Ikäihmisten perhehoito

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikäihmisten perhehoito"

Transkriptio

1 145 Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen) Hallitus on antanut esityksen lain muuttamiseksi. Kuntayhtymän on ryhdyttävä toimenpiteisiin ennen lain voimaantuloa tehdyn toimeksiantosopimuksen tarkistamiseksi siten, että se vastaa lain säännöksiä viimeistään kuuden kuukauden kuluttua tämän lain voimaantulosta (HE 86/2016). Muutokset perhehoitajille maksettaviin palkkioihin ja korvauksiin sekä kriteereihin on tehty keltaisella huomiovärillä (vrt. Kainuun soten hallituksen päätös ). Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset tarkistetaan alkaen seuraavasti: Perhehoitolain (263/2015) 16 :n mukaisen hoitopalkkion vähimmäismäärä nousee perhehoidossa olevaa henkilöä kohden 775,00 euroon kalenterikuukaudessa lukien. Kainuun sote voi maksaa vähimmäismäärää suurempia hoitopalkkioita. voidaan myös erityisestä syystä sopia maksettavaksi säädettyä vähimmäismäärää pienempänä. Toimeksiantosopimuksessa sovittu hoitopalkkion määrä tarkistetaan kalenterivuosittain työntekijän eläkelain (395/2006) 96 :ssä tarkoitetulla palkkakertoimella. Perhehoitolain 17 :n mukaisen kulukorvauksen vähimmäismäärä on alkaen 409,59 euroa perhehoidossa olevaa henkilöä kohti kuukaudessa. Seuraavissa taulukoissa on esitys perhehoidon palkkioista ja korvauksista alkaen ja suluissa vuonna 2015 maksetut perhehoidon palkkiot ja korvaukset. Ikäihmisten 806,39 e/kk (800,55 e/kk) Lyhytaikainen perhe- 43,50 e/pv Ympärivuorokautinen hoito

2 hoito Lyhytaikainen (43,18 e/pv) 16,80 e/pv (16,68 e/pv) Osavuorokautinen hoito 733,53 e/kk (735,44 e/kk) Lyhytaikainen 26,29 e/vrk (26,36 e/vrk) 11,11 e/pv (11,14 e/pv) voi kestää yhtäjaksoisesti enintään 3 kk Ympärivuorokautinen hoito Osavuorokautinen hoito Hoito voi kestää enintään 10 h/vrk Lasten ja nuorten lasten ja nuorten Lyhytaikainen 1037,60 e/kk (922,41e/kk) 806,39 e/k806,39 e/kk k (686,25 e/kk) 542,35 e/kk (538,42 e/kk) Osa-aikainen 403,20 e/kk (343,74 e/kk) (50 % hoitopalkkiosta) 0 2 v Päätoimiselle perhehoitajalle, jos lapsi ei ole päivähoidossa eikä kyse ole kuntoutuksellisesta päivähoidosta (ns. vanhempainrahakausi) 0 17 v Jälkihuoltonuori, joka asuu kotona ja opiskelee Nuori asuu opiskelun vuoksi tai on asevelvollisuusajan toisella paikkakunnalla viikot. Nuori on viikonloput ja lomat sijaisperheessä ja sijaisvanhemmat huolehtivat käytännön asiat. Nuori on sijaiskodista pois vähintään 2 kk.

3 Erityishoitopalkkiolisä (maksetaan hoitopalkkion lisäksi) 231,21 e/kk (229,53 e/kk) Alle 16 v lapsen vammaistuki I, II yli 16 v lapsen hoitotuki I, II Ansionmenetyskorvauslisä (maksetaan hoitopalkkion lisäksi) Ammatillinen sijais (maksetaan hoitopalkkion lisäksi) Erilliskorvaus Opiskelun tuki 346,25 e/kk (343,74 e/kk) 231,21 e/kk (229,53 e/kk) 335,41 e/kk (332,88 e/kk) Alle 16 v lapsen ylin vammaistuki yli 16 v lapsen hoitotuki III 3 17 v jos perhehoitaja jää kotiin työstä lapsesta johtuvasta syystä ja lapsi ei ole päivähoidossa (poikkeus: lapselle suositeltu kuntouttavaa päivähoitoa) Molemmilla vanhemmilla on muutaman vuoden kokemus perhehoitajana toimimisesta. Toisella vanhemmista tulee olla soveltuva tutkinto: vähintään keskiasteen tai alemman korkeakouluasteen tutkinto ja lisäksi on eduksi, että hänellä on psykiatrisen ja kasvatusalan erityisosaamista. Yksilöllisistä tarpeista johtuva terapian- ja terveydenhuollon kustannukset, joita ei muun lainsäädännön nojalla korvata. Koulukustannukset korvataan kuitteja vastaan asiakassuunnitelman mukaan. Harrastusraha sisältää harrastusrahaa 400 e/v, ylimenevältä osalta maksetaan kuitteja vastaan 600 e/v Ruokaraha 10 e/pv Lastensuojelun varoista mahdollistetaan lasten vierailu biologisten vanhempien luona, jos he ovat vähävaraisia. Lapsilisä ja vammaistuki maksetaan perhehoitajalle Vammaistuki on tarkoitettu lapsen hoidosta, huolenpidosta ja kuntoutuksesta aiheutuvaan tavanomaista suurempaan rasitukseen ja sidonnaisuuteen.

4 Matkakorvaus oman auton käytöstä 0,25 e/km (verottajan hyväksymä matkavähennys oman auton käytöstä) Kuntoutusraha Lasten ja nuorten lasten ja nuorten Kriisi Tuki Lyhytaikainen Perhehoitaja vie perhehoidettavan hoitoon tilapäiseen perhekotiin ja hakee hoidosta. Kuljetukset, jotka liittyvät lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämiseen, asiakassuunnitelmassa sovittuihin kuljetuksiin (esim. vanhempien tapaamiset, terveydenhuoltoon liittyvät menot, joita Kela ei korvaa) Nuoren kuntoutusrahan tavoitteena on ammatillisen kuntoutumisen varmistaminen ja työllistymisen edistäminen ja edellyttää henkilökohtaisen opiskelu- ja kuntoutumissuunnitelmaa. Sitouttaa myös perhehoitajaa tavanomaista enemmän nuoren opastamisessa ja aktivoimisessa. 57,00 e/pv (56,59 e/pv) 27,97 e/pv (27,77 e/pv) 35,74 e/pv (35,48 e/pv) 40,19 e/pv (39,90 e/pv) n perhehoidon hoitopalkkio jaettuna kuukauden päivillä Perhe pystyy ottamaan lapsen lyhyellä varoitusajalla. Mikäli tuki kestää yli 14 pv/kk, muuttuu jatkuvaksi perhehoidoksi Lapsen vammaistuki I/II Lapsen vammaistuki III Lyhytaikainen kestää enintään 3 kk.

5 Lasten ja nuorten Lasten Kriisi Tuki Lyhytaikainen 426,86 e/kk (427,97 e/kk) 459,38 e/kk (460,58 e/kk) 546,00 e/kk (547,42 e/kk) 612,10 e/kk (613,70 e/kk) 24,06 e/pv (24,12 e/pv) 29,50 e/pv (29,58 e/pv) n perhehoidon kulukorvaus jaetaan kuukauden päivillä 0 6 v 7 11 v v v Kun nuori saa työmarkkinatukea, vähentää se vastaavan määrän kulukorvauksesta. Valmius ottaa lapsi vastaan lyhyellä varoitusajalla Mikäli tuki kestää yli 14 pv/kk, sijoitus muuttuu jatkuvaksi perhehoidoksi Viranhaltijalla on tapauskohtaisesti yksilöllinen harkinnanvara maksaa hoitopalkkion lisäksi erityislisää. Päätöksen tekee delegointipäätöksen mukainen viranhaltija. Kehitysvammaisten ja vammaisten henkilöiden Hoitoluokka I 806,39 e/kk (800,55 e/kk) Perhehoidossa oleva henkilö voi saada Kelan korotettua hoitotukea. Hoidettava tarvitsee runsaasti ohjausta, huolenpitoa ja valvontaa. II 922,64 e/kk Perhehoidossa oleva

6 I 43,50 e/pv (43,18 e/pv) (915,95 e/kk) henkilö tarvitsee erityisen vaativaa, sitovaa, ympärivuorokautista huolenpitoa, avustamista ja hoitoa. Hoidettavana henkilö on vaikeavammainen ja /muuten sairauden vuoksi runsaasti hoitoa tarvitseva ja hän voi saada Kelan erityishoitotukea. Osavuorokautinen, alle 10 h/pv 29,00 /pv Perhehoidossa oleva henkilö voi saada Kelan hoitotukea ja hän tarvitsee lähes jatkuvaa ohjausta ja huolenpitoa II III 51,47 e/pv (51,10 e/pv) Osavuorokautinen, alle 10 h/pv 34,31 /pv 62,08 e/pv (61,63 e/pv) Osavuorokautinen, alle 10 h/pv 45,39 /pv Perhehoidossa oleva henkilö voi saada Kelan korotettua hoitotukea. Hoidettava tarvitsee runsaasti ohjausta, huolenpitoa ja valvontaa Perhehoidossa oleva henkilö tarvitsee erityisen vaativaa, sitovaa, ympärivuorokautista huolenpitoa, avustamista ja hoitoa. Hoidettavana henkilö on vaikeavammainen ja /muuten sairauden vuoksi runsaasti hoitoa tarvitseva ja hän voi saada Kelan erityishoitotukea. 733,53 e/kk (735,44 e/kk) yli 16 v ja alle 16 v 26,29 e/pv (26,36 e/pv) yli 16 v ja alle 16 v Osavuorokautinen, alle 10 h/pv 17,53 /pv yli 16 v ja alle 16 v Viranhaltijalla on tapauskohtaisesti yksilöllinen harkinnanvara

7 maksaa hoitopalkkion lisäksi erityislisää. Päätöksen tekee delegointipäätöksen mukainen viranhaltija. Mielenterveyskuntoutujien 806,39 e/kk (800,55 e/kk) Perhehoito yli 16 v. 43,50 e/pv (43,18 e/pv) Ympärivuorokautinen tilapäinen yli 16 v. 733,53 e/kk (735,44 e/kk) Perhehoito yli 16 v 26,29 e/pv (26,36 e/pv) Perhehoito yli 16 v Viranhaltijalla on tapauskohtaisesti yksilöllinen harkinnanvara maksaa hoitopalkkion lisäksi erityislisää. Päätöksen tekee asianomaisen tulosyksikön päällikkö. Perhehoitajille maksettavat matkakorvaukset Vakituiselle perhehoitajalle voidaan maksaa kulukorvaukseen sisältyvän tavanomaisten kuljetusten lisäksi matkakorvausta 0,25 e/km (= verottajan hyväksymä vähennys oman auton käytöstä) Kuljetuksista on sovittava etukäteen perhehoidon vastuu- /yhdyshenkilön kanssa tai sen on oltava kirjattu asiakassuunnitelmaan. Omavastuuosuus lyhyillä matkoilla on 100 km / perhehoidettava/kk. Matkakorvauksia voi saada seuraavissa tapauksissa: perhehoitaja osallistuu koulutukseen, työnohjaukseen, perhehoitajien työkokouksiin perhehoitaja vie perhehoidettavan tilapäiseen on ja hakee perhehoidettavan ko. tilapäisestä perhehoidosta ajomatkat, jotka liittyvät perhehoidettavan hoidon ja kuntou-

8 tuksen järjestämiseen ja joita Kela ei korvaa. Kiertävä perhehoitaja; sijaishoitaja perhehoidon toimintaohjeessa ( ja ) on hyväksytty mahdollisuus, että perhehoitajan sijaisena toimii kiertävä perhehoitaja. Kunta tai kuntayhtymä voi järjestää perhehoitajan vapaan tai muun tilapäisen poissaolon ajaksi tarvittavan perhehoitajan sijaisuuden tekemällä perhehoidon ennakkovalmennuksen saaneen (sijaisperhehoitajaksi aikovan henkilön on suoritettava tehtävän edellyttämä ennakkovalmennus) henkilön kanssa toimeksiantosopimuksen, jolla hän sitoutuu huolehtimaan perhehoidosta perhehoitajan kotona. Sijaishoito voidaan järjestää, jos perhehoitaja suostuu siihen ja järjestely arvioidaan hoidettavan edun mukaiseksi. Sijaishoitaja ei ole työsuhteessa sopimuksen tehneeseen kuntaan tai kuntayhtymään. Kiertävälle perhehoitajalle (sijaishoitajalle) maksetaan hoitopalkkio jokaisesta perhehoidettavasta erikseen. ta ei makseta. Sijaishoitaja voi vähentää ko. tehtävän työmatkakulut lopullisessa verotuksessa. Perhehoitajan sijaishoitaja Kiertävä perhehoitaja 49,12 (48,77) e/pv/asiakas < 8 h/pv 69,34 (68,84) e/pv/asiakas / 1 vrk (1 vrk = 24 h) 97,09 (96,39) e/pv/4 asiakasta / 12 h 194,18 (192,77) e/pv/4 asiakasta / 1 vrk (1 vrk = 24 h) Keva-koulutuksesta perhehoitajille ja PRIDE-valmennuksesta PRIDE-valmentajaksi koulutetuille perhehoitajille maksettavat korvaukset PRIDE-valmennuskoulutus on tarkoitettu kuudelle perheelle, jotka aikovat jatkuviksi perhehoitajiksi. Koulutus kestää noin 200 tuntia. Tuki- ja kriisiperhehoitajien koulutus kestää n tuntia ja koulutus on tarkoitettu kahdeksalle perheelle. Perhe sitoutuu olemaan valmennuksen jälkeen Kainuun soten käytettävissä kahden vuoden ajan. Maksukorvaus lukien e/koulutus (3 218 e v. 2015), tuntikorvauksena 16,09 e/h (16,09 e/h v. 2015). Koulutukseen osallistuvat ylimääräiset perheet 100 e/perhe.

9 Kuntayhtymän johtajan ehdotus: Hallitus: Kuntayhtymän johtajan muutettu ehdotus: Kainuun ulkopuolisen kunnan sijoittaessa Kainuun soten kouluttamaan perheeseen sijoittavan kunnan maksettava korvaus koulutuksesta on lukien e (2 800 e v. 2015), mikäli koulutuksesta on kulunut alle kaksi vuotta. Keva-valmennuksesta (kehitysvammaisten perhehoitajien) maksetaan perhehoitajalle tehtyjen tuntien mukainen tuntipalkka PRI- DE-valmennuksen mukaisesti. Perhehoidon yhteystiedot on koottu Kainuun soten internetsivuille, ks. Puolangan kunnan edustaja ei osallistu tämän asian käsittelyyn. Lisätietoja asiasta antaa kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto, puh tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Hallitus hyväksyy perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen edellä olevan esityksen mukaisina. Hallitus hyväksyy perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen edellä olevan esityksen mukaisina. Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa. Hallitus: Hyväksyi. LIITTEET - Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen n hallitus! T 1 21! T 2 Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset tarkistetaan Sosiaali- ja terveysministeriön 3.12.2015 laatiman

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoito

Ikäihmisten perhehoito 1 (14) Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2017 alkaen sekä lasten ja nuorten perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.3.2017 alkaen Seuraavissa taulukoissa on perhehoitajille

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen 1 (13) Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.3.2018 alkaen Seuraavissa taulukoissa on perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.3.2018 alkaen. Vertailutietona suluissa on aikaisemmin

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen 1 (13) Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2019 alkaen Seuraavissa taulukoissa on perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2019 alkaen. Vertailutietona suluissa on aikaisemmin

Lisätiedot

Hallitus 14 21.01.2015. H 14 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen)

Hallitus 14 21.01.2015. H 14 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen) Hallitus 14 21.01.2015 Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset sekä keva-koulutuksesta perhehoitajille ja PRIDE-valmennuksesta PRIDE-valmentajaksi koulutetuille perhehoitajille maksettavat korvaukset

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2012 alkaen

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2012 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 18.01.2012 Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2012 alkaen STLTK 14 Sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfon 12/2011 mukaan perhehoidon palkkiot ja

Lisätiedot

Hallitus 29 22.01.2014 H 29

Hallitus 29 22.01.2014 H 29 Hallitus 29 22.01.2014 Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset sekä PRIDE-valmennuksesta maksettava korvaus PRIDE-valmentajaksi koulutetulle perhehoitajalle1.1.2014 alkaen H 29 Perhehoitajille

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen Hallitus 34 16.01.2013 Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2013 alkaen H 34 Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset tarkistetaan So si aa lija terveysministeriön kuntainfon

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. 45,43 / kerta Kestoltaan < 10h/vrk

Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. 45,43 / kerta Kestoltaan < 10h/vrk 1 IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.11.2006/ 948 Vähimmäiskulukorvaus 1.1.2015

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015. Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014

Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015. Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014 Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015 Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014 SOSLA 8 Perhehoitoa toteutetaan sosiaalihuoltolain 17 :n mukaisena kunnan järjestämän sosiaalipalveluna

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2014 lukien. Kriteerit

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2014 lukien. Kriteerit LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 2014 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2015 lukien. Kriteerit

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2015 lukien. Kriteerit LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 2015 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidosta maksettavat hoitopalkkiot Varsinais-Suomen kunnissa: 1063,46 /kk 1276,16 /kk. 53,18 /vrk 63,80 /vrk. 26,59 /vrk 31,90 /vrk

Ikäihmisten perhehoidosta maksettavat hoitopalkkiot Varsinais-Suomen kunnissa: 1063,46 /kk 1276,16 /kk. 53,18 /vrk 63,80 /vrk. 26,59 /vrk 31,90 /vrk NYT VOIMASSA OLEVAT HOITOPALKKIOT: Ikäihmisten perhehoidosta maksettavat hoitopalkkiot Varsinais-Suomen kunnissa: Palkkioluokka 1 * ikäihmiset: RAVA 16 Palkkioluokka 2 * 1063,46 /kk 1276,16

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.3.2014 lukien. Kriteerit. perushoitopalkkioon

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.3.2014 lukien. Kriteerit. perushoitopalkkioon LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 3.2014 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Kunnanhallitus PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017

Kunnanhallitus PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017 Kunnanhallitus 316 12.12.2016 PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017 Kunnanhallitus 12.12.2016 316 Perhehoitopalkkion määrä on tarkistettava kalenterivuosittain

Lisätiedot

Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki

Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki 1.4.2015 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito. Perhehoidon

Lisätiedot

Perusturvalautakunta LASTEN, VAMMAISTEN JA IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN KORVAUSPERUSTEET VUONNA /40.

Perusturvalautakunta LASTEN, VAMMAISTEN JA IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN KORVAUSPERUSTEET VUONNA /40. Perusturvalautakunta 5 08.01.2019 LASTEN, VAMMAISTEN JA IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN KORVAUSPERUSTEET VUONNA 2019 315/40.05/2018 PLTK 5 Perhehoito on hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen

Lisätiedot

Perhehoitolaki 263/2015

Perhehoitolaki 263/2015 Perhehoitolaki 263/2015 10.9.2015 Valtakunnalliset erityishuoltopäivät Maria Porko Keskeinen sisältö Perhehoitoa koskevat säännökset yhteen lakiin Perhehoitoa mahdollista antaa perhehoidossa olevan kotona

Lisätiedot

Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito.

Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito. Perhehoitolaki 263/2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito.

Lisätiedot

1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET. 1. Hoitopalkkio

1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET. 1. Hoitopalkkio 1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET 1. Hoitopalkkio 1.1.2012 voimaan tulleen perhehoitajalain muutosten mukaisesti perhehoidossa maksettavan hoitopalkkion määrä

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja)

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja) Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja) 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi

Lisätiedot

263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän

263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän 263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen

Lisätiedot

Hoitopalkkio alkaen

Hoitopalkkio alkaen Yhtymähallitus 121 14.12.2016 Lastensuojelun perhehoidon ja kehitysvammahuollon perhehoidon sekä kehitysvammahuollon tukihenkilötoiminnan korvausperusteet Kalliossa vuonna 2017 Yhall 14.12.2016 121 Lastensuojelussa

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEISTUS

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEISTUS LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEISTUS LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN VUONNA 2014 1. HOITOPALKKIO Perhehoitajalain (312/1992) 2 :n mukainen hoitopalkkion vähimmäismäärä nousi

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymän perhehoitajille maksettavat korvaukset alkaen

Kainuun maakunta -kuntayhtymän perhehoitajille maksettavat korvaukset alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 20 28.01.2009 Kainuun maakunta -kuntayhtymän perhehoitajille maksettavat korvaukset 1.1.2009 alkaen STLTK 20 Kuntainfon 14/2008 mukaan hoitopalkkiota maksetaan perhehoidossa

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymän perhehoitajille maksettavat korvaukset

Kainuun maakunta -kuntayhtymän perhehoitajille maksettavat korvaukset Sosiaali- ja terveyslautakunta 43 11.02.2009 Kainuun maakunta -kuntayhtymän perhehoitajille maksettavat korvaukset 1.1.2009 STLTK 43 Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoito

Lastensuojelun perhehoito Lastensuojelun perhehoito 12.12.2012 Perhehoidon lakimuutoksia 1.1.2012 Perhehoidon ensisijaisuus (Lsl 50 ) Ennakkovalmennus pakollinen (Perhehoitajalaki 1 ) Sijaishoitaja (Perhehoitajalaki 6 a ) Vastuutyöntekijän

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virka-asema ja yhteystiedot Kunnan perhehoidon yhteyshenkilön nimi, virka-asema ja

Lisätiedot

Tätä ohjeistusta sovelletaan sopimusten tarkistamisen yhteydessä ja jatkossa laadittaessa uusia sopimuksia laadittaessa.

Tätä ohjeistusta sovelletaan sopimusten tarkistamisen yhteydessä ja jatkossa laadittaessa uusia sopimuksia laadittaessa. 2296/05.09.00/2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJE Yleistä: Pääpiirteissään Salon kaupungin lastensuojelussa noudatetaan Varsinais-Suomen sijaishuoltoyksikön (Sihu) ohjeistusta, joka vahvistetaan vuosittain

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero

Lisätiedot

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virka-asema ja yhteystiedot Kunnan

Lisätiedot

Perhehoito sopii ikäihmiselle,

Perhehoito sopii ikäihmiselle, IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Hoivaa ja huolenpitoa perheessä Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan ikäihmisen hoidon ja huolenpidon järjestämistä LLKY:n valmentamassa ja hyväksymässä perhekodissa tai ikäihmisen

Lisätiedot

PIRKANMAAN IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan ikäihmisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virka-asema ja yhteystiedot Kunnan ikäihmisten perhehoidon yhteyshenkilön

Lisätiedot

PIRKANMAAN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virkaasema ja yhteystiedot Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

MAAKUNNALLINEN IKÄIHMISTEN, PITKÄAIKAISSAIRAIDEN JA VAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN

MAAKUNNALLINEN IKÄIHMISTEN, PITKÄAIKAISSAIRAIDEN JA VAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN MAAKUNNALLINEN IKÄIHMISTEN, PITKÄAIKAISSAIRAIDEN JA VAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN 1.1.2019 (1/15) (2/15) 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA Julkisten alojen eläkelaki (81/2016) (3/15) 2.1 Perhehoidon

Lisätiedot

PIRKANMAAN MAAKUNNALLINEN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN MAAKUNNALLINEN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virkaasema ja yhteystiedot Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon

Lisätiedot

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016. Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016. Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016 Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen Yleistä: Oulun kaupungissa on tällä hetkellä noin 250 lastensuojelun, 13 ikäihmisten ja 3 kehitysvammaisten ja vammaisten

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Palveluvaliokunta Raija Inkala 15.10.2014 PERHEHOIDOSTA YLEISTÄ tarkoitetaan henkilön hoidon, hoivan tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011 Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta Lotta Hämeen-Anttila Neuvotteleva virkamies, STM Lastensuojelua ja perhehoitoa

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö MITÄ PERHEHOITO ON? Perhehoito on henkilön hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 19.5.2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.4.2015

Perusturvalautakunta 19.5.2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.4.2015 Perusturvalautakunta 19.5.2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.4.2015 2 PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS, TAVOITTEET JA SOVELTAMISALA...

Lisätiedot

Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa. Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA

Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa. Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA Haluatko tehdä työtä kotonasi tai asiakkaan kotona, kiireettömästi, Mitä perhehoito on? 1. jakaen arkeasi ikäihmisten

Lisätiedot

ESITYS OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄN PERHEHOIDON PALKKIOISTA JA KORVAUKSISTA

ESITYS OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄN PERHEHOIDON PALKKIOISTA JA KORVAUKSISTA ESITYS OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄN PERHEHOIDON PALKKIOISTA JA KORVAUKSISTA Oulunkaaren kuntayhtymän lastensuojelun strategisena tavoitteena on tehostaa ja lisätä perhehoidon osuutta lastensuojelun sijaishoidossa.

Lisätiedot

Valmistelu: Johtava sosiaalityöntekijä Juha Kähkönen, p. 050-3168 819

Valmistelu: Johtava sosiaalityöntekijä Juha Kähkönen, p. 050-3168 819 Sosiaali- ja terveyslautakunta 38 06.05.2014 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KULUKORVAUKSET 118/302/2014 SOSTERV 38 Valmistelu: Johtava sosiaalityöntekijä Juha Kähkönen, p. 050-3168 819 Lastensuojelun

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymän lasten ja nuorten perhehoidosta maksettavat korvaukset 1.1.2010 alkaen

Kainuun maakunta -kuntayhtymän lasten ja nuorten perhehoidosta maksettavat korvaukset 1.1.2010 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 7 20.01.2010 Kainuun maakunta -kuntayhtymän lasten ja nuorten perhehoidosta maksettavat korvaukset 1.1.2010 alkaen STLTK 7 Sosiaali- ja terveysministeriöin kuntainfon 11

Lisätiedot

Perhehoidon ja tukiperheiden palkkioiden ja kulukorvausten tarkistaminen vuodelle 2016

Perhehoidon ja tukiperheiden palkkioiden ja kulukorvausten tarkistaminen vuodelle 2016 Perusturvalautakunta 5 16.02.2016 Perhehoidon ja tukiperheiden palkkioiden ja kulukorvausten tarkistaminen vuodelle 2016 Petula 16.02.2016 5 (Valmistelija: sosiaalipalvelupäällikkö 044-7591 271) Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Hyvää perhehoitoa Keski-Suomessa - prosessikoulutus

Hyvää perhehoitoa Keski-Suomessa - prosessikoulutus Hyvää perhehoitoa Keski-Suomessa - prosessikoulutus Arvokas elämä hanke Keski-Suomen Vammaispalvelusäätiö Perhehoitoliitto Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Koulutuksen sisällöt 28.8. Hyvän perhehoidon

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Perusturvalautakunta , liite 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

Perusturvalautakunta , liite 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 15.12.2016 149, liite 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2017 2 PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS, TAVOITTEET

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoidon sekä varhaisen tuen tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan. alkaen

Lastensuojelun perhehoidon sekä varhaisen tuen tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan. alkaen Lastensuojelun perhehoidon sekä varhaisen tuen tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan maksujen soveltamisohje alkaen 1.1.2017 1 Sisällysluettelo Kotkan sijaishuollossa maksettavat perhehoidon ja tukiperhe-

Lisätiedot

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1. Mitä perhehoito on 2. Perhehoitoasioiden hoito Enontekiön kunnassa - Perhehoidosta päättävän ja vastaavan tehtävät 3. Perhehoidon muodot 4. Perhehoitajan ja perhekodin hyväksymisen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

Helsinki /2016

Helsinki /2016 KUNTAINFO Helsinki 28.10.2016 7/2016 PERHEHOITOLAKIIN MUUTOKSIA 1.7.2016 LUKIEN Tausta Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman mukaisesti perhehoitolakiin on tehty eräitä muutoksia. Muutosten tavoitteena

Lisätiedot

Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoidon toimintaohje

Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoidon toimintaohje Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoidon toimintaohje Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.12.2016 Espoon kaupunki 2016 1 (7) Yleisesti Tässä toimintaohjeessa lyhytaikaisella ympärivuorokautisella hoidolla

Lisätiedot

Perhehoidon korvaukset v. 2015 Lasten ja nuorten perhehoito

Perhehoidon korvaukset v. 2015 Lasten ja nuorten perhehoito Perhehoidon korvaukset v. 2015 Lasten ja nuorten perhehoito Perhehoitomuoto Hoitopalkkio Kulukorvaus Pitkäaikainen perhehoito Perushoitopalkkio 1252 e/kk/lapsi 0 12v. 556 e/kk/lapsi 13 20 v. 686 e/kk/lapsi

Lisätiedot

FSHKY / KEHITYSVAMMAHUOLTO / PERHEHOITO. Perhehoidon toimintaohje Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 1 (6)

FSHKY / KEHITYSVAMMAHUOLTO / PERHEHOITO. Perhehoidon toimintaohje Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 1 (6) 1 (6) FSHKY / KEHITYSVAMMAHUOLTO / PERHEHOITO Perhehoidon toimintaohje 2017 1. KEHITYSVAMMAISTEN HENKILÖIDEN PERHEHOIDON TARKOITUS JA TAVOIT- TEET Perhehoidon tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON HOITOPALKKIOT... 3 1. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 2. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 3. HOITOPALKKIOLUOKKA...

Lisätiedot

Perhehoitolaki ja omaishoitolaki Työsopimuslaki

Perhehoitolaki ja omaishoitolaki Työsopimuslaki Perhehoitolaki ja omaishoitolaki Työsopimuslaki Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Työsopimuslain 4 lukuun on lisätty uusi 7 a Poissaolo perheenjäsenen tai muun läheisen

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT VUONNA 2016 Sisältö Hoitopalkkio... 2 Hoitopalkkion korottaminen... 3 Lapsilisä ja vammaistuki... 3 Kustannusten korvaus... 3 Terveydenhoito... 5 Päivähoitomaksut... 5

Lisätiedot

HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1.

HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1. HE 133/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 :n muuttamisesta Perhehoitajalakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että perhehoitajalle maksettavan palkkion määrää tarkistettaisiin

Lisätiedot

Perhehoitoliitto ry:n lausunto hallituksen esityksestä perhehoitolaiksi ja laiksi perhehoitajalain kumoamisesta

Perhehoitoliitto ry:n lausunto hallituksen esityksestä perhehoitolaiksi ja laiksi perhehoitajalain kumoamisesta 1 Sosiaali- ja terveysministeriö Viite: STM052:00/2014 Perhehoitoliitto ry:n lausunto hallituksen esityksestä perhehoitolaiksi ja laiksi perhehoitajalain kumoamisesta Perhehoitoliitto ry kiittää sosiaali-

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Mitä perhehoito on? Perhehoitolaki 1.4.2015 Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon

Lisätiedot

Lakisääteinen oikeus vapaaseen tukee perhehoitajan jaksamista. Vapaa on perhehoitajan oikeus. Kunta huolehtii sijaishoidosta.

Lakisääteinen oikeus vapaaseen tukee perhehoitajan jaksamista. Vapaa on perhehoitajan oikeus. Kunta huolehtii sijaishoidosta. Kampanjamateriaali 3.-16.6.2019 Teema: Tämän kampanjan teema on perhehoitajan oikeus vapaaseen Pääviestit: Lakisääteinen oikeus vapaaseen tukee perhehoitajan jaksamista. Vapaa on perhehoitajan oikeus.

Lisätiedot

Vuoden 2017 perhehoidon ja tukiperhetoiminnan hoitopalkkioiden ja kulukorvausten soveltamisohje ( alkaen)

Vuoden 2017 perhehoidon ja tukiperhetoiminnan hoitopalkkioiden ja kulukorvausten soveltamisohje ( alkaen) Vuoden 2017 perhehoidon ja tukiperhetoiminnan hoitopalkkioiden ja kulukorvausten soveltamisohje (1.1.2017 alkaen) Sosiaalityöntekijöille, perhehoitajille ja tukiperheille Pitka aikainen perhehoito Palkkiot/kk/lapsi:

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Maria Kuukkanen Mitä perhehoito on? Ympärivuorokautisen kasvatuksen, hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä oman kodin ulkopuolella, perhehoitajan kotona

Lisätiedot

Rääkkylä IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

Rääkkylä IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Rääkkylä IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 17.12.2015 Kunnanhallitus?? 2016 1 Sisällys 1 Ikäihmisten perhehoito 3 2 Perhehoidon muodot 3 2.1 Jatkuva perhehoito 3 2.2 Lyhytaikainen

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT VUONNA 2015 Sisältö Hoitopalkkio... 2 0-3-vuotias lapsi... 2 3-17-vuotias lapsi... 2 Hoitopalkkion korottaminen... 3 Lapsilisä ja vammaistuki... 3 Kustannusten korvaus...

Lisätiedot

Vammaisetuudet. Alle 16-vuotiaan vammaistuki 16 vuotta täyttäneen vammaistuki Eläkettä saavan hoitotuki Ruokavaliokorvaus

Vammaisetuudet. Alle 16-vuotiaan vammaistuki 16 vuotta täyttäneen vammaistuki Eläkettä saavan hoitotuki Ruokavaliokorvaus Vammaisetuudet Vammaisetuuksien tarkoituksena on tukea vammaisten tai pitkäaikaisesti sairaiden selviytymistä jokapäiväisessä elämässä ja parantaa heidän elämänlaatuaan. Vammaisetuuksia ovat: Alle 16-vuotiaan

Lisätiedot

LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013

LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013 LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN PERHEHOITO 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite 1.2 Perhehoidon lainsäädäntö 2. PERHEHOITAJA JA PERHEKOTI 2.1 Perhehoitajan ja perhekodin

Lisätiedot

PERHEHOIDON OHJEISTUS

PERHEHOIDON OHJEISTUS 1 PERHEHOIDON OHJEISTUS 1 PERHEHOIDON MÄÄRITTELYÄ 2 1.1 Toimeksiantosuhteinen perhehoito 2 1.2 Perhehoidon muodot 2 1.2.1 Lasten ja nuorten perhehoito 2 1.2.2 Vammaisten perhehoito 3 1.2.3 Mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

SODANKYLÄÄN. Vs. vanhustyönjohtaja Anitta Kaisanlahti PERUSTURVAPALVELUT

SODANKYLÄÄN. Vs. vanhustyönjohtaja Anitta Kaisanlahti PERUSTURVAPALVELUT Sodankylä IKÄIHMISTEN PERHEHOITO SODANKYLÄÄN Vs. vanhustyönjohtaja Anitta Kaisanlahti 1.3.2013 TYÖSTÄMISEN PROSESSI 2000 luvun alkupuolella KOHO-hankkeessa 2012, kevät perhehoitoon liittyvä koulutus Kemissä

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Tampere 14.11.2016 Anne-Mari Raassina 1 14.11.2016 Omais- ja perhehoidon kehittämisen tausta ja tavoitteet Hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien,

Lisätiedot

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1 PERHEHOITAJA 3 3.2 PERHEHOITOKOTI

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Kuopio Anne-Mari Raassina, STM 19.10.2016 Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

HE 134/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perhehoitajalakia.

HE 134/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perhehoitajalakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 ja 3 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perhehoitajalakia. Perhehoitajalle maksettavan hoitopalkkion vähimmäismäärä korotettaisiin

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Koulutustilaisuus / Turku, hallitussihteeri STM/STO Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta

Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta AIKA 23.1.2019 14:00 PAIKKA Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, 53130 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT

HOITO- JA HOIVAPALVELUT Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Hoivaa ja huolenpitoa perheessä Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella LLKY:n valmentamassa ja hyväksymässä

Lisätiedot

Ranuan kunta. Perusturvalautakunta. PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Voimassa 01.05.2016 alkaen

Ranuan kunta. Perusturvalautakunta. PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Voimassa 01.05.2016 alkaen 2016 Ranuan kunta Perusturvalautakunta PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Voimassa 01.05.2016 alkaen Sisällys 1. PERHEHOITO... 2 1.1 Perhehoitoa koskeva lainsäädäntö... 2 1.2 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite...

Lisätiedot

INFO PERHEHOITAJANA TOIMIMISESTA KIINNOSTUNEILLE. Johanna Lankinen, Päivi Degerholm, Mervi Toivanen

INFO PERHEHOITAJANA TOIMIMISESTA KIINNOSTUNEILLE. Johanna Lankinen, Päivi Degerholm, Mervi Toivanen INFO PERHEHOITAJANA TOIMIMISESTA KIINNOSTUNEILLE Johanna Lankinen, Päivi Degerholm, Mervi Toivanen OHJELMA 1.11. klo 17-19 Mitä perhehoito on? Perhekoti Perhehoidon eettiset periaatteet Hoidettavat Perhehoitaja

Lisätiedot

VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti 1 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN

Lisätiedot

PRIDE VALMENNUS 9. TAPAAMINEN PERHEHOITAJAN ASEMA. PRIDE-valmennus 9. tapaaminen diat Perhehoitoliitto ry 1

PRIDE VALMENNUS 9. TAPAAMINEN PERHEHOITAJAN ASEMA. PRIDE-valmennus 9. tapaaminen diat Perhehoitoliitto ry 1 PRIDE VALMENNUS 9. TAPAAMINEN PERHEHOITAJAN ASEMA 1 Perhehoitajan asema - Perhehoidon tukimuodot - Toimeksiantosopimuksen sisältö ja tekeminen - Perhehoitajan sosiaaliturva, vakuutukset ja verotus sekä

Lisätiedot

Perhehoito osana omaishoitoa Oulunkaarella. Sari Vitikka

Perhehoito osana omaishoitoa Oulunkaarella. Sari Vitikka Perhehoito osana omaishoitoa Oulunkaarella Sari Vitikka 19.9.2018 Oulunkaari - Hyvinvointia ihmistä lähellä Viisi kuntaa yhteistyössä Noin 1200 monialaista osaajaa 27 400 kuntalaista Talousarvio 122 M

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Lieksan kaupunki. 01.03.2012/lv

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Lieksan kaupunki. 01.03.2012/lv IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Lieksan kaupunki 01.03.2012/lv 2 Sisällys 1. PERHEHOITO... 3 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite... 3 1.2 Perhehoidon järjestäminen ja vastuuhenkilöt... 3 1.3 Ikäihmisten

Lisätiedot

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ Laadukas perhehoito Kainuussa -hanke Sosiaali- ja terveyslautakunta 4.11.2009 294 Sisällys 1. Perhehoito... 1 1.1 Perhehoidon lainsäädäntö... 1 1.2

Lisätiedot

Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen ja hoidosta maksettavat hoitopalkkiot ja korvaukset Euran kunnassa

Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen ja hoidosta maksettavat hoitopalkkiot ja korvaukset Euran kunnassa Perusturvalautakunta 93 13.11.2013 Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen ja hoidosta maksettavat hoitopalkkiot ja korvaukset Euran kunnassa 1011/05.19.03/2013 Petu 93 Heinäkuun alusta 2013 voimaan tullut

Lisätiedot

HE 183/2009 vp. 1. Nykytila

HE 183/2009 vp. 1. Nykytila HE 183/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan perhehoitajalakia muutettavaksi väliaikaisesti. Ennakkoarvioiden mukaan vuoden

Lisätiedot