LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE"

Transkriptio

1 Perusturvalautakunta liite nro 8 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Perusturva / Sosiaalityö LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN

2 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA Perhehoidosta säädetään voimaan tulleessa perhehoitolaissa ( / 264). Lastensuojelulain ( /417) perusteella perhehoitoa järjestetään joko avohuollon tukitoimenpiteenä tai sijaishuoltona. Perhehoito voi myös olla osa nuoren jälkihuoltoa 21 ikävuoteen saakka. Lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan huostaan otetun, kiireellisesti sijoitetun tai lastensuojelulain 83 :ssä tarkoitetun väliaikaismääräyksen nojalla sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Lapsen sijaishuolto voidaan järjestää perhehoitona, laitoshoitona taikka muulla lapsen tarpeiden mukaisella tavalla. Huostaan otettu lapsi voidaan poikkeuksellisesti ja enintään 6 kuukauden ajaksi sijoittaa myös vanhempansa tai muun huoltajansa hoidettavaksi ja kasvatettavaksi. PERHEHOIDON TARKOITUS, TAVOITTEET JA KOHDENTAMINEN Perhehoidon tavoitteena on antaa perhehoidossa olevalle henkilölle mahdollisuus kodinomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin sekä edistää hänen perusturvallisuuttaan ja sosiaalisia suhteitaan (perhehoitolaki 1 ). Lastensuojelussa perhehoito tarkoittaa lapsen hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä kaupungin lastensuojeluviranomaisen tehtävään hyväksymässä sopivassa perheessä. Perhehoito antaa lapselle ja nuorelle mahdollisuuden perhe-elämään, mikä edistää hänen perusturvallisuuttaan sekä psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista kehitystään. Perhehoito on tärkeä osa lastensuojelua ja tarjoaa lapselle hoitavat ja kestävät ihmissuhteet. Perhehoidon tehtävänä on auttaa lasta palaamaan takaisin syntymäperheeseensä silloin, kun se on mahdollista. PERHEHOITAJA JA PERHEHOITOKOTI Perhehoitajalla tarkoitetaan henkilöä, joka kunnan kanssa tekemänsä toimeksiantosopimuksen perusteella antaa perhehoitolaissa tarkoitettua perhehoitoa yksityiskodissaan tai hoidettavan kotona. Perhehoitaja asuu ympärivuorokautisesti hoidossa olevien henkilöiden kanssa. Perhehoitajaksi voidaan hyväksyä henkilö, joka koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella on sopiva antamaan perhehoitoa (perhehoitolaki 6 ) Perhekodin sopivuutta harkittaessa huomioidaan erityisesti seuraavat asiat: o perheen ihmissuhteet o perhehoitajan mahdollisuudet huomioida hoidettavan yksilölliset tarpeet o perhehoitajan valmiudet ja mahdollisuudet toimia yhteistyössä viranomaisten, huollettavan omaisten ja muun läheisverkoston kanssa 2

3 o perhekodin kaikkien jäsenten valmius hyväksyä lapsi tasavertaiseksi perheen jäseneksi o perhekodin tilat, varustetaso, turvallisuus, terveydelliset olosuhteet ja kodin lähiympäristön sopivuus Ennen perhehoidon aloittamista alle 18-vuotiaan lapsen tai nuoren perhehoitajaksi ryhtyvän henkilön tulee toimittaa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien henkilöiden rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote Oikeusrekisterikeskukselta. PERHEHOITOKODISSA HOIDETTAVIEN HENKILÖIDEN LUKUMÄÄRÄ Perhehoitokodissa voidaan samanaikaisesti hoitaa enintään neljää henkilöä. Mikäli hoitajalla on samassa taloudessa asuvia alle kouluikäisiä lapsia tai muita erityistä hoitoa tai huolenpitoa vaativia henkilöitä otetaan heidät huomioon lukumäärää laskettaessa. Hoidettavien määrästä voidaan poiketa jos on kyse hoidon antamisesta sisaruksille tai saman perheen jäsenille. Hoidettavien lukumäärä on suhteutettava perhehoitajien lukumäärään, hoidettavien tarvitsemaan hoitoon ja kasvatukseen sekä toiminnan luonteeseen (perhehoitolaki 7 ja 9 ). PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS Perhehoidon toimeksiantosopimus tehdään jokaisen perhehoitoon sijoitetun osalta erikseen (liite 2). Sopimuksen allekirjoittavat perhekodin vanhemmat ja perusturvalautakunnan puolesta sijoituksesta vastaava sosiaalityöntekijä. Toimeksiantosopimuksessa sovitaan (perhehoitolaki 10 ): perhehoitajalle maksettavan hoitopalkkion määrästä ja suorittamisesta perhehoidosta ja hoidon käynnistämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta sekä lapsen kalenterikuukausittaisten käyttörahojen maksamisesta. perhehoidossa olevan henkilön yksilöllisistä tarpeista johtuvien erityisten kustannusten korvaamisesta hoidon arvioidusta kestosta perhehoidossa olevan henkilön oikeuksista ja tukitoimista perhehoitajan oikeudesta vapaaseen, vapaan toteuttamisesta sekä palkkion maksamisesta ja kustannusten korvaamisesta vapaan ajalta perhehoitajalle annettavasta valmennuksesta, työnohjauksesta ja koulutuksesta sekä näiden toteuttamisesta perhehoitajalle järjestettävästä hyvinvointi- ja terveystarkastuksesta 3

4 toimeksiantosopimuksen irtisanomisesta ja tarvittaessa muista perhekotia ja perhehoitoa koskevista seikoista VOIMASSAOLO JA IRTISANOMISAIKA Jos toimeksiantosopimuksessa ei ole toisin sovittu, voidaan toimeksiantosopimus irtisanoa päättymään irtisanomista seuraavan kahden kuukauden kuluttua. Jos perhekoti tai siellä annettava hoito todetaan sopimattomaksi tai puutteelliseksi, hoidon järjestämisestä vastaavan kanssa pyritään sopimaan tarvittavista korjauksista. Jos puutetta ei korjata asetetussa määräajassa tai jos puutetta ei voida korjata ilman kohtuutonta vaivaa tai kohtuullisessa ajassa, toimeksiantosopimus voidaan purkaa välittömästi (perhehoitolaki 12 ). HOITOPALKKIO Hoitopalkkion määrät alkaen ovat seuraavat: perushoitopalkkio 810,00 /kk perushoitopalkkio + 50 % 1215,00 /kk Perusteena korotukselle on pääsääntöisesti Kelan korotettu vammaistuki. Korotus edellyttää asiantuntijalausuntoa ja/tai muuta selvitystä lapsen erityisestä hoidon tarpeesta. Korotus myönnetään aina määräajaksi ja sen myöntäminen käsitellään lastensuojelutiimissä ja esimiehen kanssa. perushoitopalkkio % 1620,00 /kk Perusteena korotukselle on pääsääntöisesti Kelan ylin vammaistuki. Korotus edellyttää asiantuntijalausuntoa ja/tai muuta selvitystä lapsen erityisestä hoidon tarpeesta. Korotus myönnetään aina määräajaksi ja sen myöntäminen käsitellään lastensuojelutiimissä ja esimiehen kanssa. Erityisistä syistä ja yksilökohtaisesti harkiten voidaan % -korotus määräaikaisesti maksaa tästä poiketen suurempana. lapsen erityisestä tarpeesta johtuva kotihoidon mahdollistaminen perushoitopalkkio 1620,00 /kk Perusteena on ansionmenetyksen korvaaminen sijaisvanhemman jäädessä kotiin lapsen erityisistä tarpeista johtuen. Myönnetään aina määräajaksi. Palkkio tarkistetaan ja arvioidaan asiakassuunnitelman yhteydessä. Myöntäminen käsitellään lastensuojelutiimissä ja esimiehen kanssa. Korotukset perusmaksuun ja myöntämisen edellytykset määräytyvät kuten yllä. 4

5 Palkkio silloin, kun lapsi käy muualla koulua ja viettää viikonloput ja lomaajat sijaisperheessä. Vastuu sijaislapsesta jatkuu. Ei muutosta maksettuun perushoitopalkkioon. Lyhytaikaisen perhehoidon hoitopalkkio Lapsen lyhytaikaisen sijoituksen tai kiireellisen kriisisijoituksen ajalta perushoitopalkkiota voidaan korottaa 50 % kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta. Mikäli tarve jatkuu (esim. huostaanoton hallinto-oikeuskäsittely kesken) korotuksen mahdollisesta jatkamisesta neuvotellaan erikseen. perushoitopalkkio + 50 % 1215,00 /kk Hoitopalkkiot kattavat sijaisvanhempien ansionmenetykset kokousten ja esim. terapiaan vientien osalta sekä perhehoitajien osallistumisen asiakassuunnitelmakokouksiin ja muihin lapsen asioissa pidettäviin tapaamisiin ja palavereihin. KULUKORVAUS Perhehoitajalain mukaan perhehoitajalle maksetaan todellisten kustannusten mukainen korvaus. Perhehoitaja ei ole sijoitettavaan henkilöön nähden elatusvelvollinen. STM:n määrittelemän kulukorvauksen vähimmäismäärä on lukien xxx,xx perhehoidossa olevaa henkilöä kohti kuukaudessa. (Indeksikorotukset ilmoitetaan edellisen vuoden joulukuussa.) Kulukorvauksen määrä on alkaen seuraava: lähtökohtana on vuoden 2017 summat + indeksimuutos xx % (Alla olevat summat korottuvat indeksimuutoksen mukaisesti.) Lapsen ikä 0-11 vuotta 544,20 /kk + lapsilisä vuotta 653,05 /kk + lapsilisä vuotta 767,97 /kk (ei lapsilisää) Kulukorvaus sisältää: asuminen, ravinto, vaatetus ja hygienia tavanomainen terveydenhuolto kuten poliklinikkamaksut, käsikauppa- ja reseptilääkkeet sekä tavanomaiseen terveydenhuoltoon liittyvät matkat perusharrastaminen ja vapaa-ajantoiminnot, niihin liittyvät matkat ja välineet esim. uinti, hiihtovälineet, luistimet, polkupyörä, kypärä, kansalaisopistojen maksut) paikallisliikenteen kulut ja paikalliset kuljetukset lapsen käyttövarat. Alle 15-vuotiaalle määrä, joka vastaa hänen yksilöllistä tarvettaan ja 15-vuotiaalle 1/3 elatustuen määrästä. 15- vuotiaan käyttövara vuonna 2017 on 51,83 /kk (Ls laki 55 ) (Summan korotus vuoden 2018 tasolle.) koulunkäyntiin peruskoulussa liittyvät menot, luokkaretket, leirikoulut 5

6 rippikoulu ja perusleirit lapsen asioissa pidettyjen kokousten ja muiden tapaamisten kulut lapsen lomamatkan vaatimat vakuutukset ja rokotukset, passin hankinta Lapsen sijaisperheen on pidettävä kirjaa lapselle annettujen käyttövarojen maksamisesta. Kirjaukset lähetetään tiedoksi lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle vuosittain. Kulukorvauksen lisäksi erikseen korvataan: Erityissairaanhoidon kulut, krooniset, pitkäaikaiset sairaudet ja suuret kertaluontoiset kulut, kuten sairaalajaksot, leikkaukset, neurologiset tai psykiatriset arviointi- ja hoitojaksot, joita ei korvata muun lainsäädännön perusteella. Näihin liittyvät matkakulut. Korvaus omaa autoa käytettäessä on 0,2 /km. Em. sairaudenhoitoon liittyvät lääkekulut, mikäli niitä ei korvata muun lainsäädännön perusteella silmälasit lapsen asiakassuunnitelmassa erikseen sovitut lapsen ja hänelle tärkeiden henkilöiden välisestä yhteydenpidosta sijaisperheelle aiheutuvat kulut vertaisryhmät tms. lapsille kohdennetut tukitoimet Lapsen lomanvietosta yhdessä sijaisperheen kanssa tosiasiallisten kulujen mukaisesti (esitettävä kuitit) enintään 220 /vuosi Muista erikseen korvattavista menoista on sovittava lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa Opiskeluun liittyvät kulut Kaikkien alle 18-vuotiaiden opintotuet peritään sosiaalitoimelle. Opintotuen periminen sosiaalitoimelle on nuorille tasapuolinen käytäntö ja se kerryttää sijaishuollossa olevan lapsen itsenäistymisvaroja. Opintotuen periminen tarkoittaa sitä, että sijaishuollossa olevien lasten välttämättömät opiskelukulut kuten oppikirjat, tarvittavat työvaatteet, koulumatkat ym. korvataan tositteiden mukaan. Vihkot, kynät, kumit, kansiot yms. kuuluvat kulukorvaukseen. Opintolainaa ei edellytetä haettavan kattamaan keskiasteen tai lukion suorittamisesta johtuvia opiskelukuluja. Jatko-opintoihin nuoren on tarvittaessa otettava henkilökohtainen opintolaina. Lapsen erityistarpeista aiheutuvat kulut Lapsen erityistarpeiden perusteella voidaan maksaa kulukorvaukseen sisältyvän peruskorvauksen lisäksi 1 tärkeä lapsen kehitystä tukeva erityisharrastus ja tarvittaessa siihen liittyvät kuljetukset (joukkoliikennemaksu tai Kelan kilometrikorvaus). Esimerkiksi musiikkitunnit, urheilu, lisenssimaksut ja harrastuksen vaatima tarvikkeisto, tasokoemaksut, vaadittavat vakuutukset liittyen em. harrastukseen, 6

7 kilpailumatkojen kohtuulliset matkakulut. Erityisharrastuksesta tai sen aloittamisesta sovitaan asiakassuunnitelmassa. KÄYNNISTÄMISKORVAUS: Käynnistämiskorvauksen enimmäismäärä on ollut lukien 2922,52 euroa perhehoidossa olevaa henkilöä kohti. (Korjataan vuoden 2018 tasolle, kun indeksikorotus tiedossa.) Käynnistämiskorvauksen määrä arvioidaan tapauskohtaisesti sijoituksen alkaessa tosiasiallisten käynnistämiskustannuksiin perustuen. Enimmäismäärä 2922,52 voidaan maksaa (Korjataan vuoden 2018 tasolle, kun indeksikorotus tiedossa ) kerralla silloin, kun perhe tekee asuntoon muutostöitä ja/tai joutuu hankkimaan paikkaluvultaan isomman auton perustellusti. Asiasta sovitaan sijoitusneuvottelujen yhteydessä varhaisessa vaiheessa sosiaalityöntekijän kanssa. Lapsen sijoituksen yhteydessä on sovittava tarvittavista hankinnoista ja mahdollisista kodin muutostöistä. Lapsen siirtyessä sijaisperheeseen käynnistämiskorvauksena voidaan maksaa lapsen ikätasoiset perusharrastusvälineet. (esim. polkupyörä, talviliikuntavälineet), ellei lapsella niitä ole. Maksetaan alkuavustuksesta kuitteja vastaan. Lähtökohtaisesti käynnistämiskorvaukseen sisältyvät hankinnat tehdään sijoituksen alkaessa. Tarvittavia lisähankintoja voidaan tehdä erikseen sopien kahden ensimmäisen sijoitusvuoden aikana. Kustannetaan alkuavustuksesta kuitteja tai muuta selvitystä vastaan. Sijoituksen päättyessä alkuavustuksella ja kulukorvauksilla hankitut tarvikkeet ja varustus ovat lapsen omaisuutta. PALKKION JA KULUKORVAUKSEN MAKSAMINEN, KUN LAPSI ON POIS SIJAISPERHEESTÄ Sijoitetun lapsen alle kahden kuukauden yhtäjaksoinen sairaalahoito tai muu sovittu oleskelu muualla kuin sijaisperheessä ei vähennä palkkiota, mikäli sijaisvanhemmuus ja sen vastuut säilyvät poissaolon aikana. Poissaolo ei vähennä kulukorvausta mikäli lapsen tosiasialliset kulut poissaolon ajalta hoitaa sijaisperhe. Muussa tapauksessa kulukorvauksen ja hoitopalkkion määrä määritellään tapauskohtaisesti harkiten huomioiden sijaisperheen tosiasiallisen osallistuminen lapsen huolenpitoon, sen kuormittavuus ja kustannukset. Perhehoitajan tulee ilmoittaa lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijällevälittömästi palkkioiden ja kulukorvausten maksuperusteisiin vaikuttavat muutokset ja erityisesti lasten poissaolot sijaisperheestä. 7

8 PERHEHOITAJAN VAPAAN JÄRJESTÄMINEN Perhehoitajalla on oikeus 24 vapaapäivään vuodessa. Vapaata kertyy 2 arkipäivä jokaista kalenterikuukautta kohti (kuukaudessa vähintään 14 päivää perhehoitoa). Perhehoitajan vapaan järjestämiseksi maksetaan rahakorvaus, kun perhe hoitaja järjestää itse lapsen hoidon vapaansa aikana. Normaali kulukorvaus ja palkkio maksetaan vapaan aikana. Vapaan järjestämiseksi perhehoitajalle maksettava korvaus on 618 /vuosi/lapsi, jolloin perhe huolehtii vapaan järjestämisestä aiheutuvista kuluista. Lyhytaikaisessa perhehoidossa korvataan 2 päivää jokaista täyttä hoitokuukautta kohti. Mikäli perhe haluaa kunnan järjestävän lapsen hoidon vapaan aikana, korvausta ei makseta perheelle. Asiasta on ilmoittava sosiaalityöntekijälle 2 kk ennen aiottua vapaata. Mikäli lapsen hoito perhehoitajien vapaan järjestämiseksi toteutetaan kunnan toimesta esim. lapsen sukulaisten tai muiden läheisten luona, kunta huolehtii mahdollisten ruoka ym. kulujen korvaamisesta lomapaikkaan. PERHEHOITAJAN TUKEMINEN Perhehoitajalla on oikeus valmennukseen, työnohjaukseen ja täydennyskoulutukseen. Täydennyskoulutukseen osallistumisen ja työnohjauksen käytännön toteutuksesta sovitaan etukäteen sosiaalityöntekijän kanssa. Kunnan on tarvittaessa järjestettävä toimeksiantosopimuksessa sovittavalla tavalla perhehoitajalle hyvinvointi- ja terveystarkastuksia sekä hänen hyvinvointiaan tukevia sosiaali- ja terveyspalveluja. Päätoimiselle perhehoitajalle mahdollisuus hyvinvointi- ja terveystarkastukseen on järjestettävä vähintään joka toinen vuosi. ITSENÄISTYMISVARAT Lastensuojelulaissa (77 ) on säädetty perhehoitoon sijoitetun lapsen/ nuoren itsenäistymisvaroista. Lapsen tai nuoren itsenäistymistä varten on sijoituksessa vastuussa olevan kunnan kalenterikuukausittain varattava lapselle/nuorelle määrä, joka vastaa 40 % hänen tuloistaan, korvauksistaan ja saamisistaan. Määrää laskettaessa ei lapsilisää oteta huomioon. Jollei lapsella tai nuorella ole em. tuloja tai jos ne ovat riittämättömät, nuorta on tuettava sijoituksen päättyessä asumiseen, koulutukseen ja itsenäistymiseen liittyvissä menoissa tarpeellisilla itsenäistymisvaroilla. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä päättää itsenäistymisvarojen maksamisen ajankohdasta. 8

9 JÄLKIHUOLTO Itsenäistymisvarojen arvioinnissa käytetään lähtökohtana käynnistämiskorvauksen vuotuista enimmäismäärää. Lastensuojelulain mukaisessa sijaishuollossa olevalla lapsella ja nuorella on huostaanoton päättymisen jälkeen oikeus jälkihuoltoon. Jälkihuolto voi jatkua erityisin perustein perhehoitona, jolloin siitä tehdään toimeksiantosopimus. Sijaisperhe voi myös jatkaa nuoren tukiperheenä. Sijoittajan jälkihuoltovelvoite päättyy nuoren täytettyä 21 vuotta. Perusteena perhehoidon jatkumiselle jälkihuoltona voi olla keskeneräinen koulunkäynnin loppuun saattaminen (lukio tai ammattikoulu) tai nuoren erityisen tuen ja hoidon tarve. Hoitopalkkio arvioidaan tapauskohtaisesti perustuen nuoren tosiasialliseen hoidon ja tuen tarpeeseen. Hoitopalkkio on enintään perushoitopalkkio (810,00 /kk vuonna 2018), kun nuori tarvitsee päivittäistä tukea/hoitoa sekä seurantaa. Kulukorvaus määräytyy yli 17-vuotiaan kulukorvauksen (767,97 /kk vuonna 2018, korjaus indeksikorotuksen jälkeen) ja nuoren tulojen (opintoraha, työmarkkinatuki tms.) erotuksena. Mikäli nuori asuu perheessä vain osan aikaa (esim. viikonloput ja koulun lomaajat) hoitopalkkio ja kulukorvaus maksetaan tosiasiallisena perheessä olon ajalta. Vuorokauden korvausten määrittelyssä jakajana käytetään 30. Näissä tilanteissa arvioidaan onko kyseessä tukiperheenä toimiminen vai perhehoito. 9

10 Lastensuojelun yhteystiedot Äänekoskella Äänekosken sosiaalitoimisto Hallintokatu Äänekoski Puhelinaika sosiaalityöntekijöille ma-pe klo palveluohjaaja lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä Maarit Kinnunen sosiaalityöntekijä Ulla Nieminen sosiaalityöntekijä sosiaalityöntekijä Minna Gröhn sosiaalityöntekijä Merja Hänninen Lastensuojelun perhetyön yksikkö Kalevankatu 7 perhetyön esimies Hillevi Suutala

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.5.2010 ALKAEN

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.5.2010 ALKAEN Perusturva Perusturvalautakunta 31.3.2010 LIITE 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.5.2010 ALKAEN 2 PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA Perhehoidosta säädetään sosiaalihuoltolain 17 :ssä. Perhehoito on sosiaalipalvelua

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015. Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014

Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015. Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014 Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015 Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014 SOSLA 8 Perhehoitoa toteutetaan sosiaalihuoltolain 17 :n mukaisena kunnan järjestämän sosiaalipalveluna

Lisätiedot

Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki

Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki 1.4.2015 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito. Perhehoidon

Lisätiedot

Perhehoitolaki 263/2015

Perhehoitolaki 263/2015 Perhehoitolaki 263/2015 10.9.2015 Valtakunnalliset erityishuoltopäivät Maria Porko Keskeinen sisältö Perhehoitoa koskevat säännökset yhteen lakiin Perhehoitoa mahdollista antaa perhehoidossa olevan kotona

Lisätiedot

Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito.

Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito. Perhehoitolaki 263/2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito.

Lisätiedot

1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET. 1. Hoitopalkkio

1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET. 1. Hoitopalkkio 1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET 1. Hoitopalkkio 1.1.2012 voimaan tulleen perhehoitajalain muutosten mukaisesti perhehoidossa maksettavan hoitopalkkion määrä

Lisätiedot

263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän

263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän 263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.3.2014 lukien. Kriteerit. perushoitopalkkioon

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.3.2014 lukien. Kriteerit. perushoitopalkkioon LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 3.2014 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2015 lukien. Kriteerit

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2015 lukien. Kriteerit LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 2015 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2014 lukien. Kriteerit

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2014 lukien. Kriteerit LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 2014 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja)

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja) Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja) 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi

Lisätiedot

Perusturvalautakunta , liite 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

Perusturvalautakunta , liite 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 15.12.2016 149, liite 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2017 2 PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS, TAVOITTEET

Lisätiedot

Valmistelu: Johtava sosiaalityöntekijä Juha Kähkönen, p. 050-3168 819

Valmistelu: Johtava sosiaalityöntekijä Juha Kähkönen, p. 050-3168 819 Sosiaali- ja terveyslautakunta 38 06.05.2014 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KULUKORVAUKSET 118/302/2014 SOSTERV 38 Valmistelu: Johtava sosiaalityöntekijä Juha Kähkönen, p. 050-3168 819 Lastensuojelun

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 19.5.2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.4.2015

Perusturvalautakunta 19.5.2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.4.2015 Perusturvalautakunta 19.5.2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.4.2015 2 PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS, TAVOITTEET JA SOVELTAMISALA...

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 31.3.2010 Perusturva LIITE 3 KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.5.2010 ALKAEN 2 PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA Perhehoidosta säädetään sosiaalihuoltolain 17 :ssä. Perhehoito on

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. 45,43 / kerta Kestoltaan < 10h/vrk

Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. 45,43 / kerta Kestoltaan < 10h/vrk 1 IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.11.2006/ 948 Vähimmäiskulukorvaus 1.1.2015

Lisätiedot

Perhehoidon korvaukset v. 2015 Lasten ja nuorten perhehoito

Perhehoidon korvaukset v. 2015 Lasten ja nuorten perhehoito Perhehoidon korvaukset v. 2015 Lasten ja nuorten perhehoito Perhehoitomuoto Hoitopalkkio Kulukorvaus Pitkäaikainen perhehoito Perushoitopalkkio 1252 e/kk/lapsi 0 12v. 556 e/kk/lapsi 13 20 v. 686 e/kk/lapsi

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Kunnanhallitus PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017

Kunnanhallitus PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017 Kunnanhallitus 316 12.12.2016 PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017 Kunnanhallitus 12.12.2016 316 Perhehoitopalkkion määrä on tarkistettava kalenterivuosittain

Lisätiedot

ESITYS OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄN PERHEHOIDON PALKKIOISTA JA KORVAUKSISTA

ESITYS OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄN PERHEHOIDON PALKKIOISTA JA KORVAUKSISTA ESITYS OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄN PERHEHOIDON PALKKIOISTA JA KORVAUKSISTA Oulunkaaren kuntayhtymän lastensuojelun strategisena tavoitteena on tehostaa ja lisätä perhehoidon osuutta lastensuojelun sijaishoidossa.

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero

Lisätiedot

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virka-asema ja yhteystiedot Kunnan perhehoidon yhteyshenkilön nimi, virka-asema ja

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT VUONNA 2016 Sisältö Hoitopalkkio... 2 Hoitopalkkion korottaminen... 3 Lapsilisä ja vammaistuki... 3 Kustannusten korvaus... 3 Terveydenhoito... 5 Päivähoitomaksut... 5

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoidon sekä varhaisen tuen tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan. alkaen

Lastensuojelun perhehoidon sekä varhaisen tuen tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan. alkaen Lastensuojelun perhehoidon sekä varhaisen tuen tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan maksujen soveltamisohje alkaen 1.1.2017 1 Sisällysluettelo Kotkan sijaishuollossa maksettavat perhehoidon ja tukiperhe-

Lisätiedot

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virka-asema ja yhteystiedot Kunnan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta LASTEN, VAMMAISTEN JA IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN KORVAUSPERUSTEET VUONNA /40.

Perusturvalautakunta LASTEN, VAMMAISTEN JA IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN KORVAUSPERUSTEET VUONNA /40. Perusturvalautakunta 5 08.01.2019 LASTEN, VAMMAISTEN JA IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN KORVAUSPERUSTEET VUONNA 2019 315/40.05/2018 PLTK 5 Perhehoito on hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen

Lisätiedot

PIRKANMAAN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virkaasema ja yhteystiedot Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon

Lisätiedot

PIRKANMAAN MAAKUNNALLINEN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN MAAKUNNALLINEN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virkaasema ja yhteystiedot Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon

Lisätiedot

PIRKANMAAN IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan ikäihmisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virka-asema ja yhteystiedot Kunnan ikäihmisten perhehoidon yhteyshenkilön

Lisätiedot

MAAKUNNALLINEN IKÄIHMISTEN, PITKÄAIKAISSAIRAIDEN JA VAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN

MAAKUNNALLINEN IKÄIHMISTEN, PITKÄAIKAISSAIRAIDEN JA VAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN MAAKUNNALLINEN IKÄIHMISTEN, PITKÄAIKAISSAIRAIDEN JA VAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN 1.1.2019 (1/15) (2/15) 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA Julkisten alojen eläkelaki (81/2016) (3/15) 2.1 Perhehoidon

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö MITÄ PERHEHOITO ON? Perhehoito on henkilön hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEISTUS

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEISTUS LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEISTUS LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN VUONNA 2014 1. HOITOPALKKIO Perhehoitajalain (312/1992) 2 :n mukainen hoitopalkkion vähimmäismäärä nousi

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT VUONNA 2015 Sisältö Hoitopalkkio... 2 0-3-vuotias lapsi... 2 3-17-vuotias lapsi... 2 Hoitopalkkion korottaminen... 3 Lapsilisä ja vammaistuki... 3 Kustannusten korvaus...

Lisätiedot

Tätä ohjeistusta sovelletaan sopimusten tarkistamisen yhteydessä ja jatkossa laadittaessa uusia sopimuksia laadittaessa.

Tätä ohjeistusta sovelletaan sopimusten tarkistamisen yhteydessä ja jatkossa laadittaessa uusia sopimuksia laadittaessa. 2296/05.09.00/2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJE Yleistä: Pääpiirteissään Salon kaupungin lastensuojelussa noudatetaan Varsinais-Suomen sijaishuoltoyksikön (Sihu) ohjeistusta, joka vahvistetaan vuosittain

Lisätiedot

Lainsäädäntö hyvän perhehoidon turvaajana

Lainsäädäntö hyvän perhehoidon turvaajana Lainsäädäntö hyvän perhehoidon turvaajana VII Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät Jyväskylässä 9.-, hallitussihteeri STM/STO Lähtökohdat Lähtökohta 1: lainsäädäntö Lastensuojelulaki 50.

Lisätiedot

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1. Mitä perhehoito on 2. Perhehoitoasioiden hoito Enontekiön kunnassa - Perhehoidosta päättävän ja vastaavan tehtävät 3. Perhehoidon muodot 4. Perhehoitajan ja perhekodin hyväksymisen

Lisätiedot

Vuoden 2017 perhehoidon ja tukiperhetoiminnan hoitopalkkioiden ja kulukorvausten soveltamisohje ( alkaen)

Vuoden 2017 perhehoidon ja tukiperhetoiminnan hoitopalkkioiden ja kulukorvausten soveltamisohje ( alkaen) Vuoden 2017 perhehoidon ja tukiperhetoiminnan hoitopalkkioiden ja kulukorvausten soveltamisohje (1.1.2017 alkaen) Sosiaalityöntekijöille, perhehoitajille ja tukiperheille Pitka aikainen perhehoito Palkkiot/kk/lapsi:

Lisätiedot

HE 134/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perhehoitajalakia.

HE 134/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perhehoitajalakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 ja 3 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perhehoitajalakia. Perhehoitajalle maksettavan hoitopalkkion vähimmäismäärä korotettaisiin

Lisätiedot

Lyhytaikaisen perhehoidon palkkio 1058 (35,30 /vrk)

Lyhytaikaisen perhehoidon palkkio 1058 (35,30 /vrk) LIITE PERHEHOIDON KÄSIKIRJAAN Perhehoitoyksikkö Pessin käytännöt vuonna 2014 Perhehoitoyksikkö Pessi kuntien työntekijöillä (Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala ja Rantasalmi)

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI PERUSTURVA LAPSIPERHEPALVELUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJE

KUOPION KAUPUNKI PERUSTURVA LAPSIPERHEPALVELUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJE KUOPION KAUPUNKI PERUSTURVA LAPSIPERHEPALVELUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJE Voimaan 16.3.2016 1 Sisällys 1 PERHEHOITO... 3 1.1 Perhehoito... 4 1.2 Perhehoitaja... 4 1.3 Perhehoitajalle järjestettävä

Lisätiedot

FSHKY / KEHITYSVAMMAHUOLTO / PERHEHOITO. Perhehoidon toimintaohje Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 1 (6)

FSHKY / KEHITYSVAMMAHUOLTO / PERHEHOITO. Perhehoidon toimintaohje Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 1 (6) 1 (6) FSHKY / KEHITYSVAMMAHUOLTO / PERHEHOITO Perhehoidon toimintaohje 2017 1. KEHITYSVAMMAISTEN HENKILÖIDEN PERHEHOIDON TARKOITUS JA TAVOIT- TEET Perhehoidon tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen

Lisätiedot

HE 183/2009 vp. 1. Nykytila

HE 183/2009 vp. 1. Nykytila HE 183/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan perhehoitajalakia muutettavaksi väliaikaisesti. Ennakkoarvioiden mukaan vuoden

Lisätiedot

OULUN KAUPUNKI PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS HYVINVOINTIPALVELUT

OULUN KAUPUNKI PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS HYVINVOINTIPALVELUT OULUN KAUPUNKI PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1. Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Henkilötunnus

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoito

Ikäihmisten perhehoito 1 (14) Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2017 alkaen sekä lasten ja nuorten perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.3.2017 alkaen Seuraavissa taulukoissa on perhehoitajille

Lisätiedot

LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013

LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013 LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN PERHEHOITO 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite 1.2 Perhehoidon lainsäädäntö 2. PERHEHOITAJA JA PERHEKOTI 2.1 Perhehoitajan ja perhekodin

Lisätiedot

Perhehoidon korvaukset v Lasten ja nuorten toimeksiantosuhteinen perhehoito

Perhehoidon korvaukset v Lasten ja nuorten toimeksiantosuhteinen perhehoito Perhehoidon korvaukset v. 2019 Lasten ja nuorten toimeksiantosuhteinen perhehoito Perhehoitomuoto Hoitopalkkio Kulukorvaus Pitkäaikainen perhehoito Perushoitopalkkio 1303 e/kk/lapsi 0 12v. 621 e/kk/lapsi

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Palveluvaliokunta Raija Inkala 15.10.2014 PERHEHOIDOSTA YLEISTÄ tarkoitetaan henkilön hoidon, hoivan tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoidon ohjeet, palkkiot ja kustannusten korvaaminen 2016 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alueella

Lastensuojelun perhehoidon ohjeet, palkkiot ja kustannusten korvaaminen 2016 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alueella Lastensuojelun perhehoidon ohjeet, palkkiot ja kustannusten korvaaminen 2016 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alueella 1 (22) Sisältö 1 PERHEHOITOA SÄÄTELEVÄT LAIT JA ASETUKSET 1 1.1 Perhehoidon

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomessa

Lastensuojelu Suomessa Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET 1.1.2016 ALKAEN

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET 1.1.2016 ALKAEN LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET 1.1.2016 ALKAEN Perusturvalautakunta 27.1.2016 8 Sivu 1 / 12 1 PERHEHOIDON HOITOPALKKIO Hoitopalkkio Laki perhehoitajalain muuttamisesta 8.4.2011/317)

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON VALVONTA KEUSOTESSA KESKI-UUDENMAAN SOTE

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON VALVONTA KEUSOTESSA KESKI-UUDENMAAN SOTE LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON VALVONTA KEUSOTESSA KESKI-UUDENMAAN SOTE LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON VALVONTAVASTUU KEUSOTESSA Perhehoidon valvonta on perhehoitolain 22 :n ja lastensuojelulain 79 :n mukaisesti

Lisätiedot

Perhehoitoyksikkö Pessin käytännöt vuonna 2015

Perhehoitoyksikkö Pessin käytännöt vuonna 2015 LIITE PERHEHOIDON KÄSIKIRJAAN Perhehoitoyksikkö Pessin käytännöt vuonna 2015 Perhehoitoyksikkö Pessi kuntien (Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala ja Rantasalmi)

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen 1 (13) Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2019 alkaen Seuraavissa taulukoissa on perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2019 alkaen. Vertailutietona suluissa on aikaisemmin

Lisätiedot

Perhehoidon korvaukset v Lasten ja nuorten toimeksiantosuhteinen perhehoito

Perhehoidon korvaukset v Lasten ja nuorten toimeksiantosuhteinen perhehoito Perhehoidon korvaukset v. 2018 Lasten ja nuorten toimeksiantosuhteinen perhehoito Perhehoitomuoto Hoitopalkkio Kulukorvaus Pitkäaikainen perhehoito Perushoitopalkkio 1279 e/kk/lapsi 0 12v. 562 e/kk/lapsi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Leena Wilén, puh Nina Sormo, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Leena Wilén, puh Nina Sormo, puh 07.01.2016 Sivu 1 / 1 5681/2015 01.02.01 7 Perhehoidon palkkioiden korottaminen 1.3.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Leena Wilén, puh. 050 428 9405 Nina Sormo, puh. 050 598 6982 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Uusi palvelumuoto- Perhehoito Sosiaali- ja terveyslautakunta

Uusi palvelumuoto- Perhehoito Sosiaali- ja terveyslautakunta Uusi palvelumuoto- Perhehoito 28.2.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 1 Perhehoito - hoivaa ja huolenpitoa ikäihmisille Maria Kuukkanen 2 Mitä perhehoito on? Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoito

Lastensuojelun perhehoito Lastensuojelun perhehoito 12.12.2012 Perhehoidon lakimuutoksia 1.1.2012 Perhehoidon ensisijaisuus (Lsl 50 ) Ennakkovalmennus pakollinen (Perhehoitajalaki 1 ) Sijaishoitaja (Perhehoitajalaki 6 a ) Vastuutyöntekijän

Lisätiedot

Perhehoidon ja tukiperheiden palkkioiden ja kulukorvausten tarkistaminen vuodelle 2016

Perhehoidon ja tukiperheiden palkkioiden ja kulukorvausten tarkistaminen vuodelle 2016 Perusturvalautakunta 5 16.02.2016 Perhehoidon ja tukiperheiden palkkioiden ja kulukorvausten tarkistaminen vuodelle 2016 Petula 16.02.2016 5 (Valmistelija: sosiaalipalvelupäällikkö 044-7591 271) Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen n hallitus! T 1 21! T 2 Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset tarkistetaan Sosiaali- ja terveysministeriön 3.12.2015 laatiman

Lisätiedot

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Huoltajat ja tapaamisoikeus (2.

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Huoltajat ja tapaamisoikeus (2. Perhehoitoliitto ry Lausunto 01.12.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Perhehoitoliitto ry kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti 1 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön 29.10.2014 Petrea 4.11.2014 1 Vastuumme lapsista on suuri ja yhteinen Huostaanotetun, sijoitetun lapsen kohdalla pelkkä huostaanotto

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen 1 (13) Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.3.2018 alkaen Seuraavissa taulukoissa on perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.3.2018 alkaen. Vertailutietona suluissa on aikaisemmin

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta / Liite nro 2 LASTENSUOJELUN TOIMINTAOHJE

Sosiaalilautakunta / Liite nro 2 LASTENSUOJELUN TOIMINTAOHJE Sosiaalilautakunta 1.9.2015 / Liite nro 2 LASTENSUOJELUN TOIMINTAOHJE Johtava sosiaalityöntekijä 21.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Perhehoito... 1 1.2. Kulukorvaus... 2 1.3. Kulukorvauksen lisäksi korvattavat

Lisätiedot

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi 2 Sisällysluettelo 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS... 3 3. PERHEHOIDON TOTEUTUS... 4 3.1 Perhehoitaja... 4 3.2

Lisätiedot

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 316/02.05.00/2015 37 Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Johtava sosiaalityöntekijä Hannele Elo-Kuru 4.3.2015: Lastensuojelulain (13.4.2007/417)

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011 Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta Lotta Hämeen-Anttila Neuvotteleva virkamies, STM Lastensuojelua ja perhehoitoa

Lisätiedot

Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoidon toimintaohje

Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoidon toimintaohje Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoidon toimintaohje Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.12.2016 Espoon kaupunki 2016 1 (7) Yleisesti Tässä toimintaohjeessa lyhytaikaisella ympärivuorokautisella hoidolla

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Hoivaa ja huolenpitoa perheessä Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella LLKY:n valmentamassa ja hyväksymässä

Lisätiedot

Perhehoito osana omaishoitoa Oulunkaarella. Sari Vitikka

Perhehoito osana omaishoitoa Oulunkaarella. Sari Vitikka Perhehoito osana omaishoitoa Oulunkaarella Sari Vitikka 19.9.2018 Oulunkaari - Hyvinvointia ihmistä lähellä Viisi kuntaa yhteistyössä Noin 1200 monialaista osaajaa 27 400 kuntalaista Talousarvio 122 M

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1

Lisätiedot

Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa. Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA

Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa. Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA Haluatko tehdä työtä kotonasi tai asiakkaan kotona, kiireettömästi, Mitä perhehoito on? 1. jakaen arkeasi ikäihmisten

Lisätiedot

Helsinki /2016

Helsinki /2016 KUNTAINFO Helsinki 28.10.2016 7/2016 PERHEHOITOLAKIIN MUUTOKSIA 1.7.2016 LUKIEN Tausta Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman mukaisesti perhehoitolakiin on tehty eräitä muutoksia. Muutosten tavoitteena

Lisätiedot

Hyvää perhehoitoa Keski-Suomessa - prosessikoulutus

Hyvää perhehoitoa Keski-Suomessa - prosessikoulutus Hyvää perhehoitoa Keski-Suomessa - prosessikoulutus Arvokas elämä hanke Keski-Suomen Vammaispalvelusäätiö Perhehoitoliitto Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Koulutuksen sisällöt 28.8. Hyvän perhehoidon

Lisätiedot

Hoitopalkkio alkaen

Hoitopalkkio alkaen Yhtymähallitus 121 14.12.2016 Lastensuojelun perhehoidon ja kehitysvammahuollon perhehoidon sekä kehitysvammahuollon tukihenkilötoiminnan korvausperusteet Kalliossa vuonna 2017 Yhall 14.12.2016 121 Lastensuojelussa

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan:

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Muutosehdotukset: Sosiaalipalvelut Sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

Perusturvalautakunta PERHEHOIDON OHJE. Palkkio ja korvaukset. Luonnos

Perusturvalautakunta PERHEHOIDON OHJE. Palkkio ja korvaukset. Luonnos 1 Perusturvalautakunta PERHEHOIDON OHJE Palkkio ja korvaukset Luonnos 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. HOITOPALKKIO... 3 2.1. Lapsen kokoaikainen hoito sijoituksen alussa... 3 2.2. Työntekijän arvioon perustuva

Lisätiedot

Lastensuojelun jälkihuoltotyön prosessimalli itsenäistyville nuorille

Lastensuojelun jälkihuoltotyön prosessimalli itsenäistyville nuorille Lastensuojelun jälkihuoltotyön prosessimalli itsenäistyville nuorille 6. Kokonaisvaltainen tieto nuoren elämänvaiheista 5. Jälkihuollon arvionti 1. Nuorelle oikeus jälkihuoltoon 2. Jälkihuollon suunnittelu

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 1/38 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 www.pslastensuojelu.fi 2/38 www.pslastensuojelu.fi/tuki-ja-sijaisperhetoiminta/perhehoidon-tietopaketti-ja-toimintaohjesuositus/

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoito

Ikäihmisten perhehoito 145 Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.7.2016 alkaen (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen) Hallitus on antanut esityksen lain muuttamiseksi. Kuntayhtymän on ryhdyttävä toimenpiteisiin

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET ALKAEN

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET ALKAEN LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET 1.1.2017 ALKAEN Perusturvalautakunta 15.3.2017 Sivu 1 / 12 1 PERHEHOIDON HOITOPALKKIO Hoitopalkkio Jollei toimeksiantosopimuksessa ole toisin sovittu,

Lisätiedot

Perhehoitolaki ja omaishoitolaki Työsopimuslaki

Perhehoitolaki ja omaishoitolaki Työsopimuslaki Perhehoitolaki ja omaishoitolaki Työsopimuslaki Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Työsopimuslain 4 lukuun on lisätty uusi 7 a Poissaolo perheenjäsenen tai muun läheisen

Lisätiedot

1/42 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE 2019

1/42 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE 2019 1/42 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE 2019 2/42 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2019 1 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO... 4 1.1 Perhehoito...

Lisätiedot

1/42 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE 2019

1/42 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE 2019 1/42 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE 2019 2/42 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2019 1 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO... 4 1.1 Perhehoito...

Lisätiedot

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät 8.11.2018 Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä Mikä on julkinen hallintotehtävä ja mitä vaatimuksia sen hoitamiseen liittyy? Julkinen

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Mitä perhehoito on? Perhehoitolaki 1.4.2015 Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Tampere 14.11.2016 Anne-Mari Raassina 1 14.11.2016 Omais- ja perhehoidon kehittämisen tausta ja tavoitteet Hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien,

Lisätiedot

Ranuan kunta. Perusturvalautakunta. PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Voimassa 01.05.2016 alkaen

Ranuan kunta. Perusturvalautakunta. PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Voimassa 01.05.2016 alkaen 2016 Ranuan kunta Perusturvalautakunta PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Voimassa 01.05.2016 alkaen Sisällys 1. PERHEHOITO... 2 1.1 Perhehoitoa koskeva lainsäädäntö... 2 1.2 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite...

Lisätiedot

Ikääntyneiden perhehoidon laatu. Oulunkaaren kuntayhtymä

Ikääntyneiden perhehoidon laatu. Oulunkaaren kuntayhtymä Ikääntyneiden perhehoidon laatu Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotantolautakunta hyväksytty 04.06.2014 Sisältö 1. PERHEHOIDON LAATUVAATIMUKSET... 3 2. PERHEHOIDON ARVOT JA TOIMINTAPERIAATTEET... 3 3.

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA. Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet alkaen

SIILINJÄRVEN KUNTA. Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet alkaen SIILINJÄRVEN KUNTA Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet 1.6.2015 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 28.5.2015 Sisältö 1 Sosiaalihuoltolain mukainen

Lisätiedot

KITEEN LASTENSUOJELUN OHJEISTUS 2015

KITEEN LASTENSUOJELUN OHJEISTUS 2015 KITEEN LASTENSUOJELUN OHJEISTUS 2015 Perusturvalautakunta 12.3.2015 1 Sisällys 1. LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN VUONNA 2015... 3 Hoitopalkkio... 3 Perushoitopalkkio...

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 23.4.2013 25 LIITE nro 1 Sivu 2 / 14 Sivu 3 / 14 SISÄLLYS 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1 Perhehoitaja

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE 2019

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE 2019 1/42 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE 2019 Hyväksytty: Siilinjärven sosiaali- ja terveyslautakunta 20.12.2018 55 2/42 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Koulutustilaisuus / Turku, hallitussihteeri STM/STO Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 1/38 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 www.pslastensuojelu.fi 2/38 www.pslastensuojelu.fi/tuki ja sijaisperhetoiminta/perhehoidon tietopaketti ja toimintaohjesuositus/

Lisätiedot