JÄSENTIEDOTE HELMIKUU 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄSENTIEDOTE HELMIKUU 2015"

Transkriptio

1 1/5 JÄSENTIEDOTE HELMIKUU 2015 Talvinen tervehdys Vantaan Voimisteluseurasta! Kevätkausi on täydessä käynnissä ja hiihtoloma tuo pienen paussin harjoitteluun. Alkukauteen on osunut jonkin verran peruutuksia, joihin suurimpaan osaan emme ole voineet vaikuttaa. Kouluilla ja urheilutalolla järjestetään erikoistapahtumia, YO kuunteluita, vanhempainiltoja ym ja tällöin kaikkien seurojen vuorot perutaan. Onneksi peruutukset vakaantuvat melko tasaisesti eri kouluille, eli samalle koululle ja illalle ei yleensä montaa peruutusta kaudessa osu. Nyt isona yllätyksenä tuli Variston koulun kiinniolo tällä viikolla. Olemme pyytäneet, että Variston vuoroja ei lopeteta liian aikaisin toukokuussa, kun nyt tuli kahden viikon paussi Variston harjoituksiin. Tässä jäsentiedotteessa 1) Hiihtoloma 2) VVS:n organisaatio tarkentuu 3) Tanssitarjonta jatkuu 4) Vantaan kaupungin toiminta-avustusta uudistetaan 5) Gymnaestrada 6) Tapahtumakalenteri Hiihtoloma Vko 7 tunnit pidetään normaalisti. - poikkeuksena Minidiscotunnit Urheilutalolla sunnuntaina lomailevat 15.2., mutta tanssivat taas Teema-tunti Rajatorpassa SU pidetään ennakkotiedoista poiketen, tauko (Sali peruttu) Vko 8 ( ) tunnit poikkeusaikataululla - lasten ja nuorten tunnit ja aikuisten tanssitunnit on peruttu vko 8 - poikkeuksena Perheliikuntatunnit MA Askistossa, jotka pidetään (korvaava kerta, kun tammikuun ensimmäistä jumppaa emme pystyneet järjestämään) - RAJATON-kortin tunneista EI pidetä: kaikki Rajatorpan ja Variston tunnit, TO Circuit Askistossa, PE Perjantaipäräys Tuomelassa. VVS:n toimisto on kiinni viikon 8. Sähköpostit luetaan päivittäin ja puhelinpäivystystä on ma-to klo Vantaan Voimisteluseuran organisaatio selkeytyy Vantaan Voimisteluseura on tarkentanut organisaatiotaan vuoden alusta. Uudella organisaatiolla haetaan selkeyttä eri toimintoihin ja vastuualueisiin. Tavoitteena on sekä harrasteliikunnan että kilpalajien laadukas kehittäminen ja koko seuran jäsenistön palveleminen. Uudistuksen myötä seuran hallinnolliset resurssit myös hieman kasvavat.

2 2/5 Seuran luottamushenkilöistä koostuva johtokunta linjaa seuran strategiaa ja pitkän tähtäimen tavoitteita yhdessä seuran henkilöstön kanssa, kehittää seuran toimintaa pitkällä tähtäimellä ja osallistuu erikseen sovittavilta osin kehitystoimintaan. Johtokunta myös laatii pitkän tähtäimen toimintasuunnitelmia yhdessä seuran henkilöstön kanssa, seuraa toimintasuunnitelmien toteutumista ja päättää tarvittaessa muutoksista ja uudistuksista seuran toiminnassa. Johtokunta vastaa seuran taloudellisesta suunnittelusta, seurannasta ja kantokyvystä yhdessä toiminnanjohtajan kanssa sekä päättää organisointiin, resursointiin ja palkitsemiseen liittyvistä linjauksista. Toiminnanjohtaja Laura Nihti johtaa ja kehittää seuraa kokonaisuudessaan vastaten taloudellisesta johtamisesta, sidosryhmäsuhteista, viestinnästä ja markkinoinnista sekä henkilöstöjohtamisesta. Toiminnanjohtaja toimii myös tanssin kilpatoiminnan vastuuhenkilönä kevätkaudella Laura on pitkän linjan VVS:läinen, itse voimistellut ja kilpaillut seuran edustusjoukkueessa, toiminut ohjaajana ja valmentaja yli 20 vuotta seurassa vauvajumpasta maajoukkuevalmennukseen sekä toiminut seuran johtokunnassa ja Voimisteluliiton kouluttajana ja luottamustehtävissä useita vuosia ennen toiminnanjohtajan tehtävää. Koulutukseltaan Laura on diplomi-insinööri ja voimisteluvalmentaja (lajitutkinto). Harrasteliikuntavastaavan tehtävässä aloittaa Anu Heikkola maaliskuun puolessa välissä. Tehtävä on seurassa tässä muodossa uusi. Harrasteliikuntavastaava vastaa aikuisliikunnasta, nuorten harrasteliikunnasta (tanssi, kuntoliikunta, harrastevoimistelu) ja lasten yleisliikunnasta (satujumpat, perheliikunta, kerhot, perhetapahtumat) sekä niiden kehittämisestä. Ikäkausivalmentaja Johanna Ahlqvist vastaa jatkossa seurassa lasten (alle 12-vuotiaat) voimistelutoiminnasta, lasten (alle 12-vuotiaat) joukkuevoimistelun valmennusryhmistä sekä lasten ja nuorten

3 3/5 joukkuevoimistelun ulkopuolisten kilparyhmien kaltaisista ryhmistä (tanssillinen voimistelu, showtanssin kilparyhmät, harjoituskertoja yleensä 2 krt/vko) ja niiden kehittämisestä. Ikäkausivalmentaja myös valmentaa nimettyjä joukkueita ja toimii muiden lasten valmentajien tukena. Johanna on myös pitkän linjan VVS:läinen, toiminut seurassa aiemmin myös toiminnanjohtajana ja puheenjohtajana. Johanna on kolmen lapsen äiti, koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja voimisteluvalmentaja (ammattivalmentaja), kansainvälinen jv tuomari ja Voimisteluliiton kouluttaja. Hän on siirtynyt aiemmalta uraltaan konsernilaskennasta päätoimiseksi valmentajaksi VVS:an ja Voimisteluliittoon. Johanna toimii Voimisteluliitossa ikäkausivalmentajana vastaten lasten ja nuorten liittotasoisesta valmennustoiminnasta pois lukien liiton maajoukkue- ja juniorimaajoukkuevalmennus (yli 14 v huippuvoimistelu), joista vastaa liiton päävalmentaja. Päävalmentaja Olga Ponikarova vastaa joukkuevoimistelun valmennusjärjestelmästä, sen laadusta ja kehittämisestä seurassa. Päävalmentaja valmentaa seuramme edustusjoukkuetta ja auttaa seuran muita valmentajia ja joukkueita omalla osaamisellaan. Olga asuu Venäjällä ja vierailee seurassamme noin kerran kuussa. Hän on MM-tason valmentaja, kansainvälinen tuomari sekä kouluttaja kansainvälisessä joukkuevoimisteluliitossa IFAGGissa. Kotimaassaan Olga pyörittää omaa menestynyttä Roxett seuraa Tulassa. Kilpailu- ja valmennusvastaava Tinja Salminen koordinoi seuran eri lajien kilpailutoimintaa vastaten valmennusryhmien hallinnollisista asioista. Kilpailu- ja valmennusvastaavan vastuulla on mm kilpalajien yhteistyö seurassa, lisenssit ja vakuutukset, valmennusryhmien ilmoittautumiset, kilpailuilmoittautumiset, kilpailumatkojen ja leirien koordinointi sekä seuran yhteiset valmennuksen tukitoimet ja viestintä. Hän vastaa myös seuran järjestämistä kilpailutapahtumista. Kilpailu- ja valmennusvastaava toimii myös nimettyjen joukkueiden valmentajana. Tinja on itse vuosia voimistellut ja kilpaillut VVS:n joukkueessa. Tinja on koulutukseltaan sosionomi ja voimisteluvalmentaja valmistuen pian ammattivalmentajaksi. Hän on myös jv tuomari ja Voimisteluliiton jv kouluttaja. Tinja on toiminut päätoimisena seurassa reilu 2 v ja valmentajana jo n 10 vuotta. Seurassa toimii päätoimisena joukkuevoimisteluvalmentajana Riikka Penttilä. Riikka on ammattivalmentaja ja koulutukseltaan myös tradenomi. Hän on myös jv tuomari. Riikka on valmentanut vuosia Kemissä ja Vantaalla päätoimisena vuodesta Omien joukkueiden valmennustyön lisäksi Riikka on laatinut näyttäviä kilpailukoreografioita eri joukkueille Suomessa. Talous- ja konttoripäällikkö Lena Johans vastaa seuran laskutuksesta, palkanlaskennasta ja kirjanpidosta sekä seuran tarvikevarastosta. Hän osallistuu seuran asiakaspalveluun ja tekee myös yhteistyötä joukkueiden rahastonhoitajien kanssa. Heidän lisäkseen seurassa toimii mahtava joukko osa-aikaisia valmentajia ja ohjaajia.

4 Tanssi säilyy vahvassa roolissa Vantaan Voimisteluseurassa Kuten aiemmin on jo tiedotettu, on Vantaan Voimisteluseuran tanssin kilpatoimintaan tulossa muutoksia ensi syksynä. Katutanssin nykyiset kilpajoukkueemme siirtyvät näillä näkymin toimimaan viime syksynä perustetun uuden yhdistyksen - Vantaan Katutanssiyhdistys - alle syksyn 2015 alusta. 4/5 Vantaan Voimisteluseuran strategiaa ja toiminta-ajatusta ei olla muuttamassa: seuran tarkoituksena on edistää jäsenistönsä liikuntaa ja yhteisöllisyyttä tarjoamalla eri ikäisille mahdollisuuksia harrastaa monipuolista voimistelua, tanssia ja liikuntaa harrastus-, kilpa- ja huippu-urheilutasolla harrastajien edellytysten ja tarpeiden mukaan. Vantaan Voimisteluseuran tuntitarjonta säilyy monipuolisena sisältäen tanssia, voimistelua ja kuntoliikuntaa eri tasoilla. Tanssiryhmiä tulee jatkossa olemaan erilaisia, myös tavoitteellisia useamman kerran viikossa harjoittelevia ryhmiä. Muutos ei ole Vantaan Voimisteluseuran strategia- ja toimintasuunnittelusta lähtöisin, mutta Vantaan Voimisteluseura ja Vantaan Katutanssiyhdistys ovat sopineet tekevänsä tiivistä yhteistyötä vantaalaisten tanssiharrastuksen ja -kilpailutoiminnan edistämiseksi. Vantaan kaupungin liikunnan avustusten jakoperusteet remonttiin Vantaan kaupungin jakamien liikuntatoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteita ollaan uudistamassa. Nyt myös Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa, sillä työskentelyn tueksi halutaan näkemyksiä erityisesti käytännön toimijoilta. Alla olevasta linkistä pääset seurakyselyyn, johon toivotaan vastauksia mahdollisimman kattavasti vantaalaisilta liikunta- ja urheiluseuratoimijoilta. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia ja voit vastata koko seuran, yksittäisen joukkueen/ryhmän puolesta tai yksittäisenä liikkujana. Vastausaikaa on asti. Kyselyn tulokset käydään läpi keväällä järjestettävässä seurafoorumissa, jossa vapaa-ajanlautakunnan jäsenistä ja liikuntapalveluiden edustajista koostuva työryhmä esittelee ajatuksia uusista avustusperusteista. Tässä linkki seurakyselyyn: Gymnaestrada Gymnaestrada on voimistelun kansainvälinen suurtapahtuma, joka toteutetaan neljän vuoden välein. Vuoden 2015 Gymnaestradan isäntäkaupunkina toimii Helsinki. Gymnaestradassa on esillä koko voimistelun kirjo erilaisten esitysohjelmien muodossa. Iloa ja elämyksiä jokaiselle! Tapahtumaan on tulossa n voimistelijaa 50 maasta. Tapahtuman osallistujille ilmoittautuminen päättyi marraskuun lopulla. Peruutuspaikkoja voi kysellä toukokuuhun asti, mutta lisäosallistujia ei voida enää ottaa. VVS oli 140 osallistujallaan yksi kolmesta suurimmasta osallistujaseurasta Suomessa. Kiinnostaako sinua vapaaehtoistyö kansainvälisessä tapahtumassa? Haluamme järjestää Gymnaestradan noin kansainväliselle osallistujalle ikimuistoisen tapahtuman. Tapahtuman toteuttamiseksi haemme lähes 4000 vapaaehtoista erilaisiin tehtäviin.

5 5/5 Vapaaehtoiset mahdollistavat Gymnaestradan ystävällisen ja iloisen tunnelman, joka hakee vertaistaan. Tule sinäkin luomaan ja tarjoamaan elämyksiä kaiken ikäisille voimistelijoille ympäri maailman! Vapaaehtoisena pääset katsastamaan tapahtuman kulisseihin, tuottamaan hyvää mieltä osallistujille ja lisäksi saat arvokasta kokemusta sekä tukun uusia ystäviä. Tule mukaan! Lisätietoja ja ilmoittautuminen vapaaehtoiseksi: Tapahtumakalenteri 2015 kevät Kotisalileiri Kotisalileiri Johtokunnan kokous Joukkuevoimistelun katselmus, Hämeenkylän koulu joukkuevoimistelun Etelä-Suomen aluekilpailut Energia Areenalla, VVS järjestää Harrastemessut Hämeenkylän koululla, VVS mukana messuilla Johtokunnan kokous Vivi Show, Kilteri Vivin Tähtiasema (alle 12 v kilpailutapahtuma), Martinlaakso Kevätnäytös 1 Kilteri Kevätnäytös 2, Myyrmäen Urheilutalo Kevätnäytös 3, Kilteri Kevätnäytös 4, Kilteri Johtokunnan kokous Gymnaestrada kenttäohjelmien yhteisharjoitus Sonera-stadion, Helsinki Kesäkuun 2 ensimmäistä viikkoa, liikunnalliset kesäleirit kesäkuu Vuosikokous ja johtokunnan kokous World Gymnaestrada Helsinki (11.7. avajaisten harjoituksia)

Jäsentiedote joulukuu 2014

Jäsentiedote joulukuu 2014 Jäsentiedote joulukuu 2014 Kiitos kaikille syksystä 2014! Koko seuran puolesta haluan kiittää - jäseniämme, teitä ahkeria jumppareita - jumppaavien ja tanssivien lasten vanhempia - Uskollisuuden Killan

Lisätiedot

Vantaan Voimisteluseuran kuukausitiedote, helmikuu 2014

Vantaan Voimisteluseuran kuukausitiedote, helmikuu 2014 Vantaan Voimisteluseuran kuukausitiedote, helmikuu 2014 Tässä kuukausitiedotteessa: Yleistä - Kevätkausi vauhdissa - Asiakaskyselyn palautetta - Isoja hankkeita käynnissä - Uusi johtokunta aloitti toimintansa

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta

Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta kaudella 2016-2017 Tuovinen 17.5.2016 PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Vanhempainillan aiheet

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

3. Junnu Talent Valmentajat: Sanni Mäntykivi, Milla Nieminen, Jonna Öhrnberg & Mona Lahtinen

3. Junnu Talent Valmentajat: Sanni Mäntykivi, Milla Nieminen, Jonna Öhrnberg & Mona Lahtinen SYYSKAUSI KÄYNTIIN! Tällä hetkellä VVS:n kilpa-aerobicin puolella toimii 5 eri valmennusryhmää: 1. Mikrot 07-10 (Uusi valmennusryhmä!) - Valmentajat: Sanni Mäntykivi, Jonna Öhrnberg - Apuvalmentajat: Liinu

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Terveyttä edistävä Vapaaehtoistyötä arvostava TNV:n arvot ja visio Ihmisläheinen ja positiivinen Luotettava ja osaava VANTAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT JÄSENET OHJAAJAT Valo,

Lisätiedot

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 2 3.1. Lapset ja nuoret... 3 3.2 Perheliikunta... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA...

Lisätiedot

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA... 4 5 VALMENTAJATOIMIKUNTA... 4 6 KOULUTUSTOIMINTA...

Lisätiedot

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014 Sisältö 1 YLEISTÄ... 3 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 3 HARRASTELIIKUNTA... 3 3.1. Lapset... 4 3.2. Lapset ja nuoret... 4 3.3. Perheliikunta... 4 4

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Vantaan Voimisteluseuran toiminta Yhdistyksen sääntöjen vuosikertomus

Vantaan Voimisteluseuran toiminta Yhdistyksen sääntöjen vuosikertomus Vantaan Voimisteluseuran toiminta 1.8.2017-31.7.2018 Yhdistyksen sääntöjen vuosikertomus Vuosikertomus 1.8.2017-31.7.2018 1/5 Sisällys 1 Vantaan Voimisteluseuran toiminta... 2 1.1 Toimintaidea... 2 1.2

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Elise

Voimistelu- ja urheiluseura Elise Voimistelu- ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Jäseniä 871 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu Rytminen voimistelu Sinettiseura Voimisteluliiton huippuvoimisteluseura

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2017 2018. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan

Lisätiedot

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA Suomen mestaruuskilpailut 1.-2.3. Espoo Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 8.-9.3. Tanska Luokkanousukilpailut

Lisätiedot

Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia

Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia Joukkuevoimistelun valmennusjärjestelmän uudistuksia on toteutettu vaiheittain viimeisen vuoden aikana. Liittojohtoista valmennustoimintaa kehitetään lajiasiantuntijaryhmän

Lisätiedot

PAKILAN VOIMISTELIJAT PNV ry

PAKILAN VOIMISTELIJAT PNV ry PAKILAN VOIMISTELIJAT PNV ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2017-31.8.2018 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Seuran toimintatavoitteet 3. Harrasteliikunta 3.1. Lasten ja nuorten liikunta (LaNu) 3.2. Aikuisten ryhmäliikunta

Lisätiedot

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia

Lisätiedot

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA Kirjan ja ruusun päivä 8.5. Elannon Isku - Vantaan kevätnäytös 15.5. Suomen Voimistelupäivät 8.-10.6. Svolin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1 Keravan Naisvoimistelijat KNV ry 17.10.2006 Johtokunta Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1. Toiminta-ajatus Keravan Naisvoimistelijat KNV ry:n tarkoituksena on tarjota kuntalaisille liikuntaharrastus

Lisätiedot

Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion Vaajakoski ry Toimintasuunnitelma 2019

Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion Vaajakoski ry Toimintasuunnitelma 2019 Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion Vaajakoski ry Toimintasuunnitelma 2019 1. Yleistä Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion Vaajakoski ry on Jyväskylässä toimiva urheiluseura, joka kuuluu jäsenseurana Suomen

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013 TAPAHTUMIA VUODEN 2013 AIKANA (JV = Joukkuevoimistelu RV= Rytminen voimistelu) 1.-3.2 RV Tuomarikoulutus (1- ja 2-taso) Helsinki 15. 17.2. Minirytmisten

Lisätiedot

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille

Lisätiedot

TAMPEREEN NAISVOIMISTELIJAT TNV RY

TAMPEREEN NAISVOIMISTELIJAT TNV RY TAMPEREEN NAISVOIMISTELIJAT TNV RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 1 1 SEURA Tampereen Naisvoimistelijat ry (TNV) on perustettu vuonna 1898 ja se on Tampereen vanhin ja Suomen toiseksi vanhin suomenkielinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Seuran toiminta-ajatuksen toteuttaminen 2 1.1.Missio 3 1.2 Arvot 3 1.3 Visio v. 2020 3 1.3.1 Haasteet ja mahdollisuudet 4 2. Toiminta 4 2.1. Lasten ja nuorten liikunta

Lisätiedot

Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki.

Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. Toiminta-ajatus Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v.1959. Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat pyrkii

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN!

TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN! TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN! Tässä info kirjeessä kerrotaan seuramme valmennusryhmien toimintaan liittyen yleisistä asioista. Seuramme kilpailulajit ovat joukkuevoimistelu ja tanssillinen voimistelu. JOUKKUEVOIMISTELU

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava 2013 2014 Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille aktiivinen positiivinen terveellinen taitava VOIMISTELUA TANSSIA Pilates BODYTRIM Panosta itseäsi ja perhettäsi järkevällä viikko-ohjelmalla sekä lapsille

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Puheenjohtajan kynästä, Hyvää kuluvaa Vuotta 2017! Alkamassa on Suomen ja Seinäjoen voimistelijoiden juhlavuosia. Mikä olisikaan parempi vuosi täyttää

Lisätiedot

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia

Lisätiedot

VaKP Voimistelu valmennustoiminta. Kilpa-aerobicin vanhempainilta

VaKP Voimistelu valmennustoiminta. Kilpa-aerobicin vanhempainilta VaKP Voimistelu valmennustoiminta Kilpa-aerobicin vanhempainilta 1.10.2018 Vanhempainillan ohjelma Käytännön asioita: kilpailumatkat, tiedonkulku, maksut, lisenssit, ym. Tiedotustilaisuus VaKP kilpa-aerobictiimi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Sisällys 1. Seuran toiminta-ajatuksen toteuttaminen... 3 1.1.Missio... 3 1.2 Arvot... 3 1.3 Visio v. 2020... 3 1.3.1 Haasteet ja mahdollisuudet... 4 2. Toiminta... 4 2.1.

Lisätiedot

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Vanhempainilta 16.8.2017 Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Illan kulku 2 1. Valmentajien esittely 2. Uuden valmennusjärjestelmän esittely 3. Joukkuevoimistelutoimialan pelisääntöjen läpikäyminen 4.

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

Espoon Telinetaiturit ry

Espoon Telinetaiturit ry Voimistelua läpi elämän Espoon Telinetaiturit ry Tyttöjen voimistelupolku 26.4.2013 Miten aloittaa voimisteluharrastus? Harrastuksen aloittamiseen ja tukilajiksi (toiselle lajille) sopivat kaikki aloitusryhmät.

Lisätiedot

Hallituksen päätös 16.1.2015 SUOMEN VOIMISTELULIITTO TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 2015

Hallituksen päätös 16.1.2015 SUOMEN VOIMISTELULIITTO TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 2015 Hallituksen päätös 16.1.2015 SUOMEN VOIMISTELULIITTO TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 2015 1 Sisällys YLEISTÄ... 3 1. HALLITUS JA TYÖVALIOKUNTA... 5 2. VOIMISTELUTOIMINTA... 6 2.1 Harrastevoimistelun asiantuntijaryhmä...

Lisätiedot

Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan

Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Tässä on lyhyt info, miten pääset mukaan liikkujaksi, harrastajaksi, valmennusryhmään, ohjaajaksi tai seuratoimintaan. Seuran toimintakausi on

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

TNV liikunnan iloa sukupolvelta toiselle TNV Turun Naisvoimistelijat ry

TNV liikunnan iloa sukupolvelta toiselle TNV Turun Naisvoimistelijat ry TNV liikunnan iloa sukupolvelta toiselle TNV Turun Naisvoimistelijat ry Liikuntakeskus Energym Vähäheikkiläntie 56 C, 20810 Turku 040 416 1906 www.tnv.fi TNV - Turun Naisvoimistelijat ry TNV on liikuttanut

Lisätiedot

Jokaisen joukkueen päävalmentajan yhteystiedot löytyvät tämän kirjeen lopusta.

Jokaisen joukkueen päävalmentajan yhteystiedot löytyvät tämän kirjeen lopusta. LOMA Cheerleaders Syyskausi 2018 -alkuinfo Tervehdys kotiväelle! Tämä infokirje jaetaan jokaiselle harrastajalle syyskauden alussa ja jatkossa kaikki info tulee sähköisesti. Kotiväki on velvollinen seuraamaan

Lisätiedot

KEVÄÄN VANHEMPAINILTA KESKIVIIKKONA 12.1. KLO 19:30 ALKAEN TUULIMÄESSÄ KILPAPOIKIEN YHTEISTIEDOTE 21.12.2010

KEVÄÄN VANHEMPAINILTA KESKIVIIKKONA 12.1. KLO 19:30 ALKAEN TUULIMÄESSÄ KILPAPOIKIEN YHTEISTIEDOTE 21.12.2010 KEVÄÄN VANHEMPAINILTA KESKIVIIKKONA 12.1. KLO 19:30 ALKAEN TUULIMÄESSÄ KILPAPOIKIEN YHTEISTIEDOTE 21.12.2010 Telinevoimistelu lajina Miesten telinevoimistelu (MTV) on kansainvälisen voimisteluliiton (FIG)

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry

Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry Toimintakertomus 2012 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry:n sääntöjen mukaan seuran toiminnan tarkoitus on edistää

Lisätiedot

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi 1.6. 31.5. KESÄKUU Uusi toimintakausi alkaa Edellisen kauden tilinpäätös tulee suoraan Netvisorista, edellisen kauden laskutus tulee olla kunnossa 31.5. mennessä.

Lisätiedot

1.2. Visio Terveyttä edistävää harrasteliikuntaa ja tasokasta valmennustoimintaa kaikille naantalilaisille.

1.2. Visio Terveyttä edistävää harrasteliikuntaa ja tasokasta valmennustoimintaa kaikille naantalilaisille. Seurakäsikirja 1. Toiminta-ajatus ja visio 1.1. Toiminta-ajatus Naantalin Voimistelijat tarjoaa monipuolista liikuntaa harraste- ja valmennustasolla kaiken ikäisille. Haluamme tuottaa ihmisille elämäniloa,

Lisätiedot

Valmentajien pelisäännöt

Valmentajien pelisäännöt Valmentajien pelisäännöt 1. Harjoitteleminen ja kilpaileminen ikäluokittain 1.1 Harjoitusmäärät ja tavoitteet Forssan Naisvoimistelijoiden periaatteena on tarjota joukkuevoimisteluharrastus yli 8- vuotiaille

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

TOIMINTASÄÄNTÖ. Tampereen Voimistelijat Johtoryhmä

TOIMINTASÄÄNTÖ. Tampereen Voimistelijat Johtoryhmä 20.1.2017 2017 TOIMINTASÄÄNTÖ Tampereen Voimistelijat Johtoryhmä SISÄLLYS Tampereen Voimistelijoiden toiminnan periaatteet... 3 Toiminta-ajatus... 3 Visio... 3 Missio... 3 Arvot... 3 Organisaatio... 3

Lisätiedot

Valmentajien toimintalinja

Valmentajien toimintalinja Valmentajien toimintalinja 1. Harjoitteleminen ja kilpaileminen ikäluokittain 1.1 Harjoitusmäärät ja tavoitteet Forssan Naisvoimistelijoiden periaatteena on tarjota joukkuevoimisteluharrastus yli 8- vuotiaille

Lisätiedot

Nuorten maajoukkueohjelma

Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelman tavoitteet Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään 3 pelaajaa/ikäluokka 3 kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen Kilpailla

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013 1. Menestystä joukkuevoimistelussa 2. Mukaan joukkuevoimisteluun 3. Joukkuevoimistelun harrastejoukkue 4. Harrasteliikuntaa keväällä 2014 5. Voimistelua erityistä apua tarvitseville

Lisätiedot

RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita

RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita 1. Kaikkien JV-valmentajien osaamistasoa kohotetaan yksilöllisen koulutussuunnitelman mukaan seuraavilla osa-alueilla tarvelähtöisesti: Valmennuksen suunnittelu

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 2 Sisältö 1 SEURAN VISIO... 3 2 SEURAN EETTISET LINJAUKSET... 4 3 SEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 3.1. VIIHTYMISEEN JA ILMAPIIRIN

Lisätiedot

Tapiolan Voimistelijat ry Toimintasuunnitelma 2016 sivu 1

Tapiolan Voimistelijat ry Toimintasuunnitelma 2016 sivu 1 Toimintasuunnitelma 2016 sivu 1 1. Yleistä Tapiolan Voimistelijat on Espoossa, Tapiolan ja sen lähialueilla toimiva 51-vuotias liikuntaseura, joka kuuluu jäsenseurana Suomen Voimisteluliittoon sekä Etelä-Suomen

Lisätiedot

Pakilan Voimistelijat PNV ry TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksytty

Pakilan Voimistelijat PNV ry TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksytty Pakilan Voimistelijat PNV ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 2020 Hyväksytty 27.5.2019 TAVOITTEET TOIMENPITEET MITTARIT Tuotevalikoima: Ryhmät nykyistä täydemmiksi 2 3 uutta ryhmää Tuntivalikoiman selkeyttäminen

Lisätiedot

TERVETULOA MÄNTSÄLÄN VOIMISTELIJOIHIN KAUDELLE 2011-2012!

TERVETULOA MÄNTSÄLÄN VOIMISTELIJOIHIN KAUDELLE 2011-2012! TERVETULOA MÄNTSÄLÄN VOIMISTELIJOIHIN KAUDELLE 2011-2012! Joukkue: Jumppakoulu 2004 2005 Aika ja paikka: Ma klo 18.-19.00 Akrobatia-tunti, Kaunismäki To klo 18.-19.00 Tanssillinen voimistelu-tunti, Hepolan

Lisätiedot

Elämyksiä voimistelusta

Elämyksiä voimistelusta Elämyksiä voimistelusta Voimistelun Suomi Gymnaestrada on jokaiselle voimistelijalle, osallistujalle, katsojalle ainutlaatuinen kokemus. Joka neljäs vuosi suurtapahtuma: Voimistelun Suomi Gymnaestrada

Lisätiedot

OVOn arvot. Slogan: Sykettä ja sykähdyksiä! OVO on hyvä olo!

OVOn arvot. Slogan: Sykettä ja sykähdyksiä! OVO on hyvä olo! OVOn visio 2025 OVOn arvot Iloa ja elämyksiä hyvässä seurassa Liikunnallisuus elämäntapana Unelmista totta yksilö huomioiden Luovuus, rohkeus ja edelläkävijyys Positiivisuus ja yhteisöllisyys Vastuullisuus

Lisätiedot

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä.

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopio. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

Voimistelutoimijoiden esittely

Voimistelutoimijoiden esittely Voimistelutoimijoiden 2018-2020 esittely Hae mukaan! Luottamusryhmän jäsenen ja seurakummin tunnuspiirteet Arvostamme näitä ominaisuuksia: Seurakentän ja seuratoiminnan tunteminen Voimistelutoiminnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Arvot... 2 3 Visio... 2 4 Yleistä... 2 5 Painopistealueet... 3 6 Harrastus- ja kilpailutoiminta... 4 7 Pallokoulu ja PerheFutis...

Lisätiedot

Uudet liikuntatoiminnan avustusperusteet. Seurafoorumi 28.4.2015

Uudet liikuntatoiminnan avustusperusteet. Seurafoorumi 28.4.2015 Uudet liikuntatoiminnan avustusperusteet Seurafoorumi 28.4.2015 Avustettavuus Haetaan kerran, minkä jälkeen avustettavuutta arvioidaan vuosittain itsearvioinnin sekä muutaman vuoden välein suoritettavan

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

Seurafoorumi

Seurafoorumi Seurafoorumi 11.10.2018 Seurafoorumin ohjelma Tilaisuuden avaus - Veli-Matti Kallislahti, liikuntapalvelut Liikuntapalveluiden tietoisku Kenen johdolla Vantaan liikuntapolitiikkaan tulevaisuudessa toteutetaan?

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2016-2017. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

VISIO VaKP Voimistelujaosto on kasvava, haluttu ja laadukas liikuttaja Valkeakoskella

VISIO VaKP Voimistelujaosto on kasvava, haluttu ja laadukas liikuttaja Valkeakoskella VaKP Voimistelujaoston toimintalinja VISIO VaKP Voimistelujaosto on kasvava, haluttu ja laadukas liikuttaja Valkeakoskella ARVOT Ihmisläheisyys Laatu Liikunnan ilo Kasvatuksellisuus SLOGAN Helppo tulla,

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Sykkeen viestintäsuunnitelma vastaa kysymyksiin: miksi viestitään, mitä ja miten viestitään, kuka viestii ja kenelle, milloin ja missä. Suunnitelma laaditaan

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

Muuramen Syke ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Muuramen Syke ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Muuramen Syke ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2019 1. TAUSTAA Muuramen Syke ry (Syke) on heinäkuussa 2009 perustettu tanssiin ja voimisteluun keskittynyt liikuntaseura. Viime vuosina jäsenmäärän kasvu

Lisätiedot

Joukkuevoimistelun info syksy 2015. Voimistelu- ja urheiluseura Elise

Joukkuevoimistelun info syksy 2015. Voimistelu- ja urheiluseura Elise Joukkuevoimistelun info syksy 2015 Voimistelu- ja urheiluseura Elise Voimistelu- ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Vuonna 2013 jäseniä 819 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu

Lisätiedot

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkuevalmennus Voimistelu liikuttaa!

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkuevalmennus Voimistelu liikuttaa! MAAJOUKKUEVALMENNUS TeamGymin maajoukkuevalmennus 2019 JÄRJESTELMÄ Maajoukkuevalmennus on osa liittojohtoista TeamGymin valmennusjärjestelmää Maajoukkuevalmennuksen tarkoituksena on tukea voimistelijan

Lisätiedot

JoenVoLi telinevoimistelujaosto Palautekysely vanhemmille keväällä 2011 (vastauksia 40)

JoenVoLi telinevoimistelujaosto Palautekysely vanhemmille keväällä 2011 (vastauksia 40) JoenVoLi telinevoimistelujaosto Palautekysely vanhemmille keväällä 2011 (vastauksia 40) Mikä toiminnassa on onnistunut? (yhteenveto) - innostuneisuus, monipuolisuus - pienet tai pienehköt ryhmät -

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2.

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura ry:n toimintaa ohjaavat toiminta-ajatus, visio ja arvot. Ne ovat määritelty yhdistyksen toimintalinjassa.

Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura ry:n toimintaa ohjaavat toiminta-ajatus, visio ja arvot. Ne ovat määritelty yhdistyksen toimintalinjassa. TOIMINTASUUNNITELMA 1.1. 31.12.2015 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. YHDISTYKSEN HALLINTO JA JÄSENISTÖ... 2 2.1 JOHTOKUNTA... 2 2.2 SEURATYÖNTEKIJÄ JA TOIMISTO... 2 2.3 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 2 2.4 JÄSENISTÖ...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia

Lisätiedot

FC WILD Tyytyväisyyskysely 2014 24.04.2013

FC WILD Tyytyväisyyskysely 2014 24.04.2013 FC WILD Tyytyväisyyskysely 214 24.4.213 Yleistä/taustaa Tyytyväisyyskysely järjestettiin kolmatta kertaa Kyselyn tavoitteena on saada kuuluviin kentän ääni, jotta seura pystyy ottamaan jäsenistön toiveet

Lisätiedot

VSK-U TYÖNKUVAT Toiminnanjohtaja

VSK-U TYÖNKUVAT Toiminnanjohtaja VSK-U TYÖNKUVAT Toiminnanjohtaja seuran talouden hallinta ja johtaminen, yhteistyö seuran tilitoimiston kanssa ja palkanlaskennan kanssa seuran toimintasuunnitelman, budjetin, toimintakertomuksen laadinta

Lisätiedot

Ohjaajien startti-ilta 2013

Ohjaajien startti-ilta 2013 Ohjaajien startti-ilta 2013 Torstai 22.8.2012 Aleksandra, EHN PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Seuran toiminta-ajatus ja arvot Visio

Lisätiedot

1. ORGANISAATIO JA HALLINTO

1. ORGANISAATIO JA HALLINTO 1 2 SISÄLLYS 1. ORGANISAATIO JA HALLINTO... 3 2. PELISÄÄNNÖT... 4 3. VALMENTAMINEN JA OHJAAMINEN... 5 3.1. Valmentaminen kilparyhmissä... 5 3.2. Valmentaminen harrasteryhmässä... 6 3.3. Koulutuksiin osallistuminen...

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot