Kumppani kannattavaan kasvuun. ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kumppani kannattavaan kasvuun. ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset"

Transkriptio

1 Palveluhakemisto Kumppani kannattavaan kasvuun ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset

2

3 Asiakkaan menestyminen on meille tärkeää! ProAgria Kainuulla on pitkät perinteet maatilojen ja maaseutuneuvonnan saralla. Olemme tehneet neuvontaa jo vuodesta 1904 alkaen. Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset on osana ProAgria Kainuuta toiminut ansiokkaasti kotitalous- ja maaseutuneuvonnan alalla. Kainuun maatalouden kivijalka ovat maitotilat, ja tärkeänä palvelumuotonamme onkin maitotilojen tuotannon kehittäminen ja toiminnan taloudellisuudesta huolehtiminen. ProAgria Kainuussa panostamme myös maatilojen investointien edistämiseen, lähi- ja luomuruokaan, tilipalveluihin, pienyrityspalveluihin, sukupolvenvaihdosten edistämiseen, viljely- ja ympäristöpalveluihin sekä yhä tärkeämmäksi nousseeseen maatalousyrittäjien työhyvinvointiin. Pyrimme palvelutoiminnallamme vastaamaan nykyajan haasteisiin. Tänä päivänä keskitymme erityisesti asiakastyön kehittämiseen. Investoimme osaamisen kehittämiseen ja kiinnitämme huomiota sisäisiin toimintatapoihin ja asiakassuhteiden hoitoon Neuvo Maatilojen neuvontajärjestelmä Vuoden 2015 keväästä alkaen viljelijän on mahdollisuus saada suunnitelmia, selvityksiä ja kartoituksia maatilan ympäristökysymyksiin, kasvinsuojeluun, eläinten hyvinvointi- ja terveysasioihin, energiatehokkuuteen ja luomutuotantoon. Neuvo Maatilojen neuvontajärjestelmän palvelutarjonta korvaa nykyisen tilaneuvontajärjestelmän, ja samalla se laajenee merkittävästi nykyisestä. Neuvontaa tarjotaan Neuvo järjestelmän puitteissa mm. luomutuotantoon, integroituun kasvinsuojeluun, erilaisiin ympäristökartoituksiin ja uusien ratkaisujen testaamiseen - innovaatioihin - sekä eläinten hyvinvointi- ja terveyskysymyksiin. Neuvontaa saa haluamastaan aihealueesta omien tarpeiden ja lähtökohtien mukaan. Neuvonnan voi tilata ProAgria Kainuun tehtäviin pätevöityneiltä asiantuntijoilta. Palveluhakemistosta löydät asiantuntijapalvelumme sekä asiantuntijoidemme yhteystiedot. Ollaan yhteydessä!, johtaja p

4 Organisaatiovastuut ja tuotevastaavat ORGANISAATIOVASTUUT Hallitus pj. Samuli Leinonen Johtaja Maa- ja kotitalousnaisten piirijohtokunta pj. Tarja Tervo Toiminnanjohtaja, johtajan sijainen Marjatta Pikkarainen Johtoryhmä Tukipalvelut Maatila- ja yrityspalvelut Hanketiimi Marjatta Pikkarainen Järjestötiimi Marjatta Pikkarainen HR-kehittäjä Marjatta Pikkarainen Palvelupäällikkö/maatilapalvelut ProAgria Kainuun laatujärjestelmä Soili Hypen Osaamisvastaava/maitotilapalvelut Minna Tanner Sidosryhmät TOIMINNANHALLINTAJÄRJESTELMÄT Laatupalvelut, maaseutuyritykset Soili Hypén Laatupalvelut, maatilat Tarja Poikela Omavalvonta, laadunhallintajärjestelmä Soili Hypén Maatilan pelastussuunnitelmat Matti Partanen Tavoitekeskustelut, kokotila-arviot Minna Tanner TALOUS- JA YRITYSPALVELUT Eu-tukipalvelut Minna Tanner Kannattavuuskirjanpito Matilda Veijola Maatilan tilipalvelut Tulosanalyysit Likvi-maksuvalmiuslaskelmat Omistajanvaihdospalvelut Yritysinvest, investointi- ja rahoitussuunnitelmat Tarja Poikela Maaseutuyritysten liiketoimintasuunnitelmat Tarja Poikela YritysKunto, tulosanalyysit Tarja Poikela Energiasuunnitelmat Tarja Poikela Yritysten talouslaskelmat Tarja Poikela Tavoitekeskustelut, yritykset Soili Hypén YritysTutka, yritysidean arviointi Soili Hypén Markkinointi- yms. suunnitelmat Soili Hypén Yritysten tilipalvelut Päivi Vimpari

5 Tuotevastaavat PELTOVILJELY JA YMPÄRISTÖPALVELUT Matti Partanen Viljelysuunnittelu Matti Partanen Peltoenergia Matti Partanen Torjunta-aineiden käyttäjäkoulutus Matti Partanen Ympäristölupahakemukset Matti Partanen Ympäristösopimussuunnitelmat Marjo Piirainen LUOMUPALVELUT Helena Kämäräinen Luomutilat Helena Kämäräinen Luomuviljelyn siirtymäsuunnitelmat Eila Niskanen Luomuviljelysuunnitelmat Eila Niskanen Luomutarkastukset Helena Kämäräinen Luomukotieläintilan siirtymäsuunnitelmat Helena Kämäräinen KOTIELÄINPALVELUT Maitotilat Minna Tanner Emolehmätilat Helena Kämäräinen Lihanautatilat Eila Niskanen Lammastilat (P-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi) Heini Rautiola Maitomittareiden testaus Voitto Kemppainen Viljelijöiden työterveyshuolto Jaana Juntunen TEKNISET PALVELUT Rakennusinvestoinnit Esa Heikkinen MKN RUOKANEUVOT Ruokakurssit ja kampanjat Marika Köngäs MKN MAISEMAPALVELUT Maisema- ja ympäristöpalvelut Marjo Piirainen MKN YRITYSPALVELUT Mikroyritysten asiantuntijapalvelut Soili Hypén JÄRJESTÖTOIMINTA Järjestötoiminta ja opintoretket Marjatta Pikkarainen TUKIPALVELUT Kirjanpito, tilinpäätös, hankkeiden taloushallinto Päivi Vimpari Tilipalvelut Päivi Vimpari Palkat, tilipalvelut Tuija Heikkinen Viestintä ja markkinointi Merja Ronkainen

6 ProAgria Kainuun Neuvo asiantuntijat Ympäristö Niskanen Eila Partanen Matti Piirainen Marjo Poikela Tarja Tanner Minna Kalliokoski Katariina (äitiyslomalla) Luonnonmukainen tuotanto, tuotantoeläimet ja kasvintuotanto Kämäräinen Helena Niskanen Eila Piirainen Marjo Tanner Minna Kalliokoski Katariina (äitiyslomalla) Tuotantoeläimet Juntunen Jaana Kemppainen Voitto Kämäräinen Helena Niskanen Eila Piirainen Marjo Tanner Minna Kasvinsuojelu Juntunen Jaana Partanen Matti Energia Poikela Tarja Varmuutta oikeellisuudesta ja vähemmän huolia! Selvityksiä ja kartoituksia varmojen valintojen pohjaksi! Hyviä käytäntöjä ja vinkkejä pienryhmistä! Neuvo 2020 palvelua tarjoavat asiantuntijamme ovat Maaseutuviraston kouluttamia ja hyväksymiä.

7 Talous-, tili- ja yrityspalvelut, johtaja, erityisasiantuntija, talous p talouspalvelut - omistajanvaihdospalvelut - talous- ja elinkeinosuunnitelmat - maatilan kirjanpito- ja veropalvelut - tila-arviot - maatilojen yhtiöittämiset Tarja Poikela erityisasiantuntija, yritykset p liiketoiminn. ja investointien suunn. - talous-, kirjanpito- ja veropalvelut - elinkeinosuunnitelmat - energiasuunnitelmat - EU-tukipalvelut - viljelysuunnitelmat - Neuvo 2020/energia,ympäristö Soili Hypén erityisasiantuntija, yritykset p mikroyritysten palvelut ja investointihankkeet - liikeidean arviointi, liiketoiminnan ja investointien suunnittelu - kannattavuuslaskelmat - tulos- ja rahoitussuunnitelmat - markkinaselvitykset, laadunhallintaja tuoteturvallisuus Esa Heikkinen projektipäällikkö p maaseudun rakennusinvestoinnit - terva-asiantuntija Matilda Veijola maatilayritysasiantuntija p maatilan kirjanpito- ja veropalvelut - EU-tukipalvelut - viljelysuunnitelmat Katariina Kalliokosken äitiyslomansijaisuus Päivi Vimpari, talouspäällikkö erityisasiantuntija, tilipalvelut p maatilojen ja maaseutuyritysten kirjanpitopalvelut - osuuskuntien tilipalvelut Tuija Heikkinen tilipalveluasiantuntija p maatilojen ja maaseutuyritysten kirjanpitopalvelut ja palkat Suvi Ahtonen taloushallinnon assistentti p maatilojen ja maaseutuyritysten kirjanpitopalvelut

8 Maitotila- ja lihatilapalvelut Jaana Juntunen maatilayritysasiantuntija p maitotilapalvelut - talous- ja veropalvelut - viljelysuunnitelmat - viljelijöiden työterveyshuolto - Neuvo 2020/tuotantoeläimet, kasvinsuojelu Voitto Kemppainen maatilayritysasiantuntija p maitotilapalvelut - maatilakirjanpito - tuotosseurannan vastaava - maitomittareiden testaus - viljelijöiden työterveyshuolto - Neuvo 2020/tuotantoeläimet Helena Kämäräinen kotieläin- ja luomuasiantuntija p maitotila- ja emolehmäpalvelut - luomukotieläintilat - tilojen kehityskeskustelut - Neuvo 2020/tuotantoeläimet, luonnonmukainen tuotanto Eila Niskanen maatilayritysasiantuntija p maitotilapalvelut - lihatilapalvelut - tilojen kehityskeskustelut - EU-tukipalvelut - viljelysuunnitelmat, - luomuviljelysuunnitelmat - Neuvo 2020/tuotantoeläimet, ympäristö, luonnonmukainen tuotanto Minna Tanner maatilayritysasiantuntija p maitotilapalvelujen osaamisvastaava - maitotilapalvelut - EU-tukipalvelut - viljelysuunnitelmat - tilojen kehityskeskustelut - Neuvo 2020/tuotantoeläimet, ympäristö, luonnonmukainen tuotanto Heini Rautiola lammasasiantuntija ProAgria Oulu p Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin lammastilat -s tuotosseurannasta

9 Viljely- ja luomupalvelut Matti Partanen erityisasiantuntija, kasvintuotanto p kasvinviljely- ja ympäristöpalvelut - viljely- ja pellonkäyttösuunnitelmat - torjunta-aineiden käyttäjäkoulutus - perinnemaisemasuunnitelmat - viljelijöiden työterveyshuolto - pelastussuunnitelmat - Neuvo 2020/kasvinsuojelu, ympäristö Kasvinviljelyneuvontaa toteutetaan erityisesti tilakohtaisen viljelysuunnittelun yhteydessä, jolloin myös lohkokohtaiset erityiskysymykset tulevat huomioiduksi. Yhdessä viljelijän kanssa pohditaan tilan rehuntuotannon tarpeisiin ja tilakohtaisiin edellytyksiin perustuen tarkoituksenmukaista pellonkäyttöä sekä kasvilaji- ja lajikevalikoimaa. Karjanlannan ja väkilannoitteiden käyttö suunnitellaan niin, että ravinteet tulevat mahdollisimman hyvin kasvien käyttöön aiheuttaen mahdollisimman vähän ympäristökuormitusta. Helena Kämäräinen kotieläin- ja luomuasiantuntija p luomutuotannon kehittäminen - luomutarkastukset - luomukotieläintilat - Neuvo2020/luonnomukainen tuotanto Eila Niskanen maatilayritysasiantuntija p luomusuunnitelmat - luomu-wisut - Neuvo 2020/luonnomukainen tuotanto

10 Maa- ja kotitalousnaiset sähköposti: Marjatta Pikkarainen toiminnanjohtaja p hallinnolliset tehtävät - järjestövastuu - työnohjaukset - Voimavarariihi Soili Hypén erityisasiantuntija, yritykset p MKN Yrityspalvelut Mikroyritysten neuvontapalvelut ja investointihankkeet: - liikeidean arviointi - liiketoiminnan suunnittelu, kannattavuuslaskelmat, investointien suunnittelu, tulossuunnitelmat, rahoitussuunnitelmat - markkinaselvitykset - laadunhallinta- ja tuoteturvallisuusasiat Marika Köngäs elintarvikeasiantuntija p MKN Ruokaneuvot - ruokakurssit ja kampanjat - omavalvontasuunnitelmat - Kainuussa Tuotettu -alkuperämerkki - Ravitsemusluotsit Kainuussa -hanke Marjo Piirainen ympäristön- ja luonnonhoidon asiantuntija p MKN Maisemapalvelut - ympäristösopimussuunnitelmat - luomu-wisut - Neuvo 2020/ympäristö, tuotantoeläimet, luonnonmukainen tuotanto Merja Ronkainen markkinointi- ja järjestösihteeri p markkinointimateriaalit - hankesihteeripalvelut - järjestöasiat

11 Hallinto- ja tukipalvelut johtaja p hallinto ja johto - myynti- ja palveluvastaava - strategia- ja sidosryhmätyö Tuija Heikkinen tilipalveluasiantuntija p taloushallinto - palkat - asiakaspalkat - asiakaskirjanpidot Päivi Vimpari, talouspäällikkö erityisasiantuntija, tilipalvelut p kirjanpito - tilinpäätökset - hankekirjanpito - asiakaskirjanpidot Merja Ronkainen markkinointi- ja järjestösihteeri p markkinointimateriaalit - hankesihteeripalvelut - järjestöasiat Hallinto ProAgria Kainuun hallitus Pj. Samuli Leinonen, Vaala Tiina Kinnunen, Hyrynsalmi Jussi Moilanen, Paltamo Ilkka Määttä, Kuhmo Anssi Sirviö, Sotkamo Tarja Tervo, Sotkamo , , , , , , Maa- ja kotitalousnaisten piirijohtokunta Tarja Tervo, Sotkamo , Liisa Heikkinen, Hyrynsalmi Hilkka Heikkinen, Ristijärvi Sisko-Liisa Rusanen, Vaala Kaija Väisänen, Puolanka Taina Pulkkinen, Kuhmo 1. varajäsen Merja Karjalainen, Kajaani 2. varajäsen Ritva Karppinen, Suomussalmi 3. varajäsen Helena Leinonen, Paltamo

12 Kannattaa liittyä ProAgria Kainuun ja Maa- ja kotitalousnaisten jäseneksi Kun Sinulle on tärkeää, että maaseutu säilyy elinvoimaisena, saat laittaa suuhusi turvallista lähiruokaa ja että ympäristö säilyy hyvänä, olet kanssamme Maaseudun Puolesta. Liity jäseneksi ja koe verkoston voima! JÄSENEDUT 2015 Yrittäjäjäsenillä 5 %:n alennus ProAgria Kainuun neuvontapalveluista (ei koske maitotilapalveluita, Neuvo palveluita eikä hanketoimintaa) Yrittäjä- ja henkilöjäsenet 10 % alennus järjestötuotteista Järjestöretkistä jäsenhinta Jäsentiedotteet ja uutiskirjeet Maaviesti-asiakaslehti Vaikutusmahdollisuus ProAgria Kainuun ja maa- ja kotitalousnaisten edustajakokouksessa Jäsenkorttia vastaan alennuksia ja etuja joissakin kauppa- ja palveluyrityksissä Jäsenyhdistykset 10 % alennus järjestötuotteista ja järjestöretket jäsenhintaan Järjestöretkistä jäsenhinta (myös Oulun järjestämät retket) Jäsentiedotteet 2 tiedotetta/vuosi puheenjohtajille ja sihteereille Sähköpostitiedotteet ja uutiskirjeet Maaviesti-lehti puheenjohtajille ja sihteereille Vaikutusmahdollisuus ProAgria Kainuun ja Maa- ja kotitalousnaisten edustajakokouksessa Asiantuntija-apu yhdistystoimintaan liittyvissä asioissa Asiantuntija mukana yhdistyksen tilaisuudessa jäsenetuhintaan 50 eur (1 krt/v.) Kursseilla jäsenalennushinta Yhdistyksille, jotka ovat palauttaneet jäsenluettelot, toimitetaan jäsenkortteja jaettavaksi jäsenille - niitä vastaan alennuksia ja etuja joissakin kauppa- ja palveluyrityksissä Jäsenmaksut 2015 (Jäsenmaksu on yrittäjillä verovähennyskelpoinen) Yrittäjäjäsenmaksu 70 /yritys tai maatila (perheenjäsenet ilman erillistä maksua) Henkilöjäsenmaksu 20 /henkilö + 5 seuraavat perheenjäsenet Yhdistysjäsenmaksu 70 /yhdistys Kannattajajäsenmaksu 100 Kysy lisää järjestövastaava Marjatta Pikkaraiselta p , markkinointi- ja järjestösihteeri Merja Ronkaiselta p tai asiantuntijoiltamme. Jäseneksi voit liittyä puhelinsoitolla, sähköpostiviestillä tai nettisivujemme kautta. LIITTYMISLAHJAT UUSILLE JÄSENILLE 2015 Yrittäjä- ja henkilöjäseniksi liittyville: tuubihuivi ja Maanläheisesti 100 vuotta -historiakirja ProAgria Kainuu Osmonkatu KAJAANI P , Fax (08) etunimi.sukunimi(at)proagria.fi kainuu.maajakotitalousnaiset.fi

Kumppani kannattavaan kasvuun. ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset

Kumppani kannattavaan kasvuun. ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset Palveluhakemisto Kumppani kannattavaan kasvuun ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset Asiakkaan menestyminen on meille tärkeää! ProAgria Kainuulla on pitkät perinteet maatilojen ja maaseutuneuvonnan

Lisätiedot

Kumppani kannattavaan kasvuun. ProAgria Kainuu Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset

Kumppani kannattavaan kasvuun. ProAgria Kainuu Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset Palveluhakemisto Kumppani kannattavaan kasvuun ProAgria Kainuu Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset Asiakkaan menestyminen on meille tärkeää! ProAgria Kainuulla on pitkät perinteet maatilojen ja maaseutuneuvonnan

Lisätiedot

ProAgria Kainuu Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset

ProAgria Kainuu Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Kainuu Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset Palveluhakemisto Asiakkaan menestyminen on meille tärkeää! ProAgria Kainuulla on pitkät perinteet maatilojen ja maaseutuneuvonnan saralla. Olemme tehneet

Lisätiedot

Pohjois-Suomen nurmitoimikunnan talvipäivät. Neuvo 2020: Mahdollisuuksia maatiloille. Erityisasiantuntija Risto Jokela

Pohjois-Suomen nurmitoimikunnan talvipäivät. Neuvo 2020: Mahdollisuuksia maatiloille. Erityisasiantuntija Risto Jokela Pohjois-Suomen nurmitoimikunnan talvipäivät Neuvo 2020: Mahdollisuuksia maatiloille Erityisasiantuntija Risto Jokela ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä Mikä on maatilan

Lisätiedot

ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille. Maatilojen neuvontajärjestelmä

ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille. Maatilojen neuvontajärjestelmä ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Viljelijälle mahdollisuus saada asiantuntijanäkemystä maatilan ympäristökysymyksiin, eläinten

Lisätiedot

ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille. Maatilojen neuvontajärjestelmä

ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille. Maatilojen neuvontajärjestelmä ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Viljelijälle mahdollisuus saada asiantuntijanäkemystä maatilan ympäristökysymyksiin, eläinten

Lisätiedot

Neuvo2020-järjestelmä, Kokemukset luomutarkastuksista. Heikki Ajosenpää Satu Näykki Paimio 23.2.2015

Neuvo2020-järjestelmä, Kokemukset luomutarkastuksista. Heikki Ajosenpää Satu Näykki Paimio 23.2.2015 Neuvo2020-järjestelmä, Kokemukset luomutarkastuksista Heikki Ajosenpää Satu Näykki Paimio 23.2.2015 Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Viljelijälle mahdollisuus saada asiantuntijanäkemystä maatilan

Lisätiedot

Jäsentiedote 1 / 2016 1.2.2016

Jäsentiedote 1 / 2016 1.2.2016 Jäsentiedote 1 / 2016 1.2.2016 HYVÄT JÄSENEMME! Edustajakokouksen valintoja Edustajakokous valitsi viime syksynä ProAgria Kainuun hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Anssi Sirviön Sotkamosta. Kausi kestää

Lisätiedot

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski

Lisätiedot

Maaseutu- ja metsäväen iltamat Naapurinvaaran huvikeskuksessa Sotkamossa pe 19.9. klo 20 alkaen. Katso tarkempi mainos tiedotteemme takasivulta.

Maaseutu- ja metsäväen iltamat Naapurinvaaran huvikeskuksessa Sotkamossa pe 19.9. klo 20 alkaen. Katso tarkempi mainos tiedotteemme takasivulta. Jäsentiedote 2 / 2014 22.8.2014 Tiedote on myös netissä http://kainuu.maajakotitalousnaiset.fi kohdassa Järjestötoiminta sekä http://kainuu.proagria.fi kohdassa Jäsenedut ja verkostot, josta löytyvät myös

Lisätiedot

Neuvonta osana maaseutuohjelmaa Neuvo 2020

Neuvonta osana maaseutuohjelmaa Neuvo 2020 Neuvonta osana maaseutuohjelmaa 2014-2020 Neuvo 2020 ProAgria Etelä-Suomi ry Satu-Maaria Ahopelto Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Viljelijälle mahdollisuus

Lisätiedot

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2015 Merja Uusi-Laurila Mavi, Eläin- ja erikoistukiyksikkö Sivu 1 Esityksen sisältö Neuvonnan aihealueet Kuka neuvontaa

Lisätiedot

ProAgrian Neuvo palvelut maatiloille

ProAgrian Neuvo palvelut maatiloille ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä Luomutuki-infot 2017 Satu Näykki / Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi ProAgria Länsi-Suomi Maatila- ja maaseutuyrittäjille kilpailukykyä

Lisätiedot

ProAgrian Neuvo palvelut maatiloille. Maatilojen neuvontajärjestelmä

ProAgrian Neuvo palvelut maatiloille. Maatilojen neuvontajärjestelmä ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Viljelijälle mahdollisuus saada asiantuntijanäkemystä maatilan ympäristökysymyksiin, eläinten

Lisätiedot

Maatilojen neuvontajärjestelmä - Neuvo 2020. ProAgria Keski-Pohjanmaa Sirkku Koskela 0400 137 124, sirkku.koskela@proagria.fi

Maatilojen neuvontajärjestelmä - Neuvo 2020. ProAgria Keski-Pohjanmaa Sirkku Koskela 0400 137 124, sirkku.koskela@proagria.fi Maatilojen neuvontajärjestelmä - Neuvo 2020 ProAgria Keski-Pohjanmaa Sirkku Koskela 0400 137 124, sirkku.koskela@proagria.fi Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Korvaa aiemman täydentävien ehtojen Tilaneuvontajärjestelmän

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS SIJA M12 3km TULOS 1. 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 0:09:13 2. 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven Pyry 0:09:15 3. 8 Tuukka Tolkkinen 40231813 Sotkamon Jymy 0:09:17 4. 5 Topias Törmäkanga

Lisätiedot

ProAgria Pirkanmaa. 5.3.2010 ProAgria Pirkanmaa ry Lassi Uotila

ProAgria Pirkanmaa. 5.3.2010 ProAgria Pirkanmaa ry Lassi Uotila ProAgria Pirkanmaa 5.3.2010 ProAgria Pirkanmaa ry Lassi Uotila ProAgria Pirkanmaa ry ASIAKKAAT Edustajisto Hallitus Johtaja Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset Maaseutukeskus Pirkanmaan kalatalouskeskus

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005 Liite 1/ 5 maakuntavaltuusto 17.1.2005 MAAKUNTAHALLITUS III (MYR) Varsinainen jäsen maakunta Timo Säkkinen pj. Kainuun liitto, Kauppakatu

Lisätiedot

Ympäristöpalvelut ProAgriassa

Ympäristöpalvelut ProAgriassa Ympäristöpalvelut ProAgriassa Sari Peltonen ProAgria Maaseutukeskusten Liitto Tärkeitä teemojamme 1)Kilpailukyky - maatilojen ja maaseutuyritysten kilpailukyvyn parantaminen 2)Ympäristö - suomalaisen maaseudun

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015 M12 11:00:00 3 Eetu Vimpari 40145859 Kajaanin Hiihtäjät 11:00:00 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 11:00:00 5 Topias Törmäkanga 40114888 Sotkamon Jymy 11:00:00 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot 16.6.2011 Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli)

Lisätiedot

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN Sivu 1 OSUUSKAUPPA MAAKUNNAN EDUSTAJISTON VAALIT 1.3. - 16.3.2012 VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN JÄSENALUE 1: KAJAANI, PALTAMO, RISTIJÄRVI VALITUIKSI

Lisätiedot

KASVINTUOTANTONEVONTA

KASVINTUOTANTONEVONTA TOIMIALUE Maatalousneuvontatalo Järvenpäässä Toimialue Itä-Uusimaa ja Uusimaa Vuodesta 2013 alkaen ProAgria Etelä-Suomi ( Pirkanmaa, Häme, Uusimaa, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala yhdistävät toiminnat) TALOUSNEUVONTA

Lisätiedot

Asiantuntijapalveluja. Palveluhakemisto 2015. pohjoispohjalaisen maaseudun ja maatalouden kehittämiseen

Asiantuntijapalveluja. Palveluhakemisto 2015. pohjoispohjalaisen maaseudun ja maatalouden kehittämiseen Palveluhakemisto 2015 Asiantuntijapalveluja pohjoispohjalaisen maaseudun ja maatalouden kehittämiseen ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus ProAgria Oulun alue ja toimipisteet

Lisätiedot

Keruutuotteet Keski-Suomessa Kasvi-idea Keski-Suomi

Keruutuotteet Keski-Suomessa Kasvi-idea Keski-Suomi Keruutuotteet Keski-Suomessa Kasvi-idea Keski-Suomi ProAgria Keski-Suomi Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset www.maajakotitalousnaiset.fi www.proagria.fi Maaseutuneuvonnan naisjärjestö, yksi Suomen suurimmista

Lisätiedot

EU-osarahoitteinen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020: MAATILOJEN NEUVONTA

EU-osarahoitteinen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020: MAATILOJEN NEUVONTA EU-osarahoitteinen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020: MAATILOJEN NEUVONTA Tiina Malm Kuusamo 24.9.2014 Sivu 1 Neuvonta EU-asetuksissa Horisontaaliasetus 1306/2013 Jäsenmaalle velvoitteita maatilojen

Lisätiedot

SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö

SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö 18.5.2017 Marjo Huovinen-Tervo, hallintoylihoitaja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä 17.5.2017 Kainuun sosiaali-

Lisätiedot

Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu Muistio 2/2009 Työvaliokunta

Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu Muistio 2/2009 Työvaliokunta 1 (6) Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu Muistio 2/2009 Työvaliokunta Aika: keskiviikko 3.6.2009 klo 13.55 15.40 Paikka: Kajaanin kaupungintalon valtuustosali, Pohjolankatu 13, Kajaani 1. Avaus Maakuntajohtaja

Lisätiedot

KAINUUN VAKUUTUSPIIRIN VAIKEAVAMMAISTEN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUK- SEN TERAPIAPALVELUN TUOTTAJAT 1.1.2011-31.12.2014 (2.12.2010 diaari nro 14/331/2010)

KAINUUN VAKUUTUSPIIRIN VAIKEAVAMMAISTEN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUK- SEN TERAPIAPALVELUN TUOTTAJAT 1.1.2011-31.12.2014 (2.12.2010 diaari nro 14/331/2010) KAINUUN VAKUUTUSPIIRIN VAIKEAVAMMAISTEN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUK- SEN TERAPIAPALVELUN TUOTTAJAT 1.1.2011-31.12.2014 (2.12.2010 diaari nro 14/331/2010) MUSIIKKITERAPIA Ari Hyvönen T:mi Musiikkiterapia Pekka

Lisätiedot

Ajankohtaista 2014 Tilaneuvonta täydentävistä ehdoista, uutta 2015, vähän muutakin

Ajankohtaista 2014 Tilaneuvonta täydentävistä ehdoista, uutta 2015, vähän muutakin Ajankohtaista 2014 Tilaneuvonta täydentävistä ehdoista, uutta 2015, vähän muutakin EU tuki-infot 2014 Jari Tikkanen p. 0400 162 147, jari.tikkanen@proagria.fi www.proagria.fi, ProAgria Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV 29.10.2014 KH) MIEHET 100 M 10,54 JARI HAVERINEN KAJKI 1994 200 M 21,46 MATTI RUSANEN KUKI 1980 400 M 46,65 MATTI RUSANEN KUKI 1983 800 M 1.49,38 ESKO HUTTU

Lisätiedot

Löytääkö ympäristöneuvonta paikkansa neuvonnassa?

Löytääkö ympäristöneuvonta paikkansa neuvonnassa? TEHO Plus 6.2.2014 Löytääkö ympäristöneuvonta paikkansa neuvonnassa? ProAgria Visio: Luomme valtakunnan parhaan asiantuntijaverkoston, joka edistää tehokkaasti maaseutuyritysten kilpailukykyä ja hyvinvointia.

Lisätiedot

ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset. Vuosikertomus 2014

ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset. Vuosikertomus 2014 ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset Vuosikertomus 2014 Avaintiedot 2014 ProAgria Kainuun palveluita käytti 666 maatilaa ja n. 50 maaseutuyritystä. Vuonna 2014 Kainuun maidontuotanto oli 71,11

Lisätiedot

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä neuvonta osana ohjelmaa

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä neuvonta osana ohjelmaa Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä neuvonta osana ohjelmaa Maatalouden ympäristönsuojelun neuvottelupäivät Jyväskylä, 18.11.2014 Merja Uusi-Laurila, Mavi Sivu 1 Neuvonta EU-asetuksissa Horisontaaliasetus

Lisätiedot

VAPUNAJAN PILKIT KOSTONJÄRVI 2013 NUORET LA 27.4. SU 28.4. VAPPU 1.5. YHT.

VAPUNAJAN PILKIT KOSTONJÄRVI 2013 NUORET LA 27.4. SU 28.4. VAPPU 1.5. YHT. VAPUNAJAN PILKIT KOSTONJÄRVI 2013 NUORET LA 27.4. SU 28.4. VAPPU 1.5. YHT. 1 Lappi Janne Pielavesi 13740 10490 7780 32010 2 Lappi Ville Pielavesi 10195 11970 7380 29545 3 Pyy Teemu Kajaani 5374 6454 11828

Lisätiedot

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN 3.4.2013 Terveempi Pohjois-Suomi 2, Kainuun osahanke Sari Marita Ikäheimo Kainuun sosiaali ja perusterveydenhuollon kuntayhtymän perussopimus 3 Toiminta ajatus

Lisätiedot

FIS 37. Puolangan hiihdot. 9.2. 2014 Honkavaarassa. Lähtölistat

FIS 37. Puolangan hiihdot. 9.2. 2014 Honkavaarassa. Lähtölistat FIS 37. Puolangan hiihdot 9.2. 2014 Honkavaarassa Lähtölistat Kilpailun sarjat: M08; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; N45; M45; M55; M65; N18; N20; N35; NYL; M18; M20; M35; MYL; Lähtöaika Nro Lisenssi

Lisätiedot

Kumppani kannattavaan kasvuun

Kumppani kannattavaan kasvuun Kumppani kannattavaan kasvuun Palveluhakemisto 2015 ProAgria Pohjois-Savo 1 Palvelut ProAgria Maito ja Liha Taloudelliseen ja turvalliseen ruokintaan Eläinten hyvinvointiin Tuotannon kannattavuuden parantamiseen

Lisätiedot

Kumppani kannattavaan kasvuun

Kumppani kannattavaan kasvuun Kumppani kannattavaan kasvuun Palveluhakemisto 2016 Onnistumme yhdessä! ProAgria Pohjois-Savo 1 Palvelut ProAgria Maito ja Liha Taloudelliseen ja turvalliseen ruokintaan Eläinten hyvinvointiin Tuotannon

Lisätiedot

Laji Sarja Kilpailupaikka Pituus T 6.lk Puolanka kilp.n Etunimi Sukunimi seura Tulos Sijoitus. Siiri Sarparanta Kajaani 3,67 1

Laji Sarja Kilpailupaikka Pituus T 6.lk Puolanka kilp.n Etunimi Sukunimi seura Tulos Sijoitus. Siiri Sarparanta Kajaani 3,67 1 KLL:n yleisurheilukilpailut ti 20.9.2016 Pituus T 6.lk Puolanka Siiri Sarparanta Kajaani 3,67 1 Emma Keränen Hyrynsalmi 3,64 2 Tiia Heikkinen Sotkamo 3,55 3 Roosa Haanela Puolanka 3,49 4 Jenna Heiskanen

Lisätiedot

Maaseudun tukihenkilöverkon koulutus 11.4.2015. Vesa Laitinen ProAgria Keski-Suomi ry.

Maaseudun tukihenkilöverkon koulutus 11.4.2015. Vesa Laitinen ProAgria Keski-Suomi ry. Maaseudun tukihenkilöverkon koulutus 11.4.2015 Vesa Laitinen ProAgria Keski-Suomi ry. ProAgria ProAgria pähkinänkuoressa Toimialana maatila- ja maaseutuyrittäjille kilpailukykyä parantavia edelläkävijäpalveluja

Lisätiedot

Neuvo Maatilojen neuvontajärjestelmä

Neuvo Maatilojen neuvontajärjestelmä Neuvo 2020 -Maatilojen neuvontajärjestelmä Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Täydentävien ehtojen tilaneuvontajärjestelmä Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 mukainen Neuvo 2020 Maatilojen

Lisätiedot

KAINUUN TALVIKISAT 2010

KAINUUN TALVIKISAT 2010 KAINUUN TALVIKISAT 00 MYL tettu 0.0.0 klo.07.7 Sivu 8 Toni Närväinen Paavo Puurunen 707 7899 Liperin Hiihtoseura.9,., +,0 7 7 Heikki Palosaari Alexander Schwarz 8088 7 Vuokatti Ski Team Ka.9,9.,8 +0, +,

Lisätiedot

Asiantuntijapalveluja maatalouden ja maaseudun kehittämiseen Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa

Asiantuntijapalveluja maatalouden ja maaseudun kehittämiseen Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa Palveluhakemisto 2015 Asiantuntijapalveluja maatalouden ja maaseudun kehittämiseen Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa ProAgria Länsi-Suomi Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Satakunnan Kalatalouskeskus

Lisätiedot

Yritys Palvelut Osoite/puhelin Hinta /h (alv 0%)

Yritys Palvelut Osoite/puhelin Hinta /h (alv 0%) Kooste palveluseteliyrittäjistä 2011 (10.8.2011) Seuraavat yrittäjät ovat rekisteröityneet Kainuun maakunta kuntayhtymän hoivapalvelua tuottaviksi palveluseteliyrittäjiksi: Kotihoitopalvelut, seutu 1 Yritys

Lisätiedot

Mitä kuuluu, maanviljelysseuran perilliset? Tervetuloa järjestöiltaan!

Mitä kuuluu, maanviljelysseuran perilliset? Tervetuloa järjestöiltaan! Mitä kuuluu, maanviljelysseuran perilliset? Tervetuloa järjestöiltaan! Järjestöillat ALUE PÄIVÄ PAIKKA Kauhava, Alahärmä, Ylihärmä ke 21.10. Härmän Kuntokeskus Alajärvi, Vimpeli to 22.10. ravintola Lakeavaara

Lisätiedot

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä VIJLELIJÄTUKIHAKUKOULUTUS 1 (5) HALLINNOLLE, KEVÄT 2015 Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä 1. Johdanto Maatilojen neuvontajärjestelmä on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2014 2020.

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli) (S10073)

Lisätiedot

YHTEYSTIEDOT. Yhdessä olemme enemmän parempaa ja monipuolisempaa palvelua

YHTEYSTIEDOT. Yhdessä olemme enemmän parempaa ja monipuolisempaa palvelua YHTEYSTIEDOT Yhdessä olemme enemmän parempaa ja monipuolisempaa palvelua 1 Asiantuntijamme kotieläintiloille Osaamista johtamisen, talouden suunnittelun, maidon- ja rehuntuotannon sekä ympäristön ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Tuorla 28.11.2016 Satu Näykki, ProAgria Länsi-Suomi Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa

Lisätiedot

Neuvo 2020 - Koulutuspäivien ohjelma

Neuvo 2020 - Koulutuspäivien ohjelma NEUVO 2020 Ensimmäinen koulutuspäivä 9.12 12.00 Tilaisuuden avaus (yksikönjohtaja Vesa Perätalo, Mavi) 12.15 Yleiskatsaus Neuvo 2020-maatilojen neuvontajärjestelmään (Merja Uusi-Laurila, Mavi) 13.15 Neuvonnan

Lisätiedot

Neuvonnan uudistukset 2012 ja sen tuomat tulokset

Neuvonnan uudistukset 2012 ja sen tuomat tulokset Neuvonnan uudistukset 2012 ja sen tuomat tulokset Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 11.1.2013 KASVU TOIMINTA TUOTTO Maaseutuneuvonnan vastaava, kotieläinagronomi Virpi Huotari ProAgria Oulu ry Esityksen sisältö

Lisätiedot

Metsästä energiaa yrittämällä

Metsästä energiaa yrittämällä Metsästä energiaa yrittämällä Energia-alan asiantuntijaseminaari Pohtossa 1.4.2009 Asiantuntija, TE-keskus Sivu 1 2.4.2009 Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinokeskus (TE-keskus) TE-keskukset ovat työ-

Lisätiedot

KLL:n Kainuun piirin hiihtomestaruuskilpailut Kuhmossa 25.3.2015

KLL:n Kainuun piirin hiihtomestaruuskilpailut Kuhmossa 25.3.2015 Hiihtotulokset 1 (7) KLL:n Kainuun piirin hiihtomestaruuskilpailut Kuhmossa 25.3.2015 P 3.LK, 2,0 km 1) Tuomas Hyväri Kajaani 8.04,0 2) Aapo Piirainen Kuhmo +4,0 3) Jusa Kemppainen Paltamo +33,0 4) Akseli

Lisätiedot

Neuvonta ja tutkimus viljamarkkinoiden kehittämisessä. Juha Korkeaoja Pro Agrian hallituksen puheenjohtaja

Neuvonta ja tutkimus viljamarkkinoiden kehittämisessä. Juha Korkeaoja Pro Agrian hallituksen puheenjohtaja Neuvonta ja tutkimus viljamarkkinoiden kehittämisessä Juha Korkeaoja Pro Agrian hallituksen puheenjohtaja Keskeiset viljantuotannon kehityskohteet Satotason nostaminen - pellon peruskunnosta huolehtiminen

Lisätiedot

Ensimmäinen koulutuspäivä 2.12.2014 (Törnävä-sali, Koulutuskeskus Sedu, Törnäväntie 24, www.sedu.fi)

Ensimmäinen koulutuspäivä 2.12.2014 (Törnävä-sali, Koulutuskeskus Sedu, Törnäväntie 24, www.sedu.fi) Neuvo 2020 - Koulutuspäivien ohjelma Seinäjoki 2.-3.12.2014 Ensimmäinen koulutuspäivä 2.12.2014 (Törnävä-sali, Koulutuskeskus Sedu, Törnäväntie 24, www.sedu.fi) 12.00 Tilaisuuden avaus (ylijohtaja Leena

Lisätiedot

Hevosalan yritysten neuvonnan kehittäminen ProAgriassa. ProAgria MKL Tikkurila 9.4.2008

Hevosalan yritysten neuvonnan kehittäminen ProAgriassa. ProAgria MKL Tikkurila 9.4.2008 Hevosalan yritysten neuvonnan kehittäminen ProAgriassa ProAgria MKL Tikkurila 9.4.2008 1 ProAgriassa ovat mukana ProAgria Maaseutukeskukset ProAgria Lantbruks- ja hushållningssällskap Faba Jalostus ProAgria

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Arvot ja Teema 2017 Uudistuva Pori Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Kiinnostavat uudet ajatukset ja kokeilut tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa yritysten liiketoimintaa, rakentaa

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2006

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2006 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Perjantai 24.3.2006 kello 12.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

lahro Kaj aanin Hiihtaj at Sotkamon Jymy Kuhmo - Ski Suomussalmen Rasti L0.2.2007 Kainuun pm-hiihdot Nuorisocup 2. osakifpailu Perinteinen hiihtotana

lahro Kaj aanin Hiihtaj at Sotkamon Jymy Kuhmo - Ski Suomussalmen Rasti L0.2.2007 Kainuun pm-hiihdot Nuorisocup 2. osakifpailu Perinteinen hiihtotana L0.2.2007 Kainuun pm-hiihdot Nuorisocup 2. osakifpailu Perinteinen hiihtotana N 7 1 k m lahro 001 002 Elisa Sirvio 003 Saana Karvonen Puol-angan Ryht i 11:00.00 11:00.30 11:01.00 M l 1 k m 004 11:01.30

Lisätiedot

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013 Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus 1 Kehittämismahdollisuuksia yrityksille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) KOKOUSAIKA Tiistai 15.3.2011 kello 15.00 15.50 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta

Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta Tiedotustilaisuus 21.3.2012 Henkilöstöjohtaja Markku Hämäläinen Henkilöstö valmisteluryhmän kokoonpano: Puheenjohtaja Markku Hämäläinen henkilöstöjohtaja / Kainuun

Lisätiedot

Tamy-info. Tietoa ylioppilaskunnastasi. Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Tamy-info. Tietoa ylioppilaskunnastasi. Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Tamy-info Tietoa ylioppilaskunnastasi Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho Mikä on ylioppilaskunta? Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia,

Lisätiedot

KAINUUN NUOTTA RY. Veli-Matti Karppinen Toiminnanjohtaja

KAINUUN NUOTTA RY. Veli-Matti Karppinen Toiminnanjohtaja KAINUUN NUOTTA RY Veli-Matti Karppinen Toiminnanjohtaja Kainuun Nuotta ry Kainuun alueella toimivien maaseudun kyläyhdis-tysten ja taajamien asukasyhdistysten ja niiden tukijärjestöjen perustama Kainuun

Lisätiedot

Juuret ja Siivet Kainuussa

Juuret ja Siivet Kainuussa Juuret ja Siivet Kainuussa Maahanmuuttajat aktiiviseksi osaksi kainuulaista yhteiskuntaa 2008-2012 Kainuun Nuotta ry 19.-20.5.2011 Anneli Vatula Kansainvälistyvä Kainuu Kuva: Vuokko Moilanen 2010 Toimintaympäristö

Lisätiedot

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Johtaja Jorma Tolonen Metsäkeskus Kainuu Projektipäällikkö Cemis-Oulu Sivu 1 9.12.2011 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma

Lisätiedot

Piirainen Asko 0500-685 284 asko.piiranen[at]pp3.inet.fi. Heikkinen Matti 0400-284 639. Sirviö Ari 040-703 6529 martti.sirvio[at]marttisirvio.inet.

Piirainen Asko 0500-685 284 asko.piiranen[at]pp3.inet.fi. Heikkinen Matti 0400-284 639. Sirviö Ari 040-703 6529 martti.sirvio[at]marttisirvio.inet. METSÄTEOLLISUUDEN YRITYKSET KAINUUSSA METSÄKONEURAKOINTI Palvelut, tuotteet Osoite Yhteyshenkilö Työpuh. Matkapuh. Sähköposti METSÄKONEURKOINTI PIIRAINEN OY metsäenergian korjuu, puukuljetus, metsäalan

Lisätiedot

Kainuu tilastoina 2013. Kuva: Samu Puuronen

Kainuu tilastoina 2013. Kuva: Samu Puuronen Kainuu tilastoina 2013 Kuva: Samu Puuronen KAINUUN OSUUS KOKO MAASTA Kainuun maakuntaprofiili Metsämaata Pinta-ala Teitä Alkutuotanto Kesämökit Työttömät Yli 64-vuotiaat Tilojen lukumäärä Väkiluku Tutkinnon

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

FINANSSILA OY. Taloushallinnon mestarit

FINANSSILA OY. Taloushallinnon mestarit Taloushallinnon mestarit Taloushallinnon mestarit Toimitusjohtaja Elisa Nivukoski Tervetuloa Finanssilaan Haluatko saada yrityksesi talouden paremmin hallintaan? Haluatko oppia ymmärtämään yrityksesi taloutta?

Lisätiedot

Tulvasuojelu pellot ja kalat. Kaisa Tolonen ProAgria Maaseutukeskusten Liitto kaisa.tolonen@proagria.fi

Tulvasuojelu pellot ja kalat. Kaisa Tolonen ProAgria Maaseutukeskusten Liitto kaisa.tolonen@proagria.fi Tulvasuojelu pellot ja kalat Kaisa Tolonen ProAgria Maaseutukeskusten Liitto kaisa.tolonen@proagria.fi ProAgria lyhyesti keskeisten maaseudun ja maaseutuelinkeinojen kehittämisen neuvonta- ja palveluorganisaatioiden

Lisätiedot

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE (DRG:n hyödyntäminen, kustannuslaskenta, tuotteistus, laskutus, toiminnan ohjaus) IX DRG -KÄYTTÄJÄPÄIVÄT 24.11.2011 Pasi Parkkila, kehitysjohtaja, PPSHP OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN

Lisätiedot

kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009

kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009 kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009 Kainuun osuus koko maasta Kainuun maakuntaprofiili Kainuun kuntien väkiluku Metsämaata Pinta-ala Teitä Alkutuotanto Kesämökit Työttömät Yli 64-vuotiaat Tilojen

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö

Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Kaukametsä, Kouta-sali Kajaani ti 1.6.2010 Anssi Tuominen koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN KOULUTUS-

Lisätiedot

Peltotukien paperityöt Tuki-infot 2012

Peltotukien paperityöt Tuki-infot 2012 Peltotukien paperityöt Tuki-infot 2012 Jari Tikkanen ProAgria Keski-Pohjanmaa 1 Ympäristötuen rakenne Täydentävät ehdot Vähimmäisvaatimukset (lannoitus ja kasvinsuojelu) kaikille pakolliset, ei korvausta

Lisätiedot

Maaseudun puolesta. ProAgria Oulu tarjoaa asiantuntijapalveluja pohjoispohjalaisen maatalouden ja maaseudun kehittämiseen

Maaseudun puolesta. ProAgria Oulu tarjoaa asiantuntijapalveluja pohjoispohjalaisen maatalouden ja maaseudun kehittämiseen Maaseudun puolesta ProAgria Oulu tarjoaa asiantuntijapalveluja pohjoispohjalaisen maatalouden ja maaseudun kehittämiseen Palveluhakemisto 2011 ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus

Lisätiedot

ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset. Vuosikertomus 2015

ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset. Vuosikertomus 2015 ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset Vuosikertomus 2015 Sisällys Avaintiedot 1 Toiminta-ajatus, arvot, visio, ydinosaaminen, strategia 1 Johtajan katsaus 2 Hallinto ja organisaatio 3 ProAgria

Lisätiedot

MÄÄRÄAIKARAPORTTI Hyrynsalmen aineisto 8.1. - 22.1.2015 22.01.2015

MÄÄRÄAIKARAPORTTI Hyrynsalmen aineisto 8.1. - 22.1.2015 22.01.2015 08.04.2015 12.04.2015 Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen 08.01.2015 3/60.600/2015 Hyrynsalmen kunta Lausuntopyyntö Iso Tuomivaaran tuulivoimahankkeen osayleiskaavaehdotuksesta Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen

Lisätiedot

Yhteistyöseminaari. Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa Tuula Honkanen johtaja. Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut

Yhteistyöseminaari. Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa Tuula Honkanen johtaja. Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Yhteistyöseminaari Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa 25.11.2010 Tuula Honkanen johtaja Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto/ Kajaanin yliopistokeskus. Henkilöstöä 19 Budjetti

Lisätiedot

Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli

Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli Kajaani 26.11.2013 22.11.13 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Reijo Inget Kainuun rintamalisän saajat 2007-2013 2500 2000 1500 1000 500 2007

Lisätiedot

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein. Maitotiimi ProAgria Oulu ry. MaitoManagement 2020 www.proagriaoulu.fi/maitomanagement2020

Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein. Maitotiimi ProAgria Oulu ry. MaitoManagement 2020 www.proagriaoulu.fi/maitomanagement2020 Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein Maitotiimi ProAgria Oulu ry MaitoManagement 2020 -hanke kehittää erityisesti isojen maitotilayritysten toimintamalleja sekä palveluja ja työvälineitä.

Lisätiedot

OHJE 156364 1 (11) 27.3.2015 Dnro 788/55/2015 MAATILOJEN NEUVONTA OHJE NEUVOJALLE

OHJE 156364 1 (11) 27.3.2015 Dnro 788/55/2015 MAATILOJEN NEUVONTA OHJE NEUVOJALLE OHJE 156364 1 (11) 27.3.2015 Dnro 788/55/2015 MAATILOJEN NEUVONTA OHJE NEUVOJALLE 2 (11) Arvoisa neuvoja Olet nyt tutustumassa Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmän neuvojaohjeistukseen. Tämän ohjeen

Lisätiedot

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.

Lisätiedot

Palveluhakemisto 2010

Palveluhakemisto 2010 ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus Palveluhakemisto 2010 Menestyksen mahdollisuuksia 2 Menestyksen mahdollisuuksia Energian käyttäminen, säästäminen ja tuottaminen ovat

Lisätiedot

ProAgrian vaikuttavuus 2015

ProAgrian vaikuttavuus 2015 ProAgrian vaikuttavuus 2015 - kilpailukykyä ja kannattavuutta - tuki rakennemuutokseen - kumppani muutostilanteissa - kestävän kehityksen eteenpäin viejä - maaseutuelinkeinon, hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

Kylien maakunnallinen palveluverkosto Kylähyvinvointi-seminaari 21.10.2104 Onttola

Kylien maakunnallinen palveluverkosto Kylähyvinvointi-seminaari 21.10.2104 Onttola Kylien maakunnallinen palveluverkosto Kylähyvinvointi-seminaari 21.10.2104 Onttola Veli-Matti Karppinen toiminnanjohtaja Kainuun Nuotta ry Kainuun Nuotta ry Kainuun alueella toimivien maaseudun kyläyhdistysten

Lisätiedot

13 February Olli Oamkilainen 1

13 February Olli Oamkilainen 1 13 February Olli Oamkilainen 1 Oppia ja tukea bioenergia-alan maaseutuyrittäjyyteen. Hankkeessa tarjotaan koulutusta bioenergian tuotannosta ja nykytekniikasta, energiayrittäjyydestä ja energiaomavaraisuuden

Lisätiedot

Elintarvikeyrittäjyyden kehittäminen Pohjois Savossa. Vuokko Niemitalo Sisä Savon seutuyhtymä 1.12.2009

Elintarvikeyrittäjyyden kehittäminen Pohjois Savossa. Vuokko Niemitalo Sisä Savon seutuyhtymä 1.12.2009 Elintarvikeyrittäjyyden kehittäminen Pohjois Savossa Vuokko Niemitalo Sisä Savon seutuyhtymä 1.12.2009 Kehittämistyötä tekeviä Yrityspalvelut: elinkeinoasiamiehet, yrityspalvelupisteet, uusyrityskeskus

Lisätiedot

LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE

LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE Yhdessä tehden parempiin tuloksiin Päivi Töyli Heidi Valtari paivi.toyli@utu.fi heidi.valtari@utu.fi 040 189 1929 0400 487 160 Turun yliopiston Brahea-keskus 27.10.2015 Hankkeen

Lisätiedot

Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille

Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille 27.5.2015, Tampere Technopolis, Häggman-Sali, Kalevantie 2, 33100 Tampere Regina Saari

Lisätiedot

Nro Poimurisarja joukkueet Jäsen 1 Jäsen 2 Jäsen 3 Paikkakunta sijoitus

Nro Poimurisarja joukkueet Jäsen 1 Jäsen 2 Jäsen 3 Paikkakunta sijoitus Nro Poimurisarja joukkueet Jäsen 1 Jäsen 2 Jäsen 3 Paikkakunta sijoitus 28 Ämmän Betoni Markku Kinnunen Jarmo Heikkinen Reino Kela Suomussalmi tulos 45,5 1 30 Suomussalmen kunnanvaltuustoryhmä I Keijo

Lisätiedot

Maakunta -kuntayhtymään 1.1.2005 siirtyvät

Maakunta -kuntayhtymään 1.1.2005 siirtyvät Maakunta -kuntayhtymään 1.1.2005 siirtyvät Määräaikaiset Henkilön Hyrynsalmi Hanhilahti Sanna Marjaana eläinlääkäri 31.12.2004 Hyrynsalmi Heikkinen Mira Pauliina tuntiopettaja 31.7.2005 Hyrynsalmi Helenius

Lisätiedot

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmän yleiset periaatteet

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmän yleiset periaatteet Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmän yleiset periaatteet Merja Uusi-Laurila, Mavi Neuvo 2020 alkukoulutus neuvojille Seinäjoki 2.-3.12.2014 Vaasa 4.-5.12.2014 Järvenpää 9.10.12.2014 Sivu 1 Neuvo

Lisätiedot

Yleiskatsaus Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmään

Yleiskatsaus Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmään Yleiskatsaus Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmään Merja Uusi-Laurila, Mavi Neuvo 2020 alkukoulutus neuvojille Seinäjoki 2.-3.12.2014 Seinäjoki 4.-5.12.2014 Järvenpää 9.-10.12.2014 Sivu 1 Manner-Suomen

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(9) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 8/2006

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(9) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 8/2006 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(9) KOKOUSAIKA Maanantai 2.10.2006 kello 13.00 16.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani

Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta (2009-2012) Muistio 1/2010 Aika: 11.2.2010 klo 10.30 13.10 Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain MIEHET Kajaanin Kipinä: Henri Väyrynen KajKi 1991 : 10,92 +1,5 Kajaani 27.7. Pituus: 7,74 +1,3 Lappeenranta 4.6. 7,53 +0,8 Lahti 15.6.

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULU

OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OULUN AMMATTIKORKEAKOULU BioE-logia Oppia ja tukea bioenergia-alan maaseutuyrittäjyyteen Toteuttaja Oulun ammattikorkeakoulu Oy, Oamk Hallinnoijana Oamkin luonnonvara-alan osasto BioE-logia Oppia ja tukea

Lisätiedot