LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.5.2010 ALKAEN"

Transkriptio

1 Perusturva Perusturvalautakunta LIITE 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN

2 2 PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA Perhehoidosta säädetään sosiaalihuoltolain 17 :ssä. Perhehoito on sosiaalipalvelua jonka järjestämisestä kunnan on huolehdittava. (Sosiaalihuoltolaki /710) Perhehoidon toteuttamisesta on säädetty perhehoitajalaissa. (Perhehoitajalaki / 31) Lastensuojelulain perusteella perhehoitoa järjestetään joko avohuollon tukitoimenpiteenä (Lastensuojelulaki 37 ) tai sijaishuoltona. Lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan huostaan otetun tai kiireellisesti sijoitetun lapsen ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella (Lastensuojelulaki 49 ) PERHEHOIDON TARKOITUS, TAVOITTEET JA KOHDENTAMINEN hoidon Perhehoidon tavoitteena on antaa perhehoidossa olevalle henkilölle mahdollisuus perheenomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin sekä edistää hänen perusturvallisuuttaan ja sosiaalista kehitystään. Lastensuojelussa perhehoito tarkoittaa lapsen hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä kaupungin lastensuojeluviranomaisen tehtävään hyväksymässä sopivassa perheessä. Perhehoito antaa lapselle ja nuorelle mahdollisuuden perhe-elämään, mikä edistää hänen perusturvallisuuttaan sekä psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista kehitystään. Perhehoito on tärkeä osa lastensuojelua ja tarjoaa lapselle hoitavat ja kestävät ihmissuhteet. Perhehoidon tehtävänä on auttaa lasta palaamaan takaisin syntymäperheeseensä silloin, kun se on mahdollista. PERHEHOITAJA JA PERHEHOITOKOTI Perhehoitajalla tarkoitetaan henkilöä, joka kunnan kanssa tekemänsä toimeksiantosopimuksen perusteella antaa kodissaan sosiaalihuoltolain tarkoitperhehoitoa. tamaa Perhehoitajaksi voidaan hyväksyä henkilö, joka koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella on sopiva antamaan perhe- hoitoa. Perhekodin sopivuutta harkittaessa huomioidaan erityisesti seuraavat asiat: perheen ihmissuhteet perhehoitajan mahdollisuudet huomioida hoidettavan yksilölliset tarpeet perhehoitajan valmiudet ja mahdollisuudet toimia yhteistyössä viranomaisten, huollettavan omaisten ja muun läheisverkoston kanssa

3 3 perhekodin kaikkien jäsenten valmius hyväksyä lapsi tasavertaiseksi perheen jäseneksi perhekodin tilat, varustetaso, turvallisuus, terveydelliset olosuhteet ja kodin lähiympäristön sopivuus Ennen perhehoidon aloittamista alle 18-vuotiaan lapsen tai nuoren perhehoitajaksi ryhtyvän henkilön tulee toimittaa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien henkilöiden rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote Oikeusrekisterikeskukselta. PERHEHOITOKODISSA HOIDETTAVIEN HENKILÖIDEN LUKUMÄÄRÄ Perhekodissa voidaan samanaikaisesti hoitaa enintään neljää henkilöä. Mikäli hoitajalla on samassa taloudessa asuvia alle kouluikäisiä lapsia tai muita erityistä hoitoa tai huolenpitoa vaativia henkilöitä otetaan heidät huomioon lukumäärää laskettaessa (26a ). Jos perhehoidon toteuttamisesta vastaa vähintään kaksi henkilöä, joista ainakin toisella on tehtävään soveltuva koulutus ja riittävä kokemus hoito- tai kasvatustehtävistä, voi pitkäaikaisesti hoidettavien henkilöiden lukumäärä olla enintään seitsemän. Myös toisen hoitajan tulee koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella olla sopiva antamaan perhehoitoa. Erityisistä syistä voidaan edellä mainituista hoidettavien henkilöiden enimmäismääristä poiketa. Perheeseen sijoitettavien henkilöiden lukumäärää harkittaessa lähtökohtana ovat sijoitettavien henkilöiden tarpeet, perheen tarjoamat mahdollisuudet ja voimavarat sekä kodinomaisuuden ja yksilöllisyyden huomioiminen. PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS Perhehoidon toimeksiantosopimus tehdään jokaisen perhehoitoon sijoitetun osalta erikseen (liite 2). Sopimuksen allekirjoittavat perhekodin vanhemmat ja perusturvalautakunnan puolesta sijoituksesta vastaava sosiaalityöntekijä. Toimeksiantosopimuksessa sovitaan (perhehoitajalaki 4 ) perhehoitajalle maksettavan hoitopalkkion määrästä ja suorittamisesta perhehoidosta ja hoidon käynnistämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta perhehoidossa olevan henkilön yksilöllisistä tarpeista johtuvien erityisten kustannusten korvaamisesta hoidon arvioidusta kestosta

4 4 perhehoidossa olevan henkilön oikeuksista ja tukitoimista perhehoitajan oikeudesta vapaaseen, vapaan toteuttamisesta sekä palkkion maksamisesta ja kustannusten korvaamisesta vapaan ajalta perhehoitajalle annettavasta valmennuksesta, työnohjauksesta ja koulutuksesta sekä näiden toteuttamisesta toimeksiantosopimuksen irtisanomisesta ja tarvittaessa muista perhekotia ja perhehoitoa koskevista seikoista VOIMASSAOLO JA IRTISANOMISAIKA Toimeksiantosopimus solmitaan toistaiseksi tai määräajaksi. Irtisanomisaika on molemmilla sopijapuolilla kaksi kuukautta. Jos perhekoti tai siellä annettava hoito todetaan sopimattomaksi tai puutteelliseksi, hoidon järjestämisestä vastaa- van kanssa pyritään sopimaan tarvittavista korjauksista. Jos puutetta ei korjata asetetussa määräajassa tai jos puutetta ei voida korjata ilman kohtuutonta vaivaa tai kohtuullisessa ajassa, toimeksiantosopimus voidaan purkaa välittömästi. (Perhehoitajalaki 5 ) HOITOPALKKIO Hoitopalkkion määrät alkaen ovat seuraavat perushoitopalkkio perushoitopalkkio + 50 % 600 /kk 900 /kk Perusteena korotukselle on Kelan korotettu vammaistuki. Korotus edellyttää asiantuntijalausuntoa ja/tai muuta selvitystä lapsen erityisestä hoidon tarpeesta. Korotus myönnetään aina määräajaksi ja sen myöntäminen käsitellään lasten suojelutiimissä ja esimiehen kanssa. perushoitopalkkio % 1200 /kk Perusteena korotukselle on Kelan ylin vammaistuki. Korotus edellyttää asiantuntijalausuntoa ja/tai muuta selvitystä lapsen erityisestä hoidon tarpeesta. Korotus myönnetään aina määräajaksi ja sen myöntäminen käsitellään lasten suojelutiimissä ja esimiehen kanssa. lapsen erityisestä tarpeesta johtuva kotihoidon mahdollistaminen perushoitopalkkio 1200 /kk Perusteena on ansionmenetyksen korvaaminen sijaisvanhemman jäädessä kotiin lapsen erityisistä tarpeista johtuen. Myönnetään aina määräajaksi. Palkkio tarkistetaan ja arvioidaan asiakassuunnitelman yhteydessä. Myöntäminen käsi- tellään lastensuojelutiimissä ja esimiehen kanssa. Korotukset perusmaksuun ja myöntämisen edellytykset määräytyvät kuten yllä.

5 5 palkkio silloin, kun lapsi käy muualla koulua ja viettää viikonloput ja lomaajat sijaisperheessä. Vastuu sijaislapsesta jatkuu Ei muutosta maksettuun perushoitopalkkioon. Siirtymävaiheen hoitopalkkio Mikäli sijaisperheelle on maksettu aiempaa +30 % korotettua hoitopalkkiota (perusteena Kelan vammaistuki) joka ylittää perushoitopalkkion 600 /kk, maksetaan se edelleen myöntämisajalle. Vammaistuen tai määräaikaisen korotuksen päättymisen jälkeen korotus poistuu. Lyhytaikaisen perhehoidon hoitopalkkio Lapsen lyhytaikaisen sijoituksen tai kiireellisen kriisisijoituksen ajalta perushoitopalkkiota voidaan korottaa 50 % kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta. Mikäli tarve jatkuu (esim. huostaanoton hallinto-oikeuskäsittely kesken) korotuksen mahdollisesta jatkamisesta neuvotellaan erikseen. perushoitopalkkio % 900 /kk Hoitopalkkiot kattavat sijaisvanhempien ansionmenetykset kokousten ja esim. terapiaan vientien osalta sekä perhehoitajien osallistumisen asiakassuunitelmakokouksiin ja muihin lapsen asioissa pidettäviin tapaamisiin ja palavereihin. KULUKORVAUS Perhehoitajalain mukaan perhehoitajalle maksetaan todellisten kustannusten mukainen korvaus. Perhehoitaja ei ole sijoitettavaan henkilöön nähden elatusvelvollinen. Kulukorvauksen vähimmäismäärä on lukien 375,08 perhehoidossa olevaa henkilöä kohti kuukaudessa. Erityisestä syystä kulukorvaus voidaan kuitenkin maksaa säädettyä vähimmäismäärää pienempänä. Kulukorvauksen määrä on alkaen seuraava: Lapsen ikä 0 11 vuotta 450 /kk + lapsilisä vuotta 550 /kk + lapsilisä 17 - vuotta 700 /kk (ei lapsilisää) Kulukorvaus sisältää: asuminen, ravinto, vaatetus ja hygienia tavanomainen terveydenhuolto kuten poliklinikkamaksut, käsikauppa- ja reseptilääkkeet sekä tavanomaiseen terveydenhuoltoon liittyvät matkat perusharrastaminen ja vapaa-ajantoiminnot, niihin liittyvät matkat ja

6 6 välineet (esim. uinti, hiihtovälineet, luistimet, polkupyörä, kypärä, kansalaisopistojen maksut) paikallisliikenteen kulut ja paikalliset kuljetukset lapsen käyttövarat. Alle 15-vuotiaalle määrä joka vastaa hänen yksilöllistä tarvettaan ja 15-vuotiaalle 1/3 elatustuen määrästä joka v on 46,51 /kk (Ls laki 55 ) koulunkäyntiin peruskoulussa liittyvät menot, luokkaretket, leirikoulut rippikoulu ja perusleirit lapsen asioissa pidettyjen kokousten ja muiden tapaamisten kulut lapsen lomamatkan vaatimat vakuutukset ja rokotukset, passin hankinta Kulukorvauksen lisäksi erikseen korvataan: Erityissairaanhoidon kulut, krooniset, pitkäaikaiset sairaudet ja suuret kertaluontoiset kulut, kuten sairaalajaksot, leikkaukset, neurologiset tai psykiatriset arviointi- ja hoitojaksot, joita ei korvata muun lainsäädännön perusteella. Näihin liittyvät matkakulut. Em. sairaudenhoitoon liittyvät lääkekulut, mikäli niitä ei korvata muun lainsäädännön perusteella silmälasit lapsen asiakassuunnitelmassa erikseen sovitut lapsen ja hänelle tärkeiden henkilöiden välisestä yhteydenpidosta sijaisperheelle aiheutuvat kulut vertaisryhmät tms. lapsille kohdennetut tukitoimet Muista erikseen korvattavista menoista on sovittava lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa. Opiskeluun liittyvät kulut Perhehoitolain 3 4 mukaan kulukorvauksen lisäksi maksetaan korvaus sellaista perhehoidossa olevan alle 21-vuotiaan lapsen/nuoren opinnoista aiheutuvista erityisistä kuluista, joita muun lainsäädännön nojalla ei korvata. Opintotukilain ja asetuksen mukaiset etuudet on tarkoitettu ensisijaisesti korvaamaan opiskelusta aiheutuvia menoja. Erikseen korvataan suuret kustannukset, kuten oppikirjat, erityistyövaatteet ym. menot opintotuen ylittävältä osalta. Opintolainaa ei edellytetä haettavan kattamaan keskiasteen tai lukion suorittamisesta johtuvia opiskelukuluja. Jatko-opintoihin nuoren on tarvittaessa otettava henkilökohtainen opintolaina. Sosiaalityöntekijän kanssa on erikseen sovittava mitä opintoraha kattaa. Lapsen eritystarpeista aihetuvat kulut Lapsen erityistarpeiden perusteella voidaan maksaa kulukorvaukseen sisältyvän peruskorvauksen lisäksi 1 tärkeä lapsen kehitystä tukeva erityisharrastus ja tarvittaessa siihen liittyvät kuljetukset (joukkoliikennemaksu tai kelan kilometrikorvaus). Esimerkiksi musiikkitunnit, urheilu, lisenssimaksut ja harras- tuksen vaatima tarvikkeisto, tasokoemaksut, vaadittavat vakuutukset liittyen em. harrastukseen,

7 7 kilpailumatkojen kohtuulliset matkakulut. Erityisharrastuksesta tai sovitaan asiakassuunnitelmassa. sen aloittamisesta KÄYNNISTÄMISKORVAUS: Käynnistämiskorvauksen enimmäismäärä on lukien 2663,76 euroa perhehoidossa olevaa henkilöä kohti. Käynnistämiskorvauksen määrä arvioidaan tapauskohtaisesti sijoituksen alkaessa tosiasiallisten käynnistämiskustannuksiin perustuen. Enimmäismäärä 2663,76 voidaan maksaa kerralla silloin, kun perhe tekee asuntoon muutostöitä ja/tai joutuu hankkimaan paikkaluvultaan isomman auton perustellusti. Asiasta sovitaan sijoitusneuvottelu- jen yhteydessä varhaisessa vaiheessa sosiaalityöntekijän kanssa. Lapsen sijoi- tuksen yhteydessä on sovittava tarvittavista hankinnoista ja mahdollisista kodin muutostöistä. Lapsen siirtyessä sijaisperheeseen käynnistämiskorvauksena voidaan maksaa lapsen ikätasoiset perusharrastusvälineet (esim. polkupyörä, talviliikuntaväli- neet) ellei lapsella niitä ole. Maksetaan alkuavustuksesta kuitteja vastaan. Lähtökohtaisesti käynnistämiskorvaukseen sisältyvät hankinnat tehdään sijoituksen alkaessa. Tarvittavia lisähankintoja voidaan tehdä erikseen sopien kahden ensimmäisen sijoitusvuoden aikana. Kustannetaan alkuavustuksesta kuitteja tai muuta selvitystä vastaan. Sijoituksen päättyessä alkuavustuksella ja kulukorvauksilla hankitut tarvikkeet ja varustus ovat lapsen omaisuutta. PALKKION JA KULUKORVAUKSEN MAKSAMINEN, KUN LAPSI ON POIS SIJAISPERHEESTÄ Sijoitetun lapsen alle kahden kuukauden yhtäjaksoinen sairaalahoito tai muu sovittu oleskelu muualla kuin sijaisperheessä ei vähennä palkkiota, mikäli sijaisvanhemmuus ja sen vastuut säilyvät poissaolon aikana. Poissaolo ei vähennä kulukorvausta mikäli lapsen tosiasialliset kulut poissaolon ajalta hoitaa sijaisperhe. Muussa tapauksessa kulukorvauksen ja hoitopalkkion määrä määritellään tapauskohtaisesti harkiten huomioiden sijaisperheen tosiasiallisen osallistuminen lapsen huolenpitoon, sen kuormittavuus ja kustannukset. Perhehoitajan tulee ilmoittaa lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle välittömästi palkkioiden ja kulukorvausten maksuperusteisiin vaikuttavat muutokset ja erityisesti lasten poissaolot sijaisperheestä. PERHEHOITAJAN VAPAAN JÄRJESTÄMINEN Perhehoitajalla on oikeus 12 vapaapäivään vuodessa. Perhehoitajan vapaan järjestämiseksi maksetaan rahakorvaus, kun perhehoitaja järjestää lapsen hoidon vapaansa aikana. Normaali kulukorvaus ja palkkio

8 8 maksetaan vapaan aikana. Vapaan järjestämiseksi perhehoitajalle maksettava korvaus on 300 /vuosi/ lapsi, jolloin perhe huolehtii vapaan järjestämisestä aiheutuvista kuluista. Lyhyt aikaisessa perhehoidossa korvataan 1 päivä jokaista täyttä hoitokuukautta kohti. Mikäli perhe haluaa kunnan järjestävän lapsen hoidon vapaan aikana, korvausta ei makseta perheelle. Asiasta on ilmoittava sosiaalityöntekijälle 2 kk ennen aiottua vapaata. Mikäli lapsen hoito perhehoitajien vapaan järjestämiseksi toteutetaan kunnan toimesta esim. sukulaisten tai muiden läheisten luona, kunta huolehtii mahdollisten ruoka ym. kulujen korvaamisesta lomaperheelle. LAPSEN LOMA Lapsen lomanvietosta sijaisperheensä kanssa aiheutuneita kuluja korvataan tosiasiallisten menojen mukaisesti enintään 200 /vuosi. PERHEHOITAJAN TUKEMINEN Perhehoitajalla on oikeus valmennukseen, työnohjaukseen ja täydennyskoulutukseen. Täydennyskoulutukseen osallistumisen ja työnohjauksen käytännön toteutuksesta sovitaan etukäteen sosiaalityöntekijän kanssa. ITSENÄISTYMISVARAT Lastensuojelulaissa (77 ) on säädetty perhehoitoon sijoitetun lapsen/nuoren itsenäistymisvaroista. Lapsen tai nuoren itsenäistymistä varten on sijoituksessa vastuussa olevan kunnan kalenterikuukausittain varattava lapselle/nuorelle määrä, joka vastaa 40 % hänen tuloistaan, korvauksistaan ja saamisistaan. Määrää laskettaessa ei lapsilisää oteta huomioon. Jollei lapsella tai nuorella ole em. tuloja tai jos ne ovat riittämättömät, nuorta on tuettava sijoituksen päättyessä asumiseen, koulu tukseen ja itsenäistymiseen liittyvissä menoissa tarpeellisilla itsenäistymisvaroilla. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä päättää itsenäistymisvarojen maksamisen ajankohdasta. JÄLKIHUOLTO Lastensuojelulain mukaisessa sijaishuollossa olevalla lapsella ja nuorella on huostaanoton päättymisen jälkeen oikeus jälkihuoltoon. Jälkihuolto voi jatkua perhehoitona, jolloin siitä tehdään toimeksiantosopimus. Sijaisperhe voi myös jatkaa nuoren tukiperheenä. Sijoittajan jälkihuoltovelvoite päättyy nuoren täytettyä 21 vuotta.

9 9 Lastensuojelun yhteystiedot Äänekoskella Äänekosken sosiaalitoimisto (Äänekoski Konginkangas alue) Hallintokatu Äänekoski sosiaalityöntekijä Ulla Nieminen sosiaalityöntekijä Kaarina Veistola lastenvalvoja sosiaalityöntekijä Soili Hytönen Suolahden sosiaalitoimisto (Suolahti Sumiainen alue) Äänekoskentie Suolahti

10 lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä Mira Ojalehto

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 22.11.2017 liite nro 8 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Perusturva / Sosiaalityö LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2018 ALKAEN LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA Perhehoidosta säädetään

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015. Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014

Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015. Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014 Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015 Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014 SOSLA 8 Perhehoitoa toteutetaan sosiaalihuoltolain 17 :n mukaisena kunnan järjestämän sosiaalipalveluna

Lisätiedot

1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET. 1. Hoitopalkkio

1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET. 1. Hoitopalkkio 1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET 1. Hoitopalkkio 1.1.2012 voimaan tulleen perhehoitajalain muutosten mukaisesti perhehoidossa maksettavan hoitopalkkion määrä

Lisätiedot

Perhehoitolaki 263/2015

Perhehoitolaki 263/2015 Perhehoitolaki 263/2015 10.9.2015 Valtakunnalliset erityishuoltopäivät Maria Porko Keskeinen sisältö Perhehoitoa koskevat säännökset yhteen lakiin Perhehoitoa mahdollista antaa perhehoidossa olevan kotona

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.3.2014 lukien. Kriteerit. perushoitopalkkioon

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.3.2014 lukien. Kriteerit. perushoitopalkkioon LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 3.2014 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2015 lukien. Kriteerit

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2015 lukien. Kriteerit LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 2015 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2014 lukien. Kriteerit

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2014 lukien. Kriteerit LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 2014 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki

Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki 1.4.2015 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito. Perhehoidon

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 31.3.2010 Perusturva LIITE 3 KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.5.2010 ALKAEN 2 PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA Perhehoidosta säädetään sosiaalihuoltolain 17 :ssä. Perhehoito on

Lisätiedot

263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän

263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän 263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 19.5.2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.4.2015

Perusturvalautakunta 19.5.2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.4.2015 Perusturvalautakunta 19.5.2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.4.2015 2 PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS, TAVOITTEET JA SOVELTAMISALA...

Lisätiedot

Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito.

Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito. Perhehoitolaki 263/2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito.

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja)

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja) Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja) 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi

Lisätiedot

Valmistelu: Johtava sosiaalityöntekijä Juha Kähkönen, p. 050-3168 819

Valmistelu: Johtava sosiaalityöntekijä Juha Kähkönen, p. 050-3168 819 Sosiaali- ja terveyslautakunta 38 06.05.2014 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KULUKORVAUKSET 118/302/2014 SOSTERV 38 Valmistelu: Johtava sosiaalityöntekijä Juha Kähkönen, p. 050-3168 819 Lastensuojelun

Lisätiedot

Perusturvalautakunta , liite 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

Perusturvalautakunta , liite 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 15.12.2016 149, liite 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2017 2 PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS, TAVOITTEET

Lisätiedot

Perhehoidon korvaukset v. 2015 Lasten ja nuorten perhehoito

Perhehoidon korvaukset v. 2015 Lasten ja nuorten perhehoito Perhehoidon korvaukset v. 2015 Lasten ja nuorten perhehoito Perhehoitomuoto Hoitopalkkio Kulukorvaus Pitkäaikainen perhehoito Perushoitopalkkio 1252 e/kk/lapsi 0 12v. 556 e/kk/lapsi 13 20 v. 686 e/kk/lapsi

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. 45,43 / kerta Kestoltaan < 10h/vrk

Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. 45,43 / kerta Kestoltaan < 10h/vrk 1 IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.11.2006/ 948 Vähimmäiskulukorvaus 1.1.2015

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero

Lisätiedot

ESITYS OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄN PERHEHOIDON PALKKIOISTA JA KORVAUKSISTA

ESITYS OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄN PERHEHOIDON PALKKIOISTA JA KORVAUKSISTA ESITYS OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄN PERHEHOIDON PALKKIOISTA JA KORVAUKSISTA Oulunkaaren kuntayhtymän lastensuojelun strategisena tavoitteena on tehostaa ja lisätä perhehoidon osuutta lastensuojelun sijaishoidossa.

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEISTUS

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEISTUS LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEISTUS LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN VUONNA 2014 1. HOITOPALKKIO Perhehoitajalain (312/1992) 2 :n mukainen hoitopalkkion vähimmäismäärä nousi

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT VUONNA 2016 Sisältö Hoitopalkkio... 2 Hoitopalkkion korottaminen... 3 Lapsilisä ja vammaistuki... 3 Kustannusten korvaus... 3 Terveydenhoito... 5 Päivähoitomaksut... 5

Lisätiedot

PIRKANMAAN MAAKUNNALLINEN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN MAAKUNNALLINEN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virkaasema ja yhteystiedot Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoidon sekä varhaisen tuen tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan. alkaen

Lastensuojelun perhehoidon sekä varhaisen tuen tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan. alkaen Lastensuojelun perhehoidon sekä varhaisen tuen tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan maksujen soveltamisohje alkaen 1.1.2017 1 Sisällysluettelo Kotkan sijaishuollossa maksettavat perhehoidon ja tukiperhe-

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Palveluvaliokunta Raija Inkala 15.10.2014 PERHEHOIDOSTA YLEISTÄ tarkoitetaan henkilön hoidon, hoivan tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö MITÄ PERHEHOITO ON? Perhehoito on henkilön hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon

Lisätiedot

Kunnanhallitus PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017

Kunnanhallitus PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017 Kunnanhallitus 316 12.12.2016 PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017 Kunnanhallitus 12.12.2016 316 Perhehoitopalkkion määrä on tarkistettava kalenterivuosittain

Lisätiedot

Lyhytaikaisen perhehoidon palkkio 1058 (35,30 /vrk)

Lyhytaikaisen perhehoidon palkkio 1058 (35,30 /vrk) LIITE PERHEHOIDON KÄSIKIRJAAN Perhehoitoyksikkö Pessin käytännöt vuonna 2014 Perhehoitoyksikkö Pessi kuntien työntekijöillä (Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala ja Rantasalmi)

Lisätiedot

HE 134/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perhehoitajalakia.

HE 134/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perhehoitajalakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 ja 3 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perhehoitajalakia. Perhehoitajalle maksettavan hoitopalkkion vähimmäismäärä korotettaisiin

Lisätiedot

LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013

LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013 LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN PERHEHOITO 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite 1.2 Perhehoidon lainsäädäntö 2. PERHEHOITAJA JA PERHEKOTI 2.1 Perhehoitajan ja perhekodin

Lisätiedot

Lainsäädäntö hyvän perhehoidon turvaajana

Lainsäädäntö hyvän perhehoidon turvaajana Lainsäädäntö hyvän perhehoidon turvaajana VII Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät Jyväskylässä 9.-, hallitussihteeri STM/STO Lähtökohdat Lähtökohta 1: lainsäädäntö Lastensuojelulaki 50.

Lisätiedot

Vuoden 2017 perhehoidon ja tukiperhetoiminnan hoitopalkkioiden ja kulukorvausten soveltamisohje ( alkaen)

Vuoden 2017 perhehoidon ja tukiperhetoiminnan hoitopalkkioiden ja kulukorvausten soveltamisohje ( alkaen) Vuoden 2017 perhehoidon ja tukiperhetoiminnan hoitopalkkioiden ja kulukorvausten soveltamisohje (1.1.2017 alkaen) Sosiaalityöntekijöille, perhehoitajille ja tukiperheille Pitka aikainen perhehoito Palkkiot/kk/lapsi:

Lisätiedot

PIRKANMAAN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virkaasema ja yhteystiedot Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon

Lisätiedot

OULUN KAUPUNKI PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS HYVINVOINTIPALVELUT

OULUN KAUPUNKI PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS HYVINVOINTIPALVELUT OULUN KAUPUNKI PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1. Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Henkilötunnus

Lisätiedot

PIRKANMAAN IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan ikäihmisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virka-asema ja yhteystiedot Kunnan ikäihmisten perhehoidon yhteyshenkilön

Lisätiedot

VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti 1 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT VUONNA 2015 Sisältö Hoitopalkkio... 2 0-3-vuotias lapsi... 2 3-17-vuotias lapsi... 2 Hoitopalkkion korottaminen... 3 Lapsilisä ja vammaistuki... 3 Kustannusten korvaus...

Lisätiedot

Hyvää perhehoitoa Keski-Suomessa - prosessikoulutus

Hyvää perhehoitoa Keski-Suomessa - prosessikoulutus Hyvää perhehoitoa Keski-Suomessa - prosessikoulutus Arvokas elämä hanke Keski-Suomen Vammaispalvelusäätiö Perhehoitoliitto Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Koulutuksen sisällöt 28.8. Hyvän perhehoidon

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoidon ohjeet, palkkiot ja kustannusten korvaaminen 2016 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alueella

Lastensuojelun perhehoidon ohjeet, palkkiot ja kustannusten korvaaminen 2016 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alueella Lastensuojelun perhehoidon ohjeet, palkkiot ja kustannusten korvaaminen 2016 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alueella 1 (22) Sisältö 1 PERHEHOITOA SÄÄTELEVÄT LAIT JA ASETUKSET 1 1.1 Perhehoidon

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET 1.1.2016 ALKAEN

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET 1.1.2016 ALKAEN LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET 1.1.2016 ALKAEN Perusturvalautakunta 27.1.2016 8 Sivu 1 / 12 1 PERHEHOIDON HOITOPALKKIO Hoitopalkkio Laki perhehoitajalain muuttamisesta 8.4.2011/317)

Lisätiedot

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi 2 Sisällysluettelo 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS... 3 3. PERHEHOIDON TOTEUTUS... 4 3.1 Perhehoitaja... 4 3.2

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI PERUSTURVA LAPSIPERHEPALVELUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJE

KUOPION KAUPUNKI PERUSTURVA LAPSIPERHEPALVELUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJE KUOPION KAUPUNKI PERUSTURVA LAPSIPERHEPALVELUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJE Voimaan 16.3.2016 1 Sisällys 1 PERHEHOITO... 3 1.1 Perhehoito... 4 1.2 Perhehoitaja... 4 1.3 Perhehoitajalle järjestettävä

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Hoivaa ja huolenpitoa perheessä Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella LLKY:n valmentamassa ja hyväksymässä

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoito

Lastensuojelun perhehoito Lastensuojelun perhehoito 12.12.2012 Perhehoidon lakimuutoksia 1.1.2012 Perhehoidon ensisijaisuus (Lsl 50 ) Ennakkovalmennus pakollinen (Perhehoitajalaki 1 ) Sijaishoitaja (Perhehoitajalaki 6 a ) Vastuutyöntekijän

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA 2012

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA 2012 1/27 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA 2012 www.pslastensuojelu.fi/ohjeistus 1/26 2/27 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA

Lisätiedot

Tätä ohjeistusta sovelletaan sopimusten tarkistamisen yhteydessä ja jatkossa laadittaessa uusia sopimuksia laadittaessa.

Tätä ohjeistusta sovelletaan sopimusten tarkistamisen yhteydessä ja jatkossa laadittaessa uusia sopimuksia laadittaessa. 2296/05.09.00/2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJE Yleistä: Pääpiirteissään Salon kaupungin lastensuojelussa noudatetaan Varsinais-Suomen sijaishuoltoyksikön (Sihu) ohjeistusta, joka vahvistetaan vuosittain

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011 Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta Lotta Hämeen-Anttila Neuvotteleva virkamies, STM Lastensuojelua ja perhehoitoa

Lisätiedot

Perhehoitoyksikkö Pessin käytännöt vuonna 2015

Perhehoitoyksikkö Pessin käytännöt vuonna 2015 LIITE PERHEHOIDON KÄSIKIRJAAN Perhehoitoyksikkö Pessin käytännöt vuonna 2015 Perhehoitoyksikkö Pessi kuntien (Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala ja Rantasalmi)

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA 2013

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA 2013 1/27 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA 2013 www.pslastensuojelu.fi/ohjeistus 1/26 2/27 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE VUONNA 2015. Perusturvalautakun ta 16.12.201a S /5b

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE VUONNA 2015. Perusturvalautakun ta 16.12.201a S /5b LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 Perusturvalautakun ta 16.12.201a S /5b 2 PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1. PERHEHOIDON SAADOSPERUSTA Perhehoito on sosiaalihuoltolain 17 $:n mukaista sosiaalipalvelua,

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 1/38 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 www.pslastensuojelu.fi 2/38 www.pslastensuojelu.fi/tuki-ja-sijaisperhetoiminta/perhehoidon-tietopaketti-ja-toimintaohjesuositus/

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 1/38 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 www.pslastensuojelu.fi 2/38 www.pslastensuojelu.fi/tuki-ja-sijaisperhetoiminta/perhehoidon-tietopaketti-ja-toimintaohjesuositus/

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoito

Ikäihmisten perhehoito 1 (14) Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2017 alkaen sekä lasten ja nuorten perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.3.2017 alkaen Seuraavissa taulukoissa on perhehoitajille

Lisätiedot

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1. Mitä perhehoito on 2. Perhehoitoasioiden hoito Enontekiön kunnassa - Perhehoidosta päättävän ja vastaavan tehtävät 3. Perhehoidon muodot 4. Perhehoitajan ja perhekodin hyväksymisen

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON, TUKIPERHETOIMINNAN JA TUKIHENKILÖTOIMINNAN SUOSITUS

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON, TUKIPERHETOIMINNAN JA TUKIHENKILÖTOIMINNAN SUOSITUS JJR / Juvan kunta Perusturvan yhteislautakunta 51900 Juva LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON, TUKIPERHETOIMINNAN JA TUKIHENKILÖTOIMINNAN SUOSITUS PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN 1.7.2010 alkaen Hyväksytty

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta / Liite nro 2 LASTENSUOJELUN TOIMINTAOHJE

Sosiaalilautakunta / Liite nro 2 LASTENSUOJELUN TOIMINTAOHJE Sosiaalilautakunta 1.9.2015 / Liite nro 2 LASTENSUOJELUN TOIMINTAOHJE Johtava sosiaalityöntekijä 21.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Perhehoito... 1 1.2. Kulukorvaus... 2 1.3. Kulukorvauksen lisäksi korvattavat

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Maria Kuukkanen Mitä perhehoito on? Ympärivuorokautisen kasvatuksen, hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä oman kodin ulkopuolella, perhehoitajan kotona

Lisätiedot

Uusi palvelumuoto- Perhehoito Sosiaali- ja terveyslautakunta

Uusi palvelumuoto- Perhehoito Sosiaali- ja terveyslautakunta Uusi palvelumuoto- Perhehoito 28.2.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 1 Perhehoito - hoivaa ja huolenpitoa ikäihmisille Maria Kuukkanen 2 Mitä perhehoito on? Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 23.4.2013 25 LIITE nro 1 Sivu 2 / 14 Sivu 3 / 14 SISÄLLYS 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1 Perhehoitaja

Lisätiedot

FSHKY / KEHITYSVAMMAHUOLTO / PERHEHOITO. Perhehoidon toimintaohje Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 1 (6)

FSHKY / KEHITYSVAMMAHUOLTO / PERHEHOITO. Perhehoidon toimintaohje Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 1 (6) 1 (6) FSHKY / KEHITYSVAMMAHUOLTO / PERHEHOITO Perhehoidon toimintaohje 2017 1. KEHITYSVAMMAISTEN HENKILÖIDEN PERHEHOIDON TARKOITUS JA TAVOIT- TEET Perhehoidon tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen

Lisätiedot

Lastensuojelun jälkihuoltotyön prosessimalli itsenäistyville nuorille

Lastensuojelun jälkihuoltotyön prosessimalli itsenäistyville nuorille Lastensuojelun jälkihuoltotyön prosessimalli itsenäistyville nuorille 6. Kokonaisvaltainen tieto nuoren elämänvaiheista 5. Jälkihuollon arvionti 1. Nuorelle oikeus jälkihuoltoon 2. Jälkihuollon suunnittelu

Lisätiedot

Ikääntyneiden perhehoidon laatu. Oulunkaaren kuntayhtymä

Ikääntyneiden perhehoidon laatu. Oulunkaaren kuntayhtymä Ikääntyneiden perhehoidon laatu Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotantolautakunta hyväksytty 04.06.2014 Sisältö 1. PERHEHOIDON LAATUVAATIMUKSET... 3 2. PERHEHOIDON ARVOT JA TOIMINTAPERIAATTEET... 3 3.

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS 1 2 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN VUONNA 2011 1 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON KÄSITTEITÄ 1.1 Perhehoito Sosiaalihuoltolaki 25

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEET, PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN ALUEELLA

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEET, PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN ALUEELLA 1 (12) 26.3.2014 LUONNOS LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEET, PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN ALUEELLA ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI Puhelin (05)

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Mitä perhehoito on? Perhehoitolaki 1.4.2015 Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN PERHEHOITO 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite 1.2 Perhehoidon lainsäädäntö 2. PERHEHOITAJA JA PERHEKOTI 2.1 Perhehoitajan

Lisätiedot

LASTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Ilmajoki, Jalasjärvi, JIKky Kurikan sosiaalitoimi Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä

LASTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Ilmajoki, Jalasjärvi, JIKky Kurikan sosiaalitoimi Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä LASTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Ilmajoki, Jalasjärvi, JIKky Kurikan sosiaalitoimi Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä 2 Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 PERHEHOITO... 3 2.1 Mitä on lasten perhehoito?...

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan

Lisätiedot

Ranuan kunta. Perusturvalautakunta. PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Voimassa 01.05.2016 alkaen

Ranuan kunta. Perusturvalautakunta. PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Voimassa 01.05.2016 alkaen 2016 Ranuan kunta Perusturvalautakunta PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Voimassa 01.05.2016 alkaen Sisällys 1. PERHEHOITO... 2 1.1 Perhehoitoa koskeva lainsäädäntö... 2 1.2 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Leena Wilén, puh Nina Sormo, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Leena Wilén, puh Nina Sormo, puh 07.01.2016 Sivu 1 / 1 5681/2015 01.02.01 7 Perhehoidon palkkioiden korottaminen 1.3.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Leena Wilén, puh. 050 428 9405 Nina Sormo, puh. 050 598 6982 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoito

Ikäihmisten perhehoito 145 Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.7.2016 alkaen (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen) Hallitus on antanut esityksen lain muuttamiseksi. Kuntayhtymän on ryhdyttävä toimenpiteisiin

Lisätiedot

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Huoltajat ja tapaamisoikeus (2.

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Huoltajat ja tapaamisoikeus (2. Perhehoitoliitto ry Lausunto 01.12.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Perhehoitoliitto ry kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

Perhehoitoliitto ry:n lausunto hallituksen esityksestä perhehoitolaiksi ja laiksi perhehoitajalain kumoamisesta

Perhehoitoliitto ry:n lausunto hallituksen esityksestä perhehoitolaiksi ja laiksi perhehoitajalain kumoamisesta 1 Sosiaali- ja terveysministeriö Viite: STM052:00/2014 Perhehoitoliitto ry:n lausunto hallituksen esityksestä perhehoitolaiksi ja laiksi perhehoitajalain kumoamisesta Perhehoitoliitto ry kiittää sosiaali-

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen n hallitus! T 1 21! T 2 Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset tarkistetaan Sosiaali- ja terveysministeriön 3.12.2015 laatiman

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan:

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Muutosehdotukset: Sosiaalipalvelut Sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

KITEEN LASTENSUOJELUN OHJEISTUS 2015

KITEEN LASTENSUOJELUN OHJEISTUS 2015 KITEEN LASTENSUOJELUN OHJEISTUS 2015 Perusturvalautakunta 12.3.2015 1 Sisällys 1. LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN VUONNA 2015... 3 Hoitopalkkio... 3 Perushoitopalkkio...

Lisätiedot

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1 PERHEHOITAJA 3 3.2 PERHEHOITOKOTI

Lisätiedot

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016. Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016. Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016 Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen Yleistä: Oulun kaupungissa on tällä hetkellä noin 250 lastensuojelun, 13 ikäihmisten ja 3 kehitysvammaisten ja vammaisten

Lisätiedot

SODANKYLÄÄN. Vs. vanhustyönjohtaja Anitta Kaisanlahti PERUSTURVAPALVELUT

SODANKYLÄÄN. Vs. vanhustyönjohtaja Anitta Kaisanlahti PERUSTURVAPALVELUT Sodankylä IKÄIHMISTEN PERHEHOITO SODANKYLÄÄN Vs. vanhustyönjohtaja Anitta Kaisanlahti 1.3.2013 TYÖSTÄMISEN PROSESSI 2000 luvun alkupuolella KOHO-hankkeessa 2012, kevät perhehoitoon liittyvä koulutus Kemissä

Lisätiedot

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 316/02.05.00/2015 37 Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Johtava sosiaalityöntekijä Hannele Elo-Kuru 4.3.2015: Lastensuojelulain (13.4.2007/417)

Lisätiedot

Perusturvalautakunta PERHEHOIDON OHJE. Palkkio ja korvaukset. Luonnos

Perusturvalautakunta PERHEHOIDON OHJE. Palkkio ja korvaukset. Luonnos 1 Perusturvalautakunta PERHEHOIDON OHJE Palkkio ja korvaukset Luonnos 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. HOITOPALKKIO... 3 2.1. Lapsen kokoaikainen hoito sijoituksen alussa... 3 2.2. Työntekijän arvioon perustuva

Lisätiedot

PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSASIAKKAIDEN PERHEHOIDON OHJEISTUS, PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN 1.1.2014 ALKAEN

PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSASIAKKAIDEN PERHEHOIDON OHJEISTUS, PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN 1.1.2014 ALKAEN PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSASIAKKAIDEN PERHEHOIDON OHJEISTUS, PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN 1.1.2014 ALKAEN 1 Perusturvalautakunta 17.12.2013 179 Sisällys PERHEHOITO... 3 PERHEHOITAJA... 3 PERHEKOTI...

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO. Maria Kuukkanen Kehittämispäällikkö Perhehoitoliitto ry

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO. Maria Kuukkanen Kehittämispäällikkö Perhehoitoliitto ry TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO Maria Kuukkanen Kehittämispäällikkö Perhehoitoliitto ry Mitä perhehoito on? Perhehoito on henkilön hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

Perhehoidon ja tukiperheiden palkkioiden ja kulukorvausten tarkistaminen vuodelle 2016

Perhehoidon ja tukiperheiden palkkioiden ja kulukorvausten tarkistaminen vuodelle 2016 Perusturvalautakunta 5 16.02.2016 Perhehoidon ja tukiperheiden palkkioiden ja kulukorvausten tarkistaminen vuodelle 2016 Petula 16.02.2016 5 (Valmistelija: sosiaalipalvelupäällikkö 044-7591 271) Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomessa

Lastensuojelu Suomessa Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoidon toimintaohje. Porvoo, Loviisa, Askola ja Sipoo. (päivitetty 11.2.2016/PS)

Lastensuojelun perhehoidon toimintaohje. Porvoo, Loviisa, Askola ja Sipoo. (päivitetty 11.2.2016/PS) Lastensuojelun perhehoidon toimintaohje Porvoo, Loviisa, Askola ja Sipoo (päivitetty 11.2.2016/PS) 1 Sisällysluettelo 1 PERHEHOITO... 4 1.1 Perhehoidon lainsäädäntö... 4 1.2 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite...

Lisätiedot

Hoitopalkkio alkaen

Hoitopalkkio alkaen Yhtymähallitus 121 14.12.2016 Lastensuojelun perhehoidon ja kehitysvammahuollon perhehoidon sekä kehitysvammahuollon tukihenkilötoiminnan korvausperusteet Kalliossa vuonna 2017 Yhall 14.12.2016 121 Lastensuojelussa

Lisätiedot

Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen ja hoidosta maksettavat hoitopalkkiot ja korvaukset Euran kunnassa

Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen ja hoidosta maksettavat hoitopalkkiot ja korvaukset Euran kunnassa Perusturvalautakunta 93 13.11.2013 Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen ja hoidosta maksettavat hoitopalkkiot ja korvaukset Euran kunnassa 1011/05.19.03/2013 Petu 93 Heinäkuun alusta 2013 voimaan tullut

Lisätiedot

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Ilomantsin kunta

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Ilomantsin kunta PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Ilomantsin kunta Ilomantsin kunnan perhehoidon toimintaohje v. 2016 SISÄLTÖ 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUSTAVAT ILOMANTSIN KUNNASSA

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 21.4.2015 45 Korvaa 18.6.2013 80 vahvistetun delegointisäännön Keuruun kaupunki 2 Perusturvalautakunnan toimialan delegointi / lastensuojelun

Lisätiedot

Perhehoito - hoivaa ja huolenpitoa ikäihmisille. Raija Leinonen

Perhehoito - hoivaa ja huolenpitoa ikäihmisille. Raija Leinonen Perhehoito - hoivaa ja huolenpitoa ikäihmisille Raija Leinonen Mitä perhehoito on? Ympärivuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä ikäihmisen oman kodin ulkopuolella, perhehoitajan kotona

Lisätiedot

KUNTIEN JA PESSIN YHTEINEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE

KUNTIEN JA PESSIN YHTEINEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE 1 Rantasalmen khall 16.2.2016 43 KUNTIEN JA PESSIN YHTEINEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE Perhehoitoyksikkö Pessi (Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki,

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO VANHUSTEN HOITOMUOTONA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO VANHUSTEN HOITOMUOTONA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO VANHUSTEN HOITOMUOTONA Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö PERHEHOITOLIITTO RY Kun muistin pitkä virta katkeaa tulevat sanatuojat ja kertovat minulle kuka minä olin, mitä

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET ALKAEN

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET ALKAEN LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET 1.1.2017 ALKAEN Perusturvalautakunta 15.3.2017 Sivu 1 / 12 1 PERHEHOIDON HOITOPALKKIO Hoitopalkkio Jollei toimeksiantosopimuksessa ole toisin sovittu,

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 1/40 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 www.pslastensuojelu.fi 2/40 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 1 LASTEN JA NUORTEN

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 1/40 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 www.pslastensuojelu.fi 2/40 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 1 LASTEN JA NUORTEN

Lisätiedot