset Asiakkaan menestyminen on meille tärkeää! ProAgria Kainuulla on pitkät perinteet maatilojen ja maaseutuneuvonnan

Lisätiedot

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 15 Pohjois-Pohjanmaa 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 15.1. POHJOIS-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 6 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset:

Lisätiedot

KASVINTUOTANTONEVONTA

KASVINTUOTANTONEVONTA TOIMIALUE Maatalousneuvontatalo Järvenpäässä Toimialue Itä-Uusimaa ja Uusimaa Vuodesta 2013 alkaen ProAgria Etelä-Suomi ( Pirkanmaa, Häme, Uusimaa, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala yhdistävät toiminnat) TALOUSNEUVONTA

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

1. Kasvinviljelyn ympäristöasiat ja maatalousmaankäyttö ajankohtaiset infopäivät viljelijälle

1. Kasvinviljelyn ympäristöasiat ja maatalousmaankäyttö ajankohtaiset infopäivät viljelijälle YMPÄRISTÖAGRO II SYKSYN 2013 TAPAHTUMIA 1. Kasvinviljelyn ympäristöasiat ja maatalousmaankäyttö ajankohtaiset infopäivät viljelijälle to 31.10.2013 Nivala, Nivalan Sapuska, Pajatie 5 ti 5.11.2013 Kuusamo,

Lisätiedot

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE (DRG:n hyödyntäminen, kustannuslaskenta, tuotteistus, laskutus, toiminnan ohjaus) IX DRG -KÄYTTÄJÄPÄIVÄT 24.11.2011 Pasi Parkkila, kehitysjohtaja, PPSHP OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN

Lisätiedot

Kumppani kannattavaan kasvuun. ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset

Kumppani kannattavaan kasvuun. ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset Palveluhakemisto Kumppani kannattavaan kasvuun ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset Asiakkaan menestyminen on meille tärkeää! ProAgria Kainuulla on pitkät perinteet maatilojen ja maaseutuneuvonnan

Lisätiedot

Hevosalan yritysten neuvonnan kehittäminen ProAgriassa. ProAgria MKL Tikkurila 9.4.2008

Hevosalan yritysten neuvonnan kehittäminen ProAgriassa. ProAgria MKL Tikkurila 9.4.2008 Hevosalan yritysten neuvonnan kehittäminen ProAgriassa ProAgria MKL Tikkurila 9.4.2008 1 ProAgriassa ovat mukana ProAgria Maaseutukeskukset ProAgria Lantbruks- ja hushållningssällskap Faba Jalostus ProAgria

Lisätiedot

ALAVINSOAN OUNTA OVavuoVikatVauV tammi-lokakuu 31.10.2012

ALAVINSOAN OUNTA OVavuoVikatVauV tammi-lokakuu 31.10.2012 ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi-lokakuu 31.10.2012 Q{ttgtngrroz{y 76.78.8678 7

Lisätiedot

SILLANRAKENTAJA PROJEKTI. Eija Hämäläinen Asiakkuuspäällikkö 23.9.2015

SILLANRAKENTAJA PROJEKTI. Eija Hämäläinen Asiakkuuspäällikkö 23.9.2015 SILLANRAKENTAJA PROJEKTI Eija Hämäläinen Asiakkuuspäällikkö 23.9.2015 SILLANRAKENTAJA -PROJEKTI LYHYESTI Tekee TE-palveluita tunnetuksi 2500 pk-yrityksille ajalla 1.8.2015 30.6.2016. Kerää tietoa yritysten

Lisätiedot

Kumppani kannattavaan kasvuun

Kumppani kannattavaan kasvuun Kumppani kannattavaan kasvuun Palveluhakemisto 2016 Onnistumme yhdessä! ProAgria Pohjois-Savo 1 Palvelut ProAgria Maito ja Liha Taloudelliseen ja turvalliseen ruokintaan Eläinten hyvinvointiin Tuotannon

Lisätiedot

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta Iiro Anttila projektityöntekijä Matti Martikainen vastuualuejohtaja, ensihoito ja päivystys OYS/PPSHP Taustaa Apulaisoikeuskanslerin

Lisätiedot

Kumppani kannattavaan kasvuun

Kumppani kannattavaan kasvuun Kumppani kannattavaan kasvuun Palveluhakemisto 2015 ProAgria Pohjois-Savo 1 Palvelut ProAgria Maito ja Liha Taloudelliseen ja turvalliseen ruokintaan Eläinten hyvinvointiin Tuotannon kannattavuuden parantamiseen

Lisätiedot

Näkymiä hevosten Pohjois-Pohjanmaalta. projektipäällikkö Heini Iinatti

Näkymiä hevosten Pohjois-Pohjanmaalta. projektipäällikkö Heini Iinatti Näkymiä hevosten Pohjois-Pohjanmaalta projektipäällikkö Heini Iinatti Hevosten Pohjois-Pohjanmaa - hevostalouden kehittämisohjelma Laadittiin 2008, valmis 2009 Tunnistettiin kehittämistarpeet Määriteltiin

Lisätiedot

Käsittelyssä olevat avustushakemukset 15.1.2014 Pohjois-Pohjanmaan maakunta

Käsittelyssä olevat avustushakemukset 15.1.2014 Pohjois-Pohjanmaan maakunta Käsittelyssä olevat avustushakemukset 15.1.2014 Pohjois-Pohjanmaan maakunta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaa HAAPAJÄRVI Tukiryhmä Haettu kpl euro 4 194 314 Yrityksen kehittämisavustus 1

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULU

OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OULUN AMMATTIKORKEAKOULU BioE-logia Oppia ja tukea bioenergia-alan maaseutuyrittäjyyteen Toteuttaja Oulun ammattikorkeakoulu Oy, Oamk Hallinnoijana Oamkin luonnonvara-alan osasto BioE-logia Oppia ja tukea

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja aikuisten osaamisperustan vahvistaminen. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja aikuisten osaamisperustan vahvistaminen. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja aikuisten osaamisperustan vahvistaminen Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE-palvelut Kuusamo Asiointipaikat Hallinnollinen asiointipaikka

Lisätiedot

ja tilussijoitus osio

ja tilussijoitus osio LIITE 5 YmpäristöAgro II tiedottamisen sisältöä tarkemmin Maatalousmaankäytön uudet näkökulmat ja tilussijoitus osio Liite hankesuunnitelmaan YmpäristöAgro II Maaseutuympäristö - Luomu Lähiruoka - Maatalousmaankäytön

Lisätiedot

Asiantuntijapalveluja maatalouden ja maaseudun kehittämiseen Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa

Asiantuntijapalveluja maatalouden ja maaseudun kehittämiseen Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa Palveluhakemisto 2015 Asiantuntijapalveluja maatalouden ja maaseudun kehittämiseen Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa ProAgria Länsi-Suomi Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Satakunnan Kalatalouskeskus

Lisätiedot

Savuton kunta 2012 2015

Savuton kunta 2012 2015 Tukimateriaalia ammattilaisille ja potilaille Pohjois Pohjanmaan Sydänpiiri ry Savuton kunta 2012 2015 27.04.12 1 PÄÄMÄÄRÄKSI SAVUTON SUOMI 2040 MIKSI? Tupakointi on suomalaisten terveyden suurin yksittäinen

Lisätiedot

Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus?

Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus? Lykky Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus? Oulun seudun ammattikorkeakoulun (Oamk) Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus. Vuosikertomus 2009

ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus. Vuosikertomus 2009 ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus Vuosikertomus 2009 Sisältö Avaintiedot 2009 1 Toiminnan perusteet 2 Johtajan katsaus 3 Toimintaympäristö 4 Hallinto ja organisaatio 5

Lisätiedot

Yritystukien alueellinen kohdentuminen Pohjois- Pohjanmaalla 2007-2013

Yritystukien alueellinen kohdentuminen Pohjois- Pohjanmaalla 2007-2013 Yritystukien alueellinen kohdentuminen Pohjois- Pohjanmaalla 2007-2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue 18.11.2014 Pohjois-Pohjanmaan yritystuet 2007-2013 Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

maaviesti Laatusertifikaatti yhtenäistää ProAgrian toimintatapoja Tilaneuvonta helpottaa täydentävien ehtojen tulkintaa

maaviesti Laatusertifikaatti yhtenäistää ProAgrian toimintatapoja Tilaneuvonta helpottaa täydentävien ehtojen tulkintaa maaviesti ProAgria Kainuun, Lapin ja Oulun asiakaslehti 1/2007 Laatusertifikaatti yhtenäistää ProAgrian toimintatapoja Tilaneuvonta helpottaa täydentävien ehtojen tulkintaa Vyötäröt kapenivat Vuokatin

Lisätiedot

Pohjois-Suomen nurmitoimikunnan talvipäivät. Neuvo 2020: Mahdollisuuksia maatiloille. Erityisasiantuntija Risto Jokela

Pohjois-Suomen nurmitoimikunnan talvipäivät. Neuvo 2020: Mahdollisuuksia maatiloille. Erityisasiantuntija Risto Jokela Pohjois-Suomen nurmitoimikunnan talvipäivät Neuvo 2020: Mahdollisuuksia maatiloille Erityisasiantuntija Risto Jokela ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä Mikä on maatilan

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus. 183. toimintavuosi

Vuosikertomus 2011. ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus. 183. toimintavuosi Vuosikertomus 2011 ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus 183. toimintavuosi Sisältö Avaintiedot 2011 1 Toiminnan perusteet 2 Johtajan katsaus 3 Toimintaympäristö 4 Hallinto

Lisätiedot

Nurmipaketit nurmirehun tuotannon kehittämiseen

Nurmipaketit nurmirehun tuotannon kehittämiseen Nurmipaketit nurmirehun tuotannon kehittämiseen Olli Valtonen luomu- ja nurmiasiantuntija Kuva Anna-Leena Vierimaa Nurmineuvonta paketit ProAgria Oulu lanseerasi ensimmäiset nurmipaketit 2013. Toimintaa

Lisätiedot

LIITE YmpäristöAgro II 2011-2014 27.12.2011 LIITE 6. YmpäristöAgro II

LIITE YmpäristöAgro II 2011-2014 27.12.2011 LIITE 6. YmpäristöAgro II LIITE 6 YmpäristöAgro II Hakijaorganisaation esittely ja taloudellinen tilanne ProAgria Oulu / Maa- ja kotitalousnaiset sekä yhteistyökumppanit hankkeessa Liite hankesuunnitelmaan YmpäristöAgro II Maaseutuympäristö

Lisätiedot

Neuvo 2020 - Koulutuspäivien ohjelma

Neuvo 2020 - Koulutuspäivien ohjelma NEUVO 2020 Ensimmäinen koulutuspäivä 9.12 12.00 Tilaisuuden avaus (yksikönjohtaja Vesa Perätalo, Mavi) 12.15 Yleiskatsaus Neuvo 2020-maatilojen neuvontajärjestelmään (Merja Uusi-Laurila, Mavi) 13.15 Neuvonnan

Lisätiedot

Ajankohtaista 2014 Tilaneuvonta täydentävistä ehdoista, uutta 2015, vähän muutakin

Ajankohtaista 2014 Tilaneuvonta täydentävistä ehdoista, uutta 2015, vähän muutakin Ajankohtaista 2014 Tilaneuvonta täydentävistä ehdoista, uutta 2015, vähän muutakin EU tuki-infot 2014 Jari Tikkanen p. 0400 162 147, jari.tikkanen@proagria.fi www.proagria.fi, ProAgria Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Pohjoisen sote-alueen valmistelu

Pohjoisen sote-alueen valmistelu Pohjoisen sote-alueen valmistelu Kuntakokous 5.2.2015 Apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Salo Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa tutuksi

Pohjois-Pohjanmaa tutuksi Pohjois-Pohjanmaa tutuksi - kesäkuu 2015 - Timo Lehtiniemi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 2.6.2015 Pohjois-Pohjanmaan väestökehityksestä Pohjois-Pohjanmaalla on vajaa 406 000 asukasta keväällä 2015. Väestömäärä

Lisätiedot

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Energianeuvonnan tavoite Kuluttajat löytävät tiedon ja neuvontapalvelut helposti Kuluttajat

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI. HALLITTU SUKUPOLVENVAIHDOS MENESTYVÄ MAATILA projekti

LOPPURAPORTTI. HALLITTU SUKUPOLVENVAIHDOS MENESTYVÄ MAATILA projekti LOPPURAPORTTI HALLITTU SUKUPOLVENVAIHDOS MENESTYVÄ MAATILA projekti 2 LOPPURAPORTTI HALLITTU SUKUPOLVENVAIHDOS MENESTYVÄ MAATI- LA PROJEKTI Hallittu sukupolvenvaihdos menestyvä maatila projekti on ollut

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus

Edunvalvontavaltuutus Edunvalvontavaltuutus Pohjois-Pohjanmaan maistraatti Henkikirjoittaja Anu Annala 14.4.2011 Mikä on edunvalvontavaltuutus? Holhousoikeuden periaatteena on päämiehen ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittaminen.

Lisätiedot

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Pori 14.4.2015 Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä www.ras.fi

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus 9/2012

Työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Työllisyyskatsaus 9/2012 Julkaisuvapaa 23.10.2012 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Työttömiä työnhakijoita 2 370 enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 Shp:n valtuusto 8.6.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 Shp:n valtuusto 8.6.2015 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI TILINPÄÄTÖS 2014 Shp:n valtuusto 8.6.2015 Väestö 31.12.2014 405.635 kasvu ed. v. 0,52% Talousjohtaja Jarkko Raatikainen Sairaanhoitopiirin talouden tavoitteet Talouden

Lisätiedot

ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille. Maatilojen neuvontajärjestelmä

ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille. Maatilojen neuvontajärjestelmä ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Viljelijälle mahdollisuus saada asiantuntijanäkemystä maatilan ympäristökysymyksiin, eläinten

Lisätiedot

Maaviesti. Eläinten hyvinvointi pitää Virpi Kurkelaa liikkeellä. Maltaat. Hallittu kasvu. jättää varaa riskeille. antavat makua leipään

Maaviesti. Eläinten hyvinvointi pitää Virpi Kurkelaa liikkeellä. Maltaat. Hallittu kasvu. jättää varaa riskeille. antavat makua leipään Maaviesti ProAgria Lapin, Kainuun ja Oulun asiakaslehti 1/2012 Hallittu kasvu jättää varaa riskeille Eläinten hyvinvointi pitää Virpi Kurkelaa liikkeellä Maltaat antavat makua leipään ProAgrian vahvuus

Lisätiedot

Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein. Maitotiimi ProAgria Oulu ry. MaitoManagement 2020 www.proagriaoulu.fi/maitomanagement2020

Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein. Maitotiimi ProAgria Oulu ry. MaitoManagement 2020 www.proagriaoulu.fi/maitomanagement2020 Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein Maitotiimi ProAgria Oulu ry MaitoManagement 2020 -hanke kehittää erityisesti isojen maitotilayritysten toimintamalleja sekä palveluja ja työvälineitä.

Lisätiedot

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Oulu, 42 edustajaa Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Nämä 79 valittua edustavat sinua. Antero Aakko insinööri, myyntijohtaja Allu Alatalo 48 vuotta myynti- ja markkinointipäällikkö Kyösti Asikainen

Lisätiedot

Maatilojen neuvontajärjestelmä - Neuvo 2020. ProAgria Keski-Pohjanmaa Sirkku Koskela 0400 137 124, sirkku.koskela@proagria.fi

Maatilojen neuvontajärjestelmä - Neuvo 2020. ProAgria Keski-Pohjanmaa Sirkku Koskela 0400 137 124, sirkku.koskela@proagria.fi Maatilojen neuvontajärjestelmä - Neuvo 2020 ProAgria Keski-Pohjanmaa Sirkku Koskela 0400 137 124, sirkku.koskela@proagria.fi Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Korvaa aiemman täydentävien ehtojen Tilaneuvontajärjestelmän

Lisätiedot

ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille. Maatilojen neuvontajärjestelmä

ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille. Maatilojen neuvontajärjestelmä ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Viljelijälle mahdollisuus saada asiantuntijanäkemystä maatilan ympäristökysymyksiin, eläinten

Lisätiedot

alle 5 5-9, , , ,9 Pohjois-Pohjanmaa 12,2 % Taiv alkoski 18,5 % Työttömien työnhakij oiden osuus työv oimasta (% ) Reisj ärv i 8,2 %

alle 5 5-9, , , ,9 Pohjois-Pohjanmaa 12,2 % Taiv alkoski 18,5 % Työttömien työnhakij oiden osuus työv oimasta (% ) Reisj ärv i 8,2 % TYÖLLISYYSKATSAUS MAALISKUU 2010 Taiv alkoski 18,5 % Työttömien työnhakij oiden osuus työv oimasta (% ) Pohjois-Pohjanmaa 12,2 % Reisj ärv i 8,2 % alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 25.5.2010/Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET. *varastoon/lainaamoon hankitut välineet

Perusturvalautakunta 25.5.2010/Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET. *varastoon/lainaamoon hankitut välineet Perusturvalautakunta 25.5.2010/Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET HAILUOTO ka -08 ja -09 12 510 -Sisältää eri tileiltä kootut määrärahat 8 266 1 168 11 440 2 658 Esh palvelut - 535-793 Henkilöstökuluosuus

Lisätiedot

Terveysakatemia Oulu 20.9.2010

Terveysakatemia Oulu 20.9.2010 Terveysakatemia Oulu 20.9.2010 Hannu Leskinen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Sairaanhoitopiirin johtaja, TtT OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2010 UTSJOKI Vaasa TYKS TAYS HYKS OYS

Lisätiedot

Katsaus Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinatilanteeseen. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Katsaus Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinatilanteeseen. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Katsaus Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinatilanteeseen Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto TE-toimiston tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden parantamista;

Lisätiedot

YMPÄRISTÖAGRO II HANKKEEN TILAISUUDET SYKSYLLÄ 2012

YMPÄRISTÖAGRO II HANKKEEN TILAISUUDET SYKSYLLÄ 2012 YMPÄRISTÖAGRO II HANKKEEN TILAISUUDET SYKSYLLÄ 2012 1. Kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnittelu Neittävänjoen valuma-alueella Aika: 7.8.2012, klo. 19.00 Paikka: Veneheiton Vastuksen talo,

Lisätiedot

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PAKKA toimintamalli Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PSAVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue, aluekoordinaattori Raija Fors 12.8.2013 1 PAKKA = paikallinen alkoholipolitiikka

Lisätiedot

PIIRI 1400 www.rotary.fi/1400

PIIRI 1400 www.rotary.fi/1400 PIIRI 1400 www.rotary.fi/1400 Governor 2008-09 Juhani Alatalo / Kuusamo Koulutus Turjantie 10, 93600 Kuusamo GSM 0400 328 085 E-mail: juhani.alatalo@elisanet.fi Governor-elect Virpi Honkala / Raahe Kirurgia

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 21.9.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto TE-toimiston tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden

Lisätiedot

MaitoManageri-hanke: Mistä tässä on kyse? ProAgria Oulu ry

MaitoManageri-hanke: Mistä tässä on kyse? ProAgria Oulu ry MaitoManageri-hanke: Mistä tässä on kyse? ProAgria Oulu ry JA KESKEINEN KILPAILUKYKYÄ MaitoManageri parempaa maitotilan johtamista Ajattelun aihetta Mistä syntyvät erot tilojen välillä? Miksi toisilla

Lisätiedot

Sisätautien tulosyksikön esittely

Sisätautien tulosyksikön esittely Sisätautien tulosyksikön esittely Pasi Salmela oyl SISÄTAUTIEN TULOSYKSIKKÖ Ketä ja mitä varten yksikkö on olemassa? - Väestön terveystarpeet Koulutustehtävä Tutkimustehtävä VÄESTÖN TERVEYSTARPEET Suuret

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 1/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 1/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 1/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusien avoimien työpaikkojen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 2/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 2/2015 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusien avoimien työpaikkojen

Lisätiedot

viesti Energiasäästöjä suunnittelun avulla Joko tunnet Neuvo 2020 -palvelut? 6 Hyvinvoiva lehmä tuottaa 12 Vinkit kevään tukihakuun 16

viesti Energiasäästöjä suunnittelun avulla Joko tunnet Neuvo 2020 -palvelut? 6 Hyvinvoiva lehmä tuottaa 12 Vinkit kevään tukihakuun 16 Joko tunnet Neuvo 2020 -palvelut? 6 Hyvinvoiva lehmä tuottaa 12 Vinkit kevään tukihakuun 16 viesti ProAgria Lapin, Kainuun ja Oulun asiakaslehti 2/2015 Energiasäästöjä suunnittelun avulla 2/2015 maaviesti

Lisätiedot

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden nostaminen

Lisätiedot

maaviesti Kuinka alentaa maidon tuotantokustannusta? Omavalvonta auttaa yritystä löytämään toiminnan riskit Puutarhayrittäjäksi asiakkaan ehdoilla

maaviesti Kuinka alentaa maidon tuotantokustannusta? Omavalvonta auttaa yritystä löytämään toiminnan riskit Puutarhayrittäjäksi asiakkaan ehdoilla maaviesti ProAgria Kainuun, Lapin ja Oulun asiakaslehti /007 Kuinka alentaa maidon tuotantokustannusta? Omavalvonta auttaa yritystä löytämään toiminnan riskit Puutarhayrittäjäksi asiakkaan ehdoilla UUSI

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 11/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 11/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusia avoimia työpaikkoja

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin talous

Sairaanhoitopiirin talous POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Sairaanhoitopiirin talous Valtuustoinfo 29.5.2013 Talousjohtaja Jarkko Raatikainen S ERVA 2013 OLEMME PUOLI SUOMEA UTSJOKI Vaasa Pohjois- Pohjanmaa Etelä- Pohjanmaa

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 10/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusia avoimia työpaikkoja

Lisätiedot

Maksuunpanoluettelo Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro 2005-158090

Maksuunpanoluettelo Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro 2005-158090 1(7) TK1 Pajula 413 6,9 0,00 748-401-3-145 Pajula Nikola Eero Olavi, Siikajoentie 1468, 92320 Siikajoki Nikola Jarmo Sakari, Siikajoentie 1476 As 2, 92320 Siikajoki TK2 Lisäkorpela 1 0,0 0,00 748-403-61-0

Lisätiedot

Employment in North Ostrobothnia - Spring 2014 -

Employment in North Ostrobothnia - Spring 2014 - Employment in North Ostrobothnia - Spring 2014 - Senior Adviser Jarkko Pietilä Centre for Economic Development, Transport and the Environment for North Ostrobothnia Department of Economic Development,

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke. Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTEhanke

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke. Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTEhanke Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTEhanke . Pohjois-Pohjanmaan sote- hanke Tavoitteena on yhdessä maakunnan alueen keskeisten toimijoiden

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusien avoimien työpaikkojen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 8/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusien työpaikkojen määrä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5.2015 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusien avoimien

Lisätiedot

T A I T A J I E N T U O T T E E T - K Ä Y N T I K O R T T I M A A I L M A L L E. T a i t a j i e n t i e r n a - e s i s e l v i t y s p r o j e k t i

T A I T A J I E N T U O T T E E T - K Ä Y N T I K O R T T I M A A I L M A L L E. T a i t a j i e n t i e r n a - e s i s e l v i t y s p r o j e k t i T A I T A J I E N T U O T T E E T - K Ä Y N T I K O R T T I M A A I L M A L L E T a i t a j i e n t i e r n a - e s i s e l v i t y s p r o j e k t i Sisältö Lähtökohta ja tavoitteet 3 Toimijat ja kohderyhmä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖAGRO-HANKKEEN INFOPÄIVÄT 2011:

YMPÄRISTÖAGRO-HANKKEEN INFOPÄIVÄT 2011: YMPÄRISTÖAGRO-HANKKEEN INFOPÄIVÄT 2011: 1. ProAgria Oulun hallinnoiman YmpäristöAgro-hankkeen keskustelutilaisuus: LAMMASINFO Lähituotannon mahdollisuudet Aika: ti 18.1.2011 klo 12.00-16.00 Paikka: Kehittämiskeskus

Lisätiedot

Yritysten stressitesti ydinvoimalaprojektin osalta

Yritysten stressitesti ydinvoimalaprojektin osalta Yritysten stressitesti ydinvoimalaprojektin osalta Kyselyn tulokset koko aineisto Vastaajamäärä 705 5.5.2011 1 Kysymys 1 5.5.2011 2 1. Oletteko aiemmin toimineet suurhankkeissa/kansainvälisissä hankkeissa?

Lisätiedot

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2015 Merja Uusi-Laurila Mavi, Eläin- ja erikoistukiyksikkö Sivu 1 Esityksen sisältö Neuvonnan aihealueet Kuka neuvontaa

Lisätiedot

Tammi-huhtikuu 4/2008 Osavuosikatsaus I

Tammi-huhtikuu 4/2008 Osavuosikatsaus I POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-huhtikuu 4/2008 Osavuosikatsaus I Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Maksut ja laskutukset Hoidossa olleet potilaat Hoitojaksot Hoidon aloittamista

Lisätiedot

Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet.

Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet. Hailuodon riistanhoitoyhdistys Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet.fi 0400-803858 Haukiputaan riistanhoitoyhdistys

Lisätiedot

HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma. Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria.

HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma. Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria. HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria.fi Hevosten Pohjois-Pohjanmaa - hevostalouden kehittämisohjelma

Lisätiedot

YHTEYSTIEDOT. Yhdessä olemme enemmän parempaa ja monipuolisempaa palvelua

YHTEYSTIEDOT. Yhdessä olemme enemmän parempaa ja monipuolisempaa palvelua YHTEYSTIEDOT Yhdessä olemme enemmän parempaa ja monipuolisempaa palvelua 1 Asiantuntijamme kotieläintiloille Osaamista johtamisen, talouden suunnittelun, maidon- ja rehuntuotannon sekä ympäristön ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013 Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus 1 Kehittämismahdollisuuksia yrityksille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus PPSHP:n KUNTAJOHDON TAPAAMINEN Sote -palvelurakenne Oulu 16.1.2013 Kuntauudistuksen kokonaisuus Kuntarakenteen uudistaminen (kuntarakennelaki) Kuntalain

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 831. Valtioneuvoston asetus. kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain soveltamisalueesta

SISÄLLYS. N:o 831. Valtioneuvoston asetus. kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain soveltamisalueesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä syyskuuta 2007 N:o 831 834 SISÄLLYS N:o Sivu 831 Valtioneuvoston asetus kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain soveltamisalueesta...

Lisätiedot

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE RUNKOLINJAT 1-3 R1: Iinatti - Herukka R2: Pesätie - Kaijonharju R3: Hiukkavaara- Keskusta HEILURILINJAT 1-14 H1: Lentoasema - Heikinharju H2: Lentoasema - Teknologiakylä H3: Heikinharju - Jylkynkangas

Lisätiedot

Ruokinnan teemavuosi

Ruokinnan teemavuosi Ruokinnan teemavuosi Ruokinnan teemavuosi Lisää maitoeuroja Halutaan säilyttää hyvä maitomäärä ja sen tasaisuus Rehukustannukset kohoavat, mutta maidon hinta on hyvällä tasolla hyvä maitotuotos kannattaa

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 12/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 12/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.01.2016 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusia avoimia

Lisätiedot

HIRVENHAUKKUKOKEET 2009 SYKSYLLÄ KANSAINVÄLISET KOKEET

HIRVENHAUKKUKOKEET 2009 SYKSYLLÄ KANSAINVÄLISET KOKEET HIRVENHAUKKUKOKEET 2009 SYKSYLLÄ KANSAINVÄLISET KOKEET Hirvenhaukkukoe 5.9. HAUKIPUDAS VOI. Raj. maastot, 35 koiraa. Järj.Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys. Ylit.Matti Myllylä. Ilm.viim.30.8. Peter

Lisätiedot

Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta. HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen

Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta. HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2014 UTSJOKI Vaasa Pirkanmaa Satakunta Varsinais- Suomi Pohjois- Pohjanmaa

Lisätiedot

Tuotosseurannan hyödyt. ProAgria Länsi-Suomi Riitta Pietilä 4.11. ja 24.11.2014

Tuotosseurannan hyödyt. ProAgria Länsi-Suomi Riitta Pietilä 4.11. ja 24.11.2014 Tuotosseurannan hyödyt ProAgria Länsi-Suomi Riitta Pietilä 4.11. ja 24.11.2014 Mitä karjan tuotosseuranta on? Otetaanko siitä se hyöty irti, mikä on saatavissa? Mitä tuotosseuranta on? = lypsykarjan tuotostietojen

Lisätiedot

Ensimmäinen koulutuspäivä 2.12.2014 (Törnävä-sali, Koulutuskeskus Sedu, Törnäväntie 24, www.sedu.fi)

Ensimmäinen koulutuspäivä 2.12.2014 (Törnävä-sali, Koulutuskeskus Sedu, Törnäväntie 24, www.sedu.fi) Neuvo 2020 - Koulutuspäivien ohjelma Seinäjoki 2.-3.12.2014 Ensimmäinen koulutuspäivä 2.12.2014 (Törnävä-sali, Koulutuskeskus Sedu, Törnäväntie 24, www.sedu.fi) 12.00 Tilaisuuden avaus (ylijohtaja Leena

Lisätiedot

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset Hyvät maitotilayrittäjät Tervetuloa Perinteisen LaatuKlubin 10-vuotisjuhlaseminaariin Riikaan Aika Tiistai torstai 29.11. - 1.12.2011 Paikka Riika, Latvia, Kylpylähotelli Radisson Blu Hotel Latvija Seminaarissa

Lisätiedot

Maakuntien Parhaat. Eeva Juva Kajaani 09.02.2010

Maakuntien Parhaat. Eeva Juva Kajaani 09.02.2010 Maakuntien Parhaat Eeva Juva Kajaani 09.02.2010 Maakuntien Parhaat Maaseudun ammattilaisia! Maakuntien Parhaat on ProAgria Keskusten Liiton myöntämä valtakunnallinen laatumerkki maaseudun pienyrityksille

Lisätiedot

Näyttöön perustuvan potilasohjauksen vahvistaminen, VeTePO -hankkeeseen liittyvät koulutukset ja seminaarit

Näyttöön perustuvan potilasohjauksen vahvistaminen, VeTePO -hankkeeseen liittyvät koulutukset ja seminaarit VETOVOIMAINEN JA TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ TERVEYDENHUOLTO 1(13) Näyttöön perustuvan vahvistaminen, VeTePO -hankkeeseen liittyvät koulutukset ja seminaarit Taulukko 1a. Julkiset esitelmät, luennot, koulutustilaisuudet.

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Perustettu vuonna 1996 Henkilöstömäärä: 34 (2015) Liikevaihto vuonna 2014: 6,1 milj. euroa, josta kuntarahan

Lisätiedot

Kunnallisvaaliehdokkaat 15.10.2012 MTK-Pohjois-Suomi

Kunnallisvaaliehdokkaat 15.10.2012 MTK-Pohjois-Suomi Haapajärvi Ekman Veikko Finnilä Veikko Isola Sanna Isoniemi Esko Jaakonaho Paavo-Jaakko Kansallinen Kokoomus Lasonpalo-Paananen Tarja Myllylä Teija Olkkonen Matti Ranua Paavo Haapavesi Eskola Jouko Halla-aho

Lisätiedot

Muotoiluyrityksen kehitysohjelma

Muotoiluyrityksen kehitysohjelma Muotoiluyrityksen kehitysohjelma Ajankohta huhtikuu 2005 - kesäkuu 2006 Opetusmuoto lähiopetus 28 pv (+3 yrityspäivää) etätyö 20 pv pienryhmä- tai yrityskohtaista asiantuntijapäivä n. 5 pv Osallistujatavoite

Lisätiedot

OYS-ERVA SOTE TIETOHALLINTO-YHTEISTYÖ. Terveydenhuollon atk-päivät, Jyväskylä 20.5.2014 Kari Säkkinen, tietohallintojohtaja PPSHP

OYS-ERVA SOTE TIETOHALLINTO-YHTEISTYÖ. Terveydenhuollon atk-päivät, Jyväskylä 20.5.2014 Kari Säkkinen, tietohallintojohtaja PPSHP OYS-ERVA SOTE TIETOHALLINTO-YHTEISTYÖ Terveydenhuollon atk-päivät, Jyväskylä 20.5.2014 Kari Säkkinen, tietohallintojohtaja PPSHP OYS erityisvastuualue (väestötiedot 31.12.2012) UTSJOKI INARI ENONTEKIÖ

Lisätiedot

Vuosikertomus 2013. ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus. 185. toimintavuosi

Vuosikertomus 2013. ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus. 185. toimintavuosi Vuosikertomus 2013 ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus 185. toimintavuosi Sisältö Avaintiedot 2013 1 Toiminnan perusteet 2 Johtajan katsaus 3 Toimintaympäristö 4 Hallinto

Lisätiedot